Vanha historiallinen puutalo tuhoutui liki täysin tulipalossa Iisalmen keskustassa yöllä

Noin 300 neliön kokoinen vanha puutalo on tuhoutunut liki täysin tulipalossa Iisalmen keskustassa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hälytys Pohjolankadulle tuli noin kello 0.40.

Kukaan ihminen ei tiettävästi loukkaantunut asumattomana olleen rakennuksen palossa. Pelastajien saavuttua kohteeseen rakennuksen toinen pääty oli jo tulessa. Hälytyksen tulipalosta teki ohikulkija.

Tulipalo levisi pian talon ullakolle, minkä jälkeen palo jatkui tuhoten liki koko rakennuksen.

– Kyseessä oli hirsirunkoinen talo, jossa oli lautavuoraus. Sammutustyö oli tällaisissa olosuhteissa erittäin hankalaa, palomestari Antero Oikarinen kuvasi tilannetta keskiviikkoaamuna ennen kello seitsemää.

Tulipalosta aiheutui yöllä keskustan ympäristöön runsaasti savua, mutta nyt savuhaittaa tulipalopaikan lähimaastossa ei enää ole.

Tulipalon jälkisammutustöiden vuoksi Pohjolankadun etelään päin menevät kaistat ovat suljettu, ja ihmisten on käytettävä kiertotietä.

Palomestari Oikarisen mukaan Pohjolankatu saattaa olla osittain kiinni pitkälle päivää asti.

Tulipalopaikka sijaitsee Iisalmen valtaväylän Pohjolankadun varrella kaupungintaloa vastapäätä ja huoltoasema Noparin vieressä.

Vanha puutalo tunnetaan Iisalmessa niin kutsuttuna Lappalaisen talona. Talon omisti aikoinaan liikemies Oskari Lappalainen, jonka poika Esko ”Holu” Lappalainen perusti 1960-luvulla nykyisin Pohjolan Matkoina tunnetun linja-autoyhtiön. Talossa toimi 1970-luvulla Lappalaisen linja-autoliikkeen toimisto. Rakennus on ollut asumaton vuodesta 2006 lähtien. Rakennus on edelleen Lappalaisen suvun hallussa.

Tulipalon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.