Paikalliset

Presidentin juhannuskokko
poltetaan ponttonilautalla

Kultarannan perinteinen juhannuskokko sytytetään jälleen tänä vuonna, muttei enää Ristikarilla.
Kultarannan perinteinen juhannuskokko sytytetään jälleen tänä vuonna, muttei enää Ristikarilla.

Tasavallan presidentin kesäasunnon Kultarannan edustalla syttyy jälleen tänä vuonna juhannuskokko. Tänä vuonna kokko kuitenkin kootaan ja sytytetään ponttonilautalla.

– Tänä vuonna kokeillaan tällaista. Kokko tulee varmaan ihan samalle seudulle kuin aiemminkin ja sytytetään samaan aikaan kuin kaupungin kokko, eli kello 23, presidentin lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen kertoo.

Tasavallan presidentin perinteinen juhannuskokko pienellä Ristikarin kallioluodolla Kultarannan edustalla jätettiin viime juhannuksena varmuuden vuoksi polttamatta, sillä Turun Lintutieteellinen yhdistys havaitsi ennen juhannusta luodolla harmaalokin poikasia. Kokon korvasivat Kultarannassa viime vuonna kynttilät.

Viimevuotinen juhannuskokko poltettiin lopulta elokuun alussa. Kultarannan juhannuskokko on monikymmenvuotinen perinne Naantalissa.