Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Voimakkaasti allergisoivan kasvin siitepölyä Suomeen – havaintoja kasvista kaivataan

Suomeen on viime päivien aikana tullut pieniä määriä tuoksukin siitepölyä kaukokulkeumana Keski-Euroopasta. Voimakkaan allergeeninen tuoksukki on sukua pujolle, ja pujoallergikot voivat saada sen siitepölystä oireita. Turun yliopiston siitepölytiedotus kerää havaintoja tuoksukista, jota tavataan satunnaisesti myös Suomessa.

Tuoksukki, erityisesti marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia), on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva kasvi, joka on Euroopassa haitallinen vieraslaji.

– Marunatuoksukki alkaa kukkia Suomessa näihin aikoihin, ja se onkin helpointa tunnistaa nyt syyskuussa. Kasvia kannattaa etsiä erityisesti puutarhoista, lintujen ruokintapaikoilta ja joutomailta, sanoo projektitutkija Maria Louna-Korteniemi Turun yliopistosta.

Marunatuoksukkia ei kannata hävittää, vaan tutkijat toivovat, että havainnosta ilmoitettaisiin Turun yliopiston siitepölytiedotukseen, joka seuraa esiintymien kehitystä. Tutkimuksen tarkoituksena on seurata, ehtiikö kasvi tuottaa Suomessa siitepölyä ja kypsiä siemeniä.

Kasvi voi kasvaa reilusti yli metrin korkuiseksi, ja sen lehdet ovat voimakkaasti liuskoittuneet. Se muistuttaa ulkonäöltään jonkin verran pujoa, mutta pujon kukinta alkaa olla jo ohi, kun taas tuoksukin kukinta on vasta alkamassa. Muitakin eroja löytyy: tuoksukin varressa on selvästi näkyviä vaaleita karvoja, mutta pujon varsi on uurteinen ja vain niukasti karvainen. Tuoksukin lehdet ovat heleän vihreät, kun taas pujon lehdet ovat päältä melko tumman vihreät ja alapuolelta hopeanharmaat.

Marunatuoksukki ei tiettävästi vielä lisäänny Suomessa, mutta sen esiintymistä tulee tutkijoiden mukaan tarkkailla. Jos huomataan, että kasvi alkaa lisääntyä, toimet sen torjumiseksi täytyy aloittaa. Suomen lähialueista kasvi on jo vakiintunut muun muassa Etelä-Ruotsiin.

Ilmoita havaintosi marunatuoksukista joko ähköpostitse siitepolytiedotus@utu.fi tai puhelimitse 050 345 2398. Ilmoituksessa tulee kertoa kasvin löytöpaikka (katuosoite ja kuvaus löytöpaikasta tai GPS-koordinaatit), kasvien lukumäärä ja löytäjän yhteystiedot mahdollisia lisätietoja varten. Lajinmäärityksen varmistamiseksi ilmoitukseen on hyvä liittää mukaan kuva, mikäli se vain on mahdollista.