GEOLOGINEN YLEISKARTTA - arkisto.gsf.fi

SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA 

SUOMEN 

GEOLOGINEN YLEISKARTTA 

THE GENERAL GEOLOGICAL MAP 

OF FINLAND 

LEHDET- SHEETS B7-C7- D7 

MUONIO-SODANKYLA-TUNTSAJOKI 

KIVILAJIKARTAN SELITYS 

EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS 

KIRJOITTANUT - BY 

ERKKI MIKKOLA 

HELSINKI 1941

SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA 

SUOMEN 

GEOLOGINEN YLEISKARTTA 

THE GENERAL GEOLOGICAL MAP 

OF FINLAND 

LEHDET - SHEETS B 7 -- C 7- D 7 

MUONIO-SODANKYLÄ-TUNTSAJOKI 

KIVILAJIKARTAN SELITYS 

EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS 

KIRJOITTANUT - BY 

ERKKI MIKKOLA 

HELSINKI 1941

Helsinki 1941 . Valtioneuvoston kirjapaino .

SISÄLLYS - CONTENTS . 

ALKULAUSE 

JOHDANTO 

TUTKIMUSVAIHEET 

Sivu 

6 

7 

10 

YLEISIÄ SEIKKOJA, PALJASTUMISSUHTEET 14 

ITÄINEN GNEISSIGRANIITTI- JA GNEISSIALUE 16 

GNEISSIGRANIITTI JA SEN MUUNNOKSET 

GNEISSIGRANIITIN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SEN ALUEELLA OLEVAT 

18 

GRANIITIT 

VÄRRIÖTUNTURIN JA YMPÄRISTÖN JUOVAISET SARVIVÄLKEGNEISSIT 

20 

JA NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT 

AMFIBOLIITIT JA ULTRAEMÄKSISET KIVET NUORTTITUNTURIN SEU- 

22 

DULLA JA GNEISSIGRANIITIN SISÄSSÄ 

TUNTSAN-SAVUKOSKEN SUPERKRUSTINEN MUODOSTUMA 

23 

26 

MYÖHÄISET EMÄKSISET INTRUSIOT 30 

GRANULIITTIMUODOSTUMAN RAJAVYÖHYKKEEN-POMO- 

KAIRAN ALUE 31 

KORVATUNTURIN GNEISSI- JA KVARTSIITTIVYÖHYKE 31 

GRANIITTIGNEISSI JA SEN MUUNNOKSET 32 

EMÄKSISET KIVILAJIT JA NIITTEN YHTEYDESSÄ OLEVAT SEDIMENTTI- 

KIVET 33 

GABROTUNKEUMIA 35 

GRANULIITTIMUODOSTUMAN ALUE 36 

SARVIVÄLKEPITOISTEN KIVIEN MUODOSTAMA RAJAVYÖHYKE 37 

MUU GRANULIITTIMUODOSTUMA 37 

JUONIKIVILAJIT 38 

KITISENVARREN-SOMPION-SAVUKOSKEN ALUE 40 

POHJASUHTEET JA RAJOILLA OLEVAT KVARTSIITIT 40 

VASANIEMEN KVARTSIITIT JA NIIHIN LIITTYVÄT LIUSKEET ALUEEN 

ETELÄOSASSA 42 

TANHUAN-LOKAN KVARTSIITIT JA LIUSKEET 47 

PETKULAN-VUOLTTISEN KVARTSIITIT JA LIUSKEET 49 

TUMMAT LIUSKEET JA KARBONAATIT PETKULAN-SATTASEN SEU- 

DUSSA, SODANKYLÄSSÄ JA KEMINNIEMELLÄ 53 

AMFIBOLIITIT, VIHREÄKIVET JA NIIHIN LIITTYVÄT ULTRAEMÄKSISET 

KIVET 56 

KOITILAISEN YM . GABROT JA NIIHIN LIITTYVÄT VAALEAMMAT SEKÄ 

ULTRAEMÄKSISET KIVET 62

4 

sivu 

ALBIITTIKIVET JA ADINOLIMUODOSTUS 66 

TANHUAN GRANIITTIUTUNUT ALUE 67 

KITTILÄN VIHREÄKIVIALUE 68 

VIHREÄKIVET JA AMFIBOLIITIT 68 

VIHREÄKIVIEN MUUNNOKSIA (ULTRAEMÄKSISIÄ KIVIÄ, ALBIITTIFEL- 

SEJÄ YM .) 71 

KARBONAATTIERKAUMAT JA JASPISKVARTSIITIT RAUTAMALMEINEEN 73 

LIUSKEET JA MUUT SEDIMENTIT 77 

JÄRVIJOEN HELKIKOSKEN MUODOSTUVA 78 

OUNASJOEN YLÄJUOKSUN-POKAN ALUE 81 

KOILLISOSAN AMFIBOLIITTI- JA LIUSKEALUEET 82 

KUIVAN TEPASTON-PELTOTUNTURIN AMFIBOLIITTI-, KVARTSIITTI- 

JA LIUSKEALUE 83 

HETAN GRANIITTI 85 

GRANIITTIGNEISSI, JUOVAISET JA LAAKAMAISET SEOSKIVILAJIT . . . 8 7 

DIORIITTISET KIVET JA GABROT 88 

KITTILÄN-KOLARIN ALUE 

KIILLELIUSKEET JA GRAUVAKAT . JUVAKAISEN MALMI 89 

KVARTSIITIT JA KARBONAATTIKIVET 94 

EMÄKSISET KIVILAJIT 95 

96 

ALBIITTIFELSIT 

KALLON SYENIITTIALUE 96 

LÄNSI-LAPIN SILLIMANIITTIGNEISSI- JA SYENIITTIRIKAS 

ALUE 

GNEISSIKIVILAJIT 97 

KVARTSIITIT 101 

GNEISSIEN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SITÄ AIHEUTTAVAT GRANIITIT . 

106 

LINA-GRANIITTI 

SYENIITIT JA NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT 108 

KUMPU--ORANIEMEN MUODOSTUMAN ALUEET MUONIOSTA 

KESKI-SODANKYLÄÄN 110 

KUMPUTUNTURI JA MUUT ITÄ-KITTILÄN PIENET KVARTSIITTIALUEET 112 

AAKENUSVAARA-LEVITUNTURI-SOTKASELKÄ (KVARTSIITTEJA), 

SIRKKA-KONGLOMERAATTI 

YLLÄSTUNTURI-AAKENUSTUNTURI-LINKUKERO, KVARTSIITTEJA 120 

JUUVAROVAN-LOYTTYVAARAIN KVARTSIITTIVYÖHYKE 125 

KAARESTUNTURIN ALUE (PÄÄASIASSA KVARTSIITTEJA) 126 

PITTIÖVAARAN-KELONTEKEMÄN KVARTSIITTI- JA LIUSKEALUE . 

VAALAJÄRVEN AKKUNA • 127 

ORANIEMEN ALUE (ORAKOSKEN YM . KVARTSIITIT, MANTOVAARAN, 

ORATUNTURIN YM. ALUMINIRIKKAAT LIUSKEET, GABROKIVI- 

LAJEJA) 

KAUKOSEN KVARTSIITTI-, GNEISSI- JA EMÄKSISTEN KIVIEN ALUE- 135 

89 

97 

115 

130

ETELAISET GNEISSI- JA GRANIITTIALUEET SEXÄ NATTASEN- 

GRANIITTI 140 

VENEJÄRVEN-ALAKYLÄN KVARTSIITTIPITOINEN MIGMATIITTIALUE 140 

PIENET GNEISSIGRANIITTI- JA SUONIGNEISSIALUEET 143 

ALA-KITTILÄN JA -SODANKYLÄN GRANIITIT 144 

NATTASENGRANIITTI 146 

MALMIESIINTYMÄT JA MAHDOLLISUUDET NIIDEN LÖYTÄMISEEN 148 

MUITA KÄYTTÖKELPOISIA KIVILAJEJA 150 

TO THE READER 

153 

PREFACE 154 

GENERAL CONSIDERATIONS 

THE MAIN GEOLOGICAL DIVISIONS, THEIR PROBABLE CHRO- 

NOLOGICAL SEQUENCE, AND CORRELATION WITH OTHER 

157 

AREAS 159 

THE TUNTSA-SAVUKOSKI SERIES 159 

GNEISSOSE GRANITE AND GRANITIC GNEISS 160 

THE SILLIMANITE-GNEISSES OF W . LAPLAND 164 

THE OLDER, >LAPPONIAN> SERIES OF QUARTZITES AND MICA-SCHISTS 166 

GREENSTONES, ALBITE-DIABASES, JASPER QUARTZITES, AND AMPHI- 

BOLITES 170 

CORRELATION OF THE )LAPPONIAN> SERIES 176 

THE SYENITE SERIES IN W. LAPLAND 

THE KUMPU-ORANIEMI SEDIMENTARY SERIES 180 

THE HETTA GRANITE 189 

THE >GRANULITE> SERIES 190 

THE GABBROS, DOLERITES, AND DIORITES 194 

THE YOUNGEST GRANITES 198 

PETROGRAPHY OF THE MORE IMPORTANT ROCK GROUPS . . 200 

GENERAL REMARKS 200 

THE SILLIMANITE-GNEISSES OF W. LAPLAND 201 

,>BLACK SCHISTS> 204 

THE CARBONATE ROCKS 212 

THE HIGHLY ALUMINOUS SCHISTS AND GNEISSES 215 

SOME CALCAREOUS SCHISTS AND GNEISSES IN E . LAPLAND 225 

GREENSTONES 228 

ULTRABASIC ROCKS 228 

Amphibole-chlorite rocks 234 

The Kittild greenstones 242 

Albite-diabases 248 

Albite rocks (>Karjalites>), the formation of adinoles . . . . 25 :3 

Amphibolites 256 

The average »greenstone magma» of Lapland 259 

THE KOITILAINEN GABBROS 261 

Granophyre 267 

THE SYENITE SERIES 269 

GRANITES 278 

5 

Sivu 

178

Muonion, Sodankylän ja Tuntsajoen kivilajikarttojen ja niiden 

selitysten tekijä tohtori Erkki Mikkola kaatui taistelussa isänmaansa 

vapauden puolesta Karjalan Kannaksella Taipaleessa 12 . 2 . 1940 . 

Mainitut kolme karttalehteä olivat jo sodan syttyessä täysin valmiina 

ja painettuina, mutta niiden selitysteos oli osittain kesken . 

Koko suomenkielinen, pääasiassa yleistajuinen selitys oli valmiina, 

mutta kansainväliselle geologimaailmalle tarkoitettu englanninkielinen 

selitys oli muutamilta osiltaan kesken . Luku »Granites» on tehty 

tekijän muistiinpanojen y . m . aineiston nojalla . Englanninkielisen 

selostuksen viimeisiksi luvuiksi oli tekijä suunnitellut seuraavat : 

The Scapolitization and Metasomatic Addition of Chlorine, Fluorine, 

Boron etc . 

The Mineral Facies and Zones of Metamorphism . 

Ideas Concerning the Tectonic Development of S . Lapland . 

Proposal to an Excursion . 

Näihin lukuihin tekijä oli aikonut kerätä ajatuksensa tutkimansa 

laajan alueen kivien muutoksista, koko alueen tektoniikan kuvauksen 

sekä lisäksi esittää suunnitelman retkeilyä varten, jolla pääpiirteissään 

voisi tutustua alueen geologiseen rakenteeseen . Asianomaisia 

lukuja ei valitettavasti kukaan toinen voi kirjoittaa . 

Piirretyt mikroskooppiset kuvat on piirtänyt rvra Toini Mikkola 

. Hän on myös valokuvannut toht . Mikkolan jälkeen jättämien 

luettelojen mukaan mikrov ,alokuvat . Rva Mikkola on lisäksi 

tehokkaasti avustanut miestään tutkimuksen eri vaiheissa . 

Helsingissä joulukuulla 1940 . 

ALKULAUSE . 

Aarne Laitakari .

JOHDANTO . 

Esilläolevaan kallioperäkarttalehtikuvaukseen on käytännöllisistä 

syistä yhdistetty kolmen rinnakkaisen, yhtä aikaa tutkitun ja myös 

samoihin aikoihin ilmestyneen lehden, Muonion, Sodankylän ja 

Tuntsajoen karttalehtien selitykset . Näitä karttalehtiä piirrettäessä 

ei ensinkään ole yritetty saada niitten kivilajirajoja liittymään eteläisempien 

ennen julkaistujen karttalehtien rajoihin, koska näistä 

Ylitornion ja Rovaniemen lehdet, painettuina jo v . 1910, oli laadittu 

vanhalle ja virheelliselle yleiskarttapohjalle, ja tutkimukset 6 :nnen 

rivin karttain alueella, etenkin niitten pohjoisosissa ovat olleet puutteellisempia 

kuin tässä käsiteltävällä 7 :nnellä rivillä . Myöskin ovat 

erinäiset edellisillä karttalehdillä käytetyt kivilajien jako- ja ryhmittelyperusteet 

sittemmin osoittautuneet, kaikkialla maassa geologisen 

kartoituksen ja tutkimuksen alalla tapahtuneen edistymisen 

vuoksi, epätarkoituksenmukaisiksi, samoinkuin värien valinta vähemmän 

onnistuneeksi . Suomen geologisen yleiskartan eri lehtien saattaminen 

edes jossain määrin homogenisiksi ja yhteensopiviksi vaatii 

siksi välttämättä uusien ja korjattujen painosten ottamista Ylitornion 

Rovaniemen ja Kuolajärven karttalehdistä . 

Esilläolevilla karttalehdillä on kivilajit koetettu jakaa luonnollisiin 

ryhmiin niin paljon kuin mahdollista havaittavien petrologisten 

erojen ja yhtäläisyyksien ja luonnossa todettujen geologisten suhteitten 

perusteella . Johdonmukaisen ikäjaottelun toteuttamisesta 

yleensä aikaisemmilla karttalehdillä käytettyyn tapaan on havaittujen 

tosiseikkojen laadun ja entistenkin ikäjaottelujen välttämättömiksi 

huomattujen tarkistusten vuoksi katsottu parhaaksi luopua . 

Värien selityksessä on kokonaan vältetty ikäsuhteisiin viittaavia 

nimityksiä, samoinkuin vähän aikaa sitten ilmestyneellä Vaasan 

karttalehdellä . Selityksessä on koko alue tärkeimpien geologisten 

perusteitten mukaan koetettu jakaa mahdollisimman luonnollisiin 

ala-alueisiin, jotka kukin on kappaleessaan kuvattu kokonaisuudessaan, 

ja niidenkin käsittelyssä on alueellisia näkökohtia koetettu pitää 

mahdollisimman paljon määräävinä . Tekijä toivoo, että selityksen 

lukijoille tälläinen alueperiaate tekee kuvauksen käyttämisen hel-

8 

pommaksi, kuin jos jaottelussa olisi noudatettu etupäässä tai yksinomaan 

geologisia perusteita, lähinnä enemmän tai vähemmän epävarmoja 

ikäsuhteita . 

Tässä selityksessä on asiain järjestys muutenkin melkoisesti toinen 

kuin aikaisemmissa . Ensiksi on suomenkielinen osa, jossa petrologiset, 

tektoniset y .m .s . seikat on esitetty varsin ylimalkaisesti . Tämä . 

osa on tarkoitettu, paitsi kotimaisille asianharrastajille jotka petrologiassa 

saattavat olla jokseenkin maallikoitakin, myös tuleville 

tutkijoille alueen »kenttägeologian» suhteen niin runsaasti orientatiopohjaksi 

ja lähdekokoelmaksi, ettei enää ehdottomasti tarvitsisi 

perehtyä laajaan ja usein sekavaan ja erehdyttävään päiväkirjaaineistoon 

. Siten on annettu runsaasti kallioiden t . yleensä paljastumain 

runsautta, laatua ja sijaintia koskevia topografisia tietoja . 

Tulevia tutkimuksia ajatellen on samoin useasti huomautettu 

missä määrin kartan eri osia ja erinäisiä kivilajirajoja yleensä voi 

pitää luotettavina . Kun paljastumia monilla seuduilla on erittäin 

vähän, useilla laajoilla alueilla ei ensinkään, perustuvat monet kartassa 

ehkä erikoisesti silmäänpistävätkin piirteet vain hyvin niukkoihin 

havaintoihin tai melkeinpä vain tekijän omaan subjektiviseen 

käsitykseen . Missä suoranaisia havaintoja kallioperästä ei voi 

tehdä, on usein kuitenkin ollut apua siitä kokemuksesta, mikä tekijällä 

on kallioperustan vaikutuksesta mm . topografiaan ja kasvillisuussuhteisiin 

. Muutamilla ilmeisesti hyvin vaihtelevilla, mutta huonosti 

paljastuneilla alueilla on voitu turvautua sopiviin kaksois- tai 

seoskivilajimerkintöihin . 

Kirjan toinen osa on englanninkielinen . Siihen sisältyy tarkempi 

petrografinen kuvaus, mikroskooppiset rakennekuvat, kemialliset 

analysit ja niiden perusteella suoritetut laskelmat . Pitemmälle 

petrologisiin kysymyksiin ei tässäkään ole tilaisuutta mennä, vaan 

ne jäävät erikoistutkimuksissa esitettäviksi, jollaisiin tekijäkin joskus 

toivoo saavansa tilaisuutta . 

Topografista kuvausta valaisemaan ja korvaamaankin olisivat 

tietenkin omiaan detaljikartat yksityisistä vaihtelevista alueista ja 

yksityiskohtaiset profilikuviot ja asemapiirrokset kallioryhmistä, jollaisia 

karttalehtikuvauksiin on tavallisesti liitetty . Sellaisia ei alueella 

suoritettujen kallioperätutkimusten yhteydessä kuitenkaan juuri ole 

tehty malmitutkimuksia lukuunottamatta . Tekijä itse on tarkoituksellisesti 

luopunut aikaa vievistä erikoiskartoituksista, pyrkien itselleen 

mahdollisimman suoraan muodostamaan ja lukijoille esittämään 

vain tasapuolisen kokonaiskuvan alueen kallioperästä erilaisine geologisine 

muodostumineen. Kaikkialla on edelleen rajattomasti vapaata 

työalaa erikoistutkimusten suorittajille .

Topografisten kuvausten yhteydessä on ollut pakko mainita 

paljon paikannimiä, joita ei yleiskartalla ole ja joita ei geologisille 

karttalehdille ole haluttu lisätä, kun pohjana olevaan y leiskarttaan 

muutenkin on tahdottu tehdä mahdollisimman vähän muutoksia . 

Mm . Pohjois-Kittilässä, Luiron keskijuoksun ympärillä ja Etelä- 

Petsamossa olisi pohjakarttaa kokonaisuudessaankin voitu huomattavasti 

korjata yleiskarttalehtien ilmestymisen jälkeen suoritettujen 

kartoitustöitten perusteella . Osasta aluetta on jo ilmestynyt taloudellisia 

karttalehtiä, ja lähitulevaisuudessa niitä saataneen jo koko 

Etu-Lapista . Niitten pohjalla voi jo suorittaa monia erikoistutkimuksia, 

ja niillä näkyvät useimmat selityksen paikannimetkin ; muista 

paikoista tutkija voi tarvittaessa päästä perille seutuja hyvin tuntevien 

oppaitten avulla . 

2923,-39 2 

9

TUTKIMUS VAIHEET . 

Tässä selitettyjen kolmen karttalehden alue käsittää suurin piirtein 

Lapin eteläpuoliskon, jota voidaan nimittää Etu-Lapiksi . Kittilän 

kihlakunnasta jää tosin pieni osa Kittilästä ja Sodankylästä sekä 

suurin osa Pelkosenniemestä Rovaniemen karttalehden puolelle, ja 

Kemin kihlakunnasta kuuluu Kolarin kunnan pohjoispuolisko ja 

Sallan pohjoisin, melkein asumaton osa, joiden luonto on yhtä »lappalaista» 

kuin naapuripitäjienkin, nyt käsiteltävään alueeseen . Siihen 

kuuluvat lisäksi Muonio kokonaisuudessaan, jo mainitut Kittilä ja 

Sodankylä suurimmaksi osaksi, melkein koko Savukoski sekä Enontekiön, 

Inarin ja Petsamon eteläisimmät osat . 

Alueen syrjäinen asema on kauan estänyt Etu-Lappia joutumasta 

lähempien geologisten tutkimusten piiriin . Varhaisimmat, 

perin ylimalkaiset tai hajanaiset tiedot voidaan tässä sivuuttaa . Sitä 

huomattavampaa uranaukaisijan työtä merkitsevät A . Mauritz Jernströmin 

v . 1868 ja 1870-luvun alussa suorittamat tutkimukset, jotka 

esitettiin kahdessa teoksessa : »Material till Finska Lappmarkens geologi 

I . Utsjoki. och Enare Lappmarker» 1 , ja saman sarjan osa II, 

»Kitinendalen i Sodankylä socken» 2 . Nämä tutkimukset tapahtuivat 

kullanetsintämatkojen ja vuodesta 1870 huomattavassa mitassa 

Ivalojoella alkaneen kullanhuuhdonnan aikana ja yhteydessä ; edellinen 

teos käsittelee nyt kuvattavaa aluetta vain Ivalojoen latvaaluetta 

koskevalta osaltaan . Näissä kuvauksissa monet alueen geologiset 

pääpiirteet jo rupeavat hahmottumaan, samoinkuin A . F . Tigerstedtin 

v. 1884 ilmestyneessä kirjoituksessa 3 ja Hugo J . Stjernvallin 

matkakertomuksessa 4 . 

Yksityisiä henkilöitä ja retkikuntia liikkui Ivalon suurena kultaaikana 

Lapissa paljonkin malmien- ja kullanetsintätarkoituksissa, 

1 Bidr . känned . Finl . natur o . folk, 20, 1874 . 

2 Bidr . känned . Finl . natur o . folk, 24, 1875 . 

3 A . F . TIGERSTEDT, Beskrifning af de geologiska formationerna i sydöstra 

delen af Enare och nordöstra delen af Sodankylä socknar . Tjänstförrättande 

Bergintendentens underdåniga berättelse för år 1882, 1884 . 

' HUGO J . STJERNVALL, Lisiä Suomen Lapin geologiaan . I . Kertomus 

kullanetsintäretkestä kesällä v . 1888 . Suomen Teollisuushallituksen Tiedonantoja, 

14 vihko, 1892 .

mutta enimmät olivat kokonaan vailla geologista kouluutusta eivätkä 

ole jättäneet mitään tietoja havainnoistaan . Geologisen toimikunnan 

hallussa on C . F . Sundmanin v . 1890 Lappiin tekemästä geologisesta 

retkestä annettu selostus ja joukko kivinäytteitä . 

Virallisen geologisen tutkimuksen huomio kohdistui Lappiin ja 

Pohjois-Suomeen v :sta 1898 alkaen, alussa nytkin lähinnä Ivalon 

kulta-alueeseen ja yleensä Etelä-Inariin kullan emäkallion löytämisen 

toivossa . Siitä lähtien kymmenen vuoden kuluessa suoritettiin yleinen 

geologinen kartoitus Muonion, Sodankylän ja Tuntsajoen karttalehtien 

alueilla kuten suurimmalta osalta muuallakin Pohjois-Suomessa 

. Nyt käsiteltävällä alueella työhön ovat allamainittuina vuosina 

ottaneet osaa seuraavat henkilöt : 

1898 J . J . Sederholm, L . H . Borgström, And . Brofeldt, E . Katila 

ja E . Sarlin (Etelä-Inari, osia Pohjois-Sodankylästä) . 

1899 And . Brofeldt ja E . Katila (Pohjois-Salla) . 

1900 A . v . Julin ja E . Sarlin (Keski-Kittilä ja Pohjois-Kolari), 

E . Katila ja J . H . Saarinen (osia Kittilästä ja Lounais-Inarista) . 

1901 And . Brofeldt (Länsi-Salla) . 

1902 L. H . Borgström ja E . Nyholm (Luiron vesialue ja Saariselkä), 

A . Pönnelin (Pohjois-Sodankylä), A . Heikel (Etelä-Kolari) . 

1904 A. Lampen ja J. N . Soikero (Keski- ja Etelä-Sodankylä, 

Pelkosenniemi ja Etelä-Savukoski), J . H . Saarinen (Pohjois-Sodankylä) 

. 

1905 J. N . Soikero (Pohjois-Savukoski), J . J . Sederholm ja 

V . Tanner (osia Sodankylästä, Pelkosenniemestä ja Savukoskesta) . 

1906 P . Eskola ja J . N . Soikero (Muonio ja Enontekiö) . 

1907 V. Tanner (osia Savukoskesta) . 

Tutkimustöitä ovat johtaneet prof . J . J . Sederholm ja alkuaikoina 

osaksi toht . H . Berghell . Prof . Sederholm on useampinakin vuosina 

käynyt alueella tarkastusmatkoilla, samoinkuin, etupäässä maalajija 

kvartärigeologisia tutkimuksia silmälläpitäen, valtiongeologi 

V. Tanner . Viimemainittu oli myös v . 1913 yksityiseltä taholta 

lähetetyn malmitutkimusretkikunnan johtajana Sodankylässä Kitisen 

länsipuolella ; tämän retkikunnan aineisto on ollut tekijän käytettävänä 

ja hyödyksi asianomaisen kartan osan kokoonpanossa . 

Etupäässä sen ilmeisen periaatteen vuoksi, ettei geologisenkaan 

yleiskartoituksen harvaan asutussa Lapissa tarvinnut olla niin tarkkaa 

kuin etelämpänä, ja että kartoittajille siksi annettiin, vaikeammista 

ja hitaammista kulkuyhteyksistä ja lyhemmästä työkaudestakin 

huolimatta osalleen kesän aikana tutkittaviksi paljon suurempia 

alueita kuin etelässä, mutta hyvin oleellisesti myös puutteellisista 

1 1

1 2 

pohjakartoista (monilla alueilla oli Suomen yleiskartan asianomaisten 

lehtien ensimmäinen, erittäin virheellinen ja harhaanjohtava painos 

ainoana pohjakarttana) ja vieläpä kartoittajien tekemistä erehdyksistä 

johtuen tämän yleiskartoituksen antama geologinen karttakuva 

oli perin ylimalkainen, puutteellinen ja virheellinen . Melkoisia aloja 

eri puolilla oli jäänyt aivan kokonaan tutkimatta . Nyt jälkeenpäin 

voitaneen lisäksi sanoa, että myös muilla alueilla kehitetyt menetelmät 

ja kartoitusperiaatteet ilmeisesti sopivat huonommin Lapin 

oloihin kuin muualle . Suoritetun työn tuloksissa näkyvät, kuten 

yleensä muuallakin, kartoittajain kyvyt ja henkilökohtaiset ominaisuudet, 

mutta yleensä heidän tunnustuksekseen on sanottava, että 

he ovat olleet aikaansa katsoen hyvin kouluutettuja, kokeneita ja 

innostuneita havainnontekijöitä ja sitkeitä, vastuksia pelkäämättömiä 

pohjolan jokien kulkijoita ja kiveliöitten kävelijöitä . 

Etu-Lapin karttalehtien lopullisessa revisiotyössä on, kun pyrkimyksenä 

on ollut saada ne havainnontekomahdollisuuksien rajoissa 

suurin piirtein yhtä luotettaviksi kuin tähänastiset maan eteläosan 

lehdetkin, pitänyt edelläesitetyn vuoksi lähteä varsin toisenlaisista 

edellytyksistä kuin ennen . On hankittu melkein kokonaan uusi, 

enimmäkseen vasta yleiskartoituksen jälkeen valmistunut pohjakarttamateriali, 

jonka pohjalla enimmät paikat on käyty ja tutkittu 

uudestaan vanhain havaintojen sijoittamiseksi oikeille kohdilleen ja 

uusien paljastumain löytämiseksi . Melkoisilla, ennen unohdetuilla 

aloilla on vasta nyt suoritettu varsinainen geologinen kartoitus, ja 

muutenkin on laajoja alueita tutkittu kokonaan uudestaan . Tämän 

kirjoittaja, jonka työtä on helpottanut ja jouduttanut paitsi parantuneet 

pohjakartat myös tiestön ja kulkuneuvojen suuri kehittyminen 

yleiskartoituksen ajoista, on käyttänyt mainittuun tarkistusty öhön 

kesät joko kokonaan tai osittain vuosina 1929-1935, jolloin hänen 

avustajanaan on kesinä 1929 ja 1930 ollut yliopp . Th . G . Sahlstein . 

Revisiotöitten yhteydessä voidaan mainita myös useita muita sekä 

yksityisiä että julkiselta taholta alullepantuja tutkimuksia . V . 1917 

tutkittiin yksityisestä alotteesta Juvakaisenmaan malmikenttää ympäristöineen 

Kolarissa prof . L. H . Borgströmin johdolla, joka on 

julkaissut alueesta lyhyen kuvauksen' . V . 1920 suoritti toht . Th . 

Brenner samoin yksityisten toimesta laajoja malminetsintöjä Kitisen 

ja Luiron varsilla . Samana vuonna otettiin Geologisen toimikunnan 

malminetsintätöitten ohjelmaan myös tutkimuksia Lapissa . Tällöin 

toht . Eero Mäkinen, mm . tohtorien A . Laitakarin ja A . Metzgerin 

1 L . II . BORGSTRÖM, The Iron Ore of Juvakaisenmaa . Fennia 50, N :o 20, 

1928 .

avustamana kartoitti ja tutki tarkoin Porkosen-Pahtavaaran malmikentän 

Kittilässä ; tutkimuksen geologisia tuloksia on jo käsitelty 

kirjallisuudessa' . Samaan aikaan toht . V. Hackman ryhtyi Länsi- 

Lapissa (Kittilässä, Kolarissa ja Muoniossa, osaksi myös Sodankylän 

puolella) laajaperäisempiin tutkimuksiin eräitä yleisgeologisia kysymyksiä, 

malmien esiintymistä ja tulevaa karttalehtirevisiota silmälläpitäen 

. Hän työskenteli alueella v . 1920 toht . L . Lokan, v . 1922 toht . 

G. Pehrmanin ja ins . I . Steningin ja v . 1924 viimemainitun avustamana, 

ja julkaisi siitä esilläolevalle selitykselle suureksi hyödyksi 

koituneen tutkimuksen 2 . Valitettavasti ei tämän työn yhteydessä 

vieläkään yleensä käytetty uusia saatavissa olleita pohjakarttoja . 

V. 1924 myös toht . E . H . Kranck suoritti samoissa tarkoituksissa 

tutkimuksia Kitisen varrella Pelkosenniemellä ja Keminniemellä 

Savukoskella . 

Kesällä 1925 toht . A . Laitakari ja maist . E . Nordenswan tutkivat 

Kordelinin säätiön avustaman retkikunnan jäseninä kallioperää Laanilan 

seudussa ja Ivalojoella, ja kesällä 1927 kirjoittaja teki Sohlbergin 

säätiön avustamana maist . E. Suomisen kanssa matkoja alueen 

koillisosissa . Eräistä tämän retken havainnoista on myös julkaistu 

pieni kirjoitus 3 . Kirjoittajan seurassa ovat alueella matkustaneet 

vielä prof. J . J. Sederholm v . 1932, toht . H . Väyrynen v. 1933 ja 

prof . A . Laitakari ja toht . Olof H . Ödman Ruotsista v . 1937 . 

1 VICTOR HACKMAN, Porkosen-Pahtavaaran rautamalmikentän geologiasta 

. Geotekn . julk . N:o 39, 1925 . 

2 VICTOR HACKMAN, Studien fiber den Gesteinsaufbau der Kittilä-Lappmark 

. Bull. Comm . gåol . Finl . N :o 79, 1927 . 

3 ERKKI MIKKOLA, Uber den Nattanengranit im Finnisehen Lapplande 

Fennia 50, N:o 12, 1928 . 

1 3

YLEISIÄ SEIKKOJA, PALJASTUMISSUHTEET . 

Etu-Lapin geologisten karttalehtien alue on sekä ulkonaisten 

luontosuhteittensa (pintamuotojen, kasvillisuuden j . n . e .) että kallioperänsä 

puolesta vaihtelevaa ja eri osissaan sangen erilaista . Ensinmainituista 

seikoista on tietoja saatavissa helposti muualta, ja tässä 

yhteydessä niitä esittävät osaltaan vain kuvat tauluilla I-IV . 

Kallioperän paljastumissuhteet ja niistä riippuva havaintotiheys 

ovat alueen eri osissa myös erilaisia . Kokonaisuuteen katsoen havaintopaikkoja 

on harvassa, mutta suurilla aloilla, ensi sijassa gneissigraniitti-, 

granuliitti-, graniitti- ja migmatiittialueilla ei tästä seikasta 

ole ollut sanottavaa haittaa kartan kokoonpanolle . Pinnanmuodostus 

on yleensä suuripiirteistä, kohoumat laajoja, leveitten laskeumien 

eroittamia . Suurimmalta osalta paljastumien suhde maakamaran 

muotoihin on sellainen, että kallioperä on kivisen maan, 

paljaan kasvipeitteettömän louhikon 1 . rakan ja osalta paljaan kallionkin 

muodossa näkyvissä suhteellisen, osaksi hyvinkin laajoilla 

aloilla kohoumilla, mutta laskeumissa miltei kokonaan peitossa . 

Maapeitteen vahvuudessa on tuntuvia alueellisia vaihteluita, jotka 

ilmenevät siten, että toisilla seuduilla vaarat ja tunturilakiset kohoumatkin 

ovat täysin morenin verhoamia, toisilla taas rakkaa ja kallioita 

esiintyy yleisesti matalillakin mailla, puronvarsilla j . n . e . Suurempien 

jokien törmissä ja rannoilla yleensä kallioita on tiheämmässä . 

Kallioisimmat ovat Ivalojoen varsi, Kitisen varsi Tankajoelta Kersilöön 

(kuva 7, siv . 51) sekä Luiron varsi penikulman ylös ja alas Kuisjoen 

suulta . Paljastumat matalilla paikoilla muuten ovat tavallisimpia 

Kittilässä Könkään-Rastin-Vesmajärven seuduilla sekä 

paikoin yllämainitun Kitisenvarren ympäristössä, mitkä ilmeisesti 

ovat poikkeuksellisen ohutmorenisia alueita . Vahvimmalti moreenia 

taas tuntuu olevan Pohjois-Kittilässä . Runsaat harju- ja päätemorenimaiset 

kasaumat rajoittavat kallioitten näkymistä monilla 

alavilla ja tasaisilla seuduilla, kuten esim . Kolarin-Kallon-Kittilän 

Alakylän tienoilla, Askan--Sattasen välillä, Pelkosenniemellä, Kitisen 

ja Luiron yläjuoksuilla j . n . e . 

Erikoinen laji hyviä, usein laajoja ja yhtenäisiä kalliopaljastumia 

on myöhäisglasialisen, joko glasifluvialisen tai jääjärvien lasku-

uomissa tapahtuneen huuhdonnan muodostamat kalliomaat . Niitä 

esiintyy harvaan ja oikullisesti rinteillä, solissa ja laaksoissa . Jäätymisilmiöt 

vaikuttavat vesiperäisillä mailla nostamalla lohkareita 

pintaan ja muodostamalla n . s . juoluja, jotka tarjoavat hyvän tilaisuuden 

moreenin paikallisuuden ja allaolevan kallioperän laadun 

päättelemiseksi . Mutta on myös tapauksia, missä morenitutkimus 

voi viedä harhaan . Sellainen on varmasti todettu Aakenusjoen yläjuoksun 

ympärillä Kittilässä, missä lännestä päin tapahtunut maajään 

liike on tuonut proksimalipuolella olevista tuntureista runsaasti 

kvartsiittiainesta . Se esiintyy laajalti hyvin lohkareisena pintamoreenina, 

jonka alla kallioperä näkyvien kallioiden mukaan on 

varmasti liuskeita ja emäksisiä kivilajeja . 

Yksityiskohtaista käsittelyä varten Muonion, Sodankylän ja 

Tuntsajoen karttalehtien alue on jaettu geologisten seikkojen perusteella 

kymmeneen osaan siten, että nämä ovat suhteellisen yhtenäisiä, 

mahdollisimman harvan kivilajin tai kiviryhmän luonnehtimia . 

Vain pari näin erotetuista alueista jää kivilajikokoomukseltaan vielä 

varsin kirjavaksi . Kaksi muuta taas ovat hajanaisia, yhden ison 

yhtenäisen alueen lisäksi käsittäen pienempiä erillisiä aloja . Aluejako 

on esitetty kaavamaisesti kuvassa 1 . 

1 5

ITÄINEN GNEISSIGRANIITTI- JA GNEISSIALUE . 

Tämä, idässä Venäjän rajalta alkava alue on hyvin laaja ja varsin 

selvärajainen . Tuntsajoen karttalehdestä se käsittää pääosan, ja 

paitsi koko tällä karttalehdellä olevaa Sallan pitäjän osaa, myös 

suurimman osan Savukoskesta . Se on osa pitkin maamme itäistä 

rajaseutua ulottuvasta ns . graniittigneissialueesta . Se myöskin sisältää 

pääasiassa samoja kivilajeja mitä etelämpää tunnetaan ja joita 

on kuvattu Joensuun, Nurmeksen ja Kuolajärven karttalehtien selityksistä 

. 

Yksitoikkoista kallioperää vastaa jotenkin samanlainen pinnanmuodostus 

koko alueella . Maa on kohtalaisen epätasaista ; loivia 

laajoja selkämaita ja jyrkempiä vaaroja, jopa tuntureitakin kohoilee 

vailla järjestystä kapeahkojen notkelmien erottamina, välistä useampia 

ryhmänä tai pitkäkkäänä jonona . Koko Savukosken alueella 

relativiset korkeuserot nousevat harvoin 150-200 metriä suuremmiksi 

. Matalimmat painanteet sijaitsevat 170 :stä 250 metriin, tunturilakien 

korkeudet ovat 400-450 m vaiheilla . Sallan puolella nämä 

luvut suurenevat 50 100 metrillä ; poikkeuksellisen vuorinen seutu 

on pitäjän pohjoiskolkassa Sorsatunturin ja Sauoivan välimailla, 

missä toistakymmentä lakea ylittää 500 m korkeuden . - Siellä täällä 

alueen eri puolilla, etupäässä pitkin jokivarsia, on suhteellisen vähäi- 

Kuvan 1 selitys (viereinen sivu) . 1 . Itäinen gneissigraniitti- ja gneissialue . 

2 . Granuliittimuodosturnan rajavyöhykkeen-Pomokairan alue . 3 . Granuliittimuodostuman 

alue . 4. Kitisenvarren-Sompion-Savukosken alue . 5 . 

Kittilän vihreäkivialue . 6 . Ounasjoen yläjuoksun-Pokan alue . 7 . Kittilän 

Kolarin alue . 8 . Länsi-Lapin sillimaniittigneissi- ja syeniittirikas alue . 9 . 

Kumpu-Oraniemen muodostuman alueet Muoniosta Keski-Sodankylään . 10 . 

Eteläiset gneissi- ja graniittialueet sekä Nattasengraniitti . 

Explanation to Fig . 1 (opposite page) . 1 . The eastern block of gneissose 

granites and gneisses. 2 . The boundary zone of the >Granulite Series> and the 

Pomokaira district . 3 . The area o f the,>Granulite Series . 4 . The region o f Kitinen 

and Luiro Rivers and of Savukoski. 5 . The Kittilä greenstone area. 6. The region 

of Upper Ounasjoki River-the Pokka district . 7 . The Kittilä-Kolari area . 8 . 

The region containing sillimanite-gneisses and syenites in T-Lapland . 9 . The 

areas of the Kumpu-Oraniemi series between Muonio and Central Sodankylä . 

10 . The southerly areas of gneisses and granites and the Nattanen granite .

Kuva 1 . Karttalehtien B 7-D 7 aluejako . Selitys viereisellä sivulla . 

Fig . 1 . Subdivision o f the area o f the map sheets B 7-D 7 . Explanation on the opposite page .

18 

siä tasaisia tai matalain pintamuotojen alueita . Nuorttijoen aina 

.100 m syvyiseksi aleneva laakso (kuva 2) ja jotkin pienempien 

idästä rajan yli pistävien laaksojen latvat ovat erikoislaatuisia, 

eräitä Inarissa tavattavia jokilaaksoja lukuunottamatta koko karttalehtirivin 

alueelle vieraita muotoja . 

GNEISSIGRANIITTI JA SEN MUUNNOKSET . 

Enimmältä on valtakivilajina gneissigraniitti . Se muodostaa oikeastaan 

ryhmän erilaisia, mutta toisiinsa läheisesti liittyviä ja ilmeisesti 

yleensä myös toisikseen vaihettuvia, enemmän tai vähemmän 

gneissimäisiä graniitteja . Ne sisältävät melkein kauttaaltaan sekä 

plagioklasia että mikroklinia, jompikumpi vallitsevana . Plagioklasivaltaisissa 

tässä maasälvässä on tavallisimmin 20-25 % anortiittia, 

mikroklinivaltaisissa 10-20 ° o, harvoin vähemmän . Kvartsia 

ja biotiittia on aina graniiteille tavalliset määrät, muskoviittia useimmin 

ja epidoottia ja kloriittia usein . Kiven väri vaihtelee harmaasta 

punertavaan, ja mikroskoopissa esiintyy tavallisimmin vaihtelevan 

voimakas ns . muuriruukkirakenne . 

Gneissigraniitin emäksisiä muunnoksia edustavat granodioriitit . 

Niissä on kvartsia jokseenkin vähän, mikroklinia vähän tai ei ollenkaan, 

ja tummana aineksena biotiitin lisäksi tavallisesti sarvivälkettä 

. Plagioklasin kokoomus on An 30 :n vaiheilla . Huomattavin 

granodioriittialue on Kemijoesta itään Vouhtun S-puolella ; se ulottuu 

Reutuvaarasta pohjoisessa Ahma- ja Kuruvaaroihin etelässä . Toinen 

selvä tällainen alue on Arajoen varrella . Purkavaaran granodioriittinen 

kivi Sallassa on pienempirakeista ja hyvin gneissimäistä . Granodioriittia 

lähenevää, osalta sarvivälkepitoista gneissigraniittia on paikoin 

Vaatsimen latvalla, Tuntsan Jääräkosken paikoilla, Maltiojoen Epuolella 

sekä Värriöjoen varrella . Samoin on laita siellä missä gneissigraniitti 

sisältää, niinkuin kartallekin on merkitty, tummia sarvivälkerikkaita 

juovia . Tällaisia näkyy esim . Kemijoen Pahtakoskella 

Martilta vähän ylös (tämä, Vahtikoski ja Vouhtun suun alapuolinen 

peridotiittikallioovat ainoat paikat Kemijoen varrella gneissigraniitti 

alueella, missä jokirannalla on kallioita), idässä Vaatsimen latvoilla 

sekä siellä täällä Kairijoen ja Nuorttijoen varrella . Gneissigraniittialueella 

tapaa joskus myös amfiboliittikallion, jonka kivi nähtävästi 

on edellisessä murskaleena . Sellaisia on esim . Tuntsan Rukouskönkäällä, 

Karhujoen latvalla ja Tarikkakurussa Maltiojoen ja Ala- 

Suoltijoen välillä .

Gneissigraniitissa tapahtunut rakeitten ruhjoutuminen on toisinaan 

mennyt niin pitkälle, että kivi on suurimmaksi osaksi muuttunut 

hienorakeiseksi, mikä näkyy hyvin sen ulkonaisessa asussakin . Kaikki 

Kairijoen latvan ja Pihtijoen väliset vaarat ovat tällaista kiveä, joka 

osalta, kuten Kieltatunturissa Kairijoen latvan S-puolella, on myös 

Kuva 2 . Nuorttijoen säännöllinen, gneissigraniittiseinämien rajoittama laakso 

Hirvashaudan alta Venäjän rajaa kohti katsottuna . 

Fig . 2. Youthful valley of Nuorttijoki River, carved into the gneissose granite, in the 

N . E . of the Tuntsajoki map sheet . 

vahvasti liuskeista ja viiruista . Tällainen »myloniittinen» gneissigraniitti 

jatkuu jokseenkin selvänä vyöhykkeenä Kemin haaroille 

asti . 

Edellisen pohjoispuolella, nyt puheenaolevan alueen N-rajalla 

gneissigraniitti, mikäli se täällä on näkyvissä (esim . Hangasrakitsalla 

Korvatunturin S-puolella), pysyttelee jatkuvasti pienirakeisena ; se 

on enimmäkseen punaista, köyhää tummista aineksista ja jossain 

määrin juovaista . Tavallista pienirakeisempaa, punaista mikroklinivaltaista 

gneissigraniittia on myös Nuorttin latvan ja Tulppiojoen 

kielisen suurissa vaaroissa (Härkätunturi, Turjanainen ja Saijanvaarat) 

. 

Samaten pienirakeista, osaksi harmaata, osaksi punaista, vahvemmin 

juovaista ja enimmäkseen tasaisiin laattoihin lohkeilevaa 

gneissigraniittimuunnosta on isolla alalla Tenniöjärvestä itään . Naaliojan 

laakso on tämän kivilajin kulkusuunnan mukainen ; laakojen 

kaade on loivanpuoleinen SW . Ehkä parhaiten paljastuneena tämä.

2 0 

kivi, jota voi nimittää graniittigneissiksi, on Venesuvannonvaarassa 

Naalivaaran N-puolella . Elsiinvaarassa Naalijärven W-puolella kivi 

on karkeampirakeista ja paksulaakaista, Tuntsan E-puolella juovat 

enimmäkseen ovat poimuttuneita . Ehkä samaan vyöhykkeeseen kuuluvia 

ovat erittäin sekavat yleisluonteeltaan graniittiset kivet Tuntsan 

karttalehden SE-kulmassa, Repojärvellä ja siitä itään Vaatsimenlakkatunturiin 

. Kallioperä on täällä (v . 1934 se oli vähäistä aikaisempien 

metsäpalojen jäljeltä laajalti hyvin näkyvissä) suonista, viiruista 

ja fragmenttista graniittigneissiä-migmatiittia, osaksi sarvivälkepitoista, 

paikoin mutkaisesti poimuista, paikoin tasaisen laattamaista, 

mutta suuntaus suuresti vaihdellen . Seoksessa voi olla myös 

vanhaa liuskeainesta . Kuplalammen SW-puolella näkyy vaaleassa 

kivessä pitkälti myös amfiboliittisia, poimuisia juonimaisia juovia . 

Kartan antama kuva gneissigraniitin levinneisyydestä on pääkohdissaan 

ehdottomasti varma, sillä kallioperä näkyy suhteellisen 

tiheässä ja se käy selville myös irtokivistä . Ainoastaan Korvasen 

kylän lähiympäristöstä ja alueen siitä länteen pistävästä kielekkeestä 

puuttuvat havainnot kokonaan . 

GNEISSIGRANIITIN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SEN ALUEELLA OLEVAT 

GRANIITIT . 

Kemijoen länsipuolella Savukoskella ja myös Naruskajoen, alemman 

Tuntsan ja Vaatsimenjoen ympärillä gneissigraniitissa on laajalti 

etupäässä liuskeisuussuuntaisina juonina ja pahkuina suhteellisen 

järjestymätöntä, tavallisesti punertavaa graniittia. Se käy paikoin 

niin runsaaksi, että se tunkee syrjään gneissigraniitin ja esiintyy 

huomattavilla aloilla suhteellisen tasaisena graniittina . Että tämä 

pääasiassa on gneissigraniitista erotettava uusi kivilaji nähdään siitä, 

että se lävistää myös länsipuolisen alueen kvartsiitteja, jotka stratigrafisesti 

ovat gneissigraniitin päällä . 

Lännimmäiset graniittialueet, Arajoen varrella ja siitä itään, 

näkyvät Arajoen kurussa Värriöjärven alapuolella (Pahkakosken 

palo), Hihnavaaran NW-osassa, Kuivillarovilla Arajärveltä NE ja 

Pienen Marjavaaran S-hännästä Letsanselkiin . Osittain ne ovat 

jotenkin tasalaatuisia läheten Nattasengraniittia (ks . siv . 146), vaikka 

yleensä pienempirakeisia ja vain heikosti punertavia . Osalta ne ovat 

migmatiittisia vaihettuen ympäröiväksi gneissigraniitiksi, joka täällä 

on laajalti vain heikosti suuntautunutta, vaaleaa, laimuista ja epähomogenista 

kiveä . Siinä näyttää Värriöjärven ympärillä olevan 

melkoisesti myös vielä vanhempaa sedimenttistä ainesta, joka paikoin

on hyvin tunnettavissa . - Osittain, etenkin pienemmissä pahkuissa, 

graniitti on pegmatiittista . 

Kairijoen varrella on melkoinen, nähtävästi jotenkin yhtenäinen 

graniittialue, jonka W-pää pistäytyy joen W-puolelle Malmettivaaraan, 

ja itäosa muodostaa mm . laajat Konnattivaaran, Peuranelämävaaran 

ja Korteselän Kairijoen NE-puolella . Graniitti on suunnilleen 

keskirakeista, punertavaa, joskus melkein tiilenpunaista . Tyyppi ei 

ole sama kuin Nattasengraniitin, vaan ilmeisesti vielä mikroklinirikkaampi, 

eivätkä maasälvät ole silmälle niin selvään toisistaan 

erotettavissa kuin siinä . Lähinnä pohjoispuolella on migmatiittista 

graniittia pienemmin, puhtain graniittipahkuin, joista eräs muodostaa 

jyrkän Järvimuotka-nimisen vuoren Kairijoen W-puolella ; tästä on 

suuri osa pegmatiittista . Vähän koilliseen, Suksenrovilla ja Urakkaselässä, 

on taas laajalti melkein tasaista graniittia, jota ei voi selvästi 

rajoittaa ympäristönsä gneissigraniittia vastaan . Ison Suksen 

jyrkkä laki on pääasiassa pegmatiittia . Runsaina isoina juonina 

gneissigraniitissa pegmatiittia esiintyy mm . Vintilätunturissa . 

Sallassa Naruskan varrella olevassa suurehkossa alueessa, jonka 

jatko Kuolajärven karttalehdellä on merkitty »postkalevalaiseksi», 

graniitti on verrattain karkearakeista, osaksi epähomogenista ja nebuliittistakin, 

usein lievästi porfyristä, ja sisältää sangen vähän tummia 

aineksia . Väri vaihtelee harmaasta punaiseen . Varsinkin Karhutunturissa 

ja Kommitsavaaroissa sillä on aika hyvä Pohjois-Suomen 

graniiteille ominainen horisontalinen rakoilu 1 . pengerrys. Alueen 

länsipäässä raja gneissigraniittia vastaan on verrattain selvä, mutta 

häipyy itäänpäin . Esim . Aatservaisella kivi on likaisen vaaleanpunervaa, 

nebuliittista, enemmän t . vähemmän suuntautunutta 

suurirakeista graniittia, jossa ei voi vanhemman ja nuoremman aineksen 

rajoja määrätä . Jyrkkä kartiomainen Kanasenkorva heti 

Sotkajärven N-puolella taas on puhtaampaa gneissigraniittia . Pohjoispuolinen 

gneissigraniitti, joka on tyypillistä varsinkin Sätsivaaroissa 

Sätsijärven W-puolella, ei näytä seosgraniitilta vaikka 

kartalla on tällaista merkintää käytetty, vaan se on välimuodon 

luontoinen : luja, keskirakeinen, vaaleanpunertava, kuitenkin suuresti 

plagioklasivaltainen (plagioklasissa 22-23 % An) ja heikosti 

gneissimäinen graniitti, jossa esiintyy vain kapeita granuloitumisvyöhykkeitä 

suurten rakeitten välissä . Se vaihettuu pohjoista kohti 

täysin vähittäisesti harmaaksi tavalliseksi gneissigraniitiksi, mutta 

vähän idempänä, Sirppatunturissa, gneissigraniitissa taas on punaisiakin 

graniittijuonia . - Yhtä vaihtelevia ja sekavia suhteet ovat 

pohjoisempana Maltion ja Ala-Suoltijoen välillä . 

Jo Aatservaisella graniitti alkaa muistuttaa sitä tyyppiä mikä 

2 1

2 2 

on yleinen kartta-alueen itäisimmässä osassa . Molemmat ovat plagioklasivoittoisia 

(plagioklasi An 23 __ 25 ), ja idempänä tämä maasälpä 

on violetin väristä, tehden karkeammat graniittimuunnokset varsin 

erikoisen näköiseksi . Tällaista graniittia, joka kyllä on suuntautunutta 

ja osalta nebuliittista, on mm . Tuntsan Uimarilla ja Termussokassa 

Vaatsimen N-puolella, mihin paikkoihin kartalla on merkitty 

graniittialueet ; muuten se esiintyy vain pienempinä pahkuina ja juovina 

. Vaatsimen pohjoispuolinen migmatiittigraniitti, joka ei ole 

paljoa näkyvissä, on esim . Laistunturissa tavallisen näköistä, punamaasälpäistä 

. 

Sorsatunturin graniitissa on hienompirakeisia kiillerikkaita viiruja 

ja läikkiä suhteellisen karkeassa, heikosti punertavassa pohjassa, 

ja suuntauksen (venymä, E-W, joks . vaakasuora) saattaa hyvin huomata 

. Ympäristössä graniitti esiintyy isolla alalla vähemmistönä, 

punertavina risteilevinä suonina gneissigraniitissa . 

Värriöjoen alueella esiintyy esim . Siuruvaarassa, Nurusvaaroissa 

ja Tulppionpäässä gneissigraniitissa nuorempaa migmatitoivaa ainesta, 

joka tekee kiven vaaleaksi, haamuisen ja laimuisen näköiseksi 

ja heikommin suuntautuneeksi . Vyöhykkeen SW-päässä, Värriöjoen 

eteläpuolella on Sompiovaara jotenkin tasaista ja puhdasta, vaaleanpunaista 

graniittia . 

Sotataipaleen seudulla on järjestymätöntä graniittia runsaina 

juonina Raatelmaselässä . Läntisen Sotatunturin kiven Tigerstedt on 

kuvannut graniittina ja ympäristönsä vastakohtana, mutta vaikka 

jotenkin karkeaa, punaista ja suurina lohkareina, se epäilemättä 

kuitenkin on mikroklinivaltainen vaalea gneissigraniitti . Sitävastoin 

on kaksi läheistä aluetta merkitty graniitiksi : lännenpuolinen Lipakkaja 

Kontioselissä, idempi Marjavaarassa ja Puntoselässä . Varsinkin 

Lipakkaselän graniitti on huomattavasti järjestymättömämpää kuin 

Sotatunturin, mutta suuntausta voi kuitenkin kaikkialla havaita . 

Kontioselässä tämä graniitti näyttää vähitellen vaihettuvan gneissigraniitiksi 

. 

VÄRRIÖTUNTURIN JA YMPÄRISTÖN JUOVAISET SARVIVÄLKEGNEISSIT JA 

NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT . 

Tämä, syntytavaltaan osaksi epäselvä kivilajiryhmä liittyy nykyisessä 

asussaan lähinnä gneissigraniittiin, vaikka se paikallisesti on 

myös Tuntsan-Savukosken sedimenttimuodostuman yhteydessä . Toiselta 

puolen se sisältää myös graniitteja, jotka on kartalla merkitty 

samalla värillä kuin yllämainitut, sekä amfiboliitteja, jollaisista tulee 

puhe seuraavassa .

Tämän vaihtelevan kompleksin luonteenomaisimpana osana voi 

pitää jotenkin runsaasti amfiboliittiainesta sisältävää Ahmatunturin-Kuorvusselän-Värriötunturin 

länsipuolen jaksoa vyöhykkeen 

NW-laidassa . Kivet ovat verrattain hyvin laakamaisesti lohkeilevia 

(kaade NW), mutta tämän asun ne ovat saaneet myöhään, sillä varsinkin 

Värriötunturin pohjoispään katkaisevan, itään laskevan tavattoman 

jyrkän kurun seinämissä näkee, että amfiboliittisuikaleet ovat 

vahvasti poimuttuneina plagioklasiapliittisessa perusmassassa ja laakamainen 

liuskeisuus käy yli vanhemman rakenteen . 

Apliittinen aines käy itäänpäin yhä runsaammaksi, ja tähän osaan 

merkityt graniitit ovat ainakin osalta käsitettävät sarjan vaaleiden 

komponenttien suuremmiksi keräymiksi . Puhdasta tasaista graniittia 

on laajemmalti vain Sauoivassa ja sen etelä- ja pohjoispuolisiss- tunturilaissa 

. Tämä graniitti on valkeahkoa tai ruskehtavaa, keskirakeista 

vähän hienompaa, molempia maasälpiä sisältävää ja jonkin 

verran suuntautunutta . Se eroaa selvästi Itä-Lapin kaikista muista 

sekä graniiteista että gneissigraniiteista . - Toiset osat samaa massivia 

sekä kaksi muuta (Värriötunturissa, Vierimälauttamuristassa ja Junkkerivaarain 

NE-osassa) ovat vaaleanharmaata t . heikosti punertavaa, 

heikosti järjestynyttä graniittia, joka sisältää juovina ja laimuina 

epämääräisiä vanhempia, myös sarvivälkepitoisia aineksia . 

Värriöjoen varrelta Murhahaarasta alas ei enää ole tiedossa muodostuman 

paljastumia muuta kuin Verkkomaanselässä joen N-puolella 

. Tämä on tasaista gneissimäistä granodioriittia, samanlaista 

kuin gneissigraniitin yhteydessä olevat . Kun se kuitenkin sopii 

sarvivälkegneissimuodostuman yleiskokoomukseen, on tästä havainnosta 

riippumatta muodostuman annettu jatkua vielä lounaaseen 

päin . 

AMFIBOLIITIT JA ULTRAEMÄKSISET KIVET NUORTTITUNTURIN SEUDULLA 

JA GNEISSIGRANIITIN SISÄSSÄ . 

Siinä osassa gneissigraniittialuetta, joka on pohjoiseen viimeksi 

selitettävästä Tuntsan-Savukosken sedimenttimuodostumasta, huomataan 

joukko erillisiä emäksisten kivien alueita . Niiden pääkivilajina 

on amfiboliitti, mutta hyvin monissa on ultraemäksisiä kiviä, 

monasti amfiboliittialojen reunoina ja kärkinä, ja monet pienimmistä 

ovat kokonaan ultraemäksisiä kivilajeja . 

Kyseessä olevat amfiboliitit ovat useimmiten harmaan- tai vihertävänmustia, 

pieni- tai hienorakeisia, hyvästi liuskeisia ja usein myös 

jossain määrin juovaisia kiviä . Ainakin painosuhteessa ovat tummat 

mineralit (sarvivälke, usein diopsidi ja toisinaan huomattavan 

23

24 

runsaasti titaniittia) voitolla vaaleista (plagioklasi, vähän kvartsia) . 

Liuskeiset amfiboliitit vaihettuvat myös karkeammiksi ja heikommin 

järjestyneiksi, sarvivälkegabroa läheneviksi muodoiksi . Etenkin liuskeisemmat 

amfiboliitit ovat kovasti lohkeilleet ja särkyneet paljon 

pienemmiksi palasiksi kuin graniittiset kivet, mutta topografiassa ne 

esiintyvät mielellään muuta ympäristöä jyrkempinä, päältä kuitenkin 

luonteenomaisen tasalakisina muotoina . 

Ultraemäksiset kivet esiintyvät täällä, kuten kaikkialla muuallakin, 

yleensä rosopintaisina, vähän rakoilleina, jyrkkinä, särmäisinä 

ja säännöttöminä kallioina, joiden rapautumiskuori on ruskea erilaisin 

vivahduksin . Osittain ne voivat olla päinvastoin erittäin särkyneitä 

ja voimakkaasti rapautuvia . Niiden mineralikokoomuksessa 

ovat täällä ensi sijalla väritön amfiboli ja kloriitti, joiden lisäksi 

voi olla serpentiiniä, olivinia, talkkia y . m ., ja sitäpaitsi on olemassa 

monenlaisia paikallisia muunnoksia . 

Venäjän rajalla Sallan pohjoiskärjessä kohoava Nuorttitunturi 

on tälle ryhmälle tyypillistä amfiboliittia, joka jatkuu enimmäkseen 

karkeampana rajaa pitkin pohjoiseen Törmäojanpakoissa . Yhdessä 

kohdassa täällä on talkki-serpentini-amfibolikiveä . Kynsikurun Sseinässä 

tunturin eteläpuolella on suuria ultraemäksisen kiven kallioita 

. Etelämpää ei ole havaintoja ennenkuin Kuntasjoen latvalta, 

missä juovainen amfiboliitti ultraemäksisin välikerroksin kulkee 

Nuorttitunturia kohti . Ei ole juuri epäilystä että vyöhyke jatkuu 

välillä yhtenäisenä . 

Vähän lännempänä kulkee ilmeisesti toinen aunfiboliittivyöhyke 

pitkin Piervulimorustaa . Sen pohjoinen kärki perustuu Rovoivin 

laen amfiboliittivaltaiseen sora-ainekseen, vaikka tässä vaarassa 

gneissigraniitti on vallitsevana . Törmäojan latvalle laskevan Piervulinotko-nimisen 

kurun alaosassa on myös amfiboliittia . Tämä on 

osaksi vahvasti liuskeista, N-rajallaan vielä breksiaista ja piitynyttä 

ison kvartsijuonen lähellä . Kivessä on rikkikiisua, ja parissa paikassa 

siihen on tehty koelouhos . S-puolella on gneissigraniitti niinikään 

breksiaista, ruosteista ja melkoisten kvartsijuonien lävistämää . - 

Myös Nuorttitunturin vyöhykkeen W-raja on Pikkuojan latvoilla 

osalta paljastunut, ja siinäkin on sekä amfiboliitissa että gneissigraniitissa 

vahvoja mekanisia liuskeutumisilmiöitä . 

Seuraava amfiboliittialue länteenpäin on huonosti paljastunut ; 

Nuorttijoen N-puolella siitä ei ole lainkaan havaintoja . Tummin 

kivi etelässä näkyy parina kalliona Saijanmänniköllä, amfiboliitti 

vähäisenä kivikkona Kyörtesselän länsilaessa . Tulppiojoen varrella 

ei ole näkyvissä mitään todistamassa, että tämä massivi olisi erillään 

Tulppiojoen länsipuolella merkitystä alueesta . Siinä näkyy amfi-

oliitti Kiimavaarassa ja ultraemäksinen kivi matalan kangasmaan, 

Tulppion karisteen vähäisessä laessa . Se on tässä puhdasta olivinikiveä, 

joka on löyhää ja murenevaa ja pistää vain vähän terveempänä 

maanpinnasta esiin . 

Sotatunturin SE-puolella, Jänisselkosella sijaitseva emäksinen 

alue on hyvästi paljastunut . Ultraemäksinen kivi on vaihtelevaa, 

kuitenkin pääosalta amfiboli-kloriittikiveä . Reunat ovat osalta vahvasti 

liuskeutunutta, kloriitti-sädekiviliuskeeksi sanottavaa, osalta 

sarvivälkekiveä ja karkeahkoa amfiboliittia . Jälkimmäisissä on apliitti- 

ja graniittisuonia, jotka ilmeisesti kuuluvat ympäristön nuorempaan 

graniittiin . S-reunalla esiintyy viereisessä gneissigraniitissa 

rajavyöhyke vahvaliuskeista, kvartsiittiliuskeen näköistä, teräviin 

sirpaleisiin lohkeillutta kiveä . 

Kemijoen läheisyyteen ns . Lattunan paikoille ja siitä ylös on 

merkitty 5 melkoista amfiboliittipahkua, joiden kaikkien erillisyys 

ei kuitenkaan ole varmaa . Emäksiset kivet esiintyvät vaaroina ja 

tuntureina, ja monessa tapauksessa näkyy tai on ihmeistä, että sellaiset 

kivet loppuvat heti jyrkkäin rinteitten juurella . Niinpä eteläisimmän 

pahkun muodostavan, hyvin jyrkkärinteisen muttei kuitenkaan 

kallioisen Lattunavaaran E-juurella on suuria gneissigraniittikallioita 

. Tästä NNE oleva suikale muodostaa pienehkön Kuusivaaran 

laen, jonka lähiympäristössä kallioperä ei näy ensinkään . 

Pohjoisimmista Kemijoen W-puolinen muodostaa Kaltinaisenrovan 

ja Nivatunturin ; näissä on melkoisesti myös ultraemäksistä kiveä . 

Nivatunturista lounaaseen on jyrkkä Niekka, ja tunturien välissä on 

lohkareista päätellen graniittisia kivilajeja, kuten heti Niekan SWjuurellakin 

. Niekan kivi on enimmäkseen karkeaa ja gabromaista . 

Siinä on apliitti- ja pegmatiittijuonia, joista eräs esiintyy isona kalliona 

tunturin W-rinteellä. Alue jatkuu kaakkoon Ukonvaaraan, 

missä amfiboliitin E-puolella on jälleen vaalentunutta ja vahvaliuskeista 

gneissigraniittia . 

Kemijoen itäpuolinen näistä alueista muodostaa Kuttusvaaran 

ja sen E-puolisen korkeamman Palokuttusvaaran . Jälkimmäisen 

laella on laajalti ultraemäksisiä kiviä, joukossa antofylliitti-karbonaattikiveä 

. 

Pieniä, erillisiä amfiboliittialueita muodostavat jyrkkä, kupumainen 

Naltiotunturi Kemin haaroilta itään sekä samoin jyrkkä, 

tasapäinen Kärkäsvaara Kairijoen varrella . 

Värriöjoen varrella, heti joen eteläpuolella on pari melkoisen 

suurta pahkua yksinomaan ultraemäksistä kiveä . Nämä ovat pinnaltaan 

suuresti särkyneet ja rapautuneet ilmeten pääasiassa soran 

2923,-39 4 

25

2 6 

kokoomuksessa ; alempi näkyy osaksi myös kalliotörrnässä vähän 

Siurujoen suun alapuolella . 

Hihnavaarasta 4-5 km pohjoiseen sijaitsevassa Pikku Routsikaisessa 

on pohjoispuolella jyrkkä seinämä karheapintaista amfiboli-kloriitti-serpentinikiveä, 

joka muodostaa linssin gneissigraniitissa 

. Tämä on täälläkin tumman kiven rajalla vahvasti liuskeutunut 

. - Melko suurena kalliona näkyy myös Kemijoen länsirannalla 

vähän alas Einolasta (Ruuvaojalta) esiintyvä olivinipitoinen kivi . 

Muut kartalle merkityt ultraemäksisten kivien esiintymät ovat 

aivan pieniä tai vain irtokivinä todettuja . Kartasta on jäänyt pois 

eräs Keminhaarasta n . 5 km S, Ritaselän länsilaidalta . Sellaisia on 

epäilemättä olemassa useampiakin kuin mitä tutkimuksissa on tavattu 

. 

Gneissigraniitin ja emäksisten kivien ikäsuhteesta ei ole varmoja 

todisteita . Edellisen myloniittiutuneitten ja vaalentuneitten muunnosten 

yleinen esiintyminen jälkimmäisten vierellä, josta havaitut 

tapaukset on edellä mainittu, todistaa liikuntoja jähmeässä tilassa, 

jolloin emäksinen pahku on ollut suhteellisen jäykkä ja liikkuminen 

keskittynyt rajavyöhykkeeseen ja erikoisesti tektonisesti paljon heikompaan 

ja taipuisampaan gneissigraniittiin . 

TUNTSAN SAVUKOSKEN SUPERKRUSTINEN MUODOSTUMA . 

Tämä ikivanha sedimenttikivilajiryhmä käsittää yhtäjaksoisen, 

vaikka epäsäännöllisen vyöhykkeen, joka ulottuu suurista liuskealueista 

aivan läheltä Savukosken kylää Venäjän rajalle asti . Sen 

muodostavat suurimmaksi osaksi jotenkin yksitoikkoiset kiillegneissit, 

joille aluminimineralien esiintyminen kuitenkin antaa usein mielenkiintoa 

. Paikoin tavataan myös kvartsiitteja, paikoin mahdollisesti 

vulkanisia amfiboliitteja ja emäksisiä intrusioita . 

Lännessä, Tenniö- ja Värriöjokien suupuolten välisellä ns . Kuroniemellä 

muodostumalle on pääosalta käytetty erikoismerkintää 

»sekavia gneissi- ja myloniittikivilajeja, pääosaksi sedimenttisyntyisiä» 

. Tässä on hyvin laajalti pieni- tai hienorakeisia, vaaleita, pinnalta 

melkein valkeita apliittimaisia gneissejä, osaksi sangen tasalaatuisia, 

osalta juovaisia ja paikoin silloin kiillerikkaita, paikoin 

kvartsiittia läheneviä . Viimemainitunlaista on esimerkiksi Kemijoen 

Miekkakosken rantakallioiden kivi . Venymä on aina hyvä, osaksi 

äärimmäisen voimakas, ja parhaiten kehittynyt koko Itä-Lapissa 

erikoisesti Miekkakoskelta (siinä N 65 70°E, 15 °WSW) Kaitavaaroihin 

(N 45°E, vaakasuora) ulottuvalla alueella . Tämä loiva asento 

panee ajattelemaan, että lännessä esiintyvät nuoret liuskeet ovat

ulottuneet melkoista idemmäs, ja että nykyinen maanpinta Kuroniemellä 

on vain vähän näiden pohjan alla . Vahva mekaninen metamorfosi 

olisi aiheutunut nuorempien liuskeitten ylityöntymisestä . 

Mutta alustan kivien alkuperäisen laadun tuntemista vaikeuttaa 

myöskin, että ne ilmeisesti ovat olleet metasomaattisen vaikutuksen 

alaisia . Apliittimainen tyyppi sisältää yleensä tuntuvasti turmalinia, 

ja toisiin kohtiin maasälpää on erkaantunut pegmatiittisen karkeiksi 

juoviksi, jotka ovat uudelleen osittain ruhjoutuneet . 

Selvinä sedimenttikivinä Kuroniemellä esiintyy stauroliittikiillegneissiä 

Kuusikkovaarassa sekä Korkeavaarassa ja Tuorekurolanselässä, 

ynnä tavallista, vähän ruosteista kiillegneissiä mm . Kaltiovaarassa, 

Routsikaisessa ja Kouterojoen latvalla . Kvartsiittia on 

merkitty Pikku Kiimaan ja Korkeavaaraan . Amfiboliittisiakin juovia 

on paikoin, sekä vähän gabroa Tuorekurolanselässä . 

Koukkutunturin ja Naruskajoen latvan välillä muodostumassa on 

verrattain hyvin säilynyttä kiillegneissiä Maltiotunturissa, Lehtotunturissa 

ja Jousitunturissa (viimemainittu hyvin vähäkivinen) . 

Maltiotunturin kivi, joka ilmeisesti edustaa muodostuman suuren 

osan alkuperäistä kokoomusta, on esim . Pohjanmaalla laajalle levinneen 

tapainen biotiitti-plagioklasigneissi . Se sisältää n . puoliksi 

kvartsia, joka esiintyy selvästi klastillisena . Kullaojan kurun alapäässä 

on kerros distenipitoista kiillegneissiä, jossa disteni esiintyy 

usean cm pituisina sälöinä . Ylempänä samalla kurulla esiintyy vaaleaa, 

pienirakeista, maasälpärikasta, osittain kvartsiittia lähenevää 

gneissiä, jonka kokoomusta myös lienee pidettävä alkuperäisenä . 

Samanlaista on myös esim . Petäjäkappalevaarassa Jousitunturin 

SW-puolella . Sarvivälkepitoisia gneissejä on enimmin tavattu Kullaojan 

ylimmällä latvalla . -Vielä Koulumaoivassa, heti Naruskan 

latvan länsipuolella, kiillegneissi on osalta verrattain heikosti muuttunutta 

. 

Huomattavin tämän seudun kvartsiittiesiintymistä muodostaa 

Siriortsa- ja Majavaortsa-nimiset kallioiset vuoret Jousitunturin SEpuolella 

. Majavaortsasta on kaakkoispuoli vihreää amfiboliittia . 

Eteläkärjessään vyöhyke näkyy isona pahtana Ala-Suoltijoen varrella 

. Kivi on serisiittipitoista, vahvasti liuskeutunutta, valkeaa 

kvartsiittia . 

Savukosken puolisen Pesosjängänvaaran muodostava kvartsiitti 

on harmaata, hienojuovaista ja aika maasälpäpitoista . - Hyvää 

kvartsiittia on kiillegneissin seassa myös Kostertunturissa, joka pääosaksi 

on huonosti paljastunut . 

Koukkutunturissa ja koko vyöhykkeen pohjoisosassa sekä yleensäkin 

reunoilla kiillegneissi on graniittien, pääosalta ilmeisesti gneissi- 

2 7

2 8 

graniitin vaikutuksesta kovasti muuttunutta . Monet gneissigraniitin 

näköisetkin kivet ovat ilmeisesti alkuperäisiä sedimenttejä ; yleensä 

niiden luonne ilmenee suuremmasta epähomogenisuudesta ja kiillepitoisuudesta 

. Gneissigraniittia on myös suorastaan tunkeutunut 

liuskealueisiin ja aina niiden vähiten muuttuneisiin osiin asti, mikä 

on nähtävissä mm . Maltiotunturissa . Gneissin ja gneissigraniitin 

rajoista on koko alueeseen nähden sanottava, etteivät ne ole niin 

selvät kuin erilaisten pohjavärien vuoksi kartalla näyttää . Erikoisesti 

itäosassa ovat rajat kaikkialla vallan vähittäiset . 

Naruskan latvalta itään kiillegneissimuodostuma on enimmältä 

vahvasti migmatiittinen . Sedimenttisyntyisen aineksen yleinen jotenkin 

helppo ja ruosteisuutta aiheuttava rapautuvaisuus sekä melko 

laaja granaattipitoisuus antavat sille yleensä kuitenkin erottavan 

leiman . Tuntsan poikki käy sitäpaitsi melkoinen alue, pääasiassa 

Sorsajoen pohjois- ja Sorkojoen eteläpuolella, missä sedimentit ovat 

olleet savimaisempia, ja tämä ilmenee kivien yleisenä disteni- ja 

stauroliittipitoisuutena . 

Kaikkein runsaiten tällaisia mineraleja on Takkaselkätunturin 

kiillegneississä . Kivessä on runsaasti epäsäännöllisiä, pienehköjä, 

ei juuri 1 cm pitempiä disteni- ja stauroliittirakeita sekä granaatteja . 

Vähän lounaampana, Jäkälätunturissa, on melkein yksinomaan stauroliittia 

vaihtelevin määrin ja suurempina rakeina, ja vähän myös 

granaatin keralla siitä itään Sorsajoen varrella . Sorsajoen pohjoispuolella 

Portteekoivan suuria kallioita muodostavassa tasalaakaisessa 

biotiittirikkaassa kiillegneississä ei mainituista mineraleista 

näy mitään, mutta koillisempana Hassarisokassa on taas granaattia 

ja vähän disteniä . Tuntsan itäpuolella on huomattu vain granaattia 

ja disteniä, jälkimmäistä runsaiten ja suurinakin sälöinä Karhutunturissa 

. Stauroliitti- ja distenikiteet esiintyvät kiven rapautumispinnassa 

huomiotaherättävinä kyhmyinä (kuva 3), ja rapautuessa 

ne irtaantuvat ja jäävät palasiksi soraan . 

Melkoisen ruosteista ja graniittiutumattomalta vaikuttavaa kiillegneissiä 

on vielä mm . Tuntsan itäpuolisissa korkeissa Ahvenvaaroissa 

sekä pohjoisessa Peuratunturissa . Sekä näissä että muuallakin on 

ruostuvien, kiillerikkaitten gneissien ohella tiiviitä, harmaita, graniittimaisempia, 

useimmin kyllä viiruisia gneissejä, joiden erottaminen 

gneissigraniiteista on vaikeaa ja epävarmaa . Peuratunturin 

seuduilla on lukuisasti myös tummia juovia, ja saman vyöhykkeen 

jatkolla lounaassa, Nuoluskurussa, kallioperä on sekavaa gneissi- ja 

amfiboliittiseosta, osalta breksioitunutta ja epidoottirikasta . Peurahaaran 

suuta vastapäätä Junkkerivaaran matalassa osassa näkyy

Tuntsan-Savukosken muodostuman itäosasta tavattu ainoa selvä 

kvartsiitti . 

Erikoisen mainitsemisen ansaitseva paikka on Tuntsan Lyöpäköngäs, 

jonka rantakalliot ovat kovasti muuttunutta, juovaista ja 

poimuista, harmaata kiillegneissiä . Poimuja on verrattain suurikokoi- 

Kuva 3 . Tuntsan-Savukosken muodostuman Al-rikkaita gneissejä . Vasemmalla 

Takkaselkätunturin kivi, joka sisältää disteniä, stauroliittia ja granaattia 

; ensinmainitun rakeet näkyvät selvimmin . Oikealla näyte Jäkälätunturista 

rapautumispinnasta voimakkaasti esiinpistävin stauroliittikitein . 

N . ?/2 luonn . koosta . 

Fig . 3 . Hand specimens of the aluminous gneisses of the Tuntsa-Savukoski 

Series, showing sharply protruding crystals o f staurolite and kyanite (on the left 

both, on the right staurolite only) at the weathered surface . Ab . one half of the 

natural size . 

sia, niiden akselisuunta on N 75 °E ja tämän kaade 15°W; ylityöntymisen 

suunta näyttää olevan pohjoiseen . Naltiojyrhämän koskella 

vähän ylempänä ja läheisissä vaaroissa vahvasti graniittiutunut 

kiillegneissi sisältää, paitsi yleistä granaattia, myös kordieriittia . 

Takkaselkätunturin paikoilla näkyvät amfiboliitit ovat hienorakeisia, 

mustia tai tummanvihreitä, jonkun verran viiruisia . Jäkälätunturin 

N-rinteessä on yksi kerros, toinen Takkaselkätunturin Srinteessä, 

ja vielä 2 koillisempana sijaitsevassa Jaltakkilautatsoivassa . 

Kuskoiva on suurimmaksi osaksi tällaisia kiviä, osalta sekaisin kiilleja 

apliittimaisten gneissien kanssa . 

Jokseenkin suuri amfiboliittipahku esiintyy Venäjän rajalla Puitsitunturissa. 

Kivi on vähän karkeampaa kuin edellä . Tunturin etelä-

3 0 

rinteessä on jylhä kalliokuru, jonka alaosassa näkyy kerrosjuonia 

punaisia ja harmaita, hyvästi liuskeutuneita graniittisia gneissejä, ja 

perällä on suuri kallio kvartsiintunutta breksiaa . 

Tuntsan Savukosken muodostumassa on myös muutamia ultraemäksisiä 

tunkeumia . Suurin sijaitsee Tuntsan ja Sankarijoen kielisessä 

ja näkyy monina pieninä kallioina . Osaksi tämä pahku on 

olivinikiveä . Se jatkuu pieninä linsseinä ylöspäin, ja samaan jonoon 

kuulunee myös amfiboliitti Sankarin Kujukoskella . 

Toinen pahku pistää suurena kalliona esiin Averemaojan latvajängältä 

. Pääosa siitä on serpentiniytvnyttä hyperstenikiveä ; koilliseen 

massa vaihettuu amfibolikiveksi ja Saihovaarassa gabroksi . 

Takkaselkätunturin S-rinteellä lähellä lakea kohoaa pysty, tunturin 

lakeen päin nojallaan oleva ja etäälle näkyvä kallionkärki 

ns . Takkaselkätunturin »takka» . Tämä on myös ultraemäksistä kiveä, 

pääaineksina amfiboli ja kloriitti . Samantapaista on vähän myös 

tunturin NW- ja NE-rinteillä . 

Tuntsajoen karttalehden itäisimmässä osassa on, useimmin gneissiä 

lävistävinä, suurehkoja kvartsijuonia (siv . 24 mainittiin jo pari 

esimerkkiä) . Niitä on tavattu lännempänä jo Koulumaoivassa, 

useita Nuolusoivassa, mutta etenkin Juonnin latvain ympäriltä . 

Kvartsin ohella esiintyy muskoviittia, eniten Leivoivan rajatunturissa, 

mistä sitä Venäjän puolelta on jossain määrin louhittu . 

Erillään ja etäällä puheenaolleesta sedimenttimuodostumasta on 

pieni, niinikään gneissigraniittia vanhempi kvartsiittivyöhyke lähellä 

Kemijokea, Vouhtun suulta kaakkoon . Se on nähty Paksumaavaaran, 

Junsulppuvaaran ja Ahmavaaran länsijuurella . Kvartsiitti 

on lasimaista, ja sen yhteydessä on karkeaa vaaleaa diopsidia, mikä 

viittaa siihen, että jaksossa olisi ollut myös karbonaattiainesta . Myös 

Kolkuttarnavaaran SE-osassa vähän idempänä on merkkejä kvartsiittisten 

ja amfiboliittisten osueiden olemassaolosta, mitä ei kuitenkaan 

ole kartalla osoitettu . 

MYOHÄISET EM ÄKSISET INTRUSIOT . 

Nuorttijoen Alemman Hirvashaudan vasemmalla rannalla kohoaa 

suoraan joesta jyrkkä erillinen kalliokumpu, jonka kivi on sarvivälkegabroa 

. Vastarannan rinteen rakalla samaa kiveä on hienorakeisena, 

mustana muunnoksena epäsäännöllisinä aloina gneissigraniitin 

keskellä, jopa suorassa kontaktissakin sen kanssa, eikä ole 

epäilystä, että gabro lävistää gneissigraniittia .

Erittäin kaunis, n . 100 m pitkä ja 10 m leveä, N 80°E-suuntain.en 

vieruskivestään kohoava juoni on nähtävissä Kuplalammen W-puolella 

Vaatsimenjoen latvalla . Sen kivi on hyperstenigabroa . 

Kurtin Kutujoen latvalla, erään kurun seinämässä Repojärveltä 

n . 2 .5 km W on pienirakeista gabroa, joka, vaikka kontaktia ei ole 

tavattu, myös on ilmeisesti ympäristöään nuorempi . Sen mineralikokoomuksen 

muodostavat plagioklasi, diopsidi, sarvivälke ja granaatti 

. 

Mikroskoopissa nähtävien, edelliseen liittyvien yhtäläisyyksien 

perusteella näyttää todennäköiseltä, että myös jotenkin järjestymättömät 

emäksiset kivet Koutamotunturin ja Suuroivan laissa 

kuuluvat tähän ryhmään . Samoilla paikoilla on myös ilmeisiä vanhempia 

amfiboliitteja . 

GRANULIITTIMUODOSTUMAN RAJAVYÖHYKKEEN- 

POMOKAIRAN ALUE . 

Tämä alue käsittää osia etupäässä Sodankylästä ja Inarista . Se 

on helposti rajoitettava, vaikka rajat eivät ole itse asiassa jyrkkiä 

etenkään edellistä ja seuraavaa aluetta vastaan . Sen kivilajikokoomus 

on oleellisilta osilta sama kuin itäisen graniittigneissialueen . 

Pinnanmuodostukseltaan alue on sangen loivapiirteistä ja yksitoikkoista, 

enimmältä 240-300 m korkeudella sijaitsevaa ylänkölakeutta, 

mikäli ei oteta sen sisällä olevia, muihin osa-alueisiin kuuluvien 

muodostumien aloja huomioon . Eri puolilla on myös melkoisia 

erittäin tasaisia ja voimakkaasti soistuneita seutuja . 

KORVATUNTURIN GNEISSI- JA KVARTSIITTIVYOHYKE . 

Rajalla Itä-Lapin gneissigraniittivaltaista aluetta vastaan kulkee, 

nyt puheenaolevaan alueeseen luettuna, pitkä kvartsiitti- ja liuskejakso, 

joka haaraantuu Keski-Lapin liuskealueista . Sen länsipäästä 

ei ole muuta havaintoa kuin vähäistä kivikkoa tien varrella Korvasesta 

NNW . Ei ole tietoa missä määrin ja miten pitkälti jakso on 

välillä katkennut, kuten kartta osoittaa . On oletettu, että amfiboli-kloriittiliuskepahkut 

Seitajärven N-puolella Korvasesta NE sekä 

Aukkisselässä Pongusta E ovat kvartsiitin rajalla . Kvartsiitti on 

jotenkin puhdasta, valkoista ja melkein lasimaista . 

3 1

3 2 

Kvartsiittia näkyy idempänä kivikkona Sorvusselässä, Peskiselän 

laessa ja Härkävaarassa, missä pohjoispuolella alkaa näkyä myös 

violetilla pohjavärillä merkitty »Korvatunturin gneissi» . Molempia 

esiintyy pieninä kallioina vielä Peski- ja Keskihaarain välissä, mutta 

idempänä on gneissi täysin vallitsevana . 

Korvatunturin gneissi on karkea, osaksi pilsteisen näköinen, 

osaksi vahvasti liuskeinen ja laakamainen, jo ensi silmäyksellä hyvin 

kiille-, varsinkin muskoviittirikas gneissi . Se on selvä alkuperäinen 

savisedimentti ; osittainen maasälpäpitoisuus johtunee etupäässä granitisatiosta 

. Kahdessa vyöhykkeessä se sisältää granaattia, ja eteläisemmässä, 

johon itse Korvatunturi kuuluu, runsaasti stauroliittia, 

pohjoisemmassa disteniä . Gneissin kaade on loivanpuoleinen pohjoiseen, 

ja Korvatunturin muoto on tästä riippuvainen ; N-rinne on 

suhteellisen loiva, S-rinne erittäin jyrkkä, osaksi rakoilupintojen 

muodostama (kuva 4) . Gneissivyöhykkeen sekä N- että S-rajalla 

näyttää olevan pieniä pahkuja tummanvihreitä amfibolikloriittiliuskeita 

. Korvatunturinkin kivessä on pääasiassa sarvivälkkeen 

muodostamia tummia pahkuja . 

GRANIITTIGNEISSI JA SEN MUUNNOKSET . 

Granuliitin rajavyöhykkeen-Pomokairan alueen pääkivenä on 

edelleen gneissigraniitti tai ennemmin sen muunnos : tavallisesti 

pienirakeinen, melkein aina punertava, enemmän tai vähemmän juovainen 

graniittigneissi . Siinä on tummia aineksia vähän, ja ilmeisesti 

pääosana näistä hyvin tumma sarvivälke . Karkeampaa ja heikosti 

juovaista, muuten samanlaista graniittigneissiä on Ätsärijoen haarojen 

välisessä Tämäkkäselässä ja saman joen W-puolisessa Punavaarassa 

. Pomokairan eteläosassa kivi on yleensä harmaampaa ja vähän 

karkeampaa, muutamien Itä-Lapin gneissigraniittien tapaista . Pikku 

Siiselän kivi on porfyristä ja pilsteistä . Paikoin pohjoisempanakin, 

esim . Kaainvaarassa Kitisen S-puolella vähän alas Kuontalosta kivi 

on harmaata gneissigraniittia . - Myös granodioriitti Palokarjalan Nlaidalla 

on vastaavia Itä-Lapin kiviä muistuttava, pienehkörakeinen 

kivilaji . 

Graniittigneissialueet ovat, vaikkakin osalta huonosti, kuitenkin 

riittävästi paljastuneet jotta kartalla esitettyä kuvaa kiven levinneisyydestä 

voi pitää luotettavana . Hämärintä on osa Pomokairan 

länsiosaa, Ylipostojoen ja Kuorajoen latvojen välillä . Täällä ei sanottavasti 

näy muuta kuin pegmatiittia pieninä kivikkoina .

Kuva 4 . Korvatunturi lännestä, etualalla Korvatunturin 

gneissin kallioita . 

Fig . 4 . The rugged hill of Korvatunturi on the Russian 

frontier, seen from the W . The form of the mountain 

depends on the schistosity dipping to the left (N .) ; the 

rock is a coarse, highly aluminous gneiss with garnet and 

staurolite . 

EMÄKSISET KIVILAJIT JA NIITTEN YHTEYDESSÄ OLEVAT SEDIMENTTI- 

KIVET . 

Tankajoelta ja Kitiseltä pohjoiseen samoinkuin granuliitin rajan 

lähellä idempänä punaisen graniittigneissin kanssa vuorottelee runsaasti 

amfiboliitteja vaihtelevan paksuisina, tarkoin konkordantteina, 

sileä- ja tasalaakaisina patjoina . Kivilajien rajoilla on myös vaihettumis- 

ja sekaantumisvyöhykkeitä, enimmäkseen kuitenkin suhteellisen 

kapeita . Ivalojoen varrella, missä Ivalon-Matin kohdalla graniittigneissivaltainen 

vyöhyke kulkee joen poikki, on sen molemmin 

puolin kallioperässä varsin runsaasti amfiboliittia ja kivilajien sekaantuminen 

voimakkaampaa ; nämä paikat on merkitty vaaleanruskealla 

värillä ja viivoituksella, mikä merkitsee sarvivälkegneissejä ja tiheään 

vuorottelevia amfiboliitteja, graniittigneissejä ja apliitteja . Ne ovat 

osaksi granaattipitoisia . Näissä ja kaikissa kivissä granuliitin rajan 

lähellä kaade on verrattain loiva viimemainitun alle . Hyvin runsaasti, 

luultavasti yli puolet kallioperästä on amfiboliitteja, osaksi 

granaattipitoisia, myöskin Korvatunturin gneissin pohjoispuolella 

lähinnä granuliittia . 

