Suomen luonnossa kellokasveja on vajaat kymmenen lajia. Useimmille on yhteistä sitoutuminen entisajan maatalousympäristöön. Laidunniityiltä ja hoitamattomilta pientareilta sekä pihojen laidoilta ne löysivät paikkansa, ja kuuluivat vuosikymmenien ajan perinteisen maaseutumiljöön ilmeeseen. Vasta kun tehotalous pakotti suomalaisen maajussin uusiin aatteisiin, kaatuivat pientareilta kurjenkellot, niityiltä kissankellot ja tienvarsilta lopulta viimeisetkin harakankellot.
Kissankello, kurjenkello, peurankello – Juuri nyt aukovat terälehtiään suven siniset kellot
Peurankello on runsain maan itäosissa, mistä sitä on paljon siirretty puutarhojen koristeeksi länsirannikolle.