ELY-keskukset

Yhteysviranomaisen lausunto Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahankkeesta valmistunut (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)

Jaa
Kainuun ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Paltamon ja Puolangan kuntien alueille sijoittuvasta Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta.
Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahanke sijaitsee Paltamon ja Puolangan kuntien alueella.
Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahanke sijaitsee Paltamon ja Puolangan kuntien alueella.

Ilmatar Paltamo Oy suunnittelee Takiankankaan-Hukkalansalon alueillee enintään 52 tuulivoimalan rakentamista. Hankealue sijoittuu osin Pohjois-Pohjanmaan maakuntarajaan ja kattaa kokonaisuudessaan noin 8122 hehtaarin laajuisen alan, josta Takiankankaan osuus on 4 678 ha ja Hukkalansalon 3 444 ha. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 350 metriä ja yksikköteho 6−10 MW. YVA-menettelyn on tarkoitus edetä samanaikaisesti hankkeen vaatiman osayleiskaavoituksen kanssa.

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan tuulivoimahankkeen toteuttamisen vaihtoehtoja sekä niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima esitys YVA-menettelyssä tehtävistä selvityksistä ja käytettävistä arviointimenetelmistä.

Takiankangas-Hukkalansalo YVA-ohjelmassa tarkastellut hankevaihtoehdot

Takiankangas-Hukkalansalo hankkeen arviointiohjelmassa tarkasteltaviksi vaihtoehdoiksi esitettiin viisi eri toteutusvaihtoehtoa, joista yksi on niin sanottu nollavaihtoehto, jolloin hanketta ei toteuteta. Vaihtoehdoissa VE1 hankealueelle sijoittuisi enintään 52 voimalaa (31+21), VE2 enintään 50 (29+21) voimalaa, VE3 enintään 49 (31+18) voimalaa ja VE4 enintään 47 (29+18) voimalaa.

Sähkönsiirron toteuttamiseksi tarkasteltiin kahta vaihtoehtoa. SVE1 vaihtoehdon siirtolinja kulkisi 110 kV:n tai 400 kV:n voimajohdolla Nuojuan sähköasemalle. Vaihtoehto SVE2 vaihtoehdon siirtolinja kulkisi 110 kV:n tai 400 kV:n voimajohdolla Seitenoikean sähköasemalle. Molemmissa vaihtoehdoissa siirtolinja sijoittuu Nuojua-Seitenoikea voimajohdon rinnalle.

Hankkeen vaikutukset

Kainuun ELY-keskus kuulutti YVA-menettelyn yhteysviranomaisena arviointiohjelman 8.6.–6.8.2022. ELY-keskukselle jätettiin yhteensä 18 lausuntoa ja 17 mielipidettä.

Lausunnoissa ja mielipiteissä korostuivat huoli hankkeen yhteisvaikutuksista muiden tuulivoimahankkeiden kanssa erityisesti maisemaan, luontoon ja ihmisten elinoloihin kohdistuvien tekijöiden kautta. Tarve sähkönsiirron vaikutusten huomiointiin YVA-menettelyn osana tuotiin esille useissa lausunnoissa. Myös maankäyttöön kohdistuvia vaikutuksia käsiteltiin kuulemispalautteessa.

Yhteysviranomainen toteaa, että arviointiohjelma täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 3 §:n sisältövaatimukset, kun lausunnossa esitetyt tarkennukset ja lisäykset otetaan huomioon.

Johtopäätöksissä todetaan, että huolenaiheena on lähialueelle kohdistuvat suorat ja epäsuorat vaikutukset, joihin on kiinnitettävä riittävästi huomiota jatkossa. Hankkeessa korostuvat erityisesti yhteisvaikutukset seudun muiden vireillä olevien tuulivoimahankkeiden kanssa ja tärkeänä pidetään eri toteutusvaihtoehtojen monipuolista tarkastelua sähkönsiirron vaihtoehdot huomioiden.

Jatkossa onkin syytä kiinnittää huomiota luotettavien yhteisvaikutusten arviointimenetelmien käyttöön sekä ympäristövaikutusten seurannan järjestämiseen.

Yhteysviranomaisen lausunto on nähtävillä hankkeen verkkosivulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus
Alueidenkäytön asiantuntija Anu Nurkkala
p. 0295 023 062, anu.nurkkala@ely-keskus.fi

Kuvat

Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahanke sijaitsee Paltamon ja Puolangan kuntien alueella.
Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahanke sijaitsee Paltamon ja Puolangan kuntien alueella.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye