Sinirikko - Kuva Copyright
© Henna K. - Creative Commons.
Lapin kasvillisuutta
Suurin osa Lapista sijaitsee pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, mutta pohjoisimmat osat
Lapista ovat arktista tundraa muistuttavaa tunturilappia. Monet Lapin havumetsäalueen
kasvilajit elävät myös muualla Suomessa.
Kun mennään kohti pohjoista, niin ilmasto kylmenee ja samalla kasvilajisto niukkenee.
Metsä- ja suoalueilla Lapissa ovat vielä vallassa etelämmästä tutut lajit, mutta tuntureilla
kasvaa jo omia, sinne sopeutuneita lajeja.
Ihan oikea tundra Suomen pohjoisimmistakin osista puuttuu, sillä vielä Utsjoellakin kasvaa
jokilaaksoissa mäntymetsää. Tundran kaltainen maisema levittäytyy kuitenkin puurajan yläpuolelta alkaen.
Metsänrajana on tunturikoivu, hitusen vaivaiskoivunkin perimää omaava hieskoivun alalaji.
Lapissa kaikki kukkii nopeasti
Kasvukauden lyhyys Lapissa asettaa kasvikunnallekin omia erityisehtojaan.
Lapin metsäseuduilla kasvukauden pituus on vain 120 päivää ja se on kuukauden tai puolitoista
lyhyempi, kuin Etelä-Suomessa.
Tuntureiden pohjoispuolten notkoissa lunta
voi olla pitkälle kesään saakka ja kasvukaudelle jää mittaa vain viisi, kuusi viikkoa.
Tämäkin lyhyt aika on riittävästi eräille kasveille, jotka ennättävät
kukkia ja kypsyttää siemenensä. Siellä, missä lumi ei sula joka kesä,
selviytyvät enää sammalet ja levät.
Tunturihiirenporras (Athyrium distentifolium), saniainen, joka kasvaa vain Pohjois-Lapissa, tavanomainen
ainoastaan Lapin Käsivarren pohjoisosassa. - Kuva Copyright
© Henna K. - Creative Commons.
Tunturilapissa elää monta sellaista kasvilajia, jotka jo nimiensäkin perusteella
ovat usein (ei aina) vain tuntureilla tavattavia: tunturikoivu, tunturipaju, tunturiorho, tunturilitukka, tunturikallioinen,
tunturihaarikko, tunturikatkero, tunturihärkki, tunturiniittyleinikki, tunturinätä,
tunturinurmikka, tunturikurjenherne, tunturilauha, tunturikohokki, tunturihorsma, tunturiängelmä,
tunturikissankello, tunturihiirenporras, tunturitädyke, tunturilieko, tunturivihvilä ja tunturisara.
Eräät edellä luetelluista tunturilajeista ovat Suomessa hyvin harvinaisia, mutta niitä tavataan kaikkia Suomen Lapista.
Tunturikatkero eli lumikatkero (Gentiana nivalis), katkerokasvien heimoon ja katkeroiden sukuun kuuluva kasvilaji.
Suomessa Enontekiön ja Inarin Lapissa sekä Muonionjokivarressa. - Kuva Copyright
© Henna K. - Creative Commons.
Tunturipaljakan kasvillisuutta
Seuraavat tekstilainaukset, Oulun yliopisto: Tunturit ja niiden kasvillisuus. - Lajien suppeat esittelyt: Wikipedia.
Lapissa kasvaa peräti 120 kasvilajia, joiden levinneisyyyden painopiste on tunturipaljakoilla, siis metsänrajan yläpuolella.
Tunturipaljakalle on luonteenomaista paitsi puuttomuus myös kasvipeitteen laikkuisuus (pienikin topografinen vaihtelu lyö leimansa kasvipeitteeseen) ja lajiston mataluus.
Metsissäkin yleiset varvut ja puolipiilijät (=hemikryptofyytit) kuitenkin vallitsevat Lapin matalilla tuntureilla (alapaljakalla), samoin eräät pensaat (pajut, vaivaiskoivu, kataja).
Paljakan kasvillisuudessa on nähtävissä erilaisia korkeusvyöhykkeitä: alapaljakka, keskipaljakka ja yläpaljakka.
Pääosa paljakoistamme kuuluu ns. alapaljakkaan eli ala-alpiiniseen (alaoroarktiseen) kasvillisuuteen, jossa on – eräiden yleisten tunturikasvien ohella -
monia tavallisia pohjoisimpien metsien lajeja (varpuja, sammalia ja jäkäliä). Sisämaan mantereisemmilla alueilla vallitsevat kuivat, laikkuiset ja runsasjäkäläiset kangastyypit.
Yleinen varpu on pohjanvariksenmarja (Empetrum hermaphroditum) varsinkin ohutlumisilla tuulikankailla. Mereisillä alueilla (Jäämeren tuntumassa) varvusto on ± sammalvaltaisempaa,
usein esim. tasatiheästi
mustikan
(Vaccinium myrtillus) leimaamaa tunturipaljakkaa (tai tunturikoivikkoa paljakan alapuolella).
