Tästä kesästä tulee Ritva Kokkola-Lemarchandin läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen taiteilijana. Siitä pitää huolen kolme taidenäyttelyä. Ne ovat Somerolla Hovilan ja Härkälän kartanoissa sekä Harakan saarella Helsingissä.
Hirsjärven etelään antavalle rannalle rakennetussa kodissa asuva arkkitehtipariskunta mukautui ajatukseen ensin yhdestä näyttelystä, kun puoliso Olivier Lemarchand alkoi ajatustaan vaimolleen ”kaupata”. Siitä se lähti laajenemaan, kuten taiteilijan itsensäkin huomattavan isoksi kasvanut tuotanto.
– Olen aina tykännyt piirtää. Ennen maalaamaan ryhtymistä jo piirsin, sillä arkkitehti piirtää ja luonnostelee paljon.
– Harrastin tussipiirustusta kroki-vihkoihin. Eniten maisemia kaikkialta missä kävin, ne ovat minulle matkamuistoja. Mutta tein myös muotokuvia.
Taiteilijauransa Kokkola-Lemarchand aloitti 1980-luvulla Pariisissa, jossa hän arkkitehtiopintojensa ohella harrasti piirustusta, maalausta ja gravyyreja, sekä loi kokeilullisia koru- ja valaisinteoksia.
Alku-uran teoksia on esitelty näyttelyissä muun muassa Ruotsissa, Suomessa ja Pariisissa, joissa oli mukana taitelijaystävä Aino Favén.
Arkkitehtuuria opiskelevan tulevan miehensä hän oli tavannut jo Suomessa, mutta Pariisiisissa tiet yhtyivät uudelleen, samoin opiskelu-urat.
Heillä oli Pariisissa oma toimisto. Pariskunta alkoi haikailla takaisin Suomeen. Kun heidän toimistonsa voitti Töölön jalkapalloareenan suunnittelukilpailun 1998, muutto tuli mahdolliseksi.
He palasivat perheineen Suomeen vuonna 2000, Olivier Lemarchandin kotipaikkakunnalle Somerolle. Rakenteilla ollut kesäpaikka päätettiin muuttaa kodiksi ja perhe asettui asumaan Hirsjärvelle.
Neljä vuotta sitten tapahtui iso muutos.
– Ystäväni kouluajoilta Annukka Pietilä oli Helsingin Taiteilijaseuran kurssilla. Olivier kysyi silloin kollegaltaan Annukalta, että miksi Ritva ei tulisi tänne.
– Siinä vaiheessa ajattelin, että voisinhan mennä käymään. Menin ilman mitään suunnitelmia. Huoneen keskellä oli kokonainen luuranko. Opettaja, nykyinen taiteen tohtori Anne Sunila sanoi: maalaa toi.
– No, sehän tuntui ihan mielettömän vaikealta. Toisin kuin akvarelleja maalatessa, kun kosket paperiin, sä et voi korjata sitä. Kun teet viivan, se on siinä.
– Kun taas öljyvärit ovat ihan mielettömiä. Sä voit maalata, mutta seuraavana päivänä värin kuivuttua voit maalata päälle. Voit täysin työstää kerroksia. En ollut koskaan tajunnut tuollaista. Olin ihan, voi herran jestas!
Ritva Kokkola-Lemarchand meni Sunilan kurssille, joka väitöskirjassaan tutki tilaa ja taidetta.
– Ja minä arkkitehtinä ymmärsin. Hän kertoi, kuinka ”olet tilassa” ja ”katsot seuraavaan tilaan”. Hänen aiheensa olivat mielenkiintoisia. Ne eivät olleet mulle vaikeita, koska teen tilaa työssäni.
Seuraavana tuli innostuminen muotokuviiin. Siksi, että on eri asia tehdä ihmisestä henkilökuva, kuin tehdä muotokuva.
– Henkilökuva kertoo ihmisestä enemmän. Hänen persoonansa tulee läpi sieltä. Muotokuva on kuin valokuva, vähän niin kuin passikuva, eikö niin. Opin paljon.
Pian pelkkä torstai-kurssi ei riittänyt, vaan piti mennä toisellekin, Leonora Fredrikssonille, joka tekee asetelmia.
Ateljee eli studio on taiteilijan työhuone. Ateljee-nimitys sopii Lemarchandeille, sanan ranskalaisen alkuperän johdosta.
Olivier Lemarchand huomauttaa riskin olleen jo suuri, kun kodin iso ja valoisa olohuone, oli muuttumassa ateljeeksi. Siksi mies alkoi suunnitella vaimolleen ateljeeta, huomattuaan tämän syvän innostuksen maalaamista kohtaan, ja saatuaan myös suoran pyynnön asiasta.
Kaikki paikat sisällä talossa olivat olleet täynnä maalia – vaatteet ja kengätkin, ja sitä roiskui lattialle.
– Pari vuotta Ritva maalasi siellä. Koko talo haisi öljyille, tärpäteille ja voimakkaille liuottimille, Olivier Lemarchand pudistelee.
Maalausharrastuksen mittakaava pisti keksimään parannusta. Kukaan kotona ei saanut herkistyä liuottimien höyryille enää pidempään.
– Sä olet niin kuin omassa elementissä, kun pääset maalaamaan täällä omassa rauhassa, omassa ateljeetilassa. Tällä ateljeellani on niin suuri merkitys maalaamiseeni, kun on oma paikka missä sitä voi tehdä. Olivier suunnitteli tämän, hän oli minun arkkitehtini, Ritva Kokkola-Lemarchand ylistää valmiissa rakennuksessa.
