Talous

Piikkiön hyttitehtaan paneelilinjan tuotanto siirtyy Liettuaan

ARTO TAKALA
Piikkiön hyttitehtaan työntekijä asettelee hyttiä pakkauskoneeseen. Arkistokuva.

Meyer Turku ilmoitti viime huhtikuussa investoivansa 17 miljoonaa euroa Piikkio Worksin hyttitehtaan modernisointiin. Investointien avulla tuotantoa uudistetaan voimakkaasti.

Uudistusten myötä paneelilinjan tuotanto siirtyy uuteen paneelitehtaaseen Liettuan Vilnaan. Tehdas palvelee jatkossa sekä Meyer Turun omistamaa Piikkio Worksia että Saksassa sijaitsevan Meyer Werftin hyttitehdasta.

Piikkio Works keskittyy jatkossa laivojen hyttien moderniin kokoonpanotyöhön. Piikkiön paneelilinjan työntekijät siirtyvät hyttien kokoonpanoon, joten linjaston siirtämisellä Liettuaan ei ole työllisyysvaikutuksia Piikkiössä.

– Muutosten tuloksena on entistä tehokkaampi hyttien tuotanto Piikkiössä, mikä taas osaltaan varmistaa työpaikkojen pysyvyyden, Piikkio Worksin toimitusjohtaja Ari Kumpulainen sanoo.

Meyer Turku omistaa Piikkiön hyttitehtaan kokonaan ja Meyerin perhe on myös Vilnan uuden tehtaan pääomistaja.

Investointi sisältää uuden kokoonpanotehtaan, jossa on täysin automatisoitu kokoonpanolinja. Piikkiö Worksin toimistotilat on jo siirretty Piikkiön keskustaan valmiisiin tiloihin.

Hyttitehtaan tuotannon odotetaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2018 mennessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Oikeuttasi keskusteluihin on rajoitettu. Rajoitus on voimassa .
Ota tarvittaessa yhteyttä Turun Sanomien moderointiryhmään.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Tutustu ennen kommentoimista Turun Sanomien keskustelupalstan sääntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä. Nimimerkkisi ei saa rikkoa hyviä tapoja tai olla muutoin asiaton.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneita keskusteluita on mahdollista kommentoida 24 tuntia artikkelin julkaisun jälkeen. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi tämän jälkeenkin.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Sääntöjen rikkominen voi johtaa kommentoinnin tai nimimerkin muuttamisen estämiseen ilman erillistä varoitusta, määräajaksi tai pysyvästi.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
ei tulevaisuutta
banaania poskeen
Kiky loikka ja firmojen veroalet ovat ihan vedätystä,työpaikat siirtyvät pois maasta koko ajan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Oikeuttasi keskusteluihin on rajoitettu. Rajoitus on voimassa .
Ota tarvittaessa yhteyttä Turun Sanomien moderointiryhmään.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Miia
joopa joo
Näin se yhteiskuntasopimus sitten lisää työllisyyttä, tuotantoa siirtyy kiihtyvällä vauhdilla pois Suomesta.

sosialistin paratiisi
Vast: joopa joo
Se on liian heikko soppari.. Nykyisellään työnantaja joutuu maksaa työstä niinpaljon, ettei se työ ole kannattavaa. Työntekijälle taas jää liian vähän käteen, eli ketään ei ole tyytyväinen. Verot,sosmaksut,vakuutukset ja ennenkaikkea järjettömät eläkemaksut vievät hyödyt molemmilta osapuolilta. Yksinkertaisesti, ihmiset jotka yrittävät maksaa oman elämänsä, joutuvat samalla maksaa myös kaikkien muiden elämisen ja se on kallista
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Järki hoi
Viisainta olisi siirtää koko tuotanto Liettuaan. Halvempaa ja parempaa laatua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Oikeuttasi keskusteluihin on rajoitettu. Rajoitus on voimassa .
Ota tarvittaessa yhteyttä Turun Sanomien moderointiryhmään.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Tutustu ennen kommentoimista Turun Sanomien keskustelupalstan sääntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä. Nimimerkkisi ei saa rikkoa hyviä tapoja tai olla muutoin asiaton.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneita keskusteluita on mahdollista kommentoida 24 tuntia artikkelin julkaisun jälkeen. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi tämän jälkeenkin.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Sääntöjen rikkominen voi johtaa kommentoinnin tai nimimerkin muuttamisen estämiseen ilman erillistä varoitusta, määräajaksi tai pysyvästi.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miia
Vast: Järki hoi
Kannattaisi "yrittäjänkin" siirtyä itse Liettuaan. Siellä saa halvemmalla ja parempaa laatua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei uutta
Vast: Järki hoi
Viron puolelle, on moni yritys siirtynytkin. Silti tekee Suomessa töitä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jorma
Niinpä
Jos Suomen kilpailukyky olisi paremmalla tolalla, kannattaisi myös paneelit valmistaa Piikkiössä, ja muutama työtön olisi saanut töitä. Mutku ei.

Niinpä niin
Vast: Niinpä
Hyvä kun menee.

Jos kilpailukyvyn nimissä palkat madalleteaan pisteeseen, missä loppu elämiseen tarvittavista rahoista kuitenkin haetaan sossusta, toki vasta sen jälkeen kun oma omaisuus on syöty, ei ole mitään järkeä näitä työpaikkoja halutakaan.

Pitäkööt ne, jotka niiden tuloilla pärjäävät.