a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut

Elina Stolt (toim.) 

Paistunturin erämaa-alueen ja 

Kevon luonnonpuiston luonto, 

käyttö ja paikannimistö 

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 161

Elina Stolt 

Metsähallitus 

Lapin luontopalvelut 

PL 36 

99801 Ivalo 

elina.stolt@metsa.fi 

Kansikuva: Matti Mela 

Översättning: Cajsa Rudbacka-Lax 

Jurgâlus: Ilmari Mattus 

Jorgalus: Jouni A. Vest 

© Metsähallitus 2006 

ISSN 1235-6549 

ISBN 952-446-522-1 (nidottu) 

ISBN 952-446-523-X (pdf) 

Edita Prima Oy, Helsinki 2006

Elina Stolt (toim.) 

Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon 

luonnonpuiston luonto, käyttö ja 

paikannimistö

KUVAILULEHTI 

JULKAISIJA Metsähallitus JULKAISUAIKA 15.12.2006 

TOIMEKSIANTAJA Metsähallitus HYVÄKSYMISPÄIVÄMÄÄRÄ 

LUOTTAMUKSELLISUUS Julkinen DIAARINUMERO 

SUOJELUALUETYYPPI/ 

SUOJELUOHJELMA 

erämaa-alue, luonnonpuisto, soidensuojelualue 

ALUEEN NIMI Paistunturin erämaa-alue, Kevon luonnonpuisto 

NATURA 2000-ALUEEN 

NIMI JA KOODI 

ALUEYKSIKKÖ Lapin luontopalvelut 

Paistunturin erämaa FI1302003, Kevo FI1302001, Pieran Marin jänkä FI1300207, Hanhijänkä- 

Pierkivaaranjänkä FI1300206 

TEKIJÄ(T ) Elina Stolt (toim.) 

JULKAISUN NIMI Paistunturin Erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston luonto, käyttö ja paikannimistö 

TIIVISTELMÄ Tässä perusselvityksessä esitellään Utsjoen ja osittain Inarin kuntien puolella sijaitsevan Paistunturin erämaaalueen 

ja Utsjoen kunnan puolella sijaitsevan Kevon luonnonpuiston luontoa, historiaa, käyttöä ja 

paikannimistöä. Paistunturin erämaa-alue on Suomen kahdestatoista erämaasta neljänneksi suurin; pintaalaltaan 

156 700 hehtaaria. Kevon luonnonpuisto on maamme luonnonpuistoista suurin, sen pinta-ala on 

70 710 hehtaaria. Nämä alueet muodostavat yhdessä niiden ympärillä sijaitsevien soidensuojelualueiden kanssa 

noin 250 000 hehtaarin suojelualuekokonaisuuden. Alueet kuuluvat Natura 2000 -verkostoon. 

Paistunturin ja Kevon alue on paikkakuntalaisille tärkeä poronhoito-, riekostus-, kalastus- ja virkistyspaikka. 

Alueella laiduntavat porojaan Paistunturin paliskunta sekä paikoin Kaldoaivin, Muddusjärven ja 

Muotkatunturin paliskunnat. 

Alueen tyypillisintä maastoa ovat tunturikankaat ja -koivikot sekä palsasuot. Erämaan keski- ja pohjoisosan 

loivapiirteistä tunturiylänköä halkovat syvät jokilaaksot, jotka tuovat oman haasteensa poronhoidolle. 

Eteläosassa maisemaa hallitsevat Kaamasjoki ja sitä ympäröivät laajat suoalueet. 

Kevon kanjoni sivukuruineen on yksi Utsjoen mielenkiintoisimmista ja vaikuttavimmista tutkimus- ja 

retkeilykohteista. Sen järjestelmällinen kasvikartoitus aloitettiin vuonna 1954. Kanjoni on yksi merkittävimmistä 

ja monipuolisimmista uhanalaisten kasvien esiintymispaikoista Inarin Lapissa. 

Paistunturin alueen eläimistö on tyypillistä tunturilajistoa, kuten myyriä, sopuleita sekä niitä syöviä petoja. 

Riekko elää tunturikoivikoissa ja jokivarsissa ja kapustarinta suoja tunturialueilla. Paistunturi on vanhaa 

naalialuetta, ja tiettävästi viimeisin naalin pesintä tapahtui juuri Paistunturin erämaassa. Kalalajistolle on 

luonteenomaista lohensukuisten kalalajien runsaus ja monimuotoisuus sekä särkikalojen puuttuminen mutua 

lukuun ottamatta. Alueella tavataan 12 luontaista kalalajia. 

Retkeily painottuu Kevon reitille sekä Kuoppilasjärven alueelle. Kävijälaskurien perusteella Kevon reitin vaelsi 

vuonna 2001 noin 4 500 henkilöä. Reitin eteläpäässä Sulaojalla vieraili noin 10 000 henkilöä ja pohjoispäässä 

Kenesjärvellä noin 5 500 henkilöä. Alueella tehtiin kävijätutkimus vuonna 2002. Sen perusteella kävijät olivat 

pääosin tyytyväisiä alueen palvelurakenteisiin. Eniten kävijöitä häiritsi alueen kuluneisuus ja kävijämäärät 

vilkkaana aikana. 

Muihin erämaihin verrattuna Paistunturi–Kevo-alueen paikannimitiheys on melko suuri. Pohjoissaamenkielisiä 

paikannimiä esiintyy pitkälti toistatuhatta ja inarinsaamenkielisiä nimiä lähes 200. Lisäksi esiintyy useita 

kymmeniä erilaisia suomennettuja ja saamennettuja nimiä. 

AVAINSANAT erämaa-alue, luonnonpuisto, porotalous, eläimet, kasvillisuus, retkeily, paikannimistö 

MUUT TIEDOT 

SARJAN NIMI JA NUMERO Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 161 

ISSN 1235-6549 ISBN (NIDOTTU) 

ISBN (PDF) 

952-446-522-1 

952-446-523-X 

SIVUMÄÄRÄ 276 s. KIELI suomi 

KUSTANTAJA Metsähallitus PAINOPAIKKA Edita Prima Oy 

JAKAJA Metsähallitus, luontopalvelut HINTA 20 euroa

PRESENTATIONSBLAD 

UTGIVARE Forststyrelsen UTGIVNINGSDATUM 15.12.2006 

UPPDRAGSGIVARE Forststyrelsen DATUM FÖR GODKÄNNANDE 

SEKRETESSGRAD Offentlig DIARIENUMMER 

TYP AV 

SKYDDSOMRÅDE/ 

SKYDDSPROGRAM 

ödemarksområde, naturreservat, myrskyddsområde 

OMRÅDETS NAMN Paistunturi ödemarksområde, Kevo naturreservat 

NATURA 2000 

-OMRÅDETS NAMN OCH 

KOD 

Paistunturi ödemark FI1302003, Kevo FI1302001, Pieran Marin jänkä FI1300207, Hanhijänkä- 

Pierkivaaranjänkä FI1300206 

REGIONAL ENHET Lapplands naturtjänster 

FÖRFATTARE Elina Stolt (red.) 

PUBLIKATION Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston luonto, käyttö ja paikannimistö 

Paistunturi ödemarksområde och Kevo naturreservat; natur, användning och ortnamnsbestånd 

SAMMANDRAG I denna grundläggande utredning presenteras Paistunturi ödemarksområde, som är beläget i Utsjoki kommun 

och delvis i Enare kommun, och Kevo naturreservat, som är beläget i Utsjoki kommun, samt områdenas natur, 

historia, användning och ortnamnsbestånd. Paistunturi ödemarksområde är det fjärde största av de tolv 

ödemarksområdena i Finland; arealen är 156 700 hektar. Kevo naturreserverat är det största naturreservatet i 

vårt land, dess areal är 70 710 hektar. Tillsammans med de omkringliggande myrskyddsområdena utgör dessa 

områden en ungefär 250 000 hektar stor skyddsområdeshelhet. Områdena hör till nätverket Natura 2000. 

Paistunturi och Kevo är viktiga renskötsel-, ripsnarnings-, fiske- och rekreationsområden för 

lokalbefolkningen. I området betar Paistunturi renbeteslags samt på vissa ställen Kaldoaivi, Muddusjärvi och 

Muotkatunturi renbeteslags renar. 

Den för området mest typiska terrängen består av fjällmoar och fjällbjörskogar samt palsamyrar. Den flacka 

fjällplatån i ödemarkens mellersta och norra del genomkorsas av djupa älvdalar, som innebär en särskild 

utmaning för renskötseln. I söder domineras landskapet av Kaamasjoki med omgivande vidsträckta 

myrområden. 

Kevo-kanjonen med sina sidoraviner utgör ett av de intressantaste och mest imponerade forskningsobjekten 

och utfärdsmålen i Utsjoki. En systematisk kartläggning av dess flora påbörjades 1954. Kanjonen är en av de 

viktigaste och mångsidigaste förekomstplatserna för hotade växter i Enare lappmark. 

Faunan i Paistunturi-området omfattar typiska fjällarter, t.ex. sorkar och lämlar samt rovdjur som äter dem. 

Ripan lever i fjällbjörkskogarna och i älvdalarna och ljungpiparen i myr- och fjällområdena. Paistunturi är ett 

gammalt fjällrävsområde och de senaste kända fjällrävsungarna föddes just i Paistunturi ödemark. Typiskt för 

fiskarterna är ett stort antal laxfiskar samt avsaknaden av karpfiskar förutom elritsan. I området påträffas 12 

naturliga fiskarter. 

Friluftslivet riktar sig i huvudsak mot lederna i Kevo samt Kuoppilasjärvi-området. Räknarna ger vid handen 

att 2001 vandrade ungefär 4500 personer längsmed Kevoleden. Sulaoja i den södra ändan av leden hade 

ungefär 10 000 besökare och Kenesjärvi i norr ungefär 5 500 besökare. En undersökning om besökarna i 

området gjordes 2002. Enligt den är besökarna i huvudsak nöjda med servicekonstruktioner i området. 

Besökarna stördes mest av slitaget på området och det stora antalet besökare under den livligaste säsongen. 

Jämfört med andra ödemarker är ortnamnstätheten ganska stor i Paistunturi-Kevo-området. Antalet 

nordsamiska ortnamn är långt över tusen medan det finns nästan 200 enaresamiska namn. Dessutom 

förekommer flera tiotals förfinskade och församiskade namn. 

NYCKELORD ödemarksområde, naturreservat, renskötsel, fauna, flora, friluftsliv, ortnamnsbestånd 

ÖVRIGA UPPGIFTER 

SERIENS NAMN OCH 

NUMMER 

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 161 

ISSN 1235-6549 ISBN (HÄFTAD) 

ISBN (PDF) 

SIDANTAL 276 s. SPRÅK 

952-446-522-1 

952-446-523-X 

finska 

FÖRLAG Forststyrelsen TRYCKERI Edita Prima Oy 

DISTRIBUTION Forststyrelsen, naturtjänster PRIS 20 euro

GOVVIDANSIIDU 

ALMMUSTUHTTI Meahciráđđehus ALMMUSTUHTTINÁIGI 15.12.2006 

DOAIBMANADDI Meahciráđđehus DOHKKEHANBEAIVEMEARRI 

LUHTOLAŠVUOHTA Almmolaš DIÁRANUMMIR 

SUODJANGUOVLOTIIPA/ 

SUODJALANPROGRÁMMA 

meahcceguovlu, luonddumeahcci, jekkiidsuodjalanguovlu 

GUOVLLU NAMMA Báišduoddara meahcceguovlu, Geavu luonddumeahcci 

NATURA 2000-GUOVLLU 

NAMMA JA KODA 

GUOVLOOVTTADAT Lappi luonddubálvalusat 

Báišduoddara meahcceguovlu FI1302003, Geavvu FI1302001, Piera Márjjá jeaggi FI1300207, 

Čuonjájeaggi-Bierggevárjeaggi FI1300206 

DAHKKI(T) Elina Stolt (doaim.) 

ALMMUSTUHTTIMA Báisduoddara meahcceguovllu ja Geavu luonddumeahci luondu, geavaheapmi ja báikenamat 

NAMMA 

ČOAHKKÁIGEASSU Dán vuođđočielggadusas ovdanbuktojit Báišduoddara meahcceguovllu (Ohcejoga gielda, muhtun muddui 

Anára bealde) ja Geavu luonddumeahci (Ohcejoga gielda) luondu, historjá, geavaheapmi ja báikenamat. 

Báišduoddara meahcceguovlu lea Suoma guovttenuppelot meahcceguovllus njealjádin stuorámus (viidodat 

156 700 hektára). Geavu luonddumeahcci lea Suoma luonddumehciin stuorámus (viidodat 70 710 

hektára). Dát guovllut hábmejit ovttas daid birastahtti jekkiidsuodjalanguovlluiguin sullii 250 000 hektára 

viidosaš suodjalanguovloollisvuođa. Guovllut gullet Natura 2000 -fierpmádahkii. 

Báišduoddara ja Geavu guovlu leat báikegoddelaččaide dehálaš boazodoallo-, rievssatbivdo-, guolástan- ja 

virkkosmanbáiki. Guovllus dollet bohccuideaset Gálddoaivvi ja báikkuid Gálddoaivvi, Muttošjávrri ja 

Muotkeduoddara bálgosat. 

Guovllus leat eanaš duottarguolbanat, lagešeatnamat ja balsajeakkit. Meahcceguovllu guovddášosiin ja 

davágeahčen njoaiddos duottarguovlluid luddejit čiekŋalis johkarokkit, mat dagahit iežaset hástalusa 

boazodollui. Máttageahčen hui guovddážis lea Gámasjohka ja dan birastahtti viiddis jeaggeguovllut. 

Geavvoroggi oktan oalgeávžžiiguin lea okta mávssoleamos dutkan- ja vánddardanbáikkiin Ohcejogas. Dan 

šattuid kártegohte 1954:s. Mihtilmas duottaršlájaid lassin Geavvoroggi lea áitatvuloš šattuid okta 

mávssoleamos gávdnonbáikkiin Anára Sámis. 

Báišduoddara guovllu eallit leat mihtilmas duottaršlájat, dego muolddahat, goddesáhpánat ja daid borri 

spiret. Rievssat eallá lagešeatnamiin ja johkaguorain. Bihčosa deaivá jeagge- ja duottarguovlluin. 

Báišduottar lea dološ njállaguovlu, ja várra maŋimuš njálla lea bessen aiddo Báišduoddara 

meahcceguovllus. Luosasogalaš guollešlájat leat máŋggaláganat. Geađgenoarsa lea áidna searggeguolli. 

Guovllus gávdnojit 12 eamiguollešlája. 

Vánddardeapmi dáhpáhuvvá eanaš Geavu johtolaga mielde ja Goahppelašjávrri guovlluin. Gallestallilohkki 

mielde Geavu johtolaga vánddardedje 2001:s sullii 4 500 olbmo. Johtolaga álggogeahčen Suttesádjagis fitne 

sullii 10 000 olbmo ja davágeahčen Ganešjávrris sullii 5 500 olbmo. Guovllus dahkkojuvvui 

gallestallidutkamuš 2002:s. Dan vuođul gallestallit ledje eanaš duhtavaččat guovllu bálvalanrusttegiidda. 

Eanemus gallestalliid heađuštii guovllu gollan ja alla gallestallilogut dalle buot ealaskeamos áigge. 

Eará meahcceguovlluid ektui Báišduottar-Geavvu -guovllu báikenammadávjodat lea viehka stuoris. 

Davvisámegielat báikenamat leat mealgat badjel duhát ja anárašgielat báikenamatge lagabui 200. Dasa 

lassin leat moanat logit sierralágan suoma- ja sámegillii jorgaluvvon namat. 

ČOAVDDASÁNI 

EARÁ DIEĐUT 

meahcceguovlu, luonddumeahcci, boazodoallu, eallit, šattut, vánddardeapmi, báikenamat 

RÁIDDU NAMMA JA 

NUMMIR 


ISSN 1235-6549 ISBN (NJAĐĐON) 952-446-522-1 

ISBN (PDF) 

952-446-523-X 

SIIDOLOHKU 276 s. GIELLA suomagiella 

GOASTTIDEADDJI Meahciráđđehus PRENTENBÁIKI Edita Prima Oy 

JUOHKKI Meahciráđđehus, luonddubálvalusat HADDI 20 euro

VALDÂTTÂLLÂMSIJO 

ALMOSTITTEE Meccihaldâttâs ALMOSTITTEMÄIGI 15.12.2006 

TOOIMÂNPIEIJEE Meccihaldâttâs TUHHIITTEMPEIVIMEERI 

LUÁTTÁMUŠLÂŠVUOTÂ Almolâš DIAARNUMMEER 

SUOJÂLEMKUÁVLUTIJPPÂ/SU 

OJÂLEMOHJELM 

meccikuávlu, luándumecci, jegijsuojâlemkuávlu 

KUÁVLU NOMMÂ Paištuoddâr meccikuávlu, Kiävu luándumecci 

NATURA 2000-KUÁVLU 

NOMMÂ JÁ KOODI 

KUÁVLUOHTÂDÂH Laapi luándupalvâlusah 

Paištuoddâr meccikuávlu FI1302003, Kiävu FI1302001, Peerrumämmirjeggi FI1300207, Čuánjájeggi- 

Piergivärjeggi FI1300206 

RÄHTEE(H ) Elina Stolt (toim.) 

OLGOSADALDUU NOMMÂ Paištuoddâr meccikuávlu já Kiävu luándumeecci luándu, kevttim já päikkinoomah 

ČUÁKÁNKIÄSU Taam vuáđučielgiittâsâst oovdânpuáhtojeh Ucjuv já uásild Aanaar kieldâpiälááš Paištuoddâr meccikuávlu já 

Uvjuv kieldâpiälááš Kiävu luándumeecci luándu, historjá, kevttim já päikkinoomah. Paištuoddâr meccikuávlu 

lii Suomâ kyehtnubálov meccikuávlust niäljádin stuárráámus; vijđoduvvâs peeleest 156 700 hehtaarid. Kiävu 

luándumecci lii Suomâ luándumeeccijn stuárráámus, ton vijđodâh lii 70 710 hehtaarid. Tah kuávluh toohâv 

oovtâst toi pirrâs jegijsuojâlemkuávluiguin suullân 250 000 hehtaar suojâlemkuávluolesvuođâ. Kuávluh kuleh 

Natura 2000 -viärmádâhân. 

Paištuoddâr ja Kiävu kuávlu lii päikkikodálijd tergâdis puásuituálu-, riävskápivdem-, kyelipivdem- já 

virkosmittemkuávlu. Tobbeen kuáđutteh poccuidis Paištuoddâr paalgâs sehe pááihui Kaalduáivi, Mudusjäävri 

já Myeđhituoddâr palgâseh. 

Kuávlu tijpâlumos mecci lii tuodârkuolbâneh já -suáhivyevdih sehe ollâpolsâjeegih. Meccikuávlu koskâ- já 

taveuási njuáidus tuodârpajosijd luádduh jieŋâlis juhâleveh, moh pyehtih jieijâs hástusis puásuituálun. 

Máddááuási enâduv haldâšeh Kaamâsjuuhâ já tom pirâstittee vijđes jeggikuávluh. 

Kiävu ävži uálgikurâidiskuin lii ohtâ Ucjuv mielâkiddiivumosijn já hormišumosijn tutkâmuš- já 

vandârdemčuásáttâsâin. Ton oorniglâš šaddokarttim algâttui ive 1954. Tijpâlâs tuodâršlajâstuv lasseen Kiävu 

ävži lii ohtâ merhâšitteemusâin já maaŋgâpiälásumosijn áštuuvuálááš šadoi tiettumsoojijn Aanaar Säämist. 

Paištuoddâr kuávlu elleenääli lii tijpâlâš tuodâršlajâstâh, tegu säpligeh, kozzâsäpligeh sehe taid pivdee piäđuh. 

Riävská iälust tuodârlaajižijn já juhâpiälláin. Piiččus kuáhtáá jeggi- já tuodârkuávluin. Paištuodâr lii oovdis 

njalâkuávlu, já tiäđuimield majemuš njaalâ pessim tábáhtui eidu Paištuoddâr meccikuávlust. Kyelinaalijd kulá 

luosâsuhâlâš kyelišlaajâi valje já maaŋgâhámásâšvuotâ sehe siergikuolij váilum eereeb vollâsáá. Kuávlust láá 

12 luándulâš kyelišlaaijâd. 

Vandârdem čuácá iänááš Kiävu kiäinun sehe Goahppelašjávri kuávlun. Jotteerekinistei vuáđuld Kiävu kiäinu 

vajâldii ive 2001 suullân 4 500 olmožid. Kiäinu máddáákeččin Suttesája lunne ellii suullân 10 000 olmožid já 

taavaakeččin Kenišjäävrist suullân 5 500 olmožid. Kuávlust tohhui jotteitutkâmuš ive 2002. Ton vuáđuld 

jotteeh lijjii iänááš tuđâvááh kuávlu palvâlemráhtusáid. Enâmustáá jotteid hemâdij kuávlu nuuhâm já 

jotteimereh livkkáás ääigi. 

Eres meccikuávloid verdittijn Paištuodâr–Kiävu-kuávlu päikkinommâsaahâdvuotâ lii viehâ styeres. 

Orjâlâškielnoomah láá pyereest-uv nube tuháttân já anarâškielnoomah aldasáid 200. Lasseen láá maŋgalov 

jieškote-uvlágáneh suomâkielân já sämikielân jurgâlum noomah. 

ČOOVDÂSÄÄNIH meccikuávlu, luándumecci, puásuituálu, elleeh, šadolâšvuotâ, vandârdem, päikkinoomah 

ERES TIÄĐUH 

KUÁLLUS NOMMÂ JA 

NUMMEER 


ISSN 1235-6549 ISBN (NJOOĐĐUM) 

ISBN (PDF) 

SIJĐOMEERI 276 s. KIELÂ 

952-446-522-1 

952-446-523-X 

suomâ 

KUÁSTIDEIJEE Meccihaldâttâs TEDDILEMSAJE Edita Prima Oy 

JYEHHEE Meccihaldâttâs, luándupalvâlusah HADDE 20 evrod

Esipuhe 

Erämaalaki (62/1991) velvoittaa Metsähallituksen 

laatimaan erämaa-alueille hoito- ja käyttö-suunnitelmat. 

Suunnittelun tueksi Metsähallituksessa 

kootaan kunkin erämaa-alueen elollisesta ja elottomasta 

luonnosta työn kannalta keskeisin tieto. 

Tämä julkaisu sisältää Paistunturin erämaa-alueelta 

sekä Kevon luonnonpuistosta laaditut tutkimukset 

ja selvitykset. 

Paistunturin erämaa-alue ja Kevon luonnonpuisto 

on yhdeksäs erämaa- ja luonnonsuojelualuekokonaisuus, 

jolle Metsähallitus on laatinut 

tällaisen perusselvityksen. Selvitykset on tähän 

mennessä laadittu seuraavista erämaa-aluekokonaisuuksista: 

Hammastunturin erämaa-alue, 

Kaldoaivin erämaa-alue ja Sammuttijängän–Vaijoenjängän 

soidensuojelualue, Kemihaaran erämaa-alue, 

Käsivarren erämaa-alue, Lemmenjoen 

kansallispuisto, Pöyrisjärven erämaa-alue ja siihen 

liittyvät soidensuojelualueet, Tarvantovaaran erämaa-alue 

ja Lätäsenon–Hietajoen soidensuojelualue 

sekä Vätsärin erämaa-alue. Julkaisumuodot 

ovat hieman vaihdelleet, mutta suurin osa selvityksistä 

on julkaistu tässä Metsähallituksen julkaisusarjassa. 

Selvitysten laatimiseen on osallistunut useita 

asiantuntijoita. Alueen geologisen kuvauksen ovat 

tehneet Peter Johansson ja Vesa Perttunen Geologian 

tutkimuskeskuksesta. Muinaisjäännöksiä 

on kuvannut Taarna Valtonen. Unto Laine ja Yrjö 

Mäkinen Turun yliopistosta sekä Saara Tynys 

Metsähallituksesta ovat laatineet selvityksen kasvillisuudesta 

ja kasvistosta. Nisäkässelvityksen on 

laatinut Matti Mela Metsähallituksesta. Linnustoselvityksen 

ovat tehneet Olli Osmonen Metsähallituksesta, 

Lasse Iso-Iivari Turun yliopiston Lapin 

tutkimuslaitos Kevolta ja Juha Sihvo Metsähallituksesta. 

Metsästyksestä ja riistanhoidosta sekä 

porotaloudesta on kirjoittanut Kimmo Gröndahl 

ja luvut kalavesien hoito ja kalastus Markku Seppänen 

Metsähallituksesta. Nimistöselvityksen on 

laatinut Ilmari Mattus. Kasvillisuuskartan on toteuttanut 

Juha Sihvo Metsähallituksesta ja muut 

kartat on laatinut Kimmo Gröndahl. Osoitan 

heille kaikille parhaat kiitokseni. Itse olen kirjoittanut 

alueen vesistöistä, luonnontilaisuudesta ja 

luonnonsuojelullisesta merkityksestä, porotaloudesta, 

riistanhoidosta, keräilytaloudesta, virkistyskäytöstä 

ja luontomatkailusta, riistanhoidosta 

ja metsästyksestä, liikenteestä ja kulkuyhteyksistä 

sekä asutuksesta, maanvuokrauksesta ja käyttöoikeuksien 

luovutuksesta. 

Jotkut asiantuntijoiden laatimat tekstit sisältävät 

kirjoittajien omia kannanottoja. Ne on 

säilytetty, koska ne tuovat esiin asiantuntijoiden 

tärkeinä pitämiä asioita. Kannanotot on kuitenkin 

pidettävä erillään Metsähallituksen laatimista 

suunnitelmista. 

Erämaa-alueilta aikaisemmin laaditut perusselvitykset 

ovat vaikuttaneet tämänkin teoksen 

rakenteeseen ja sisältöön. 

Tässä julkaisussa käytetään paikannimistä 

ensisijaisesti niiden suomenkielisiä vakiintuneita 

nimiä uusimpien 1990-luvun topografikarttojen 

mukaisesti. Jos paikalla ei ole vakiintunutta 

suomenkielistä nimeä, käytetään saamenkielistä 

nimeä. 

Elina Stolt 

Metsähallitus 

Lapin luontopalvelut

Sisällys 

Esipuhe ...............................................................................................................................7 

1 Johdanto ........................................................................................................................11 

2 Geologia ........................................................................................................................14 

2.1 Alueen korkeussuhteet ja yleiskuvaus .......................................................................... 14 

2.2 Kallioperä ....................................................................................................................... 17 

2.3 Jääkaudet ja maaperän synty ....................................................................................... 19 

2.4 Jääkauden lopussa syntyneet maaperämuodot .......................................................... 22 

2.5 Jääkauden jälkeiset tapahtumat .................................................................................. 25 

3 Vesistöt ..........................................................................................................................31 

3.1 Johdanto ........................................................................................................................ 31 

3.2 Vesistöaluejako .............................................................................................................. 31 

3.3 Vesistöjen yleispiirteet ................................................................................................... 31 

3.4 Veden laatu .................................................................................................................... 33 

3.5 Veden laatuun vaikuttavat tekijät ................................................................................ 33 

3.6 Vesien kalantuottokyky ................................................................................................. 34 

3.7 Vesipuitedirektiivi .......................................................................................................... 34 

4 Luontotyypit ja biotoopit .............................................................................................35 

4.1 Vedet .............................................................................................................................. 35 

4.2 Suot ................................................................................................................................. 36 

4.3 Metsät ............................................................................................................................. 36 

4.4 Tunturipaljakka .............................................................................................................. 36 

4.5 Kalliot ja kivikot ............................................................................................................. 37 

5 Kasvillisuus ja kasvisto .................................................................................................40 

5.1 Alueella aikaisemmin tehdyt kasvitieteelliset tutkimukset ........................................ 40 

5.2 Paistunturin erämaa-alue ja Kevon luonnonpuisto kasvillisuuden vyöhykejärjestelmässä 

.................................................................................................................................... 40 

5.3 Kasvillisuuteen ja kasvistoon vaikuttavat tekijät ......................................................... 41 

5.4 Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston kasvillisuus ........................... 42 

5.5 Kulttuurin merkit kasvillisuudessa ja kasvistossa ......................................................... 54 

5.6 Kasviston erityiskohteita ............................................................................................... 55 

5.7 Uhanalaisten kasvien suojelu ja seuranta .................................................................... 58 

6 Eläimistö ........................................................................................................................65 

6.1 Nisäkkäät ........................................................................................................................ 65 

6.2 Linnut ............................................................................................................................. 70 

6.3 Kalat ............................................................................................................................... 77 

7 Luonnontilaisuus ..........................................................................................................84 

7.1 Alueen luonnonsuojelullinen merkitys ........................................................................ 84 

7.2 Natura 2000 -luontotyypit Kevon ja Paistunturin alueella ......................................... 85 

7.3 Luontoa muuttaneet tekijät ......................................................................................... 89 

7.4 Luonnontilan seuranta ja tutkimus .............................................................................. 91

8 Paistunturin muinaisjäännökset ..................................................................................95 

8.1 Alkusanat ....................................................................................................................... 95 

8.2 Johdanto ........................................................................................................................ 95 

8.3 Kivikauden ja varhaismetallikauden kohteet .............................................................. 98 

8.4 Rautakautiset ja historiallisen ajan kohteet .............................................................. 101 

9 Porotalous ...................................................................................................................109 

9.1 Historiaa ....................................................................................................................... 109 

9.2 Porotalouden järjestelyt .............................................................................................. 109 

9.3 Porotalouden merkitys ................................................................................................ 113 

10 Riistanhoito ja metsästys .........................................................................................114 

10.1 Johdanto .................................................................................................................... 114 

10.2 Riistan elinympäristöt ja riistalajit ............................................................................ 114 

10.3 Riistanhoito ................................................................................................................ 114 

10.4 Metsästykseen vaikuttava lainsäädäntö ................................................................... 116 

10.5 Metsästys Ylä-Lapissa ................................................................................................. 118 

10.6 Metsästyskyselyn tuloksia Paistunturin erämaa-alueelta ........................................ 121 

10.7 Hirven ja suurpetojen pyynti ..................................................................................... 127 

10.8 Yhteenvetoa ja pohdintaa ........................................................................................ 127 

11 Kalavesien hoito ja kalastus ....................................................................................131 

11.1 Kalastus ...................................................................................................................... 131 

11.2 Uudet kansainväliset velvoitteet .............................................................................. 132 

12 Keräilytalous .............................................................................................................134 

13 Virkistyskäyttö ja luontomatkailu ...........................................................................135 

13.1 Virkistyskäytön rakenteet ja reitit ............................................................................ 135 

13.2 Virkistyskävijät ja -käynnit Kevolla ........................................................................... 137 

13.3 Yrittäjäkysely erämaa-alueiden vaikutuspiirissä toimiville yrityksille .................... 137 

14 Liikenne ja kulkuyhteydet ........................................................................................139 

14.1 Kulkijat ja vuodenkierto ............................................................................................ 139 

14.2 Kulkuneuvot ............................................................................................................... 139 

14.3 Tiestö ja reitistö .......................................................................................................... 139 

14.4 Liikkumisen ohjaus .................................................................................................... 139 

15 Asutus, maanvuokraus ja käyttöoikeuksien luovutus ...........................................143 

16 Paikannimistö ............................................................................................................144 

16.1 Johdanto .................................................................................................................... 144 

16.2 Työn toteuttaminen ................................................................................................... 145 

16.3 Yleisiä ohjeita ............................................................................................................. 145 

Liitteet 

Liite 1 Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaassa esiintyvät Suomen kansain- 

väliset vastuulajit .................................................................................................... 264 

Liite 2 Paistunturin–Kevon alueen indeksikartta ja nimistökartat ................................. 265 

Liite 3 Paistunturin erämaan ja Kevon luonnonpuiston kasvillisuus ja virkistyskäytön 

rakenteet ........................................................................................Erillinen karttaliite

1 Johdanto 

Elina Stolt 

Paistunturin erämaa-alue perustettiin erämaalailla 

(62/1991) vuonna 1991, yhdessä yhdentoista 

muun erämaan kanssa. Paistunturin erämaa sijaitsee 

Ylä-Lapissa, samoin kuin lähes kaikki muutkin 

erämaa-alueet. Vain Kemihaara ja Tuntsa 

sijaitsevat Perä-Pohjolassa. 

Paistunturin erämaa saa nimensä alueen keskiosan 

länsipuolella sijaitsevasta laajasta Paistunturin 

tunturialueesta, johon kuuluvat Guivi-, 

Ráššoaivi-, Gamoaivi- ja Guovdoaivi-tunturit. 

Paistunturi on neljänneksi laajin Suomen kahdestatoista 

lakisääteisestä erämaasta. Sen pinta-ala 

on 156 700 hehtaaria. Utsjoen ja Inarin kunnissa 

sijaitseva Paistunturin erämaa-alue ja sen sisällä, 

kokonaan Utsjoen kunnan puolella sijaitseva 

Kevon luonnonpuisto, sekä erämaa-alueen ulkopuolella 

sijaitsevat pienet soidensuojelualueet 

muodostavat yhteensä noin 250 000 hehtaarin 

kokonaisuuden. Paistunturin erämaa-alueesta 

suurin osa on Utsjoen kunnan puolella (156 700 

hehtaaria). Inarin kunnan puolelle erämaasta sijoittuu 

21 240 hehtaaria eli noin 14 % sen pintaalasta 

(kuva 1). 

Erämaalain tarkoituksena on alueen erämaaluonteen 

säilyttäminen, saamelaiskulttuurin ja 

luontaiselinkeinojen turvaaminen sekä alueen 

monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittäminen. 

Näiden tarkoitusten saavuttamiseksi 

erämaalaki sisältää eräitä kieltoja. Maan ja siihen 

liittyvän käyttöoikeuden luovuttaminen, kuten 

esimerkiksi vuokraaminen, muuhun kuin luontaiselinkeinojen 

ja maanpuolustuksen tarpeisiin 

on kielletty. Samoin on kielletty tienteko ja kaivostoiminta. 

Valtioneuvosto voi kuitenkin antaa 

poikkeusluvan kaikkiin edellä mainittuihin toimiin. 

Tavallisten kansalaisten elämään erämaalaki 

ei vaikuta suoraan. Metsästys, kalastus, keräily 

ja poronhoito voivat jatkua erämaassa. Voidaan 

jopa sanoa, että erämaalaki on vahvistanut niiden 

asemaa. 

Erämaalaki ohjaa suoraan vain Metsähallituksen 

toimintaa. Metsähallituksen on lain mukaan 

laadittava erämaille hoito- ja käyttösuunnitelmat, 

joissa kuvataan muun muassa, miten erämaalain 

keskeisin tarkoitus, alueen erämaaluonteen säilyttäminen 

sekä alueen monipuolinen käyttö ja eri 

toiminnot sovitetaan yhteen. 

Paistunturin erämaan kahtia jakava Kevon 

luonnonpuisto on suurin Suomen 19 luonnonpuistosta, 

pinta-alaltaan noin 70 000 hehtaaria. 

Puisto on perustettu vuonna 1956 ja sitä on 

laajennettu vuonna 1981. Metsähallitus on laatinut 

puistoon runkosuunnitelman vuonna 1991 

(Metsähallitus 1991). Puiston järjestyssääntö on 

annettu vuonna 1994 (Metsähallitus 1994). 

Kevon luonnonpuiston runkosuunnitelman 

(Metsähallitus 1991) mukaan puiston hoidon tavoitteena 

on säilyttää alueen luonnontilaisuus ja 

erämaisuus. Erityistä huomiota kiinnitetään myös 

paikallisten ihmisten luontaiselinkeinojen harjoittamisedellytyksiin 

sekä tutkimusmahdollisuuksien 

turvaamiseen. Lisäksi Kevojoen rotkolaakson 

monien arvokkaiden luonnonmuodostumien, 

harvinaisten kasvien esiintymien sekä eläinten 

pesäpaikkojen häiriötön säilyminen turvataan. 

Paistunturi–Kevo-alueen tyypillisintä maisemaa 

ovat tunturikankaat ja -koivikot. Sen keski- 

ja pohjoisosa on loivapiirteistä tunturiylänköä 

(skaidia), jonka syvät jokilaaksot rikkovat. Ylänkö 

on lähestulkoon puutonta. Alueen keskiosassa yli 

600 metrin korkeuteen kohoavia Paistuntureita 

reunustavat palsasuot. Erämaan eteläosassa maisemia 

hallitsevat puolestaan Kaamasjoki ja sitä 

ympäröivät laajat suoalueet. Alueen merkittävimmät 

järvet ovat Luomusjärvet, jotka Luomusharju 

erottaa toisistaan. Lounaisosassa kohoaa näkyvänä 

maamerkkinä Ailigas-tunturi. 

Alue on suurimmaksi osaksi subarktista tunturiylänköä. 

Maasto on siten lähes puutonta ja 

tunturikoivut jäävät jokilaaksoihin ja purojen 

painanteisiin. Oman lisänsä maaston alastomuuteen 

tuovat laajat tunturimittarin toukan syömät 

koivumetsät. Lähes 40 vuotta sitten tapahtuneesta 

luontaisesta katastrofista ovat jäljellä pystyssä 

törröttävät koivun kannot. 

Eläimistä esiintyy tyypillistä tunturilajistoa, 

myyriä, sopuleita sekä niitä syöviä petoja. Riekko 

elää tunturikoivikoissa ja jokivarsissa kaikkina 

vuodenaikoina. Kapustarintaa tapaa suoja 

tunturialueilla. Paistunturi on vanhaa naalialuetta. 

Tiettävästi viimeisin naalin pesintä tapahtui juuri 

Paistunturin erämaassa. Kasvistosta esiintyvät 

tyypilliset tunturi- ja suokasvit. Tunturiylängöillä 

kasvavat mm. vaivaispaju, kurjenkanerva ja uu- 

11

Kuva 1. Paistunturi–Kevo-alueen sijainti. 

12 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239, © Suomen ympäristökeskus 2006.

vana. Soilla tapaa vaivaiskoivua, variksenmarjaa 

ja hillaa. 

Erämaa-alue ja luonnonpuisto kuuluvat lähes 

kokonaan Paistunturin paliskunnan laidunalueeseen. 

Etelässä Inarin kunnan puolella porojaan 

laiduntaa Muddusjärven paliskunta sekä pienellä 

osalla erämaa-aluetta Muotkatunturin paliskunta. 

Utsjoen kunnan puolella laiduntaa Kaldoaivin 

paliskunta. 

Suomen liityttyä EU:n jäseneksi vuonna 1995 

EU:n luontodirektiivit tulivat velvoittamaan myös 

Suomea. Tämä on otettu huomioon kansallisessa 

lainsäädännössä. Laadittaessa uutta luonnonsuojelulakia 

(1096/1996) siihen sisällytettiin linkki 

EU:n direktiiveihin. Lain ensimmäisen luvun 3. 

pykälässä todetaan: ”Tällä lailla pannaan täytäntöön 

luontotyyppien sekä luonnonvaraisten eläimistön 

ja kasviston suojelusta annettu Euroopan 

yhteisön neuvoston direktiivi (92/43/ETY), 

jäljempänä luontodirektiivi, ja luonnonvaraisten 

lintujen suojelusta annettu Euroopan yhteisön 

neuvoston direktiivi (79/409/ETY), jäljempänä 

lintudirektiivi, muilta osin kuin metsästyslain 

(615/93) 5 §:ssä tarkoitettujen eläinlajien osalta”. 

Direktiivien avulla luodaan yhtenäinen eurooppalainen 

luontoalueiden verkosto, Natura 2000. 


kuuluvat Natura 2000 -verkoston alpiiniseen 

vyöhykkeeseen. Euroopan unionin komissio 

hyväksyi alueet lopullisesti EU:n suojelualueverkostoon 

luontodirektiivin perusteella 22.12.2003. 

Paistunturin Natura-alueen pinta-ala on 159 770 

hehtaaria, ja se muodostuu Paistunturin erämaaalueesta, 

joka on perustettu erämaalain nojalla, 

Piessuon–Luomusjoen soidensuojelualueesta, 

jossa toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki sekä 

Kiellajoen ja Luomusjärven harjualueista, jotka 

kuuluvat harjujensuojeluohjelmaan toteutuskeinonaan 

maa-aineslaki. Kevon Natura-alue on 

pinta-alaltaan 71 406 hehtaaria ja se muodostuu 

Kevon luonnonpuiston alueesta, jonka toteutuskeinona 

on luonnonsuojelulaki. Paistunturin 

erämaa-alue ja Kevon luonnonpuisto on otettu 

Natura 2000 -verkostoon SCI-alueina niiden sisältämien 

direktiivin (92/43/ETY) liitteiden 1 

ja 2 määrittämien suojeltavien luontotyyppien ja 

lajien perusteella. SCI-alueilla Naturan tarkoituksena 

on turvata luontodirektiivissä mainittujen 

luontotyyppien ja lajien (ei lintujen) säilyminen 

Euroopassa. Kevon luonnonpuisto on kuitenkin 

liitetty Natura 2000 -verkostoon myös lintudirektiivin 

mukaisena SPA-alueena. 

Tämä julkaisu on perustana ja tukena Paistunturin 

erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmalle, 

joka laaditaan erämaasuunnittelun aikataulun 

mukaisesti, sekä myöhemmin päivitettävälle Kevon 

luonnonpuiston hoito- ja käyttösuunnitelmalle. 

Selvityksellä on tärkeä asema Metsähallituksen 

toiminnan ohjaajana. Se kuvaa alueen luonnonoloja 

ja lajistoa sekä nimistöä. Luontotyyppien 

ja lajien suotuisan suojelun tason turvaaminen 

edellyttää niiden esiintymien ja tilan tuntemista. 

Esimerkiksi retkeilyreittien ja kelkkaurien sijoittelussa 

otetaan huomioon niiden vaikutus luontoon 

ja lajistoihin, etenkin uhanalaisiin lajeihin. 

Lähteet 

Erämaalaki 17.1.1991/62. 

Euroopan yhteisön neuvoston direktiivi (lintudirektiivi) 

(79/409/ETY). 

Euroopan yhteisön neuvoston direktiivi (luontodirektiivi) 

(92/43/ETY). 

Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096. 

Metsähallitus 1991: Kevon luonnonpuiston runkosuunnitelma. 

– SU4: 115. Metsähallituksen 

arkisto, Vantaa. 36 s. karttaliitteet. 

Metsähallitus 1994: Kevon luonnonpuiston 

järjestyssääntö. – Määräys 18.2.1994. Dnro 

2085/600/93, Metsähallituksen arkisto, 

Vantaa. 

Metsästyslaki 28.6.1993/615. 

13

2 Geologia 

2.1 Alueen korkeussuhteet ja 

yleiskuvaus 

Peter Johansson 

Utsjoen läntiselle erämaa-alueelle ovat tyypillisiä 

avoimet tunturimaisemat ja niitä leikkaavat syvät 

jokilaaksot. Käsivarren aluetta lukuun ottamatta 

muualla Lapissa vain korkeimmat kohoumat nousevat 

yksittäisinä tuntureina metsärajan yläpuolelle. 

Paistuntureilla niistä muodostuu laajoja, useimmiten 

pyöreälakisia tunturiselänteitä tai tasaisia 

tunturikankaita. Suuri osa alueesta on puutonta 

tunturipaljakkaa tai ankaraan ilmastoon sopeutunutta 

tunturikoivikkoa ja varvikkoa. Mäntymetsiä 

esiintyy alueen kaakkoiskulmassa. Mäntyjä tosin 

tavataan myös alueen pohjoisosassa, missä ne 

etsivät suojaa pohjoiseen avautuvien laaksojen 

pohjilta ja tunturien välisistä painanteista. 

Luonnonpuiston ja Tenon laakson väliin jäävä 

erämaa-alue on pääasiassa Tenon laaksoa kohti 

laskevaa paljakkaa ja tunturikoivikkoa. Akujoen 

laakso ja erämaa-alueen lounaisosa ovat pääosin 

helppokulkuista tunturimaastoa. Luoteisosassa 

kohoavat Paistunturit ovat rakan peitossa ja niiden 

väliin jää louhikkoisia ja jyrkkäreunaisia jokilaaksoja, 

kuten Goahppelašjohka (Kuoppilasjoki), 

Čársejohka, Nilijoki ja Námmájohka (Nammajoki). 

Paistunturien korkein kohta, terävähuippuinen 

Guivi (641 m), on samalla pohjoisimman 

Lapin korkein tunturi. Guivin lähitunturit, 

Guavdaoaivi (620 m), Duottar-Mávnna (585 m), 

Ráššoaivi (570 m) ja Gamoaivi (553 m) ovat miltei 

yhtä korkeita. Gáimmoaivin (619 m) laelta on parhaimmat 

näköalat Norjan puolen lumipeitteisille 

tuntureille. Alueen suhteelliset korkeusvaihtelut 

ovat 200–400 metriä (kuva 2). 

Erämaa-alueen kaakkois- ja itäpuolella on 

helppokulkuista vaaramaata, jota leikkaavat Utsjoen 

ja Cuokkajohkan kurumaiset jokilaaksot. 

Kaakkoinen kulmaus on vetisten soiden ja matalien 

vaarojen aluetta. Korkeuserot, 50–150 metriä, 

ovat varsin pieniä luoteisosan tunturialueeseen 

verrattuna. 

Paistunturi–Kevo-alueen maisemalle tyypillisin 

ja erikoisin piirre on sitä leikkaavat syvät jokilaaksot, 

jotka ovat suuntautuneet lounaasta koilliseen 

tai etelästä pohjoiseen. Ne ovat muodostuneet 

paljon ennen jääkausia syntyneisiin kallioperän 

14 

murroslaaksoihin, joita mannerjäätikkö ja sen 

sulamisvedet ovat myöhemmin muovailleet. Kevon 

luonnonpuistossa on alueen ”sydän”, Kevon 

mahtava rotkolaakso, joka luonnonmuodostumana 

on omalla tavallaan ainutlaatuinen koko Suomessa. 

Se on neljäkymmentä kilometriä pitkä lounaasta 

koilliseen murtunut kanjonilaakso, jonka 

pohjalla olevia järviä ja lampia erottavat toisistaan 

harjukummut ja -selänteet. Niitä reunustavat äkkijyrkät 

kallioseinämät. Pinnanmuodoiltaan Kevon 

kanjoni ja sen ympäristö ovat jyrkkäpiirteisiä, ja 

alueen suhteelliset korkeuserot ovat 100–300 m. 

Luonnonpuiston matalin kohta, 75 m, on alueen 

pohjoisosassa oleva Čársejohkan suisto Kevojärven 

rannalla. 

Kevojoen alkulähteet sijaitsevat Ruohtirin ja 

Suohpášoaivin alarinteillä. Joki putoaa heti alkujuoksulla 

laakson pohjalla olevaan rotkoon. Varsinainen 

kanjoni aukeaa Suohpáščielgin pohjoispuolella, 

noin kymmenen kilometrin päässä Luomusjärviltä 

koilliseen. ”Kevon seinän” kohdalla 

kalliorotko putoaa parin sadan metrin syvyyteen 

(kuva 3). Sen pohja on kapea ja rinteet pystysuoria 

kallioseinämiä, joiden juurella on rinteiltä 

vyörynyttä rakkalouhikkoa. Laakson poikkileikkaus 

on symmetrinen ja V-kirjaimen muotoinen. 

Sen leveys on 180–250 metriä. Moskkoskáidin 

kohdalla kallioseinämä eli pahta on komeimmillaan. 

Ristikanjonin kohdalla jokeen yhtyy etelästä 

virtaava Čieskadasjohka ja luoteesta Paistuntureilta 

laskeva Fiellogahjohka, joka laskee Kevon 

kanjoniin pauhaavana koskena. Joen suulle muodostuu 

amfiteatterimainen syvänne, jonka perällä 

on Suomen korkein vesiputous, 26 metriä korkea 

Fiellun putous (kuva 3). 

Saatuaan Čieskadasjohkasta ja Fiellogahjohkasta 

lisävettä Kevojoki levenee ja muuttuu pienten 

lampien ketjuksi. Laakson pohjalle ilmestyvät 

myös ensimmäiset aihkimännyt. Kaakkoisrinnettä 

seuraa lähes yhtenäinen jyrkänne, joka katkeaa 

tuntureilta laskevien sivulaaksojen kohdilla. 

Niihin syntyy koskia ja pieniä putouksia, kuten 

Gamajohluoppalin suulla. Gamajohkan yhdyttyä 

Kevojokeen laakso loivenee ja sen muodot

Kuva 2. Paistunturi–Kevo-alueen korkeussuhteet. 

15

Kuva 3. Paistunturi–Kevo-alueen geologiset muodostumat. 

16

pehmenevät. Laakson pohjalla kohoaa lampien 

katkoma harju. Alajuoksullaan Kevojoki levenee 

vuonomaiseksi Njaggaljávrrit-järveksi, joka 

koostuu Bajimuš Njaggalanluoppal- ja Vuolimuš 

Njaggaleapme -järvistä. Harju levenee laakeaksi 

sorakentäksi, jonka keskellä kiemurtelee Kevojoki. 

Mäntymetsät yleistyvät ja hiekka-alueilla voi 

tavata yli 400-vuotiaita mäntyvanhuksia. Kevon 

kanjonin alapäässä laakso on poikkileikkaukseltaan 

selvästi U-kirjaimen mallinen, itärinne on 

kuitenkin jyrkempi kuin länsirinne. Se johtuu kallioperän 

kivilajin liuskeisuuden suunnasta (Liira ja 

Hietaranta 1998). Laakso laajenee 300–350 metriä 

leveäksi. Alajuoksun varrella on kaksi putousta, 

joista eteläisempi ja korkeampi on Liŋkebáktin 

pahdan kohdalla (kuva 3). Pohjoisempi putous 

on Pikku Kevojärven yläpuolella. 

Kevon kanjoni näyttäytyy useimmille viitoitettua 

reittiä seuraaville retkeilijöille elottomana ja 

mielenkiinnottomana jyrkänteenä. Todellisuudessa 

jyrkänteillä on alueen kasvillisuutta rikastuttava 

merkitys. Kemialliselta koostumukseltaan vaihteleva 

kallioperä, siitä rapautuneet hienorakeiset 

ainekset, edulliset valaistusolosuhteet ja kallion 

halkeamista tihkuva pohjavesi tarjoavat kasveille 

monenlaisia kasvupaikkoja. Kanjonissa on myös 

oma mikroilmasto. Kun alkukesän aurinko lämmittää 

luoteiset rinteet hehkuvan kuumiksi, säilyy 

vastapäätä oleva varjoinen pahta kylmänä ja 

lumen verhoamana. Loppukesällä rotkon pohja 

säilyy pidempään lämpimänä ympärillä olevien 

tunturialueiden jäähdyttyä Jäämereltä saapuvan 

viiman tai sumun vaikutuksesta. Vastaavasti talvella 

kylmä ilmamassa saattaa valloittaa kanjonin 

pohjan pitkäksikin aikaa. 

2.2 Kallioperä 

Vesa Perttunen 

Alueen kallioperää on tutkittu yli sadan vuoden 

ajan ja sen geologiset pääpiirteet, kuten granuliittivyöhyke, 

on tunnettu jo kauan (esim. Jernström 

1874, Sederholm 1911). GTK (Geologian tutkimuskeskus) 

tutki alueen kallioperää systemaattisesti 

vuosina 1957–1972. Tutkimusten tuloksena 

on julkaistu 1:400 000 mittakaavainen kallioperäkartta 

(Meriläinen 1965) sekä Pohjoiskalottiprojektin 

kartat (Pohjoiskalottiprojekti 1987 & 

1988) ja Suomen geologinen kartta (Korsman ym. 

1997). Kuvassa 4 on alueen kallioperägeologinen 

kartta, joka on laadittu yhdistelemällä edellä mai- 

nittuja karttoja. Karttaa laadittaessa on käytetty 

hyväksi myös alueeseen rajoittuvaa Ruijan läänin 

kallioperäkarttaa (Siedlecka & Roberts 1996). 

GTK: n geofysikaaliset matalalennot ovat 

ulottuneet viime vuosina myös Paistunturin alueelle. 

Kuvassa 5 on harmaasävyesitys magneettisten 

mittausten tuloksista. Granuliittivyöhykkeen 

raitainen rakenne erottuu siinä selvästi tummien ja 

vaaleiden raitojen vuorotteluna. Samaten kartalla 

erottuvat selvästi vaaleat, leikkaavat ja suoraviivaiset 

rakenteet, jotka edustavat kallioperän ruhje- ja 

murrosvyöhykkeitä. Näihin murrosvyöhykkeisiin 

ovat keskittyneet alueen vesistöt, kuten itse Kevojoki 

(Meriläinen 1970). Kallioperän raitainen, 

pohjois-eteläsuuntainen rakenne näkyy monin 

paikoin myös ilmakuvissa, esimerkiksi Goahppelašjohkan 

ja Utsjoen välisellä tunturialueella. 

Alueen kallioperä jakautuu kahteen selvään 

yksikköön. Pääosa alueen kallioperästä kuuluu 

kaaren muotoiseen Lapin granuliittivyöhykkeeseen, 

joka jatkuu pohjoisluoteeseen Norjan 

puolelle Leavvajohkan kompleksin nimellä, ja 

Inarijärven eteläosan kautta itään Venäjälle. Granuliittivyöhykkeen 

itäpuolinen kallioperä koostuu 

graniittigneisseistä ja niihin tunkeutuneista 

magmoista syntyneistä syväkivistä. Granuliittivyöhykkeen 

rajaavat sekä lounais- että koillispuolella 

siirrokset, jotka lounaassa ja etelässä 

ovat loivassa asennossa, mutta koillisessa jyrkät. 

Granuliittivyöhykettä ja sen suhdetta ympäröivään 

kallioperään on selvitetty Meriläisen (1959 

ja 1976) tutkimuksessa. 

Granuliittivyöhykkeen kivilajit ovat alun perin 

olleet epäpuhtaita sedimenttejä ja niihin tunkeutuneita 

syväkiviä. Ne ovat uudestikiteytyneet noin 

20 kilometrin syvyydessä maan kuoressa tavanomaista 

korkeammassa paineessa ja työntyneet 

nykyiselle paikalleen noin 1 900 miljoonaa vuotta 

sitten. Sedimenteistä on syntynyt vaaleita, raitaisia 

gneissejä, joiden raekoko vaihtelee pienirakeisesta 

karkeaan. Niiden tyypillinen mineraali on violetinpunainen 

granaatti, josta granuliitti on saanut 

nimensä. Granuliittien päämineraaleina ovat 

granaatin lisäksi maasälpä, kvartsi sekä joissakin 

tyypeissä myös sinertävinä, kirkkaina kiteinä oleva 

kordieriitti. Granaatti ja myös kordieriitti saattavat 

paikoin soveltua korukivikäyttöön. 

Granuliittikompleksin emäksisistä kivilajeista 

osa on granaatteja sisältäviä hypersteenipitoisia, 

karkearakeisia dioriitteja ja gabroja. Osa on 

pienirakeisempia amfiboliitteja. Näiden emäk- 

17

Kuva 4. Paistunturi–Kevo-alueen kallioperäkartta 

18

sisten kivilajivyöhykkeiden leveys saattaa olla 

pari kolme kilometriä. Hypersteenigneissejä on 

esimerkiksi alueen pohjoisosassa pohjois-eteläisissä 

Gumppečohkan–Nuvvos-Áitevárrin ja 

Bâđđaskáidin–Erttetvárrin vyöhykkeissä sekä 

Paistunturien lounaispuolella Roavveskáidin– 

Juohkkoaivin ja Stuorra Mavnnan–Sitnogovoaivin 

jaksoissa. 

Granuliittivyöhykkeen itäpuolella on graniittigneissejä 

ja syväkivi-intruusioita. Koillisnurkassa 

Gávnnastaddancahcasta pohjoiseen on kaistale 

liuskeista dioriittista kivilajia, samoin etelämpänä 

Loddejohskáiddemarasin seudulla. Roavveoaivin 

kohdalla ja Liŋkepáktin itäpuolella on pitkulainen 

amfiboliittikaistale. Tämä emäksinen kivilaji on 

ilmeisesti alun perin ollut emäksinen vulkaniitti. 

Graniittigneissiä on näkyvissä myös granuliittivyöhykkeen 

sisällä Juovvaskáidin ja Fállátin välillä, 

missä tämä gneissialue erottuu pyöreämuotoisena 

silmäkkeenä myös kuvan 5 harmaasävykartalla. 

Juovvaskáidin länsirinteessä olevassa graniittigneississä 

on myös pohjois-eteläinen graniittikaistale. 

Granuliittivyöhykkeen itäpuolisen graniittigneissialueen 

ikä ja geologinen kehitys ovat 

toistaiseksi epäselviä. Perinteisesti se on liitetty 

vanhaan, arkeeiseen pohjakompleksiin, mutta 

viimeaikaiset isotooppigeologiset tutkimukset 

antavat viitteitä sen liittymisestä nuorempaan, 

mahdollisesti mannerlaattojen törmäysvaiheen 

saarikaariympäristöön. 

2.3 Jääkaudet ja maaperän synty 


Paistunturin prekambrista kallioperää verhoava 

maapeite on syntynyt maapallon nuorimman 

kauden eli kvartäärikauden aikana. Se alkoi noin 

kaksi miljoonaa vuotta sitten maapallon ilmaston 

huomattavana viilenemisenä. Kvartäärikauden 

aikana Suomi oli useita kertoja mannerjäätikön 

peittämä. Jäätiköitymisten välissä oli lämpimiä 

interglasiaalikausia, jolloin mannerjäätikkö suli 

pois. Viimeisimmän jäätiköitymisen aikana mannerjäätikkö 

oli laajimmillaan noin 20 000 vuotta 

sitten. Yhtenäinen jääkenttä ulottui Skandinavian 

yli Keski-Eurooppaan asti. Pohjoisessa jäätikön 

reuna päättyi Norjan rannikon edustalle. Ilmei- 

sesti silloinkin osa Pohjoista Jäämerta oli sulana, 

mikä johtui Golf-virran tuomasta lämmöstä. 

Jääkauden loppuvaiheessa Pohjois-Suomi 

sijaitsi jäätiköitymisalueen keskiosassa. Mannerjäätikkö 

virtasi Paistuntureiden yli etelälounaasta 

pohjoiskoilliseen. Jääkausiaika päättyi noin 10 700 

vuotta sitten, jolloin mannerjäätikön reuna perääntyi 

alueelta kohti etelälounasta. Alueen vaihtelevasta 

pinnanmuodostuksesta johtuen sulava 

jäätikön reuna ei ollut yhtenäinen. Korkeimmat 

huiput, kuten esimerkiksi Guivi ja Gáimmoaivi 

kohosivat ensimmäisinä jääkentän yläpuolelle 

jäättöminä saarekkeina eli nunatakkeina. Kun 

jäätikkö oheni, se jäi täyttämään huippujen välisiä 

laaksoja. Niihin syntyi jäätikkövirtoja, jotka työntyivät 

jäätikön reunasta kohti koillista. Esimerkiksi 

Kevojoen, Cuovžájohkan ja Utsjoen laaksoihin 

syntyi kilometrien pituisia pohjoiskoilliseen 

työntyviä kielekemäisiä jäävirtoja. Virratessaan ne 

kuluttivat ja pyöristivät laaksoja poikkileikkaukseltaan 

U-kirjaimen muotoisiksi ruuhilaaksoiksi. 

Kevon laakson pohjaa täyttäneeseen jäävirtaan 

yhtyi sivulaaksoista, kuten Fiellogahjohkan laaksosta 

virtaavia jäätikkökielekkeitä. Ne eivät kuitenkaan 

pystyneet kuluttamaan pohjaansa yhtä 

syvälle kuin Kevon jäätikkövirta. Jäätikön hävittyä 

sivulaaksot jäivät ylemmälle tasolle ns. riippuviksi 

laaksoiksi. Kun yhtenäinen mannerjäätikkö oli 

perääntynyt alueen lounaispuolelle, jäätä jäi enää 

rippeiksi syvien kurujen pohjille. 

Jääkaudella ja sen jälkeisenä aikana syntynyt 

maaperä koostuu kivennäismaalajeista sekä eloperäisistä 

aineksista syntyneistä maalajeista, jotka 

on esitetty kuvan 6 kartalla. Se perustuu alueen 

1:400 000 mittakaavaiseen maaperäkartta-aineistoon 

(Kujansuu 1978, Lahtinen ja Mäkinen 1985). 

Kivennäismaalajit, kuten moreeni, sora ja hiekka 

ovat muodostuneet pääasiassa mannerjäätikön 

kuluttavan ja kerrostavan toiminnan tuloksena. 

Lisäksi niitä on syntynyt kallioperästä rapautumisen, 

virtaavan veden ja tuulen aiheuttaman 

kulutuksen, kuljetuksen ja kerrostavan toiminnan 

tuloksena. Eloperäisiin maalajeihin kuuluu 

turve, joka syntyi jääkauden jälkeen. Lisäksi osa 

maaperästä on pysyvästi veden kyllästämä eli siinä 

esiintyy pohjavettä. 

19

Kuva 5. Paistunturi–Kevo-alueen aeromagneettinen totaali-intensiteetti harmaasävykartta. 

20

Kuva 6. Paistunturi–Kevo-alueen maaperä. 

21

2.4 Jääkauden lopussa syntyneet 

maaperämuodot 


2.4.1 Moreeni ja moreenimuodostumat 

Moreeni on Paistunturi–Kevo-alueen yleisin maalaji. 

Se koostuu lajittumattomasta aineksesta ja 

sisältää lähes kaikkia raekokoja saveksesta lohkareisiin 

asti. Moreenin kivet ovat usein särmikkäitä 

ja niitä peittää jauhomainen hienorakeinen 

aines. Moreeni on syntynyt jäätikön kallioperästä 

irrottamasta, murskaamasta ja hiomasta aineksesta. 

Lisäksi siihen on sekoittunut ennen viimeistä 

jäätiköitymistä syntyneitä maa-aineksia ja kallioperän 

rapautumistuotteita. Mikäli moreeni on 

kerrostunut jäätikön pohjalla tiiviiksi massaksi, 

sitä kutsutaan pohjamoreeniksi. Jäätikön pinnalla 

kulkeutuneesta kiviaineksesta on syntynyt jään 

sulaessa pintamoreenia. 

Moreeni peittää yleensä kallion pintaa. Se on 

paksuimmillaan laaksoissa ja tasaisilla alueilla. 

Vaarojen ja tunturien rinteillä moreenipeite on 

ohuempi. Tunturien lailla moreenipeite usein 

puuttuu ja kallion pinta on näkyvissä. Toisinaan 

kalliosta on jäljellä erikoisen muotoisia eroosiojäänteitä 

eli toreja, joita esiintyy varsinkin Paistunturien 

ympäristössä. Laaksojen pohjilla, kuruissa 

ja tunturihuippujen välisissä painanteissa olevat 

kallioalueet ovat paljastuneet mannerjäätiköltä 

virranneiden sulamisvesien kulutustyön tuloksena. 

Jäätikön virtauksen suuntaamia moreeniselänteitä 

kutsutaan drumliineiksi. Niitä esiintyy alueen 

kaakkoisosassa Vuomavaaran alueella. Samansuuntaisia 

matalia moreeniselänteitä kutsutaan 

vakoutumiksi. Niitä esiintyy eri puolilla aluetta, 

varsinkin Goahppelášjohkan laaksossa sekä sen ja 

Orošoaivin välisellä alueella, Vuogojávrin ja Kevon 

kanjonin välisellä alueella ja Cuokkajohkan 

ympäristössä. Paistunturien ja Kevon drumliinit 

ja vakoutumat liittyvät osana Inarin drumliinikenttään, 

jonka keskusalue sijaitsee erämaa-alueen 

itäpuolella. Siellä yksittäiset drumliinit vaihtelevat 

kooltaan ja muodoiltaan huomattavasti ja muodostavat 

vaihettuvan sarjan heikosti virtaviivaisista, 

pyöreähköistä moreenikumpareista pitkiin 

ja kapeisiin harjumaisiin selänteisiin (Kaitanen 

1969, Heikkinen ja Tikkanen 1979). Drumliinit 

ovat yli 10 metriä korkeita, 2–4 kilometriä pitkiä 

ja 300–400 metriä leveitä muodostumia. Vakou- 

22 

tumat ovat suurimmillaan 0,5–2 metrin korkuisia 

ja joitakin satoja metrejä pitkiä. Ne esiintyvät 

yleensä aivan vieri vieressä 20–40 metrin välein. 

Drumliinit ja vakoutumat ovat ainekseltaan pääosin 

moreenia ja niillä on vain satunnaisesti kallioydin 

jäätikön virtauksen tulosuunnassa. Vakoutumia 

on usein varsin vaikea havaita maastossa. 

Ilmasta nähtynä ne erottuvat selvästi, sillä niistä 

syntyy maastoon juovainen rakenne. 

Moreenista koostuvia muodostumia, kumpuja 

ja selänteitä esiintyy harvinaisena jokilaaksoissa 

ja tunturien välisissä painanteissa. Siellä ne muodostavat 

yhtenäisiä, muutaman neliökilometrin 

laajuisia kumpumoreenikenttiä. Orošoaivin koillispuolella 

on esimerkiksi kymmeniä rinnettä alas 

kiemurtelevia matalia moreeniselänteitä, joiden 

välissä on suuntautumattomia kumpuja. Huomattavin 

kumpumoreenialue on Jeagelveijohkan 

pohjoispuolisella alueella (kuva 3), jolla on soiden 

ja pienien lampien erottamina kymmeniä mutkittelevia 

selänteitä ja kumpuja sekä matalia, ilmasta 

katsottuna renkaan muotoisia selänteitä, jotka 

muistuttavat Länsi-Lapissa esiintyviä puljumoreeneita. 

Niiden oletetaan syntyneen jäätiköitymisen 

loppuvaiheessa plastisen pohjamoreeniaineksen 

tunkeutuessa altapäin jäätikön pohjalla olleisiin 

railoihin ja halkeamiin. Jäätikön sulettua railon 

paikalle jäi sen suuntainen moreeniharjanne. 

2.4.2 Harjut ja muut jäätikköjokimuodostumat 

Mannerjäätikön sulaessa vapautui suuret määrät 

sulamisvettä, jota virtasi jäätikön päällä sekä sen 

sisällä ja pohjalla olleissa halkeamissa ja raoissa. 

Sulamisvesivirrat yhtyivät jäätikön pohjalla olleissa 

tunneleissa virranneiksi jäätikköjoiksi. Sulamisvedet 

kuljettivat jäästä ja jäätikön pohjalta 

irrottamaansa kiviainesta pesten ja lajitellen sitä. 

Samalla ne kuluttivat ympäröivää jäätikköä sekä 

alustaansa. Lähellä jäätikön reunaa sulamisveden 

virtausnopeus heikkeni. Mukana kulkeutunut 

maa-aines alkoi kerrostua tunnelin pohjalle 

sora- ja hiekkakerrostumiksi, joita kutsutaan 

jäätikköjoki- eli glasifluviaalisiksi kerrostumiksi. 

Niistä syntyi tunnelin suuntaisia jyrkkärinteisiä 

ja teräväharjaisia harjuselänteitä. Peräkkäisistä 

harjuselänteistä kasvoi kymmenien, jopa satojen 

kilometrien mittaisia harjujaksoja, jotka kuvastavat 

muinaisten jäätikköjokien reittejä. Harjujaksojen 

suuntaus etelästä pohjoiseen tai lounaasta

koilliseen on likimain sama kuin sulamisvaiheen 

aikainen jäätikön reunan perääntymissuunta. 

Alueen huomattavin harjujakso on Karigasniemeltä 

Luomusjärvien ja Kevon kanjonin 

kautta Utsjoelle kulkeva lounais-koillissuuntainen 

harju. Luonnonkaunis Luomusjärvien (Luopmošjávrrit) 

harju (kuva 3) kulkee järven halki jakaen 

sen kahteen lähes yhtä suureen osaan, jotka 

ovat nimeltään Stuorrajávri ja Nuorttatjávri. 

Pohjoispäässä harju on noin 10–20 m korkea ja 

laeltaan tasainen. Lounaispäässä se kohoaa yli 30 

metriä korkeaksi, muodoltaan jyrkkärinteiseksi ja 

teräväharjaiseksi soraselänteeksi, jonka reunoilla 

esiintyy glasi‑fluviaalista kumpu‑kuoppamaastoa. 

Kuopat eli supat syntyivät kun jäätikön reuna rikkoontui 

ja siitä irtosi suuria jäälohkareita, jotka 

hautautuivat hiekkaan. Noin kaksi kilometriä 

järvistä lounaaseen harjuselänteen ja Luomusjoen 

välissä on pinnaltaan tasainen hiekkakenttä, 

sanduri, jota leikkaavat lounaaseen viettävät sulamisvesiuomat 

(Hietaranta 2002). Harjun eteläpäässä 

on Suomen suurin lähde, Sulaojan lähde 

(kuva 3). Pohjavettä pulppuaa harjun hiekka- ja 

sorakerrostumista Seitalammen pohjaan jopa 400 

litraa sekunnissa. Lammesta vesi virtaa noin 600 

metriä pitkänä jokena Basijávri-järveen. Purkautuvan 

pohjaveden lämpötila on ympäri vuoden 

noin kolme astetta ja sen virtaus niin voimakas, 

että joki ja osittain myös Basijávri eivät jäädy edes 

kovilla pakkasilla. 

Edellä mainittuun harjujaksoon yhtyy alueen 

eteläpuolelta Kaamasjoelta Čieskadasjohkan laakson 

kautta tuleva sivuhaara. Siihen kuuluu osana 

Soahkemohjávrrit-järvien luoteispuolella oleva 

delta (kuva 3), joka syntyi jäätikön reunan edessä 

olleen jääjärven pohjaan jäätikköjokitunnelin 

suulle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta. Deltan 

kerrostuminen tapahtui ilmeisesti jäätikön reunan 

perääntymisessä tapahtuneen lyhyen pysähdyksen 

aikana. Sen tasainen laki on 265 metrin korkeudella 

ja kuvastaa jääjärven vedenpinnan tasoa 

(ks. jääjärvet). Harju jatkuu deltan pohjoispuolella 

laajeten noin kilometrin levyiseksi Rávdobuolžžat‑nimiseksi 

harjulaajentumaksi (kuva 3), 

jossa on kymmeniä jyrkkärinteisiä sorakumpuja ja 

niiden välissä suppia. Rávdojávrin kohdalla harju 

yhdistyy jälleen yhdeksi noin kymmenmetriseksi 

selänteeksi, joka Gopmirdanjogajávrin eteläpuolella 

on hyvin teräväharjainen ja jyrkkärinteinen. 

Kaamasjoen–Čieskadasjohkan harjun itäpuolella 

olevat hiekkaselänteet kuuluvat katkonaiseen har- 

jujaksoon, joka kulkee Vuomavaaran lounaisrinnettä 

seuraten Siikalompolon ja Siikajärven kautta 

Utsjoen laaksoon. 

Erämaa-alueen länsiosassa on huomattavan 

kookas harjujakso, joka kulkee laaksoja ja tunturien 

välisiä kuruja seuraten lounaasta koilliseen 

Čulloveijohkan sivulaaksosta Gáimmoáivin kaakkoispuolitse 

Čársejohkan laaksoon ja sieltä itään 

Mádjohkan laaksoon. Čársejohkan alajuoksulla 

on lisäksi eri jäätikköjokisysteemiin kuuluvia harjuselänteitä 

ja -kumpuja, jotka jatkuvat pohjoiseen 

Goahppelašjávrin (Kuoppilasjärvi) kautta 

ja Goahppelašjohkan (Kuoppilasjoki) laakson 

pohjaa pitkin Tenolle. Goahppelašjávrin eteläpuolella 

harju muodostuu kymmeniä metrejä korkeista 

sora- ja hiekkakummuista ja niiden välisistä 

supista. Noin viisi kilometriä Goahppelašjávrin 

pohjoispuolella harju muuttuu teräväharjaiseksi 

selänteeksi, joka nousee laakson pohjalta 

sen jyrkälle itärinteelle. Akujoen laaksossa oleva 

länsi-itäsuuntainen harju on muodoltaan pyöristynyt, 

jopa yli 20 metriä korkea muodostuma, 

joka katkeaa useiksi noin kilometrin mittaisiksi 

selänteiksi. Akujoen harju (kuva 3) on ilmeisesti 

muita harjuja vanhempi ja syntynyt viimeistä jäätiköitymistä 

edeltäneen tai vielä sitä aikaisemman 

jäätiköitymisen sulamisvaiheessa. 

Paistunturi–Kevo-alueella on harjujen lisäksi 

myös muita soraa ja hiekkaa olevia maaperämuodostumia. 

Fiellogahjohkan ja siihen etelästä 

Suohpášoaivin pohjoisrinteiltä alkunsa saavan 

puron yhtymäkohdassa on noin kilometrin pituinen 

ja 600 metriä leveä huonosti lajittuneesta 

sorasta ja hiekasta koostuva alue. Se on ns. purkausdelta 

joka syntyi, kun sulamisvedet kuluttivat 

Suohpášoaivin rinteillä olleista kuruista ja 

uomista kiviainesta, joka kulkeutui rinnettä alas ja 

kerrostui laakson pohjalle. Noin kolme kilometriä 

Goahppelašjávrin itäpuolella on matalia rinneharjuja, 

jotka kulkevat tunturin rinnettä alas matalina 

selänteinä. Ne syntyivät, kun sulamisvesivirrat 

syöksyivät railojen kohdalla jäätikön reunan alle 

ja mukana kulkeutunut hiekka ja sora kasaantuivat 

railon pohjalle sen suuntaisiksi harjanteiksi. 

Kevon luonnonpuiston pohjoisosassa Sirrájávrin 

ympäristössä on pieniä, runsaan metrin korkuisia 

harjuja, jotka kiemurtelevat teräväharjaisina 

selänteinä tunturien rinteillä. Vaatimattomasta 

koostaan huolimatta ne ovat puuttomassa tunturimaisemassa 

varsin silmiinpistäviä geologisia 

muodostumia. 

23

2.4.3 Kurut ja uomat 

Erilaiset kurut ja uomat ovat jäätiköltä virranneiden 

sulamisvesien synnyttämiä. Vaikka ne ovat 

nykyisin kuivina tai niiden pohjalla virtaa vain 

vähäinen puro, niissä on näkyvissä huomattavien 

vesimassojen aiheuttaman eroosiotoiminnan 

merkkejä. Kuruja ja uomia esiintyy useimmiten 

tunturien rinteillä sekä niiden välisissä laaksoissa. 

Suohpášoaivin pohjoispuolella (kuva 3) esiintyy 

kolme ns. satulakurua. Satulakuru sijaitsee 

yleensä kahden tunturihuipun välissä olevan harjanteen 

matalimmassa kohdassa eli satulassa. Sen 

synty liittyy jäätikön sulamisen alkuvaiheeseen, 

jolloin korkeimmat huiput kohosivat jäättöminä 

alueina eli nunatakkeina jäätikön pinnan yläpuolella. 

Sulamisvesiä kerääntyi huippujen ympärille, 

jäätikön reunan ja tunturin rinteen väliin. Ne 

virtasivat satulakohdasta tunturisselänteen yli kuluttaen 

alla olevan jäätikön puhki. Kulutus jatkui 

alla olevaan kallioon, ja siihen alkoi syntyä satulakuru. 

Suohpášoaivin alueen pohjoisin satulakuru 

on noin puoli kilometriä pitkä, 100 metriä leveä 

ja jopa 40 metriä syvä kallioseinäinen rotko (Syrilä 

1965). Vaikka se onkin sulamisvesivirtauksen 

synnyttämä, myös alla olevassa kalliossa olevat 

rikkonaiset kohdat ovat auttaneet virtaavan veden 

kulutustyötä ja kurun syntyä. 

Paistunturi–Kevo-alueella esiintyy yleisesti 

tunturin rinnettä viistoon alas kulkevia uomia, 

joita kutsutaan lieveuomiksi. Ne syntyivät jäätikön 

sulamisen loppuvaiheessa, jolloin jäätikkö 

peitti kielekkeinä laaksojen pohjia samalla kun 

rinteiden yläosat olivat jo jäästä vapaina. Jäätikkökielekkeiden 

pinnalla virranneet keväiset sulamisvedet 

kerääntyivät niiden reunoille ja kääntyivät 

virtaamaan tunturin rinteen ja kielekkeen välistä 

saumaa myöten. Virtaus kulutti rinteeseen uoman, 

jota kutsutaan lieveuomaksi. Kesän aikana 

jäätikkö oheni ja sen pinta laski. Talven tultua 

sulaminen pysähtyi. Seuraavana keväänä syntyi 

samalla tavoin uusi uoma edellisen alapuolelle. 

Jäätikön ohenemisen jatkuessa lieveuomista syntyi 

kymmeniä samansuuntaisia uomia käsittäviä 

lieveuomaparvia. Suohpášoaivin satulakurujen 

itä- ja koillispuolella esiintyy lieveuomia, joiden 

pituus vaihtelee 100 metristä kilometriin ja syvyys 

puolesta metristä kahteen metriin. Osa uomista 

on 5–8 metriä syviä ja vietoltaan jyrkempiä ns. 

reunanalus- eli sublateraalisia uomia (Syrilä 1965). 

24 

Ne syntyivät sulamisvesien tunkeutuessa jäätikön 

reunaosien alle, jolloin niissä saattoi virrata vesiä 

useiden vuosien ajan. Suohpášoaivin uomasto on 

yksi Kevon alueen edustavimmista. Maastossa selvästi 

näkyviä säännöllisiä lieveuomaparvia esiintyy 

myös Ruohtirin kaakkoisrinteellä (kuva 3), Luomusjärvien 

itäpuolella olevan Geatgielasin länsirinteellä, 

Suohpáščielgin kaakkoisrinteellä, Stuorra 

Biesvárrin ympärillä, Stuorrageađggegielasin 

kaakkoisrinteellä ja Áhkovárrin etelärinteellä 

(Koskinen 2005). Gáimmoaivin länsi- ja itäpuolella 

on puuttomassa maastossa selvästi erottuvia, 

syvälle moreeniin kuluneita reunanalusuomia. 

Lieveuomaparven alapäässä saattaa toisinaan 

esiintyä kohtisuoraan rinnettä alas kulkevia nieluuomia. 

Ne syntyivät lieveuomissa virranneen sulamisveden 

tunkeuduttua jäätikössä olleita railoa 

pitkin sen reunan alle ja kulutettua sinne uoman. 

Nielu-uomia on esimerkiksi Njávgoaivin länsirinteellä 

(kuva 3). Goahppelášjávrin länsirannalla 

on kymmenen metriä syviä laakson pohjaa kohti 

viettäviä nielu-uomia. 

Lieveuomilla on merkitystä tutkittaessa mannerjään 

sulamista ja sen reunan ohenemista ja 

perääntymistä. Niitä ei useinkaan voi sitoa jäätikön 

reunan vuosittaiseen perääntymiseen, mutta 

niiden avulla on mahdollista määrittää jäätikön 

reunan asemia hyvin tarkkaan ja saada kuva mannerjäätikön 

pinnan viettosuunnasta, kaltevuudesta 

sekä jäätikön ohenemisesta. Jäätikön reunaosassa 

sen pinnan vietto oli keskimäärin 1,5–3 metriä 

sadalla metrillä, mutta se saattoi vaihdella eri paikoissa 

suuresti. Esimerkiksi kapeissa solissa jäätikkökieleke 

muuttui jäätikköputoukseksi, jonka 

pinta vietti hyvin jyrkästi kohti sen kärkeä. Paistunturi–Kevo-alueella 

jäätikön reuna oheni noin 

1,2–3,5 metriä vuodessa ja sen reunan voi arvioida 

perääntyneen noin 250 metriä vuodessa. 

Kevon, Čieskadasjohkan ja Goahppelášjohkan 

laaksot ja niiden pohjalla olevat avokalliot ovat 

jäätikköjokieroosion ja sitä seuranneen sulamisvesieroosion 

kuluttamia ja puhdistamia. Moskkoskáidin 

eteläpuolella Kevon ja Čieskadasjohkan 

välissä olevan niemen poikki kulkee jäätikköjoen 

synnyttämä ns. subglasiaalinen uoma. Se syntyi 

jäätikön pohjalla sulamisvesitunnelissa vallinneen 

voimakkaan hydrostaattisen paineen tuloksena, 

kun Luomusjärvien–Kevon harjujakson kerrostanut 

jäätikköjoki oikaisi Suohpáščielgin pohjoispuolitse 

suoraan Čieskadasjohkan laaksoon 

ja sieltä Kevon laaksoon. Vasta jäätikön sulamisen

loppuvaiheessa sulamisvesivirta ohjautui suoraan 

Moskkoskáidin pohjoispuolitse Kevon kanjoniin. 

Vanhasta jäätikköjoen pohjasta jäi jäljelle noin 

200–300 metriä leveä, osaksi kallioon asti kulunut 

uoma, joka on nykyisin kuivana. 

2.4.4 Kaamasjoen jääjärvi 

Kaamasjoen laaksossa ollut jääjärvi (Seppälä 

1980) oli laajin alueelle syntyneistä jäätikön patoamista 

järvialtaista. Sen syntyyn vaikutti alueen 

voimakas pinnanmuodostus sekä etelään perääntynyt 

jäätikön reuna, joka esti jäätiköltä ja jäätikköjoista 

purkautunutta sulamisvettä virtaamasta 

kaakkoon. 

Jäätikön sulamisen alkuvaiheessa jääjärvi peitti 

Ruohtervada Rávdojávrin -järven ympäristöä ja 

sen vedet laskivat Čieskadasjohkan laakson kautta 

pohjoiseen Kevojokeen. Laakson pohjalla olevan 

kynnyskohdan korkeuden perusteella jääjärven 

vedenpinta asettui noin 295–300 metrin korkeudelle 

(kuva 7A). Jäätikön reunan peräännyttyä 

muutamia kilometrejä etelään aukeni uusi, matalammalla 

tasolla ollut lasku-uoma Cuovžájohkan 

laaksoon. Vedenpinta laski 265 metrin korkeudelle. 

Soahkemohjávrrit-järven luoteispuolella oleva 

tasalakinen delta kerrostui tälle tasolle (kuva 

7B). Seuraavissa vaiheissa jääjärvi kasvoi itään. 

Vuomavaaran etelärinteelle syntyi sarja sulamisvesiuomia, 

joita myöten jääjärven vedet alkoivat 

virrata itään. 

Selviä pidempiaikaisia jääjärvivaiheita ei enää 

päässyt syntymään, sillä vedenpinta laski kaiken 

aikaa uusien, edellistä alemmalla tasolla olevien 

maaston kohtien paljastuessa jäätikön reunan alta. 

Kiellajoen ja Kaamasjoen yhtymäkohtaan kerrostuneen 

deltan pinta kuvastaa vaihetta, jolloin 

vedenpinta oli noin 210 metrin korkeudella. Laajimmillaan 

jääjärvi oli silloin, kun sen vedenpinta 

oli noin 200 metrin korkeudella (Seppälä 1980). 

Jääjärvi peitti erämaa-alueen kaakkoiskulmassa 

olevaa tasaista aluetta, ja sen lasku-uoma kulki 

Pierkivaaranjängän pohjoisreunaa seuraten Syysjärven 

eteläpuolelle ja kohti Inarijärveä. Jäätikön 

peräännyttyä Kaamasjoen laaksosta sulamisvedet 

pääsivät virtaamaan esteettä kaakkoon ja jääjärvi 

kuivui. 

2.5 Jääkauden jälkeiset tapahtumat 


Varsin pian jäätikön häviämisen jälkeen alkoi 

kasvillisuuden kehitys. Aluksi oli lyhyt heinäkasvillisuuden 

vaihe, sillä kylmän jäätikön läheisyys 

esti puuvartisten kasvien kasvun. Ilmaston lämpenemisen 

seurauksena ensimmäiset alueelle levinneet 

puut olivat koivu ja harmaaleppä. Selvä 

muutos alueen kasvillisuudessa tapahtui noin 

9 000–8 000 vuotta sitten, jolloin mänty saapui 

sinne. Jääkauden jälkeisen ajan ilmastollisesti 

suotuisin ajanjakso oli noin 8 000–5 000 vuotta 

sitten. Vuoden keskilämpö oli silloin noin kaksi 

astetta nykyistä korkeampi. Sen seurauksena mänty 

kasvoi tuntureilla jopa 200 metriä ylempänä 

kuin nykyisin ja sitä esiintyi lähes koko alueella. 

Ilmasto viileni uudelleen noin 5 000 vuotta sitten. 

Siitä alkoi mäntymetsien taantuminen. Tämän 

hetkinen mäntymetsien pohjoisraja syntyi noin 

3 000 vuotta sitten. Kevon ja Utsjoen laaksojen 

nykyiset männiköt ovat jäänteitä eli reliktejä aiemmin 

yhtenäisinä kasvaneista mäntymetsistä. 

2.5.1 Rapautumat ja talukset 

Jääkauden jälkeen alueella on tapahtunut ja tapahtuu 

edelleen erilaisia geologisia prosesseja. Yksi 

niistä on rapautuminen. Vuorokauden eri aikoina 

tapahtuvat lämpötilan vaihtelut aiheuttavat kallion 

ja lohkareiden pinnalla vuorotellen laajenemista ja 

kutistumista. Vuosien mittaan kiven pinta alkaa 

hilseillä ja hiljalleen se murenee irti. Laajeneminen 

ja kutistuminen saavat aikaan jännityksiä, jotka 

lauetessaan synnyttävät kiveen hiushalkeamia. 

Niihin tunkeutuu vettä, joka jäätyessään laajenee 

ja suurentaa halkeamia kerta kerralta. Lopulta halkeama 

kasvaa niin suureksi, että kallion pinnasta 

irtoaa teräväreunainen kappale, tai kallio hajoaa 

särmikkäiksi irtolohkareiksi. Rapautumista tapahtuu 

varsinkin keväisin ja syksyisin, jolloin ilman 

lämpötila vaihtelee lämpö- ja pakkasasteiden välillä. 

Rapautuminen on voimakkainta varjoisilla 

pohjoiseen ja itään viettävillä rinteillä, sillä siellä 

on runsaimmin lumilaikkuja, joista valuu vettä 

kallion rakoihin pitkälle kesään. 

Vuosituhansia kestänyt fysikaalinen rapautuminen 

on vaikuttanut alueen maanpinnanmuotoihin 

ja maisemaan. Näkyvimpänä tuloksena ovat 

25

Kuva 7. Kaamasjoen jääjärven kehitys. A = Èieskadasjohkan vaihe (295 m), B = Cuovžájohkan vaihe (265 m). 

26

tasaisilla tunturien lakialueilla ja loivilla rinteillä 

kalliota peittävät rapautumistuotteet, särmikkäät 

kivikot eli rakat. Laajimmat rakka-alueet ovat 

Paistuntureilla ja Bađđaskáidin alueella. Esimerkiksi 

Gáimmoaivin (kuva 3) ja Stuorra Mávnnan 

laet ovat yhtenäisen rakan peitossa eikä sieltä 

löydy ehjää kalliota. Tuoreet halkeamat kertovat 

rakkautumisen olevan edelleen hitaasti käynnissä. 

Rapautumiseen liittyvät myös tunturien lailla 

esiintyvät eroosiojäänteet eli tor-muodostumat. 

Ne muistuttavat rikkonaisia kalliopaaseja, mutta 

todellisuudessa ne ovat kallion kestävintä osaa, 

joka on jäänyt jäljelle ympärillä olleen rikkoontuneen 

kallion rapautuessa ja kulkeutuessa pois. 

Paistunturien alueella on useita tor-muodostumia, 

joista komeimmat ovat pohjois-eteläsuuntaisena 

jonona Duottar-Mávnna ráhppát-tunturin laella 

(kuva 3). Niistä korkein on yli kymmenmetrinen 

paasi (Kaitanen 1969). Matalia tor-muodostumia 

on esimerkiksi Duottar-Mávnnan laella sekä 

Luomusjärvien luoteispuolella Davimuš Luopmošvarrin 

ja Gaskkamuš Luopmošvarrin lailla. 

Tor-muodostumiksi luetaan myös kallioseinämästä 

irronneet paasimaiset kielekkeet, jotka ovat jääneet 

paikoilleen. Yksi tällainen kallioseinämästä 

ulos työntyvä kieleke on Kevon kanjonissa Bajimuš 

Njaggaleapmen kaakkoispuolella (Kaitanen 

1969). 

Lähes pystysuorien jyrkänteiden ja pahtojen 

juurille kasaantuu seinämästä irronneesta ja sen 

juurelle pudonneesta lohkare- ja kiviaineksesta 

vyörykeiloja eli taluksia. Niiden pinta viettää 

varsin jyrkästi seinämän juurelta laakson pohjaa 

kohti. Korkein talusmuodostuma (64 m) on 

Vuolimuš Njaggaleapmen itärinteellä (kuva 3) 

(Liira ja Hietaranta 1998). Hyvin kehittyneitä taluksia 

esiintyy myös esimerkiksi Liŋkepáktin ja 

Geavgŋápáktin juurella. Kevon kanjonin kaakkoisrinteellä 

vyörykeilat ovat paikoin kasvaneet 

yhteen muodostaen kilometrien mittaisen jatkuvan 

lohkarevyön jyrkänteen juurelle. 

Liira ja Hietaranta (1998) ovat tehneet vyöryneiden 

lohkareiden pinnalta jäkälätutkimuksia. 

Rapautuessaan irti pahdan seinämästä ja vyöryessään 

alas kivet ja lohkareet olivat puhtaita. 

Niiden pinnalle alkoi kasvaa jäkälää vasta vyöryn 

jälkeen. Mittaamalla jäkäläkasvustojen kokoa ja 

vertaamalla tuloksia jäkälien kasvunopeuteen on 

mahdollista selvittää vyörymisen ajankohta. Tulosten 

mukaan valtaosa kivistä ja lohkareista on 

ollut paikoillaan jo vuosisatoja, sillä niiden pintaa 

peittivät isot jäkälälaikut. Joukossa oli myös lohkareita, 

joiden pinnalla jäkälät olivat varsin pieniä. 

Niiden voi päätellä vyöryneen ns. ”Pienen Jääkauden” 

kylmän ilmastovaiheen aikana 1600–1800luvuilla, 

jolloin tapahtui runsaasti rapautumista. 

Viimeisen vuosisadan aikana ilmaston lämmettyä 

kiviainesta on vyörynyt varsin vähän, lukuun ottamatta 

Liŋkepáktin talusta (kuva 3), jossa esiintyy 

jäkälän peittämien lohkareiden keskellä myös täysin 

jäkälättömiä kiviä aivan viime vuosina tapahtuneiden 

vyöryjen tuloksena. 

2.5.2 Kuviomaat ja vuotomaat 

Routa on merkittävä tekijä myös moreenimailla. 

Siitä ovat osoituksena routimisen tuloksena 

syntyneet kuviomaat. Kun kostea moreenin hienoaines 

jäätyy, se laajenee ja työntää säteittäisesti 

karkeampaa ainesta, kuten kiviä, poispäin. Kun 

hienoaines sulaa, se vetäytyy takaisin kivien jäädessä 

paikalleen. Kun jäätyminen ja sulaminen 

toistuvat vuodesta toiseen, maahan syntyy moreenin 

hienoaineksesta koostuvia jäätymiskeskuksia, 

joiden reunoille kivet ovat kasaantuneet 

kivirenkaiksi. Koska jäätymiskeskuksia on vieri 

vieressä, kivirenkaista syntyy verkkomainen kuvioitus 

eli polygonimaa. Kivirenkaiden läpimitta 

on 2–5 metriä. Ne ovat usein epäsäännöllisen 

monikulmion muotoisia. Tavallisimpia ovat 5- 

tai 6-sivuiset ruudut. Paistunturi–Kevo-alueella 

kuviomaat ovat varsin yleisiä. Hyvin muodostuneita 

kivirenkaita on esimerkiksi Kevon kanjonin 

kaakkoispuolella Gompunčohkkan ja Skierrefálisin 

välisessä laaksossa (Tabuchi ja Hara 1992). 

Vuotomaat syntyvät ns. solifluktion seurauksena, 

kun vedellä kyllästynyt maamassa valuu painovoiman 

vaikutuksesta tunturien rinnettä alas. 

Voimakkainta solifluktio oli heti jäätiköiden häviämisen 

jälkeen, kun kasvillisuus ei vielä sitonut 

maaperää. Sitä tapahtuu edelleen varsinkin keväisin 

ja alkukesällä, kun maan sula pintakerros liikkuu 

roudassa olevan kerroksen yläpintaa pitkin. 

Ohlson (1964) on todennut, että jo parin kolmen 

asteen rinteen kaltevuus aiheuttaa maamassojen 

liikettä, mutta vasta rinteillä, joiden vietto on 5–20 

astetta, esiintyy yleisesti vuotomaita. Solifluktion 

seurauksena syntyy myös alas tunturin rinnettä 

valuvia pitkiä kivivirtoja ja kivijuovia. Muutamin 

paikoin kokonaisia maamassoja, kivirakkoja tai 

laajoja moreenimaita on liikkunut kohti laakson 

pohjaa. 

27

2.5.3 Tuulikerrostumat 

Tuulen kerrostamat lentohiekka-alueet sijaitsevat 

pääosin erämaa-alueen eteläosassa. Kaamasjoen 

lentohiekka-alue peittää noin 70 km 2 :n laajuisen 

alueen Kaamasjoen ja sen sivujoen Kiellajoen 

laaksoissa. Se on Seppälän (1971) mukaan yksi 

Suomen laajimmista yhtenäisistä lentohiekkaalueista 

(kuva 3). 

Tuulikerrostumat syntyivät jäätikön häviämistä 

seuranneena periglasiaalisena aikana. Jäätikön 

hävittyä maanpinta kuivui vähitellen. Koska kasvillisuus 

ei vielä sitonut maanpintaa, hiekka ja sitä 

hienommat lajitteet lähtivät liikkeelle jäätiköltä 

puhaltaneiden voimakkaiden tuulten mukana. 

Hienoin aines kulkeutui kauas lähtöalueeltaan ja 

kerrostui myöhemmin lössiksi. Hiekka kulkeutui 

vain lyhyen matkaa kasaantuen lentohiekkakinoksiksi 

eli dyyneiksi. Dyynejä syntyi varsinkin 

tasaisille ja alaville alueille, missä esiintyi hiekkaisia 

harjuja ja virtaavan veden lajittelemia hiekkaisia 

jokikerrostumia. Tuuli saattoi kuljettaa hiekkakinoksia 

useiden kilometrien päähän lähtöalueensa 

ulkopuolelle, kuten Ravdobuolžžat-harjulaajentuman 

itäpuolella oleva dyyniselänne osoittaa (kuva 

3). Vaikka suurin osa dyyneistä on ”fossiilisia”, eli 

niiden liike on nyt pysähtynyt ja kasvillisuus on 

sitonut ne juurillaan, alueelta löytyy myös edelleen 

aktiivisesti liikkuvia dyynejä (Seppälä 1971 

ja 1996). 

Paistunturin alueen dyynit ovat poikittaisia, 

pitkittäisiä tai kaaren muotoisia paraabelidyynejä. 

Muodon ja rakenteen perusteella vallitseva tuulen 

suunta näyttää olleen lännen ja luoteen väliltä. 

Kaamasjoen dyynit ovat keskimäärin 4–6 metriä 

korkeita (Johansson ym. 2000), mutta alueella on 

muutamia paraabelidyynejä, jotka yltävät keskiosastaan 

jopa 12 metriä ympäröivän alueen yläpuolelle 

(Seppälä 1971). Dyynien aines on hyvin 

lajittunutta hietaa ja hienoa hiekkaa, joissa näkyy 

selviä kerrosrakenteita. 

Tuntureilla lentohiekkakinokset ovat harvinaisia, 

sillä siellä harjukerrostumat ovat rakeisuudeltaan 

liian karkeita tuulen käsiteltäviksi. Tuulella 

on kuitenkin huomattava voima, ja paljakan 

puuttomuus johtuukin osaksi sen jäähdyttävästä 

vaikutuksesta. Tuuli ja talvella sen mukana kulkevat 

jääkiteet rikkovat hiekkapuhalluksen tavoin 

maapeitettä ja siinä olevia kohoumia, kuten palsoja, 

joita lumipeite ei suojaa. Samalla jääkiteet 

28 

hiertävät rikki koivujen runkoja ja vahingoittavat 

niiden silmuja (Seppälä 2003). 

Inarin ja Utsjoen tuulikerrostuma-alueille 

ovat tyypillisiä tuulen kuluttamat muodot eli 

deflaatioalueet. Osa niistä on tuhansien vuosien 

ikäisiä ja muuttunut pieniksi järviksi ja lammiksi 

pohjavedenpinnan noustua. Harjuilla ja dyyneillä 

deflaatioalueet ovat kasvittomia painanteita ja altaita, 

joissa tapahtuu edelleen voimakasta tuulen 

kuluttavaa toimintaa, jonka vuoksi kasvillisuus 

ei kykene leviämään niille. Deflaatioaltaat ovat 

muodoltaan soikeita tai lähes pyöreitä ja kooltaan 

useita kymmeniä neliömetrejä. Suurin deflaatioallas 

on läpimitaltaan 90 metriä, se sijaitsee 

Rávdojávrin pohjoisrannalla. Tuulen aiheuttamalle 

kulutukselle otollisia paikkoja ovat myös dyynien 

sekä hiekkaisten harjujen harjat. Rávdojávrin 

eteläpuolella Ravdobuolžžat-harjulaajentumalla 

(kuva 3) deflaatioalueita on varsinkin luoteisrinteillä 

ja suppien pohjilla. Lisäksi monia dyyniselänteitä 

leikkaavat noin 2–5 metriä syvät aukot, 

joita kutsutaan tuulipuurroiksi. 

2.5.4 Suot 

Ensimmäiset pioneerikasvit saapuivat Paistunturi–Kevo-alueelle 

pian sen paljastuttua jäätikön 

ja jääjärvien vesien alta. Ne hakeutuivat maastonkohtiin, 

jotka tarjosivat enemmän kosteutta 

ja rinteiltä huuhtoutuneita ravinteita kuin ympäröivät 

alueet. Näin soistuminen pääsi alkuun. 

Pohjoisen kosteassa ja viileässä ilmastossa soistuminen 

jatkui voimakkaana. Sen seurauksena alkoi 

muodostua turvetta tunturien ja vaarojen välisiin 

painanteisiin sekä varsinkin tasaisille, alaville ja 

vettä läpäisemättömille alustoille. 

Alueen suot ovat pääosin palsasoita, jotka 

luetaan aapasoiden alatyypiksi. Huomattavin 

palsasuo on Pieran Marin jängän alueen itäosassa. 

Sen korkein palsakumpu on yli neljä metriä 

korkea. Paistunturien koillispuolella on muutamia 

kauniita palsasoita, kuten Njiljohmomohkejeaggi 

(kuva 3) ja Liŋkinjeaggi sekä eteläpuolella olevat 

Čulloveijeaggi ja Biesjeaggi. Alueen kaakkoisosassa 

on Pierkivaaranjänkä. Niiltä puuttuu aapasoille 

tyypillinen rimpien ja jänteiden esiintyminen, 

mutta kasvillisuus liittyy kuitenkin läheisesti aapasoihin. 

Ne ovat tyypillisiä tunturikoivuvyöhykkeessä 

ja niiden esiintymisalueen eteläraja seuraa 

likimain männyn pohjoisrajaa. Palsakummut eli 

palsat ovat näille soille tyypillisiä. Ne ovat 2–5

metriä korkeita, ikiroudassa olevia jättiläismättäitä, 

joiden sisällä on jääydin. Palsojen synty edellyttää 

mantereista, kylmätalvista ilmastoa, jossa 

vuoden keskilämpötila on alle -1°. Jääytimen synnyn 

aiheuttaa ilmeisesti myös paksuudeltaan epätasainen 

lumipeite. Ohuen lumipeitteen alla turve 

jäätyy talvella niin syvälle, että se ei ehdi kesällä 

sulaa. Maaperässä oleva vesi nousee ylöspäin ja 

jäätyy kiinni jääytimen ympärille ja vähitellen palsa 

kohoaa kummuksi. Kasvettuaan useiden metrien 

korkuiseksi palsaan syntyy halkeamia. Silloin 

se hajoaa ja alkaa sulaa. Palsat esiintyvät yleensä 

ryhmissä, joissa on useita eri kehitysasteella olevia 

kumpuja. Palsasoiden ohutturpeisia reunaosia 

kutsutaan pounikoiksi. 

Lähteet 

Jernström, A. M. 1874: Material till finska 

Lappmarkens geologi. 1. Utsjoki och Enare 

Lappmarker. Bidrag till kännedom af Finlands 

natur och folk 21: 93–229. 

Heikkinen, O. & Tikkanen, M. 1979: Glacial flutings 

in northern Finnish Lapland. – Fennia 

157(1): 1–12. 

Hietaranta, J. 2002: Spillway systems and icedammed 

lake phases during the last deglaciation 

in the Luobmošjavrrik area, northern 

Finland. – Lisensiaatintyö, Turun yliopisto, 

Maantieteen laitos, Turku. 48 s. + 2 liitettä. 

Johansson, P., Sahala, L. & Virtanen, K. 2000: 

Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat 

geologisina luontokohteina. 

– Tutkimusraportti 151, Geologian tutkimuskeskus. 

76 s. 

Kaitanen, V. 1969: A geographical study of 

the morphogenesis of northern Lapland. 

– Fennia 99(5). 85 s. 

Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., 

Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, 

M., Idman, H. & Pekkala, Y. 1997: Suomen 

kallioperäkartta 1:1 000 000. – Geologian tutkimuskeskus, 

Espoo. 

Koskinen, R. 2005: Glacial hydrology and the 

deglaciation of the Scandinavian Ice Sheet 

in the Paistunturit area of the Utsjoki region 

in Northern Finnish Lapland. – Teoksessa: 

Ojala, A.E.K. (toim.), Quaternary studies in 

the northern and Arctic regions of Finland. 

Geological Survey of Finland, Special Paper 

40: 41-51. 

Kujansuu, R. 1981: Utsjoki. Suomen geologinen 

yleiskartta 1:400 000, maaperäkartta, 

lehti 39+49. – Geologinen tutkimuslaitos, 

Espoo. 

Lahtinen, A. & Mäkinen, K. 1985: Inari. Suomen 

geologinen yleiskartta 1:400 000, maaperäkartta, 

lehti 38+48. – Geologian tutkimuskeskus, 

Espoo. 

Liira, T. & Hietaranta, J. 1998: On the postglacial 

development of the bedrock precipices and 

talus formations in the Keävvu river valley, 

northern Finnish Lapland. – Reports from 

the Kevo Subarctic Research Station 22: 

1–10. 

Meriläinen, K: 1959: Granuliittimuodostumasta 

Inarissa. – Geologi 11 (6): 58–60. 

— 1965: Inari-Utsjoki. Suomen geologinen 

yleiskartta 1:400 000: kivilajikartta C 8–9. 

– Geologinen tutkimuslaitos, Espoo. 

— 1970: Taka-Lapin suurtektonista rakenteista. 

– Geologi 20 (9–10): 139–144. 

— 1976: The granulite complex and adjacent 

rocks in Lapland, northern Finland. – 

Geological Survey of Finland, Bulletin 281. 

129 s. 

Ohlson, B. 1964: Frostaktivität, Verwitterung 

und Bodenbildnungin der Fjeldgegenden 

von Enontekiö, Finnish-Lappland. – Fennia 

98 (3): 1–180. 

Pohjoiskalottiprojekti 1987: Geological Map, Pre- 

Quaternary Rocks, Northern Fennoscandia, 

1:1 000 000. – Geological Surveys of Finland, 

Norway and Sweden, Helsinki. 

29

Pohjoiskalottiprojekti 1988: Metamorphic, 

Structural and Isotopic Age Map. Northern 

Fennoscandia, 1:1 000 000. – Geological 

Surveys of Finland, Norway and Sweden, 

Helsinki. 

Sederholm, J. J. 1911: Roches préquaternaires. 

– Atlas de Finlands 1910. I. Karte. N:o 3. 

S. 1–27. 

Seppälä M. 1971: Evolution of eolian relief of 

the Kaamasjoki – Kiellajoki river basin in 

Finnish Lapland. – Fennia 104: 1–88. 

— 1980: Deglaciation and glacial lake development 

in the Kaamasjoki river basin, Finnish 

Lapland. – Boreas 9: 311–319. 

— 1996: Deflation and redeposition of sand dunes 

in Finnish Lapland. – Quaternary Science 

Reviews 14: 799–809. 

— 2003: Surface abrasion of palsas by wind action 

in Finnish Lapland. – Geomorphology 

52: 141–148. 

Siedlecka, A. & Roberts, D. 1996: Finnmarks 

Fylke. Berggrunnsgeologi M 1:1 500 000. 

– Norges geologiske undersøkelse. 

Syrilä, S. 1965: Retreat of the continental ice 

and fluvioglacial erosion features on the 

Tuolbanjaugoaivi fjeld in northernmost 

Finland. – Turun yliopiston maantieteen laitoksen 

julkaisuja 38: 19–26. 

Tabuchi, H. & Hara, J. 1992: Block fields 

and sorted polygons in Finnish Lapland. 

– Geographical Review of Japan 65A 2: 

105–113. 

30

3 Vesistöt 

Markku Seppänen ja Elina Stolt 

3.1 Johdanto 

Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston 

kokonaispinta-ala on Ylä-Lapin luontokartoituksen 

(Sihvo 2002) mukaan yhteensä 

227 500 hehtaaria, josta vesistöjen osuus on 5 200 

hehtaaria eli noin 2,3 % alueen pinta-alasta. Kevon 

luonnonpuistossa on kolme yli 100 hehtaarin 

järveä: Stuorra Bálddotjávri, Vuogojávri ja Sávzajávri. 

Luonnonpuiston alueella on 11 vähintään 

10 hehtaarin (kuitenkin alle 100 ha) järveä ja noin 

850 vähintään hehtaarin suuruista järveä. Paistunturin 

erämaa-alueella on kaksi yli 100 hehtaarin 

järveä: Luomusjärvet. Erämaa-alueella on viitisenkymmentä 

vähintään 10 hehtaarin järveä ja 

noin 1 450 vähintään hehtaarin suuruista järveä. 

3.2 Vesistöaluejako 

Valuma-alueella tarkoitetaan vedenjakajan rajaamaa 

kokonaisuutta, jolta joki tai puro kerää 

kaiken sateen kautta tulevan vetensä. Suurista 

valuma-alueista voidaan käyttää nimitystä vesistöalue. 

Valuma-alueen järvet, lammet ja joet 

muodostavat vesistön (Puro-Tahvanainen 2002, 

www.ymparisto.fi). 

Utsjoen läntisen erämaan Paistunturi–Kevoalueen 

vedet kuuluvat pääosin Tenon päävesistöalueeseen. 

Utsjoen ja Inarin kunnan rajan tuntumassa 

osa erämaa-alueesta kuuluu Paatsjoen 

päävesistöalueeseen. Tenojoen vesistöalueella 

alueen vesistöt kuuluvat Tenojoen keskiosan valuma-alueeseen, 

Utsjoen alaosan valuma-alueeseen, 

Kevojoen valuma-alueeseen ja Utsjoen yläosan 

valuma-alueeseen. Paatsoen vesistöalueella alueen 

vesistöt kuuluvat Kaamasjoen yläosan valumaalueeseen 

ja Kaamasjoen keskiosan valuma-alueeseen. 

Nämä valuma-alueet jakaantuvat vielä 

pienempiin sivu-uomien muodostamiin alueisiin 

(kuva 8). 

3.3 Vesistöjen yleispiirteet 

Järvivesien vähäisyys, purojen ja pikkujokien runsaus 

ja syvät jokilaaksot ovat luonteenomaisia läntiselle 

tunturierämaalle. Rotkomaisin ja mahtavin 

jokilaaksoista on Kevon kanjoni, jonka pohjalla 

virtaava Kevojoki kasvaa rotkon yläpään pikkupuroista 

alaosaltaan paikoin isoksi virraksi. Joen 

kulkua rauhoittavat syvät jokijärvet ja lompolot. 

Koskialueet ovat vuolaita mutta matalia. Sateiden 

ja tulvien aikana, joita voi olla myös talvella, leppoisat 

ja matalat kosket muuttuvat ylikulkemattomiksi, 

vinhaa vauhtia kiitäviksi virroiksi. 

Teno on emovirta, joka on uurtanut syvän 

jokilaakson Pohjoiseen Jäämereen virratessaan. 

Matkaa Tenovuonosta ylävirtaan Karigasniemen 

alapuolelle, jossa joki jakaantuu Inari- ja Kaarasjoeksi, 

kertyy 25 peninkulmaa. Teno kerää vesiänsä 

200–500 metrin korkeuteen ylettyviltä ylämailta. 

Purot ja joet ovat ylhäällä tunturitasangolla 

virratessaan usein rauhallisia, joskus ne voivat 

jopa kadota kokonaan. Virtaavia vesiä, jotka Tenon 

törmälle päästyään hurjasti laukaten yhtyvät 

päävirtaan, on satoja. Kesällä kuivana aikana 

purojen juoksua tuskin huomaa, mutta sateet ja 

lumen sulaminen saavat nämä purot ja joet kasvamaan 

moninkertaisiksi. 

Järviä on hyvin vähän verrattuna Utsjoen itäiseen 

erämaahan. Seisovaa vettä on jäänyt sinne, 

missä maaston muoto sen mahdollistaa. Tämän 

vuoksi Paistunturin järvet ovat monimuotoisia. 

Joukkoon mahtuu matalia jänkäjärviä tai muuten 

tasaisella skaidilla sijaitsevia järviä (kuten Biesjávrrit, 

Sávdzajávrrit, Akujärvi, Várddoaijávri, Koivumukkajärvet) 

tai hietikkomailla sijaitsevat kauniit 

ja kristallinkirkkaat lähdepitoiset järvet. Epäilemättä 

alueen eteläosassa Kevon luonnonpuiston 

rajalla sijaitsevat Luomusjärvet ovat alueen 

helmi. Järvien välissä kulkeva hiekkaharju jakaa 

31

Kuva 8. Paistunturi–Kevo-alueen vesistöt ja valuma-alueet. 

32 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239, © Suomen ympäristökeskus 2006.

vedet Läntiseen eli Stuorrajärveen ja Itäiseen eli 

Nuorttatjärveen. Hiekkakuolpunoiden kätköissä 

on useita pikkujärviä ja lompoloita, jotka ovat 

yhteydessä toisiinsa mitättömän näköisillä, mutta 

yllättävän syvillä puroilla. 

Luomusjärviin verrattavia ovat Koivumukkajärvet, 

jotka sijaitsevat Kaamasjoen latvoilla. Itse 

Kaamasjoen vedet laskevat Muddusjärven ja Inarin 

mahtavimman joen, Juutuan, kautta Inarijärveen. 

Kaamasjoen latvat ovat soisia ja jokien ja 

järvien rannat pehmeitä ja vaikeakulkuisia. Oman 

lukunsa ovat Kevo- ja Cuoggájoen jokijärvet. Ne 

ovat monin paikoin syviä ja ne virtaavat uneliaasti 

järvien koskien tai pienten könkäiden kautta kohti 

Utsjokea tai Tenoa. 

3.4 Veden laatu 

Järvien, jokien ja merialueen vedet luokiteltiin 

vuosien 2000–2003 aikana. Valtakunnallinen luokitus 

kattoi 82 % yli neliökilometrin suuruisista 

järvistä, 16 % yli kahden metrin levyisten jokien 

kokonaispituudesta ja lähes kokonaan aluevesirajan 

sisäpuolelle jäävän merialueen (Lapin ympäristökeskus 

2006). 

Suuri osa Ylä-Lapin järvistä on karuja ja iso 

osa niistä luokitellaan kirkkaiksi. Lapin ympäristökeskuksen 

(2006) mukaan vesistöjen vedenlaatu 

Lapissa on pääosin hyvä. Pohjois-Lapissa 1980luvulla 

havaittu vesistöjen happamoitumiskehitys 

on pysähtynyt ja tilanne on jopa parantumassa. 

Vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus kuvaa 

vesiemme keskimääräistä veden laatua sekä 

soveltuvuutta vedenhankintaan, kalavesiksi ja virkistyskäyttöön. 

Laatuluokka määräytyy vesistön 

luontaisen veden laadun ja ihmisen toiminnan vaikutusten 

mukaan. Pintavedet luokitellaan viiteen 

luokkaan: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä 

ja huono. Paistunturin vedet kuuluvat parhaimpaan 

luokkaan sekä kalalajiston että veden laadun 

suhteen. Mainittakoon, että luokiteltujen jokien 

kokonaispituudesta 43 prosenttia on erinomaisia 

tai hyvälaatuisia. Nämä joet sijaitsevat pääasiassa 

pohjoisessa. Vesistöjen tilaa seurataan jatkuvasti 

valtakunnallisilla ja alueellisilla seurannoilla (Vesi- 

ja ympäristöhallitus 1988). 

3.5 Veden laatuun vaikuttavat tekijät 

Valuma-alueen kallio- ja maaperän ominaisuudet 

vaikuttavat pinta- ja pohjavesien laatuun. Valtaosa 

sadannasta valuu maaperän kautta vesistöihin. 

Helposti rapautuvien mineraalien osuus valumaalueella 

ratkaisee veteen liukenevien alkuaineiden 

määrän. Kemiallisten ominaisuuksien lisäksi veden 

laatuun ja happamoitumisherkkyyteen vaikuttavat 

valuma-alueen koko, sijainti, topografia, 

maaperäkerroksen paksuus ja karkeusaste sekä 

kasvillisuus ja vuodenaika. Myös maaperän eloperäisen 

aineksen vaikutus näkyy veden laadussa. 

Soilta ja metsistä huuhtoutuu vesiin pitkälle hajonneita, 

lievästi happamia orgaanisia humusaineita, 

jotka värjäävät veden kellertävän ruskeaksi 

(Puro-Tahvanainen 2002). 

Paistunturi–Kevo-alueen vesillä on pohjoisen 

sijainnin vuoksi Lapille tyypillisiä ominaisuuksia, 

jotka vaikuttavat merkittävästi pohjoisten vesistöjen 

tilaan ja siihen, miten ne kestävät kuormitusta. 

Vesien tilaan vaikuttavat kuormituksen ohella 

myös sääolojen ja vesimäärien vaihtelut. Lapissa 

sataa vähemmän kuin muualla maassa ja suurin 

osa sateesta tulee lumena. Toisaalta haihdunta on 

kylmyyden vuoksi puolet pienempää kuin muualla 

maassa. Pohjoisosissa vesistöihin kulkeutuu noin 

80 % sademäärästä, kun vastaava osuus Etelä- 

Suomessa on vain 30 % (Kinnunen 2003, Lapin 

ympäristökeskus 2006). 

Jääpeitteinen aika saattaa kestää pohjoisimmassa 

osassa Suomea jopa sata päivää kauemmin 

kuin Etelä-Suomessa. Tämä voi aiheuttaa järvien 

happivarastojen loppumisen. Talvella järvet ovat 

pohjoisessa lämpimämpiä kuin vastaavat Etelä- 

Suomen järvet. ”Lämpimässä” vedessä eloperäinen 

aines hajoaa nopeammin ja kuluttaa happea. 

Hapettomuus on pohjoisessa jokatalvinen ongelma. 

Utsjoella ja Inarissa on joitakin tunturialueen 

järviä, joissa vesimassa on lopputalvesta lähes 

hapeton. Silti niissä saattaa olla hyvä kalakanta, 

sillä kalat kerääntyvät lopputalvella hapellisten 

pohjavesipurkaumien alueille. Paikkakuntalaiset 

ovat perinteisesti harjoittaneet verkkokalastusta 

näillä alueilla (Lapin ympäristökeskus 2006). 

Paistunturi–Kevo-alueella tapahtuu ihmisen 

toiminnasta aiheutuvaa vesistökuormitusta lähinnä 

ilman kautta. Pohjois-Suomessa rikkilaskeuma 

on merkittävin happamoitumista aiheuttava tekijä. 

33

3.6 Vesien kalantuottokyky 

Avovesiaikainen vedenalainen kasvukausi jää 

Paistunturi–Kevo-alueella reiluun kolmeen kuukauteen. 

Jääpeitteestä huolimatta valoa riittää tuotannon 

ylläpitämiseen syksyllä ja kevättalvellakin 

varsinkin, jos alkutalvi on vähäluminen. Varsinkin 

rautu on arktisimpina kalana erikoistunut hakemaan 

ravintoa kaikissa olosuhteissa. Alhaalla jokilaaksoissa 

kasvukausi on jopa kuukauden pitempi 

kuin tunturiylängöllä. Veden kalantuottokyky voi 

siten vaihdella huomattavasti maantieteellisesti 

läheisillä alueilla. Veden tuotto riippuu sen ravinteiden 

määrästä, kasvukauden pituudesta ja 

eliökunnan monimuotoisuudesta ts. siitä, kuinka 

tehokkaasti ravinto kulkee ravintoketjujen läpi. 

Kalantuotto vaihtelee myös eri lajien kesken 

vuosittain. Lajien välillä vallitsee kilpailu ja sopivien 

olosuhteiden vallitessa jokin laji voi vallata 

järven. Esimerkkinä tästä ovat Inarista peräisin 

olevan pohjasiian istutukset. Istutettu siika on 

muodostanut luontaisesti lisääntyviä kantoja. Kalavarojen 

käyttöä rajoittavat kalojen hidas kasvu 

ja vuosittaisen saalistuoton vähäisyys. Toisaalta 

kalakantojen hidas kasvu johtuu eräissä tapauksissa 

vähäisestä kalastuksesta. 

3.7 Vesipuitedirektiivi 

Vuoden 2000 lopulla voimaan tullut vesipuitedirektiivi 

(2000/60/EY) edellyttää, että pinta- ja 

pohjavesien tulisi olla hyvässä tilassa vuoden 2015 

loppuun mennessä. Vesidirektiivin tarkoituksena 

on yhdentää Euroopan unionin vesilainsäädäntöä 

ja tuoda siihen uusia näkökohtia. Puitedirektiivi 

sisältää vesiensuojelun yleiset periaatteet sekä vesiensuojelun 

toteutuksen suuntaviivoja ja menettelytapoja 

(Lapin ympäristökeskus 2006). 

Jokaiselle vesienhoitoalueelle tehdään vesienhoitosuunnitelma, 

jossa todetaan perustietojen 

sekä vesistöihin kohdistuvien paineiden ja hoidon 

ja suojelun tavoitteiden määrittämisen lisäksi ne 

toimenpiteet, jotka tulee toteuttaa veden laadun 

parantamiseksi tai säilyttämiseksi. Utsjoen ja Inarin 

kunnan vedet kuuluvat Tenojoen–Paatsjoen 

vesienhoitoalueeseen. Niillä alueilla, joilla vesistö 

ulottuu useamman kuin yhden valtion alueelle, 

kuten Tenojoen vesistöalueella, alue määritellään 

kansainväliseksi vesienhoitoalueeksi. Kansainvälisillä 

vesienhoitoalueilla niihin kuuluvien valtioiden 

on toimittava yhteistyössä. Tämä koskee 

34 

myös Euroopan Unionin ulkopuolisia maita, 

tässä tapauksessa Norjaa (Lapin ympäristökeskus 

2006). 

Vesipuitedirektiivin päätarkoituksena on vesien 

tilan huononemisen ehkäiseminen. Tavoitteen 

saavuttaminen edellyttää vesienhoitoalueen eri 

toimijoiden laajaa yhteistyötä, jonka vetovastuu 

on alueellisilla ympäristökeskuksilla. 

Vesien tilaa on perinteisesti arvioitu ihmisen 

näkökulmasta, mutta direktiivin myötä arviointiin 

tulee myös ekologinen näkökulma. Vesistöjen tilaa 

arvioidaan eliöstön ja elinolosuhteiden perusteella 

ja haitallisiin aineisiin kiinnitetään aikaisempaa 

enemmän huomiota. Pohjavesiä luokitellaan 

edelleen käyttäjän eli ihmisen näkökulmasta. 

Lähteet ja kirjallisuus 

Kinnunen, K. 2003: Vieraskynä-artikkeli 

Helsingin Sanomissa 3.8.2003/Suomen vedet 

11. 

Lapin ympäristökeskus 2006. < http://www. 

ymparisto.fi/default.asp?contentid=191113 

&lan=fi>. Viitattu 15.8.2005. 

Puro-Tahvanainen, A. 2002: Vesistöt. – Teoksessa: 

Kajala, L. (toim.), Tarvantovaaran erämaa-alueen 

ja Lätäsenon–Hietajoen soidensuojelualueen 

luonto ja käyttö. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. 

Sarja A 140. S. 30–41. 

Vesi- ja ympäristöhallitus 1988: Vesistöjen laadullisen 

käyttökelpoisuuden luokittaminen. 

– Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja 20. 

47 s. 

Vesipuitedirektiivi (2000/60/EY).

4 Luontotyypit ja biotoopit 

Saara Tynys 

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan Kevon luonnonpuiston 

ja Paistunturin erämaan luontotyyppejä 

Ylä-Lapissa ja UKK-puistossa vuosina 

1996–2000 tehdyn luontokartoituksen ja sen tulosten 

perusteella. 

Biotooppi (luontotyyppi) määräytyy maapohjan, 

kasvillisuuden ja puuston sekä luonnontilaisuuden 

mukaan. Näiden ominaisuuksien mukaan 

määritelty alue (kuvio) voidaan erottaa ympäröivästä 

alueesta omaksi biotoopikseen, esim. 

lehto ympäröivästä kangasmetsästä. Biotoopit 

ryhmitellään kallioihin, kivennäismaihin, soihin, 

vesiin, rantoihin ja perinne- tai kulttuuriympäristöihin 

(Sihvo 2002). 

Luontokartoituksessa pohjoisimman Lapin 

biotoopit kartoitettiin ilmakuvatulkintaan perustuvalla 

menetelmällä noin 2,6 miljoonan hehtaarin 

laajuiselta alueelta. Biotoopeista kerättiin tietoa 

hakemalla maastosta ns. tulkinta-avaimia, joiden 

avulla kuvioita tulkittiin ja rajattiin ilmavalokuville. 

Noin 17 % alueesta kartoitettiin maastossa. 

Taulukossa 1 on esitetty Kevon luonnonpuiston 

ja Paistunturin erämaan biotoopit puustoisuuden 

mukaan luokiteltuna. Luokittelu perustuu 

siihen, että biotoopit pystytään erottelemaan ilmakuva- 

ja karttatyöskentelynä, ilman merkittäviä 

maastokäyntejä (Tuominen ym. 2001). Puuston 

määrä voidaan helposti tulkita ilmakuvalta. 

Biotoopit on jaettu taulukossa 1 latvuspeittävyyden 

mukaan 

– avoimiin ja niukkapuustoisiin (latvuspeittävyys 

alle 10 %) 

– harvapuustoisiin (latvuspeittävyys 10–30 %) 

– sulkeutuneisiin (latvuspeittävyys yli 30 %) 

biotooppeihin (vrt. Sihvo 2002). 

Karttaliitteessä on esitetty biotooppien (kasvillisuustyyppien) 

esiintyminen Kevon luonnonpuistossa 

ja Paistunturin erämaassa, mukaanlukien 

myös tienvarsien ja jokivarsien “reuna-alueet“ 

erämaan rajan tuntumassa. 

4.1 Vedet 

Paistunturin erämaassa ja Kevon luonnonpuistossa 

vesistöjen osuus kokonaispinta-alasta on vain 

pari prosenttia, koska merkittävä osa alueesta 

on tunturiylänköä. Sen sijaan Paistunturi–Kevoalueen 

itäpuolella olevassa Kaldoaivin erämaassa 

vesistöjen osuus on peräti kymmenen prosenttia. 

Sekä Paistunturin erämaassa että Kevon luonnonpuistossa 

on runsaasti tunturiylängöiltä virtaavia 

kirkasvetisiä tunturipuroja ja -jokia sekä pieniä 

kirkasvetisiä lampia ja järviä. Yli sadan hehtaarin 

järviä on vähän. Suurimmat järvet Kevon luonnonpuistossa 

ovat Vuogojávri, Stuorra Balddotjávri 

ja Sávzajávri. Paistunturin erämaan suurimmat 

järvet ovat Luomusjärvet. Edellä mainittujen 

lisäksi alueen etelä- ja kaakkoisosien laakeammilla, 

soisemmilla alueilla on pienempiä, ehkä lievästi 

humuspitoisiakin järviä (karttaliite). Ranta- ja vesikasvillisuudesta 

sekä järvityypeistä on kerrottu 

tarkemmin luvuissa 5.4.5 ja 5.4.6. 

Kevon luonnonpuiston lähteistä ei ole kertynyt 

tietoa luontokartoituksen yhteydessä, 

vaikka niitä tiedetään olevan puistossa. Kevon 

luonnonpuiston vanhan osan kasvillisuuskartoituksessa 

löytyi yli kolmisenkymmentä ravinteista 

lähteikköä tunturikoivuvyöhykkeestä ja lisäksi lähteikköjä 

paljakka-alueelta (Heikkinen ja Kalliola 

1989). Paistunturin erämaan tunnetuin lähde on 

yksi Suomen suurimmista lähteistä. Se sijaitsee 

Sulaojalla Karigasniementien varressa, Luomusjärven 

harjualueen tuntumassa. Lähdevedet purkautuvat 

pitkään ja syvään lampeen, joka laskee 

vuolaana ojana Basijávriin. Lähdepuron reunoilla 

on poikkeuksellisen monimuotoista lähdekasvillisuutta, 

erityisesti lähdesammalia, sekä laajoja 

väinönputkikasvustoja. Lähteistä ja lähdekasvillisuudesta 

kerrotaan enemmän luvussa 5.4.7. 

35

4.2 Suot 

Soiden osuus Paistunturi–Kevo-alueen kokonaispinta-alasta 

on noin 15 %. Ne ovat pääosin 

avosoita. Puustoisia soita, joilla puuston latvuspeittävyys 

on yli 10 %, on alueella vähän. Ne 

ovat enimmäkseen purojen ja jokivarsien korpia 

ja luhtia tunturikoivuvyöhykkeessä. 

Paistunturi–Kevo-alue kuuluu kokonaisuudessaan 

Tunturi-Lapin palsa- ja paljakkasuovyöhykkeeseen. 

Palsasoita, jotka luetaan aapasoiden 

alatyypiksi (Eurola 1999), on luontokartoituksen 

mukaan Kevon luonnonpuistossa 40 ha ja Paitunturin 

erämaassa 400 ha, mikä on 12 % kaikista 

Ylä-Lapin palsasoista. Luontokartoituksessa 

palsasuoksi erotettiin vain se alue, missä palsat 

olivat, ei siis koko suoaluetta (suoyhdistymää) 

kovan maan reunoja myöten. Todellinen palsasuoyhdistymien 

pinta-ala Paistunturi–Kevo-alueella 

on siis edellä ilmoitettua suurempi, mutta 

tarkempia pinta-alatietoja ei ole ole tällä hetkellä 

saatavissa Metsähallituksen paikkatietojärjestelmästä 

(SutiGis). Paistunturin erämaan laajimmat 

ja edustavimmat palsasuot ovat Piesjängällä ja 

Čársejohkan latvoilla Liŋkinjeaggilla ja Paistunturien 

koillispuolella. Kevon luonnonpuistossa 

laajimmat palsasuot ovat Vuogojávrin ympäristössä 

ja Madjoen latvoilla. Pieran Marin jängällä 

on myös muutamia palsoja, joista suurin on noin 

4,5 metriä korkea. 

Paljakkasoihin kuuluu pääasiassa lähteisiä ja 

lumensulamisvesien vaikutuksen alaisia soita, joilla 

on myös tunturikasveja (Eurola 1995). Ne ovat 

yleensä tunturienhuippujen välisissä laaksoissa ja 

tasaisilla kohdilla tunturiylängöillä sijaitsevia pienialaisia 

puronvarsisoita. 

Aapasuot ovat Paistunturi–Kevo-alueella 

palsasoita laaja-alaisempia. Täällä varsinaisen aapasuovyöhykkeen 

ulkopuolella esiintyessään aapasuot 

poikkeavat ulkonäöltään eteläisemmistä 

aapasoista. Jänteisyys on usein epämääräisempää 

ja katkonaisempaa. Leveillä jänteillä kasvaa usein 

tiivis, hankalasti ylitettävä vaivaiskoivuvarvusto. 

Myös varsinaiset vaivaiskoivusuot, ts. vaivaiskoivurämeet 

ovat alueella yleisiä. Niitä on niin 

aapasoiden reunoilla kuin piensoina tunturikoivikoiden 

keskellä (taulukko 1). Paistunturi–Kevoalueen 

aapasuot ovat ohutturpeisia ja niille ovat 

ominaisia rimmet, joissa kivet tuntuvat “kelluvan“. 

Soita halkovat usein kirkasvetiset, sorapohjaiset 

purot. Siellä täällä on lampareita ja järviä, 

jotka nekin ovat matalia ja kivikkopohjaisia. Soi- 

36 

den kasvillisuudesta ja kasvilajistosta on kerrottu 

laajemmin luvussa 5.4.7. 

4.3 Metsät 

Paistunturi–Kevo-alueen metsät ovat pääasiassa 

harvahkoja tunturikoivikoita, havumetsien osuus 

on vähäinen. Alueilla on erilaisia mäntymetsiä 

yhteensä runsas 400 ha. Kevon luonnonpuiston 

mäntymetsät ovat pääosin uudistumisvaiheessa 

olevia nuoria metsiä. Jos metsiin luetaan sekä 

sulkeutuneet (latvuspeittävyys yli 30 %) että harvapuustoiset 

(latvuspeittävyys 10–29 %) tunturikoivikot 

ja mäntymetsät, niin metsien osuus Kevon 

luonnonpuistosta on 12 % ja Paistunturin 

erämaasta 23 %. Tunturikoivikoita, joilla puuston 

latvuspeittävyys yltää yli 30 %:n, on Kevon luonnonpuistosta 

2 %, ja Paistunturin erämaasta 7 %. 

Näihin sisältyy myös jonkin verran tunturikoivusoita 

(taulukko 1). Tunturikoivikoiden kokonaispinta-ala 

on merkittävästi pienentynyt 1960-luvun 

laajojen tunturimittarituhojen seurauksena. Laajoja 

tunturimittarituhoalueita on etenkin Kevon 

luonnonpuistossa. Näistä suuri osa on edelleen 

puutonta tai lähes puutonta, ts. sekundaarista 

tunturipaljakkaa, jonka osuus Utsjoen paljakkaalueesta 

on 40 % (Sihvo 2002). 

Kevon kanjonissa koivut voivat kasvaa yli 

10-metrisiksi. Tunturikoivikoiden lisäksi Paistunturi–Kevo-alueella 

esiintyy myös pienialaisia 

haavikoita, etenkin Kevon kanjonissa. Muut 

alueella kasvavat lehtipuut, kuten pihlaja, tuomi, 

raita ja joskus harmaaleppä kasvavat yleensä melko 

lyhytkasvuisina sekapuina ja muodostavat harvemmin 

puhtaita metsiköitä. Kevon kanjonissa 

ja siihen laskevien sivujokien suuosien lehdoissa 

saattaa tuomea olla enemmänkin. Rauduskoivua 

ei esiinny Paistunturi–Kevo-alueella. Lähimmät 

rauduskoivut lienevät Kaamasessa. Pajuista levinneisyydeltään 

pohjoispainotteinen outapaju 

saattaa kasvaa kookkaaksikin puuksi muodostaen 

jokivarsiin ja lähteisille paikoille puistomaisia 

metsiköitä, tällainen on esim. Akujoella. 

4.4 Tunturipaljakka 

Tunturikankaat ovat vallitseva biotooppi Paistunturi–Kevo-alueella. 

Tunturikankaiden (sis. 

niukkapuustoiset tunturikankaat) osuus luonnonpuistosta 

on peräti 57 %, ja Paistunturin 

erämaasta 48 %. Niukkapuustoinen tunturikan-

gas (latvuspeittävyys 1–9 %), muodostaa usein 

vaihettumisvyöhykkeen tunturikoivuvyöhykkeen 

ja varsinaisen tunturipaljakan välille. Vaihettumisvyöhyke 

on vähittäinen ja laaja varsinkin loivilla 

tunturinrinteillä. 

Tunturipaljakan alaosissa ja tunturikoivuvyöhykkeessä 

esiintyy roudan muokkaamia alueita, 

joista Sihvo (2002) käyttää nimitystä routapaljakka. 

Nämä roudan muokkaamat alueet ovat 

puuttomia tai lähes puuttomia ja niitä on jonkin 

verran Paistunturi–Kevo-alueella, mutta erityisen 

runsaasti Kaldoaivin erämaassa. Roudan muokkaamat 

alueet näyttävät kaukaa katsottuna soistuneilta, 

mutta ne ovat kivennäismaita, joille ovat 

tyypillisiä matalat mättäät ja routamontut (Sihvo 

2002, Tynys ja Stolt 2004). 

Ehkä hieman yksitoikkoista ja karuakin tunturikangasta 

värittävät silloin tällöin tunturien rinteissä 

tiiviinä ryhminä olevat katajikot. Ne poikkeavat 

aluskasvillisuudeltaankin tavanomaisista 

tunturien varpukankaista. Katajikoissa on usein 

paljon heinää, ja vähemmän varpuja, joten niissä 

on miellyttävä kävellä. Katajikoissa pistävät aina 

silmään piikkeinä törröttävät, kuivat latvukset, 

jotka talven pakkanen ja tuuli ovat kuivattaneet. 

Jotkut katajista saattavat olla hyvinkin vanhoja. 

Vanhimpien tutkittujen katajien iäksi on saatu 

lähes tuhat vuotta (Kallio ym. 1971). 

Variksenmarjan ja muiden varpujen, kuten 

mustikan, puolukan ja kurjenkanervan, valtaamilla 

tunturikankailla voi paikoin olla pajukoita 

tai vaivaiskoivuvarvustoja, jotka yltävät lähes metrin 

korkeuteen. Tunturipajukot ovat ns. harmaapajukoita, 

joissa kasvaa pohjan- ja tunturipajua 

sekä joskus villapajua. Tunturikoivupensaikoita, 

joissa kasvaa alle kaksimetrisiä, pensasmaisia tunturikoivuja 

ei juuri ole Paistunturi–Kevo-alueella 

(taulukko 1). Lajistoltaan monimuotoisimpia paljakkavyöhykkeessä 

ovat kuitenkin tunturiniityt ja 

lumenviipymät. 

4.5 Kalliot ja kivikot 

Kallio- ja kivikkobiotooppien osuus Paistunturi–Kevo-alueesta 

on merkittävä. Louhikoita ja 

kivikoita on paljon. Niihin sisältyvät tunturinrinteiden 

rakat, vyöryvät kivikot ja louhikot sekä 

jokivarsien paljaat rantakivikot ja -soraikot. Taulukon 

1 louhikoihin sisältyvät myös vyörylouhikot 

ja kivikot, joita on Kevon luonnonpuistossa 

noin 50 ha ja Paistunturin erämaassa noin 60 ha. 

Kevon kanjonissa ovat laajimmat ja yhtenäisimmät 

vyörylouhikot ja jyrkät kallioseinämät (taulukko 

1). 

Taulukko 1. Kevon luonnonpuiston ja Paistunturin erämaan biotoopit (Sihvo 2002). Luokittelu Tuomisen ym. (2001) 

mukaan. 

Kevon luonnonpuisto Paistunturin erämaa 

Koodi Biotooppi Pinta-ala (ha) Osuus (%) Pinta-ala (ha) Osuus (%) 

puistosta 

erämaa-alueesta 

C SISÄVESIEN BIOTOOPIT 

Lammet (< 10 ha, sis. väliaikaiset lammikot)* 550 1 1 250 1 

Pikkujärvet (10–100 ha)* 290 1 1 160 1 

Järvet (100–10 000 ha)* 590 1 450 0 

C.4.1. Avolähteet 0 0


Koodi Biotooppi Pinta-ala (ha) Osuus (%) Pinta-ala (ha) Osuus (%) 

puistosta 

erämaa-alueesta 

E HARVAPUUSTOISET KANGAS- KALLIO- JA 

KIVIKKOBIOTOOPIT 

(kankaat, kalliot ja louhikot, latvuspeittävyys 10–29 %) 

E.1.2. Uudistuvat mäntykankaat 80 0 10 0 

E.1.6. Uudistuvat lehti-havupuukankaat 0 0

Lähteet 

Eurola, S. 1999: Kasvipeitteemme alueellisuus. 

– Oulanka Reports 22. 116 s. 

— , Huttunen, A. & Kukko-oja, K. 1995: 

Suokasvillisuusopas. – Oulanka Reports 14. 

85 s. 

Heikkinen, R. K. & Kalliola, R. 1989: Vegetation 

types and map of the Kevo nature reserve, 

northernmost Finland. – Kevo Notes 8: 

1–39. 

Kallio, P., Laine, U. & Mäkinen, Y. 1971: Vascular 

Flora of Inari Lapland. 2. Pinaceae and 

Cupressaceae. – Reports from the Kevo 

Subarctic Research Station 8: 73–100. 

Sihvo, J. 2002: Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen ja 

Urho Kekkosen kansallispuiston luontokartoitus. 

Loppuraportti osa 2: Ylä-Lapin luontotyypit. 

– Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. 

Sarja A 137. 170 s. 

Tuominen, S., Eeronheimo, H. & Toivonen, H. 

(toim.) 2001: Yleispiirteinen biotooppiluokitus. 


Sarja B 57. 60 s. 

Tynys, T. & Stolt, E. (toim.) 2004: Kaldoaivin erämaa-alueen 

ja Sammuttijängän–Vaijoenjängän 

soidensuojelualueen luonto, käyttö ja paikannimistö. 


Sarja A 144. 345 s. 

39

5 Kasvillisuus ja kasvisto 

5.1 Alueella aikaisemmin tehdyt 

kasvitieteelliset tutkimukset 

Yrjö Mäkinen ja Unto Laine 

Utsjoen ja Inarin kasvistoa ja kasvillisuutta selvitettiin 

jo 1800-luvun aikana, jolloin mm. sellaiset 

maineikkaat botanistit kuin G. Wahlenberg, J. 

Fellman, A. O. Kihlman, A. Arrhenius, R. Hult 

ja E. A. Wainio retkeilivät alueella. He kulkivat 

pääasiassa Tenon, Utsjoen ja Ivalojoen laaksoissa 

ja siten Paistunturin erämaan ja Kevon luonnonpuiston 

ulkopuolella (Kallio ym. 1969: 36). Vasta 

Reino Kalliolan (1937 a, b) sensaatiomainen 

tuoksualvejuuren (Dryopteris fragrans, ensimmäinen 

paikka Uralin länsipuolelta) löytö Kevojoen 

kanjonista kohdisti jonkin verran huomiota näihin 

alueisiin, vaikka jokilaaksojen ulkopuoliset 

alueet jäivät edelleen melko vähälle huomiolle 

(Kallio ym. 1969: kuva 54). Valitettavasti myöskään 

useat Etelä-Lapin kasvillisuutta koskevat 

väitöskirjatutkimukset eivät yleensä ulottuneet 

tänne Taka-Lappiin saakka. R. Kalliola käsitteli 

kuitenkin laajassa kavisosiologisessa väitöskirjassaan 

vuonna 1939 mm. Paistunturien alpiinista 

kasvistoa. 

Vuonna 1954 Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen 

Seura aloitti professori Paavo Kallion aloitteesta 

alueen järjestelmällisen 1 x 1 km:n ruuduille 

perustuvan kasvistokartoituksen (Laine 

ym. 1955, Kallio & Mäkinen 1957), samalla kun 

Unto Laine (1956, 1965, 1970) keskittyi Kevojoen 

kanjonin kasviston selvitystyöhön. Myöhemmin 

Risto Heikkinen ja Risto Kalliola laativat alueesta 

kasvillisuuskartan (1989) ja lajiluettelon (1990). 

Heimoittain ja lajeittain etenevästä Inarin Lapin 

putkilokasvistosta on tähän mennessä ilmestynyt 

7 osaa (Kallio ym. 1969, 1971, Kallio & Mäkinen 

1975, 1978, Mäkinen ym. 1982, 1998, 2005). 

Kartoituksen lajikohtainen tiedosto on Kevon 

tutkimuslaitoksella Lasse Iso-Iivarin hallussa. 

Luonnon Tutkijan eri numeroissa on muutaman 

kerran selostettu kartoituksen luonnetta ja kulkua 

(Mäkinen 1981). 

40 

5.2 Paistunturin erämaa-alue ja 

Kevon luonnonpuisto kasvillisuuden 

vyöhykejärjestelmässä 


5.2.1 Mäntyvyöhyke 

Männyn (Pinus sylvestris) pohjoisraja yhtenäisiä 

metsiä muodostavana puuna kulkee aivan Paistunturin 

erämaa-alueen kaakkoiskulmauksessa 

Vuomavaaran eteläpuolella Hanhijänkää, Aksujärveä 

ja Kaamasjokea hipoen Kaamasmukkaan. 

Yksinäisiä mäntyjä, isojakin, löytyy toki tämän 

rajan pohjoispuoliselta tunturialueeltakin, mutta 

varsinaisia mäntymetsäsaarekkeita on alueella vain 

Kevojärven rannassa ja Kevojoen alajuoksun varrella. 

Täällä näkyy myös selvästi ns. laaksonpohjailmiö: 

jokilaaksojen pohjille muodostuu kylmyysjärviä, 

joita mänty karttaa kasvaen mieluummin 

vähän ylempänä rinteillä. Näillä kylmyysalueilla 

kasvaa usein rantasoraikoissa varsinaisia tunturikasveja. 

Tällöin puhutaan tunturivyöhykkeen 

laskeumasta (regio alpina descensa). Männyn esiintymistä 

Utsjoen ja Kevojoen laaksoissa on selvittänyt 

mm. Lassila (1966). Alueen kaakkoiskulmassa 

mänty muodostaa usein sekametsiä tunturikoivun 

kanssa. 

Pohjoista mäntyä on toisinaan pidetty omana 

alalajinaan, mutta ekotyypin asema lienee sopivampi. 

Viime vuosikymmeninä mänty on saanut 

nauttia tavallista lämpimämmistä vuosista. Sen 

seurauksena männynraja on hitaasti työntymässä 

pohjoiseen päin ja myös tuntureilla näkee männyn 

taimia entistä enemmän (Sandström ym. 2000).

5.2.2 Koivuvyöhyke 

Paistunturin erämaan ja Kevon luonnonpuiston 

maisemakuvaa luonnehtivat laajalti matalakasvuiset, 

puoliavoimet, osittain tunturimittarin runtelemat 

tunturikoivikot sekä granuliittivyöhykkeen 

puuttomat, jäkäläpeitteiset rakkakivikot ja tuuliset 

varpukankaat. Välistä matkantekoa hankaloittavat 

roudan myllertämät ja muovaamat pounikko- ja 

palsakummut. Kokonaisuudessaan tämä karu 

lakeus ja porojen ikiaikainen laidunmaa sijaitsee 

Tunturi-Lapissa yhtenäisten mäntymetsien ja 

samalla koko pohjoisen havumetsävyöhykkeen 

pohjoispuolella. 

Rauduskoivun (Betula pendula) pohjoisraja jää 

aivan erämaa-alueen kaakkoispuolelle. Pohjoisin 

5-metrinen rauduskoivu kasvaa Pierkivaaranjängän 

soidensuojelualueella aivan Kaamasen tienhaaran 

luoteispuolella. Käytännössä alueen kaikki 

puu- tai pensasmaiset koivut ovat hieskoivuja, 

vaikkakin ainakin kolmea eri ekotyyppiä. 

Eteläinen hieskoivu (B. pubescens ssp. pubescens) 

kasvaa alueella harvinaisena rehevissä lehdoissa 

esim. Kevojoen suupuolen laaksossa ja paikoin 

Cuokkajohkan ja Kaamasjoen varrella. Sen rungon 

paksuus voi olla yli 20 cm ja se tulee yleensä 

liki 10 metriä korkeaksi muistuttaen koko lailla 

etelän hieskoivua. 

Varsinainen tunturikoivu (B. pubescens ssp. 

czerepanovii) on syntynyt hieskoivun ja vaivaiskoivun 

(B. nana) muinaisesta risteymästä. Se on 

pensasmainen, 2–5 metriä korkea, moni- ja tummarunkoinen. 

Tunturikoivu on ilmeisen hyvin 

sopeutunut tunturimittarin (Oporinia autumnata) 

aiheuttamiin tuhoihin, joita sattuu pienessä mittakaavassa 

lähes vuosittain. Lähiaikojen pahin tuho 

tapahtui vuosina 1964–1966. Viimevuosien, kuten 

1990-luvun ja 2004 (2005) tuhot eivät koske 

Paistunturi–Kevo-aluetta. Tuhoja on ollut Varangin 

niemimaalla Norjassa. Osan tuhoista on 

aiheuttanut hallamittari (Operophtera brumata). 

Tunturimittarin toukat saattavat syödä tunturikoivut 

aivan lehdettömiksi laajalla, jopa monien 

neliökilomerien suuruisella alueella aiheuttaen 

näin pensasmaisesti levittäytyvien runkojen kuoleman. 

Tuho on sitä täydellisempi, jos myös seuraavaksi 

kevääksi varatut silmut syödään jo edellisenä 

vuonna. Tunturikoivun juurakko säilyy kuitenkin 

yleensä elossa, joten se pystyy kasvattamaan uusia 

vesoja seuraavana keväänä. Tunturikoivu kasvaa 

metsävyöhykkeen yläosassa muodostaen usein 

tiiviitä, sulkeutuneita metsiköitä. 

Metsävyöhykkeen (regio subalpina) ylärinteillä 

esiintyy monin paikoin oma hieskoivun ekotyyppi, 

jota voidaan yksinkertaisesti kuvata ”yksirunkoiseksi 

eli monokormiseksi koivuksi”. 

Vastaavasti aikaisemmin mainittua monivartista 

koivua voidaan nimetä ”monirunkoiseksi eli polykormiseksi 

koivuksi”. Yksirunkoisella ”rodulla” 

ei ainakaan toistaiseksi ole omaa tieteellistä 

nimeä. Se on valkorunkoinen ja puumaisempi 

kuin tunturikoivu, latvastaan usein tuulen suuntaan 

hieman kaartunut. Se näyttää kärsivän massiivisista 

tunturimittarituhoista harvemmin kuin 

”polykorminen” tunturikoivu. Tuhon sattuessa 

kohdalle, se ei kuitenkaan kykene samalla tavalla 

uusiutumaan tyvivesoista kuin aito tunturikoivu. 

Yksirunkoinen koivutyyppi on pääpuuna ”avoimissa 

koivikoissa”. 

5.3 Kasvillisuuteen ja kasvistoon 

vaikuttavat tekijät 


Läntisen Utsjoen erämaa-alueen kasvillisuuden ja 

kasviston koostumukseen ja monimuotoisuuteen 

vaikuttavat ensisijaisesti pohjoinen sijainti, maaston 

korkeusvaihtelut, kallioperä, tarjolla olevat 

pohjavesivarat, talven ankaruus ja lumipeitteen 

epätasainen jakautuminen sekä suojaisten laaksojen 

suotuisa pienilmasto. Porojen ylilaidunnuksen 

merkit ovat todettavissa karuilla tunturikankailla 

ja -niityillä. Ihmistoiminnan jäljet näkyvät 

vähäisessä määrin turvekammien, autiomajojen 

ja nuotiosijojen ympäristössä sekä vilkkaammin 

käytettyjen turistireittien varrella sekä tietysti poroerotuspaikoilla. 

Erämaa-alueen länsi- ja pohjoisosaa hallitsevat 

yli 400 metrin korkeuteen kohoavat Pais- ja 

Jeskadam-tunturien silhuetit. (Jeskadam-nimeä ei 

löydy uusista kartoista. Se on paikallisten ennen 

käyttämä nimitys Nuvvus-Ailikkaan ja Utsjoen 

kirkonkylän väliin jäävälle tunturiylängölle, jonka 

korkeimmat huiput yltävät 500 metriin.) Alue 

kuuluu maantieteellisesti kokonaisuudessan Tunturi-Lappiin 

ja sijaitsee yhtenäisten mäntymetsien 

äärirajan pohjoispuolella, jossa jäkäläpeitteiset 

varpukankaat lisääntyvät. Vaivaispaju (Salix herbacea), 

sielikkö (Loiseleuria procumbens), kurjenkanerva 

(Phyllodoce caerulea) ja uuvana (Diapensia lapponica) 

yleistyvät alueella. Lukuisat havumetsäalueen 

41

kasvit ovat jo suurharvinaisuuksia tai puuttuvat 

kokonaan. Esim. rauduskoivun, oravanmarjan 

(Maianthemum bifolium), isokarpalon (Vaccinium 

oxycoccos), pitkälehtikihokin (Drosera longifolia), 

juolukkapajun (Salix myrtilloides) ja useiden sarakasvien 

pääesiintymisalue jää huomattavasti etelämmäksi. 

Pounikko- ja palsakumpujen runsaus 

herättää huomiota. 

Huomattava osa erämaa-alueesta kuuluu Jeskadam- 

ja Paistunturien kautta Inarijärven eteläpuolitse 

kaartuvaan granuliittivyöhykkeeseen. 

Sen kallioperälle ovat ominaisia raitaiset gneissit, 

joiden päämineraaleina ovat happamat alumiini- 

ja kaliumsilikaatit sekä vaikeasti rapautuva kvartsi. 

Siksi tunturikankaita dominoivat karuun alustaan 

sopeutuneet, kalkinkarttajina pidetyt lajit. Epäyhtenäisessä 

granuliittimassiivissa on kuitenkin 

paikoitellen emäksisempiä kivilajeja kapea-alaisina 

intrusioina ja välikerroksina, esim. amfiboliitteja, 

dioriitteja, gabroja, peridotiitteja ja vulkaniitteja. 

Tästä syystä vaateliaampina kalkinsuosijoina pidettyjä 

tunturikasveja esiintyy mm. Gistuskáidilla, 

Roavveoaivilla, Birkeoaivilla, Erttetvárrilla, 

Áhkovárrilla, Koddehvarrilla, Gompunčohkkan, 

Skierrefáliksen ja Ruohtir-tuntureiden alueella 

Kevon luonnonpuistossa ja vähän tutkitussa 

Cuoggájoen kurulaaksossa. Roudan nostattamassa 

heikosti happamassa perusmaassa viihtyvät 

lapinvuokko (Dryas octopetala) ja Skandinaviassa 

vaateliaana pidetty varvassara (Carex glacialis). 

Vähäinen talvinen lumipeite, kasvualustan 

ohut mullas- ja rapautumakerros sekä kasvukauden 

kuivuus ovat myös olleet suurena esteenä 

monilajisen, rehevän kasvipeitteen muodostumiselle. 

Useat vaateliaat tunturikasvit löytyvätkin 

jokilaaksojen pahtajyrkänteiltä ja niiden alla levittäytyviltä 

talusrinteiltä ja louhikoista sekä muutamista 

harvoista pahdanaluslehdoista. Tällaisille 

erikoispaikoille on kerääntynyt vuosisatojen kuluessa 

hiljalleen ravinteista, hapekkaan pohjaveden 

kostuttamaa rapautuma-ainesta ja lehtikariketta, 

jota mikroeliöstö edelleen muokkaa sopivaksi 

kasvualustaksi. 

Paistunturi–Kevo-tunturialueella vaikuttaa 

pääasiassa kuiva, ankaratalvinen mannerilmasto. 

Erämaa-alueen pohjoisosassa on havaittavissa 

lieviä mereisen, jäämerivaikutteisen ilmaston 

piirteitä. Suopursun (Ledum palustre) ja keltalieon 

(Diphasiastrum complanatum) määrän jyrkkä 

väheneminen ja ruohokanukan (Cornus suecica) 

runsastuminen lehtomaisissa koivikoissa antavat 

42 

viitteitä mereisyyden lisääntymisestä. Myös kalliotierasammal 

(Racomitrium lanuginosum) yleistyy 

paljakka-alueella, samoin somertierasammal (R. 

ericoides) jokien sorarannoilla. 

Ihmistoiminnan merkit eivät juuri näy maisemakuvassa. 

Sen sijaan ”tundravaikutelmaa” ovat 

lisänneet tunturimittarien aiheuttamat tuhot. Poronjäkäliköt 

ovat huolestuttavasti vaihtumassa 

tinajäkäläkasvustoksi – kiitos porojen ylilaidunnuksen. 

5.4 Paistunturin erämaa-alueen ja 

Kevon luonnonpuiston kasvillisuus 


5.4.1 Tunturipaljakka ja tunturiniityt 

Tunturipaljakka 

Puurajan yläpuolelta alkaa puuton tunturivyöhyke 

(regio alpina). Sitä kutsutaan usein myös tunturipaljakaksi. 

Nimi luo helposti virheellisen mielikuvan 

vyöhykkeestä, jossa ei kasva juuri mitään. 

Tunturivyöhyke on usein yhtenäisen varpumaton 

peittämä. Sen tärkeimpiä lajeja ovat puolukka 

(Vaccinium vitis-idaea), kurjenkanerva, pohjanvariksenmarja 

(Empetrum nigrum ssp. hermaphroditum) 

ja hieman kosteammissa notkelmissa vaivaiskoivu, 

mustikka (Vaccinium myrtillus) ja juolukka (V. 

uliginosum), suurimmaksi osaksi siis varsin tuttua 

lajistoa. Kuivemmilla paikoilla kurjenkanerva antaa 

tilaa sielikölle. Rinteiden muuttuessa todella 

hiekkaiseksi kuivuuserämaaksi kuvioihin tulevat 

mukaan riekonmarja (Arctostaphylos alpina) sekä 

hyvin paikoittaisesti tavattava sianpuolukka (A. 

uva-ursi). Sivumennen sanoen, riekonmarja kilpailee 

pohjanvariksenmarjan kanssa parhaan luonnonmarjamme 

arvonimestä. Se sisältyi oleellisena 

osakkaana mm. akateemikko Tapio Wirkkalan 

kehittämään juomaan ”Riettaan mähnä”, jota 

hän tarjoilikin vain arvostetuille ja harvinaisille 

kutsuvierailleen. 

Heinämäisistä kasveista soraisilla, rutikuivilla 

tunturikankailla ovat yleisiä koko Suomen yli levinneet 

lampaannata (Festuca ovina) ja metsälauha 

(Deschampsia flexuosa) sekä pohjoinen, kaarevasti 

koheneva tunturisara (Carex bigelowii). Korkeimpien 

tuntureiden lakiosien soraikoilta voi löytää 

lähes säännöllisesti pieniä tuppaita muodostavan 

varvassaran. Muita yleisiä kasveja tunturikankailla 

ovat tähkäpiippo (Luzula spicata) ja tunturivihvi-

lä (Juncus trifidus) sekä ruohoista tunturikeltano 

(Hieracium alpinum), kultapiisku (Solidago virgaurea) 

ja usein punertava teriöinen metsätähti (Trientalis 

europaea). 

Kosteimpien paikkojen tavallisimpia lajeja 

ovat tuppisara (Carex vaginata) ja varsinkin märissä 

pensaikoissa suuria tuppaita muodostava 

tupassara (C. nigra ssp. juncella) sekä kaikkialla 

yleinen harmaasara (C. canescens). Jos kosteikkoon 

liittyy pienehkö lammenranta, niin kuuluvat myös 

vesisara (C. aquatilis), harvemmin jouhisara (C. 

lasiocarpa) ja mutaisissa kohdissa yksittäistä emitähkäänsä 

riiputtava mutasara (C. limosa). 

Jotta saisimme hieman positiivisemman ja lajirikkaamman 

vaikutelman tunturikiveliöistä, niin 

lisätkäämme Paistunturin erämaa-alueen paljakkalajistoon 

vielä harvalukuisin mättäin kasvava, 

koristeellinen uuvana, lumenviipymien sammalvarpio 

(Cassiope hypnoides), maata pitkin luikerteleva 

vaivaispaju ja kosteammissa routakuopissa 

viihtyvät jäkki (Nardus stricta) ja hygrofiiliset suokukka 

(Andromeda polifolia) ja karhunruoho (Tofieldia 

pusilla). 

Rakkalouhikkoja luonnehtivat lukuisat jäkälät. 

Vallitsevia lajeja ovat mm. kellertävä rakkaluppo 

(Alectoria ochroleuca) ja tummia tupsaleita muodostava 

tunturiluppo (A. nigricans). Kellanvihreä 

korvajäkälä (Nephroma arcticum), koristeelliset lumijäkälät 

(Flavocetraria cucullata, F. nivalis), korallijäkälät 

(Sphaerophorus fragilis, S. globosus) ja punanuppinen 

koreatorvijäkälä (Cladonia bellidiflora) 

antavat maisemalle pientä väriloistoa. Sitä täydentävät 

kivilohkareiden pintaa peittävät napajäkälät 

(Umbilicaria arctica, U. proboscidea) ja kellanvihreä 

keltakarttajäkälä (Rhizocarpon geographicum). 

Tunturiniityt 

Paistunturien alue kuuluu keskeisenä osana granuliittivyöhykkeeseen. 

Laattamaisesti lohkeileva 

granuliitti on hitaasti rapautuvaa ja koostumukseltaan 

varsin hapanta. Tämä antaa leimansa kasvillisuuteen 

ja sen huomaa erityisesti tunturivyöhykkeessä. 

Rehevät niityt puuttuvat lähes kokonaan. 

Niitä on pääasiassa vain purojen varsilla, lähteisillä 

rinteillä ja lumenviipymien läheisyydessä. Puronvarsiniityillä 

kasvavat mm. pohjantuoksusimake 

(Anthoxanthum odoratum ssp. alpinum), pohjanrölli 

(Agrostis mertensii), pohjantähkiö (Phleum alpinum), 

lapinkastikka (Calamagrostis lapponica) ja usein kukkimattomaksi 

jäävä korpikastikka (C. purpurea). 

Enemmän väriä näille niittylaikuille antavat idänniittyleinikki 

(Ranunculus acris ssp. borealis), harvakseltaan 

kasvava Lapin maakuntakukka kullero 

(Trollius europaeus) ja myöhään kukkiva lääte (Saussurea 

alpina). Koivuvyöhykkeen puolella tulevat 

vastaan mesimarja (Rubus arcticus) ja lillukka (R. 

saxatilis) sekä yllättävän usein niiden risteymä 

”mesilillukka” (R. x castoreus). 

Lähteet ovat yleisiä tunturivyöhykkeen alaosissa. 

Niiden ympäristössä on lähes aina pieni 

mutta omaleimainen niittykaistale, jota jatkuu vielä 

jonkin matkaa puronvarrellekin. Näille alueille 

luonteenomaisimpia lajeja ovat pohjanhorsma 

(Epilobium hornemannii), suohorsma (E. palustre) 

ja kääpiökokoinen tunturihorsma (E. anagallidifolium) 

sekä pohjantähtimö (Stellaria borealis). Monet 

sammalet, kuten hetevarstasammal (Pohlia 

wahlenbergii), hetehiirensammal (Bryum weigelii) ja 

hetekeuhkosammal (Marchantia alpestris), joka on 

nykyisin yhdistetty keuhkosammalen (M. polymorpha) 

kanssa, luonnehtivat niin ikään lähteiden 

ympärillä olevia niittykaistaleita. Vieläpä nurmitatarkin 

(Bistorta vivipara) voidaan liittää samaan 

ryhmään. 

5.4.2 Tunturikoivikot 

Tunturikoivikoiden pääpuulaji on tunturikoivu, 

jonka monet sekoittavat vaivaiskoivuun. Tunturikoivu 

on yhdestä viiteen metriä korkea, pensasmaisesti 

kasvava tummarunkoinen puu, jossa 

yleisen käsityksen mukaan on kyllä vaivaiskoivun 

perimää mukana. Kaikki koivikot eivät kuitenkaan 

ole tällaisia, vaan tunturin rinteillä on myös yksi- ja 

suorarunkoisia, väritykseltään lähes valkorunkoisia 

koivuja, jotka tutkijat tuntevat yksinkertaisesti 

yksirunkoisina (monokormisina) koivuina. 

Tunturien rinteillä saattaa tavata laajoja, jopa 

yli hehtaarin suuruisia haapametsiköitä (Populus 

tremula), joiden puut ovat usein yhtä ainoata alkuperää. 

Suojaisissa paikoissa voi kasvaa harvakseltaan 

myös pieniä, mutta usein yllättävän paksurunkoisia 

mäntyjä, joiden leviämisen mahdollisuudet 

puhtaassa tunturikoivikossa ovat varsin 

heikot. Kuivassa tunturikoivikossa ei ole juuri 

muita pensaita kuin siellä täällä kasvava kataja 

(Juniperus communis), josta tavataan kaksi eri rotua, 

eteläinen metsäkataja (ssp. communis) ja pohjoinen 

lapinkataja (ssp. alpina). 

Varvuista tärkein on kenttäkerrosta usein läpikotaisin 

verhoava pohjanvariksenmarja, joka 

43

saattaa kukkia suotuisilla paikoilla (esim. puiden 

lumesta paljastuneilla tyvillä) jo toukokuun alussa. 

Sen seassa kasvaa mustikkaa, puolukkaa ja siellä 

täällä kurjenkanervaa. Kosteammilla paikoilla 

on katajan ja vaivaiskoivun lisäksi juolukkaa, 

suopursua sekä monia pajulajeja, joista kiiltopaju 

(Salix phylicifolia) kasvaa lähes joka paikassa, kun 

taas villapaju (S. lanata) ja varsinkin lettopaju (S. 

myrsinites) ovat kalkinsuosijoita. Tunturikoivikoiden 

yläosiin saattavat ulottua, varsinaisesti paljakka-alueelle 

kuuluvat, muutaman senttimetrin 

korkuinen vaivaispaju, sielikkö ja suurikukkainen 

lapinvuokko, joka on kalkinsuosija ja saattaa ravinteisilla 

paikoilla muodostaa neliömetrien suuruisia 

kasvustoja. 

Oikeastaan kaikki liekolajimme kasvavat tunturikoivikoissa: 

riidenlieko (Lycopodium annotinum) 

ja katinlieko (L. clavatum) siellä täällä, tunturilieko 

(Diphasiastrum alpinum) ja keltalieko harvinaisina 

ja erinäköinen, pysty ketunlieko (Huperzia selago) 

lumenviipymäpaikoilla ja varjoisissa kallionkoloissa. 

Tunturikoivikoiden heinistä on tavallinen 

lampaannata ehkä yleisin. Se muodostaa pieniä 

tuppaita, joiden lehdet ovat hiuksenhienot ja 

erottavat sen jäkki-nimisestä heinästä. Linné, joka 

oli sitä mieltä että kaikki kasvit oli nimenomaan 

luotu ihmistä ja hänen tarpeitaan varten, mietti 

kuulemma pitkään, miksi jäkki oli luotu. Lopulta 

asia valkeni hänelle ja hän kirjoitti Ruotsin kasvioonsa: 

”Sopiva piipunrassiksi”. Korkeampi, 

enemmän tai vähemmän yksittäin kasvava heinä 

on lapinkastikka, jonka muunnos voi tulla metrin 

mittaiseksi. Kosteikkojen reunoissa kasvaa usein 

järeitä mättäitä muodostava tupassara yhdessä 

korpikastikan kanssa. 

Kokonaisuutena alueen tunturikoivikot ovat 

varsin kuivia. Purot ja suot tuovat tietenkin vaihtelua, 

mutta niiden kasvillisuutta on käsitelty erikseen 

kappaleissa 5.4.5 ja 5.4.7. 

Maanpinta on tunturikoivikossa lähes kokonaan 

jäkälien ja sammalten peitossa. Jäkälistä 

ovat silmiinpistäviä korvalehdenkokoisia, vaaleanvihreitä 

liuskoja muodostava pohjankorvajäkälä 

(Nephroma arcticum) ja punaisia itiöemiä muodostava 

poronkuppijäkälä (Solorina crocea). Isohirvenjäkälä 

(Cetraria islandica) on yleinen samoin kuin 

tavalliset poronjäkälät valkoporonjäkälä (Cladina 

arbuscula), mietoporonjäkälä (C. mitis) ja harmaaporonjäkälä 

(C. rangiferina). Lukuisat punalatvaiset 

pikarijäkälät kuten harmaatorvijäkälä (Cladonia 

44 

deformis) ja siro koreatorvijäkälä (C. bellidiflora) 

sekä punatorvijäkälä (C. coccifera) kirjavoittavat 

maastoa. 

Yleisiä maapohjasammalia ovat seinäsammal 

(Pleurozium schreberi), kerrossammal (Hylocomium 

splendens), mieluusti puiden tyvillä ja kannoilla kasvavat 

kantolaakasammal (Plagiothecium laetum) ja 

kiiltosuikerosammal (Brachythecium salebrosum) sekä 

kivillä kivikynsisammal (Dicranum scoparium), turkkikynsisammal 

(D. fuscescens) ja kärjistään helposti 

katkeileva haprakynsisammal (D. fragilifolium). Paljaalla 

maalla kasvavat niin ikään kangaskarhunsammal 

(Polytrichum juniperinum) sekä vuorikarhunsammal 

(Polytrichastrum alpinum). Maksasammalista 

ovat tärkeimmät isokorallisammal (Ptilidium ciliare) 

ja louhisammal (Tetralophozia setiformis). 

5.4.3 Mäntymetsät 

Mänty on hakeutunut pohjoisrajoillaan pääasiassa 

lämpimiin, suojaisiin jokilaaksoihin. Tällaisen 

sopivan elinympäristön ja mikroilmaston tarjoaa 

Kevojoen kanjonilaakso, jossa kurun pohjalla 

kumpuilevat etupäässä jääkautisten sulamisvesien 

kasaamat ja kerrostamat glasifluviaaliset, 

soistumattomat hiekka- ja moreeniselänteet. 

Kevon laakson kiilamaisena pohjoiskoilliseen 

työntyvä mäntymetsien alue ulottuu katkeilevana 

Roajáávžin ja Gamajohka-joen suulta Kevojärvelle 

asti. Täällä se niveltyy Utsjokilaakson 

mäntyalueeseen. Selvästi erillisempi, muutamien 

vanhojen aihkimäntyjen ryhmä jököttää kanjonin 

kylmemmässä eteläosassa Fiellogahjohkan putouksen 

alla olevassa kattilalaaksossa. Njaggaljärvien 

länsipuolisilla Suoppastšhobman jyrkähköillä, 

kivikkoisilla alarinteillä on kymmenittäin suorarunkoisia, 

kapealatvuksisia lapinmäntyjä. 

Kevon laakson männiköitä ei voida täysin rinnastaa 

Inarin Lapin eteläisempiin mäntymetsiin. 

Monin paikoin paremmin ankariin talviolosuhteisiin 

sopeutunut hieskoivu kasvaa sekapuuna 

männiköissä. Alueen mäntymetsien uudistuminen 

on hidasta, sillä hyviä, itävää siementä 

tuottavia käpyvuosia on ollut harvassa. Lisäksi 

ankarat kevättulvat ja hirvieläinten aiheuttamat 

vahingot ovat jatkuvana uhkana männyntaimille. 

Lumikariste (Phacidium infestans) on myös kiusana. 

Joinakin vuosina ankarat syys- ja talvimyrskyt riepottelevat 

rajusti Kevojoen laakson männiköitä 

kaataen sadoittain eri-ikäisiä puita. Näin tapahtui 

mm. loka-marraskuun vaihteessa vuonna 1965.

Vuosien 1968–1969 kylmät talvet vahingoittivat 

pahoin uudistuvaa puustoa. Eräs terveimmistä 

nuormänniköistä löytyy Roajáávžin suupuolen 

hiekkakankaalta. 

Parhaimmillaan sulkeutuneen mäntymetsän 

sykkeen kokee myrskyjen, metsäpalojen ja kulojen 

koettelemassa Puurasjärven aarnimetsässä 

Mádjohskáidin kupeessa. Siellä näkee mustuneita 

keloja, hiiltyneitä kantoja ja maahan sortuneita 

liekoja. Hyvällä onnella voi nähdä pohjantikan 

koputtelemassa vanhojen ylispuiden palokoroja, 

päiväpyynnillä väijyvän hiiripöllön tai tyhmänrohkean 

taviokuurnan hautovan pesässään. 

Tuorepohjaisen kangasmetsän kenttäkerroksessa 

kiinnittävät huomiota runsaasti marjova pohjanvariksenmarja, 

tympeätuoksuinen suopursu, useat 

talvikkilajit (Orthilia secunda, Pyrola minor ja Moneses 

uniflora), metsävyöhykkeen lajeina tunnetummat 

kelta- ja riidenlieko sekä kultapiisku. Pienen lähdelammen 

roudan myllertämässä rantakivikossa 

eteläistä lajistoa edustavat rimpivihvilä (Juncus stygius), 

nuijasara (Carex buxbaumii) ja taksonomisesti 

vaikeasti rajattava hernesara (C. viridula). Ainakin 

suopursun ja keltalieon runsaus viittaavat mantereiseen 

ilmastoon. Kanervaa (Calluna vulgaris) 

ei löydy innokkaista etsinnöistä huolimatta. Sen 

tilalla on jonkin verran alpiinista kurjenkanervaa. 

Vanamo (Linnaea borealis) suikertelee seinäsammalikossa. 

Polkusaraa (Carex brunnescens) ja tuppisaraa 

on monin paikoin. Paikoin jäkäläpeitteen rikkovat 

kerrossammalen ja pohjankynsisammalen (Dicranum 

drummondii) vihertävät laikut. Hiekkamaita 

suosiva tunturivihvilä ja tähkäpiippo ovat lähes 

yhtä runsaita kuin skaidi- ja paljakka-alueella. 

Samannäköisten tunturisaran ja jokapaikansaran 

(Carex nigra) tunnistaminen on aina yhtä työlästä. 

Riekonmarja muodostaa ruskan aikaan kauniita 

väriläikkiä harmaaseen jäkälämattoon. 

Čársejohskáidin ja Buksalskáidin rinteillä kasvaa 

paikoitellen nuorta, uusiutuvaa männikköä. 

Vanhojen kelopuiden ja tervasroson vaivaamien 

mäntyjen rungoilla ja oksilla viihtyvät monet uskolliset 

männyn epifyyttijäkälät kuten tupsalemainen 

lapinluppo, kirkkaankeltainen keltaröyhelö 

(Cetraria pinastri) sekä rosoreunuksinen ruskoröyhelö 

(C. chlorophylla). Vanhempien myrskytuhon 

jäljiltä mäntyjen lahokannoilta ja maatuvilta rungoilta 

löytyy useita torvijäkäliä (Cladonia coniocraea, 

C. crispata, C. digitata, C. squamosa). Jäkälätutkijat 

tuntevat myös hongantorvijäkälän (C. parasitica). 

Pohjoisten mäntymetsien luonnehtijalajeihin kuu- 

luvaa kangaspajua (Salix starkeana ssp. cinerascens) 

kasvaa Buksalskáidilla melko runsaasti. Kevojoen 

suupuolen hiekkatörmiä peittävä sianpuolukka 

kuuluu myös mäntyvyöhykkeen tyyppilajeihin. 

Männyn uskollisia seuralaisia sen pohjoisrajallakin 

ovat sille elintärkeät juuri- eli mykoritsasienet. 

Monet niistä ovat levinneet koko Suomeen 

aina männyn Utsjoella oleville pohjoisimmille 

kasvupaikoille asti. Tärkeimpiä niistä ovat männynherkkutatti 

(Boletus pinophilus), männynpunikkitatti 

(Leccinum vulpinum), rusakkonuljaska (Chroogomphus 

rutilus), voitatti (Suillus luteus), kangastatti 

(S. variegatus), kangaskeltavalmuska (Tricholoma 

auratum) sekä puuainesta lahottava purppuravalmuska 

(Tricholomopsis rutilans). Lahovikaisilta 

männyiltä voi löytää myös kangaskarvaslakin 

(Gymnopilus penetrans). 

Inarin Lapin pohjoisten mäntymetsien lajistoon 

voidaan liittää eräitä hirven- poron- ja jopa 

karhunlannalla kasvavia sompasammalia (Splachnum 

spp.), joiden nuijamaiset, pallomaiset tai helttamaiset 

itiöpesäkkeet ovat tyylikkäitä. Kaunotar 

tässä sarjassa on keltasompasammal (S. luteum). 

Männiköissä törmää usein myös mätänevän jyrsijän 

”maallisilta jäännöksiltä” versoviin raatosammaliin, 

joista tavallisin on jänönraatosammal 

(Tetraplodon mnioides). 

Kevon laakson männiköt ovat ilmeisesti olleet 

aikaisemmin nykyistä laajempia. Siihen viittaa 

useiden mäntymetsän lajien esiintyminen nykyisin 

tunturikoivikoissa (keltalieko, kevätpiippo (Luzula 

pilosa) ja vanamo). Sitä osoittavat myös jopa 

paljakan suohaudoista ja lampareista löytyneet 

puoliksi hiiltyneet rungot. Toisaalta ilmaston hitaasti 

lämmetessä männylle on avautunut uusia 

mahdollisuuksia laajentaa kasvualuettaan. Tällaisia 

pioneeripuita tai paremminkin taimia löytyy 

yllättävän kaukaa varsinaisista emopuista. Ovatko 

Vuogojärvien etelärannalla ja Stuorrafáliksen 

ylärinteillä kasvavat, nuorilta vaikuttavat männyt 

merkkinä tällaisesta uudisleviämisestä? Myös 

Cuokkasisjávrien läheisyydessä, ei kovinkaan 

etäällä Mierasjärven yhtenäisemmästä mäntyalueesta, 

kasvaa elinvoimaisia yksittäispuita lämpimällä 

hiekkakankaalla, missä sianpuolukka on 

paikoitellen runsas. 

Ikivanhat yksittäiset männyt voivat olla arvokkaita 

maastomerkkejä suunnistajalle lähes 

puhtaassa ”omenapuukoivikossa”. Eräs tällainen 

oiva suunnistuspuu johdattelee retkeilijän helposti 

läheiselle Madjohkan autiokämpälle. Männyn 

45

ornitologista arvoa korostaa se, että kalasääski ja 

piekana valitsevat mielellään sen vankkaoksaisen 

latvuksen pesäalustakseen. 

5.4.4 Lehdot ja niityt 

Lehdot 

Utsjoen länsiosan tunturiylänköä luonnehtivat karu 

kallioperä, kuivuudesta ritisevät varpukankaat, 

maaston vähäiset korkeusvaihtelut ja talviaikaisen, 

kasvillisuutta suojaavan lumipeitteen ohuus. Maisema 

on kokenut suuren, tunturimittaritoukkien 

aiheuttaman ekokatastrofin. Peninkulmien matkalla 

skaidin koivikko on autioitumassa tai vain 

hitaasti toipumassa. Maiseman alakuloa säestävät 

kapustarinnan surumielinen joiku ja pelästyneen 

riekon sydänhermoja koetteleva käkätys. 

Puolivaateliaat lehtokasvit kuten metsäimarre 

(Gymnocarpium dryopteris), kevätpiippo, nuokkuhelmikkä 

(Melica nutans) ja lehtokorte (Equisetum 

pratense) ovat altistuneet kuivattaville tuulille. 

Aluetta halkovat lukuisat eri syvyiset, ikivanhaan 

kallioperään uurtuneet kuruja jokilaaksot 

tarjoavat huomattavan ja samalla piristävän muutoksen 

monotoniseen kasvillisuuteen. Niihin on 

keräytynyt ikivanhaa glasifluviaalista ja tuoreempaa 

rapautuma-ainesta ravinteiseksi lehtomullaksi 

lukuisille vaateliaille, osittain hallanaroillekin kasveille. 

Näihin suojaisiin laaksoihin on vähitellen 

kehittynyt rehevää lehtokasvillisuutta. 

Kevojoen rotkolaaksossa ja eräissä sen sivujokien 

kuruissa on hyvin lajirikkaita ranta- ja 

pahdanaluslehtoja. Erittäin tunnelmallisia koivulehtoja 

on paikoitellen avaran jokilaakson pohjoisosassa 

turistireitin ulkopuolella, Tammukkalompolon 

(Taabmukluobbal) ja Kevojärven 

välillä. Keskikesän helteillä inisevät sääskiparvet, 

hihansuista ryömivät mäkärät ja ilkeästi puraisevat 

paarmat, (Lapin ”räkkä”), janoavat verta ja 

turvottavat silmänalukset. Ne ovat karkottaneet 

porolaumat avoimille tunturikankaille. Sinirinnan 

ja lapinuunilinnun helisevät säkeet luovat aidon 

lehdon tunnelman. Matalat, yksi- ja monirunkoiset 

koivut varttuvat yli viisimetrisiksi. Paikoin 

sulkeutuneen koivikon rikkovat välillä monilajiset 

pajuviidat. Aukkokohdissa on yksittäisiä, 

pohjoiseen rotuun kuuluvia kaljulehtisiä pihlajia 

(Sorbus aucuparia ssp. glabrata) ja tuuheita katajia. 

Eteläistä tuntua luo erityisesti Čársejohkan suulla 

levittäytyvä, hankalasti läpäistävä tuomipöheikkö. 

46 

Useana vuonna runsaasti marjova lapinpunaherukka 

(Ribes spicatum ssp. lapponicum) tarjoaa tilhi-, 

taviokuurna- ja punakylkirastasparville mieluisaa 

ravinnon lisää. 

Sinipuna- tai valkokukkainen metsäkurjenpolvi 

(Geranium sylvaticum), Lapin maakuntakukaksi 

valittu kullero, piikitön huopaohdake (Cirsium 

helenioides), porojen kaihtama mesiangervo (Filipendula 

ulmaria) ja tuuhealehtinen korpikastikka 

muodostavat Kevojoen alajuoksun lehtoja hallitsevia 

suurruohostoja. Näiden lomassa on yleisesti 

avoimille paikoille hakeutuvien mesimarjan, lillukan 

ja keltakukkaisen lapinorvokin (Viola biflora) 

hajanaisia kasvustoja. Niin ikään Kevojoen suupuolen 

koivuja pajuviitojen lajistoon kuuluvat, 

kookaskasvuiset, enemmän loppukesällä kukkivat 

porojen suosima peuranvirna (Astragalus frigidus), 

harvalukuinen siperiansinivalvatti (Lactuca sibirica), 

nuokkuvalatvainen röyhypiippo (Luzula parviflora), 

koristeellinen rantatädyke (Veronica longifolia) ja 

saamelaisten herkkukasvina pitämä väinönputki 

(Angelica archangelica). Erityisesti on syytä mainita 

Tenon vesistön reheviin rantatörmiin esiintymisessään 

rajoittunut keminängelmä (Thalictrum 

minus ssp. kemense), jota arvostettu kasvitieteilijä, 

”grand old man” Göran Wahlenberg läpikulkumatkallaan 

ihasteli lähialueen Keneskosken lehdossa 

vuonna 1802. Runsaasta saravalikoimasta 

voidaan mainita viehättävä siperiankirjosara 

(Carex norvegica ssp. inferalpina), joka aikaisemmin 

tunnettiin nimellä taigasara (C. media). 

Kevo- ja Cuoggájoen rantalehdoissa kasvaa 

useita Etelä-Suomen rehevistä metsistä tuttuja lajeja, 

esim. aikaisemmin mainittu nuokkuhelmikkä, 

koiranvehnä (Elymus caninus), korpi-imarre (Phegopteris 

connectilis) ja huojuvakortinen lehtotesma 

(Milium effusum). Runsaasta pajuvalikoimasta mainittakoon 

puumaiseksi varttuva outapaju (Salix 

myrsinifolia ssp. borealis) ja matala, hohtavan harmaalehtinen 

villapaju. Kämmekkäkasvien ryhmä 

on heikosti edustettuna. Harajuuri (Corallorhiza 

trifida), herttakaksikko (Listera cordata) ja pussikämmekkä 

(Coeloglossum viride) sekä oudon hentoinen 

maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata) 

jäävät helposti huomaamatta pienuutensa ja vähälukuisuutensa 

takia. 

Rantalehtojen lajistoon voidaan lisätä vielä 

tunturiängelmä (Thalictrum alpinum), paikoittain 

runsaanakin kasvava mereisten koivikoiden ruohokanukka 

(Cornus suecica), kuivahkoilla jokitöyräillä 

viihtyvä ahomatara (Galium boreale), hyvin

epätasaisesti levinnyt kellosinilatva (Polemonium 

acutiflorum), lapinlemmikki (Myosotis decumbens) ja 

karummallakin alustalla toimeentuleva lapinkuusio 

(Pedicularis lapponica). 

Tunturiseutujen lehtoja yleisesti luonnehtiva 

isoalvejuuri (Dryopteris expansa) on alueella yllättävän 

vähälukuinen. Myös kotkansiiven (Matteuccia 

struthiopteris) ja soreahiirenportaan (Athyrium filixfemina) 

kasvustot ovat varsin pieniä. 

Koivikon lomasta erottuvat suorarunkoiset 

haavat reunustavat paikoitellen laaksojen ylärinteitä. 

Tunturimittarin tuhot eivät koskettaneet niitä. 

Eräässä Kevojoen kanjonin latvaosan haavikossa 

on Inarin Lapin ainoa suippohärkylän (Polystichum 

lonchitis) esiintymä ja samoilla seuduilla, eräässä 

kurulehdossa myyränportaan (Diplazium sibiricum) 

suojaisa kasvupaikka. Varsinaisten pahtalehtojen 

lajistoa käsitellään lähemmin kappaleessa 5.4.8. 

Lehtojen runsaasta sammalvalikoimasta mainittakoon 

eteläisinä lajeina pidetyt lehtohaivensammal 

(Cirriphyllum piliferum), palmusammal 

(Climacium dendroides), metsäliekosammal (Rhytidiadelphus 

triquetrus), ruusukesammal (Rhodobryum roseum), 

silosuikerosammal (Brachythecium velutinum), 

sinilehväsammal (Mnium stellare) sekä erityisesti 

Pohjois-Suomen jokivarsilehtojen pohjanlehväsammal 

(Plagiomnium curvatulum) ja tulvasammal 

(Myrinia pulvinata). 

Lehtoniityt 

Koivuvyöhykkeessä on kapea-alaisia lehtoniittylaikkuja 

puroja jokivarsien tuntumassa. Niiden 

pensaskerrosta hallitsevat usein monirotuinen 

kalvaspaju (Salix hastata) ja vaihtelevan näköinen 

ja -kokoinen kataja. Kenttäkerroksen tavallisimpia 

lajeja ovat metsäimarre ja metsäkorte (Equisetum 

sylvaticum) sekä nuokkuhelmikkä ja tuppisara. Keräpääpoimulehden 

(Alchemilla glomerulans) esiintyminen 

viittaa lievään lähteisyyteen. Väriä ja iloisempaa 

ilmettä lehtokoivikolle tuovat puolestaan 

lapinkuusio sekä metsätähti ja ruohokanukka. 

Alempana jokilaaksoissa, lehtojen läheisyydessä 

on paikallisen väestön hyödyntämiä ruohoisia 

niittyjä. Pienikokoiset, kilpailukyvyltään heikot 

lajit leviävät mielellään näille reheville laidunniityille. 

Vapaammassa elinympäristössä ne kykenevät 

valtaamaan enemmän kasvutilaa kuin puu- ja 

pensaskerroksen tai suurruohoston varjostamassa 

kasvillisuudessa. Tällaisille porojen lannoittamille, 

puoliavoimille niityille ja kentille ovat levinneet 

kulleron ja huopaohdakkeen ohella lapinorvokki, 

keväthanhikki (Potentilla crantzii), munuaispoimulehti 

(Alchemilla murbeckiana), pohjantähkiö, lapinvehnä 

(Elymus mutabilis), polkusara ja joskus valkokukkainen 

kissankello (Campanula rotundifolia). 

Niityn kasvipeitettä piristävät myös pikkulaukusta 

vaivoin erottuva lapinlaukku (Rhinanthus groenlandicus), 

valko- ja punasävyisin mykeröin koreileva 

siankärsämö (Achillea millefolium) ja kookkaampina 

kaunottarina kellosinilatva ja keminängelmä. 

5.4.5 Rantakasvillisuus 

Tunturi-Lapissa veden äärellä olevat kasvupaikat 

ovat yleensä hyvin epävakaita ja herkkiä äkkinäisille 

muutoksille. Vuosittain toistuvat tulvat ja jääeroosio 

raastavat rajusti vuolasvirtaisten jokien ja 

purojen litoraalivyöhykettä. Tästä syystä kasvipeite 

on näillä paikoilla hyvin aukkoista ja lajistoltaan 

kirjavaa. Tilanteesta hyötyvät erityisesti kilpailukyvyltään 

heikot lajit, joiden tieltä vesimassat ovat 

pyyhkäisseet pois mm. tukahduttavan pensaskerroksen. 

Kevättulvien koettelemaan rantavyöhykkeeseen 

kulkeutuu diasporeja mitä erilaisimmista 

kasviyhdyskunnista. Varsinaisilla maaperätekijöillä 

ei näytä olevan kovinkaan suurta merkitystä 

kasviyhdyskuntien muodostumiseen. 

Kuningas Kaarle XII:n kunniaksi nimetty 

kaarlenvaltikka (Pedicularis sceptrum-carolinum) on 

ylväimpiä kivisten tulvarantojen lajeja. Etenkin 

Gamajohkan ja Čársejohkan jokiuomissa sen 

kukkavanoja ja lehtiruusukkeita näkee sadoittain. 

Harjukankaiden tunturikurjenherne (Astragalus 

alpinus) on hiekkaisten jokisärkkien koriste. 

Oksaalihappopitoisella haprolla (Oxyria digyna) on 

Tenon laakson ulkopuolella lukuisia kasvupaikkoja 

esim. Kevojoen ja Áhkojohkan soraikoissa. 

Varsin vaatimattoman näköinen ja herkästi katkeileva 

kirjokorte (Equisetum variegatum) hakeutuu 

aivan vesirajaan. Aina niukkana kasvava rantakanankaali 

(Barbarea stricta) vaihtaa vuosittain kasvusijojaan. 

Sini- ja valkoyökönlehti (Pinguicula vulgaris, 

P. alpina) kasvavat usein rintarinnan tulvakivikoissa 

ja koskikallioilla. Niiden kukkimattomien 

yksilöiden tunnistaminen voi tuottaa päänvaivaa 

asiantuntijallekin. Soiden turvepinnoilla viihtyvä 

karhunruoho on yllättävän tavallinen rantakivien 

väliköissä. Tenon sekä Inari- ja Utsjoen sora- ja 

hiekkarantoja somistava, yö- ja päiväperhosia 

houkuttava tenonajuruoho (Thymus serpyllum ssp. 

tanaënsis) on harvinaisen hyvin tulvaa sietävä. Sen 

47

eunaesiintymät ovat Kevojärven länsirannalla 

Kevonsuussa. 

Tuiki tavallisia rantavyöhykkeen lajeja kaikkialla 

Paistunturi–Kevo-alueella ovat mm. luhtamatara 

(Galium uliginosum), tunturihärkki (Cerastium 

alpinum), vilukko (Parnassia palustris) ja synkänsävyinen 

punakko (Bartsia alpina). Matalakasvuinen 

kuolanharmaaleppä (Alnus incana ssp. kolaënsis) 

muodostaa paikoin koskisilla ja kallioisilla rannoilla 

kalansavustukseen käytettyjä tiheikköjään. 

Aitoalpiiniset regio alpinan kasvit antavat mielenkiintoisen 

lisän monimuotoiseen lajivalikoimaan. 

Karuja ja kuivia tunturien lakiosia välttääkseen 

ne ovat hakeutuneet pysyvästi kosteisiin ja kohtalaisen 

ravinteisiin kurulaaksoihin ala-alpiinisen 

”kellari-ilmaston” (regio alpina descensa) vaikutuspiiriin. 

Esim. Kevojoen eteläosan kylmänhuuruisissa 

kiveliöissä tapaa sini- ja nuokkurikkoa (Saxifraga 

oppositifolia, S. cernua) ja ääriarktista napakinnassammalta 

(Scapania spitsbergensis). 

Pienten järvien ja lampien rannat ovat usein 

vahvasti soistuneita. Jääeroosio pyrkii routimaan 

niitäkin. Sara- ja heinäkasvien mättäiköt pitävät 

kuitenkin pintansa. Jouhivihvilä (Juncus filiformis) 

ja luhtakastikka (Calamagrostis stricta) reunustavat 

luhtarantoja. Luhtavillan (Eriophorum angustifolium) 

rinnalla töppövilla (E. scheuchzeri) on silmiähivelevän 

tyylikäs ”pumpulipallo”. Kovemmalla 

kivennäismaalla rantapalteissa on tupasluikan 

(Trichophorum cespitosum) mättäitä. Valtalajeihin 

kuuluu myös tupassara. 

Rantavyöhykkeen lajistoon voitaisiin lisätä 

myös hiekansekaisilla mutarannoilla matalassa 

vedessä kasvavat rantaleinikki (Ranunculus reptans), 

äimäruoho (Subularia aquatica) ja hapsiluikka (Eleocharis 

acicularis). Niitä käsitellään kuitenkin lähemmin 

seuraavassa, Vesikasvillisuus-luvussa. 

5.4.6 Vesikasvillisuus 

Itäistä erämaata – Kaldoaivia – luonnehtii erikokoisten 

järvien ja lampien runsaus. Paistunturi–Kevo-ylänköä 

puolestaan vesialtaiden vähyys. 

Suurempia järviä edustavat ainoastaan Luomusjärvet, 

linnustoltaan rikas Piesjärvi, Sávzajávri, 

Vuogojávri ja Paltonjärvet (Stuorra Bálddotjávri 

ja Vuolimus Bálddotjávri). Muutamissa joissa 

on lisäksi hidasvirtaisia, järvimäisiä laajentumia, 

lompoloita ja laguuneja. Näistä voidaan mainita 

Kevojoen Pikku-Kevojärvi, Puurasjärvi ja vaikuttavan 

kaunis Njaggaljärvien jono sekä Cuok- 

48 

kajohkan pitkänomaiset jokijärvet, suurimpana 

Cuokkasisjávrrit etelässä. Pieni, matalien järvien 

ja lampien tihentymä sijaitsee Siikajärven–Pieran- 

Marin jängän seudulla erämaan kaakkoisosassa 

Utsjoen ja Inarin kuntien rajan tuntumassa. Pohjoisosan 

”alppijärvistä” merkittävimmät ovat 

Goahppelašjávri ja Varddoaijávri. Erikoisuutena 

mainittakoon Karigasniementien tuntumassa 

oleva laaja Sulaojan lähde, jonka kasvillisuus on 

vasta nyt tutkimusten alla. Varsinaisia vesikasvitutkimuksia 

ei alueella ole suoritettu. Viereisen 

Utsjokilaakson Kevojärven ja Mantojärven (Maddajávri) 

vesikasvillisuuskartoitukset ovat tärkeitä 

vertailukohteita Paistunturi–Kevo-alueen hydrofyyttilajiston 

käsittelyssä. 

Ranta- ja vesikasvillisuuden rajanveto ei ole 

mitenkään jyrkkä. Monet yleiset saralajit, esim. 

pullosara (Carex rostrata), vesisara ja jouhisara 

voitaisiin yhtä hyvin käsitellä rimpisoiden ja luhtarantojen 

yhteydessä. Sama koskee myös aivan 

hydrolitoraalin rajavyöhykkeessä suikertelevaa, nivelkohdista 

juurehtivaa rantaleinikkiä ja parin tuuman 

mittaista, naskalilehtistä äimäruohoa. Hiuksenhienovartinen 

ja -lehtinen hapsiluikka vaatii jo 

enemmän huomiokykyä, kun sitä yrittää kalastaa 

haran samentamasta vedestä. Kaikki mainitut lajit 

ovat ekologisesti määriteltyinä amfiibisia, vedessä 

ja maalla toimeentulevia kasveja. Syvemmässä vedessä 

ne jäävät useimmiten kukattomiksi. 

Lapin maaperä on kauttaaltaan karua eikä 

siitä liukene ympäröiviin vesiin juurikaan ravintosuoloja 

(elektrolyyttejä). Happamuus heijastuu 

erityisesti alueen järviin, sillä ne ovat miltei poikkeuksetta 

kirkasvetisiä, oligotrofisia. Rannat ovat 

pitkälti aivan kasvittomia ja vain suojaisissa lahdissa 

ja poukamissa on saravaltaisia, vesipääskylle 

soveltuvia piilo- ja pesäpaikkoja. 

Veden kuultavuudesta, happipitoisuudesta ja 

saasteettomuudesta johtuen järvisätkin (Ranunculus 

peltatus ssp. peltatus) ja ruskoärviä (Myriophyllum 

alterniflorum) ovat alueella edelleenkin yleisiä. Lämpiminä 

kesinä ja matalan veden kausina ne voivat 

kukkia runsaastikin suojaisissa poukamissa, esim. 

Pikku-Kevojärvessä ja Vuogojávrissa. Paikoitellen 

heinä- ja purovitakin (Potamogeton gramineus, 

P. alpinus) ehtivät kukalle matalammissa suvantokohdissa. 

Pieniä lampareita suosivan ranta- eli 

vaaleapuntarpään täällä vallitseva vesimuoto (Alopecurus 

aequalis f. natans) voi peittää koko lammen 

pinnan pitkillä kelluslehdillään. Pienten lampareiden 

tyyppilajeihin kuuluvat myös pikku- ja poh-

janpalpakko (Sparganium natans, S. hyberboreum), 

ravinteisuudesta pitävä pikkuvita (Potamogeton 

berchtoldii) ja jo aikaisemmin mainitut rantaleinikki, 

äimäruoho ja hapsiluikka. Elottoman tuntuisissa 

rakkalammissa ainoana hydrofyyttinä voi kasvaa 

tumma- tai vaalealahnanruoho (Isoëtes lacustris, I. 

echinospora). Niiden olemassaolon paljastavat usein 

vain vesilintujen ja kahlaajien irrottamat versonkappaleet. 

Isompien järvien (Vuogojávri, Luomusjärvet) 

ja hidasvirtaisten jokisuvantojen matalassa rantavedessä 

on sarakasvustojen lomassa vyömäisiä 

järvikortteen (Equisetum fluviatile) ja vesikuusen 

(Hippuris vulgaris) kasvustoja. Syvemmällä ulapalla 

viihtyy nauhalehtinen kaitapalpakko (Sparganium 

angustifolium). Mahtavia, kelluvia lauttoja muodostavat 

raate (Menyanthes trifoliata) ja kurjenjalka 

(Potentilla palustris) uhkaavat muuttaa matalan lammen 

vetiseksi luhdaksi. Satunnaisilla haranvedoilla 

on voitu todistaa, että Lapin kylmistä vesistä 

kärsivät ja lähes säännöllisesti kukattomiksi jäävät 

iso- ja pikkuvesiherne (Utricularia vulgaris, U. minor) 

sekä kasvittomiin kohtiin hakeutuva hentosätkin 

(Ranunculus confervoides) kuuluvat mm. Kevojoen 

vesikasvistoon. Voimakasvirtaisissa joissa ja lumenviipymiltä 

laskevissa puroissa näkee hentovartista 

pohjanluhtalitukkaa (Cardamine pratensis 

ssp. polemonioides) ja ohutlehtistä, nivelkohdista 

juurehtivaa upos- eli purorentukkaa (Caltha palustris 

ssp. radicans). 

Kokonaisluetteloa voidaan vielä täydentää 

vedenalaisilla kivillä ja puiden juurilla kasvavilla 

sammalilla: iso- ja virtanäkinsammal (Fontinalis antipyretica, 

F. dalecarlica), koski- ja puropaasisammal 

(Schistidium agassizii, S. rivulare), pohjan- ja koukkupurosammal 

(Hygrohypnum alpestre, H. ochraceum), 

koskikoukkusammal (Dichelyma falcatum) ja useat 

sirppisammalet (Warnstorfia spp., Drepanocladus 

spp.). Haraustulosten perusteella Kevojoen suvantokohdissa 

kasvaa myös joitakin näkinpartaisleviä 

(Chara spp., Nitella spp.). 

5.4.7 Suot 

Erilaisia soita on Paistunturi–Kevo-alueella 

kaikkialla, mutta niiden osuus on suurin alueen 

kaakkoiskulmassa, missä sijaitsevat erämaahan rajoittuvat 

Pieran-Marin jängän soidensuojelualue 

ja Hanhijängän–Pierkivaaranjängän soidensuojelualue. 

Myös alueen lounaiskulmassa on runsaasti 

soita. Siellä on esim. hajanainen erämaa-alueen 

ulkopuolella oleva Piessuon–Luomusjoen soidensuojelualue. 

Erilaisten soiden osuus koko alueesta 

on 365 km² eli noin viidennes (Sihvo 2002). Alueen 

pohjoisosissa vallitsevat palsasuot, etelä- ja 

kaakkoisosissa aapasuot. 

Aapasuot 

Aapasuot muistuttavat monessa suhteessa pieniä 

nevarämeitä ja ovat tyypillisiä Metsä-Lapille, mutta 

niitä esiintyy suunnilleen Petsikosta eli Utsjoen 

ja Inarin kunnanrajasta etelään. Raja on yleensä 

vedetty Syysjärven eteläpuolelta tien suuntaisesti 

Iijärvelle ja se noudattelee melko tarkoin männyn 

pohjoista metsänrajaa. Saamen kielessä aapasuota 

tarkoittavat nimet jeaggi ja jeggi on usein suomennettu 

sanalla jänkä. 

Inarin Lapin aapasuot ovat vain pieni osa 

kaikista Peräpohjolan ja Etelä-Lapin aapasoista. 

Paistunturin alueen aapasoiden osuus kaikista 

Suomen soista on vähäinen, alle prosentti. 

Paistunturi–Kevo-alueen eteläosissa saattaa 

aapasoiden reunaosissa nähdä, miten pientä tunturikoivuryhmää 

ympäröi roudan muokkaama 

kasviton reunus. Sen ulkopuolella alkaa puuton 

avosuo sekä aapasoille ominaiset vetiset rimmet 

ja niitä halkovat jänteet, jotka saattavat hyvällä onnella 

kestää kulkijankin. Rimmet eivät kestä kulkijaa, 

eivät varsinkaan jos niillä kasvaa pitkälehtikihokkia 

tai kaksikkovihvilää (Juncus biglumis). 

Tyypillisimmät rimpien lajit ovat suuria saroja, 

joita paikallisessa kielenkäytössä kutsutaan heiniksi, 

esim. vesisara, pullosara, aapasara (Carex 

rotundata) ja luhtavilla. Kulkijan kannattaa opetella 

erottamaan läheiset, jopa keskenään risteytyvätkin, 

aapa- ja pullosara toisistaan jo matkan 

päästä, sillä astuessaan varomattomasti pullosarakasvustoon 

hän saa takuuvarmasti suovettä yli 

saappaanvarren, kun taas aapasarakasvuston yli 

saattaa selvitä kuivin jaloin. Kenkäheinäksi sanotaan 

paikallisesti vesisaran, pullosaran ja suuria 

mättäitä muodostavan tupassaran kuivattavia lehtiä. 

Tupassarakko on kulkemiseen hyvin epävarmaa, 

sillä koko mätäs saattaa hetkessä notkahtaa 

pois kulkijan alta, jolloin hän suistuu polvilleen 

edessään odottavaan rimpeen. 

Rimpien ja mätäspintaisten jänteiden välissä 

on myös pieniä lampareita, joissa saattaa nähdä 

kauniin keltakukkaisen rimpivesiherneen (Utricularia 

intermedia). Sen hienoissa lehtiliuskoissa on 

pieniä rakkuloita, joilla se pyydystää ravinnok- 

49

seen pieniä vesikirppuja ja muita varomattomia 

eläimiä. Rimpien reunoilla voi kasvaa jopa harvinainen 

eteläisluontainen leväkkö (Scheuchzeria 

palustris). Samoin isokarpalo kasvaa alueen eteläosissa 

vetisissä rimmissä. Paljaan mudan päällä 

kilpailevat usein niin ikään hyönteisiä pyydystävä 

pitkälehtikihokki ja jo edellä mainittu, hennon 

saran näköinen kaksikkovihvilä. Jänteiden rahkasammalmättäillä 

kilpailevat sellaiset varvut 

kuin suopursu, suokukka sekä vaivaiskoivu, joista 

viimemainittu sekoitetaan usein yleiskielessä 

tunturikoivuun: vaivaiskoivu on enintään noin 

puolimetrinen varpu, kun taas tunturikoivu on 

yli kaksimetrinen pensasmaisesti kasvava puu. 

Jänteiden mätäspinnoilla kasvaa niin ikään 

pieniä hyönteisiä saalistava pyöreälehtikihokki 

(Drosera rotundifolia) sekä erityisen runsaana etelänvariksenmarja 

(Empetrum nigrum ssp. nigrum). 

Viimeksi mainitulla, kuiviin kasvupaikkoihin sopeutuneella 

marjalajilla on Paistunturi–Kevo-alueella 

kaksi täysin erilaista kasvupaikkaa: hiekkaiset 

joentörmät ja rahkamättäät. Tarkemmin ajatellen 

myös rahkamättäät ovat fysiologisesti kuivia kasvupaikkoja. 

Mutta paras viimeiseksi: aapasoiden jänteiden 

laidat ovat usein suomuuraimen eli hillan kasvupaikkoja, 

ja hillanpoiminnan taloudellinenkin 

merkitys alueella on huomattava. 

Palsasuot 

Palsasuot ovat yleisiä Paistunturi–Kevo-alueen 

pohjoisosissa. Niiden syntyä selostaa esim. Johansson 

(2005). Palsasuot luetaan alaryhmänä 

aapasoihin. Yksi alueen laajimmista palsasoista 

on Liŋkinjeaggi. 

Palsasoiden eteläraja sattuu suurin piirtein 

yksiin männyn pohjoisen metsänrajan kanssa 

(Ruuhijärvi 1960: 222). Pohjoisessa ne ulottuvat 

alueestamme vielä pohjoiseen, aina Ruijan Varanginvuonoon, 

Tanavuonoon ja Porsangerinvuonoon 

saakka (Vorren 1967). Männyn pohjoisen 

metsänrajan pohjoispuolinen alue, subarktinen 

alue eli Tunturi-Lappi, onkin oikeastaan kokonaan 

palsasuoaluetta (Tynys 2004). 

Palsa on korkea turvemätäs, jonka sisusta on 

ikiroudassa, toisin sanoen ainaisessa jäässä. Jotta 

palsa syntyisi, pitää vuoden keskilämpötilan olla 

alhaisempi kuin -1°. Palsan sisustan muodostaa 

yleisimmin turve. Norjassa Ruijan palsoissa voi 

keskellä olla myös hieno hiekkasydän. Palsojen 

50 

korkeus on yleensä metrin vaiheilla, mutta Paistunturi–Kevo-alueen 

korkeimmat palsat ovat 

noin viisi metriä korkeita. Vanhetessaan palsat 

saattavat revetä, jolloin tummaksi lahonnut turvesisusta 

paljastuu. Repeämisen jälkeen sisus on 

alttiina auringon valolle ja alkaa hiljalleen sulaa. 

Tunnetuimmat palsasuoalueet ovat Paistunturien 

ja Jeskadam-tunturien väliin jäävät Njiljohmohkejeaggi 

ja Liŋkinjeaggi sekä erämaa-alueen 

kaakkoisnurkkaukseen rauhoitettu Pierkivaaranjänkä. 

Palsaa ympäröi yleensä rengasmainen rimpi, 

jossa luonteenomaisina lajeina ovat vesisara, pullosara 

ja aapasara, valko- ja monitähkäinen luhtavilla 

sekä kauniin ruskea yksitähkäinen, ruostevilla 

(Eriophorum russeolum). Rimmen ulkopuolella 

on kaistale rämettä, jota taas seuraa rimpi ja uusi 

palsa. 

Varsinaisten palsasoiden reunoilla on Utsjoella 

yleisesti pounikoita. Pounikolla tarkoitetaan aapasuota, 

jossa mättäät ovat silmiinpistäviä, mutta 

ne eivät ole vielä kehittyneet palsoiksi. Pounikot 

ovat rahkasammalten ja alueella yleisten varpujen 

(vaivaiskoivu, juolukka, suopursu, suokukka, 

pohjanvariksenmarja) peittämiä. 

Lähteiköt ja lähdesuot 

Lähdevesien vaikutus ulottuu usein kauas lähteensilmän 

ja lähdepuron ulkopuolelle, vaikka 

lähteisyys näkyy suoraan vain kosteina tihkupintoina 

koivikko- ja pajukkorinteillä, jokitörmissä 

ja lettomaisten soiden laiteilla sekä lähdepurojen 

äärellä olevilla niityillä. Jyrkähköillä laaksonrinteillä 

tihkuvesipinnat ravitsevat ainakin törmän 

alarinteillä, jonne kehittyy lehtokorpimaista kasvillisuutta. 

Oligotrofisilla karukkokankailla lähdevedet 

tarjoavat vaateliaillekin kasveille, kalkinsuosijoille 

ja ravinteisuutta suosiville, riittävän ravinteisen 

kasvualustan. Siksi lähteikköjen ja lähdepurojen 

kasvipeitekin eroaa yleensä huomattavasti lähiympäristön 

kasvilajistosta. Huomattavimmat 

erot ovat sammalpeitteen koostumuksessa. Hyvä 

esimerkki tällaisesta lähdepuron kostuttamasta 

rinteestä on Kevojen laakson Taabmukluobbalin 

itärannalla. Siellä lapinlinnunsilmä (Chrysosplenium 

tetrandrum), tunturipitkäpalko (Arabis alpina) sekä 

pohjan- ja hetehorsma (Epilobium hornemannii, E. 

alsinifolium) kasvavat poikkeuksellisen runsaina 

likomärässä sammalikossa, jonka muodostavat

purosuikerosammal (Brachythecium rivulare), lettohiirensammal 

(Bryum pseudotriquetrum), hetehiirensammal 

(B. weigelii), hetekuirisammal (Calliergon 

giganteum), lettokuirisammal (C. richardsonii), lettoväkäsammal 

(Campylium stellatum), lettokilpisammal 

(Cinclidium stygium), kairanukkasammal 

(Dicranella palustris), kampasammal (Helodium 

blandowii), tihkunuijasammal (Meesia uliginosa), 

särmälähdesammal (Philonotis seriata), lettolehväsammal 

(Rhizomnium pseudopunctatum) ja lukuisat 

maksasammalet. Vastaavanlaisia lähdepurkautumia 

on muuallakin Kevojoen, Goahppelašjohkan 

ja Cuokkajohkan rinteillä. Tällaisilla paikoilla voi 

tavoittaa vuoriloikon (Cystopteris montana), verkkolehtipajun 

(Salix reticulata), tähtirikon (Saxifraga 

stellaris), lapinesikon (Primula stricta) tai pohjanruttojuuren 

(Petasites frigidus). 

Luomusjärvien eteläpuolella on laaja, huonosti 

tutkittu Sulaojan lähteikkö. Paikallisia tunturilähteitä 

esiintyy erityisesti alpiinisessa vyöhykkeessä, 

missä kylmänhuuruisten lähdevesipurkautumien 

partaalla viihtyvät lumihärkki (Cerastium cerastoides), 

närvänä (Sibbaldia procumbens), purorikko 

(Saxifraga rivularis) ja ruusujuuri (Rhodiola rosea). 

Lettokorpia on muutamien lähteiden välittömässä 

läheisyydessä tunturikoivikoissa, joissa pensaskerroksen 

muodostavat pääasiassa Tunturi-Lapille 

ominaiset harmaapajut, tunturipaju (Salix glauca), 

pohjanpaju (S. lapponum) ja villapaju sekä kiiltävälehtiset 

lettoja kiiltopaju. Kenttäkerroksen hallitsevia 

lajeja ovat lukuisat sarat, kuten tupassara, 

töppövilla, sykeröpiippo (Luzula sudetica) ja useat 

vihvilät (Juncus biglumis, J. triglumis). Mutaisemmissa 

rimpipainanteissa pohjanleinikki (Ranunculus hyperboreus) 

voi olla jopa peittävä. Turvekerros on ohut 

ja pohjakerroksen muodostavat sirppisammalet 

(Warnstorfia sarmentosa, W. exannulata), kultasirppisammal 

(Loeskypnum badium), rassisammal (Paludella 

squarrosa) ja eräät vaateliaat rahkasammalet 

(Sphagnum teres, S. warnstorfii). Erikoismaininnan 

ansaitsevat purojen ja jokien varsilla tavattavat 

pajukko–vaivaiskoivu-lähdesuot, joilta voi löytää 

lapinleinikin (Ranunculus lapponicus) ja viitasaran 

(Carex tenuiflora) jopa rinnakkain kasvavina. 

5.4.8 Pahdat 

Lapin pahdat, jyrkät, paikoin pystysuorat ja jopa 

ylikaltevat kallionseinämät pengermineen ja 

ulokkeineen, ovat jännittävän salaperäisiä, mutta 

samalla äärimmäisen hankalia ja jopa hengenvaarallisia 

tutkimuskohteita. Osaksi miltei luoksepääsemättömät 

hyllyköt tarjoavat epävakaita 

kasvupaikkoja ankariin olosuhteisiin sopeutuneille 

lajeille. Pahtaseinämästä vyöryy jatkuvasti 

lämpö- ja jäätymisrapautumisen irrottamaa kiviainesta, 

joka ajan mittaan muodostaa rinteiden 

alaosaan mahtavan lohkareikkokivikon eli rakan. 

Lohkareiden koko riippuu kallioperän kovuudesta 

ja liuskeisuudesta. Aivan pahtaseinämän juurelle 

on kertynyt hienompaa maa-ainesta, mikä 

koostuu osaksi vanhasta glasifluviaalisesta moreenista 

ja sen päälle kertyneestä tuoreemmasta 

rapautuma-aineksesta. Rinteiltä valuvat elektrolyyttipitoiset 

tihkuvedet suodattuvat tässä vyöhykkeessä, 

jolloin muodostuu vähitellen hedelmällistä 

ruskomaannosta. Lopulta syntyy kapea-alainen 

pahtalehto. Lehdon ravinteisen multakerroksen 

paksuutta lisäävät lehtipuiden, lähinnä koivun, 

haavan ja pihlajan lahoava lehtikarike. Karikkeen 

lahoamista edistää myös kasvukauden aikainen, 

laakson pohjalle keräytynyt lämmin, mikroeliöstön 

hajotustoimintaa tehostava pienilmasto. 

Kaikkein edustavimmat pahdat talusrinteineen 

löytyvät Kevojoen pohjoisosan U-laaksosta, missä 

yli kilometrin pituinen Liŋkebákti on laajoine rakkalouhikkoineen 

koko läntisen Utsjoen edustavin 

ja lajirikkain kalliojyrkänne, ns. etelävuori. Muita 

Kevojoen itärannan merkittäviä kalliojyrkänteitä 

ovat Kotkapahta, Könkäänpahta, Gorzebákti, 

Tammukkapahta, Njaggalpahdat ja lukuisat 

kallioseinämät kanjonin eteläosassa. Pienempiä 

pahtoja on toki monin paikoin muissakin jokilaaksoissa, 

mm. Cuokkajohkan, Leammašjohkan, 

Áhkojohkan, Čársejohkan ja Goahppelašjohkan 

varrella sekä Gistuskáidin pohjoiseen viettävillä 

rinteillä. 

Osa pahtapengermistä pysyy lähes koko 

vuoden lumettomina, joten ne tarjoavat kovista 

51

pakkasista huolimatta ympäristöään pitemmän 

kasvukauden. Monilla pahtakasveilla on kukkaaiheet 

syksystä asti valmiina odottamassa kevään 

tuloa. Pahtaseinämän kasvipeite joutuu kokemaan 

keväisin kovia. Skaidilta vyöryvien lumien sulamisvesien 

irrottamat kivi- ja soralaviinit raastavat 

rinteiden kasvipeitettä rajusti. Pahtojen lajivalikoimaan 

vaikuttavat paljon myös rinteen ekspositio, 

valoisuusaste ja valuvesien määrä sekä eräissä tapauksissa 

myös pengermillä pesivien piekanan, 

ampuhaukan ja räystäspääskykolonioiden tiputtama 

”guano”, mikä lannoittaa pahdanalusten kasvillisuutta. 

Lintulannoituksesta selvästi hyötyviä 

nitrofiilisia lajeja ovat pahtalehtojen ja rinnekivikoiden 

asukit, kuten kalliosirkunjyvä (Lappula 

deflexa), miltei poltinkarvaton pohjannokkonen 

(Urtica dioica ssp. sondenii) ja peltohanhikki (Potentilla 

norvegica). Jopa piha- ja heinätähtimö viihtyvät 

pahdoilla kaukana asutuksesta. Kryptogaamien, 

sammalten ja jäkälien, joukossa on lukuisia linnunlannan 

suosijoita, ornitokoprofiileja, kuten 

hiirensammalia (Bryum archangelicum, B. argenteum), 

hiippasammalia (Orthotrichum pylaisii, O. rupestre), 

paasi- ja partasammalia (Schistidium apocarpum, 

Syntrichia ruralis) sekä keltajäkäliä (Xanthoria candelaria, 

X. elegans, X. sorediata) ja laakajäkäliä (Physcia 

dubia, Physconia detersa). 

Tyypillisiä pahtapengermien ja talusrinteiden 

putkilokasveja Kevojoen laakson kolmella pohjoisimmalla 

pahdalla ovat hapsisara (Carex capillaris), 

kissankello, villatunturihärkki (Cerastium alpinum 

ssp. lanatum), haurasloikko (Cystopteris fragilis), metsälauha 

(Deschampsia flexuosa), isokynsimö (Draba 

daurica), lampaannata, siniyökönlehti, pahtanurmikka 

(Poa glauca), lehtonurmikka (P. nemoralis), 

keväthanhikki, ruijanpahtahanhikki (Potentilla 

chamissonis), mätäsrikko (Saxifraga cespitosa), pahtarikko 

(S. nivalis), tunturiängelmä, tupasluikka sekä 

kaikki kolme kiviyrttiä (Woodsia alpina, W. glabella, 

W. ilvensis). Vastaavanlainen, ekologisesti katsoen 

hyvin heterogeeninen koostumus on sammallajistossakin. 

Yleisiä lehtisammalia ovat tumma- ja 

paakku-uurnasammal (Amphidium lapponicum, A. 

mougeotii), kalliotorasammal (Cynodontium tenellum), 

kuruja kalkkilehväsammal (Cyrtomnium hymenophylloides, 

Mnium thomsonii), kalkkikahtaissammal 

(Distichium capillaceum), ripsi- ja uurrekellosammal 

(Encalypta ciliata, E. rhaptocarpa), kierrekivisammal 

(Grimmia torquata), tunturipalmikkosammal (Hypnum 

revolutum), vuoririippusammal (Neckera oligocarpa), 

limi- ja pikkusiimasammal (Myurella julacea, 

52 

M. tenerrima), hohtovarstasammal (Pohlia cruda), 

nuorasammal (Pterigynandrum filiforme) ja kookaskasvuinen 

poimusammal (Rhytidium rugosum). 

Sekä putkilokasvien että sammalten joukossa 

on osaksi kalkinkarttajina, osaksi kalkinsuosijoina 

tai jopa kalkinvaatijoinakin pidettyjä lajeja. Tämä 

omaleimainen lajikoostumus osoittaa, miten vaihtelevia 

elinmahdollisuuksia pahdat voivat tarjota 

kasveille. Lienee epätavallista, että kissankello ja 

siniyökönlehti kasvavat vierekkäin. Useassa tapauksessa 

kosteutta pidättävä sammalpatja voi 

olla elintärkeä joillekin saniaisille. Kaljukiviyrtin 

(Woodia glabella) löytää miltei poikkeuksetta puolivarjoisalta 

kallionseinämältä kosteutta pursuavalta 

uurnasammalmättäiköltä. 

Jyrkänteiden juurella tunturikoivun, katajan, 

tuomen ja lapinpunaherukan varjostamassa lehdossa 

näkee tavanomaisten lajien seurassa mm. 

lapinvehnää, peuranvirnaa, rantaukonnaurista 

(Erysimum strictum), idänimarretta (Gymnocarpium 

continentale), röyhypiippoa, nuokkuhelmikkää, 

lapinlemmikkiä, sudenmarjaa (Paris quadrifolia), 

lapinkuusiota ja lapinorvokkia. 

Kevojoen kanjonin itäranta on paikoitellen 

lähes katkeamatonta pahtaseinämää aina Kevonseinälle 

asti, mutta eteläosan jyrkänteet eivät ole 

yhtä hyvin tutkittuja kuin pohjoisosan pahdat. 

Cuokkajohkan varrella on aina Cuoggásistjávrille 

asti vaihtelevankokoisia kallionseinämiä. Samoin 

Leammašjohkan ja Áhkojohkan pikkupahdat tarjoavat 

pahtarikolle, tunturikiviyrtille (Woodsia alpina) 

ja kellosammalille sopivia kasvupaikkoja. 

Ei sovi unohtaa myöskään pahtaseinämien jäkälälajistoa, 

joka on erittäin puutteellisesti tutkittu. 

Valuvetisiin seinämiin on kiinnittynyt turpeita 

nahkanapajäkäliä (Umbilicaria vellea). Kaikkein 

edustavimmat jäkälät ovat kuitenkin kookkaat, 

vihertävän ruskeat raidan- ja kalliokeuhkojäkälä 

(Lobaria pulmonaria, L. scrobiculata). Niiden seurassa 

viihtyvät mielellään pienempikokoiset silo- ja 

nukkamunuaisjäkälä (Nephroma bellum, N. resupinatum). 

Niiden yksilömäärät ovat erittäin pieniä, 

joten niiden keräämistä luvanvaraisestikin on vältettävä 

mahdollisimman paljon. Kaikkein vaateliainta 

jäkälälajistoa Kevojoen pahdoilla edustavat 

suoninahkajäkälä (Peltigera venosa), sammallaakajäkälä 

(Physconia muscigena) ja pohjanlaakajäkälä 

(Phaeophyscia constipata).

5.4.9 Kalliokot, louhikot ja vyörysoraikot 

Granuliittikaaren tunturien avokalliot ovat miltei 

lohduttoman yksitoikkoisia ja ikäviä kohteita 

Lapin kasvien lumoa etsiville vaeltajille. Puuttomien 

tai kitukasvuisten tunturikoivujen hatarasti 

verhoamien rinteiden kalliopaljastumat voivat 

olla antoisia korkeintaan jäkälä- ja sammaltutkijoille. 

Paikoitellen Paistuntureiden ja Jeskadamin 

ydinalueilla törmää suuriin lohkareikkoihin, joista 

riittäisi kiviainesta vaikka koko Inarin Lapin 

teiden kunnostukseen. Pohjanvariksenmarja, 

vaivaispaju, itusilmuja muodostava, kellanvihreä 

ketunlieko, kotoinen kissankäpälä, riekonmarja ja 

harmahtavia mattoja muodostava kalliotierasammal 

kilpailevat elintilasta kiirunan reviirin välittömässä 

läheisyydessä. Kalliotierasammalen määrän 

lisääntyminen Jeskadam-tuntureita kohden on 

selvä merkki ilmaston muuttumisesta hiljalleen 

mereisemmäksi. Kellanvihreä pohjankorvajäkälä 

on täällä yleisimmillään. 

Kivipinnat ovat karttajäkälien (Rhizocarpon 

geographicum, R. alpicola) ja lukuisten muiden rupijäkälälajien 

koristelemia. Tuulten röykyttämillä 

rakkalouhuilla vallitsevat napajäkälät (Umbilicaria 

arctica, U. proboscidea, U. hyperborea ja U. cylindrica). 

Runsashaaraiset korallijäkälät (Sphaerophorus fragilis, 

S. globosus) kilpailevat viehättävyydessä palleroporonjäkälän 

(Cladina stellaris) ja kangastinajäkälän 

(Stereocaulon paschale) kanssa. Louhikoille ja tuulisille 

lakikaltioille antavat väriloistoa lisäksi tiukasti 

alustaan liimautuneet kaarrekarve (Arctoparmelia 

centrifuga) ja hieman pienempikokoinen pallokarve 

(A. incurva). Tupsumaisia kimppuja muodostavat 

tummanpuhuva tunturiluppo (Alectoria nigricans) 

ja kellervä rakkaluppo (A. ochroleuca) lienevät tunturiporon 

talvista apetta. Lapalumijäkälä ja harvinaisempi 

kourulumijäkälä (Flavocetraria nivalis, F. 

cucullata) ovat Paistuntureilla tavallisia. 

Avokallioita, rakkalouhikoita ja vyörysoraikkoja 

tavataan erityisen paljon syvissä kuruissa ja 

jokilaaksoissa. Näiden kalliopintojen halkeamiin 

ja koloihin ovat pureutuneet useat saniaiset, 

erityisesti karva- ja tunturikiviyrtti, kallioimarre 

(Polypodium vulgare) ja ulkoasultaan muunteleva 

haurasloikko. Kevon laakson keskiosien valuvettä 

tippuvilla seinämillä riippuvat sinirikon versot 

ja vyörysoraikkoja peittävät lapinvuokkopatjat. 

Erityisen suuriin ja isokokoisiin lohkareikkoihin 

kätkeytyy mm. tuoksualvejuuri. 

Paahteisilla kalliopinnoilla tavallisia sammalia 

ovat kallio-omenasammal (Bartramia pomiformis), 

kyhmy- ja kalliotorasammal (Cynodontium strumiferum, 

C. tenellum), nuorasammal sekä maksasammalista 

raippasammalet (Anastrophyllum spp.), 

kielisammalet (Diplophyllum spp.), korallisammalet 

(Ptilidium spp.) ja louhisammal (Tetralophozia setiformis). 

Eräät putkilokasvit ovat tunnetusti hyviä kallioperän 

ilmaisijoita, indikaattoreita. Erityisesti 

ultraemäksisten serpentiini- ja peridotiittikallioiden 

vakiolajistoon kuuluvat pikkutervakko (Lychnis 

eli Viscaria alpina), lapinnätä (Minuartia biflora) 

ja viherraunioinen (Asplenium viride) esiintyvät 

alueella hyvin oikullisesti ja ovat pikkutervakkoa 

lukuunottamatta Inarin Lapin harvinaisuuksia. 

Viherraunioisen kasvualusta Jiesnnalvárrin rinteessä 

on ilmeisesti serpentiinipahkulla. Pikkutervakon, 

lapinnädän ja tunturihärkin eräiden 

ekotyyppien kasvualustana saattaa hyvinkin olla 

joillakin paikoilla ultraemäksisiä kivilajeja. 

5.4.10 Lumenviipymät ja routamaat 

Skandinavian tunturialueisiin verrattuna koko 

läntisen Utsjoen matala-alpiininen erämaa on 

keskikesällä, parhaana kasvukautena, kuivuudesta 

kärsivä kivikkoinen, varpukasvillisuuden ja sitkeähenkisten 

sarojen ja heinien tyyssija. Se on samalla 

pulmusen, kivitaskun, kapustarinnan ja harvinaisen 

keräkurmitsan elinpiiriä. Koko Paistunturi– 

Kevo-alueen tunturiselänne on arktisten tuulten 

armoilla ja pohjoispuhurit piiskaavat tunturien 

lakiosia poistaen ohuen, suojaavan lumipeitteen 

lähes kokonaan. Routakuoppien painanteihin kertyneet 

kinokset voivat säilyä juhannukseen asti, 

kylminä kesinä pitempäänkin. Erityisesti niitä on 

Jeskadam-tuntureiden alueella. 

Tällaisissa lumipainanteissa viihtyvät tunturilieko, 

vaivaispaju, lumijäkkärä (Gnaphalium 

supinum), sammalvarpio, lumihärkki, närvänä, 

sekä vähemmän huomiota herättävät jäkki, pohjantähkiö 

(Phleum alpinum), ja riekonsara (Carex 

lachenalii). Kylmästä elinpaikastaan huolimatta ne 

ehtivät kukkimisasteelle jo runsaan viikon kuluttua 

lumipatjan sulamisesta. Sammalpeitekin on 

yleensä monilajinen ja edustava: särmäsammal 

(Conostomum tetragonum), rantapörrösammal (Dicranoweisia 

crispula), tunturiahmansammal (Kiaeria 

starkei), paljakka-ahmansammal (K. glacialis), tunturivarstasammal 

(Pohlia ludwigii), hetevarstasammal, 

53

kirsisammal (Pleuroclada albescens) ja paljakkakuurasammal 

(Anthelia juratzkana). Hyvin harvinaisia 

”snow-bed” -yhdyskuntien lajeja koko Inarin 

Lapissakin ovat pikkuleinikki (Ranunculus pygmaeus), 

tunturihiirenporras (Athyrium distentifolium) 

ja tunturipiippo (Luzula wahlenbergii). Soistuvien 

routakuoppien ja solifluktiomaiden painanteissa 

herättävät huomiota niittyvillat, erityisesti yksitupsuinen 

töppövilla, sekä Tunturi-Lapin soiden 

tunnuslajina pidetty aapasara. 

Useimmat lumenviipymät sijaitsevat tunturien 

välisissä vakolaaksoissa, 10–20 metriä leveissä ja 

5–10 metriä syvissä jääkauden uurtamissa sulavesikanavissa 

ja purouomissa. Lumipälvien ja pienoisjäätiköiden 

äärellä on riittävästi läpivuotista 

kosteutta ja kilpailuvapaata kasvutilaa. Näiden sulamisvesivirtojen 

soraikoissa tavataan harvakseltaan 

tunturilitukkaa (Cardamine bellidifolia), lapinnätää, 

tunturi- ja lumihaarikkoa (Sagina saginoides, 

S. nivalis), tunturi- ja pohjanhorsmaa, lumihärkkiä, 

puroja tähtirikkoa, tunturitädykettä (Veronica alpina) 

ja haproa. Myös jo aikaisemmin mainitut 

sammalvarpio, lumijäkkärä, pohjantähkiö ja närvänä 

ovat näillä metsävyöhykkeen pikkuvirtojen 

rantaäyräillä tavallisempia kuin paljakan vähäpätöisissä 

lumimaayhdyskunnissa. 

Kevonseinän putoukselta, joka on noin 20 

km:n päässä Kevonreitin lähtöpisteestä Sulaojalla, 

pohjoiseen avautuvassa V-laaksossa ja Ruohtir-tuntureiden 

luoteisilla rinteillä on joinakin 

kesinä hyvinkin myöhäisiä lumikinoksia, joiden 

jääkylmien sulamisvesien ryöpyissä viihtyvät lumileinikki 

(Ranunculus nivalis) ja hyvänä perhoskukkana 

tunnettu tunturikohokki (Silene acaulis). 

Eräissä Kevon kanjonin sivukurujen solissa on 

tunturikissankäpälän (Antennaria alpina) pieniä 

kasvustoja. 

Routamaan lähes neutraalissa tai lievästi hapanreaktioisessa 

maaperässä tavataan joitakin 

kalkkikasveina pidettyjä lajeja. Tällaisilla paikoilla 

kasvaa mm. pieniä lapinvuokon mattokasvustoja. 

Myös varvassara näyttää viihtyvän erinomaisesti 

routamaiden myllertämässä maaperässä. 

54 

5.5 Kulttuurin merkit kasvillisuudessa 

ja kasvistossa 


5.5.1 Vanhat asuinkentät 

Jokirantojen sara- ja heinärikkaat ranta- ja tulvaniityt 

ovat saanet aikojen kuluessa lisälajistoa 

läheisiltä lappalaiskentiltä. Kevojoen suupuolen 

länsirannalla on aikaisemmin ollut Kadja-Nilla 

-nimisen pororuhtinaan hirsimaja, jonka entisellä 

pihanurmikolla näkyy vieläkin vähäisiä merkkejä 

lapinkenttien lajistosta. Tällaisia kulttuurin mukana 

leviäviä lajeja paikalla olivat vuonna 1972 

harmaakyrsimö (Draba incana), siankärsämö, lutukka 

(Capsella bursa-pastoris), pohjankallioinen 

(Erigeron acer ssp. politus), punanata (Festuca rubra), 

pohjanpihatatar (Polygonum aviculare ssp. boreale), 

idännniittyleinikki (Ranunculus acris ssp. borealis), 

rönsyleinikki (R. repens), lapinlaukku ja heinätähtimö, 

jotka kasvavat Utsjoella usein kaukanakin 

asutuksesta luultavasti porojen sorkissa kulkeutuneina. 

Kevonsuun niitty Kevojärven länsirannalla on 

yksi lajistoltaan monipuolisimpia ihmisen muovaamia 

vanhoja asuinkenttiä Paistunturi–Kevoalueella. 

Kevonsuun niitty on pääosin yksityismaata, 

josta kuuluu luonnonpuistoon vain osa 

Čársejohkan puoleista reunaa. Vakituisen asutuksen 

loputtua Kevonsuun niityt olivat kasvamassa 

umpeen. Aluetta kunnostettiin 1990-luvulla raivaamalla 

laajalti lehtipuustoa ja pensaikkoa. Luonnonpuiston 

puoleisella osalla on Metsähallituksen 

toimesta pidetty lampaita ja niitetty. Kevonsuun 

niitty pyritään pitämään jatkossakin avoimena, 

jotta niittykasvillisuus pysyisi mahdollisimman 

lajirikkaana. Kevonsuun niityllä on harvinaisista 

lajeista keto-, pohjan- ja ahonoidanlukkoa (Botrychium 

lunaria, B. boreale ja B. multifidum) sekä vain 

Pohjois-Lapin jokivarsissa esiintyvää keminängelmää. 

Turun yliopiston Lapin tutkimusasema Kevon 

tutkijat tekevät niityllä vuosittain kasvilajiston 

ja uhanalaisten lajien seurantaa. 

Kamminiityillä tavattavat keto- ja pohjannoidanlukko 

ja vain asutuksen läheisyydessä kasvava 

ahonoidanlukko voidaan laskea tulokaslajeiksi. 

Čársejohkan varrella kasvava ruijanruoholaukka 

(Allium schoenoprasum ssp. sibiricum) on ilmeisesti 

vanhalle lohenpyyntipaikalle kuljetettu maustekasvi. 

Ainakin yhdellä paikalla lähellä Luomusjärviä 

kasvaa Utsjoen pappilan kedoilta ruoho-

laukan tavoin tuttu sinikukkainen tunturikatkero 

(Gentiana nivalis). Se on alueella harmaakynsimön 

tavoin vanha muinaistulokas eli arkeofyytti. 

Tulokaskasveihin liitetään usein myös ns. 

apofyytit. Ne kuuluvat varsinaisesti alueen luonnonvaraisiin 

lajeihin, mutta ovat hyötyneet ihmistoiminnan 

avaamista vapaista kasvupaikoista. 

Tällaisia kulttuurin suosijoita ovat mm. tunturikurjenherne, 

tunturihärkki, tunturinurmikka (Poa 

alpina), nurmilauha (Deschampsia cespitosa), pohjannurmikka 

(Poa alpigena), pohjantähkiö ja tunturivihvilä. 

Osa näistä lajeista kuuluu Kevojärven 

länsirannan Kevonsuun kentän lajistoon. Lisäksi 

kannattaa mainita kolme herkästi leviävää yleismaailmallista 

eli kosmopoliittista sammalta, jotka 

ilmestyvät ennen pitkää vanhoille kalastajien, 

poromiesten ja retkeilijöiden nuotiopaikoille ja 

leiripaikoille. Nämä uskolliset ihmisen seuralaislajit 

ovat kulosammal (Ceratodon purpureus), nuotiosammal 

(Funaria hygrometrica) ja päärynäsammal 

(Leptobryum pyriforme). 

5.5.2 Kulku-urat 

Paistunturin erämaassa ei ole varsinaisia autoteitä, 

mutta sinne johtaa eri suunnista, esim. 

Tenon laaksosta mm. Akujärven suuntaan tai 

Paistunturin itäosan ylänköjärville maastoautolla 

tai mönkijällä kuljettavia kulku-uria. Polkujen 

ja kulku-urien kohdalta kasvillisuus kuluu pois, 

mutta tilalle ilmestyy alueella luontaisesti esiintyviä 

lajeja. Kuivemmille paikoille ilmestyy yleensä 

kulutusta ja tallomista kestäviä heiniä tai saroja, 

mm. lampaannataa ja polkusaraa, ja kosteammille 

paikoille nurmilauhaa ja töppövillaa. Vierasta 

lajistoa ei juuri näille kulku-urille ilmesty, eivätkä 

monet lajit selviäisikään pohjoisen ankarissa olosuhteissa. 

5.5.3 Porojen laidunnus ja poroerotusalueet 

Varsinkin Kevon luonnonpuiston luonto ja kasvillisuus 

ovat lähes koskemattomassa tilassa. 

Eniten maiseman yleiskuvaan ovat vaikuttaneet 

ylisuuret porolaumat. Poroille elintärkeät poronjäkäläkankaat 

ovat liiallisen laidunnuksen johdosta 

muuttuneet tinajäkälä (Stereocaulon spp.) -valtaisiksi 

kiveliöiksi. Tunturimittaritoukkien tuhot 

1960-luvulla näkyvät yhä kitukasvuisten koivikoiden 

lahoamisena ja heikkona elpymisenä. Ihmistoiminnan 

merkit rajoittuvat käytännöllisesti 

katsoen vain poroerotuspaikkoihin, autiotupien 

ja kammien lähiympäristöön sekä turistien ja kalastajien 

nuotiosijoihin. 

5.6 Kasviston erityiskohteita 

Unto Laine ja Yrjö Mäkinen 

5.6.1 Kevon kanjoni 

Kevon kanjoni kasvien elinympäristönä 

Yksi Länsi-Utsjoen kiistatta mielenkiintoisimmista 

ja vaikuttavimmista tutkimus- ja retkeilykohteista 

on Kevon kanjoni sitä ympäröivine sivukuruineen. 

Kanjonia lounaasta lähestyttäessä 

on ohitettava helppokulkuinen Luomusjärvien 

kannas ja sivuutettava pieni järvijono (Ruktajávri, 

Ristenašjávri) sekä Suohpášoaivin ja Ruohtirien 

välinen kaksihaarainen alkukanjoni. Vasta 

Kevonseinältä avautuu lumoavan alkukantainen 

V-laaksonäkymä, joka saa polvet vapisemaan 

pelosta. Eteen avautuva julma kanjonimaisema 

ei ota loppuakseen. Kevonseinältä Kevojärvelle 

ulottuva vaihtelevan levyinen laaksojakso on peräti 

neljän peninkulman (noin 36 km) pituinen. Se 

on luonnollisesti saanut osakseen ansaittua huomiota 

niin geologien ja maantieteilijöiden kuin 

biologienkin taholta. Nykyisin kanjoni on saatu 

kokonaisuudessaan rauhoituksen piiriin. Alueella 

voi tehdä uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien 

seurantatutkimusta vain Metsähallituksen tai 

Turun yliopiston Lapin tutkimusaseman johtajan 

luvalla. Turisteilla on mahdollisuus liikkua tarkoin 

merkityillä vaellusreiteillä. Paikallisilla asukkailla 

on omat kalastukseen, metsästykseen ja marjastukseen 

liittyvät nautintaoikeudet. 

Nykyisellään kanjonin pohjalla virtaava Kevojoki 

(Geavvujohka) on laakson mittasuhteisiin 

verrattuna yllättävän vähävetinen ja aivan yläjuoksulla 

kivilohkareiden alla soliseva ”Manalan 

virta”. Kesäaikaan joen vesivarat ehtyvät entisestään 

ja uoma on monin paikoin ylitettävissä 

matalavartisinkin saappain. Lähes koko itärannan 

pituudelta on jyrkkiä kallionseinämiä ja pahtoja, 

joiden juurelle on kasautunut sateella niljakkaita, 

rapautumisen irrottamia lohkarekasoja eli rakkoja. 

Toisaalta laakson pohjalla on katkeilevia harjukumpujonoja. 

Näillä lämpimillä moreeniharjuilla 

tavataan paikoin puhtaitakin mäntymetsiä. Pääpuuston 

muodostaa kuitenkin monimuotoinen 

hieskoivu erilaisine pohjoisine ekotyyppeineen. 

55

Paikoitellen on pieniä rinnehaavikoita ja rantatöyräillä 

on koviakin kevättulvia sietäviä, osaksi 

ylitiheitä, harmaapajuviitoja. 

Retkeilijästä kanjonilaakso voi tuntua ensivaikutelmaltaan 

hyvinkin yksitoikkoiselta, jopa 

pelottavalta, mutta esim. kasvitieteilijän näkökulmasta 

katsoen kuru on moninaisine biotooppeineen 

Tunturi-Lapin eittämätön paratiisi. Esimerkiksi 

Inarin Lapin 40 sanikkaisesta peräti 35 

kasvaa kanjonin pahdoilla ja lehdoissa. 

Toinen Kevojokilaaksoon vahvasti keskittynyt 

kasviryhmä on rikkokasvien (Saxifraga spp.) 

suku. Pahtarikolle kelpaavat korkeintaan heikosti 

emäksiset granodioriittipaljastumat. Sini- ja mätäsrikko 

viihtyvät paikoin joenpohjakivikoissakin, 

kunhan rinteiltä valuva vesi on riittävän kalkkipitoista. 

Lähdepaikkoja ja lumenviipymäkohtia 

suosivat puroja tähtirikko eivät ole kovinkaan 

harvinaisia. Kultarikon (Saxifraga aizoides) pienialainen 

kasvualue on rajoittunut Gahpermarasin–Skierrefáliksen 

emäksisiin vulkaniitteihin ja 

dioriitteihin. Itusilmullinen nuokkurikko tulee 

retkeilijän eteen usein yllättäen. Kääpiökokoista 

pahtarikkoa muistuttavan lumirikon (S. tenuis) voi 

hyvällä onnella löytää joltakin myöhään paljastuvalta 

kalliotörmältä. 

Kaikki kolme yökönlehteä kuuluvat jokilaakson 

lajistoon. Sini- ja valkoyökönlehti koristavat 

soraisia rantatörmiä, vaikeasti havaittava karvayökönlehti 

(Pinguicula villosa) on puolestaan 

uppoutunut rahkasammalmättäisiin. Pienikokoiset 

kaksikko- ja kolmikkovihvilä (Juncus biglumis, 

J. triglumis) kasvavat usein vierekkäin lähteisten 

purojen äyräillä. Lähes kokonaan Kevojoen 

laaksoon rajoittuneet pahtahanhikki (Potentilla 

nivea) ja ruijanpahtahanhikki tunnetaan alueen 

ulkopuolelta vain yhdeltä paikalta Cuoggájoen 

varrelta. Norjan- eli peltohanhikin esiintyminen 

Kevojoen pohjoisilla pahdoilla alkuperäisenä on 

yllättävää. Lapinorvokki, peuranvirna, norjanjäkkärä 

(Gnaphalium norvegicum) ja siperiansinivalvatti 

viihtyvät lehdoissa. 

Eteläistä lajistoa Kevon laaksossa edustavat 

mm. kevätpiippo, nuokkuhelmikkä, tähtitalvikki, 

sudenmarja ja molemmat kihokit (Drosera longifolia, 

D. rotundifolia). Myös suopursun, mesimarjan 

ja lillukan yleisyys herättää huomiota. Mielenkiintoisena 

piirteenä etenkin sammallajistossa on 

todettava lukuisten vaateliaiden, kalkinhakuisten 

lajien määrä. Niistä kannattaa erityisesti mainita 

kurulehväsammal (Cyrtomnium hymenophylloides), 

56 

kalkkikahtaissammal, pikku- ja uurrekellosammal 

(Encalypta brevicolla, E. rhaptocarpa), vuoripalmikkosammal 

(Hypnum callichroum) ja pikkusiimasammal 

sekä poimusammal (Rhytidium rugosum). 

Jäkälälajistosta voidaan panna merkille kookkaat 

nahkajäkälät (Peltigera spp.), joita on löydetty 

laaksosta 19 lajia. Tinajäkäliä (Stereocaulon spp.) 

puolestaan tavataan 12 eri lajia. Buksalskáidin 

mäntyjen oksilla riippuva lapinluppo, parilta 

paikalta löydetty pahtatorvijäkälä (Cladonia luteoalba) 

ja karvetorvijäkälä (Cladonia pocillum) ovat 

yksittäisiä esimerkkejä laakson monipuolisesta 

lajistosta. 

Uhanalaiset kasvit Kevon kanjonissa 

Kevon kanjonia halkova esijääkautinen kanjonilaakso 

ei voi jättää kävijöitään kylmäksi. Sen 

jyrkkien, lähes luoksepääsemättömien kallioräystäiden 

kaikki salat eivät ehkä koskaan avaudu alueen 

tutkijoille. Voimme kuitenkin lohduttautua 

sillä ajatuksella, että tämä erikoisleimainen tunturimaan 

”haava” on ja pysyy tulevaisuudessakin 

lähes neitseellisenä kohteena jälkipolville. 

Alueen ainutlaatuinen kasvistollinen aarre on 

epäilemättä professori Reino Kalliolan vuonna 

1935 löytämä saniainen, tuoksualvejuuri (Dryopteris 

fragrans). Antakaamme löytäjän omin sanoin 

kuvata senhetkistä tunnelmaa. ”Monin paikoin 

kohoaa kymmeniä metrejä korkeita, pystyjä pahtoja. 

Erään kallioseinämän pykälillä ja pahdan 

juurella louhikossa kasvaa harvinaisia tunturikasveja, 

joukossa eräs sellainenkin arktinen laji, jota 

ei tunneta muualla Euroopasta ja jonka lähimmät 

löytöpaikat ovat jossain Uralin tuolla puolen”. 

Nyt uskallamme jo paljastaa, että tuo klassinen 

tuoksualvejuuren kasvupaikka oli Liŋkebáktin 

juurella leviävä rakka. Nykyisin tämän saniaisen 

löytöpaikkoja, osittain hyvin lähekkäisiä, tunnetaan 

tuosta neljä peninkulmaa pitkästä kanjonista 

kolmisenkymmentä. Suurin osa niistä piileksii vaikeakulkuisissa 

lohkareikoissa, mutta joitakin on 

myös varjoisilla kallionpengermillä. Muutenkin 

kanjoni on osoittautunut harvinaisten sanikkaisten 

kasvuympäristöksi. Suippohärkylän ja itäisen 

myyränportaan kasvustot laakson eteläosassa ovat 

erittäin elinvoimaisia. Vuoriloikon, kalkkihaurasloikon 

(Cystopteris fragilis ssp. dickieana), idänimarteen, 

kaljukiviyrtin ja hentokortteen (Equisetum 

scirpoides) kasvupaikat ovat koko Inarin Lapissa 

keskittyneet vahvasti Kevon laaksoon. Näistä

idänimarre on edelleenkin kansainvälisten taksonomien 

kiinnostuksen kohteena. 

Pahtakeltolla (Crepis tectorum ssp. nigrescens) on 

muutaman yksilön minipopulaatio alueen pohjoisosassa 

eräällä jyrkänteellä. Yhdellä ainoalla 

paikalla eräässä sivukurussa on niin ikään muutaman 

kymmenen yksilön suuruinen arnikin (Arnica 

angustifolia) kasvusto, josta ei kaikkina vuosina 

löydy ainoatakaan kukkivaa yksilöä. Kahdella 

pahtapengermällä kasvava tunturivehnä (Elymus 

alaskanus) tunnetaan muualta Suomesta nykyisin 

vain Kuusamon dolomiittikallioilta. Korpin ja 

piekanan pesäkekojen alla viihtyvällä kalliosirkunjyvällä 

on laaksossa useita pienkasvustoja, jotka 

tarvitsisivat Liŋkebáktin esiintymää lukuunottamatta 

jatkuvaa silmälläpitoa. Lapinnurmikan (Poa 

arctica) harvahkot kasvustot Njaggaljärvien eteläpuolella 

ovat ehkä lajin ainoat luonnonvaraiset 

esiintymät Utsjoella. 

Pahta- ja ruijanpahtahanhikin keskinäinen 

tilanne jokilaaksossa on epäselvä. Sinisävyisen 

pahtanurmikan runsaus on merkille pantavaa. 

Viitasaran ja lapinleinikin kasvupaikkoja on mukavan 

paljon, joskin ne ovat hieman hankalasti 

löydettäviä. Keminängelmän reunaesiintymät 

yltävät Kevojokisuulta Pikku-Kevojärvelle asti. 

Sinirikon ja mätäsrikon runsaus on hieman odottamatonta. 

Epäsäännöllisistä ”elämäntavoistaan” 

tunnettu metsänemä (Epipogium aphyllum) on tavattu 

kahdesti jokilaakson pohjoisosasta. Lapinvuokko 

on paikoin runsas Kevojoen alkukanjonia 

reunustavien Njávgoaivin, Ruohtir-tuntureiden ja 

Kevonseinän rinteillä, vaikka kallioperä on heikosti 

emäksistä granuliittia. 

Puutteellisesti tutkitun sammallajiston helmiä 

Kevon laaksossa ovat idänpunatyvisammal (Bryoerythrophyllum 

ferruginascens), pohjankiiltosammal 

(Isopterygiopsis alpicola), pohjannuijasammal (Meesia 

hexasticha), kuusamonlehväsammal (Rhizomnium 

gracile), pahtakinnassammal (Scapania crassiretis) 

ja napakinnassammal (S. spitsbergensis). Jäkälien 

”aatelistoa” Kevon kanjonissa edustavat hongantorvijäkälä 

(Cladonia parasitica), varjonahkajäkälä 

(Peltigera collina), turjannahkajäkälä (P. frippii), sammalnahkajäkälä 

(P. scabrosella), tunturikeuhkojäkälä 

(Lobaria linita), pohjanlaakajäkälä (Phaeophyscia 

constipata), viherpaanujäkälä (Psora rubiformis), hentotinajäkälä 

(Stereocaulon incrustatum) ja villanapajäkälä 

(Umbilicaria virginis). 

5.6.2 Gistuskáidi 

Aivan Paistunturin erämaa-alueen pohjoisosassa, 

oikeastaan jo erämaa-alueen ulkopuolella, vielä 

Jeskadam-tuntureistakin pohjoiseen, erottuu 

muutamana matalana tunturina Gistuskáidien 

ryhmä. Pohjoisessa Gistuskáidit laskevat jyrkkinä 

rinteinä Tenoon Yläkönkään kohdalla. Korkeimmilta 

kohdilta näkyvät houkuttelevina Norjan 

puolen gaissa-tunturit, varsinkin tarunomainen 

Rastigaissa, jossa kerrotaan vielä viime vuosisadan 

puolivälissä asuneen mahtavia maahisia. 

Gistuskáidien kallioperä poikkeaa alueen yleisestä 

happamasta, raitaisesta granuliitista. Siinä 

ovat tärkeitä emäksiset tai neutraalit liuskeet, 

joiden kalsiumpitoisuus on korkea. Tärkeimpiä 

ovat - kylläkin granuliittikompleksiin kuuluvina 

- emäksiset dioriitit. Parin dioriitti- ja amfiboliittijuovan 

pohjoispää on Tenon Yläkönkään kohdalla. 

Emäksisistä tai neutraaleista kivilajeista johtuen 

lapinvuokko on alueella tunnusomainen. 

Varsinainen alueen erikoisuus on kuitenkin Heleniuksen 

vuonna 1948 löytämä, koko Inarin Lapin 

ainoa esiintymä lapinalppiruusua (Rhododendron 

lapponicum). Koristekasveina viljellyistä sukulaisistaan 

poiketen tämä on matala, vain kymmenkunta 

senttiä korkea, lehdiltään puolukkaa muistuttava 

varpu. Se piiloutuu muuten muun kasvillisuuden 

joukkoon, mutta erottuu kukkiessaan noin 10 mm 

suuruisin sinipunaisin kukin koko ympäristöstään 

ensi silmäyksellä. 

Gistuskáidien lakiosat ovat monessa kohtaa 

paljasta soraikkoa, jossa kasvavat sille tunnusomaisten 

ja yleisten tunturivihvilän ja varvassaran 

ohella myös vaatelias tunturikissankäpälä ja lukuisa 

joukko saralajeja, esim. kalliosara (Carex rupestris), 

tunturikirjosara (C. norvegica ssp. norvegica), 

soukkasara (C. parallela), tundrasara (C. holostoma) 

ja tunturinuppisara (C. arctogena). Lisäksi alueella 

tavataan tähkäkauraa (Trisetum spicatum) ja sinirikkoa. 

Lisäksi voidaan mainita lapinkissankello 

(Campanula rotundifolia ssp gieseckiana), sammalista 

vesikonsammal (Dichodontium pellucidum) paljakkanapasammal 

(Arctoa fulvella), tunturiahmansammal 

ja paljakkalehväsammal (Mnium blyttii). 

Vaikka Gistuskáidit jäävätkin erämaa-alueen 

pohjoispuolelle, ne tulisi mitä pikimmiten suojella 

omana erityisalueenaan, sekä erikoislaatuisen 

kallioperänsä että ainutlaatuisen kasvistonsa 

vuoksi. 

57

5.7 Uhanalaisten kasvien suojelu ja 

seuranta 

Saara Tynys 

5.7.1 Putkilokasvit 

Kevon kanjoni on yksi merkittävimmistä ja monipuolisimmista 

uhanalaisten kasvien esiintymispaikoista 

Inarin Lapissa. Kuten luvussa 5.6.1 on 

esitetty, Kanjonin pahdat ja louhikot luovat kasveille, 

etenkin saniaisille ja pahtakasveille, poikkeukselliset 

olosuhteet. Rehevät ravinteiset lehdot 

ja niittylaikut Kevojokivarressa ja pahdanalustoilla 

ovat muutoin karuhkolla tunturialueella monien 

kasvien ainoita soveliaita esiintymispaikkoja. 

Metsähallituksen yhtenä tärkeänä tehtävänä 

on edistää uhanalaisten kasvien seurantaa ja 

suojelua valtion mailla. Inarin Lapissa uhanalaistyötä 

tehdään yhteistyössä Lapin tutkimusasema 

Kevon kanssa, joka on 1950-luvulta tehdystä Inarin 

Lapin kasvistokartoituksesta lähtien kerännyt 

mittavan määrän tietoa kasvien esiintymisestä 

alueella. Lapin tutkimusasema Kevo tekee edelleen 

kasviston kartoitusta sekä useilla esiintymillä 

yksityiskohtaista seurantaa. Luonnontieteellisen 

keskusmuseon kasvimuseo ja Oulun yliopiston 

kasvimuseo ovat tehneet jonkin verran kasvistokartoituksia 

alueella. Kasvistokartoitukset on 

tehty pääosin putkilokasveista, mutta tietoa on 

kertynyt myös sammalista ja sienistä. Harvinaisista 

jäkälälajeista Paistunturi–Kevo-alueella tiedetään 

hyvin vähän. 

Metsähallitus tekee uhanalaisten kasvien säännöllistä 

seurantaa eri puolilla Ylä-Lappia, kuten 

Kevon kanjonissa ja joillakin Paistunturin erämaan 

esiintymillä sekä tarkistaa vanhoja esiintymiä 

vuosittain. Uusista uhanalaisesiintymistä saadaan 

tietoa joka vuosi sekä omissa selvityksissä 

että ulkopuolisilta tahoilta. Metsähallitus on viime 

vuosina panostanut kohde- ja vastuulajeihin sekä 

EU:n luontodirektiivin lajeihin. Resursseja ei ole 

ollut käytettävissä kokonaisvaltaiseen esiintymien 

ja kasviston inventointiin, vaikka siihenkin olisi 

joissain tapauksissa tarvetta. 

Taulukossa 2 on esitetty tällä hetkellä tunnetut 

putkilokasvien esiintymät Kevon luonnonpuistossa 

ja Paistunturin erämaassa (ympäristöhallin- 

58 

non Hertta-tietojärjestelmän Eliölajit-osio, tilanne 

25.10.2006). Äärimmäisen uhanalaisia (CR) lajeja 

tunnetaan yksi, pahtakeltto. Vaarantuneita lajeja 

(VU) on tiedossa seitsemän, silmälläpidettäviä 

(NT) 16 ja elinvoimaisia (LC) kahdeksan. Osasta 

lajeista viimeisimmät havainnot ovat niinkin 

kaukaa kuin 1950–1960-luvuilta. Niiden nykytilasta 

tai tarkasta sijainnistakaan ei ole varmaa 

tietoa. Vanhojen esiintymien tarkistuksia tehdään 

joka vuosi, mutta pitkien välimatkojen ja erittäin 

hankalien maasto-olosuhteiden vuoksi työ on 

hankalaa ja aikaa vievää. 

Arnikki on luonnonsuojeluasetuksessa 

(160/1997) erityisesti suojeltava laji ja kuuluu 

Metsähallituksen kohdelajeihin. Sen versomäärien 

laskentaa on tehty Kevon luonnonpuiston 

esiintymällä jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. 

2000-luvulla esiintymien tarkistus on painottunut 

arnikin lisäksi EU:n luontodirektiivin lajeihin, 

joita Kevon ja Paistunturin alueilla ovat pahtakeltto, 

tundrasara, tuoksualvejuuri, myyränporras 

ja lapinleinikki. Tarkemmassa seurannassa 

direktiivilajeista ovat tällä hetkellä erittäin uhanalainen 

pahtakeltto ja silmälläpidettäviin kuuluva 

tuoksualvejuuri. Pahtakelton esiintymä Kevon 

luonnonpuistossa on yksi neljästä Suomessa 

tunnetusta esiintymästä, muut kolme esiintymää 

ovat Sallassa. Tuoksualvejuurta ei esiinny muualla 

Suomessa ollenkaan ja sen lähimmät esiintymät 

ovat Aasiassa Ural-vuoriston takana ja Grönlannin 

itärannikolla (Kalliola 1937). 

Kun kasviesiintymiä seurataan joka vuosi, kerätään 

tietoa mm. kasvustojen laajuudesta, yksilömäärien 

vuosittaisista vaihteluista ja kukkivien 

versojen määristä. Myös mahdollisia muutoksia 

itse kasvupaikoissa ja niihin vaikuttavissa olosuhteissa 

pidetään silmällä. Kevon kanjonissa kivi- ja 

lohkarevyöryt ovat yksi uhkatekijä kasviesiintymille. 

Pakkasrapautumisen seurauksena pahdan 

seinämistä irtoavien lohkareiden ja muun kivimateriaalin 

vyöryminen kanjonissa on tekijä, jolle ei 

voida mitään. Kasviesiintymien kohtalo Kevon 

kanjonissa on luonnon armoilla. Ainoa poikkeus 

on pahtakeltto, jonka kasvustojen säilymistä 

on edesautettu poistamalla heinää sen kasvupaikalta. 

Se on rehevöitynyt yläpuolisella pahdalla 

asuvien räystäspääskyjen tiputellessa ulosteitaan 

kasvupaikalle.

Taulukko 2. Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaassa esiintyvät uhanalaiset ja silmälläpidettävät putkilokasvilajit. 

Uhanalaisluokat (Rassi ym. 2001): CR = äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut, 

NT = silmälläpidettävä, LC = elinvoimainen. Direktiivi laji = EU:n luontodirektiivin Liitteen II ja IV laji, * = Suomen kansainvälinen 

vastuulaji. 

Nimi Valtakunnallinen 

uhanalaisuusluokka 

Liitteessä 1 on lueteltu Kevon luonnonpuistossa 

ja Paistunturin erämaassa esiintyvät Suomen 

kansainväliset vastuulajit. Ne ovat lajeja, joiden 

eurooppalaisesta kannasta on arvioitu olevan 

Suomessa vähintään 20 %. Näissä lajeissa on sekä 

uhanalaisia että silmälläpidettäviä lajeja, mutta 

myös lajeja, jotka eivät ole uhanalaisia (liite 1). 

Alueellisesti 

uhanalainen 

Eritityisesti 

suojeltava 

laji 

Direktiivilaji Rauhoitettu 

laji 

Pahtakeltto, 

Crepis tectorum ssp. nigrescens 

CR X X X 

Ruijankissankäpälä, 

Antennaria nordhageniana* 

VU 

Arnikki, Arnica angustifolia VU X X 

Pohjannoidanlukko, 

Botrychium boreale* 

VU 

Suikeanoidanlukko, 

Botrychium lanceolatum* 

VU 

Metsänemä, Epipogium aphyllum VU X 

Lapinesikko, Primula stricta VU 

Nystypaju, Salix lanata ssp. glandulifera VU 

Ruijanruoholaukka, 

Allium schoenoprasum ssp. sibiricum 

NT 

Ketonoidanlukko, Botrychium lunaria NT 

Ahonoidanlukko, 

Botrychium multifidum* 

NT X 

Tundrasara, Carex holostoma NT X X 

Velttosara, Carex laxa* NT 

Tuoksualvejuuri, Dryopteris fragrans* NT X X 

Tunturivehnä, 

Elymus alaskanus ssp. scandicus 

NT X 

Himmeävilla, 

Eriophorum brachyantherum* 

NT 

Idänimarre, 

Gymnocarpium continentale* 

NT X 

Kalliosirkunjyvä, Lappula deflexa NT X X 

Suippohärkylä, Polystichum lonchitis NT X 

Ruijanpahtahanhikki, 

Potentilla chamissonis 

NT X X 

Pahtahanhikki, Potentilla nivea NT X 

Lumihaarikko, Sagina nivalis NT 

Keminängelmä, 

Thalictrum minus ssp. kemense 

NT X 

Kaljukiviyrtti, Woodsia glabella NT 

Myyränporras, Diplazium sibiricum LC X X X 

Lapinleinikki, Ranunculus lapponicus* LC X X 

Lapinkissankello, 

Campanula rotundifolia ssp. gieseckiana 

LC 

Punakämmekkä, 

Dactylorhiza incarnata ssp. incarnata 

LC X 

Lettovilla, Eriophorum latifolium LC X 

Tylppälehtivita, 

Potamogeton obtusifolius 

LC X 

Kivikkoalvejuuri, Dryopteris filix-mas LC X 

Mäkihorsma, Epilobium collinum LC X 

Osa lajeista on levinneisyydeltään pohjois- tai 

itäpainotteisia, kuten pohjanhoikkaängelmä ja 

idänimarre. Tenonajuruoho on suppean alueen 

endemiitti eli kotoperäinen laji. Sitä esiintyy Suomessa 

Tenon ja joidenkin sen sivujokien varressa 

sekä Pulmankijärvellä. Näiden kolmen lajin kannoista 

yli 45 % on Suomessa (Rassi ym. 2001). 

59

5.7.2 Sammalet 

Taulukossa 3 on esitetty tiedossa olevat uhanalaisten 

ja silmällä pidettävien sammalien esiintymät 

Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaassa 

(ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän 

Eliölajit-osio, tilanne 25.10.2006). Alueella on 

tutkittu eniten Kevon kanjonin sammallajistoa ja 

lähes kaikki tunnetut uhanalaisten ja silmälläpidettävien 

sammalten esiintymät sijaitsevat Kevon 

luonnonpuistossa. Poikkeuksia ovat Kuusamonlehväsammal, 

jota esiintyy Keneskoskella ja pohjanhuurresammal, 

jota on löydetty sekä Kevon 

luonnonpuistosta että Sulaojalta Paistunturin erämaasta. 

Kevon luonnonpuistosta tiedetään yksi 

äärimmäisen uhanalainen (CR) lehtisammallaji, 

idänpunatyvisammal, ja kolme erittäin uhanalaista 

(EN) lehtisammallajia, jotka ovat pohjankiiltosammal, 

pohjannuijasammal ja isonuijasammal. 

Vaarantuneita (VU) lehti- tai maksasammallajeja 

on tiedossa yhdeksän. Lisäksi tunnetaan 27 sil- 

60 

mälläpidettävää (NT) sammallajia. Tiedot Kevon 

kanjonissa esiintyvistä sammalista perustuvat 

Unto Laineen havaintoihin ja hänen alueelta keräämiin 

näytteisiin. Kesällä 2005 Yrjö Mäkinen 

keräsi sammalnäytteitä Sulaojalta. Ne ovat Turun 

yliopiston kasvimuseon kokoelmissa. 

Paistunturi–Kevo-alueen uhanalaisista sammalista 

monet ovat levinneisyydeltään pohjoisia 

lajeja, kuten pohjannuijasammal ja sopulinsuikerosammal. 

Etenkin Kevon luonnonpuistossa lajistoon 

sisältyy hyvinkin harvinaisia lajeja, kuten 

idänpunatyvisammal, jonka Kevon esiintymä on 

Suomen ainoa tunnettu esiintymä. Kevon luonnonpuiston 

alueella esiintyviin uhanalaisiin ja silmälläpidettäviin 

lajeihin sisältyy hyvin erilaisilla 

kasvupaikoilla viihtyviä lajeja, kuten pahdoilla ja 

kallioseinämillä kasvavia lajeja, kalkinvaatijoita ja 

toisaalta soilla, kuten letoilla ja puronvarsikorvissa, 

esiintyviä lajeja. Myös kansainvälisten vastuulajien 

listaan sisältyy monia pohjoispainotteisia 

sammallajeja (liite 1).

Taulukko 3. Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaassa esiintyvät uhanalaiset ja silmälläpidettävät lehti- ja 

maksasammallajit. Uhanalaisluokat (Rassi ym. 2001): CR = äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin uhanalainen, VU = 

vaarantunut, NT = silmälläpidettävä. Direktiivi laji = EU:n luontodirektiivin Liitteen II laji, * = Suomen kansainvälinen 

vastuulaji. 

Nimi Valtakunnallinen 

uhanalaisuusluokka 

Alueellisesti 

uhanalainen 

Eritityisesti 

suojeltava 

laji 

Direktiivilaji Rauhoitettu 

laji 

LEHTISAMMALET 

Idänpunatyvisammal, 

Bryoerythrophyllum ferruginascens 

CR X 

Pohjankiiltosammal, 

Isopterygiopsis alpicola* 

EN X 

Pohjannuijasammal, Meesia hexasticha* EN X 

Isonuijasammal, Meesia longiseta* EN X X X 

Silmuhiirensammal, Bryum neodamense VU 

Harmokivisammal, Grimmia donniana VU 

Kiiltosirppisammal, Hamatocaulis vernicosus VU X X 

Korpihohtosammal, Herzogiella turfagea* VU X 

Isohuurresammal, Palustriella commutata VU 

Kuusamonlehväsammal, Rhizomnium gracile* VU 

Sopulinsuikerosammal, 

Brachythecium latifolium* 

NT 

Pahtasuikerosammal, 

Brachythecium trachypodium 

NT 

Väinänhiirensammal, Bryum archangelicum NT 

Isotorasammal, Cynodontium suecicum* NT X X 

Munasammal, Diphyscium foliosum NT 

Tunturikarvasammal, Ditrichium zonatum NT X 

Vuorikivisammal, Grimmia montana NT 

Kerokivisammal, Grimmia sessitana NT 

Pohjanpalmikkosammal, Hypnum hamulosum NT 

Kivikoukerosammal, Lescuraea incurvata NT X 

Paljakkalehväsammal, Mnium blyttii NT 

Pohjanlehväsammal, Mnium spinosum* NT X 

Tulvasammal, Myrinia pulvinata* NT X 

Pikkusiimasammal, Myurella tenerrima NT 

Silopahtasammal, Orthothecium strictum NT X 

Pohjanhuurresammal, Palustriella decipiens NT 

Lapinseitasammal, Plagiobryum zieri NT 

Pohjanisolehväsammal, 

Plagiomnium curvatulum 

NT X 

Pohjanvaskisammal, 

Pseudoleskeella papillosa* 

NT 

Loukkosammal, Tetrodontium ovatum 

MAKSASAMMALET 

NT X 

Pohjanpussisammal, Marsupella spachelata VU 

Pahtakinnassammal, Scapania crassiretis* VU 

Napakinnassammal, Scapania spitsbergensis VU 

Peikonsammal, Athalamia hyalina NT 

Mäkäränsammal, Hygrobiella laxifolia NT 

Karvakäppyräsammal, Mannia pilosa NT X 

Kalliopyörösammal, Odontoschisma macounii NT 

Pärskekinnassammal, Scapania cuspiduligera NT 

Hetekinnassammal, Scapania paludosa* NT 

Tunturikinnassammal, Scapania uliginosa NT 

61

Lähteet ja kirjallisuus 

Fellman, J. 1895: Index plantarum in Lapponia 

Fennica lectarum. A. Phanerogamae. – Bulletin 

de la Société Impériale des Naturalistes de 

Moscou 8: 245–289. 

Finnilä, C. 1917: Långs Utsjoki och Kevojoki 

dalfören. – Terra 29: 73–90. 

Gjaerevoll, O. 1950: The snow-bed vegetation 

in the surroundings of Lake Torneträsk, 

Swedish Lapland. – Svensk Botanisk Tidskrift 

44: 387–440. 

Hakulinen, R. 1964: Beobachtungen über die 

Flechtenflora und Flechtenvegetation von 

Utsjoki, Nordfinnland. – Reports from the 

Kevo Subarctic Research Station 1: 132– 

139. 

Heikinheimo, O. 1921: Suomen metsänrajametsät 

ja niiden vastainen käyttö. – Communicationes 

ex Instituto Quaestionum Forestalium 

Finlandiae editae 4(2): 1–71. 

Heikkinen, R. K. & Kalliola, R. J. 1989: Vegetation 

types and map of the Kevo Nature Reserve, 


1–39. 

— 1990: The vascular plants of the Kevo Nature 

Reserve (Finland); an ecological-environmental 

approach. – Kevo Notes 9: 1–56. 

Helenius, O. 1948: Lapin alppiruusu 

(Rhododendron lapponicum) Inarin Lapista. 

– Luonnon Tutkija 52(4): 127. 

Holtmeier, F.-C. 1971: Waldgrenzstudien im 

nördlichen Finnish-Lappland und angrenzenden 

Nordnorwegen. – Reports from the 

Kevo Subarctic Research Station 8: 53–62. 

Hult, R. 1887: Die alpinen Pflanzenformationen 

des nördlichen Finnlands. – Meddelanden 

af Societas pro Fauna et Flora Fennica 14: 

153–228. 

62 

Hult, R. 1898: Växtgeografiska anteckningar 

från den finska Lappmarkens skogsregioner. 

– Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 

16(2): 1–200. 

Hultén, E. 1971: Atlas of the distribution of 

vascular plants in northwestern Europe. 2. p. 

– AB Kartgeografiska institutet, Stockholm. 

531 s. 

Hustich, I. 1940: Tallstudier sommaren 1939 

i Enare och Utsjoki. – Acta Societatis pro 

Fauna et Flora Fennica 62(6): 1–76. 

— 1942: Några växtgeografiska anteckningar 

i juliresa 1940 i Utsjoki, norra Lappland. 

– Memoranda Societatis pro Fauna et Flora 

Fennica 17: 215–226. 

— 1948: The Scotch pine in northernmost 

Finland and its dependence on the climate 

in the last decades. – Acta Botanica Fennica 

42: 1–75. 

— 1966: On the forest-tundra and the northern 

tree-lines. – Reports from the Kevo Subarctic 

Research Station 3: 1–47. 

Hämet-Ahti, L. 1963: Zonation of the mountain 

birch forests in northernmost Fennoscandia. 

– Annales Botanici Societatis Zoologicae 

Botanicae Fennicae ”Vanamo” 34(4): 1– 

127. 

—, Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, 

P. (toim.) 1998: Retkeilykasvio. 4. p. 

– Luonnontieteellinen Keskusmuseo, 

Kasvimuseo, Helsinki. 656 s. 

Iso-Iivari, L. 1977: Topografikartan 1:20 000 

nimistö Inarin Lapista aakkosjärjestyksessä. 

– Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos 

Kevo. 96 s. 

Johansson, P. ja Kujansuu, R. (toim.) 2005: 

Pohjois-Suomen maaperä. – Geologian tutkimuskeskus, 

Espoo. 256 s.

Kallio, P. 1954: Turun Eläin- ja Kasvitieteellisen 

Seuran Lapin retki v. 1954. – Luonnon Tutkija 

58: 145–151. 

Kallio, P. 1956: Suomen pohjoisimman kolkan 

kasvistollisesta erikoisluonteesta. – Luonnon 

Tutkija 60: 136–142. 

Kallio, P. & Kankainen, E. 1964: Notes on the 

macromycetes of Finnish Lapland and adjacent 

areas. – Reports from the Kevo Subarctic 

Research Station 1: 178–235. 

Kallio, P. & Lehtonen, J. 1973: Birch forest damages 

caused by Oporinia autumnata (Bkh.) 

in 1965–66 in Utsjoki, N Finland. – Reports 

from the Kevo Subarctic Research Station 10: 

55–69. 

Kallio, P. & Mäkinen, Y. 1957: Untersuchungen 

über die Flora von Utsjoki in Nordfinnland II. 

– Archivum Societatis Zoologicae Botanicae 

Fennicae ”Vanamo” 12: 12–29. 

Kallio, P. & Mäkinen, Y. 1975: Vascular flora of 

Inari Lapland. 3. Salicaceae. – Reports from 

the Kevo Subarctic Research Station 12: 

66–105. 

Kallio, P. & Mäkinen, Y. 1978: Vascular flora 

of Inari Lapland. 4. Betulaceae. – Reports 

from the Kevo Subarctic Research Station 

14: 38–63. 

Kallio, P., Laine, U. & Mäkinen, Y. 1969: Vascular 

flora of Inari Lapland. 1. Lycopodiaceae– 

Polypodiaceae. – Reports from the Kevo 


Kallio, P., Laine, U. & Mäkinen, Y. 1971: 

Vascular flora of Inari Lapland. 2. Pinaceae 

and Cupressaceae. – Reports from the Kevo 


Kalliola, R. 1937 a: Dryopteris fragrans (L.) 

Schott, ein für Europa neuer Farn. – Annales 

Botanici Societatis Zoologicae Botanicae 

Fennicae ”Vanamo” 9(4):1–56. 

— 1937b: Tuoksuva alvejuuri. – Luonnon Ystävä 

41: 182-189. 

Kalliola, R. 1939: Pflanzensoziologische 

Untersuchungen in der alpinen Stufe 

Finnisch-Lapplands. – Annales Botanici 

Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae 

”Vanamo” 13(2): 1–328. 

— 1941: Tunturimittari (Oporinia autumnata) 

subalpiinisten koivikoiden tuholainen. 

– Luonnon Ystävä 45: 53–60. 

Kihlman, A. O. 1884: Anteckningar on floran i 

Inari Lappmark. – Meddelanden af Societas 

pro Fauna et Flora Fennica 11: 45–135. 

Kivilinna, V. 1936: Suomalaisia koivumuotoja. 

– Annales Botanici Societatis Zoologicae 

Botanicae Fennicae ”Vanamo” 8(1): 1–45. 

Kotilainen, M. J. 1949: Über Fjeldpflanzen 

als Kulturbegleiter. – Archivum Societatis 

Zoologicae Botanicae Fennicae ”Vanamo” 

3: 102–114. 

Kuitunen, T. 1984: Läntisen Utsjoen kasvillisuudesta 

kesäretkellä 1983. – Talvikki 8(2): 

149–152. 

Laine, U. 1956: Kevojoen kanjonin floristiset 

ja geobotaaniset erikoispiirteet. – Pro gradu 

–tutkielma, Turun yliopisto, biologian laitos, 

Turku. 159 s. 

— 1965: Alustavia tuloksia Kevojoen Pahtojen 

kasvistollisesta kartoitustyöstä. – Lapin tutkimusseuran 

vuosikirja 6: 1–16. 

— 1970: Kevojoen laakson floora. – 

Lisensiaattityö, Turun yliopiston kasvitieteen 

laitos, Turku. 258 s. 

—, Lindgren, L. & Mäkinen, Y. 1955. Havaintoja 

Utsjoen pitäjän länsiosan kasvistosta. – 

Archivum Societatis Zoologicae Botanicae 

Fennicae ”Vanamo” 9: 120–135. 

Lassila, M. 1966: Mänty (Pinus silvestris L.) 

Utsjoki–Kevojoki-laaksossa. Väri- ja väärävärikuvatulkinta. 

– Laudatur-tutkielma, Turun 

yliopisto, Biologian laitos, Turku. 43 s. 

63

Luonnonsuojeluasetus (160/1997). 

Maristo, L. 1941: Die Seetypen Finnlands auf floristischer 

und vegetationsphysiognomischer 

Grundlage. – Annales Botanici Societatis 

Zoologicae Botanicae Fennicae ”Vanamo” 

15(5): 1–315. 

Mikkola, E. 1938: Ultraemäksisten kivilajien 

vaikutus Lapissa. – Luonnon Ystävä 42: 

21–27. 

Mäkinen, Y. 1981: Inarin Lapin kasvistokartoitus. 

– Luonnon Tutkija 85: 84–90. 

—, Kallio, P., Laine, U. & Nurmi, J. 1982: 

Vascular flora of Inari Lapland. 5. Urticaceae– 

Caryophyllaceae. – Reports from the Kevo 


—, Kallio, P., Laine, U. & Nurmi, J. 1998: Vascular 

flora of Inari Lapland. 6. Nymphaeaceae– 

Papaveraceae. – Reports from the Kevo 


—, Laine, U., Heino, S. & Nurmi, J. 2005: Vascular 

flora of Inari Lapland. 7. Brassicaceae– 

Grossulariaceae. – Reports from the Kevo 


Nuorteva, P. 1963: The influence of Oporinia 

autumnata (Bkh.) (Lep. Geometridae) on the 

timber-line in subarctic conditions. – Annales 

Entomologici Fennici 29: 270–277. 

Nyman, A. 1964: Aquatic vegetation of Lake 

Mantojärvi in Inari Lapland, Finland. – 

Reports from the Kevo Subarctic Research 

Station 1: 60–68. 

Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, 

I. 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. 

– Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 

Helsinki. 432 s. 

Rintanen, T., Ulvinen, T. & Karlström, P. 1978: 

Lapin vesien kasvimaailma. – Acta Lapponica 

Fenniae 10: 56–63. 

64 

Ruuhijärvi, R. 1960: Über die regionale Einteilung 

der nordfinnischen Moore. – Annales Botanici 

Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae 

”Vanamo” 31(1): 1–360. 

Sandström, O., Vaara, I., Heikkuri, P., Jokinen, M., 

Kokkoniemi, T., Liimatainen, J., Loikkanen, T., 

Mela, M., Osmonen, O., Salmi, J., Seppänen, 

M., Siekkinen, A., Sihvo, J., Tolonen, J., 

Tuohisaari, O., Tynys, T., Vaara, M. & Veijola, 

P. 2000: Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitelma. 

– Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 

38. 246 s. 

Siltanen, P. 1964: The aquatic flora and vegetation 

of Lake Kevojärvi. – Reports from the 

Kevo Subarctic Research Station 1: 41–59. 

Sirén, G. 1961: Skogsgränstallen som indikator för 

klimafluktuationerna i norra Fennoskandien 

under historisk tid. – Communicationes 

Instituti Forestalis Fenniae 54(2): 1–66. 

Tynys, T. ja Stolt, E. (toim.) 2004: Kaldoaivin 

erämaan ja Sammuttijängän–Vaijoenjängän 


– Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja 

Sarja A 144. 345 s. 

Wahlenberg, G. 1812: Flora Lapponica. – 

Berolini. 1–550. 

Wainio, E. 1891: Notes sur la flore de la Laponie 

finlandaise. – Acta Societatis pro Fauna et 

Flora Fennica 8(4): 1–90. 

Vorren, K.-D. 1967: Evig tele i Norge. – Ottar 

51: 1-26. 

Vuokko, S. 1978: Lapin ultraemäksisten alueiden 

kasvillisuudesta. – Luonnon Tutkija 82: 

131–134. 

Yli-Mattila, M. 1967: Utsjoen Kevon mäntymetsien 

lisääntymisbiologiasta 1964–1966 tutkimusten 

valossa. – Pro gradu -tutkielma, Turun 

yliopisto, biologian laitos, Turku. 38 s.

6 Eläimistö 

6.1 Nisäkkäät 

Matti Mela 

6.1.1 Nisäkkäiden erityispiirteitä 

Toisin kuin suurin osa linnuista nisäkkäät elävät 

ympäri vuoden suurin piirtein samoilla alueilla. 

Osa nisäkkäistä vaeltaa jonkin verran, mutta 

pääasiassa kaikkien nisäkkäiden on selvittävä 

hengissä myös läntisen Utsjoen 7–8 kuukauden 

mittaisesta talvesta. Tämä vaatii eläimiltä sopeutumista 

kylmään, lumeen, pimeyteen ja niukkoihin 

ravintovaroihin. Paistunturin tapaisessa tunturierämaassa, 

jossa suuret alueet ovat paljakkaa tai 

harvaa tunturikoivikkoa, talvehtiminen on monelle 

nisäkäslajille huomattavasti vaativampaa kuin 

havumetsävyöhykkeellä. Siksi on ymmärrettävää, 

että monen lajin kannat ovat Paistunturilla hyvin 

harvalukuiset tai laji esiintyy vain satunnaisesti 

levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Varsinaisia pohjoiseen 

sopeutuneita lajeja, jotka etelämpänä ovat 

harvinaisia tai joita ei tavata siellä vakituisesti lainkaan, 

ovat Paistunturi–Kevo-alueen nisäkkäistä 

naali ja tunturisopuli. Ne ovat molemmat vähälukuisia, 

naali on harvinaistunut jo sukupuuton 

partaalle ja sopuli on huippuvuosia lukuun ottamatta 

lähes kadoksissa. Näiden lajien kannalta 

Paistunturia voidaan pitää paremminkin jopa liian 

leutona tai eteläisenä alueena. 

Tässä tarkasteltavaan alueeseen kuuluu myös 

mäntymetsiä kuten Paistunturin erämaan kaakkoisosat 

ja Pierkivaaran soidensuojelualue sekä 

muutamat jokilaaksot pohjoisempana, kuten Kevojoen, 

Mielgijoen ja Akujoen laaksot. Jotkut nisäkkäistä 

suosivat mäntymetsiä niin voimakkaasti, 

että niiden tapaaminen tunturikoivikossakin on 

enemmän tai vähemmän tilapäistä (esimerkiksi 

orava, näätä ja karhu). 

Nisäkäslajisto näyttää sopeutuneen hyvin 

pitkään kesäpäivään tai yöttömään yöhön, vaikka 

monet lajit ovatkin aktiivisimmillaan öisin. 

Kettu lähtee liikkeelle illalla, vaikka aurinko on 

vielä korkealla horisontin yläpuolella. Toisaalta 

keskitalven kaamoksessa yöeläimet liikkuvat jo 

iltapäivästä lähtien. Äärivalaistuksiin sopeutuminen 

näyttää olevan kuitenkin nisäkäslajistolle 

varsin helppoa. 

6.1.2 Nisäkkäiden tutkiminen ja 

havaintojen keruu 

Tiedot Paistunturi–Kevo-alueen nisäkkäistä ja niiden 

esiintymisestä on kerättävä monesta eri lähteestä. 

Metsästettävästä lajistosta, ennen kaikkea 

hirvestä, paras tietämys on riistanhoitoyhdistyksillä 

ja metsästäjillä. Poromiehillä on tarkka tieto 

porojen määristä, mutta myös paljon havaintoja 

suurpedoista ja muidenkin eläinten talvikannoista. 

Pikkupedoista, mukaan luettuna kettu ja naali, 

saadaan runsaasti tietoa riekonpyytäjiltä ja naalityöryhmän 

pesätarkastajilta. Pikkunisäkässeurantaa 

tekee ennen kaikkea Metsäntutkimuslaitos. 

Suurpetoseurantaa talvisten lumijälkien perusteella 

tekevät mm. kaikki Metsähallituksen työntekijät 

ja rajavartiosto. Nämä havainnot kootaan 

vuosittain ja toimitetaan RKTL:een. Kevojokisuussa 

toimii lisäksi Turun yliopiston biologinen 

tutkimusasema, jonka vuosikymmeniä keräämät 

havainnot ovat tämän selvityksen käytössä. 

Tiedot talviaikaisista nisäkäsmääristä ja niiden 

esiintymäalueista ovat lisääntyneet moottorikelkkojen 

yleistymisen myötä. Myös tiedon kulku ja 

havaintojen kokoaminen ovat tehostuneet viime 

vuosina. Joidenkin nisäkäslajien osalta tiedot ovat 

kuitenkin edelleen hyvin puutteellisia ja esimerkiksi 

kesäaikaiset havainnot ovat monen lajin 

kohdalta vähäisiä. 

6.1.3 Nisäkkäiden esiintyminen 

Paistunturi–Kevo-alueella 

Seuraavassa käsitellään kaikki alueella tavattavat 

nisäkkäät jaoteltuina isompiin ryhmiin sukulaisuuden, 

elintapojen tai ravinnon mukaan. 

Päästäiset 

Pikkunisäkkäiden määrällä on tunturierämaassa 

suuri vaikutus muihin eläimiin ja pikkunisäkässyklit 

säätelevät suoraan tai välillisesti niitä syövien 

petoeläinten määriä. Säätelyvaikutus ulottuu myös 

petojen muihin saaliseläimiin, kuten riekkoon. 

Pikkunisäkkäisiin lasketaan päästäiset ja myyrät. 

Myyrien sykli on muiden eliöiden määrien sääte- 

65

lyssä merkittävämpi kuin päästäisten. Päästäisten 

sykli ei ilmeisesti ole yhtä voimakas kuin myyrillä 

ja lisäksi päästäinen on petojen ravintona myyriä 

huonompaa jonkin asteisen myrkkyvaikutuksen 

takia. 

Paistunturin alueella tavattavista päästäislajeista 

metsä- ja idänpäästäinen ovat yleisiä sekä 

vaivais- ja vesipäästäinen vähälukuisia. 

Lepakot 

Kevojokilaaksossa on havaittu lepakko ainakin 

kolmesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Laji on todennäköisimmin ollut pohjanlepakko, 

joka on sopeutunut lepakoista parhaiten pohjoisiin 

olosuhteisiin. Pohjanlepakkoa on tavattu 

Ruijassa asti ja siitä on havaintoja myös tunturialueilta 

yli tuhannen metrin korkeudesta. Se 

talvehtii horroksessa kivilouhikoissa, keloissa tai 

vanhoissa rakennuksissa, joita kaikkia löytyy Kevon 

suunnalta. 

Myyrät 

Paistunturin alueella yleisiä myyrälajeja ovat punamyyrä, 

harmaakuvemyyrä, peltomyyrä ja lapinmyyrä. 

Niiden kannat vaihtelevat yleensä noin 

neljän vuoden jaksoissa siten, että useimpien lajien 

huiput sattuvat samanaikaisesti. Viimeisten 

15 vuoden aikana syklien samanaikaisuudessa ja 

voimakkuudessa on kuitenkin ollut heittoja. Syitä 

tähän ei varmuudella tiedetä. 

Tunturisopuli on huippuvuosien välillä lähes 

kadoksissa, mutta ilmeisesti Paistunturillakin on 

myös hiljaisina vuosina olemassa pieni sopulikanta 

sopivissa lumenviipymäpaikoissa. Sopulien todella 

suurien esiintymähuippujen välinä pidetään 

noin 30 vuotta. Viimeisin suuri huippu ja koko 

Lapin läpi ulottuva vaellus oli 1970-luvun alkuvuosina. 

Paistunturin alueella tavataan myös suurikokoista 

vesimyyrää, mutta se on vähälukuinen. 

Piisami ja majava 

Myyrien sukulainen piisami on levittäytynyt viime 

vuosikymmeninä pohjoista kohti. Se on tavattu 

ainakin Utsjokivarressa Kevonsuussa ja Mieraslompolassa 

sekä Tenolla Paistunturin erämaan 

koillispuolella. Piisamin leviäminen Paistunturi–Kevo-alueelle 

voi tapahtua helposti niitä si- 

66 

vujokia myöten, jotka muodostavat välillä laajoja 

suvantoja ja järviä. 

Myös majavasta on havainto 1980-luvulta Kevojokisuusta. 

Kyseinen yksilö oli luultavasti peräisin 

Norjan puolelta. Siitä, oliko se kanadanmajava 

vai euroopanmajava, ei ole tietoa. Muualla Lapissa 

tavatut majavat ovat olleet kanadanmajavia. 

Orava 

Oravan levinneisyys on paljolti sidottu havumetsiin, 

joten koivikkoalueilla se esiintyy vain tilapäisesti, 

soilla ja avotunturilla ei lainkaan. Näin 

ollen oravaa tavataan vain alueen eteläosissa ja 

joissakin jokilaaksoissa. Kevojokilaaksosta on 

kirjattu muutamia havaintoja biologisen aseman 

havaintokirjaan. 

Metsäjänis 

Jänis on yleinen ja sitä tavataan kaikkialla alueella, 

vaikkakaan ei kovin runsaslukuisena. Vuotuiset 

vaihtelut voivat olla suuret. Jäniksellä on suuri 

merkitys esimerkiksi maakotkan ja ilveksen ravintona. 

Suurpedot 

Kaikki suurpetomme esiintyvät Paistunturi–Kevo-alueella, 

vaikkakaan eivät säännöllisesti. Karhu 

on harvinainen tai enemmän tilapäinen vierailija 

koivuvyöhykkeellä, mutta yleisempi mäntyalueella. 

Viime vuosina karhua on tavattu mm. 

Kaamasjoen pohjoispuolella, Karigasniemen 

Ailikkaalla, Cuoggájoella ja Kevojoen laaksossa. 

Onpa näköhavainto karhusta avotunturistakin 

Loktajärven länsipuolelta. 

Ilveshavaintojen lisääntyminen merkinnee lajin 

leviämistä ja runsastumista myös Paistunturi– 

Kevo-alueella. Ilveksen suosimia esiintymäalueita 

ovat jokilaaksot ja niitä reunustavat koivikko- ja 

louhikkorinteet. Kevon laaksosta tehdään ilveshavaintoja 

lähes vuosittain. 

Susi on Paistunturin alueella ilmeisesti vain 

tilapäinen läpikulkija tai vierailija. Viime vuosilta 

sudesta on muutamia havaintoja lähinnä alueen 

eteläosista. Muotkatunturin erämaasta ja Norjan 

puolelta on enemmän havaintoja ja eläimet liikkuvat 

sieltä myös Paistunturin puolelle. 

Ahma on suurpedoista yleisin ja sen kanta on 

pysyvä, vaikkakin vähälukuinen. Ahma esiintyy

alueilla, joilla on jyrkkiä kuruja ja kivikkoisia lakimaita. 

Eniten havaintoja on kertynyt Kevojoen 

ja sen sivujokien rinteiltä ja Tenoon Paistunturin 

ylängöltä laskevien jyrkkien jokikurujen laaksoista 

sekä niitä reunustavilta tuntureilta. Koska pesiä 

ei ole varsinaisesti etsitty, pesivän kannan arvioiminen 

on vaikeaa. Ahma liikkuu laajalla alueella 

ja Paistunturin ahmat ovat ainakin osin yhteisiä 

Norjan ja Muotkatunturin erämaan kanssa. Talvisten 

jälkihavaintojen perusteella Paistunturi-Kevo-alueella 

arvioidaan liikkuvan 4–8 ahmaa. 

Kettu ja naali 

Kettu ja naali muodostavat ongelmallisen lajiparin, 

jotka ovat kilpailleet aiemmin siten, että 

naali on ollut vahvempi tunturialueilla ja kettu 

koivikko- ja metsäalueilla. Parikymmentä vuotta 

sitten olosuhteet, jotka ainakin osin ovat tuntemattomia, 

muuttuivat ja kettu valloitti myös 

tunturialueet. Naali on puolestaan hävinnyt sukupuuton 

partaalle. Vanhoja naalinpesiä tunnetaan 

Paistunturi–Kevo-alueelta noin 30. Yhdessä 

näistä on tavattu toistaiseksi maamme viimeisin 

naalin poikaspesä vuonna 1996. Kettuja on metsästetty 

poikkeusluvalla kahden peräkkäisen Naali 

Life -hankkeen aikana näiden naalinpesien lähettyviltä 

jo seitsemän vuoden ajan ja siten pyritty 

pitämään ainakin valtaosa vanhoista naalinpesistä 

ketuttomina. Vuosittain naalinpesäalueilta poistettujen 

kettujen määrä on 20–40 eli keskimäärin 

noin 1 kettu/1 naalin pesä. Kettuja ei kuitenkaan 

ole metsästetty luonnonpuiston alueella. 

Naalista tehdään alueella kuitenkin edelleen 

vuosittain muutamia havaintoja, joten Paistunturi–Kevo-alueella 

on olemassa muutaman naaliyksilön 

kanta, joka on todennäköisesti yhteinen sekä 

Norjan että Kaldoaivin alueen kanssa. 

Saukko 

Saukko esiintyy vähälukuisena, mutta säännöllisesti 

useissa joissa, eniten Kevojoessa ja sen sivujoissa 

sekä mm. Cuoggájoessa ja Akujoessa. 

Lajin pesinnän ja pesivän kannan toteaminen on 

hankalaa, mutta kannan suuruudeksi voidaan arvioida 

3–5 paria. 

Pienpedot 

Pienpetoihin lasketaan minkki, näätä, kärppä ja 

lumikko. Niiden kantoja säätelevät voimakkaasti 

saaliseläinten määrät. Pienpetojen ravintona ovat 

ennen kaikkea pikkunisäkkäät ja linnut. 

Näätä on vähälukuinen ja tilapäinen vierailija 

tunturialueilla, mutta yleistyy männyn lisääntyessä. 

Näätähavaintoja on runsaimmin Kevon kanjonista 

ja Paistunturin erämaan kaakkoisosasta. 

Kärppä on pienpedoista runsaslukuisin ja sitä 

tavataan läpi Paistunturin. Myös lumikkoa tavataan 

kaikkialla, mutta se on yleensä kärppää harvinaisempi. 

Minkki esiintyy lähes kaikissa alueen 

vesistöissä. Kevon luonnonpuistossa minkkejä on 

pyydystetty ympäristöministeriön poikkeusluvalla 

vuosina 2003–2004 ja lupa on uusittu vuosille 

2005–2006. Saaliiksi on saatu yhteensä kymmenkunta 

yksilöä lähinnä Kevon kanjonista. 

Metsäkauris 

Sekä Utsjokivarresta että Tenolta on muutamia 

havaintoja kauriista viimeisen kymmenen vuoden 

ajalta, mutta itse Paistunturi–Kevo-alueelta 

ei ole tietoa lajin esiintymisestä. Karigasniemen 

lähettyvillä elää usean yksilön metsäkaurispopulaatio. 

Sen leviämisteinä ovat usein jokilaaksot, 

joten leutojen talvien vallitessa metsäkauris voi 

levitä ainakin jonkin matkaa erämaahan esimerkiksi 

Tenon sivujokia seuraillen. 

Hirvi 

Paistunturi–Kevo-alueen hirvet keskittyvät jokilaaksoihin 

ja talvisin ennen kaikkea mäntyjä 

kasvaville alueille. Hirvenmetsästys on kielletty 

Kevon luonnonpuistossa. Siksi on aika luonnollista, 

että Kevon laaksoon kerääntyy talvehtimaan 

Utsjoen olosuhteisiin nähden tiheä hirvikanta. 

Kannan kooksi arvioidaan 30–40 eläintä. Hirviä 

on varsin runsaasti myös Tenon sivulaaksoissa ja 

Inarin puolella, Paistuntureiden kaakkoisosassa. 

Hirvet ovat osittain yhteisiä Norjan kanssa ja ne 

vaeltavat vuodenaikojen mukaan. 

67

Poro (tunturipeura) 

Tunturipeurasta kesytetty poro poikkeaa muista 

nisäkkäistä mm. siinä, että sen lukumäärä, sukupuolijakautuma, 

ikärakenne ja eläinten kulloinenkin 

sijainti on melko tarkasti säädelty ihmisen 

toimesta. Lisäksi porot rokotetaan loisia vastaan 

ja porotokkia paimennetaan ja suojellaan suurpetoja 

vastaan, joten luonnoneläimille tavallinen 

luonnon karsinta on niillä vähäisempää. 

Poro vaikuttaa suurena kasvisyöjänä välillisesti 

ja välittömästikin muihin nisäkkäisiin, vaikka niitä 

ruokitaankin kevättalvella alueen ulkopuolelta 

tuoduilla rehuilla ja heinällä. Kaikista ihmisen toimenpiteistä 

huolimatta Paistunturi–Kevo-alueen 

poroilla ja poron haaskoilla on huomattava merkitys 

petoeläinten ravintona. Alueella laiduntaa 

keskimäärin 6 000–7 000 poroa. 

6.1.4 Ihminen ja nisäkkäät 

Perinteisesti ihmisen suhde nisäkkäisiin ja muihinkin 

eläimiin on ollut kolmenlainen. Hyödyllisistä 

eläimistä on saatu ravintoa tai muuta etua ja näitä 

on pyritty lisäämään ja suosimaan. Esimerkkinä 

voisi mainita hirven tai tunturipeuran (poron). 

Vahinkoeläimistä on ollut ihmiselle haittaa suoraan 

tai välillisesti ja näitä on pyritty vähentämään. 

Esimerkiksi monet petoeläimet ovat tällaisia ihmisen 

kilpailijoita. Näiden lisäksi on ollut paljon 

niitä eläimiä, joihin ihmisen suhtautuminen on 

ollut enimmäkseen neutraalia. Tällaisia harmittomia 

ja hyödyttömiä nisäkkäitä ovat esimerkiksi 

päästäiset. 

Varsinkin viimeisen vuosikymmenen aikana 

ihmisen suhdetta eläimiin on luokiteltu erilaisilla 

säädöksillä ja direktiiveillä. Tärkeimpiä näistä ovat 

luonnonsuojelu- ja metsästyslait, uhanalaisluokitukset 

ja Euroopan unionin direktiivit (taulukko 4). 

Seuraavassa on lueteltu tärkeimpiä lajiryhmittelyitä, 

joita käytetään arvioitaessa nisäkkäiden 

yleisyyttä tai asemaa suhteessa ihmiseen: 

1. Yleisyys 

Kaikille nisäkkäille on määritetty oheiseen taulukkoon 

(taulukko 4) yleisyysarvio. Luokitus on 

suhteellinen eikä tarkoita eläinten absoluuttista 

määrää. Arvio antaa pikemminkin kuvan siitä, 

kuinka helppo kutakin lajia on löytää alueelta. 

68 

2. Uhanalaiset lajit 

Tässä yhteydessä käytetään kansainvälistä ”Punaisen 

kirjan” mukaista uhanalaisluokitusta, jonka 

mukaan ympäristöministeriön johtama seurantatyöryhmä 

on luokitellut Suomen lajiston. 

Uhanalaiset lajit jaetaan kolmeen eri luokkaan 

uhanalaisuuden/lukumäärän mukaan: 

– Äärimmäisen uhanalainen (CR), 

Paistunturi–Kevo-alueella naali 

– Erittäin uhanalainen (EN), 

Paistunturi–Kevo-alueella ahma ja susi 

– Vaarantunut (VU), 

ei Paistunturi–Kevo-alueen nisäkkäitä. 

Lisäksi on syytä mainita ryhmä ”silmälläpidettävät” 

(NT), vaikka siihen kuuluvat lajit eivät 

olekaan varsinaisesti uhanalaisia. Paistunturi–Kevo-alueella 

tavattavista nisäkkäistä tähän ryhmään 

kuuluvat saukko, ilves ja karhu. 

3. Direktiivilajit 

Euroopan Unioni on nimennyt direktiivilajit, joiden 

suojelua säädellään ja valvotaan EU:n alueella 

erityisillä määräyksillä. Direktiivilajit ovat harvinaisia, 

vähälukuisia, suppealla alueella esiintyviä 

tai muuten erityisen häiriöherkkiä EU:n alueella. 

Osa direktiivilajeista voi olla Paistunturi-Kevoalueella 

yleisiä, mutta näkökulma onkin koko 

EU:n kattava. Siten esimerkiksi metsäjäniksen 

esiintyminen direktiivilajien luettelossa on ymmärrettävää. 

Direktiivilajit on merkitty taulukkoon 

4 D-kirjaimella. 

Direktiivilajien tarkempi määrittely on tehty 

erillisissä liitteissä, joista tähän on otettu mukaan 

kolme liitettä: 

II-liitteen lajit: EU:n tärkeinä pitämät lajit, joiden 

suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien 

alueita (= Natura 2000 -alueet). 

IV-liitteen lajit: EU:n tärkeinä pitämät lajit, jotka 

edellyttävät tiukkaa suojelua ja joiden lisääntymis- 

ja levähdyspaikkojen heikentäminen 

on kiellettyä. 

V-liitteen lajit: EU:n tärkeinä pitämät lajit, joiden 

ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voi vaatia 

hyödyntämisen säätelyä.

4. Lailla suojellut lajit ja erityisesti suojeltavat lajit 

Luonnonvaraisten nisäkkäiden rauhoituksia 

säädellään joko metsästyslailla tai luonnonsuojelulailla. 

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että 

metsästyslain alaisten lajien suojelua ja siitä poikkeamista 

valvoo maa- ja metsätalousministeriö 

ja luonnonsuojelulain alaisten lajien suojelua ja 

siitä poikkeamista ympäristöministeriö. Täysin 

rauhoittamattomia eläimiä ovat vain muutamat 

myyrälajit. 

Luonnonsuojelulaissa on määritelty myös käsite 

”Erityisesti suojeltavat lajit”. Näiden lajien 

säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen hävittäminen 

tai heikentäminen on kielletty. Erityisesti 

suojeltavat lajit on merkitty taulukkoon 4 tähdellä (*). 

5. Suomen kansainväliset vastuulajit 

Eri valtioille on nimetty vastuulajeiksi sellaisia 

eliölajeja, joiden populaatiosta merkittävä osa elää 

kyseisessä maassa. Tällöin vastuulajivaltioiden on 

toivottu kiinnittävän erityistä huomiota oman 

vastuulajikantansa säilymiseen. Luettelolla ei ole 

lainvoimainen, vaan enemmänkin moraalinen ja 

vapaaehtoinen velvoite tiettyjen lajien suojeluun. 

Paistunturi–Kevo-alueen nisäkkäistä Suomen vastuulajeihin 

kuuluvat ahma ja tunturisopuli. 

Taulukko 4. Yhteenvetotaulukko Paistunturi–Kevo-alueella esiintyvistä nisäkkäistä. CR = äärimmäisen uhanalainen, EN 

= erittäin uhanalainen, NT = silmälläpidettävä, * = luonnonsuojeluasetuksen mukaan erityisesti suojeltava laji. 

Laji Yleisyys Uhanalaisuus Direktiivilaji+liite Säätelevä laki Suomen kansainvälinen 

vastuulaji 

Metsäpäästäinen Yleinen Luonnonsuojelulaki 

Idänpäästäinen Yleinen Luonnonsuojelulaki 

Vaivaispäästäinen Vähälukuinen Luonnonsuojelulaki 

Vesipäästäinen Vähälukuinen Luonnonsuojelulaki 

Pohjanlepakko Harvinainen D-IV Luonnonsuojelulaki 

Orava Vähälukuinen Metsästyslaki 

Tunturisopuli Vaihtelee Luonnonsuojelulaki x 

Punamyyrä Yleinen Luonnonsuojelulaki 

Harmaakuvemyyrä Yleinen Luonnonsuojelulaki 

Vesimyyrä Vähälukuinen Metsästyslaki, 

rauhoittamaton 

Piisami Harvinainen Metsästyslaki 

Majava (luultavastikanadanmajava) 

Satunnainen Metsästyslaki 

Peltomyyrä Yleinen Metsästyslaki, 


Lapinmyyrä Yleinen Metsästyslaki, 


Metsäjänis Yleinen D-V Metsästyslaki 

Susi Satunnainen EN D-II,IV Metsästyslaki 

Naali * Harvinainen CR D-II,IV Luonnonsuojelulaki 

Kettu Yleinen Metsästyslaki 

Karhu Vähälukuinen NT D-II,IV Metsästyslaki 

Kärppä Yleinen Metsästyslaki 

Lumikko Yleinen Luonnonsuojelulaki 

Minkki Yleinen Metsästyslaki 

Näätä Vähälukuinen D-V Metsästyslaki 

Ahma Vähälukuinen EN D-II, Metsästyslaki x 

Saukko Vähälukuinen NT D-II,IV Metsästyslaki 

Ilves Harvinainen NT D-II,IV Metsästyslaki 

Hirvi Yleinen Metsästyslaki 

Poro (tunturipeura) Yleinen Poronhoitolaki 

69

6.2 Linnut 

Olli Osmonen, Lasse Iso-Iivari ja Juha Sihvo 

Paistunturi–Kevo-alueella tarkoitetaan tässä 

Paistunturin erämaa-aluetta ja sen sisällä olevaa 

Kevon luonnonpuistoa sekä erämaa-alueeseen rajautuvia 

Hanhijängän-Pierkivaaranjängän (4 400 

ha) ja Pieran Marin jängän (2 600 ha) soidensuojelualueita 

sekä Piessuon–Luomusjoen soidensuojelualueesta 

erämaa-alueeseen rajautuvaa 

Biesjeaggia (2 500 ha). Tämän valtavan yhtenäisen 

erämaan pinta-ala on 237 800 hehtaaria. 

Paistunturi–Kevo-alueella pesii huomattava 

osa monen pohjoisen lajin, muun muassa kiirunan, 

keräkurmitsan, punakuirin, suosirrin, lapinkirvisen, 

sepelrastaan ja pulmusen koko maan 

kannasta. Koko alueen pesimälajistoon kuuluu 

sata lajia, joista monet ovat uhanalaisia, silmälläpidettäviä 

tai Suomen erityisvastuulajeja (taulukko 

5). Varsinaisia uhanalaisia lajeja ovat lapasotka, 

maakotka, ampuhaukka, lapinsirri, tunturipöllö, 

pikkutikka ja käenpiika. 

Arvokkaan pesimälinnustonsa vuoksi Kevon 

luonnonpuisto on sisällytetty tärkeisiin FINIBAlintualueisiin, 

jotka ovat suojelun kannalta tärkeiden 

lintulajien merkittävimmät esiintymisalueet 

Suomessa (Leivo ym. 2002). FINIBA on kansallinen 

laajennus BirdLife Internationalin maailmanlaajuiseen 

Important Bird Areas (IBA) -hankkeeseen, 

jossa kartoitetaan kaikkien maanosien 

tärkeimmät lintualueet. IBA-alueiden tavoitteena 

on turvata niiden säilyminen linnustolle soveliaina 

sekä seurata niillä linnuston ja elinympäristön 

muutoksia. Kevon luonnonpuistossa Suomen erityisvastuulajit 

ja niiden kannat Leivon ym. (2002) 

mukaan ovat: pilkkasiipi 5–10, lapinsirri 50–200, 

punakuiri 10–20, pikkukuovi 50–200, mustaviklo 

20–50, liro 500–2 000 ja koskikara 10–20 paria 

(vertaa taulukko 5). Kevon luonnonpuiston arvoa 

linnustonsuojelualueena kuvaa myös se, että 

Suomi on ilmoittanut puiston Natura 2000 -verkostoon 

paitsi Euroopan unionin luontodirektiivin 

perusteella, myös lintudirektiivin mukaisena 

lintujensuojelualueena. 

6.2.1 Mäntyvaltaiset metsät 

Alueella on yhtenäisiä mäntymetsiä vain Kevojoen 

laaksossa ja Kaamasjoen alajuoksulla. Männiköiden 

pinta-ala on yhteensä 2 200 ha (Ylä-Lapin 

biotooppikuviotiedot 2001, Sihvo 2002). Metsät 

70 

ovat karuja ja harvapuustoisia metsänrajan läheisiä 

metsiä, joissa lintutiheydet ovat luonnostaan 

alhaisia (Silvola 1966a, 1966b, 1967b, Lähdesmäki 

& Rautiokoski 1968). Mäntyvaltaisten metsien 

valtalajit ovat järripeippo, pajulintu, punakylkirastas, 

urpiainen ja leppälintu. Harvalukuisempia 

pesimälajeja ovat metso, jota on tavattu jopa 

Kevojoen laaksossa, pohjantikka, tilhi, laulurastas, 

harmaasieppo, kirjosieppo, lapintiainen, lapinharakka, 

kuukkeli, korppi ja taviokuurna. Petolinnuista 

mäntymetsien pesimälinnustoon kuuluvat 

piekana ja ampuhaukka. Hiiripöllön levinneisyys 

painottuu etelämmäksi Metsä-Lappiin, mutta 

myyrävuosina se voi laajentaa elinpiiriään Tunturi-Lapin 

reuna-alueille. 

6.2.2 Tunturikoivikot 

Tunturikoivikoiden (latvustopeittävyys > 10 %) 

kokonaispinta-ala on noin 45 000 hehtaaria, 19 % 

koko Paistunturi–Kevo-alueen pinta-alasta (Ylä- 

Lapin biotooppikuviotiedot 2001, Sihvo 2002). 

Puustoisten tunturikoivikoiden valtalajit ovat 

yleensä pajulintu, järripeippo, urpiainen, punakylkirastas, 

sinirinta ja riekko tässä järjestyksessä. 

Ne voivat muodostaa 80–95 % lajistosta (Silvola 

1966a, 1966b, 1967b, Lähdesmäki & Rautiokoski 

1968, Hogstad 1975). Urpiaiskannan tiheys 

vaihtelee koivikoissa rajusti vuodesta toiseen 

lähinnä tunturikoivun siemensadosta riippuen 

(Hildén1969, vertaa myös Järvinen & Rajasärkkä 

1992). Huippuvuosinaan urpiainen voi olla koivumetsän 

lajeista paikoin runsaslukuisin. Tundraurpiaisen 

kanta on Paistunturi–Kevo-alueella 

harvahko, mihin viittaavat myös melko vähäiset 

havaintomäärät lajista. Kaldoaivin erämaa-alueella, 

varsinkin sen itäosissa, tundraurpiainen on 

huomattavasti runsaslukuisempi ja paikoin jopa 

yhtä lukuisa kuin urpiainen (Osmonen 2002). 

Koivikoiden harvalukuisempia pesimälajeja 

ovat käki, leppälintu, lapintiainen, tilhi, laulurastas 

ja harmaasieppo. Niitä tavataan yleensä 

vain alavimpien maiden puustoisissa koivikoissa 

ja jokilaaksoissa, esimerkiksi Kevojoella ja 

Cuoggálla. Kolojen puute rajoittaa tunturikoivikoissa 

kirjosiepon (Hildén 1969), lapintiaisen ja 

leppälinnun pesintää. Leppälinnun on todettu 

pesivän metsiköissä maamättääseen (Paasivirta 

1997). Harvapuustoisissa koivikoissa esiintyvät 

yleisesti avomaiden varpuslintulajit, niittykirvi-

Taulukko 5. Paistunturi–Kevo-alueen uhanalaiset linnut, erityisvastuulaji ja arviot niiden parimääristä (Osmonen ym. 

2005): Soidensuojelualueiden parimäärät perustuvat linnustokartoituksiin. * = lajin parimääräarvio perustuu pääosin 

Väisäsen ym. (1998) ilmoittamaan lajin keskitiheyteen alueella. Vertailuna on huomioitu Osmosen (2002) ilmoittama 

(s. 95, liite 1) keskitiheys Kaldoaivin erämaa-alueella ja Sammuttijängän–Vaijoenjängän soidensuojelualueella. BIJ = 

Biesjeaggi soidensuojelualue, HPJ = Hanhijängän–Pierkivaaranjängän soidensuojelualue, PMJ = Pieran Marin jängän soidensuojelualue. 

EU = EU:n lintudirektiivin liitteeseen I kuuluvat, erityistä suojelua vaativat lajit (D). UHEX = suomalainen 

uhanalaisluokitus (Rassi ym. 2001): CR = äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut, NT = 

silmälläpidettävä. VT = Suomen kansainväliset vastuulajit, joiden Euroopan alle 100 000 parin kannasta pesii Suomessa 

yli kymmenesosa (X) (Leivo ym. 2002). 

Paistunturi–Kevo 

parimäärä yhteensä 

Kevon luonnonpuisto 

BIJ HPJ PMJ EU UHEX VT 

Kaakkuri 1–3 1–2 D NT 

Kuikka 10–20 2–4 1 1 D 

Laulujoutsen 5–10 2–3 1 1 D X 

Metsähanhi 40–80 5–10 1–2 5–10 1–5 NT X 

Haapana 40–80 5–20 1–5 1–5 X 

Tavi 100–200 50–100 5–10 20–50 5–10 X 

Tukkasotka 40–80 5–10 5–10 1–5 5–10 X 

Lapasotka 2–4 1–2 VU 

Mustalintu 20–50 5–10 1 1–2 NT 

Pilkkasiipi 40–80 10–20 0–1 1–5 1–2 X 

Telkkä 10–30 5-10 1–5 5–10 X 

Uivelo 1–5 1–2 D X 

Tukkakoskelo 40–80 10–20 1–5 1–2 X 

Isokoskelo 10–30 5–10 X 

Sinisuohaukka 1–5 1 D NT 

Kalasääski 2–3 D NT 

Tuulihaukka 5–20 3–5 NT 

Ampuhaukka 20–50 10–20 1–5 1–2 D VU 

Metso 5–10 1–5 1–5 D NT X 

Kurki 5-10 2–3 1–2 D 

Keräkurmitsa 200–500 100–200 D NT 

Kapustarinta 5 000–10 000* 1 000–3 000* 20–50 20–30 50–100 D 

Lapinsirri 100–200 50–100 5-10 1–5 10–20 VU 

Jänkäsirriäinen 50–100 1-10 2–5 1–5 10–20 NT X 

Jänkäkurppa 100–200 20–50 5–10 10–20 20–50 X 

Suokukko 1 000–2 000* 300-500* 10–20 40–60 20–50 D NT 

Punakuiri 100–200 D NT 

Pikkukuovi 1 000–2 000* 500–1 000* 1–5 1–2 X 

Mustaviklo 500–1 000* 100–300* 5–10 5-10 1–5 X 

Valkoviklo 50–100 1–50 1–5 X 

Liro 2 000–6 000* 500–2 000* 20–50 100–200 100–200 D X 

Rantasipi 100–300* 20–50 5–10 X 

Vesipääsky 1 000–2 000* 300–600* 10–20 5–10 10–20 D 

Lapintiira 100–300* 20–100* 5–10 1–5 5–10 D 

Käki 100–300* 50–100* 1–5 1–2 NT 

Hiiripöllö 1–10 0–5 0–5 D 

Suopöllö 1–100 1–20 1–2 0–5 0–5 D 

Tunturipöllö 0-25 EN 

Pikkutikka 1–10 1–5 1–2 VU 

Käenpiika 1–10 1–5 0–1 VU 

Pohjantikka 1–50 1–20 1–5 D NT X 

Koskikara 10–50 10–20 NT 

Sinirinta 3 000–7 000* 1 000–2 000* 10–20 20–50 20–50 D 

Leppälintu 200–500 100–200 10–20 1–5 X 

Kivitasku 4 000–9 000* 1 500-3 000* 0–1 1–5 1–5 NT 

Sepelrastas 10–20 10–20 NT 

Lapintiainen 100–500 50–100 5–10 NT 

Isolepinkäinen 20–50 10–20 1–2 NT 

Kuukkeli 20–50 5–10 5–10 NT X 

Taviokuurna 50–100 20–50 X 

71

nen, keltavästäräkki ja kivitasku sekä kahlaajista 

kapustarinta ja pikkukuovi. 

Kesällä 1964 ja 1965 tunturimittariperhosen 

toukat söivät tunturikoivujen lehdet noin puolen 

miljoonan hehtaarin alueelta Pohjois-Lapissa. 

Pahimmat tuhot sattuivat Utsjoen tunturialueilla. 

Paistunturin erämaa-alueella ja Kevon luonnonpuistossa 

tuhoalueita on yhteensä 17 600 ha 

(Kallio & Lehtonen 1973, Ylä-Lapin biotooppikuviotiedot 

2001, Sihvo 2002). Entiset koivuvaltaiset 

alueet ovat nyt monin paikoin lähes 

aukeita. Niillä törröttävät vain lahoavat, oksattomat 

koivun rungot. Koivujen häviäminen on 

vähentänyt elinmahdollisuuksia varpuslinnuilta 

ja riekolta. Niittykirvinen, kapustarinta, kivitasku, 

pikkukuovi, tunturikihu ja lapinsirkku ovat 

puolestaan hyötyneet ja ilmaantuneet tuhoalueille, 

kun maisemaan on tullut väljyyttä. Pikkukuovi 

näyttäisi viihtyvän tuhoalueilla jopa paremmin 

kuin luonnontilaisessa ympäristössään. 

Kevon luonnonpuistossa maalintujen linjalaskentaa 

suorittamassa ollut Silvola (1967a) kuvaa 

tunturimittarin (Oporinia autumnata) massaesiintymistä: 

”Kesällä 1964 tunturimittarin toukat söivät 

suurilta alueilta koivun ja osittain myös vaivaiskoivun 

lehdet. Toukkia oli tällöin heinäkuun alussa 

maassakin niin paljon, että niitä jäi jalan alle joka 

askeleella. Kesällä 1965 tuho toistui samalla alueella, 

mutta ulottui myös edellisenä kesänä säästyneisiin 

koivikoihin. Seuraavan kerran suoritin 

lintulaskentaa samalla alueella kesäkuun 1966 

lopussa, jolloin havaitsin Kevon luonnonpuistoa 

kohdanneen synkän kohtalon. Kymmenien 

kilometrien matkalla tunturikoivikko oli täysin 

kuollut ja ruskehtava. Koivun puuaineskin oli jo 

ruskeaksi lahonnutta, eikä versoja näkynyt missään. 

Suurimmassa osassa luonnonpuistoa männyt, 

haavat, pajut ja katajat olivat ainoat elossa 

olevat puut ja pensaat.” 

6.2.3 Kevon kanjoni 

Kevojoen laakson linnusto poikkeaa täysin ympäröivän 

tunturialueen linnustosta. Jokilaakson 

koivumetsät ovat säilyneet pakkasten ansiosta 

tunturimittarituhoilta, kun taas ylempänä skaidissa 

tuho on ollut laajoilla alueilla lähes täydellinen 

(vertaa Silvola 1967a). Rotkomainen jokilaakso 

on suojaisa. Kanjonin kallioseinämät lämpenevät 

aikaisin keväällä, jolloin ympäröivällä skaidilla ei 

ole vielä merkkejäkään keväästä. Ravinteikkail- 

72 

la paikoilla sivujokien ja -purojen suuosissa on 

koivikkolehtoja, jotka ovat rehevyydessään lähes 

eteläsuomalaisten veroisia. Laaja-alaisin lehto on 

Gamajohkan suussa. Tuomi, pihlaja ja pohjanpunaherukka 

muodostavat näiden niin sanottujen 

Geranium-puolilehtojen pensaskerroksessa tiheitä 

kasvustoja. Kenttäkerroksessa esiintyvät runsaina 

erilaiset ruohot, muun muassa metsäkurjenpolvi, 

mesiangervo, kullero ja huopaohdake. Lehtojen 

linnusto on pohjoisen olosuhteisiin nähden 

poikkeuksellisen runsas ja monilajinen, pesimälajistoon 

kuuluu mm. lapinuunilintu. Lehdoissa 

viihtyvät myös punarinta ja lehtokerttu ja niissä 

tavataan harvinaisina myös monia eteläisiä lajeja, 

kuten käenpiikaa, peukaloista, sirittäjää ja tiltalttia 

(Silvola 1955, 1956, Tenovuo 1955, Mustakallio 

1964, Laine 1966, Karhu & Osmonen 2000). 

Näiden lajien on arveltu levittäytyvän Utsjoelle 

Pohjois-Norjasta (Laine 1964, 1966, vertaa myös 

Frantzen ym. 1991), missä niiden yhtenäinen levinneisyysalue 

ulottuu Golf-virran ansiosta paljon 

pohjoisemmaksi kuin Suomessa. Jokilaaksossa 

tavattavaa eteläistä lajistoa edustavat myös rautiainen, 

kirjosieppo, hömötiainen ja punatulkku. 

Niistä vain rautiainen on runsaslukuinen. Kevon 

kanjonissa sen kanta lieneekin tihein koko Inarin 

Lapin alueella. 

Leppälintu, laulurastas, harmaasieppo ja tilhi 

ovat yleisiä jokilaakson männiköissä ja mäntyä 

kasvavilla rinteillä. Näitä harvinaisempia ovat 

kuukkeli, taviokuurna ja metsäkirvinen. Kesällä 

1915 Kevojoen linnustoa ensimmäisenä tutkinut 

Carl Finnilä (1917) kirjoittaa retkestään: ”Vid Kevojokis 

mellersta lopp slogo vi för flere dagar 

läger i tallskogen. Här gavs det mångahanda för 

den lapska barrskogszonen karaktäristiska fåglar, 

såsom sidensvans (Bombyciphora garrula), lavskrika 

(Perisoreus infaustus), tallbit (Pinicola enucleator) och 

rödstjärt (Erithacus phoenicurus)”. 

Kanjonin kallioseinämillä pesivät piekana 

(myyrävuosina jopa 20–30 paria), ampuhaukka 

(3–5 paria), tuulihaukka (3–5 paria), sepelrastas 

ja korppi. 

Kanjonin sepelrastaskanta on Suomen tihein, 

arviolta reilu kymmenkunta paria. Merkityn polkureitin 

varrella sepelrastaan laulua voi kuulla 

varmimmin ”Kevon seinän” ja Njaggaljärven 

leiripaikoilla touko-kesäkuussa. Kalliojyrkänteiden 

pesimälinnustoon kuuluu em. lajien lisäksi 

vielä räystäspääsky, jolla on pienet (5–15 paria)

yhdyskunnat muun muassa Njaggaljärven pahdoilla 

ja Liŋkebáktilla. 

Kanjonin yleisimmät vesilinnut ovat isokoskelo, 

tukkakoskelo ja telkkä. Puolisukeltajia on 

karuhkossa vesistössä niukasti. Metsähanhet 

viihtyvät pesimäaikana kanjonissa ja suurimpien 

sivujokien varsilla, missä rantaniityt tarjoavat 

poikueille runsaasti mehevää ravintoa. Rantasipi, 

koskikara, västäräkki ja pajusirkku ovat rantojen 

tyyppilintuja. Ruokokerttunen kuuluu myös rantojen 

pesimälinnustoon, mutta on melko harvalukuinen. 

Harvinainen virtavästäräkki on tavattu 

kanjonissa kahdesti, muun muassa Fiellun putouksella. 

Laji on laajentanut pesimisaluettaan Suomessa, 

joten pesintä kanjonissa ei olisi kovinkaan 

suuri yllätys, koska sopivia koski- ja virtapaikkoja 

on tarjolla yllin kyllin. 

6.2.4 Suot 

Paistunturi–Kevo-alueella on soita yhteensä 

42 400 hehtaaria (Ylä-Lapin biotooppikuviotiedot 

2001, Sihvo 2002). 

Soiden valtalajeja ovat varpuslinnuista niittykirvinen, 

lapinsirkku ja keltavästäräkki sekä 

kahlaajista liro ja suokukko. Niittykirvinen on 

runsaslukuisin laji mäntyvyöhykkeen soilla, muun 

muassa Hanhijängän–Pierkivaaranjängän soidensuojelualueella 

ja koivuvyöhykkeen alavimmilla 

soilla, esimerkiksi Pieran Marin jängällä. Lapinsirkun 

kanta painottuu koivuvyöhykkeen yläosiin 

pounikkoisille nevarämeille ja tunturiylängön palsasoille, 

missä se on soiden runsaslukuisin laji. 

Mäntyvyöhykkeen soilla lapinsirkun kanta on harva. 

Keltavästäräkki on lapinsirkun jälkeen soiden 

toiseksi runsaslukuisin laji mm. Sávzajeaggillä ja 

Biesjeaggilla. Tunturiylängön palsasoilla laji on 

hyvin harvalukuinen ja puuttuu laajoilta alueilta 

kokonaan. 

Kahlaajista taivaanvuohi ja jänkäkurppa kuuluvat 

nevarämeiden tyyppilajeihin ja suosirri, lapinsirri 

ja vesipääsky palsasoiden tyyppilajeihin. 

Koivuvyöhykkeen soilla, esimerkiksi Pieran Marin 

jängällä ja Sávzajeaggilla, suosirri ja lapinsirri 

pesivät harvassa yksittäisparein. Hanhijängän– 

Pierkivaaranjängän alueelta suosirriä ei tavattu 

kartoituksissa lainkaan. Tylli esiintyy rimpipintasoiden 

ja palsasoiden lietteisillä lampareilla koko 

alueella. 

Mustaviklo ja pikkukuovi ovat Suomen erityisvastuulajeja 

(Leivo ym. 2002). Molempien pesi- 

mäkanta Paistunturi–Kevo-alueella on useita satoja 

pareja – pikkukuovin todennäköisesti jopa yli 

tuhat paria. Mustaviklon esiintyminen painottuu 

koivuvyöhykkeen nevarämeille ja tunturiylängön 

palsasoille. Pikkukuovi esiintyy yleensä tunturien 

alaosissa metsä- ja puurajan tuntumassa olevilla 

kuivahkoilla soilla. Sitä ei tavata juurikaan palsasoilla 

eikä koivuvyöhykkeen suurilla nevarämeillä. 

Valkovikloa, joka on levinneisyydeltään Metsä- 

Lapin laji, tavataan pesivänä lähinnä vain erämaan 

itäosissa muun muassa Cuokkaskáidin alueella ja 

lounaisosassa mäntymetsävyöhykkeellä. 

Paistunturi–Kevo-alue on nykyään yksi punakuirin 

keskeisimmistä esiintymisalueista Inarin 

Lapissa. Kirjallisuudessa lajin tyypillisenä asuinpaikkana 

mainitaan palsasuot. Paljon useammin 

sitä kuitenkin tavataan pienialaisilla tunturirinteiden 

soilla, usein samoilla alueilla pikkukuovin 

kanssa. Punakuirin kanta vaihtelee voimakkaasti. 

Väisänen ym. (1998) arvioivat koko Suomen kannan 

kooksi vuosivaihtelu huomioiden 200–500 

paria. Lajin levinneisyys ulottuu Fennoskandian 

pohjoisosista Euraasian poikki aina Alaskaan 

saakka (Väisänen ym. 1998). Fennoskandiassa 

laji on runsain Suomen Lapissa. Ruotsista on 

julkaistu vain muutama pesimäaikainen havainto. 

Laji pesi 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa lukuisissa 

paikoissa Enontekiöllä, Pohjois-Kittilässä 

ja Inarissa (Merikallio 1958, Laine 1962). Vilkas 

munien keruu vähensi punakuirien määrää ja ilmeisesti 

hävitti kannan monilta alueilta. Utsjoen 

koillisosasta (nykyinen Kaldoaivin erämaa-alue) 

löytyi runsas populaatio vuosina 1953–1961. 

Jänkäsirriäinen elelee matalaa ja harvahkoa 

saraa kasvavilla nevarämeillä ja rimpipintasoilla. 

Sen pohjoinen levinneisyys ulottuu Biesjeaggille 

(3–5 paria) ja Pieran Marin jängälle (10–20 paria). 

Viime vuosina pohjoisin pesintään viittaava 

havainto on tehty palsasuolla Kevon luonnonpuistossa 

Fállát-tuntureilla. Paistunturin ylängön 

suurimmalla suoalueella, Liŋkinjeaggilla, jänkäsirriäinen 

on havaittu vain kerran. 

Kurjen pesimäalue ulottuu pohjoisessa Sammuttijängän–Vaijoenjängän 

(Karhu & Osmonen 

2000, Osmonen 2002) ja Pieran Marin jängän 

soidensuojelualueille. Varmistettuja pesintöjä on 

tiedossa myös Hanhijängän–Pierkivaaranjängän 

soidensuojelualueelta ja pesimiseen viittaavia havaintoja 

Kaamasjoen Kivivuopajanjängältä. 

Sinisuohaukan pohjoinen levinneisyys ulottuu 

lähes samoille alueille kuin kurjen levinneisyys. 

73

Hyvinä myyrävuosina muutamia pareja pesii todennäköisesti 

Kaamasjoen vesistöalueen suurimmilla 

suoalueilla. 

Tunturipöllö on tavattu Paistunturin erämaaalueella 

varsin usein. Suomen oloissa poikkeuksellinen 

tunturipöllön joukkopesintä (21 reviiriä) 

todettiin erämaa-alueella vuonna 1987 ja seuraavana 

vuonna Utsjoen itäosissa Kaldoaivin erämaa-alueella 

(Hytönen 1989, Väisänen ym.1998, 

Karhu & Osmonen 2000, Osmonen 2002). Näiden 

joukkopesintöjen jälkeen tunturipöllön pesintä 

varmistettiin Lapin alueella seuraavan kerran 

vasta kesällä 2003, kun Paistunturin erämaa-alueella 

tavattiin lentopoikue. 

Lapinkirvinen on arktisen tundran asukki. Sen 

levinneisyys ulottuu Ruijasta Kaldoaivin ja Paistunturin 

erämaa-alueen rehevimmille pajukkosoille. 

Liŋkinjeaggin alueella lapinkirvisen kanta on 

tihein koko Inarin Lapin alueella. Lajin runsaus 

ja levinneisyys vaihtelevat oikukkaasti vuodesta 

toiseen – jyrkkä kannanvaihtelu ja ajoittainen 

katoaminen entisiltä pesimäalueilta on lajille tyypillistä 

(Hyytiä ym. 1983, Väisänen ym. 1998). 

Pitkäaikaisista kannan- ja levinneisyyden muutoksista 

ei tiedetä juuri mitään. Ilmeisesti laji ei ole 

kovin paikkauskollinen, vaan asettuu pesimään 

sinne, missä olot ovat alkukesällä suotuisimmat. 

Hyvinä esimerkkeinä ovat lintuharrastajien suosimat 

Biesjeaggin ja Luopmošjohjeaggin suoalueet: 

vuosina 1952 ja 1954–1956 lapinkirvistä 

ei tavattu näillä alueilla lainkaan, mutta vuonna 

1958 laji oli yleinen (Merikallio 1958, Haartman 

ym. 1971, Hyytiä ym. 1983, Väisänen ym. 1998). 

Myös vuosina 1966–1968 laji pesi alueella sopivassa 

ympäristössä yleisenä, mutta vuonna 1969 

kanta oli selvästi vähentynyt ja hävisi 1970-luvun 

alussa entisiltä pesimäsijoiltaan tyystin (Hildén 

1967, Hyytiä ym. 1983). 

6.2.5 Tunturipaljakat 

Inarin Lapin laajimmat puuttomat tunturipaljakat 

sijaitsevat Paistunturi–Kevo-alueella. Paljakan 

kokonaispinta-ala on noin 111 100 hehtaaria ja 

osuus alueen koko pinta-alasta 47 % (Ylä-Lapin 

biotooppikuviotiedot 2001, Sihvo 2002). Lisäksi 

hyvin harvapuustoisia, lähes aukeita (latvustopeittävyys 

< 10 %) puurajakoivikoita ja entisiä 

tunturimittarituhoalueita (= ”pikkukuovibiotoopit”) 

on noin 31 200 hehtaaria, 13 prosenttia 

pinta-alasta. Yli 400 metrin korkeudella olevista 

74 

paljakoista 11 600 hehtaaria luokitellaan kivikkoisiksi 

tai rakkaisiksi (= kiirunan ja pulmusen 

elinympäristöä) ja 19 900 hehtaaria vähäkivisiksi 

(= keräkurmitsan mieliympäristöä). 

Paljakan varpuslinnuista ovat runsaslukuisimpia 

lapinsirkku ja niittykirvinen sekä kahlaajista 

kapustarinta. Niiden mieliympäristöä ovat varvikkoiset 

tunturikankaat ja soistuneet pajua, katajaa 

ja vaivaiskoivua kasvavat tunturipurojen varret. 

Kannan huippuvuosina puronvarsien pensaikoissa 

pesivät myös urpiainen ja riekko. Lakialueiden 

niukkavarpuisilla kankailla asustelee yleensä vain 

keräkurmitsa. Paistunturi–Kevo-alueen keräkurmitsakanta 

on maamme runsaimpia (Väisänen 

ym. 1998, Leivo ym. 2002), ellei jopa runsain. 

Pesimäkanta on varovaisesti arvioiden 200–500 

paria, joten merkittävän pesimisalueen (FINIBA) 

raja-arvo 30 paria ylittyy reippaasti (Leivo ym. 

2002). Keräkurmitsaa on tavattu ainakin seuraavilla 

tuntureilla: Birkeoaivi, Erttetvárri, Fállát, 

Gamoaivi, Gáimmoaivi, Gamajohgeašoaivi, 

Geatgielas, Goahppeloaivi, Gompunčohkka, 

Gopmirdanoaivi, Guivi, Guovdoaivi, Hoigadanoaivi, 

Moskkoskáidi, Náhppevárri, Njávgoaivi, 

Purnuvaara, Ráššoaivi, Rišnjárvárri, Roavveoaivi, 

Ruohtir, Sirráčohkka, Stuorra Biesvárri, Stuorraroadjá 

ja Suohpášoaivi. 

Kiiruna ja pulmunen asustavat paljakan kivikoissa 

ja louhikoissa. Samoilla alueilla esiintyy 

usein myös kivitasku. Lumenviipymiltä lähtevät 

sulamisvesien varret ovat niiden mieliympäristöä, 

koska siellä on tarjolla runsaasti erilaista hyönteisravintoa. 

Kiirunaa on tavattu seuraavissa paikoissa: 

Bađđaskáidi, Birkeoaivi, Birkeráhppát, 

Erttetjuovva, Erttetvárri, Fállát, Gahpermaras, 

Gáimmoaivi, Gamoaivi, Gistuskáidi, Goahppeloaivi, 

Guovdoaivi, Guivi, Jiesnnalvárri, Junttejohoaivi, 

Njalatoaivi, Njávgoaivi, Orošoaivi, 

Bođosroadjá, Raššoaivi, Rišnjárvárri, Ruohtir, 

Suohpáščielgi, Suohpášoaivi ja Uhcaroadjá. Poikolainen 

ym. (1999) tutkivat kanakoirien avulla 

kiirunatiheyksiä Pohjois-Lapissa. Tiheys oli yleensä 

yksi pesivä pari neliökilometriä kohden, kaikkein 

parhaimmilla tunturihuipuilla kolme paria 

neliökilometrillä. Vastaavilla tiheyksillä Paistunturi–Kevo-alueen 

keskimääräiseksi kiirunakannaksi 

saadaan 400–600 paria. 

Tunturikiuru oli vielä 1950-luvulla tunturiylänköjen 

luonteenomaisimpia lintuja Suomessa (Merikallio 

1958, Hildén 1987, Halkka 1993, vertaa 

myös Tenovuo 1955, Hildén 1967 ja Lähdesmäki

& Rautiokoski 1968). Merikallio (1958) arvioi sen 

pesimäkannaksi 8 000 paria. Hildénin (1987) mukaan 

tunturikiuru oli jokavuotinen pesimälintu 

Karigasniemen Ailigas-tunturilla vuosina 1965– 

1970. Ailigas-tunturilla varmistettiin pesintä atlaskartoituksessa 

1974–1979 ruudussa 770:45 ja 

mahdollinen pesintä viereisessä ruudussa 770:46. 

Vuosien 1986–1989 atlaskartoituksissa laji tavattiin 

vielä Ailigas-tunturilla. 1970-luvulta alkaen 

tapahtui kannan romahdus, jolla ei ole vertaista 

Suomen linnuston tunnetussa historiassa (Halkka 

1993). Viimeiset täysin varmat tunturikiurun 

pesimähavainnot ovat 1970-luvulta, ja pesintä 

vuonna 2002 Inarin Kaunispäällä. Syynä tunturikiurujemme 

vähenemiseen ovat voineet olla Ukrainan 

ja Valko-Venäjän maatalouden muutokset 

linnun oletetulla talvehtimisalueella. Kesällä 2003 

tavattiin laulava tunturikiuru Paistunturin erämaaalueella 

– voisiko tämä olla merkki lajin mahdollisesta 

elpymisestä entisillä pesimäalueillaan? 

Tunturikihu ja piekana ovat paljakan myyrien 

ja sopulien saalistajia. Molemmat ovat myyräkannan 

huippuvuosina runsaslukuisia. Kihu käyttää 

ravintonaan myös linnunmunia ja poikasia sekä 

sammakoita (Osmonen 2002) ja hyönteisiä. Kihut 

kerääntyvät huonoina myyrävuosina vesiperhos- 

ja päivänkorentojahtiin sopiville palsasoille ja järville. 

Hyvänä esimerkkinä kokoontumisalueesta 

ovat Biesjeaggi ja Liŋkinjeaggi, missä on tavattu 

jopa yli sadan yksilön kerääntymiä. 

6.2.6 Vesistöt 

Tunturiylängöllä on varsin vähän vesistöjä. Runsasjärvisintä 

aluetta on erämaa-alueen kaakkoisosa 

Kaamasjoen ja Cuoggán vesistöalueella. Vesistöjen 

kokonaispinta-ala on noin 5 900 hehtaaria, 

vain 2,5 prosenttia Paistunturi–Kevo-alueen kokonaispinta-alasta 

(Ylä-Lapin biotooppikuviotiedot 

2001, Sihvo 2002). 

Kuikka on suurten järvien tunnusomainen 

lintu koko alueella. Sen pesimäkanta on 10–20 

paria. Inarin Lapin alueella kaakkurin kanta painottuu 

Kaldoaivin ja Vätsärin erämaa-alueille sekä 

Inarijärvelle (Klinga 1998, Väisänen ym. 1998, 

Osmonen 2002). Paistunturi–Kevo-alueella kaakkuri 

on hyvin harvinainen pesimälintu, sieltä on 

tiedossa vain yksi varmistettu pesintä. Pesintään 

viittaavia havaintoja on lisäksi Vuogojávrin ympäristöstä. 

Kaakkurit pesivät tavallisimmin pienillä 

luhtarantaisilla järvillä tai suolammilla, mutta ra- 

vinnonhaussa ne ovat riippuvaisia suurista järvistä. 

Paistunturi–Kevo-alueella vain Vuogojávri ja 

Luomusjärvet näyttävät olevan kaakkurille riittävän 

suuria järviä. 

Laulujoutsenen pohjoisin pesintä on varmistettu 

Vuogojávrilla. Koko Paistunturi–Kevo-alueelta 

on tiedossa vain puolenkymmentä varmistettua 

pesintää: Vuogojávrin lisäksi muun muassa 

Hanhijängältä, Sávzajeaggiltä ja Pieran Marin jängältä. 

Valtaosa alueen joutsenista näyttää olevan 

pesimättömiä yksilöitä ja pareja. Erämaa-alueella 

pesintää rajoittaa varmasti osaltaan kesän lyhyys, 

joutsenen poikaset eivät yksinkertaisesti ehdi lentokykyisiksi 

ennen talven tuloa. 

Metsähanhikanta painottuu tunturikoivuvyöhykkeen 

suurille suoalueille, mm. Pieran Marin 

jängälle ja Hanhijängän–Pierkivaaranjängän soidensuojelualueelle. 

Poikasten ollessa pieniä poikueet 

viihtyvät jokivarsilla. 

Tavi ja haapana ovat allin ohella alueen runsaslukuisimmat 

vesilinnut. Tavi esiintyy haapanaa 

useammin nevojen ja rimpipintasoiden pikkulampareissa 

ja mutaisissa allikoissa. Heinäsorsa on 

pohjoisessa melko harvinainen. Tunturiylängöllä 

sitä tavataan vain satunnaisesti. Lajin pieni pesimäkanta 

painottuu Kaamasjoen vesistöalueelle 

ja Pieran Marin Jängälle. Jouhisorsa, jota yleisesti 

pidetään pohjoisena lintuna (esim. Väisänen ym. 

1998), on heinäsorsaakin harvinaisempi. Inarin 

Lapin alueella jouhisorsan kanta painottuu 

Kaldoaivin erämaa-alueelle (Väisänen ym. 1998, 

Osmonen 2002), mutta sielläkin laji on melko 

harvalukuinen pesimälintu. Atlaskartoituksissa 

jouhisorsan pesintä varmistettiin Paistunturi–Kevo-alueella 

vain yhdellä ruudulla, ja laji tavattiin 

lisäksi neljällä muulla ruudulla. Varmistettuja pesimähavaintoja 

(munapesä/poikue) on kertynyt 

atlaskartoitusten jälkeen vain kolme; Vuogojávrilla, 

Sávzajeaggilla ja Pieran Marin jängällä. 

Alli on yleisin vesilintu tunturiylängön järvillä 

ja lammilla. Merkittävä osa maamme allikannasta 

asustaa Kaldoaivin erämaa-alueella, jossa pesimäkanta 

on 400–500 paria (Osmonen 2002). Tukkasotka 

on yleisimpiä vesilintuja koivumetsävyöhykkeellä 

erämaa-alueen kaakkois- ja eteläosissa 

Kaamasjoen vesistöalueella – usein samoissa järvissä 

pilkkasiiven kanssa. Suurimmat tukkasotkakertymät 

on tavattu Biesjeaggilla (Biesjávrrit). 

Lapasotkalla on kaksi esiintymisaluetta Suomessa. 

Pääosa kannasta pesii Pohjanlahden saaristossa 

ja pienempi populaatio Tunturi-Lapissa. 

75

Lajin pohjoiset populaatiot tunnetaan puutteellisesti 

ja ne on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi, 

sillä kannan kehitys on ollut jo pitkään vähenevä. 

(Rassi ym. 1986, Rassi ym. 1992, Väisänen ym. 

1998). Taantuman pääsyyksi on epäilty öljytuhoja, 

joille laji on ulkomerellä suurparvina talvehtiessaan 

erityisen arka. Suomen koko sisämaakannaksi 

arvioidaan 50 paria. Paistunturi–Kevo-alueella 

pesii enintään 2–3 paria. Vuosien 1974–1976 atlaskartoituksissa 

lapasotka tavattiin seitsemässä 

ruudussa, vuosina 1986–1989 enää ainoastaan 

kahdessa ruudussa Paistunturi–Kevo-alueella. 

Entisajan esiintymistä kuvaa Tenovuon seuraava 

maininta vuodelta 1954 (Tenovuo 1955) ”lapasotka 

näytti regio subalpinan vesissä olevan taviin 

ja haapanaan verrattava yleisyydessä. Kolmessa 

kohdassa (Luomusjärvessä sekä kahdessa suolammessa) 

nähtiin naaras poikasineen” (vrt. myös 

Merikallio 1958). Viimeisen atlaskauden 1986–89 

jälkeen lapasotkasta on tehty Paistunturi–Kevoalueelta 

vain kaksi pesimishavaintoa (poikue), 

Paltonjärvillä 1997 ja Basijávrilla 2001. 

Pilkkasiiven kanta (40–80 paria) on suurempi 

kuin mustalinnun (20–50 paria). Tunturiylängön 

järvillä pilkkasiipeä tavataan vain satunnaisesti. Se 

suosii matalia ja tuottoisia järviä, joissa on runsaasti 

katkaa ja vesihyönteisten toukkia. Kannan 

painopistealueita ovat tunturikoivuvyöhykkeellä 

Bajit Sávzaluoppal–Sávzajávri–Vuolit Sávzaluoppal 

ja Vuogojávri lähijärvineen, pesimäkanta on 

kummallakin alueella 10–20 paria. Sávzajávrin 

alue on tutkittu hyvin useana vuotena, mutta 

sieltä ei ole tavattu mustalintuja. Suurena järvenä 

Vuogojávri vetää puoleensa kevät- ja syysmuutolla 

lukuisan määrän vesilintuja, varsinkin joutsenia, 

tukkasotkia, mustalintuja, pilkkasiipiä ja alleja. 

Samaan aikaan järvellä on tavattu arktisia merilintuja, 

muun muassa merikihu, tundrakurmitsa, 

pulmussirri ja haahkakin. Carl Finnilä retkeili 

Vuogojávrilla ensimmäisenä lintututkijana alkukesällä 

1915 (Finnilä 1917) ja raportoi jo tuolloin 

suurista vesilintumääristä: ”På Vuogojäyris, som 

ännu delvis var islagd, vimlade det av sjöfågel. I 

stora flockar flögo eller summo alfåglar (Harelda 

hiemalis), svärtor (Oidemia fusca), sjöorrar (Oidemia 

76 

nigra) och bergänder (Nyroca marila) där ute på 

fjärden”. Finnilä tapasi Vuogojávrilla myös kiljuhanhen. 

Sen pesintään viittaavia havaintoja ei ole 

tiedossa Paistunturi–Kevo-alueelta. 

Telkkä on yleinen erämaa-alueen kaakkoisosissa 

Kaamasjoen vesistöalueella ja Kevojoella, 

muualla se on harvalukuinen. Sitä tavataan silloin 

tällöin myös tunturijärvillä, joilla se puukolojen 

puuttuessa pesii ilmeisesti kivenkoloihin (vrt. 

Osmonen 2002). Tukka- ja isokoskelo ovat jokivarsien 

vesilintuja koko alueella. Pienimmän 

koskelolinnun, uivelon, levinneisyyden pohjoisraja 

yltää Inarin Lapissa Kaamasjoen vesistöalueelle, 

missä sitä tavataan pesivänä. Kevojärvellä 

laji pesii joinakin vuosina. Kevon luonnonpuistossa 

laji on tavattu vain muutaman kerran, mm. 

Vuogojávrilla. 

Rantasipi, koskikara, ruokokerttunen ja pajusirkku 

ovat jokivarsien tyyppilintuja. Ruokokerttunen 

viihtyy etenkin suoalueiden halki virtaavien 

pikkupurojen pajutiheiköissä, jopa tunturiylängön 

palsasoilla. Koskikara vaatii viihtyäkseen voimakkaasti 

virtaavia vesiä, nivoja tai koskia, joissa se 

pyydystää ravintoaan vesiperhosten ja koskikorentojen 

toukkia sekä kotiloita. Pesä, joka on rakennettu 

vesisammalesta, on yleensä veden partaalla 

kallioseinämän raossa tai syvennyksessä. 

Paistunturin erämaa-alueen pohjoisosissa tavataan 

yleisesti punajalkavikloa. Lajin säännöllinen 

levinneisyys ulottuu pohjoisesta Jäämeren 

rannikolta erämaa-alueen keskiosiin. Paistunturin 

alueella lajia ei ole juurikaan tavattu Erttetvárrin 

eteläpuolella. 

Lapintiira on Paistunturi–Kevo-alueella melko 

harvalukuinen pesimälintu. Se pesii yleensä 

yksittäisparein suoalueiden järvillä ja lammilla. 

Lapintiiroja tavataan kevät- ja syysmuutolla 

runsaasti, mm. Vuogojávrilla ja Luomusjärvillä. 

Kalalokki on harvalukuinen pesimälintu suurimmassa 

osassa aluetta. Harmaalokki ja merilokki 

ovat Jäämeren läheisyydestä johtuen säännöllisiä 

vierailijoita. Merilokilla on Pohjois-Lapissa pieni 

pesimäkanta Vätsärin ja Kaldoaivin erämaassa 

sekä Inarijärvellä.

6.3 Kalat 

Markku Seppänen 

Paistunturi–Kevo-alueen kalalajistolle on luonteenomaista 

lohensukuisten kalalajien runsaus ja 

monimuotoisuus sekä särkikalojen puuttuminen 

mutua lukuun ottamatta. Lajistossa on sekä Manner-Euroopan 

makeanveden lajeja että Pohjoisessa 

Jäämeressä vaelluksella käyviä kaloja. Alueella 

tavataan 12 luontaista eli lisääntyvää kalalajia. 

Laajimmin levinneitä ja runsaslukuisimpia ovat 

lohi, taimen, rautu eli nieriä, harjus, siika ja made. 

Näiden lisäksi luontaiseen kalastoon kuuluvat 

hauki ja ahven sekä edellä mainitun mudun lisäksi 

piikkikaloihin kuuluvat kolmi- ja kymmenpiikki. 

Kivisimppu on uusi tulokas, jonka leviämistä 

ei näytä estävän mikään. Se löydettiin ensimmäisen 

kerran vuonna 1979 Utsjoen pääuomasta 

Keneskoskesta. Sen jälkeen kala on levittäytynyt 

yhä laajemmalle. Viime vuosina kivisimppua on 

tavattu Kevojoessa ja se näyttää saavan jalansijan 

myös Tenojoessa. Kevojokea myöten simppu leviää 

myös erämaahan. Tenosta sillä on lukemattomia 

puroja ja jokia levitä koko vesistöön. 

Siitä, miten kivisimppu tuli Tenon vesistöön, 

ei ole varmaa tietoa. Postiauton tai ”Eskelisen” 

kyydissä se ei ilman ulkopuolista apua ole voinut 

tulla. Viereisellä Paatsjoen vesistöalueella Inarissa 

kivisimppua ei tavata. Todennäköisin vaihtoehto 

on, että se pääsi vahingossa kalankuljetusten 

vesien vaihdon yhteydessä Utsjokeen. Pohjois- 

Norjaan kuljetettiin Suomesta lohenpoikasia ruokakalankasvatukseen 

1970–1980-luvuilla. Lohenpoikaset 

tuotiin Itämereen laskevissa vesistöissä 

olevista laitoksista, joiden kala-altaista on tavattu 

kivisimppuja ja niiden poikasia. Kalankuljettajat 

vaihtoivat vesiä etelästä Utsjoelle tullessaan maantien 

vierellä virtaavan Utsjoen Keneskosken äärellä. 

Samalta alueelta löytyivät ensimmäiset merkit 

kivisimpusta kalatutkimusten yhteydessä. 

6.3.1 Lohi 

Itseoikeutettu kuningaskala on tietysti lohi. Teno 

ja siihen etelästä laskeva Inarijoki ruokkivat useita 

sivujokia, jonne pienemmät lohet, 1–3 kiloiset titit 

nousevat. Utsjoen pääuomaan laskevat Kevojoki, 

Čársejohka ja Cuoggájoki ulottavat haaransa kauas 

erämaahan ja mahdollistavat lemmenkipeiden 

lohien nousun tuntureiden syleilyyn. Tenojokeen 

laskevat erämaan purot ja joet ovat usein liian 

jyrkkiä, jotta lohi voisi kavuta niihin. Syynä on 

joko veden vähyys tai suoranainen putous, joka 

pysäyttää kalan kulun. Esimerkiksi käy Outakoskella 

sijaitseva Akujoki, jossa kala ei kykene 

nousemaan ylävirtaan tunturin törmältä putoavaa 

köngästä sen jyrkkyyden vuoksi. Kuoppilasjoki ja 

sen sivujoki Birkejoki ovat sitä vastoin kalalle kulkukelpoisia 

ja niinpä lohensuku sinnittelee tunturikoivun 

metsänrajan yläpuolelle 500 metristen 

Orošoaivin ja Rohtoaivin juurelle saakka. 

Tenon lohi on tuhansien vuosien aikana vesistöön 

sopeutunut monimuotoinen laji. Lohi 

on aina taannut paikalliselle saamelaisväestölle 

elämisen perusturvan. Teno- ja Utsjokilaaksojen 

pysyvä asutus on lohen ansiota. Sopeutumisesta 

ja monimuotoisuudesta kertoo se, että jokaisella 

sivujoella on oma lohikantansa, joka voidaan 

erottaa. Eri sivujokien lohien ulkonäkö voi olla 

samanlainen, mutta niiden geneettinen perimä 

vaihtelee. 

Jäämeren lohen levinneisyysalueeseen kuuluvat 

Pohjois-Atlantti ja Vienanmeri. Itään päin 

mentäessä levinneisyysalueen rajana on Karajoki 

yli 1 500 km päässä Tenojoen suusta. Itämeren 

lohi elää erillään Pohjois-Atlantin lohikannoista, 

sillä Itämereen laskevien vesistöjen lohet eivät 

vaella Tanskan salmien läpi. Lohi on tyypillinen 

vaelluskala. Se syntyy joessa, kasvaa täysikasvuiseksi 

meressä ja palaa lisääntymään syntymäjokeensa. 

Lohen kutu tapahtuu syys-lokakuun vaihteessa 

sorapohjaisilla koskialueilla. Lohi on reviirikala 

ja niinpä uroskalat, kojamot, valtaavat oman 

reviirialueen. Naaraskalat pysyttelevät muualla ja 

ovat hyvin varovaisia liikkuessaan ennen kutua. 

Urokset sen sijaan ovat hyvinkin aggressiivisia 

ja puolustavat omaa aluettaan vaikka henkensä 

uhalla. Kututapahtumassa yksi uros hedelmöittää 

yhden naaraan, mutta suvunjatkamisen turvaamiseksi 

luonto on järjestänyt myös turvatoimia. 

Osalla lohista ei jostain syystä ole vaellusviettiä, 

vaan ne viettävät koko ikänsä syntymäalueillaan 

eli ovat ns. ”peräkamarin” poikia. Niiden koko 

ei kasva iän myötä vaaksanmittaa suuremmaksi, 

mutta siitä huolimatta ne ovat valmiita suvunjatkamispuuhiin. 

Ison kymppikiloisen kojamon 

puolustaessa reviiriään ja suojellessa naarastaan 

pienemmät sulhaspojat kärkkyvät koko ajan 

vierellä. Itse kututapahtumaan pikkukojamot 

osallistuvat hanakasti ja tilaisuuden tullessa ne 

osallistuvat myös hedelmöitykseen. Luonnonva- 

77

linnan kautta on muotoutunut turvajärjestelmä, 

joka turvaa mädin hedelmöittämisen ja suvun 

jatkumisen. 

Hedelmöitetty mäti peittyy kututapahtuman 

aikana irrotettuun soraan. Soran sisällä mätijyvät 

saavat happea läpi virtaavan veden kautta. Mäti 

talvehtii ja poikaset kuoriutuvat seuraavana keväänä. 

Kuoriutumisen jälkeen poikaset hakeutuvat 

sellaiseen ympäristöön, missä niille on sopivaa 

suojasoraikkoa tai kivikkoa. Jokaisella poikasella 

on oma reviirialue, jonne muilla ei ole asiaa. 

Tietyllä koski- tai virta-alueella ei siten voi olla 

rajattomasti lohenpoikasia. 

Lohenpoikanen kasvaa hitaasti. Se viettää jokiympäristössä 

keskimäärin neljä poikasvuotta. 

Koon kasvaessa lohenpoikaset hakevat uusia ja 

sopivampia elinympäristöjä sivupurojen kivikoista 

ja louhikoista. Lohenpoikasen ravinto koostuu 

pieneliöistä, vesiperhosista, vedessä olevista pohjaeläimistä 

ja hyönteisistä, joita tuntureilta virtaavat 

sivujoet ja purot kasvattavat. 

Lohenpoikasen vaellus mereen alkaa sen saavutettua 

17 senttimetrin pituuden. Painoa on silloin 

kertynyt 30 grammaa. Kirjava poikasväritys 

muuttuu hopeanhohtoiseksi ja elimistö valmistautuu 

pitkälle merimatkalle. Vaelluspoikaset eli 

smoltit vaeltavat mereen kesän alussa. Mereen 

vaelluksen yhteydessä niitä vaanii monia vaaroja. 

Petokalat, kuten hauki ja made verottavat innokkaasti 

alas vaeltavia nuorukaisia. Ne ovat helppoja 

saaliskohteita myös lokeille ja kalaa syöville 

vesilinnuille. Smolteille kelpaavat puolestaan kaikenlaiset 

vesihyönteiset, jotka kuoriutuvat siihen 

aikaan kilvalla. Perhoa tai lippaa heittelevä kalamies 

ei voi olla huomaamatta tätä massavaellusta, 

sillä perhossa tai muussa vieheessä on jatkuvasti 

kiinni kirkas lohenpoikanen. 

Mereen päästyään smoltin elimistö on täysin 

sopeutunut meriympäristöön. Karun ja vähäravinteisen 

jokiympäristön jälkeen saavutaan ruokapöydän 

ääreen. Meressä nuori lohi syö aluksi 

pieneliöitä, mutta koon kasvaessa ravintokohteeksi 

vaihtuvat rasvaiset kalat. 

Vaellukset jatkuvat yhä kauemmaksi Jäämerelle. 

Pääosa usean merivuoden lohista kasvaa 

Färsaarten pohjoispuoleisella merialueella ja pieni 

osa aina Grönlannin itärannikolla asti. Lohi viettää 

meressä 1–5 vuotta. Merikasvu on nopeaa, 

sillä vuodessa lohet kasvavat 1–2 kilon painoisiksi 

pikkulohiksi eli ”tiddeiksi”. Kahden merivuoden 

kalat eli lohijalat (luossajuolgi) ovat saavuttaneet 

78 

3–7 kilon painon. Kymmenen kilon painoiset ja 

metrin mittaiset oikeat lohet (luossa) ovat viettäneet 

kolmesta neljään vuotta meressä. Suurimmat 

yksilöt painavat yli 20 kiloa ja isoimmat, hyvin 

harvat yksilöt painavat noin 30 kiloa. Sekä pienet 

että suuret lohet ovat jokeen saapuessaan kutukypsiä 

kaloja. 

Parvissa tehtävä kutuvaellus suuntautuu 

mereltä ensin rannikon tuntumaan. Sieltä lohet 

vaeltavat kohti syntysijojaan tutun joen hajun 

perusteella. Joku yksilö voi kuitenkin harhautua 

myös vieraaseen lohijokeen ja lisätä sillä tavalla 

sen geneettistä kantaa. Isoimmat kalat jäävät suurimpien 

virtojen, kuten Tenon ja Utsjoen pääuomaan, 

mutta lohijalat ja tiddit nousevat ylös myös 

pienempiä sivujokia. Vaellus voi päättyä kotisuvantoon 

kutua odottamaan. 

Lohiloinen, uhka, jota ei voi vähätellä 

Kalatautien leviämisestä on tullut viime vuosikymmeninä 

kalanistutusten ja kalastuksessa tapahtuneiden 

muutosten vuoksi varteenotettava 

vaara Tenon lohikannoille. Uhan aiheuttaa Gyrodactylus 

salaris -niminen, noin puolen millimetrin 

mittainen lohen iholla ja evillä elävä loinen, jota 

ei voi havaita paljain silmin. Loinen kykenee elämään 

ja lisääntymään myös kirjolohen pinnalla, 

ja voi lyhytaikaisesti elää myös monien muiden 

kalojen pinnalla. Loista tavataan luontaisesti Itämereen 

laskevissa vesistöissä. Loinen on yleinen 

Tornionjoen vesistön lohenpoikasilla, joille loisen 

ei ole todettu aiheuttavan näkyvää vahinkoa 

tai kuolleisuutta. Loisen kulkeutuminen Norjaan 

1970-luvulla on sen sijaan aiheuttanut suurta lohen 

jokipoikasten kuolleisuutta ja romahduttanut 

lohikannat lähes 40 joessa. Tuhon syynä pidetään 

sitä, että Atlanttiin laskevien jokien lohikannoilla 

ei ole vastustuskykyä loisen liiallista lisääntymistä 

vastaan. Sama on todettu myös Venäjän puolella. 

Lohiloinen kiinnittyy koukuillaan kalan evien 

ja ihon pintaan. Madon vapaa osa etsii kiinnittymispaikkansa 

ympäriltä soluja ja limaa ravinnokseen. 

Loiset voivat myös liikkua kalan pintaa 

pitkin kuten mittarimadot. Sekä loisen kiinnittyminen 

että ravinnonotto häiritsevät kalan ihon 

ja kidusten normaalia toimintaa. Lievä tartunta 

ei juuri haittaa kalaa, mutta voimakkaassa tartunnassa 

mekaaninen ärsytys lisää liman eritystä ja 

rikkoutunut iho altistuu tulehduksille ja sienitar-

tunnoille. Loinen synnyttää eläviä poikasia. Suotuisissa 

olosuhteissa sen lisääntyminen on erittäin 

nopeaa. Loinen ei tartu ihmisiin tai kotieläimiin. 

Vastuuntuntoiset kalastajat ja muut vesillä liikkujat 

voivat estää loisen leviämisen helposti. Kalastusvälineiden 

pitää olla kuivia tai ne pitää desinfioida. 

Kaloja ei saa siirtää vesistöistä toiseen. 

Niitä ei saa myöskään perata eri vesistössä kuin 

mistä ne pyydetty tai hankittu eikä perkuujätteitä 

saa heittää eri vesistöön kuin mistä perattava kala 

on pyydetty tai hankittu. Sekä elävien että kuolleiden 

syöttikalojen käyttö on kielletty, jos ne on 

tuotu toisesta vesistöstä. Veneiden ja vastaavien, 

asuntoautojen ja vesilentokoneiden mukana ei saa 

siirtää tai laskea veteen vieraan vesistön vettä. 

6.3.2 Taimen 

Taimen, jos mikä, on monimuotoinen kala. Sillä 

on mm. pienissä puroissa eläviä paikallisia muotoja 

ja Jäämerellä asti syönnösvaelluksella käyviä 

muotoja. Korkealla tunturipurossa syntynyt taimenen 

poikanen voi jäädä kotivirtaan tai lähteä 

avarammille vesille, siis alavirtaan. Vaellusvietti 

voi vallata taimenen poikaset jo 4–6 vuoden 

ikäisenä. Osa vaeltavista kaloista jää jokijärvien 

laajentumiin, esimerkiksi Kevojoen rotkojärviin. 

Osa jatkaa ravinnon vähäisyyden tai muun syyn 

seurauksena pitemmälle. Tämä on osa koko luomakunnan 

levittäytymis- ja eloonjäämisoppia. 

Monenlaisiin olosuhteisiin sopeutunut laji selviää 

paremmin erilaisista muutoksista. Kauas kotipurosta 

lähtenyt taimenen poikanen kokee erilaisia 

ympäristöjä uutta etsiessään. 

Nuoret taimenet voivat vaeltaa jopa kauas 

Jäämereen sukulaistensa lohenpoikasten tapaan. 

Kaukovaelluksen päätepysäkkejä ovat Tenovuono 

ja läheinen merialue. Siellä riittää tunturivesien 

niukkaan ravintoon verrattuna yllin kyllin syötävää. 

Meri on aina sula ja se tuottaa ravintoa erikokoisille 

kaloille. Taimenellekin kertyy merellisessä 

ympäristössä kokoa nopeammin kuin makeassa 

vedessä. Loheen verrattuna taimen jää kuitenkin 

huimasti pienemmäksi. Taimen ei kuitenkaan 

välttämättä viihdy kovin kauan ruokapöydän 

ääressä. Suvunjatkaminen ja halu päästä takaisin 

kotiseudulle ovat ylitsepääsemättömiä. 

Taimenten vaellus takaisin kohti ylämaita alkaa 

joko heti jäiden lähdön jälkeen tai elokuussa, 

jolloin illat hämärtyvät, ja jatkuu kohti syntymäsijoja 

aina Paistunturilla oleville jokilatvoille saakka. 

Syksyllä meritaimenta tavataan runsaammin kalastuskauden 

jälkeen. Erämaahan nousevat meritaimenet 

ovat siten ihmisen pyynniltä turvassa. 

Tunturijärvissä ja jokilaajentumissa esiintyy 

järvitaimenta, joka voi kasvaa hyvissä ravintoolosuhteissa 

usean kilon painoiseksi. Tavallisin 

saaliskoko jää kuitenkin alle yhden kilon. 

Koko alueella esiintyy vesistöjen latvavesissä 

purotaimenta (tammukka), joka on sopeutunut 

elämään kaikista niukimmissa olosuhteissa. Tammukka 

voi saavuttaa sukukypsyyden tunturipurossa 

alle vaaksan mittaisena. 

Taimen on eri muotoineen merkittävä jokilaajentumien 

ja tunturijärvien saaliskala. Sen 

monimuotoisuus ja sopeutumiskyky osoittavat, 

miten laji on vuosituhansien kuluessa kussakin 

vesistössä kehittynyt. Sama koskee myös lohta. 

6.3.3 Harjus 

Harjusta esiintyy sekä järvi- että jokimuotona. 

Se on erittäin yleinen kalalaji Kevojoessa sekä 

Cuoggájoessa ja sen järvilaajentumissa. Kevon 

luonnonpuiston itäreunalla sijaitsevissa Vuogojärvissä 

harjusta esiintyy enemmän kuin muita 

kaloja. Isompi Vuogojärvi on matala ja pehmytpohjainen 

ja soveltuu siten erinomaisesti tälle 

purje-eväiselle kalalle. Harjus on sopeutunut 

hyvin erilaisiin olosuhteisiin eikä muodosta varsinaisia 

kääpiökantoja kuten siika, taimen tai rautu. 

Harjuksen kutu tapahtuu kivikkorannoilla tai 

virtaavassa vedessä keväällä jäiden lähdön aikaan 

eli viikko-pari ennen juhannusta. Kutualustaksi 

kelpaa kivi- tai sorapohja. 

6.3.4 Siika 

Ihmiset ovat levittäneet Paistunturin erämaa-alueen 

kaloista eniten siikaa. Se johtuu siitä, että siika 

on pohjoisen asukkaille tärkeä kotitarve- ja myyntikala. 

Kalanpoikasten saatavuus parani 1960-luvulla, 

kun kalanviljely yleistyi, ja siikaa haluttiinkin 

istuttaa lähes joka järveen. Paistunturinkin alueelle 

levitettiin vieraan vesistön kaloja yli kymmeneen 

järveen. Valitettavasti istuttajat eivät tienneet, että 

siian levitys voi tuhota alkuperäisiä kalalajeja. 

Kalatautien leviämisen estämiseksi kalanpoikasten 

tuonti Tenon vesistön alueelle kiellettiin 

vuonna 1986, mutta yli pari vuosikymmentä jatkunut 

kalojen istutus on jättänyt pysyvät jäljet. 

Istutustoiminta on ollut osaksi suunnittelema- 

79

tonta, mikä on johtanut alkuperäisten kalalajien 

vähenemiseen tai jopa häviämiseen. Istutettu siika 

on vallannut esimerkiksi Luomusjärvet, joiden alkuperäinen 

kalasto koostui raudusta ja mateesta. 

Siika ja rautu eivät luontaisesti viihdy samassa 

järvessä. Niiden välinen ravintokilpailu on kovaa 

ja rautu on aina jäämässä alakynteen. Yhteiselo 

voi sujua ainoastaan riittävän suurissa ja syvissä 

järvissä. Siika on vallannut Luomusjärvissä kaikki 

toisiinsa yhteydessä olevat järvet ja lisääntyy siellä 

loistavasti. Samaan aikaan kalastus on vähentynyt, 

ja niinpä siian koko on pienentynyt ja laatu 

huonontunut. Myös rautujen koko ja kunto on 

huonontunut merkittävästi. Niitä vaivaavat taudit 

ja nälkä. Akujärven ja Kaamasmukan Rautujärven 

alkuperäiset rautukannat hävisivät siikaistutusten 

vuoksi kokonaan. Stuorra Balddotjávrissa siika 

kilpailee yhdessä ahvenen ja taimenen kanssa. 

Siikaa esiintyy alueella toki luontaisestikin 

mm. Kevo- ja Cuoggájoen jokijärvissä. Siika on 

taimenen tapaan muodostanut useita eri kantoja, 

jotka voivat elää rinnakkain samassa järvessä. 

Saamenkielessä näitä eri siikamuotoja ovat rääpys, 

reeska, musta siika ja iso siika. 

6.3.5 Rautu 

Ehkäpä kaikkein komeimpina lohikaloina pidetään 

nieriäkaloja, eikä ihmekään. Jos on päässyt 

näkemään keväisellä hangella punavatsaisen vihertäväselkäisen 

ja hopealle säkenöivän kalan 

pilkkiongen pettämänä, voi takuuvarmasti olla 

samaa mieltä. Silloin tekee ehkä mieli päästää 

tämä silmiä hivelevän kaunis kala takasin Ahdin 

valtakuntaan. Rautujen väri vaihtelee vesistön 

mukaan. Nuoret yksilöt ovat usein hopeisia ja 

niiltä puuttuu vatsan punainen väri. Syvissä rotkojärvissä 

ja pienissä sivupuroissa kääpiöraudut voivat 

olla tummaväritteisiä. Rautu on helppo erottaa 

taimenesta. Sen vatsaevien reunat ovat valkoiset ja 

kylkiä täplittävät vaaleat pisteet. Taimenella pilkut 

ovat mustia tai punaisia. 

Rautu on karujen vesien kasvatti. Rakkaalla 

lapsella on useita eri nimiä: Skandinavian saamelaisalueella 

puhutaan pelkästään raudusta 

(ravdu). Sana ravdu tarkoittaa punaista. Ruotsin 

ja norjan kielen röding ja röy ovat samaa perua. 

Kalaa nimitetään myös isonieriäksi (storröding), 

pikkunieriäksi, tunturinieriäksi (fjällröding) tai 

merirauduksi. Inarijärvessä nieriät jaetaan nimen 

80 

perusteella pohjarautuun (isonieriä) ja paltsarautuun 

(pikkunieriä). 

Suomessa raudun levinneisyys painottuu Ylä- 

Lappiin. Vuoksen vesistössä on ns. Saimaan nieriää, 

jota pidetään relikti- eli jäännelajina. Paistunturissa 

kuten muuallakin raudun kotisijoja ovat 

vesistöjen latvavedet. 

Raudusta tavataan useita eri muotoja. Tavallisesti 

se esiintyy vesistöjen yläjärvissä paljakkaalueella. 

Rautu onkin sopeutunut kaloistamme 

parhaiten karuihin ja kylmiin olosuhteisiin, joissa 

ravinnosta on jatkuvasti pulaa. Hengissä pysyäkseen 

sen on pystyttävä käyttämään monipuolista 

ravintoa isommista pohjahyönteisistä mikroskooppisen 

pieniin planktonäyriäisiin. Niukassa 

ruokapöydässä osa kaloista kasvaa muita paremmin 

ja siirtyy käyttämään ravinnokseen muita kaloja, 

jos niitä on vesistössä. Myös omat lajitoverit 

tulevat kysymykseen, kun petokalaksi muuttunut 

rautu hakee sopivaa kalaravintoa. 

Rautukanta voi helposti kääpiöityä karuissa 

olosuhteissa, joissa on riittävästi sopivia kutupaikkoja 

eikä poikasilla ole vihollisia. Kuoppilasjärvi 

on oiva esimerkki siitä, miten kalakannan voi 

käydä syvässä rotkojärvessä. Järven kansoittavat 

vaaksanmittaiset raudut ja taimenet. Kääpiörautukantoja 

esiintyy myös ylänköjen latvapuroissa. 

Matalissa tunturijärvissä yksilökoko voi olla 

suuri, mutta yksilöiden määrä vähäinen. Yksilökoko 

ei ole riippuvainen geneettisestä perimästä, 

vaan kääpiöitynyt rautu voi hyvissä ravinto-olosuhteissa 

lisätä painoaan moninkertaiseksi. 

Tenojoessa ja sen jokilaajentumissa tavataan 

hyvin harvinaisena merirautua. Jokilaajentumiin 

on istutettu Inarijärven isonieriää, joka on saavuttanut 

Pulmankijärvessä ja Utsjoen järvilaajentumissa 

usean kilon saaliskoon. 

Paistunturin siikaistutuksin pilattuja rautuvesiä 

on elvytetty yli kymmenen vuoden ajan. Luomusjärven 

Pyhäjärvessä on tehty hoitopyyntejä, 

joiden ansiosta raudun elinmahdollisuudet ovat 

parantuneet. Akujärveen on siirtoistutettu uusi 

rautukanta. Aika näyttää tuleeko siitä luontaisesti 

lisääntyvä. Kuoppilasjärven alueella on elvytetty 

läheisiä tunturijärviä, joiden kalakannat ovat olleet 

usein tuhon partaalla vielä tänä päivänäkin piittaamattomien 

ryöstökalastajien toimesta. Lähes 

kaikki rautuvedet on nykyään rauhoitettu verkkokalastukselta 

ja tavoitteena on turvata paitsi kalakanta 

myös virkistyskalastusmahdollisuudet.

6.3.6 Hauki 

Harvoin tulee ajatelleeksi, että hauki kuuluu 

olennaisena osana myös tunturialueen kalastoon. 

Saamelaiset eivät ole arvostaneet sitä kovinkaan 

korkealle saaliskalana, ja haukea kutsutaankin paikallisesti 

”koiran kalaksi”. 

Hauki on hyvin sopeutuvainen laji, jonka levinneisyyttä 

rajoittaa kutualueiden vähäisyys. Mitä 

korkeammalle tunturivesiin kavutaan, sitä vähemmän 

siellä esiintyy vesikasvillisuutta. Hauki, kuten 

muutkin kevätkutuiset kalat tarvitsevat kutupuuhiinsa 

vesikasveja, joihin mäti tarttuu. Vesikasvit 

ovat myös elintärkeitä kuoriutuvien poikasten 

suojana. Hauen tyypillisimpiä elinympäristöjä 

ovat matalat, jängän ympäröimät pehmytpohjaiset 

järvet. Paistunturi–Kevo-alueella hauen tapaa 

varmimmin Piesjärvestä ja Sávzajávrista. Myös 

jokivesistöt, jotka ovat matalia ja joissa esiintyy 

vesikasvillisuutta, ovat todennäköisiä hauen lymypaikkoja. 

Hauki voi olla myös järven ainoa kalalaji. Tällöin 

kalojen koko jää pieneksi, noin puolen kilon 

tietämiin. Niiden ruoka koostuu veden pieneliöistä. 

Isompia haukia ei välttämättä ole ollenkaan, 

sillä kalat ovat usein peräisin samasta kudusta ja 

ne ovat siten samanikäisiä ja kokoisia. Tietysti joku 

hauki voi välillä päästä kokonsa puolesta muita 

isommaksi, silloin lajitoverit ovat vaarassa joutua 

pois muonavahvuudesta. 

6.3.7 Ahven 

Ahvenen, kuten hauenkin, levinneisyyttä rajoittaa 

sopivien kutupaikkojen vähäisyys. Sen tapaa harvakseltaan 

joki- ja purovesien lahdelmista. Alueen 

merkittävin ahvenjärvi on Stuorra Bálddotjávri. 

Istutusperäinen siika vähentää ahvenen menestymismahdollisuutta. 

Viime vuosina ahvenkanta 

näyttää kuitenkin kasvaneen Ylä-Lapissa. 

Ahven on jäänyt ainoaksi kalalajiksi muutamiin 

Kevon suppajärviin. 

Saamenkieliset paikannimet kertovat usein 

suoraan järven pääasiallisen kalalajin. Kevon 

luonnonpuiston pohjoisnurkassa lähellä Kevojokisuuta 

sijaitsee saamenkielinen Vuoskkojávri 

eli Ahvenjärvi. 

6.3.8 Made 

Made on monentyyppisten vesien laji. Rautujärvissä 

se toimii usein rautukannan harventajana. 

Hyvissä rautujärvissä on myös kookkaita mateita, 

jotka syödessään sopivasti raudun poikasia turvaavat 

sen, että rautukanta ei pääse kasvamaan 

liian isoksi. Made on talvella aktiivinen ja sille kelpaa 

ravinnoksi lähes kaikki mikä suuhun sopii. 

Madetta ei ole arvostettu ylimmäisessä Lapissa 

ruoka- tai saaliskalana. Monen innokkaan raudun 

pilkkijän ilo muuttuu usein pettymykseen, 

kun pilkkiin on iskenyt raudun sijaan nälkäinen 

made. 

6.3.9 Muut kalalajit 

Piikkikaloihin kuuluvia kolmi- ja kymmenpiikkejä 

tavataan koko Paistunturi–Kevo-alueelta. Kummatkin 

ovat petokalojen haluttua ravintoa. Kolmipiikkiä 

tavataan eniten jokivesistöissä. Kymmenpiikki 

on harvalukuisempi ja sitä tavataan 

tunturijärvissä. 

Paistunturin vesistöjen ainoa särkikaloihin 

kuuluva kala on mutu. Se liikkuu pikkuparvissa 

ja on jokseenkin tavallinen sekä järvissä että jokivesistöissä. 

Mudun, kuten piikkikalojenkin, koko 

jää normaalisti alle kymmeneen senttiin. 

81

Lähteet 

Finnilä, C. 1917: Långs Utsjoki och Kevojoki 

dalfören. – Terra 29: 73–90. 

Frantzen, B., Dransfeld, H. & Hunsdal, O. 1991: 

Fugleatlas for Finnmark. – Trykkforum AS, 

Vadsö. 226 s. 

Haartman, L. von, Hildén, O., Linkola, P., 

Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1971: Pohjolan 

linnut värikuvin 11. – Otava, Helsinki. S. 

865–984. 

Halkka, A. 1993: Tunturikiuru on häviämässä 

Suomesta – Suomen Luonto 1993: 10. 

Hildén, O. 1967: Lapin pesimälinnusto tutkimuskohteena. 

– Luonnon Tutkija 71(5): 

152–162. 

— 1969: Über Vorkommen und Brutbiologie 

des Birkenzeisigs (Carduelis flammea) in 

Finnisch-Lappland im Sommer 1968. – Ornis 

Fennica 46(3): 93–112. 

— 1987: Tunturikiuru katoamassa Suomesta. 

– Lintumies 22(2): 51–59. 

Hogstad, O. 1975: Structure of small passerine 

communities in subalpine birch forests in 

Fennoscandia. – Teoksessa: Wielgolaski, F. E. 

(toim.): Ecological Studies 17. Fennoscandian 

Tundra Ecosystems, Part 2, New York. S. 

94–104. 

Hytönen, R. 1989: Tunturipöllön joukkopesintä 

1987–88. – Ukuli 20: 8–11. 

Hyytiä, K., Kellomäki, E. & Koistinen, J. 1983: 

Suomen lintuatlas. – SLY:n Lintutieto, 


Järvinen, A. & Rajasärkkä, A. 1992: Population 

fluctuations in two northern land bird communities: 

effects of habitat, migration strategy 

and nestsite. – Ornis Fennica 69(4): 

173–183. 

82 

Kallio, P. & Lehtonen, J. 1973: Birch forest damage 

caused by Oporinia autumnata (Bkl) in 

1965–1966 in Utsjoki, N-Finland. – Reports 


55–69. 

Karhu, H. & Osmonen, O. 2000: Inarin Lapin 

linnut. Faunistisia lintutietoja Inarin Lapista, 

erityisesti vuosilta 1985–1999. – Kokko 15: 

3–126. 

Klinga, J. 1998: Ylä-Lapin kaakkurikannan (Gavia 

stellata) nykytilanne. – Moniste, Metsähallitus, 

Ivalo. 12 s. 

Laine, H. 1962: Punakuirin (Limosa lapponica) 

esiintymisestä Suomen Lapissa. – Ornis 

Fennica 39(4): 121–131. 

— 1964: Notes on some southern bird species 

found in the vicinity of Kevo in Utsjoki, 

Finnish Lapland. – Reports from the Kevo 


— 1966: On some influences of the Atlantic 

and the Arctic Ocean upon the bird fauna 

of Utsjoki, Finnish Lapland. – Reports from 

the Kevo Subarctic Research Station 3: 236– 

258. 

Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, 

E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. & 

Virolainen, E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet 

FINIBA. – BirdLife Suomen julkaisuja 

Nro 4. 142 s. 

Lähdesmäki, P. & Rautiokoski, P. 1968: 

Kvantitatiivisia lintuhavaintoja Paistunturien 

maastosta Utsjoelta (InL.) kesällä 1967. – 

Luonnon Tutkija 72(1–2): 54–55. 

Merikallio, E. 1958: Finnish Birds. Their distribution 

and numbers. – Fauna Fennica 5: 

1–181. 

Mustakallio, P. 1964: Huomioita pohjoisimman 

Lapin linnustosta. – Luonnon Tutkija 68(1): 

29–33.

Osmonen, O. 2002: Kaldoaivin ja Vätsärin erämaa-alueiden 

linnusto. – Metsähallituksen 

luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 139. 102 s. 

— , Iso-Iivari, L. & Sihvo, J. 2005: Paistunturi– 

Kevo-alueen linnusto. – Käsikirjoitus, 

Metsähallitus, Ivalo. 100 s. 

Paasivirta, O. 1997: Karigasniemen lintuasema 

1967–1969. – Moniste, Lapin tutkimusasema 

Kevo, Utsjoki. 436 s. 

Poikolainen, J., Rätti, O. & Helle, P. 1999: Kiiruna 

– kivirakkaan sopeutunut. – Kokko 14: 4–7. 

Rassi, P., Alanen, A., Kemppainen, E., Vickholm, 

M. & Väisänen. R. (toim.) 1986: Uhanalaisten 

eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö 

I–III. – Komiteanmietintö 1985: 43, 

Ympäristöministeriö, Helsinki. 111 s. + 466 

s. + 431 s. 

Rassi, P., Kaipiainen, H., Mannerkoski, I. 

& Ståhls, G. (toim.) 1992: Uhanalaisten 

eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan 

mietintö. – Komiteanmietintö 1991:30, 

Ympäristöministeriö, Helsinki. 328 s. 

— , Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, 

I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 

2000. – Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 


Sihvo, J. 2002: Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen ja 

Urho Kekkosen kansallispuiston luontokartoitus. 



Sarja A 137. 175 s. 

Silvola, T. 1955: Lintuhavaintoja Utsjoelta (InL.) 

– Luonnon Tutkija 59(5): 151–152. 

— 1956: Lintuhavaintoja Kevojoelta (InL.) 

– Luonnon Tutkija 60(5): 154. 

— 1966a: Quantitative observations on the bird 

fauna in the fjeld area of Paistunturit (InL.) 

in summer 1960 and 1964. – Ornis Fennica 

43(2): 60–70. 

— 1966b: Quantitative observations on the avifauna 

of the Kevojoki river valley. – Reports 


261–273. 

— 1967a: Tunturimittarin joukkoesiintymisen 

vaikutuksesta linnustoon Utsjoella 1964– 

1966. – Ornis Fennica 44(3): 65–67. 

— 1967b: Kevojokilaakson metsien linnustosta 

vv. 1955–1964. – Lisensiaattitutkielma, Turun 

yliopiston biologian laitoksen arkisto, Turku. 

126 s. 

Tenovuo, R. 1955: Havaintoja Inarin ja 

Enontekiön Lapin linnustosta kesinä 1938 ja 

1954. – Ornis Fennica 32(2): 40–59. 

Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 

1998: Muuttuva pesimälinnusto. – Otava, 


Ylä-Lapin biotooppikuviotiedot 2001: Ylä-Lapin 

luonnonhoitoalueen ja Urho Kekkosen kansallispuiston 

luontokartoitus. – Metsähallituksen 

Luoti-tietokanta, Vantaa. 

83

7 Luonnontilaisuus 

7.1 Alueen luonnonsuojelullinen 

merkitys 

Elina Stolt 

Euroopan yhteisöjen neuvoston päätöksellä on 

vuodesta 1992 lähtien kehitetty yhtenäistä eurooppalaista 

ekologista verkostoa. Tämän Natura 

2000 -verkoston tavoitteena on taata eurooppalaisen 

luonnon monimuotoisuuden säilyminen 

(Ympäristöministeriö 1999). 

Natura 2000 -verkosto koostuu yhteisön tärkeinä 

pitämistä alueista, joilla on luontodirektiivin 

liitteessä 1 lueteltuja luontotyyppejä ja liitteessä 

2 lueteltujen lajien elinympäristöjä. Näitä alueita 

sanotaan SCI-alueiksi. Luontodirektiivin perusteella 

ehdotettujen alueiden lisäksi Natura 2000 

-verkostoon on ilmoitettu lintudirektiivin säännösten 

mukaisesti luokiteltuja linnustonsuojelualueita, 

joita nimitetään SPA-alueiksi. 


kuuluvat Natura 2000 -suojelualueverkoston 

alpiiniseen vyöhykkeeseen. Suomen 

valtioneuvosto ehdotti päätöksellään 20.8.1998 

Euroopan Union komissiolle alueita liitettäväksi 

Natura 2000 -suojelualueverkostoon luontodirektiivin 

perusteella. Euroopan komissio hyväksyi 

alueet lopullisesti EU:n suojelualueverkostoon 

22.12.2003. 

7.1.1 Paistunturin erämaa-alue 

Paistunturin erämaa-alueen jakaa kahtia Suomen 

suurin luonnonpuisto, Kevo. Erämaa-alueen vieressä 

on muutama pienempi soidensuojelualue. 

Yhdessä nämä kaikki muodostavat noin 236 000 

hehtaarin tiettömän kokonaisuuden. 

Paistunturin erämaa-alue on liitetty Natura 

2000 -verkostoon SCI-alueena sen sisältämien 

direktiivin (92/43/ETY) liitteiden 1 ja 2 määrittämien 

suojeltavien lajien ja luontotyyppien perusteella. 

Paistunturin erämaa (FI1302003) -niminen 

Natura 2000 -alue (159 770 ha) muodostuu Paistunturin 

erämaa-alueesta, Piessuon–Luomusjoen 

soidensuojelualueesta sekä Kiellajoen ja Luomusjärven 

harjualueista, jotka kuuluvat harjujensuojeluohjelmaan. 

Paistunturin erämaa -nimellä olevaa 

Natura-aluetta koskevassa tietolomakkeessa on 

84 

ilmoitettu 14 luontodirektiivin liitteen 1 mukaista 

luontotyyppiä (kts. luku 7.2). 

Tietolomakkeen mukaan alueella esiintyvät 

luontodirektiivin liitteen 2 eläinlajeista naali, ahma 

ja saukko. Luontodirektiivin liitteen 2 putkilokasveista 

alueelta tunnetaan lapinleinikki ja 

tundrasara. Luontodirektiivin lajit on rauhoitettu 

luonnonsuojelulain nojalla. Uhanalaisista lajeista, 

jotka eivät kuulu luontodirektiivin lajeihin, 

esiintyy mm. ruijanpahtahanhikkia. Paistunturin 

erämaan Natura-tietolomakkeessa on ilmoitettu 

alueella esiintyväksi 22 EU:n lintudirektiivin 

liitteeseen I kuuluvaa erityistä suojelua vaativaa 

lintulajia. Tarkempien inventointien ja selvitysten 

perusteella tiedot ovat täsmentyneet mm. lajien 

suhteen (kts. luku 6.2 Linnusto). 

7.1.2 Kevon luonnonpuisto 

Kevon luonnonpuiston perustamisen tarkoituksena 

oli Kevon kanjonin ja sitä ympäröivän herkän 

tunturiluonnon suojelu. Kevon luonnonpuisto 

kuuluu vanhan luonnonsuojelulain mukaisiin yleisiin 

suojelualueisiin, joille on niiden perustamislaeissa 

annettu luonnonpuisto -nimitys. Uuden 

luonnonsuojelulain siirtymäsäännöksistä johtuen 

rauhoitussäännökset ovat uuden luonnonsuojelulain 

13 §:n mukaisia, mutta poikkeukset niistä 

löytyvät puiston vanhasta, edelleen voimassa olevasta 

perustamisasetuksesta. 

Uuden luonnonsuojelulain mukaan luonnonpuistolla 

on oltava merkitystä luonnonmukaisen 

kehityksen turvaamiselle, tieteelliselle tutkimukselle 

tai opetukselle. Valtakunnallisina ja tavallisesti 

laajoina ja monipuolisina luonnonsuojelualueina 

luonnonpuistot muistuttavat kansallispuistoja. 

Niiden tehtävät painottuvat kuitenkin eri tavoin. 

Luonnonpuistoissa suojelu ja tutkimus ovat hallitsevia. 

Ympäristökasvatus- ja opetustehtäviä on 

vain muutamilla luonnonpuistoilla tiukan suojelun 

sallimissa rajoissa. Kevon luonnonpuistolla 

on lisäksi huomattava nähtävyys- ja retkeilymerkitys, 

joten se on eräänlainen kansallispuiston ja 

luonnonpuiston välimuoto. Liikkuminen luon-

nonpuistossa muualla kuin erikseen osoitetuilla 

poluilla tai alueilla pitää hakea Metsähallituksen 

lupa (Metsähallitus, luonnonsuojelu 2002). 

Kevon luonnonpuisto on liitetty Natura 2000 

-verkostoon SCI-alueena 22.12.2003 sen sisältämien 

direktiivin (92/43/ETY) liitteiden 1 ja 2 

määrittämien suojeltavien luontotyyppien ja lajien 

perusteella. Kevo (FI1302001) -nimellä olevaa 

Natura-aluetta (71 406 ha) koskevassa tietolomakkeessa 

on ilmoitettu 20 luontodirektiivin liitteen 1 

mukaista luontotyyppiä (kts. luku 7.2). 

Luontodirektiivin liitteen II eläinlajeista alueella 

esiintyvät tietolomakkeen mukaan naali, ahma 

ja saukko sekä ruijannokiperhonen. Luontodirektiivin 

liitteen II putkilokasveista alueelta tunnetaan 

myyränporras, pahtakeltto, lapinleinikki ja 

tuoksualvejuuri. Luontodirektiivin lajit on rauhoitettu 

luonnonsuojelulain nojalla. Uhanalaisista lajeista, 

jotka eivät kuulu luontodirektiivin lajeihin, 

Kevolla esiintyvät mm. arnikki, kalliosirkunjyvä 

ja ruijanpahtahanhikki. 

Valtioneuvosto teki 2.6.2005 päätöksen täydentää 

Suomen Natura 2000 -verkostoa. Päätöksen 

mukaan EU:n komissiolle ilmoitettiin 

14 uutta lintudirektiivin mukaista aluetta, niiden 

mukana Kevon luonnonpuisto. Tämä tarkoittaa 

sitä, että Kevon luonnonpuisto sisältyy Naturaverkostoon 

myös sen lintuarvojen takia. Kevon 

Natura-tietolomakkeessa on ilmoitettu alueella 

esiintyväksi 18 EU:n lintudirektiivin liitteeseen I 

kuuluvaa erityistä suojelua vaativaa lintulajia. Tarkempien 

inventointien ja selvitysten perusteella 

tiedot ovat täsmentyneet mm. lajien suhteen (kts. 

luku 6.2 Linnusto). 

7.2 Natura 2000 -luontotyypit Kevon 

ja Paistunturin alueella 

Saara Tynys 

Ympäristöhallinnon Natura-tietokannan 

(9.6.2000 Kevo, 19.6.2000 Paistunturi) mukaan 

Kevon luonnonpuistossa esiintyy 20 ja Paistunturin 

erämaassa 14 erilaista, EU:n luontodirektiivin 

liitteen I luontotyyppiä. Näistä priorisoituja eli ensisijaisen 

tärkeitä luontotyyppejä ovat keidassuot 

(7110), aapasuot (7310), palsasuot (7320), puustoiset 

suot (91D0), huurresammallähteet (7220), 

luonnonmetsät (9010) ja tulvametsät (91E0). 

Näiden luontotyyppien suojelussa Suomella on 

Euroopassa erityinen vastuu, koska Suomi on 

niiden keskeistä levinneisyysaluetta. 

Natura 2000 -luontotyypit ja niiden pinta-alat 

Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaassa 

on esitetty taulukossa 6. Kaikkia taulukossa 

6 mainittuja luontotyyppejä ei ole mainittu virallisessa 

Natura 2000 -tietolomakkeessa, koska 

luontotyyppitieto on täydentynyt ja tarkentunut 

sen jälkeen, kun luontotyyppitiedot koottiin Natura 

2000 -verkoston perustamista varten 1990luvun 

puolivälissä. Toisaalta, taulukosta 6 puuttuu 

Natura 2000 -luontotyyppi tulvametsät, koska 

niiden pinta-alasta ei tällä hetkellä ole saatavilla 

tietoa Metsähallituksen paikkatietojärjestelmästä 

(SutiGis). Samoin taulukosta puuttuvat keidassuot, 

joita ei nykytietämyksen mukaan esiinny 

Paistunturin alueella. Näin ollen Natura 2000 

-tietolomakkeiden pinta-alatiedot ja luontokartoituksessa 

saadut pinta-alatiedot eivät ole keskenään 

vertailukelpoisia. 

Osa Kevon ja Paistunturin Natura-luontotyypeistä 

(taulukko 6) on sisällytetty johonkin 

toiseen tyyppiin, jos ne ovat jonkin toisen tyypin 

kanssa päällekkäisiä tai jos niistä ei ole tällä hetkellä 

saatavissa tarkkoja pinta-alatietoja. Käytetyllä, 

ilmakuvatulkintaan perustuvalla kartoitusmenetelmällä 

ei ole ollut mahdollista saada kaikkien 

luontotyyppien esim. lettojen (7230), todellisia 

pinta-aloja selville. Natura-luontotyyppien päällekkäisyys 

tarkoittaa sitä, että esim. aapasoihin 

sisältyy pienempialaisia Natura-tyyppejä, kuten 

lettoja ja lähdesoita (7160). Taulukossa 6 letot on 

sisällytetty suoyhdistymien pinta-alaan, mikä tarkoittaa 

Kevon ja Paistunturien alueilla pääasiassa 

aapa- ja palsasuoyhdistymiä. Harjumetsät (9060) 

sisältyvät joko tunturikoivikoihin (9040) tai luonnonmetsiin, 

koska ne ovat näiden kahden tyypin 

kanssa päällekkäinen tyyppi. Esim. Kevon luonnonpuistossa 

on harjuilla olevia tunturikoivikoita, 

jotka ovat siis myös harjumetsiä. Niistä ei ole tällä 

hetkellä saatavissa tarkkoja pinta-aloja (kuva 9). 

Lisäksi sekä Kevon luonnonpuistosta että Paistunturin 

erämaasta löytyy sellaisia alueita, jotka 

eivät edusta mitään Natura 2000 -luontotyyppiä, 

mm. kivikoita ja nuoria ns. primäärisukkessiovaiheen 

mäntyvaltaisia metsiköitä, joissa on seassa 

tunturikoivua, ja jotka ovat syntyneet 1930-luvun 

lämpökaudella. 

Ylä-Lapin vesistöt kuuluvat osana Naturatyyppiin 

Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit 

(3210). Alueen joet ovat rakentamattomia ja luonnontilaisia. 

Luonnontilaiset jokireitit ovat päällekkäinen 

luontotyyppi erilaisten jokien ja purojen 

85

(3220, 3260) sekä lampi- ja järvityyppien (3110, 

3160) kanssa. Järvien tyypittely ravinteisuuden 

mukaan ei ollut luontokartoituksessa mahdollista, 

joten humuspitoisten järvien (3160) pinta-aloista 

ei ole tarkempaa tietoa, ja ne sisältyvät taulukossa 

6 karuihin ja kirkasvetisiin järviin (3110). Ylä-Lapin 

vesistä pääosa on tyypiltään karuja ja kirkasvetisiä 

tunturijärviä (Rintanen 1982, Rintanen ym. 

1978, Manner ja Puro 1999). 

Kallioperältään karulla Paistunturi–Kevoalueella 

ei juurikaan ole kalkkikallioita (8210), 

joten niiden vähäinen osuus sisältyy silikaattikallioihin 

(8220). Tuntureiden vyörysoraikkojen ja 

lohkareikkojen (8110) osuus alueen pinta-alasta 

on hyvin pieni. Ne ovat keskittyneet pääasiassa 

Kevon kanjoniin. 

Paistunturi–Kevo-alueella esiintyvät kaikki 

tuntureiden Natura-luontotyypit, paitsi tuntureiden 

rehevät puronvarsisuot (7240), joita esiintyy 

Airaksisen & Karttusen (2001) mukaan Suomessa 

vain kalkkipitoisten ja emäksisten kivilajien alueella, 

ilmeisesti lähinnä Käsivarren suurtuntureilla. 

Tunturityypit (taulukko 6) kattavat molemmista 

alueista yli kolme neljännestä. Yleisimpiä Naturatyyppejä 

Kevon ja Paistuntureiden alueella ovatkin 

tunturikankaat (4060) ja tunturikoivikot. Tunturipajukkojen 

(4080) ja karujen tunturiniittyjen 

(6150) osuus alueista jää pieneksi. Aapasoiden ja 

vaihettumis- ja rantasoiden (7140) osuus molemmista 

alueista on selvästi alle 20 prosenttia. Vai- 

86 

hettumis- ja rantasoihin sisältyy sekä paljakan että 

tunturikoivuvyöhykkeen ja vähemmässä määrin 

havumetsävyöhykkeen avoimia piensoita, jotka 

eivät edusta aapa- tai palsasoita. 

Paistunturi–Kevo-alueella harvinaisimpia 

Natura 2000 -luontotyyppejä ovat, lähteet ja lähdesuot, 

huurresammallähteet, kosteat suurruohoniityt 

(6430) ja lehdot (9050). Metsien osuus, 

poislukien tunturikoivikot, on muutenkin hyvin 

pieni, Kevon luonnonpuistossakin vain vajaa 

prosentti. Kosteita suurruohoniittyjä on lähinnä 

Kevon kanjonissa Kevojoen varressa. 

Heikkisen ja Kalliolan kasvillisuuskartan 

(1989) mukaan Kevon luonnonpuiston ns. vanhassa 

osassa on 18 hehtaaria lettoja. Kasvillisuuskartan 

laatimisen jälkeen puisto on laajentunut 

ja tiedot täydentyneet ja luonnonpuistossa onkin 

nyt Metsähallituksen paikkatietojärjestelmän (SutiGis) 

mukaan 40 hehtaaria lettoja. Paistunturin 

erämaassa lettoja on luontokartoitusaineiston 

mukaan vain kaksi hehtaaria, mutta todellisuudessa 

niitä on varmasti enemmän. Lähteitä ja 

lähdesoita ei luontokartoituksen mukaan ole 

Paistunturin erämaassa ollenkaan, mutta niitäkin 

löytyy varmasti tarkemmissa kartoituksissa, 

tosin pienialaisina. Koska kaikkia pienialaisia tai 

pistemäisiä kohteita ei ole pystytty paikantamaan 

pelkän ilmakuvatulkinnan pohjalta eikä kaikkia 

alueita ole kartoitettu maastossa, taulukon 6 luvut 

eivät vastaa täysin todellisuutta.

Taulukko 6. Natura 2000 -luontotyyppien esiintyminen Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaassa. Pinta-alat 

Metsähallituksen paikkatietojärjestelmästä (SutiGis, tilanne 27.10.2006). * = priorisoitu luontotyyppi. 

Luontotyyppi 


Pinta-ala (ha) 

Osuus (%) 

Natura-alueesta 

Pinta-ala (ha) 

Osuus (%) 

Natura-alueesta 

TUNTURIT 

Tuntureiden vyörysoraikot ja lohkareikot 

(8110) 

50 0,1 60 0 

Tunturikankaat (4060) 47 470 66,6 85 280 54,5 

Tunturipajukot (4080) 140 0,2 80 0,1 

Karut tunturiniityt (6150) 210 0,3 450 0,3 

Kosteat suurruohoniityt (6430) 2 0 0 0 

Tunturikoivikot (9040), (sis. harjumetsiä, 9060) 7 960 11,2 34 510 22,1 

Yhteensä 55 832 78,4 120 380 77,0 

SUOT 

Vaihettumissuot ja rantasuot (7140) 2 560 3,6 10 230 6,5 

Lähteet ja lähdesuot (7160) 5 0 0 0 

Huurresammallähteet (7220) * 0 0 0 0 

Aapasuot (7310) * (sis. lettoja, 7230) 7 040 9,9 15 940 10,2 

Palsasuot (7320) * (sis. lettoja, 7230) 40 0,1 400 0,3 

Yhteensä 9 645 13,6 26 570 17,0 

METSÄT 

Luonnonmetsät (9010)* (sis. harjumetsiä, 

9060) 

530 0,7 190 0,1 

Lehdot (9050) 50 0,1 20 0 

Puustoiset suot (91D0) * 150 0,2 480 0,3 

Yhteensä 730 1,0 690 0,4 

KALLIOT 

Silikaattikalliot (8220) (sis. kalkkikallioita, 

8210) 

2 490 3,5 3 810 2,4 

Yhteensä 2 490 3,5 3 810 2,4 

VEDET 

Karut kirkasvetiset järvet (3110) (sis. humuspitoisia 

lampia ja järviä, 3160) 

1 430 2,0 2 860 1,8 

Tunturijoet ja purot (3220) (sis. alavien maiden 

pikkujokia ja puroja, 3260) 

210 0,3 650 0,4 

Yhteensä 1 640 2,3 3 510 2,2 

Ei Natura-tyyppiä 890 1,2 1 530 1,0 

Kaikki yhteensä 71 227 100,0 156 490 100,0 

87

Kuva 9. Natura-luontotyypit Paistunturi–Kevo-alueella. 

88 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239

7.3 Luontoa muuttaneet tekijät 

Elina Stolt 

7.3.1 Laiduntaminen 

Porot laiduntavat koko erämaa-alueella ja luonnonpuistossa, 

joten laidunnusvaikutukset kohdistuvat 

laajalle alueelle. Laiduntaminen vaikuttaa 

pohja-, kenttä- ja pensaskerrokseen sekä puuston 

nuoruusvaiheisiin. Vuosittainen muutos jää 

vähäiseksi ja siksi vaikeasti havaittavaksi. Poro syö 

jäkälistä latvat, mutta jäkälikkö jää. 

Tunturikoivu on porolle kesällä merkittävä ravinnon 

lähde. Poro ei tunturimittarin tavoin pysty 

syömään suurta koivua lehdettömäksi, mutta toisaalta 

poro syö saman alueen koivuja joka vuosi. 

Voimakkaan laidunnuspaineen alueilla suuri osa 

tunturikoivun taimista ja juurivesoista syödään. 

Tämän surauksena erityisesti metsänrajakoivujen 

ulkonäkö alkaa muistuttaa omenapuita, koivikot 

harvenevat ja kovan laidunnuspaineen jatkuessa 

tunturikoivun metsänraja saattaa ajan myötä laskea 

(Helle ym. 1998). 

