Votiivilaiva roikkuu uljaana keskellä kirkkoa. Keltamustat kyljet on kuin täplitetty tykeillä. Purjeita on toistakymmentä. Linjalaiva Lovisa Eleonoran pienoismalli ei kuitenkaan muistuta Ruotsin mahdista, ei menneistä uroteoista. Se kertoo Velkuan kirkon dramaattisimmasta päivästä, joka koettiin vuonna 1808.
- Syyskuun 18. päivänä aamulla kello viiden aikaan alkoi taistelu. Venäläiset pääsivät sumun ja pimeän turvin Hemsaaren rauman kautta ruotsalaisten selustaan. Ruotsalaiset olivat kahden tulen välissä, eikä heillä ollut muuta mahdollisuutta kuin perääntyä. Venäläiset jäivät paikkakunnalle ja ryöstivät kaiken, suntio Ilkka Puonti kuvaa Suomen sodan aikaisia tapahtumia saaristokunnassa.
Asukkaat pakenivat tunkeutujien tieltä saaren sisäosiin. Sinne eivät venäläisten tykkipursien ja -jollien ammukset kantaneet.
- Saarnaaja Mikael Malmsten kidnapattiin pappilasta ja kuljetettiin venäläisalukselle. Häneltä yritettiin udella ruotsalaislaivueen sijaintia, mutta eihän saarnaaja sellaista tiennyt. Kun hänet vapautettiin, kohtasi häntä pappilassa karmea näky. Ikkunat oli rikottu, irtaimisto ryöstetty ja ihmiset karkotettu. Hän juoksi kiireesti kirkolle, ja täällä oli vastassa sama näky, Puonti toistaa Velkualla yhä suusta suuhun kulkevia tarinoita.
Talkoilla rakennettu
Suntio Ilkka Puonti puhuu kirkosta lähes hellästi. Piskuisessa Velkuan kunnassa kaikki ovat etunimituttuja keskenään, ja sama tuttavallisuus henkii suhteessa kirkkoon. Koululaiset oikaisevat koulumatkallaan kirkkomaan läpi, sinne tullaan pitämään oppitunteja ja siellä viivähdetään varsinkin kirkollisten juhlapyhien aikaan. Suuri osa kirkon irtaimistosta on saatu lahjoituksina, ja hautausmaa siivotaan joka vuosi talkoilla.
Talkooperinteen juuret ovat syvässä. Aikanaan Taivassalon emäpitäjään iniöläisten ja kustavilaisten lailla kuuluneet velkualaiset väsyivät 1700-luvun lopulla pitkiin, kesällä veneellä ja talvella jäitä pitkin taitettaviin kirkkomatkoihin. He päättivät rakentaa oman kirkon.
Puut saatiin lahjoituksena Kaltsaaresta, yhä Korppoon alueen sisällä olevasta Velkuan enklaavista. Kirkon paikaksi Velkuan 300 saaren joukosta valitun Palvan saaren puut kun oli hakattu tilojen perinnöksimaksemiseksi.
Työvoimasta ei pula ollut. Kummastelu siitä, miten kaikki saatiin tekemään tasaveroisesti töitä, saa Puontin hämmästymään.
- Kirkko haluttiin, ja kaikki olivat valmiit talkoisiin, Puonti kuvaa Velkuan saarnahuonekunnan alkuvaiheita.
Kirkon paikaksi valikoitui etelään avautuva merenranta.
- Kirkon rakentamisen aikaan syysmyrskyillä pääsi veneellä aivan tapulin viereen, Puonti sanoo ja katsoo maannousemisen myötä kymmenien metrien päähän karannutta merenrantaa.
Kristuksen kuva nostettiin ylös
Velkuan kirkosta oli Palvan meritaistelun jälkeen jäljellä vain ulkokuori. Ikkunat oli rikottu ja rakennus häpäisty. Ryöstäjien mukana katosi kokonaan kullattu kalkki, 1600-luvulla valmistettu hopeinen sairaskäyntiastiasto, kynttelikköjä, lampetteja, keltainen silkkikasukka, musta hopeapitsinen samettikasukka, hopeakaluunoin koristeltu haavi sekä lahjoituksena saatuja kirkkotekstiilejä. Ainoastaan venäläisten rantautumisen alla piilotettu Kristuksen ylösnousemusta kuvaava alttaritaulu onnistuttiin pelastamaan.
Kirkon päätyseinällä katseenvangitsijoita onkin tavanomaisuudesta poiketen kaksi. Katse hakeutuu väkisin antiikkilasien vääristämään ikkunaan. Tavanomaisemmissa kirkoissa sillä kohtaa, alttarin takana on krusifiksi tai maalaus. Velkualaiset katsovat ikkunan läpi peltomaisemaa. Täällä alttaritaulu on nostettu ikkunan yläpuolelle, lähelle katonrajaa.
- Piispa Jakob Gadolin lahjoitti sen 1796 kiitokseksi siitä, että velkualaiset rakensivat itse kirkkonsa, Puonti tietää.
Ikkunalasit puolestaan ovat lahjoitus velkualaissyntyiseltä Unto Veistiseltä . Alttaritaulu oli 1939 uuden kirkkoherran Aarre Nemeyn esityksestä laskettu ikkunan eteen ja kun velkualaiset suostuivat palauttamaan sen alkuperäiselle paikalleen 1964, peruskorjausta johtanut Veistinen lahjoitti siitä kiitokseksi antiikkilasit.
Kruunu hattutelineenä
1900-luvun taitteessa Velkuan kirkko koki sisäosiltaan suurimman muutoksen. Aiemmin paljaat hirsiseinät peitettiin helmipaneelilla, harjan muotoa noudattanut katto vuorattiin tynnyriholvimaiseksi ja kirkkoon lisättiin penkkejä. Kirkon perälle rakennettiin urkuparvi.
Tuon parven alla istui ainakin Daavid Sylvester Luotonen , joka lienee kyllästynyt virsikirjan tihrustamiseen. Hän lahjoitti kirkkoon kristallikruunun ja kirjasi lahjoitukseen ehdon, että kruunu tulee sijoittaa hämärän urkuparven alle.
Samoilla sijoillaan kruunu roikkuu yhä, vaikka urkuparvi jouduttiinkin 1964 peruskorjauksessa poistamaan. Velkualaiset eivät muutosta halunneet, mutta museovirasto vaati kirkon sisäosien palauttamista alkuperäiseen asuunsa, ja 1900-luvun alussa rakennettu urkuparvi sai mennä.
Luotosen kristallikruunun edessä kirkossa roikkuu kaksi muuta kristallikruunua. Niiden alkuperästä ei Puonnilla ole tietoa, mutta keskimmäisen käyttötarkoitus on selvä.
- Kesällä, kun kruunua ei tarvittu valaisemaan kirkkoa, kynttiläpesät otettiin pois ja isännät panivat hattunsa roikkumaan pidikkeisiin, Puonti sanoo ja sujauttaa lippiksen esimerkinomaisesti pidikkeeseen.
Itsenäisyys poisti punamullan
Velkuan seurakunta itsenäistyi 1914 omaksi kirkkohuonekunnaksi.
- Samassa yhteydessä kirkko maalattiin nykyiseen väritykseensä. Aiemmin kirkossa oli paljaat hirsiseinät, jotka oli maalattu punamullalla ja kirkon ympärillä oli Merimaskun kirkosta yhä tuttu hirsiaita. Aita oli korvattu kivisellä jo 1850 hautausmaan laajennuksen yhteydessä, Puonti kertoo.
Velkuan elo itsenäisenä seurakuntana päättyi vuoden 2004 lopussa. Nyt velkualaiset ovat osa Naantalin seurakuntaa. Muutos ei ole ollut valtava, sillä kirkkoherrapulasta kärsinyt seurakunta oli ostanut palvelut jo useamman vuoden ajan naapuriseurakunnista. Kello kymmentä myöhäisempiin kirkonmenoihinkin seurakunnassa on totuttu jo aiemmin, sillä jumalanpalveluksen aika oli siirretty myöhäisemmäksi jo aiemmin, jotta saarista ehdittiin Herran sanan ääreen.
Kirkolla saattaa kuitenkin olla edessään uusi kukoistuksen aika Naantalin seurakunnan osana. Puonti ennustaa, että pienestä ja kodikkaasta kirkosta kehkeytyy naantalilaisparienkin suosima vihkikirkko. Mallia siihen näyttivät aikanaan kesävelkualaiset Ville ja Sari Itälä .
Muistona Ketun poikien kirjat
Velkuan kirkko, tapuli ja kirkkomaa pursuavat muistoja jo edesmenneistä velkualaisista. Hunkkilan talon emäntä on lahjoittanut alttaritaulun, laivuri August Pihlman virsitaulun, nuoret miehet votiivilaivan.
- Yleensähän votiivilaivoja on kirkkoihin lahjoittanut merihädästä pelastunut merimies. Se muistuttaa kirkossa olevia siitä, että he voivat rukoilla merillä olevien puolesta. Vaikka Lovisa Eleonoran lahjoituksen perusta on toinen, on tämä toinenkin merkitys varmasti elänyt Velkualla, Puonti arvioi.
Erikoisin lahjoitus lienee vuonna 1900 lahjoituksena saatu saaristopurjevene purjeineen, joka kuitenkin pian vastaanottamisen jälkeen myytiin tarpeettomana.
Tapulin suojissa ovat hautausmaalta pelastetut kaksi kivisiin jalkoihin työnnettyyn rautavarteen kiinnitettyä avattua puukirjaa.
- Teksti niistä on jo kulunut, mutta tarinan mukaan niissä on lukenut "Tässä lepää kaksi Ketun poikaa" muistona Ketunmaan saaren hukkuneista veljeksistä, Puonti sanoo.
Sähkö soittaa kelloja
Kirkon ja meren välissä seisoo jykevä tapuli. Kun Puonti aloitti 1986 työnsä Velkuan suntiona, kelloja soitettiin vielä käsivoimin. Toisen narua kiskoi Puonti, toisen kanttorin aviomies.
- Narua ei saanut vetää liian lujaa, ettei kello mennyt ympäri. Jos veti liian hiljaa, ei kello soinut oikein, Puonti sanoo.
Nuo mietteet ovat enää vain muistoja, kellot soivat nykyisin sähkön voimin. Soinnin sävy on kuitenkin vanha tuttu, sillä sähkö jaksaa liikuttaa koko kelloa.
- Suuremmissa kelloissa heiluu vain kieli, ja silloin soinnin väri ei ole sama, Puonti luonnehtii.
Tapulin alkuperäiset kellot hävisivät Palvan meritaistelun aikaan. Ne joko piilotettiin tai ryöstettiin, onpa Velkualla herännyt epäilys, ettei kelloja olisi ollut lainkaan. Meritaistelun jälkeen velkualaiset saivat lainaan Taivassalon emäseurakunnasta valkometallisen rippikellon, 1813 tapuliin tuotiin uudet kellot. Toinen niistä rikkoutui myöhemmin ja tilalle tuotiin uusi.
- Palvelkaa Herraa ilolla ja tulkaa hänen kasvojensa eteen ilolla, Puonti lukee psalmin ohjeen vanhemman kellon kyljestä. Ja Velkualla on noudatettu ohjetta. Ilo pursuaa vaaleana ja valoisana hohtavassa kirkossa.
Erja Hyytiäinen