Muita yleisiä tunturivarpuja ovat mm. riekonmarja
(Arctostaphylos alpina), kurjenkanerva
(Phyllodoce coerulea), sielikkö
(Loiseleuria procumbens) ja uuvana
(Diapensia lapponica).
Eräitä muita aika yleisiä tunturikasveja ovat esim. tunturivihvilä
(Juncus trifidus), tunturilieko
(Diphasiastrum alpinum) ja lapinkuusio
(Pedicularis lapponica). Purojen varsilla on
rehevämpää; mm. monia niittykasveja. Pohjakerroksen tyyppilajeja ovat mm. eräät kynsisammalet
(Dicranum), maksasammaliin kuuluva korallisammal
(Ptilidium ciliare), litteä
lumijäkälä
(Cetraria nivalis), poronjäkälät - mm. mieto poronjäkälä,
(Cladonia mitis) ja palleroporonjäkälä,
(Cl. alpestris) ja tinajäkälä
(Stereocaulon paschale).
Sammalvarpio (Harrimanella hypnoides), kanervakasveihin kuuluva, pienikokoinen varpukasvi. Suomessa sammalvarpiota tavataan
Pohjois-Lapissa kolmella pääalueella. Yleisin laji on Enontekiöllä Käsivarren alueen suurtuntureilla. Lisäksi sitä kasvaa Utsjoella
Norjan rajan tuntumassa sekä Sodankylän itäosissa. - Kuva Copyright
© Slaunger - Creative Commons.
Keskipaljakalla ovat tyypillisiä kasvilajeja mm. sammalvarpio
(Cassiope hypnoides), hapro
(Oxyria digyna) ja jääleinikki
(Ranunculus glacialis).
Jääleinikki tosin viihtyy Suomessa vain Kilpisjärven suurtuntureiden lakiosissa.
Skandinavian tunturikasvien ryhmittelyä levinneisyyden mukaan
Sentriset lajit (harvinaisia, vain ahtaalla alueella), bisentriset (esiintyvät eteläisellä ja pohjoisella tunturialueella) ja ubikvistiset (laajalti levinneitä) lajit.
Uuvana (Diapensia lapponica),pieni monivuotinen uuvanakasvien heimoon kuuluva varpukasvi. Suomessa uuvanaa tavataan melko yleisenä Lapin tuntureilla,
erityisesti Enontekiön ja Inarin alueilla. - Kuva Copyright
© Henna K. - Creative Commons.
Tunturipaljakan kasveja ja kasvupaikkoja
Eräät tunturipaljakoiden kasvit - mm. uuvana
(Diapensia lapponica), sielikkö
(Loiseleuria procumbens) ja tunturikohokki
(Silene acaulis) - ovat ns.
patjakasveja: niillä on tiheä, mattomainen kasvutapa, joka suojaa niitä kuivuudelta ja kylmältä. Nämä lajit kasvavat usein niukkaravinteisilla
tuulenpieksämillä (vähälumisilla paikoilla) ja sietävät talvella jopa 50 asteen pakkasia. Muita karujen paljakoiden lajeja
ovat mm. liesu
(Cryptogramma crispa) ja tunturilieko
(Diphasiastrum alpinum).
Aitoja lumenviipymän kasveja ovat mm. närvänä
(Sibbaldia procumbens), sammalvarpio
(Cassiope hypnoides), lumileinikki
(Ranunculus nivalis), vaivaispaju
(Salix herbacea)
ja eräitä rikkolajeja
(Saxifraga ssp).
Sulamisavesipurojen reunamilla tapaa usein leinikki
(Ranunculus)- niittyjä.
Kultarikko (Saxifraga aizoides), rikkokasvi, jota tavataan Suomessa kolmella alueella: Sallan-Kuusamon alueella, Enontekiöllä lähinnä käsivarren
suurtuntureilla sekä Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa - Kuva Copyright
© Henna K. - Creative Commons.
Lapinvuokko
(Dryas octopetala) on tyypillinen kalkkia suosiva tunturikasvi. Muita kalkin vaatijoita/suosijoita ovat esim. kaksikkovihvilä
(Juncus biglumis),
sinirikko
(Saxifraga oppositifolia), kultarikko
(S. aizoides), kalliosara
(Carex rupestris), lapinalppiruusu
(Rhododendron lapponicum),
kiirunankello
(Campanula uniflora),
valkokämmekkä
(Pseudorchis albida) ja verkkolehtipaju
(Salix reticulata).
Lapinorvokki
(Viola biflora), lääte
(Saussurea alpina), punakko
(Bartsia alpina) ja tunturiängelmä
(Thalictrum alpinum) puolestaan eivät välttämättä
vaadi kalkkia, mutta kuitenkin kosteaa, niittymäistä kasvupaikkaa, esim. puronvarsia.