Juhannus on vanhastaan ollut kukkien ja tuoreiden lehvien juhlaa. Keskikesä on kauneimmillaan.
Alkukesän työt pelloilla, pihapiirissä ja navetoissa on saatu tehdyiksi. Nyt on aika levähtää ja nauttia luonnon yltäkylläisyydestä. Päivä on kirkas ja pitkä. Talo kaunistetaan luonnonkukilla ja portaiden eteen haetaan metsästä koivut, jotka ilmentävät suuren
juhlan tuntua. Ei enää puutu kuin Suomen lippu, joka nostetaan salkoon aattoiltana ja lasketaan alas juhlapäivien jälkeen. Kaikki tämä rehevyys tekee mielen kevyeksi ja iloiseksi. Työihminen nyt levähtää ja saa positiivista voimaa itseensä.
Valoisan kesäyön juhlintaan kuuluu myös juhannuskokko, mikäli maaston olosuhteet sen sallivat. Kokkotulet syttyvät, jos ei ole tulen leviämisen vaaraa. Säätietoja kuunnellaan tarkkaan. Vastuu tulen sytyttämisestä on maanomistajalla. Mutta jos sateet ovat avittaneet juhlan valmistamisessa, on ilo yhteinen – myös kesäasukkailla. Nyt maanomistajat ja kesäasukkaat sekä heidän vieraansa saavat tavata kesäisissä merkeissä. Monien vuosien aikana olen huomannut, kuinka lapset ja nuoret maaseudulta sekä kaupungeista ovat kokkoiltana aktiivisesti tehneet tuttavuuksia. Lapsetkin haluavat tulla huomioiduksi ja heidät muistetaan.