The Beatles: Rock and Roll Music

Keskiviikkoiltana vuorossa Kahdeksan kärjessä

Alkuvuodesta 1965 oli kaksitoistavuotias. Asuin äidin, isän ja kolmen siskoni kanssa Polvijärvellä entisestä kulkutautisairaalasta asuintaloksi muutetussa rakennuksessa. Meillä oli kahden huoneen ja keittiön asunto, vanhemmat nukkuivat toisessa, olohuoneeksi kutusutussa huoneessa ja me lapset toisessa. Olohuoneessa meillä oli vanha putkiradio, en muista enää merkkiä. Isäni oli vetänyt radiosta kaiutinjohdot lasten huoneeseen ja keittiöön ja asentanut kaiuttimet niihin. Radiota voitiin siis kuunnella kaikissa huoneissa. Muuta musiikin lähdettä meillä ei ollut.

Radiota meillä kuunneltiinkin paljon. Yleisradio oli aloittanut Sävelradio-lähetykset 1963, minkä ansiosta kevyttä musiikkia tuli radiosta huomattavasti aiempaa enemmän. Sitä ennenhän nuorisonkin suosimia lauluja tuli radiosta lauantain loppuiltapäivässä soitettujen "Lauantain toivottujen" lopussa. Lähetyksen alkuosa sisälsi klassista musiikkia ja meistä nuoremmista muita kauhean vanhanaikaiselta kuulostavia lauluja. Isäni suosikki Miliza Korjuksen Warum oli yksi usein kuultuja kappaleita tuossa alkuosassa. Lopussa kuultiin sitten tuoreempia nuorisonkin makuun sopivia biisejä.

Sävelradion myötä tuli uusia nuorten mieleen olevia ohjelmia. Viikoittain kuunneltiin Paavo Einiön ja Johan Vikstedtin toimittamaa "Kaleidoskooppia" ja erityisesti "Kahdeksan kärjessä" ohjelmaa. Muistaakseni eri puolilla Suomea olevat alueraati valitsi tuossa ohjelmassa kulloinkin soitetuista uusista levytetyistä sävelmistä kahdeksan parasta, joista osa kuultiin taas seuraavalla kerralla ja osa oli aina uusia "kahdeksan kärkeen" pyrkiviä biisejä.

"Kahdeksan kärjessä" lähetettiin alkuvuonna 1965 keskiviikkoisin klo 21, tuon tarkistin sen aikaisista ohjelmatiedoista. Saimme kuunnella ohjelmaa sängyssä. Noihin aikoihin käytiin yleensä nukkumaan paljon aiemmin kuin nykyään on tapana. Meillä hiljaisuus oli ehkä vielä aiemmin kuin yleensä, kun isäni piti herätä aamuisin neljän aikoihin töihin.

Olimme siis taas talvi-iltana 17.3. vuoteessa ja saimme kuunnella tuon isän asentaman kovaäänisen kautta "Kahdeksan kärjessä" -ohjelmaa. En muista soitettiinko ohjelmassa edellisen kerran kärkibiisejä, mutta ainakin uudet "kärkeen" pyrkijät soitettiin ja lopuksi muistaakseni sen kerran kahdeksan kärki. No en ole ihan varma, mutta ainakin uudet biisit soitettiin. Elävästi muistan vieläkin, kun vuorossa oli Beatles ja heidän uusi singlensä Rock and Roll Music. Beatlesia olin tietysti kuullut jo aiemminkin, en jaksa muistaa mikä olisi ollut ensimmäinen kuulemani Beatles-kappale. All My Lovingin muistan ainakin kuulleeni aiemmin. Sitähän soitettiin edellisenä vuonna radiossa paljon, myös Eeron ja Jussin suomalaisena versiona.

