Osuuskauppa Keskimaa

S-market Suolahti uudistetaan entistä energiatehokkaammaksi

Jaa

S-market Suolahden myymälässä käynnistyy uudistusprojekti syyskuussa. Uudistuksen myötä myymälän valikoimia muokataan vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Projektissa panostetaan erityisesti ympäristöystävällisyyteen, kun myymälän kylmälaitteet ja kiinteistötekniikka uudistetaan. Noin kaksi kuukautta kestävät uudistustyöt valmistuvat joulukuun 2023 aikana.

Syksyllä alkavassa remontissa keskitytään erityisesti kiinteistötekniikan ja kylmälaitteiden uudistamiseen.
Syksyllä alkavassa remontissa keskitytään erityisesti kiinteistötekniikan ja kylmälaitteiden uudistamiseen. Osuuskauppa Keskimaa / Kari Hokkanen

S-market Suolahden myymälää remontoitiin edellisen kerran vuonna 2019, jolloin kauppaa laajennettiin 200 neliön verran ja myymäläilmettä uudistettiin. Vuonna 2020 myymälän katolle asennettiin aurinkosähköjärjestelmä.

− Syyskuussa alkavassa myymäläuudistuksessa on aika päivittää kiinteistön tekniikka ja kylmälaitejärjestelmät energiatehokkaiksi. Nykyiset kylmäkalusteet ovat tulleet käyttöikänsä päähän ja ne vaihdetaan hiilidioksidilla toimivaan kylmälaitejärjestelmään. Kiinteistötekniikan osalta saamme kiinteistöön lämpöpumpun, joka hyödyntää kylmälaitteiden lauhdelämpöä myymälän lämmittämisessä. Näillä toimenpiteillä kiinteistöstä saadaan hiilineutraali myymälä, taustoittaa projektista vastaava Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

Asiakkaille uudistukset näkyvät yleisilmeeltään avarampana ja raikkaampana myymäläilmeenä. Lisäksi valikoimia päivitetään vastaamaan paremmin suolahtelaisten asiakkaiden tarpeita, ja kassalinjastoa uudistetaan itsepalvelukassoilla.

− Olemme innoissamme S-market Suolahden uudistuksesta, joka vie meitä kohti kestävämpää toimintaa ja entistä parempaa asiointikokemusta. Haluamme satsata helppoon ja nopeaan asiointiin sekä meidän asiakkaiden tarpeiden mukaisiin valikoimiin. Uusi kylmäjärjestelmä on iso askel kohti ympäristöystävällisempää toimintaa, iloitsee S-market Suolahden marketpäällikkö Kari Hokkanen.

S-market Suolahden uudistustyöt käynnistyvät syyskuussa, ajoittuen pääosin loka-marraskuulle. Uudistustyöt myymälässä pyritään toteuttamaan niin, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa kaupassa asioiville asiakkaille. Investoinnin kokonaiskustannus on noin 1,16 miljoonaa euroa. Uudistuneen myymälän avajaisia päästään viettämään joulukuussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, marketpäällikkö Kari Hokkanen, 010 767 4565, kari.hokkanen@sok.fi

Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye