Kiikala Steel Works kasvaa ostamalla Kangaskortteen

0
Metallirakenne Kangaskorte Oy:llä on toimitilat vanhan ykköstien varressa. Kiikala Steel Works jatkaa toimintaa niissä. Kuvassa Konsta Kangaskorte ja Kiikala Steel Worksin toimitusjohtaja Erik Iltanen. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salolainen Kiikala Steel Works Oy laajentaa toimintaansa yrityskaupalla. Yhtiö on ostanut Metallirakenne Kangaskorte Oy:n liiketoiminnan.

Vanha omistaja Konsta Kangaskorte ja yhtiön työntekijät siirtyvät Kiikala Steel Worksin palvelukseen. Kauppasummaa ei kerrota julkisuuteen.

Metallirakenne Kangaskorte Oy on alihankintakonepaja, jonka liikevaihto on ollut 1–2 miljoonaa euroa vuosittain. Yrityksellä on noin kymmenen työntekijää.

Kiikala Steel Worksin liikevaihto on viiden miljoonan euron luokkaa vuodessa, ja sillä on työntekijöitä 35.

– Ostamme uutta liiketoimintaa, ja toimintamme kasvaa kaupan myötä noin 20 prosenttia, Kiikala Steel Worksin toimitusjohtaja Erik Iltanen arvioi.

Kiikala Steel Works on täyden palvelun alihankintakonepaja, joka valmistaa monipuolisia teräsrakenteita, koneen osia ja painelaitteita.

Yhtiön vahvuus on monipuolinen osaaminen hitsauksesta koneistukseen, kokoonpanoon, osavalmistukseen ja pintakäsittelyyn. Kaupan myötä yritys vahvistaa osaamistaan muun muassa alumiini- ja rosterihitsauksessa sekä projektitöissä.

Erik Iltasen mukaan Kiikala Steel Worksin strategiana on hakea kasvua. Se toimii samalla alalla kuin Kangaskorte, mutta yhtiöiden asiakaskunta on erilainen.

– Strategisesti haemme uusia asiakasryhmiä ja nykyistä monipuolisempaa palvelutarjontaa. Kauppa lisää tuotantokapasiteettiamme, joustavuuttamme ja nopeuttamme. Siitä on hyötyä molempien yhtiöiden nykyisille ja uusille asiakkaille, ja kauppa mahdollistaa isompien asiakaskokonaisuuksien toimittamisen, Iltanen perustelee.

Kiikala Steel Worksin toimipisteet sijaitsevat Salon Meriniityssä ja Kiikalassa. Metallirakenne Kangaskorte Oy:llä on toimitilat vanhan ykköstien varressa lähellä Korvenmäen jäteasemaa, ja Kiikala Steel Works Oy jatkaa toimintaa myös niissä.

Kaupan myötä yrityksellä on tuotantotilaa kaikkiaan noin 8 000 neliömetriä. Yhtiön henkilöstömäärä nousee noin 45 työntekijään.