Rock and Roll Music oli kuitenkin jotain ihan erilaista kuin aiemmin kuulemani Beatles-biisit. Ajattelin tuolloin, ettei mitään tämän parempaa voi koskaan tullakaan. Hytkyin ja kiljahtelin sängyssä niin, että isä ryntäsi olohuoneesta katsomaan mitä täällä riehutaan. Fiilikseni oli jotenkin samanlainen kuin elokuvassa Populaarimusiikkia Vittulajängältä, jossa elokuvan päähenkilöt, kaksi nuorta poikaa laittavat levysoittimeen tämän saman Beatles-singlen ja koko maailma alkaa pyörimään tämän levyn tahdissa. Isä varoitteli laittavansa radion kiinni, jos ei riehuminen lopu. Rock and Roll Music valittiin tuon kerran ykköseksi ja muistaakseni se soitettiin vielä uudelleen.

Tuohon asti suosikkilauluni oli ollut Esa Saarion ja Maikki Länsiön esittämä Hottentottilaulu. Nyt sai Huua Kotti ja muut Chickadua-joen hottentotit jäädä. Seuraavana päivänä koulussa kehuin kavereille miten upea biisi oli soinut radiossa. Luokkatoverini Matti "Molu" Sallinen, kertoi "Se on vanha laulu, joku neekeri (tuo nyt kielletty sanahan oli silloin yleisessä käytössä) on tehnyt sen Amerikassa jo 50-luvulla". Molulla oli itseään selvästi vanhempia sisaruksia, jotka olivat valistaneet häntä. Minä ihmettelin suuresti, eihän tuo voi olla totta, ei se voi mitenkään olla niin vanha laulu. Miten joku voi olla tehnyt tuollaisen laulun jo melkein kymmenen vuotta sitten.

Chuck Berrystä en ollut koskaan kuullutkaan, enkä oikeastaan juuri 50-luvun rock'n'roll-biisejä, ei niitä silloin 50-luvulla radiosta kuullut. Elviksen kyllä tiesin, olin kuullut hänen etupäässä 60-luvun puolella tekemiään lauluja radiosta. Olin myös kuullut jotain Elviksen levyjä käydessämme Turussa tätini luona. Heillä oli levysoitin ja itseäni vanhemmilla serkkupojilla oli myös Elviksen levyjä. Joku serkkupojista oli ollut merimiehenä ja tuonut levyjä ulkomailta. Ei hänelläkään muistaakseni ollut Chuck Berryä.

Ystäväni Molun kertoma herätti kuitenkin epäilyn, jos tuo laulu on tehty jo 50-luvulla, mitähän muita yhtä upeita tai vieläkin upeampia biisejä on tehtykään. Asiaa vain oli tuohon aikaan hyvin vaikea selvittää. Kauan menikin ennen kuin asia pikkuhiljaa valkeni. Tilasin ensin Iskelmälehteä, sitten Suosikkia, jossa Jyrki Hämälainen kyllä kirjoitti säännöllisesti Elviksestä. Sitä kautta selvisi pikkuhiljaa mitä kaikkea Elvis on tehnyt. Berryn kaltaisista mustista muusikoista Jyrki ei paljoa kirjoittanut. Yritin myös kuunnella vanhalla putkiradiollamme ulkomaisia radiokanavia, mutta niiden kuuluvuus oli Pohjois-Karjalassa heikkoa. Myöhemmin luin myös Stump-lehteä.

Beatlesien vanavedessä Britannista nousi monia muita bändejä, joiden ohjelmistosta löytyi Amerikan mantereelta peräisin olevia rhythm & bluesbiisejä ja muita juurimusiikin helmiä. Suosikkejani olivat mm. Rolling Stones, Yardbirds, Animals ja Manfred Mann, myöhemmin myös Fleetwood Mac. Myös radiossa alkoi 60-luvun mittaan soimaan alkuperäisiä mustien artistien levytyksiä.

Esimerkiksi Animalsien Don't Let Me Be Misunderstood oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Eräänä päivänä kuulin radiosta Nina Simonen originaaliversion, oli varmaan mennyt vuosi tai pari siitä, kun oli kuullut Animalsien version. Tunnistin laulun heti ja olin aivan puulla päähän lyöty, vaikka Animals oli hyvä ja pidän heidänkin versiostaan yhä, oli Simonen versio kertakaikkisen fantastinen. Simonen laulu on jokaista tahtia myöten erittäin vakuuttavaa ja miten taidokkaasti biisi on rakennettu, loistavat studiomuusikot ja taustakuoro tukevat upeasti Ninan laulua. Edelleen, kun kuuntelen tuota Simonen tulkintaa, saan saman tunteen kuin nuorukaisena kuultuani sen radiosta.

Voisin mainita monia muita vastaavia esimerkkejä siitä, kuinka löysin englantilaisten bändien kautta hienoja lauluja vielä komeimpinina tulkintoina. Ainakin yhden biisin osalta brittitulkinta vie kuitenkin voiton originaalista. Beatlesien Rock and Roll Music päihittää selvästi Chuck Berryn version. No nyt Berry-fanaatikot kauhuistuivat, mutta ei voi mitään!

En muista milloin kuulin ensimmäistä kertaa Berryn version. Saatoin kuulla sen radiosta 60-luvun lopulla, kun rock'n'roll-tuli taas muotiin. Ehkä kuulin sen vasta 70-luvun alussa muutettuani Lieksaan. Yksi kaverini tunsi ehkä noin kymmenen vuotta vanhemman kaverin, jolla oli paljon 50-luvun musaa. Kävimme muutaman kerran hänen luonaan ja kuuntelimme siellä ehkä myös Berryn vanhoja levyjä. Oli niin tai näin, joskus noihin aikoihin tutustuin Berryn versioonkin. Eikä Berryn versiossa ei ole samaa kiihkeyttä kuin John Lennonin laulamassa Beatles-versiossa, tempokin on hieman rauhallisempi. Onhan Berryn versiollakin loistavat muusikot soittamassa, Berry itse mukaan lukien, mutta silti...

Lennon oli laulanut ennen levytystä laulua 50-luvun lopulta varmaan satoja kertoja Liverpoolin ja Hampurin klubeilla, myöhemmin isommillakin foorumeilla. Ymmärtääkseni biisi taltioitiin yhdellä otolla 18.10.1964 Abbey Roadin studiolla. Bändin ei tarvinnut harjoitella biisiä, se oli taltioitunut niin syvälle soittajien sieluun ja selkärankaan.

Onneksi 1964 oli todella kiireinen vuosi Beatleseille, koko maailma janosi heitä keikoille, he olivat valloittaneet Amerikan ja koko maailman, tehneet elokuvan ja jo yhden albumin. He eivät olleet ennättäneet kirjoittamaan riittävästi lauluja uudelle albumille, jota levy-yhtiö kiihkeästi heiltä vaati. Näin tulevalle Beatles for Sale -albumille päätettiin ottaa monta muutakin bändin keikkasetissä pitkään ollutta coverbiisiä. Berryn lisäksi albumille taltioitui Carl Perkinsin, Little Richardin ja Baddy Hollyn biisejä. Hurja suosio ei kuitenkaan ollut saanut heitä unohtamaan juuriaan ja turhautumaan soittamiseen.

Rock and Roll Musicilla soittaa hyvin yhteen hitsautunut bändi, siitä aistii soittamisen riemun ja innostuksen. John Lennonin kiihkeä laulu on vertaansa vailla, erittäin intensiivinen tulkinta, minusta yksi upeimmista Lennonin laulusuorituksista. John soittaa myös komppikitaraa, George akustista kitaraa, Paul bassoa ja Ringo tietysti rumpuja. Laulun lisäksi pääosassa on piano. Beatles Biblen mukaan piano-osuus on jälkiäänitetty ja sen soittivat John, Paul ja George Martin yhdessä. Olisikohan noin? No, joka tapauksessa piano rullaa taustalla hienosti.

10.1.2019 Rami

Artikkeliin täydennetty 4.12.2020 siinä kuvaillun "Kahdeksan kärjessä" radiolähetyksen päivämäärä, löysin sen kirjasta "Suomi soi 4 - Suuri suomalainen listakirja".