2923,-39 5

Kitisen varrella Putaalta Hankakoskelle graniittigneissin ja nuorempain 

muodostumien raja-alue on hyvin paljastunut ; Putaalta 

Könkäälle asti on rantakallioita melkein yhtä mittaa (vrt . kuvaa 7) . 

Souvasaaren kohdalla jo hyvin liuskeiseksi käynyt graniittigneissi 

vaihettuu juovaiseksi kivilajiseokseksi, jossa vuorottelee amfiboliittisia, 

harmaita hienorakeisia »leptiittisiä» sekä vaaleita felsiittimäisiä 

kerroksia . Kurittukosken paikoilla on kloriitti-sädekiviliuskepahkuja 

paikoin suurin magnetiittirakein . Sarja on merkitty vaaleansinisellä 

pohjavärillä . N . 1/2 km Souvasaaren päästä alas kulkee tämän muodostuman 

poikki myöhäsyntyisempi breksiavyöhyke, joka näkyy 

parhaiten joen E-puolella pienen matkaa rannasta . Amfiboliittista 

kiveä lävistävät risteilevät kvartsijuonet, ja fragmentit ovat vaihtelevassa 

määrässä kvartsiintuneet, niin että toisista on jäljellä vain 

punaisia läikkiä kvartsimassassa' . Paikka muistuttaa aivan vanhastaan 

tunnettua Sattulan breksiakalliota Hattulassa . 

Vähän Könkään yläpuolella pistää taas selvä, tässä granaattipitoinen 

punainen graniittigneissi W-rannasta esiin . Kartan painatuksen 

jälkeen on todettu," että vielä Könkään talon ja kosken välillä 

E-rannalla esiintyy täysin särkyneenä kalliona samaa kiveä vahvasti 

liuskeisena, ja tämän perusteella voi epäillä, että Könkäältä ENE 

pistävä »liuske»-kieleke on ehkä enimmältä osalta graniittigneissiä . 

Hankakosken yläosalla on taas vähäpätöisiä kallioita vahvasti metamorfisia, 

ikäänkuin »kääröisiä» epämääräisiä liuskeita ja emäksisempiä 

kiviä, joilla suuri liuskealue alkaa . 

Lohijoen majatalon lähettyvillä on joitain pieniä kallioita ja kivikoita 

(suurin talosta vähän matkaa NNW), joissa Putaan-Könkään 

välinen vyöhyke jatkuu, mutta täällä vaaleammat kivet ovat jo 

jotenkin selvästi sedimenttisyntyisiä, osaksi kvartsiittia läheneviä . 

Lohipalon länsiosasta alkaa se pitkä, yhtenäinen amfiboliittivyöhyke, 

joka on merkitty jatkuvaksi aina poikki Ivalojoen . Se näkyy isoina 

kallioina Tankajoen varrella sekä Ivalon varrella Sormuskorvilla ja 

näiden alla sekä joen eteläpuolisessa Sormusvaarassa . Täällä amfiboliitti, 

jonka kanssa vuorottelee myös ohuita vaaleampia kerroksia, 

on granaattipitoista . Palopeuravaaran koillisessa laessa on laajalti 

vaihtelevia ultraemäksisiä kivilajeja . Sieltä joku matka itään on 

pitäjänrajalla laajalti kalliokkoa, missä myös karttaan merkitty, 

jokseenkin puhdas, lasimainen kvartsiitti on näkyvissä . Täältä kaakkoon 

Vaulojoen latvoille amfiboliittivyöhyke on jotenkin kapea ja 

heikko . Vaulolammen ympäristöllä kallioperä näkyy jotenkin hyvin 

pieninä kallioina ja rakkoina eri suuntiin lähtevien matalien laaksojen 

reunoissa'. Lammelta S esiintyy sädekivifelsiä, ja pieni matka NNE 

kohoaa laakson NW-törmässä erilliseen pahkuun kuuluva jyrkkä 

hypersteni-serpentinikivikallio .

Kuva 5 . Kitisen Köngäs gabrokallioitten muodostamine rantoineen . 

Fig . 5 . The Köngäs Rapid in Kitinen River . The rock outcropping in the rive 

bed and on the banks is an olivine-bearing pyroxene-gabbro . 

Vaulon suupuolesta itään merkitystä kvartsiitista näkyy vain 

vähän lohkareita . Paikoin samassa amfiboliittivyöhykkeessä on pienempiä 

pahkuja sädekivifelsejä, osaksi kloriittipitoisia . Eräs näkyy 

Ivalon Kärräkosken oikeanpuolisessa pahdassa, ja muuten tämän 

kosken rannat ovat karkeaa, vahvasti muuttunutta, granaattipitoista 

sedimenttisyntyistä gneissiä . 

Erillisistä emäksisistä alueista suurin näkyy Tuore-Peuravaaran 

korkeimmassa laessa (tämä on diopsidirikasta amfiboliittia) ja siitä 

itään olevassa vaaran kuruisessa osassa . Hirvipäästä etelään lähellä 

Ivalojokea on tavattu eräs amfiboli-serpentinikivialue . Idässä on 

Kussuolinkivaaran terävä laki Mutenian itäpuolella amfiboli-hypersteni-spinellikiveä 

; sen yhteyteen merkitystä amfiboliitista ei ole 

aivan varmaa tietoa . Kylästä kaakkoon oleva amfiboliitti on tavattu 

Talvisaarenselästä . Vielä Savukosken ja Petsamon rajalla on pienempien 

amfiboliittijuovien yhteydessä ultraemäksisiä osueita . 

Pomokairan eteläosassa näkyy kartalla aivan yksinäinen ultraemäksinen 

pahku, joka on olivini-, amfiboli- ja talkkipitoista kloriitti-serpentinikiveä 

. Se muodostaa suuren, ryhmyisen kallion Hirvilauttasella 

. 

GABROTUNKEUMIA . 

Kitisen Könkäällä joen rannat ovat laajalti kallioiset (kuva 5), 

ja itse koski täynnä kallionkärkiä ja suuria lohkareita tummaa, lujaa 

ja vähän rakoillutta gabroa, jossa tummina aineksina on hypersteniä,

3 6 

augiittia ja sarvivälkettä, sekä reliktistä, kehältä muuttunutta olivinia 

. Gabro muodostaa selvästi alaltaan varsin rajoitetun . pahkun, ja 

kivi käy reunoja kohti hienompirakeiseksi . 

Samantapaista gabroa näkyy vähemmän Kurittukosken itärannalla, 

ja pienempiä juonia, osaksi suurissa irtokivissä havaittuja, 

näyttää olevan siitä ylöskinpäin . Näiden reunamuunnokset ovat 

osalta melkein tiiviitä . - Vielä Jurmunkoskella penikulma ylempänä 

on kymmenisen m leveä juoni, jonka kivi muistuttaa seuraavia . 

Pomokairan pohjoisosassa ovat kahden maan, Juolkusselän ja 

Kilopuunvaaran korkeimmat laet vähän edellisiä muistuttavaa, korkeintaan 

vähän pyroksenipitoista ja osaksi heikosti suuntautunutta 

gabroa . Lounaampana Rollikarjalan laessa on kallioita vähän edellistä 

karkeampaa gabroa . Siitä olevassa näytteessä ainekset ovat 

sarvivälke, epidootti ja skapoliitti . 

Myöskin idässä on n . 13 km Korvatunturilta WNW tavattu N 

50 °W-suuntainen juoni täysin järjestymätöntä hyperstenirikasta 

gabroa . 

GRANULIITTIMUODOSTUMAN ALUE . 

Granuliittimuodostuman esiintymisalue on Sodankylän ja Tuntsajoen 

karttalehdillä Inarin, Sodankylän ja Petsamon pitäjissä . Se 

ulottuu pohjoisempaan, kuten tunnettua, laajalle Inarin Lapin länsiosiin 

. Granuliittialue on täysin koko muusta maastamme eroava, 

yksilöllinen kokonaisuus . 

Granuliittialueen suuren tunturistokaaren ryhmistä Saariselkä ja 

miltei koko Raututunturit (kuva 1, taulu I) sijaitsevat näillä karttalehdillä 

. Edellisessä korkeammat laet nousevat 550 :stä 700 metriin 

(korkein, Jon Njuhtshoaiv Petsamossa on 714 m), jälkimmäisessä 

suuremmat korkeudet ovat 500-550 m vaiheilla . Tunturikaaren 

edustalla S- ja SW-puolella on samanlaista loivapiirteistä ylänkömaata 

kuin edellisellä alueella (kuva 2, taulu I) . Soistumien ala 

on täällä jo vähäisempi, ja muun maan yli kohoaa muutamia tunturimaisiakin 

lakia . Jaurujoen varsi idässä painuu jo n . 150 m tasolle, 

eikä esiinny tyypillisenä laaksona kuin lyhyehköllä matkalla vanhan 

rajan paikoilla ja siitä ylöspäin . Tunturiryhmän välissä ja sisässä 

ovat mm . Suomun ja Muorvaarakkajoen suuret ja tilavat laaksot . 

Myös Ivalo ja siihen etelästä tulevat sivujoet ovat Sodankylän karttalehden 

pohjoisrajalla painuneet jo tuntuvasti ympäristönsä alapuolelle 

.

SARVIVÄLKEPITOISTEN KIVIEN MUODOSTAMA RAJAVYÖHYKE . 

Tämä kapea, itään suippeneva vyöhyke on Sodankylän karttalehdellä 

varustettu merkinnällä, joka väriselityksen mukaan tarkoittaa 

»granaattipitoisia sarvivälkegneissejä» . On huomautettava heti, 

että kyseessä on selvä magmakivilajimuodostuma, eikä tuo nimitys 

siten ole paras mahdollinen . 

Kivijoen paikoilta kaakkoon vyöhykkeen kivilajikokoomus näyttää 

jotenkin yksitoikkoiselta . Se on yleislaadultaan kvartsidioriittinen 

; mineralikokoomuksen muodostavat plagioklasi (An 4o_55 ), sarvivälke, 

kvartsi ja granaatti, joiden paljoussuhteet kyllä tuntuvast i 

vaihtelevat, ja kivi on kaikkialla heikommin tai vahvemmin juovaista 

. Näitä kiviä on mm . nähtävissä Petsamon maantien varrella 

ensimmäisillä kivisillä paikoilla Vuotsosta pohjoiseen (ei kallioita!), 

ja itäisinnä vyöhyke on todettu eteläisemmällä Venevaaralla Sompiojärven 

SE-puolella . Luoteisosassa paljastumia on kohtalaisesti . 

Rullaojalta länteen muodostuma käy vaihtelevammaksi . Lähellä 

NE-reunaa siinä on soikea massivi emäksisempiä kiviä, jotka muodostavat 

kahden suuren ja korkean sekä erittäin kivisen maan, Hirvipään 

ja ns . Kutturan Heinäjänkänmaan kallioperän . Kaikkein emäksisin 

kivi on olivininoriitti, joka on huomattava olivinin ja plagioklasin 

välisistä kehämuodostuksistaan . Sitä ei tunneta muuta kuin 

Ivalojoen varrelle kulkeutuneista irtokivistä . Muuten massivi on 

noriittia ja kvartsinoriittia, jossa on myös sarvivälkettä, monoklinista 

pyroksenia ja yleensä vähän granaattia . 

Hirvipään noriitti ei ulotu länteen Ivalon poikki, vaan täällä ja 

kaikkialla muualla sitä rajoittavat enimmäkseen granodioriittiset 

kivilajit, jotka muodostavat mm . valtavan kalliokon Karvasuvannon 

etelärannalla sekä Repojoen suuta vastapäätä olevassa Ivalon niemessä 

sijaitsevan Honkavaaran . Näissä kivissä on yleensä myös 

vähän biotiittia, ja plagioklasin kokoomus on n . An 30 . 

Idässä tämän vyöhykkeen tyypillisiä kivilajeja ei ole tavattu, 

osaksi ehkä johtuen laajasta maapeitteestä . Vasta Venäjän rajalla 

on rajan vieressä pienessä juolussa viiruista labradorikiveä, jossa 

muina aineksina on vähän sarvivälkettä, kvartsia ja granaattia . 

Tämä liittyy epäilyksettä k . o . sarjaan siihenkin katsoen, että suuri 

Vaskojoen anortosiittimassivi Inarissa (kartoitusalueen ulkopuolella) 

on paikallisestikin juuri samassa granuliitin rajavyöhykkeessä . 

MUU GRANT7LIITTIMUODOSTUMA . 

Granuliittimuodostumaa on viime aikoina eri puolilta tutkittu ja 

kuvattu, minkä perusteella se on kartoitusalueen ennestään luotetta- 

3 7

3 8 

vimmin tunnettu osa . Mikäli karttalehtikuvauksissa on syytä sitä 

käsitellä, on tämä selostus paras keskittää joskus myöhemmin tulevaan 

Inarin karttalehden kuvaukseen, minkä lehden alueella granuliittialue 

suurimmaksi osaksi sijaitsee . Yleisiin piirteisiin nähden 

Sodankylän ja Tuntsajoen lehdille jäävä osa muodostumasta ei mitenkään 

poikkea sen muista osista . 

Sarvivälkepitoiseen rajavyöhykkeeseensä granuliitti ei rajoitu jyrkästi, 

vaan välillä vuorottelee sarvivälkepitoisia kiviä varsinaisten 

granuliittien kanssa . Sarvivälkegneissejä ja amfiboliitteja tavataan 

joissakin paikoin myös suuren granuliittialueen sisässä ; Sodankylän 

karttalehdellä huomattavampi tällainen esiintymä on Kaptusselässä 

Kopsusjärven länsipuolella . 

Emäksisemmät, hyperstenirikkaat, osaksi noriittiset kivet ovat granuliitin 

yleisvärillä merkityllä alueella varsin tavallisia Sotajoen keskijuoksulla 

ja täältä kaakkoon päin, sekä nähtävästi yksin vallitsevia 

kapealla rajavyöhykkeellä idässä, Jaurujoen eteläpuolella . Tämä on 

kartassa. osoitettu vihreillä viivoilla . 

Petsamon Saariselän pohjoisosassa granuliittimuodostuma on laajalti 

tavallisesta poikkeavaa, käsittäen yksinomaan pieni--keskirakeisia, 

harmaita tai ruskehtavia pyroksenipitoisia syväkivilajeja, 

joiden kokoomus vaihtelee granodioriiteistä (pohjoispuolisella karttalehdellä 

graniiteistakin) dioriitteihin . Tällaisten pyrokseni-, erikoisesti 

hyperstenipitoisina muunnoksina niitä on nimitetty charnockiiteiksi 

ja noriiteiksi. Myös augiittia esiintyy jokseenkin säännöllisesti, 

biotiittia useimmin, vaikka vähän, ja sarvivälkettä toisinaan . 

Suhteellisen emäksisistä keskirakeisista tämän sarjan kivistä ovat 

rakentuneet Kueptshoaivin ja Rastiimin laet ; näiden välinen, jokseenkin 

matala osa Saariselästä on tuntematon, mutta luultavimmin 

samaa . Saariselän korkeimmassa päässä, Jon Njuhtshoaivissa pienempirakeiset 

samanlaiset kivet alkavat pohjoisrinteeltä, ja niitä 

jatkuu pohjoiseen ainakin Soikijärville (kartan ulkopuolella) . 

JUONIKIVILAJIT . 

Granuliittialueen juonimuodostumat ovat tunnetut aikaisemmista 

kuvauksista' . Porfyrijuonista Saariselällä esiintyvät ovat intermediäristä, 

tavallisena heikosti porfyrisenä hienorakeisena muunnoksena 

1 CURT FIRCKS, On the Occurrence of Gold in Finnish Lapland . Bull . 

Comm . geol . Finl . N:o 17, 1906 . 

V . HACKMAN, Uber einen Quarzsyenitporphyr von Saariselkä in Finnischen 

Lappland. Bull . Comm . geol . Finl . N :o 63, 1923 . 

ERKKI MIKKOLA, siv . 13 main . kirjoitus .

uskeanpunervaa kiveä, jonka mineralit ovat albiitti, kloriitti, epidootti, 

biotiitti ja kvartsi. Rajamuunnoksessa on tiivis perusmassa ; 

terveessä pinnassa sen väri on melkein musta . Pohjoisin juoniesiintymä, 

Peuranampumapään laella, näkyy hyvin kalliossa 150 m pituudelta 

. Suunta on N 35-40'W, paksuus 2--3 m ja asento pysty . 

Muut näkyvät vain kivikkoina ; osalta nämä juonet lienevät yllämainittua 

vahvempiakin, ja epäilemättä niitä on olemassa vielä 

useampia . 

Lännessä Tolosjoen lähellä esiintyvä Hangasojan porfyri on historiallisesti 

tunnettu osuudestaan kultalöytöihin ; sen vierestä, vaikka 

toisenlaisesta juonimuodostumasta, tavattiin ensi kerran kultaa kalliosta 

. Tämä porfyri on vaaleamman punainen ja graniittinen ; se 

sisältää hajarakeina plagioklasia, kvartsia, mikroklinia ja kiilteitä . 

Kultapitoisia juonia tunnetaan Laanilan ympäristöstä alueelta, 

mistä niitä vuosisadan alussa erikoisesti etsittiin . Niitä saattaa hyvin 

löytyä laajemmaltikin, mutta varmaan ei kuitenkaan tasaisen tiheässä, 

ja suuret alueet todennäköisesti ovat täysin niitä vailla . 

Juonia tutkittiin aikanaan varsin perusteellisesti, 3 tapauksessa 

(Kerkelän, Luton ja Kaarle-Kustavin juonia) louhimalla kuilua aina 

50 m syvyyteen ja ylikin . Yleensä ja varsinkin juonien kohdalla 

kallioperän pintaosa on seudussa niin rapautunutta, että vain Kaarle- 

Kustavin kaivoksen pohjassa, 50 m syvyydessä tavattiin juonikiveä 

aivan muuttumattomana . Sen mineralit ovat kvartsi, rautasälpä, 

hematiitti ja pyriitti ; myös kalsiittia, magnetiittia ja kuparikiisua 

esiintyy pienemmissä määrissä . Pintaosissa vallitsevat limoniitti ja 

kvartsi . Juonet kulkevat vähäisin poikkeuksin N-S ja ovat jyrkässä 

asennossa . Paksuus on 1/ 2 m vaiheilla paljon vaihdellen ; pääjuonien 

rinnalla on kapeita haarovia suonia, ja toiset ovat kokonaan hienojen 

suonien verkon muodostamia . 

Niissä kymmenissä juonissa, joita Oy . Prospektor tutki, todettiin 

kultapitoisuus kauttaaltaan alhaiseksi, vaihdellen 0 .5-6 g/ton . Keskipitoisuuden 

arvioitiin jäävän alle 2 g/ton . Ainoa poikkeus oli ensimmäisen 

juonen löytäjän ja louhijan, Henry Kerkelän kaivos, missä 

ilmoitetaan tavatun kultarikas »tasku» ja tässä jopa satojen grammojen 

pitoisuus tonnia kohti . Vaikka tähän tietoon on suhtauduttava 

varovaisesti, ei asia ole mikään mahdottomuus . Katsoen seudun 

irtokullan melkoiseen karkeuteen on selvää, että kulta on näin karkeana 

ollut jo juonien pois kuluneissa ylemmissä osissa, ja samanlaista 

saattaisi vieläkin olla jossain jäljellä . 

Geologin kannalta on joka tapauksessa selvää, että k . o . juonet 

on Lapin kullan varsinainen emäkallio, ja jos kultaa kallioperässä 

on muualla, sen pitoisuus on siellä vielä paljon pienempi . 

39

4 0 

KITISENVARREN-SOMPION-SAVUKOSKEN ALUE . 

Tämä laaja alue kuuluu Sodankylän, Pelkosenniemen ja Savukosken 

kuntiin . Se on käsiteltävän karttalehtialueen vaihtelevin osa, 

jota kuitenkaan ei saata selvin rajoin enää jakaa pienempiin alaalueisiin 

. Siinä ovat voimakkaasti vallalla karjalaisessa vuorijonovyöhykkeessä 

tavalliset pintasyntyiset 1 . superkrustiset kivilajit, 

mistä syystä sille on löydettävissä vertauskohtia etenkin Rovaniemen, 

Kuolajärven, Kajaanin ja Joensuun karttalehtien alueilta . 

Vaihteleva kallioperä vaikuttaa pinnanmuodostukseen, niin ettei 

siinä ole mitään säännöllisyyttä . Laakeus on laajalti vallitsevana 

piirteenä, pitkin jokivarsia melkein kauttaaltaan, ja vielä niistä 

etäällekin mm . Sattasen ympärillä, Petkulan pohjoispuolella, Luiron 

yläjuoksulla ja Sodankylän karttalehden etelärajalla . Tuntuvinta 

epätasaisuutta aiheuttavat kvartsiitit, joitten muodostamat tunturit 

kaakossa Vasaniemellä ja koillisessa Vuolttisen jaksossa kohoavat 

400-500 metriin . Myös emäksiset kivilajit nousevat osalta vaaroina 

ympäristöstään kohoten 300-400 metriin . Jokivarsien alavien maiden 

korkeus lisääntyy n . 160 metristä etelässä n . 230-250 metriin 

pohjoisessa . 

POHJASUHTEET JA RAJOILLA OLEVAT KVARTSIITIT . 

Kitisenvarren-Sompion-Savukosken alue rajoittuu eniminältä 

gneissigraniittivaltaiseen ympäristöön (osa-alueisiin 1 ja 2), ja on 

tekijän mielestä, mitä ainakin sedimenttikivien pääosaan tulee, pidettävä 

epäilyksettä tämän päälle kerrostuneena nuorempana muodostumana 

. Pohjimmaisena on useimmiten kvartsiitteja, jotka rajasuhteillaan 

gneissigraniittia vastaan antavat tästä sitovia todisteita . 

Yhtenäisen suuren superkrustisen alueen lähellä Pomokairalla on 

kolme pientä kvartsiittiesiintymää, jotka ilmeisesti edustavat samaa 

alinta horisonttia . 

Suurin näistä muodostaa Pomokairan korkeimmat vaarat, paljaat 

ja hyvin rakkaiset Nuotsortoset . NE-kärki ulottuu Tunturipäähän, 

missä SE-puolisen kvartsiitin ja NW-puolisen lävistävän Nattasengraniitin 

raja sijaitsee melkein laella . Tunturipään NW-osassa on 

vielä graniittikallioitten välissä kvartsiittinen kumpu, joka ehkä 

kuuluu laajaan murtokappaleeseen . Graniitin lähellä kvartsiitti on 

lasimaista, Nuotsortosissakin voimakkaasti uudestikiteytynyttä, valkeahkoa 

ja heikosti juovaista . Se sisältää osalta, kuten useat myöhemminkin 

mainittavista, vähän epidoottia, joskus myös amfibolia . 

Korkeimpain, Paistipuolet-nimisten lakien välisessä kurussa on myös

melkoisia kallioita . Kvartsiitin SE-rajan luonne ilmenee Nuotsortosten 

S- ja SE-rinteitten kivikoista ; kivi vaihettuu siinä punaharmaaksi 

maasälpäpitoiseksi »gneissiksi» ja tämä lyhyellä välillä gneissigraniitiksi 

. 

Luoteispuolelle lähelle merkitty kvartsiitti näkyy laajana rakkana 

Poksaselän NW-rinteellä ; kivi on samanlaista kuin edellä . 

Samanlainen rajasuhde kuin edellä on erittäin hyvin nähtävissä 

pienessä Naakiselkäin kvartsiittialueessa lounaampana Kittilän vihreäkivialueen 

rajalla . Kolholaessa kvartsiittia on isona rakkana NWrinteellä 

ja raja sijaitsee suunnilleen harjalla . Tästä S olevassa Tuore- 

Naakiselkäin laessa on juuri välikivilaji hyvin paljastunut ja verrattain 

leveälti näkyvissä sen vuoksi, että kaade sekä rinteen kaltevuus ovat 

samalle suunnalle, lounaaseen . Kiveä voi luonnehtia hienojuovaiseksi 

punertavaksi kvartsiittiseksi gneissiksi . 

Petkulasta länteen sijaitsevan kvartsiittialueen W-kärkeä näkyy 

Möykkelmäselän länsipäässä kivinä, jotka ovat kvartsiittia lähenevää, 

punertavaa, pienirakeista ja hienojuovaista gneissiä ; gneissigraniittia 

on jo saman laen päällä . Kannusvaara ja Kannusselkä, joissa alueen 

levein osa näyttäytyy laajoina rakkoina ja kallioina, ovat jatkuvasti 

punertavaa, tasaisesti pienirakeista ja mikroklinipitoista, myös vähän 

muskoviittia ja epidoottia sisältävää kvartsiittia, jonka kerrosasento 

on vallan loiva ja jossa osalta vielä huomaa selvän klastillisuuden . - 

Täältä pohjoiseen alueen rajaa pitkin ulottuvaa kvartsiittikielekettä 

ei ole havaittu ; se perustuu vaan sen seikan mukaiseen olettamukseen, 

että kvartsiitti muuten on niin usein tämän muodostuman pohjimmaisena 

osana . 

Seuraavan kerran, erittäin selvästi ja pitkälti kvartsiitin raja on 

paljastunut alueen koillisessa kielekkeessä, Vuolttisen kvartsiittivyöhykkeessä. 

N . 500 m korkea Vuolttisen tunturi ja siihen liittyvät 

matalammat ylängöt (Kokkotunturi, Kirakkavaarat, Vuolmattiselkä 

ja Vuollosvaara) ovat kaikki punertavaa, pieni-hienorakeista ja juovaista 

kvartsiittia, paikoin hyvin teräväsirpaleista, paikoin kiillepitoisempaa 

ja pyöreäkulmaiseksi rapautunutta . Suhteellisen mikroklinirikkaita 

osia on siellä täällä, ja pohjoisrajalla kvartsiitti vaihettuu 

kaikkialla punertavaksi tai ruskehtavaksi, alussa kiilleköyhäksi 

arkosimaiseksi gneissiksi, jota seuraa gneissigraniitti . Samanlaiselta 

näyttää etelärajakin Kokkotunturin S-rinteellä . 

Vielä kerran todetaan sama suhde kapeassa erittäin pitkässä 

kvartsiittivyöhykkeessä itärajalla, josta Siyliövaaran kohta on paljastunutta 

monen kilometrin pituudelta . Kvartsiitin ja gneissigraniitin 

raja kulkee pitkin vaaran harjaa ; välissä on kapea selvemmin 

juovainen gneissimäinen vyöhyke . Kallioperä on kuitenkin jokseen- 

2923,-39 

4 1 

6

42 

kin runsaitten graniittijuonien lävistämää, mikä seikka sekottaa myös 

rajasuhteita . Siyliövaaran kvartsiittia on hieman näkyvissä pohjoisessa 

Tunturivaaran W-juuressa sekä etelämpänä huomattavina rakkoina 

(kivi valkeahkoa, melko puhdasta ja lasimaista, graniittia joukossa) 

Kapukantuoreessa, Kapukkapalossa ja Ison Araselän N-laessa 

sekä kallioinakin Etsojan palossa Tanhuan-Arajärven polun varrella . 

Puolen penikulman katkeaman jälkeen seuraa pieni puolikuun muotoinen, 

Pyöresselän 2 korkeinta lakea muodostava kvartsiittialue . 

Kaikilla mainituilla paikoilla raja on siis vähittäinen, yleensä 

jonkun 10 m vahvuisen arkosimaisen vyöhykkeen välittämä . Jo 

tässä muuttuu raesuuruus sellaiseksi kuin kauttaaltaan suhteellisen 

hienorakeisissa kvartsiiteissa ; karkeammat rapautumis-arkosit, samoinkuin 

karkeat alloktoniset sedimentit, vastaavilla rajoilla mielellään 

nähdyt »pohjakonglomeraatit», puuttuvat täydellisesti . Muuta 

mahdollisuutta kuin että kvartsiitti on graniitin päälle kerrostunut 

ei kuitenkaan ole, vaikka sedimentatio-olosuhteet eivät ole yksityiskohtaisemmin 

ymmärrettävissä . Rajavyöhykkeen alkuperäinen kokoomus 

lienee tavallisesti muuttunut kalimetasomatosin vaikutuksesta 

. 

Tässä yhteydessä mainittakoon vielä kvartsiittiesiintymät uloimmalta 

itärajalla . Värriöjoen varrella esiintyy harmaata, maasälvätöntä 

mutta kohtalaisen kiillepitoista kvartsiittia Kotavaarassa ja 

myös jokirannalla vähän talon alapuolella . Tenniön suun lähettyville 

merkitty muodostaa Kuoskunvaaran Kuoskun kylän eteläpuolella 

ja jatkuu etelään poikki karttalehtirajan . Täällä kivi on osaksi 

hyvin maasälpä- ja kiillerikasta . Pohjoisempana vyöhykkeestä ei ole 

nähty muuta kuin yksi kallio Kemijoen vasemmalla rannalla 1 .5 km 

Niemijoen suusta ylös . 

VASANIEMEN KVARTSIITIT JA NIIHIN LIITTYVÄT LIUSKEET ALUEEN 

ETELÄOSASSA . 

Kemijoen ja Luiron välisellä ns . Vasaniemellä esiintyy kvartsiitteja 

laajalti muodostaen tämän alueen lukuisat vaarat ja tunturit, 

joilla kaikilla kallioperä on laajalti paljastunut . Kvartsiitit ovat suurimmaksi 

osaksi edellä kuvattujen tapaisia, valkeahkoja tai heikosti 

punertavia, pienijyväisiä, heikosti tai tuskin lainkaan juovaisia . 

Etenkin lounaassa tavataan myös harmaita, jokseenkin kiillerikkaita 

kvartsiitteja . Vasaniemen 8W-osassa klastillisuus eroittuu hyvin, 

mutta pegmatiittijuonien ilmestyessä koillisempana vahva uudestikiteytyminen 

peittää sen, ja koillisessa, missä esim . Hanhivaarasta 

ja Aravaarasta suuri osa on pegmatiittia, kvartsiitti on täysin lasimaista 

.

Vaikka tunturien ympäristö, etenkin niiden ja Kemijoen väli ovat 

huonommin paljastuneet, on ilmeistä että Vasaniemen kvartsiittialue 

rakentuu kaarenmuotoisista, toinen toisensa selkään liittyvistä suomuista 

siihen tapaan kuin kartta osoittaa . Lounaisimpaan kuuluvat 

Suevaara, Matalainen, Ukonvaara, Pelleivaara ja Nivatunturi . Pelleikurun 

jyrkässä NE-seinässä on täällä komeasti nähtävissä rinnakkain 

ja poimuttuneina kahta erilaista kvartsiittia : SE-puolella harmaata 

kiillepitoista ja NW :ssä puhtaampaa ja valkoista . Kaaren 

NW-pään Luiron poikki menevistä haaroista pohjoispuolinen näkyy 

joen W-puolella Rakkakummussa, eteläpuolinen Luiron Alakönkään 

hampaassa muutaman 10 m leveänä kahden puolen gabron rajoittamana 

. Tässäkin kvartsiitti on kiillepitoista sisältäen runsaasti varsinkin 

vaaleaa, mikroskoopissa keltaista biotiittia, myös suurehkoina 

sekundärisinä rakeina . Biotiitin poikkeuksellinen, ilmeisesti rautaköyhyyttä 

merkitsevä vaaleus on ominainen kaikille Vasaniemen 

kvartsiitteihin liittyville kiville missä vaan biotiittia esiintyy . 

Pienempiä kvartsiittisuomuja koilliseen siirryttäessä muodostavat 

ensin Kaitavaara ja sitten Niekan tunturi. Jälkimmäisen kärki on 

ulotettu Luirolle saakka, koska täällä Kalliosaaressa ja heti sen yläpuolella 

rantakallioissa esiintyy kvartsiittia ja kvartsirikasta liusketta . 

Seuraava pitkä vyöhyke muodostaa Vasatunturin, Lauttaselän ja 

Luiron varrella sijaitsevan Kuisvaaran . Luiron rantakallioissakin on 

kvartsiittia Kuiskoskella sekä ylemmälläkin, Kuisjöen suuhun ulottuvalla 

suurella kalliomaalla gabrotunkeumien välissä . Vasatunturin 

kaakkoisin matalahko laki on vaihtelevia, vaaleampia ja tummempia 

(tummimmat sarvivälkerikkaita) granaattipitoisia gneissejä, jotka 

jakavat vyöhykkeen kahteen haaraan . Toisen ulottumisesta Kemijokeen 

asti kartan esittämällä tavalla ei ole sitovia havaintoja . Tähän 

viittaa kuitenkin erikoisesti kaoliniesiintymä joen oikealla rannalla 

Nilakainen-nimisen nivan yläpuolella . Törmästä pistää vähän esille 

rikkinäistä kvartsi-kaolinikiveä, ja joen pohjalla tämän edustalla ja 

n . 200 m matkalla alaspäin on paikoin näkyvissä osaksi valkeaa, 

osaksi punertavaa, melko puhdasta sitkeän savimaista kaolinia . 

Kaikki Itä- ja Pohjois-Suomesta tunnetut kaoliniesiintymät liittyvät 

kvartsiitteihin, ilmeisesti alkuperäisinä sedimentteinä, mikä on tässäkin 

tapauksessa todennäköisintä . E . H . Kranck on k . o . paikasta 

saanut toisenlaisen käsityksen, jonka perusteella B . Frosterus on siitä 

julkaissut kuvauksen ja erilaisen muodostumistulkinnan 1 . 

' BENJ . FROSTERUS, Vber Kaolin im kristallinen Felsgrunde Finnlandss 

Fennia 50, N:o 39, 1928 . 

43

44 

Seuraavaan kvartsiittivyöhykkeeseen kuuluvat suurimmat maat 

ovat Puruvaara, Kivitunturi, Hanhivaara, Rovaselkä ja Kuolluvaarat 

. Tämän ja edellisen jakson välillä kulkee selväpiirteinen 

laakso, syvimmältä ja jyrkkärinteisimmältä kohdaltaan nimeltä Sotson 

portti . Varsinkin Kivitunturin ja Puruvaaran rinteet tämän 

laakson varrella ovat tavattoman kallioiset, ja muuallakin Kivitunturilla 

on poikkeuksellisen laajoja huuhtoumakalliokkoja . Luoteessa 

näkyy kvartsiittia pienenä rantakalliona Luiron varrella, kaakossa 

pitkälti Kemijoen vasemmalla rannalla (Kemijoen rantakallioitten 

sijainnista ks . kuvaa 6) . Täällä ja Kuolluvaaroissa kivi on 

suureksi osaksi kiillerikasta . Kvartsiittia on vielä Mukkavaarassa 

Kemijoen SW-puolella, ja täältä se on merkitty jatkuvaksi alas Kemijoen 

vartta, vaikka havainnot ovat niukat . Suurempia rantakallioita 

on karttalehden etelärajan paikoilla, Serrikoskella ja vähän sen yläpuolella 

. Näissä kivi on kerroksellista, punertavaa, maasälpäpitoista, 

mutta melkein kiilteetöntä, osaksi jo sellaista tiiviin näköistä ja epäsäännöllisesti 

särkyvää jollainen seuraa usein Pohjois-Suomen karbonaattien 

ja mustien liuskeitten jaksoja, joita kiviä tässäkin tapauksessa 

on heti kvartsiittivyöhykkeen SE-puolella . - Jatkoa Rovaniemen 

karttalehtialueen kautta kuvatuille Vasaniemen ja muille 

samanlaisille kvartsiittivyöhykkeille ovat nekin kärjet, jotka pistäytyvät 

etelästä Sodankylän karttalehdelle heti Kitisen SW-puolella . 

Muista erillinen Vasaniemen kvartsiitin massa on Aravaarat, 

joista pistää 2 haaraketta Arajoen pohjoispuolelle Hihnavaaraan . 

Vasaniemen kvartsiittien yhteydessä ja osalta niiden rajoilla 

gneissigraniittia vastaan tavataan erikoislaatuisia gneissejä ja liuskeita 

. Kysymyksessä ovat vaaleansinisellä pohjavärillä ja lyhyillä 

vihreillä viiruilla merkityt kivet : pyrokseni-, amfiboli- ja epidoottipitoiset 

liuskeet Itä-Lapin kvartsiittien yhteydessä . Näitä on tyypillisinä 

jo aiemmin mainitun Pyöresselän (siv . 42) lounaisrinteessä, 

missä kvartsiitti vaihettuu tällaisiksi kiviksi, joiden joukossa ylempänä 

rinteellä vallitsee epidoottia ja kiilteitä sisältävä, mikroklinirikas 

kvartsiittinen kivi, alempana diopsidia, vaaleaa sarvivälkettä 

ja epidoottia sisältävä, jossa mikroklinimäärä ylittää kvartsin . Kaade 

on SSW :hen, joten kvartsiitti sijaitsee alinna, sitten »vihreämineralikivet» 

ja ylinnä selän eteläosan gneissigraniitti . 

Yllämainitun laatuista diopsidi-sarvivälkerikasta, osaksi myös 

epidoottia sisältävää kiveä tapaa myös Hihnavaarassa kvartsiittihaarakkeitten 

ja niitten välissä sijaitsevan graniitin rajalla, ja ilmeisesti 

paikoin muuallakin lähinnä gneissigraniittialuetta . Muualla 

tummina Ca-mineraleina esiintyvät vain sarvivälke tai epidootti, 

usein yhdessä ja sitäpaitsi biotiitin keralla . Tällaisia kiviä näkee

Kuva 6 . Kaavamainen kuva rantakallioitten sijainnista Kemijoen varrella Hevosmukalta 

Vuotoksenkoskelle . 

Kivilajeja tarkoittavista lyhennyksistä merkitsee : 1 . liuske (kv . 1 . kvartsiittiliuske, 

mustal . mustaliuske) ; kv . kvartsiitti ; dol . dolomiitti ; gb . gabro ; amf . amfiboliitti ; 

srv . sarvivälke ; klor . kloriitti ; br . breksia t . breksiainen ; alb .-bi. albiitti-biotiitti . 

Muut lyhennykset ilman muuta ymmärrettäviä . 

Fig . 6 . Schematical plan showing the situation of the rock exposures on the banks of 

Kemijoki River, in the S. E . of Sodankylä map sheet . The rock composition is indicated 

by abbreviations of the rock names .

4 6 

Luiron rantakallioissa Kuisjoen suulla ja vähän ylempänä sekä vielä 

n . 8-9 km ylempänä joen SW-puolella sijaitsevan Saarivaaran rinteessä 

joelle päin, ja edelleen Kemijoen varrella sekä Vasaniemellä 

Matalaisen S-osassa ja Välimaassa Niekan SE-puolella . Viimemainittujen 

paikkojen kivi on ruskeanvihreää kvartsi-biotiitti-epidoottiliusketta, 

joka saattaa sisältää myös karbonaattia, muskoviittia, 

vähän maasälpää, sekundäristä skapoliittia j . n . e . Se vaihettuu selvästi 

tunturien kvartsiitiksi, ja on alkuperäinen piihappo- sekä Ca-, 

Mg- ja K-rikas ja karbonaattipitoinen sedimentti . Kemijoen rannassa . 

Jurmunnivalla onkin mainitunlaisten kivien kallioissa tremoliittijuovia 

ja aivan läheltä tulleissa irtokivissä dolomiittikerroksia . Vielä 

Arajoen suulta alas Kilpelän lähellä näkyy Kemijoen E-rannassa ja 

pienessä saaressa karbonaattipitoista, pääasiassa mikroklinin, kvartsin 

ja vaalean sarvivälkkeen muodostamaa kiveä . 

Pyöresselän ja Hihnavaaran mikroklini-diopsidivaltaisen kiven 

voi ymmärtää syntyneeksi viimeksi kuvatun laatuisesta reaktiolla 

biotiitti + epidootti + kvartsi -- mikroklini + diopsidi, 

jolloin tarvitaan ulkoapäin lisää kalia, ja tätä onkin graniittiutumisen 

liikkeellepanemana ilmeisesti saatavissa siinä ympäristössä, 

missä sanottu muutos on tapahtunut . 

Kemijoen SE-puolelle samalla värillä merkityt kivet ovat laadultaan 

poikkeavia, hienorakeisia, jotenkin runsaasti sarvivälkettä sisältäviä 

tummanvärisiä kvartsi-maasälpäliuskeita . Ainoa tunnettu 

kallio on Kemijoen vasemmalla rannalla vähän Tenniön suun alapuolella 

; suurelta osalta vaaleansininen väri täällä kuvaa tuntemattomuutta 

. 

Vasaniemen kvartsiittien länsipuolella on laajalti, etelämpänä 

myös Kitisen ympäristöllä samoin vaaleansinisellä pohjavärillä merkittyä 

aluetta, joka suurimmalta osalta on niin matalaa ja peittynyttä 

ettei kallioperän laatu näy ; ilmeisesti siinä on runsaasti sekä 

liuske- että emäksisiä kivilajeja . Pohjoisimpana Luiron ja Hietajoen 

latvan välillä on vaarojakin ja niissä paljastunutta kallioperää 

(Koppeloselät, Korkeamaa, Lusikkavaara y . m .) . Kivet vaihtelevat 

vaaleista liuskegneisseistä amfiboliitteihin ja sisältävät osalta granaattia 

; huomattava osa näyttää olevan biotiitti-plagioklasigneissiä, 

osaksi selvästi kerroksellista . Oraniemen kvartsiitti- ja liuskealueen 

itärajankin läheisyydessä tavataan näiden kivien lohkareita siinä 

määrin, että mainittu raja on jotakuinkin varma . Hietajoen latvalla 

esiintyy lähipaikkaisina suurina lohkareina suurehkoja skapo-

liittisilmiä sisältävää tummaa, sarvivälkepitoista liuskekiveä, jollaista 

on mm. kulkeutunut yksi suuri lohkare Mäntyvaaralle Pelkosenniemen 

kylän E-puolelle . 

TANHUAN-LOKAN KVARTSIITIT JA LIUSKEET . 

Tämä ryhmä käsittää kaikki Luiron ympäristön violetilla ja vaaleansinisellä 

pohjavärillä merkityt liuskeet ja niiden sisässä olevat 

kvartsiitit Saarikosken paikoilta etelässä Vuolttisen kvartsiittijaksoon 

pohjoisessa . 

Vaaleansinisellä värillä merkityt alat ovat täälläkin yleensä huonoimmin 

paljastuneet ; nimenomaan Luiron yläjuoksun varrella Neitikoskelta 

ylös kartan osoittama k . o . kivien levinneisyys perustuu 

melkein kokonaan olettamukseen . Lokan ENE-puolisissa Aitamaassa 

ja Sakiamaassa on jonkun verran kiviä, pääasiassa harmaata laakagneissiä, 

osaksi granaattipitoista, ja Tingisvaaran N-osassa vielä vaaleampaa 

gneissiä . 

Tanhuan-Lokan alueen luonteenomaisimmat sedimenttikivet 

ovat violetilla pohjavärillä merkityt, Al-rikkaat ja sen johdosta tavallisesti 

erikoisia aluminimineraleja sisältävät gneissikivilajit . Suurin 

yhtenäinen ala niitä alkaa näkyä etelässä Luiron varrella Saarikoskien 

paikoilla, erikoisesti Saaripenger-nimisen korvan ylipuolisissa 

suurissa W-rannan kallioissa . Täällä kivi on vahvasti gneissimäistä, 

suonista ja sisältää harvassa stauroliitti- ja sillimaniittikyhmyjä . 

Kallioita ulottuu joesta sivulle päin miltei yhtämittaisesti Saarivaaran 

alalakiin, missä on stauroliittirikkaampaa ja osalta distenipitoista 

gneissiä (välissä on siv . 46 mainittua sarvivälkepitoista 

kiveä) . Vielä S-puolisessa Laanivuotsonselässä tapaa pieniä kallioita 

Saarikosken kivilajeja . 

Saarivaarasta jatkuu karkean, pilsteisen näköistä, vaaleaa, sillimaniittipitoisia 

kyhmyjä ja paikoin stauroliittia sisältävää gneissiä 

pitkin Sapakkakumpuja Kiurujärvelle . Tämän järven N-puolella 

gneissi, jota voisi nimittää »Kiurun gneissiksi», on laajalti tasalaatuista 

ja yhtenäistä muuten, paitsi että se alueen W-kärjestä, missä 

kivi on pienirakeista, tasaisesti karkenee itäänpäin . Kiven yleisväri 

on ruskehtavan harmaa, sen mineralit kvartsi, biotiitti, plagioklasi, 

muskoviitti, kloriitti ja rautamalmi sekä varsinaisina Al-mineraleina 

lännessä stauroliitti ja disteni, keskellä paikoin (Kuivavaarassa) 

stauroliitti yksin, idässä karkeimmissa ja eniten metamorfisissa stauroliitti 

ja sillimaniitti ja viimein yksin sillimaniitti . Vaikka stauroliittirakeitten 

muoto on huonosti kehittynyt, ovat ne aina selvästi 

nähtävissä, ja karkeissa muunnoksissa ne nousevat kiven pinnasta 

47

48 

koholle peukalonpään kokoisina kyhmyinä samoinkuin sillimaniittiryhmätkin, 

joten kivien pinta on erittäin rosoinen . Gneissi on sitkeää 

ja huonosti särkyvää ja lohkareet siksi suuria ja silmäänpistäviä 

. Karkeita muunnoksia on hyvin nähtävissä, osalta kallioinakin 

Kiurujärven talosta n. 1 km ENE sekä Kiurukummussa Pessijoen 

suulta SW ja Pahajuonisen luoteisnokassa Pessijoelta NE . Luiron 

koskilla niitä on vain lohkareina . Alueen länsiosan hienompia muunnoksia 

taas on paljastunut Vittavaaran S-osassa, Sarviselän Wpäässä 

ja Kaikkivaltiaanmaan reunassa Maaninkiojan varrella . Pohjoiseen 

pistävässä pitkässä haarakkeessa gneissi myös on suhteellisen 

hienoa ja näkyvissä hyvin Könkäänojanvaarassa Käyrämön talosta 

3 .s km ESE . Se on alueen kaikkein Al-rikkaimpia muunnoksia ja 

sisältää runsaasti disteniä ja stauroliittia . 

Kiurun gneissin NW-puolella esiintyvä vaaleansinisellä merkitty 

liuske eroaa edellisestä vaaleamman värinsä, suuremman kvartsimääränsä 

ja Al-mineralien puuttumisen vuoksi . Sitä näkyy Märsikkövaarassa 

ja Suksivaaran lehdossa, vähän Luirolla Tussariojan- 

Alemman Kotakosken paikoilla, parhaiten pienessä saaressa Tussariojan 

alapuolella, sekä joesta E Selkävoutavaaran NW-nokalla . Liuskeen 

keskelle merkitty kvartsiitti on havaittu ainoastaan lohkareina 

Maaninkiojalla (Moskuvaaran-Kelujärven polulla) ja Märsikkövaaran 

W-juurella . Pienempi kvartsiittivyöhyke Suksivaaran N-puolella 

taas näkyy mainiosti vaaran ja pohjoispuolisen Suksivaaran 

lehdon välisessä kurussa . 

Luiron itäpuolinen Kiurun gneissiin liittyvä kvartsiitti (melkein 

valkoista, juovaista ja pienirakeista) muodostaa pääosan Selkävoutavaaraa 

näkyen kauniinakin kalliomaina W-rinteellä, samoinkuin juovina 

Sokkavoutavaaran pääasiassa gabron muodostamalla rakalla . 

Selkävoutavaaran E-osassa tulee sijalle harmaa gneissimäisempi 

liuske . - Pieni kvartsiittipaikka Pessijoen suulta E muodostaa rakkaseinän 

Tojottamarovan pohjoisrinteessä, mutta alue on jäänyt kartalla 

liian pieneksi, sillä samaa, lasimaista kvartsiittia on vielä jokin 

matka pohjoisempana Suikeloselän ylilaen länsilaidassa . 

Itäreunalla, Siyliövaaran kvartsiittivyöhykkeen rinnalla kulkeva 

Al-rikkaitten sedimenttikivien jakso on kauttaaltaan niin vahvasti 

metamorfista, että stauroliitti on kokonaan korvautunut granaatilla 

ja sillimaniitilla . Näitä karkean Kiurun gneissin tavoin hyvin suurilohkareisia 

ja rosopintaisia kiviä on kallioina parhaiten paljastunut 

vyöhykkeen pohjoispäässä Kuorinkivaarassa sekä Mellalammen kummussa 

Siyliövaaran lounaiskärjen luona ; pieniä kallioita ja lohkareita 

esiintyy esim . Mustaselän S-osassa ja Kontioselässä . Välissä tapaa 

paikoin pienirakeisempia maasälpärikkaampia sekä kvartsiittisia ker-

oksia ynnä amfiboliittijuovia . Pitkin Mustaselän E-rinnettä, kuruissa 

vähän näkyen, poikkeavanlaatuisia liuskeita ja gneissejä, 

osaksi amfibolipitoisia, on jonkin verran laajemmaltikin . 

Kohta Tanhuan E-puolella, missä vaaleansininen väri esiintyy 

kartassa vallitsevana, kallioperä on ilmeisesti hyvin kirjavaa vähemmän 

tyypillisten ja luonteenomaisten liuskeisten kivilajien seosta . 

Lähenemistä Vasaniemen kvartsiitteihin liittyviin »vihreämineraligneisseihin 

,> esiintyy selvästi esim . Markkinaselän N-pään kivissä . 

Vähän pohjoisemmaksi on merkitty kvartsiittivyöhyke, josta toistaiseksi 

ainoa kalliohavainto on Hommaselän etelälaidalta . Tässä on 

plagioklasin lisäksi huomattavasti magnetiittia, joka aiheuttaa tuntuvia 

magneettisia vetoja . Th . Brenner totesi v . 1921 niitä täällä 

n . 20 km pitkällä katkonaisella vyöhykkeellä, joka melkein Angeljoen 

latvan tasalta kulkee SSW-S lähellä tämän joen W-puolella, 

menee sitten joen poikki ja tuntuu Kannusvaaran W-laidalla ja Markkinaselän 

ylipäässä, vieläpä Luiron W-puolellakin vähän Pääkkölästä 

WSW . 

Lokan W-puolella kvartsiitti muodostaa suuren osan Lokanvaaraa 

ja Vosavaaraa . Se on muskoviittipitoista ja suurten gabrotunkeumien 

vuoksi vahvasti uudestikiteytynyttä . Toinen kvartsiittivyöhyke 

kulkee halki Rovakummun muodostaen maan NWosassa 

tavattoman komean kalliokon . Punertava maasälpäpitoinen 

kvartsiitti on työntynyt suurempiin ja alla oleva liuske pieniin poimuihin, 

joiden akselisuunta on N 30-35°E, kaade loiva NE, ja ylityönnön 

suunta on kaakosta . Liuske, jota myös on suuria kallioita 

maan W- ja S-osissa, on hyvin muskoviitti- ja kloriittirikasta ja sisältää 

osalta myös stauroliitteja . Iso Hanhivaara on karkeahkoa 

vihreänharmaata stauroliitti- ja distenirikasta (hyvin korkea Almäärä!) 

liusketta, Rovapään laki hienompaa, harmaata ja hyvin 

vahvaliuskeista . Siinä on tiheässä pieniä pilkkuja, joiden keskus on 

sillimaniittiryhmän muodostama, ympärillä pieniä stauroliittirakeita . 

PETKULAN-VUOTTISEN KVARTSIITIT JA LIUSKEET . 

Näistä on jo sivulla 41 kuvattu kvartsiitti vyöhykkeen SWkärjessä 

Petkulasta W sekä Luiron itäpuolella oleva osa Vuolttisen 

vyöhykettä . 

Jälkimmäisen välittömästä jatkosta on vähän sanomista, koska 

sitä on perin vähän näkyvissä . Kurujärven eteläpuolelle asti jakso 

on Luirolta länteenpäin varma Kuukkelinkummun, K .yölliskaarkon 

ja Jäkälämaan kivikkojen perusteella . Viuvalon latvaa ympäröivillä 

synkillä, paksusammalisilla kuusikkomailla ei juuri ole havain- 

2923,-39 7 

49

50 

tojen mahdollisuutta, ja kvartsiitin jatkoa tänne on pidettävä kaavamaisena 

olettamuksena . Uloimman W-kärjen paikalla on kvartsiittia 

hyvin särkyneenä kalliokkona Kuusikkolomavaaran NWosassa, 

varmasti kapealla alalla, koska ultraemäksisiä kiviä näkyy 

molemmin puolin . Tämä kvartsiitti on itse asiassa melko puhdasta 

mutta runsaan pigmenttiaineksen vuoksi tumman harmaata ja aivan 

erilaista kuin varsinaiset Petkulan--Vuolttisen kvartsiitit . Siksi on 

oikeastaan epätodennäköistä, että kartan osoittamaa yhteyttäkään 

olisi todella olemassa . 

Pohjoisempi Kitisenvarren-Sompion-Savukosken alueen 1\Treunan 

kahdesta kvartsiittivyöhykkeestä . jonka jatko itään on kuvattu 

sivv . 31-32, tulee Riestojoen W-puolella näkyviin Kuruselän 

rakoissa. Pitkähkön näkymättömän aukon jälkeen se muodostaa 

pääosan Ruosselän laesta, ja haaraantuu todennäköisesti länsipäässä 

kahtia eteläisen haaran näkyessä rakkana Yli-Liesijoen latvan Lomajärveltä 

2 .5 km N, pohjoisen edellisestä 3 km N lähellä Lohijokea . 

Kivi on näillä paikoilla harmahtavaa tai ruskehtavaa . Välinen liuskekieleke 

on epävarma (vrt . myös sivua 34) . Idästä molempien kvartsiittivyöhykkeitten 

väliin pistävän liuskekiilan lähempi laatu on niinikään 

tuntematon ; Kurujärven talon lähellä esiintyy ilmeisesti paikallisina 

kiillegneissimäisiä lohkareita . 

Petkulasta pohjoiseen ovat Al-rikkaat liuskeet jälleen yleisiä 

kvartsiittien ohella . Kvartsiitit ovat valkeita ja vaaleanpunertavia, 

liuskeet vihertävän, joskus kellertävän harmaita ja monasti sangen 

vaaleita . Mekaninen liuskeutuminen on usein vahva, mutta muuten 

metamorfosiaste on lievä tai kohtalainen, niin että liuskeista suuri 

osa on serisiitti-kloriittiliuskeita, stauroliitin esiintyminen on verrattain 

rajoitettua . 

Kalliot ovat erittäin lukuisia Kitisen varrella ; niiden sijainti on 

esitetty pitempien luettelemisten välttämiseksi kuvassa 7 . Kallioperä 

näyttää niiden perusteella, sedimenttikivien vuorottelun johdosta 

keskenään sekä emäksisten kivien kanssa, monipuolisemmin vaihtelevalta 

kuin missään koko kartoitusalueen muussa osassa . Vaikka 

maalajipeite ympäristössäkin näyttää ohuelta ja paljastumia sielläkin 

on, ei näitä maanpinnan tasaisuuden ja soistuneisuuden vuoksi ole 

tarpeeksi, jotta yksityiskohtaisempia kivilajirajoja voitaisiin vetää . 

Osalta karttakuva siis kvartsiittikielekkeineen on käsitettävä kaavamaiseksi 

. 

Itse Petkulan kylän kohdalla on pitkänomainen, pienehkö kvartsiittialue, 

joka ei ulotu aivan Kitisen rantaan asti . Se esiintyy Petkulan 

Marjavaaran rakkana ja kivikkona Kotimaalla ja Kielivaaran 

alapäässä sekä Saviluola-nimisenä kalliona Alapostojoen varrella .

Kuva 7 . Kaavamainen kuva rantakallioitten sijainnista Kitisen varrella Putaalta 

Kaarekoskelle . Lyhennykset merkitsevät samaa k . kuvassa 6 siv . 45) . 

Muita selityksiä : gr .gri . graniittigneissi : lept . äeptiitti> ; pyr . pyrokseni ; serp . 

serpentini . 

Fig. 7 . Schematized map showing the situation o f shore ledges along the Kitinen River 

between Pudas and Kersilö, parish of Sodankylä (cf . Fig. 6, p . 45) .

59 

Kvartsiitin alle kallistuvat kivilajit Kitisen rantakallioissa Vajukoskelta 

Alapostojoen suuhun ovat enimmäkseen vahvimmin liuskeutuneita 

mitä Lapissa tavataan, ja venymä on erinomaisesti kehittynyt 

ollen jotenkin vaakasuorassa, suuntana n . N 35°E ja muodostaen 

aivan loivan depression kvartsiitin alla . Ilmeisesti kvartsiitti 

on sivulta, lähinnä luoteesta päin ylityöntymisen välityksellä siirtynyt 

paikoilleen ja ruhjonut alustansa perin pohjin . Tämän saama 

tektoninen asu on erinomaisesti nähtävissä Vajukosken alapäässä ja 

heti alapuolella Kitisen suurissa rantakallioissa, missä alusta kallistuu 

loivasti SW kvartsiitin koillispään alle . Siinä on osalta selvittämättömästi 

sekaisin, vihreänä liuskeisena sotkuna liuske- ja emäksisiä 

kiviä sekä näiden välissä kaksi vyöhykettä valkoista kvartsikivilajia, 

joko kvartsiitin pohjasta irtaantuneita laattoja tai luultavammnin 

liikuntovyöhykkeeseen syntyneitä ja siinä liuskeutuneita kvartsierkaumia 

ja kvartsiutuneita osia . 

Petkulan kvartsiittiin rajoittuvasta vaaleitten liuskeitten alasta 

on havaintoja oikeastaan vain Kitisen varrelta . Laajin paljastuma 

on Vajukosken alapäästä itäpuoliselle metsämaalle jatkuva kalliokko . 

Autionluolassa ja Syväkoskella vaaleat liuskeet vuorottelevat vihreäkivien 

kanssa, ja Vajukosken alapuolella sellaiset jossain määrin 

vuorottelvat myös tummien liuskeitten kanssa . Kaunista Al-rikasta, 

vihreänharmaata kerroksellista liusketta kvartsiitin SE-puolelta on 

tullut vastaan Petkulan kylän Laakson talon kaivoa tehtäessä . Se 

sisältää harvassa andalusiittikiteitä sekä runsaasti mikroskoopissa 

näkyviä pieniä kloritoidirakeita . 

Kannusvaarasta (sivu 41) ulottuu eräs kvartsiittihaarake Kitisen 

varrelle kulkien Kielivaaran ylipään ja Ilmakkiselän S--SE-osan 

kautta . Ilmakkiselän Alalaessa tämän NW-puolella on kallioita 

harmaata stauroliitti- ja distenipitoista kiilleliusketta . Tästä alkaa 

laajin violetilla väritetty Petkulan seudun liuskealue, jossa liuske 

enimmäkseen on kellanvihertävää . Sellaista on kallioina Torpan- 

Paavon lähellä Ilmakkiselän W-reunalla, Kuopsuselässä (laella stauroliittipitoista) 

ja Alapostojoen varrella täältä NE . Kitisen E-puolellakin 

liusketta näkyy Alaliesijoen uomassa ja kvartsiitin keralla 

Puijärven E-rannalla ja järvestä SSE . Täällä oleva kvartsiitti lienee 

käsitettävä suorastaan samaksi kuin Kannusvaaran ja liuskeen säännölliseksi 

stratigrafiseksi alustaksi . Sitä näkyy paitsi Kitisen rantakallioissa 

(Lakkikuivalla ym .) myös Yliliesijoen varrella kallioina 

Rautakoskella ja paikoin pieninä kivikkoina sekä Kiimakuusikossa 

Alaliesijoen S-puolella (kartassa erillisenä linssinä) . Se on usein 

punertavaa, lasimaisen ja tiiviin näköistä ja epäsäännöllisesti särkyny 

ttä .

Peurakosken W-puolinen kvartsiitti- ja liuskeala on todettu ainoastaan 

juoluista Alavaalojoen S-puolisen korven ja kumpujen reunoissa 

. 

TUMMAT LIUSKEET JA KARBONAATIT PETKULAN-SATTASEN SEUDUSSA, 

SODANKYLÄSSÄ JA KEMINNIEMELLÄ . 

Sekä Kitisenvarren-Sompion-Savukosken osa-alueella että parilla 

muullakin on luontevasti voitu eroittaa erikoinen »tummien 

liuskeitten» ryhmä ja merkitä se omalla värillään, tummanharmaalla . 

Niiden luonteenomainen värisävy on tummanharmaa tai musta eri 

Kuva 8 . 1 aakasuoraa liuskeisuutta mustassa liuskeessa 

Kitisen Matarakosken itärannalla, Petkulan alapuolella . 

Fig . 8 . Black schist with a horizontal schistosity in the 

E . bank o f Kitunen River at Matarakoski Rapid, parish o f 

Sodankyld . 

vivahduksin ; kerroksellisuus on usein selvä (monasti ilmeisesti luonteeltaan 

kerrallisuutta), raesuuruus miltei kauttaaltaan hieno . Luonne 

on muuten vaihteleva ; tähän ryhmään liittyvät lähes kaikki hiili-, 

kiisuja amfibolilyhdeliuskeet, mutta nämä kaikki erikoispiirteet 

ovat levinneisyydeltään rajoitettuja ja toisistaan riippumattomia . 

Osa on täysin tavallisia ja tyypillisiä fylliittejä - kiilleliuskeita . - 

Lapin karbonaattikiviesiintymistä suurin osa kuuluu tämän ryhmän 

liuskeitten yhteyteen . 

Pohjoisesta Kitistä alas tullessa ensimmäiset »mustat liuskeet» 

ilmestyvät oikealla rannalla vähän Vajukosken alla, mistä niitä on, 

vaaleampien liuskeitten ja emäksisten kivien kera vuorotellen, Matarakosken 

alapäähän asti . Viimemainitun kosken niskasta, Surma-

korvalta alas on 0 .5 km matka E-rannasta melkein yhtämittaista 

kalliota, missä kiveä voi erinomaisesti tarkastella . Se on mustaa, 

ruostuvaa ja yleensä hyvin rikkinäistä, paikoin särkyen pieniksi säpäleiksi, 

paikoin taulumaisiksi levyiksi . Liuskeisuus, joka noudattanee 

alkuperäistä kerroksellisuutta, on loiva, osaksi vaakasuora (kuva 8), 

kuten N 40-45 °-suuntainen venymäkin . Kalliojonon yläosassa 

asento on antiklininen ilmeten hyvin lisäksi siitä, että aivan ylinnä 

on NW-kaateisen kontaktipinnan erottama ultraemäksinen kivi ja 

Kuva 9 . Kiisujuovaista mustaa fylliittiä . Sattasjoen 

Sattasköngäs, Sodankylä . ?l luonn . koosta . 

Fig . 9 . Banded black schist from Sattasköngäs Rapid 

at Sattasjoki River, parish of Sodankylä . The banding 

is caused by layers very rich in pyrite . One half of 

the natural size . 

200 m alempana samaa SE :hen kaatuvana välivyöhykkeenä, joissa 

molemmissa kivi kuuluu ilmeisesti samaan kerrosjuoneen ; sen ylöspäin 

poimuttunut osa on keskeltä kulunut pois . Joesta SW tummia 

liuskeita ei ole enää näkyvissä, mutta kyllä NE-puolella Mataraojan 

Kiviportilla ja tästä N ns . Kivipöydässä (täällä vihertävän väristä), 

sekä niukemmin ja vaihtelevampia kiviä Vaiskonlammelta S . Lammen 

S-rannalla on emäksisten kivien välissä tiiviiltä näyttävää vihreää, 

pinnalta hyvin vaaleaa kiveä, joka mikroskoopissa osoittautuu 

kvartsi-diopsidi-epidoottiliuskeeksi . 

Pieni karbonaattikiviesiinty mäkin on äskenkuvatulla alueella, 

näkyen aivan matalana Alapostojoen oikeassa rannassa vähän Koserusojan 

suusta alas .

Seuraavassa suuressa tummaliuskealueessa on Kersilöstä itään 

eräs verrattain hyvin esille kohoava vyöhyke, jonka kohdalla on 

rakkoja ja kallioita mm . Kotavaarassa ja Viivapalossa ; erittäin kauniisti 

on kalliopinta paljastunut Moskuvaaran maantien ojissa Palokummussa 

. Kivi on harmaanvihreä, ei erikoisen tumma kloriittiserisiittiliuske, 

jonkalaatuisia saattaa esiintyä myös Al-rikkaitten 

liuskeitten joukossa . Se on k . o . ala-alueen heikoimmin metamorfisia 

liuskekiviä ; alkuperäinen kerroksellisuus näkyy mitä parhaiten, ja 

alkava liuskeisuus on useimmiten vino . Palokummussa ja Kirakkanivalla 

Kersilön kylän ylipäässä liuskeessa on punertavia konkretiomuodostuksia, 

joiden keskuksena usein on rikkikiisurae . Alimpana 

Kersilön kylällä näkyvä liuske on hiilirikasta (sisältää osalta aina 

3 .o,-, ; C) ja erikoista suurten, suomumaisten ilmeniittirakeiden 

vuoksi . 

Sattasjoen Sattaskönkäällä on valtavia kallioita, joiden yläosassa 

vasemmalla rannalla, itse könkään hampaissa ja vähän muuallakin 

`mpäristössä on tummaa liusketta, Kersilön-Moskuvaaran päätyyppiä 

lähenevää, joten samaa vyöhykettä jatkunee tänne asti . 

Aivan erikoista on könkään alemman hampaan kivi (tullut louhimisen 

vuoksi hyvin näkyville), jossa kerroksellisuus ilmenee säännöllisinä 

kiisujuovina (kuva 9) . Analysistä laskettuna kiisun määrä on 12 . s %, . 

Ylempänä, Saittajoen varrella tämän suusta vähän ylös esiintyy 

dolomiittilohkareita, joiden perusteella sinne on merkitty pieni karbonaattikivialue 

. 

Kaunis amfiboli-lyhdeliuske esiintyy Sattasesta puolisen km alas 

Kitisessä olevan saaren yläpäässä (W-puolinen pudas on vähäinen 

ja kuiva muulloin paitsi tulvalla) . Kivi on hyvästi kerroksellista ; 

kerrosten väri vaihtelee mustasta vihreään, ja mustain amfibolirakeitten 

ja -raekimppujen määrä on eri kerroksissa hyvin erilainen . 

Muualla tällä alueella tunnetaan ainoastaan vihreää liusketta 

kivikkona lähellä Kitistä Kärväsnivan itäpuolella Ollilasta pari km 

ylös sekä hiukan kalliota Luiron Uuttukosken alla . 

Sodankylän kirkolla on kokonaan 9 :nnen osa-alueen kivilajien 

ympäröimänä pieni alue tummaa liusketta, joka kaikissa esiintymissään 

(Kitisen E-puolella kylässä Hietasen talon rannassa sekä W-puolella 

kylän länsipuolella muutama pieni kallio Kirkonkankaalla ja 

Jeesiöjoen lähellä) on ruosteista ja sarvivälkepitoista, lyhdeliuskeen 

tyyppiä . N. 7 km suulta ylös on Jeesiöjoen uomassa hienorakeista 

dolomiittia . 

Kemijoen suuntaa seuraa myös kapeahko mustaliuskevyöhyke, 

jonka joki katkaisee mm . kohta Savukosken kylän alapuolella . Kolmessa 

kohdassa (kuva 6) jokitörmässä esiintyy dolomiittia . Ylim- 

55

5 6 

mässä paikassa, Hevosmukalla kivi on hienorakeista ja tummanharmaata, 

alimpana, Purmumukalla punertavanvalkeaa ja sisältää 

lähes 1 cm pituisina kiteinä lähimain puhdasta albiittia . 

AMFIBOLIITIT, VIHREÄKIVET JA NIIHIN LIITTYVÄT ULTRAEMäKSISET 

KIVET . 

Näillä, yhteisesti sanottuna emäksisillä pintakivilajeilla on puheenaolevalla 

alueella sangen huomattava levinneisyys . Pääasiassa 

tänne on rajoittunut tummalla vihreällä merkitty kivilajiryhmä : 

yleensä vain amfibolia ja tavallisesti lisäksi vähemmän kloriittia 

sisältävät kivet . Ne ovat rapautumispinnalta enimmäkseen kellertävän 

harmaan tai ruosteen värisiä, sisältä (joskus pinnaltakin) 

harmaanvihreitä ja tuntuvat hakattaessa hyvin pehmeiltä . Liuskeutumisaste 

vaihtelee suuresti lyhyilläkin välimatkoilla ; rakoilu on 

enimmäkseen voimakasta ja kalliot litteiksi paasiksi särkyneet . 

Agglomeraattirakenne on erittäin yleinen ja silmäänpistävä, ehkä 

vieläkin tavallisempi kuin kartasta näkyy, sillä vahvemmin liuskeisissa 

kivissä se on helposti voinut jäädä havaitsematta . Hienommat 

muunnokset ovat paikoin selvästi kerroksellisia ja muutenkin 

silloin selviä tuffeja . Karbonaattipitoisuutta esiintyy toisinaan varsinkin 

hajallisina rautasälpärakeina, joiden rapautumisesta aiheutuu 

ruosteisia koloja . 

Amfiboli-kloriittikivet vaihettuvat monin paikoin ultraemäksisiksikin 

kiviksi, jotka on merkitty omalla vihreänkeltaisella värillään, 

mutta rajoittaminen edellisiä vastaan on luonnossa usein epävarmaa 

ja mielivaltaista . Mikäli mahdollista on ratkaisevana pidetty serpentinimäisen 

mineralin (tai olivinin) esiintymistä ultraemäksisissä 

kivissä. Tämä näkyy kallioista ulkonaisestikin ; ne ovat muotonsa 

ja värinsä puolesta hyvin silmäänpistäviä samalla tavalla kuin siv . 24 

on mainittu Itä-Lapin vastaavista kivistä . Aina ei kuitenkaan mikroskoopissa 

näe tavallista serpentiniä, vaan värittömän neulamaisen 

amfibolin keralla pääaineksena voi olla vihertävä, melkein isotrooppinen 

aine, josta erottuu heikon ruskean tai indigosinisen interferenssivärin 

antavia suomuja . Tämä kloriitin tai serpentinin tapainen aines 

esiintyy rakkulamaisina, sekä pyöreähköinä että laajempina haaraisina 

aloina, joiden reunoilla amfibolineulat ovat säteettäisesti asettuneet 

. Myöskin amfiboli-kloriittikivissä kloriitti esiintyy tavallisesti 

etupäässä rakkuloina ja viiruina . Näiden epähomogeninen, kuonamainen 

laavakivilajin rakenne, jopa agglomeraattisuuskin näkyvät 

myös suuremmassa mittakaavassa luonnossa osassa ultraemäksisiäkin 

kiviä .

Emäksisten pintakivilajien muut ryhmät ovat albiittia sisältävät 

spiliittiset ja Ca-rikkaampaa, mutta useimmin ilmeisesti edelleenkin 

albiittivoittoista plagioklasia sisältävät amfiboliitit . Eroa ei aina 

ole mikroskooppisesti todettu ja merkintä kartalla voi olla osaksi 

mielivaltainen, amfiboliittien luonnossa yleensä tummempaan väriin 

perustuva . Vaaleammista, heikommin muuttuneista spiliiteistä useimmat 

ovat mikroskoopissa osoittautuneet mantelikiviksi, joiden mantelit 

ovat epidoottia, kloriittia ja kvartsia . Vielä vihreäkivialueisiin 

liittyy suhteellisen massamaisia, tummanvärisiä gabro- tai diabasimaisia 

muunnoksia, joita kartoituksen yleiskatsauksellisuuden vuoksi 

ei ole ryhdytty erikoisesti etsimään ja erikseen merkitsemään (turnmanruskealla 

värillä) muuten kuin poikkeustapauksissa . Niiden 

lähempi kuvaus on yhdistetty gabroihin . Vihreäkiviin liittyvät albiittifelsit 

on käsitelty aivan omassa kappaleessaan (sivu . 66-67) . 

Laaja vihreäkivialue ulottuu Sattasjokivarrelta jonkun matkaa 

Kitisen itäpuolelle . Sattasjoen eteläpuolelle on erilliseksi alueekseen 

merkitty Paloselkäin hyvin emäksinen vihreäkivi, jossa kulkee huomattava 

aivan Sattasvaaran kiven tapainen (vrt . alla) vyöhyke . 

Saittajoen Pahtakoskella, 3 km suulta, on isoja kallioita talkkija 

karbonaattipitoista, mutta samalla albiittirikasta, sinivihreää 

vihreäliusketta . Soasjoen itäpuolella liuskeinen, verrattain tummanvihreä 

albiitti-amfibolikivi esiintyy isoina kallioina Visakuppuroissa 

ja Kalasääskenpesämaassa, ja jatkuu Pahtavaaran kautta Postovaaran 

erittäin jyrkkään, korkeaan ja teräväkärkiseen lakeen . Pohjoisempi 

vaalean vihreäkiven Kitiselle asti ulottuvista haarakkeista 

menee Kielivaaran poikki ja muodostaa jokirannalla Autionluolan ja 

pääosan Syväkosken rantakallioista . Eteläisempi on enempi olettamusta, 

mutta sentään näkyvissäkin Enonkotavaarassa ja hieman sen 

W-puolisissa kummuissa sekä Mataraojan suulla . 

Viereisen emäksisemmän vihreäkiven alueen maista ovat kaikki 

Kitisen länsipuoliset tavattoman kivisiä ja kallioisia ; etenkin Vanttio 

ja Kotavanttio, Mikkuurova, Sattasvaara ja Pahtavaara ovat suureksi 

osaksi avorakkoja . Serpentinipitoista ultraemäksistä kiveä on 

laajemmalti vain Sattaskönkään palossa, könkäältä NE ja E, mutta 

samalla värillä on merkitty myös Sattasvaaran jyrkkä huomiotaherättävä 

laki, mikä merkintä analysin perusteella on selvästi oikeutettu. 

Tästä lähes 10 km itään, Vanttion halki jatkuva vyöhyke 

näyttää vain vähän heikommin emäksiseltä, ja sen kivet ovat varsin 

heikosti deformoituneet ja muuttuneet kuten Sattasvaarankin . Sattasvaaran 

ja Könkäänpalon kivissä on tavallisesti juovamaisia magnetiittierkaumia, 

joihin tutkimusvaiheitten selostuksessa mainittu Tan- 

2923,-39 8 

5 7

nerin v :n 1913 retkikunnan matka perustui . Magnetiittia löydettiin 

tällöin myös kauniina kideryhminä rautasälvän kera . 

Agglomeraattimuodostus esiintyy parhaiten kahdessa vyöhykkeessä, 

jotka näkyvät komeasti pitkin Vanttion harjan sekä S- että 

N-rinnettä . Maantien varrella Hannunojankummussa (3 km ylös 

Kersilöstä) on juoluina pienifragmenttista agglomeraattia, vähän tienkin 

vieressä ja melkoisesti kummun 

E-päässä . Todennäköisesti 

Vanttion pohjoisemman jakson 

jatkoa on kallioissa lähellä Kitistä 

Mataraselän SE-osassa ja 

varsinkin joen E-rannalla Sakattipahdassa 

verrattoman hienosti 

näkyvä kivi . Sakattipahta 

(kuva 10) on 7-8 m korkea 

äkkijyrkkä rantakallio, jonka 

seinämä osalta on kulunut koveraksi 

. Näissä kohdissa kivi on 

pinnalta aivan puhdasta, ja pyöreähköt, 

tiheään sulloutuneet, 

erilaisten ja eri karkeitten amfibolikivien 

fragmentit, osaksi 

nyrkinkokoa suuremmat kohoavat 

kauniisti esille (kuva 11) . 

Pahdasta alaspäin agglomeraatti 

Kuva 10 . Emäksisestä vihreäkiviagglokäy 

pienempifraginenttiseksi ja 

meraatista rakentunut Sakattipahta Kitisen 

itärannalla Matarakosken alla . vahvemmin deformoituneeksi . 

Valok . 0 . Erämetsä . Korkeassa pahdassa palaset ovat 

Fig. 10 . Abrupt rock wall called Sakattipahta 

at the E . bank of Kitinen River, vähän pidenneet venymän suunmidway 

between the villages Petkula and taan, mikä täälläkin on melkein 

Kersilö, consisting of an excellent, slightly 

deformed, very basic agglomerate . 

sama kuin Matarakoskella, n . N 

55°E, kaade mitättömän loiva NE . 

Vähän Sakattipahdasta ylös on toinen korkea kallio, jonka kivi on 

liuskeutumatonta, tummaa, lähes keskirakeista amfibolikiveä . Sen 

vihertävässä perusmassassa on isoja mustia möykkyjä, ja näissä 

myös niukasti plagioklasia . 

Kitisen itäpuolella tavataan pehmeitten, vihreitten amfibolikivien 

rakkoja Saiveljärven W-puolella, Annikanselässä, Keskilehtovaarassa 

ja Moitasianselässä, amfiboliitteja - albiittivihreäkiviä taas 

Kevitsassa ja vähän Souvaselän NE-juuressa . Näiden yhteyteen on 

kartassa asetettu Kitisen rannan Pietarinniemen kivi .

Kuva 11 . Sakattipahdan komeaa vihreäkiviagglomeraattia 

. Pienennys n . 1/10 . Valok. 0 . Erämetsä . 

Fig . 11 . Greenstone-agglomerate of the locality shown in 

Fig . 10 . Ab . 1/10 of the natural size . 

Peurasuvannosta pohjoiseen Kitisen poikki kulkee toinen yhtä 

huomattava vihreäkivialue . Jokirantakallioissa, missä niiden pinta 

on jokseenkin vaaleanvihreä, amfiboli-kloriittikiviä esiintyy Hankakosken 

Hevos- ja Alakorvalla sekä Peurakoskella (kuva 7) . Hevoskorvalla 

vihreäkivessä on kapealti kvartsiittiliusketta ja tässä ohut 

poimuttunut kerros hyvin epäpuhdasta dolomiittia . Seudulla on mineralijuonimuodostuksia, 

jollaiset mm . ilmenevät lukuisista paikallisista 

kivistä Peurakosken sekä ala- että ylipuolella ; juonissa tavataan 

mm . rikkikiisua . Tumma vihreäkivi esiintyy myös maantien vieressä 

juoluissa Pason talon luona, ja ultraemäksinen kivi luolikkona vähän 

lounaampana . Vaalea vihreäkivi on hyvin paljastunut jokivarrella ; 

ylempänä se on vain heikosti liuskeista . 

Kitiseltä SW on kiveä näkyvissä, paitsi parissa kummussa Peurasuvannon 

lähellä, vain vähäpätöisinä juoluina Postoselässä ja Alapostojoen 

Ilmakkihaaran varrella . 

Joesta E on myös laajalti alavaa ja peittynyttä maata, mutta 

isoja tumman vihreäkiven kallioita esiintyy Verkatevisassa 5 km 

suoraan E Ylivaalojoen suusta, ja runsaasti kallio- ja rakkapaikkoja 

Petäjäselässä, Kuusikkolomavaarassa ja Vittikkolomavaaran sekä 

Maaselän W-pään eteläisissä nokissa ja läheisissä kummuissa . Kivet 

ovat aivan samanlaisia, hyvin emäksisiä ja isoksi osaksi agglomeraattisia 

kuin Sattasvaaran-Vanttion ryhmässä, ja vaihettuvat myös 

serpentinipitoisiksi . Suorastaan serpentinikiviksi sanottavia ovat 

Kuusikkolomavaaran laen ja erään tämän maan W-juurella sijaitse-

6 0 

van kalliokummun kivi . - Alueen E-pään kohdalla on kalliota Keikkuma-aavan 

saaren pohjoisreunalla ; tämä kivi on pienirakeista, lujaa 

eikä pinnalta ruostuvaa kuten useimmat . 

Idempänä Viuvalojoen ympärillä paljastumissuhteet ovat erinomaisen 

huonot ; sinne merkitty vihreäkivialue perustuu yhteen pieneen 

kallioon Karinkiselän reunalla ja kahteen pieneen maahan, 

Kiimaselkään ja Kaitakumpuun, idempänä . Näistä kummastakin 

osa on ultraemäksistä kiveä . Koko alue saattaa olla vain ryhmä 

hajanaisia aloja tai myös edellisen yhteydessä . 

Vielä yksi melkoinen vihreäkivivyöhyke sijaitsee kaakossa Kemijoen 

ja Värriöjoen varrella . Se alkaa koillisessa ultraemäksisillä pahkuilla 

Kotavaaran kvartsiitin reunalla . Amfiboliitti näkyy n . kolmessa 

kohti Värriöjoen uomassa sekä verrattain vähäisinä kivikkoina 

monissa maissa sen varrella (esim . Kiimaselässä, Maskaisenselässä 

ja Kokkohaudanpalossa) . Värriövaarassa Martin kohdalla alkaa laajalti 

agglomeraattinen tumma vihreäkivimuunnos yksityisiä olivinirakeita 

sisältävällä amfiboli-kloriittiliuskeella, ja alempana Rovaselässä 

on mm . olivinipitoista antofylliitti-karbonaatti-kloriittikiveä . 

Mainittakoon myös kalliot Miekkavaarassa ja Härkävaaran rannassa 

Kemijoella . Alempana sijaitsevista rantakallioista ks . kuvaa 6 . 

Näiden lisäksi amfiboli-kloriittikiveä, joka täällä on vahvasti liuskeista, 

esiintyy muurikivipaikalla Savukosken kylästä 600 m NE 

sekä Perttusaaressa Tenniöjoella . 

Katkeaman jälkeen agglomeraattirakenteen jälkiä osoittava amfiboli-kloriittiliuske 

ilmestyy taas Saukkovaaran pahdassa Purnumukan 

dolomiittikallion alapuolella . Lounaampana kartan ulkopuolella 

alue paisuu laajaksi ja sisältää mitä kauniimpia agglomeraatteja 

. Suuresti näiden tapaista on erillinen esiintymä agglomeraattivihreäkiveä 

Kuusimaassa ja Vanhapalossa Pelkosenniemellä 

Kitisen isosta mutkasta NNW . 

Lisäksi puheenaolevia kiviä on useita pieniä esiintymiä . Sattasen 

kohdalla Kitisen poikki käy jakso hienorakeista, tummanvihreää 

amfiboliittista kiveä, jota ovat Kuusivaaran kivet Kitisen E-puolella 

sekä Kotimaan morenin paikallinen aines . Lännempänä Visasaaressa, 

missä on melkoisia kallioitakin, kivi vaihettuu maasälpäköyhäksi, 

sisältää osaksi isompia sarvivälkehajarakeita ja paikoin magnetiittijuovia, 

jotka saavuttavat aina 20 cm paksuuden . Sattasesta vähän 

ylös Hopeanivalla on kiisupitoista amfiboliittia . 

Kitisen Matarakoskella esiintyy, kuten jo sivulla 54 selitettiin, 

serpentinikiveä ja talkki-karbonaattikiveä kerrosjuonen tapaan mustassa 

liuskeessa (kuva 12) . Alapostojoen varrella on Pitkäluola-nimisessä 

kalliossa pehmeää harmaanvihreää kiveä, joka vaikuttaa lius-

keutuneelta ja muuttuneelta gabrolta, mutta samannäköistä on myös 

esim . Peurakosken vihreäkivessä isoina paakkuina . Samanlaista 

esiintyy Kitisen Utsamokoskella . Jouttenkosken yläosan E-rannalla 

on pienehkö kallio amfiboli-kloriittikiveä, jolle ei näy jatkoa ympäristössä 

. 

:Kuva 12 . Talkki-karbonaattikiveä mustan liuskeen välissä 

Kitisen Matarakosken vasemmassa törmässä . 

Fig . 12 . Talc-carbonate rock bounded by the black schist in 

the left bank o f Matarakoski Rapid, Kitinen River ; parish 

of Sodankylä . 

Osa-alueen pohjoislaidalla on kvartsiittivyöhykkeitten yhteydessä 

ultraemäksisiä pahkuja Pautisselässä (kallio Lohisarrion haaran 

suulta Lohijoelta runsas km SSE), Ruosselän ison laen SSE-puolella 

(isoja kallioita) ja Rieston lähellä Kyölliskaarkon S-laidalla . Ruosselän 

itäisin laki on amfiboliittia . 

Luiron varrella ja lähistöllä on ylinnä amfiboliittia kalliona Tingisvaaran 

S-osassa ja kivinä Launikuusikossa . Samaa esiintyy kalliona 

Arvonjärven NE-puolella Pessijoen graniitin keskellä . Luiron 

Ylemmän Kotakosken jyrkkä-äyräiset rantakalliot ovat tummanvihreää, 

vaihtelevaa vahvaliuskeista kloriittirikasta kiveä, osaksi 

myös albiittirikasta, enimmältä karbonaattipitoista, ja kosken alapäässä 

siinä on erkaumia karkeaa karbonaattia ynnä kvartsia, joukossa 

kiisuja . Mustaselän pohjoislaessa Luirolta E esiintyy karkeahkoa, 

amfibolivaltaista kiveä . Tanhuan paikoilla on useita amfiboliittivyöhykkeitä 

liuskeissa ja gneisseissä . Vasaniemellä on tavattu kerrosjuonimainen 

amfiboliittipahku Kivitunturin NE-rinteessä . 

Kemijoen varrella Pikku Akanjoen molemmin puolin näkyvät 

pienet pahkut ovat pienirakeisesta perusmassasta eroavia isompia

6 2 

sarvivälkesilmiä sisältävää biotiittipitoista amfiboliittia, kolmas alempana 

skapoliittipitoista . Tällaista ovat myös Ison Akanjoen varrelle 

Keminniemelle sekä Savukosken maantien varrelle merkityt, jotka 

ilmenevät vain kivikoista . Skapoliitti esiintyy runsaina pallomaisina, 

0.5-1 cm läpimittaisina sulkeumien täyttäminä rakeina . --Isompi 

amfiboliittialue Kemijoen SE-puolella näkyy, paitsi jokivarrella, 

Särjärävaarassa . 

Lopuksi mainittakoon Pelkosenniemen laajalla, tuskin lainkaan 

paljastuneella liuskealueella amfiboliittikalliot Tuormusjärven NWpuolella, 

sekä yhtenäisyyden vuoksi Sodankylän E-puolella Oriniemen 

liuskeitten keskellä sijaitseva n . 3 pnk pitkä amfiboliittivyöhyke, 

joka mahdollisesti kuuluu sanottujen liuskeitten alustaan . 

Sen länsikärjessä on kallioita Upsalolammella ; paksumpi osa vyöhykettä 

muodostaa mm . Vuollosvaaran, Kannusvaaran ja Kuusilaukkuvaaran 

. Kivi on enimmäkseen suhteellisen hienorakeista, vihertävää 

ja epidoottipitoista ; plagioklasi on oligoklasia . 

KOITILAISEN Y . M. GABROT JA NIIHIN LIITTYVÄT VAALEAMMAT SEKÄ 

IULTRAEMÄKSISET KIVET . 

Lapin suurin yhtenäinen gabroalue sijaitsee Kitisen ja Luiron 

välisellä ns . Koitilaiskairalla, useitten edellä kuvattujen muodostumaryhmien 

ympäröimänä . Siihen kuuluvan Koitilaisen tunturin mukaan 

kiveä nimitetään tässä Koitilaisen gabroksi . Suurin osa pienemmistä 

gabroesiintymistä Kitisenvarren-Sompion-Savukosken alueella kuulunee 

tämän yhteyteen, samoinkuin ilmeisesti Oraniemen muodostumaa 

lävistävät gabrot (sivv . 135) sekä monet osa-alueitten 1 ja 2 

yhteydessä mainitut esiintymät . 

Kartalla on eroitettu pyroksenipitoinen sekä pelkkää sarvivälkettä 

sisältävä gabro . Erottaminen on yleensä helppo edellisten ruskehtavan 

ja jälkimmäisten vihertävänmustan värin perusteella, ja raesuuruus 

on siksi karkea (tavallisesti 1-4 mm), että pyrokseni on 

silmälläkin tunnettavissa . Pyroksenia on useimmin kahta lajia : 

hypersteniä ja (diopsidista) augiittia ; jälkimmäinen esiintyy yleensä 

runsaampana . Sarvivälkeyksilöt ovat yleensä pienemmistä osasista 

muodostuneet ; ryhmien keskus on jokseenkin väritöntä, reunus sinivihreää 

. Plagioklasi on labradoria tai bytowniittia ja mikroskoopissakin 

ruskehtavaa . Pyroksenittomien gabrojen sarvivälke on yhtenäistä 

ja plagioklasi hieman natronrikkaampaa, andesiniakin . 

