Close

Suodenniemen urheilutalo

Akustiikka kuntoon puukattoelementeillä

KVR-urakkana rakennettuun Suodenniemen liikuntahalliin SP Elementit toimittivat kattoelementit. Elementteinä käytettiin ProRoof -tyypin kattoelementtejä, joista Sastamalan kaupungilla on hyviä kokemuksia myös Vareliuksen liikuntahallissa.

Puukattoelementti on liikuntahalleissa parhaimmillaan, sillä kattoelementtiin on helppo asentaa akustiikkalevy jo tehtaalla. Lisäksi puukatolla itsellään on valmiiksi hyvät akustiset ominaisuudet.

Liikuntahalleissa hyvä akustiikka on erityisen tärkeää, sillä melko tyhjät ja suuret tilat kaikuvat helposti. Hyvällä akustiikalla varmistetaan muun muassa, että kuulutukset ovat selkeitä, valmentajan ohjeet kuuluvat pelaajille ja yleisö viihtyy ääniympäristössä. Liikuntahalleja käytetään myös konserttisaleina, jolloin akustiikan merkitys korostuu entisestään.

Mukana rakennushankkeessa oli yli kaksikymmentä yritystä. SP Elementit olivat osa rakentamisen pitkää ketjua, jossa kukin urakoitsija suoritti vuorollaan oman osuutensa.

Vaikka puukattoelementit ovat yksi työmaan näyttävimmistä vaiheista, niin itse asennushetki on varsin nopea. Kun koko työmaa pelaa yhteen, niin yhteistyö sujuu vaivattomasti.