Rant­si­lan pa­lo­ase­mal­la po­de­taan hen­ki­lös­tö­pu­laa –Uusia, si­vu­toi­mi­sia pe­las­tus­hen­ki­löi­tä hou­ku­tel­laan toi­min­taan mukaan

Ryhmänjohtajat Markus Katajala, Aaro Lahtimaa, Teemu Lumiaho, vs. ylipalomies Eemeli Romakkaniemi ja palopäällikkö Jorma Rasila keskustelivat Rantsilan PVPK:n henkilöstövajeen vaikutuksista.Vaikka tilanne on vakava, on tunnelma porukassa rento.

Kuva: Sari Kihnula

Rantsilan paloasemalla kärsitään henkilöstövajeesta.

Kuva: Sari Kihnula

Palokuntasopimuksen mukaan yhden pelastusyksikön paloaseman henkilöstövahvuus pitäisi olla vähintään 14. Viime kuukausina Jokilaaksojen pelastuslaitoksen Rantsilan paloaseman henkilöstövahvuus on ollut välillä kahdeksan.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen itäisen tulosyksikön palopäällikkö Jorma Rasilan ilmeet ovat vakavat, kun hän kertoo johdettavanaan olevien yhdeksän paloaseman henkilöstötilanteesta. Liikaa sopimushenkilöstöä ei juurikaan ole muillakaan asemilla, mutta huolestuttavin tilanne on Rantsilassa. Ryhmänjohtajat Aaro Lahtimaa, Teemu Lumiaho ja Markus Katajala pitävät yllä positiivista henkeä ja pohtivat, tulisikohan sivutoimisen sopimushenkilöstön rekrytointitilaisuuteen väen tungos, jos sanottaisiin, ettei porukkaan taideta ottaa enää ketään.

Puolivakinaiseen palokuntaosastoon liittymistä koskeviin kysymyksiin saa heti vastauksen Rantsilan paloasemalla torstai-iltana 24. lokakuuta, jolloin on varattu aikaa palokuntaan liittymisestä ja yleensäkin pelastuslaitoksen toiminnasta kiinnostuneiden tapaamiseen.

Rantsilan osaston aktiivit ovat kasvaneet palokuntalaisiksi nuorukaisesta lähtien. Vasta 40 vuotta täyttänyt Aaro Lahtimaa on ollut hälytysosastossa mukana vuodesta 1995. Teemu Lumiaho tuli mukaan hieman myöhemmin. Markus Katajala kertoo liittyneensä Rantsilan hälytysosastoon, kun asui vielä Raahessa, mutta tiedossa oli, että perhe muuttaa Rantsilaan. Katajala kuvailee palokuntatoiminnassa mukana olon helpottaneen uudella paikkakunnalla ihmisiin tutustumista. Aaro Lahtimaa pohtii, mitä sitä tekisi vapaa-ajallaan, jos ei olisi palokuntatoiminnassa mukana.

Miehet puhuvat harrastuksesta, vaikka kyseessä on puoliammatillinen toiminta, jossa koulutukseen ja hälytyksiin osallistumisesta maksetaan pientä palkkaa. Teemu Lumiaho tuumaa, ettei ole koskaan pitänyt palokuntatoimintaa työnä. Yhteistä kaikille palokuntalaisille on halu auttaa.

Keltanokkana tehtäviin ei ketään lähetetä, vaan ennen ensimmäistä hälytyskeikkaa täytyy suoritettuna olla noin vuoden kestävä peruskoulutus. Koulutuksen alusta lähtien voi jo osallistua Rantsilan sammutusmiesten harjoituksiin.

Jorma Rasila tähdentää, ettei sivutoimiselta pelastushenkilöstöltä edellytä huippukuntoa vaan perusterveyttä. Tehtäväkenttä on laaja niin, ettei jokaisen tarvitse olla savusukelluskoulutukseen pystyvä. Rantsilassa palokunnalla on vuosittain noin 100 kiireellistä hälytystehtävää, joista suurin osa on ensivastetehtäviä, seuraavaksi eniten on liikenneonnettomuuksia, maastopaloja, vahingontorjuntatehtäviä ja rakennuspaloja.

Tilanne on Rantsilassa vakava. Elokuussa oli välillä tilanteita, ettei päivähälytykseen olisi ollut yhtään lähtijää. Vajetta paikattiin nostamalla Pulkkilan paloaseman päivävalmius vahvuutta. Rantsilan miehet pohtivat henkilöstövajeen synnyn taustalla olevan monta syytä: osa porukasta on väsynyt oltuaan pitkään mukana tai siirtynyt uusiin harrastuksiin.

Merkittävä tekijä on myös se, että moni kulkee muualla töissä niin, ettei päivälähtöihin osallistuminen ole mahdollista. Toiveissa on, että Rantsilassa pari vuotta toimineesta naisosastosta saataisiin henkilöitä myös hälytysosastoon.