Villi Karvia Oy:n puheenjohtaja Voitto Rauta-aho ja Karvian Yrittäjien puheenjohtaja Niina Rautiainen uskovat, että kuntalaisten yksituumaisuus ja aktiivisuus eri tapahtumien toteuttamisessa on paikkakunnalle parasta mainosta sen ulkopuolelle. Kuva: ksk

Villi Karvia Oy:n puheenjohtaja Voitto Rauta-aho ja Karvian Yrittäjien puheenjohtaja Niina Rautiainen uskovat, että kuntalaisten yksituumaisuus ja aktiivisuus eri tapahtumien toteuttamisessa on paikkakunnalle parasta mainosta sen ulkopuolelle. Kuva: ksk

Karvia Päivät ilahduttaa taas tulevana viikonvaihteena

3.8.2022

Karisamuli Korpela

Karvia on vireä kunta, jossa toimivat yhdistykset ja asukkaat ovat tulleet esille aktiivisina tapahtumien järjestäjinä. Niistä ensi viikonvaihteessa on vuorossa jo perinteet omaava Karvia-Päivät. Sen taustalta löytyvät Karvian Yrittäjät Ry ja Villi Karvia Oy sekä tällä kertaa paikkakunnan yrityksistä Alvarin Metalli Oy. Työnjaossa Villi Karvia ottaa ensimmäistä kertaa järjestelyvastuun sunnuntain markkinoista kunnan keskustassa Kylä-Karviantiellä ja Yrittäjät edelleen kaikesta muista päivien tapahtumista. Vuonna 2019 perustetun Villi Karvia Oy:n puheenjohtaja Voitto Raita-ahon mukaan Villi Karvia lähtee toritapahtumaan luottavaisin mielin.

-Uskon, että me onnistumme siinä hyvin. Keskustan pääkadulla tapahtuvaan markkinapäivään on ennakolta ilmoittautunut jo runsaasti kauppiaita ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, heillä ei ole asiakkaista pulaa, kertoo Raita-aho.

- Myyjämäärä on aiemminkin ollut mittava, sillä alun perin Karvian Kirin urheilukentällä pidetyssä ja viimeiset kymmenen vuotta pääkadun varret vallanneessa tapahtumassa on ollut myyjiä sadan molemmin puolin, hän jatkaa.

Huippuartistit matkassa

Karvian Yrittäjien puheenjohtaja Niina Rautiainen kertoo puolestaan, että Karvia Päivien tämänvuotisessa tarjonnassa perjantaina otetaan aluksi etkot Ihanapisteellä klo. 15.00 alkaen.                                                                           

- Paikalle saapuu myös viime vuoden tankotanssin suomenmestari Hanna Härkönen esityksineen ja tuota lajia voivat halukkaatkin kokeilla, Rautiainen kertoo ja jatkaa yrittäjien panoksesta.                                                                      

- Karvian yrittäjät ovat tosi aktiivisia, sillä tämänvuotiseen tapahtumaan on heistä noin kuusikymmentä antanut siihen tukensa ja panoksensa.                                                                                                                             

Karvia Päivät 2022 NS-talo Sampolan kentällä aukeaa yleisölle huomenna perjantaina 16.00 rompetorilla ja samalla avataan Sampolan kahvila.                                                                                                                                             

Urheilukentällä ulkoilmatapahtuma alkaa 18.00 DJ Osyris vauhdikkaalla showlla. Lavalla esiintyvät myös Eini, kauhajokelainen tanssiryhmä Hola Chicas sekä illan päättäen Portion Boys. Väliajoilla kuullaan levyjensä kanssa tutun Joona Sorilan spiikit. Mutta kaiken keskellä pienimpänä ei ole perinteinen wanhojen automobiilien kulkue 18.30 ja hilpeä Yöjuoksu samaan aikaan varusteena yöpuku, hassu hattu tai vaikkapa tekoviikset.. Juoksun jälkeiset hiet voi kuivata Kantapubi Tällin tai Kyläkrouvin tiskillä oheisohjelmineen. 

Dingo, Jukka poika, Metallileka ja Stormy                                                                                                           

Lauantaina aamulla yhdeksältä voi kalavaleet todistaa. Siihen on mahdollisuus osallistumalla avoimeen Karvian mestaruus onkikilpailuun Mattilan sillan kupeessa. Aamukymmenestä iltakymmeneen jatkuu rompetori  ja samaan aikaan korkataan jokamiesluokan kilpailu Torron Harrastekeskuksen radalla. Iltakuudelta voi menneen päivän antia vielä sulatella Kirin kentällä ulkoilmatapahtumassa, jossa esiintyvät Dingo, Jukka Poika ja raskaamman säveltaiteen Metallileka sekä tiskijukka Stormy.                                                                                                                                                            

Sunnuntaina on hyvä ensin hiljentyä messulla kirkkokahveineen ja sen jälkeen tapahtuma jatkuu keskuskadulla perinteisillä Karvia Päivien Markkinoilla. Ohjelma-alueella nähdään päivän mittaan mm. kunnan ja seurakunnan tervehdykset, Juissi Läskinen -showt  ja Vuoden Rakennustyön palkitseminen. Alueella on myös Tivoli ja sekä ponitalutusta ja tottakai Kuuselan Lauri esiintyy hanureineen Tällin terassilla. Lisäksi tarjolla on kapakkakaraokea ja Hevisaurus Kulttuurikeskus Skantzissa sekä Henna Koljosen kirkkokonsertti, Anne Mattilan taidekahvilassa on kuunneltavissa siskonsa Annelin Vaya Con Dios konsertti, jne. Koko tämän vuoden Karvia Päivät tapahtumissa on kunniavieraina Karvian virolaisen ystävyyskunnan Viru-Nikulan delegaatio.  

« Takaisin