Hiihtäjän ja muusikon kesken jäänyt elämä avautuu uudessa kirjassa – ”Onkin pelottavaa, että minun tarinani loppuu tähän ja jää lyhyeksi”, sanoi Mona-Liisa Nousiainen

Mona-Liisa Nousiainen halusi ennen kuolemaansa kirjoittaa pienelle tyttärelleen kirjeitä tämän tuleviin elämänvaiheisiin. Laura Arffman kertoo koskettavasti 36-vuotiaana kuolleen ystävänsä monipuolisesta elämästä ja kuoleman läheisyydestä. ”Lyhyessä ajassa on yritettävä antaa kaikki.”

Heinäkuun alussa 2019 Mona-Liisa, Isabella ja Ville Nousiainen ikuistettiin yhdessä vielä viimeisen kerran.

| Päivitetty

”Onkin pelottavaa, että minun tarinani loppuu tähän ja jää lyhyeksi. Olisin halunnut, että Isabella saa kokea samanlaisen äitisuhteen kuin itse sain. Oma äitini on ollut tukeni ja joskus pahoissa paikoissa myös järkähtämätön muuri. Eikä se hänelle ole aina ollut helppoa, sillä hän on joutunut olemaan kovakin. Minulla on Isabellan kanssa samankaltainen suhde, mutta se jää nyt kesken. Se on ahdistavaa, koska en pysty muuttamaan sitä. Lyhyessä ajassa on yritettävä antaa kaikki loputkin eväät elämään ja uskottava, että hän on jo saanut paljon.”

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut