Kärppä ja sen serkku lumikko ovat vieneet petoeläinten sopeutumiskyvyn yhteen ääripäähänsä. Lumikko on maailman pienin petoeläin, eikä kärppää pienempiäkään järin montaa ole. Ne elävät kylmässä pohjoisessa, mutta talvet ovat niille vaikeita, sillä niiden lämpötaloudessa on toivomisen varaa.
Kärpät ja lumikot syövät pääosin jyrsijöitä, joita ne seuraavat maan alle. Saalistajan täytyy mahtua myyräntunneleihin ja hiirenkoloihin, mutta olla kuitenkin tarpeeksi kookas nitistämään saaliinsa. Ratkaisu on pitkänomainen ruumiinmuoto.
Pitkä runko aiheuttaa kuitenkin sen, että kärpällä ja etenkin lumikolla on paljon lämpöä haihduttavaa pinta-alaa suhteessa ruumiinkokoonsa. Niillä on jo alkujaankin nopea aineenvaihdunta, mutta viileä sää nostaa energiankulutuksen valtavaksi.
Kun kaloreista on pulaa, on säästettävä mistä voi. Kärpän ja lumikon tapauksessa se tarkoittaa aivoja.
Erikoista kyllä, viime kesänä syntyneet lumikot ovat nyt fiksumpia kuin koskaan myöhemmin. Kun talvi lähestyy, niiden aivot kutistuvat roimasti. Itse kallokin muovautuu uudelleen litteämmäksi, eikä enää palaa entiselleen. Sama pätenee kärppäänkin, vaikka sitä ei ole tutkittu yhtä tarkasti.
Aivot kuluttavat suhteessa painoonsa enemmän energiaa kuin mikään muu ruumiinosa, joten niistä tinkiminen on järkevää.
Nuori lumikko oppii kesän ja syksyn aikana elämässä tarpeelliset taidot ja etsii itselleen elinpiirin, johon se asettuu talveksi. Siihen tarvitaan aivoja, mutta talvi on verraten tylsää aikaa. Ruokaa on saalistettava, mutta muuten ei tarvitse kuin köllötellä ja säästää energiaa.
Tarkkaan ei tosin tiedetä, mistä aivojen toiminnoista lumikot tinkivät ja paljonko se niiden älyllisiin kykyihin vaikuttaa.
Kevään lisääntymisriennoissa aivoista varmasti olisi taas hyötyä. Urosten aivot palautuvatkin silloin osittain, mutta ei enää alkuperäisiin mittoihinsa. Sen sijaan naarailla aivoihin käytetyt voimavarat olisivat nyt suoraan pois poikasten kasvattamisesta, joten niiden pääkoppa jää pysyvästi talvimittoihinsa.
Maija Karala