Juttupalsta

Pohjanmaalta Ristijärvelle muuttanut Pauliina Saari on mykistynyt Kainuun luonnosta

26.4.2024

Pauliina syntyi ja kasvoi Vetelissä Keski-Pohjanmaalla. Keski-Pohjanmaalla hän tapasi ristijärveläislähtöisen miehensä. Siitä alkoi tutustuminen Ristijärveen ja seurasi lopulta muutto Ristijärvelle. Mutta antaapa Pauliinan kertoa, miten siinä näin kävi.

Lue lisää »

Räsymattoja kaipaavat kääntykööt Ristijärven puoleen

11.3.2024

Marketta Heikkinen kertoo Kansalaisopiston kudontapiiristä ja esittelee siellä kutomiaan mattoja. Marketalta voi kysellä räsymattoja omien toiveiden mukaan.

Lue lisää »

Paavo Oikarinen - kunnallispoliitikkona Ristijärvellä

9.2.2024

Paavo Oikarisesta on usea ristijärveläinen pyytänyt juttua, mutta kun aina on ollut joku vaali tulossa, niin ei ole voitu poliitikosta juttua julkaista. Vaan nyt on semmoinen sauma, että Paavo pääsee kertomaan, millaista on olla kunnallispoliitikkona pienessä kainuulaisessa kunnassa.

Lue lisää »

Keskuskoulun uudet opettajat Atte, Laura ja Virve yhdistävät uusia näkemyksiä perinteisiin

18.12.2023

Elokuun alussa aloitti Keskuskoululla kolme uutta opettajaa: Atte Leinonen, Laura Karkkulainen ja Virve Juntunen. He kertovat taustastaan ja kokemuksistaan Keskuskoululla.

Lue lisää »

Vasta työnsä aloittaneet talousasiantuntija ja elinvoimapäällikkö esittäytyvät

16.11.2023

Kuukauden verran Ristijärven kunnan talousasiantuntijan töitä tehnyt Johanna Alaluusua esittäytyy tässä kuntalaisille. Monelle ristijärveläiselle vanhastaan tuttu Hannu Hälinen esittäytyy kuntalaisille tuoreena Ristijärven kunnan elinvoimapäällikkönä.

Lue lisää »