Rusokuusama on iso pystyoksainen pensas, joka suojaa pihaa tuulelta ja katseilta. Se kestää myös jonkin verran tiesuolaa, ja pärjää siksi jopa tienvarsilla, kunhan kasvi leikataan säännöllisesti eikä päälle talvella aurata painavia lumikuormia. Matalakasvuiset rikot puolestaan viihtyvät kivikoissa, useimmat lajikkeet jopa auringon hohkaavassa paahteessa.
Melko nopeasti 3-4 metriä korkeaksi kasvava rusokuusama (Lonicera tatarica)sopii pienten kasvien taustalle sekä suojaamaan pihaa tuulelta ja katseilta. Se menestyy Lapissa VII-vyöhykkeellä saakka. Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen tai puolivarjoinen, tuore ja runsasravinteinen. Kuivuudesta kärsivän rusokuusaman lehdet peittyvät helposti vaaleaan härmään, ja vaikka se ei muuten vaarallista olekaan, kasvin ulkonäkö luonnollisesti kärsii.
Rusokuusamien pienet nuput avautuvat kesäkuun puolivälissä. Pensas tuottaa voimakkaasti tuoksuvia, valkoisia, vaaleanpunaisia tai punaisia kukkia noin kolmen viikon ajan. Niistä muodostuu loppukesällä näyttävän oranssinpunaisia marjoja, jotka tosin ovat syömäkelvottomia. Sinertävänvihreät lehdet puhkeavat varhain keväällä, mutta kellastuvat vasta myöhään syksyllä.
Tunnetuimpia vaaleanpunakukkaisia rusokuusaman lajikkeita ovat Rosea ja suomalainen Sanna, josta tulee tyveltä asti tuuhea ja pyöreähkö pensas. Alba ja Poutapilvi edustavat valkokukkaisia pensaita. Jälkimmäinen on vain pari metriä korkea ja erottuu muista lajikkeista erittäin tuuhean, lähes pallomaisen kasvutavan ansiosta.
Perenna eli monivuotinen kukkakasvi on rikkojen suku. Nämä matalat kivikkokasvit viihtyvät paahteessa ohuessa mullassa - lukuun ottamatta lehto- ja varjorikkoa, jotka voivat parhaiten puolivarjossa. Rikot tyytyvät 10-20 senttiä paksuun, hyvin vettä läpäisevään kasvualustaan. Niiden valkoiset tai punasävyiset kukinnot koostuvat pienistä kukista, jotka puhkeavat lehtiruusukkeen yläpuolelle nousevaan kukkavanaan.
Rikot viihtyvät kivikoissa
Jo touko-kesäkuun vaihteessa kukki patjarikko (Saxifraga Arendsii-ryhmä), jonka läpi talven vihreänä säilyvä lehtimätäs tuo mieleen sammaleen. Valkoisesta purppuranpunaiseen vaihtelevat kukat kohoavat vain 10 sentin maanpinnasta. Paahdetta kestävää lajia voi jakaa, kun kasvusto ruskistuu keskeltä.
Myös isorikko (Saxifraga hostii) viihtyy kuivuudessa. Sillä on ainavihannat harmaanvihreät pitkät lehdet. Valkoiset isohkot kukinnot kasvavat puolen metrin korkeudelle. Kukinta kestää kesäkuun loppupuolelta jopa elokuun alkuun.
Hopearikko (Saxifraga paniculata) muistuttaa isorikkoa, mutta sen ikivihreät, hopealle hohtavat lehdet ovat lyhyempiä ja kukinto matalampi kuin isorikolla. Kesäkuun puolivälissä avautuva kukinto nousee noin 30 sentin tasolle maanpinnasta, mutta lehdistä tulee vain viitisen senttiä korkeita.
Lehtorikko (Saxifraga rotundifolia) pärjää parhaiten osittain varjoisessa kivikkoryhmässä tai rinteessä. Se viihtyy tuoreessa maassa, mutta sietää kuivuuttakin. Kesä-heinäkuuhun ajoittuva valkoinen kukinta on hyvin runsasta. Noin 25-senttisen kasvin pyöreähköt lehdet kannattaa talvella suojata ainakin vähälumisilla seuduilla.
Posliini- ja varjorikko (Saxifraga xurbium, Saxifraga umbrosa) menestyvät paitsi varjossa myös auringossa, kun kasvualusta pysyy tuoreena. Läpi vuoden vaaleanvihreä, aivan maanpinnassa kasvava lehtiruusuke talvehtii paremmin havunoksien alla kuin lumettomalla paikalla. Runsas vaaleanpunainen kukinta kestää kolmisen viikkoa kesä-heinäkuun vaihteessa.
