Ajankohtaista

Joensuun torilavasta Pohjois-Karjalan keskipiste

Joensuun on Pohjois-Karjalan pääkaupunki, Joensuun tori on kaupungin keskus ja torilava sen sydän. Joensuun torin uudistyöt saatiin päätökseen syksyllä 2018 puolentoista vuoden rakennusrupeaman jälkeen. Rakennushanke oli mittava ja siihen kuului muun muassa torin alle rakennettu 400 auton pysäköintilaitos, torin pinnoittaminen yli 73 000 luonnonkivilaatalla ja näyttävä esiintymislava.

Esiintymislava avautuu kahteen suuntaan, sekä kävelykatuna toimivalle Kauppakadulle että torille. Erikoisrakentamista vaatineella rakennuksella on korkeutta noin 8 metriä ja pituutta noin 25 metriä. Lavan seinissä on käytetty puuta, katossa esipatinoitua kuparia ja lattiassa mustaa luonnonkiveä. Katto on molemmista päistään kaareutuva.

 

Lavan monet tehtävät

”Torilava toimii tapahtumien näyttämönä, esimerkiksi kesällä Ilosaarirockin aikana ja talvella vaikkapa ampumahiihtojen palkintojen jaoissa lava on ahkerassa käytössä”, toteaa arkkitehti Osmo Karttunen lavan suunnitelleesta Karttunen–arkkitehtitoimistosta.

Joensuun kaupungin tilaamalla esiintymislavalla on myös muita tehtäviä. Sen pohjoispääty toimii sisäänkäyntinä pysäköintilaitokseen ja siellä sijaitsee myös pysäköintilaitoksen ilmanvaihtokanava. Tämä osuus lavasta on verhoiltu Ruukin toimittamilla Cor-Ten-julkisivukaseteilla, jotka talvella 2020 ovat vielä pationoitumisvaiheessaan. Kasetit on myös perforoitu eli rei’itetty.

”Teimme aluksi kymmenkunta luonnosta, joista projektiryhmä valitsi jatkoon vauhdikkaimman version, kaarevakattoisen plastisen vaihtoehdon. Kerralla suunnitelmaa ei tehty valmiiksi, vaan jatkoon valittua ehdotusta työstettiin vaihe vaiheelta eteenpäin”, kertoo Osmo Karttunen.

 

Luonnonmateriaalit esillä

Joensuun tori on graniittipintainen ja sen pääväri on punainen, Karelia Red. Torin pinnan peittävät punaiset laatat on louhittu Ylämaalta ja mustat Varpaisjärveltä. Punainen ja musta myös torinpinnassa toistavat näin myös Karjalan värejä.

Myös lavassa on käytetty luonnonmateriaaleja, kuten teräksestä valmistettua Cor-Tenia. Lasse Nevalaisen mukaan sillä voidaan toteuttaa elävää pintaa ja se sopii erityisen hyvin näkyvillä paikoilla oleviin julkisiin kohteisiin.

”Inspiraatiota lavaan haimme tutkimalla mitä muualla maailmaa on jo tehty, jonka jälkeen lähdimme luomaan uniikkia ympäristöönsä sopivaa ja kestävää ratkaisua. Olimme odottaneet kohdetta, jossa pääsemme käyttämään aitoja materiaaleja, kuten kiveä, kuparia ja Cor-Tenia”, kertoo hankkeen projektiarkkitehti Lasse Nevalainen.

 

Huomiota Karjalan naisille

Torilavassa käytetyt Cor-Ten-kasetit on perforoitu, jolloin valo kulkee rakennuksen läpi. Vaihtoehtoisena ratkaisuna olisi ollut joko ikkunat tai osassa seinäpinnoissa oleva valon lävistävä muu verhoilu. Cor-Tenilla saavutettiin suhteellisen pienessä rakennusmassassa rauhallinen, sopusuhtainen kokonaisuus useiden erilaisten materiaalien käytön sijaan.

”Seinässä olevat kasetit on perforoitu niin, että seinä esittää ihmisfiguureja, samaan tapaan kuin torilla käy paljon ihmisiä. Perforoitu pinta on tavallaan modernisoitua perinteistä karjalaista käsityökirjontaa ja se viestii karjalaisen naisen kuudetta aistia, kauneuden tajua. Torilavassa käytetyn kirjontakuvion nimi on Ihmisen kuvia”, toteaa arkkitehti- ja graafinen suunnittelija Arto Liimatta, joka vastasi Cor-Ten-kasettien taiteellisen puolen toteuttamisesta.

 

Tunteiden tuoja

”Lavassa on erityistä ihan kaikki, ulkonäkö, muoto ja materiaalit. Ei tällaista ole missään muualla, tämä on maailman hienoin ja ihan uniikki. Tämäkin on tehty kestämään säät, vuodet ja ihmiset”, Joensuun kaupungininsinööri Ari Varonen kertoo Yleisradion haastattelussa.

Vaikuttavat ja näyttävällä paikalla olevat rakennukset synnyttävät tunteita, perinteisistä ratkaisuista ollaan yleensä hiljaa. Keskustelun viriäminen on merkki siitä, että on onnistuttu luomaan uutta.

”Kommentteja ollaan kyllä kuultu hyvin monenlaisia, mutta emme ole ottaneet niitä pahasta”, Osmo Karttunen toteaa.

”Kyllä tämä on tyylikäs ratkaisu torilavaksi, ja Cor-Ten on äärettömän hieno materiaali. Perforointi teki siitä vielä erityisen näyttävän”, Arto Liimatta lisää.

Torilavaa on ollut käytössä ja reilun vuoden. Vieläkö Lasse Nevalaisella tunnetta riittää?

”On ollut hieno nähdä, kun suunnitelmasta on tullut totta”.

 


Tutustu tuotteisiin