Suurin osa Koitilaisen massivin alueesta on alavaa maata, mutta 

siitä huolimatta osittain hyvin paljastunutta . Alaliesijoen alajuoksun 

kosket ovat hyvin kivisiä (Marakurtassa vesi häviää kokonaan suur-

ten lohkareitten alle), ja joen lähistöllä ovat monet jängätkin täynnä 

juoluja ja luolikkokumpuja, vielä pohjoiseen ylös Kivihaaran vartta 

ja itään Koitilaisen eteläpäähän . Tunturi itse on kivinen ja kallioinen ; 

rakoilu on harvaa ja osaksi melko säännöllistä, varsinkin loivassa 

asennossa, niin että Koitilaista peittävät lohkareet ovat yleensä 

suuria ja verrattain säännöllisiä . Kallioisia maita ovat myös Koitilaisen 

lehto ja Loueselkä tunturista SW sekä Koitilaisvosat sen pohjoispäästä 

E . Aivan vailla paljastumia gabroksi merkitystä alueesta 

ovat Alaliesijoen latvan ympäristö (Kiviaapa) sekä enimmäkseen 

alueen SE-reunus . Luiron varrellakaan ei ole kallioita kuin Neitikosken 

niskalla ja pieniä Käyrämön paikoilla ; muuten koskissa, 

isohkossa Ylikönkäässäkin on vain runsaasti suuria lohkareita . 

Sekä kokoomukseen että rakenteeseen nähden Koitilaisenkin 

massivin päätyypeistä on huomattavia muunnoksia . SW-rajalla on 

melkoisia ultraemäksisiä erkaumia, joita osaksi tosin voisi ajatella 

tummiin pintakiviin liittyviksi . Aivan muuttumaton tyyppi, augiitti-hypersteni-olivinikivi 

muodostaa Kevitsan sarven kalliot (Saiveljärven 

NW-puolella) . Moskuvaaran kylän N-puolella kulkee kaksi 

pitkää yhdensuuntaista vyöhykettä, jotka jatkuvat kilometrienkin 

matkat tumman punaruskeapintaisina, kerroksen paksuuden levyisinä 

avoluolikkoina metsämaiden halki Moskuvaarassa ja Souvaselässä, 

kaakkoispuolinen Viivajoen E-puolelle asti Kalliokorvakuusikkoon 

. Vallitseva kivilajityyppi sisältää mikroskooppisesti tutkittaessa 

pyöreähköjä pisaramaisia aloja kellanvihreää serpentiniä 

(muuttumistulos olivinista, josta toisinaan on vielä jätteitä), paljon 

väritöntä amfibolia sekä useimmin myös monoklinista pyroksenia 

sekä kloriittia . Souvaselän NE-osassa, korkeimmalla laella esiintyy 

laajemmalti pinnalta mustaa (ei ruosteenväristä) amfiboli-kloriittiserpentinikiveä, 

jossa ensinmainittu minerali on pääaineksena . Vaiskonlaminen 

ympärillä (Petkulasta NE) tavataan laajoja serpentinikivikalliokkoja, 

isoimmat Pikku Vaiskonselässä lammen N-puolella 

ja Sippiö-aavan Kalliokummussa siitä WSW . Kivissä on myös amfibolia, 

hypersteniä, kloriittia ja talkkia . Tähän ultraemäksiseen ryhmään 

liittynee lähinnä erilliseksi merkitty pieni pahku, joka muodostaa 

Pikkuluola-nimisen synkännäköisen pahdan Kitisen varrella 

Petkulan kylän ylipäätä vastapäätä . Sekin on serpentini-kloriittiamfibolikiveä 

. 

Lounaassa on gabrossa havaittu myös happamampia osueita, 

jotka ovat tunnettavissa selvästi paljon korkeammasta maasälpämäärästään 

ja verrattain våaleasta punertavasta väristään . Satovaaran 

N-laen tällaisessa kivessä maasälvän on todettu olevan melkein 

puhdasta albiittia . Samannäköistä »albiittidiabasia» tavataan 

63

64 

Ison Vaiskonselän NW-osassa . Vielä happamampia kiviä esiintyy 

reunamuunnoksina gabromassivin N-rajalla. Näiden merkitsemimisessä 

kartalle on tullut valitettava erehdys . Tämä vaikeapääsyinen 

ja huonosti paljastunut alue on jäänyt varsin hätäisesti tutkituksi, 

ja k . o . kivestä on ollut vain kaksi näytettä käytettävissä . Kiveä 

on todettu kahdessa maassa, idempänä Kaitaselässä kohtalaisen runsaina 

kivikkoina ja kallioinakin, ja W-puolella Keikkuma-aavan Spuolisen 

maan N-rinteellä niukempina irtokivinä . Se tekee syeniittimäisen 

tai »leptiittisen» vaikutuksen, ja tekijä oli taipuvainen aluksi 

pitämään sitä jonkinlaisena itsenäisenä happamana pintakivilajina 

tai vahvasti muuttuneena, ainelisäystä saaneena sedimenttinä . Sarvivälkepitoisena 

kivenä se sai viimein saman värin kuin »vihreämineraliliuskeet» 

Vasaniemen kvartsiittien yhteydessä . Lopullinen mikroskooppinen 

tutkimus ja analysi kuitenkin selvään osoittivat, että 

kyseessä on magmakivi, jonka pääainekset ovat albiitti, kvartsi, 

mikroklini ja erittäin tumma sarvivälke ; kvartsi ja mikroklini ovat 

osaksi granofyrisesti yhteenkasvaneet . Mahdollista on ettei vyöhyke 

ole alkuperänsäkään puolesta yhtenäinen ; joka tapauksessa siinä on 

myös pääkiveä tummempia ja vaaleampia osia . Tuskin voi olla epäilystä 

että se on Koitilaisen gabron hapan differentiatiomuunnos, 

sijaiten massan vastakkaisella puolella kuin ultraemäksiset osueet . 

Etelä- (lähinnä lounais-) puolellaan gabromassivi otaksuttavasti rajoittuu 

pohjaansa, pohjoispuolella kattoonsa . 

Kaitaselässä edelläkuvattu kivi on osaksi vahvastikin liuskeista . 

Tavallisessa gabrossa ei ole havaittu ensinkään rinnakkaisrakennetta 

muualla kuin koillisessa, Koitilaisvosissa . 

Koitilaisen tunturissa näkyy gabrossa usein paikoin kapeita, 

osaksi vallan tiiviitä basalttisia suonia . Niiden tumma aines on suurimmaksi 

osaksi augiittia . 

Merkillinen kontaktimuunnos tavataan massivin länsirajalla, matalissa 

kalliokummuissa Peurasuvannon majatalosta 4 .5 km suoraan 

E Sainojan latvan pohjoispuolella . Gabro vaihettuu hienompirakeiseksi, 

vihertäväksi, lopulta vallan hienoksi, kuonamaiseksi kiveksi, 

jossa on sulkeumina erilaisten vaaleampien, jopa graniittistenkin 

kivien pyöreähköjä fragmentteja . Tämän pitänee katsoa todistavan, 

että gabromagma on purkautunut maanpinnalle asti . 

Päämassivin ohella Koitilaisen gabron tyyppiä edustaa hyvin 

pitkä yhtenäinen kerrosintrusio, joka Moskuvaaran S-E-puolella 

muodostaa Särkivaaran, Virnikkasokan ja -selän, Pätsättivaarat ja 

Kehräämönkaarkon kummut . Kitisen Kaarekosken rantakallio on 

yhdistetty samaan jaksoon, vaikka tavallisen gabron pyroksenien ja 

bytowniitin sijasta sen aineksina ovat sarvivälke, zoisiitti ja albiitti .

Pyroksenigabroja tavataan muualla Sainkuusikolla Luiron suupuolelta 

länteen sekä ison massivin W-puolella Yliliesijoen suun alla 

hienona, ilmeisesti päägabron rajamuunnosta edustavana muotona . 

Sarvivälkegabrojen esiintymät Kitisen ja Kemijoen varsilla selviävät 

kuvista 6 ja 7. Niiden todennäköistä yleistä esiintymistä 

ympäristöissäkin on osoitettu vihreillä viivoilla . Myös Luiron alajuoksun 

varrelle merkityt ovat yleensä löydettävissä rantakallioista, 

paitsi alinta, jota edustaa rakat Sankavaarassa ja sen kohdalla joen 

vasemmalla puolella olevalla kankaalla . Osaksi nämä ovat liuskeutuneita 

. Muita esiintymiä alueen eteläosassa on Sankavaara Keminniemellä 

(kartan rajalla), rakkapaikka Luiron Alakuissuvannolta pari 

km SW, Otuksenpesävaara Kitisen N-puolella ja Kitisen rantakalliot 

Vikevin alla . Viimemainitussa ja kaikissa Kemijoen varrelta tutkituissa 

plagioklasi on osoittautunut albiitiksi, ja kivet ovat samalla 

skapoliittipitoisia kuten seudun monet amfiboliitit ja osaksi liuskeetkin. 

Myös ylemmän Kitisenvarren pienemmissä pahkuissa näyttää 

suhteellisen albiittinen maasälpä olevan vallitsevana . 

Sattasjoen Sattaskönkään laajat rantakalliot ovat isoksi osaksi 

gabroa, ja kosken oikealla puolella tässä on peridotiittisia juovia, 

näissä vielä viirumaisia magnetiittierkaumia . - Moskuvaaran luo 

merkitty gabrolinssi näyttäytyy kahdessa rakassa, toinen Moskuvaaran, 

toinen Venevaaran puolella . 

Tanhuan ja Sompion seuduilla on lukuisia isompia ja pienempiä 

sarvivälkegabromassiveja . Isohko Tanhuan itäpuolella käsittää muutamia 

erittäin kallioisia, korkeita ja jylhämuotoisia vaaroja : Angelvaarat, 

Hangasvaaran ja Hietavaaran sekä kumpuja viimemainitun 

W-puolella . Kivi on maasälvän vähäisen määrän vuoksi hyvin tummaa 

. Lähempänä Tanhuaa Luiron varrella sijaitsee pieni Kirovaaran 

pahku, Kiurun gneissin sisällä yksi Suksivaaran laessa . Luiron Koskipuoli-nimisen 

kosken rannalla on gabrokalliota ja näiltä seuduin 

itään gabrorakkaa Allemanlehdon ja Morsianmaan pohjoiskärjissä 

sekä runsaasti Sokkavoutavaarassa . Tämän jatkona pohjoiseen sijaitsevat 

Neitikoskenvaarojen (isompi myös Härkävaara) suuret avorakat, 

missä kivi osaksi on aika lailla liuskeutunutta . 

Lokan kylän Kotivaara on vihervänmustaa gabroa, erään vanhan 

näytteen mukaan osaksi skapoliittipitoista . Saman massivin 

kallioita on Lokan länsipuolella kaikissa vaaroissa Hanhijoelle asti 

(kvartsiitin esiintymisestä ks . siv . 49), irtokiviä myös Turvasenkummussa 

ja Luiron E-puclella Palorahtumaassa . Lännempänä näkyy 

kapeampia gabrotunkeumia Isossa Hanhivaarassa ja Rovapään NElaidalla, 

ja pohjoisessa nähtävästi pienehköjä pahkuja Vettusmaassa 

Riestojoen lähellä, Sorvakaarkon NE-reunassa ja vain vähinä kivinä 

näkyen Kurujärven talon NW-puolella . 

2923,-39 9 

65

66 

ALBIITTIKIVET JA ADINOLIMUODOSTUS . 

Lapin vihreäkivialueilla ja niiden naapuruudessa tavataan sangen 

lukuisissa kohdissa, vaikka säännöllisesti vain pienillä aloilla, vaaleita 

vahvasti leukokraattisia kiviä, joiden runsain ja luonteenomaisin 

minerali on albiitti . Pienen laajuutensa vuoksi ei ole usein tarvetta 

saada esiintymiä kartalla näkyviin, mutta missä ne on merkitty, 

on käytetty samaa tummanruskeaa kuin gabroille . Muutamat liittynevätkin 

niihin gabromaisiin kiviin, joitten maasälpä on albiittia 

(mainintoja sivv . 63-65) ja lähenevät niitä ulkonäkönsäkin puolesta . 

Lapille luonteenomaisimmat »albiittifelsit» ovat pinnalta kellertävän 

valkeita, hienorakeisia, sangen homogenisia kiviä, ja ennen ne 

on lähinnä merkitty kvartsiiteiksi . Ne ovat suhteellisen lujia ja hyvin 

kulutustakin kestäviä, minkä johdosta ne välistä alavilla mailla 

näkyvät maanpinnan ainoina paljastumina, joista ei kallioperäkartoitukselle 

ole juuri mitään hyötyä . Lyödynkin pinnan väri on melkein 

valkea, mutta lähellä pintaa on karbonaattiaineksen hajaantumisen 

johdosta ruostepilkkuiseksi käynyt rapautumisvyöhyke . Albiitin 

ja karbonaatin lisäksi on tavallisesti tuntuvasti kvartsia, tummana 

aineksena lähinnä kloriittia (joskus biotiittia tai sarvivälkettä) . 

Karbonaatin puuttuessa kivi on apliittimaista . 

Albiittikivien löytöpaikat, joita p . o . osa-alueella on vain Sodankylän 

pitäjässä, mainitaan seuraavassa mahdollisimman täydellisesti, 

vaikka suppeasti . 

Saittajoen Pahtakoski Rajalan kylän lähellä . Juonimainen esiintymti. 

talkkipitoisessa vihreäliuskeessa kosken N-puolella . Suhteellisen karkeaa, 

kvartsitonta . 

Sattasköngäs, ilmeisesti gabron yhteydessä ja sen muunnos, J . J . Sederholmin 

näyte, sekä yllämainittua vaikeaa tyyppiä (J . N . Soikeron näyte) . 

Vähän alempana jokilaakson S-rinteessä kallio karkeampaa laatua . 

Petkulan kylän alapää, Kotimaan törmä . Melkoinen hajallinen kallio, 

(kuva 13), kivi tyypillistä . Jokseenkin samanlaista on Vajukosken E-rannalla 

(pääasiassa lohkareita) sekä leveähköinä juonimaisina massoina, joiden pinta 

on hyvin rikkinäinen, Kitisen W-rannalla kosken alla . Tämän yhteydessä on 

karkeita karbonaattierkaumia ja näissä hematiittia ja kiisuja . Aivan samanlaista 

kuin Petkulassa on Kitisen Oravakosken W-puolella, joen ja maantien 

välissä, suurina lohkareina . 

Kumpu Torpan-Paavon W-puolella, Ilmakki-aavan ja Takaltama-aavan 

salmessa, punertavaa apliittimaista kiveä juoluna . Vähän myös paikoin 

Ilmakkiselän SE-osassa . 

Pieni kivinen kumpu lähellä Viuvalojokea, suurella aavalla joen N-puolella 

Kiimaselkää vastapäätä . Petkulan kiven tapaista . 

Albiittikivien muodostumisprosessiin liittyviä ovat tapaukset, 

missä on todettu runsasta sekundäristä albiitin muodostumista liuskeisiin, 

toisin sanoen adinoliutumista . Voimakkaana tämä ilmiö on 

havaittu vähän Kersilön yläpuolella sekä Puimukalla Kitisellä (paikat 

merkitty »alb . felsi» kartalla, kuva 6), heikompana Vajukoskella

(albiittimuodostus alkaa kapeista suonista ja pesäkkeistä) sekä Matarakosken 

alapään W-rannalla . Kemijoellakin on Pissihaukannivan 

niskalla vihreää albiitti-sarvivälkekiveä, aivan erilaista kuin vihreäkivet, 

joka sisältää poikkeuksellisen runsaasti ja isohkoina rakeina 

apatiittia . Tämä piirre on luonnollisesti metasomaattinen, ja albiittirnuodostus 

liittyy tässä paikassa ilmeisesti samaan muuttumisprosessiin 

. 

Kuva 13 . Albiittifelsiä Petkiilan Kotimaan törmässä heti 

kylän alapuolella, miltä paikalta kiveä on louhittu rakennustarpeisiinkin 

. 

Fig . 13 . Albite-rock immediately S . o f the village o f Petkula, 

parish of Sodankyld . The rock has been quarried from this 

place for the construction of highway bridges . 

TANHUAN GRANIITTIUTUNUT ALUE . 

Kuten kartasta näkyy, sijaitsee Luiron lähistöllä pari graniittimassivia, 

Pessijoen ja Pääkön Petäjävaaran . Niiden lähiympäristöt 

ovat migmatiittiutuneet, etenkin Pessijoen massivin NE-kärjessä, 

missä graniitin ja migmatiitin rajat ovat epämääräiset, ja Koutuvaaran 

sekä Pikku Angeevaaran kohdat on merkitty erillisiksi graniittipahkuiksi 

. Tavallinen Pessijoen graniitti on vaaleanpunaista, 

vähän kiillettä sisältävää ja mikroklinivaltaista, enimmäkseen heikosti 

suuntautunutta . Se on usein nebuliittista siihen sekaantuneen 

liuskeaineksen vuoksi . Auveevaaran laessa esiintyy lasimaista kvartsiittia 

suurina, hämärärajaisina murtokappaleina . Lähes täysin puhtaita 

ovat luoteessa Nietselvaaran ja Pasteevaaran graniittt . 

Pääkön Petäjävaaran massivissa tavataan kallioita samannimisen 

vaaran pohjoisosassa . Graniitti on täällä pienirakeista, tervettä ja

6 8 

lujaa biotiitti-mikroklinigraniittia, selvästi venynyttä suunnassa N 

10--15 °E, vaakasuoraan . Tyyppi eroaa huomattavasti Pessijoen 

graniitista . Muualla Petäjävaaran massivissa näyttää olevan muunkinlaisia 

muunnoksia, mutta ne ovat vain irtokivinä huonosti todettavissa 

. 

KITTILAN VIIIREAKIVIALUE . 

Tämä alue, joka pääosaltaan sijaitsee Kittilässä, on harvinaisen 

yhtenäinen, pääasiassa emäksisten kivilajien muodostama . Niihin 

liittyy suhteellisen vähäinen määrä muita pintasyntyisiä kivilajeja . 

Alueen topografiassa on huomattavissa vahvistumista keskiosasta 

kaikkia haarakkeita kohti . Levijoen varsilta Kiistalaan on 

melkein yksinomaan matalaa, suureksi osaksi kovasti soistunutta 

maastoa, joka sijaitsee vähän 200 metrin yläpuolella olevilla korkeuksille. 

Porkosen vaaraisesta malmialueesta (kuva 1, taulu II), 

jonka laet ovat 350-400 metrin vaiheilla, on lounaaseen ja varsinkin 

pohjoiseen laajalti suuria, joskus edellisiä korkeuksia lähenteleviä 

selkämaita . Samanlaisia on myös Kapsajoen molemmin puolin . 

Koillisen haarakkeen kapea kärkiosa on taas alavan ympäristönsä 

tasalla . Luoteisen haarakkeen amfiboliittiperusta on erittäin korkeaa, 

muodostaen joukon Ounasselän keroja ja tuntureita, mm . koko mahtavan 

Pallastunturin (kuva 2, taulu II) . 

VIHREÄKIVET JA AMFIBOLIITIT . 

Kittilän vihreäkivimuodostuma on aivan ilmeisesti rinnastettavissa 

edellisen osa-alueen emäksisiin pintakivilajeihin, mutta eri 

jäsenien paljoussuhteet ovat toiset, niin että happamuudeltaan »tavalliset» 

kivet (piihappoa n . 50 °o) näyttävät suuressa kokonaisuudessa 

melkein yksin vallitsevilta emäksisempien muunnosten vähäisen 

alan vuoksi . Mineraliyhtymänsä suhteen ne jakaantuvat luontevasti 

kahtia, toiset sisältäen albiittia, toiset Ca-pitoista plagioklasia, joista 

jälkimmäisistä käytetään amfiboliitti-nimeä . Amfiboliitit muodostavat 

iihreäkivialueen pohjoiset reunaosat ja haarakkeet, ja vaihettuvat 

vähittäisesti albiittivihreäkiviksi . Vaihettumisen kulkua ei 

ole yksityiskohtaisesti tutkittu, mutta tyypillisiä välimuotoja näyttävät 

olevan harmahtavat ja vihertävät amfiboliittiset kivet, joissa 

maasälpä on jo tuntuvasti albiittirikkaampaa kuin varsinaisissa amfiboliiteissa, 

joissa plagioklasin kokoomus on suunnilleen Anoo-5a . 

Amfiboliitit ovat tyypillisimpiä Keimiötunturin-Pallastunturin jak-

sossa, missä plagioklasia tavallisesti on tuntuvasti sarvivälkettä vähemmän, 

ja jälkimmäinen on hyvin vahvaväristä ja siksi koko kivi 

sangen tummaa . 

Albiittivihreäkivet ovat väriltään harmaita ja vihreitä eri vivahduksin, 

tiiviitä tai hieno-pienirakeisia . Alkuperäisten vulkanisten 

kivien rakennepiirteet ovat enimmäkseen hyvin säilyneet ; amfiboliiteista 

ne taas ovat hävinneet . Mekaninenkin metamorfosi on mitätöntä, 

breksioitumiseen ja heikkoon liuskeutumiseen rajoittuvaa, 

alueella, jota suunnilleen rajoittavat liuskevyöhykkeet Sodankylän 

rajan seuduilla, suunta Petäjäselästä Hanhimaan kylään ja täältä 

lounaaseen Levijoelle . Useimmiten eroittuvat mikroskoopissa eri 

suuntaiset ohuet albiittiliistat hienosta verrattain sekavan näköisestä 

massasta, ja toisinaan muutamat saavuttavat huomattavan koon 

(n. 1 mm) tehden kiven porfyriseksi . Monasti tavataan epidootin, 

kloriitin, kvartsin ja karbonaatin muodostamia manteleita . Yllämainituissa 

tapauksissa on selvästi kysymys tavallisista laavakivilajeista, 

ja. milloin tuollaiset piirteet puuttuvat, ennemminkin hienoista 

tuffeista . Pillow-laavamaista rakennetta on tavattu tien varrella 

Rautuskylästä itään ja (Hackmanin mukaan) Jeesiöjoen yläjuoksulla 

. 

Mineralogisesti albiittivihreäkiviä voidaan erottaa kolme pääryhmää 

: 1) albiitti-pyroksenikivet, 2) albiitti-amfibolikivet ja 3) albiittikloriittikivet. 

Kahden ensimmäisen ryhmän kivissä on tavallisesti 

myös kloriittia sekä epidoottimineralia (epidoottia voi olla hyvin 

runsaasti ja plagioklasia vähän), kolmannessa epidootti on satunnainen 

aines, mutta karbonaatti enimmissä tapauksissa esiintyvä . 

Hienoa leukoksenia on säännöllisesti huomattavan runsaana lisäaineksena, 

ja malmimineraleista vallitsee rikkikiisu . Kapsajoen 

Nyssäkosken niskalla kiisua on melko runsaasti kuutiomaisina kiteinä 

. 

Pyroksenipitoista vihreäkiveä on todettu toistaiseksi vain yhdellä 

seudulla, Lintulan N-puolella (Kiistalasta N), tutkittu näyte on 

Kuoksusvaarasta . Pyrokseni on diopsidista, ja muina tummina 

aineksina on klinozoisiittia ja kloriittia ; amfibolia näkyy aivan vähän 

diopsidirakeitten reunoilla . Toiset tyypit ovat laajalle levinneitä, 

mutta alueellisia eroja ei niiden esiintymisessä ole huomattu . Näyttää 

kuitenkin siltä, että albiitti-kloriittikivien kokonaisala olisi pienempi 

ja kivet paremmin keskittyneet alueen sydänosaan, Sirkan ja Könkään 

paikoilta Porkosen seuduille . 

Vihreäkivi-amfiboliittialueen rajoitus on havaintojen perusteella 

kauttaaltaan varsin varma, eikä paljastussuhteitten tarkempaan 

kuvaamiseen kannata uhrata tilaa . Keskiosa, leveä vyöhyke Ounas- 

6 9

7 0 

jokivarrelta Könkään paikoilta Porkosen vaararyhmän ympäristöön 

on Lapin oloihin nähden harvinaisen hyvin paljastunutta ; matalat 

jänkäin kummutkin ovat suureksi osaksi luolikoita . Maanteitse saavutettavista 

paikoista mainittakoon vain Sirkan kylä, Könkään 

koski ja Lismajoen Rautusmylly . Suuria huuhtoutuneita kalliokkoaloja 

tavataan esim . lännessä Linkujoen suun paikoilla, Harrilompololla 

ja tämän luona Levijokivarrella, idässä Nilijärven-Karijärven 

laaksossa Vesman länsipuolella, Pitsiomakurulla Porkosen jakson Nja 

Lomajärven Lomajoen varrella tämän S-puolella, Sattasjoella 

ynnä Nuttio-ojalla sen E-puolella . Reunaosissa paljastumat käyvät 

harvemmiksi ja morenipeite vastaavasti paksuksi ja yhtenäiseksi, 

mutta siellä täällä, etenkin lännessä ja mieluummin maaston alavilla 

paikoilla, tapaa yllättävästi täysin paljaita, myöhäisglasialisen huuhtoutumisen 

muodostamia kalliokkoja . Niinpä Kesälaki ja Rukokero 

Rauhalan SSE-puolella ovat morenipeittoiset, mutta niiden väli paljaaksi 

huuhtoutunut . Seudun valtaviinmat amfiboliittikalliomaat 

ovat Selkäsenjärvellä lähellä Levijokea, Kolvakeron eteläjuurella ja 

Kulkujoen varrella, sekä pohjoisempana Koivakeron NE-osassa . 

Tuntureillakin Jerisjärveltä pohjoiseen on näkyvää kallioperää, varsinkin 

kiintokalliota, suhteellisen vähän, paitsi Pyhäjoen jylhällä 

kalliokolla ja pohjoisosan suurilla kuruilla, Suaskurulla ja Pahakurulla 

. Pallastunturin laista ovat kallioisimpia Laukukero, Saivonkero 

ja Vuontiskero . Amfiboliitti ulottuu joka tapauksessa selvästi 

idässä tunturien juureen asti . Pieni haarake Kivijärven E-puolella 

ilmenee vähäisistä kallioista Korkean Kivirovan N-rinteessä . Alueen 

suuri keskimmäinen haarake pohjoiseen on niukasti paljastunutta ; 

päähavaintopaikat ovat Pyhäjärvellä, Silasjärven E-päässä ja Kujerivaarassa 

lähellä Kapsajokea . Koillisessa Seurujärven paikoilla amfiboliittia 

näkyy vain verrattain vähän kivikkona sekä parina kalliona 

laaksossa järven ylipuolella . 

Länsi-Kittilän amfiboliiteissa näyttää esiintyvän melko runsaasti 

kiisumalmiaiheita, jotka pahaksi onneksi kuitenkin ovat pääasiassa 

tai yksinomaan magneettikiisua . Parhaiten näkyvissä sellainen on 

Jerisjärven NE-puolella ratsutiellä lohkarekasaumana Koivaojan vieressä 

. Levijoen laivalla, heti Levijärven alla on jokea perattaessa 

niityn kuivattamista varten tullut ilmi kiisuesiintymä kalliossa, joka 

tässä on mustaa hiilipitoista liusketta . Kivessä on paikoin tuntuvasti 

kuparikiisuakin, mutta malmimineralit esiintyvät niin hajanaisesti, 

että paikka tuskin, ja muut kiisuesiintymät vielä vähemmän, antaa 

mitään käytännöllisen merkityksen toiveita, Magneettikiisulohkareita 

on tavattu Levijärven ympäristöllä ja idempänä aina 5 km 

Pöntsöstä suoraan etelään, ja magneettisia vetoalueita, jotka saat-

Kuva 14 . Serpentini- ja talkkirikkaan ultraemäksisen kiven muodostama 

aukea ja niukkakasvuinen »vainio» Tarpomapään länsirinteellä Kittilässä, 

lähellä Sodankylän rajaa . 

Fig. 14 . Exposure of a highly broken-up serpentine- and talc-bearing ultrabasic 

rock . Trees and most other plants do not thrive on a ground consisting o f an 

ultrabasic rock material, which only shows a scanty vegetation of a few special 

>serpentine plants,) . Tarpomapää hill in the parish of Kittilä, near the Sodan- 

, kylä border . 

tavat merkitä lohkareiden lähtöpaikkoja, Aittakurulla keskellä Kolvakeroa 

ja Kesälaen NE-osassa . Pienialainen voimakas veto on tavattu 

myös Koivarovan talon ENE-puolella . 

VIHREÄ KIVIEN MUUNNOKSIA (ITLTRAEMÄKSISIÄ KIVIÄ, ALBIITTIFEL- 

SEJÄ YM .) 

Alaltaan erittäin vähäisiä Kittilän alueella ovat Sodankylän »tummempia 

vihreäkiviä», amfiboli-kloriittikiviä vastaavat muunnokset . 

Sodankylän puolella Naakiselkäin länsijuurella on kallioinen kumpu 

tällaista kiveä, joka myös sisältää isoja rautasälpärakeita ja magnetiittikiteitä 

. Samalla värillä on osoitettu Steningin ilmoittama, Nolppio-nimisellä 

matalalla rämemaalla sijaitseva kallio- ja luolikkokumpu, 

jonka luona myös tuntuu voimakkaita magneettisia vetoja, 

ja kivessä on magnetiitti- ja karkeita sädekivisuonia . 

Ultraemäksisiä kiviä esiintyy idässä melko runsaasti . Nuttioitten 

länsiosassa kulkee eräs vyöhyke näkyen laajalti pitkin Vainiolaen 

harjaa . Se on paikotellen puhtainta Lapissa tavattavaa serpentinikiveä, 

jonka rapautumispinta on osaksi tiilenpunainen, osaksi vaaleanharmaa 

. Toiset osat ovat talkkija amfibolipitoisia, erittäin vahvasti 

särkyneitä ja rapautuneita muodostaen ankeita, vain hyvin niukkaa 

magnesiumsilikaattialustan kasvillisuutta kasvavia »vainioita» . Sa-

72 

manlaisia ja sangen laajoja ovat serpentini-talkki-magnesiittikiven 

muodostamat paljakat Sattasjol ilatvan nelipahkuisen ryhmän eteläisessä, 

Tarpomapään länsirinteen (kuva 14), ja kaakkoisessa, Pirun~ 

polkeman esiintymässä . Tarpomapään pohjoisosan ja Vuolapanselän 

massoissa on ehjempää, suhteellisen amfibolirikasta kiveä pistäen 

esiin monina jyrkkinä, linnamaisina kallioina . 

Näiden lisäksi on tunnettu vain yksi ultraemäksisen kiven esiintymä 

Jeesiönrovalla Jeesiöjärven kylältä 3 .5 km SSE . Tämä on 

Lapissa ainoa, josta tähän mennessä on todettu kromiittia . 

Gabromaiset kivilajit Kittilän pitäjässä liittyvät melkein kaikki 

seuraavaan, Kittilän-Kolarin osa-alueeseen . Pallastunturin amfiboliittien 

yhteydessä on suhteellisen karkeita ja järjestymättömiä 

osia, jotka kuitenkin suorastaan liittyvät pääkiveen . Muualta on 

ainakin kaakosta, Kuolajärven S-puolelta tavattu karkeahkoa, ulkonäöltään 

ympäristön vihreäkivistä huomattavasti eroavaa kivilajia . 

Senkin plagioklasi on albiittista ; anortiittiainesta korvaa epidootti . 

Albiittifelseistä Kittilässä suurin osa liittyy niin vähittäisesti 

luonnossa albiitti-kloriittivihreäkiviin, että erottaminen on aivan 

makuasia ja varmuudella vain mikroskooppisen tutkimuksen perusteella 

suoritettavissa . Ulkonaisesti albiittikiveksi vaihettuminen käy 

ilmi karbonaattimäärän suurenemisesta ja tästä johtuvasta kiven 

pintakerroksen voimakkaasta ruosterapautumisesta . Kaunis esimerkki 

on nähtävissä Sattasjoen lompololla, pitäjänrajasta 1 .5 km 

alas . Tämä muodostus ei rajoitu vain vihreäkiviin, vaan ulottuu 

ilmeisesti myös liuskeihin, koska on olemassa kiviä joita ei juuri voi 

ymmärtää muuksi kuin vihreäkivilaavoista liuskeisiin kohdistuneen 

adinoli- ja hiilihappometasomatosin tuotteeksi . Parhaita esimerkkejä 

on Porkosen vaarajonoon kuuluvassa Kuolavaarassa (mustaa 

hiilipitoista albiitti-kloriitti-karbonaattikiveä, pinta rapautuu punaiseksi 

jauheeksi) sekä Sodankylän puolisen Keulakkopään lehdon 

S-rinteen kurussa (karbonaatti osaksi pääaineksena, myös suhteellisen 

biotiitti- ja kvartsirikas) . Kuolajärven E-puolella esiintyy liuskeen 

seassa albiitti- ja karbonaattirikasta breksiaa . Joskus tavataan 

suonimaisia tai epäsäännöllisiä erkaumia valkeita Petkulan tyyppiä 

(siv . 66) muistuttavia kiviä tai vielä karkeampia, joiden albiittifelsiluonne 

on helppo tuntea . 

Myös amfiboliittien alueella albiittifelsien vastineiden tapaaminen 

on mahdollista . Sellaista on, oikeana albiittikivenä, löydetty amfiboliittifasieksen 

rajoilta Suasselän Isosta Kuotkolaesta Karhulasta E . 

Myös Pallastunturin amfiboliitissa saattaa nähdä melko leveitä poikkeuksellisen 

vaaleita juovia, jotka lienevät antaneet aiheen käsitykseen, 

että amfiboliitti sisältäisi kvartsiittisulkeumia . Näin ei tekijän

mielestä ole laita, vaan lähinnä ovat kysymyksessä jo vulkaniseen 

toimintaan liittyneet erkaumat . 

Aivan erikoista kiveä tavataan kalliossa Kapsajoen Nyssäkosken 

niskalla (Karhulasta n . 9 km alas) . Se on kaunis hapan porfyri, jonka 

tiiviissä perusmassassa on lukuisia aina parin mm . suuruisia kvartsi-, 

plagioklasi- ja sarvivälkehajarakeita . Esiintymä on mielenkiintoinen 

Kuva 15 . Suuri paikallinen lohkare tumma- ja rosopintaista, 

kromipitoisuuden vuoksi vihreää, hyvin epäpuhdasta, 

vihreäkiveen liittyvää dolomiittia . Lohkareen alaosassa 

selvään näkyviä kvartsijuonia . Sinermänmännikön 

N-rinne n . 5--6 km Nilivaarasta ESE, Kittilä . Valok . 

A. Laitakari . 

Fig . 15 . Large boulder of a green, chromium-bearing, very 

impure dolomite, which is closely connected with the Kittilä 

greenstones . The crust is rough and dark brown, the quartz 

veins stand out clearly . S . of the road 5-6 km . E .S.E . 

of Nilivaara, parish of Kittilä . 

mm . siksi, että Hackman on tavannut suuresti samanlaista kiveä 

(»keratofyriä») mukulana Varkaanvaaran Sirkka-konglomeraatissa ja 

olettanut, että sellaista voi löytyä vihreäkivimuodostuman yhteydessä 

(vrt . Kittilä-Lappmark, sivv . 31 ja 82--83) . 

K ARBONAATTIERKAUMAT JA JASPISKVARTSIITIT RAUTAMALMEINEEN . 

Kuten äsken jo mainittiin, johtaa albiittifelsi- ja adinolimuodostus 

toisinaan varsin karbonaattirikkaisiin kivilajeihin . Paikoin 

tällaiset saavat jokseenkin itsenäisen karbonaattikiven luonteen ollen 

kuitenkin ilmeisesti läheisessä suhteessa vihreäkiviin, ja ne voivat 

saavuttaa myös huomattavia mittasuhteita, joiden perusteella useita 

on merkitty kartalle . Nilivaaran SE-puolinen seutu on huomattava 

2923,-39 10

7 4 

sellaisten erikoisen runsauden vuoksi . Niiden lohkareet ovat silmiinpistäviä 

suuruutensa ja tumman rosoisen pintansa vuoksi (kuva 15) ; 

terveen kiven vallitseva väri taas on epätasaisen vihreä eri vivahduksin, 

karkeampien valkoisten karbonaatti .- tai kvartsisuonien kirjavoima 

. Karbonaattiaines lienee vallitsevasti dolomiittia, mutta ainakin 

myös rautasälpää esiintyy ; epäpuhtautena näissä on ensi sijalla 

kvartsi . Plagioklasia ei ole juuri ollenkaan, mutta kylläkin kiillemäisiä 

mineraleja . . Näistä lienee vihreän värin antavana kromipitoinen 

fuksiitti oleellinen, ja kromin esiintyminen juuri tässä seudussa 

on hyvin ymmärrettävä senkin seikan valossa, että Jeesiönrovan 

kromiittipitoinen peridotiittikivi-esiintymä on verrattain lähellä . 

Kailioina näitä vihreitä epäpuhtaita dolomiitteja on Kivilanton 

(Siitosen) talon pihalla Nilivaarasta S sekä runsaasti Sinermänpalossa 

samasta kylästä SE, mistä lähtien lohkareita tavataan runsaasti 

NNW-suuntaan pitkin Kaltioselkää Jeesiöjärven maantielle asti . 

Lohkareita on myös Sinermänmännikössä sekä tämän tien varrella 

että ylempänä maan rinteellä . Sikovaaran kärjessä lähellä Jeesiöjärveä 

on karbonaattikiven kiisupitoisuus antanut aiheen pieneen 

koelouhintaankin . 

Muualta mainittakoon esim . dolomiittikallio Pitslomakurun pohjoisreunalta 

(merkitty karttaan pienenä täplänä jaspiskvartsiitin ja 

mustan liuskeen väliin, mutta väri jäänyt liian vaaleaksi) . Sen liukenematon 

aines on lähes kokonaan albiittia . Sirkan kylällä on karbonaattierkaumia, 

joiden aines kahdessa tapauksessa on todettu magnesiitiksi 

. Toinen, Sirkkajärven S-puolella esiintyvä on vihreää ja melko 

hienoa . Toisen löytää Erkkilän talon kohdalla Muonion maantien 

toiselta puolelta kalliomaan maantien puoleisesta reunasta (samassa 

kallioryhmässä on erilaisia vihreäkivimuunnoksia ja albiittifelsiä) . 

Se on harmaa aika kauniin näköinen sälpäkivilaji, jonka analysi 

kuitenkin osoittaa hyvin epäpuhtaaksi . Paitsi vulkanisen toiminnan 

yhteydessä sen hyvin voisi ajatella syntyneen rapautumistuotteena 

siihen katsoen, että nuoremman kumpumuodostuman raja on aivan 

vieressä . 

Lapissa yksin Kittilän vihreäkivialueelle rajoittunut, samalla 

tiettävästi koko muulle Fennoskandialle vieras kivilaji on kartalla 

vaaleammalla keltaisella merkitty jaspiskvartsiitti . Sekin liittyy 

aivan ilmeisesti vihreäkiviin ja on käsitettävä lähinnä kuumien lähteitten 

muodostamaksi piisinterisaostumaksi . Muodostuman syntymisaikana 

on Kittilän tulivuorimaisemassa siten ollut Yellowstonen 

puistoa muistuttavia, mutta vielä laajempia ja suurenmoisempia 

geysiriryhmiä . Ulkonaisesti jaspiskvartsiitteja luonnehtii melkein 

piimäinen tiiviys ja kirjavat, harmaat, ruskehtavat tai punaiset värit

sekä usein breksiamaisuus (kuva 16) . Käytännöllis-geologisesti ne 

ovat kartoitusalueen tärkeimpiä kiviä niihin liittyvien rautamalmien 

vuoksi, jotka ovat selviä, mainittuihin kuumiin lähteisiin ja niiden 

yhteydessä olleisiin vesialtaisiin kerrostuneita kemiallisia sedimenttejä 

. Koska Porkosen---Pahtavaaran malmeista ja niiden emäkivistä 

jo on olemassa Hackmanin geologinen kuvaus eikä täydellisempiä 

tutkimuksia niistä ole vielä 

tehty, viitataan tämän malmikentän 

suhteen vain mainittuun 

teokseen sekä siinä 

lainattuun kuvaan, kuva 17 . 

Karttalehdessä kvartsiittialueen 

muoto Pahtavaarassa 

sekä Porkosen-Kuoreslaenjaksossa 

on piirretty tämän 

mukaan, ja jaksojen eteläiset 

osat on merkitty aivan kaavamaisesti 

. 

Jaspiskvartsiittiesiintymiä 

on niiden levenemisalueella 

varmaan paljon lukuisampia 

kuin on löydetty tai edes näkyvissä, 

ja ne ovat siksi samanlaisia, 

ettei kannata mai- 

Kuva 16 . Breksiamaista jaspiskvartsiittia 

Porkosen alueelta . 

Fig . 16 . Brecciated jasper quartzite from the 

Porkonen area, parish of Kittild . 

nita kuin muutamia isompia tai jossain suhteessa erikoisia . Tuntuvammin 

rautamalmia paikan vahvoista magneettisista vedoista päätellen 

on muista ainoastaan Isossa Mustavaarassa, jonka jaspisalue 

näyttää aika huomattavalta . Myös Pienen Mustavaaran E-osassa on 

jaspiskvartsiittirakkoja . Loukisen pohjoisten latvahaarojen alueella 

tavataan melkoisia esiintymiä Kuotsavasassa sekä Paartoselässä 

Nuotsukkajärviltä n . 1 km ESE, ja myös mainituilta järviltä sama 

matka W. Näitä voi pitää Porkosen vyöhykkeen jatkona, samoinkuin 

edelleen Suasselän jaspisvyöhykkeitä, joita näkyy mm . Palolaessa 

ja Outaperttusessa . Kirkkaan punaisen värinsä vuoksi on 

huomattava se kivi joka muodostaa pienialaisen jyrkän Vuossavaaran 

Hanhimaan kylän länsipuolella ; tässä esiintyy myös hematiittisuonia 

. Samanväristä on jaspiskvartsiitti Kapsajoen E-puolella vähän 

Karhulasta alas sekä pienessä W-rannalla kalliona näkyvässä esiintymässä 

vielä jokin matka alempana . Kumputunturille suunnattavalla 

retkeilyllä on Kittilän monien mielenkiintoisten kivien ohella nähtävissä 

jaspiskvartsiittiakin kivikkona Jeesiöjärveltä tunturiin johtavalla 

polulla .

Kuva 17 . Porkosen-Pahtavaaran malmialueen pääosa 

(Mäkisen mukaan) . 

Fig . 17 . The main part of the Porkonen-Pahtavaara 

iron-ore-bearing area (according to E . Mäkinen) . The three 

rock designations are from above : iron-ore, jasperquartzite, 

greenston',

LIUSKEET JA MUUT SEDIMENTIT . 

Näistä ovat alaltaan huomattavimmat mustat, fylliittiset liuskeet . 

Jo se seikka, että niiden esiintyminen pääasiassa rajoittuu samaan 

seutuun kuin jaspiskvartsiittien, mutta varsinkin se että molemmat 

kivet paikoin vuorottelevat keskenään (esim . Pitslomakurulla, Lomajoen 

suupuolella ja Kuolavaarassa) viittaa siihen, että liuskeet kerrostumisolosuhteiltaan 

liittyvät jaspiskiviin ja ovat suhteessa ympäröiviin' 

vihreäkiviin, siis suunnilleen samanikäisiäkin kuin jälkimmäiset 

. Mikäli siv . 72 mainittu adinolimuodostus luonteeltaan todella 

on sellaista, ovat adinoliutumisen aiheuttaneet vihreäkivet 

luonnollisesti vähän nuorempia . 

K . o . kivien hyviä paljastumia tavataan mm . Kuolajärven S-, 

E- ja N-puolilla, erittäin kaunista pienoispoimuista fylliittiä järveen 

idästä laskevan Kutuojan myllyllä . Sattasjoen Ryssiökönkäällä on 

pystyt rantakalliot samantapaista kiveä, jota myös esiintyy pohjoisempana 

olevassa Pikkunivavaarassa . Vyöhykkeen lounaaseen kääntyvä 

jatko perustuu vanhoihin ja sijoitukseltaan epävarmoihin havaintoihin 

. Pieni erillinen linssi idempänä näkyy Riesiöjokivarrella 

vähän pohjoiseen Ahmanistumajärvestä (kivi karbonaattipitoista) . 

Ylimmäksi Sattasjokilatvalle merkitty liuskevyöhyke on todettu vain 

Sodankylän rajan paikoilla, missä joki on pitkälti kovaa koskea ja 

ympäristö valtavaa huuhtoumakalliokkoa ; kaavamaisesti pohjoiseen 

jatkettua aluetta peittävät suot . Fylliitin yhteydessä on sekä kvartsiittia 

että dolomiittia, ja vähän alempana jokivarrella kulkee samaan 

suuntaan kapea vyöhyke laakamaista karbonaattikvartsiittia . Karjakkajoen 

varren (rakkakumpu Torvasenojan suun luona) ja Rastinkylän 

pienet liuske-esiintymät perustuvat mikroskooppisesti tutkittuihin 

näytteisiin k . o . paikoilta, ulkonaisesti nämä kivet ovat tuskin 

vihreäkivistä erotettavissa . Joittenkin kloriitti-karbonaattivaltaisten 

kivien suhteen on epävarmaa ovatko ne vihreäkivimuunnoksia, merkelimäisiä 

liuskeita tai adinoleja . 

Vihreäkivialueen itäkärkeä ympäröi liuskekaari, joka vulkaniseen 

muodostumaan nähden on itsenäisempi ja käsittää erilaisia liuskekiviä, 

vaikka kaikille on käytetty harmaata väriä . Sattasjoella näiden 

kallioita on Sorvuskönkään alla (itse könkäässä vihreäkiveä) ja Pahtakoskella, 

sekä lähellä jokea Ampiaisrakka-nimisessä kalliokossa Sorvuskönkäältä 

SW ynnä Kuusivaaran laessa. Etenkin Pahtakoskella 

kivi on niin karbonaattirikasta että karbonaatti on osaksi ensimmäinen 

runsaudessa sen aineksista ; muut ovat kloriitti, kvartsi ja vaalea 

kiillemäinen aines . Liuske näyttää siis hyvin karbonaattirikkaalta 

merkelikiveltä, mutta lähenee myös Saittajoen Pahtakosken kiveä, 

jota on pidetty vulkanogenisena vihreäkivenä (siv . 57) . 

7 7

7 8 

Soasjoen varrella alin liuskekallio on Riiminojan alapuolella ; se 

on vihreähköä, liukasta kloriitti- ja talkkirikasta kiveä . Läheisyydessä 

tavataan lohkareina mm . kiisupitoisia kvartsiitteja . 1 .5 km 

ylempänä Ukonkönkäällä esiintyy jo vahvemmin metamorfista, siniharmaata 

liusketta, täältä ylös etupäässä maalla joen E-puolella 

»alkuvuorityyppisiä» amfiboliitteja sekä ylinnä, Kotakummun ylipäässä 

Soasjoen W-rannassa matalaa kalliota vahvasti deformoitunutta, 

varsinkin venynyttä juovaista vaaleaa gneissikivilajia . 

Myös lännessä alueen rajalla, Linkukeron pohjoispuolella esiintyy 

monenlaisia liuskekiviä, jotka ovat hyvin paljastuneet Laavirovan 

E-pään poikki käyvällä kurulla . Toistaiseksi tehdyt pikaiset ja puutteelliset 

havainnot näyttävät osoittavan, että Liukukeron kvartsiitti 

vaihettuisi pohjoiseen päin juovaiseksi ja liuskeutuneeksi, pinnalta 

uurteiseksi mutta jatkuvasti vaaleaksi kvartsiittiseksi kiveksi, ja 

tämä edelleen harmaaksi »leptiittimäiseksi» liuskeeksi . Tähän liittyväksi 

ajateltua kiveä näkyy myös Laavirovan W-päässä, ja alueen 

E-kärki on ulotettu Levijärven kuparikiisuesiintymälle (vrt . siv . 70) . 

Aakenuksen pohjoispuolella Linkujoen suusta ylös on tavattu 

konglomeraattikerros . Parhaat kalliot lienevät jokisuulta linnuntietä 

2 km W, 250 m Aakenuksesta sijaitsevat . Sen mukulat ovat 

vulkanisia kivilajeja ja hienoja liuskeita, koko kivi on vihreää ja 

näyttää läheisesti liittyvän vulkaniseen muodostumaan . 

Pieni erillinen alue kvartsiittia ja tummaa liusketta esiintyy 

Sodankylässä Kivipurnuvaaran N-osassa Rajalasta 6 .5 km NW . 

Kvartsiitti on klastillista ja verrattain puhdasta, mutta tummaa, 

harmaata tai melkein mustaa, kapeitten valkeitten suonien breksiamaisesti 

lävistämää . Fylliitti sijaitsee sen SW-puolella, ja välissä 

on kvartsiitiksi vaihettuvaa fragmenttikivilajia, joka sisältää pieniä 

siruja valkeaa kvartsia tai kvartsiittia tummassa välimassassa . 

JÄRVIJOEN--HELKIKOSKEN MUODOSTUMA . 

Jäännös kuvan 1 osoittamalla tavalla rajoitetusta Kittilän vihreäkivialueesta 

poikkeaa muusta huomattavasti jo siinä, että siellä 

kiilleliuskeet ovat laajalle levinneitä . Otsikossa mainittu muodostuma 

käsittää alueen koillisen haarakkeen, missä vaaleansininen 

pohjaväri on vallitsevana . Melkein koko se ala, joka on varustettu 

lisäksi vihreillä viivoilla, on huonosti tai ei lainkaan paljastunutta, 

mutta eri seikoista päättäen sekä liuskeilla että emäksisillä kivillä 

on oleellinen osansa sen kallioperän kokoonpanossa . Jos yksityisiä 

havaintoja olisi koettanut noudattaa ja niiden mukaan eri kivilajit 

erottaa, olisi joka tapauksessa joutunut hyvin puutteellisen ja epä-

varmaan, mahdollisesti tärkeisiin piirteisiin nähden väärään ja harhaanjohtavaan 

karttakuvaan . Vain Järvijärveltä ja Järvijoen latvoilla 

siitä ylös (Hannukanoja, Kuortisoja) vaihtelu on jossakin määrin 

yksityiskohtaisesti kartoitettavissa . 

Järvijärven alapäästä, Korsakoskelta Kittilän rajaan saakka on 

tämän omituisen kapean järvijakson varrella kallioita ja rakkoja, 

joissa vuorottelee erilaisia, osaksi kvartsiittisia kiilleliuskeita, amfiboliitteja 

ja vihreäliuskeita sekä gabromaisia kiviä . Korsakoskelta 

O . s km S on hyvin särkyneen ultraemäksisen kiven muodostama 

aukea keto, sama matka N isohkoja kloriittiliuskekallioita, joka kivi 

myös osaksi vaihettuu serpentinipitoiseksi . Muutamat lähiseudun 

juolut ja kalliot ovat kokonaan juonikvartsia . Kittilän rajalta ylöspäin, 

Järvijoen Rajalompolon varrella on suurempia kallioita, joissa 

etelärannalla erikoisesti herättää huomiota albiittidiabasi ja siihen 

liittyvä albiittikivi, pohjoispuolella harmaa kiilleliuske (disteni- ja 

stauroliittipitoinen), jota on suurina kallioina Hannukanlompolosta 

Rajalompoloon laskevalla nivalla . Hannukanojan suupuolella, esiintyy 

valtavana kalliokkona, osalta jylhin ja kummallisin muodoin, 

kerrosmaisena massana liuskeessa oleva osittain agglomeraattinen 

vaaleanvihreä amfiboli-kloriittikivi, suuresti samanlainen kuin Peurakosken 

ja Hankakosken kivet Kitisellä (siv . 59) . Liuskeen ja tämän 

emäksisen kiven raja seuraa pitkälti Kuortisojaa ; jälkimmäistä on 

laajana kalliomaana taas Kuortisojan vasemmalla puolella Äitteemenojan 

suulla . Tällä kohdalla sijaitsevalla Kuortisojan könkäällä 

näkyy mainittujen kivien välissä pari m vahva epäpuhdas dolomiittikerros, 

jonka vieressä liuske osaksi on mustaa ja amfibolipitoista, 

osaksi vaaleaa, kvartsiittista . 

Mainitusta Kuortisojan könkäästä n . 1 .4 km NW, Äitteemenlompololla 

on taas komea huuhtoumakalliokko ja siinä S-puolella 

harmaata kiilleliusketta, N-puolella toinen huomattava kerrospahku 

samanlaista amfiboli-kloriittikiveä kuin edellä . Sama juova ja sen 

raja liusketta vastaan näkyy NE :ssä Hannukanojalla, ja erilliseksi 

pahkuksi merkittynä samaa vihreäkiveä on Songomaselän laella . - 

Amfiboli-kloriittikivivyöhykkeitten välilläkin Hannukanojan laakson 

törmissä on vähän väliä kallioita ja niissä suurelta osalta vaaleaa 

»leptiittimäistä» liusketta, oikealla puolella myös albiittidiabasia ja 

albiittikiveä . 

Järvijoen latvoilta jatkuu kartalla aluksi lounaaseen puhdas 

liuskevyöhyke, joka kaarimaisesti taipuen kääntyy viimein itään . 

Sen keskiosa on hyvin näkyvissä Seurukarkean kolmessa laessa ja 

Nuolistulkuvaarassa . Kivi on harmaata, erittäin tavallisentyyppistä 

kiilleliusketta, usein hyvin pienoispoimuttunutta, ja . saattaa sisältää 

myös kvartsiittisia juovia . 

7 9

80 

Tämän kaaren sisäpuolelle jäävällä vähän tunnetulla alueella 

lienee kallioisin maa Näätäkuusikko Kittilän puolella lähellä pitäjän 

rajaa, Kuorajoen kahden latvahaaran välissä . Sen kivi on amfiboliittia, 

jota myös näkyy kivinä Hukkakeron NE-nokassa ja vähän 

siellä täällä Sotkaselässä . Viimemainitun pohjoisessa laessa on myös 

jyrkkänä kallioseinänä karbonaattirikasta kiveä, joka paljon muistuttaa 

merkeliliusketta Sattasjokivarrella Rajalan yläpuolella (siv . 

77 ) . Pitäjänrajan kulmauksessa sijaitsevalla Saijanselällä on monin 

paikoin näkyvää kallioperää, enimmäkseen emäksisiä kivilajeja, 

mutta sekä W- että E-rinteillä myös liuskeita . Suuressa Eksymäselässä 

löytyy pieniä kallioita N-kärjessä, osaksi aivan maan rannalla, 

ja niissäkin kummankin ryhmän kivilajeja . Maan eteläosasta 

W-rinteeltä on tavattu pienenä kalliona tremoliittijuovaista kvartsiittia 

. 

Kuorajoen varrelle erikoisesti merkittyä agglomeraattia on todettu 

suurina paikallisina kivinä Pahtakuusikossa . Se on komea 

kivilaji, sisältäen aina 0 .5 m läpimitan saavuttavia emäksisten vulkanisten 

kivilajien kappaleita . Lounaassa Hukkakeron SW-laessa taas 

on lohkareita sangen vaaleaa, kellertävää talkkikarbonaattikiveä . 

Kaakossa ulottuvat p . o . liuskeet kartassa siv . 41 mainittujen 

Kolholaen ja Poksaselän kvartsiittien yhteyteen, vaikka tästä ei ole 

suoranaisia havaintoja ; todennäköistä on, että Järvijoen--Helkikosken 

muodostuman kivet sekä suhtautumisessaan Kitisenvarren- 

Sompion-Savukosken alueen pohjakvartsiitteihin että muutenkin 

ovat täysin rinnastettavissa jälkimmäisen alueen kivilajeihin . Poksaselästä 

5-6 km N sijaitsevassa Pyssyselän laessa tavataan kivikkona 

harmaata kvartsiittia lähenevää kivilajia, samoinkuin muutamassa 

pienessä kummussa Ylipostojoen kauimmaksi länteen pistävän latvahaaran 

varrella . 

Järvijoen-Helkikosken muodostuman pohjoisista haarakkeista 

näkyy pienempää W-puolista Urttilan talosta Pokkaan vievän polun 

varrella, Urttilasta 2-2 .5 km päässä . Paikalla on kallioissa sekä 

amfiboliittisia kiviä että liuskeita . - Seurujärven amfiboliittivyöhykkeen 

NW-puolelle merkittyä liusketta näkyy erään kummun laidassa 

Seurujärven ylipäästä 1 .5 km N (magnetiittipitoista, kompassihäiriö!) . 

Jonkin käsityksen Kittilän vihreäkivialueen rajasuhteista gneissigraniittia 

vastaan saa kivikoista Seurujärveltä Pokkaan lähtevällä 

vanhalla polulla ja sen W puolella Jakovaaran rinteellä . Amfiboliitti 

näyttää vaihettuvan kiilleliuskemaiseksi, tämä kvartsiittiseksi 

ja viimein vaaleaksi, vahvaliuskeiseksi gneissigraniitiksi . 

Suuren Ivalolle asti ulottuvan haarakkeen alueella on Kitisen 

varrella kallioita vain itäreunalla, Kuontalon talon paikoilla . Niissä

vaihtelee harmaata kiilleliusketta, kloriittiliusketta ja amfiboliittia, 

talosta n . 250 m alas vastarannalla on albiittifelsiäkin, ja alinna 

gneissigraniittia . Raja on ilmeisesti tektoninen ja kontakti kaatuu 

loivaan E . Heti Kuontalon takana maatörmässä ja vähän alempana 

lähellä jokea parissa kummussa on ultraemäksistä kiveä . 

Kitiseltä pohjoiseen ei ole juuri mitään havaintoa ennenkuin 

Näätäselästä Sodankylän pitäjän luoteiskulmassa . Tänne on merkitty 

pari amfiboliittipahkua, joista pienempi näkyy isona rakkana 

Näätäselän SE-laessa, isompi saman maan NW-osassa ja pitkin Mirhaminmaan 

SW-rinnettä . Kiilleliusketta näkyy paikoin näiden pahkujen 

molemmin puolin, erikoisesti Mirhamituvan luona ja siitä S 

jatkuvalla kurulla hyvinä kallioina, sekä viimein Ivalojoella Pikku 

Helkikosken alapäässä N-rannalla ja vielä vähän alempana S-rannalla . 

Sillä kohdalla mihin vyöhykkeen NE-rajalle on merkitty vähän 

kvartsiittia esiintyy tämäntapaista, hienorakeista kiveä eräässä matalassa 

juolussa . 

Vähän lännempänä on jono ultraemäksisiä tunkeumia, joita ensin 

näkyy pieninä kallioina Allituvalta n . 1 km SW-W Lauttaselässä 

(amfiboliittien ja amfiboli-kloriittikivien ohella), sitten Pikku-Helkikoskella, 

n . 60 m alas siihen pohjoisesta laskevasta ojasta, ja viimein 

laajana alueena Nirruselässä . Tämä on kuitenkin hyvin peittynyttä, 

ja esiintymän laajuus epävarma . Lauttaselän ja Helkikosken pahkut 

ovat karbonaattirikkaita, lisäksi usein talkkia ja joko enstatiittia tai 

antofylliittiä tai molempia sisältäviä vaaleanvärisiä kiviä . Samanlaista 

on vielä Nirruselän SE-hännässä, mutta pääasiassa tämä maa 

lienee amfiboli-kloriitti-hyperstenikiveä . Myös Ison Helkikosken niskassa 

S-rannalla esiintyy vähän kloriitti-serpentinikiveä, ja karttaan 

on merkitty päävyöhykkeestä tänne haaraantuva pieni liuskekärki . 

Helkiojan suussa näkyy amfiboliittia . 

Tässä yhteydessä mainittakoon vielä liuskevyöhyke suuren vihreäkivialueen 

keskimmäisen pohjoisen haarakkeen sisällä . Se sisältää 

täysin samanlaisia liusketyyppejä kuin Järvijoen-Helkikosken alue, 

erikoisen runsaasti kuitenkin harmaata, kvartsiittia lähenevää . Suuria 

kalliomaita on Silasjärvellä sekä siitä n . 1 .5 km WSW, sekä jonkun 

verran kiviä Ulvomaselässä Kapsajoen latvan varrella . -Vihdoin 

esiintyy samalla värillä merkittyä kiveä pieninä kallioina Ounasjoen 

varrella Sikkolasta ylös ; se on vaaleaa, juovaista epämääräistä 

gneissiä . 

OUNASJOEN YLÄJUOKSUN-POKAN ALUE . 

Tämä alue jakaantuu pääasiassa Kittilän, Enontekiön ja Inarin 

pitäjien kesken . Se on osalta jatkoa edelliselle, mutta saa erikois- 

2923,-39 

11 

8 1

82 

leimansa kuitenkin graniiteista, joista erään yleisen ja tärkeän tyypin, 

Hetan graniitin esiintyminen on miltei kokonaan keskittynyt tänne . 

Alueen pinnanmuodostuksessa on vallitsevana tasainen tai hyvin 

loivapiirteinen aines . Erittäin lakeita, valtavasti soistuneita seutuja 

on mm . Tepastojokien ja Peltojoen alueilla sekä Ivalon eteläpuolella . 

Nämäkin ovat vähintäin 250 m korkeudella, mutta kohoavat osaksi 

aina yli 300 :n . Tuntuvammin ympäristöstään nousevia selkiä ja 

vaaroja on ryhmittäin siellä täällä, vieläpä muutama 500 metrin 

seuduille nouseva tunturikin . 

KOILLISOSAN AMFIBOLIITTI- JA LIUSKEALUEET . 

Nämä ovat Kittilän vihreäkivialueen haarakkeiden välittömiä jatkoja 

. Edellisen alueen iso keskimmäinen, ns . Silaskairan haara onkin 

katkaistu aivan mielivaltaisesti ilman että kivilajeissa tapahtuu mitään 

nähtävää muutosta ; muualla voi todeta sentään metamorfosiasteen 

tuntuvan lisääntymisen nyt p . o . osa-alueella. Missä näitä 

kiviä on vain pienempinä juovina graniittisten kivien välissä tai 

missä ne ovat kauttaaltaan tällaisiin sekaantuneet, on ne mainittu 

siv . 87 alkavassa seoskivilajeja kuvaavassa kappaleessa . 

Mainitussa »Silaskairan vyöhykkeessä» näkyy laakamaista, harmaata, 

loiva-asentoisesti liuskeista kiilleliusketta Sompiomaraston 

NE-päässä, ja vihertävää amfiboliittia laajalti Kätkätunturissa sekä 

vähempi paikoin esim . Almunavaarassa ja Vuossiselässä . Ivalon 

varrella tällä vyöhykkeellä on kallioita tuskin yhtään, mutta kyllä 

taas pohjoisempana Lismajoen varrella useassa paikassa sekä tämän 

joen N-puolisissa vaaroissa, missä alkaa jo usein näkyä graniitti- ja 

apliittijuonia amfiboliitissa . 

Korsatunturi on samanlaista, mutta mustempaa amfiboliitia kuin 

Kätkätunturi . Siinä olevien ohuitten valkeitten suonien on mikroskoopissa 

todettu olevan osittain prehniittiä . Korsatunturi on alkuna 

pitkästi pohjoiseen, ensiksi Jolkkavaaroihin jatkuvalle amfiboliitti 

vyöhykkeelle, jonka kivissä myös usein esiintyy diopsidia . 

Pokan lähimmässä ympäristössä kallioperässä vallitsee vaihteleva 

amfiboliitti, jota kallioina esiintyy jokivarsilla, etenkin Kitiseen etelästä 

yhtyvien Paanosojan ja Jalkajoen myöhäisglasialisen purkautumauoman 

luontoisissa laaksoissa . Kivi on näissä yleensä vahvasti 

liuskemaista, jopa lehtimäisesti särkyvää, ja liuskeisuus on kauttaaltaan 

loivassa . Amfiboliitti sisältää paikoin vaaleita välikerroksia : 

osaksi graniittijuonia, osaksi epämääräisiä luonteeltaan . Lopsunselän 

SW-kärjen kalliokolla graniittijuonien runsaus aiheuttaa migmatiittisen 

muod-etuksen . Jalkajoen latvalla Sarvivuomasta tulevan

ojanhaaran kurussa amfiboliitti on suureksi osaksi hyvin rikkinäistä 

ja kiisupitoista ja sisältää parin m vahvuisen kerroksen suoranaista 

breksiaista magneettikiisumalmia, jossa kiisumassa täyttää fragmenttien 

välejä . Kitisen varrella, varsinkin Pokasta nelisen km alas amfiboliitti 

on todettu karbonaattipitoiseksi . Pokasta NW merkittyihin 

kapeisiin vyöhykkeisiin kuuluvia kallioita on havaittu Takahaaran 

varrella sekä Piernakansaaren ylipäässä . 

Amfiboliitin keskellä näkyvä kiilleliuske esiintyy kallioina Kitisen 

molemmin puolin heti Takahaaran suusta alas, ja pitäjän rajalla joen 

N-rannalla on kallio suuria magnetiittirakeita sisältävää kloriittiliusketta 

. 

Uurrekarkealla Pokasta yli 12 km NNW on N-rinteellä huuhtoumakalliokko 

laakamaista amfiboliittia, jonka N-puolella tulee 

näkyviin granaattipitoinen kiillegneissi . 

KUIVAN TEPASTON-PELTOTUNTURIN AMFIBOLIITTI -, KVARTSIITTI- JA 

LIUSKEALUE . 

Tämä muodostumaryhmä käsittää huomattavan, vaikka hajanaisen 

sekä enimmäkseen hyvin puutteellisesti paljastuneen alueen 

superkrustisia kivilajeja Ounasjoen itäpuolella . Todennäköisimmin 

nekin ovat rinnastettavissa 4 :nnen ja 5 :nnen osa-alueen muodostumiin 

. 

Ounasjoen varrella p . o . kiviä on kallioina näkyvissä ainoastaan 

Ounasjoen Mertakosken saaressa ja parissa paikassa vähän ylempänä, 

missä esiintyy tavallista laaka-amfiboliittia . Täältä alkavasta amfiboliittialueesta 

on havaintoja luoteessa Vuossiselän pohjoispään 

kurusta ja parista kivennostopaikasta, koillisessa Mertavaaran ja 

Vittikko-Kaskenpokkuvaaran W-rinteiltä . Jälkimmäinen haara on 

ulotettu myös Kuopsuvaaroihin, joista ei mitään paljastumia tunneta . 

Ounasjoesta kohoavassa Hotinvaarassa näkyy amfiboliitin ohella 

kvartsiittia, joka jatkunee Mertavaaran E-rinteeseen (täällä on havaittu 

myös kiisupitoisia, mahdollisesti metasomaattisen kvartsiitin 

lohkareita) . Täällä näyttää tulevan vallitsevaksi harmaa kvartsirikas 

kiilleliuske, joka myös on pääaineksena Holtinvaaran kivissä . - 

Amfiboliittikaaren sisäpuolelle merkittyä kiilleliusketta on parhaiten 

näkyvissä Salankijoen suusta 5 km NE sijaitsevalla muurikivipaikalla . 

Runsaasti pienellä alalla paljastumia tavataan Kuopsuojan suulla 

Kuiva-Tepastolla . Siinä kulkee kvartsiittivyöhyke, joka muodostaa 

jyrkkiä pahtakallioita kummankin joen rannassa . Kvartsiitin kummallakin 

puolella pistää esiin vihreän, sitkeän amfiboli-kloriittikiven 

pahkuja suurilouhuisina kallioina . Sellaisia esiintyy seudulla muualla- 

83

8 4 

kin, esim . Mertavaaran harjalla ja hyvin suurina kallioina Holtinvaaran 

SW-laidassa ja sen S-puolisessa ns . Rööniholtissa . Hotinsaajon 

laessa on iso kallio vielä emäksisempää, serpentinipitoista 

kiveä . 

Kuolajärven N-puolisessa vaararyhmässä näyttää kallioperä kauttaaltaan 

melkoisesti graniittiutuneelta . Runsaasti kalliota ja rakkaa 

on Nunisvaaran laella, missä graniittinen aines näyttää vallan vallitsevalta, 

ja sen kanssa vuorottelee amfiboliittisia sekä kvartsiittimaisia 

osia . Parmavaaran NW-juurella on laaja rotkoinen huuhtoumakalliokko, 

jonka kivi ilmeisesti kauttaaltaan on kvartsiittia, vaikka 

graniittiutumisen johdosta osaksi apliittimaista . Samaa kvartsiittivyöhykettä 

on jatkettu Korkalon talon (nyk . autio) kohdalle, koska 

talon kentältä pistää esiin pieni kvartsiittikallio . - Myös idempänä 

sijaitsevan Honkavaaran vähäisissä rakoissa näyttää kiven vanhempi 

aines olevan kvartsiittia . 

Kuivan Tepaston alajuoksulla näyttäytyy laajana lähemmin määrittelemättömän 

liuskekallioperän vaaleansininen väri, joka tässäkin 

tapauksessa kuvaa tuntemattomuutta, sillä seutu on valtavasti soistunutta 

. Sama on laita idempänä gneissigraniitiksi merkityn alueen 

Syvä-Tepastojoelle asti . Vanhan havainnon mukaan on Sietkuvaarassa, 

Kurkkiovaaran talosta n . 4 km ENE, kvartsiittia ja graniittia . 

Kuusselänuoman Kivitieva, Kuivan Tepaston suusta 7 km suoraan N 

on suolta jyrkästi kohoava pegmatiittikallio . Puljusta runsaan 10 km 

päässä NNW, Narkivaarassa esiintyy itäpuolella kvartsiittia rajoittuen 

lännessä graniittiin, joka lävistää edellistä ja sisältää sen osittain 

assimiloituneita kappaleita . Täältä NNE, Enontekiön rajalla 

Pahtijärven SE-osalla tavataan rantakallioissa graniittiutuneita gneissejä 

ja kvartsiitteja . -Puljutunturista on turha etsiä kallioita, mutta 

esim . Kuivan Tepaston uomassa ja parissa sen E-puolisessa vaarassa, 

missä ei ole ehditty käydä, lienee vielä mahdollisuutta uusien havaintojen 

tekoon . 

Korsatunturin amfiboliitin W-puolella alkaa pohjoiseen hyvin 

seurattava kvartsiitti- ja gneissijakso, ns . Peltotunturin vyöhyke, 

joka karttalehtirajan pohjoispuolella on erinomaisesti paljastunut 

pitkin Repojoen latvaa ja Peltotunturin »autseissa», jotka ovat mitä 

komeimpia itään johtavia myöhäisglasialisia purkautuma-uomia (tällainen 

on myös Korsajärven laakso alapään valtavine huuhtoumakalliokkoineen) 

. Eteläisin autsi, Korsaojaan järven alle lännestä 

laskeva n . 5 km pitkä Kultakuru jää Sodankylän karttalehdelle . Sen 

alapään kalliokko on Hetan graniittia, joka tällä kohdalla erottaa 

Korsatunturin amfiboliitin Peltotunturin gneisseistä . Graniittia seuraa 

viiruinen ja suoninen vaalea laakagneissi, jossa on pari kvart-

siittivälikerrosta, ja tämän länsipuolella tulee juovainen sarvivälkegneissi 

. Kartalla sitten näkyvän amfiboliittivyöhykkeen kohdalla 

kuru on miltei kallioton, ja kartan tämä piirre perustuu suuriin amfiboliittikallioihin 

etelämpänä Vietkaojan E-puolella . Kultakurun latvan 

poikki kulkeva, myös Vietkajärven E-rannalla näkyvä vyöhyke 

on jo vahvasti graniittiutunutta ja sisältää runsaasti sarvivälkepitoisia 

ja amfiboliittisia kerroksia . Silmää.npistävimmät kalliot ovat 

yleensä pegmatiitteja tai tummimpia, jotenkin heikosti järjestyneitä 

amfiboliitteja . Vaaleaa ja vallitsevaa kivilajiainesta voi pääosaltaan 

luonnehtia (kartta-alueelta N tehtyjen havaintojen mukaan) pienirakeiseksi 

apliittimaiseksi gneissiksi, jossa on kiilleja sarvivälkegneissi- 

sekä kvartsiittisia välihorisontteja ja joka paikoin myös 

vaihettuu karkeammiksi graniittimaisiksi apliiteiksi, joskus jopa 

kirjomaasälpäpegmatiiteiksi . Juovat ovat usein poimuttuneet, mutta 

poimutuksen yli käy nuorempi, täältä granuliittialueelle asti kaikkien 

kivien rakoilun ja kallioitten ulkonäön määräävä laakamainen liuskeisuus, 

joka kauttaaltaan kallistuu loivasti itään . Vain Peltotunturien 

harjan paksumpi kvartsiittivyöhyke sekä emäksisimmät kivet 

ovat tässä deformatiovaiheessa olleet niin vastustuskykyisiä että 

mainittu laattamaisuus ei kaikin paikoin ole päässyt kehittymään . 

HETAN GRANIITTI . 

Tämä Ounasjoen yläjuoksun-Pokan alueen erikoiskivi on tyypillisessä 

muodossaan harmaa, usein vähän ruskehtava, miltei aina 

suuntautunut, keski- tai pienirakeinen graniitti . Kvartsia ja kumpaakin 

maasälpää on jokseenkin tasaiset määrät ; plagioklasi on useimmin 

muista voitolla . Tumma pääaines biotiitti esiintyy aina hyvin 

pieninä suomuina, myös epidootti sekä muskoviitti ovat yleisiä . 

Hetan graniitissa esiintyy paikoin lievää differentioitumistaipumusta, 

siten että plagioklasirakeitten keskus saavuttaa andesinin kokoomuksen 

ja kiveen ilmestyy sarvivälkettä . Muutamissa tapauksissa tämä 

johtuu sivukiven assimiloimisesta amfiboliittialueitten rajalla, ja 

graniitissa tapaa tällöin olla myös amfiboliittimurskaleita . Erittäin 

hyvä esimerkki tällaisesta nähdään Ivalon N-puolella Lismajoen 

latvan Lismajärvellä, mihin ei graniittia ole itsenäisenä massana 

rnerkittykään . Laajalti migmatiittista graniittia (liuske- ja osaksi 

ehkä gneissigraniittiainesta sisältävää) esiintyy Peltojoen S-puolella, 

Pokasta N sekä graniittialueen rajaseudussa luoteessa . Esim . tunnetulla 

Pöyrisjoen kuivuneella Vanhakurkkiolla kalliot ovat sekavaa 

migmatiittista gneissiä, jossa graniitti esiintyy tavallista vaaleampina 

tai pegmatiittisina suonina . 

8 5

86 

Hetan graniitti on esiintymisalueellaan, vaikkei juuri runsaasti, 

kuitenkin siksi riittävästi paljastunutta, että sen levinneisyyden esitys 

kartalla on pääosalta hyvin perusteltu . Ounasjokivarrella on 

kallioita miltei kaikilla koskilla 1z km päähän alas Käkkälön suusta 

(Tepaston paikoilla ja alempana ei paljastumia juuri muualta tunnetakaan) 

. Maantien varrella Hetasta Peltovuomaan on pieniä kallioita, 

osaksi ojista paljastuneina, verrattain tiheässä, ja nykyisin helpoimmin 

saavutettavissa oleva Hetan graniitin hyvä paljastuma on tämän 

tien varrella Käkkälöjoen sillan alla . 

Hetan graniitin liuskeutuminen käy suurin piirtein itää kohti 

voimakkaammaksi . Jo Pallaskurkkiolla, missä kivi v . 1900 vähäistä 

ennen suoritetun kosken ampumisen vuoksi oli hyvin tutkittavissa, 

Sarlin nimitti sitä gneissigraniitiksi . Hyvästi gneissimäistä ja lisäksi 

lievästi porfyristä graniitti on Kapsajoen latvan kaarimaisessa massivissa, 

jonka keskuksessa, Karuvaarassa, kivi on laajalti näkyvissä . 

Ivalon alueella Hetan graniitti ottaa osaa kaikkien kivien laakamaiseen 

liuskeisuuteen ja rakoiluun, ja täällä kartassa näkyvässä Helkikosken 

massivissa graniitti on vahvasti litistynyttä . - Kitisen latvan 

graniittialueelta erikoisesti mainittavat ovat valtavat, Taatsijärveltä 

Kitinlatvajärvelle melkein yhtämittaisesti jatkuvat huuhtoumakalliot, 

joiden kalliomuodostuksiin myös tunnettu »Taatsin seita» kuuluu . 

Saman alueen eteläosa, missä graniitti taas käy verrattain järjestymättömäksi, 

on kartoitettu pääasiassa irtokivien mukaan, mutta 

luja rakkakin täällä tavataan Ruoppajärvellä Nilipirtiltä n . 8 km SE . 

Nuutijoen varrelta on löydetty irtokivinä graniitin kontaktimuunnoksena 

vihreäkiveä vastaan esiintyvää graniittiporfyriä . 

Ounasjoen isolla alueella tavallinen Hetan graniitti vaihettuu 

Sioskoskella (Siosjoen suussa) punaiseksi, jolloin sen ulkonäkö lähenee 

ns . Nattasengraniitteja . Punaista, suuresti mikroklinivaltaista ja 

muutenkin tavallisesta Hetan graniitista poikkeavaa kiveä on komeilla 

huuhtoumakalliokoilla Pallasjärven Pyhäjoella (näkyy vähän 

myös Pallasjärven NE-rannalla) ja maantien varrella Kulkujoen 

Ruoppakönkään luona . Ounasjoen Puksukosken niskassa ja viereisessä 

Rantapuksuvaarassa kivi on lisäksi melko apliittista ja miltei 

vailla puristusilmiöitä . Esim . Pallaskurkkiolla on punaista graniittia 

juonina gneissimäisessä Hetan graniitissa, mutta kun Puksuvaaran 

graniitti ei kuulu Tepaston kohdalle merkityn Nattasengraniitin 

tyyppiinkään, ei sitä ole kartalla mitenkään erotettu . Kurkkiovaarassa 

samannimisen talon N-puolella graniitti on valkeahkoa ja apliittista, 

sen näköistä kuin paikoin on tavattu kvartsiittien ja graniittien 

kontaktimuodostuksissa (esim . Parmavaarassa, siv . 84) .

Erikoinen (punerva, järjestymätön ja hyvin säännöllisesti rakoileva) 

ja siksi epävarma asemaltaan on graniitti Puljun NW-puolella Varkaanvaarassa 

näyttäytyvässä erillisessä massivissa . 

GRANIITTIGNEISSI, JUOVAISET JA LAAKAMAISET SEOSKIVILAJIT . 

Nämä kivilajiryhmät on merkitty pääasiassa vaaleimmalla punaisella 

sekä vaalean ruskealla pohjavärillä . Värit merkitsevät samaa 

kuin 2 :sella osa-alueella sillä eroituksella, että jälkimmäiseen merkitykseen 

sisältyy myös migmatitoivaa Hetan graniittia, ja ehkä suurimmalta 

osalta tämä väri täällä tarkoittaakin amfiboliittien ja Hetan 

graniitin seoksia . 

Graniittigneissi on läntisillä alueilla niukasti paljastunut ja sen 

levinneisyys epävarma . Pallasjärven NE- ja Kivijärven E- ja Spuolilta 

on muutama havainto . Pohjoiseen sitä on umpimähkäisesti 

jatkettu siihen amfiboliittiin asti, joka muodostaa kallioita Mieliövaaran 

laessa . Kuivan Tepaston amfiboliittien ympäröimällä alueella 

tunnetaan kalliota vain Kuolajoen E-rantaa seuraavissa maissa, mm . 

Kuolavaarassa . Siellä kivi on voimakkaasti laattamaista . Syvää 

Tepastojokea ympäröivällä alueella on heti Lompolon kylän Epuolella 

kallioinen Lompolonvaara, mistä kallioita - graniittisen 

gneissin, amfiboliitin ja apliittisen graniitin seosta -jatkuu Suksijärven 

eteläpäähän . Niitä näyttäytyy jokivarressa myös Puljun paikoilla 

. Uloinna koillisessa on punaisen graniittigneissin kallio vielä 

Lismajoen S-puolella ylimmällä järvellä amfiboliitti-graniittimigmatiittien 

välissä (sen esiintymisestä Ivalolla Veturikoskella on vain 

Jernströmin hieman epävarma tieto .) 

Itäisimmällä graniittigneissialueella on hyvin kallioista seutua 

Kitisen varrella . Punaisen, osalta pegmatiittisen karkeaksi käyvän 

gneissin keralla vuorottelee amfiboliitteja sekä muutama pahku kloriitti-sädekiviliusketta 

. Luoteista jatkoa esiintyy Ivalon varrella ja 

viimein pohjoiseen karttalehtirajan yli laskevan kalliokurun, Törnolisaudshin 

ylipäässä . Kivet ovat täällä sotkuisia ja usein hyvin särkyneitä 

. .- Muualla idässä p . o . vanhempi graniittiaines ja Hetan graniitti 

esiintyvät niin sekaisin, että niitä on vaikea rajoittaa . 

Sarvivälkepitoisissa laakakivissä esiintyy myöskin punaista graniittista 

ainesta uloinna koillisessa : Ivalolla Lismansuun ja Helkikoskien 

välillä sekä Repokairalla aivan karttalehden reunalla sijaitsevassa 

Märkehvuolleaudshissa, joka on n . 5-6 km pituudelta kallioista 

muinaista vedenlasku-uomaa . Kivet ovat hyvin sotkuisia, eikä graniittisen 

aineksen luonnetta voi tietenkään aina varmuudella määritellä 

. Ivalon rannalla Juappisuvannon N-puolella esiintyy seoksessa 

8 7

88 

muutaman m levyinen kvartsiittinenkin juova . Salkon paikoilta Märkehvuolleaudshin 

alapäähän on amfiboliittinen aines voitolla, ja idemmäksi 

on pariin kohtaan merkitty amfiboliitin väriäkin . Nirruselän 

ultraemäksisen kiven rinnalla kulkeva amfiboliitti on kylläkin kunnollisesti 

paljastunut vasta melkoista pohjoisempana ja sisältää sekin 

täällä runsaasti graniittisia välilaattoja . 

Heti Lisman suusta alas Ivalolla sekä kurussa Paaraskallan SEsivulla 

esiintyy kallioina karkeahkoa, hyvin vaaleaa, granaatti- sekä 

vaihtelevasti kiillepitoista, hyvin paksulaakaista gneissiä . Tämä on 

ilmeisesti samaa mutta Hetan graniitin vaikutuksesta vahvasti graniittiutunutta 

kiillegneissiä, jota jo näyttäytyy Uurrekarkealla (siv . 

83) . Se on kartalla merkitty sinisellä pohjavärillä . Siinäkin tavataan 

amfiboliittisia välilaattoja, ja Paaraskallan SW-juurella on laaja 

huuhtoumakalliokko, missä molemmat kivet vuorottelevat ja amfiboliitti 

tulee lounaaseen vallitsevaksi . 

Muut migmatiittiset kivet ovat, kuten jo mainittu, oleellisesti 

arnfiboliittien ja Hetan graniitin seoksia . Niitä näkee mainiosti 

Lismajoen latvalla (varsinkin Lismajärvellä), Ivalon varrella Veturikoskesta 

ylöspäin sekä Kitinlatvajärvestä SW jatkuvalla kalliokurulla 

. Ivalon laivalla ovat suuntaukset tässä kivessä usein tavallista 

sekavampia ja laattamaisuus kallistuu osalta vastoin tavallisuutta 

länteen . 

DIORIITTISET KIVET JA GABROT . 

Ounasjoen varrella Enontekiöllä esiintyy Hetan graniitin ympäröimänä 

granodioriittista kiveä, jota osoittavan merkinnän Muonion 

karttalehden väriselityksessä on ilmoitettu tarkoittavan »Hetan graniittiin 

liittyvää granodioriittia» . Kivi on harmaa, keskirakeinen ja 

pienoiskirjava tummain ainesten biotiitin ja sarvivälkkeen) kerääntymisen 

vuoksi plagioklasirakeitten (An17-35) väliin, kvartsi- ja etenkin 

mikroklinimäärä ovat vähäiset . Myöhemmin tekijä on alkanut 

epäillä, että tämä kivi saattaakin kuulua Länsi-Lapin syertiittien 

ryhmään (siv . 108), sillä mitään tosiasiallista vaihettumista Hetan 

graniittiin ei ole havaittu . - K . o . granodioriitti on hyvin paljastunut 

varsinkin Suasjärven ympärillä : E-puolisessa Suasvaarassa ja Npuolisessa 

Aihkivaarassa . 

Kittilässä on kaksi gabron värillä merkittyä massivia, joista toinen 

muodostaa Kehtosvaarat ja Vassovaaran Könkään NW-puolella, 

toinen esiintyy kallioina Syvä-Tepastojoella ja rakkoina sen E-puolella 

. Tutkimusmateriali niistä on ollut puutteellinen ja mikroskoopissa 

havaitut piirteet, etenkin plagioklasin enimmältä oligoklasinen

kokoomus ja Kehtosvaaran kivessä melkoinen mikroklinimäärä, 

vahva pertiittisyys ja diopsidisen augiitin esiintyminen muistuttavat 

myös eräitä syeniittiryhmän kiviä . Kuitenkin lienee massiveista 

huomattava osa oikeaa gabroa . 

Pieni pahku tummaa, hyvin sitkeää, suurilouhuista ja enimmäkseen 

karkeaa gabrokivilajia tavataan vihdoin Jakovaaran laessa Itä- 

Kittilässä . 

KITTILÄN-KOLARIN ALUE . 

Tämä jokseenkin pieni ja 9 :nteen osa-alueeseen kuuluvan kvartsiittivyöhykkeen 

kahtia jakama alue käsittää seutuja mainittujen 

pitäjäin kirkonkylän ympärillä ja välillä . Se on pintasyntyisten kivilajien 

aluetta, kivilajikokoomukseltaan lähinnä Kitisenvarren Sompion-Savukosken 

alueen kaltainen, mutta melkoista yksipuolisempi . 

Pinnanmuodostus on melkein kauttaaltaan lakeata ; vain Kurtakon 

ja Kallon välimailla on jokunen kohtalainen vaara, muualla 

vain harvoja ja matalia . Vahvasti soistuneet lakeudet alkavat lounaassa 

nousta n . 150 metristä ja kohoavat pohjoisessa yli 200 :n . 

2923,-33 

KIILLELIUSKEET JA GRAUVAKAT . 

JUVAKAISEN MALMI. 

Kittilän Kolarin osa-alueen pääkivilajeina ovat erilaiset liuskeet, 

jotka jakaantuvat kartassa kahden käytetyn ryhmän, harmaalla 

merkittyjen tummien liuskeitten sekä vaaleansinisellä osoitetun 

yleisen liuskeryhmän kesken . Jälkimmäisen värin laaja ala 

Kolarin puolella kuvastaa k . o . seudun huonoa paljastumista ja tästä 

johtuvaa tuntemattomuutta . Jokijalan-Kurtakon välisen suunnan 

eteläpuolella, vielä tätä väliä pitempänä sijaitsee nimittäin koko 

kartoitusalueen suurin yhdellä nimellä tunnettu suo, Teuravuoma . 

Lounaassa vuomia on pitkin matkaa Muonionjokeen asti, ja laajalti 

Ylläsjoen pohjoispuolellakin (Vittikkovuoma) . Sen sijaan alueen 

pohjoisosassa Ounasjoesta länteen jatkuvat vielä osittain Keski- 

Kittilässä näin tasaisille maille poikkeuksellisen hyvät paljastussuhteet 

(vrt . siv . 70), niin etteivät kalliot ole yksin rajoittuneet jokivarsiin, 

vaan niitä sekä juoluja esiintyy muuallakin ja myös aivan 

matalilla paikoilla . Ounasjoesta itään liuskeeksi merkitty kallioperä 

on taas melkein kokonaan peittynyttä, mutta perusteita on olemassa 

sen merkitsemiseksi tässä tapauksessa juuri tummien liuskeiden 

värillä . 

12 

8 9

90 

Koillisessa liuskeitten ja suuren vihreäkivialueen raja on osalta 

Aakenusvaarasta Sotkaselkään ulottuvan nuoremman kvartsiittivyöhykkeen 

peitossa ja seuraa tätä muutenkin läheltä, mutta ei aivan 

tarkkaan . Vihreäkivialueesta on varmoja kallioita mainittujen kvartsiittien 

eteläpuolella vain Riikonjärveltä SSW Holkkuavaaran laidassa, 

parhaiten Nilivaaran maantien varrella . Sirkan S-puolella 

vihreäkiveä edustaa vain aivan pieni kallio maantien ja Kätkäojan 

välissä vajaa km Immeläjärvestä, ja tässäkin kiven luonne on epävarma 

. Yhtenäistä liuskealuetta taas ulottuu kvartsiittivyöhykkeen 

N-puolelle kohta Nilivaarasta W, missä kallioita näkyy maantienkin 

vieressä, ja Aakenusvaaran-Kätkätunturin pohjoispuolella . Nilivaaran 

lähellä on myös (Lalvamaassa) pieni pahku talkkipitoista, 

hyvin liuskeista ultraemäksistä kiveä . Lännempänä liuskealue on 

oletettua ; Levijoella lähellä suuta Sarriokoskessa näkyy kvartsiittia 

lähenevää tällaista kiveä, ja luultavasti samaan kuuluvaa myös 

Muusalampien välissä aivan kumpukvartsiitin rajalla . 

Tummat liuskeet Kittilän kirkonkylän ympäristössä ovat pääasiassa 

hienorakeisia tai miltei tiiviitä, mustia, kloriittirikkaita, osalta 

hiilipitoisia fylliittejä, suureksi osaksi kuitenkin vailla kunnollista 

liuskeisuutta . Ne näyttävät varsin yleisesti vaihettuvan myös hieman 

karkeammiksi, harmaammiksi tai vihreähköiksi liuskeiksi, joilla on 

kaunis klastillinen rakenne . Suuremmat jyväset ovat kvartsia ja 

albiittia, myös karbonaattimineralia saattaa esiintyä suurehkoina 

rakeina ja magnetiittia runsaina oktaedrisina kiteinä, ja välimassan 

pääaines on kloriitti . Tällaiselle kivelle sopii hyvin grauvakka-nimitys, 

mikä ilmeisesti on oikea liuskeen syntytavankin kannalta, sillä 

kuten yleensä grauvakat, nämäkin kivet epäilemättä ovat syntyneet 

emäksisten kivilajien, tässä lähinnä Kittilän vihreäkivien rapautumistuotteista 

. Tyypillisintä grauvakkaa on tavattu idässä Pikku Torsavaarassa, 

sekä sen laella että jängän rannalla sen NE-reunalla . Länsipuolisessa 

Palopälkättivaarassa kivi vaihettuu hyvin karbonaattirikkaaksi, 

oikeaksi merkeliksi . Harmahtavaa liusketta rakkana esiintyy 

Pahkajärveltä vajaa km itään matalassa kummussa, ja asutusalueita 

seudulle raivattaessa on liuske osoittautunut morenin paikalliseksi 

ainekseksi . Kallionakin sellaista, tässä tapauksessa hiililiusketta, 

on tavattu Riikonkummun asutustilan kaivossa Nilivaaran maantien 

varrella . 

Ounasjoen rannalla tummia liuskeita ja grauvakkoja on useina 

kallioina Lonnakon ylipuolelta Rlikonkoskelle, sekä lännempänä 

Aakenuksen maantiesillalta kilometrin verran WNW (osittain paljastunut 

ojitusten yhteydessä), kohta Kätkäjärven talon E-puolella 

sekä Kirjajärven ympärillä, täältä 2-3 km W . Aakenusjoen varrella

ja lähellä sekä liuskeita että niissä pahkuina esiintyviä emäksisiä 

kiviä alkaa esiintyä lukuisina kallioina ja juoluina vähän Manto-ojan 

itäpuolelta länteen päin . Suurenmoisia huuhtoumakalliokkoja ovat 

Sotkasjyrhämänpalon joenpuolinen reuna (Aakenusjoen Vaaton ja 

Sotkasjyrhämänkoskien kohdalla) sekä Homejolhikko ja Homevaaran 

SE-reuna Aakenusjärveltä 3-4 km ESE . Aakenusjärven lähiympäristössä 

ei ole paljastumia lukuunottamatta yhtä gabrokalliota järven 

rannassa talon valkamassa, mutta lännempänä on taas runsaasti kallioita 

Aakenusjoen Kalliokoskella sekä täältä 1, 5 km NW sijaitsevassa 

Alakolkuttaman laessa, Kukaspoikkiolla ja jonkin matkaa sen suusta 

alas Aakenuksen varrella sekä tumman liuskeen alueen luoteiskärjessä 

: vihreäkivestä etelään Harrilompololla ja Mieletönlehdon Epäässä 

(näillä paikoin osaksi kvartsiittista) sekä Keisunselän Wreunalla 

(vihreäliuskemaista) . Kalliokosken kivi on kaunista, laakamaista 

siniharmaata fylliittiä, jossa osalta on pieniä skapoliittipilkkuja 

. Liuskeisuuden asento on osalta vaakasuora ja venymä hyvin 

kehittynyt, N 35-45°E kallistuen loivaan NE . Erittäin runsasta 

skapoliittimuodostusta on havaittavissa Aakenusjoen Sotkasjyrhämänkosken 

ja varsinkin sen alapuolisen Rautanaulan rannoilla . 

Rautanaulalla esiintyvä vahvasti skapoliittiutunut ja melko karkeita 

amfibolilyhteitä sisältävä vyöhyke näkyy vielä lähes 4 km päässä 

kulkusuunnassa ENE, Hirveäkuusikolla . Toiset liuskeet sisältävät 

amfibolimineraleja pienempinä yksittäisinä sälöinä . 

Ylläsjoen-Lainiojoen välisellä mustaliuskealueella näitä kiviä on 

kallioina Yllästunturin E-juuressa ja Lainiojoen Äijäkällä sekä suurena 

huuhtoumakalliokkona Tuulijoen latvalla . Liuskeen keralla 

vuorottelee amfiboliittisia kiviä ja se on itsekin osittain sarvivälkepitoista 

sekä laajalti skapoliittiutunutta . Hyvin skapoliittirikkaita 

sekä kuparikiisua sisältäviä lohkareita on tavattu myös Ylläsjärven 

talon pelloista . 

Harmaalla merkitty liuske Muonionjoen varrella näkyy Niesajoen 

yläpuolella pitkälti kallioisina jokitörminä . Se on yleensä sarvivälkepitoista, 

miltei amfiboliittistakin, ja aika karkeaksi kiteytynyttä . 

Ristimellasta ylös ja paikoin muuallakin kivessä on myös granaattia, 

ja tällaista kiveä on nähtävissä maantienkin varrella yhtenä melkoisena 

kalliona . Hyvä venymä (N 50-60° E, 55° kd . SW) on siinä erittäin 

silmäänpistävä . - Äkäsjoelta ylös liuskekallioita, joissa on muitakin 

kiviä mukana, esiintyy Mannajoen suun molemmin puolin . 

Tämän ryhmän liuskeitten esiintymisestä Niesajoen varrella on 

tehty havaintoja Juvakaisenmaalla ja lähistössä suoritettujen malmitutkimusten 

yhteydessä, ja niistä sisältyy tietoja tämän selityksen 

alussa mainittuun Borgströmin kirjoitukseen . Harmaan värin alueelle 

9 1

92 

joutuu siten Ristimellanjärven S-puolella näkyvä, karsimaisia osueita 

ja ohuita magnetiittikerroksia sisältävä leptiitti samoinkuin Kivitievan 

hyperstenirikas kiilleliuske Juvakaisenmaan SSW-puolella . 

Grafiittia on täällä tavattu runsaammin kuin missään muualla Lapissa, 

esim . Niesajoen N-puolella Kiimaojasta vähän alas sekä joesta 

n . 2 .5 km etelään, Paloselän SW-juuressa, yhdessä kvartsiittisten ja 

leptiittisten liuskeitten kanssa . Amfiboliittisia kiviä näkyy paikoin 

Niesajoen uomassa ja malmivyöhykkeen SE-puolella . Kivikkopalon 

yläpäästä ylöspäin ei liuskeita ole enää lainkaan näkyvissä . 

Puheeksi tullut, yleisesti tunnettu ja Borgströmin kuvaama Juvakaisenmaan 

malmi muodostaa yhden yhtenäisen pystyasentoisen kerroksen, 

jonka pituus on lähes 1 km ja vahvuus vaihtelee 5 :stä 30 

metriin . Kerroksen lounaispää on paljastunut Juvakaisenmaalla, 

koillispää Sainkankaalla, ja molemmista päistä jatkuu vielä pieniä 

malmipahkuja . Malmin pääminerali on magnetiitti, mutta myös 

magneetti- ja rikkikiisua on niin paljon että rikkipitoisuus nousee 

paikoin 3-4 % :iin . Rautapitoisuus vaihtelee suuresti ollen keskimäärin 

ehkä yli 40 °,, ; fosforia on vähän . Malmin pääsilikaattiminerali 

on diopsidi ja sitä ympäröi diopsidikarsi, jossa on hajanaisia 

sarvivälke- ja kvartsi-granaattikarsiosueita . 

Juvakaisen malmivyöhykkeestä n . 4 km ylös alkaa Niesajoen 

varrella ja pääosaksi vasemmalla puolella uusi, yli 2 km pitkä magneettinen 

vetoalue, jota Borgström on nimittänyt Kivikkopalon 

alueeksi, vaikka se ulottuu tuskin yhtään Kivikkopalon maahan . 

Siinä on suoritetun syväkairauksen mukaan magnetiittipitoista juovaista 

liusketta, jossa vain pieneltä osalta rautapitoisuus kohoaa 

edes 30 % :in . 

Vaaleansinisellä merkityillä, liuskeeksi todetuilla tai oletetuilla 

alueilla esiintyy vähän kalliota uloinna lounaassa, Muonionjoen Törmäsnivalla, 

missä emäksisten sekä kvartsiittimaisten kivien ohella 

on tummaa, mikroklinivaltaista liusketta . Kurtakon kylän paikoilla 

enimmät irtokivet ovat juovaisia ja laakamaisia, punertavia 

kvartsi- ja maasälpärikkaita liuskegneissejä . Kallioina tällaista sekä 

harmaata kiillerikkaampaa kiveä on Tuulijoen Konikoskella vähän 

ylös Ylläsjärven maantieltä, samoinkuin Lainiojoen Vääräkällä (biotiitti-plagioklasigneissiä) 

ja Vesikkojärven W-pään luona (suurilaakaista, 

punervaa, »leptiittimäistä») . 

Vesikkovaaran läntisessä, Kuusikkolaessa, joka pääosaksi on 

kumpumuodostuman kiviä, on näiden SW-puolella irtokivinä enimmäkseen 

sarvivälke- ja osaksi diopsidipitoisia, vaihtelevanvärisiä 

liuskeita, joissa esiintyy erikoisen runsaasti sekundäristä turmalinia .

Kuva 18 . Äkäsjoensuun kalkkikivialue isoimpine kallioineen, kalkkikiven 

oletettu raja merkitty paksulla pilkkuviivalla . 

Fig . 18 . Limestone occurrence (the largest outcrops indicated) at the 

mouth of Äkäsjoki River, parish of Kolari, Muonio map sheet . The 

supposed boundary o f limestone shown by the heavy dashed line . 

Lainiojoen latvalla esiintyy Lainionselän N-päässä harmaata juovaista 

maasälpäpitoista liusketta, ja myös Pyhäjärven S-päästä jokin 

matka itään näitä liuskeita tulee näkyviin kumpukvartsiitin eteläpuolella 

. 

Kittilän kirkonkylän S- ja W-puolella liuskeet ovat yleensä gneissimäisiä 

ja migmatiittisia . Kirkolta 6-7 km W, Kuusselässä tavataan 

myös sarvivälke- ja diopsidirikkaita kiviä . Kirkolta 2 .5 km samalla 

suunnalla sijaitsevassa pienessä Kivikuusikossa on kivennostopaikka, 

josta on maasta kaivettu ja kallioistakin louhittu runsaasti laakamaista, 

kvartsiittista-kiilleliuskemaista gneissiä muuraustöitä varten 

. Ne osat kalliosta, joissa kivi on enempi poimuttunutta, on 

jätetty jäljelle . Kittilän kylälläkin on ollut pienempi kivipaikka ja 

siinä samanlaatuisia paikallisia lohkareita, jotka on miltei kaikki 

kuljetettu pois .

9 4 

KVARTSIITIT JA KARBONAATTIKIVET . 

N . 1 .5 km päästä Aakenuksen sillalta ylöspäin tämän joen rannat 

ovat lähes kilometrin matkan ylös, Telakönkääseen asti, kallioiset, 

ja myös joen eteläpuolelle jäävällä niemellä on monta pientä kalliota . 

Pääkivenä on punertava tai ruskehtava, suuntaukseton, pieniksi ja 

säännöttömiksi palasiksi särkyvä kvartsiittimainen kivi, joka kauttaaltaan 

näyttää enempi tai vähempi karbonaattipitoiselta . Mikroskooppisessa 

tutkimuksessa osoittautuu pääminerali ainakin osalta 

olevan albiittia ja kivi kaikinpuolin varsin albiittifelsimäiseksi, mutta 

pääosaksi näitä kiviä on pidettävä sedimenttisinä kvartsiitteina, ja 

albiitti- sekä karbonaattilisäys johtuu osalta ilmeisesti tummista 

lävistävistä (albiitti-) diabaseista, joita on kvartsiitin joukossa useina 

juonina ja epäsäännöllisinä massoina . 

Kallioryhmän alapäässä on joen S-rannalla kahdessa kohdassa 

dolomiittia, joka alemmasta rantakalliosta jatkuu maalle N 65 °Esuuntaisena, 

muutaman m levyisenä kerroksena . Kivi on vaihtelevan 

väristä : valkeaa, harmaata tai punertavaa ja sisältää paljon epäpuhtauksia, 

etupäässä albiittia ja paikoin pitkäsälöistä tremoliittia . 

Dolomiittia on aikoinaan louhittu . 

Toinen esiintymä karbonaattikiveä Aakenuksen varrella, analysin 

mukaan kalsiittikiveä, on joen N-puolella metsässä alemman Rautanaulakosken 

kohdalla, n . 150 m ylös Jolhikon pirtiltä . Kalkkikivi 

rajoittuu kiilleliuskeeseen, ja vyöhykkeen leveys vieraine välikerroksineen 

on n. 25 m . 

Vielä melkoista ylempänä, joen S-puolella Vasajärvestä länteen 

esiintyy maatörmässä valkeaa melkein tiivistä kvartsiittista kiveä, 

joka länteenpäin vaihettuu karbonaattipitoiseksi ja näyttää liittyvän 

läheisiin albiittifelsimuodostuksiin . Kivi on merkitty karttaan jaspiskvartsiittien 

keltaisella värillä . 

Kvartsiittien tavallisella sinisellä on osoitettu Kurtakosta itään 

sijaitseva laaja, korkeahko ja kivinen Kurtakselkä . Sen kivi on hienorakeista, 

harmaata ja sisältää runsaasti myös molempia maasälpiä 

ja sekä tummaa että vaaleaa kiillettä . 

Kartoitusalueen valtavasti suurimmat kalkkikiviesiintymät Äkäsjokisuun 

seuduilla käy myös parhaiten päinsä liittää nyt puheena 

olevaan osa-alueeseen. Suurimman massan paljastumia ja aluetta 

esittää kuva 18 . Kuten siitä näkyy, ei yhtenäisen kaaren muotoiseksi 

merkityn kalkkikivivyöhykkeen jyrkimmän taipeen kohdalla 

ole kallioita, ja alueen yhtenäisyys on tältä kohdalta epävarma . 

Kalkkikivi on yleensä keski- tai suurehkorakeista, vaaleanharmaata 

tai maantien vieressä sijaitsevassa Aittamaan esiintymässä tumman-

harmaata, kauttaaltaan vailla silikaattisia välikerroksia, ja muutenkin 

hyvin puhdasta ; luonteenomainen lisäaines on rikkikiisu . Kartan 

mukaan kalkkikiven pinta-alaksi tulee yli 7 km 2 . Kolarin ja Muonion 

rajalla on Luntankinkallio-nimisessä Muonionjoen rantakalliossa 

keskellä dolomiittista karbonaattikiveä, sen yläpuolella kvartsiittia 

ja alapuolella mustaa sarvivälkelyhdeliusketta . Suuren kalkkikivialueen 

pohjoista haaraketta on jatkettu tähän kohtaan asti . 

Kalsiittista kalkkikiveä on myös parina pienempänä alueena 

Ristimellan talon lähettyvillä . Pohjoisempi niistä näkyy kallioissa 

talosta 0 .8 ja 1 .4 km ENE, eteläisempi pienenä kalliona lähes 2 km 

suoraan E . 

EMÄKSISET KIVILAJIT . 

Kittilän-Kolarin alueen koillisosassa tummissa liuskeissa näyttää 

esiintyvän runsaina pahkuina samantapaisia gabromaisia kiviä, joista 

mainittiin esimerkkejä Kitisenvarren-Sompion-Savukosken alueelta 

sivv . 63--65, ja joiden maasälpä enimmäkseen on albiittia . Anortiittia 

korvaa usein osittain runsas epidootti, tummana pääaineksena 

esiintyy sarvivälke . Kun esiintymien muotoa on mahdoton tarkoin 

kartoittaa, on havaintopaikkojakaan turha lähemmin mainita . Kittilän 

ja Sirkan välillä maantien varrella on näitä kiviä hyvin nähtävissä 

parissa juolussa . Ounasjoen itäpuolella tavataan kalliota Kuusipälkättivaaran 

pohjoiskärjessä sekä rakkaa Pahkavuoman Pitkäkummussa 

(kivi skapoliittirikasta) . Siv. 91 mainitussa Homejolhikossa 

on liuskeen ohella suuremmaksi osaksi emäksisiä kiviä . 

Aakenusjärveltä W tunnetaan useita kalliopaikkoja, esim . Roovasen 

N-kärjessä ja E-rinteellä, Hirveäkuusikossa ja Alakolkuttamassa . 

Aakenusjoen Vaaton niskahampaassa, jossa myös on kalliosaari 

keskellä koskea, on tavallista hienorakeisempaa vihertävää gabrokivilajia, 

jonka plagioklasin kokoomus on n . An 30 . Erikoisen alkali-, 

myös kalirikkaita muunnoksia ovat albiitti-biotiittikivet, joita on 

tavattu Ounasjoen Riikonkoskella ja Aakenuksen Sotkasjyrhämän 

S-puolella . 

Aakenustunturin pohjoispuolelle on merkitty emäksistä kiveä 

vihreällä värillä . Siinä on löydetty vain pari pientä kalliota amfiboliittimaista 

kiveä tunturinalus-»tievojen» välisissä kuruissa sekä 

vähän kiviä Varesparkuman N-rinteeltä . 

Hyvin erikoinen ja komea fragmenttinen, parhaiten vulkanisena 

agglomeraattina pidettävä kivi esiintyy Yllästunturin etelänokassa, 

ns . Tunturinhännässä . Pohjoisimmat kalliot sijaitsevat paljakan rajalla, 

missä agglomeraatti näyttää äntiklinin muodossa nousevan 

9 5

9 6 

esiin kvartsiitin alta ; venymä kallistuu loivasti pohjoiseen . Eteläisimmät 

kalliot on tavattu Luosujoen Luosukurkkiolta . Suuri osa 

fragmenteista on vaaleita, leptiittisiä ja apliittisia, jopa kvartsiittimaisiakin 

kivilajeja . 

Lounaampana Kolarissa sijaitsevista esiintymistä perustuu pohjoisin, 

amfiboliitiksi merkitty tällaisen kiven kallioihin ja rakkaan 

Siukovaarassa, jonka laella on pieni magneettikiisurikkaaseen kiveen 

tehty kuoppa, sekä erääseen 6 km ENE sijaitsevaan rakkaan . Keskimmäinen 

pienehkö näkyy vain Saarenputaan Pahtamukan kalliona 

(sarvivälkegabroa), ja eteläisin rantakallioina vähän Kolarinsaaresta 

alas sekä Ylläsjoen alimmalla, Myllykoskella . Tämä linssi on erehdyksessä 

ulotettu liian pitkälle itään, missä Ylläsjoen Pitkäkoskella 

kyllä on kallio, mutta se on hienorakeista, pääosaksi vaalean huopamaisen 

amfibolin muodostamaa kiveä, jossa on kvartsi-karbonaattisuonia 

ja rikkikiisua . Läheisyydessä on Kurt akon maantien varressa 

vähän paikallista juolua tummaa vihreäkiveä . 

ALI3IITTIFELSIT . 

Nämä vastaavat täysin sivuilla 66 ja 72 kuvattuja samanlaisia 

kiviä. K . o . alueella tunnetaan niistä vain pari mutta hyvää esimerkkiä, 

nimittäin Kittilän Nilivaarassa heti kylän länsipuolella sekä 

Aakenuksen varrella vähän Kukaspoikkion suusta alas . Edellistä on 

näkyvissä maantienkin vieressä rakkana ; se on suhteellisen karkeaa 

albiittikiveä joka sisältää myös mikroklinia, kvartsia, biotiittia ja 

kloriittia sekä hajaantumistuloksina karbonaattia ja muskoviittia . 

Jälkimmäinen on suuresti Petkulan kiven tapainen (siv . 66) . 

KALLON SYENIITTIALUE . 

Tämä massivi on epäilyksettä samaa intrusioryhmää kuin sivv . 

108-110 kuvatut Länsi-Lapin syeniitit . Alue on vähän paljastunutta . 

Kallon S SE-puolella kallioita on Pähtimännikössä, Rovapäässä ja 

Petäjävaarassa, joissa kivi on dioriitin näköistä, puhtaan harmaata, 

sisältää tummina aineksina vain sarvivälkettä ja biotiittia sekä maasälvistä 

mikroklinia paljon, plagioklasia vähemmän . Jauhojärven 

talon itäpuolella näkyy punertavaa syeniittiä, samoin Pahtakoskenmännikössä 

Lainiojoella . Alueen länsikärki on todettavissa rakkapaikoista 

Tuulijoen varrella . Pieni erillinen alue perustuu irtokiviin 

Tuulijoen ja Lainiojoen varrella ; Tuulijoella tavattu kivi on verrattain 

emäksistä, ofiittisrakenteista, ja augiitti tummana pääaineksena .

Kallon massivin pohjoisreunalle merkitty gabroalue on niin huonosti 

paljastunut ja lisäksi kivet lähemmin tutkimatta, ettei voi 

sanoa onko siinä yhtenäinen syeniittiin liittyvä gabrovyöhyke vai, 

mikä on luultavampaa, erillisiä ja eri ryhmiinkin kuuluvia intrusioita . 

Niinpä Lainiojoen Mustakoskelta 1 km NNE sijaitsevassa kummussa 

on suuria paikallisia kiviä vaihtelevaa ja epähomogenista, os . fragmenttirakeiselta 

näyttävää karkeahkoa emäksistä kiveä, ja Vesikkojärveltä 

jokin matka E pari lujaa rakkaa mustanvihreää tummaa 

gabroa . Lainiojoen Mustakoskessa ja Palokurkkiossa on gabrolohkareita, 

ei kuitenkaan täysin paikallisia . Gabroalueen itäkärki on ulotettu 

Kaukosen Hangasvaaran pohjoislaen kohdalle, missä esiintyy 

Hackmanin kuvaama skapoliittirikas gabro . Tämä on selvästi 

suuntautunutta ja ulkonaisesti samannäköistä kuin emäksiset kivet 

siinä vähän pohjoisemmassa, siv . 139 mainittavassa vyöhykkeessä, 

joka kartalla on merkitty amfiboliitiksi . 

LÄNSI-LAPIN SILLIMANIITTIGNEISSI- JA SYENIITTIRIKAS 

ALUE . 

Alueeseen kuuluu lähes koko Muonio sekä Kolaria ja Enontekiötä . 

Vaikkakin vaihteleva, se on erittäin yksilöllinen ja hyvin muita vastaan 

rajoittuva nimessä mainittujen, siitä yhteensä paljon yli puolet 

muodostavien kiviryhmien ansiosta . 

Länsi-Lapin pinnanmuodostus on varsin vaihtelevaa . Etelästä 

Muonion kirkon leveydelle seutu on kauttaaltaan epätasaista osaksi 

huomattavin korkeuseroin ; n . 200 metrin tasolla sijaitsevista laaksoista 

kohoavat jo eteläosassa muutamat kerot yli 400 metrin, ja 

pohjoisempana on 500 in vaiheille nousevia tuntureitakin . Pohjoisempi 

puoli alueesta on epäsäännöllisempää . Täällä on paikoin huomattavia 

suo-alueitakin (joiden korkeudet täällä alkavat n . 240 metristä), 

ja Palojoen suusta pohjoiseen tulee yleinen laakeus vallitsevaksi 

. Ylimuoniosta pohjoiseen suuntautuva kvartsiittivyöhyke muodostaa 

jonon laajoja, yli 400 m korkeita ympäristöstään voimakkaasti 

erottautuvia vaaroja . Ounastunturin roukkiossa Länsi-Lappi liittyy 

Ounasselän morfologiseen selkärankaan . 

GNEISSIKIVILAJIT . 

Alueen sedimenttisyntyiset kivet ovat kauttaaltaan niin vahvasti 

metamorfisia, että kvartsiitteja lukuunottamatta miltei kaikkia voi 

nimittää gneisseiksi . Näistä muodostaa pääosan koko Etu-Lapissa 

yksin tänne rajoittunut hyvin kvartsirikas, myös huomattavasti maa- 

2923.-39 13 

9 7

98 

sälpää sekä tavallisesti sillimaniittia sisältävä gneissi, joka kartassa 

on merkitty vaaleamman harmaalla pohjavärillä ja sinisillä koukeroilla 

. Se on tyypillisenä pienirakeinen, epähomogeninen, punaharmaa 

tai usein silmäänpistävän punainen kivilaji . Maasälpärikkaus ja 

kiven melkoinen yksitoikkoisuus ovat aiheuttaneet, että aikaisemmissa 

tutkimuksissa tätä gneissiä on pidetty osalta gneissigraniittina ; 

yleisen selvän juovaisuuden ja suonimaisuuden perusteella taas on 

laajoja aloja pidetty graniitin runsaasti lävistäminä kvartsiitteina tai 

suorastaan kvartsiittimigmatiitteina . Tällaistakin sisältyy kartan 

k . o . merkintään, mutta pääosaltaan muodostuma on luonnollisimmin 

käsitettävissä alkuperäisen kokoomuksensa säilyttäneeksi piihapporikkaaksi 

sedimentiksi, arkosiksi tai kiillepitoiseksi hiekkakiveksi 

. Suonigneisseille ominaiset karkeammat graniittisuonet puuttuvat 

suurelta osalta kokonaan . Selviä alkuperäisiä rakennepiirteitä, 

kuten selvää kerroksellisuutta tai vakuuttavaa klastillisuutta ei varsinaisissa 

gneisseissä kuitenkaan ole tavattu . Juovaisuus ja muu epähomogenisuus 

ovat ilmeisesti oleellisesti metamorfista alkuperää . 

Sillimaniittia esiintyy gneisseissä hajallisinakin neulasina, mutta 

erikoisesti mikroskoopissa luonteenomaisina kimppuina ja lyhteinä, 

jotka pitenevät paljainkin silmin näkyviksi viiruiksi ja paisuvat nyrkinkin 

kokoisiksi kyhmyiksi, jotka joskus ovat muodoltaan säännöllisen 

soikeita . Sellaisissa on sillimaniitin ohella, tavallisesti paljon 

sitä runsaammin, kvartsia . Hyvin muodostuneita kvartsi-sillimaniittikyhmyjä 

ympäröi säännöllisesti maasälpärikas graniittimainen massa, 

jonka kokoomus ilmeisesti on käynyt tällaiseksi kvartsi-sillimaniittiaineksen 

eroittumisen vaikutuksesta . Muina Al-rikkaina mineraleina 

on havaittu, vaikka harvoin, granaattia (Luosujärven SE-puolella, 

mikä alue ei eroa ympäristöstään niin jyrkästi kuin kartalla käytetystä 

erilaisesta pohjaväristä näyttää) ja kordieriittia (Muonionkosken 

Äijänkorvalla, myös karkeana ja silmin tunnettavana gneissiä lävistävissä 

pegmatiittisuonissa) . Kiilteistä tavataan sekä biotiittia että 

muskoviittia säännöllisesti . Maasälvistä on plagioklasi miltei aina 

suuresti alakynnessä mikrokliniin nähden tai puuttuu kokonaan . 

Kolarin pitäjän alueella esiintyvät kvartsirikkaat sillimaniittigneissit 

muodostavat kaksi suurta vaarajonoa, jotka juoksevat yhteen 

Äkäslompolon S-puolella : kaakonpuolisen Paloselän-Niesaselän 

(johon korkea paljas Niesakero kuuluu) - Lompolonvaaran sekä luoteenpuolisen 

Rautuvaaran-Malmivaaran . Etenkin Niesaselän kaikissa 

laissa on laajalti paljastumia, ja runsaasti niitä tapaa myös 

Luosujärveltä etelään Isossa Hevosmaassa ja Hyyverovassa sekä 

siitä pohjoiseen Lompolonvaarassa . Muutamissa Niesaselän laissa : 

Keronlaessa, Jakolaessa ja Karkilaessa on I . Steningin havaintojen

mukaan vita 1924 myös vaaleanharmaata, jokseenkin puhdasta ja 

klastilliseita näyttävää kvartsiittia, kuten kartalla on osoitettu . 

Kirjoittaja ei ole paikalla ollut voidakseen piirtää kvartsiitin rajoja 

tarkemmin ja voidakseen sanoa mielipidettä siitä, onko kysymyk- 

Kuva 19 . Skapoliittipilkkuja sisältävä kvartsiittinen 

kiilleliuske . Yllästunturin Varkaankuru, 

Kolari . (Hackmanin teoksesta) . 

Fig . 19 . Siliceous mica-schist with rounded, 

secondary grains of scapolite . Lower part of the 

stream valley on the N . slope of Yllästunturi, 

parish o f Kolari, Muonio map sheet (Hackman, 

Kittilä-Lappmark, p . 53) . 

sessä gneissimuodostuman kvartsiittisempi osa vaiko mahdollisesti 

Yllästunturin kvartsiitin jatko . Niesaselän vyöhykkeen SW-kärki 

näkyy Petäjämaassa ja viimein Juvakaisenmaan malmin paljastumilta 

2 .5-3 km ESE sijaitsevissa kummuissa . Molemmilla näillä 

paikoilla gneississä on hyvin kehittyneitä kvartsi-sillimaniittikyhmyjä . 

NW-puolisessa, Malmivaaran vyöhykkeessä on paljastumia vähemmän. 

Suurimmat kalliot ovat Sarvilaessa Kuopan taloa vasta-

100 

päätä . Äkäsjoen varrella Äkäslompolosta alas on kallioita vähän, 

varsinaisia rantakallioita ei juuri yhtään . Vaaleansinisellä värillä 

merkitty alue näyttää joka tapauksessa eroavan sillimaniittigneisseistä 

; se on ilmeisesti vielä kvartsiittisempaa ja sitäpaitsi runsaasti 

graniitin lävistämää (vrt . siv . 108). Lounaassa tähän kuuluvat 

kivet ulottuvat Äkäsjokisuun kalkkikivikaaren selkänä osaksi Muonionjokeen 

asti . Niinpä Äkäsjoen suusta 1 .2 km E sijaitsevan Halinkojärven 

N-rannalla on suuria kallioita ja niissä S-puolella ryppyisesti 

poimuista muskoviittigneissiä, N-puolella laakamaista kvartsiittia, 

jonka laatuista näkyy vähän Halingonkankaallakin - Äkäsjoen 

suusta 0 .5 km ENE . 

Äkäslompolon itäpuolella, tunturien rinteessä •Kesankijärven Wpään 

kahden puolen sekä Yllästunturin Varkaankurun alaosalla on 

tummanharmaata hienorakeista kvartsiittiliusketta, joka mikroskoopissa 

on klastillista ja muuten sangen muuttumatonta, paitsi että 

se suurimmalta osalta sisältää pyöreähköjä skapoliittitäpliä (kuva 19) . 

Suoppamaassa 5 km Tiurajärven NW-puolella Muoniossa alkaa 

uusi laaja gneissivyöhyke, joka pohjoisempana laajenee suurimman 

osan Muonion pitäjän leveydestä käsittäväksi . Eteläpäässä vyöhykettä 

kivi on hyvin paljastunut useassa suuressa vaarassa . Se näyttää 

olevan täällä jotenkin sillimaniittiköyhää tai sillimaniittivapaata . 

Olostunturin etelä- ja länsipuolella alueessa on vain muutama harva 

paljastuina, paras Muonionkosken Äijänkorvalla, jonka rannat ovat 

pystyjä, aika korkeita kallioita . Pohjoisempana on taas suuria kallioita 

Junkijärven NW-puolisessa Junkirovassa ja pienempiä monin 

paikoin . Näillä seuduin ovat sillimaniittirikkaat kyhmyt tavallisia ; 

parhaimmin nähtävinä sellaisia on Pallasjärven maantien leikkauksella 

vähän matkaa Särkijärveltä (kuva 20) . Pohjoiseen jatkuu 

jotenkin alkuperäisen kokoomuksiselta näyttävää gneissiä pitkin 

Vuontisrovaa Vuontisjärven W-puolella (Kotakorvan koskessa Torassiepin 

luona on kvartsiittista kiveä), mutta lännempänä on granitisatio 

kaikkialla Jerisjoelta pohjoiseen jo hyvin tuntuvaa . Kokoomukseltaan 

poikkeavat liuskelaadut ovat saattaneet säilyä paremminkin, 

kuten esim . jotenkin kvartsiittinen gneissi Ounasjärven ja 

Muotkajärven välistä S sijaitsevalla laajalla kalliokolla ja sarvivälkebiotiitti-plagioklasigneissi 

Palojoensuussa ; hyviä kallioita on Muonionjoen 

rannalla kylästä vähän ylös . 

Ainoat emäksiset kivet koko Länsi-Lapin alueella ovat gneisseissä 

kapeina kerrosmaisina massoina tavattavat amfiboliitit . Suurelta 

osalta ne näkyvät vain juoluina matalilla mailla ; korkeammilla paikoilla 

niitä esiintyy harvoin . Eräs sellainen tapaus on Olostunturin 

pohjoisrinteessä, missä amfiboliittia pistää esiin pieninä kallioina

pitkällä matkalla kvartsiitin ja alla olevan sillimaniittigneissin rajalla ; 

kerros on korkeintaan jonkun 10 m paksu . Pienempiä kerroksia on 

nähtävissä Ala- ja Ylimuonion välillä maantien varrella Poikkijärven 

luona sekä vähän pohjoisempana Nulusrovalla . Muonionkosken Äijänkorvan 

alapäässä sillimaniittigneississä on välivyöhyke heikosti 

järjestynyttä, gabromaista amfiboliittia . 

Kuva 20 . Kvartsi-sillimaniittikyhmyjii sillimaniittigneississä 

. Pallasjärven maantien leikkaus vähän matkaa Särkijärveltä, 

Muonio . Valok . A. Laitakari . 

Fig . 20 . Quartz-sillimanite nodules in the sillimanite-g-neiss . 

Close to the road to Pallastunturi tourist station, near Särkilärvi, 

Muonio map sheet . 

KVARTSIITIT . 

Länsi-Lapin suurimman kvartsiittialueen muodostaa Ounastunturi 

ja muutamat siihen eteläpuolella liittyvät tunturit ja suuret 

vaarat Lehtirovaan asti Pallastunturin SSW-puolella . Raja itäpuolista 

Kittilän vihreäkivialuetta vastaan on ainakin enimmältä 

selvä ja säännöllinen sekä tektonisluontoinen . Täydellisesti paljastunut 

kontakti on havaittu Pallastunturin Puukeron harjalla 2 .5 km 

Vuontisjärven N-päästä NNE olevalla laajalla huuhtoumakalliokolla . 

Kontaktilla on muutaman m leveydeltä kovasti särkynyttä, punaja 

vihreäjuovaista, miltei tiivistä myloniittia, jonka kaade on N 60- 

70 °NE, joten kvartsiitti siis jää alle . Lehtirovan kalliomailla (niitä 

on NE-juurella laaksossa Laukupaloa vastaan ja parissa paikassa 

N-rinteellä) kvartsiitissa on kaade loiva koilliseen, joten se täälläkin 

näyttää olevan amfiboliitin alla . Pohjoisessa taas, Pahakurulla Ounastunturin 

eteläpäässä, missä molempien kivilajien alueella on erit-

102 

täin laajalti paljaita kallioita, liuskeisuusasento kallistuu molemmissa 

rajan lähellä 30-45 °WSW, mikä varmasti on rajapinnankin suunta, 

j a kvartsiitti tulee niinmuodoin päälle . 

Pallasjärven W-puolinen Välivaara on Ounastunturin tyyppistä 

kvartsiittia, W-laidaltaan myös kiilleliusketta, jotka tässä ovat nähtävästi 

kokonaan amfiboliitin ympäröimät . Vaaran N-päässä on 

jylhä kallioseinä . Kerrokset ovat loivassa, osalta aivan makaavassa 

asennossa, ja NE :ssä on itään kallistuva kontaktipinta miltei näkyvissä 

. Lännempänä on Killinpoikainjärvistä keskimmäisen S-rannalla 

kvartsiittikallio, mutta ympärillä monessa kalliossa amfiboliittia 

tai vihreää sotkuista kiveä, ehkä molempien sekaantumistulosta 

. Muuten maapeite on niin laaja ja yhtenäinen, ettei kivilajien 

ilmeisesti näillä paikoin tavallista sotkuisempia suhteita ja 

rajoja ole voitu tarkemmin selvittää . 

Edellämainituilla kalliopaikoilla kvartsiitti on osalta heikosti 

vaaleanpunertavaa, osaksi ja ehkä yleisemmin harmaan vihertävää, 

joskus ruskehtavaakin . Jälkimmäiset tyypit ovat sangen epäpuhtaita 

sisältäen tuntuvasti maasälpää, kiilteitä sekä erikoisen luonteenomaisesti 

Ca-pitoisia tummia mineraleja : epidoottia ja vaaleahkoa 

sarvivälkettä, joskus diopsidia, joista kiven yleinen vihertävä 

värisävy johtuu . Klastillisuutta on silmällä yleensä vaikea tai mahdoton 

havaita . Epidootti on mainituista Ca-mineraleista usein ainoa 

puhtaammissa kvartsiiteissa ; sitä esiintyy myös punertavissa, joiden 

maasälpäpitoisuus on alhainen . Sarvivälke ja diopsidi ovat vallitsevina 

kvartsiitteihin liittyvissä gneissimäisissä ja vielä tummemmissa 

kivissä . 

Mainitunlaista »Ounastunturin kvartsiittia» on itsessään Ounastunturissakin, 

paitsi Pahakurulla sen koko pituudelta, ainakin huomattavana 

osana Pyhäkerossa ja Rautukerossa . Rautukeroa 1 . 

-vaaraa lukuunottamatta Ounastunturin lailla näkyy kalliota verrattain 

vähän . Outtakassa sekä tunturin itäosassa tavataan vallitsevana 

selvästi klastillista, harmaata ja suhteellisen puhdasta kvartsiittia, 

jossa näkyy jopa virtakerroksellisuuttakin, ja jossa kvartsin lisäksi 

on vain kiillemineraleja (etupäässä serisiittiä) ja vähän maasälpää . 

Kerrosasennot ovat aina loivia, tunturin sisään kaatuvia . - Pahakurulta 

etelään, missä kvartslittivyöhyke kartalla kulkee leveänä, 

ovat suuret ja korkeatkin maat, kuten Saariselkä ja Raijanselkä, 

kokonaan maan peittämiä . Sitä paremmin näkyy kvartsiitti Pahtaselän 

»Isossapaljaassa», maan E-rinteellä Keräsjärven pohjoispään 

tasalla sijaitsevassa valtavassa, rotkoisessa huuhtoumakalliokossa . 

Ounastunturissa kvartsiittia lävistävät paikoin pegmatiittijuonet, 

muodostaen esim . Pyhäkeron NE-rinteellä melkoisia kallioita . Paha

kurun latvalla graniittia on jo paljon, ja vielä enemmän Ruoto- ja 

Könkäsentunturissa sekä Ruotovaarassa, missä kvartsiitti on käynyt 

lasimaiseksi . Myös Kerässiepin kylän maassa, missä kalliota vähän 

näkyy, kvartsiitti on lukuisain graniittijuonien lävistämää . Ounastunturin 

länsipuolella tullaan migmatiittiselle kallioperälle, joka, jos 

mahdollisimman suurta johdonmukaisuutta olisi noudatettu, olisi 

pitänyt merkitä vaaleansinisellä pohjavärillä, koska se perusluonteeltaan 

on kvartsiittista tai »leptiittisiä» liusketta ja eroaa sillimaniittigneisseistä, 

joiden merkintä nyt ulottuu Ounastunturin kvartsiittiin 

asti . Toiselta puolen on molempien gneissilaatujen raja epävarma 

ja niitten asu graniittiutumisen vuoksi osaksi niin sama, että 

eri pohjavärin käyttö tuntureita lähinnä olevalla alueella olisi saattanut 

vaikuttaa sekoittavasti ja tuoda esiin liioitellun jyrkkiä eroja . 

Hetasta Ounastunturille vievän turistipolun varrella k . o . kiviä, 

kvartsiittisia ja leptiittisiä gneissejä on nähtävissä runsaina irtokivinä 

ja myös pieninä kallioina . Ne ovat juovaisia ja sisältävät 

vaihtelevin määrin sarvivälkettä ja diopsidia ; myöskin yksinomaan 

näiden mineralien muodostamista juovista lähteneitä lohkareita on 

joukossa . 

Jerisjärven ja Äkäsjärven kohdalla kvartsiitti jatkuu vain kapeana, 

mahdollisesti katkonaisena rajaseinänä itäpuolisia amfiboliitteja 

vastaan . Se on merkitty meneväksi Keimiötunturin SW-nokan 

ja siitä NNW sijaitsevan Sammalvaaran yli, joissa ei kylläkään ole 

mitään näkyvissä, mutta polun varrella Keimiötunturin S-puolella 

on kvartsiittia runsaasti pitkällä matkalla lohkareina, välillä graniittia 

. Keimiötunturin uloimmassa W-kärjessä on taas amfiboliittikallio, 

jonka osoittama vyöhyke kartassa on erehdyksessä saanut 

graniitin värin . Koivarovalla on polusta vähän E kvartsiittia amfiboliitin 

sisässä kulkevana, tähän sekaantuneena sotkuisena vyöhykkeenä 

. Samanlaista, vihreäjuovaista epäpuhdasta kvartsiittia esiintyy 

pieninä kallioina Rauhalan kylällä sekä siitä vähän matkaa S . 

Kylässä olevan isoimman kallion W-osassa on amfiboliittista kiveä, 

jonka saattaa ajatella tunkeutuneen intrusionakin kvartsiittiin, 

mutta pitkin rajaa on myös graniittitunkeumia, joiden vaikutus on 

omiaan sotkemaan vanhempien kivien suhteita yhä suuremmassa 

määrässä . 

Rajavyöhykkeen eri kivilajeja ja niiden suhteita parhaalla mahdollisella 

tavalla valaiseva paikka on Pahtamaa, Äkäsjärven Linkuniernestä 

2 km S . Maan W-nokalla esiintyy lävistävää vaaleanpunaista 

graniittia, josta itään on ensin puhdasta lasimaista kvartsiittia, 

sitten diopsidisarvivälkegneissiä, epidoottisarvivälkegneissiä ja 

viimein tummaa hienorakeista kvartsiittiliusketta, pohjoisempana 

103

1 04 

myös liuskeista amfiboliittia . »Gneissit» ovat verrattain karkeita ja 

tummat mineralit epätasaisesti jakaantuneet . 

Äkäsjoen varrella Saivonsuvannolla ja vähän alempana, Tiurajärven 

kohdalta E-ESE, on pitkälti suurenmoisia rantakallioita, 

osaksi kohoten joesta pystyinä n . 15 m korkeuteen, joissa kvartsiittinen. 

aines on pääosana . Se on osaksi laakamaista serisiittikvart 

siittia, osalta eheämpää, punertavia, maasälpä- ja myös epidootti- - 

pitoista, ja vuorottelee samantapaisten diopsidi-sarvivälkegneissikerrosten 

kanssa kuin Pahtamaassa . Kvartsiittia lävistävät lukuisat 

kerrossuuntaiset, liuskeutuneet apliitti- ja pegmatiittijuonet, joita ei 

ole kaikkia helppo eroittaa sedimenttisarjan maasälpärikkaista kerroksista. 

Sarjan kulkusuunta on SSW-NNE, viistoon poikki joen, 

ja kaade n . 60°WNW . Kulkusuunnassa SSW on samoja kiviä näkyvissä 

vielä 2 km päässä Tiuraselän nokalla . Saivonsuvannolla tulee 

kvartsiitin W-puolella joen E-rannalla vastaan kapealti granaattipitoista 

gneissiä, W-rannalla tummaa, hyvin antofylliittirikasta 

liuskekiveä (merkitty karttaan pienellä amfiboliittialueella) . Näistä 

W, viimeisenä vanhempaa graniittia vastaan, on kapea karbonaattikivisauma 

. Äkäsjoen itärannasta pohjoiseen pistävän syvän poukaman, 

itse »Saivon» pohjukan ja joen välissä kohoaa tornimainen 

kallio, »tapuli», pegmatiitti- ja kvartsisuonien lävistämää karkeaa 

diopsidikiveä, joka jatkuu inatalana harjanteena SSW :hen joelle ja 

sen toisellakin puolella . »Tapulin» juuressa on myöskin muuttumatonta 

karbonaattikiveä, hyvin serpentinirikasta kalkkikiveä . 

Saivonsuvannon vyöhykkeen jatkolla NNE tulee vastaan laaja 

kvartsiittinen Äkäskero, jonka kivi jokseenkin epäilyksettä liittyy 

Keski-Lapin nuorempiin, vihreäkivien päällä oleviin kvartsiitteihin . 

Saivonsuvannon kalliot saattavat ollakin Äkäskeron vyöhykkeen 

vahvasti liuskeutunutta, graniitin lävistämää pohjaosaa . Vielä ilmeisemmin 

nuorempaan kvartsiittiin luettavia ovat ne mitä esiintyy 

Äkäsjoen varrella paljastuneena Kukaslompolon ala- ja lähinnä ylipuolella 

. 

Äkäsjoen poikki Aakenuksen latvalle menevä liuskevyöhyke on 

irtokivistä päättäen diopsidigneissiä, samanlaista kuin Pahtamaassa 

(siv . 103) . 

Kuertunturin kvartsiitti Äkäslompolon W-SW-puolella näyttää 

jokseenkin selvään eroavan nuoremmista . Alueen NE-pää kylän 

luona on selvästi pyöreähkö ; kulkusuunta kaartuu tässä, kovasti 

graniitinsekaisessa rajavyöhykkeessä ympäri pienempiä poimuja tehden 

. Tunturilla kvartsiitti on mikroklinipitoista, lujaa, täysin uudesti 

kiteytynyttä . NW- ja SE-rinteillä havaitaan plagioklasirikkaita 

gneissimäisiä välikerroksia, kaakossa myös hyvin »vihreäminerali»-

ikkaita vyöhykkeitä . SW-pään vahvasti graniittiutunut kvartsiitti 

muodostaa rakkoja Kuervaaran ylilaessa . Kuerjoen suun könkäillä, 

Kuerlinkoilla nähdään erinomaisesti paljastuneena sarvivälke- ja 

epidoottipitoista, juovaista kvartsiittista gneissiä, jonka maasälpä on 

pääosaksi plagioklasia ja jossa kvartsia ei ole puoltakaan koko 

kivestä . 

Muonion pitäjän etelärajalla maantien kahden puolen sijaitsee 

varsin laaja Tapojärven kvartsiittialue . Kvartsiitti muodostaa lukuisia 

laajoja, kuivia ja kivisiä vaaroja ja on niin muodoin hyvin 

paljastunut. Kivi on vaaleamman tai tummemman harmaata, osaksi 

juovaista, verrattain kiillerikasta, suhteellisen hienoa ja lyödyltä pinnalta 

himmeää . Myös karkeaklastisempia muunnoksia on nähtävissä 

esim . Tapojärven kylässä sillan S-puolella pieninä kallioina ; sillan 

N-puolella taas näkee kaunista virtakerroksellisuutta . SW-osassa 

aluetta ei ole lainkaan graniittijuonia . Tapojoen suulta 1 km N on 

nähtävissä kauniisti laakamaisesti liuskeista kvartsiittia muurikivilouhoksella 

. Täältä E ilmestyy runsaasti punaisia graniittijuonia, 

joiden välissä kvartsiitti ensin säilyttää himmeän, likaisen ulkonäkönsä 

(myös »vihreämineraleja» esiintyy paikoin), mutta graniitin 

lisääntyessä se muuttuu valkoisemmaksi ja vihdoin aivan lasimaiseksi 

. Kiuasselän SE-nurkalla graniittia on yhtä paljon kuin kvartsiittiakin 

muodostaen tässä risteileviä suonia ja isompia pahkuja . 

Kangosjärven E-puolinen N-S-suuntainen kvartsiittijakso kuvataan 

kumpukvartsiittien yhteydessä, koska se konglomeraattivyöhykkeensä 

perusteella todennäköisemmin kuuluu niihin . 

Olostunturi ja Särkitunturi muodostavat oman kvartsiittijaksonsa 

Muoniosta Kittilään lähtevän maantien eteläpuolella . Yhteys 

ei ole varma, mutta ainakin Mielmukkavaarassa Olostunturin Epuolella 

näkyy laella jotenkin puhdasta kvartsiittia . Särkitunturiin 

on liitetty pohjoispuolelta Särkivaarat ja idästä Mielsattiselkä, joiden 

kivi on epäpuhtaampaa . Kummankin tunturin laet ovat pelkkää 

puhdasta kalliokkoa . Kvartsiitti on enimmältään lujaa ja lasimaista, 

karkeannäköistä, ja se sisältää myös, etenkin Olostunturissa, selvästi 

eroittuvaa maasälpää ja sarvivälke- ja epidoottirakeitten muodostamia 

vihreitä pilkkuja, vieläpä näistä mineraleista rikkaita gneissimäisiä 

kerroksia . Olostunturissa on paljon pegmatiittisuonia . Myös 

sillimaniittipitoista kvartsiittia on tavattu, ja tämä vyöhyke onkin 

mahdollisesti läheisessä suhteessa sillimaniittigneissimuodostumaan . 

Kätkäsuvannon itäpuolinen kvartsiittivyöhyke käsittää etelästä 

lukien Utkuvaaran, Mielmukkavaaran, Miasvaaran, Vuossukkavaaran 

ja Vuossukkaselän eteläosan ; etelään taipuvan kärjen voi havaita 

Hangasselässä . Utkuvaaran pienissä kallioissa on vallitsevana vähän 

2923,-39 

1 0 5 

14

10 6 

rakoillut, punamaasälpäinen, apliittimainen, epäselvään juovainen, 

osalta myös kiillerikas kivi, ilmeisesti vahvasti graniittiutunut kvartsiitti 

. Myös selviä pegmatiittijuonia on paikalla . Vielä Utkujärven 

SE-puolellakin ilmennee saman vyöhykkeen jatkoa Nulusrovan runsaassa 

kvartsiittisessa aineksessa . Vyöhykkeen keskiosan vaaroissa 

kalliot ovat melkein yksinomaan E-rinteillä, esim . Miasvaarassa muodostaen 

korkeita pahtoja . Kivi on vaaleanpunertavaa ja miltei lasimaista, 

mikä tyyppi on tuttu Ounastunturista . Vuossukkaselän Sosassa 

kalliota on laajalti, ja kvartsiitin kulun kääntymistä voi 

seurata askel askeleelta . Asento on synklinalinen, kaade kaaren keskellä 

loiva S . 

Viimeinen Länsi-Lapin kvartsiittialueista esiintyy Hetan Jyppyrässä. 

Kivi on vaaleanharmaata, vahvasti muuttunutta, ja sisältää 

epäsäännöllisiä osueita lävistävää valkeahkoa pegmatiittia . Mineralogisesti 

se on »Ounastunturin kvartsiittia» (sisältää vallitsevan kvartsin 

ohella albiittista plagioklasia, epidoottia ja vähän kiilteitä), muttei 

sovi oikein tämän tunturin jatkoksi tektonisesti sen vuoksi, että 

venymä kallistuu täälläkin S kuten Ounastunturissakin . 

GNEISSIEN MIGMATIITTIUTUMINEN JA SITÄ AIHEUTTAVAT GRANIITIT. 

LINA-GRANIITTI . 

Migmatiittiutumista esiintyy Länsi-Lapissa erittäin laajalti, ja 

kvartsiittien yhteydessä siihen on jo usein viitattu . Gneissit ovat 

graniittivaikutuksen suhteen ymmärrettävästi paljon herkempiä . 

Sillimaniittigneisseistä tulee sen johdosta pienehkö- tai keskirakeisia, 

alkuperäistä homogenisempia, mutta jatkuvasti epämääräisen laimuisia 

ja juovaisia kiviä, joiden maasälpärikkaassa päämassassa voi 

erottaa sekä kiille- että kvartsirikkaita mutkittelevia osueita ja näissä 

usein myös sillimaniittiviiruja . Mitä parhaiten sellaista kiveä näkee 

Kaarneksenkoskella Utkujärven pohjoispäässä, ja se on vallitsevana 

Siosjoen-Liepimäjärven linjalta länteen alueen pohjoisosassa kaikkialla, 

missä gneissin harmaa pohjaväri esiintyy . 

Toisenlainen migmatiittityyppi on nähtävissä Muonion rajalla 

Puolitaipaleesta 4 km SW sijaitsevassa Pahtavaarassa, missä on 

suuria, etelään äkkijyrkkiä pahtakallioita . Kivi on enimmäkseen 

apliittimaista, keskirakeista, valkeahkoa ja hyvin kvartsirikasta vaikuttaen 

vahvasti muuttuneelta maasälvän impregnoimalta kvartsiitilta 

. 

Asultaan jo suuresti graniittia lähenevä gneissimigmatiitti ei tietenkään 

eroa jyrkkään kartalla vaaleanpunaisella pohjavärillä merkitystä 

migmatiitista, eivätkä rajat ole varmoja . Kartan painamisen

jälkeen on jo huomattu, että Muotkajärven NE-puolelle pistävä 

»gneissigraniitti»-kieleke sisältää hyvin litistyneitä sillimaniittikyhmyjä, 

joten sitä on ennemmin pidettävä gneissimigmatiittina . Yleensä 

kuitenkin gneissialkuperään viittaavat piirteet, kvartsiittiset juovat 

yms . puuttuvat kyseessä olevista kivistä ; ne ovat kahden graniittisen 

aineksen, harmahtavan pienirakeisen vanhemman ja punaisen, keskisuurirakeisen 

nuoremman seoksia, ja sisältävät jokseenkin usein myös 

amfiboliittisia juovia . Näitä migmatiitteja voi tarkastella Ounasjärven 

kalliorantaisissa niemissä, Hetan-Ylimuonion postitien varren 

kivikoissa, Muonionjoen Alasella Hirvaskoskella sekä Luponkurulla 

Sonkamuotkan-Muotkajärven välillä . Muonionjoen Kelokurkkiolla 

rantakallioiden pääosa on pegmatiittia . Kaikkein paras, vaikka vähän 

poikkeavanluontoinen paljastuma on Pahtajärvellä Hetasta 3 km N, 

siinä vallitsee hapan, punertava viiruinen graniittinen gneissi, jonka 

ohella tapaa tummempia sekä kvartsiittisempia juovia ja suuria 

pegmatiittijuonia . 

Selvemmin ympäristöstään erottuvan gneissigraniittisen massan 

muodostaa Kipparinvaara Torasjärven N-rannalla Muoniossa . Itse 

vaaran kivi on keskirakeista harmaata plagioklasigneissigraniittia, 

ympäristöllä matalissa juoluissa se on hienompaa ja punertavaa ja 

tunkeutuu migmatitoivana viereiseen gneissiin . 

Edellämainittua nuorempaa graniittia esiintyy Enontekiön puolella 

myös puhtaampina pahkumaisina massoina, jotka etelämpänä 

ovat Ruotsin puolella laajalle levinnyttä ns . Lina-graniitin tyyppiä ; 

tämä taas on identtinen idempää tunnetun Nattasen tyypin kanssa 

(vrt . sivuja 146-147) . Suurin massivi on merkitty Sonkavaaraan, 

jossa kuitenkin kallioita on vähän, laella ei lainkaan, ja myös vanhempaa 

ainesta esiintyy huomattavasti . Pohjoisempana näyttää 

tulevan vallitsevaksi nuoremmaksi graniitiksi heikommin punertava 

Hetan graniittiin liittyvä tyyppi . 

Suurempi alue Lina-graniittia on Muonion eteläosassa maantien 

varrella . Tien vieressä näkee vain lohkareita ; suuria kallioita on 

esim . alueen pohjoiskärjessä Saijavaaran laessa ja Muonionjoen rannalla 

Pyssykorvalla . Varsinkin jälkimmäisessä paikassa graniitti on 

karkeaa, hyvästi vaakasuoraan rakoillutta ja sorautuvaa . Graniitin 

väri on yleensä laimeahkon, harmahtavan punainen, rajoilla vielä 

vaaleampi . Sellaista muunnosta esiintyy korkeana rantakalliona 

Muonionjoen Pakamukalla heti ylös Pakajoen suusta . Rakoilu on 

tässä säännöttömämpi, kivessä on nebuliittisia täpliä ja selviä murtokappaleita, 

ja Ruotsin rannalla esiintyy migmatiittia, missä graniitti 

on jäänyt vähemmistöön . 

1 0 7

1 0 8 

Migmatiittiutumisesta Äkäsjoen varrella on mainittu jo sivuilla 

100 ja 104-105 . Vaaleansininen pohjaväri on siellä pääosalta annettu 

alueelle, missä graniittivaikutus on niin voimakasta, että vanha aines 

on suurelta osalta muuttunut tuntemattomaksi . Se, mikä vielä 

erottuu, on kvartsiittista, niinkuin näkyy Kivivuopionvaaran S-pään 

pahdassa (Valkeajoelta vähän ylös) sekä Kaupinselässä Äkäslompolosta 

NW . Vaaleanpunainen apliittinen graniitti tänne merkityssä 

kahdessa alueessa tuskin liittyy syeniitteihin ja olisi ehkä ennemmin 

pitänyt merkitä tummanpunaiseksi . - Kiuaskeron graniittipahku on 

pegmatiittista . 

SYENIITIT JA NIIHIN LIITTYVÄT GRANIITIT . 

Länsi-Lapin laajimmalle levinneen syväkivilajiryhmän inuodostavat 

syeniitit, jotka myös Ruotsin puolella vastaavalla leveydellä 

ovat sangen yleisiä . Ne ovat normalisen karkeita, yleensä selvään 

suuntautuneita, osaksi vahvastikin gneissimäisiä kiviä, joiden tavalliset 

värisävyt ovat punertava, punervan tai harmaan violetti ja 

harmaa . Huomattava tummien ainesten pitoisuus tekee ne pilkullisiksi 

tai pienoiskirjaviksi, kvartsia taas ei paljaalla silmällä voi tavallisesti 

erottaa . Massivien rajat ovat säännöllisiä, kivi ei muodosta 

juonia migmatiitteihin eikä sisällä juuri lainkaan vieraita murskaleita 

. Siinä olevat graniittijuonet ovat myös jyrkkärajaisia ja selviä . 

Tavallisten syeniittien mineralikokoomuksen muodostavat plagioklasi 

(tavallisesti vyöhykerakenteista, vaihtelee An 1 ,-,1 , ., usein kokonaan 

alle An 20 ), mikroklini, diopsidinen augiitti (puuttuu usein), 

sarvivälke, biotiitti ja kvartsi, lisäaineksina on epidoottia, titaniittia, 

malmia jne . Plagioklasi on tavallisesti mikroklinia runsaampi ; augiitti, 

milloin sitä esiintyy, on sarvivälkettä vanhempi ja tämän 

osaksi syrjäyttämä kiteytymistulos . 

Enimmäkseen tavallisia ja tyypillisiä syeniittejä ovat eteläisin 

pienehkö Ristimellan alue, suuri alue Muonion eteläosassa sekä Jerisjärven 

alue . Komeimpia paljastumia on Kihlangin S-puolella Porovaarassa 

sekä Penäjäpahdassa Muonionjoen rannalla, Pakasaivolla 

Pakajärven SE-puolella sekä Pahtajärvellä n . 3 km Muonion Salmijärveltä 

S . Ristimellan alue on paljastunut varsin hyvin, mutta 

Jerisjärven massivi on piirretty melkein kokonaan irtokivien esiintymisen 

perusteella ; kallioita ei ole montakaan muualla kuin Kemiläisenvaaran 

pohjoisosassa . Hetan eteläpuolinen Ahvenvaaran- 

Sammalvaaran massivi on ainakin osittain suuresti mikroklinivaltaista 

syeniittiä .

Suurimmassa alueessa esiintyy lounaassa Muonionjoen koskien 

varrella emäksisempää gabromaista differentiatiomuunnosta . Plagioklasi 

on vahvasti vyöhykkeistä oligoklasia-andesinia (osalta labradoriakin), 

mikroklini puuttuu, mutta biotiittia on augiitin ohella 

tuntuvasti . Augiittia ja plagioklasia korvaavat osalta sarvivälke ja 

skapoliitti . Muualla tummat erkaumat ovat alaltaan aivan vähäisiä, 

mutta irtokivistä päättäen (esim . Leustonojan maantiesillan luona 

Äkäsjärven ja Jerisjärven välissä) niitä on olemassa . 

Osassa Kiuasselkää, keron länsipuolella esiintyy hyvin paljastuneena 

pieni-hienorakeista, vaaleaa ja osaksi vähän porfyrimäistä 

syeniittimuunnosta, jota kartassa on nimitetty »syeniittiporfyriksi» . 

Sen vallitseva aines on albiittinen plagioklasi ; kivi sisältää tummia 

sulkeumia, ja on ilmeinen rajamuunnos kvartsiittia vastaan . Tätä 

muistuttavia kiviä on tavattu vähän myös Ristimellan massivin 

reunoilla, missä paikoin esiintyy skapoliittiutumista . Pienessä erillisessä 

pahkussa Mannajärven pohjoispuolella (matalia kallioita löytyy 

Pissilammelta S) on samoin porfyrimäistä ja skapoliittia sekä tummia 

sulkeumia sisältävää, mutta tummahkoa kiveä . Toiset linssit Tapojärven 

kvartsiitissa ovat tavallisemrnan laatuisia ; ne on todettu vain 

lohkareista . 

Kangosjärven paikoilla syeniitti vaihettuu hienompirakeiseksi ja 

kvartsirikkaaksi, joka sitten jotenkin tasalaatuisena, harmaanviolettina 

»Kangosjärven gneissinä» muodostaa huomattavan alueen 

Muonionjoelle asti . Suuria louhikoita ja kallioita on mm . Kangosvaarassa 

ja Kangosselässä, etenkin tämän eteläpään ja Pitkänvedonvaaran 

lomassa . Vaihettumismuoto taas on parhaiten nähtävissä 

Akanjoen Kurkkiolla Kangosjärven SSE-puolella . Kvartsimääränsä 

suhteen kivi on graniittinen, tumma aines on pääosalta vahvaväristä 

sarvivälkettä ja osaksi hedenbergiittistä pyroksenia . Kaikkialla on 

runsaasti liuskeisuuden suuntaisia vaaleanpunaisia apliittisia tai 

pegmatiittisia juonia . 

Pohjoisimmissa massoissa Enontekiöllä kivi on Kangosjärven 

gneissin tapaista, mutta karkeampaa ja puhtaan harmaata, eikä piihappomäärä 

ole yhtä suuri ; plagioklasi on sekä edellisissä että näissä 

tasaista ja vähän vaihtelevaa (n . An 20 tai vähän alle) . Palojoen poikki 

kulkeva vyöhyke näkyy vain lounaassa Tapokoskella sekä Suonttavaarassa 

Suonttajärven eteläpuolella . Tapokosken alla on kallioita 

hienompaa ja juovaista, edelliseen liittyvää graniittista gneissiä . 

Viimeinen vyöhyke luoteessa muodostaa Kuttasenkurkkion rantakalliot 

. 

Enontekiön puolisissa gneissigraniiteissakin on todennäköisesti syeniitteihin 

liittyviä osia . Muoniossa maantien varrella esiintyvän 

10 9

1 10 

gneissigraniitiksi merkityn kiven geologinen asema on epävarma ; se 

on pienehkörakeista, harmaata tai punertavaa ja huonosti paljastunutta 

(irtokiviä esim . Tuoreselän NE-rinteellä maantien kohdalla) . 

Äkäsjoen yläjuoksun alueella on hyviä paljastumia ja kivi vaihtelevaa 

; sen sukulaisuus syeniitin kanssa on mahdollinen, muttei mitenkään 

selvä . Heti Saivonsuvannon diopsidi- ja kalkkikivivyöhykkeen 

W-puolella (sivu 104) alkaa punainen, juovainen ja nebuliittisia 

murskaleita sisältävä mikroklinivaltainen graniitti, jota on laajalti 

kallioina Tiurajoen suun paikoilla . Ylempänä Tuomikurkkiolla sekä 

Äkäsjärven eteläpään E-rannan pahdoissa graniitti on vaaleampaa 

ja sisältää osittain assimiloitunutta kvartsiittiainesta . Äkäsjoen 

ylimmän kosken, Äkäskurkkion ympärillä esiintyy melkein valkeaa, 

karkeaa, tummista aineksista köyhää hyvin suuntautunutta graniittia, 

ja Pahtavaaran SE-rinteellä Äkäsjärveltä W sekä hieno- että 

keskirakeista, tavallisentyyppistä gneissigraniittia . 

Syeniititkin sisältävät, kuten jo Kangosjärven gneissistä mainittiin, 

laajoilla aloilla vaaleanpunaisia apliittisia ja pegmatiittisia 

juonia, jotka paikoin paisuvat pahkuiksi ja pienehköiksi massiveiksikin 

. Eräs sellainen on merkitty Jerisjärven W-puolelle, Kemiläisen 

laesta Kropiovaaraan (ei näy kiintokallioina) . Kivi on hyvin vaaleanpunaista, 

mikroklinivaltaista, ja sisältää tummia aineksia (biotiittia 

ja epidoottia) aivan vähän . Se on yleensä järjestynyttä ja eroaa 

muutenkin niin suuresti Lina-graniitista, ettei se voine kuulua tämän 

yhteyteen, vaan todennäköisemmin syeniittiin itseensä kuten suuri 

osa kapeammistakin juonista . Samantapaista on graniitti heti Muonion 

kirkolta S-SE (rakkaa maantien varrella ja pieniä kallioita 

Muonionkosken alkupäässä) sekä Muonionkosken alapään rannalla . 

Jerisjärven NW-puolella sijaitsevasta pahkusta näkyy mm . pegmatiittikallioita 

Torvikoskeuvaaralla . 

KUMPU-ORANIEMEN MUODOSTUMAN ALUEET 

MUONIOSTA KESKI-SODANKYLÄÄN . 

Tämän ryhmän muodostumat ulottuvat Kolarin, Muonion ja 

Kittilän kulmauksesta jokseenkin yhtenäisenä, vaikka liuskaisena 

alueena Oraniemelle Sodankylään . Pohjoisempana Keski-Kittilässä 

siihen liittyy joukko erillisiä pienempiä kvartsiittialoja, ja kvartsiitit 

ovat päävyöhykkeessäkin runsaana tai vallitsevana osana . 

Kumpu-Oraniemen muodostumalla on pääasiassa oma verrattain yhtenäinen 

ja yksilöllinen kivilajistonsa, johon lisäksi kuuluu mm . laajalti 

yleensä vaaleanvärisiä Al-rikkaita liuskeita sekä huomattavan

laajalle levinnyt erikoinen kongiomeraattimuodostuma, Sirkka-konglomeraatti 

. Geologisesti se eroaa ennen kuvatuista sedimenttikiviryhmistä 

niitä (ainakin pääosalta) nuorempana ja muitten päälle 

diskordantisti kerrostuneena muodostumana . 

Tämän sedimenttiryhmän alueet erottautuvat enimmäkseen vaaraja 

tunturiseutuina jyrkästi alavammasta ympäristöstään . Kolarin, 

Kuva 21 . Kumputunturin karkeaa konglomeraattikvart . 

siittia . 

Fig. 21 . Conglomeratic quartzite at Kumputunturi, parish of 

Kittild. The white pebbles consist of vein quartz, the darker 

ones of jasper and other quartzites and of altered greenstones 

and schists o f violet or brownish colour . 

Muonion ja Kittilän verrattain kapeat kumpukvartsiittien vyöhyk= 

keet muodostavat aina 500-700 m korkuisia, relatiivisesti 300-500 

metriin nousevia tuntureita, ja määräävät osaltaan seudun topografialle 

luonteenomaisen, tasaisten sekä korkeiden ja jyrkkäin muotojen 

välisen vastakohtaisuuden (kuvat 1 ja 2, taulu III, kuva 1, 

taulu IV) . Sodankylässä Oraniemen alue ja Jeesiöjoen molemmat 

puolet ovat vaaraseutuja, missä pitkät, jopa penikulmaiset selkämuodot 

ovat luonteenomaisia . Muutamat laet ylittävät 400 metrin 

korkeuden . Kitisen varrella ja Vaalajärven ympäristössä kohoumat 

harvenevat ja madaltuvat . Kittilän Kaukosen seuduilla vaaramaasto 

esiintyy katkonaisena ja matalahkona, osalta ei enää ympäristöstä 

eroavana . 

Kumpu-Oraniemen muodostuma on hyvin helppo jakaa ala 

alueisiin, joitten mukaan sen lähempi kuvaaminen on käytännöllisin 

suorittaa .

1 1 2 

KUMPUTUNTURI JA MUUT ITÄ-KITTILÄN PIENET KVARTSIITTIALUEET . 

Kumputunturin kiveä Itä-Kittilässä on pidetty niin luonteenomaisena 

ja koko muodostumalle tyypillisenä, että Hackman on 

nimittänyt sitä ja samantapaisia »kumpukvartsiitiksi» . Tässäkin 

teoksessa on »kumpu»-osa liitetty kyseelliseen muodostumanimitykseen, 

ja toinen osa, »Oraniemi», on valittu Kitisen ja Luiron välisen 

alueen Oraniemi-nimityksen mukaan, koska muodostuman jatko 

itään päättyy tänne ja koska siellä sarjalle kvartsiittien ohella luonteenomaiset 

Al-rikkaat liuskeet ovat erittäin monimuotoisia ja laajalle 

levinneitä . 

Itse Kumputunturi kuuluu suurimpaan viidestä nyt puheenaolevasta 

kvartsiittialueesta, joista muut neljä ovatkin aivan pieniä . 

Kumputunturin alueeseen kuuluu vielä pitkä yhtämittainen jono 

tunturista N-NW jatkuvia puolipaljakkalakia (Räpäslaki, Palkaslaki, 

Rovalaki, Hanhilaki, Luovalaki, Kevuvaara), ja tunturin SSWpuolella 

on iso kvartsiittirakka Hirvasmaassa . Koko jonossa on 

itäinen rinne jyrkempi ; varsinkin Kumputunturissa ovat tämä sekä 

eteläseinä hyvin jyrkät (vrt . kuvaa 1, taulu II) . Tunturin kivi 

on karkeaa, erittäin hyvästi klastillista hiekkakivimäistä tai konglomeraattista 

kvartsiittia (kuva 21), jonka yleisin väri on violetti erilaisin 

vivahduksin . Tämä johtuu osaksi serisiittirikkaan iskoksen 

hematiittipigmentistä, mutta varsinkin eräitten jyväsinä ja isompina 

mukuloina esiintyvien kivien väristä . Näistä huomattava osa on 

tiiviitä, väriltään violetin ja suklaanruskean välillä vaihtelevia kiviä, 

joissa suotuisissa tapauksissa mikroskoopissa paljastuu runsaan hematiittipölyn 

alta emäksisen vulkanisen kiven ofiittinen rakenne . Ei ole 

epäilystäkään, että nämä ovat kerrostumisensa yhteydessä lateriittimaisen 

rapautumisen muuttamia, ympäröivästä vihreäkivimuodostumasta 

kotoisin olevia kivilajeja, tai toiset ennemmin niitten yhteydessä 

tavattavia liuskeita . Myös jaspiskvartsiitit, jopa rautamalmitkin 

ovat mukuloissa edustettuina, hyvin silmäänpistävänä varsinkin 

Vuossavaaran (siv . 75) kirkkaanpunainen kvartsiittityyppi . 

Enimmät isoista, 10-15 cm läpimitan saavuttavista mukuloista 

ovat kuitenkin juonikvartsia, toiset hienorakeista kvartsia tai sedimenttisiä 

kvartsiitteja . Jyväsinä esiintyy kvartsin ohella xnikroklinia, 

albiittista plagioklasia ja muskoviittia . Joka tapauksessa kvartsiitin 

aines jo selvästi todistaa, että Kumputunturi edustaa ympäröivää 

kallioperää nuorempaa, sen päälle kerrostunutta muodostumaa . - 

Kumputunturista pohjoisempiin lakiin kvartsiitin karkeus hieman 

vähenee, mutta Hirvasmaassa tunturin eteläpuolella kivi on jo kohta 

paljon hienompijyväistä .

Kvartsiitin kerrosasento on erittäin hyvin nähtävissä Kumputunturin 

laella, missä eri määrässä mukuloita sisältävät kerrokset 

vuorottelevat ja kaatuvat loivasti, korkeintaan 10 ° , länteen (kuva 22) . 

Myös Räpäslaelta ilmoitettu 40° kaade länteen merkinnee kerroksellisuuden 

asentoa, mutta sitä silmäänpistävämpi on yleensä pohjoiskoillinen 

jyrkkäasentoinen rakoilu, muutamissa tapauksessa liuskei- 

Kuva 22 . Loiva-asentoista kerroksellisuutta kvartsiitissa 

Kumputunturin laella. Valok . A . Laitakari . 

Fig . 22 . Quartzite showing a rough bedding clearly lying in 

a flat position on the summit o f Kumputunturi . 

suuskin. Tämä näkyy mm . Kumputunturin SW-osan huomattavassa 

kallionyppylässä, missä kvartsiitti on serisiittirikkaampaa ja vastoin 

tavallisuutta vihreän harmaata, kuten jossain muuallakin . Mainitunsuuntainen 

rakoilu ja liuskemaisuus (suunta voi vaihdella N 0-45°E) 

esiintyy myös neljässä seuraavassa pienessä alueessa . Melkein kaikkialla 

Kumputunturin jaksossa voi huomata heikkoa venymää N 25- 

30 °E, joka tunturissa kallistuu aivan loivaan NNE, laissa SSW . 

Räpäslaen itäjuuressa on tavattu huomattavammin poikkeavaa 

kiveä, konglomeraattia, jossa mukuloita on vielä paljon tavallista 

runsaammin, ne näyttävät vähempi rapautuneilta, ja perusmassan 

väri on tummanharmaa . Ilmeistä on, että kvartsiittialue tällä puolella 

rajoittuukin alkuperäiseen alustaansa, kun taas länsipuolella voi 

epäillä vihreäkivimuodostuman työntyneen kvartsiitin päälle . 

Viimemainittu olettamus on todennäköinen varsinkin toisella, 

Rautus- ja Mantovaaran alueella, joka sijaitsee lähellä Ounasjokea 

ja voidaan käsittää Kumputunturin alueen luoteispään jatkoksi . 

Molemmat mainitut vaarat ovat samoin kivisiä ja jyrkähköjä vastaavalta 

sivultaan, pohjoisesta, ja loivia eteläänpäin . Jyrkät rinteet 

29 2 3,-3J 15

ovat konglomeraattikvartsiittia, mutta itäpuolisessa, Mantovaarassa, 

on Hackmanin mukaan ylinnä taas vihreäkiveä . Kivi on vaihtelevaa, 

mutta yleensä vielä karkeampaa kuin Kumputunturissa (kuva 23), 

mukulain läpimitta saattaa nousta puoleen metriin, ja samanlaiset 

tiiviit violetin-suklaanväriset kivilajit sekä punainen jaspiskvartsiitti 

ovat mukuloina hyvin yleisiä ja silmäänpistäviä . Vihreäkivet 

ovat mukuloissa osaksi hyvin säilyneitä ja helposti tunnettavia . Iskos 

on laajalti vihreänharmaata, grauvakkamaista . 

Kuva 23 . Hyvin karkeaa konglomeraattikvartsiittia, jossa runsaasti 

mukuloina rapautumisen johdosta muuttuneita vihreäkiviä 

ja liuskeita sekä jaspiskvartsiitteja, Mantovaara, Rautuskylä, 

Kittilä (Hackmanin teoksesta) . 

Fig. 23 . Very coarse conglomerate-quartzite of Mantovaara, S . E . 

o f Rautuskylä, Kittilä . A large percentage o f pebbles consists o f 

clearly recognizable Lapponian rocks, which have partly undergone 

a lateritic decomposition (Hackman, Kittilä-Lappmark, 

p . 72) . 

Jäljellä olevat 3 pientä kvartsiittialuetta sijaitsevat lähellä Jeesiöjärven 

kylää . Kylän länsipuolinen muodostaa Sikovaaran, eteläpuolisista 

lähempi pitkälti Jeesiönrovan NE-laitaa ja etäisempi Säynäjävaaran 

. Näissä kaikissa kivi on samantapaista, karkeahkoa ja vaaleaa, 

vihertävää tai kellertävää serisiittirikasta kvartsiittia, yleensä 

niin homogenista ettei kerroksellisuuden asentoa voi määrätä . Vallitsevaa 

jyväsuuruutta karkeampia mukuloita tapaa jotenkin harvoin, 

ja ne ovat melkein yksinomaan juonikvartsia . Jeesiönrovan pohjoisosassa, 

missä itse rinne jo taas on vihreäkivikalliota, näkee kvartsiittijakson 

luoteiskärjen laen irtokivissä vaihettuvan konglomeraatti-

seksi grauvakaksi . Tässäkin on kvartsiitti ilmeisesti alkuperäisellä 

vihreäkivialustallaan . 

Säynäjävaaran SW-osassa Sahama on tavannut kvartsiitin keskellä 

vähän mustaa massamaista gabroa, joka siis ilmeisesti lävistää 

kvartsiittia . - Tämän kvartsiittialueen muoto kartassa voi olla erehdyttävä 

; yhtä hyvin sen pituussuunta saattaisi olla lounais-koillinen, 

jolloin alue sopisi joko Jeesiönrovan tai Kumputunturin vyöhykkeen 

jatkoksi . 

AAKENUSVAARA-LEVITUNTURI-SOTKASELKA (KVARTSIITTEJA), 

SIRKKA-KONGLOMERAATTI . 

Kyseessä oleva moniliuskainen alue sijaitsee Ounasjoen molemniin 

puolin Keski-Kittilässä, ja on jo edellisiä hieman monipuolisempi 

kivilajikokoomukseltaan . Se käsittää joen länsipuolella mm . 

Levi-, Kätkä- ja Pyhätunturin, Aakenusvaaran ja Sätkenävaaran, 

itäpuolella Akanvalkon muutamine lähivaaroineen ja kaksi siitä etelään 

ja kaakkoon jatkuvaa jonoa (läntisessä Holkkuavaara, Nälkävaara 

ja Pahkavaara, itäisessä Takavaara ja Sotkaselkä) . Tämä 

alue on Hackmanin Kittilässä kaikkein yksityiskohtaisimmin tutkima, 

ja tekijän puolesta sen tarkistus on jäänyt verrattain vähälle, mutta 

verrattain hyvien paljastussuhteittensakin vuoksi se olisi edelleenkin 

erikoistutkimuksen arvoinen . Sotkaselän välitön liittyminen muuhun 

alueeseen ei ole aivan varmasti todettavissa . 

Tyypillistä kumpukvartsiitin violettia väriä ei k . o . alueella juuri 

esiinny, vaan kvartsiitit ovat harmahtavia, punertavia tai kellertäviä, 

joista jälkimmäiset värisävyt voivat esiintyä melko tumminakin 

läikkinä ja juovina iskoksen suuremmasta rautaoksidipitoisuudesta 

johtuen . Keskinkertainen raesuuruus (jyvästen läpimitta 0 .5-2 mm) 

on hyvin yleinen, mutta laajalti on myös yksityisiä suurempia rakeita 

ja kivilajisiruja sisältäviä tai kauttaaltaan karkeampia konglomeraattikvartsiitteja, 

jotka tunturien korkeammissa osissa ovat vallitsevinakin. 

Mikroskoopissa jyväset ovat usein jokseenkin kulmikkaita 

. Isommat palaset ovat yleensä kvartsia ja kvartsiittisia kiviä, 

näiden joukossa jatkuvasti Vuossavaaran kirkkaanpunaista jaspista, 

hyvin nähtävissä esim . Levitunturin laella . Välimuotoina myöhemmin 

kuvattavaan Sirkka-konglomeraattiin esiintyy paikoin pieniä 

liuske- ja vihreäkivisiruja sisältäviä konglomeraattikvartsiitteja . 

Lievästi arkosisia kvartsiitteja tavataan monin paikoin ; hyvin runsaasti 

maasälpää sisältävää varsinkin Aakenusvaarassa, missä se 

etenkin Aakenusjärven talosta n . 1 km pohjoiseen on myös hyvin 

karkeata . Myös karkeampia muskoviittisuomuja esiintyy vaihtele- 

1 1 5

vin määrin . Klastillisia rautamalmi- ja yksinäisiä turmalinirakeita 

on mikroskoopissa havaittu usein, karbonaattiainesta (joka Uuselän 

näytteessä, Levitunturista S, on rautasälpää) silloin tällöin . Kerrospinnoilta 

on löydetty aallonmerkkejä mm . Kätkätunturista ja 

Taalovaaran (Levitunturin E-puolella) itärinteeltä . - Sotkaselässä 

kvartsiitti on selvemmin juovaista kuin muualla . 

Kuva 24 . Sirkka -konglomeraattia suurina paikallisina lohkareina 

Vielmajoen varrella, n . 0 . 5 km alas Immeläjärvestä ja lähes 0 . 7 km 

länteen maantienristeyksestä Sirkan kylässä . Valok . A. Laitakari. 

Fig. 24 . Sirkka conglomerate at Vielmajoki River, Sirkka village, parish 

of Kittilä . The pebbles consist of very varied Lapponian rocks of the 

environment . 

Ilmeisesti etupäässä kvartsiittialueen reunaosissa (sekä välikerroksina 

Sirkka-konglomeraatissa) esiintyy tummanvärisiä, harmaita ja 

vihertäviä klastillisia kiviä, joita kokoomuksensa ja karkeutensa 

mukaan voi pitää joko kvartsiitteina, grauvakkojna tai serisiittiliuskeina 

. Hackman on yksityiskohtaisemmin kuvannut paksuhkon 

sarjan tällaisia kiviä (välillä myös konglomeraatteja) Sätkenävaarasta 

kohta maantien W-puolelta, Levitunturista S . Vaaleaa konglomeraattista 

kvartsiittia tässä maassa näkyy vain NW-kärjen kuruisella 

kalliokolla . Grauvakat vaihettuvat täällä laajalti verrattain 

hienoiksi, runsaasti kloriittia, magnetiittia ja karbonaattiainesta 

sisältäviksi liuskeiksi . Tällainen kivi on erehdyttävästi vanhemman 

muodostuman grauvakkojen kaltainen . Eräs vyöhyke on niin karbonaattipitoinen, 

että Hackman on nimittänyt sen kiveä merkeliliuskeeksi 

.

Paitsi Sätkenävaarassa kvartsiitista poikkeavaa, vaikka sen 

kanssa vuorottelevaa ja siksi vaihettuvaa kiveä, harmaata serisiittiliusketta, 

on paljastuneena varsinkin parissa rantakalliossa Loukisen 

suupuolella sekä Ounasjoen varrella Loukisensuusta alas ja joelta 

Levitunturiin päin kohoavissa vaaroissa . Näilläkin kivillä on mitä 

kaunein klastillinen rakenne, ja on täysin perusteetonta erottaa niitä 

viereisistä kvartsiiteista eri muodostumaksi . 

Vastapäätä Erkkilän taloa Muonioon johtavan maantien toisella 

puolella Sirkassa sijaitsee matala kalliomaa, joka on mainittu jo 

Kittilän vihreäkivialueen karbonaattierkaumista puheen ollen (siv . 

74), mutta joka on mielenkiintoinen vielä siksi, että kumpumuodostuman 

raja on tässä likipitäen näkyvissä ; vain kymmenisen m leveälti 

suota on eri muodostumain kallioitten välillä . Kvartsiitti on 

paljastunut matalassa suon ympäröimässä kalliokummussa vihreäkiven 

S-puolella ; lähempänä rajaa se on melkein konglomeraattisen 

karkeaa, mutta kummun S-reunalla hienompaa, hyvin serisiittirikasta 

. Tätä viimemainittua Hackman on taas pitänyt vanhempana 

kvartsiittina . 

Metamorfosi on yllämainituissa kvartsiiteissa heikkoa, mutta 

tulee alueen kaikkien haarakkeitten kärkiosissa jo ulkonaisestikin 

huomattavaksi . Ounasjoen itäpuolella kvartsiitti e sim . j o Holkkuavaarassa 

ja Takavaarassa rupeaa olemaan liuskeis^ ja Sotkaselässä 

se on liuskeista kauttaaltaan . Mineralifasieksen muuttuminen siellä 

näkyy biotiitin ilmestymisenä ; biotiittia on samoin toisissa Sätkenävaaran 

kivissä . Aakenusvaaran viimeinen kallioryhmä NE :ssä on 

aika metamorfista, »vanhan» näköistä kvartsiittia . 

Etupäässä Kätkä- ja Levitunturissa tapaa paikoin hematiitin tai 

limoniitin täyttämiä suonia ja onteloita, Kätkätunturin puolella jopa 

niin suuria että paikalla on yritetty 1850-luvulla rautamalmin louhimista 

. Nämä muodostumat lienevät yhteydessä Immeläjärven syvän 

laakson osoittaman murtoviivan syntymisen kanssa . 'Huomattavasti 

suurempi hematiittiesiintymä on Sotkaselän Liesukurussa, n. 1 km 

Kivilanton talosta pohjoiseen . Malmia näkyy vain paikallisina lohkareina, 

eikä tämäkään esiintymä voi olla riittävän suuri saadakseen 

teknillistä merkitystä . Hematiitti esiintyy suomumaisena breksiaisessa 

kvartsi- ja serisiittikivessä, osalta hyvin runsaana . 

Ylläkuvatun alueen erikoisin kivilaji, johon myös Hackman on 

kiinnittänyt erikoista huomiota, ja jota tavataan vielä usealla muullakin 

Kumpu-Oraniemen muodostuman ala-alueella, on ns . Sirkkakonglomeraatti 

. Sen laajin esiintymä sijaitsee Sirkan kylällä muodostaen 

nähtävästi jopa 1 km levyisen vyöhykkeen Kätkä- ja Levitunturin 

pohjoispuolella, Ruuhiselkä- ja Petsukkavaara-nimisten 

1 1 7

maitten kohdalla . Jälkimmäisessä on monin paikoin paljastumia 

(mm . osuuskaupan luota nousevassa rinteessä), Ruuhiselässä on 

pieniä kallioita vain itäpäässä (mm . Immeläjärven rannalla olevan 

Luusuan talon yläpuolella), mutta ei ole mitään syytä epäillä konglomeraatin 

jatkuvan länteen päin maan koko pituudelta. Myös Vielmajoen 

varrella löytää pieniä kallioita ja isoja paikallisia lohkareita . 

Puheenaolevasta ja muista läheisistä esiintymistä levinneet lohkareet 

ovat laajalti yleisiä ja silmäänpistäviä, niin että Sirkka-konglomeraatti 

on hyvä jääkautinen johtolohkarekivilaji . 

Kuva 25 . Sirkka-konglomeraatin näyte (Hackmanin teoksesta) . 

Fig . 25 . Specimen o f the Sirkka conglomerate (Hackman, Kittilä- 

Lappmark, p . 81) . 

Sirkka-konglomeraatin (kuvat 24 ja 25) yleisväri on vihreänharmaa 

johtuen perusmassasta, joka yleisimmin on grauvakkamainen, 

mutta joka hienon iskoksen vähentyessä ja kvartsin saadessa ylivallan 

toisaalla vaihettuu kvartsiittiseksi . Vihertävä klastillinen 

pohjamassa sisältää pääasiassa kvartsia, kloriittia, serisiittiä, plagioklasia 

ja rautamalmia, ja on miltei aina myös karbonaattipitoista 

tai -rikastakin . Mukuloissa vallitsevat erilaiset, yleensä tiiviit ja 

hienorakeiset kloriitti- ja serisiittirikkaat liuskeet ja kvartsiittiset 

kivet, vihreäkivet (osittain rapautumisen johdosta samentuneet), 

albiittidiabasit ja albiittifelsit, juonikvartsi j .n .e. Myös kirkkaan-

1 1 9 

punaista jaspista löytää, karbonaattimukuloita taas Sirkassa jokseenkin 

harvoin . Myös perusmassaa itseään muistuttavia hienompia 

konglomeraattisia sekä esim . Sätkenävaaran grauvakkaa (siv . 116) 

suuresti muistuttavia kappaleita voi todeta mikroskoopissa ; viimemainitunlaisesta 

on Hackman julkaissut analysinkin (vrt . Kittilä- 

Lappmark, s . 82) . 

Jo Sirkan esiintymässä' konglomeraatti on osalta tuntuvasti 

liuskeutunutta, ja vielä suuremmassa määrässä yleensä seuraavissa . 

Sirkan luona on myös Immeläjärven eteläpään ympäristössä runsaasti 

suuria konglomeraattilohkareita, Hackmanin mukaan ilmeisiä 

pieniä kallioitakin . Vaikka jääkautinen kuljetus pohjoisesta Immeläjärven 

solan kautta on selvästi ollut hyvin voimakas, ei ole syytä 

epäillä konglomeraatin olemassaoloa tunturijonon eteläpuolellakin 

tällä kohdalla, sillä varmasti näin on laita lännempänä, Pyhätunturia 

ja Aakenusvaaraa erottavalla Muusalampien kurulla . Kurun eteläpään 

pohjalla ja sieltä lounaaseen kääntyen tavataan konglomeraattia 

valtavana huuhtoumakalliokkona, selvästi vuorotellen kvartsiitin ja 

violetin liuskeen kanssa . Kerrokset kaatuvat 30-40° Aakenusvaaran 

alle . Tässä vaarassa on melkoinen konglomeraattikalliokko myös 

NW-rinteellä Aakenusjärven polulta SE (sen alla tulee suhteellisen 

hienorakeista tummaa kvartsiittia) . Aakenusvaaran W- ja N-sivuille 

merkityt konglomeraattivyöhykkeet perustuvat lukuisiin irtokiviin . 

Aakenusvaarassa kivi on suuresti samanlaista kuin Sirkassa, mutta 

sisältää runsaammin karbonaattiainesta, myös jokseenkin lukuisina 

mukuloina . 

Idässä tavataan hyvää konglomeraattia Nälkävaaran NW-laidalla 

(kallioita on Nilivaaran maantien vieressäkin) sekä täältä pitkin 

Holkkuavaaran länsirinnettä Varkaanvaaraan, ja erillisenä kallioryhmänä 

Takavaaran länsijuurella Riikonjärven NE-puolella . Olisi 

ehkä ollut perusteltua yhdistää Takavaaran esiintymä muitten kanssa 

yhteen kaareen, ja vyöhykkeen leveys lienee osalta vielä huomattavampi 

kuin kartalla on esitetty . Sekä Hackmanin että Sahaman 

käsityksen mukaan konglomeraattivyöhyke on antiklinisessa asennossa 

. - Näiden konglomeraattien välimassa näyttää etupäässä olevan 

serisiittiliuske- tai kvartsiittimaista . 

Vihdoin esiintyy konglomeraattia Sätkenävaaran SE-rinteessä, 

Hackmanin mukaan (Kittilä-Lappmark, s . 89) kolmena erillisenä 

kerroksena . 

Sirkka-konglomeraatti on koko laajalla esiintymisalueellaan (vrt . 

vielä sivv . 122-123 ja 125-126) niin yhtenäistä ja erikoislaatuista, 

että sitä on ehdottomasti pidettävä kaikkialla samanikäisenä horisonttina 

. Hackman on pitänyt sitä ikäänkuin itsestään selvästi

1 2 0 

»pohjakonglomeraattina», mutta jo ylläkuvatuista paikoista se ilmeisesti 

Sirkassa on kvartsiitin (Erkkilän kallio, siv . 117) eroittama 

vihreäkivialustasta, ja Kaarestunturin alueella (siv . 126) kaikki esiintymät 

ovat kvartsiittien keskellä . Sen kylläkin yleistä esiintymistä 

kvartsiittien rajalla ja pohjana olisi niinmuodoin pidettävä ennemmin 

satunnaisena . 

Millaisia sitten olisivat ne olosuhteet ja tekijät, jotka ilmeisesti 

lyhyessä ajassa olisivat aiheuttaneet tällaisen konglomeraattirikkaan, 

kumpumuodostuman pitkälle rapautuneitten hiekkasedimenttien 

yleisestä luonteesta niin huomattavasti poikkeavan kerrostuman 

synnyn? Katsoen konglomeraatin kovin sekoitettuun ja samalla sen 

aineksen suhteellisen rapautumattomaan laatuun on sen kuljetuksen 

liuskeista, vihreäkivistä ja karbonaateista rakentuneelta lähtöalueelta 

täytynyt olla sangen väkivaltaisen ja nopean . Tekijä on koettanut 

Sirkka-konglomeraatista etsiä jääkauden merkkejä mitään vakuuttavaa 

löytämättä . Toistaiseksi ei voitane esittää mitään todennäköisempää, 

kuin että kesken kumpumuodostuman kerrostumisen on, 

luultavimmin pohjoisessa-koillisessa päin, tapahtunut voimakkaita 

siirroksia ja syntynyt vuoristoja, jotka ovat ruvenneet nopeasti 

kulumaan ; kulumistuotteista on kerrostunut laajoja konglomeraattipatjoja 

ympäristöön . Nämä ovat paikoin peittäneet silloista kulumispintaa, 

paikoin vasta muodostuneita hiekkakerrostumia, ja konglomeraattiaineksen 

tulon loputtua on hiekkojen kerrostuminen jälleen 

jatkunut . Koska Kumputunturin jaksossa ei Sirkka-konglomeraattia 

lainkaan ole, on mahdollista, että siinä kvartsiitti kokonaisuudessaan 

on joko konglomeraattia vanhempi tai nuorempi . 

YLLÄSTUNTURI-AAKENUSTUNTURI-LINKUKERO, KVARTSIITTEJA . 

Tämä ala-alue käsittää edellistä vähän laajemman, myöskin 

hyvin liuskaisen alan Kolarin, Muonion ja Kittilän pitäjissä . Otsikossa 

mainittujen tunturien lisäksi siihen kuuluu korkeampia tuntureita 

Kesanki-, Lainio-, Pyhä- ja Kukastunturit, Äkäskero ja useita 

matalampia »keroja» ja vaaroja . Pinnanmuodostuksessa erikoisesti 

huomattavia piirteitä ovat täällä muutamat tunturijaksoja katkaisevat 

syvät ja jyrkkärinteiset, ilmeisesti tektoniset laaksot, jollaisista 

jo edellisellä alueella olivat esimerkkeinä Immeläjärven sekä 

Muusalampien laaksot . Nyt puheenaolevalla seudulla sijaitsevat 

Aakenuksen laakson latva, Pyhäjärven laakso Pyhä- ja Aakenustunturien 

välissä sekä Kesankijärven laakso Kesanki- ja Lainiotunturien 

välissä (kuva 2, taulu III) . Kahdessa jälkimmäisessä 

tapauksessa ne ovat osittain ylisyventyneet järviksi .

Petrografisesti Yllästunturin - Aakenustunturin - Linkukeron 

kvartsiitit näyttävät alkujaan olleen jokseenkin täysin samanlaisia 

kuin viimeksi kuvatut . Karkeaklastillisia on nimenomaan tavattu 

Lainiotunturin yläosassa, Pyhätunturin eteläosassa, pitkin Aakenustunturin 

harjaa ja Pyhäjärven eteläpään luona miltei juureen asti 

sekä Linkukeron laessa . Astetta hienompia esiintyy Kesankitunturissa, 

Kellostapulissa ja Kukastunturin laessa, vieläpä, hienompien 

ohella, Mustakerossa (kalliota vain NE-osassa) . Muualla vallitsevat 

jotenkin hienojyväiset (raesuuruus osalta kuitenkin 1 .5 mm asti), 

jotka väriltään voivat olla jotenkin tummanharmaita, joskus kirkkaanvihreitä, 

ja toisinaan sisältävät hienoja magnetiittirikkaita viiruja 

. Kokonaan hienorakeisista kvartsiiteista rakentuneita näyttävät 

olevan esim . Yllästunturi ja Äkäskero . Kvartsiitit ovat sekä ulkonaisesti 

että mikroskooppisesti tutkittaessa miltei aina ainakin jossain 

määrin liuskeutuneita ja uudestikiteytyneitä (iskoksessa on 

yleensä muodostunut sekundäristä mikrokliniä, ja biotiittia tavataan 

usein) . Näin on karkeampienkin muunnosten laita, joissa myös voidaan 

seurata vaihettumista aika liuskeisiksikin kiviksi . Tosin vahvasti 

liuskeutuneet reunaosat ja alueen haarakkeet ovat miltei yksinomaan 

hienojyväisiä tyyppejä, mutta tekijän mielestä on täysin 

mahdotonta muuttumisasteen mukaan jakaa k .o . kvartsiitteja kahteen 

tai kolmeenkin stratigrafiseen ryhmään . On pidettävä aivan 

luonnollisena, että kumpumuodostumasta, joka kerta kaikkiaan on 

metamorfinen, saattaa tavata miten vahvasti liuskeutuneita kvartsiitteja 

hyvänsä . Mutta myönnettävä on, että ilmeisesti vanhempaa 

Ounastunturin kvartsiittia voi juuri näillä seuduin tavata, mutta 

kumpaan ryhmään kivi joissain yksityisissä tapauksissa on luettava, 

saattaa olla mahdoton ratkaista . Asiasta on huomautettu myös 

Äkäsjoen Saivonsuvannon seudun kallioperää kuvatessa siv . 104 . 

Kukaslompolon sekä ala- että yläpuolella Äkäsjoella tavataan 

kvartsiittikallioita, joista yllämainitussa yhteydessä myös lyhyesti 

mainittiin (siv . 104) . Lompololta alas on Metsokosken länsipuolella 

hyvin laaja kalliokko vaihtelevaa, punertavaa tai valkeaa, ohut- tai 

paksulaakaista kvartsiittia, pinnalta räikeänpunaisten apliittikerroslaattojen 

lävistämänä (apliittista graniittia on myös Kukaslompolon 

talon rannassa) . Samanlaisia kiviä esiintyy pieninä kallioina alempana 

Murtokosken itäpuolella sekä vielä Nilivaaran laella, Äkäslompolon 

ENE-puolella . Kallioperä joelta Kukastunturiin on ilmeisesti koko 

matkan kvartsiittia, jossa Kukaslompololta ylöspäin lähellä jokea 

näyttää kylläkin käyvän breksiainen ja karbonaattipitoinen vyöhyke . 

Ylempänä, vähän Kutuojan alapuolella on Äkäsjoen E-rannalla 

taas valtava kalliokko erittäin voimakkaasti liuskeista, juovaista ja 

2923,-39 

1 2 1 

16

122 

laattamaista kvartsiittia . Täältä runsas 2 km NNE (kulkusuunnassa) 

itäisen Hangaslammen W-rannassa kohoaa jyrkkä pahtaseinä samanlaista 

ja samassa asennossa (kaatuen 60-70 ° WSW), siis ilmeisesti 

samaa vyöhykettä . 

Myös tämän alueen korkeimmassa laessa, Yllästunturissa, kvartsiitti 

on kauttaaltaan selvästi liuskeista, ja monin paikoin siinä on 

määrättävissä selvä venymä, suunnassa N 0-25°E loivalla kaateella 

pohjoiseen . Kvartsiitin uloin etelähaarake pistää Luosujoesta kohoavaan 

Kurkkiovaaraan, jonka joenpuolisella reunalla on huuhtoumakallioina 

harmaata hienorakeista kvartsiittia ; tämä ei ole erotettavissa 

toisista Yllästunturin kiven muunnoksista . 

Aakenustunturista puhuessaan Hackman mainitsee, että siinä 

olisi selvään todettavissa kahta eri-ikäistä kvartsiittia ja vieläpä 

breksiamuodostusta molempien välillä . Viimemainittu havainto on 

tunturin ja Pyhäjärven välisestä matalammasta Varesparkumasta, 

jonka laen SW-reunassa on lukuisia ei varsin syviä, mutta hyvin 

jyrkkiä ja pahakulkuisia itä-länsi-suuntaisia kuruja ja kvartsiitti 

niissä laajemmaltikin breksiaista ja epäsäännöllisesti särkynyttä 

(Pyhäjärven murtumaviivan vieressä!) . Muuten tekijän mielestä 

kvartsiitti Varesparkumassa ja Aakenustunturin toisessa päässä Totovaaroissa 

on selvästi vain tunturin kiven metamorfisempaa ja hienompijyväistä 

muunnosta . Tunturikaaren sisäpuolinen rinne on 

loivaa ja peittynyttä eikä rajan muoto ole varma ; siinä näkyvä silmäänpistävä 

sakara johtuu suurten, ilmeisesti paikallisten karkeaklastillisten 

valkeitten kvartsiittilohkareitten esiintymisestä Ala- 

Moloslehdon keskimmäisessä laessa . 

Linkukeron pohjoisosa ympäristöineen on paikka mikä kannattaisi 

tutkia yksityiskohtaisemmin kuin mihin on ollut tilaisuutta, 

sillä siellä voisi. kumpumuodostuman raja todella olla näkyvissä ja 

mahdollisesti vanhempaa Ounastunturin kvartsiittia nuoremmasta 

erotettavissa . Keron pohjoisosassa kivi on laajalti hienorakeista, 

valkeaa tai harmaata, ja muistuttaa habitukseltaan esim . Vuolttisen 

kvartsiittia (siv . 41) . - Tässä yhteydessä mainittakoon erillinen, 

metamorfisesta, mutta luultavimmin puheenaoleviin liittyvästä kvartsiitista 

rakentunut, ainoastaan lohkareista ilmenevä alue Rauhalan 

ESE-puolisella Mustakerolla . 

Nyt kuvattuun ala-alueeseen kuuluu vielä paljon konglomeraatteja, 

osalta edellisen Sirkka-konglomeraattiin liittyviä, osalta toisenlaatuisia 

. Edelliseen kuuluvana on pidetty, kylläkin vain hätäisen 

havainnon perusteella, kiveä jota esiintyy Linkukeron NE-juurella 

parissa luolikossa Linkujärveltä n . 1 ja 1 .5 km NW . Linkukeron 

S-SE-juurella on kallioina todettu liuskevyöhyke, joka on merkitty

liittyväksi edelliseen, ja jossa myös osalta esiintyy lievää konglomeraattisuutta 

. Erittäin pitkä yhtenäinen konglomeraattivyöhyke 

seuraa alueen halki kulkevaa pitkittäislaaksoa ; selviä havaintoja 

kylläkin on vähän, mutta lohkareet ovat pitkin matkaa yleisiä . Tätä 

vyöhykettä voisi pitää kumpumuodostuman paikallisena länsirajana, 

ellei varsinkin Kukastunturin laen karkeampi kvartsiitti olisi niin 

täydellisesti vaaleampien kumpukvartsiittien kaltaista . Viimeksimainitussa 

konglomeraatissa näyttää olevan runsaina välikerroksina 

harmaata kvartsiittia, ja välimassakin on laajalti tämän luontoista, 

mutta kivi on Sirkka-konglomeraatin tapaan kauttaaltaan karbonaattipitoista 

. Isohkoja kallioita on Linkukeron NW-rinteellä . Koska 

konglomeraattilohkareita tapaa täällä päässä myös vyöhykkeeltä 

länteen sijaitsevalla Mustakerolla, on jakson kärki merkitty kiertyväksi 

länteen Mustakeron ympäri . - Aakenuksen latvalla, jo siv . 122 

mainitun idemmän Hangasjärven E-puolella on laajalti täysin paikallisia 

suuria konglomeraattilohkareita, pinnalta tumman ruosteenvärisiksi 

rapautuneita . Tämä johtuu erikoisen suuresta karbonaattipitoisuudesta 

; kivessä on suuriakin dolomiittimukuloita ja nämä ovat 

kehiltään muuttuneet sädekiveksi, kuten Hackman on lähemmin 

kuvannut' .' Lohkareista päättäen on pieni, pääasiassa konglomeraatista 

rakentunut alue olemassa Pälkekerolla Rauhalan NNEpuolella 

. 

Muut konglomeraatit joutuvat kaikki kvartsiittialueen reunoille ; 

ne ovat Sirkka-konglomeraatista suuresti poikkeavia, ja niitä sopii 

tosiaan pitää »pohjakonglomeraatteina» . Parhaana esiintymänä voi 

pitää Kesankitunturin-Kellostapulin konglomeraattia, jonka Hackman 

tunsi vain irtokivinä (vrt . Kittilä-Lappmark, sivv . 85-86), 

mutta tekijä on löytänyt sitä vielä etelämpää, Yllästunturin Varkaankurun 

pohjalta suunnilleen puurajalta pieninä, mutta täysin 

varmoina kalliona kvartsiitin ja kurun alaosalla esiintyvän tumman 

kvartsiittisen kiilleliuskeen (siv . 100) rajalla . Mukulat ovat mainittua 

liusketta, hienoa juovaista kvartsiittia sekä varsinkin vaaleanpunaista 

apliittista graniittia, jonka laatuisia on Länsi-Lapin migmatiiteissa 

suonina ja pahkuina ja osalta syeniittien yhteydessä . 

Hackmanin yllämainitun edellä mainitsemaa Pyhäjärven konglomeraattia 

ei tekijä ole voinut lähemmin tutkia . Ei ole mahdotonta, 

että hänen mainitsemansa gneissigraniittimukulat ovat syeniittisarjan 

kiviä . -Paikalta vähän itään Aakenustunturin alaosassa on 

hyvin karkeaa konglomeraattikvartsiittia, jonka mukuloina on mm . 

punaista jaspiskvartsiittia . 

1 VICTOR HACKMAN, Ein Beispiel metasomatischer tirnwandlung von Dolomit 

in Strahlsteinaggregate . Fennia 50, N :o 9, 1928 . 

1 2 3

Jäljelläolevat kaksi konglomeraattiesiintymää ovat hyvin muuttuneita 

. Hackman on maininnut vain toisen, Pikku Totovaaran itärinteeltä, 

skapoliittifelsinä (vrt . Kittilä-Lappmark, sivv. 41-42), 

koska sen perusmassa on voimakkaasti skapoliittiutunut . Samoin 

on laita viimeisenkin, Äkäsjoen W-rannassa heti Kukaslompololta 

ylös . Senkin mukuloina on graniittimaisia ja kiilleliuskemaisia kiviä ; 

perusmassa sisältää runsaasti mikroklinia, skapoliittia ja sarvivälkettä 

. Skapoliittia pienemmissä määrin on tavattu useissa jo edellä- 

Kuva 26 . Diopsidirikas sotkuinen gneissikivilaji, ilmeinen vahvasti 

muuttunut Sirkka -konglomeraatti . Juuvarovan E-rinne, 

Muonio . Valok . A . Laitakari . 

Fig. 26 . Very inhomogeneous, streaky and foliated rock, an 

obvious Sirkka conglomerate in a strongly metamorphic habit . 

E . slope of Juuvarova hill, parish of Muonio . 

mainituista (esim . Pyhäjärven ja Hangasjärven esiintymissä) . Ilmeistä 

on, että konglomeraatit epähomogenisina, huokoisina ja usein 

karbonaattipitoisina kivinä ovat alttiita skapoliittia muodostavien 

emanatioitten tunkeutumiselle . Näitten emanatioitten lähde on 

ilmeisesti jokin graniitti, ja skapoliittiutuminenkin on pidettävä 

painavana todistuksena sen puolesta, että kumpumuodostuma konglomeraatteineen 

on lähiseudun nuorimpia graniitteja vanhempi . 

Puheenaolleella ala-alueella on kahdessa paikassa tavattu kvartsiittia 

lävistävää emäksistä kivilajia . Toinen on Varesparkumassa, 

siv . 122 mainituista kuruista pohjoisimman eteläseinässä itään päättyvänä 

n . 10 m leveänä pahkuna ; sen kivi on pienirakeista, puristu-

nutta sekä voimakkaasti särkynyttä amfiboliittia . Toinen sijaitsee 

Linkukeron pohjoisosassa ja on rakalla seurattavissa melko pitkälti ; 

sen kivilaji näyttää samanlaiselta . 

JUUVAROVAN---LOYTTYVAARAIN KVARTSIITTIVYÖHYKE . 

Tämä vyöhyke sijaitsee keskellä Muonion pitäjää N-S-suuntaisena 

. Sen huomattavimmat kohoumat pohjoisesta alkaen ovat osittain 

tunturimainen Juuvarova, Nivunkitunturi, Kuorarovan NWosa 

ja kolme Löyttyvaaraa . Niiden kallioperä on kvartsiittia, joka 

enimmäkseen on täydelleen uudestikiteytynyttä, lasimaista, yleensä 

maasälpäpitoista, ja sisältää graniittijuonia . Sitä ei voisi erottaa 

muista Länsi-Lapin kvartsiiteista, ellei sen yhteydessä olisi merkillistä 

kivilajia, jota, niin vahvasti muuttunut kuin se onkin, tekijä 

useampikertaisenkin paikalla suoritetun tutkimuksen perusteella on 

pakoitettu pitämään migmatiittiutuneena Sirkka-konglomeraattina . 

Tätä kiveä näkyy lohkareina ja kallioina Juuvarovassa, joka on 

kauttaaltaan hyvin kivinen maa, pitkin itärinnettä, ja vähempi 

Nivunkitunturin SE-hännässä ja Kuorarovassa . Se on jo ensi silmäyksellä 

voimakkaasti graniitin vaikuttama, hyvin epähomogeninen 

vihreänkirjava kivilaji (kuva 26), joka tavallisten vaaleitten ainesten 

(kvartsin, mikroklinin ja plagioklasin) ohella sisältää runsaasti diopsidia 

ja sarvivälkettä . Tällaisen sotkun kanssa vuorottelee puhtaampia 

kvartsiittisia kerroksia, ja vaaleanpunainen, karkeahko apliittinen 

graniitti lävistää seosta muodostaen melkoisiakin pahkuja . 

Kaade on loivahko W, vaaran alle . Kiven tummista täplistä osa on 

pelkkää diopsidia . Etupäässä Juuvarovassa näkee kivessä myös 

kvartsiittisia, yleensä tummanvärisiä selvärajaisia pyöristyneitä kappaleita, 

ja paikoin se vaihettuu kokonaisuudessaan jossain määrin 

paremmin säilyneeksi, jolloin esiintyy ilmeinen alkuperäinen fragmenttirakenne 

. Muutamat kappaleet ovat myös jossain määrin graniittimaisia 

. Luonnollinen ja hyvin uskottava selitys on, että kivi 

on alkuperäinen karbonaattirikas Sirkka-konglomeraatti, jossa karbonaattimukulat 

ovat muuttuneet diopsidikyhmyiksi ja muut ainekset 

muuttuneet enemmän tai vähemmän reaktiokykyisyytensä mukaan 

graniittisten liuosten kanssa . Siv . 123 mainittu Hangasjärven konglomeraatin 

muuttuminen edustaa ensimmäistä astetta . 

Nyt kuvatulla alueella siis graniitti lävistää kutakuinkin varmaa 

kumpumuodostuman kvartsiittia . Mielenkiintoista olisi tietää kvartsiittivyöhykkeen 

suhde lännessä siihen rajoittuvaan syeniittiin, mutta 

tämä raja on, mikäli tunnetaan, täydellisesti maan peitossa . 

1 2 5

1 2 6 

KAARESTUNTURIN ALUE (PÄÄASIASSA, KVARTSIITTEJA) . 

Kuvaus siirtyy nyt Jeesiöjoen pohjoispuolelle siitä syystä, että 

täällä on viimeinen alue, jolla vielä tavataan Sirkka-konglomeraattia . 

Kvartsiitit ovat täällä laajalti miltei liuskeutumattomia ja erinomaisen 

hyvin klastillisia . Erikoista on niitten paikoittainen selvä 

arkosisuus ; leveä tällainen vyöhyke kulkee Värttiö- ja Sivakkavaarojen 

halki . Kaikkein maasälpärikkain, ulkonäöltään suorastaan graniittimainen 

kvartsiitti, joka on myös varsin karkea, esiintyy Kaarestunturin 

eteläjuuressa . Konglomeraattisia muunnoksia tavataan mm . 

lännessä Vuomanperämaassa ja pohjoisessa Saittavaaran ja Kaarestunturin 

N-osissa, sekä erikoisen karkeaa Kaarestunturin kaakkoisimmassa 

laessa . Tässä on jo Sederholm tavannut mukuloina Porkosen 

tyypin rautamalmia . Mutta hyvin levinnyt on myös pienirakeinen, 

vaalean harmaa tai valkoinen, joskus ruostepilkkuinen kvartsiitti, 

joka sisältää pelkkiä kvartsijyväsiä serisiittisessä iskoksessa . 

Tällaista tavataan kvartsiittivyöhykkeen itäpäässä ja laajan Kaarestunturin 

keskiosissa . Tunturissa kivessä näkyvä kerroksellisuus on 

osittain vallan loivassa, ja laajoilla paljastuneilla kerrospinnoilla 

näkee paikoin mitä kauniimpia aallonjälkiä .-Vihdoin esim . Pulkittamassa, 

Sivakkavaaran N-puolella esiintyy etupäässä hienorakeista 

tummanharmaata kvartsiittia . 

Jeesiön kylän sivuitse haaraantuu itäkaakkoon Kuoninki- ja Perttamovaaroissa 

vyöhyke, jossa kivi on hieman liuskeutunutta ja osaksi 

breksiaista, usein vihertävän väristä . Se menee vihdoin, vaihettuen 

hienoksi ja kloriitti-serisiittiliuskemaiseksi, Jeesiöjoen poikki Jouk_ 

kaiskoskella . Kosken pohjoispuolella tätä kiveä on rantakalliona, 

Konglomeraattiesiintymiä on Hackmanin mainitsemien kolmen 

lisäksi vielä kaksi entisten välissä, ja tämä seikka yhdessä muitten 

kanssa tekee ilmeiseksi, että alueen kaikki kvartsiitit konglomeraatteineen 

kuuluvat yhteen, eikä täällä voi erottaa mitään vanhempaa 

»Sodankylä-kvartsiittien» osastoa . Konglomeraattivyöhyke saattaa 

olla vielä yhtenäisempikin kuin kartalla on osoitettu . Kivet ovat, 

hyvin monenlaisine ja yleensä rapautumattomine mukuloineen, karbonaattiaineksineen 

ja kvartsiitti- sekä kloriitti-serisiittiliuskevälikerroksineen, 

täysin Sirkassa ja Riikonjärven ympäristössä esiintyvien 

kaltaisia . Erikoisen runsaasti dolomiittimukuloita on Sukuvaaran 

konglomeraatissa, joka näkyy kolmena rinnakkaisena vyönä 

vaaran laessa ja pohjoisseinämässä . Kaarestunturissa konglomeraattivyöhyke 

käy kaakkoisimman laen ja muun tunturin välistä . Erittäin 

hyviä ja laajoja ovat konglomeraattipaljastumat Sivakkavaaran 

eteläjuuressa ja Tepsan Mantovaaran laessa .

Kartassa Jeesiöjoen pohjoispuolellekin melkoisen laajalle violetilla 

merkitystä liuskeesta ei ole enää muuta havaintoa kuin pieni 

kallio harmaata serisiittiliusketta tien vieressä 4 km Sukuvaaran 

talosta kirkolle päin . Ilmeistä kuitenkin on, että lähempänä jokivartta 

sijaitseva, suhteellisen matala ja peittynyt alue oleellisesti 

rakentuu tämäntapaisista kivilajeista . 

Nyt puheenaolevalla ala-alueella alkaa emäksisten intrusivien 

esiintyminen Kumpu-Oraniemen muodostamassa suurempinakin 

massoina . Yhtä pahkua näkyy kallioinakin Sukuvaaran W-päässä ja 

Niliselän S-juurella ; se on hyvin emäksistä sarvivälkediabasia, osaksi 

diopsidi-amfiboli-epidoottikiveä . Kaarestunturin S-puolella tavataan 

siksi runsaasti diabasilohkareita, että niiden emäkallion täytyy olla 

lähellä . Hackmanin mukaan on sellaista todettavissa selvänä juonena 

tunturin kaakkoisosassa serisiittiliuskeessa . Itään maantien vierelle 

merkitty pahku on todettavissa paikallisluontoisen moreenin aineksesta 

. 

Huomattavin intrusiovyöhyke kulkee pitkin Jeesiöjokivartta näyttäen 

pitkälti aivan yhtenäiseltä . Kallioita esiintyy Jeesiön kylän 

länsipäässä, Joukkaiskoskelta (Koskelan talolta) n . 3 km matka ylöspäin 

joen pohjoisrannalla sekä Joukkaisvaarassa heti kosken SEpuolella 

(laessa diabasipahkujen välissä on hienoa kvartsiittia) . Kivi 

on yleensä keskirakeista, gabromaista, pääaineksina labradori ja 

sarvivälke . Se sisältää usein murtokappaleina viereistä serisiittirikasta 

kvartsiittia ja joissain breksioituneissa kohdissa karbonaattierkaumia, 

joissa on pitkiä aktinoliittisälöja . 

PITTIÖVAARAN-KELONTEKEMÄN KVARTSIITTI- JA LIUSKEALUE, VAALA- 

JÄRVEN AKKUNA . 

Tälläkin ala-alueella, Jeesiöjoen eteläpuolella, esiintyy mahtavia 

ja topografisesti hyvin esiinpistäviä kvartsiittivyöhykkeitä, jotka 

kaikkein parhaiten edustavat ennen »Sodankylä-kvartsiitiksi» luonnehdittua 

tyyppiä . Se on erittäin puhdas pelkkiä pyöristyneitä 

kvartsijyväsiä ja serisiitti-kvartsi-iskosta sisältävä, klastillinen, tasaja- 

jotenkin hienojyväinen (raesuuruus ei juuri yli 1 mm) kivi . Väri 

on yleensä valkeanharmaa tai vaaleanpunertava, vain pienemmillä 

aloilla tummemman harmaa tai ruskehtava . Lännessä suuressa 

Virttiövaarassa ja sen jatkeella länteen kohoavissa Kallo- ja Myllyvaaroissa 

esiintyy vihreää, jopa kirkkaan smaragdinvihreää väriä, 

osittain selvään rajoitettuina juovina ja laikkuina . Heikompana ja 

vain vähäisillä aloilla samaa väriä huomataan Utsamovaarassa ja 

Pittiövaaran pohjoisosassa . Sen aiheuttaa ilmeisesti serisiitin kromipitoisuus 

. 

1 2 7

12 8 

Alueen länsiosassa kvartsiittia näkyy laajoina rakkoina vielä 

mm . Eriselässä ja Nuoliselässä Kittilän sekä Nopannenässä Sodankylän 

puolella . Utsamo- ja Pittiövaarain jaksoa käy pitäminen 

Virttiö- ym . vaarain alueen jatkona ; välillä Vaalajoen ympärillä 

kallioperä on miltei kokonaan peitossa . Pittiövaaran N-kärjestä 

pieni matka pohjoiseen on Tammakkovuopajan kankaassa kvartsiittipaljastuma, 

jonka tekijä olettaa kuuluvan Jeesiöjoen toiselta 

puolelta tulevaan vyöhykkeeseen . Pittiövaarassa on liuskeisuus laajalti 

jokseenkin kehittynyt ja käy kvartsiittivyöhykkeen selvän 

pituussuunnan poikki (N 30-50 °E, kd . jyrkkä SE) . 

Häviten näkyvistä Kyläjärven luona Pittiövaaran jakso näkyy 

kaakompana hyvin kivisessä Taka-Uhriselässä . Täällä kvartsiitti on 

osaksi poikkeuksellisen karkeaa, sisältäen usean cm läpimittaisia 

kvartsimukuloita . Samanlaista näkyy myös Pittiövaaran itäjuuressa 

Kyläjärveltä n . 1 .5 km N sijaitsevalla huuhtoumakalliokolla, jossa 

kvartsiitin rajakin viereistä gabropahkua vastaan on paljastunut . 

Kyläjoen S-puolella järvestä suoraan 1 km päässä sijaitsevat kvartsiittikalliot 

on tällä kohdalla käsitetty oleviksi päävyöhykkeestä 

erillään ; W-puolella tuleekin niissä liuske vastaan . - Edempänä kaakossa 

Pittiövaaran kvartsiittijakso näyttää päättyvän viereisen Orakosken 

vyöhykkeen rinnalle . 

Viimemainitun ensimmäinen paljastuma on hyvin nähtävissä 

Sodankylän-Vaalajärven maantien varrella Lintuselän keskimmäisellä 

nousulla runsaina, osaksi paikaltaan liikkumattomina lohkareina 

. Ne ovat harmaata, kauniisti virtakerroksellista ja jossain 

määrin arkosista kvartsiittia . Kun »Orakosken kvartsiitti», johon 

mainittu esiintymä jo kuuluu, on erikoisen tyypillinen kivi Oraniemen 

alueelle, mainitaan sen esiintymisestä Kitisen varrella ja lähellä vasta 

jälkimmäisen yhteydessä (siv . 130) . 

Vaalajärven kohdalla kartassa esiintyy melkein umpinaisen renkaan 

muodostava kvartsiittivyöhyke, joka kuitenkin perustuu harvoihin 

havaintoihin eikä kohoa topografisesti esille . Järven länsipuolella 

on kvartsiittikivikkoa Katsikkovaaran pohjoisosassa ja Koirakummussa, 

itäpuolella Paloselässä (Vaalalompolosta NE), vähän 

Katajajoen myllyn luona Vaalajärven kylän N-puolella sekä kalliotakin 

kylästä n . 2 km E, maantien N-puolella sijaitsevalla muurikivipaikalla, 

missä kivi on hyvästi liuskeutunutta hienoa serisiittikvartsiittia 

. 

Ahvenvaaran talosta runsas 2 km S esiintyy kivikkona ja aivan 

vähäisenä kalliona arkosista likaisen väristä kvartsiittia . Tätä voisi 

hyvin pitää pohjamuunnoksena, jonka aines olisi kotoisin viereisestä 

Suonivaaran gneissigraniitista (siv . 144) .

Violetilla merkittyjä Al-rikkaita liuskeita k . o . alueella tavataan 

laajalti paljastuneinakin ja usein myös korkeahkoissa vaaroissa, 

joista huomattavimmat ovat Varespää Vaalajärven itäpuolisella 

»Vareskairalla» sekä Ahvenvaara Vaalajärven kylän SE-puolella . Ne 

ovat juovaisia, jopa kerrallisia, harmaita-ruskehtavia, kiviä . Koillisessa, 

missä paljastumia tunnetaan Utsamo-ojalla, Korusvaarassa ja 

Lintuselän idästä tullessa ensimmäisellä nousulla maantien kohdalla, 

niissä on kvartsin lisäksi pääaineksina vain kloriittia ja serisiittiä . 

Muualla tavataan lisäksi biotiittia, vaikka liuskeet vielä esim . Katajavaarassa 

ja Pittiövaaran reunoilta paikoin esiinpistävissä pienissä 

kallioissa (suurempiakin kallioita on vaaran W-juurella Sarvilammen 

ympärillä) vielä ovat sangen hienoja ja muuttumattoman näköisiä . 

Osa näistä kivistä on luonteeltaan hyvin lähellä kvartsiitteja, ja 

Kelontekemän kylän hyvin kivisessä ympäristössä molemmat kivilajit 

vaihettuvat toisikseen ja vuorottelevat keskenään . Viereisen 

graniitin lähellä tapaa paikoin andalusiittikiteitä . 

Vareskairan eteläosassa liuskeet vaihettuvat kiillegneisseiksi, jotka 

Juontiovaarassa ja Heinäpäässä ovat sangen karkeita . 

Emäksisiä intrusioita tavattaneen laajemmaltikin kuin kartta 

osoittaa, mutta vain osa tulee maanpinnalla näkyviin . Pittiövaaran 

itäjuurella on yksi paljastunut huuhtoumakalliokolla, ja siitä itään 

näkyy yhtä Lintuselän länsirinteen kivinä ja aivan pieninä kallioina . 

Kyläjärveltä SE menee eräs kapea, osittain liuskeutunut pahku Taka- 

Uhriselän halki . Täältä itään on gabrolohkareita toisen Uhriselän 

SW-reunalla ja kalliokko samanlaista keskellä Paksuselkää, sekä 

viimein pari kalliokumpua jängällä n . 200-300 m länteen maantiestä 

Orakosken kohdalla . Yhdessä kivi on erittäin vahvaliuskeista ja 

kloriittiutunutta, ja melkein koko kallio on louhittu muurikiviksi . 

Vähän etelämpänä näkyy vain n . 10 m leveä amfiboliittikerrosjuoni 

ympäröivässä Orakosken kvartsiitissa . 

Vaalajärven kvartsiittirenkaan keskellä kartta esittää myös emäksisiä 

kivilajeja . Kapea amfiboliittivyöhyke on havaittu lohkareina 

Katsikkovaaran S-osassa sekä siv . 128 mainitulla muurikivipaikalla 

kvartsiitin NW-puolella . Isommasta alueesta tunnetaan amfiboliittikivikkoa 

Kotamaasta Vaalajärven NE-puolella sekä gabroa Vaalajoen 

törmistä ynnä pari km Mäkelän talon länsipuolella . Mäkelän 

talon maalla on lohkareina porfyristä graniittia . 

Mainittakoon vielä Pittiövaaran Sarvikurun suulla, Sarvilammen 

E-päässä epäsäännöllisenä massana kvartsiittia ja serisiittiliusketta 

lävistävä granofyrinen ruskehtava plagioklasigraniitti sekä graniittiporfyrilohkareet 

Vaalajärven Isosaaressa . Molemmat edustavat, kuten 

Mäkelän graniittikin, läheisten suurten graniittimassojen periferisiä 

tunkeumia . 

2923,-39 17 

1 2 9

ORANIEMEN ALUE (ORAKOSKEN YM . KVARTSIITIT, MANTOVAARAN 

ORATUNTURIN, YM . ALUMINIRIKKAAT LIUSKEET, GABROKIVILAJEJA) . 

Oraniemen alue liittyy suorana jatkona viimeksikuvattuihin, 

Jeesiöjoen molemmin puolin sijaitseviin ala-alueisiin . Kumpu-Oraniemen 

muodostumassa itää kohti tasaisesti tapahtuva sedimenttifasieksen 

hienoneminen on mennyt niin pitkälle, että peliittiset kivet 

ovat suuresti voitolla hiekkasedimenteistä, ja liuskekiviin myös 

kohdistuu täällä ensin petrologinen mielenkiinto niitten jokseenkin 

Kuva 27 . Virtakerroksellisuutta Orakosken kvartsiitissa 

Kitisen Orakosken vasemmalla rannalla . 

Fig . 27 . >Orakoski quartzite> with a well visible current 

bedding on the W . shore of Orakoski Rapid, Kitinen 

River, parish of Sodankylä . 

vaihtelevan luonteen ja erilaisten mineralifasieksien johdosta . Vieläpä 

topografisestikin ovat liuskeet Oraniemellä määrääviä kivilajeja, 

kaikki korkeimmat vaarat (Oratunturi, Pietitunturi, Tongosoiva, Iso 

Venevaara ym .) ovat liuskeista rakentuneet, ja kvartsiittivyöhykkeet 

seuraavat etupäässä vaarojen alarinteitä . 

Oraniemen alueelle siirrymme luontevimmin Kitisen Orakosken 

paikoilla, jo ennemmin mainitun »Orakosken kvartsiitin» välityksellä . 

Tämä on arkosinen, sekä mikroklinia että plagioklasia sisältävä serisiittirikas 

kvartsiitti, jonka väri maasälvän laadusta riippuen vaihtelee 

punaisesta harmaaseen ja ruskeaan ja jossa usein näkyy virtakerroksellisuutta 

(kuva 27) . Kitisen varrella sitä esiintyy pieninä 

kallioina ja rakkana Orakoskelta yhtämittaa, Orajärven maantien 

lossilla kapean vihreän, kloriittirikkaan liuskevälikerroksen katkaisemana, 

Kurkiaskan koskelle, missä se taas vaihettuu hyvin liuskeutu-

neeksi juovaiseksi serisiitti- ja kloriittiliuskeeksi ja rajoittuu lehtimäisen 

klorlittiliuskeen välityksellä amfiboliittiin . Kurkiaskan alahampaan 

vasemmalla rannalla tulee vastaan äkkiä . isompi kallio 

gneissigraniittia, jota tekijä pitää tällä kohdalla Oraniemen muodostuman 

paikallisena pohjana (vrt . myöh . sivv. 143-144) . -Myös 

yllämainitun lossin luona on joen molemmilla rannoilla pariin pieneen 

kerrospahkuun kuuluvia amfiboliittikallioita . 

Orakosken kvartsiitin vyöhyke on joelta molemmille puolillekin 

kivinen ja jakso siten hyvin seurattavissa . Valtamaantien vieressäkin 

on sen länsipuolella matalia kallioita, ja edempänä tällä puolella laajoja 

rakkoja Paksuselässä ja Ranta-Uhriselässä . Kitisestä itään on 

koko tämä kvartsiittialue kartalla näkyvässä laajuudessaan hyvin 

kivisiä maita . Komeita arkosikvartsiitin paljastumia on etenkin 

Orajärven kylän S-puolella Martinvaaran etelärinteellä, missä kivi 

on särkynyt hyvin suuriksi lohkareiksi, sekä Lapaselän (kartassa 

erehdyksessä Paloselkä) länsikärjen huuhtoumakalliokon S-reunalla, 

missä ylempänä on valtavia liuskekallioita . Muista korkeammista 

vuorista kvartsiitti nousee melko korkealle Routusvaaran W-rinteellä 

ja esiintyy Pesävaaran S-juuressa ; itäisin kärki muodostaa laajan 

rakan Ympärystävaaran SW-osassa . - Kvartsiitin sisässä on pieniä 

emäksisiä pahkuja, joita ei erikoisesti ole etsitty, ja vain pari on merkitty 

karttaan : pyroksenigabro Orajärven maantien varrella (vain 

lohkareita) ja osittain ultraemäksinen pahku Lampiselän NW-osassa . 

Orakosken kvartsiitti on osittain melko karkeajyväistä, ja siihen 

liittyy kaunis, hyvin paljastunut konglomeraattiesiintymäkin Huhtakummussa 

Ylikorpijoen isosta mutkasta NW . Siinä on k .o . kvartsiittia 

muistuttavassa välimassassa tiheään sulloutuneita ja jokseenkin 

pyöristyneitä, 10-15 cm läpimitan saavuttavia kvartsimukuloita ja 

aivan harvoja kappaleita hienorakeisia muuttuneita kvartsiittimaisia 

sekä serisiittiliuskemaisia kiviä . Esiintymä on Oraniemen alueen 

reunalla ja voidaan käsittää »pohjakonglomeraatiksi», samoinkuin 

Orakosken kvartsiittikin pääasiassa muodostuman pohjimmaiseksi 

osaksi . Tällaisen arkosikvartsiitin lähtöaineksena on ilmeisesti jokin 

graniitti, ja lähin sopiva sellaisen esiintymä on jo yllä lyhyesti mainittu, 

Kurkiaskan alapäässä Kitisellä alkava »Porttikosken graniitti» . 

Hyvin maasälpärikasta kvartsiittia on Oraniemen alueen kaakkoinen 

reunavyöhyke . Siihen kuuluu osia laajasta Palovaarasta, 

missä on suuria paljastumia, Paloselästä ja Puljunpalosta . 

Itäreunalle merkitystä kvartsiittijaksosta tunnetaan paljastumia 

vain lyhyehköllä, n . 8 km matkalla Hietajoen latvalta lounaaseen . 

Runsaimmin kalliota on Maevaarassa Ison Venejärven SSE-puolella . 

- Hietajoella on ilmeisesti erillinen pieni kvartsiitti- ja liuskealue, 

1 3 1

1 32 

jonka kallioita on pitkin jokivartta . Kivet ovat mekanisesti vahvasti 

muuttuneet ; varsinkin Hietajoesta n . 1 km länteen Isopalossa sijaitsevassa 

kalliossa nähdään arkosikvartsiitissa tavattoman kauniita 

poimuja . 

Hyvin pitkä kvartsiittireunus seuraa Oraniemen alueen kahtia 

jakavaa, siv . 62 mainittua emäksistä vyöhykettä pohjoispuolella ja 

osittain eteläpuolellakin . Upsalolammen S- ja NW-puolisista paljastumista 

on kylläkin aluksi itään päin S-haarassakin 7 km leveä ja 

pohjoisessa vieläkin leveämpi aukko havainnoissa . S-jakso näkyy 

sitten Petäjä- ja Seunuvaarain N-juurella, vastakkainen muodostaa 

Muotkatti- ja Palkisvaarain eteläosat ja Nuolivaaran laen sekä päättyy 

Laukkuvaaran ja Kuusilaukkuvaaran lomaan . Lännessä kvartsiitti 

muodostaa Kuolpuvaaran S-osan esiintyen suurina lohkareina, 

joista jo v . 1859 rakennettiin Sodankylän kirkko sekä myöhemmin 

seudun suurempien siltojen tuet . Kirkon seinässä on mainio tilaisuus 

kiveä tarkastella ; sen ominaisuudet (virtakerroksellisuus ym .) näkyvät 

tässä erinomaisesti . -Vyöhykkeen uloimmassa W-kärjessä ei luotettavia 

paljastumia enää ole, vaan ainoastaan muutama lohkare 

maantienojassa . 

Viimeinen kvartsiittialue, missä vielä esiintyy Orakosken tyyppiä, 

sijaitsee Orajärven kohdalla, ja arkosikvartsiittia tavataan täällä 

Ruoni- ja Seunuvaarain välissä sekä jälkimmäisen S-juurella . Ruonivaaran 

S-juurella sekä Orajärven isolla niemellä on kalliokkoja paljon 

hienompirakeista, epäpuhdasta breksiaista kvartsiittia, joka länteen 

ilmeisesti vaihettuu yhä maasälpä- ja kiillerikkaammaksi ja on karttaan 

merkitty vaaleansinisellä, »kvartsiittiseksi liuskeeksi» . Sellaisessa 

esiintyy myös amfibolia, epidoottia, karbonaattia j .n .e . Paljastumia 

ei juuri ole ; kivien luonne on päätelty irtokivistä Orajärven 

S-rannalla ja pienistä kallioista järvestä kaakkoon . Lähellä kirkonkylää 

näkyy Mantovaaran S-juurella taas kvartsiittisempaa kiveä . 

Kylän alapään pelloilta on raivattu pois runsaasti lohkareita, jotka 

ovat vaaleaa, pinnassa syvemmälle syöpyneitä pyöreitä muodostumia 

sisältävää jotenkin liuskeutumatonta kiveä . Se on laadultaan muskoviittirikas 

hieno kvartsiitti, jonka mainitut pallerot ovat seulamaisesti 

kvartsijyväsiä täynnä olevaa skapoliittia . Vastapäätä joen 

W-rannalla sijaitsee pappilasta vähän alas hyvin rikkoutunut rantakallio 

samanlaista tummempaa kiveä, joka sisältää skapoliittipalleroja 

hyvin tiheässä, biotiittia, mikroklinia ja paikoin andalusiittia . 

Kelujoen suuntaa seuraava, samoin sekä vaalean että tumman 

sinisellä merkitty vyöhyke, on ilmeisesti edellisen kaltainen . Läntisimmät 

paljastumat ovat Kitisen E-rannan kallioissa : Sattasesta 

pari km S yllämainitun Sodankylän pappilan luona esiintyvän ta-

paista liusketta, ja Kelukoskella diagonalikerroksellista ja maasälpärikasta, 

ei kuitenkaan Orakosken tyyppiin kuuluvaa kvartsiittia . 

Vasta kartan painamisen jälkeen tekijällä on ollut tilaisuus tarkastaa 

Kelujoen uomaa suun lähellä ja todeta kallioperä siinä liuskeenluontoiseksi, 

joten Kelukosken kvartsiitti jäisi paljon pienemmäksi 

välikerrokseksi liuskeisiin kuin kartta osoittaa . Maasälpärikkaita, 

hienoja kvartsiittisia liuskeita on itäänpäin tavattu (ainoastaan lohkareina) 

Inantovaarassa Siurumaan kylää vastapäätä, Löytöjoen 

.Keihäskoskella ja maantienojissa liki Kelujärven kylää . Kelujärven 

seudun kvartsiitti, joka on harmaanvalkoista ja jokseenkin hienorakeista, 

on taas laajemmalti paljastunut useissa vaaroissa . Sepruvaarassa 

järven pohjoisrannalla kvartsiitti vaihettuu vaaleaksi kiilleliuskeeksi 

ja sisältää kiilleliuskevälikerroksia, joissa on isoja stauroliittikiteitä 

. 

Vaikka Al-rikkaat liuskeet ovat Oraniemen alueen pääkivilajit 

ja tarjoavat erikoista petrologista mielenkiintoa, voi niitten käsittely 

tässä jäädä lyhyeksi, kun ei topografisistakaan seikoista juuri tarvitse 

mainita muuta kuin että liuskeet hyvin esille kohoavina ovat miltei 

kauttaaltaan hyvin paljastuneet . Niiden ansiosta on alueen koko 

karttakuvakin voitu saada varsin tyydyttäväksi ja oleellisesti varmaan 

oikeaksi . Vain Kitisen varrella Jeesiönsuusta Orakoskelle ei 

ole yhtään paljastumaa eikä liuskeen kulkua Kitisen poikki ole tässä 

suoraan todettu . - Oraniemi olisi kaikin puolin hyvin kiitollinen 

seutu geologisia erikoistutkimuksia varten . 

Oraniemen liuskeet ovat väriltään yleensä tummempia kuin Alrikkaat 

liuskeet keskimäärin, vihreänharmaita tai harmaita eri vivahduksin, 

osalta tummanvihreitä ja suuresti tavallisten kloriittiliuskeitten 

näköisiä . Vaaleinta muunnosta esiintyy välikerroksina Palkisvaarassa 

ja siitä itään, Kelujärveltä Härkävaaraan johtavan polun 

varrella . Päämineraleina on aina kvartsia, kloriittia ja serisiittiä eri 

paljoussuhteissa . Biotiittia tavataan vain verrattain pienessä osassa 

liuskeista ; toisissa tapauksissa sekin esiintyy hienoina suomuina 

perusmassassa, toisissa suurempina porfyroblasteina . Plagioklasi on 

verrattain yleinen sekundärisinä hajarakeina, jotka hyvin näkyvät 

silmällekin valkoisina pilkkuina, ja magnetiittirakeetkin saattaa toisinaan 

erottaa ilman suurennusta . Granaattia on mikroskooppisesti 

havaittu parissa tapauksessa niukasti . Ne liuskeet, jotka eivät sisällä 

muita, tyypillisimpiä aluminimineraleja, ovat yleensä erittäin kloriittirikkaita, 

voimakkaamman vihreitä ja hyvin ryppyisiksi ja kurttuisiksi 

poimuttuneita . Sellaisia esiintyy Oraniemen keski- ja eteläosissa 

: itsensä Oratunturin vyöhykkeessä Ruonivaarasta lännessä 

Härkäojalle asti idässä, sekä Lapaselän-Pietitunturin ja Lampi- 

1 33

vaaran-Tongosoivan jaksoissa, jotka yhtyneinä jatkuvat itään päin 

Palovaaran ja Komovaaran kautta Paloselän pohjoislaitaan . Pietitunturin 

kivessä näkee kuitenkin yksityisiä kloritoidirakeita . - 

Hyvin juovaista kloriitti-serisiittiliusketta on myös yhdessä Kitisen 

E-rannan kalliossa 1 km alas Kelujoen suusta . 

Itäänpäin useimmat liuskevyöhykkeet vaihettuvat yhä karkeammiksi 

ja pitemmälle metamorfoiduiksi ja sisältävät samalla yhä runsaammin 

ja suurempina kiteinä stauroliittia ja disteniä . Kaikkein 

Kuva 28 . Mantovaaran andalusiittiliusketta, 

Sodankylä ; kirkolta n . 3 km ESE . N . z' 

luon- 

nollisesta koosta (Hackmanin teoksesta) . 

Fig . 28 . Weathered surface of the andalusitebearing 

sericite-chlorite-schist of Mantovaara, 

E. S. E. o f the church o f Sodankylä . The andalusite 

phenocrysts are very conspicuous owing to 

their darker colour and protrusion from the surface 

. Ab . ?.; nat . size . (Hackman, Kittilä-Lappmark, 

p . 49) . 

karkeimpia muunnoksia on Kelujärveltä NNW Puolakkavaarassa . 

Nämä kivet muistuttavat hyvin Luiron ylemmän juoksun molemmin 

puolin esiintyviä Al-rikkaita liuskeita . Myös länteenpäin alkaa samoja 

mineraleja ilmestyä näkyen hajanaisina varsin hyvin muodostuneina 

kiteinä, ja esiintyen suhteellisen runsainakin Orajärven pohjoispuolella 

Petäjävaaralla ja Kelurovalla . Täällä päin stauroliitti ja 

disteni ovat kuitenkin vähän huomiotaherättäviä vastaavasti runsaamman 

ja hyvin silmäänpistävällä tavalla esiintyvän andalusiitin 

rinnalla . 

Komeimpia andalusiittiliuskeita esiintyy Sodankylän kirkonkylän 

NE-puolella sijaitsevan arkosisen Kuolpuvaaran kvartsiitin molemmin 

puolin, pohjoisessa Kuolpuvaaran korkeammassa osassa, isossa

Kolnmattivaarassa ja jonkin verran vielä Palkisvaaran pohjoisosassa, 

etelässä Mantovaarassa (kuva 28) . Andalusiitti muodostaa lyhyitä, 

poikkileikkaukseltaan jokseenkin neliömäisiä 1-3 cm läpimittaisia 

seulamaisia kiteitä, jotka kallioitten ulkopinnalta kohoavat voimakkaasti 

esiin . Suurimman koon andalusiittikiteet saavuttavat Kommattivaarassa, 

missä niitä on kivessä jotenkin harvassa ; Mantovaarassa 

ne taas ovat pienimpiä ja sijaitsevat tiheässä . Pohjoisessa 

jaksossa liikkuminen ei ole ollut erikoisen vahvaa, vaan liuskeen alkuperäinen 

kerrallisuus on yleensä hyvästi näkyvissä . 

Edellisiä muistuttavaa, mutta vähemmän andalusiittia sisältävää 

liusketta on vielä Martinvaarassa Orajärven eteläpuolella . Oraniemen 

S-osassa tavataan paikoin varsin toisenlaista andalusiittiliusketta, 

joka on kokonaan hienorakeista ja väriltään puhtaan harmaata . 

Andalusiitin, joka muodostaa suhteellisen pitkiä ja hoikkia, usein 

voimakkaasti seulamaisia rakeita, näkee vain mikroskoopissa, vaikka 

sen määrä näissäkin kivissä on hyvin huomattava . Tällaisia liuskeita 

on todettu Hirvaskukkurasta, Routusvaarasta ja Ellitsavaarasta . 

Emäksisten pahkujen esiintymisestä Orakosken kvartsiitissa on 

jo mainittu, ja tällaisia aivan pieniä, joita ei kannata luetella ja joita 

ei kartallekaan ole merkitty, tavataan liuskeissakin paikoin aika usein . 

Ne ovat tummia, pyroksenipitoisina ruskehtavia, gabro- tai'diabasirnaisia 

kivilajeja, jotka eivät petrografisesti ole eroitettavissa Koitilaisen 

gabroista (siv . 62-65) . Ne voivatkin olla suunnilleen yhdenikäisiä 

jälkimmäisten kanssa . Pyroksenipitoisia ja -vapaita näyttää 

esiintyvän sekaisin ilman säännöllisyyttä . Suurin emäksinen pahku 

NE-rajalla muodostaa Kiimaselän, Petäjävaaran ja Uuttuvaaran, ja 

läheiset Rovapää ja Kelujärven rannalla sijaitseva Kousivaara myös 

kumpikin kokonaisen jyrkkärinteisen vaaran (Rovapää ei ole pyroksenigabroa 

kuten karttaan on erehdyksessä tullut) . Kaksi pyroksenigabropahkua 

Hietajoen Orahaaran latvoilla näkyvät kallioina matalilla 

paikoilla . Muita esiintyy Hirvaskukkuran W-osassa, Rahkavaaran 

S-rinteellä, Routus- ja Rovasvaarain välissä, Ympärystävaaran 

NW-rinteellä, Palovaaran N-osassa j .n .e . 

Vielä mainittakoon ennemmin amfiboliittinen kivi Kelujoen 

.Juontokoskella, jonka yhteydessä esiintyy kvartsin, sädekiven ja 

rikki- sekä kuparikiisun muodostamia pesäkkeitä ja juonia . 

KAUKOSEN KVARTSIITTI-, GNEISSI- JA EMÄKSISTEN KIVIEN ALUE . 

Mikäli viimeksikuvatut, Oraniemen tyyppiset liuskeet ja »Sodankylän 

kvartsiitit» sittenkin pitäisi erottaa, ja siinä tapauksessa ilmeisesti 

jonkin verran vanhempana sarjana, Muoniosta Kaarestunturin 

13 5

1 3 6 

alueelle asti ulottuvasta selvästi yhtenäisestä kumpumuodostumasta, 

pitäisi raja sijoittaa Jeesiöjoen pohjoispuolelle niin, että liuskeet ja 

myös pieni osa kvartsiiteista lähinnä Jeesiön kylää tulisivat vanhempaan 

osastoon . Tähän joutuisivat silloin kokonaan Oraniemen ja 

Pittiövaaran-Kaarestunturin alueet sekä myös nyt viimeisenä puheeksi 

tuleva Kaukosen alue, jonka kivilajistolla onkin kaikille muille 

ja nimenomaan tyypilliselle Kittilän kumpumuodostumalle vieraita 

piirteitä . Varsinkin emäksiset kivilajit ovat esiintymisessään aika 

huomattavia ja vaihtelevia, käsittäen melkoisesti myös ultraemäksisiä 

kiviä . Tässä alue kuitenkin käsitellään Kumpu-Oraniemen muodostuman 

yhteydessä sillä perusteella, että se idässä erittäin hyvin 

sopii Pittiövaaran-Kelontekemän alueen jatkoksi . Lännessä taas, 

edellyttäen että siv . 124 mainittu Pikku Totovaaran skapoliittirikas 

kivi todella on konglomeraatti, Kaukosen alue tuntuisi Vesikkovaaran 

suuren konglomeraattiesiintymän perusteella suorastaan liittyvän 

Aakenustunturiin . Luonnollisesti on olemassa se mahdollisuus, että 

Vesikkovaaran konglomeraatti ei huolimatta rajoittumisestaan Kaukosen 

alueen Rovaselän kvartsiittiin kuitenkaan liity tähän geologisesti 

. 

Mainittu konglomeraatti muodostaa kaikki Vesikkovaaran suuret 

kalliot ja rakat paitsi luoteisen, Kuusikkolaen, W-puolta, missä konglomeraatin 

alustaa ilmeisesti on näkyvissä (vrt . siv . 92) . Samaa 

konglomeraattia on NNE-puolisen Murtomaan laki, mutta tämän ja 

Pikku Totovaaran välillä, n . 5 km matkalla, ei enää tiedetä paljastumia 

olevan, vaikka konglomeraattia on merkitty jatkuvan koko matkan 

. Vyöhykkeen kapea kaakkoinen jatke on tavattu Rovaselän 

juurelta Lainiojoen Mellakoskelta 1 .2 km ENE vanhan polun vierestä 

myös lähes 5 km lähimmistä paljastumista Vesikkovaarassa . 

Vaikka useita konglomeraattilohkareita tapaa Lainiojoenkin varrella 

Vesikkovaarasta S-SSW, ei tekijän mielestä ole syytä epäillä kiveä 

joen kohdalla kallioperässä, kuten Hackman on päätellyt . Vesikkovaarasta 

konglomeraatin tapasi jo Sarlin, vaikka hän ei ollut varma 

kiven oikeasta luonteesta . 

Kuusikkolaessa konglomeraatti on hyvin säilynyttä ja sisältää 

runsaasti välimassaa sekä liuskemaisia välikerroksia . Korkeammissa 

laissa välikerrokset ovat enempi kvartsiittimaisia, ja konglomeraatti 

on niissä läheisen graniitin vaikutuksesta niin muuttunutta, että 

mukulain rajat välimassaa vastaan ovat osaksi käyneet epäselviksi . 

Välimassa on enimmäkseen jotenkin tummaa, ja mukulat suureksi 

osaksi intermediärisiä ja verrattain emäksisiä kivilajeja, jotka osittain 

voisivat olla syeniittiryhmästä lähtöisin . Melkoinen osa on myös 

kvartsiittisia, apliittisia ja »leptiittisiä» kiviä, jotka eroittuvat perus-

massasta selvästi . Mitä apliittisiin kiviin tulee kuuluvat ne ainakin 

osittain ilmeisesti syväkivilajien yhteyteen, mutta ne ovat siksi 

tavallisia ja epätyypillisiä, ettei varmaa lähtökohtaa voi osoittaa . 

Seudun konglomeraatti-irtokivissä on tavattu mukuloina myös punaista 

jaspista . 

Rovaselän konglomeraatti on muuttunut siten, että sen aineksina 

on melkein yksinomaan albiittia ja sarvivälkettä . Mukulat, jotka 

ovat välimassaa vaaleampia, muistuttavat syväkivilajeja, mutta niidenkään 

lähtökohdasta ei uskalla sanoa mitään varmaa . 

Muualla Kaukosen alueella vallitsevat sedimenttisyntyiset kivet 

ovat vaaleanharmaita tai punertavia, vaihtelevasti kiilleja maasälpäpitoisia 

ja enimmäkseen hienorakeisia, joskus selvästi kerroksellisia 

kvartsiitteja, jotka vähitellen vaihettuvat kvartsi- ja maasälpärikkaiksi 

liuskeiksi . Huomattavin kvartsiittijakso alkaa lännessä 

Rovaselästä . Tämä sekä sen E-puolinen Pahtapuura, SEpuolinen 

Paloselkä ja Isomaa 1 . Isovaara lähempänä Kaukosta muodostavat 

yhtenäisen laajan kohouman, joka länsipäässään kohoaa 

jyrkemmin, mutta muualle laskee erittäin loivaan laajalti soistune -n 

rintein . Rovaselän eri laissa on suuria kvartsiittirakkoja, samo n 

Paloselän W-laidalla (muuten kivi on täällä ja varsinkin Isovaarassa 

jo enempi liuskemaista) ; Pahtapuurassa vallitsevan kivilajin voi 

päättää pienistä kivikoista . Täältä itään jatkuvaksi merkitty vyöhyke 

näkyy maantien varrella kiviperäisessä Tiukuvaarassa, jonka 

W-reunassa on avorakkaakin, mutta sitten on n . 13 km seuraaviin 

paljastumiin Ahvenjärven alueella Ounasjoen itäpuolella . - Venejoen 

varrelta tunnetaan vain jokin vähäpätöinen kallio kvartsiittia 

ja kvartsiittista liusketta, mutta joesta pohjoiseen Huuhkajajärven 

S-puolella kohoaa jylhiä pystyjä kallionkärkiä vahvasti rakoillutta 

lasimaista kvartsiittia . 

Ahvenjärven kvartsiittialueella Ounasjoen itäpuolella tavataan 

runsaasti paljastumia Ahvenjärven talon ympärillä sekä idempänä 

Isossa Torsavaarassa . Alueen muotoa ei näistä voi päättää, ja se on 

kartassa käsitettävä mielivaltaiseksi . Vaaleansinisellä väritetty alue 

Alakuusajoella on aivan vailla havaintopaikkoja . 

Kaukosen kylän kohdalle merkitty kvartsiittivyöhyke on todettavissa 

kylän kaivoissa sekä SW-puolella Hangasvaaran alapäässä . 

Tämä kvartsiitti rajoittuu hyvin epämääräisesti SE-puoliseen »liuskeeseen», 

jonka kallioita on Kaskenpalossa ja Särestönvaarassa . 

Särestönvaara on kauttaaltaan kalliopohjainen, vaikka kivi vähän 

pistää esiin . Vaaran korkeimmassa laessa se taas vaihettuu kvartsiitiksi, 

jota pitkänä vyöhykkeenä voi seurata koilliseen Silpisorvaan 

ja lounaaseen Maijavaaraan . 7 km aukon jälkeen kvartsiitti näkyy 

2923,-39 

1 3 7 

18

Maunuvaarassa, jossa on kivikkoa lähellä maantietäkin ja kallioinen 

kuru S-laidalla, missä esiintyy välivyöhyke kiillerikasta gneissiä . 

Viimeisenä etelässä tavataan jo melkoisesti graniitin vaikuttamaa 

kvartsiittia vähäisenä kivikkona Somervaarassa Alakylän NE-puolella 

. 

Lähellä Kaukosen W -puolella kulkeva kapea jakso on hyvin seurattavissa 

kalliopaikoissa Venejoen suun W-puolelta Palovaaran ja 

Paukavaaran E-laidan kautta Hangasvaaran N-osaan . Lähinnä maan- 

Kuva 29 . Muurikivipaikalta Pikku Palovaaran talon lähellä 

vähän Kaukosen pohjoispuolella, Kittilä . Oikealla pystyasentoisen 

liuskeen kallionkärkiä, vasemmalla muurikivilaattoja 

kasassa . 

Fig. 29 . Soft grey-green, andalusite-bearing chlorite-serieiteschist, 

quarried for local use as material for the construction 

of fireplaces . About 3 km. N . of the village of Kaukonen, TT" . 

of the highway, parish of Kittilä. 

tietä sijaitseva paljastuma on tien E-puolella vastapäätä Pikku Palovaaran 

taloa . Siitä on kvartsiittia aikoinaan louhittu ja muokattu 

myllynkiviksi . Tässä jaksossa esiintyy paikoin selvästi vihreää väriä . 

Kvartsiitin molemmin puolin liuskeet ovat osittain hyvin kiillerikkaita 

ja sisältävät paikoin andalusiittia, paikoin stauroliittia . SEpuolinen 

vyöhyke on paljastumillaan (Vääränkorvan kallio Ounasjoen 

W-rannassa 3 km ylös Kaukosen lossilta, sekä Hangasvaaran Wlaidalla) 

karkeaa ja gneissimäistä, NW-puolinen hienompaa ja hyvästi 

laattamaista . Sitä on nostettu suuressa määrässä muurikiviksi Palovaaran 

SW-reunalta (kuva 29), mihin paikkaan on lyhyt matka polkua 

yllämainitusta Pikku Palovaaran talosta . Pitkin maan reunaa 

on sitäpaitsi paljastuneena muodostuman muita kiviä : vähän ylöspäin 

amfiboliitti, jossa esiintyy vulkanisia rakennepiirteitä, ja kappa-

leen matkaa alas ultraemäksinen, amfiboli-kloriitti-olivini-karbonaattikivi 

. Tätä seuraa viimeksi mainittu kvartsiittivyöhyke, ja 

kaikki samat kivilajit ovat paljastuneet myös pari km lounaampana 

Paukavaarassa . 

Kaukosen seudun liuskeista on vielä mainittava Isovaaran pohjoisosassa 

esiintyvä »leptiittimäinen kivi», vaaleanharmaa hienorakeinen 

gneissi, jossa on runsaasti plagioklasia sekä tummana pääaineksena 

sarvivälkettä . 

Kaukosen alueen ultraemäksisistä kivistä mainittiin jo pari pientä 

pahkua Kaukosen NW-puolella . Aivan samantapaisia, amfibolivaltaisia 

ovat ne mitä tavataan Kaukosen lossilta 2 km NE, Kaskenpalon 

E-reunalla ja siitä itään olevassa pienessä kummussa, sekä 

kauempana NNE :ssä Särestönvaaran rinteessä Ounasjoelle päin . 

Viimemainittu näkyy hyvin melkoisella matkalla, kulkien n . 30 m 

leveänä, N 45 °E-suuntaisena konkordanttina kerrosintrusiona kvartsiittisessa 

liuskeessa ja vaihettuen rajoiltaan amfiboliittimaiseksi . 

Tämä ultraemäksinen kivi on hyvästi liuskeutunut ja saanut seudulla 

käytäntöä oivallisena uunien tulikertakivenä . -Pieni erillinen, olivinipitoinen 

amfiboli-kloriittikivipahku näkyy kallioina lähellä maantietä 

W-puolella Takamaassa, Alakylästä n . 6 .5 km N . 

Lukuisia ultraemäksisiä pahkuja esiintyy Rovaselän Tiukuvaaran 

kvartsiittivyöhykkeessä ja sen reunoilla . Ne ovat osaksi 

olivinipitoisia enstatiitti-serpentinikiviä, joissa on pienempiä määriä 

myös kloriittia, talkkia j .n .e. Kolme tälläista jaksoa on merkitty 

kulkeviksi Pahtapuuran yli, jossa kuusimetsän yli kohoaa valtavia, 

paljaita peridotiittikallioita, ns . Pahtapuuran tontit . Peridotiittien 

yhteydessä vain vähän näkyvinä esiintyy pienempiä määriä tummia 

gabrokivilajeja . Yhden vyöhykkeen pää ulottuu länteen Rovaselkään . 

Tämän pohjoisjuurella tapaa jälleen suuria kallioita, varsinkin rinteessä 

Venejokeen laskevan suuren Herrainkaltio-nimisen lähteen 

partaalla . Venejoen molemmin puolin on gabrokallioita, joista tätä 

kiveä on kartassa jatkettu Huuhkajajärven ylipäähän,'missä huuhtoumakalliokoilla 

esiintyy enempi syeniittimäisiä ja unakiittimaisia 

kiviä . 

Muut ultraemäksisten kivien esiintymät näkyvät Palovaaran ylipäässä 

sekä Paloselän ja Isonvaaran sarven pohjoislaidoilla . Kahden 

viimemainitun välissä on amfibohittirakka . Suurinta amfiboliittivyöhykettä 

voi seurata Palovaarasta läpi Välimaan ja Isonvaaran 

eteläosan ; Paloselässä tapaa siellä täällä vähäisiä pahkuja . 

Lopuksi mainittakoon tässä yhteydessä emäksiset kivet Kelontekemäjärveltä 

N-NW Silmävaarassa, Kievanalehdossa ja Taljavaarassa, 

jotka pääasiassa ovat mustanharmaata sarvivälkegabroa, 

1 39

1 40 

Taljavaaran pohjoisrinne suureksi osaksi miltei pelkän monoklinisen 

pyroksenin muodostamaa ultraemäksistä kiveä . Näitten maitten 

ympäristö on niin peittynyttä, että on mahdoton sanoa mitään varmaa 

massan (tai massojen) muodosta ja rajasuhteista . Gabrolohkareita 

on vielä Kelontekemäjärven Koskamonniemellä ja Vasassa 

Ahvenjärven talosta n . 3.5 km SSW . 

ETELÄISET GNEISSI- JA GRANIITTIALUEET SEKÄ 

NATTASENGRANIITTI . 

Alueeseen kuuluu Muonion ja Sodankylän karttalehtiin sisältyvistä 

Kolarin, Kittilän ja Sodankylän alueista eteläisimmät osat . 

Nimi jo ilmaisee, että sen kallioperälle ovat luonteenomaisia graniittiutumisilmiöt 

ja graniitit . Samassa yhteydessä käsitellään muutamia 

erillisiä, ympäristölleen vieraita graniittimassiveja karttalehtien alueen 

muissa osissa . Useimmat näistä edustavat n . s . Nattasengraniitin 

tyyppiä . 

Eteläisinnä tämä alue on suhteellisen loivapiirteistä (kuva 2, 

taulu IV), mutta pohjoisreunallaan graniittiperusta saavuttaa parissa 

seudussa, Kelontekemän sekä Askan länsipuolella, huomattavat korkeusvaihtelut 

yli 300 metrin lakikorkeuksin . Melkein samoja korkeuksia 

esiintyy myös Kieringin itä- ja Molkojärven pohjoispuolisissa 

vaararyhmissä . Näitä vielä laajempi ja korkeampi vaararyhmä 

on kvartsiittien sekaisella gneissi- ja liuskeperustalla Venejärven 

ympäristöltä itään Kolarissa ulottuen vähän Kittilänkin puolelle . 

Maaston alimpien kohtien korkeudet alueella ovat 200 metristä alaspäin 

. 

Erilliset Nattasengraniitin massivit sekä Kittilän kirkolta lounaaseen 

sijaitseva alue muodostavat ympäristöstään kohoavia seutuja 

. Viimemainittu jää korkeudeltaan vähäpätöiseksi ylittäen niukasti 

300 m, mutta toiset käsittävät vaaraja tunturiroukkioita 

(kuva 30), joissa laet vaihtelevat 400 metrin vaiheilta yli 600 :n 

(Juvoaiv) . 

VENEJÄRVENALAKYLÄN KVARTSIITTIPITOINEN MIGMATIITTIALUE . 

Migmatiittisia kiviä tavataan äärimmäisenä lännessä Muonion 

karttalehdellä Muonionjoella asti, missä Kieksiäisnivan rantakalliot 

ja jotkin läheiset kivipaikat ovat pienehkörakeista, harmaata-punertavaa, 

juovaista helposti graniittiutuvaa gneissiä . Itäänpäin on 

tavattu ensin jokin pieni kallio Venejärven maantien ojissa, sitten 

isoja kallioita Isopalossa Venejärven kylältä 6 km SW (pohjoisem-

Kuva 30 . Nattastunturit nähtynä pohjoisesta, Varpupäältä . Valok. E . Suominen . 

Fig. 30 . Nattastunturit Fells in N. Sodankyld, seen from north . The mountain massif consists of the >Nattanen 

granite, its flat surroundings of granulite and bordering rocks .

14 2 

panakin on paljastumia) . Venejärveltä E-SE sijaitseva vaaraseutu 

on sangen kivistä . Täällä vallitsevat, harmaalla pohjavärillä merkityt 

kivet ovat viiruisia, juovaisia ja suonisia biotiitti-plagioklasigneissejä, 

jotka sisältävät paikoin myös sarvivälkettä ja amfiboliittisia 

juovia . Graniittisuonet paisuvat paikoin huomattaviksi pahkuiksi, 

mutta erikoinen graniittialue on merkitty ainoastaan Aihkirovan 

S-osan kohdalle Venejärven maantien likelle, missä on laajempia 

kallioita apliittista graniittia . Hauska kiillegneissin muunnos esiintyy 

Karhupalolla aivan Kittilän-Kolarin rajan vieressä kohoavassa 

isossa kalliossa ; se on tyypillisesti rosopintaista, karkeaa sillimaniittikyhmygneissiä 

. Korkean ja kallioisen Karhujupukan kvartsiitiksi 

merkitty vaaleamman harmaa ja homogeninen hienorakeinen kivi 

liittyy ilmeisesti gneisseihin hyvin kvartsirikkaana muunnoksena .- 

Ki.ttilän puolella paljastumia on vain muutama ; kalliota tunnetaan 

ainoastaan Kerpuavaarasta ja Alakylästä Kalloon vievän polun varresta 

2 km Ounasjoelta . 

Melko huomattava kvartsiittialue kummankin pitäjän alueella 

on hyvin paljastunut Untesrovan laissa ja Haisujupukassa . Se on 

hyvää ja osittain hyvin säilynyttäkin, valkeaa-punertavaa, osaksi 

vihertävää kvartsiittia . Tämän vyöhykkeen pohjoispuolinen vaaleansinisellä 

väritetty alue on taas miltei vailla havaintoja ; irtokivien 

mukaan esim . Mäntyvaaralla siinä ovat levinneitä vaaleat, juovai~et 

ja laattamaiset, vahvasti muuttuneet gneissit . Palopetäjävaaran 

laessa on irtokivinä harmaata, kvartsiittista kiveä . 

Alempana Ounasjoen varrella kallioperä on jo suuresti graniitinsekaista 

. Miltei vain punertavaa tai vaaleanharmaata graniittia on 

rantakallioina Neitikoskella ja Mouluskoskella ; Alakylän kohdalla 

käy melkein poikki koko joen Äijänpato-niminen pegmatiittikallio . 

Pahtajoki laskee Ounasjokeen pystyjen kallioseinäin välistä, jotka 

ovat migmatiittista gneissiä ja tätä lävistävää punaharmaata graniittia 

; gneissin laattamainen rakenne kallistuu n . 30°S . Pahtaseiniä 

jatkuu toista km Ounasjoen rantaa alas, ja siinä gneissi vaihettuu 

juovaiseksi ja viiruiseksi amfiboliitiksi, joka sisältää myös karkeaa 

diopsidirikasta karsimaista kiveä ja ruosteisia vyöhykkeitä . Alinna 

amfiboliitti käy karkeammaksi ja heikosti järjestyneeksi . Pienemmät 

apliittiset pahkut leikkaavat loiva-asentoisina jyrkän liuskeisuuden 

. - Emäksistä kiveä, sarvivälkegabroa, esiintyy myös eräässä 

vasemman rannan kalliossa vähän Lainiojoen suulta ylös . ' 

Ounasjoen itäpuolella kallioperä selvään vaihettuu täydelliseksi 

migmatiitiksi ja migmatiittigraniitiksi, ja on huononpuoleisesti paljastunutta 

. Hyvin kallioinen ja kivinen maa on Loimiselkä Kaukosen 

itäpuolella, jonka kohdalle on merkitty graniittipahku migmatiittien

ympäröimänä . Puolikuun muotoinen gneissialue Maunujoen yläjuoksulla 

perustuu vain sen N-puolisen Neulavaaran rakkaan, joka 

on valkeahkoa, ilmeisesti kvartsiittista ainesta sisältävää suonikivilajia 

. Molkojärven ympäristön kallioperää voidaan luonnehtia nebuliittiseksi 

graniitiksi, joka sisältää plagioklasivaltaista (joskus sarvivälkepitoistakin), 

harmaata-ruskeaa pienirakeista vanhempaa sekä 

punertavaa, karkeampaa ja mikroklinirikkaampaa nuorempaa ainesta, 

joilla usein ei ole mitään rajaa . 

PIENET GNEISSIGRANIITTI- JA SUONIGNEISSIALUEET . 

Nämä käsittävät Sodankylässä muutaman pienen alueen, joista 

jo parissa yhteydessä mainittiin Porttikosken gneissigraniitti (siv . 

Kuva 31 . Kitisen Porttikoski äkkijyrkkine, gneissigraniitin muodostamine 

rantakallioineen . 

Fig . . 31 . Porttikoski Rapid in Kitinen River, in S . Sodankylä . The precipitous 

shore cliffs consist o f a migmatitic gneissose granite . 

131) Kitisen varrella . Se muodostaa Porttikosken korkeat, 

enimmäkseen äkkijyrkät rantakalliot (kuva 31), viimeisen kallion 

Kurkiaskan alapäässä ja kolmisen kumpua Kurkiaavalla kolkilta 

itään . Kivi on epähomogenista, punaisesta harmaaseen vaihtelevaa, 

osaksi hyvin puristunutta ja ruhjoutunutta gneissigraniittia, jossa 

on myös tummia sulkeumia ja amfiboliittisia vyöhykkeitä . Punainen 

väri ja paikottainen pegmatiittisuus voidaan pitää nuoremmasta 

graniitista johtuvana . Sederholm on selittänyt Porttikosken graniitin 

Orakosken arkosikvartsiitin migmatiitiksi, mutta kuten siv . 131 

mainittu, on raja molempien välillä ilmeisesti aivan jyrkkä, eikä

1 44 

graniitissa voi löytää mitään ilmeistä jätettä vanhemmasta kvartsiitti- 

eikä kiilleliuskeaineksesta . Tekijä päinvastoin pitääkin gneissigraniittia 

tässä kvartsiitin alustana . 

Gneissigraniittipolijaan myös Vaalajärven Ahvenvaaran 8-puolella 

viitattiin sivulla 128 . Tämä graniitti on punertava, keskirakeinen, 

molempia maasälpiä ja kohtalaisesti biotiittia sisältävä, hyvin selvästi 

pilsteytynyt ja gneissimäinen kivi, ja muodostaa Suonivaaran 

sekä Puolavaaran kivikot . Mikään lähiseudun selvästi »nuorempi» 

graniitti ei ole läheskään yhtä hyvin suuntautunut . Suonivaarasta S 

on melkoisesti alavaa ja tuntematonta aluetta, jonne gneissigraniitti 

on summittaisesti ulotettu . 

Riipijärveltä SE kartta osoittaa suonigneissiä, mutta tämäkin 

alue on yleensä peittynyttä ja gneissiä vain arviolta jatkettu etelämpänä 

sijaitsevista havaintopaikoista . Kaakossa ori Puunuvaarassa 

laaja rakka hyvin biotiittirikasta suhteellisen karkeaa kiillegneissiä, 

ja Vaalajärvelle päin jatketun haarakkeen kärkiosassa epämääräisiä 

gneissikivilajeja mm . Joukkaisselässä ja Palasselässä . 

ALA-KITTILÄN JA SODANKYLÄN GRANIITIT . 

Suurimmat graniittialueet sijaitsevat Sodankylän karttalehden 

etelärajalla . Vallitsevat graniitit ovat punaisia, mikroklinivoittoisia, 

pienehkö- tai keskirakeisia ja useimmiten heikosti suuntautuneita, 

jopa vähän pilsteisiäkin . Kieringin ympäristössä graniitti on yleisesti 

vielä heikosti nebuliittista, mutta esim . Syväjärven-Riipin seudulla 

enimmäkseen varsin puhdasta . Graniittialueet ovat yleensä 

kivisiä ja paljastussuhteet siten vähintäänkin tyydyttäviä . 

Kelontekemäjärven W- ja S-puolilla esiintyy laajahkolla alalla 

enimmäkseen likaisen vaaleanpunervaa tai harmaankellertävää porfyrigraniittia 

muodostaen erillisen vaararyhmän ja matalillakin paikoilla 

rakkoja varsinkin Kelontekemäjärven S- ja SE-puolilla . Porfyriset 

maasälpärakeet ovat enimmäkseen plagioklasia, jossa jo silmin 

voi huomata vyöhykerakennetta, ne ovat pienenpuolisia ja runsaudeltaan 

vaihtelevia' . Etelään kivi vaihettuu tavalliseksi graniitiksi 

osittain siten, että hajarakeet vähenevät ja loppuvat ; kaakompana 

Sotkaselässä tavataan suhteellisen suuri- mutta tasarakeista, vaalean- 

1) Tätä graniittia muistuttaa Länsi-Lapin yhteydessä mainitsematta jäänyt 

ja karttaan merkitsemätön, Muonionjoen Kaalamankoskesta n . 1 km ylös yhdessä 

rantakalliossa syeniittialueella näyttäytyvä omituinen punertava porfyrigraniitti . 

Siinäkin on hajarakeina sekä oligoklasia että mikroklinia, vyöhykerakenne osaksi 

v ahva ja suurimmissa hajarakeissa kehärakennetta siten, että keskus on mikroklinia, 

sen ympärillä plagioklasirengas ja uloinna jälleen mikroklinia .

punaista graniittia . Rinnakkaisrakennetta esiintyy näissäkin muunnoksissa 

. 

Aivan yllämainitunlaista porfyrigraniittia esiintyy Sodankylässäkin 

samoin rajalla liuskemuodostumaa vastaan Juppuravaaran ylilaissa 

sekä (vähän hienompana ja punaisempana muunnoksena) mm . 

läheisissä Purnumaassa ja Huoneselässä . Juppuravaaran korkein 

Kuva 32 . Erittäin säännöllisesti suorakulmaisesti rakoilleita graniittikallioita 

Nattasten Pyhätunturin laella . Valok'' J. E . Rosberg . 

Fig . 32 . Granite ledges modelled by an exceedingly regular, perpendicular 

jointing at the top o f Pyhätunturi, a summit o f Nattastunturit, 

parish of Sodankylä. 

laki ja alue siitä maantielle päin, mm . tien vieressä kohoava Käyräsvaara, 

ovat punaista, keskirakeista, kiilleköyhää jotenkin massamaista 

graniittia, jonka kvartsi on osittain sinistä . 

Viimemainittuun liittyy läheisesti kivi Vaalajärven N-puolisessa 

erillisessä alueessa . Sen pääpaljastumat ovat Utsamovaaran SWosassa 

ja Pitkänkoskenvaarassa Jeesiön kylän S-puolella, mutta myös 

Mikkolan luona tavataan paikallisia lohkareita . Varsinkin Pitkänkoskenvaaran 

graniitti on äärimmäisen kiilleköyhää ja kiven kokoomus 

siksi varsin erikoinen . 

Kittilän kirkonkylän SW-puolisessa massivissa kivi näyttää huomattavasti 

vaihtelevan . Enimmäkseen se täälläkin on punaista ja 

suureksi osaksi keskirakeista, mutta on paljon pieni- ja hienorakeisiakin 

sekä toiselta puolen pegmatiittisia muunnoksia, joita etenkin 

2923,-39 19

1 4 6 

Lappalaisen laessa, Urakkarakassa esiintyy melkoisesti kirjomaasälpäpegmatiitteina 

. Lievä gneissimäisyys ja kehittynyt loiva rakoilu 

ovat vallitsevina . Tämänkin alueen kaikki vaarat ovat kivisiä . 

Pohjoisimmat kalliot ovat Aakenusjoen partaalla, lounaassa kohoaa 

kalliokärkiä heti Vesikkovaaran E-puolisesta jängästä . Molemmissa 

näissä paikoissa esiintyy suhteellisen apliittista rajamuunnosta . Kapustaselässä 

tavataan pääasiassa migmatiittista graniittia . Kirkonkylää 

lähinnä nousevassa Isovaarassa on sekä punertavaa että harmaata 

graniittia, jota on käytetty mm . Aakenusjoen siltaan . 

NATTASENGRANIITTI . 

Nattasengraniitti muodostaa seuraavat 5 erillistä aluetta : Tepaston 

massivin Kittilässä, Pomovaarat, Riestonvaarat ja Nattastunturit 

Sodankylässä sekä Juvoaivin Petsamossa . Kaikissa on vallitsevana 

tyyppinä keski- tai suurirakeinen, jokseenkin yhtä paljon mikroklinia 

ja plagioklasia (vyöhykkeistä oligoklasia) sisältävä ja kummankin 

puhtaan ja selvän värin vuoksi kauniin puna-valkokirjava, täysin 

järjestymätön graniitti . Siinä on kohtalaisesti ja suurehkoina suomuina 

biotiittia sekä myös muskoviittia, ja aina huomattavia määriä 

harvinaisia alkuaineita sisältäviä mineraleja : ortiittia, zirkonia ja 

titaniittia, ensinmainittu ensi sijalla . Graniittiporfyrisiä muunnoksia 

on tavattu osaksi juonina suurten massivien läheisyydessä (Tunturipää 

Pomovaarain alueen SW-päässä), osaksi laajoina murtokappaleina 

(Riestonvaarain Riskaskama) . Suorakulmainen rakoilu ja etenkin 

horisontalinen pengerrys ovat usein mitä parhaiten kehittyneet 

(kuva 32) . 

Tepaston massivissa parhaat kalliot ovat SW-päässä Lohivaarassa . 

Alueen raja ei tiettävästi ole paljastunut, mutta lähiseudulla, mm . 

kaakompana Tuomivaarassa esiintyy punaista, Nattasen tyyppiä 

vähän apliittisempaa graniittia juonina Hetan graniitissa . 

Pomovaarain alueeseen kuuluu Pomovaara-ryhmän pääosan lisäksi 

huomattavia vaaroja mm . Tenniövaara etelässä sekä Lehtovaara, 

Haaravaara, Hyvässelän laki ja Salmurinvaara pohjoisempana . 

Graniitin väri on täällä osalta heikompi, jopa harmaaseen vivahtava . 

Rajailmiöitä voi tutkia mm . lähellä Kitistä Kunnasenvaarassa, missä 

graniitti ja ympäröivä graniittigneissi ovat jossain määrin sekaantuneet 

ja edellinen muodostaa lukuisia etupäässä liuskeisuussuuntaisia 

juonia jälkimmäiseen . 

Tekijän aikaisemmassa tutkimuksessaan rajasuhteista lausuman 

käsityksen mukainen, vaikka paikka silloin oli tuntematon, on rajasuhde, 

joka on nähtävissä Riestonvaarain massivin reunalla Lohi-

joen sillalta maantietä n . 3 km NE ja tältä kohdalta n . 600 m tiestä 

kohtisuoraan SE . Tässä kohoaa maasta kallio, joka pääasiassa on 

nattasengraniittia, mutta kallion juuressa näkyy myös pystyasentoista 

kvartsiittista liusketta graniitin loivalla, epäsäännöllisellä 

rajalla katkaisemana . Täältä pieni matka SW ilmenee pienen sivumassan 

olemassaolo paikallisista kivistä, ja suuren Riestonvaaran 

alueen S-puolella on pari muuta, joista pitemmän kallioita on Lohijoen 

laakson pohjalla ja pitkin Ruosselän N-rinnettä . Näiden, samoinkuin 

muutamien vielä pienempien juonien kivi on päätyyppiä kiilleköyhempää 

. Päämassan kiveä on tilaisuus tarkastella maantienkin 

varrella Lohivaaran laen alla, ja Roivaisen kohdalle näkyvät hyvin 

suuret kalliot Riskaskaman laelta 4 km päästä . 

Nattastunturien massivin alue on äärimmäisen kivinen, mutta 

rajat ovat peittyneet . Neljän korkean ja parin matalamman tunturilaen 

lisäksi siihen kuuluu useita S- ja SW-puolisia vaaroja . Kontaktit 

granuliittia vastaan ovat ilmeisesti jyrkästi leikkaavat . 

Pieni Juvoaivin alue on huomattava pintamuotojensa korkeudesta 

ja jylhyydestä sekä poikkeuksellisesti epäsäännöllisestä vakoilusta, 

mikä voisi johtua myöhäisistä liikunnoista granuliittialueella . 

Ison Juvoaivin E-puolisessa Uts Juvoaivissa esiintyvät suurenmoisesti 

rajailmiöt, joista havaitsemiaan hajanaisia merkkejä tunturin 

S-puolelta tekijä on aikaisemmin maininnut . Uts Juvoaivin laen 

vallitseva kivi on granuliitti, joka on murtunut erikokoisiksi kappaleiksi 

ja näiden orientatio häiriintynyt ; granaatti on kokonaan muuttunut 

kiillemineraleiksi . Granuliittikappaleitten välejä täyttää harmaa 

hienorakeinen kivi, joka länsirinteellä vaihettuu karkeammaksi 

ja muodostaa siellä isojakin aloja ; se on eräänlainen »greisen» muodostus, 

puhdas kvartsi-muskoviittikivi, joka epäilemättä kuuluu yhteen 

nattasengraniitin kanssa . Seosta lävistää vielä hienorakeinen 

punainen apliitti ja suuri joukko yleensä loiva-asentoisia maitokvartsijuonia 

. 

14 7

MALMIESIINTYMÄT JA MAHDOLLISUUDET NIIDEN 

LÖYTÄMISEEN . 

Kartoitusalueen kaikki malmit ja vähänkin merkittävät malmitnineralien 

esiintymät on kuvauksen kuluessa mainittu geologisessa 

yhteydessään . Useimmilla ei käytännöllisessä mielessä ilmeisesti ole 

edes malmiaiheenkaan arvoa, mutta kun pienetkin tällaiset mineraliesiintymät 

saattavat joitakin kiinnostaa, mainitaan lopuksi vielä, 

mistä kohdista teosta niistä on tietoja löydettävissä . 

Rikki-, toisissa tapauksissa myös kupari- ja magneettikiisua 

sisältäviä juonimuodostuksia sekä toisinaan vain tavallista suurempaa 

kiisupitoisuutta kivessä merkitseviä tapauksia ovat ne mitä on 

mainittu Savukoskelta Piervulinotkosta (siv . 24), Sodankylästä 

Kitisen Peurakosken paikoilta (siv . 59, myös Hankakoskelta tunnetaan 

magneettikiisua), Vajukoskelta (siv . 66), Hopeanivalta (siv . 

60), Luiron Ylimmäiseltä Kotakoskelta (siv . 61), Kelujoen Juontokoskelta 

(siv . 135) ja Sattasjoen Sattaskönkäältä (siv . 55), Kitti- 

Iästä Kapsajoen Nyssäkoskelta (siv . 69) ja Sikovaarasta (siv . 74), 

sekä Kolarista Siukovaarasta ja Ylläsjoen Pitkäkoskelta (siv . 96) . 

Samoin on Savukoskella tämän kosken niskan vasemmalla rannalla 

kiisun ympäröimää liuskekiveä, ja tämän kohdalla ja paikoin läheisyydessä 

muuallakin on Kranck v . 1924 todennut magneettisia 

vetoja, mm . kylän itäpuolella tasaista heikkoa vetoa n . 800 m pitkällä 

ja korkeintaan 200 m leveällä alalla . Oleellisesti suurempia 

ja rikkaampia kiisukokoumia, vaikka pääasiassa vain magneettikiisua 

sisältäviä, ovat ne mitkä on karttalehdillekin merkitty magneettikiisuesiintymiksi 

. Näitä on granuliittialueella Kopsusjärven luona 

Sodankylässä ja Taimenjoen uomassa heti suusta ylös Inarissa, amfiboliittien 

yhteydessä Jalkajoen latvalla Kittilässä (siv . 83) sekä 

useassa paikassa pitäjän länsiosassa, mitkä on mainittu sivv . 70-71 . 

Näistä Levijärven esiintymä liittyy mustiin liuskeisiin ; se on tuntuvammin 

kuparikiisupitoinen ja pidettävä kiisumalmiaiheista alueen 

huomattavimpana . Huomioonotettavia ovat myös rikkikiisupitoiset 

kvartsiittiset lohkareet, joita on tavattu Soasjoen varrella Sodankylässä 

(siv . 78) ja Mertavaarassa Kittilässä (siv . 83) . 

Mainituista magnetiitti- ja hematiittiesiintymistä ovat täysin 

merkityksettömiä Sattasvaaran-Sattaskönkään seudun Sodanky-

Iässä (sivv . 57-58 ja 65), Nolppion (siv . 71) ja Levi- ja Kätkätunturin 

(siv . 117) Kittilässä sekä Ristimellanjärven (siv . 92) Kolarissa 

. Astetta isompia, mutta silti käytännöllisesti merkityksettömän 

pieniä ovat Visasaaren (siv . 60) Sodankylässä ja useat Kittilän 

esiintymät (Seurujärvi, siv . 80 ; Sotkaselkä, siv . 117), joukossa myös 

jaspiskvartsiitteihin liittyviä (Vuossavaara ja Iso Mustavaara, siv . 

75) . Ilmeisesti heikkoa magnetiittipitoisuutta ovat myös Haekmanin 1 

mainitsemat magneettisten vetojen aiheuttajat samassa pitäjässä 

Silmävaarassa ja Tuorepälkättivaarassa . Hommaaselän-Markkinaselän 

pitkällä vetovyöhykkeellä Savukoskella (siv . 49) liioin on 

tuskin toiveita merkittävien malmikokoumien löytymisestä . 

Riittävän suuria teknillisesti huomioonotettaviksi Lapin rautamalmeista 

ovat vain Porkosen malmialue ja Kolarin Juvakaisenmaa, 

ja mitä yhden ainoan vuoressa olevan malmin 1 . malmion kokoon 

tulee, on viimeksimainittu, tarkemmin sanoen Juvakaisenmaan-- 

Sainkankaan malmivyöhyke, ilmeisesti kaikkein suurin . Tässä 

tapauksessa olisi malmin esiintyminen yhtenä ja sangen yhtenäisenä 

ja säännöllisenä kappaleena louhinnalle edullinen seikka, mutta 

malmin laatu, mm . huomattava rikkipitoisuus, suuri varjopuoli . Mitä 

tulisi määrään, on esiintymässä Borgströmin mukaan rikkaampaa, 

n . 50 %, malmia 1 km pituudelta ja keskim . 7 m vahvuudelta, mistä 

joka 100 m syvyyttä kohti saataisiin liki 3 milj . tonnia malmia . Ei 

ole syytä epäillä, ettei malmilla olisi syvyyttäkin sadoissa metreissä . 

Köyhempää, 30-40 ° o rautamalmia olisi suunnilleen kaksinkertainen 

määrä, ellei ylikin . 

Porkosen alueen monien kymmenien, jopa satojenkin malmioitten 

yhteinen tonnimäärä nousee suuruusluokkaan, joka on edelliseen 

verrattuna hyvinkin kymmenkertainen ; Mäkisen karkea arvio käsitti, 

malmi otettuna 50 m syvyyteen, jo lähes 100 milj . tonnia. Se on 

Suomen verrattomasti huomattavin rautamalmiesiintymä, jonka hyväksikäyttö 

kerran tulevaisuudessa epäilemättä tulee olemaan mahdollisuuksien 

rajoissa . Malmien hajanaisuus tulee tällöin joka tapauksessa 

tuottamaan suuria vaikeuksia, ja voima- sekä kuljetuskysymysten 

ratkaiseminen tulee vaatimaan erittäin huomattavia kustannuksia 

. 

Mahdollisista malmiesiintymistä on vielä mainittu kromi Itä- 

Kittilässä (siv . 72) . Kullasta on ollut puhetta siv . 39 . 

Kokonaan toistaiseksi tuntemattomien ja mahdollisesti uudentyyppistenkin 

malmien löytöön on luonnollisesti aina mahdollisuuksia 

etenkin huonoimmin paljastuneilla ja koko kallioperänsä suhteen 

1 Porkosen-Pahtavaaran rautaxnalmikentän geologiasta, sivv . 37-38 . 

1 4 9

1 50 

siksi suuressa määrässä tuntemattomilla alueilla . Tällaisten alueitten 

mainitseminen ja paljastussuhteitten muutenkin verrattain tarkka 

selostaminen kuvauksessa toivottavasti voivat olla malminetsijöille 

ohjeeksi . Eräs malmilaji on, jota tekijä ei usko Suomen Lapista koskaan 

löytyvän, nimittäin Ruotsin Kiirunan tyyppiset rautamalmit . 

Ne edellyttävät määrättyä geologista ympäristöä, mitä ei Suomen 

Lapissa missään tavata eikä Ruotsinkaan puolella Gellivaaran ja 

Jukkasjärven. pitäjistä itään päin, Tornionjoelta n . 110-120 km 

päähän . Asioita ymmärtämättömät haaveilijat luonnollisesti vetoavat 

Ruotsin Lapin ja Norjan Etelä-Varangin malmeihin uskossaan malmiaarteiden 

löytymiseen niiden väliltäkin Suomesta, mutta eivät voi 

ymmärtää malmien täydellistä geologista erilaisuutta eri tapauksissa 

ja riippuvaisuutta ympäristöstään . Kiiruna ja Kirkkoniemikin ovat 

mitä suurimmassa määrässä erilaisia, niin rautamalmeja kuin ovatkin, 

ja onhan Suomessakin Porkosen alue, joka malmimäärältään on 

täysin jälkimmäiseen verrattava, mutta taas geologisesti molempiin 

nähden erilainen, vaikkakin enempi Kirkkoniemeä muistuttava . 

Mutta Suomen Lappi tunnetaan jo yleensäkin siksi hyvin, että enemmät 

suuret magneettiset malmit tuskin olisivat jääneet huomaamatta . 

Valtionmetsien kartoitus on miltei koko alueella suoritettu kompassilinjojen 

avulla 500 metrin ja vielä lyhemmin välimatkoin, jolloin 

laajempien häiriöalueitten olisi ehdottomasti pitänyt paljastua . Sitäpaitsi 

rautamalmit useimmin ovat kulutusta vastaan kestäviä ja topografisesti 

esillä, mistä seikasta sekä Kiiruna että Porkonen ovat 

oivallisia esimerkkejä . 

MUITA KÄYTTÖKELPOISIA KIVILAJEJA . 

Muutamia kartoitusalueen kalkki- ja dolomiittikiviesiintymistä 

on käytetty pieneen kotitarvekalkinpolttoon, mikä homma enimmissä 

tapauksissa on jo aikaa sitten loppunut . Se jatkuu ainoastaan 

Kolarin kalkkialueella, missä kalkinpoltto on vuosisatoja ollut erikoislaatuisena 

kotiteollisuutena, joka on turvannut useitten henkilöitten 

toimeentulon' . Viime vuosinakin on säännöllisesti poltettu 

kalkkiuunia Aittamaassa aivan maantien laidassa (kuva 33) . Laatunsa 

ja kokonsa puolesta heti Äkäsjoensuun pohjoispuolisella suurella 

kalkkialueella olisi hyvät edellytykset suurteollisuudenkin harjoitukselle, 

jonka mahdollisuudet todennäköisesti joskus paikkakunnalle 

avautuvat . Kolarin kalkkikivestä on tietoja sivv . 94-95 . 

1 SAMULI PAULAHARJU, Vanhaa Lappia ja Perä-Pohjaa, Helsinki 1923, 

luku >Kolarin kalkkia sivv . 141-147 .

Lapin sisämaan asema sulkee kutakuinkin kiviteollisuuden mahdollisuudet 

suuremmassa mittakaavassa . Se vähä, mikä rakennuksiin 

tarvitaan, otetaan melkein yksinomaan irtolohkareista usein 

kiviä edes mitenkään muokkaamatta . Myös tie- ja siltatöihin on 

käytetty ensi sijassa satunnaisia irtokiviä . Kuolpuvaaran kvartsiittia 

Sodankylässä ja Isovaaran graniittia Kittilässä on paikoillaan 

runsaasti löytyvistä irtonaisista 

kivistä otettu vähän suurempiakin 

määriä ja kuljetettu useille 

työmaille lähiseudussa . Erikoisuutena 

mainittakoon, että niinkin 

harvinaista kiveä kuin albiittifelsiä, 

jota on Sodankylässä 

Petkulan Kotimaan törmästä helposti 

saatavissa, on käytetty kolmeen 

maantiesiltaan läheisyydessä 

. 

Koko Etu-Lapissa tehdään, 

kuten laajalti muuallakin Pohjois- 

ja Itä-Suomessa, kaikki 

uunit ja muut tulisijat tiilien 

puutteessa edelleen etupäässä 

luonnonkivistä . Tähän sopivien 

kivien löytymiselle on kaikilla 

liuske- ja yleensä superkrustisten 

kivien alueilla, ja niinmuodoin 

Lapissakin, hyvät mahdollisuudet 

. Päävaatimus on, että kivi 

halkeaa helposti ohuehkoihin tasaisiin 

laattoihin, joten sitä voidaan 

suoraan kallion pinnasta 

rautakangen avulla irroittaa ja 

muuratessa tarvittaessa särkeä 

Kuva 33 . Valmiiksi ladottu, polttamista 

odottava kalkkiuuni maantien 

vieressä Aittamaassa, Kolarin Mannajärvellä 

. Valok . 0 . Erämetsä . 

Fig . 33 . A primitive kiln of a design 

commonly used in the production of 

home-made lime, still in use in the remote 

districts of Finland . Close to the highroad 

at Lake Mannajärvi, parish of 

Kolari. 

sopiviin pienempiin kappaleisiin . Eri seutujen erilaisen kallioperän 

mukaan »muurikivinä» käytetään mitä erilaisimpia kivilajeja, 

joilla mainittu ominaisuus on : amfiboliitteja, laattamaisia vihreäkiviä, 

kloriittiliuskeita, amfiboli-kloriittikiviä, erilaisia kiilleliuskeita, 

kiillegneissejä ja laattamaisia, yleensä kiillerikkaita kvartsiitteja . 

Jos kivi lisäksi on tulenkestävää, kuten erikoisesti vihreäkivet ja 

ultraemäksiset ja niitä lähenevät, mutta usein kiilleliuskeetkin, on 

sillä kysyntää laajemmallekin tulikertakiveksi, ja kun kuljetus nyt 

on käynyt helpommaksi, on kivennosto joillakin hyvillä kivipai-

52 

koilla saanut melkoisen laajuuden . Mutta huonompiosaisiakin seutuja 

on olemassa, joilla muurienkin tekoaines on pääasiassa kerätty 

irtokivistä ja parhaat kivet sovitettu reunuksiin ja tulikertoihin . 

Enontekiöllä muurikiviksi on saatavissa vain kiillegneissejä ja 

Ounastunturin itäjuurelta amfiboliittia . Muoniossa paras kivi on 

amfiboliitti, jonka useat pienet kalliot on louhittu kokonaan pois . 

Sitä on nostettu viimeksi mm . Olostunturin pohjoisrinteeltä . Kolarissa 

on enin käytetty kivipaikka maantien vieressä Pohjasenvaaran 

pohjoisjuurella, missä särkynyt amfiboliittiperusta ulottuu melkein 

maan pintaan, muttei ennen maantien tekoa ensinkään näkynyt 

päälle päin . Toinen huomattava paikka Taporovassa on mainittu 

siv . 105 . 

Kittilässä sijaitsee keskellä pitäjää lähellä isoja kyliä hyviä muurikivipaikkoja, 

joista edelläkin mainittu Kivikuusikko (siv . 93), Kaukosen 

Palovaara (siv . 138) ja Särestönvaara (siv . 139) . Viimemainitun 

paikan liuskeinen amfiboli-kloriittikivi on erinomainen tulikertakivi . 

- Pienempiä paikkoja on suuri joukko . 

Sodankylässä on miltei joka kylällä kivennostopaikallaan hyvän, 

muurikiveä . Asemansa vuoksi kirkonkylän lähellä on enin käytetty 

Kuolpuvaaran andalusiittipitoista kiilleliusketta, ja runsaasti myös 

Sattasen Kuusivaaran eteläjuuressa esiintyvää emäksistä amfiboliittia 

ja vihreäkiveä . Pelkosenniemellä on muurikiveksi sopivaa 

liusketta Puljunpalossa, Savukoskella taas hyvin liuskeista amfibolikloriittikiveä 

Savukosken kylän lähellä ja Saukkovaarassa alempana 

Kemijoen varrella . 

Sivulla 43 mainittua Nilakaisen kaolinia on Savukoskella käytetty 

pirtinuunien valkoisena maalivärinä . 

Huomattavan suuria maitokvartsi- ja kvartsirikkaita pegmatiittijuonia 

esiintyy, kuten sivv . 24 ja 30 mainittiin, lukuisasti Tuntsajoen 

vesialueella tullen ilmeisesti yhä yleisemmiksi itään päin . Niissä 

saattaa esiintyä myöskin suurilevyistä muskoviittia, jota on louhittu 

valtakunnan rajalla sijaitsevasta Leivoivan tunturista ja jota 

siellä on tavattu Suomenkin puolella . Toinen enempi kvartsijuonia 

sisältävä alue on Kittilän - Sodankylän rajaseudulla Järvijoella . 

Lopuksi mainittakoon vielä granuliittialueella sijaitsevat Härkäselän 

pohjoispään kvartsikallio ja »Kerkelän valkoinen kallio» Laanilan 

lähellä Hangasojalla, joka kuuluu granuliitissa laattamaisuuden mukaan 

asettuneeseen pegmatiittilinssiin .

TO THE READER . 

The present memoir, the explanation to the rock map sheets 

B7 C7-D7, Muonio-Sodankylä-Tuntsajoki, of the General Geological 

Map of Finland, is the last work accomplished by the late Dr . 

Erkki Mikkola, of the Geological Survey of Finland . 

On November 27th, 1939, Dr . Mikkola received a short leave of 

absence from his duties as lieutenant-in-reserve in the Finnish Army, 

to complete the few remaining chapters of this memoir, the greater 

part of which was lying ready as proofs . On November 30th, however, 

after the destruction of the Building of the Geological Survey of Finland 

in an air-raid, Dr . Mikkola returned to his post at the front, 

where he remained until his premature death in an attack on February 

12th, 1940, in the Karelian Isthmus . 

In accordance with the wish of Dr . Mikkola, the closing of this 

memoir has been undertaken by colleagues in the Geological Survey 

of Finland . Based on the notes left by Dr . Mikkola, the last chapter 

»Granites» has been written . Unfortunately, the very important 

chapters : 

»The Scapolitization and Metasomatic Addition of Chlorine, 

Fluorine, Boron etc .» 

»The Mineral Facies and Zones of Metamorphism .» 

»Ideas Concerning the Tectonic Development of S . Lapland» . 

»Proposal for an Excursion .» 

planned by Dr . Mikkola could not be written by others, since no 

notes regarding their contents were left . 

Lapland always remained the region to which Dr . Mikkola gave 

his wholehearted devotion . During trying northern journeys he 

achieved an expert knowledge of his area . The present map sheets, 

completed by Dr . Mikkola in a masterly fashion, will for a long time 

remain the standard for geological mapping in Finland . 

All the drawings from thin sections and the photomicrographs 

have been made by Mrs . Toini Mikkola according to the notes left 

by Dr . Mikkola . Mrs . Mikkola has also taken an active part in 

helping her husband during the various stages of the work . 

Helsinki, December 1940 . 

Aarne Laitakari . ' 

2923-40 

20

PREFACE . 

The following description is not a summary of the first part of 

the volume written in Finnish, such as are the resumes in the explanatory 

volumes hitherto issued in connection with the map sheets 

of the General Geological Map of Finland . Although short and concise, 

it is nevertheless a separate treatise, mainly petrological, dealing 

with the pre-Cambrian geology of the bedrock within the area of the 

three map sheets, Muonio, Sodankylä, and Tuntsajoki, covering the 

southern half of Finnish Lapland . The Finnish text is largely a 

mention and description of exposures of the different rocks and statement 

of reasons for the details of the rock boundaries and such features 

on the map, the knowledge of which is essential for coming 

investigators in the field, but is of no use to a reader of general interests 

if translated and burdened with strange place-names . All the 

important scientific data mentioned therein are more fully dealt with 

in the English part, to which also the analysis tables and micrographs 

are attached . All the areally widespread as well as geologically 

important rock groups have been taken into consideration, 

but the description is, however, more concentrated upon those which 

are especially characteristic of the present map area or otherwise 

offer particular interest . Rocks which in this connection are looked 

upon as being of less importance will be only briefly treated, and a 

mention of occurrences beyond the most representative areas or 

localities is generally omitted . 

Also, the disposition of the treatment is totally different in the 

two parts of the volume, as in the Finnish text it is laid, in the first 

hand, on an areal basis . The whole map area is there divided into 

10 sub-areas, petrographically as coherent and well-individualized as 

possible, which are named either according to the geographical situation, 

or their main geological characteristics, or both together . The 

division in question is shown by Fig . 1, p . 17 . These larger areas 

are further subdivided either on the basis of geographical or of petrographical 

considerations, as in each case is found more appropriate . 

The region in question was first surveyed geologically during the 

years 1898-1907, before any modern communications existed within

the territory and when not even serviceable survey maps of the 

greatest part of it were . available. Between 1920 and 1924 Dr . 

V. Hackman conducted additional investigations mainly in Central 

Kittilä, and the author resurveyed almost the whole of the area in 

the years 1929-1935 . The older map, as it appears, e . g ., in Atlas 

of Finland, published by the Geographical Society of Finland, and 

even Hackman's map, underwent thereby radical changes . In the 

present map, no very striking alterations should longer be possible, 

but there are several fairly wide districts with no or very few outcrops, 

which generally are supposed to be mainly or to a considerable 

part underlain by schists, and where the improvement of the map 

would necessitate artificial exposures . Most of these areas are indicated 

by light blue colour on the map sheets . 

As appears also from the maps, the stratigraphical division of 

the Ladogan, Kalevian, and Jatulian systems into the Archaean of 

E. and N . Finland, as developed by Sederholm and used on the map 

sheets and papers published under his influence, has been wholly 

abandoned in the present treatise . The afore-mentioned scheme has 

been sharply and repeatedly criticized already during three decades, 

so that even Sederholm at last considered it to be merely tentative 

and temporary, to be tested and largely modified . Subsequently, the 

above terms have been used in different ways by various authors, 

generally as denoting a definite sedimentary facies as first established 

in the »classical areas», or broadly three different degrees of metamorphism 

. For a time, the age problems remained rather in the 

background because of an enhanced interest as regards the tectonic 

study of the Karelian mountain chain, which was introduced by 

WVegmann, and of the strengthened idea of the Karelides as a geological 

unit . Meanwhile, new lines in working out the stratigraphy of 

the Karelian mountain chain were started by Väyrynen 1 . He has 

later published two important papers 2 dealing with the stratigraphy 

and tectonics of the Karelidic zone in Central and S .E . Finland . 

Väyrynen retains the Jatulian and Kalevian series, which show a 

distinct, although not very great unconformity between each other, but 

their chronological succession is now regarded by him as the reverse 

of the original one, the Jatulian actually being older, and many 

1 HEIKKI VÄYRYNEN, Geologische and petrologische Untersuchungen im 

Kainuugebiet . Bull. Comm . geol . Finl . N :o 78, 1928 . 

2 HEIKKI VÄYRYNEN, Vber die Stratigraphie der karelischen Formationen . 

C . R . Sec . geol . Finl . N :o 6, Bull . Comm . geol . Fini . N :o 101, 1933 . 

2 HEIKKI VÄYRYNEN, On the Geology and Tectonics of the Outokumpu 

Region . Bull. Comm . g6ol . Finl . N :o 125, 1939 . 

1 5 5

1 56 

individual areas have been placed in another group than earlier was 

the case . The Ladogan system, in the region of his latter memoir 

represented by the so-called Savo schists, should be much older, having 

apparently been folded already during the Svecofennidic orogenetic 

cycle . 

The territory now under consideration differs, however, greatly 

from the more southern Karelian areas, and the results obtained 

within the latter are not easily applicable to Lapland . Here the investigation 

is, besides, greatly embarrassed by poor outcropping . If 

the exposure conditions were better, this area would obviously provide 

a promising and fruitful field for continued stratigraphical surveys . 

Some features are, however, very clearly evident and partly meritoriously 

presented in Hackman's paper 1 . This is the only larger 

study so far dealing with the same region as the present treatise, 

and contains much valuable information, of which the present author 

availed himself very considerably . - In connection with the supracrustal 

system occupying the largest area in S . Lapland the term 

»Lapponian», proposed by Sederholm 2, has frequently been used 

here, and geographical designations have been created for the distinctly 

older and younger groups of surface rocks as well as for many 

of the igneous rock suites . 

The colours used on the present map sheets partly differ from 

those on the earlier ones, so that, in the first place, plain colours 

have been used and needless dotted, hatched, or other designations 

avoided . 

It was Professor Sederholm who entrusted the resurveying of 

S . Lapland to the author, and he lived long enough to follow the 

greatest part of its progress . Professor Sederholm was a most 

enthusiastic and encouraging leader of the work, his interest in 

it never failing . While not neglecting the fruitful influence of the 

field trips and discussions with several other colleagues, the author 

wishes to acknowledge his special debt of gratitude to Professor 

Sederholm in connection with the fulfilment of the present study . 

1 VICTOR HACKMAN, Studien fiber den Gesteinsaufbau der Kittilä-Lappmark 

. Bull . Comm . geol . Fini . N :o 79, 1927 . 

2 J . J. SEDERHOLM, on the .Geology of Fennoscandia . Bull. Comm . geol . 

Phil . N :o 98, 1932, p . 14 .

GENERAL CONSIDERATIONS . 

Southern Lapland is physiographically a fairly varied territory, 

but to the passengers who nowadays at high speed rush through it 

in motor-busses, it mostly gives the impression of a uniform, flat, 

and depressed area . On the whole, it is a well wooded country, the 

area of the woods being, however, to a considerable extent reduced 

by open marshes and peat-bogs, but only to a trifling extent by 

cultivation . Also the stony grounds, especially the summits of many 

hills, show a poor tree-growth or even none at all, and here and there, 

in places forming groups, in places as solitary features, higher hills, 

»fjelds» or »fells», in Finnish »tunturis», rise with bald summits above 

the climatic tree-line . The lower grounds lie at altitudes generally 

between 150 and 300 m ., the true fells reach at least 400 m . above 

the sea, with heights ranging up to 800 m . in the highest fell group, 

that of Pallastunturi in the W . The fells owe their origin mostly to 

rocks especially resistant to erosion, but in the N .E . there is a fairly 

large mountain area, the fell groups of Saariselkä and Raututunturit, 

showing maximum altitudes of 700 and 550 m . respectively, which 

have been looked upon by the author as great raised fault blocks 1 . 

The easternmost part of the territory is fairly hilly as a whole . Smaller 

tracts with a more undulating topography are encountered here and 

there, and usually bear a clear relation to the composition of the 

substructure . The quartzites show almost everywhere the most 

varied land forms, but also the aluminous schists, the sillimanitegneisses, 

the ultrabasic rocks, the amphibolites, some gabbros and 

granites frequently underlie uneven districts or build up solitary 

hills and knobs in a different environment, whereas the common 

greenstones and most of the schists are largely found as the basement 

of the flattest grounds . A more detailed description of the physiographic 

conditions is here superfluous . The panorama photographs 

on the plates I-IV give the reader an idea of some landscapes typical 

of the area under treatment . 

1 ERKKI MIKKOLA, On the Physiography and Late-Glacial Deposits in 

Northern Lapland . Bull. Comm . geol . Finl . N :o . 96, 1932 .

1 5 8 

The main watershed of Finland, called Maanselkä, runs through 

the area mapped nearer its N. and E . margins . From the greater 

part of the region the waters flow into the Gulf of Bothnia and belong 

to the Tornio and Kemi drainage systems . From the other 

side of the divide, the waters are discharged into the Arctic Ocean 

and the White Sea . In comparison with the typical Finnish lake 

landscapes lakes are fairly or even very scarce here . 

As indicated above, the rock exposures are frequently block 

grounds representing the underlying solid rock . Undisturbed rock 

ledges, which generally are heavily broken up by frost, are occasionally 

met with, but larger patches of a really solid rock are fairly 

seldom found at higher altitudes . Ledges of more ordinary kinds 

are seen along many river-sides, and, in positions particularly characteristic 

of Lapland, where land has generally not been submerged 

by any late-Glacial water bodies, quite unexpectedly rather in the 

depressions and lower slopes of the ground, often in wide extent 

washed bare and stripped of all the loose material by violent glacifluvial 

torrents . The process of moving the blocks and lifting them 

on to the surface by the freezing and thawing phenomena in a wet 

ground greatly increases the possibilities of observation by aid of 

the blocks, especially as the rocks of such blocks, pure, fresh, and 

not stained by lichens, already at a glance can be easily identified . 

In the following, the different rock groups will be first dealt 

with in a more general manner as geological complexes and as much 

as possible in the established chronological order . Thus the necessary 

petrological data are given in those cases, in which so little 

remains to be said about the rocks concerned in this respect that 

it is not advisable to take them up anew in the purely petrological 

part of the work . In the latter the rocks are arranged, in the first 

place, for the purpose of a petrographic description, without heed to 

the geological divisions, most stress having been laid on the representative 

types and on those rocks which have been studied quantitatively 

. Lastly some more general features , will be treated on a 

broader basis, and a few tectonic considerations will be given .

THE MAIN GEOLOGICAL DIVISIONS, THEIR PROBABLE 

CHRONOLOGICAL SEQUENCE, AND CORRELATION WITH 

OTHER AREAS . 

THE TUNTSA-SAVUKOSKI SERIES . 

This part of the description begins with the rock series which is 

considered to be the very oldest one . As is a general rule in the 

Archaean, it is a supracrustal series, and is named according to its 

occurrence especially within the Tuntsa River drainage basin in the 

E ., on the Tuntsajoki map sheet, from which district the rocks in 

question extend westward as far as the vicinity of the village of 

Savukoski in the S .E . of the Sodankylä map sheet . As seen from 

the map, the Tuntsa-Savukoski series is very irregularly bounded 

against the gneissose granite, this being due to the intrusion of the 

latter and the simultaneous folding of the two components . The 

gneissose granite also interleaves the gneisses as thinner sheets and 

veins, and the former is, on the other hand, largely contaminated 

with much sedimentary material along the boundaries . As younger 

granites at many places still adjoin to wipe out the strict junctions, 

no clear boundaries are in general actually visible in nature . The 

age relations are, at any rate, in evidence as clear as possible . 

The prevailing rocks of the series in question are grey or brownish 

g n e i s s e s obviously of silty or clayey origin, partly banded 

and sometimes with a good flaggy cleavage, and showing a greatly 

varying grain size . They contain quartz, plagioclase (generally 

An 20 _30, more rarely An io-2o), and biotite as main components . 

Also microcline and muscovite occur frequently, and garnet is widely 

distributed in the E . Varieties poor in micas are occasionally met 

with, as well as hornblendic ones, which may grade over into amphibolitic 

rocks . Gneisses rich in alumina minerals offer a special interest, 

such minerals present, generally in addition to garnet, being 

staurolite, kyanite, and, in one case lower down at Tuntsa Liver, 

cordierite . The only sedimentary rock components other than the 

above gneisses in the series are strongly metamorphozed q u a r t zi 

t e s of rather ordinary types, occurring as smaller intercalations 

chiefly in the W .

60 

Between the villages of Martti and Kuosku, the rocks are in 

general particularly strongly sheared, and, as many of them are 

whitish and poor in mica, these may equally well be mylonitized 

gneissose granites, although the whole is indicated on the map by 

the grey field colour of the gneisses . 

Inside the Tuntsa-Savukoski series there are some occurrences 

of b a s i c igneous rocks : amphibolites and ultrabasic rocks, 

the latter partly associated with gabbros . One would rather consider 

them as being early manifestations of magmatic activity (the amphibolites 

may even be in part volcanic sheets), already prior to the 

intrusion of gneissose granites, in the development of this crustal 

segment . Here a reference must be made to the amphibolite areas, 

wholly enclosed by the gneissose granites, especially in the region 

of the upper reaches of the Kemi and Nuortti Rivers . Their chronological 

relation to the surrounding rock is not established, the border 

zones of both rocks being, as a rule, powerfully sheared . No crosscutting 

has been observed from either side, and probably does not 

exist at all . If these amphibolites were later, they should be of a 

different age than the basic rocks within the Tuntsa-Savukoski 

series . 

On its N .W . side the above series is partly bordered by a strongly 

migmatitic rock complex showing much dioritic and amphibolitic 

material, and especially aplitic and granitic bands and even fairly 

large masses of them . These, last-mentioned are looked upon as being 

younger than the gneissose granite, but otherwise this complex may 

be closely related to the oldest intrusives . 

GNEISSOSE GRANITE AND GRANITIC GNEISS . 

This rock group is the first and most widespread important 

igneous rock suite of the region . In the E ., it forms a huge area and 

really engulfs the torn-up, twisted, and partly profoundly altered 

zones of the Tuntsa-Savukoski sedimentary rocks, though it serves 

clearly as the floor to the Lapponian system . Smaller tracts of this 

rock group, partly connected with the main area, are found in other 

parts of the mapped territory, but, as regards the westernmost ones, 

on the Muonio map sheet in particular, it is no longer certain, 

whether they all belong to the same series . Also tectonic junctions 

apparently exist between the gneissose granites and the adjacent, 

mostly younger rocks . The boundary against the Granulite series 

is not sharp but rather gradual, intermediate rocks prevailing in the 

transitional zone .

The great eastern block is obviously throughout of the same 

nature - both tectonically and in regard to the rock composition - as 

the extensive East-Karelian resistance area and minor rigid segments, 

which acted as the foreland and active masses, and originated the 

most prominent welts during the development of the Karelian orogeny 

in Central and S .E . Finland, as shown i .a ., by Väyrynen in 1939 . Also 

the largest area of rocks in question on the upper reaches of Kitinen 

River may be considered as a smaller intermountain massif, and 

the smaller ones partly as thrust sheets or cores of larger thrust 

masses . 

The distinction between »gneissose granite» and »granitic gneiss» 

depends on the grain size and development of banding . Besides, 

the latter rocks are almost invariably of a reddish colour, while grey 

hues are more frequently seen among the former, unless these have 

not been subjected to the influence of younger granites . The more 

granitic rocks usually possess a seemingly medium grain, 

traces of the cooling textures, and no very pronounced parallel structures, 

although the internal crushing phenomena are very common . 

Within a broad belt from the source branches of Kemi River westward, 

this granulation is particularly intense, often no bigger grains 

at all having been left, but banding has not been everywhere produced 

thereby . The zone has been designated on the map as »mylonitec», 

although it is actually still far from the mylonites proper . The transition 

to the most typical »granitic gneisses» occurring in the area 

is achieved by the development of a fine-grained, granoblastic texture 

and of a straight, regular banding which, as a rule, has a gentlydipping 

position . This may in itself be only indistinctly visible owing 

to the uniform rock composition, but is generally brought to sight by 

a good platy cleavage going in the same direction, on which the forms 

of the ledges are largely dependent . Such a modification is met 

with everywhere in the proximity of the granulite boundary and, 

e . g ., in the district around Lake Tenniöjärvi in the S . E . On Kitinen 

River, again, it is the mullion structure that has in the first place 

been developed as much as has been possible in a rock so poor in 

platy and needle-like constituents . 

The common gneissose granites are very uniform in composition, 

as they are in their external appearance . They invariably contain 

both the feldspars (microcline and plagioclase) in different proportions 

and quartz as the main constituents . The amount of quartz 

may exceed one half of the total of feldspars, but is generally less . 

Those with an equal or higher amount of microcline as compared 

with plagioclase show An-percentages of 4 20 in the plagioclase, 

2923,-39 21 

161

those with a preponderance of soda-lime-feldspar 20-28 except 

in rare cases in which epidote may partly substitute the anorthite 

component . At the last-mentioned upper limit the rocks grade over 

into granodiorites . Their plagioclase has a composition of ab . An30, 

the quantity of quartz is lower, and microcline is very subordinate 

(sometimes only found in the form of antiperthite) or missing . The 

mafic constituents are as usual : biotite is always present, frequently 

occurring, especially in the granites, as the only important dark 

mineral, but also hornblende appears while the rocks approach 

granodiorite in character, and it may prevail in the last-mentioned 

rocks . Chlorite and, in the non-hornblendic gneissose granites, muscovite 

are widely distributed minor components . Titanite, iron ore, 

apatite, and zircon have been found as accessories . 

Kuva 34 . Sarvivälkegneissigraniitti . Pomovaaran 

Kusipää, Sodankylä . Nikolit // . Suur . 30 . x . 

Fig. 34 . Gneissose granite, hornblende-bearing . 

Pomovaaran Kusipää, Sodankylä . Nicols // . 

Magn . 30 . X . 

The figures 34 and 35 give an idea of the microscopic textures 

typical of the gneissose granites . The mortar texture, reference to 

which has been made above, is particularly developed in the latter 

case . 

From other parts of Lapland very few examples of the rocks 

designated as gneissose granites have been sliced . Tn some of them 

the character of plagioclase is dependent on the feldspar propor-

tions in the same way as stated above, in others there are slight 

deviations from this rule . 

Kuva 35 . Cneissigraniitti . Sarakkavaara, Kairijoen Wpuoli, 

Savukoski . Nikolit + . Suur . 20 X . 

Fig . 35 . Gneissose granite . Sarakkavaara, W . side of the 

Kairijoki River, Savukoski . Nicols + . Magn . 20 x . 

The prevailing rock in the granitic ground next to the granulite 

territory and even as far as 20-3( km . from it - a fine-grained, 

reddish, slightly banded granitic gneiss -usually shows plagioclase 

of an albitic composition (An 3_12 ) as the most abundant constituent . 

Hornblende is remarkably the more salient dark mineral ; several 

specimens examined contain no biotite at all . This hornblende is 

particularly strongly ooloured, the absorption / / y and partly even 

/ / j9 being almost complete, or the vibration direction y has a dark, 

greenish ink-blue colour . The optic angle is quite small and dispersion 

o G v exceedingly strong, the birefringence rather small, and 

the extinction angle c : y about 12° . - The mineral percentages 

were determined from one specimen taken from the N . summit of 

the Pomovaarat hills S .W. of Kitinen River, and the following 

values were found : plagioclase An 3_b 37, quartz 28,5, microcline 

27,5, hornblende 5, titanite 1, and ore 1 per cent . Its composition 

is likely to resemble greatly that of the » syenite gneiss» tabulated 

on p . 274, being, however, higher in silica and soda and lower in 

lime and iron .

1 64 

THE SILLINIANITE-GNEISSES OF W . LAPLAND . 

The same grey field-colour used for the Tuntsa-Savukoski Series 

has been used to indicate some sedimentary strongly metamorphozed 

areas in W . Lapland and in the S ., the exact stratigraphical position 

of which is more or less obscure . Many of these areas do not deserve 

any further mention here . The gneisses shown by blue marks in the 

W., designated as » quartzitic or leptitic» and mostly containing 

sillimanite, are, however, of particular interest . They are of a very 

uniform aspect and are widely distributed within the region in question, 

being mostly readily distinguishable from the neighbouring 

powerfully altered rocks, and seem to be absent in other parts of 

the territory, unless some »leptitic» schists in S . E . Kittilä could be 

looked upon as their equivalents . Closest to the large Ounastunturi 

quartzite area and in the vicinity of the church of Enontekiö, the 

gneisses with this designation are, however, different, and it would 

have been more appropriate to use the light blue field-colour there . 

The s illi m a n i t e g n e i s s e s proper are highly siliceous, 

rather fine-grained, fairly inhomogenous rocks of streaky or roughly 

banded appearance and of pale, generally slightly reddish colour 

owing to the presence of microcline . Both biotite and muscovite 

occur regularly, plagioclase is rather inconspicuous in most cases, 

cordierite or garnet are occasionally met with . The amount and 

mode of occurrence of sillimanite vary considerably . In large tracts, 

it is very subordinate or entirely lacking . Otherwise, it regularly 

appears, either as thin seams following the schistosity (giving a 

silky lustre to the cleavage planes) or, more seldom, together with 

quartz as nodules of various sizes up to about 20 cm . in diameter, 

sometimes rounded or ovoidal, but perhaps more frequently lenticular 

or more irregular in shape (cf . Fig . 20 on p . 101) . - Closer 

petrographic details are given on pages 201 204 . 

While the origin of this interesting rock group remains to be 

explained, the decision in favour of an essentially primary or secondary 

nature appears more difficult than usual . It is no longer possible 

to ascertain any persisting sedimentary structures, even the 

banding features obviously being, in the first hand, of metamorphic 

origin . The degree of alteration is very intense (the sillimanitegneiss 

facies ), the formation of quartz-sillimanite nodules and the 

uneven distribution of aluminous substance in general must have 

been due to a high molecular mobility, and an actual Inigmatization 

has largely taken place in the northerly part of the region . Still,

however, the author would rather consider the whole group as being 

of an essentially primary composition . The metamorphism seems to 

be slightest in the southernmost area of sillimanite-gneisses, in the 

parish of Kolari, and typical migmatitic features are hardly at all 

to be found there . Almost all of the feldspathic matter is of fine 

grain, and one looks in vain for anything really reminiscent of veined 

or blebbed gneisses . Blebbed gneisses in typical development are, 

indeed, lacking elsewhere also, but veins and patches of coarse granitic 

matter occur, the grain on the whole becomes coarser, the matrix 

between quartz -sillimanite concentrations approaches granite more 

and more in appearance, and the gneisses finally merge imperceptibly 

into » granitic gneisses of compound origin», which designation 

is found on the map in the parish of Enontekiö, and which occur 

as long, somewhat sinuous belts alternating with the gneisses . Farther 

north, outside the map, even true, almost massive, highly quartzose 

granites poor in mica have been encountered, which still show in 

places those striking quartz-sillimanite nodules . They are to be looked 

upon as sillimanite-gneisses on the verge of a complete granitization . 

Were one to try to interpret the present rocks as migmatites in 

which the original composition had notably changed, already the 

high silica content makes it impossible to assume, e . g ., rocks like 

the highly aluminous schists on the Sodankylä map sheet, or even 

ordinary mica-schists as their primary material . The sillimanitegneisses 

produced from such, as found, i . a ., in E . Sodankylä, 

actually differ from those now under treatment, which should rather 

have been formed from quartzitic rocks . Fortunately the region in 

question furnishes also many good examples of the invasion of 

quartzites by granites, but these cases are, so far as the author has 

been able to state, easily distinguishable from the migmatites produced 

from the sillimanite-gneisses . The migmatization of quartzites 

may be fairly intense in places, either eruptive breccias or rather 

homogeneous aplite-like quartzose rocks having been formed in this 

way, but it never reaches an areal importance nearly comparable 

with the sillimanite-gneisses and the migmatites derived from them, 

and sillimanite does not occur, unless quite exceptionally, in the 

quartzite migmatites . Besides, the quartzites in W . Lapland frequently 

show a slight but nevertheless appreciable content of lime 

appearing in the form of such minerals as epidote, hornblende, and 

diopside, which may persist even in migmatitic stages, precluding, 

of course, the simultaneous presence of sillimanite . The poverty in 

lime, on the other hand, seems to be really characteristic of the 

gneisses we are now dealing with . 

165

166 

A sedimentary rock of the composition of sillimanite-gneisses 

(analyses on Tables 1-3, pp . 201-202) would apparently have been 

an arkosic or micaceous sandstone, partly very rich in quartz . Such 

a difference in composition from the quartzites would have sufficed 

to account for the quite different behaviour of these two kinds of 

rock under the influence of powerful metamorphic agencies and of 

granites . 

The mutual stratigraphic relation of the sillimanite-gneisses and 

of most of the contiguous quartzites, the latter having been ascribed 

here to the provisional »Lapponians system, has remained unsettled . 

On the N . side of the sharp bend of the quartzite zone on the parish 

boundary Muonio-Enontekiö, N . E . of Kätkäsuvanto, as well as 

on the N . slope of Olostunturi, S . E . of Muonio, the gneisses underlie 

the quartzites, and there seems even to be some unconformity between 

the parallel structures of the two, quartzite in each case lying 

in a flat position and dipping to the S . This may simply be due to 

lateral thrust movements (at Olostunturi there is a sheet of amphibolite 

between both rocks!), and probably the quartzite at both 

localities is on its S . side again overlain by gneiss, although these 

junctions are not accessible to observation . If the assumption of a 

correlation of the Ounastunturi etc . quartzites in the W . with the 

Vasaniemi, Petkula, etc . quartzites in the E . (to be described in the 

next chapter) holds good, the sillimanite-gneisses might form the 

lowermost horizon of the system in question (Lapponian), seeing 

that no sedimentary facies representing the sillimanite-gneisses is 

found in the E ., and that the quartzites appear as the first in the 

sequence of deposition there . 

THE OLDER, »LAPPONIAN» SERIES OF QUARTZITES AND MICA-SCHISTS . 

This rock division, associated with enormous masses of basic 

volcanic rocks to be dealt with in the next chapter, occupies the 

largest area of all the supracrustal systems, and it is particularly 

important also in a geological respect . Its main distribution falls 

within the Sodankylä map sheet, but extensions and outliers are 

also found on the adjoining sheets both in the W . and E . While 

looking at the map, the reader may compare this with Fig . 1, p . 17, 

where the areas of the younger Kumpu-Oraniemi Series are indicated 

in black, and with the generalized map on Plate V, where 

the latter series has also been marked out separately . Thus, most 

of the field shown by blue, violet, and darker grey colours is here

eckoned to the Lapponian, and, at any rate, the overwhelming 

part of the green areas likewise belongs to the contemporaneous 

igneous eruptions . 

Q u a r t z i t e s are met with in greater abundance in four 

districts, namely, in W . Lapland, on and in the vicinity of Kitinen 

River from Petkula upwards, in the region of the upper reaches of 

Luiro River, and in the so-called Vasaniemi area in the S .E. The 

three last-mentioned join to a larger unit, there being disconnected 

narrow zones present in places between them, with minor scattered 

belts occurring in the intervening area on Luiro River. A long 

detached quartzite belt adjoining the Luiro area runs E.N .E . 

towards Korvatunturi . Numerous small zones are found E . of the 

upper course of Ounasjoki River, and probably have some connection 

with the extensive Ounastunturi area belonging to the W . quartzite 

complex . The next in size in W . Lapland is the Tapojärvi quartzite 

area on the Muonio-Kolari parish boundary . 

All these quartzites exhibit a rather limited range of variation, 

the last-mentioned area forming the most notable exception from 

all the others . Its rock is more micaceous there than elsewhere and 

partly also feldspathic, passing gradually over into the quartzose 

schists of the Akäsjoki valley . It frequently shows a particularly 

good current bedding and in places a rather coarse grain . - A transition 

to highly siliceous schists and gneisses is met with, to be sure, 

to a great extent also in the Vasaniemi area . 

Generally, the Lapponian quartzites are fine-grained, fairly even, 

or slightly bedded, whitish, light grey, pink, or even bluish in colour . 

Wide tracts of fairly pure quartzites exist, but largely they are 

somewhat impure, other constituents than quartz usually making 

up 1/5 1 /4 , in places even 1/ 2 of the whole . Microcline is generally 

the most abundant of these minor components, seldom plagioclase 

(albite-oligoclase) ; some varieties are rich in micas even to the exclusion 

of feldspars . Metamorphism has nearly always been sufficiently 

strong to allow the secondary crystallization of feldspars, 

and the author has not been able to judge whether any really feldspathic 

sandstones, i . e ., arkoses, have originally been deposited at all . 

The amount of feldspar grows high especially close to the boundaries 

towards the underlying gneissose granite, so that a transitional zone 

of varying width is as a rule to be seen between the two rocks, and 

these intervening belts are even fairly well exposed at many places . 

The clastic textures seem to be wholly obliterated in them ; they 

have obviously been vulnerable zones in respect of the intrusion of 

younger granites (as frequently seen in the form of true veins) and 

1 67

168 

the percolation of solutions deriving from the former . Owing to an 

introduction of alkalies accomplished in that way, most of the original 

micaceous decomposition matter has been converted into feldspars . 

Otherwise, such boundary features would be rather inexplicable . 

Red salic granites also generally traverse the quartzite and (especially) 

the gneissose granite, but typical grey gneissose granites have 

never been observed cutting the quartzite . 

Green lime-bearing silicates : epidote, hornblende, and diopside 

are very characteristic of many of the Lapponian quartzites . In the 

eastern areas, they are found in fewer cases and in small amounts 

only, while in W . Lapland, again, they occur perhaps in half of all 

quartzites and sometimes in considerable quantities . Associated 

with such quartzites, rather schist- or gneiss-like rocks occur which 

show still greater amounts of the same minerals in addition to feldspar 

and (or) mica . There are even bands consisting almost exclusively 

of diopside and hornblende . They have their widest distribution 

adjacent to the Vasaniemi quartzites, and have been indicated 

there by green dashes on the light blue field-colour . Also in W . Lapland 

such rocks are fairly common, but form rather narrow belts 

only, and there they have not been marked out separately from 

quartzites or schists . 

A peculiar quartzite variety is met with in places, preferably 

connected with carbonate rocks and the accompanying black schists, 

but sometimes also apart from these . It is mostly pink in colour, 

rather dense-looking or glassy, without micas, somewhat breccialike, 

breaking up into small irregular pieces . It is found, i . a ., a 

little N.W . of the church of Kittilä, on Kitinen River in the neighbourhood 

of Utsamokoski Rapid, and farthest down on Kemi River . 

A dark grey, partly almost black, modification of quartzite wholly 

surrounded by greenstones has been encountered at two localities . 

The one lies in W . Sodankylä N.W. of Rajala, the other at Kuusikkolomavaara, 

E . of Kitinen River, between two ultrabasic bodies . 

The connection of the latter with a long zone in the E . has not been 

established . In spite of their dark colour, these quartzites are very 

pure, true clastic rocks containing very few, if any, constituents in 

addition to quartz, other than some black pigment to which the dark 

tinge is due . This is presumably in some way dependent on the basic 

environment, but the boundaries are covered so that the mutual 

relations at the contact cannot be studied . 

As seen from the maps, the author has divided the L a p p o n i a n 

s c h i s t s into three groups on the basis of certain chemical properties 

. The junctions between these are, of course, not always

clear, and the different types may alternate in places . The light 

blue colour has been used as a general designation, as a common 

»bag» for all kinds of mica-schists and even for other rocks, where 

the closer details have not been revealed because of the lack of outcrops 

. Where in view, these schists are in the present territory 

largely siliceous quartzo-feldspathic rocks with a fairly moderate or 

rather low content of micas, but in places with some hornblende 

and with intercalations of more hornblendic rocks . The area on the 

Kittilä-Sodankylä parish border consists mainly of very ordinary, 

grey, stratified mica-schists . 

The two other groups of schists offer a particular petrological 

interest, and are therefore dealt with more closely later . The Lapponian 

highly a 1 u m i n o u s s c his i s (violet) only occur at 

the middle courses of Kitinen and Luiro Rivers . The »b 1 a c k 

s c h i s t s» (dark grey) form a fairly varied group, some being rather 

ordinary phyllites rich in chlorite or biotite (cf . Fig . 8, p . 53) . 

Modifications showing higher amounts of graphite or sulphides are 

of very limited occurrence . The content of amphibole minerals in 

the hornblendic schists varies within wide limits, such with a large 

proportion of hornblende occurring in rather narrow zones only . 

In the large area in Central Kittilä, in a very slightly metamorphozed 

district, a type seems to predominate that could appropriately be 

termed greywacke, and these rocks may, at least in part, well stand 

in a similar relationship to the adjacent greenstones as is usual, 

i . e ., derive their material from the weathering products of basic 

rocks . The small zones enclosed in the greenstone are obviously 

closely related to the volcanic activity, adjoining the jasper quartzites 

(to be dealt with on pp . 174--176, some examples of the black 

schists are fully described on pp . 204-212) . 

In Lapland the carbonate rocks are rather conspicuous by their 

scarcity in view of the frequency of such rocks, e . g ., in the more 

southerly Kemi and Kuusamo regions . There is only one large occurrence, 

that at the mouth of Äkäsjoki River in the W ., which would 

also be economically important if it were lying lay in a more favourable 

position (cf . Fig . 18, p . 93) . The carbonate rocks seem preferably 

to be associated with black schists . For further particulars 

seep . 212 . 

The Lapponian sedimentary series includes one iron-ore deposit 

of a moderate size but of no particularly good quality, known by 

the name of Juvakaisenmaa, situated somewhat E .S .E. of the 

above-mentioned big limestone occurrence . The ore forms a sheetlike 

body standing on edge, ab . 1 km . in length with a thickness 

2923-39 22 

1 6 9

1 7 0 

varying mostly between 10 and 30 m . It is described by Borgström 1 , 

who considers it to be a metasomatic replacement ore, it being accompanied 

by a pyroxene- and partly by hornblende »skarn» . The neighbouring 

syenites are supposed to be the magmatic source of the ore . 

Its iron percentage (mainly in the form of magnetite) fluctuates 

between 23 and 59, the content of sulphur is high, on an average 

0:7-l %, that of phosphorus rather low, averaging 0.03 % . 

GREENSTONES, ALBITE-DIABASES, JASPER QLTARTZITES, AND AMPHI- 

BOLITES . 

As already stated, most of the basic surface rocks of S . Lapland 

stand chronologically close to the Lapponian sediments, most of 

the latter being older, though some, as presumed above in the case 

of greywackes - which is also possible as regards the dark quartzites 

mentioned on p . 168 --, may be almost contemporaneous or 

slightly younger . The age position of the isolated amphibolite areas 

and of small basic bodies wholly surrounded by gneissose granites 

is obscura (p . 159), as well as that of many concordant zones and 

of smaller bands in the granitic gneisses . At least some of them 

are likely to belong to the same igneous suite as the enclosing granitic 

rocks . Inside the area of sedimentary rocks, several thinner sheetor 

vein-like masses have been established to show intrusive relations 

to the country rock (Fig . 12 on p . 12) . The larger masses were extruded 

on to the surface, as indicated by the frequent occurrence of agglomerates 

and tuffs (Fig . 36 and 37), of amygdules in a fine-grained 

ground-mass, of porphyritic textures (Fig . 38), and occasionally of 

pillow-lavas . Although considerably reduced in extent by the recent 

surveys from that shown on the former maps, the Lapland greensto 

nes form nevertheless one of the largest basic volcanic complexes 

in Fennoscandia, which bears witness to a particularly violent, prolonged 

igneous activity during the period of its formation . 

According to basicity, these volcanics may be divided into more 

ordinary ones showing a silica percentage of ab . 50 on an average 

(the so-called K i t t i I ä g r e e n s t o n e s), and into a more basic 

group (the amphibole-chlorite rocks) spread mainly 

in the neighbourhood of the middle course of Kitinen River and lower 

down on Kemi River, with a silica content of ab . 45 % . Otherwise 

the latter also inclines toward ultrabasic rocks and is commonly 

associated with such . Especially this group displays a great deve- 

i 

1928 . 

L . H . BORGSTRÖM, The Iron Ore of Juvakaisenmaa . Fennia 50 . No . 20,

Kuva 36 . Agglomeraattinen amfibolivaltainen vihreäkivi 

. Holkkuavaaran S-pää, Nälkäjärvi, Kittilä . Nikolit 

// . Suur . 7 X . 

Fig . 36 . Agglomeratic greenstone with predominating 

amphibole . S . end of the Holkkuavaara hill, Nälkäjärvi, 

Kittilä . Nicols // . Magn . 7 X . 

Kuva 37 . Tuffiittinen vihreäkivi . Pitslomajärvi,',Porkonen, 

Kittilä . Nikolit // . Suur . 7 X . 

Fig . 37 . Tuffitic greenstone . Lake Pitslomajärvi, Porkonen, 

Kittilä. Nicols //. Magn . 7 X .

Kuva 38 . Porfyriittinen muuttunut vihreäkivi . Rautusvaaran 

N-puoli, Rautuskylä, Kittilä . Nikolit // . 

Suur . 20 X . 

Fig. 38 . Altered porphyritic greenstone, marginal modification 

of syenite . N . side of the Rautusvaara hill, Rautuskyld, 

Kittilä. Nicols l/ . Magn . 20 X . 

lopment of agglomerates and highly vesicular rocks, which may be 

amazingly well preserved (Figs . 10 and 11, on pp . 58-59) . Even 

the rocks not shown as agglomeratic on the map are obviously 

partly of this kind, although such features can no longer always 

be revealed because of an intense shearing . - More petrological 

details of these and of the Kittilä greenstones are given on pp . 228 . 

There is hardly any doubt of the intimate genetic relationship 

of the two greenstone groups, although they are areally rather well 

separated, and so far as one can judge on the basis of the scanty 

observations, even a zone of schists seems to lie between them . 

At any rate typical Kittilä greenstones still occur E . of this line 

of demarcation, but amphibole-chlorite rocks are very rare on its 

W . side . In the central part of the Kittilä area, the greenstones 

are albite-bearing, the lime component entering into amphibole, 

epidote, carbonate, leucoxene, or (seldom) pyroxene, besides which 

chlorite is an important dark constituent . Actual surface structures 

(pyroclastic and scoriaceous features, pillow-lavas at Lake Rautusjärvi 

and on the upper course of Jeesiöjoki River, and a conglomeratic 

bed in the S .W .) are met with only in a minor part of these

ocks, although they are throughout of a fine grain . Thus the lavas 

have probably been poured out in great quantities and in rapid 

succession. Also fine-grained tuffs may be present in considerable 

quantities . As already indicated, there are, besides, some sedimentary 

rocks evidently having a close connection with the volcanics, namely 

jasper quartzites and some black phyllites associated with them, 

and even a few carbonate rocks (p . 215) . 

Most of the basic rocks of a more abyssal character occurring 

inside and on the margins of the area of black schists in the neighbourhood 

of Kittilä church village must also belong geologically 

to the Kittilä greenstones . As they also chemically (analyses on 

Tables 25-27, pp . 244-247) and mineralogically adjoin the rock group 

now in question, they are dealt with here, whereas similar rocks in 

other regions will be mentioned in connection with gabbros (p . 

261) . These albite-bearing doleritic rocks, which the author will 

further on call albite - d i a b a s e s, are in reality so different 

from the more common gabbros that a special designation on the 

map would have been warranted, but this would have implied 

a far greater number of hand specimens and thin sections than have 

been available . The typical albite-diabases are small- or almost 

medium-grained, non-orientated rocks of a greenish or rather pure 

grey colour, the original texture characteristic of basic hypabyssal 

rocks being more or less obliterated by the low-temperature phases 

of crystallization, especially by the late formation of epidote . 

At many places, and also in connection with rocks of a more 

deep-seated character, but at each spot only occupying a very restricted 

area, there occur rock varieties composed essentially of albite . 

They possess a more purely petrological interest and are therefore 

discussed in a later chapter (p . 253) . 

The Kittilä greenstones represent the most feebly metamorphozed 

members of a larger complex . Its more powerfully altered rocks 

are a m p h i b o 1 i t e s, met with in the periphery and projections 

of the main area as well as in several smaller zones . The transition 

between the two is quite gradual . The original volcanic structures 

disappear by degrees, the rocks become uniformly banded or striped, 

and hornblende and plagioclase (generally andesine) usually occur 

as the only main constituents . The chemical and other data obtained 

so far are not yet sufficiently conclusive to prove whether 

this transformation has proceeded without a change of the bulk 

composition or not, but the former alternative seems more probable, 

the same range of variation apparently existing both in the greenstones 

proper (the albitic ones) and in the amphibolites (further 

see p . 256) . 

1 73

1 7 4 

The boundary relations of the amphibolites building up the Pallastunturi 

. fell massif and the Ounastunturi quartzite in the W . are 

more accessible to observation than usual . Surprisingly, they are 

here evidently of a tectonic nature, the boundary plane in the N . 

dipping chiefly W., in the S . towards E . One locality (the summit 

of Puukero in Pallastunturi) shows the contact zone perfectly exposed, 

slanting steeply underneath the amphibolite and followed 

by strong mylonitic features . Mixing of both rocks in the manner 

postulated by Hackman in his Kittilä memoir 1 does not occur except 

on a very limited scale, even the small quartzite area W . of Lake 

Pallasjärvi obviously being a tectonic lenticle in the amphibolite . 

The author has not been able to judge the direction of the lateral 

thrust, but perhaps it operated from the W., seeing that the first 

intrusions succeeding these movements, the syenites of W . Lapland, 

occur on the W . side of the thrust zone . 

The jasper q u a r t z i t e s which were already mentioned 

above are mostly grey or brownish, sometimes deep red, very finegrained 

or quite flinty-looking rocks of banded or mottled appearance 

. Sometimes they exhibit pronounced breccia structures (p . 75), 

which, when gone sufficiently far, have even resulted in an aspect 

reminiscent of a porphyritic texture . In the Porkonen-Pahtavaara 

district in E . Kittilä the jasper quartzites are accompanied by the 

eslargest iron-ore occurrences of Finland . Hackman had three analys 

made of the quartzites of the last-mentioned district, showing silica 

percentages of 93.8-96 .4, the remainder principally being oxides of 

iron (2.1-5 .4 %), whereas they were wholly devoid, i . a ., of magnesia, 

lime, and potash . Magnetite is the prevailing ore mineral, 

especially in the ores proper, but varying quantities of the original 

hematite have usually been left, and a little siderite is also generally 

present . In several of those thin sections in which also carbonate 

was present, a very slender acicular mineral was observed in varying, 

partly considerable quantities . The needles, which have the maximum 

length of 0 .3 mm ., are clustered in well-formed bundles or 

»garben», and are colourless or slightly brownish, or darker brown 

in an altered state . The extinction is straight and the elongation 

of fibres positive, the birefringence strong . Mr . Kalervo Rankama 

made effort to separate the mineral by means of heavy liquids in 

order to identify it, but this experiment was not succesful . He found, 

however, the lowest index of refraction to be about 1 .595 and y-a 

(measured by Berek compensator) to amount even to 0 .042, but 

i Loc . cit ., Fig . 4 on p . 38 .

the birefringence is probably somewhat variable . These properties 

as well as the mode of occurrence agree fairly well with what is known 

about the variscite-strengite series, the former being a hydrous phosphate 

of aluminium (A1PO 4 . 2 H 20), the latter the corresponding 

ferric compound . The above-described unknown mineral of the Porkonen 

jaspilites is, in the author's opinion, most .probably a member 

of this series, the intermediate mixtures of which have also been 

called barrandite . 

Hackman has regarded the jasper quartzites and the associated 

ores as being fairly normal sediments, which quite accidentally have 

been intruded and enclosed by greenstones, as the contacts are, 

in his opinion, exclusively intrusive . They may be partly so, but 

cannot be claimed to be of that kind throughout . One must take 

into consideration the difficulty of observation because of the badly 

broken-up condition of the exposures and the fact that irregular 

stratiform bodies, such as anticipated to form, e . g ., in connection with 

hot springs and in adjoining water basins, would, when folded, quite 

reasonably result in an aspect of geologic structure similar to that 

shown on the detailed map prepared of the N . part of the ore-bearing 

area (Fig . 17, p . 76) . Such a mode of formation does not involve 

any special »basal» deposits next to the floor, so that on the basis 

of imperfect field studies only a satisfactory conclusion is unob tainable 

regarding the character of contacts . As the rocks in question are 

further decidedly devoid of all clastic textures, they can confidently 

be explained as chemical precipitations direct from volcanic springs 

and water conduits or as formed in lakes and pools amidst the 

ancient magnificent volcanic landscape, in analogy with so many 

jaspilitic »iron formations» of the world . 

Fig . 17 on p . 76 shows about 2 /3 of the Porkonen ore field which 

has been so far investigated magnetically, even the iron-ore bodies 

having been placed in great part according to the data thereby obtained 

. This somewhat generalized picture exhibits already about 

125 separate ores, many of which might split up into several smaller 

ones if accurately surveyed . As regards the economic possibilities, 

the scattered occurrence of the ore bodies is thus a serious disadvantage 

. They consist of a typical, pronouncedly banded silica ore with 

alternating rather thin seams of the ore proper and of quartzite, 

one mm . - a few cm . in thickness, but even ore layers several m . 

across have been encountered . The pitch of the irregular bodies 

has been reported to dip 20-40 ° to the N . The iron percentages 

have been found to range 34-48 in the two northern hills, Pahtavaara 

and Porkonen, so that an average content of not less than 

1 75

1 76 

40 °i° is probable . Phosphorus is rather high, 0 .2 0 .5 %, and sulphur 

low, 0.03-0 .06 % . The estimations of the ore quantity made so 

far are very vague and vary between 50 and 100 millions of tons . 

CORRELATION OF THE LAPPONIAN SERIES . 

The correlation of the rocks described above in the two last 

chapters is a highly interesting problem from the point of view of 

the parallelization of the Archaean supracrustal rock series in Fennoscandia 

in general . Several comparisons can be made and somewhat 

different conclusions may be arrived at depending on whether the 

sedimentary rocks or volcanics are considered in the first place . 

Elsewhere both rock groups do not usually occur together in as great 

quantities as in Lapland, the most apparent counterpart being the 

Kuusamo Salla area on the Kuolajärvi map sheet, D 6, in N .E . 

Finland . The stratigraphy of the latter, as set forth by Hackman 

in the accompanying explanations, is, however, no longer reliable 

for the reasons mentioned in the preface to the present paper (p . 154) . 

If no unconformity between Jatulian and Kalevian were to exist 

there at all, the correlation with Lapland could indeed be a fairly 

good one especially because of the obvious similarity between the 

huge volcanic massif around and S . of Kuolajärvi (now Salla) and 

the Kittilä greenstones . It is, to be sure, very imperfectly studied 

so far, and even the size may be exaggerated owing to in part very 

scanty observations . Highly aluminous schists, which already disappear 

in the S .E . corner of Sodankylä, do not seem to occur to any 

extent worth noting in the Kuusamo Salla region, whereas carbonate 

rocks are much more abundant there . A remarkable fact 

is the occurrence of calcite limestones in Kolari (on Muonio map 

sheet) and in the Vuorijärvi and Sovajärvi districts (Kuolajärvi 

sheet), which is at variance with the principally dolomitic character 

of these rocks in N . Finland . 

Several scattered belts and patches of surface rocks in easternmost 

Finland, some of which are shown on the map sheet of Nurmes 

(D 4) and designated as Kalevian by the surveyor, Dr . Wilkman, 

provide another tentative subject of correlation . The similarity lies 

especially in the great development of basic rocks, which on the 

Nurmes map sheet are largely as basic as the chlorite-amphibole 

rocks in Sodankylä and Savukoski ., while ultrabasic rocks also occur 

frequently . The sedimentary rocks, on the other hand, occur on a 

comparatively far smaller scale, and they are mostly quartzitic . 

Väyrynen considers the rocks in question to be very old, even an-

tedating the gneissose granites of E . Finland, their equivalents having 

been found as components of the basement of the Jatulian system 

in the Pielisjärvi region (map sheet D 3, Joensuu) . Of whatever 

age the supracrustal rocks referred to in the last-mentioned district 

may be, the author would yet hesitate to reverse the chronological 

succession, e . g ., of the Kuhmo-Suomussalmi supracrustal zone and 

its enclosure from that postulated by Wilkman . As far as I know, 

no cross-cutting by true gneissose granites has yet been convincingly 

demonstrated, only granites of other kinds (at least in Lapland of 

more than one group) intersecting these rocks . These not yet better 

dated rocks of E . Finland may nevertheless precede the Jatulian, 

a circumstance which in the author's opinion is very probable also 

in respect of the Lapponian, and, in that case, the last-mentioned 

division and, e . g ., the Kuhmo-Suomussalmi zone would fairly well 

correspond to each other . , 

The possible parallelization of Lapponian and Jatulian will also 

be taken into consideration . Väyrynen's treatises' give the most 

accurate idea of the characteristics of this latter series, and it is to be 

admitted that the thoroughly fine-grained and even quality of quartzites 

and the large development of them, in these two series as the 

basal division, would rather strongly suggest a common period of 

deposition . The upward sequence is, however, decidedly different, 

and the huge volcanic eruptions in Lapland lack any counterpart 

in Central and S .E . Finland . Thus also this line of treatment does 

not speak for the correlation of the sediments, which were first deposited 

upon a floor consisting essentially of gneissose granites, in 

Lapland and in the Karelidic zone proper . 

The comparison with certain rock complexes in the adjoining 

area in the W ., in Swedish Lapland seems to be most evident of all . 

In its general features this last-mentioned area has been described 

by Geijer, 2 and important contributions, based upon excellent field 

investigations having resulted in discoveries of a great number of 

highly interesting new data, were recently brought forth by Ödman 3 . 

The Swedish geologists distinguish within the territory in question 

two great supracrustal systems, the older of which is called the por- 

1 The three cited in the preface, p . 154 . 

2 PER GEIJER . Berggrunden inom malmtrakten Kiruna-Gällivare- 

Pajala . Engl. Summary : Pre-Cambrian Geology of the Iron-bearing Region 

Kiruna-Gällivare-Pajala . S . G. U ., Ser . C, No. 366, 1931 . 

3 OLOF H . ODMAN, Urbergsgeologiska undersökningar mom Norrbottens 

1än . Engl . Summary : On the pre-Cambrian geology of' Swedish Lapland . 

S . G . U ., Ser . C, No . 426, 1939 . 

2923--39 23 

1 7 7

1 7 8 

phyry-leptite series, the younger is the Vakko system .. The former 

is represented in the Kiruna district especially by great masses of 

greenstones in addition to large masses of acid effusives, syenite 

porphyries and quartz-porphyries with the associated famous huge 

iron-ore bodies, to which we have no counterpart in Finnish Lapland 

. These greenstones are mainly albitic and otherwise fairly 

similar to the Kittilä greenstones . The unconformity separating 

them from the overlying Vakko series might well be of the same 

magnitude as the hiatus below the obvious equivalent of Vakko, 

the Kumpu group (p . 180) in Kittilä . The correspondence is further 

strengthened by the occurrence of exactly similar plutonic rocks, 

the syenites to be discussed in the next chapter . Between Kiruna 

and similar districts and the Finnish frontier there are large areas 

of a more mixed and partly strongly migmatitic rock character, 

where Ödman has at several places stated the presence of rocks of 

an obvious Vakko age . He therefore infers that some of these districts 

(the Pajala area) consist entirely of rock members of this 

younger division, but cannot yet decide the question in respect of 

others (the Vittangi area) . The Pajala area has a direct continuation 

into Finland (parish of Kolari and southernmost Muonio), but so 

far the author cannot do other than look upon all the rocks on our side, 

occurring immediately at the boundary river, as belonging to the 

Lapponian . But as the author in any case considers the Lapponian 

formations, which have clearly a basement of gneissose granites 

etc . in E . Lapland, as joining more closely the Karelides in respect 

to the age of deposition and time of folding than the other, more 

ancient orogenetic cycle of the Svecofennides which occurred in 

Finland, we agree completely in assuming that the main phases of 

the petrogenetic development in the N. boundary region between 

Sweden and Finland are connected with the Karelidic orogeny . - 

As for the Kiruna greenstones in particular, they are in Sweden 

hitherto generally looked upon as representing the Svecofennidic cycle . 

If this holds good, their tentative parallelization with the Kittilä greenstones 

as presented above would not be possible . 

THE SYENITE SERIES IN W. LAPLAND . 

This group forms a peculiar deep-seated igneous suite which 

is particularly characteristic of W . Lapland . It is remarkably distributed 

practically within the same territory as the sillimanitegneisses 

described on pages 201-204, only the Kallo area S.W . of 

Kittilä lying somewhat more to the E . After the map had been

printed, the author, however, began to doubt the placing of the rock 

designated as »granodiorite belonging to the Hetta granite» on the 

Muonio map sheet at Ounasjoki River, and would now rather look 

upon it as belonging to the syenite series . It shows a fairly high 

content of dark minerals and, in relation thereto, a very sodic 

plagioclase, as well as some microcline, bearing a resemblance to 

the prevailing rock in the Kallo massif . The syenite series includes 

some more basic differentiates up to gabbros, especially in S .E . 

Muonio on the frontier river, whereas the basic margin of the Kallo 

area in the N .E . is apparently incoherent, containing various basic 

rocks of different groups . The two bodies shown by the dark brown 

colour on both sides of the upper course of Ounasjoki River are, 

at least in part, not so basic as gabbros, and they might even belong 

to the igneous group now under treatment - On the map at the 

close of this volume, Plate V, the distribution of the syenite series 

is shown according to the last-mentioned alternatives . 

The correlation of the present series with the syenites of Swedish 

Lapland described in Geijer's memoir 1 is fully established and 

completely clear . On the Swedish side, the group is still more richly 

differentiated, and basic rocks have in many tracts a wide distribution 

. According to Odman's 2 fresh studies there are, however, 

also younger intrusives among them, both of basic and of intermediate 

composition . Geijer also connects the old gneissose granites 

of the Kiruna region with these rocks and this might also apply to 

some possibly corresponding rocks in the parishes of Muonio and 

Enontekiö, though this seems to me, however, as yet uncertain . 

Instead, I have included in the syenite group some aplitic and even 

pegmatitic granites occurring as veins, lenses and even larger bodies 

in the syenites or in their neighbourhood, preferably just in the 

boundary zone . Such bodies are seen on the map, e . g ., in the area 

surrounding Lake Jerisj ärvi . Small . granite massifs occurring in 

similar positions in the Vittangi district in Sweden have been assigned 

by Geijer to the very youngest igneous suite, that of the Lina 

granite . 

The s y e n i t e massifs regularly show fairly sharp, straight, 

and simple boundaries against the wall-rocks, narrow zones of more 

aplitic border modifications or granitic sheets often occurring in 

between . They have never been observed in the form of typical 

veins, and contain hardly any xenoliths at all . Although the rocks 

1 Loc . cit . 

Loc . cit . 

1 7 9

are rather varying, they are easily recognized by some strange features 

which are distinctive from the common cale-alkaline plutonic 

rocks . The colour is grey or reddish, frequently with a tinge of violet, 

and often looks somewhat »dotted», owing to the accumulation of 

the felsic and mafic minerals in separate aggregates . Many still 

exhibit the major primary cooling textures, others are clearly stretched 

and foliated, and also granobl .astic, more fine-grained and even 

secondarily banded varieties occur, especially in the Kangosjärvi 

district and headwards on Muonio River . A slightly porphyritic 

marginal modification is found in a projection of the large area on 

the S . boundary of Muonio adjacent to the Tapojärvi quartzite . 

(Fig . 39) . A more detailed description of some important representatives 

of the syenite series follows on pages 269-278 . 

Kuva 39 . Porfyyrinen syeniittimuunnos, Kaalamankosken 

yläpuoli, Muonionjoki, Muonio . Nikolit -} - . 

Suur . 20 x . 

Fig . 39 . Porphyritic marginal modification of syenite . 

Above the Kaalamankoski Rapids, Muonionjoki River, 

Muonio . Nicols Magn. 20 x . 

THE KUMPU-ORANIEMI SEDIMENTARY 

SERIES . 

We start now with the discussion of a rock group, which was 

of particular significance to Hackman's investigations concerning 

the present area, because he especially wished to demonstrate an

unconformity in the supracrustal rock systems of Lapland . The 

proofs of this hiatus are indeed quite convincing, so that there is 

no need to recapitulate all the particular instances here . Hackman 

stated the younger division to consist almost exclusively of quartzites 

with fairly numerous conglomerate occurrences . -According to 

him, it was at many places contiguous to older quartzites, which 

were generally more metamorphozed and of finer grain . The author 

has not been able to find any substantial evidence of an unconformity 

at the boundaries in question . Consequently, I had to reckon many 

more quartzites within Hackman's special area, Central Kittilä and 

adjacent districts, to the younger »Kumpu» series, so that it is now 

uncertain whether any junction against older quartzites appears 

at all . Further, I was led to unite in the same group extensive areas 

more in the S . and E . as far as the so-called Oraniemi area, denoting 

a »peninsula» between Kitinen and Luiro Rivers, and these attached 

districts include also considerable areas of schists and basic rocks . 

The series was named »Kumpu-Oraniemi Series» . Its extent is 

shown by black on the sketch, Fig . 1 ., on p . 17 . On the generalized 

map, Plate V, both these younger quartzites and schists have 

been marked out separately from the corresponding older rocks . 

The two larger lobate areas in Kittilä and on the W . border of 

this parish, as well as the quite small scattered ones, consisting 

essentially of q u a r t z i t e s have remained . Topographically all 

of them stand out in a striking manner as fells and lower hills rising 

abruptly above comparatively flat surroundings, and the fell chains 

are in places traversed by very steep-sided valleys occupied by deep 

lakes . The rock building up especially the top portions of the hills 

is the so-called »K u m p u q u a r t z i t e», a coarsely clastic, partly 

downright conglomeratic rock, the deformation of which, if any, 

is generally very weak . The coarsest variety, which also otherwise 

is a special modification of its own, occurs in the arcuate zone of 

Kumputunturi in E . Kittilä (Fig . 21, p . 111) and in the narrow strip 

S . of Lake Rautusjärvi (Fig . 23, p . 114) . This quartzite shows usually 

a particularly characteristic violet colour because of an abundance 

of rock fragments of different sizes ranging from large down to quite 

small ones, which are dull, dense-looking, and dark violet or chocolate 

brown in colour . They are strongly altered because of an ancient 

lateritic weathering, but especially S . of Lake Rautusjärvi also better 

preserved fragments are found, and it has been fully ascertained that 

they were originally different greenstones and schists of the surrounding 

Lapponian, whose typical textures are still often visible through 

an abundant hematite dust . In addition there are pebbles of quartz 

1 8 1

1 8 2 

and quartzites, among which deep red jasper fragments are most 

characteristic and easily recognizable . A perfectly similar rock is found 

in place in the jasper quartzite occurrences on Kapsajoki River and 

S.W . thereof at the hill of Vuossavaara . Even jaspilitic iron ores 

of the Porkonen type are met with as pebbles . In addition to the 

somewhat angular quartz grains, some grains of albite and microcline 

are seen under the microscope, as well as a few big muscovite flakes 

and tourmaline fragments, and the matrix is mainly sericitic . At 

the very summit of Kumputunturi the quartzite layers have a very 

flat position (Fig . 22, p . 113) . More commonly the beds are rather 

steeply tilted, it being in most cases very difficult to tell their exact 

positions . 

In the small quartzite patches S .W . of Kumputunturi, the rock 

is more even, greenish-yellowish, rich in sericite and contains only 

comparatively few bigger quartz pebbles . A similar variety may 

be occasionally found in Kumputunturi as well . The remaining 

areas exhibit a fair diversity of whitish, grey, and reddish quartzites, 

sometimes stained with red rusty spots . The violet decomposed 

rock fragments no longer occur, but larger pebbles of the more 

resistant rocks, particularly of the deep red jasper of Vuossavaara 

type, are continually met with . The Figs . 40-41 show the beautiful 

clastic texture regularly found in them . There are in places rather 

arkosic varieties . Some hills, as, e . g ., the lofty fell of Yllästunturi 

in N .E . Kolari, are entirely built up of more clearly stratified rather 

fine-grained quartzites, and in places, i . a ., on the banks of Ounasj 

oki River, the quartzite grades over into still finer, dark grey highly 

sericitic rock. In the W . a secondary crystallization of microcline is 

frequently noted also in the coarse Kumpu quartzites proper, and 

powerfully sheared members of the same group are encountered in 

the Äkäsj oki valley . 

Associated with the above-described quartzites also actual 

conglomerates occur in considerable quantities . They are to 

be divided into two categories : the one the widespread S i r k k a 

conglomerate proper of Hackman, while the other is represented 

by a smaller number of localities in the S .W . part of the 

area concerned . These are the hill of Vesikkovaara near Lainiojoki 

River and one outcrop both to the N . and S .E . of it, the S . shore 

of Lake Pyhäj ärvi (loose boulders only), and the bed of the small 

stream on the N . . slope of Yllästunturi . All these are situated directly 

on the floor upon which the Kumpu-Oraniemi series was 

deposited, and they may therefore be looked upon as true basal 

conglomerates . All contain pebbles of obviously deep-seated rocks

Kuva 40 . Konglomeraattikvartsiitti . 

Levitunturi, Kittilä . Nikolit + . Suur . 

n . 15 x . Oikealla ylhäällä näkyvä 

mukula on hienorakeista kvartsiittia . 

(Hackmanin teoksesta .) 

Fig . 40 . Conglomeratic quartzite . Levitunturi 

hill . Kittild . Nicols + . Magn . 

ab . 15 x . The pebble in the upper 

right-hand corner consists of fine-grained 

quarzite . (From Hackamn's 

memoir .) 

(Fig . 42), as already stated by Hackman, but unfortunately none of 

so distinct a nature that they could be traced back to their source . 

At Pyhäjärvi these pebbles are grey, rather decomposed »gneissose 

granite», in other cases likewise more or less altered basic rocks, and 

untypical, red aplitic rocks of varying coarseness . Besides, there 

are rolled fragments of different schists and quartzitic and leptitic 

rocks found in the environment . 

As for the aplites and possibly partly also other plutonic rocks, 

the syenite series would be likely to have furnished such rocks too . 

Lately Ödman 1 has actually found also syenitic pebbles in the evidently 

contemporaneous Vakko conglomerates on the Swedish side, 

but, on the other hand, also syenites intersecting these sediments, 

as well as xenoliths of Vakko quartzite in a gabbro which formely 

was by Geijer considered to belong to the syenite series . This gabbro 

3 Loc . cit . 

Kuva 41 . Konglomeraattikvartsiitti . 

Lainiotunturi, pitäjänraja Kittilä- 

Muonio . Nikolit -4- . Suur . n . 15 x . 

(Hackmanin teoksesta .) 

Fig . 41 . Conglomeratic quartzite . 

Lainiotunturi hill, border-line between 

Kittilä and Muonio . Nicols + . Magn . 

ab . 15 x . (From Hackman's memoir .)

Kuva 42 . Graniittipallo konglomeraatissa . 

Kellostapuli, Kolari . (Hackman'in teoksesta 

.) 

Fig . 42 . Granite pebble in conglomerate . 

Kellostapuli hill, Kolari . (From Hackman's 

memoir .) 

would then correspond exactly 

to the gabbros, e- g .,',inside 

the Oraniemi area (p . 186) 

and to the Koitilainen gabbro 

in-.Sodankylä . In spite of this 

and of the fact, that no expaced 

contacts between either 

Vakko or Kumpu sediments 

and the main syenite areas, 

proving a deposition on the 

latter, have as yet been reported, 

the general succession 

of these two, as inferred by 

Geijer, and also followed in 

the present description, seems 

to be the most probable one . 

The occurrences of Sirkka 

conglomerate (Fig . 24, p . 116, 

and 25, p . 118) lie mainly 

within the two larger quartzite 

areas and in addition 

inside the area principally 

on the Sodankylä side, N. of 

Jeesiöjoki River . The name 

derives from the large and 

partly well outcropping occur- 

rence in the village of Sirkka . Often it also seems to appear as 

a basal deposit, but not always, the localities in Sodankylä forming 

the most obvious exceptions . Because of its very uniform character 

everywhere it is tentatively to be considered as a single stratigraphic 

horizon throughout the whole region . The conglomerate displays an 

extraordinary variety of rocks as pebbles : different fine-grained schists, 

greywackes, and quartzitic rocks, various greenstones, fairly coarse 

albite-diabases and albite rocks, dolomites, occasionally acid porphyries 

(keratophyres), and so on . Most of them are fairly well preserved, 

but some look turbid under the microscope and may be filled with 

hematite dust . True plutonic rocks, on the other hand, are conspicuous 

by their complete absence, even those inferred by Hackman to be 

such evidently being coarse-grained albite rocks. At many exposures 

one gets no impression of an assortement into layers, pebbles of 

different sizes being embedded without any order in a grey-green, 

greywacke-like ground-mass, or at fewer localities in a more quartz-

itic one. On a larger scale, however, the conglomerate alternates 

with layers of quartzite, greywacke, and schist . The two latter differ 

chiefly in the grain size, both showing an abundant, essentially 

chloritic base, quartz and albite grains, and varying amounts of 

carbonate and magnetite, which also form larger clastic grains . The 

carbonate content is a very distinctive feature of the whole horizon ; 

at some localities farthest W . and E . the greater part even of the 

pebbles may consist of carbonate rocks . The conglomerate is moderately 

sheared at many places where the adjacent quartzite shows 

almost no deformation . In the W . also stronger reactional and 

metasomatic alterations have been found, one beautiful case having 

been described by Hackman 1 . 

The westernmost quartzite zone in Muonio has been intruded 

by granite and consequently heavily altered . Along its E . margin 

there is a zone of a curious rock, composed of an extremely irregular 

mixture of quartz, feldspars, and green lime-bearing silicates, especially 

of diopside, which occur interspersed through the whole mass 

as well as in the form of larger aggregates and distinct pure nodules 

(Fig . 26 on p . 124) . Some more siliceous layers, however, undoubtedly 

betray an original conglomerate structure with different rocks as 

pebbles, and the diopside nodules are therefore to be interpreted as 

former carbonate pebbles . On the basis of the high lime content the 

rock may be confidently looked upon as a profoundly changed Sirkka 

conglomerate, the alternation being to be accounted for by the great 

masses of invading granites . The presence of conglomerate, on the 

other hand, furnishes the proof for the dating of the adjacent quartzite 

zone . 

The Kumpu-Oraniemi series can be followed eastward as far 

as occurrences of Sirkka conglomerate are met with, the last one 

about 16 km . N.W . of the church of Sodankylä . The adjoining 

quartzites are here largely rather fine-grained, others highly feldsspathiferous 

. In the hills S . of Jeesiöjoki River, fine-grained and 

mostly very pure, completely clastic or more or less recrystallized 

quartzites occur to a great extent, and show well rounded quartz 

grains joined by a sericitic matrix (Fig . 43) . The designation of »Sodankylä 

quarzite» used by Hackman to denote quartzites supposed to be 

older than the Kumpu quartzites in general would best apply to 

these last-mentioned ones . Coarse, conglomeratic modifications have 

only been encountered at a couple of localities, and even in them the 

pebbles consist exclusively of quartz . 

1 VICTOR HACKMAN, Ein Beispiel metasomatischer Umwandhzng von 

Dolomit in Strahlsteinaggregate . Fennia 50, No . 9, 1928 . 

2923-39 24 

1 8 5

Kuva 43 . Kvartsiitti . Pittiövaara, Sodankylä . 

Suur . 30 X . 

Fig . 43 . Quartzite . Pittiövaara hill, Sodankylä . 

Magn . 30 x . 

The above quartzites are associated with great quantities of grey, 

greenish, or brownish schists, which partly still show quite small 

clastic quartz grains and a great preponderance of the groundmass 

. They are fairly sharply bounted against the quartzites, and 

clearly belong chemically to the category of highly aluminous schists . 

Also N. of Jeesiöjoki River similar schists are shown on the map 

as covering a considerable field, but they are very little exposed 

here . As far as can be judged on the basis of scanty outcrops, they 

seem to continue uninterruptedly into the Oraniemi area, where 

they occupy the greater part of the whole series . Their colour is here 

generally green in different tints or rather dark grey, and in the 

less metamorphozed varieties chlorite is commonly almost as important 

a constituent of the matrix as sericite or may even preponderate . 

Besides, the Oraniemi schists contain various alumina minerals 

crystallized under different metamorphic conditions . They are partly 

exactly like the Lapponian highly aluminous schists, and will be 

dealt with more closely together with the latter on pages 215 . 

The prevailing quartzite type of the Oraniemi area is called Orakoski 

quartzite according to its occurrence, i . a ., on the Orakoski 

Rapids of the Kitinen River . Contrary to the Sodankylä quartzites 

in the above sense, it is pronouncedly arkosic, containing in addition

to quartz both feldspars, which may be partly decomposed, and like 

the former a base rich in sericite . A nicely developed current bedding 

is fairly common (Fig . 27, p . 130) . At one locality on the S . margin, 

the quartzite passes over into beautiful conglomerate, the pebbles of 

which, however, consist of quartz with the exception of a few unzertain 

quartzites of no definite type . Towards N .W . a narrow belt of Orakoski 

quartzite, probably disconnected and growing less feldspathic, 

may run as far as ultimately to join the quartzite area N . of Jeesiöjoki 

River . 

The Orakoski quartzite obviously forms the lowermost horizon 

of the Kumpu-Oraniemi series in the E . Actual contacts are not 

accessible to observation, but the evidently sharp boundaries and 

the character so totally different from the environment clearly point 

to relations similar to those that have been established between the 

Kumpu quartzites and the surrounding greenstones and schists . 

The Oraniemi complex appears to constitute a rather regularly folded 

area with axes running E . -W. The long intervening amphibolite 

belt belongs most probably to the basement, protruding as the core 

of a more pronounced anticline, and immediately W .N.W. of the 

church of Sodankylä there is another window of older rocks . 

The last smaller unit considered to belong to the series in question 

is the Kaukonen area in S . Kittilä . As compared with the others, 

it shows rather many strange features . In the E . its connection 

eastward is concealed by loose deposits, but in the W . it seems to 

adjoin the Vesikkovaara conglomerate (p . 182) . The quartzites of 

the Kaukonen area are rather fine-grained and frequently somewhat 

arkosic . Highly aluminous schists occur only to a smaller 

extent . Characteristic of this district and foreign to others are rocks 

intermediate in nature between quartzites and schists (also found 

in some tracts in Oraniemi), and the variety of basic rocks (elsewhere 

gabbros only, here also amphibolites and ultrabasic rocks) . This 

area becomes strongly migmatitized towards the S . and cannot therefore 

be accurately limited against older rocks . 

The considerable difference between the last-mentioned sedimentary 

rocks and the rather near-lying Kumpu quartzites is a fact 

which may readily awake suspicions as to the correctness of the 

author's interpretation concerning the continuity and the distribution 

of the Kumpu-Oraniemi series . I am fully aware of this 

weak point, and will consequently leave the possibility open that 

the above series might still be divided into two groups, represented 

by the »Kumpu facies» and »Oraniemi facies» respectively . The latter 

would then comprise the areas of Kaukonen, S . of Jeesiöjoki River 

1 8 7

1 8 8 

(and schists as well as probably some quartzites N . of it), and of 

Oraniemi . Their chronological relation is quite obscure, but both 

would be, at any rate, post-Lapponian . 

The correlation of the Kumpu-Oraniemi series with the Vakko 

Series in Swedish Lapland is quite obvious, as already mentioned 

on page 178 . As for younger Archaean complexes farther in the S ., 

it might correspond either to Jatulian or Kalevian, because the 

Lapponian was rather looked upon as older than these . The large 

development of quartzites is common both to the Jatulian and the 

Kumpu-Oraniemi group, but their variety is considerably greater 

within the latter series . The carbonate and black schist divisions 

typical of the complete Jatulian succession, as found in many more 

southerly areas, are entirely lacking in Lapland . In respect of the 

Kalevian, the present group hardly shows more resemblance to it 

and especially not to the classical area S .W . of Lake Pielisjärvi . 

The Jaurakka facies of Kalevian described by Väyrynen in the Kaiuuu 

area, however, could perhaps be compared with the coarse 

Kumpu quartzites, and tentative correlations would also be conceivable 

with the more westerly Karelian sedimentary zones in Central 

and N . Finland, which have been so far reckoned to the Kalevian . 

The Kalevian has been regarded as a typical »flysch», a series of 

detrital sediments deposited in rather rapid succession during the 

wearing down of a newly formed mountain chain, but which have 

again been affected by later mountain-making movements belonging 

to the same orogenetic period . The Kumpu-Oraniemi series has 

undoubtedly something flysch-like in it, rocks like the Orakoski 

quartzite and particularly the Sirkka conglomerate being good representatives 

of detrital sediments, although the Sodankylä quartzite 

and the aluminous schists, on the other hand, obviously owe their 

origin to a thorough chemical weathering and long period of sedimentation 

. 

The distance from the Karelian areas proper is, at any rate, 

sufficiently broad as to explain even considerable differences in the 

facies development . At the present stage the author is not able to 

decide whether the last-described group would correspond more 

to the Jatulian or the Kalevian, but one or the other of these alternatives 

seems probable . 

The peculiar nature of the Sirkka conglomerate caused the author 

even to consider the possibilities of its formation under glacial conditions 

. Striated pebbles, as well as other certain evidence of this mode 

of deposition were, however, looked for in vain . The conglomerate 

is therefore rather a record of a sudden upheaval of some mountain

massif at not too great a distance, which furnished by its erosion 

much coarse detritus spread over the surroundings . In some areas 

this interrupted the deposition of quartzite material for some time, 

in others the accumulation of sand only occurred afterwards . Seeing 

that no definite sequence of the events described in this and the two 

next chapters can have been established, and that these events in 

every case occurred fairly close to one an other, it is not impossible 

that the tectonic disturbance referred to was a manifestation of the 

same orogenic forces by which the »Granulite Series» in its present 

aspect was formed . The intrusion of some more widespread intrusive 

group, in the first place, of Hetta granite, is also likely to have 

taken place about at the same time . 

THE HETTA GRANITE . 

The H e t t a g r a n i t e is the main representative of the granites 

shown by the light red colour on the map sheets . Others are, 

e . g ., the granites intersecting the Lapponian as well as the gneissose 

granites in the E ., mention of which was made on page 160 . They 

even build up several larger bodies both inside the granitic territory 

in the E . and among the sedimentary rocks on Luiro River . They 

do not concern us any further in this connection . 

The first-mentioned rock occurs in large massifs in the N . W . 

of the Sodankylä map sheet and in the adjacent area of the upper 

reaches of Ounasjoki River . It is mostly a grey, rather seldom 

reddish, medium-grained, fairly ordinary granite, which exhibits 

only a fairly slight tendency towards differentiation (see further 

p . 278) . A few more differing types have not been marked out separately 

. The Hetta granite may invade the adjacent schists and 

amphibolites in a very intimate way, sometimes growing aplitic in 

the thinner veins, sometimes producing dioritic mixtures with the 

amphibolites . 

The author has convinced himself by careful observations, that 

it is the same Hetta granite which is found in the region both as 

almost massive, and, on the other hand, as fairly gneissose, ultimately 

even strongly sheared modifications, both merging quite 

gradually into each other . A continued increase of shearing is especially 

noted when approaching the granulite boundary . This is an 

important fact bearing upon the chronological limitation of the 

»Granulite Series», the formation of which is thus either later than 

the emplacement of the Hetta granite, or more probably contemporaneous 

with it (see further pp . 194) . 

1 8 9

1 90 

The age relation of the Hetta granite to the Kumpu-Oraniemi 

series has not been definitely settled because of the lack of immediate 

contacts . An assumption of an anteriority seems, however, 

rather unnatural, and also the complete absence of the corresponding 

pebbles in the Sirkka conglomerate speaks more in favour of the 

chronological order in which this treatment has been arranged . 

THE »GRANULITE SERIES» . 

This rock group, occupying the northernmost part of the Tuntsaj 

oki map sheet and the N . E . corner of the Sodankylä sheet, is very 

coherent and uniform, but nevertheless particularly interesting from 

the petrogenetic point of view . Its peculiar character and individuality 

were recognized as early as in 1874 by Jernström 1 , who also 

adopted the term »granulite» for its prevailing rocks and saw its 

obvious similarity to the classical granulites of Saxony. During the 

last decades the granulite series has again repeatedly drawn the 

attention of the petrologists, several papers on the subject having 

been issued 2 . Most of all it has been studied by Professor Eskola, 

who on the basis of these investigations has added a specific Granulite 

Facies to his well-known facies classification, but we are still 

looking forward to his more comprehensive memoir in the matter . 

As appears from the above, the term »granulite» has in Finland been 

reserved particularly for the rock series now in question and is no 

longer used in other meanings . 

Up to the present day, the best particular description of the 

Lapland »granulites», which, generally defined, are banded, flaggy, 

small- or medium-grained garnetiferous quartz-feldspar rocks, is to 

be found in Sahama's work referred to above, and they will not be 

treated here in closer detail . In the whole complex the strike shown 

on the map sheets is due to the schistosity and banding dipping at 

low angles, not over 20° on an average, towards N . E . - N.-N.W ., 

conforming with the S . boundary plane of the series and the parallel 

structures prevailing S . of it . The charnockitic and noritic, hyper- 

1 A. MAURITZ JERNSTRÖM, Material till Finska Lappmarkens geologi . 

I . Utsjoki och Enare Lappmarker . Bidr . känned . Finl . nat . o . folk, 20, Helsingfors 

1874 . 

2 Tx . G . SAHAMA (SAHLSTEIN), Die Regelung von Quarz und Glimmer 

in den Gesteinen der finnisch-lappländischen Granulitformation . Bull . Comm . 

geol . Finl ., N :o 113, 1936 . 

E . H . KRANcK, Zur Tektonik der lappländischen Granulite . C . R. Sec . 

geol . Finl ., N :o IX, Bull . Comm . geol . Finl . N :o 115, 1936.

sthene-bearing bands, mentioned in the explanation of colours of 

the sheets C 7 and D 7 and shown by green dashes, have been described 

by Sahama as » charnockite granulites» and »norite granulites» 

according to Eskola's suggestion . Such rocks are fairly common 

in the marginal zone of the Granulite Series, even partly prevalent 

in the E ., S . of Jaurujoki River, as well as along the middle course 

of Sotajoki River and S . E . thereof . It would have been appropriate 

to show the predominantly charnockitic-noritic tracts by, e . g ., a 

light brown colour for the sake of a clearer distinction from granulite, 

but the more exact limits of these patches have not yet been generally 

traced . 

At the N . margin of Tuntsajoki map sheet, however, there is an 

extensive area of such intermediate rocks, which have been marked 

out separately . They are of a granodioritic or dioritic aspect and 

also in other respects more like the common deep-seated rocks : 

medium-grained, fairly homogeneous, and with moderate or only 

slight signs of movements . A brown hue in the colour betraying the 

presence of hypersthene makes their recognition rather easy . Both 

orthorhombic and monoclinic pyroxene (judging by the existing 

slides the latter seems to predominate) appear generally together, 

in addition to which hornblende and biotite may form essential 

dark components . Plagioclase is commonly antiperthitic, showing 

An-percentages of 40-50 % . 

At the edge of the area the rocks typical of the Granulite Series 

alternate in places with rocks not belonging to the Granulite Facies . 

More to the W . on the map, a continuous brown zone is shown following 

the margin and denoting »garnetiferous hornblende-gneisses» . 

The placing of this zone - whether in the granulite suite or not - 

is a matter of arbitrari y, and has been decided in different ways . 

Eskola is going to follow Jernström's treatment, i . e ., unites these 

hornblendic rocks with the Granulite Series . Most rocks of the strip 

in question could be adequately termed banded and gneissose, garnetiferous 

hornblende-quartz-diorites with plagioclase 

(An 40_55), hornblende, quartz, and garnet as the main constituents . 

There are also many more acid members with plagioclase of a composition 

An 28-40 and generally with a little biotite . Garnet may 

be very subordinate or lacking, microcline has been conspicuously 

absent in all the thin sections hitherto examined . Hornblende is 

a strongly-coloured variety with olive-brown and -green tinges, the 

optical data which can be measured in slides being approximately : 

c :y=13-14°, 21 1 =70°, y -a = 0 .022 - 0 .023 . 

1 9 1

1 92 

S. of lvalojoki River at Hirvipää and extending eastwards as 

far as Kivijoki River, a narrow body of more basic, rather homogeneous 

pyroxene-bearing rocks is encountered closely connected 

with the above-mentioned banded complex . When viewed under 

the microscope, a representative sample consists of zoned plagioclase 

An 68_45' hypersthene (ab . 30 % FeSiO3 ), augite (slightly zoned 

with a higher birefringence in the shell), hornblende (strongly coloured 

with a = pale olive-brown, fi = dark olive-brown, y = olivegreen 

; other data the same as above), and quartz . In the vicinity 

boulders of curious, very basic, olivine-bearing »kelyphite gabbros» 

with excellently developed reaction rims between the felsic and mafic 

constituents, composed of faintly-coloured hornblende and of vermicular 

spinel, have been found, which beyond doubt also are associated 

with the Hirvipää massif . In one case plagioclase (An 83_ 76 ) 

and olivine (ab . 14 % Fe 2SiO4 ) are well preserved, the latter being 

surrounded by a fine-grained aggregate of hypersthene, and this, 

again, by the amphibole-spinel symplectite . Besides, also larger 

individual grains of hypersthene and hornblende are seen in the slide . 

In another specimen, plagioclase is partly substituted by clinozoisite 

(the composition of the former being therefore ab . An 50 ), and olivine 

is largely altered into serpentine, in addition to which a talc-like 

substance almost completely replaces the hypersthene . The corona 

formations are particularly wide and zoned in such a manner that 

a rim of garnet occurs in the middle and the intergrowth of amphibole 

and spinel is broader towards the olivine remnants, being further 

followed by a zone of coarser hornblende . This rock will be treated 

more closely and even studied quantitatively by Professor Eskola . 

Gabbros with similar spinel-bearing kelyphite zones have been referred 

to in Sederholm's treatise »On Synantetic Minerals etc» 1 , 

occurring in Quebec (quoted from a paper by F . D . Adams), New 

Brunswick (W . D . Matthew), and the Lake Champlain region 

(J . F . Kemp) . 

Some hypersthene-bearing gabbros without olivine and regular 

intergrowths, but having some resemblance to the former and occurring 

at no far distance from the granulite area, may also be mentioned 

here . Hypersthene is in these regularly surrounded by hornblende, 

which may supersede the former almost completely (at Kitinen 

River a little downwards from the tributary of Vaulojoki ; others 

are only known as erratic boulders in the neighbourhood of Vuotso) . 

Hornblende is partly colourless, partly, especially against plagioclase 

1 Bull . Comm . geol . Finl . N :o 48, 1916, pp . 23-27 .

(generally labradorite) strongly-coloured in tints similar to hornblendes 

in the above-described boundary zone of the Granulite Series . 

Outside the map area in the N ., the hornblendic marginal zone 

last dealt with includes an extensive a n o r t h o s i t e massif at 

Vaskojoki River . On Tuntsajoki map sheet a related rock has been 

discovered as local boulders on the Russian frontier, 12 km . N . E . 

of Korvatunturi . The latter consists essentially of plagioclase 

An ,,-, 0 , in addition to which there are minor amounts of garnet, 

quartz, and hornblende . 

The mode of formation of the Granulite Series is still a matter 

of discussion, but all the students of it agree on two principal points 

firstly, that this rock complex has been thoroughly and extraordinarily 

violently moved under high pressure (obviously having been 

overridden by some huge rock mass from the N . E . that has been 

entirely removed by the subsequent erosion), and secondly, that it 

contains material of different origin . Kranck assumes that its equivalents 

in a more normal metamorphic habit were to be encountered 

on the N . E . side of the great curved granulite belt, and the author 

has expressed the opinion that rocks on the opposite side, as regards 

their chemical range of variation, might well be compared with the 

granulite suite 1 . Even the quartzites of the environment might 

appear as highly siliceous bands in the granulite, and the so-called 

laanilite granulites are obviously not entirely dissimilar to some 

mica-schists . As regards the occurrence of a new intrusive material, 

concerning the relative amount of which the greatest divergency of 

opinions seems to have arisen in the interpretation of the origin of 

the Granulite Series, I am inclined to consider at least the charnockites 

and norites in S . Petsamo as intrusions simultaneous with or 

immediately following the formation of granulite, but the original 

nature of the more acid rock members is much more difficult, if not 

impossible to solve . In my opinion, however, Kranck, who otherwise 

vindicates the »metamorphic» theory versus the »magmatic» one, 

has exaggerated the role of essentially post-kinematic, almost undeformed 

pegmatites as one of the chief members of the series . As to 

the border zone of hornblendic granodiorites - diorites, norites, and 

anorthosites, which rocks form an obvious suite of magmatic differentiation, 

this must at least already have solidified during the main 

phase of the formation of granulite, because the anorthosite massif 

I ERKKI MIKKOLA and TH . G . SAHAMA, The Region to the South-West 

of the >>Granulite Series> in Lapland and its U ltrabasics . C . R . Soc . geol . Finl . 

No . IX, pp . 357-371, Bull. Comm . geol . Finl . No . 115, 1936 . 

2923-39 25 

1 9 3

1 94 

of Vaskojoki has so clearly played the part of an obstruction against 

the westward encroachment of the granulite development and has 

caused the large inward notch which separates the N . and S . E . 

main parts of the Granulite Series from each other (cf . Sahama's 

work quoted in the beginning of this chapter .) The same seems to 

be true to some extent concerning the Hirvipää norite body . 

As already mentioned on p . 181, the Hetta granite is obviously 

nearly contemporaneous with and in no case younger than the Granulite 

Series . These age position of the latter in respect to other 

rock groups of Lapland is thus satisfactorily established . 

The different sets of v e i n s intersecting the granulite stand 

in no magmatic relationship to the country rock . The reason for 

the occurrence of particular vein formations exclusively, as it seems, 

within the granulite territory, may lie in the highly fractured condition 

of the latter, but also in the fact that the high relief and fairly 

good outcropping in the granulite fells reveals here even such minor 

geological features, which elsewhere would easily escape observation . 

Of the veins in question the porphyries, which occur in the Saariselkä 

fell group and are mostly malchitic in composition although with 

a unakitic mineral assemblage, have been fully described by Hackman 

and the author 1 . An opportunity for the study of the goldbearing 

veins in the Laanila neighbourhood was offered at the beginning 

of this century through the efforts of a prospecting company, 

resulting in the discovery of several scores of quartz-carbonatehematite-pyrite 

veins, some of which were investigated by shafts 

down to the depth of ab . 60 m . The percentages of gold were far 

too low to allow of economic utilization, but in spite of this these 

veins are evidently the mother lode of the local gold placers, which 

have been fairly rich in places, although only of very limited extent 2 . 

THE GABBROS, DOLERITES, AND DIORITES . 

The basic rocks under this heading evidently belong to different 

groups . Those, accompanying the Kittilä greenstones as well as the 

syenite and granulite series have already been mentioned in the 

i V. HACK TAN, Uber einen Quartzsyenitporphyr von Saariselkä im finnischen 

Lappland. . Bull . Comm-geol . Finl . No . 63, 1923 . 

ERxxi MIKKOLA, Uber den Nattanengranit im Finnischen Lapplande . 

Fennia 50, No . 12, 1928 . 

2 CURT FIRCKS, On the Occurrence of Gold in Finnish Lapland . Bull . 

Comm . geol . Finl . No . 17, 1906 .

espective chapters . The remaining bulk of the basic deep-seated 

rocks may obviously be divided into two main groups, the one being 

concomitant with the declining phases of the main orogeny that affected 

the Lapponian, thus preceding the Kumpu-Oraniemi series, 

the other having occurred in connection with the folding of the latter . 

The younger group comprises, in the first place, the basic bodies 

appearing amidst and at the boundaries of the Oraniemi area and 

on Jeesiöjoki River . Besides, the huge area between Kitinen and 

Luiro Rivers, called the Koitilainen gabbro body, and the long 

narrow zone somewhat S . of it, both largely consisting of pyroxenebearing 

gabbros (and some smaller bodies in the environment), exhibit 

such slight effects of tectonic influence and are otherwise so 

similar to the gabbros which intersect the Oraniemi sedimentary 

rocks, that they are tentatively to be correlated with the latter in 

spite of the fact that the surrounding schists and quartzites are 

looked upon as Lapponian . If this conception holds good, by far 

the larger part of the gabbros would belong to the younger 

group . As already mentioned, the mutual time sequence of these 

gabbros, of the Granulite Series, and of Hetta granite can hardly 

be precisely settled, the formation of all these three probably being, 

at least partly, almost contemporaneous . A fact worthy of comment 

is a dyke of hypersthene-hornblende-dolerite, well conforming with 

the Koitilainen gabbros, which has been found close to the granulite 

boundary W . N.W . of Korvatunturi, while olivine-bearing dolerite 

dykes exist even cutting through the granulite . 

Especially the o l d e r g a b b r o s may in places become foliated 

and schistose, merging gradually over into amphibolites, for 

which reason the distinction between the designations »gabbros and 

»amphibolite» on the map is somewhat arbitrary, while closely related 

rocks may in places have sharply differing colours . This refers particularly 

to the basic rocks along Luiro River, where most of the rocks 

shown as amphibolites obviously are metamorphozed gabbros . Also 

the rocks indicated by the dark brown colour are in this region often 

apparently stretched and foliated . But gabbros with a parallel structure 

are met with adjoining the Oraniemi sedimentary rocks as well, 

as, e . g ., at Kelujoki River N .N .E . of the church of Sodankylä . 

At three localities, the Kumpu quartzites of Kittilä have been found 

traversed by basic veins (they are too small to be visible on the map), 

which are rather amphibolitic in character, and most basic rocks 

occurring within the Kaukonen area (p . 135) are of the same nature, 

as also indicated on the map . 

1 95

1 9 6 

The least altered gabbros, which frequently could as appropriately 

be called d o 1 e r i t e s, have a dull, dark grey colour, either 

brownish, in the case of pyroxene-bearing rocks, or greenish in pure 

hornblende gabbros . Hornblende is nearly always present, and of 

the pyroxenes both the orthorhombic and monoclinic variety occur 

commonly at the same time, the latter being preponderant in the 

greater number of cases . The plagioclase, which appears as wellshaped, 

euhedral, zoned grains, is dark in colour and even looks 

brown under the microscope, shows anorthite percentages of ab . 50- 

60 % and more, partly even exceeding 80 % . Most of the rocks 

with these properties obviously belong to the younger group of basic 

deep-seated rocks . Closer petrological details will be presented on 

pages 261-267 . 

The moderately metamorphozed gabbros as found, e . g ., in the 

body E . of the village of Tanhua at Luiro River, are more shiny 

black in appearance owing to the large proportion of dark hornblende 

generally exceeding the amount of plagioclase . The latter 

has mostly lost its crystal shapes, shows An-percentages fluctuating 

between 30-55 %, and is colourless . During the development of 

amphibolitic varieties the anorthite content in the plagioclase further 

declines, so that values of An 20-35 seem to be most usual . The bulk 

composition of the above rocks necessarily differs markedly from 

that of the pyroxene-bearing and associated gabbros . a fact that 

gives additional support for the age division suggested in the beginning 

of this chapter . 

The large Koitilainen gabbro body is of particular interest in 

several respects . Its continuity has not been fully established everywhere 

because of extensive marshes . Especially at the upper course 

of Alaliesijoki River there is a wide wholly covered tract, and also 

in the E . belts of differing rocks may in places intervene the gabbro . 

Farthest in the N .E . the rock is slightly orientated, but elsewhere 

massive varieties prevail without exception . The modifications with 

and without pyroxenes seem to have very irregular boundaries between 

one another . Associated with the hornblende-gabbros there 

are to some extent varieties with less basic plagioclase, and even 

purely albitic ones, both containing also a little biotite and quartz 

(Fig . 44) . The last-mentioned rocks are reddish in colour, thus already 

at a glance clearly differing from the main mass . On the N . margin 

there is a fairly extensive zone of a quite acid, g r a n o p h y r i c 

r o c k, the true character of which was not recognized at first, so 

that it remained on the map under an erroneous designation of 

light blue field and small green dashes . This belt may, however,

also include some sedimentary material . A fuller description of the 

granophyre and an analysis of it are given on pages 267-269 . 

Kuva 44 . Albiitti-biotiittikivi . Kitisen SW-ranta Vikevin 

alapuolella, Sodankylä . Nikolit H- . Suur . 20 x . 

Fig . 44 . Albite-biotite rock . S .W . shore of Kitinen River 

below Vikevi, Sodankylä . Nicols H . Magn . 20 x . 

On the opposite side, in the S.W ., the Koitilainen massif shows 

in places a margin of u l t r a b a s i c rocks, and also the silllike 

bodies N .N .E . of Moskuvaara are petrologically so similar to 

the last-mentioned, that they are to be considered as the most basic 

differentiates of the huge gabbro body . The situation of both of 

the extreme rock members makes it probable, that the massif is a 

sheet-like body with an inclination towards the N.N .E ., the ultrabasic 

rocks obviously occurring at the base and the most acid 

members against the roof . The actual contacts are not exposed . 

On the N.W . boundary, 4 .5 km . E . of Peurasuvanto, an interesting 

outcrop has been found which possibly proves that gabbro magma 

at this place was extruded on to the surface, the resulting rock being 

a green scoriaceous matter with numerous rolled fragments of different 

foreign rocks . 

In the Koitilainen fell itself several narrow dykes of an almost 

aphanitic dolerite have been encountered, which undoubtedly are 

co-magmatic with the main body . This speaks for a fairly long period

198 

of eruption, and the dykes discovered farther N ., partly inside the 

granulite area, may thus also be considerably later than the great 

gabbro masses . 

True dioritic rocks do not occur in Lapland to any extent worth 

noting . Many small bodies, especially along Kemijoki River, have, 

however, a composition resembling that of the albitic varieties in 

the Koitilainen body or of the so-called albite-diabases mentioned 

on p . 173, their plagioclase being decidedly albitic . In many cases 

their present state is, however, obviously due to a secondary alteration 

. 

THE YOUNGEST GRANITES . 

The ancient geologic history of Lapland terminates with the 

appearance of large uniform bodies of granites, which neither 

seem to have any relationship with other intrusives nor show any 

differentiates of their own magma except in rare cases, in so far as 

smaller variations and aplitic and slightly pegmatitic development 

especially in the migmatite veins are not considered . Particularly 

the rock type previously described by the author as the » N a t t an 

e n g r a n i t e» 1, building up the three massifs of Pomovaarat, 

Riestonvaarat, and Nattastunturit in N . Sodankylä and the smaller 

Juvoaiv (Juovutunturi) body in S . Petsamo, is a very homogeneous, 

rather coarse-grained and almost completely massive granite, in 

which the red microcline and white plagioclase occurring in nearly 

equal amounts may easily be distinguished by the naked eye . My 

former idea about the generally sharply cross-cutting boundaries 

has been proved right by an exposed contact found at the W. margin 

of Riestonvaarat, where the granite is situated higher and abruptly 

cuts the steeply tilted schistosity of an underlying quartzitic schist . 

Around the Pomovaarat body, on the other hand, smaller, mostly 

concordant veins of granite abound in some places so that even 

migmatitic features have been produced, and minor satellitic bodies 

exist S . of Riestonvaarat . At a steep-sided summit E . of Juvoaiv, 

the granulite is largely brecciated by a peculiar rock consisting exclusively 

of quartz and muscovite, which is evidently the extreme, 

greisen-like modification of granite . 

The Tepasto granite body at Ounasjoki River in E . Kittilä resembles 

closely the Nattanen granite . Red granite veins are found 

here even at greater distances from the main massif . Westernmost 

1 ERKKI MIKKOLA, Uber den Nattanengranit im Finnischen Lapplande . 

Fennia 50, No . 12, 1928 .

Finnish Lapland constitutes, in a way, the migmatite aureole of huge 

granitic massifs on the Swedish side consisting of the local counterpart 

of the Nattanen rock, the Lina granite, which is in part exactly similar 

to the former . One of the main bodies also extends on to the 

Finnish territory in S . Muonio . Closely related types are still met with 

in the smaller area in Central Kittilä and in the very wide granite 

territory lying principally S . of our area, on the Sodankylä map sheet 

covering an extensive district between Ounasjoki and Kitinen Rivers . 

As already seen from the map, this granite complex behaves in a different 

manner towards its surroundings, in the W . mainly forming 

migmatites, and in the N . showing clear junctions and sending distinct 

dykes into the country rock . The granites, e . g ., in the Molkojärvi 

and Syväjärvi neighbourhoods are mostly fairly small-grained 

and largely foliated and somewhat migmatitic (nebulitic), but on 

the N . margin there are some more definite types, such as the porphyritic 

granite with numerous but comparatively small phenocrysts 

(predominantly plagioclase) and of a dirty, yellowish colour S .W . 

and W . of Kelontekemä in Kittilä and W . of Aska in Sodankylä, 

as well as a variety very poor in mica S .W . of Aska and in the narrow 

satellitic body N . of Lake Vaalajärvi . 

Analytical and other additional data concerning some more important 

granite types will be given on pages 278-281 . 

1 99

PETROGRAPHY OF THE MORE IMPORTANT ROCK GROUPS . 

GENERAL REMARKS . 

The chemical analyses form the most essential part of the following 

description, which in other respects may appear extremely short and 

even incomplete . The rather numerous microscopic pictures may 

perhaps in part compensate this shortage . Of the 37 analyses of 

silicate rocks contained herein, 25 have been made especially for the 

map sheet explanation and are thus practically new, although some 

of them have already been printed in the collection of Finnish 

rock analyses compiled by Lokka') and in a newly published paper 

by Rankama 2 ) . Of the remaining 12, all but one (the analysis of 

Nattanen granite published by the author in 1928) are found in Hackman's 

Kittilä memoir . The present material includes 11 analyses of 

metamorphic sedimentary rocks, 17 of basic rocks and their (occasionally 

acid) derivatives, five of the syenite series, and four of granites . 

In addition there are 10 analyses of carbonate rocks, of with 8 are 

unpublished so far . With the exception of the analysis of the Nattanen 

granite, all the earlier analyses have been made by Dr . Lauri Lokka, 

the chemist of the Geological Survey, the newer ones under Dr . Lokka's 

supervision by his assistant, Mr . H . Lönnroth . 

The molecular proportions tabulated alongside with the analyses 

and used as the basis of calculations are taken from von Eckermann's 

tables, for which reason fresh norms have been computed also for 

those rocks of which Hackman has already given such ones . The 

determination of the mineral percentages was carried out (in all in 

ab . 60 cases) by means of Leitz integrating stage, and the weight 

proportions subsequently calculated were rounded off, allowance being 

made for the uncertain specific gravity of several constituents and the 

inaccuracy of the volumetric method . Many of the analyzed rocks 

1 ) Bull . Comm . geol . Finl . N :o 105, 1934 . 

2 ) KALERVO RANKAMA, On the Composition of the Residue from Silica in 

Rock-Analysis . C . R. Sec . geol . Finl . N:o XIV, Bull . Comm . geol . Finl . N :& 

126, 1939 .

Table 1. 

Siliceous cordierite-sillimanite-gneiss . Muonionkoski Rapid, 6 km . 

S .S . W . o f the church, Muonio . 

Analyst H . Lönnroth . 

o Mol . prop . Mineral composition 

I 

Si0 2 90 .12 13 287 Quartz 62 .o 

A1203 11 .02 1 078 Microcline 13.5 

Fe 203 0 .28 18 Cordierite 9 .0 

FeO 1 .37 191 Biotite 5 .8 

MnO tr . Plagioclase 4 .5 

MgO 2 .10 521 Sillimanite 3 .5 

CaO 0.13 23 Muscovite 1 .7 

Na 20 0 .75 .1.21 

K 20 3 .29 349 

100 .0 

P205 

- 

T102 0 .23 29 

H 20 + 0 .92 511 

H 20- 0 .09 

100 .30 

2923-39 26

I 

Si0 2 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

C O 

N 20 

K 20 

Ti02 

11 20+ 

H 2 O-- 

Si0 2 

A1 203 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

C O 

N 20 

K 20 

P205 

T10 2 

H 2 O-+- 

11 2 0-- 

T ble 2 . 

Highly siliceous sillim nite-gneiss . Lompolonv r hill, 

N . o f L ke Luosujärvi, Kol ri . 

85.25 

7 .64 

0 .88 

0 .83 

0 .02 

0 .61 

0 .10 

0 .52 

3 .21 

0 .1s 

0 .49 

0 .06 

99 .79 

An lyst H . Lönnroth . 

Alol . prop . Miner l composition 

14138 

748 

55 

116 

3 

151 

18 

84 

341 

23 

272 

T ble 3 . 

Qu rtz 

Microcline 

Sillim nite 

Biotite 

Muscovite 

Iron ore 

Sillim nite-qu rtzite . P ht v r hill, 6 km. N . o f the 

Vähäniv f rm, Enontekiö. 

90 .15 

7 .04 

0 .30 

0 .55 

0 .02 

0 .24 

0 .06 

0 .25 

0 .65 

-- 

0 .13 

0 .46 

0 .02 

99 .87 

An lyst H . Lönnroth . 

Mol . prop . Miner l composition 

14951 

689 

1 .9 

77 

3 

60 

11 

40 

69 

16 

255 

Qu rtz 

Sillim nite 

Biotite 

Feldsp r 

Muscovite 

Iron ore 

69 .o 

19 .5 

3 .s 

3 .8 

2 .9 

1 .0 

100 .0 

84 .o 

6 .5 

4 .5 

3 .o 

1 .5 

0 .5 

100 .0 

I

under the microscope a pronounced tectonitic picture, a large part 

of the constituents having been crushed down and the remaining 

quartz and microcline grains being drawn out into lenticular or even 

laminar shapes . Most of the s i 11 i m a n i t e occurs, partly associated 

with muscovite, as very long and narrow, rather pure strings (Fig . 45) . 

The structure of the two other rocks is irregularly granoblastic, the 

average grain size in the Muonionkoski rock is 1-2 .5 mm . and slightly 

coarser in the specimen from Pahtavaara . 

Kuva 45 . Kvartsirikas sillimaniittigneissi. Lompolonvaara, 

Luosujärven N-puoli, Kolari. Nikolit + . Suur . 

30 x . 

Fig . 45 . Highly siliceous sillimanite-gneiss . Lompolonvaara 

hill, N . of Lake Luosujärvi, Kolari . Nicols + . 

Magn . 30 X . 

The sillimanite-gneiss of Muonionkoski is the only observed instance 

in which the rocks concerned proved to contain c o r d i e r i t e, this 

circumstance being due to its exceptionally high tenor of magnesia . 

Because of the rarity of this feature it might be looked upon as being 

of secondary origin, i . e ., as having been caused by metasomatic processes 

(possibly by a metamorphic migration of this compound, the 

corresponding lack of magnesia occurring elsewhere), but cannot be 

claimed to be necessarily so . Also the pegmatitic veins which appear 

abundantly at the locality in question contain, besides quartz and 

microcline, easily recognizable deep-blue crystals of cordierite . The 

material of these pegmatites, especially their potash content, can

T ble 4 . 

Fine-gr ined greyw cke . Between conglomer te beds on the E . slope 

of Sdtkendv r hill, b . 8 km . N . of the church, Kittild . 

An lyst L . Lokk . First published by V. H ckm n, 1927, p . 91 . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 2O3 

FeO 

1~n0 

MgO 

C O . . 

N 2 0 

K20 

P ? 05 

T10 2 

H 2O 

°.ö Mol . prop . Miner l composition 

56 .97 

15 .96 

1 .76 

10 .20 

0 .04 

4 .52 

0.o 

2 .95 

2 .02 

0 .14 

1 .48 

3 .8o 

99 .84 

9 448 

1 562 

110 

1 420 6 

1121 

476 

214 

10 

185 

2109 

Albite 

Chlorite 

Qu rtz 

Biotite 

Ore 

Muscovite 

28 .o 

28 .o 

26 .o 

13 .5 

3 .0 

1 .5 

100 .0

ecause of the very fine grain and other difficulties met with in the 

volumetric analysis . This was only to some extent possible in the last 

case, but even here the proportion of quartz and plagioclase could 

not be determined thereby . 

The rock shown by the first analysis, Table 4, derives from the 

greywacke beds of the Kumpu-Oraniemi series (the presence of which 

was mentioned on p . 185), but nevertheless it is a very typical example 

of the similar kinds of rocks largely found especially among the Lapponian 

schists of Central Kittilä . This similarity was already ascer- 

Kuva 46 . Hienorakeinen grauvakka . Konglomeraattipatjojen 

välistä . Sätkenävaaran E-rinne, n. 8 km Kittilän 

kirkolta N . Nikolit + . Suur . 60 x . 

Fig . 46 . Fine-grained greywacke . Between conglomerate 

beds on the E . slope of Sätkenävaara hill, ab . 8 km. N . 

of the church, Kittilä . Nicols + . Magn . 60 x . 

tained by Hackman . The greywackes generally possess a beautiful 

clastic structure (Fig . 46) with larger grains of q u a r t z and a 1 b i t e, 

in addition to which there are commonly carbonate grains, 

magnetite crystals, and even fragments of different rocks (Fig . 

47) . By Hackman the greywackes in question were defined as »Bodenschiefer», 

i . e . »basal schists», or as »conglomerate phyllites» . Our 

rock specimen is probably rather exceptional through the complete 

absence of lime (and of carbonate matter) . Also the ore content 

seems usually to be higher than in the Sätkenävaara rock .

Kuva 47 . Karbonaattipitoinen grauvakka . Pikku Torsavaara, 

Kittilä . Nikolit // . Suur . 20 x . 

Fig . 47 . Carbonate-bearing greywacke . Pikku Torsavaara 

hill, Kittilä . Nicols // . Magn . 20 x . 

Table 5 . 

Black carbonaceous schist with ilmenite scales . W . shore of Kitinen 

River, village o f Kersilö, Sodankylä . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 203 

FeO 

Mn0 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 205 

Ti0 2 

H 20+ 

H 20- 

C 


Mol . prop . Mineral composition 

55 .60 9 221 Chlorite and some micaceous sub- 

12 .9o 1 262 stance 

2 .12 133 Quartz 

10 .91 1 518 Albite 

0 .15 21 Ore, mainly ilmenite 

7 .23 1 793 Carbon 

0 .02 4 

1 .32 213 

1 .12 119 

- - 

2 .6s 335 

5 .12 2 842 

0 .17 

0 .99 

100 .33 

48 .0 

33 .0 

13 .o 

5 .0 

1 .o 

100.0

The greywackes pass gradually over into throughout fine-grained, 

mostly c h 1 o r i t i c slates or schists, a representative of which is 

set forth in Table 5 . This contains a moderate amount (1 per cent) of 

c a r b o n substance which is obviously largely distributed in these 

schists, and is conspicuous by scattered, scaly, lustrous ore grains 

up to 5 mm . in diameter, the like of which have not been encountered 

elsewhere . These scales consist of i 1 m e n i t e with minor, 

simply limited portions of hematite, and are surrounded by quartz 

halos containing also a little recognizable chlorite and biotite . The 

Kuva 48 . Karbonaattipitoinen ilmeniittisuomuja sisältävä 

musta liuske . Kitisen W-ranta, Kersilö, Sodankylä . 

Nikolit // . Suur . 20 X . 

Fig . 48 . Carbonate-bearing »black schist> carrying flakes 

of ilmenite. W . shore of Kitinen River, Kersilö, Sodankylä . 

Nicols // . Magn . 20 x . 

arrangement of some pigment material in the halos (Fig . 48) bears 

evidence of movements during the origination of these formations . 

The ground-mass is extremely fine and undeterminable under the 

microscope . In Table 5 most of it was referred to »chlorite and some 

micaceous substance», but the exact amount of this as well as of 

quartz and al.bite cannot be given because of its composition being 

unknown . 

The next analysis, Table 6, presents a sodic black schist in rather 

close connection with volcanic greenstones (and with jasper quartzites), 

a mention of which relation was made on p . 169 . It cannot, however,

I 

Bl ck schist. 

T ble 

E. o f L ke 

6 . 

Kuol jdrvi, Kittild . 

An lyst L . Lokk . First published by V . H ckm n, 1927, p . 47 . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

C O 

N 20 

K 20 

P205 

Ti0 2 

H 2O- ;- 

H 20- 

C0 2 

59 .45 

13 .23 

1 .47 

7 .70 

0 .18 

3 .41 

0.63 

5.1r5 

2 .42 

-- 

4.so 

1 .44 

0 .15 

- 

99 .83 

Mol. prop . Miner l composition 

9 859 

1 295 

92 

1 072 

25 

846 

112 

831 

257 

-- 

574 

799 

T ble 

Pl giocl se b . An, 

Biotite 

Qu rtz 

Chlorite 

! Ilmenite 

45 .0 

24 .o 

18 .0 

7 .0 

6 .0 

100 .0 

Bl ck schist interbedded with pyritif 

emus l yers. S tt sköngds 

R pid in S tt sjoki River, Sod nkylä . 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe 2 0 3 

FeO 

MnO 

MgO 

C O 

N 20 

K 20 

P 205 

Ti0 2 

H 20+ 

H 2 O-- 

S 

Cu 

Ni 

0 ,S 2 

7 . 

An lyst L . Lokk . 

,,, Mol . prop. Miner l composition 

52 .82 

14.43 

0.17 

15.69 

0 .02 

2 .98 

0 .86 

5 .43 

1 .04 

0 .86 

0 .71 

0 .12 

6 .84 

0 .04 

0 .01 

102 .02 

1 .71 i 

100 .31 

8 760 

1 412 

11 

2 184 

3 

739 

153 

876 

110 

107 

394 

Pl giocl se b . An 10 

Biotite 

Qu rtz 

Pyrite 

Chlorite 

/futile 

48 .o 

15.0 

14.o 

13 .o 

9 .5 

0 .5 

100 .0

ut it m y h ve only remote rel tion to the volc nic ctivity, if 

ny . The c lcul ted mounts of miner ls gree well with rough estim 

te under the microscope . Both rocks show ( lbitic) p 1 g i oc 

1 s e s the m in constituent nd otherwise f irly simil r composition, 

except in respect of the ch r cter of the ore . The i 1 m e n i to 

of the Kuol järvi rock occurs p rtly s sm ll gr ins interspersed 

throughout the whole rock, p rtly g thered in gre ter lumps with 

encircling qu rtz . The p y r i t e in the S tt sköngäs schist is concentr 

ted into distinct, very regul r b nds from few mm . to one cm . in 

thickness (Fig . 9 on p . 54), which fe ture is cle rly origin l nd proves 

deposition to h ve occurred under conditions in which s propels re 

formed . Sulphide-be ring schists re of very common occurrence 

in m ny re s of the Finnish Arch e n, but displ y h rdly nywhere 

so excellent development s in the present inst nce . 

The m teri l of the mphibole-be ring schists which h s been studied 

microscopic lly, nd th t p rt of this m teri l which exhibits 

the most interesting d t , h s been princip lly collected from rocky 

tr ct m inly on the N . side of A kenusjoki River in Kittilä, round 

the river exp nsion c lled Sotk sjyrhämä nd down from there s 

f r s R ut n ul R pids (on the m p on both sides of the letter S 

of A kenusjoki, stretch me suring b . 3 km .) . The ppe r nce 

of these rocks is here not quite the most ordin ry one, these schists 

being for the most p rt r ther m ssive, grey, fine-gr ined rocks,often 

lmost without ny visible bedding . The m p h i b o l e st lks form 

the most co rse-gr ined constituent (the length of the prisms v rying 

from 0 .5 to 5 mm . in different specimens) nd c n be recognized by 

the un ided eye ; they re mostly r ther p le, brownish in colour nd 

h ve r ndom orient tion . P l g i o c l s e (oligocl se, p rtly 

ndesine) seems to be, s rule, n bund nt or even predomin ting 

constituent, nd consequently these rocks show consider ble richness 

in lime s comp red with the bl ck schists just described . This 

is well elucid ted by the n lysis, T ble 8, illustr ting typic l member 

of the series of mphibole-schists in the Sotk sjyrhämä neighbourhood . 

The qu ntity of b i o t i t e in the series is exceedingly v ri ble, being 

even occ sion lly tot lly bsent, nd in thinner horizons even mphibole 

m y be l cking t the s me time, so th t there must be gre t 

fluctu tions in the iron nd m gnesi percent ges . There is h rdly 

ny sufficient re son to expl in such v ri tions met morphic lly, 

lthough some (loc lly even strong) sc politiz tion h s occurred in 

the environment . -Also the limestone t R ut n ul ( n lysis in 

T ble 9) is member of the rock group in question . 

2923-39 

209 

27

T ble 8 . 

D rk mphibole-be ring schist . Shore of A kenusjoki River bove 

the Sotk sjyrhämä pool, Kittilä . 

SiO 2 

A120 3 I 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

C O 

N 20 

K 20 

P 205 

Ti0 2 

11 20+ 

H ._.0- 

S 

An lyst H . L6nnroth . 

% Mol . prop. Miner l composition 

54 .55 

16 .38 

1 .32 

1.0 .76 

0 .14 

4 .30 

3 .58 

3.78 

1 .94 

- 

2 .20 

0 .66 

0 .08 

0 .02 

99 .71 

9 046 

1603 

83 

1 498 

20 

1 067 

638 

610 

206 - 

275 

366 

Pl giocl se b . An35 

Biotite 

Cummingtonitic mphibole . . . . 

Qu rtz 

Hornblende 

Ore, m inly ilmenite 

41 .o 

22 .o 

15 .o 

11 .0 

6 .o 

5.0 

100 .0

Kuva 49 . Amfibolipitoinen liuske. Kuva 50 . Tumma amfibolipitoinen 

Aakenusjoen Rautanaula, Kittilä . liuske . Aakenusjoen ranta Sotkas- 

Nikolit // . Suur . 30 x . Molemmat jyrhämän kosken yläpuolella, Kitkuvassa 

näkyvät amfiboliporfyro- tilä . Nikolit // . Suur . 30 x . Prisblastit 

ovat reunoilta vaaleata maattiset kiteet amfibolia, joiden 

kummingtoniittia . reunaosat väritöntä kummingtoniit- 

Fig . 49 . Amphibole-bearing schist . tia . Tummaksi pilkutettu biotiittia . 

Rautanaula Rapids, Aakenusjoki Fig . 50 . Dark amphibole-bearing 

River, Kittilä . Nicols // . Magn . 30 x . schist . Shore of Aakenusjoki River 

Hornblende porphyroblasts with a above the Sotkasjyrhämä pool, Kittilä . 

shell of pale cummingtonite . Nicols // . Magn . 30 x . Prismatic 

amphibole phenocrysts with a shell 

o f colourless cummingtonite . 

Dotted : biotite . 

Author's slide d 310 . Very fine, the prevailing grain size 0 . o 1-0 . o 6 mm ., 

biotite much less than in the foregoing thin section . Amphibole present as rather 

badly developed, stout, jagged grains of a length of 0 .5 mm . on an average, 

has been only slightly attacked . 

Hackman's slide b 942 . Grain size of the ground-mass chiefly 0 .0 2-0 . 1 mm . 

Biotite and ore somewhat less than in the analyzed specimen, also chlorite 

and comparatively much apatite . Amphibole individuals large, up to 4 mm . in 

length and at least 1 mm . in thickness, consisting of two kinds of mineral, of 

which the one occurring in the periphery is greatly corroded by the formation 

of biotite and chlorite, has been separated from the inner component, and partly 

only preserved at the ends of the stalks . The core has fibrous ends and shows 

a spongy middle portion with inclusions forming the greater part thereof, 

is colourless, monoclinic and has a very large positive axial angle, being evidently 

cummingtonite . The second amphibole differs from the former by straight 

extinction, lower birefringence, slightly smaller positive optic angle, and distinct 

pleochroism with grey-green tinges in the zone of elongation; it belongs to the 

anthophyllites .

212 

Zoning with coloured hornblende in the core nd colourless, cummingtonitic 

mphibole s the shell h s lso been encountered on Kitinen 

River S . of Petkul . Among the bl ck scbists in the region t 

lower Kemi River in the S . E ., but lying outside the m p, rock h s 

been found with cummingtonitic mphibole s the prev iling constituent 

(the others being qu rtz, biotite, pl giocl se, nd ore) . This 

cummingtonite is inhomogeneous with double zoning : yellowish t 

the core, next grey-green, nd outermost colourless v riety, the 

three p rtly lso occurring s ltern ting twinning l mell e or t 

different ends of the cryst ls . The optic properties differ very little, 

y mounting even to 0 .032 nd the ch r cter being positive in 

the colourless nd neg tive in coloured modific tions, the xi l ngle 

is in both c ses close to 90 ° . 

Also mphibolic schists, sometimes with prominent bedding, 

cont ining the f mili r, l rge, p rtly bent nd gener lly shiny bl ck 

hornblende »g rben» occur in pl ces in L pl nd. When viewed under 

the microscope lso these gr ins re sieve-like with minute qu rtz 

pellets nd ore gr ins, nd m y be fibrous nd fringy t the edges . 

THE CARBONATE ROCKS . 

The presence of c rbon te rocks w s mentioned twice in the 

gener l description, viz ., in connection with bl ck schists on p . 169, 

nd with greenstones on p . 173 . The n lyses of the former re grouped 

into two t bles, 9 nd 10, ccording to their predomin ntly c lcitic 

or dolomitic n ture . T ble 11 cont ins the n lyses of c rbon te 

rocks ssoci ted with b sic rocks . Only few words re necess ry in 

ddition to the d t presented in the t bles . 

The n lyses 1 nd 2, T ble 9, re m de from specimens of the 

l rge limestone occurrence in Kol ri (Figs . 18, p . 93, nd 33, p . 151), 

the rocks of which re thus f irly pure 1 i m e s t o n e s . The d rk 

colour of the Aitt m rock is not seen elsewhere, nd it depends on 

some gr phite pigment . The slight impurities re m inly qu rtz, 

yellow mic , nd pyrite . According to the n lyses the sediment ry 

c rbon tes grow gr du lly more dolomitic e stw rd . Thus the s mple 

from the middle course of A kennusjoki River (T ble 9, N :o 3) cont 

ins 8 .55 per cent dolomite, but ne r its mouth the rock is lre dy 

decidedly dolomitic (T ble 10, N :o 1) . In E . L pl nd ll these rocks 

re obviously s pure d o l o m i t e s s th t shown in column 2, 

T ble 10 . They usu lly h ve reddish or yellowish hue, nd of impurities 

the most ch r cteristic re cle r lbite cryst ls or long prisms 

of light-coloured tremolite .

Insoluble 

Fe0 3 

MgO 

C O 

Loss on ignition . . . 

S etc 

C CO 3 

MgCO 3 

or 

C lcite 

Dolomite 

Insoluble, Fe.,0 3 etc. 

T ble 9 . 

An lyses o f limestones o f W . L pl nd . 

I 

D rk grey limestone. 

Aitt m , close to the 

highro d ne r L ke 

M nn järvi, Kol r! . 

3,82 

0.32 

0 .60 

52.70 

41 .68 

0 .88 

100 .00 

94 .04 

1 .26 

92 .55 

2 .75 

5 .02 

100 .32 

White limestone, 

th n No . 1 . 

m , ne r 

ver 1 .2 km . 

Akäsjoki 

co rser Impure, sliightly dolomiPellikosken- 

tic limestone . N . of R n- 

Ri- t n ul R pids, A kefromthe 

nusjoki River, Kittilii . 

mouth, Kol ri . 

Mol . prop . I % Mol . prop . % Mol. prop . 

9 

149 

396 

3 .64 

0 .28 

0 .79 

53 .00 

42 .03 

99 .74 

94 .58 

1 .65 

92 .62 

3 .61 

3 .92 

100 .15 

9 

196 

450 

15 .32 

0 .84 

1.87 

44 .72 

37 .10 

99 .85 

79 .x1 

3 .91 

75 .17 

8 .55 

16 .16 

99 .88 

Note . All C O nd MgO w s computed s c rbon te in spite of the f ct, th t the 

the molecul r mount of C0 2, if the loss on ignition were considered to equ l to this, reim ined 

lower th n C O-f-MgO . 

T ble 10 . 

An lyses of L pl nd dolomites 

7 

464 

974 

S . shore of A kenus 

S . shore of Kemi River 

joki River, 3 km . N .W . 

8 .5 km . due S .S .W . of 

of the church, Kittilä S vukoski 

,o Mol . prop . I % Mol . prop . 

Insoluble 4 .87 2 .92 

A1203 

Fe 203 

1 1 .58 

f 0 .66 

MgO 15 .41 3 822 20 .83 5 166 

C O 34 .16 6 090 29.98 5 345 

Loss on ignition 43 .so 9 975 45.63 10 371 

99 .91 100.02 

C C0 3 60 .96 53 .50 

Mg CO 3 32 .23 43 .56 

FeCO 3 0 .73 

or 

C lcite 22 .os 1 .79 

Dolomite 70 .48 95 .27 

Ankerite 1 .36 

(Reim nder of) Fe 203(+ A1203) 1 .07 0.66 

Insoluble 4.87 2 .92 

99 .36 100 .64

- - 

T ble 11 . 

An lyses o f c rbon te rocks ssoci ted with the Kittilä greenstones . 

Very impure, greenish Grey, impure m gnesite Grey, impure dolomite very impure green, dolo- White, f irly co rse dom 

gnesite rock, S . of rock . S .W . of Erkkilä (with much lbite). N . mitic c rbon te rock. lomite- nkerite rock, 

L ke Sirkk iärvi, f rm, Sirkk , Kittilä side of Pitslom v lley, Niliv r -Jeesiöjärvi vein in the former . Nili- 

Sirkk , Kittilä Porkonen district, district, Kittilä v r -Jeesiöjärvi dist- 

Kittilä rict, Kittilä 

% Mol. prop . I % Mol. prop . % blot . prop. I % Mol. prop . I % Mol . prop . 

Si02 28 .76 

- 

Insoluble 40.62 - 23.so 48 .36 11 .78 

A1 203 

Fe203 

15.x5 

6 .38 

4 .16 

- 

- 

1 .13 

3.31 

- 

6 .12 

- 

7.76 

Mg0 17 .44 4 325 27 .71 6 873 15.68 3 889 9 .38 2 326 14 .75 3 658 

C O 0 .52 93 0 .23 41 21 .33 3 803 13 .74 2 450 25.91 4 620 

Loss on ignition (C02) 25 .93 5 893 - 34.68 7 882 22 .26 5 059 39.44 8 964 

C0 2 31 .69 7202 - - MnO 0 .12 17 

H 2O - 1 .26 1 - - - - - 

100 .16 - 100.21 - 99 .961 - 99 .86 - 1 99.761 - 

CO3 0 .93 0 .41 38 .os 24.52 46 .24 

MgC0 3 

FeC03 

36 .47 57.95 2 .79 19.61 30 .x4 

2 

17 .o94 3.34 --- 3.28 7 .75 4 

or 

1 N1nC03 0 .20 

Dolomite 1 .71 0.75 70 .13 42 .89 I 67 .45 

M gnesite 35 .68 57.61 0 .72 1 C lcite 2 .76 

Siderite 

Ankerite 3 

Insoluble 

17 .09 

40 .62 

3 .34 

- 

2 .21 

23.so 

1 .84 

2 .68 

48 .36 I 

14 .82 (with Mn) 

11 .78 

Rem inder of Fe 2 0 3 (+A120 3) . . . 3.86 1 .86 1 .81 3 .85 

2.41 

Other const - 36 .42 1 .13 - 

98.96 4 100 .18 99.so 99 .62 99 .22 4 

1 ) H2O+1 .17 %, H2O--0. 11 %, TiO2 O .oo % . 

2 ) In c lcul ting the mount of ferrous c rbon te, the loss on ignition w s supposed to be equivelent to the tenor of c rbon dioxide, the 

influences of the oxid tion of iron nd of the w ter content counter cting e ch other. Lime nd m gnesi h ving been first s tur ted with C02 , 

the rem inder of it determined the mount of FeCO 3 . 

3 Ankerite w s formed in c se of the molecul r mount of C C0 3 being gre ter th n MgCO 3 , otherwise ll C CO 3 w s united with the s me 

mount of MgC0 3 to form dolomite . 

4 The consider ble deficiency in the sum points to still higher figure for ferrous c rbon te, the oxid tion of iron h ving lowered the loss 

on ignition so much th t, it is sm ller th n the ctu l percent ge of CO_ nd too sm ll v lue thus h ving been used s the b sis for c lcul tion 

of FeCO .j .

The c rbon tes djoining the greenstones 

re not origin l sediments but r ther volc nic products, being especilly 

well comp r ble with the lbite rocks (p . 253) in their mode of 

occurrence. They norm lly gr de over into lbitic b sic rocks nd 

their deriv tives, nd even to possible dinoles . The most widespre d 

type building up the sever l consider ble bodies shown on the m p 

in the Niliv r -Jeesiöjärvi region in Kittilä is bright green, lined 

nd studded with veins nd nodules of qu rtz nd of whitish c rbon 

te m tter. The green colour is obviously due to the bund nt 

presence of chromium-be ring mic , besides which qu rtz is nother 

m in impurity of this rock modific tion, but in most of the thin 

sections feldsp r w s not detected . An lysis 4 in T ble 11 shows 

the composition of such n intensely green curious rock, the c rbon 

tic p rt of which does not fully mount to one h lf of the whole, 

nd under 5 there is white c rbon te portion sep r ted from the 

former rock . The c lcul tion of the l tter resulted in f ir percent ge 

of nkerite, some of which w s lso obt ined in the former c se . - 

In the field these rocks re conspicuous by the l rge size of the boulders 

nd by their rough, d rk, rusty-coloured crust of we thering 

(Fig . 15, p . 73) . 

The m g n e s i t e rocks set forth in n lyses 1 nd 2 in the s me 

t ble re pp rently of very limited occurrence, forming irregul r 

lumps or vein-like m sses in the c rbon tized greenstones in the 

vill ge of Sirkk . The Pitslom rock (N :o 3) is gre tly different from 

the others nd might lso be sedimentogeneous in the s me w y s 

the close-lying j sper qu rtzites nd schists . It cont ins l rge 

qu ntity of lbite (by H ckm n erroneously reported to be ndesine, 

cf. Kittilä-L ppm rk, p . 56) . 

THE HIGHLY ALUMINOUS SCHISTS AND GNEISSES . 

These rocks, shown by the violet colour on the m p, but occurring 

loc lly lso mong the schists indic ted by the light grey nd blue 

sh des, re found in consider ble extent in three different sediment ry 

series, nd h ve therefore been shortly mentioned sever l times in the 

gener l description (pp . 158, 169, nd 186) . Here they will be de lt with 

without heed to this grouping . Such only moder tely luminous nd 

otherwise quite common schists s the one presented in T ble 12, 

the n lysis of which is quoted from H ckm n's tre tise, no longer 

concern us in this connection . 

To exhibit immedi tely the qu ntit tive composition typic l of 

the highly luminous schists, we refer to the two n lyses, T bles 

2 1 5

2 16 

13 nd 14 . The first w s chosen s being (except for thin bedding) 

perfectly homogeneous, chemic lly un ltered nd obviously very 

ch r cteristic rock of this c tegory, the second bec use of its p rticul 

rly conspicuous spect nd of its occurrence t centr l nd 

e sily ccessible loc lity, close to the church vill ge of Sod nkylä, 

owing to which circumst nces the Finnish geologists were f mili r 

with it lre dy e rlier (cf . Fig . 28 p . 134) . Both rocks h ppen to 

h ve ex ctly the s me figure, ne rly 25 per cent, for lumin , nd 

otherwise n exceedingly simil r composition, only the Petkul rock 

cont ining slightly more lk lies nd correspondingly lower mount 

of ferrous iron . The high iron content is nother distinctive fe ture 

typic l of these rocks, besides the richness in lumin . The c rbonte 

in the l tter ex mple is not seen under the microscope nd is 

obviously n unessenti l component, prob bly ppe ring only s 

second ry veinlets . Although these n lyses m y represent, in respect 

of the excess of lumin , extreme c ses, such composition is nevertheless 

very common mong the rocks in question . This is proved by 

the four volumetric n lyses given in T ble 15, to the right of which 

there re three further columns showing the composition of Petkul 

nd M ntov r rocks computed into sets of miner ls simil r to those 

on the left side of the t ble . All the me sured ex mples of st uroliteky 

nite-gneisses, in view of their rem rk bly good greement s reg 

rds the c lcul ted mounts of st urolite, ky nite, pl giocl se, nd 

mic s of the l tter columns, must be pr ctic lly s rich in lumin 

s the n lyzed rocks, lso the percent ges of sod , lime, nd even 

of iron being lmost the s me, th t of pot sh possibly slightly lower . 

In the l tter gneisses qu rtz is present in somewh t l rger mounts th n 

the presuppositions would render possible, nd ccordingly they should 

cont in slightly more silic nd correspondingly less of sever l . minor 

oxides, especi lly w ter . Only the Ellits v r rock might show the 

figure for lumin few per cent lower th n the others . This prob 

bly pplies to the whole centr l nd southern Or niemi re of 

schists nd still more to the region on the Kittilä border, from which 

tr ct the n lysis, T ble 12, derives, nd in the K ukonen neighbourhood 

t Oun sjoki River (cf . Fig . 29, p . 138), where p rticul r 

luminium miner ls other th n mic s nd chlorite re f irly sc nty 

or ltogether bsent . 

The occurrence of the » l.uminium miner ls» provides convenient 

b se for the further division of the rocks in question . The following 

groups c n be distinguished in the rising met morphic order : 

1) Sericite-chlorite-schists or sl tes, with subgroup 

of chloritoid-schists .

T ble 

Mic -schist . Vill ge of 

12 . 

Kelontekemä, Kittilä . 

An lyst L . Lokk . First published by V. H ckm n . 1927, p . 52 . 

Mol. prop . Miner l composition 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

C O 

N 20 

K20 

61 .71 

17 .07 

2 .18 

4 .85 

0 .02 

2 .75 

0 .99 

3 .02 

3 .46 

10 234 

1 670 

137 

675 

3 

682 

177 

487 

367 

Pl giocl se b . An 

Qu rtz 

Biotite nd chlorite 

Muscovite 

Accessories, m inly ore 

31 .0 

28 .0 

21 .o 

16 .o 

4 .0 

100 .0 

P20 5 

Ti0 2 

H 2O+ 

H 20- 

C0 2 

-- 

1 .85 

1 .86 

0 .14 

- 

231 

1032 

99 .90

2 1 8 

biotite would h ve been prevented by too slight met morphism, 

such being met with next to the W . of Kitinen River in the Sod nkylä 

neighbourhood nd possibly lso loc lly N. of Petkul . In the Or - 

niemi re proper (E . of Kitinen River in the limits shown by bl ck 

in Fig . 1, p . 17), i . ., the gener l strength of lter tion would obviously 

lw ys h ve sufficed for the cryst lliz tion of biotite, if this h d not 

been impeded by some disturbing f ctors . One possible re son is th t 

w ter c nnot h ve esc ped so r pidly from every p rt of such huge 

rock m ss to sufficient degree to llow, e . g ., the form tion of biotite 

inste d of more hydr ted sericite-chlorite, especi lly s quite dry 

silic tes such s nd lusite, ky nite, nd pl giocl se in ny c se cryst 

llized under the prev iling conditions t the expense of former hydrous 

m tter . In spite of the f ct th t in norm l met morphic sequence 

biotite ppe rs both before nd lusite nd st urolite or ky nite, 

it is in sever l inst nces here l cking in the corresponding intermedi te 

zones of met morphism . Both the n lyzed rocks furnish ex mples 

of such c ses . Even s f r s in the luminous gneiss re on the N . E . 

side of the Koitil inen g bbro body, medium-gr ined, typic l st urolite-ky 

nite-gneiss occurs with f ir qu ntity of chlorite but with no 

biotite, nd simil r rocks re found in the E . p rt of Or niemi re 

s well . C h l o r i t e is lso present simult neously with biotite 

lmost everywhere, except in E . L pl nd nd the K ukonen re in 

Kittilä, up to the st urolite-sillim nite-gneisses long Luiro River . 

Even in them it seems to be prim ry st ble constituent, nd is 

cert inly so in the next lower ph se ssoci ted with biotite, muscovite, 

st urolite, nd ky nite . In these both biotite nd chlorite re well 

developed nd gener lly sep r ted from e ch other, nd there is 

nothing to indic te, e . g ., l te lter tion of biotite into chlorite . 

All the p rticul r luminium miner ls mentioned bove occur, 

s usu l, prefer bly in porphyrpbl stic h bit : s better or worse 

developed cryst ls with numerous sm ll inclusions, especi lly of qu rtz 

nd ore . This refers lso in m ny c ses to biotite nd chlorite, nd 

very frequently lso to p 1 g i o c 1 s e, which forms rounded white 

blebs couple of mm . cross which re conspicuous lre dy to the 

un ided eye . These blebs show gener lly no twinning nd the qu rtz 

pellets re most plentiful in their middle, m king it evident, th t the 

subst nce bec me more northitic during the growth of the individu ls . 

Sometimes, s, e . g ., in the highest hill of the Or niemi re , Or tunturi, 

pl giocl se is the only porphyrobl stic constituent . M gnetite 

likewise is commonly present s l rger rounded gr ins or oct hedr l 

cryst ls . Well-sh ped met crysts of chlorite, biotite, nd lusite, 

m gnetite, nd sm ll ones of st urolite nd ky nite, s well s blebs of

Table 13 . 

Chloritoid-sericite-schist . Well o f the Laakso farm, village o f Petkula, 

Sodankylä . 

Si0 2 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 30 

P205 

Ti02 

H 2O+ 

H 20- 

1 


iö Mol . prop . Mineral composition 

53 .20 

24 .89 

5 .16 

4.21 

0 .06 

1 .79 

0 .59 

1 .94 

3 .38 

- 

1 .20 

3.48 

0 .11 

99 .98 

8 823 

2 435 

323 

586 

9 

444 

105 

313 

359 

150 

1915 

Sericitic mica 

Quartz 

Ore 

Chlorite 

Chloritoid 

Kuva 51 . Stauroliitti- sekä kyaniitti- tai sillimaniittipitoisia kiillegneissejä . Nikolit // . Suur . 30 x . 

a . Stauroliitti-sillimaniitti-kiillegneissi . Ylimmäinen Peuraselkä, Kuivajärveltä N .E ., Sodankylä . 

b . Stauroliitti-kiillegneissi . Kuivavaara, Kiurujärveltä N .E ., Sodankylä . 

e . Stauroliitti-kyaniitti-kiillegneissi . Vittavaara, Kiurujärveltä W .N.W ., Sodankylä . 

d . Stauroliitti-kyaniitti-kiilleliuske . Iso Venevaara, E . Oraniemi, Sodankylä . 

Fig . 51 . Mica-gneisses bearing staurolite with kyanite or sillimanite . Nicols ll. Magn . 30 x . 

a . Staurolite-sillimanite-mica-gneiss . Ylimmäinen Peuraselkä, N .E . shore of Kuivajärvi, Sodankykc . 

b . Staurolite-mica-gneiss . Kuivavaara hill, N .E. of Lake Kiuru järvi, Sodankylä . 

c . Staurolite-kyanite-mica-gneiss . Vittavaara hill, W .N.W . of Lake Kiuru järvi, Sodankylä . 

d . Staurolite-kyanite-mica-schist . Iso Venevaara hill, E . Oraniemi, Sodankylä . 

60.0 

21 .o 

8.o 

6.o 

5 .0 

100 .0

2 20 

pl giocl se, re frequently formed while the ground-m ss still ret ins 

very fine gr in . St urolite nd ky nite re no longer ble to m int in 

good cryst l f ces in those gneisses in which they re present in gre t 

mount ( s in N :os . 2-4 in T ble 15), nd s reg rds size they do not 

much exceed the other constituents . This is illustr ted by Fig . 51, 

showing series of these rocks of incre sing co rseness, including 

two rock specimens represented in T ble 15 . The co rse sillim nitegneisses 

m y lso cont in l rge but ill-developed nd strongly sieved 

st urolite individu ls, these nd the sillim nite bundles giving the 

rock very rough, knotty surf ce . More perfect cryst ls of st urolite 

nd ky nite re encountered in pl ces in the Korv tunturi zone nd 

within the Tunts -S vukoski series in E . L pl nd (cf . Fig . 3 on 

p . 29) . 

C h 1 o r i t o i d is r re miner l in L pl nd, in ddition to the 

Petkul rock being found only in one specimen, likewise sericitechloriteschist, 

but with recogniz ble pl giocl se nd good de l of 

rutile, from Pietitunturi, Or niemi . In the first-mentioned (T ble 13) 

chloritoid occurs s gr ins on n ver ge 0 .1 mm . in di meter, which re 

p rtly bounded by cryst l f ces, c rry interpositions nd h ve the 

usu l pleochroism with grey-blue tint in the direction of gre test 

bsorption . To the n ked eye they ppe r s bl ck glistening dots 

in the r ther dense nd dull, grey-green b se . There re lso very few 

l rger nd lusite poikilobl sts, the mount of which rem ins cert inly 

f r below 1 per cent, nd which were not considered in giving the 

miner l percent ges . A l min tion is well visible, under the microscope 

especi lly discernible by the f r different mounts of chloritoid nd 

ore in ltern ting l yers . Pl giocl se ( lbite) might be hidden in the 

very fine-gr ined ground-m ss, but s its presence could not be scert 

ined, nd sericitic mic cle rly being by f r the predomin ting component, 

lso sod nd lime were incorpor ted into the l tter. Thus 

the given mounts of white mic nd consequently of qu rtz re r ther 

uncert in . 

The well-known, n lyzed n d l u s i t -schist (T ble 14) 

from the vicinity of Sod nkylä church displ ys n bund nce of very 

conspicuous, reddish or brownish nd lusite cryst ls of short prism tic 

h bit nd qu dr tic cross-section, gener lly with ver ge dimensions 

of 1 .5-2 cm ., but lso sm ller s well s gre ter ones re encountered 

in more r re c ses . They protrude sh rply from the we thered surf ce 

(Fig . 28, p . 134) . When investig ted microscopic lly they re seen 

to be crowded with sm ll, r ther evenly distributed inclusions, which 

consider bly reduce the seemingly tremendous qu ntity of nd lusite 

(Fig . 52) . Ne rly ll of the pl giocl se subst nce is pp rently present

Table .14 . 

Sericite-chlorite-schist with numerous large andalusite phenocrysts . 

Mantovaara hill, 4 km. E .S .E . o f the church, Sodankylä . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 203 

FeO 

Mn0 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 20 5 

Ti0 2 

H 2O+ 

H 20- 

C0 2 

52 .87 

24 .x9 

5 .1s 

5 .33 

0 .09 

2 .10 

0 .97 

1 .53 

2 .46 

.- 

1 .19 

2 .75 

0 .12 

0 .57 

100 .05 

Analyst H. Lönnroth . 

Mol. prop . Mineral composition 

8 768 

2 435 

324 

742 

13 

521 

173 

247 

261 

149 

1526 

130 

Sericite 

Quartz 

Andalusite (and some kyanite) 

Plagioclase ab . An 36 

Chlorite 

Magnetite 

Staurolite 

Carbonate 

Kuva 52 . Serisiitti-kloriittiliuske, sisältää lukuisia suuria 

andalusiittikiteitä . Mantovaara, Sodankylän kirkolta 4 

km E . S . E . Nikolit // . Suur . 7 x . 

Fig . 52 . Sericite-chlorite-schist with numerous large andalusite 

phenocrysts . Mantovaara hill, 4 km . E . S . E . o f 

the church, Sodankylä. Nicols // . Magn . 7 x . 

29 .o 

19 .o 

17 .0 

13 .5 

10 .5 

7 .5 

2 .2 

1 .3 

100 .0

T ble 

Volumetric n lyses (given in weight) 

nd gneisses nd c lcul ted miner l 

tion shown in T bles 13-14,but 

Qu rtz 

Pl giocl se 

Muscovite 

Biotite 

And lusite 

St urolite 

Ky nite 

M gnetite 

Chlorite 

Excessive w ter nd c rbon dioxide 

50 .5 

16.0 

15.5 

11 .0 

- 

- 

3.5 

3 .5 

- 

100.0 

15 . 

o f 

proportions 

in nother 

some highly 

for rocks 

met morphic 

luminous schists 

o f the composish 

pe . 

1 2 3 4 5 6 7 

36 .0 

13 .5 

15.0 

5.5 

- 

10 .0 

11 .0 

6 .0 

3 .0 

- 

100 .0 

28 .5 

18.5 

12.5 

8.0 

- 

10 .0 

14 .0 

6.0 

2 .5 

- 

100.0 1 

27 .5 

20 .0 

11 .5 

7.o 

- 

4 .5 

15 .0 

10 .0 

4 .5 

- 1 

100 .0 1 

1 

19 .8 

19 .4 

16 .2 

14 .6 

21 .2 

- 

- 

4.6 

3 .2 

1 .0 

100.0 

20 .4 

19 .4 

21 .5 

8 .0 

- 

4 .5 

14 .5 

7 .4 

3 .0 

1 .3 

100 .0 

23 .8 

17 .9 

12 .5 

10 .0 

- 

10 .0 

14 .6 

7 .4 

3 .0 

0 .8 

100.0 

1 . And lusite-biotite-schist . Hill of Ellits v r , S . Or niemi, Sod nkylä . 

2 . St urolite-ky nite-schist . Iso Venev r , E . Or niemi, Sod nkylä. 

3 . R ther fine-gr ined st urolite-ky nite gneiss . Könkäänoj nv r , E . of Luiro River 

S . E . of Käyrämö, Sod nkylä . 

4 . St urolite-ky nite gneiss, like the former . Vitt v r , 8 km . W . N. W. of L ke 

Kiurujärvi, Sod nkylä . 

5 . The Petkul rock (T ble 13) s n nd lusite-be ring rock of type Ellits v r 

(No . 1 on the left) . Pl giocl se becomes the composition Ant s . 

6 . The Petkul rock in sh pe of st urolite-ky nite gneiss (pl giocl se An,,) . 

7 . The M ntov r rock s st urolite-ky nite gneiss (pl giocl se An40).

ut staurolite is present as small, faintly-coloured grains with turbid 

cores (similar grains have on one occasion been encountered elsewhere . 

in that case associated with sillimanite), and besides there appear 

scattered skeleton-like crystalloblasts of garnet (biotite is not found 

here) . S . of Lake Orajärvi kyanite is relatively abundant but obviously 

in the state of retrograde alternation, andalusite rather in growing . 

Also in the Mantovaara rock the kyanite crystals look as if coated with 

chlorite . As generally councluded before, the co-existence of andalusite 

and, on the other hand, of kyanite, and staurolite, is apparently even 

here metastable and dependent on the interference of different metamorphic 

agencies . As for staurolite and kyanite (and chloritoid), it is 

naturally a question of the stress factor ; as for andalusite, of heat under 

rather quiet conditions induced to the rock mass . The amazing development 

and good preservation of andalusite, and, on the other hand, 

the locally relict-like character of kyanite indicate the thermometamorphism 

to have been later, but so weak and of such short duration 

that the effects of the former phase have not been notably destroyed . 

The andalusite-schist of Ellitsavaara, the mineral proportions of 

which are given in column 1, Table 15, is under the microscope also 

a beautiful rock worthy of a short description (Fig . 53) . Megascopically 

it is a fine-grained, violet-grey, neither clearly schistose nor fissile rock, 

Kuva 53 . Andalusiitti-biotiittiliuske . Ellitsavaara, S-Sodankylä 

. Nikolit // . Suur . 30 x . 

Fig . 53 . Andalusite-biotite-schist . Hill of Ellitsavaara, 8 . 

Oraniemi, Sodankylä . Nicols //. Magn . 30 x .

224 

in which only the bund nt mic individu ls c n be recognized with 

the n ked eye . The microscopic investig tion reve ls th t both muscovite 

(contr ry to its gener l beh viour in the rocks under tre tment) 

nd biotite occur, prefer bly s irregul r but r ther equidimension l 

l rger cryst llobl sts bout 0 .5 mm . cross, s lso does chlorite in 

p rt . And lusite forms exclusively r ndom-lying r ther thin prisms 

0.5-1 .5 mm . in length nd 0 .1-0.2 mm . in thickness, with inclusions 

especi lly in the middle nd somewh t corroded t the edges by the 

form tion of white mic . M ny cryst ls h ve distinct core which 

shows f irly bright reddish colour in the vibr tion direction lying 

in the elong tion of the gr ins, but none t right ngles to it . Qu rtz 

nd pl giocl se ppe r s gr ins one degree sm ller, especi lly the 

l tter forming much gr nul r m ss in which there seems to be some 

qu rtz even between the sm llest individu ls. In such ggreg tes 

pl giocl se h s higher me n index of refr ction th n qu rtz, though 

lower in the l rger gr ins . All the ore is finely divided . Bedding 

is cle rly brought out by the f r richer presence of muscovite nd 

nd lusite in some l yers nd of biotite in others, besides which there 

re in the l tter sm ll ggreg tes m inly composed of chlorite . These 

form tions might origin lly h ve been chloritoid cryst ls . 

From the Routusv r hill in Or niemi rock gre tly resembling 

the former h s be n sliced, but in it biotite is wholly displ ced by 

chlorite . 

A few ex mples of the gneisses with the highest excess of lumin 

from E . L pl nd m y still be mentioned . The rock building up Korv - 

tunturi hill on the Russi n frontier nd known by the n me »Korv - 

tunturi gneiss» is f irly co rse gneiss, composed of qu rtz, muscovite, 

biotite, g rnet, st urolite, nd pl giocl se . A more northerly 

horizon in the s me zone c rries ky nite inste d of st urolite . Both 

these two together with g rnet re found within the Tunts --S vukoski 

series in T kk selkätunturi hill (Fig . 3 on p . 29, to the left, nd 

Fig . 54), in which rock the necess ry limit tion in the number of 

miner l species is chieved by the dis ppe r nce of muscovite . M ny 

rocks of the s me region cont in two or only one of the miner ls in 

question, c se with st urolite lone being depicted in the righth 

nd figure on p ge 29 .

Kuva 54 . Stauroliitti-granaatti-kyaniitti-kiillegneissi 

. Takkaselkätunturi, Salla . Nikolit // . 

Suur . 10 x . 

Fig. 54 . Staurolite-garnet-kyanite-mica-schist . 

Takkaselkätunturi hill, Salla, Nicols l/ . 

Magn . 10 x . 

SOME CALCAREOUS SCHISTS AND GNEISSES IN E . LAPLAND . 

The schists coming under this heading are the ones marked out 

by small green dashes on a light-blue field, adjoining the Vasaniemi 

quartzites and shortly mentioned on page 168 . These have not been 

studied quantitatively, because the material available was scanty 

and perhaps not quite representative, but the mineral proportions 

were determined from three samples by means of the volumetric 

method . The results are set forth in Table 16 . Only two of the most 

important rock types are dealt with here, viz ., the b i o t i t e - e p id 

o t a -schist and a gneiss rich in m i c r o c l i n e but devoid of 

biotite, diopside, hornblende, and epidote instead 

making up the mafic constituents . The field connections of the two 

rock-types are not quite evident, partly because of the poor outcropping, 

but nevertheless it can be confidently contended that the latter 

are the more high-grade metamorphic facies of the former . Biotiteepidote-schists 

are distributed in the S .W S . parts of the Vasaniemi 

area (the *peninsula* between Kemi and Luiro Rivers), whereas the 

calcareous rnicrocline-gneisses occur more to the N . and have been 

3923-39 29

T ble 16 . 

Volumetric n lyses (given in weight) of c lc reous schists nd gneisses 

o f E . L pl nd . 

the 

Biotite 34 .2 

Microcline - 

Pl giocl se 4 .s 

Sc polite 9 .2 

Qu rtz 30 .3 

1 2 3 

- 

41 .0 

2 .0 

- 

4 .5 

- 

38.5 

18.0 

- 

8.0 

- 

35 .4 

9 .5 

- 

10 .3 

Epidote 17 .7 11 .0 6.5 12 .5 

Hornblende - 

Diopside - 

Ore 0 .6 

Tit nite nd ilmenite - 

C lcite 3 .2 

34 .0 

7 .o 

- 

0 .5 

- 

4.0 

24.5 

- 

0.5 

- 

29 .2 

2 .0 

- 

1 .1 

- 

100 .0 100 .0 100 .0 100.0 

1 . Biotite-epidote-schist . S. p rt of V s niemi, S vukoski . 

2 . Microline-epidote-hornblende-gneiss . Puruv r , V s niemi, S vukoski. 

3 . Microline-diopside-gneiss . Pyöresselkä, 10 km . E . S . E. of T nhu , S vukoski . 

4. Rock of the composition of column 1 but with 2 .2 % more K20, computed into the 

miner ls of 2 nd 3 . 

b sis Note. The percent ges of column 1 re given with the closest tenth obt ined on the 

of volumetric me surement, s these v lues were further used s the b sis for the 

c lcul tion of the qu ntit tive composition of the rock .

If one were to try to calculate the above figures again to a mineral 

assemblage similar to the presented examples of calcareous microcline-gneisses, 

the amount of alumina would appear too high to be 

duly divided between the given components . Actually it would not 

be possible for diopside to occur in a rock of such a composition, but 

biotite would be present in its stead . This explains why biotite and 

diopside have not been found in these rocks at the same time in the 

presence of both epidote and hornblende . The difference from the 

microcline-diopside-bearing rocks, precluding the formation of diopside 

in the case under consideration, is the shortage of potash in the biotiteepidote-schist 

. If potash were added to the rock in sufficient quantity 

to balance the loss arising from the constituents which cannot be 

placed in the new minerals (C0 2 and about one-half of water), as 

well as that arising from the transformation of some Fe 20 3 into FeO 

involved in the calculation, its amount would rise from 3 .3 to 5 .5 per 

cent . Much more alumina would then be bound with potash to make 

microcline, and the highest possible amount of alumina being allotted 

to hornblende, some diopside might be . able to form . Column 4 in 

Table 16 has been calculated with such an allowance in the percentage 

of potash, in order to enable a better comparison between the rocks 

presented . With 10 per cent of albite included, the amount of microcline 

comes already rather close to the high values of the Puruvaara and 

Pyöresselkä rocks, and quartz remains low, much silica also being 

needed for building up microcline . The calculated figures agree, as 

a whole, markedly well with the observed ones . An introduction of 

potash is thus essential if diopside-bearing microcline-gneisses are 

to be produced from a biotite-epidote-schist like that described above . 

This potash infusion is naturally due to the palingenetic processes, 

even to the appearance of new granites, in the contiguous huge granitic 

territory . 

The essential change of minerals involved in the process outlined 

above can be brought out by the following equation, which also illuminates 

the role of potash deriving from outside sources . The formula 

used for biotite is, of course, only a schematical approximation . 

HKMg 2A12 S1 3012 IICa 2A1 3S1 30 13 + 13510 

2 + 2K 20 - 2MgCaS1 20 6 + 

biotite epidote quartz diopside 

5KA1Si 3O8 + H 20 

microcline 

The microstructure of the investigated biotite-epidote-schist is 

of a quite ordinary kind (Fig . 55), and the gneisses deriving from it 

227

are typically granoblastic, the mafic minerals usually occurring as 

larger grains (up to several mm, in diameter) than the felsic ones . 

Kuva 5,5 . Epidootti-biotiittiliuske . Irtokivi 

Huotarinvaarasta, Savukoski . Nikolit // . Suur . 

30 x . Kuvan ylä- ja alareunassa repaleinen 

epidoottirae . 

Fig . 55 . Epidote-biotite schist . Loose boulder found 

at Huotarinvaara hill, Savukoski. Nicols // . 

Magn . 30 x . Ragged grains of epidote occur 

in the upper and lower margins . 

GREEN STONES . 

A short outline of this very comprehensive group of widely differing 

but magmatically closely related rocks, most of them evidently forming 

a common, richly differentiated igneous suite congealed under volcanic 

and hypabyssal conditions, has already been given on pages 170-174 . 

In the following the various sub-divisions are dealt with under their 

own headings . 

LTLTRABASIC ROCKS . 

The conception of ultrabasics comprises here all essentially ferromagnesian 

silicate rocks and also rocks consisting principally of calcian 

amphibole and/or chlorite but still with minor amounts of purely 

ferro-magnesian minerals . The limitation against the next group, 

that of amphibole-chlorite rocks, is found to be difficult and frequently 

quite arbitrary in practice, especially as there may appear 

a contradiction between the bulk composition found and the existent,

minerals of the rock . Some inconsistency has appeared after the map 

had already been printed, as for instance, the rock presented in Table 

20 being shown by the colour of ultrabasics, although its ferro-magnesian 

nature is weaker and alumina content distinctly higher than 

the same characteristics exhibited by the analyzed amphibole-chlorite 

rocks . 

All ultrabasics have been indicated by the same yellow-green colour 

without regard to their geological position . Those clearly accompanying 

the gabbros, `which are to be described later on, are specially 

mentioned in that connection . The latter ultrabasics possess, on an 

average, a decidedly more ferro-magnesian character than the remaining 

bulk of them . Within two areas, viz ., in E. Lapland and in the 

upper Ivalo River drainage area, also the most basic rock varieties 

are rather commonly encountered adjoining the relatively small basic 

bodies . As for the latter region, also occurrences situated N . of the 

map edge have been considered here . 

With regard to the fluctuation in composition and the corresponding 

adjustment of minerals, the Lapland ultrabasics may be conveniently 

grouped into a scheme, which also affords an easy general look 

over this otherwise greatly confusing multitude of mineralogically 

extremely varying rocks . Also the common amphibole-chlorite rocks 

arrange themselves into this schedule . Variation is often very great 

even in the same rock mass, as the most basic portions may gradually 

pass over into the country rock . The scheme is as follows : 

1 . Purely ferro-magnesian rocks . 

a . Olivine rocks 

) 

Seldom unserpentinized ; generb 

. Olivine-hypersthene rocks ~ ally serpentinized in part, many 

c . Hypersthene rocks j with talc and/or carbonate . 

d . Serpentine rocks, often with much talc and carbonate : 

e . Hypersthene-anthophyllite and anthophyllite rocks, usually 

with carbonate, often with talc and serpentine, sometimes with 

secondary olivine . 

f . Talc-carbonate rocks . 

9 Aluminous and calcian ferro-magnesian rocks . 

The subgroups a-e of 1 with more or less chlorite and/or calcian 

amphibole, occasionally with spinel even in the absence of chlorite 

and amphibole . 

3 . Amphibole-chlorite rocks with subordinate purely ferro-magnesian 

minerals . 

a . With an early olivine and/or some of the following : hypersthene, 

serpentine, talc, and carbonate . 

b . With late olivine . 

2 2 9

2 3 0 

4. Common amphibole-chlorite rocks, partly with carbonate . 

5. Highly aluminous and/or calcian rocks . 

a . Fairly pure amphibole rocks . 

b . Amphibole-diopside rocks (rare) . 

c. Spinel-hypersthene-amphibole rock (one example known) . 

d . Amphibole-epidote rocks (rare) . 

Two practically pure o 1 i v i n e rocks or dunites have been sliced, 

the one occurring in the Nuortti River basin just to the W . of Tulppio, 

the other on Tuntsa River E . of Hassarikoski Rapid . In both, as well 

as in several other instances of the rocks of Groups 1 and 2, where a 

good axial figure could be obtained, the axial angle of olivine proved 

to be close to 90 ° , corresponding to 10-15 mol . % fayalite . The grains 

have stout and simple subhedral forms 4-7 mm . in length . Olivine 

should no doubt be considered here as primary, but unfortunately no 

material is available to establish the relation of dunites to the other 

ultramafic rocks occurring in the same areas, partly even constituting 

portions of the same bodies . 

As an example of Group 1 b (harzburgite type) a rock outcropping 

a little N . E . of Lake Vaulolampi, on the Sodankylä side near the 

boundary of Inari, may be given . It contains abundant, rounded 

olivine grains partly enclosed by pyroxene which over wide areas 

shows a common orientation . Both minerals have undergone a partial 

serpentinization, showing a varying amount of progress in the different 

individuals, pyroxene having been replaced by bastite and olivine 

by fibrous serpentine . This serpentine variety has been designated as 

mesh-structure serpentine by Haapala,') in contrast 

to antigorite . In the present instance the mesh-structure serpentine 

is nearly colourless, in others generally intensely green or yellow . 

According to Haapala and also in Lapland it has, as a rule, a negative 

elongation, but in the Vaulolampi rock a minor part, especially the 

fibres perpendicular to the narrowest cracks, show just the opposite 

sign, or a positive character of the fibres . This is in agreement with 

the distinguishing features of chrysotile, whereas the optic properties 

of the mesh-structure serpentine most common in the Finnish rocks 

are incompletely known so far . 

Nearly pure, unserpentinized h y p e r s t h e n e rock (grain size 

1-2 mm .) was found at the lower end of Kaariautsi valley, the source 

of Ivalo River, inside the Peltotunturit fells . Judging by the negative 

character with an axial angle of 80-90 ° , hypersthene contains here 

1 ) PAAVO HAAPALA, On Serpentine Rocks in Northern Karelia . Bull . 

Comm . geol . Finl . N :o 114, 1936 .

and also generally elsewhere between 14-22 per cent ferrous metasilicate, 

occasionally slightly more. In E . Lapland hypersthene has so 

far only once been established (in the ultrabasic body at Averemajoki 

River, showing an advanced alteration into bastite along cracks in the 

prism zone, and associated with amphibole), but this probably depends 

on insufficient material studied as yet . In the upper Ivalojoki drainage 

basin hypersthene as well as olivine are prominent constituents of the 

ultrabasics, either one or both being present, further commonly accompanied 

by a tremolitic amphibole, more seldom also by chlorite . 

Inside the large greensto massifs (in E . Kittilä and W . and Central 

Sodankylä) neither hypersthene nor olivine has been observed in 

the rocks now under treatment, although small remnants of them 

might be left somewhere . In the last-mentioned districts the majority 

of the ultrabasics belongs to Group 3 of the above scheme, others 

to Group 2, both carrying mainly a n t i g o r i t i c serpentine 

as the mineral to which their ultrabasic character is due . Even a 

fairly pure serpentine rock occurs as one modification E . of the upper 

course of Sattasjoki River . 

A particularly pure, light-coloured a n t i g o r i t e rock outcrops 

a little N . of the map area at a locality of which the author has presented 

a sketch earlier .') At the head of Matarakoski Rapid, Kitinen 

River, there is in the E . bank first serpentine with chloritic vesicles 

which downwards changes rapidly into t a l c - m a g n e s i t e rock, 

which latter still appears at another place some 200 m . lower, bordered 

by black fissile phyllite (Fig . 12, p . 61) . Also many of the bodies close 

to the Kittilä-Sodankylä boundary are characterized by an appreciable 

content of talc (cf . Fig . 14, p . 71) . N. W . of the last-mentioned 

a smaller mass is indicated on the map and consists of pure talcmagnesite 

rock . 

The anthophyllite -bearing rocks constitute a wellindividualized 

group of ultrabasics, representatives of which have been 

found both in E . Lapland and in S .W . Inari, in the latter region especially 

in the neighbourhood of the Helkikoski Rapids of Ivalo River 

(Fig . 56) . Car b o n ate accompanies anthophyllite generally everywhere, 

and also some monoclinic amphibole has been established in 

places within both areas, but serpentine has not been found in this 

assemblage. In E . Lapland o 1 i v i n e (obviously of late origin) and 

c h l o r i t e (with a rather high birefringence and normal interference 

colour, thus an aluminous variety, owing to alumina not having been 

able to enter the anthophyllite) form further main constituents of the 

1 ) Loc . cit . p . 362 . 

2 3 1

anthophyllite-bearing rocks . In S .W . Inari anthophyllite occurs as 

replacing hypersthene, more or less of the latter being commonly 

left, but in some parts of the respective bodies only one of the two 

minerals may be present, and also t a 1 c is usually produced tonPthPr 

tvif,h gnf.hnnbAT11ifA 

Kuva 56 . Antofylliitti-karbonaattikivi . Peltotunturi, 

Inari, Nikolit + . Suur . 20 x . 

