Maija Karala
Sinivuokot ovat nyt komeimmillaan. Se on perinteinen kevään tuoja, joka hehkuu metsänpohjalla puhtaansinisenä. Kauniiden kukkien lisäksi sinivuokolla on kiehtovat elämäntavat ja erikoinen yhteistyösopimus muurahaisten kanssa.
Sinivuokko viihtyy luonnossa eteläisen Suomen lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä, etenkin harjujen ja muiden mäkien kuivemmassa maaperässä. Suomessa eletään sen levinneisyyden pohjoisreunalla: Kristiinankaupungin pohjoispuolella vuokkoa saa etsiä lähinnä puutarhoista.
Sinivuokot kasvavat mättäinä, jotka näyttävät pieniltä, mutta voivat olla jopa 50-vuotiaita. Kukat ilmestyvätkin luotettavasti samaan paikkaan vuosi toisensa perään.
Kasvi ehtii kukkia varhain keväällä, koska se kasvattaa nuppunsa jo syksyllä valmiiksi odottamaan.
Toisin kuin monien suomalaisten kasvien ja eläinten vuosirytmejä, sinivuokon kukintaa ei määrää valorytmi, vaan lämpötila. Se voi hyvin puhjeta kukkaan vaikka keskitalvella, jos sinne osuu poikkeuksellisen leuto jakso. Säät voivat harhauttaa sinivuokkoa, mutta toisaalta sillä on hyvät mahdollisuudet sopeutua nopeastikin muuttuvaan ilmastoon – sen kukinta ei myöhästy, vaikka keväät aikaistuvat.
Sinivuokon kukat ovat runsaimmillaan nyt pääsiäisen ja vapun välillä. Kevään ensimmäiset hyönteiset pölyttävät ne ja saavat palkinnokseen ravitsevaa siitepölyä.
Kesemmällä kukkien tilalle kasvaa siemeniä, jotka nekin ovat sangen erikoisia. Kussakin on kiinni rasvainen vaalea nystyrä, jota sanotaan elaiosomiksi.
Sinivuokon lisääntymiselle ratkaisevan tärkeitä ovat muurahaiset, etenkin oranssinsävyiset, ärhäkästi pistävät viholaiset. Ne raahaavat siemeniä pesäänsä, jossa ne syöttävät rasvaisen elaiosomin toukilleen. Hyödytön siemen jää pesään tai siivotaan sen ulkopuolelle.
Tästä on vuokonsiemenelle kahdenlaista hyötyä – se pääsee pois emokasvinsa vierestä, missä se joutuisi kilpailemaan vedestä ja ravinteista. Ärhäköiden muurahaisten kotikulmilla se on myös varsin hyvässä turvassa siemensyöjiltä. Siellä on hyvä uuden sinivuokon kasvaa.
Samaan kikkaan turvautuu moni muukin kasvi, esimerkiksi valkovuokko. Ihmisten kannalta ikävät viholaiset siis turvaavat sekä keväisen kukkaloiston että perhosten ja muiden pölyttäjien selviytymisen. Luonnossa kaikki on lopulta yhteydessä kaikkeen.
Sinivuokko voi hyvin puhjeta kukkaan vaikka keskitalvella, jos sinne osuu poikkeuksellisen leuto jakso.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 25.4.2019 julkaistusta lehdestä