Kysy luonnosta: Mikä vaivaa karpaloita?
Ajattelin kysyä asiaa, joka on vaivannut jo pidemmän aikaa. Olen käynyt karpaloita poimimassa jo vuosikymmenten ajan, mutta viime vuosina marjasaalis on jäänyt huonoksi. Jo useiden vuosien ajan karpalosato on ollut Turun seudun soilla todella huono. Monet aiemmin hyvät karpalosuot ovat olleet lähes tyhjiä marjoista. Mikähän mahtaa karpaloita vaivata, kun marjoja ei tule?
S.K, Turku
Palstanpitäjältä on samaa asiaa kysytty useaan kertaan aiemminkin, mutta yleistä yksiselitteistä syytä huonoon karpalosatoon ei voi antaa. Kullakin karpalosuolla on omat erityispiirteet.
Karpaloita kasvaa soillamme kahta lajia. Suurikokoinen isokarpalo (Vaccinium oxycoccos) on tavallisesti se marja, joka päätyy poimijan ämpäriin. Pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum) on selvästi pohjoisempi laji ja satoisuudeltaan huomattavasti isokarpaloa heikompi. Marjasadolla mitaten sen määrä on vain kymmenesosa isokarpalon sadosta. Lajien erottaminen toisistaan on hankalaa, mutta isokarpalon vanamaiset kukkaperät ovat aina karvaiset. Tämä tuntomerkki on lähes ainoa varma tuntomerkki lajien erottamiseksi toisistaan. Isokarpalo on satoisa marja ja hehtaarisato hyvillä karpalosoilla voi nousta jopa 1 000 kiloon.
Karpalosato vaihtelee vuosien välillä huomattavasti ja marjasatoon vaikuttavat monet ympäristötekijät. Kuten muillakin marjoilla keväthallat saattavat tuhota karpalosadon, mutta merkittävämpi satotekijä karpalon kohdalla on suon vesipinta.
Kuivat kesät ovat karpalolle tuhoisia, sillä se on varvuistamme vaativin vesitason suhteen. Se menestyy parhaiten aivan märillä rahkasammalpinnoilla, ja karttaa vähänkin korkeampaa suokasvillisuutta. Viime vuosina on ollut pitkiä kuivia jaksoja, jotka ovat kuivattaneet myös soiden pinnat.
Isokarpalo on melko hidas uusiutumaan, joten kuivien kesien jäljet näkyvät marjasadossa vuosien päähän. Ainakin Lounais-Suomessa kuivuus lienee tärkein viime vuosien huonon karpalosadon syy.
Kuinka estää rusakon tihutyöt?
Kysymykseni koskee rusakoita, joita ainakin täällä Turun itäisissä kaupunginosissa on aivan riesaksi asti. Asumme vanhalla omakotialueella, ja puutarhanhoito on aina ollut meille tärkeää. Rusakoita käy pihallamme niin kesällä kuin talvellakin ja aina pihaltamme tuntuu löytyvän niille jotain jyrsittävää. Rusakoille tuntuu kelpaavan lähes kaikki pihalla kasvava. Aiempina vuosina muun muassa keijuangervot ja sireenit ovat säilyneet hyvin, mutta nyt nekin on katkottu tyveä myöten. Jälkien perusteella vaikuttaa siltä, että suurin osa rusakon katkomista varsista jää kaiken lisäksi syömättä. Ihan piruuttaanko ne tuhojaan tekevät? Kuuluuko rusakkokannan säätely jonkun viranomaisen vastuulle? Kaupungissahan ei saa metsästää, mutta jollain tavoin rusakkotuhoihin pitäisi puuttua!
Tarpeekseen saanut puutarhuri
Jos puutarhassa on rusakoille sopivaa ravintoa, ne löytävät sen varmasti, eikä millään hajusteella voi hämätä niiden tarkkaa hajuaistia. Rusakko voi kieltämättä aiheuttaa melkoisia tuhoja kotipuutarhassa, ja ainoa varma tapa ehkäistä vahinkoja on kasvien suojaus verkolla, joka voi olla joko metallia tai muovia. Tiheään istutetussa kaupunkipuutarhassa suojaaminen on monesti hankalaa, ja verkot ovat usein ikävän näköisiä muuten hyvin suunnitellussa puutarhassa.
Metsäjänikseen verrattuna rusakon ruuankäyttö on paljon tuhlailevampaa. Rusakko ei kykene metsäjäniksen tavoin tehokkaasti käyttämään puumaista ravintoa. Kuten kysyjäkin on huomannut, rusakko mielellään leikkaa suuria kasvin varsia poikki ja "maistelee" ovatko kasvit ravinnoksi sopivia. Monet koristekasvit ovat rusakolle vieraita lajeja, joita se ei etukäteen tunnista esimerkiksi hajun perusteella ruuaksi sopivaksi. Rusakko syö mieluummin ruohoja kuin puumaisia kasveja, ja ne koivut ja pajut jotka kuuluvat metsäjäniksen tavallisimpiin ravintokohteisiin talvella, ovat rusakolle vain hätäravintoa. Puumaisista kasveista omenapuut ja jalopuut kuten tammi ovat rusakon herkkua. Näistä puista se syö kuoren ja uudet vuosikasvaimet, jos se vain pääsee niihin käsiksi.
Rusakko on liikkeellä hämärään aikaan ja öisin, joten otusten häätäminenkään ei onnistu. Lisäksi kaupunkialueen rusakot ovat tottuneet ihmiseen ja pelottelusta saatava hyöty on lyhytaikainen. Metsästys on taajama-alueella yleensä kielletty, joten rusakkojahtiin ei itse kannata ryhtyä. Muutamissa kaupungeissa rusakkoja on poistettu muun muassa hautausmailta ja kaupungin puutarhoista. Helsingissä rusakoita on metsästetty erityisluvalla kaupunkialueella jousen avulla. Rusakkokantaa ei Turussa säädellä millään tavoin.
Vaikka rusakot lisääntyvät kaupunkialueella hyvin, on myös niiden kuolleisuus suurta. Liikenne ja kotikissat karsivat rusakoita tehokkaasti, ja kannan kasvaessa erilaiset taudit pitävät huolen siitä, että tiheä rusakkokanta harvenee. Kaupungissa rusakoilla on toisaalta hyvät oltavat. Rusakoita saalistavia petoja on niukasti ja kaupunkiketuilla on niin paljon syötävää, ettei rasittavaan rusakkojahtiin kannata vaivautua.