Fig . 56 . Anthophyllite carbonate, rock . Peltotunturi, Inari . 

Nicols -- . Magn. 20 x . 

With one exception (the rock presented in Table 20, p . 240) also 

all the s p i n e t- b e a r i n g ultrabasics in Lapland derive from 

the upper Ivalo River basin and from the adjoining area in the north, 

most of the available samples, however, have been taken from erratic 

boulders . Some very basic gabbros have already been described on 

pages 00--00, and one example was mentioned in another earlier 1) 

paper, where also a microscopic picture of the rock was published . 

S p i n e 1 appears in the upper Ivalojoki area associated with the 

same minerals as in the case mentioned, at Vaskojoki River, viz ., o 1 ivine, 

hypersthene, serpentine, and (tremolitic) amp 

h i b o 1 e , at least the two first-mentioned being almost invariably 

1) ERKKI MIKKOLA and Ta . G . SAHAMA, The Region to the S . W . of the 

>Granulite Series> in Lapland and its ultrabasics . C . R . Sec . g©ol . Finl . N :o IX, 

Bull. Comm . g6ol . Finl . N :o 115, 1936, pp . 370-371 .

present . All the hydrous components (sometimes entirely lacking) can 

be referred to serpentine, the formation of spinel and absence of chlorite 

being mutual phenomena accounting for each other . Serpentine and 

spinel would give chlorite and olivine according to the following equation 

: 

2H 4Mg 3 S1 20 9 + MgA1204 = H8Mg5Si30 8 + Mg2S104 

serpentine spinel chlorite olivine 

Although lack of water might greatly promote the crystallization 

of spinel (this cause is evident in the case presented in Table 20), 

we are obviously here dealing - as the special petrogenetic conditions 

active during the creation of the granulite complex are approached 

- with physico-chemical factors which in many places prevented 

the formation of chlorite, having instead resulted in the appearance 

of spinel . 

The above statement explains also some further features and areal 

distinctions concerning the Lapland ultrabasics . Although spinel is 

unlikely ever to have occurred in these rocks in E . Lapland, the constant 

strong tendency to the right in the reaction is here realized 

by the great development of chlorite in the ultrabasics (its total 

amount in the whole bulk of ultrabasic rocks within this territory 

is certainly several times as great as that of serpentine) and by the 

fairly common appearance of a secondary olivine . This olivine forms 

anhedral, often very irregular, even strongly poikilitic crystalloblasts 

(the base in most cases consisting essentially of amphibole and chlorite) 

up to the astonishingly large size of a couple of cm . in diameter, which 

may again be altered in part into the yellow mesh-structure serpentine . 

In addition to the separated masses in the E ., secondary olivine has 

been found to occur in a similar manner in the amphibole-chlorite 

rocks of the Kaukonen neighbourhood in Kittilä, further locally in the 

more extensive basic zones in the Savukoski area, i . e ., along the 

Kemi River and its tributaries in the S .E ., connected with the great 

supracrustal territory, and perhaps still elsewhere . The presence of 

olivine has been decisive with regard to their placing into the group 

of ultrabasics proper on the map, as mentioned above, and this 

feature presumably indicates an actually more ferro-magnesian character 

as compared with rocks where late olivine has not been formed 

under the same conditions . 

The distinction between antigorite and chlorite has generally been 

easy and clear on the basis of the positive elongation and a rather 

normal, grey interference colour of antigorite laths, but of the negative 

elongation (positive sign) and more or less abnormal, brownish 

292339- 30 

2 33

2 34 

colours of the chlorite flakes . Large, well-formed individuals of chlorite 

are not seldom encountered . Lamellar intergrowths of the two have 

sometimes been found, and occasionally serpentine occurs with a 

common orientation surrounding the chlorite, proving that the serpentine-crystallization 

phase followed upon the general formation of 

chlorite . In two thin sections from the W. foot of Peltotunturi fells, 

parish of Enontekiö, such intergrowths have attained a particularly 

beautiful development the compound individuals reaching dimensions 

up to 3 mm . in diameter . This phenomenon could also be looked 

upon as an effect of the process brought out by the formula on 

page 233, as it appears at the extreme edge of an area which assumed 

its present orientation and mineral development simultaneously with 

the formation of the granulite complex . 

In addition to the last-mentioned special and slight case, serpentinization 

at the expense of chlorite and amphibole has been noticed 

in those ultrabasics which are closely related to the amphibole-chlorite 

rocks in Sodankylä . Antigorite laths may grow through amphibole 

individuals regardless of the crystallographic directions, so that at 

last only remnants of the host are left, and the chlorite blebs have 

apparently been reduced in size, the chlorite itself having an exceedingly 

low interference colour . Large amphibole phenocrysts may also 

be crowded with antigorite interpositions in a regular pattern, thus 

resembling the production of bastite after pyroxene . These features 

oan hardly mean any serpentinization on a larger scale, but rather 

only interchange of material between narrow zones, a leaching out of 

lime and some alumina having been more essential than any introduction 

of ferro-magnesian compounds . 

AMPHIBOLE-CHLORITE ROCKS . 

These rocks (dark green on the map) can also be designated picritic 

volcanic rocks, and stand in a very close relationship to the ultrabasics 

proper, having already been included as Groups 4 and 5 in the scheme 

of their division (p . 230) . Although found to some extent also in certain 

other areas in E . and N . E . Finland, such rocks have not been more 

fully dealt with earlier, nor has so far a single analysis of them been 

carried out . As amphibole-chlorite rocks are particularly characteristic 

of Central Lapland, it was advisable to pay some more attention to 

them in this connection, and as many as four analyses (Tables 17-20) 

were made of the rocks in question . In spite of the deliberate choice of 

hand specimens as different in apperance as possible, the analyses 

exhibit only fairly slight deviations, and suffice to cover the whole

Chlorite-amphibole rock . 

Table 17 . 

Satta8vaara hill, N . of Sattasjoki River, 

Sodankylä . 

Analyst H. Lönnroth . First published by K . Rankama, 1939, p . 8 . 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe 2O3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 20 5 

2 

H 20+ 

H 20- 

CO 2 

. Mol. prop . Norm Mode 

I 

41 .19 

6 .59 

4 .oo 

6 .05 

0 .25 

26 .55 

6 .04 

0.24 

0.15 

- 

6.16 

0.17 

6 831 

645 

251 

842 

35 

6.585 

1 .077 

39 

16 

- 

110 

3 419 

Or 

Ab 

An 

« o 

Di En 

Hy 

En 

Hy 

Hy 

Fo 

0111 a 

MgCO 3 . . . . 

Mt 

Il 

H 2 O 

0 .89 

2 .05 

16 .46 

5 .67 

4 .53 

0 .49 

22 .46 

2 .40 

25 .15 

3 .03 

2 .82 

5 .81 

1 .67 

6 .33 

Chloritic substance 

Amphibole 

Ore 

Carbonate 

48 .0 

45 .5 

3 .7 

2 .8 

100 .0 

1 .47 334 

99 .76 

99 .74 Or : Ab :An=2 .5 :6 .o :91 .5

oundaries . The colourless amphibole occurs as small individuals 

from tiny needles up to stalks not exceeding 0 .2 mm . in length and 

forms a fine fabric separating the vesicles from each other, with more 

or less of the above-mentioned isotropic matter in the interstices . 

Around the edges of the isotropic areas the amphibole prisms are preferably 

radially arranged with the free ends jutting towards the middle 

of the vesicles, and inside the latter there may also be corona-like zones 

of free-lying amphibole needles . -- Ore and carbonate (magnesite) are 

present as comparatively large solitary grains . 

Kuva 57 . Amfiboli-kloriittikivi . Sattasvaara, 

Sodankylä . Nikolit // . Suur . 30 x . Tumma 

pohja kloriittia, vaaleat lii.stakkeet amfibolia . 

Fig. 57 . Amphibole-chlorite-rock . Sattasvaara hill, 

Sodankylä . Nicols // . Magn . 30 x . Dark areas : 

chlorite ; pale needles : amphibole . 

In the greenish isotropic matter of the vesicles, scattered, indistinct, 

tiny flakes with deep-brown interference colour between crossed nicols 

and negative elongation can be discerned . The calculation of the 

mineral precentages yielded a fair idea of the composition of the 

whole, although the results, both in this case and in the two others, 

are somewhat dependent on how much alumina is allotted to the amphibole, 

but the mutual percentages of the two main components are 

hardly at all affected by this, slightly less silica being wanted for the 

building up of the more aluminous amphiboles . In any case it is, even

here well in evidence that the remainder would consist of the various 

molecules of the chlorite group (in Winchell's sense) in different proportions, 

antigorite and amesite being as usual the main components . 

Considering that according to Winchell's diagram the limit between 

the positive and negative sign in the antigorite-amesite series lies 

at about 34 per cent amesite, and in view of the positive character 

of the crystallization germs in the vesicles of the Sattasvaara rock, 

the filling of the vesicles would obtain roughly the following composition 

(in weight per cent) : 55-60 antigorite-ferroantigorite, 35"40 

amesite--daphnite, and 5 per cent magnesiocronstedtite-cronstedtite . 

The amphibole would then hardly contain more than 2 per cent of 

alumina . 

In several other cases, sometimes otherwise closely resembling the 

Sattasvaara rock, the first crystallization germs in the isotropic fields 

exhibit a deep-violet or ultra-blue interference colour, or both brown 

and bluish initial flakes are seen between crossed nicols, either concentrated 

into different parts of the rock or also intermingled with 

each other . While comparing thin sections from different localities 

and with increasing metamorphism, the development of the »brown 

germs» into a common, optically positive chlorite, of the blue ones to a 

distinct antigorite, can readily be followed . It is therefore practicable 

to refer all such substance with brown interference colours to chlorite 

and that with blue tinges to serpentine . Sometimes very low, anomal 

colours persist, although the flakes have grown rather large and all 

amphibole has attained a moderate grain size . This was observed, 

i . a ., in the ultrabasic rocks from Kuusikkolomavaara hill, E . of 

Kitinen River, in one slice of which there are concentric intergrowths 

similar to those mentioned from the W . side of the Peltotunturi fells 

(p . 234) . 

The locality of the following analyzed sample, Table 18, lies somewhat 

outside the map area . This rock contains slightly less magnesia 

but correspondingly more iron than the Sattasvaara rock . Its more 

calcian as well aluminous nature are likewise of but little magnitude, 

but nevertheless have a notable influence upon the mineral proportions 

. Amphibole received a composition with 3 .6 per cent alumina 

and is thus still a rather tremolitic variety, with c : y about 15 16° . 

The microscopic picture (Fig . 58) differs greatly from the previous 

example, the vesicular texture is largely obliterated, chlorite completely 

crystallized and distinctly greenish, and the longest amphibole stalks 

measure up to 2 mm . Megascopically the rock shows considerable 

inhomogeneity and small secondary veinlets of amphibole, but its 

general composition is not likely to have changed . 

237

Table 18 . 

Amphibole-chlorite rock . Kummitsoiva hill, ab . km . E . o f the church, 

Pelkosenniemi . 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P205 

Ti0 2 

H 20+ 

H 20- 


I % Mol . prop . I Norm Mode 

42 .67 

7 .1o 

3 .80 

8 .24 

0 .11 

24 .47 

6 .55 

0 .30 

0 .28 

0 .26 

0 .80 

4 .90 

0 .14 

7 076 

695 

238 

1147 

16 

6069 

1168 

48 

30 

18 

100 

2 753 

Or . . . . . . . . . . . 

Ab. . . . . . . . . . . 

An . . . . . . . . . . . 

We . . . . . . . 

D1 En . . . . . . . . 

H 

JEn . . 

Hv 

Hv . . . . . . . 

JFo 

01 

Fa 

. . 

. . 

Mt . . . . . . . . . . . 

11 . . . . . . . . . . . . 

Ap . . . . . . . . . . . 

H 2O . . . . . . . . . 

1 .67 

2 .52 

17.21 

5.71 

4.35 

0 .78 

21 .1o 

3 .75 

24.95 

4.92 

5.51 

1 .52 

0 .60 

5 .10 

99 .69 

Amphibole 

Chlorite 

Ore 

Apatite 

99 .68 I Or :Ab :An=4.3 :6 .9 :88.8 

Kuva 58 . Amfiboli-kloriittikivi . Kummitsoiva, n . 

km Pelkosenniemen kirkolta E . Nikolit + . Suur . 20 x . 

Vaaleat prismaattiset tai melkein kuitumaiset kiteet 

amfibolia, niiden välinen tumma pohja klorittia . 

Fig . 58 . Amphibole-chlorite rock . Kummitsoiva hill, ab . 

km. E . of the church, Pelkosenniemi . Nicols +. Magn . 

20 x . Pale prismatic or nearly fibrous stalks : amphibole ; 

intermediate dark areas : chlorite . 

56 .o 

38.0 

5 .5 

0 .5 

100 .o

Table 19 . 

Amphibole rock . Keikkuma-aavan saari (the))island)) on the marsh o f 

Keikkuma-aapa), N.N . W. o f Koitilainen fell, Sodankylä . 

Si02 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 2O3 

Ti0 2 

H 20+ 

H 20- 

43 .83 

7 .13 

4 .24 

10 .76 

0 .17 

18 .33 

9 .26 

1 .10 

0 .36 

- 

0 .90 

3.51 

0 .13 

99.72 I 

Analyst 

H . Lönnroth . 

Mol . prop . Norm 

7 269 

698 

266 

1498 

24 

4 546 

1651 

177 

38 

- 

112 

1948 

I 

I 

Mode 

1 

Or . . . . . . . . . . . 2 .12 Amphibole 

Ab . . . . . . . . . . . 

An . . . . . . . . . . . 

R'i'o 

Di En 

Hy 

Hy 

JEn 

Hy 

Fo 

01IFa . . . . . . . . 

Mt 

I1 

H 2O . . . . . . . . . 

9.31 

13 .47 

13 .59 

9.39 

3.1o 

6 .69 

2 .21 

20 .77 

7 .57 

6 .16 

1 .70 

3 .64 

99 .72 

Chlorite 

Albite 

Ore 

Or : Ab 

: An = 5 .4 :25 .4 :69 .2 

73 .0 

20 .o 

4 .0 

3 .0 

100 .0

Table 20 . 

Amphibole-enstatite-spinel rock . Kussuolinkivaara hill, 7 km . E . o f 

the village o f Mutenia, Sodankylä . 

Analyst H . Lönnroth . First published by the autkor and Th . G . Sahama, 

1936, p. 366 . 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe 203 

FeO 

Mn0 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 2O 

P 205 

Ti0 2 

11 20+ 

11 20- 

CO ., 

;å Mol . prop . Norm Mode 

43 .97 

10 .43 

1 .47 

7 .14 

0 .20 

23 .44 

6 .84 

0 .30 

0 .19 

0 .09 

0 .22 

0 .77 

0 .05 

4 .74 

7 292 

1 021 

92 

994 

28 

5 814 

1220 

48 

20 6 

28 

427 

1077 

Or 

Ab 

An 

Wo 

Di En 

Hy 

fEn 

Hy1Hy 

01fFo 

Fa 

MgCO 3 

FeCO 3 

Alt 

11 

Ap 

H 2O 

1 .12 

2 .52 

26 .5s 

2 .ss 

2 .15 

0 .44 

31 .11 

6 .39 

11 .07 

2 .5o 

7 .90 

1 .62 

2 .13 

0 .43 

0 .20 

0 .82 

99 .86 

Tremolitic amphibole 

Orthorhombic 

pyroxene . . . . 

Lime-free amphibole 

Carbonate 

Spinet 

Ore and apatite 

99 .85 Or : Ab :An-=2 .o :4 .7 :93 .3 

51 .o 

22 .0 

10.0 

9 .5 

7 .0 

0 .5 

100 .0

as far as Kitinen River, and the agglomerates are rather calcian rocks 

themselves, being built up almost solely of light-coloured hornblende . 

In some amphibole rocks (at a locality 4 km . due E . of Sattasköngäs 

Rapid) there are fairly numerous larger diopside grains (0 .5 mm . 

across on an average) in the amphibole fabric (Fig . 59) ; at another 

place (Pahtavaara hill, N .E . of Sattasvaara), the rock shows conspicuous 

epidote amygdules . Also fairly pure amphibole rocks may 

exhibit a vesicular texture similar to that described in connection 

with the Sattasvaara rock . 

Kuva 59 . Diopsidipitoinen amfiboli-kloriittikivi . Pieni 

Mikkurova, Sodankylä . Nikolit + . Suur . 20 x . Lyhyt - 

prismaattiset kiteet diopsidia, kuituinen amfibolia, 

tumma pohja kloriittia . 

Fig. 59 . Amphibole-chlorite-rock, diopside-bearing . Pieni 

Mikkurova hill, Sodankylä . Nicols + . Magn. 20 x . 

Short prismatic crystals : diopside ; fibrous material : amphibole 

; intermediate dark areas : chlorite . 

The origin of the last-described picritic rocks as true, extrusive 

volcanic sheets is wholly manifested by the magnificent development 

of agglomerates accompanying them, as well as by the amygdaloidal 

and scoriaceous features prevailing everywhere . The high water content 

must inevitably be considered as primary, and in most cases it 

might speak rather for subaqueous than subaerial conditions during 

the consolidation . Water as well as carbon dioxide must obviously 

have been of great significance to enable such lavas to form and flow . 

2 923-39 .31

242 

The sudden release of these volatiles which must have often taken place 

during the volcanic activity, would on the other hand have caused 

frequent violent eruptions, and these would account for the particularly 

great development of volcanic breccias . The vesicular textures would 

also be due to the tendency of volatiles to escape when the lavas congealed 

. Lately Harry H . Hess') has developed ideas about the possibilities 

also of a magma of the composition of ferro-magnesian silicates 

to form and erupt, provided it be charged with water amounting 

at least to the proportion present in serpentine . But such rocks are, 

as supposed owing to too great a violence during their eruption, still 

unknown and also unlikely to occur as regular surface flows . 

THE KITTILÄ GREENSTONES . 

This group includes a huge mass of fine-grained, extrusive rocks 

of a rather normal basic composition (with about 50 per cent silica), 

mineralogically characterized in the first place by an albitic plagioclase 

. This feature, also shown by certain more deep-seated rocks of 

a doleritic aspect but wholly similar bulk composition (the so-called 

albite-diabases to be dealt with on pages 248), was thoroughly established 

by Hackman, who compared these rocks with the classical spilite 

occurrences of the world . He had in all five analyses made of both 

groups, two of which refer to the particular suite now under treatment . 

In the present paper there are two more, and the four analyses thus 

available (Tables 21-24) give obviously already a good idea of the 

general bulk composition of the greenstone series, but do not suffice to 

comprise all its more important and areally widespread members . 

This deficiency could be partly relieved by determinations of the 

mineral percentages from thin sections . 

On the basis of the mafic constituents the following three main divisions 

of the Kittilä greenstones can be distinguished : 1) albite-pyroxene 

rocks, 2) albite-amphibole rocks, 3) albite-chlorite-carbonate 

rocks . Chlorite is a regular component also in the two first groups, 

as well as epidote and leucoxene . The two last-mentioned minerals are 

inconspicuous in the albite-chlorite-carbonate rocks, epidote generally 

entirely lacking, but ore minerals more abundant than in the others . 

Carbonate is not seldom present also in the amphibolic greenstones . 

The above sequence is clearly a series with declining lime, but with 

rising volatile constituents, at the latter end especially of carbon 

dioxide . 

1 ) HARRY H . HESS, A Primary Peridotite Magma . Am . Journ . Sci ., Vol . 

XXXV, 1938, pp . 321-344 .

The albite-pyroxene rocks belong to the most calcian greenstones, 

which have a fairly narrow distribution (others, still richer in lime are 

the locally found hornblende-epidote rocks poor in albite) . Of the 

first mentioned only one sample existed, from Kuoksusvaara hill N . 

of the hamlet of Lintula at Seurujoki River . It possesses a relatively 

coarse grain (0 .5-2 mm .) allowing a good volumetric analysis . The 

rock is homogeneous and unorientated, resembling the albite-diabases, 

but the pyroxene individuals maintain to some degree crystal shapes of 

their own, in contrast to the hornblende in the latter (Fig . 60) . The 

Kuva 60 . Albiitti-pyroksenidiabasi . Kuoksusvaara, 

Lintulasta N ., Kittilä . Nikolit + . Suur . 20 X . 

Fig . 60 . Albite-pyroxene-diabase . Kuoksusvaara hill, N . 

of the Village of Lintula, Kittilä . Nicols + . Magn . 20 X . 

mineral percentages were as follows : pyroxene 37 .o, albite An s 33 .o, 

chlorite 17 .5, leucoxene 6 .5, epidote 3 .o, amphibole 3 .o per cent . 

About one half of the amphibole figure refers to a colourless mineral 

which could not be identified with certainty . It has a moderate 

relief, neither crystal shape nor distinct cleavage traces, rather low 

than moderate birefringence, and a negative biaxial character with 

a large optic angle . 

Pyroxene is diopsidic with c : y ab . 42 ° , y-a at least 0 .024 . It is 

partly surrounded but not replaced at all by quite narrow fringes of 

amphibole . Albite laths have rather thick shapes, and contain much

Table 21 . 

Greenstone (albite-amphibole-chlorite-epidote rock) . Island of Lake 

Sotkajärvi, village o f Nilivaara, Kittilä . 

Si0 0 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na20 

K 20 

P2O 5 

Ti0 2 

H 2O-tu1 

20- 

Analyst L. Lokka. First published by V . Hackman, 1927, p . 18 . 

% Mol. prop. Norm Mode 

. 

. 

. 

I 

. 

47.07 

13.5s 

3.59 

8.93 

0.1s 

7 806 

1326 

225 

1243 

23 

Or . . . . . . . . . . . 

Ab . . . . . . . . . 

An . . . . . . . . . . . 

Di 

1 .79 

30 .35 

20 .00 

5 .24 

3 .58 

Albite An, 

Amphibole 

Chlorite . . . . . 

Epidote . . . . . 

Titanite . . . . . 

. 

. 

. 

Wo 

8 .53 

6.56 

3.58 

0.30 

0.01 

3.86 

3 .83 

0 .04 

2116 

1170 

577 

321 

482 

2126 

. . . . . . . 

En . . . . . . . 

Hy . . . . . . . 

1yJ 

Mt 

1 .24 

11 .23 

3 .90 

4.54 

1 .73 

5.21 

7.32 

0.03 

3 .87 

100 .03 

Ore 

En 

01JFo 

lHy 

. . . . . . 

. . . . . . . . 

Fa 

. . . . . . . . . . . 

1 Ap 

. . . . . . . . . . 

H 2O 

100 .01 Or :Ab :An=2 .1 :43 .5 :54 .5 

32 .o 

28 .o 

21 .o 

10 .0 

8 .0 

1 .o 

100.0

Table 22 . 

Albite-amphibole rock . Aihikkoselkä hill, E . of Sattasjoki River near 

the Kittilä border, Sodankylä . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K20 

P 205 

Ti02 

11 20+ 

I H 20- 

CO 2 

49 .95 

11 .69 

1 .82 

12 .49 

0.19 

6.25 

8.06 

2 .85 

0.46 

0.18 

3 .05 

1 .83 

0 .09 

0 .97 


Mol. prop . Norm Mode 

8 284 

1144 

114 

1 738 

27 i 

1550 

1437 I 

460 

49 

13 

381 

1016 

221 

Q 

Or 

Ab 

An 

Wo 

Di En 

Hy 

H ,JEn 

3 Hy 

Cc 

Mt 

I1 

Ap 

H 2O 

. . . . . . . 

. . . . . . . 

. . . . . . . 

. . . . . . . 

: 

I 

1 

3 .63 

2 .74 

24.20 

17 .71 

6 .26 

2 .96 

3.20 

12 .62 

13.55 

2 .21 

2 .63 

5.79 

0 .42 

1 .92 

Amphibole 

Albite An ., 

Titanite 

Chlorite 

Epidote 

Carbonate 

Quartz 

Biotite 

Apatite 

. . . . 

99 .66 

99 .88 Or : Ab : An =4.3 : 40 .2 : 55 .5 

55 .0 

27 .o 

5.5 

5.o 

3 .o 

2 .3 

1 .o 

0 .8 

0 .4 

100 .0

Table 23. 

Greenschist (albite-chlorite-amphibole rock) . Lake Harrilompolo 

5 km . N.N . W . o f Lake Aakenusjärvi, Kittilä . 

Si0 2 

A 120 3 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na20 

K20 

P 205 

Ti0 2 

11 2 0-i 

H 2 O-- 

C0 2 

Analyst L. Lokka . First published by V . Hackman, 1927, p . 23 . 

1 

% Mol . prop . Norm Mode 

51 .07 

12 .79 

0 .85 

9 .84 

0 .18 

7 .66 

6 .44 

2.so 

0 .22 

tr . 

2.15 

4 .01 

0 .10 

1 .51 

99.72 

8 469 

1252 

53 

1 370 

25 

1900 

1148 

468 

23 

- 

268 

; .2226 

I 343 

Q 6 .03 Amphibole 

Or 1 .28 Albite Any . . . . 

Ab 24 .62 Chlorite . . . . . . . 

An 21 .22 Quartz . . . . . . . . 

We 0 .51 Epidote . . . . . . . 

Di En 0 .28 Carbonate 

Hy 0 .21 Titanite 

H 

JEn 18.74 

y Hy 13 .98 

Cc 3 .43 

Mt 1 .23 

11 4 .07 

H 2O 4 .11 

99 .71 

Or : Ab :An :=1 .s :37 .4 :60 .s 

28 .o 

27 .o 

23 .o 

11 .0 

4 .8 

3 .2 

3 .0 

100 .o

Table 24 . 

Albite-amphibole-schist . Rocky point called »Pietarinpahta» at the 

E . shore o f Kitinen River, 5 .5 km. above the village o f Kersilö, 

Sodankylä . 

Sio, 

Fe 2O 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na20 

K20 

P 20 5 

Ti0 2 

H 20-{- 

H 20- 

S 

53 .36 

11 .20 

9 .00 

0 .17 

8 .19 

7 .62 

3 .84 

0 .47 

- 

1 .20 1 

1 .44 

0 .09 

0 .03 

Analyst H. Lönnroth . 


8 849 

1287 

1253 

24 

2031 

1359 

619 

50 

- 

150 

799 

Or 

An 

Wo 

Di En 

Hy 

H 

En 

y{Hy 

01 IFo 

Fa 

Mt 

Il 

H 2O+S 

2 .79 

17 .24 

8.62 

4.91 

3.34 

12 .54 

8.53 

2.09 

1 .56 

1 .74 

2 .28 

1 .56 

99.76 

1 

Amphibole . . . . 

Chlorite 

Ore 

Epidote 

1 99 .76 Or : Ab : An = 3 .9 : 48 .1 : 48 .o 

57 .o 

34.6 

2 .2 

1 .3

2 4 8 

rocks of this group with a rather even structure under the microscope 

may be found . A couple of volumetric analyses carried out of such 

are given as Nos . 1 and 2 in Table 30, on p . 255, at least the second 

illustrating, however, decidedly a gradation towards the albite rocks 

proper . Also N :o 1, the Kuolavaara rock, has an aspect not typical 

of greenstones : it is almost black with a pronounced rusty zone of 

weathering at the surface . The possibility of it being actually an 

adinole is not quite excluded . Provided the carbonate to be dolomitic 

(partly ankeritic?) the lime percentage in the latter would amount 

to about 5 .5 %, and soda, on the basis of the albite content, to about 

5 per cent . A soda content of this magnitude is likely to occur fairly 

frequently, although lower values are certainly found as well, and 

may even preponderate in the whole bulk also of the non-hornblendic 

greenstones . 

Outside the occurrence area proper of the albite -chlorite-carbonate 

rocks, rather right at the boundaries of the large greenstone territory, 

strongly sheared rocks of a similar mineral composition are occasionally 

encountered . The amount of carbonate is particularly high, and locally 

also talc and quartz form important constituents . Being essentially 

metamorphic products their origin is somewhat questionable . 

ALBITE-DIABASES . 

As appeared from mention made on p . 173, Hackman had three 

analyses made of such rocks which the author has named albitediabases 

. The analyzed rocks, quoted here in Tables 2527, all derve 

from the Kittilä neighbourhood, two even from the same rock body, 

and have an obvious connection with greenstones as being their 

hypabyssal, doleritic derivatives . Particularly the two Holkkuavaara 

rocks (Tables 26-27) show a composition closely similar to the former . 

The first of them has a coarser grain with albite laths 1-3 mm . in 

length, which are fairly clear, epidote occurring as separate grains 

formed especially along fine cracks . In the latter case the albite 

crystals have the maximum length of 1 .5 mm ., and they are filled 

with epidote, a circumstance proving that locally calcic plagioclase 

had primarily crystallized (Fig . 61) . Hornblende is in both rocks 

anhedral and pale green, somewhat fringy around the edges . The 

calculation resulted in a very small amount of alumina to be disposed 

in the hornblende : slightly more than three per cent in the former, 

but hardly two in the latter . Lime remaining from epidote is likewise 

so lows that large amounts of Ca-free molecules must be contained 

in hornblende . The more fine-grained rock (Table 27) shows actually

two kinds of it with a far different birefringence, the one with a 

greater double refaction occurring chiefly as irregular patches in the 

centres of the other . Without analyze both varieties look exactly 

2923-39 

Kuva 61 . Albiittidiabasi . Holkkuavaaran S-pää, 9 km 

N.E . Kittilän kirkolta . Nikolit // . Suur . 7 x . 

Fig . 61 . Albite-diabase. S . end o f Holkkuavaara hill, 

9 km . N .E . of the church, Kittilä. Nicols // . Magn . 7 \< . 

Albite-diabase . Close 

to the 

Table 25 . 

highway 6 Lm . N . of the church, Kittilä . 

Analyst L . Lokka . First published by V . Hackman, 1927, p . 21 . 

Si0 2 

A1 2O3 

Fe 20 3 

FeO 

Mn0 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P205 

Ti0 2 

H 20+ 

H20- 1 

io Mol . prop . -Norm Mode 

46 .24 

12 .44 

5 .49 

11 .33 

0 .18 

0 .60 

8 .12 

3 .so 

1 .51 

0 .18 

3 .70 

1 .10 

0 .18 

99.57 

i 

7 668 

1 217 

344 

1 577 

25 

1 389 

Or 

Ab 

An . : 

Ne 

«'o 

Di En 

: 

1448 

565 

160 

13 

462 

611 

Fly 

01 Fo 

Fa 

Mt 

111 

Ap 

H 2O 

8 .93 

28 .04 

13 .72 

0 .91 

10 .63 

5 . 8 4 

4 .40 

5 .70 

4 .72 

7 .97 

7 .02 

0 .42 

1 .28 

Hornblende . . . . 

Albite An : . . . . 

Magnetite and il- 

menite 

Epidote 

Biotite 

Titanite 

Apatite 

99.58 

Or : Ab : An =13 .5 -.45 .o : 41 .5 

38 .5 

32 .o 

11 .o 

9 .s 

7 .5 

1 .1 

0 .4 

100.0 

1 

1 

32

2 50 

alike . In the coarser albite-diabase from Holkkuavaara (Table 26) 

hornblende should be still slightly less calcic, with only seven per 

cent lime, but nevertheless it is quite homogeneous under the microscope 

. 

The rock shown by Table 25 exhibits some peculiarities, such as 

a particularly high content of ore and considerably fine-grained 

biotite accounting for the uncommonly high figure for potash . Further 

the norm shows a little nepheline, a circumstance which is due to the 

Table 26 . 

Albite-diabase . S . end of Holkkuavaara hill, 9 km . N .E . of the church, 

Kittilä . 

Si0 2 

A1 2 03 

Fe 203 

FeO 

MnO 

Mg0 

CaO 

Na 20 

K 20 

P20 5 

Ti0 2 

H 20+ 

11 20- 

Analyst L. Lokka . First published by V . Hackman, 1927, p. 22 . 

50.58 

12 .s9 

2 .61 

10 .56 

0 .32 

6 .80 

7 .1s 

3 .5s 

0 .42 

0 .14 

2 .1o 

2 .42 

0 .24 

i 

; 

I 

Mol . prop . Norm Mode 

8 388 

1 261 

163 

1 470 

45 

1686 

1280 

577 

45 

10 

262 

1343 

Or 

Ab 

An 

IwWo 

Dl En 

Hy 

En 

y Hy. . . . . . . . 

01 Foa 

Mt 

1 11 

Ap 

I H,0 

2 .51 

30 .35 

17 .82 

7 .o8 

3 .71 

3 .16 

13 .1s 

11 .1s 

0 .05 

0.05 

3.77 

3.98 

0 .32 

2 .66 


Albite An, . . . . 

Epidote 

Chlorite 

Titanite 

Ore 

Biotite 

Apatite 

99 .82 

99 .84 Or :Ab :An=3 .6 :45 .7 :50 .7 

42 .0 

33 .o 

15 .o 

5 .5 

2 .5 

1 .2 

0 .5 

0 .3 

100 .o 

greater demand of silica to form normative orthoclase than actual 

hiotite, while the actual high amount of ore nearly corresponds to the 

normative conditions . The grain size of this rock is roughly 1 mm . Here 

hornblende can be fully supplied with lime so that no Ca-free molecules 

need to be assumed . Its A1 20 3 content amounts to six per 

cent . The mineral is grass-green, with strongly coloured bluish margins . 

Epidote occurs both as minute globules in albite and as larger separate 

crystals . 

Besides in Central Kittilä, albite-diabases are found here and 

there in Sodankylä and along Kemi River in the S . E . They belong 

evidently to the gabbro bodies occurring within the same regions, 

being their more »alkaline» differentiates . Hornblende (strongly coloured, 

megascopically shiny black) and albite may the only essential

Albite-diabase . S . end of 

Si0 2 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P2 05 

Ti0 2 

H 2 O-f- 

H 2 0--- 

Table 27 . 

Holkkuavaara hill, 

Kittilä . 

9 km . N.E . of the church, 

Analyst L. Lokka . First published by V. Hackman, 1927, p . 22 . 


49 .11 

14.11 

2 .32 

10 .15 

0 .24 

6 .96 

9 .10 

2 .70 

0 .72 

0 .0e 

2 .oo 

2 .1s 

0 .17 

8144 

1 381 

145 

1414 

34 

1726 

1622 

436 

76 6 

250 

1210 

Or 

Ab 

An Wo 

Di En 

Hy 

H En 

y Hy 

o 

01 Fa 

Mt 

11 

Ap 

H 2 O 

4.24 

22 .93 

24.24 

8.53 

4.58 

3.67 

10.58 

8 .45 

1 .55 

1 .37 

3 .36 

3 .80 

0 .20 

2 .35 

99 .85 


Albite An y . . . . 

Epidote . . . . . . . 

Biotite . . . . . . . . 

Chlorite . . . . . . . 

Titanite 

Ore 

Apatite 

99 .85 Or : Ale : An = 5.5 :31 .6 : 62 .9 

Volumetric analyses (given 

Albite 

Scapolite 

Epidote 

Hornblende 

Biotite 

Titanite 

Ore (ilmenite) 

Carbonate 

Apatite 

Table 

28 . 

40.0 

26 .o 

24.0 

3 .5 

3 .o 

2 .3 

1 .0 

0 .z 

100 .0 

in weight) of albite-diabases and albitebiotite 

rocks . 

1 2 3 

An , 49 .5 

5 .5 

7 .5 

27 .0 

0 .3 

4.2 

5.8 

0 .2 

100.0 

An, , 43 .5 

14 .5 

34 .0 

1 .5 

6 .5 

100 .0 % 

An, , 43 .5 

45 .5 

8 .5 

2 .5 

100 .0 

1. Reddish albite-diabase (by Jernström called »iron syenite») . Left shore of Kitinen 

River at Vikevi, S . Sodankylä . 

2 . Hornblende-bearing albite-biotite rock. Left shore of Kemi River a little above 

the mouth of the tributary Pikku Akanjoki, Savukoski . 

3 . Albite-biotite rock . At Riikonkoski Rapid of Ounasjoki River, Kittilä . 

I

as very irregular poikiloblasts, adjacent, to which also some nnicrocline 

is to be seen . This diabase contains in abundance compound grains 

of ore and titanite, the latter forming the margins and thin lamellae, 

in most of the grains only visible in one direction, so that the nature 

of this intergrowth (along the rhombohedral parting planes of ilmenite? ) 

cannot be definitely inferred . 

The albite-diabase occurring 6 km . N . of the church of Kittilä 

afforded an example of a rock with a fair content, 1 .5 per cent, of 

potash, the percentage of which component seems generally to be 

very low in the greenstone-diabase family . A few cases with a notable 

enrichment of potash have been, however, encountered, and two 

instances are set forth in Table 28 (Nos . 2 and 3) . Soda (in albite) is 

the predominant alkali also in both of them (ab . 4 .7 % Na 9O), but 

biotite is almost or quite as important a constituent, the content of 

potash in the first rock amounting to 2 .7 per cent and at Riikonkoski 

up to 3 .6 per cent approximately . The latter rock (Fig . 62) no doubt 

belong ; to the common suite of Kittilä greenstones and albite-diabases . 

Kuva 62 . Albiitti-biotiittikivi . Ounasjoen Riikonkoski, 

Kittilä . Nikolit // . Suur . 20 X . 

I+'ig . 62 . Albite-biotite-rock . Riikonkoski Rapids in Ounasjoki, 

Kittilä . Nicols // . Magn . 20 x .

ALBITE-ROCKS (»KARJALITES))), THE FORMATION OF ADINOLES . 

As stated above while dealing both with the greenstones and with 

albite-diabaes, they both grade over in places into rocks particularly 

rich in albite . When the albite content exceeds one-half of the 

whole rock, we may speak of real albite rocks . Other constituents 

characteristic of them and occurring in widely varying proportions 

are carbonate (predominantly dolomitic), quartz, and' chlorite . Palecoloured 

hornblende was found in a couple of caser to be the next most 

abundant mineral after albite, in both cases no essential carbonate 

being present . Epidote is conspicuous by its complete absence . Obviously 

there has been, as a rule, always at least sufficient carbon 

dioxide to dispose nearly all lime, as well as much magnesia and iron, 

into carbonate . Likewise water must have been present in uncomparably 

greater quantities than retained in the rocks, and the entire 

formation of these rocks is duly to be explained by the extreme concentration 

of highly aqueous late magmatic solutions charged with 

carbon dioxide, of which the crystallization occurred at very low 

temperatures . --Also small amounts of biotite and muscovite are 

found fairly frequently in the rocks in question, and among the 

accessories tourmaline in so many cases that a common occurrence 

of boron in the respective solutions is clearly indicated . 

Although a low content of mica, minerals is not uncommon, an 

extreme poverty in potash is a distinguishing feature of the albite 

rocks . Similar rocks with the same characteristics have been found 

in most of the districts of Fennoscandia where albite-bearing basic 

rocks prevail . As these districts constitute parts of the old Karelian 

mountain chain, Väyrynen 1 ) has lately proposed that the rocks 

concerned be termed »karjalites» (Karjala is the Finnish form of 

Karelia) . 

The albite rocks have not been marked out separately on the map 

sheets, as this would seldom have been possible on the true scale 

owing to the small size of most of the occurrences . Being fairly 

resistant to erosion, the albite rocks are generally better exposed than 

the surrounding rocks, even forming the only outcrops in some very 

flat and heavily covered districts, so that their extent might easily 

be exaggerated . Their weathered surface is whitish or slightly reddish, 

1 ) HEIKKI VÄYRYNEN, Notes on the Geology of Karelia and the Onega 

Region in the Summer of 1937 . C . R . Soc . geol . Finl . N:o XII, Bull . Comm . 

geol . Finl . N :o 123, p . 74 . 

253

Table 29 . 

Albite rock ())karjalite») . W . shore of Kitinen 

Petkula, Sodankylä . 

Si0 2 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 205 

T10 2 

H 20+ 

H 20- 

CO2 

1 

60 .54 

11 .85 

0 .10 

0 .81 

0 .05 

3 .82 

5 .94 

6 .66 

0.30 

0 .17 

0.45 

0 .46 

0 .06 

8 .46 

99 .67 


River in the village of 


10 040 

1 160 6 

113 7 

947 

1059 

1074 

32 

12 

56 

255 

1922 

Q 

Or 

Ab 

An En 

Hy Hy 

Cc 

MgCO 3 

FeC0 3 

Mt 

I1 

Ap 

H 2O 

19.59 

1 .79 

56 .49 

1 .51 

0 .45 

0 .04 

9 .66 

7.61 

0 .64 

0 .14 

0 .85 

0 .39 

0 .52 

99 .618 

I 

Albite Ana 

Quartz . . . . . . . . 

Carbonate : 

CaC0 3 . . . 9 .6 

MgC0 3 . . . 7 .9 

FeC0 3 . . . 0 .5 

Chlorite . . . . . . . 

Accessories (rutile, 

titanite, and 

apatite) 

Or : Ab :An=2 .x :92 .6 :4.6 

59.5 

20.0 

18 .o 

1 .0 

1 .5 

100 .0

Table 30 . 

Volumetric analyses (given in weight) of highly albitic greenstones and 

albite rocks . 

1 

Albite 

46 .0 

Quartz 

Carbonate 

Chlorite 

! - 

18 .0 

34 .5 

Biotite 

Ore 

I.eucoxene 

Other const 

- 

1 .5 

little 

- 

100 .0 

1 2 3 4 

51 .5 

1 .0 

9 .5 

25 .0 

1 .2 

8 .5 

3 .3 

- 

100 .0 

82 .0 53 .5 

little 42 .5 

11 .5 0 .2 

4.0 ; 1 .8 

- !, little 

1.0 ' 2 .0 

0 .2 - 

1 .3 - 

100 .0 100 .0 

1 . Albite-chlorite-carbonate rock . Hill of Kuolavaara, S . end of the Porkonen zone, 

Kittilä. 

2 . Albite-chlorite rock . E. side of Sattasjoki River at the upper Sattlaslompolo pool, 

near Kittilä border, Sodankylä . 

3 . Albite rock, as a vein in greenschist . N . side of Pahtakoski Rapid, Saittajoki River 

3 .5 km . S.S .W. of Rajala, Sodankyli (with 1 % tourmaline and 0.3 % apatite) . 

4 . Rather coarse and highly quartzose albite rock. S . end of Holkkuavaara hill, 9 kin . 

N .E . of the church, Kittilä .

2 56 

addition of the special components of the albite rocks . In such cases 

the adinolization ought to have proceeded fairly evenly over comparati . 

vely wide zones . One possible case is the one shown as N :o 1 in Table 

30, as mentioned therein, and others are the strongly sheared greenschists 

dealt with on p . 245 . But also schists originally rich in soda 

are no doubt quite common, as, e . g ., the black schists presented in 

Tables 6 and 7 . An introduction of carbonate matter may in places 

greatly overweigh the soda metasomatism, as occasionally shown by 

highly carbonatic biotite-schists . 

The albitization is easily ascertained where it has occurred in more 

siliceous, even in quartzitic rocks . In the Petkula region in Sodankylä 

there are many examples of this process in varying intensities, well 

exposed in the shore ledges of Kitinen River (cf . Fig . 7 on p . 51) . At 

Vajukoski Rapid nodules and irregular strings of albite are megascopically 

well visible in a green-grey sericite-schist . At Matarakoski on the 

W . shore, the schist, otherwise with a pronounced schistosity, is 

speckled with later albite porphyroblasts having almost perfect crystal 

shapes . 

At Aakenusjoki River, immediately headwards from the dolomite 

occurrence N. W . of the church of Kittilä, there is an extensive rocky 

tract where rocks looking like brecciated quartzites predominate, 

traversed by albite-diabases . A microscopic study proves that these 

quartzites are in great part higly albitic, the accurate proportion of 

such modifications being, however, unsettled . Also on the lower course 

of Kitinen River related rocks (partly albite-biotite rocks of quite a 

different aspect from those adjoining the albite-diabases) have been 

encountered in local connection with dolomite rocks . In all the 

occurrences of S . and W . Lapland the dolomites themselves contain 

scattered, conspicuous albite crystals, which are not likely to derive 

from the original sedimentary material, but have been introduced 

later, thus bearing evidence of the great mobility of albite and its 

considerable migration within the rock masses concerned, as well, of 

course, in connection with the later metamorphic processes as with the 

ancient volcanism . 

AMPHIBOLITES . 

The large bulk of amphibolites are fairly ordinary rocks of which 

no closer study has been attempted in this connection . Some of them 

carry also diopside as one of the chief constituents . To follow carefully 

the transition. from the Kittilä greenstones to the Pallastunturi 

amphibolites would call for a special investigation, but also this

Table 31 . 

Amphibolite. Kuusivaara hill E . o f the village o f Sattanen, Sodankyla . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na20 

K 20 

P20 5 

Ti0 2 

H 20+ 

H 20- 

Analyst 

H . 

Lönnroth . 


49.40 

14.05 

2 .32 

11 .95 

0 .23 

6.o8 

10.47 

2 .26 

0 .64 

tr . 

1 .70 

0 .56 

0 .03 

8192 

1375 

145 

1663 

32 

1508 

1867 

365 

68 

- 

212 

311 

Or . . . . . . . . . . . 3 .so 

Ab 

An 

Di 

. . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . . 

Wo 

En 

Hy 

Hy En 

HY 

01J o 

Fa 

Mt 

. . . . . . . . 

I1 

H2 O . . . . . . . . . 

19 .20 

26 .27 

10 .77 

4.93 

5.75 

9.59 

11 .18 

0 .46 

0 .58 

3 .36 

3 .22 

0 .59 

99 .70 

Hornblende . . . . 70 .o 

Plagioclase An 30 24 .o 

Titanite 2 .5 

Biotite 2 .o 

Ore 1 .5 

99 .69 Or : Ab : An = 4.9 : 26 .7 : 68 .5 

7OO .o

Kuva 63 . Amfiboliitti . Kuusivaara, Sattasen 

kylästä E, Sodankylä . Nikolit // . Suur . 30 x . 

Fig . 63 . Amphibolite . Kuusivaara hill E . o f the 

village of Sattanen, Sodankylä . Nicols // . 

Magn . 30 x . 

In the W . end of the same rock body the more basic, partly porphyritic 

modifications exist, partly associated with small magnetite 

concentrations, which Hackman mentions in his treatise (Kittilä- 

Lapmark, p . 19) . Other occurrences more or less resembling the Sattanen 

amphibolite are found in N . Kolari, at Aakenusjoki River, in the 

very long body due E . of the church of Sodankylä, and S .E . of Savukoski 

. In all of them plagioclase possesses an intermediate composition 

(varying from An2, to An40) and hornblende shows that particular 

greyish colour, although locally a more fibrous development, as, e . g ., 

at Pitkäkoski Rapid of Ylläsjoki River, Kolari . The rock at Vaatto 

Rapid of Aakennusjoki (the two last-mentioned localities shown as 

gabbros on the maps) is almost exactly similar to the Sattanen rock, 

only with a somewhat larger proportion of plagioclase . Also the transition 

zones intervening the Kittilä greenstones and the adjoining amphibolites 

exhibit, judging by the scanty information available so far, 

essentially similar features . 

According to the mineral facies principles the amphibolites dealt 

with above would correspond to an intermediate phase between greenschists 

(or greenstones) and amphibolites, i . e ., to the fairly wide epidote-amphibolite 

facies, which is subject to a further sub-division .

259 

Epidote is, to be sure, a less conspicuous mineral in the rocks concerned 

than in the greenstones, in very many cases not present at all . In 

addition to the different character of plagioclase (and to some degree 

also of hornblende) the absence of chlorite is distinctive from the 

greenstones, and the two main constituents further markedly change 

their properties during the gradation to the amphibolites proper . 

THE AVERAGE ))GREENSTONE MAGMA)) OF LAPLAND . 

In the preceding chapters in all eight analyses of the common 

basic volcanics of Lapland have been set forth (Tables 21-24 of the 

albitic greenstones, Tables 25-27 of the albite-diabases, Table 31 of an 

amphibolite) which are to be considered as representing practically the 

same magma, from which more extreme rocks have been differentiated 

in various directions (at earlier stages the great mass of the 

amphibole-chlorite rocks, further ultrabasics, some carbonate rocks, 

albite rocks, and jasper quartzites) . This number may already justify 

the computation of an average, to be used as a basis for the inference of 

the normal composition of the ))greenstone magma)) within this particular 

province . Some analyses may correspond to a practically quite 

original and undifferentiated magma, whereas some compounds may 

have partly fractionated away from other rocks . The ultimate differentiates 

in opposite directions, as ultrabasics and, on the other hand, 

the albite rocks, may largely compensate each other . The circumstance 

that no analyses exist from the highly sodic greenstones, may be 

roughly counterweighed by an actyally larger distribution of comparatively 

calcian members, than only one fourth of analyses with lime percentages 

over nine would indicate . Only the true inherent amount of 

the volatiles, mainly water and carbon dioxide, which are of such 

crucial importance to the mineral development in almost all branches 

of the rock suite in question, remains necessarily highly uncertain . In 

the following carbon dioxide was wholly left out of consideration, as 

there is no figure for it in the material of comparison . 

The calculated average is given as N :o 1 in Table 32 . From the 

other Fennoscandian areas of chiefly albite-bearing basic rocks, a 

smaller number of analyses from each is available, and as the author is 

not able to judge their applicability for a computation of mean values, 

only single suitable analyses from greater, homogeneous rock bodies 

from three well-known terrains were placed by the side of the Lapland 

average (N :os 2-4) . The fifth column shows the best available 

estimate as to the composition of the source from which the ex-

Table 

The composition of the Kittilä greenstones, compared with albite-bearing 

basic rocks from other Fennoscandian areas and with the average composition 

of plateau basalts . 

Si02 

A1 203 

Fe20 3 

FeO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

TiO2 

H 2O 

Other const . . 

32 . 

Average of the Intrusive green- 

Lapland greenstone. Valkea- Hornblende-alMedium-grainalbite-epidoteed spilitic dia- World plateau 

stones, 8 analy- siipivaara, Ki- rock . Perttilabase . Kammises 

(without runa area, Swe- 

basalt (Daly's 

henvaara,Paakivitunturi, average). 

CO,, calculated den (Geijer's dane, Aunus Petsamo (Väy- 

to the total of memoir, p . 179, (Eskola's merynen'sme- 100) . No . 5) . moir, p . 39) . moir, p . 116) . 

49.86 

13.15 

2 .55 

10 .58 

7 .05 

7 .98 

3 .17 

0 .59 

2 .48 

2 .30 

0 .29 

100 .00 

48 .55 

13 .50 

3 .56 

10 :20 

7 .37 

8 .58 

2 .94 

0 .32 

1 .13 

3.24 

0.52 

99 .91 

49 .54 

14 .61 

2 .64 

10 .29 

6 .51 

8 .76 

3 .51 

0 .33 

0 .62 

3 .14 

0 .22 

100.17 

50 .11 

14 .53 

0 .04 

11 .16 

6 .03 

9 .44 

3 .43 

0 .59 

1 .85 

2 .82 

0 .17 

100 .17 

48 .so 

13 .98 

3 .59 

9 .78 

6 .70 

9 .38 

2 .59 

0 .69 

2 .19 

1 .80 

0 .50 

100 .00

for comparison with the Lapland basic volcanics, than just the world 

plateau basalt . 

Also the composition here obtained for the »greenstone magma» 

of Lapland might still be doubtful, and it could actually conform still 

better with the s i m a as postulated from the plateau basalts . The 

author rather relies, however, upon the results arrived at here, and 

considers a more sodic but less calcian and potassic nature, as compared 

with ordinary basalts, to prevail in all the typical »greenstone provinces», 

in which also spilitic rocks are found in abundance . In any 

case there still remains one far greater difference between the two, 

viz ., with regard to the volatile constituents in the original magma . 

As for the water figures in the two average analyses, both are, of 

course, lower than in the corresponding melts, but in column 1 obviously 

much more too low than in column 5 . Further, there is in the 

greenstone magma the carbon dioxide, for which a true value amounting 

to one-half - one percent might readily be assumed . In accounting 

for their ultimate source in the greenstones lies the very crux of 

the matter, and as yet we have no adequate explanation concerning 

the genesis of such magmas . 

THE KOITILAINEN GABBROS (cf. pages 196-198) . 

Two analyses have been made of the rocks belonging under this 

heading (Tables 33 and 34), the first from the long, arcuate, sill-like 

body spanning Kitinen and Luiro Rivers in Central Sodankylä, the 

second from the great Koitilainen massif proper. They show an 

astonishing similarity to each other in spite of the rather different 

mineralogical nature, and also characteristics which are highly 

distinctive from the other basic rocks in Lapland . The surprisingly 

high contents of alumina and lime attracts special attention, the 

alkalies being correspondingly very low, being essentially due to the 

bytownitic composition of plagioclase . The analyzed samples obviously 

represent in these respects extreme cases, but such rocks have, however, 

certainly a wide distribution . The proportion of plagioclase may be 

somewhat greater and its tenor of albite slightly higher, also pyroxenes 

are locally more important mafic constituents than hornblende . The 

rocks presented below N :os 2 and 3 in Table 36 diversify the picture 

in such respects . The presence of olivine in the Köngäs gabbro is 

to be ascribed to the more ferro-magnesian nature of the rock, appearing 

from the considerable prevalence of mafic minerals, nearly onethird 

of which consists of hypersthene . Not even here has olivine 

been stable down to the close of the crystallization : it only occurs in 

2 6 1

Table 33 . 

Hornblende-pyroxene-bytownite-gabbro . Virnikkasokka hill, 4 1cm . 

S .S.E . of the village of Moskuvaara, Sodankylä . 

Analyst L . Lokka. First published by L . Lokka, 1934, pp . 56-57, N :o 281 . 

Si0 2 

A120 3 

Fe 203 

Fe0 

11In0 

MgO 

CaO 

Na 20 

1~ 20 

P 205 

Ti0 2 

H 20+ 

I-I 20- 

48.31 

17.16 

1 .12 

7 .99- 

0.14 1 

8.43 

13.27 

1 .70 

0.23 

0.17 

0.79 

0.83 

0 .12 


8012 

1 679 

70 

1112 

20 

2091 

2366 

274 

24 

12 

99 

461 

Or 

Ab 

An 

. . . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . . . 

Wo 

Di En 

Hy 

En 

H y Hv 

JFo 

01 1Fa . . . . . . . . 

-lit 

I1 

Ap . . . . . . . . . . . 

H 2O . . . . . . . . . 

1 .34 I 

14 .41 

38 .52 

11 .00 

6 .51 

3 .94 

7 .13 

4 .31 

5 .15 

3 .46 

1 .62 

1 .50 

0 .39 

0 .95 

100 .23 

100 .26 Or : Ab : An 

i 

Plagioclase An79 


Augite 

Epidote 

Hypersthene . . . 

Chlorite 

Ore 

Apatite 

37 .5 

33 .3 

21 .3 

4 .0 

2 .o 

1 .0 

0 .5 

0 .4 

100 .o

of largely varying sizes in different areas . Most of the mineral is nearly 

colourless, but adjacent to plagioclase it is bluish green (Fig . 63) . 

Kuva 64 . Sarvivälke-pyrokseni-bytowniittigabro . Virnikkasokka, 

4 km Moskuvaaran kylästä S .S .E ., Sodankylä 

. Nikolit // . Suur . 7 x . 

Fig . 64 . Hornblende-pyroxene-bytownite-gabbro . Virnikkasokka 

hill, 4 km. S .S .E . of the village of Moskuvaara, 

Sodankylä . Nicols // . Magn . 7 x . 

It would have been impossible to calculate here the actual proportions 

of the dark minerals, but as the volumetric analysis yielded 

exactly the same figure for plagioclase which is indicated by the bulk 

composition, also the volumetrically determined percentages for other 

constituents were given . Only the apatite content, of course, was taken 

from the norm . 

The extreme W . point of the same rock body, at Kaarekoski Rapid, 

consists of a different rock which, however, is indubitably only a 

variety of the former, practically with the same bulk composition . 

Pyroxene is . no longer present, but instead greenish hornblende in 

large individuals, as well as in the form of a fine fabric . The crystal 

shapes of plagioclase persist to a great extent, but are mainly occupied 

by epidote minerals (clinozoisite-zoisite), and the remaining plagioclase 

has the composition of about An . . 

The Koitilainen gabbro (Table 34) displays the essential features 

of the Virnikkasokka rock, such as almost the same composition and

Table 34 . 

Hornblende-bytownite-gabbro . N . end o f Koitilainen fell, Sodankylä . 

Analyst L . Lokka . First published by L . Lokka, 1934, pp. 56-57, N :o 280. 

Si0 2 

A1 203 

Fe2O 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 205 

Ti0 2 

H 20+ 

H 20- 


52 .72 

18 .13 

0 .32 

5 .33 

0 .11 

7 .86 

12 .34 

1 .61 

0 .22 

0 .14 

0 .36 

0 .65 

0 .10 

99.89 

I 

8 743 

1 774 

20 

742 

16 

1949 

2200 

260 

23 

10 

45 

361 

Q . . . . . . . . . . . . 4.40 Hornblende . . . . 

Or . . . . . . . . . . . 1 .28 Plagioclase An75 

Ab . . . . . . . . . . . 13 .68 Pyroxene 

An . . . . . . . . . . . 41 .58 Quartz 

7.87 Epidote 

Di 5.01 

2 .35 

14.60 

6.80 

0.51 

0.66 

0.32 

0 .75 

Wo 

En Apatite 

Hy 

fEn 

Hy Hy 

Mt . . . . . . . . . . . 

Ap . . . . . . . . . . . 

11 20 . . . . . . . . . 

99 .90 

Or : Ab 

: An = 1 .3 :14 .7 :84 . o 

55 .0 

40 .0 

3 .0 

1 .0 

0 .7 

0 .3 

100 .0

Table 35 . 

Hornblende-gabbro, scapolite-bearing and slightly gneissose . N . end o f 

Hangasvaara hill, 2.5 km . W . o f the village of Kaukonen, Kittilä . 

Si0 2 

A1203 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P20 5 

Ti0 2 

H 20+ 

H 2 O-- 

Analyst L. Lokka . First published by V . Hackman, 1927 . p . 24. 

50.48 

13.72 

2 .52 

7.81 

0.14 

7.81 

11 .76 

2 .22 

0 .39 

0 .08 

1 .75 

0 .67 

0 .06 

Mol . prop. Norm Mode 

8 372 

1 343 

158 

1087 

20 

1937 

2097 

358 

41 6 

219 

372 

1 

Q . . . . . . . . . . . . 

Or . . . . . . . . . . . 

Ab . . . . . . . . . . . 

1 An . . . . . . . . . . . 

Wo 

!, Di En 

Hy . . . . . . . 

11 y 

fEn 

Hy 

Alt . . . . . . . . . . . 

11 . . . . . . . . . . . . 

Ap . . . . . . . . . . . 

H 2O . . . . . . . . . 

1 .75 

2 .29 

18 .83 

26 .33 

13 .19 

8.28 

4.1o 

11 .21 

5 .55 

3 .66 

3 .33 

0 .20 

0 .73 

99 .45 


Plagioclase An ., 

Scapolite Me 65 . 

Epidote 

Ore 

Titanite 

Apalite 

99.41 Or : Ab : An = 3 .0 :26 .7 :70 .3 

58 .5 

22 .o 

15 .5 

1 .5 

1 .5 

0 .8 

0 .2

I 

Table 36 . 

Volumetric analyses (given in weight) o Koitilainen gabbros . 

1 2 3 

Plagioclase ', An,,;-,,; 3fi .o Ao :,,-, 31 .5 An-_77 56 .0 j 

Olivine 1 .5 - 

llypersthene - 20 .0 11 .5 

Augite 46 .0 28.0 ' 24 .0 

llornblende 15 .0 15.5 8 .5 

Ore '' 3.0 3 .o - 

l3iotite - 0 .5 - 

100 .0 100 .0 ' 100 .0 

1 . Fine-grained dolerite, occurring as a dyke in the gabbro . S . summit of Koitilainen 

fell, Sodankylä . 

2. Olivine-bearing pyroxene-gabbro . At Köngäs Rapid of Kitinen River, N . Sodankylä 

. 

3 . Pyroxene-gabbro from the Koitilainen massif . At Marakurtta Rapid of Alaliesijoki 

River, Sodankylä .

together with the Hangasvaara gabbro (Table 35) . They also show 

numerous grains of olivine or of hypersthene, partly almost completely 

converted into green mesh-structure serpentine . The other constituents 

are essentially the same as in the Moskuvaara neighbourhood, 

also talc being fairly commonly present . 

Kuva 65 . Augiittipitoinen kloriitti-serpentiinikivi . Souvaselän 

Hangaslaki, Moskuvaara, Sodankylä . Nikolit+ . 

Suur . 30 x . 

Fig. 65 . Augite-bearing chlorite-serpentine-rock . Hangaslaki 

at Souvaselkä hill, village of Moskuvaara, Sodankylä . 

Nicols + . Magn . 30 X . 

GRANOPHYRE . 

As mentioned in the general part on p . 196, the gabbro merges 

locally, also in the Koitilainen massif itself, into much more alkalic 

and acid rocks, even to such with an albitic plagioclase and with biotite 

to dispose the increasing content of potash . The mineral percentages 

were measured from a specimen taken from Satovaara hill, N . E . 

of Lake Satojärvi, and the following values were found (in weight) : 

albite 35 .o, hornblende 25 .o, quartz 19 .o, epidote 9.5, biotite 9 .o, and 

ore 2 .5 per cent . It is well conceivable that a magma, from which such 

rocks have differentiated in addition to many times greater quantities 

of the typical, highly calcian Koitilainen gabbros, possessed a fairly 

normal basaltic composition .

Table 37 . 

Granophyre . Source of Alaliesijoki River, 

Sodankylä . 

Si02 

A1 203 

Fe20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 205 

Ti02 

H 20+ 

H20- 

71 .41 

11 .43 

2 .1o 

4 .39 

0 .06 

0 .13 

2 .39 

2 .95 

3 .35 

0 .17 

0 .78 

0.50 

0.09 

99.75 


N . W . of Koitilainen fell, 


11 1 843 

118 

132 

611 

9 

32 

426 

476 

356 

12 

97 

277 

Q 

Or 

Ab 

An 

Di 

H y 

Mt 

I1 

Ap 

H 2O 

. . . . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . . . 

Wo 

En 

Hy 

j En 

Hy 

. . . . . . . . . . . 

. . . . . . . . . 

.71 

19 .87 

25.04 

7 .9s 

1 .16 

0 .08 

1 .22 

0 .24 

3 .95 

1 .47 

3 .o6 

0 .39 

0 .59 

99 .76 

Quartz 35 .0 

Plagioclase AN . 

Microcline . . .4 . 


Titanite 

Magnetite 

Epidote 

Biotite 

Apatite 

Or : Ab : An = 28.3 :37 .8 : 33.9 

25 .5 

19 .5 

15 .o 

2 .o 

1 .2 

0 .9 

0 .5 

0.4 

100 .0

Table 38 . 

Syenite . Lakkavaara hill, 3 km . E .N .E. of the mouth of Äkäsjoki 

River, Kolari . 

Analyst H . Lönnroth. First published by K . Rankama, 1939, p . 9 . 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na2 0 

K 20 

P205 

Ti0 2 

11 20± 

14 20- 


57 .29 

15.70 

3 .24 

4 .oo 

0 .14 

2 .98 

5 .1s 

4 .66 

4 .32 

0 .59 

1 .10 

0 .47 

0 .06 

99.73 

9 501 

1536 

203 

557 

20 

739 

924 

752 

4 59 

42 

137 

261 

Q 

Or 

Ab 

An Wo 

Di En 

Hy 

HyfEn 

Hy 

Mt 

I1 

Ap 

H 2O 

0 .90 

25 .62 

39 .56 

9.06 

5.34 

3.50 

1 .47 

3.93 

1 .66 

4.70 

2 .08 

1 .38 

0 .53 

Plagioclase An 21 

Microcline 


Diopside 

Ore 

Quartz 

Apatite 

Titanite 

Biotite 

99 .73 

Or : Ab : An = 29 .9 :49 .0 : 21 .1 

45 .0 

25 .o 

15 .0 

7 .0 

3 .o 

2 .o 

1 .3 

1 .2 

0 .5 

100 .0

especially abundant, although much variation in the mineral proportions, 

even to e . g ., the preponderance of microcline over plagioclase, 

and to the disappearance of diopside have been found in specimens 

from other localities . 

The feldspar percentages given in the tabulated modes of the syenitic, 

and further on also of granitic rocks, are the calculated ones, no 

soda-lime feldspar molecules having been incorporated in the microcline 

nor vice versa . As both the feldspars may contain roughly the 

some ratio of the other component, the one present in greater amount 

should actually show a still greater preponderance over the other . In 

some cases such a circumstance is really indicated by the discrepancies 

between the observed and computed modes, as well as by the difference 

of the optically determined An-percentage in the plagioclase from 

that resulting from the calculation . The respective cases will be mentioned 

in the following description . 

The grain size of the Lakkavaara syenite averages 0 .5-1 mm . but 

the largest individuals of plagioclase, as well as of hornblende, attain 

dimensions up to 3 mm . Most of the grains have rather simple outlines, 

but poorly developed crystal shapes (Fig . 66) . The variation in the 

composition of plagioclase is narrow, only about three mol . per cent . 

Kuva 66 . Syeniitti . Lakkavaara, 3 km Äkäsjoen suulta 

E .N .E ., Kolari . Nikolit + . Suur . 20 x . 

Fig. 66 . Syenite .,, Lakkavaara hill. 3 km . E .N .E. of 

outlet of the Akäsjoki River, Kolari . Nicols -{- 

Magn. 20 x .

Quartz-perthite-syenite . 

Analyst 

Si0 2 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P205 

TOi 2 

H 20+ 

H 20- 

H. Lönnroth . 

;ö 

59 .40 

15 .24 

2 .76 

3 .82 

0 .09 

2 .65 

4 .80 

4 .37 

3 .74 

0 .37 

1 .68 

0 .54 

0 .11 

Table 39 . 

Island of Jerissaari in Lake Jerisjärvi, 

Muonio . 

First published Dy K . Rankama, 1939 . p . 9 . 


I 

9 851 

1491 

173 

532 

13 

657 

856 

705 

397 

26 

210 

300 

Q 

Or 

Ab 

An fWo 

Di En 

tHy 

HyfEn 

Hv 

Mt 

11 

Ap 

H 2O 

7 .61 

22 .16 

37 .08 

10 .85 

4 .42 

3 .07 

Loo 

3 .54 

1 .12 

4.00 

3 .19 

0.87 

0.65 

99 .56 

Plagioclase An,, 

Microcline 


Quartz 

Biotite 

Ore 

Apatite 

Titanite 

Diopside 

Garnet 

Minor accessories 

41 .o 

20 .o 

11 .0 

10 .5 

7 .0 

5 .5 

1 .7 

1 .s 

1 .0 

0 .7 

0 .s 

100.0 

99.57 Or : Ab : An = 26 .6 :47 .3 : 26 .1 

I 

j

272 

What is most peculiar to this rock is the great development of 

implication textures . Both the feldspars are in great part strongly 

perthitic, both broad patches and narrow spindles of the one kind 

appearing in the other, and much of a double perthite is also present . 

Also the main dark constituents, hornblende and biotite, form to some 

extent a coarse intergrowth with each other, and bot have very 

irregular limitation against the felsic components . Hornblende is of 

varying colour, rather pale than strong, with a greyish tinge . Of 

diopside only small patches are found in the middle of the hornblende 

areas . Both these last-mentioned minerals contain in parts, especially 

in the fainter-coloured centers of the grains, fine vermicular intergrowth 

of felsic minerals, obviously in the first place quartz but probably 

also feldspars . Finer graphic intergrowths of quartz with the feldspars 

do not occur . Quartz is preferably seen as drop-like clear grains . 

but these show over wide areas a common extinction, and thus also 

quartz shares in a special way the general implication fabric of the 

rock . 

Apatite is particularly plentiful, at least in the examined thin 

section, and in the mode presented in the table the larger figure obtained 

by a direct measurement was inserted instead of the half value 

indicated by the analysis . Otherwise a composition similar to the 

observed one could readily be computed on the basis of the quantitative 

figures . - Minor amounts of garnet (present in the slice as a 

couple of rhombohedral crystals), epidote and chlorite emphasize the 

picture of a rock, which was obviously solidified under rather instable 

conditions . 

Geijer has established in N . Sweden a particular line of development, 

defined by him as the perthite series, in the great syenite family . 

As appears from his descriptions and the accompanying ample analyses,') 

the Jerisjärvi rock adjoins, however, decidedly the common, 

contrating series of Geijer's lime-alkali-syenites, the prefix »lime» 

being used to denote the considerably more calcian nature of the 

rocks concerned as compared with the perthite-dominant syenites . 

The following analysis, Table 40, represents only a locally limited 

modification of the Kallo syenite area in Kittilä . In it the mineral 

assemblage is, rather exceptionally, to be designated as unakitic . The 

rock has the red colour typical of many hornblende-syenites . The 

thickly tabular plagioclase individuals measure up to 4 mm . They are 

so turbid, throughout containing very much fine micaceous decomposition 

matter, that the optical determination is not possible . As the 

1 ) Loc . cit . analyses N :os 42-46 .

Table 40 . 

Quartz-syenite . Hill of Pahtakoskenmännikkö, 

River, Kittilä . 

Si0 2 

A1 20 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na2 0 

K 20 

P 201 

Ti0 2 

H 2O-';- 

1I 20- 

Analyst 

I 

S.W . of Lainiojoki 

L. Lokka . First published by V. Hackman, 1927, p . 14. 

o Mot. prop . Norm Mode 

62 .15 

15 .07 

2 .34 

3 .11 

0 .05 

2 .09 

2 .s3 

4 .00 

4 .52 

ts . 

1 .23 

1 .14 

0 .00 

10 307 

1533 

147 

433 7 

518 

505 

742 

480 - 

154 

633 

Q 

Or 

Ab 

An \Vo 

Di En 

Hy 

HyIEn 

lHy 

Alt 

11 

11 20 

9.06 

26 .79 

39 .03 

8 .67 

2 .26 

1 .54 

0 .54 

3 .67 

1 .29 

3 .40 

2 .34 

1 .20 

99.79 

Plagioclase An 1 , 

Microcline 

Quartz 

I Hornblende . . . . 

Epidote 

Ore 

Chlorite 

Titanite 

Apatite 

99 .79 Or : Ab : An = 31 .3 :48 .4 : 20 .3 

41 .7 

26 .s 

10.5 

10 .3 

3 .3 

2 .7 

2 .2 

2 .o 

0 .5 

100 .0

Table 41 . 

»Kangosjärvi gneiss» (granitic gneiss rich in iron and lime, belonging 

to the syenite series) . Kangosselkä hill, 

Muonio . 

W . of Lake Kangosjärvi, 

Si0 2 

A120 3 

Fe 20 3 

FeO 

Milo 

M gO 

CaO 

Na 20 

K20 

P20 5 

TiO2 

H 20+ 

H20- 

70.89 

11 .92 

3 .40 

3.06 

0 .10 

0 .10 

2 .97 

3 .73 

2 .58 

0.18 

0.63 

0.21 

0 .05 


Mol. prop . Norm . Mode 

11 756 

1 166 

213 

426 

14 

25 

530 

602 

274 

13 

79 

117 

Q 

Or 

Ab 

An rWo 

DiJEn 

tHy 

Wo 

Mt 

Il 

Ap 

H 2O 

33 .50 

15 .24 

31 .67 

8 .12 

2 .o1 

0.25 

1 .96 

0.27 

4 .93 

1 .20 

0 .42 

0 .26 

99 .83 

Plagioclase An 22 

Quartz 

Microcline 


Ore 

Hedenbergite . . . 

Epidote 

Titanite 

Apatite 

Biotite 

99 .82 ~ Or : Ab : An = 23 .4 : 51 .6 : 25 .o 

36.s 

33.0 

16 .o 

5.5 

4.0 

2 .5 

0.5 

1 .5 

0.4 

0.1 

100.0

Kuva 67 . >Kangosjärven gneissi» . Kangosselkä, 

Kangosjärveltä W., Muonio . Nikolit // . 

Suur . 30 x . 

Fig. 67 . >Kangosidrvi gneiss» (granitic gneiss 

rich in iron and lime, belonging to the syenite 

series) . Kangosselkä hill, W . of Lake Kangosjärvi, 

Muonio . Nicols //. Magn . 30 X . 

The great poverty of magnesia is manifest also by the properties 

of the dark constituents, these being very similar all over the area . 

Pyroxene is clearly a fairly pure hedenbergite, with rather low birefringence 

(ab . 0 .024), and distinctly green in colour . Hornblende 

forms preferably envelopes around the hedenbergite as it does in the 

common syenites . It likewise shows a low birefringence (on an average 

.0 .017), strong absorption colours even up to darkness parallel to y, 

axial angles below 40 ° with a strong dispersion P > v, and the angle 

c : y = 14-15° . A part of hornblende may be lighter in colour, and 

in many cases, also in the Kangosselkä rock, an extremely fine symplectite 

of a green and a colourless mineral (obviously paler hornblende-quartz) 

appears between hornblende and plagioclase . - 

Titanite occurs as rims around the ore grains, and also the very few 

and small, strongly coloured biotite scales are contiguous to the 

opaque constituent . 

In column 4, Table 43, there is another, only more fine-grained and 

considerably more hornblendic variety of the »Kangosjärvi gneiss*,

Table 42 . 

Sodic granodiorite, belonging to the syenite series . Angasvaara hill, 

Si0 2 

Fe00 2 3 

.56 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

11 20 

1 20 5 

TfO ., 

11 2 0-1- 

11,0- 

BaO 

N . E . o f the village o f Suonttajär'vi, Enontekiö . 

68 .26 

1 1 .19 

- 

1 .03 

3 .61 

6 .71 

1 .85 

O .o4 

0 .17 

0 .10 

0 .12 

0 .0 :, 

Mol. prop . 

11320 

1635 

166 

-- 

256 

647 

1082 

196 3 

21 

56 

3 

I 

Analyst P . Eskola . 

I Norm Mode 

Q . . . . . . . . . . . 

An Wo 

Di En 

Hy 

H ,J En 

3 Il 

Mt 

11 

I Ap 

1120 

13.52 

10 .94 

56 .91 

11 .35 

2 .68 

1 .62 

0.91 

0 .96 

0 .54 

0 .31 

0 .32 

0 .10 

0 .22 

100 .33 

I 


i Quartz 

Microcline 


Diopside 

Ore 

Titanite 

Apatite 

100 .91 Or :Ab :An--11 .6 :64 .2 :24 .2 

Table 43 . 

I 

63.s 

14.2 

11 .o 

6.8 

3.3 

0 .6 

0.2 

0.1 

100 .0 

Volumetric analyses (given in weight) of syenites and related rocks of 

W. Lapland . 

1 2 3 4 

Plagioclase . . 38 .5 "\ 11 20-21 51 .5 An,. 39.51 -n20-38 57 .o A 11 : 

Microcline . . 

-3 

4 .0' 22 .5 

- 

20 .0 18 .0 

17-5 

1 .8 

Quartz 

Epidote . . . . 

3 .7 18 .0 

- 

24.0 

-- 

6 .o1 

0 .5 

14 .5 

0 .7 

Diopside . . . . - 0 .6 5 .o' - 

Hornblende 26 .0 5 .5 12 .0 6 .5 10 .0 

Biotite 

Titanite 

Ore 

. . . . 

26 .5 

0 .3 

0 .5 

1 .1 

- 

1 .o 

little 

0 .3 

3 .21 

little) 

0 .5i 

6 .0 

9 .5 

0 .8 

little 

Apatite 0 .5I 0 .41 0 .41 0 .5 0.2 

j 100 .01 100 .01 100 .0' 1004 100 .0 

1 . Grey syenite . Village of Kallo, liittilä . 

2 . Light-grey, gneissose microcline-granodiorite, belonging to the syenite series . At 

Tapokoski Rapid of Muonionjoki River, Enontekiö. 

of 

3 . » Kangosjärvi gneiss», slightly finer than that shown by Table 40 . Immediately E . 

Muonionjoki River, W . of Kangosjärvi, Muonio . 

4. Grey, small-grained syenite . Hill of Kehtosvaara, in the W . part of the area shown 

as gabbro, ab . 10 km. N . N . W. of the village of Sirkka, Kittilä . 

5 . »Suasjärvi granodiorite», the rock in the explanation to the Muonio map sheet de- 

signated as »granodiorite belonging to Hetta granite)), but more probably connected with the 

syenites . S . E. shore of Lake Suasjarvi, Enontekiö .

Table 44 . 

The average composition o f Lapland syenites, compared l% ith syenites and 

diorites in general . 

Average of the 

syenites of Lapland 

(three analyses from Average of Finnish 

Syenite Finland, three, 1'os . diorites (dioritic 

(Daly's average) 39-41 on p . 183 in rocks with SiO . 

Geijer's memoir, 55-66 %, 20 

from Sweden) 

analyses) 

Si0 2 60 .19 60.46 60 .36 

A120 3 16 .28 15.72 16 .70 

Fe203 2 .74 1 2.62 1 .64 

FeO 3 .38 3.62 4 .s8 

MgO 2 .49 2.52 2 .90 

CaO 4.30 4.28 5 .77 

Na 20 3.98 4 .40 3 .47 

i K 20 4.49 4 .07 2 .31 

Ti0 2 0.67 1 .20 0 .83 

H20 1 .16 0 .78 0 .82 

Other const 0 .42 0 .33 0 .32 

1 100 .00 100.00 100 .00

Table 45 . 

Granite (a typical Hetta granite) . Village of Peltovuoma, Enontekiö . 

Si0 2 

A1 2 03 

Fe 20 3 

FeO 

Mn0 

MgO 

CaO 

Na 2 0 

K 20 

P 505 

Ti0 2 

H 20-f- 

H 20- 


o Mol, prop . Norm Mode 

72 .01 

1.4 . 4 

0 .46 

1 .29 

0 .02 

0 .07 

1 .79 

3 .57 

4 .75 

0 .20 

0 .33 

0 .35 

0 .06 

j 11942 

1442 

29 

180 3 

17 

319 

576 

504 

14 

41 

194 

Q 

Or 

Ah 

An 

C JEn 

hIYlHy 

Mt 

11 

Ap 

H20 

28 .87 

28.15 

30 .30 

7 .59 

0 .92 

0 .17 

1 .49 

0 .67 

0 .62 

0.46 

0 .41 

99 .65 

Plagioclase An a , 

Quartz 

Microcline 

Biotite 

Muscovite 

Chlorite 

Magnetite 

Apatite, allanite 

etc 

99 .64 Or : Ah : An = 37 .3 : 42 .6 : 20 .1 

38 .o 

29 .0 

25 .0 

3 .8 

2 .5 

0 .e 

0 .5 

0 .6 

100 .0

v Table 46 . 

Granite (Nattanen granite) . Nattastunturit fells, near Lake 

Analyst Einar A . 

Sukkulalampi, Sodankylä . 

0 . Nordenswan . First published 

1928, pp . 9-10. 

by the author, 

Si0 2 

A1 203 

Fe 20 3 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P 205 

'110 2 

H 2O+ 

H 20- 


72 .x2 

13 .66 

1 .30 

1 .22 

0 .03 

0 .39 

1 .10 

3 .45 

5 .oo 

0 .14 

0 .55 

0.35 

0.06 

12 1 076 

337 

81 

170 4 

97 

196 

557 

531 

10 

69 

194 

Q 30 .76 

Or 29 .64 

Ab 29 .30 

An 

4.55 

C 

0 .88 

H JEn 0.98 

y Hy 0 .32 

Mt 1 .88 

11 

1 .05 

Ap 0 .33 

H 30 0 .41 

100 .10 

I Plagioclase An 21 

Quartz 

Microcline 

Muscovite 

Biotite 

Ore 

Chlorite 

Apatite, allanite, 

titanite, and 

zircon 

100 .07 j Or : Ab : An = 42.5 :44.5 :13. o 

33 .5 

30 .7 

24 .7 

4.6 

3.2 

2 .o 

0.5 

0.8 

100 .o

Table 47 . 

Granite . Isovaara hill, ab . 3 km . W .S . W . of the church, Kittilä . 

S '02 

A1 20 3 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na 20 

K 20 

P,05 

TiO 2 

H 20+ 

H 20- 

Analyst L. Lokka . First published by V . Hackman, 1927, p . 12. 

73 .35 

13 .5s 

1 .04 

0 .66 

0 .02 

0 .43 

1 .49 

3 .78 

4 .38 

0 .03 

0 .68 

0 .22 

0 .09 

99 .75 


1 1 329 

65 

92 3 

107 

266 

610 

465 2 

85 

122 

I 

11 Q 

Or 

Ab 

An 

JWo 

Di En 

En 

Alt 

Hem 

11 

Ap 

H 3O 

30.72 

25 .90 

32 .09 

7.08 

0.06 

0.05 

1 .03 

0.23 

0 .88 

1 .29 

0.07 

0 .31 

99 .77 

j Plagioclase An,, 

' Quartz 

Microcline 

Biotite 

Muscovite 

Magnetite 

Titariite 

Other accessories 

Or : Ah : An - 35.o : 45 .9 :19 .1 

37.7 

31 .s 

21 .8 

3.7 

2 .5 

1 .3 

1 .3 

0 .2 

100 .0 

!

Table 48 . 

Aplitic granite . Pitkänkoskenvaara hill, S . of the village of 

.Teesiä, Sodankylä . 

Analyst L. Lokka. First published by L . Lokka, 1934, pp. 56-57 . N :o 282 . 

I 

Mol. prop . _Norm Mode 

SiO" 

A1 203 

Fe 203 

FeO 

MnO 

MgO 

CaO 

Na20 

K 20 

P20 5 

Ti0 2 

H 2O+ 

H 20- 

78 .97 

11 .70 

0 .32 

0 .14 

0 .01 

0 .17 

0 .38 

3 .73 

3 .85 

0 .02 

0 .11 

0 .39 

0 .08 

13 093 

1145 

20 

20 1 

42 

68 

602 

409 1 

14 

217 

Q 

Or 

Ab 

An 

C 

En 

Mt 

Hem 

II 

Ap 

H 3O 

41 .35 

22 .83 

31 .67 

1 .78 

0 .72 

0 .42 

0 .17 

0 .20 

0 .21 

0 .04 

0 .47 

99.80 

Quartz 41 .s 


Microcline 

Muscovite 

Biotite 

Allanite, apatite, 

and ore 

99 .87 Or : Al) : An = 38 .o : 56 .0 : 6 .o 

33 .5 

19 .s 

3 .8 

1 .3 

0 .4 

100 .0

Kuva 1 . Raututuntureita granuliittialueella 10--15 km Laanilasta SE, keskimääräinen lakikorkeus n . 500 m . 

Fig . 1 . Aspect of the gently-shaped Raututunturit fells, rising slightly above 500 m ., 10--15 km. S . E . of Laanila, built up of 

the rocks of the Wranulite Series> . 

Kuva 2 . Loivapiirteistä pinnanmuodostusta granuliittialueella Sotajoen-Tolosjoen välillä, n . 280 m korkeudella . 

Fig . 2 . View of an upland peneplain on the granulite area, between Sota joki and Tolosjoki Rivers, at an elevation of 

about 280 m.

Kuva 1 . Kumputunturi idästä, Porkoselta nähtynä, välissä Pahtavaara . Korkea selänne Kumputunturista oikealle käsittää 

tunturista N-NW jatkuvat »laet> . 

Fig . 1 . View of Kumputunturi, the type locality of the >Kumpu quartzite>, from Porkonen hill in the E . The lower ground 

consists essentially of Kittild greenstones, the foreground and the ridge in the middle distance (Pahtavaara) are largely built 

up of jasper quartzite and of the accompanying iron ore . 

Kuva 2 . Pallastunturi idästä, Raattaman kylästä nähtynä . 

Fig . 2 . The amphibolitic fell massif of Pallastunturi, the highest mountain group in the area mapped (most of the summits 

lying at altitudes between 700 and 800 m .), seen from the E .

Kuva 1 . Näköala Yllästunturin Varkaankurua alas (pohjoiseen) . Kurun suusta oikealle tunturin sivulaki Kellostapuli ; 

tämän ja tunturin välistä kohoavat esiin Kesankitunturi ja taempaa Lainiotunturi Kellostapulin sivuitse näkyy osia 

Kukastunturista, Akäskerosta ja Pyhätunturista . 

Fig. 1 . Looking down (to the N .) the most prominent valley on the N . slope of Yllästunturi . The hills to the right of the 

stream direction are Kellostapuli (a summit adjoining Yllästunturi), Kesankitunturi, and Lainiotunturi . A small ledge of 

conglomerate is found in the stream bed about at the tree-line . Schists belonging to an older complex than the quartzite of 

the fells follow downward from it . 

Kuva 2 . Korkeat kvartsiittitunturit Kolarin-Muonion- Kittilän rajaseudussa, Akäslompolon kylästä nähtyinä . Vasem 

malta Lainio-, Kesanki- ja Yllästtm.turi, viimemainittujen välissä Kesankijärven laakso . 

Fig . 2 . View of the quartzite fells E. of the village of Äkäslompolo, Kolari . From the left the fells are : Lainiotunturi 

Kesankitunturi, and Yllästunturi, between the latter there is a low-lying, steep-sided valley of a tectonic nature in whicl 

there is a narrow lake .

Kuva 1 . Kittilän kirkonkylästä pohjoiseen . Kumpukvartsiitista rakentuneita vaaroja ja tuntureita näkyvissä : Aakenustunturi 

(osaksi, vasemmassa reunassa), Aakenusvaara (kirkosta vasemmalle), Pyhä-, Kätkä- ja Levitunturi, Taalovaara, 

Akanvalkko . Etuala n . 200 m korkealla . 

Fig . 1 . Looking north from Kittilä church village . All the >fells> and lower hills in the distance consist of Kumpu quartzite . 

Aakenustunturi partly visible on the left, Kätkätun .turi in the middle, with the steeper Levitunturi to the right; the flat foreground 

lies at an altitude of ab . 200 mn . 

Kuva 2 . Näköala Torvisen kylän kummulta S-Sodankylässä N-NW . Keskipaikoilla taustassa graniittinen Käyräsvaara, 

vasemmalla Juppuravaara . Alavampien paikkojen korkeus n . 180 m . 

Fig . 2 . View of a typical flat country in S . Sodankylä, a few granitic hills rising above marshy depressions which lie at an 

altitude of ab . 180 m . above the sea .

286 

Inclinahon of Fhe pifch 

in degrees 

MERKKIEN SELITYS . - LEGEND . 

1 . Enimmäkseen järjestymättömiä punaisia ja karkeahkoja graniitteja . 

Almost massive granites, mostly coarse-grained and red in colour. 

Kumpu-Oraniemi-muodostuman kvartsiitteja . 

Quarzites of the Kumpu-Oraniemi sedimentary series . 

3 . Kumpu-Oraniemi-muodostuman kvartsiittisia j a » lepti.ittisiä > liuskeita 

sekä aluminiumrikkaita kiilleliuskeita . 

Quarzitic, >leptitic> and aluminium-rich mica shists of the Kumpu-Oraniemi 

sedimentary series . 

4 . Länsi-Lapin syeniittisarja . 

The syenite series of W . Lapland . 

5 . Gabroa ja dioriittia sekä granuliittimuodostuman heikosti järjestynyttä 

charnockiittia ja noriittia . 

Gabbro and diorite with slightly gneissose charnockite and norite of the 

granulite formation . 

6 . Gneissigraniittia ja graniittigneissiä sekä Hetan tyyppistä graniittia. 

Gneissose granite and granitic gneiss including the granites of the Hetta type . 

7 . Granuliitteja sekä granuliittimuodostuman rajakivilajeja, sekä erillisiä 

suonigneissejä . 

Granulites and rocks of the marginal zone of the granulite formation with 

separate veined gneisses. 

8 . Vihreäkiviä, amfiboli- ja amfiboli-kloriitti-kiviä sekä amfiboliitteja . 

Greenstones, amphibole- or amphibole-chlorite rocks and amphibolites. 

9 . Lapponium-muodostuman kvartsiittisia ja >leptiittisiä» liuskeita sekä 

kiilleliuskeita . Tuntsan-Savukosken muodostuma . 

Lapponian quarzitic, »leptitic> and mica Mists . The Tuntsa-Savukosk? . 

series . 

10 . Lapponium-muodostuman kvartsiitteja . 

Lapponian quarzites . 

rr 

horizontal 

5° 

10° 

15° 

20° 

25° 

30° 

35° 

40° 

45° 

50° 

55° 

and more

Suomen Geologisen Yleiskartan 1 : 400 000 lehtijako 

Numeroilla 1-37 merkityt ruudut Etelä-Suomessa ovat aikaisemmin kaavassa 

1 : 200 000 julkaistuja lehtiä, joiden alueelta tullaan myös valmistamaan samanlaiset 

geologiset yleiskartat kuin muusta osasta maata .

GEOLOGINEN YLEISKARTTA - arkisto.gsf.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?