Ateljee valmistui samaan pihapiiriin Hirsjärvellä. Ikkunoita ei ole talolle päin, täällä on täysin oma rauha. Etelänpuolen ikkunat antavat järvelle, valo siivilöityy tammen lehvästöjen kautta sisään, maalaten tilan pehmeäksi viherseinällään.
Nuoret tammet olivat suuri vaikutin rakennuksen sijaintiin. Niiden juuret pääsevät kasvamaan alta avoimen terassin suojaan.
Olivier Lemarchand esittelee ylpeänä suunnittelemaansa ateljeeta, jossa on painovoimainen ilmanvaihto harjakaton avattavien kattoikkunoiden kautta. Tuuletus on tosi tehokas. Erikseen on eteinen, jossa pensselit odottavat liottimessa seuraavaa käyttöään.
– Valo on tärkeää. Katossa on 4 000 Kelvinin led-lamput sitä antamassa. Ja koska Suomessa on niin paljon pimeää, ei pohjoisen valoilla ole niin suurta merkitystä. Kattoikkunoista tulee kuitenkin suunnattomasti taivasvaloa.
Taiteilijan puolisolle kääntui luontevasti näyttelykuraattorina olo.
Lisää kannuksia mies on hankkinut ryhtymällä kehystämään vaimon maalauksia. Bravuuri on uusiokäyttää K-Raudan lattialistoja. Maalauksen jälkeen ne muuttuvat toisiksi. Hän on myös kierrättänyt kirpputorien vanhoja taulunkehyksiä, piirtäen ja jiiraten ne uudelleen.
Ylös asti avoimen ateljeetilan rinnalla on parvi, jossa voisi jopa nukkua. Nyt sen tärkein tehtävä on sijoittaa valmiita maalauksia. Niitä on niin paljon.
Parvelle johtaa suunnittelijan mittatilaustyön teettämät portaat. Silloin kun portaita ei tarvita, ne nostetaan ylös sähköisen vaijerivinssin avulla – vain napista painamalla. Tila on käytetty tarkoin hyödyksi, se on hyvin käytettävä.
Käytöstä poistetut arkkitehdin työpöydät laakeine säilytyslaatikoineen liikkuvat pyörillä. Ne on saatettu uusiokäytöön.
Ritva Kokkola-Lemarchand on vuonna 1964 perustetun KVA Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja, jossa hän on ollut töissä viimeiset 14 vuotta. Toimistotilat ovat entisessä Nesteen tornissa Keilaniemessä. Molemmat ovat samassa suunnittelutoimistossa.
Koronan aikana viimeistään tuli näytetyksi toteen, miten paljon työstä voi tehdä kotona Hirsjärvellä. Samalla se antoi uutta aikaa ja mahdollisuuksia maalaamiselle. Säästyneen matka-ajan sai käyttää omaksi hyödyksi ja iloksi.
– Olen päättänyt, että tästä lähtien en enää mene samalla tavalla töihin kuin ennen. Teamsissä me aika ahkerasti ollaan. Se ei kuitenkaan ollut hauskaa, kun maalauskurssit loppuivat ja jouduimme siirtymään Teams-maalaussessioihin.
Ritva Kokkola-Lemarchand on maalannut viime aikoina hyvin paljon kaikkea lähellä olevaa. Niitä ovat henkilökuvat läheisistä ja perhepiiristä, mutta myös Hirsjärven maisemat ja luonto.
Näinä aikoina on valmistumassa muotokuva sisarestaan Kaija Kokkolasta, jonka Suomi tuntee Kaija Koo -nimellä artistina. Sisarukset ovat molemmat päätyneet luoville aloille.
Suuren esilletulonsa ja usean näyttelyn edellä taiteilija itse on edelleen vaatimaton.
– Näyttelyiden järjestämisestä on suuri ansio omalla puolisolla. Minä tykkään vain maalata. Rakastan sitä. Maalaan niin paljon. Olivier vain halusi, että voihan niitä näyttääkin. Ei ne mitään salaisuuksia ole.
– Olen maalannut tosi paljon ja uskon, että niin on jatkossakin. Kehityn koko ajan. Neljässä vuodessa olen nyt tehnyt satoja tauluja. Varmasti ehdin tehdä vielä lisää. Tutkin koko ajan ja olen tosi hurahtanut maalaamiseen.
Eikä taiteilija vaikuta säikähtävän lainkaan, kun laskee, että kymmenessä vuodessa maalausten määrä ehtii kasvaa yli tuhanneksi.
– Varmasti ehdin. Kun sä alat maalata, sä myös haet, mikä se tyyli siinä on. Sen tiedän, että minä tykkään muotokuvista. Ihmisten kasvot ja ruumis kiinnostavat kovasti. Mutta myös tilat ja luonto. On hirveän paljon kaikkea, mitä voi maalata.
**************************************
Häntälä Arts-taiteilijakollektiivi, johon Ritva Kokkola-Lemarchandin lisäksi kuuluu Aino Favén ja Annukka Pietilä, pitävät Väreilyä-yhteisnäyttelyn Hovilan kartanossa 2.7.–7.8.
Henkilökuvia-näyttely on yksityisnäyttely, joka on avoinna Härkälän kartanossa 7.7.–30.7.
*************************
Ritva Kokkola-Lemarchand
- syntynyt 1960
- arkkitehti ja kuvataiteilija
- asuu ja työskentelee Somerolla
Koulutus
- 2017-21 Helsingin taitelijaseura
- 2001 Arkkitehti SAFA
- 1994 Architecte dplg
- 1982 Ecole des beaux arts, Paris : YP8 Paris Belleville (arkkitehtuuri)
- 1981 Ecole des beaux arts Paris