Porotalous vaikuttaa omalta osaltaan myös 

riistakantoihin. Paliskuntien väliset raja-aidat ja 

paliskuntien laidunkiertoaidat ohjaavat porojen 

kulkua ja kuluttavat yleensä kasvillisuutta aitojen 

lähellä. Ne ohjaavat myös muiden suurempien 

nisäkkäiden, kuten hirvien, kulkua ja vaikuttavat 

näin niiden luontaiseen laidunkiertoon. Porojen 

teurastuspaikkojen lähiympäristössä saattaa olla 

paikoin ylisuuret korppi- ja kettukannat, jotka verottavat 

tehokkaasti kanalintukantoja. Teurastuspaikoilla 

käy jonkun verran myös muita petoja. 

Erämaalaki on tehty porotalouden turvaksi. 

Poro ja sen laidunnusvaikutukset kuuluvat alueen 

luontoon ja siksi ne ovat hyväksyttäviä niin kauan 

kuin laiduntaminen on kestävää. Kestävän porotalouden 

harjoittaminen, jossa pidättäydytään mahdollisuuksien 

mukaan porojen talviruokinnasta 

ja porotalous mitoitetaan kesälaidunten kantokyvyn 

mukaan, on hyvää luonnonsuojelua (Helle 

ym. 1998). Porojen enimmäismäärän määräävänä 

minimitekijänä pidetään poronhoitolaissa talvilaidunten 

kantokykyä. Laidunkiertojärjestelmän 

tehostamisella on merkittävä vaikutus laidunten 

kantokykyyn ja sitä kautta ympäristön tilaan. 

7.3.2 Kalanistutukset ja kalastus 

Paistunturi–Kevo-alueen vesistöjen tilaa ovat aikojen 

saatossa muuttaneet vain kalanistutukset ja 

ilman kautta tulevat laskeumat, jotka ovat vähäisempiä 

kuin esimerkiksi Inarin itäosassa. Laajimmin 

vesien kalastoja ovat muuttaneet 1950-luvulla 

alkaneet siianistutukset. Istutusten päätavoitteena 

oli lisätä vesien kalantuottokykyä, mutta siika syrjäytti 

jopa avotunturissa olevissa tunturijärvissä 

alkuperäisen rautukannan. Luontaisten kalakantojen 

ja etenkin raudun palauttaminen aloitettiin 

1980-luvun loppupuolella. 

7.3.3 Luonnon virkistyskäyttö 

Luonnon virkistyskäytön vaikutukset keskittyvät 

pääosin suosituimmille kulkureiteille ja yöpymispaikoille. 

Varsinkin Kevon reitti on paikoitellen 

hyvin kulunut. Erityispiirteidensä ansiosta Kevo 

vetää vuosittain useita tuhansia matkailijoita. Virkistyskäyttö 

painottuu alueella kesäaikaan, jolloin 

Kevon reitillä on mahdollista kulkea. Kevättalvella 

moottorikelkkailu on alueen joillakin osilla, 

mm. Kuoppilasjärvellä, vilkasta. 

7.3.4 Moottoroitu liikkuminen 

Moottorikelkkailu on lisääntynyt nopeasti moottorikelkkojen 

kehityksen myötä. Ulkopaikkakuntalaisten 

moottorikelkkailu keskittyy merkityille 

moottorikelkkaurille ja siten hyvin pienelle osalle 

aluetta (kts. luku 14 Liikenne ja kulkuyhteydet). 

Paikkakuntalaisten moottorikelkkailu on vilkasta 

kevättalvisin ja keskittyy pääosin kulkuun alueen 

pilkkijärville. Sydäntalvella alueella liikkuu pääasiassa 

paikkakuntalaisia luontaiselinkeinojen 

harjoittajia. 

Uudempi ilmiö on kesäaikainen maastoliikenne, 

joka jättää pysyviä jälkiä maastoon. Kun aikaisemmin 

kuljettiin jalkaisin, nykyisin liikkumiseen 

käytetään moottoripyöriä, mönkijöitä, traktoreita 

ja maastoautoja. Kesäaikaista maastoliikennettä ja 

sen haittavaikutuksia vähennetään tiukalla maastoliikennelupakäytännöllä. 

Utsjoella Metsähallitus 

ei ole pääsääntöisesti myöntänyt kesäaikaisia 

maastoliikennelupia muille kuin paikkakuntalaisille 

ja heillekin vain tietyille vakiintuneille kulku-urille. 

Inarissa kesäaikaisia maastoliikennelupia 

89

on myönnetty pääsääntöisesti luontaiselinkeinon 

harjoittajille tietyille kulku-urille (kts. luku 14 Liikenne 

ja kulkuyhteydet). 

Lentoliikenne säästää maastoa kulumiselta, 

mutta toisaalta saattaa häiritä esim. laskeutumisjärvillä 

pesiviä vesilintuja ja aiheuttaa meluhaittoja 

muille erämaan rauhaa kaipaaville liikkujille. 

Moottoroitu liikenne on supistanut erämaita 

sosiaalisessa mielessä ja mahdollistanut niiden 

syrjäisimpienkin osien tavoittamisen päivässä tai 

parissa. Toisaalta moottoroitu liikkuminen mahdollistaa 

erämaiden matkailullisen hyödyntämisen 

niillekin, joiden voimat tai taidot eivät riitä omin 

voimin alueella liikkumiseen. 

7.3.5 Tunturimittarituhot 

Tunturimittarituhoja esiintyi edellisen kerran laajemmassa 

mittakaavassa vuosina 1964–1966, jolloin 

tunturimittarien massaesiintymä aiheutti tuhoja 

noin 500 000 hehtaarin alueella Ylä-Lapissa. 

Tuhoaluetta (yli puolet puustosta on tuhoutunut) 

oli vielä 1990-luvun lopulla 235 000 hehtaaria, 

josta täysin puutonta oli noin 68 000 hehtaaria. 

Utsjoella tuhoaluetta on yhteensä noin 101 000 

hehtaaria, joka on 62 % koivikoiden kokonaispinta-alasta. 

Tästä puuttomaksi on muuttunut noin 

60 000 hehtaaria, joka on 58 % tuhoalasta ja 36 % 

koivikoiden pinta-alasta. Tuhoa täydensi osalla 

aluetta voimakas laidunnuspaine, jolloin koivut 

eivät pystyneet uudistumaan kasvullisesti juurivesoistaan 

vaan kuolivat varastoimiensa ravintovarojen 

ehtyessä (Haukioja 1978, Sihvo 2002). 

Suuret jaksottaiset kannanvaihtelut ovat hyvin 

tyypillisiä pohjoisten alueiden eläinlajeilla. 

Useiden kasvinsyöjien, kuten tunturimittarin, tiheysvaihtelut 

ovat selvimmät levinneisyysalueen 

pohjoisosissa. Tunturimittarin räjähdysmäinen 

lisääntyminen ja tuhojen eteneminen oli monen 

tekijän yhteisvaikutusta. Tunturimittarin massaesiintymisvuodet 

olivat kylmiä ja sateisia, jolloin 

puiden uusien lehtien muodostuminen oli hidasta. 

Perättäisistä tuhovuosista johtuen puiden vararavinto 

ehtyi. Puiden kuoltua maaperään vapautui 

ravinteita ja pintakasvillisuus rehevöityi. Tällöin 

porot ja myyrät viihtyivät alueella erityisesti ja 

söivät koivun juurivesat ja taimet. Haihdutuksen 

vähettyä maaperän kosteus ja sammaleisuus lisääntyivät 

ja estivät siementen itämistä. Siemensa- 

90 

to niukkeni niukkenemistaan aiheuttaen laajojen 

puuttomien alueiden syntymisen (Sihvo 1985, 

Sihvo 2002, Sulkava 2002). 

Tunturikoivu muodostaa suurimman osan 

tunturikoivuvyöhykkeen biomassasta ja tuotannosta. 

Se on metsänrajapuu ja ekosysteemin 

avainlaji Tunturi-Lapissa eli suuri osa kasvi- ja 

eläinlajeista on siitä riippuvaisia. Tunturimittarituhoissa 

valtaosa tunturikoivikon biomassasta ja 

sen tuotannosta hävisi. Samalla hävisi myös suuri 

osa ekosysteemin kasvi- ja eläinlajeista. Tilanne 

heikkenee edelleen mm. pintakasvillisuudessa. 

Koivikoiden tuhoutumisen myötä myös alueen 

lähi- ja kaukomaisema ovat muuttuneet. 

Koivujen tuhoutuminen vaikuttaa myös vesistöihin 

ja kalakantoihin. Koivikko estää maan 

happamoitumista. Tuhon jälkeen happamoituminen 

ja ravinteiden huuhtoutuminen nopeutuvat, 

jolloin alueen vesistöjen veden laatu heikkenee. 

Tästä on haittaa kalakannoille (rautu ja taimen). 

Koivikoiden tuhoutuessa myös hyönteiset vähenevät 

ja samalla vähenee virtavesien kalaston 

ravinnon määrä. 

Tunturikoivikoiden tuhoutumisella oli vaikutuksia 

myös luontaiselinkeinojen harjoittamismahdollisuuksiin. 

Kotitarvepuun määrä väheni, 

porolaitumien arvo heikkeni, metsästettävä riista 

väheni ja kalakannat heikkenivät. Tämä on vähentänyt 

luonnonkäytön mahdollisuuksia ja muuttanut 

luontaiselinkeinojen toimintaympäristöä 

Utsjoella. 

7.3.6 Puuston käyttö 

Paistunturin erämaa-alue on pääasiassa paljakan 

tunturikangasta (34 %), harvapuustoista tunturikoivukangasta 

(15 %) ja niukkapuustoista tunturikangasta 

(14 %). Kevon luonnonpuisto on pääasiassa 

paljakan tunturikangasta (45 %) ja niukkapuustoista 

tunturikangasta (12 %). Metsämaata 

on alle 1 % (160 ha) alueiden pinta-alasta (Sihvo 

2002). Metsämaan vähäisyyden vuoksi puuston 

ainoa käyttömuoto on polttopuuhakkuut, jotka 

ovat keskittyneet hyvin rajatuille alueille.

7.4 Luonnontilan seuranta ja 

tutkimus 

Elina Stolt 

7.4.1 Metsähallituksen seurannat 

Metsähallituksen tehtävänä on seurata hallinnoimiensa 

alueiden luonnossa tapahtuvia muutoksia 

sekä uhanalaisten ja harvinaisten kasvi- ja eläinlajien 

tilaa ja kantojen kehitystä. Yhteistyössä riistanhoitopiirin 

ja riistanhoitoyhdistysten kanssa 

pyritään turvaamaan kantojen säilyminen elinvoimaisena. 

Tavoitteiden toteuttamiseksi Metsähallitus 

laatii hoito- ja käyttösuunnitelmia, kouluttaa 

henkilöstöä, toimii sertifioidun ympäristö- ja laatujärjestelmän 

mukaisesti, ylläpitää uhanalaisten 

lajien rekistereitä, seuraa suurpetojen määrää sekä 

suorittaa riistakolmiolaskentoja ja valvontaa 

alueilla. 

Metsähallituksen koordinoimana seurataan 

maa- ja merikotkan kantojen kehitystä. Niiden 

pesistä ylläpidetään pesärekisteriä ja kotkanpesät 

tarkastetaan vuosittain. 

Myös naali ja kiljuhanhi ovat ympäristöministeriön 

Metsähallitukselle vastuuttamia lajeja, 

joita seurataan vuosittain. Naalipesistä pidetään 

pesärekisteriä ja Metsähallitus seuraa yhdessä naalityöryhmän 

kanssa naalin esiintymistä alueella. 

7.4.2 Kevon tutkimusasema 

Paistunturi–Kevo-alue on ollut tutkimuksellisesti 

laajan mielenkiinnon kohteena. Turun Yliopiston 

Lapin tutkimusasema Kevo sijaitsee alueen 

itäosassa Kevojärven rannalla ja siellä tutkitaan 

subarktisen alueen luontoa sekä ihmisen ja luonnon 

vuorovaikutusta. Tutkimuksessa yhdistyvät 

ekologia, ympäristötiede ja maantiede. Erilaiset 

mielenkiintoiset tutkimusprojektit ovat selvittäneet 

mm. metsänrajapuiden kasvua, lämpötilan 

kohoamisen vaikutuksia kenttäkerroksen kasvien 

menestymiseen, männyn siitepölyn kaukokulkeutumista, 

pönttölintujen ravinnonkäyttöä 

ja pesimämenestystä sekä maaperän sukkessiota 

subarktisissa oloissa. Muita laajoja tutkimusprojekteja 

ovat olleet mm. Inarin Lapin kasviston 

kartoitus, Kevon luonnonpuiston kasvillisuuden 

monimuotoisuuden analysointi ja ilmansaasteiden 

vaikutusten selvittäminen. Lisäksi tutkimusaseman 

toimesta on laadittu mm. Inarin Lapin 

eliöluettelo. 

Kevolla on useita seurantatutkimuksia: ilmanlaatumittaukset, 

pitkäaikaiset kasvi- ja eläintieteelliset 

seurannat, perhosten kannanvaihtelut, 

myyräseurannat, petolintujen kannanvaihtelut ja 

pesintämenestys, pöntössä pesivien varpuslintujen 

kannanvaihtelut, fenologiaseuranta ja siitepölyjen 

aerobiologinen seuranta. 

7.4.3 Kalavedet ja kalasto 

Kalakantojen ja ympäristön tilaa seurataan tekemällä 

koekalastuksia. Erityisen seurannan kohteena 

ovat tunturijärvet, joissa esiintyy rautua. Seurantaan 

kuuluu sellaisia vesiä, joissa on olemassa 

alkuperäisiä ja luonnontilaisia rautukantoja sekä 

vesiä, joihin on siirtoistutettu rautuja luonnonvesistä. 

Kalavesien tilan parantamiseen kuuluvat 

hoitokalastukset, joita suoritetaan Luomusjärvien 

alueella. Hoitokalastusten yhteydessä seurataan 

kalalajien välisiä suhteita ja niiden muuttumista. 

Vedenlaatua seurataan ottamalla vesinäytteitä sekä 

tekemällä tarvittaessa happi- ja happamuusmittauksia. 

Suurin uhka luontaisille kalakannoille on liiallinen 

kalastus tai liian tehokkaiden pyydysten 

käyttö. Kalastusta säädellään pyydysmäärillä sekä 

pyydysten käyttöä ja kalastusaikoja koskevilla 

päätöksillä. Kalastusta ja kalastussääntöjen noudattamista 

seurataan luontovalvonnan ja muun 

kenttätyön yhteydessä. Rautu- ja lohivesien kalastusta 

seurataan erityisesti kalojen kutuaikoina, 

jolloin ne ovat helpommin kalastettavissa. 

7.4.4 Laiduntutkimus 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on tutkinut 

alueen kalaston lisäksi porolaitumien tilaa. Tutkimuksia 

laidunnuksen vaikutuksista jäkäliköihin ja 

mäntymetsiin on runsaasti, mutta porojen laidunnuksen 

vaikutuksia tunturikoivikoihin on alettu 

tutkia vasta 1990-luvulla. 

Poron laidunnuksen vaikutusta tunturikoivikoiden 

rakenteeseen on tutkittu 1990-luvun alussa 

Utsjoella ja Sallassa (Helle ym. 1998). Utsjoen 

tutkimuskohteet sijaitsivat Kaldoaivin erämaaalueella 

ja Skallovaaran poroerotusaidan läheisyydessä 

(Helle ym. 1998 ja Stolt 2004). 

Laiduntutkimuksia on tehty useita, mm. Poronhoitoalueen 

pohjoisosan porolaidunten inventointitutkimus 

(Kumpula ym. 1996), Suomen 

poronhoitoalueen talvilaidunvarat (Kumpula ym. 

91

1997) ja Suomen poronhoitoalueen kesälaidunvarat 

(Kumpula ym. 1999). Lisäksi on tutkittu porojen 

laidunten käyttöä Pohjois-Lapissa (Kumpula 

ym. 1999). Vuosina 1999–2003 tehtiin poronhoitoalueelle 

talvilaidunten uusintainventointi (Kumpula 

ym. 2004), jonka tarkoituksena on selvittää 

talvilaidunten tilassa tapahtuneita muutoksia sekä 

arvioida ja kehittää inventointimenetelmää. 

Talvilaidunten uusintainventoinnissa Ylä-Lapin 

paliskunnista suurimmat jäkälämäärät arvioitiin 

Näätämön ja Käsivarren paliskuntien alueilla 

olevilla koealoilla ja pienimmät Paistunturin ja 

Ivalon paliskunnissa. Runsaimmin jäkälälaitumia 

maa-alaa kohti oli Vätsärin, Ivalon, Kaldoaivin ja 

Paistunturin paliskunnissa ja vähiten Sallivaaran, 

Muddusjärven ja Käsivarren paliskunnissa. Ravintokasvien 

määrissä ja laidunten pinta-aloissa oli 

huomattavia eroja inventointien välillä. Osa eroista 

johtui todellisista muutoksista talvilaitumilla, 

osa selittyi inventointimenetelmän virhelähteillä. 

Tästä huolimatta inventoinnilla saatiin kohtuullisen 

luotettavaa tietoa paliskuntien talvilaidunvaroista. 

Virhelähteet huomioon ottaen vertailut 

osoittivat jäkäliköiden jäkälämäärän lisääntyneen 

Käsivarren ja jonkin verran myös Näätämön ja 

Kaldoaivin paliskunnissa. Paistunturin ja lähes 

kaikissa Inarin alueen paliskunnissa jäkälämäärä 

pieneni inventointien välillä. Jatkossa inventointimenetelmää 

on tarkoitus kehittää edelleen. 

Uusintainventointi osoitti, että jäkälälaidunten 

elpyminen on mahdollista kohtalaisen lyhyelläkin 

aikavälillä, mikäli laidunnuspaine ja porojen 

laidunkierto ovat sopivat elpymisen alkamiseksi. 

Toisaalta jäkäliköiden kunto voi heikentyä, kun 

laidunnuspaine ja muun maankäytön aiheuttama 

kulutus ylittävät jäkäliköiden vuotuisen uusiutumiskyvyn 

(Kumpula ym. 2004). 

7.4.5 Puuston käyttö 

Metsänrajaseutujen asutuksen kotitarvepuun 

käyttöä on selvitetty useilla tutkimuksilla aina 

1910-luvulta lähtien. Metsähallitus selvitti Utsjoen 

kunnan asukkaiden kotitarvepuun saantimahdollisuuksia 

Utsjoen hoitoalueen metsätaloussuunnitelmissa 

vuosina 1941 ja 1964 sekä Mattsonin 

(1987) tutkimuksessa ihmisen vaikutuksista Utsjoen 

metsänrajametsiin. Näistä kävi ilmi, että kotitarvepuun 

suhteellinen kulutus oli pienentynyt 

vuosisadan alun tilanteeseen verrattuna (Veijola 

1998). Selvityksessä (Salmi 1988) tunturikoivun 

92 

polttopuukäytön lisäämismahdollisuuksista 

Enontekiöllä ja Utsjoella arvioitiin, että vuotuinen 

polttopuun käyttö Utsjoella oli 2 700 m³. 

Vuotuinen käyttö asukasta kohti oli 1,9 m³, kun se 

Suojametsäkomission (1910) tietojen perusteella 

oli 5,6 m³. Salmen (1988) tarkastelussa koivikoiden 

arvioitu kasvu oli yleensä riittävä kulutukseen 

nähden, mutta joillakin alueilla polttopuuvarat olivat 

kaukana kulutuspisteistä. Esimerkiksi Utsjoen 

alueelle osa polttopuista kuljetetaan Inarista. 

Tunturimittarituhojen aiheuttama koivikoiden 

vähentyminen on omalta osaltaan vähentänyt 

koivupolttopuun saantimahdollisuuksia. Utsjoen 

kunta on kiinnittänyt asukkaiden kotitarvepuun 

saannin järjestelyihin huomiota monissa esityksissään 

1990-luvulle asti ja kysymys on edelleen 

ajankohtainen (Veijola 1998). 

7.4.6 Utsjoen tunturikoivikoiden 

ennallistaminen 

Ylä-Lapin luontokartoituksessa (Sihvo 2001 ja 

2002) ja Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitelmassa 

(Sandström ym. 2000) selvitettiin tunturikoivikoiden 

nykytilaa. Vuonna 2002 Utsjoen kunta ja 

Metsähallitus käynnistivät kartoituksen Utsjoen 

tuhokoivikoiden ennallistamismahdollisuuksista ja 

laativat hankesuunnitelman (Metsähallitus ja Utsjoen 

kunta 2003). Hankkeen päätavoitteena on 

elvyttää koivun kasvu ja uudistuminen sellaisilla 

tuhoalueilla, missä sen kasvustoa on vielä jäljellä. 

Tavoitteeseen pyritään estämällä tai olennaisesti 

vähentämällä porojen kesälaidunnusta valituilla 

kohteilla. Poromiehet ovat sitoutuneet uusiin laidunnusjärjestelyihin 

paimentamalla porot pois 

ennallistettavalta alueelta ennen kasvukauden alkua. 

Kokonaan tuhoutuneita alueita on tarkoitus 

metsittää istuttamalla ja kylvämällä. Paistunturin 

paliskunnan kanssa on sovittu, että hankealue sijaitsee 

Kevon luonnonpuiston eteläpuolella. Ennallistettava 

alue on pinta-alaltaan 66,5 km². 

Hankesuunnitelma sisältää käytännön toimenpiteet 

ja budjetin. Hankkeeseen liittyvät tutkimus 

ja seurantasuunnitelmat on laadittu erikseen yhteistyössä 

Turun yliopiston, Metsäntutkimuslaitoksen, 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen 

ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Hankkeen toteuttamiseen 

tarvittavaa rahoitusta kartoitetaan 

edelleen.

Lähteet 

Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura 

2000 -luontotyyppiopas. – Ympäristöopas 

46. 194 s. 

Euroopan yhteisön neuvoston direktiivi (luontodirektiivi) 

(92/43/ETY). 

Haukioja, E. 1978: Tunturikoivun sopeutuminen 

hyönteistuhoihin. – Acta Lapponica Fenniae 

10: 129–132. 

Heikkinen, R. K. & Kalliola, R. 1989: Vegetation 

types and map of the Kevo nature reserve, 


1–39. 

Helle, T., Kajala, L., Niva, A. & Särkelä, M. 1998: 

Poron laidunnuksen vaikutus tunturikoivikoiden 

rakenteeseen. – Teoksessa: Hyppönen, 

M., Penttilä, T. & Poikajärvi, H. (toim.), 

Poron vaikutus metsä- ja tunturiluontoon. 

Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 687: 

132–141. 

Kumpula, J., Colpaert, A., Kumpula, T. & 

Nieminen, M. 1996: Poronhoitoalueen 

pohjoisosan porolaidunten inventointi. 

– Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 

Porotutkimusasema, Kaamanen & Oulun 

yliopisto, maantieteen laitos, Oulu. 27 s. + 

karttaliitteet. 

— 1997: Suomen poronhoitoalueen talvilaidunvarat. 

– Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 

Kaamanen. 43 s. + 34 kuvaliitettä. 

— , Colpaert, A. & Nieminen, M. 1999: Suomen 

poronhoitoalueen kesälaidunvarat. – Kala- ja 

riistaraportteja nro 152, Kaamanen. 40 s. + 

liitteet. 

— , Fielitz, U. & Colpaert, A. 1999: Porojen laidunten 

käyttö Pohjois-Lapissa. – Riista- ja kalatalouden 

tutkimuslaitos, Kaamanen. 31 s. 

Kumpula, J., Colpaert, A., Anttonen, M. & 

Nieminen, M. 2004: Poronhoitoalueen pohjoisimman 

osan (13 paliskuntaa) talvilaidunten 

uusintainventointi vuosina 1999–2003. 

– Kala- ja riistaraportteja nro 303, Helsinki. 

39 s. + liitteet. 

Manner, R. & Puro, A. 1999: Kaldoaivin erämaa-alueen 

kallio- ja maaperä sekä vesistöt. 


Sarja A 110. 64 s. 

Mattson, J. 1987: Ihmisen vaikutus Utsjoen metsänrajametsiin. 

– Pro gradu -tutkielma, Turun 

yliopisto, maantieteen laitos, Turku. 123 s. 

Metsähallitus, luonnonsuojelu 2002: Luonnonsuojelualueiden 

hoidon periaatteet. Metsähallituksen 

luonnonsuojelualueiden tavoitteet, 

tehtävät ja hoidon yleislinjat. – 

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. 

Sarja B 63. 47 s. 

Metsähallitus & Utsjoen kunta 2003: Utsjoen 

tunturikoivikoiden ennallistaminen ”Tähti 

ja Koivu” -hanke. – Hankesuunnitelma, 


Rintanen, T. 1982: Botanical lake types in Finnish 

Lapland. – Annales Botanici Fennici 19: 247– 

274. 

— , Ulvinen, T. & Karlström, P. 1978: Lapin vesien 

kasvimaailma. – Acta Lapponica Fenniae 

10: 56–63. 

Salmi, O. 1988: Tunturikoivun polttopuukäytön 

lisääntymismahdollisuudet Enontekiön ja 

Utsjoen kunnissa. – Maataloushallinnon aikakauskirja 

2: 12–17. 

Sandström, O., Vaara, I., Heikkuri, P., Jokinen, M., 

Kokkoniemi, T., Liimatainen, J., Loikkanen, T., 

Mela, M., Osmonen, O., Salmi, J., Seppänen, 

M., Siekkinen, A., Sihvo, J., Tolonen, J., 

Tuohisaari, O., Tynys, T., Vaara, M. & Veijola, 

P. 2000: Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitelma. 

– Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 

38. 246 s. 

93

Sihvo, J. 1985: Tunturimittarin aiheuttama suurtuho 

Lapin tunturikoivikossa 1965–1966. 

–Tutkielma, Rovaniemen metsäopisto, puuntuottaminen, 

Rovaniemi. 24 s. + 4 liitekarttaa. 

— 2002: Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen ja Urho 

Kekkosen kansallispuiston luontokartoitus. 



Sarja A 137. 170 s. + liitekartat. 

Stolt, E. 2004: Luonnontilaisuus. – Teoksessa: 

Tynys, T. & Stolt, E. (toim.), Kaldoaivin erämaa-alueen 

ja Sammuttijängän–Vaijoenjängän 


Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. 

Sarja A 144. S. 133–135. 

Suojametsäkomissio 1910: Suojametsäkomission 

mietintö. – Komiteamietintö 1910: 7: 243 s. 

Uusi luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096. 

Vanha luonnonsuojelulaki 23.2.1923. 

Veijola, P. 1998: Suomen metsänrajametsien 

käyttö ja suojelu. – Metsäntutkimuslaitoken 

tiedonantoja 692. 171 s. + liitteet. 

Ympäristöministeriö 1999: Natura 2000 -verkoston 

Suomen ehdotus. – Suomen ympäristö 

299. 111 s. 

94

8 Paistunturin muinaisjäännökset 

Taarna Valtonen 

8.1 Alkusanat 

Tämä luku on yhteenveto Paistunturin erämaassa 

vuosina 1999–2006 tehtyjen arkeologisten inventointien 

ja tutkimusten tuloksista. Inventoinnit 

ovat toteuttaneet FM Taarna Valtonen ja FM Mikael 

A. Manninen. Lisäksi apuna on ollut useita 

muita ihmisiä, joista etenkin Fil. yo Marja Montonen 

ja Fil. kand. Martti Montonen sekä Säde ja 

Isak Hj. Guttorm ansaitsevat suuret kiitokset. 

Inventointien ja tutkimusten tuloksia on aikaisemmin 

esitelty seitsemässä artikkelissa (Manninen 

2005, 2006a, Manninen & Valtonen 2002, 

2006, Valtonen 1997, 2000a, 2006) ja kaksi uutta 

artikkelia odottaa painamistaan. Inventoinneissa 

löydettyä aineistoa on käytetty myös kahdessa 

arkeologian opinnäytetyössä (Manninen 2003, 

Valtonen 2003a). Inventoinneista ja kaivaustutkimuksista 

on toimitettu viralliset kertomukset 

Museoviraston arkeologian osaston arkistoon 

(Manninen 2002, 2004, 2006b, Valtonen 1999, 

2000b, 2000c, 2001, 2002, 2003b). 

8.2 Johdanto 

8.2.1 Inventointialue ja sen 

luonnonolosuhteet 

Paistunturi on laaja tunturialue, jossa virtaa useita 

suuria jokia. Lännessä aluetta rajaa Teno ja idässä 

Kevo. Paistunturin korkein alue, Guivi-tunturin 

lähettyvillä, on vedenjakaja Tenon ja Kevon/Utsjoen 

vesistöjen välissä. Suurimmat joet, jotka laskevat 

Kevoon ovat Fiellogahjohka, Gamajohka, 

Mádjjohka ja Čársejohka. Tenoon laskevat Áhkojohka, 

Njiljohka, Nuvvosjohka ja Goahppelašjohka. 

Niiden latvoilla on suuria soita ja järviä, joiden 

kautta lumesta sulanut vesi kulkeutuu jokiin. 

Paistunturin kallioperä on hyvin vanha. Viimeisin 

jääkausi on muokannut alueen maiseman 

nykyiseen muotoonsa: mannerjää on hionut 

tunturit pyöreämuotoisiksi. Monilla alueilla on 

myös harjuja ja rakkakivikoita, jotka periytyvät 

mannerjään sulamisen ajoilta. Joissakin paikoissa, 

erityisesti jokien varsilla ja joillakin vedenjakaja- 

seuduilla, on hiekkamaata, mutta muutoin maaperä 

on tavallista kivistä moreenia. (Luhta 2003: 

15, 17, 19–20.) Erityisesti hiekkamailla porojen, 

ihmisten, veden ja tuulen aiheuttama eroosio on 

paljastanut mineraalimaan kasvillisuuden alta. Se 

helpottaa arkeologien työtä, koska arkeologiset 

löydöt ovat heti näkyvillä eivätkä piilossa kasvillisuuden 

alla. Toisaalta jatkuva eroosio myös pikku 

hiljaa tuhoaa muinaisjäännökset. 

Paistunturin alue on pääosin melko karu, mutta 

siellä on myös erittäin reheviä mikroympäristöjä. 

Tavallisimpia kasveja ovat tunturikoivut, vaivaiskoivut, 

katajat, pajut, variksenmarjat ja muut 

marjat, heinät, jäkälät ja sammalet. 1960-luvulla 

tunturimittari (Oporinia autumnata) tuhosi alueen 

koivuja, ja monissa paikoissa on yhä vain lahonneita 

koivunrunkoja merkkinä aikaisemmasta 

koivikosta (Jalava 1987: 218). Kevojoen laakson 

pohjoisosassa ja paikoin muuallakin kasvaa mäntyjä. 

Ne ovat jäänteitä lämpimämmältä ajanjaksolta, 

joka loppui noin 5000 vuotta sitten. Silloin 

Paistunturissa kasvoi mäntyjä lähes joka paikassa. 

Koivikkoa oli vain korkeimmilla lakialueilla. 

(Hicks & Hyvärinen 1997: 30–31.). 

Koko Paistunturin alue on luonnontilainen. 

Siellä on vain viisi Metsähallituksen autiotupaa 

ja joitakin alueen asukkaiden tupia ja turvekotia. 

Ihmisen vaikutukset ovat suurimmat Kevojokilaakson 

läheisyydessä, jossa kulkee Kevon retkeilyreitti. 

Ulkopaikkakuntalaiset saavat kulkea 

Kevon luonnonpuiston alueella vain merkityillä 

poluilla, mikä rajoittaa alueen käyttöä. Alueen 

pohjois- ja länsiosia käyttävät enimmäkseen vakituiset 

asukkaat. 

8.2.2 Varhemmat inventoinnit alueella 

Paistunturin aluetta ei ole inventoitu systemaattisesti 

ennen vuotta 1999. Muutoinkin Utsjoen 

kunnan arkeologiset inventoinnit ovat jääneet 

hyvin vaillinaisiksi, koska niihin on ollut vaikea 

saada rahoitusta. Yksi syy on ollut se, että alueen 

kaavoituspaine kuntakeskusten ja jokirantatonttien 

ulkopuolella on hyvin vähäinen, eikä viran- 

95

omaisten ole ollut pakko inventoida aluetta. Tästä 

on kuitenkin seurannut se, että Utsjoen tunnetut 

muinaisjäännökset ovat sijainneet lähinnä teiden 

varsilla, josta ne on ollut helppo huomata (Kotivuori 

& Torvinen 1994). 

Utsjoella ovat inventoineet vapaaehtoisvoimin 

ja henkilökohtaisen apurahan turvin Ph.D. Tuija 

Rankama ja Ph.D. Jarmo Kankaanpää, jotka 

ovat löytäneet ja dokumentoineet joitakin kohteita 

myös Paistunturissa. Myös FM Hilkka Oksala 

ja konservaattori Aki Arponen ovat löytäneet ja 

dokumentoineet yksittäisiä muinaisjäännöksiä 

tunturialueelta. Joitakin Kevojoen kohteita on 

inventoinut Taisto Karjalainen Utsjokilaakson 

inventoinnin yhteydessä. Tämän lisäksi oik. kand. 

Oula Näkkäläjärvi on kartoittanut Karigasniemen 

lähettyvillä pyyntikuoppajärjestelmiä. Näiden inventointien 

raportit ovat Museoviraston arkeologian 

osaston ja kansatieteenosaston arkistoissa. 

Tuija Rankama on myös kirjoittanut inventoinnistaan 

artikkelin (Rankama 1991). Muutamat aktiiviset 

asukkaat ovat lisäksi ilmoittaneet löytämiään 

muinaisjäännöksiä inventoijille. 

8.2.3 Vuosien 1999–2006 kenttätyöt 

Ajatus Paistunturin arkeologisesta inventoinnista 

syntyi vuosien 1997–1998 aikana, kun alueella 

dokumentoitiin turvekotia ja kenttiä. Silloin 

löydettiin runsaasti muinaisjäännöksiä, joista 

viranomaisilla ei ollut aikaisempaa tietoa. Keväällä 

1999 Oulun yliopiston arkeologian oppiaine, 

Museoviraston arkeologian osasto ja Lapin 

maakuntamuseo myönsivät kahden kuukauden 

harjoittelurahan alueen inventointiin. Kesän 1999 

aikana alueella dokumentoitiin 84 muinaisjäännöstä, 

joista vain kahdeksan tunnettiin aikaisemmin 

(Valtonen 1999). 

Kesän 1999 aikana kävi selväksi, että Paistunturissa 

on runsaasti muinaisjäännöksiä, ja 

että inventointeja olisi syytä jatkaa. Myös ajatus 

tarkemmista tutkimuksista tuli ajankohtaiseksi. 

Niinpä kesällä 2000 alueella järjestettiin ensimmäiset 

arkeologiset kaivaukset (Valtonen 2000b). 

Kohteena oli purnukohde Gamajohka P 3, jossa 

tutkittiin kolme purnua Taarna Valtosen arkeologian 

opinnäytetyötä (Valtonen 2003a) varten. Samassa 

yhteydessä inventoitiin Gamajokilaaksoa ja 

sen lähiympäristöä (Valtonen 2000c). Kaivauksiin 

saatiin pieni apuraha Nordenskiöld Samfundet i 

Finland rf. -yhdistykseltä. 

96 

Vuosina 2001–2003 alueella on inventoitu 

muinaisjäännöksiä joka kesä pari kolme viikkoa 

(Valtonen 2001, 2002, 2003b). Tämän lisäksi 

vuonna 2002 alueella oli jälleen pienimuotoiset 

arkeologiset kaivaukset (Manninen 2002). Tällöin 

tutkittiin esihistoriallinen kvartsiniskentäkohde 

Leakšagoađejohka 3 Guivin autiotuvan läheisyydessä 

Mikael A. Mannisen arkeologian opinnäytetyötä 

(Manninen 2003) varten. Nämä kaivaukset 

ja inventoinnit ovat olleet omakustanteisia ja ne 

on toteutettu vapaaehtoisvoimin. 

Vuonna 2004 tutkittiin alueen länsiosassa sijaitseva 

kivikautinen kohde Mávdnaávži 2 Mikael 

A. Mannisen väitöskirjaprojektia varten. Kaivauksia 

ja jatkotutkimuksia varten saatiin rahoitusta 

Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahastolta. 

Kaivauksista ja niiden tutkimuksista on julkaistu 

kaksi artikkelia ja kolmas julkaistaneen pian 

(Manninen 2005, 2006a, painossa 1). Kaivauskertomus 

(Manninen 2004) löytyy Museoviraston 

arkeologian osaston arkistosta. 

Vuonna 2006 tehtiin Utsjoen kirkon takamaastossa 

sijaitsevalla kohteella Pâdjeseävtteg 

pienimuotoinen koekaivaus, jonka tarkoituksena 

oli selvittää tutkittavan kohteen ikä ja muinaisjäännöstyyppi 

sekä kartoittaa sen ympäristö. 

Myös tämän kaivauksen kaivauskertomus löytyy 

Museovirastolta (Manninen 2006b). Koekaivaus 

suoritettiin omalla kustannuksella. 

Vuosien 1999–2006 inventointien pääpaino 

on ollut Kevojoen länsipuoleisilla alueilla. Inventoinneissa 

on keskitytty tunturi- ja metsäraja-alueisiin. 

Teiden lähellä ja metsäisillä alueilla 

on inventoitu vain satunnaisesti. Inventoinnin intensiteetti 

on ollut erilainen eri osa-alueilla. Tämä 

tarkoittaa sitä, että inventointien perusteella ei saa 

täysin luotettavaa kuvaa koko Paistunturin alueen 

muinaisjäännöksistä, mutta ne ovat kuitenkin tällä 

hetkellä paras tarjolla oleva tietolähde alueen 

esihistoriasta. Vuosien 1999–2006 inventointien 

runsaat tulokset ovat havainnollisesti nähtävissä 

vertaamalla vanhaa ja uutta Pohjois-lapin kiinteät 

muinaisjäännökset -julkaisua (Kotivuori & Torvinen 

1994, Sarkkinen 2005).

8.2.4 Mikä on muinaisjäännös 

Muinaisjäännökset ovat muistoja aikaisemmasta 

asutuksesta ja historiasta (Muinaismuistolaki 1 §). 

Ne on suojeltu muinaismuistolain (17.6.1963/295) 

nojalla. Muinaisjäännöksiä ovat esimerkiksi erilaiset 

kiviröykkiöt ja -latomukset, kuten nuotiokiveykset 

ja piisinpohjat, vanhat haudat, palvontapaikat, 

kuten seidat ja uhripaikat, sekä asumus- ja 

työpaikat, kuten vanhat porokaarteet ja kotasijat. 

Muinaisjäännöksiä ovat myös sellaiset luonnonpaikat 

tai -kohteet, joihin liittyy vanhoja tapoja, 

tarinoita tai huomattavia historiallisia muistoja. 

(Muinaismuistolaki 2 §.) Mitään varsinaista ikärajaa 

muinaisjäännöksillä ei ole, vaan status määritellään 

aina tapauskohtaisesti. 

Muinaisjäännökset ovat korvaamattomia 

tietolähteitä, kun halutaan tutkia jonkin alueen 

historiaa ja esihistoriaa. Ne kertovat rehellisesti 

siitä, minkälaista oli muinaisten ihmisten, alueen 

nykyisten asukkaiden esi-isien, elämä. Historialliset 

lähteet ovat tavallisesti muualta tulleiden 

virkamiesten kirjoittamia, valtion vaatimia virallisia 

papereita, jotka kertovat vain osan totuudesta 

eivätkä tavallisesti sivua lainkaan tavallisten ihmisten 

arkea. Muinaisjäännökset puolestaan kertovat 

arjesta, tavallisista jokapäiväisistä toimista, kuten 

ravinnonhankinnasta, asumisesta ja uskonnosta. 

Muinaisjäännökset kertovat alueen ihmisten 

omasta historiasta. 

Jotta tämä tieto välittyisi myös nykyisille 

ja meitä seuraaville sukupolville, on muinaisjäännöksiä 

kohdeltava kunnioittavasti. Tämän 

takaamiseksi myös muinaismuistolaki kieltää 

muinaisjäännösten kaivamisen, peittämisen, 

muuttamisen, vahingoittamisen, poistamisen ja 

muun kajoamisen (Muinaismuistolaki 1 §). Tämä 

tarkoittaa myös sitä, että muinaisjäännösten tutkiminen 

on jätettävä asiantuntijoiden tehtäväksi 

(Muinaismuistolaki 10 §). Hyväntahtoinenkin kaivelu, 

jopa pelkästään kasvillisuuden poistaminen 

tai kivien liikuttelu, voi tuhota arvokasta tietoa. 

Muinaisjäännöksen tai sellaiseksi arvellun kohteen 

löytämisestä pitää aina ilmoittaa museoviranomaiselle, 

Pohjois-Lapissa esimerkiksi Inarin 

Siida-museoon, joka voi lähettää asiantuntijan 

kohdetta tarkastamaan. 

8.2.5 Pohjois-Lapin esihistoriallinen 

aikajako 

Pohjois-Lapin esihistoria ei ole samanlainen kuin 

eteläisempien alueiden, ja siksi alueella on myös 

omanlaisensa esihistoriallinen aikakausijako. 

Pohjois-Lappi on asutettu hyvin pian viimeisen 

jääkauden jälkeen. Alueelle on tullut asukkaita 

todennäköisesti niin etelästä, idästä kuin pohjoisesta, 

Jäämeren rannikolta (Rankama 2003, Kankaanpää 

2003, Kankaanpää & Rankama 2005). 

Varhaisinta esihistorian aikajaksoa kutsutaan kivikaudeksi. 

Pohjois-Lapin kivikausi jakautuu vielä 

kahteen alajaksoon: mesoliittiseen eli vanhempaan 

ja neoliittiseen eli nuorempaan vaiheeseen. 

Kivikautta seuraa varhaismetallikausi, joka myös 

jakautuu kahteen alajaksoon. Tämän jälkeen tulee 

varsinainen rautakausi, jossa on myös erotettavissa 

kaksi ajanjaksoa. Varsinainen historiallinen 

aika alkaa Pohjois-Lapissa melko myöhään, vasta 

1600-luvulla, kun kristillinen käännytystyö on 

saanut vakaan jalansijan alueella. Taulukossa 7 on 

esitelty Pohjois-Lapin esihistorian ajanjaksot. 

Paistunturin ja koko Utsjoen esihistoriaa on 

selvitetty hyvin puutteellisesti. Vielä historialliselta 

ajaltakin sitä koskevat lähteet ovat hyvin 

harvinaisia. Ensimmäinen maininta saamelaisista 

ylipäätään on Tacituksen kirjassa Germania 

vuodelta 98 AD. Ensimmäinen laajempi kuvaus 

Saamenmaasta on Ottarin kertomus elämästään 

ja kotimaastaan, joka on säilynyt Orosiuksen maailmahistorian 

anglosaksinkielisessä käännöksessä 

Taulukko 7. Pohjois-Lapin esihistorian kausien jaottelu. 

Ajoitukset ovat kalibroidussa muodossa eli vastaavat tavallisia 

kalenterivuosia (Carpelan henk. koht. tiedonanto 

10/2001; 2003: 31, 45, 59; Rankama 1996: 662). 

1. Kivikausi 

Mesoliittinen kivikausi n. 9 000–5 300 eKr. 

Neoliittinen kivikausi 

2. Varhaismetallikausi 

5 300–1 900 eKr. 

Lovozero- ja Vardøy-keramiikka 1 900–500 eKr. 

Kjelmøy-keramiikka 

3. Rautakausi 

500 eKr.–250/300 jKr. 

Vanhempi rautakausi 250/300–800 jKr. 

Nuorempi rautakausi eli saamelainen 

rautakausi 

800–1 600 jKr. 

4. Historiallinen aika 1 600– jKr. 

97

800-luvun lopulta. Siinä Ottar kuvailee elämää 

jossakin nykyisen Tromsøn alueella, mutta kertomus 

on pääpiirteissään sovellettavissa koko saamelaisalueelle. 

Siinä Ottar kuvailee muun muassa 

poronhoitoa ja erilaisia metsästyselinkeinoja (Solbakk 

2001: 16–18.). 

Varhaisimmista historiallisista lähteistä tiedetään, 

että saamelaisilla oli oma organisaatiomallinsa, 

siida eli lapinkylä. Siidat olivat Länsi- 

Lapissakin toiminnassa vielä 1600-luvun alussa. 

Niiden rajat olivat hyvin tarkat, mutta joillakin raja-alueilla 

saattoi olla siidojen yhteisiä maita, joilla 

molempien siidojen asukkaat saivat metsästää tai 

kalastaa. Tällainen alue oli esimerkiksi Paistunturi, 

jota käyttivät sekä Tenon että Utsjoen siidat. Siidojen 

alueet oli jaettu sukualueiksi, mutta jotkut 

tärkeät kohteet, kuten hyvät kalastamot olivat 

koko siidan asukkaiden yhteiskäytössä (Solbakk 

2001: 24–25, 30.). 

Peuranpyynti on ollut lohestuksen ohella 

Utsjoen tärkein elinkeino koko esihistoriallisen 

ajan ennen poronhoitoa ja maataloutta. Peuraa 

pyydettiin sisämaassa keväällä ja syksyllä. Kevättalvella 

peuroja pyydettiin kiekeröltä eli jäkäläkaivoksilta. 

Silloin peurojen lumeen tallaamille 

poluille asetettiin öisin ansoja, ja aamulla koirien 

annettiin pelottaa eläimet niihin. Keväthankiaisen 

aikaan peuroja myös hiihdettiin. Kun hanki 

kantoi hiihtäjää, muttei peuraa ne oli helppo pyydystää 

suopungilla, keihästää tai ampua jousella 

tai myöhemmin aseella. Syksyllä, ennen rykimää, 

peuroja pyydettiin pyyntikuoppien, vuomenien, 

hankaiden ja ansojen tai houkutusporojen avulla 

(Solbakk 2001: 24, 26–27.). 

Tornion Lapin peurakannat hupenivat intensiivisen 

pyynnin takia jo 1600-luvulla, ja 1700luvulla 

pyynti alkoi syrjäytyä poronhoidon tieltä. 

Viimeiset peurat ammuttiin Paistunturissa 1800luvun 

alkupuolella. Kun peurakannat hiipuivat, 

alkoi alueella kehittyä peuranpyyntiä korvaamaan 

suurporonhoito. Tätä ennen poroja oli ollut lähinnä 

kanto-, veto- ja houkutuseläiminä. Suurporonhoito, 

joskin vielä melko pienimuotoinen, 

vakiintui Utsjoella 1600-luvun loppupuolella. Se 

mursi lopullisesti perinteisen pyynnistä eläneen 

siidan rakenteet ja muutti maankäyttömallia. Kun 

vielä maatalous alkoi Tenojokilaaksossa 1700-luvun 

alussa, peuranpyynti jäi sivuelinkeinoksi (Itkonen 

1948 II: 5–6, 69; Solbakk 2001: 28, 46, 

53–54.). 

98 

Kun sisämaan porolaitumet huononivat, Utsjoen 

siidan porosaamelaiset alkoivat jutaa kesäksi 

poroineen Jäämeren rannikolle Porsangerin 

vuonolle, Laksefjordiin ja Tenovuonoon. Tämä 

tapahtui 1600-luvun loppupuolella, ja mahdollisti 

varsinaisen suurporonhoidon alun alueella 

1700-luvulla. Talveksi porosaamelaiset palasivat 

sisämaahan, siidan vanhoille alueille. Jokirannanasukkaat, 

kalastajasaamelaiset sekä köyhtyneet 

porosaamelaiset, elivät vanhalla siida-alueella 

ympäri vuoden. He saivat elantonsa kalastuksesta 

ja metsästyksestä, 1700-luvulta lähtien myös 

maataloudesta. Porosaamelaiset jutivat Norjan 

puolelle aina 1860-luvulle asti (Itkonen 1948 II: 

115–118, 123; Solbakk 2001: 53, 56, 58). 

Seuraavissa kappaleissa käsittelen Paistunturin 

muinaisjäännöksiä aikakausittain. Ensin käsittelen 

kivikauden ja varhaismetallikauden muinaisjäännöksiä, 

sitten rautakauden ja historiallisen ajan 

muinaisjäännöksiä. 

8.3 Kivikauden ja varhaismetallikauden 

kohteet 

8.3.1 Yleistä 

Kivikautisia ja varhaismetallikautisia asuin- ja 

oleskelupaikkoja on tavallisesti hyvin vaikea tai 

jopa mahdoton havaita maastossa. Syynä on se, 

että varsinaisen muinaisjäännöksen muodostaa 

vain niin sanottu kulttuurikerros ja erilaiset matalat 

tai maansisäiset kiveykset. Kulttuurikerros on 

maata, jossa on kemiallisia merkkejä muinaisesta 

ihmisasutuksesta ja mahdollisesti esinelöytöjä. Tavallisimmin 

kivi- tai varhaismetallikautisen muinaisjäännöksen 

tunnistaa siitä, että maaperässä 

havaitaan löytöjä, esimerkiksi iskoksia. Iskokset 

ovat muinaisten ihmisten hakkaamia kivilastuja, 

joita on käytetty erilaisten työkalujen terinä tai 

sellaisenaan esimerkiksi veitsinä ja naskaleina. 

Kiviesineet ovat tavallisesti ainoita kivikaudelta 

nykyaikaan säilyneitä konkreettisia merkkejä 

muinaisten ihmisten elämästä. Tämä ei kuitenkaan 

tarkoita, että ne olisivat olleet ainoita tai edes 

tärkeimpiä kivikaudella käytettyjä esineitä. Monenlaiset 

luiset, puiset ja nahkaiset käyttöesineet 

ovat olleet todennäköisesti paljon tavallisempia 

kuin kiviset. Kiviesineiden tärkein tarkoitus on 

ollut toimia terävinä terinä, joita on voitu käyttää 

muiden materiaalien työstämiseen tai aseisiin. 

Norjassa Varanginvuonon kivikautisilla asuinpai-

koilla on säilynyt esimerkkejä erityisesti luisista 

käyttöesineistä. Sieltä on löydetty muiden muassa 

luisia ongenkoukkuja ja harppuunoita (esim. 

Schanche 1993a: 14–15). Eteläisemmillä alueilla 

tyypillistä kivikautista keramiikkaa ei ole löydetty 

Paistunturista, mutta kylläkin pieniä määriä Utsjokilaaksosta 

(Karjalainen 2005). 

Vaikka kivi- ja varhaismetallikautiset asuinpaikat 

ovat ulkoisesti hyvin vaatimattomia, se ei 

tarkoita, että näillä muinaisjäännöksillä olisi vähäisempi 

arvo kuin muilla muinaisjäännöksillä tai 

että niitä ei tarvitsisi suojella yhtä huolellisesti. 

Päinvastoin, näitä asuinpaikkoja pitää suojella 

aivan erityisesti, jottei herkkä kulttuurikerros 

vahingoitu. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että 

tällaisia asuinpaikkoja ei ole syytä kaivella tai 

kerätä niiltä iskoksia, vaikka niitä olisi paikalla 

runsaastikin. 

8.3.2 Kvartsikohteet 

Kvartsi oli Paistunturin alueella kivikauden tärkein 

kiviraaka-aine. Kvartsia on ollut saatavilla 

runsaasti ja siitä saa helposti hyviä teräviä teriä 

monenlaisiin työkaluihin. Kvartsia tavataan neljänlaisilla 

muinaisjäännöskohteilla: asuinpaikoilla, 

iskentäpaikoilla, louhoksilla ja kätköissä. Monesti 

on vaikea sanoa ilman kaivaustutkimuksia, mikä 

löytöpaikka on varsinainen asuinpaikka ja mikä 

vain satunnainen iskentäpaikka. Suomessa on 

ollut periaatteena se, että asuinpaikoiksi määritellään 

sellaiset kohteet, joilta löytyy kiviesineitä 

ja jotka ovat muutoin asumiseen sopivia (esim. 

Karjalainen 1996: 15). 

Kvartsiniskentäpaikat ovat paikkoja, joissa 

muinaiset ihmiset ovat työstäneet kiviainesta, 

mutta eivät välttämättä asuneet. Iskentäpaikat 

voivat kuitenkin olla myös osa laajempaa asuinpaikka-aluetta. 

Koska kiveniskennässä syntyvät 

iskokset ovat hyvin teräviä, on työ tehty mieluummin 

hieman sivummalla varsinaisesta asuinpaikasta. 

On myös mahdollista, että iskentäpaikkaa on 

käytetty vain kerran. Esimerkiksi metsästysretkellä 

on tarvinnut korjata välineitä tai on tarkkailtu 

saaliseläinten, kuten peurojen liikkeitä, ja samalla 

valmistettu vaikkapa kärkiä nuoliin ja keihäisiin. 

Koska kiveä on isketty hyvin erilaisissa tilanteissa, 

ovat myös kiveniskentäpaikat hyvin erilaisia: 

paikalla voi olla muutama iskos tai monien tuhansien 

iskosten kasautuma, se voi sijaita hyvällä 

asuinpaikalla tai vaikka tuulisella tunturinrinteellä, 

josta on hyvä näköala ympäristöön. 

Kvartsilouhokset ovat suuria kvartsilohkareita 

tai kvartsisuonia kallioissa, joista ihmiset ovat 

muinoin louhineet kvartsia erilaisten kiviesineiden 

raaka-aineeksi. Kvartsilouhokset tunnistaa 

ihmisten käyttämiksi siitä, että kiviaineksessa on 

iskentäarpia eli kiven pinnassa näkyy tietynlaisia 

kuopanteita niillä kohdin, mistä kvartsia on 

louhittu. Lisäksi louhosten lähellä on tavallisesti 

kvartsi-iskoksia ja puolivalmiita esineitä. 

Kvartsikätköt ovat maahan tai kallion- ja kivien 

halkeamiin kätkettyjä kvartsiraaka-ainekappaleita. 

Kätköjä on tehty, kun ei ole pystytty viemään 

kaikkea raaka-ainetta kerralla pois, mutta on 

haluttu varmistaa se, että raaka-aine on tallessa, 

kun sitä palataan hakemaan. Joskus tällaisia kätköjä 

ei kuitenkaan ole käyty tyhjentämässä, vaan 

ne ovat jääneet arkeologien löydettäviksi. 

Erilaiset kvartsikohteet ovat Paistunturin tavallisimpia 

muinaisjäännöksiä. Tämä on luonnollista, 

kun ajattelee, miten pitkän aikaa kvartsia on 

käytetty. Toisaalta hyvin pitkän käyttöajan takia on 

erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta sanoa, milloin 

mitäkin kohdetta on täsmälleen käytetty. 

8.3.3 Muut kiviraaka-aineet 

Paistunturissa on kolme kohdetta, joista on löydetty 

myös muuta kiviraaka-ainetta kuin kvartsia, 

nimittäin kvartsiittia. Kesällä 2004 kaivetusta 

Mávdnaávži 2 -kohteesta on kvartsiitin lisäksi 

löydetty myös useammanlaista serttiä sekä hohkakiveä. 

Erityisesti hohkakivi osoittaa, että kyseisen 

kohteen kiviraaka-aineet on tuotu Jäämereltä. 

Tuija Rankaman mukaan kvartsiittia on käytetty 

Utsjoella kivikaudella ja varhaismetallikaudella 

vuoden 2200 eKr. jälkeen (Rankama 1996: 684). 

Tämän lisäksi ihmisiä ja raaka-aineita on liikkunut 

rannikolta sisämaahan etenkin pioneeriasutusvaiheessa, 

mesoliittisella kivikaudella. Tenon ja Utsjoen 

jokilaaksoista kvartsiittia ja muita rannikon 

raaka-aineita on löydetty enemmänkin. 

Mávdnaávžissä (Mávnnaávži) vuonna 2004 

kaivettu kohde ajoitettiin mesoliittisen kauden 

loppuvaiheeseen noin vuoteen 5400 eKr. 

Mávdnaávžin asuinpaikka on ollut pienialainen, 

kerran käytetty peuranpyytäjien leiripaikka. Kaivauksissa 

paljastui kaksi tulisijaa, joista toinen on 

sijainnut pyöreähkön, mahdollisesti kotamaisen 

asumuksen sisällä, toinen piha-alueella. Asumuk- 

99

sen sisällä olleessa tulisijassa on poltettu mäntyä, 

jota tuolloin kasvoi Mávdnaávžissä. Tulisijojen 

ympäriltä löytyi merkkejä viisto- ja poikkiteräisten 

nuolenkärkien ja muiden kiviesineiden valmistamisesta. 

Nuolenkärkityyppi liittää asuinpaikan 

Pohjois-Ruotsissa, -Norjassa ja -Suomessa vallinneeseen 

mesoliittiseen kulttuuripiiriin. 

8.3.4 Asumuspainanteet 

Kesällä 2006 Badjeseavttet-joen rannalla tutkittiin 

asumuspainannetta, jonka on uskottu olevan niin 

sanottu stalotomt eli staalon tontti -nimisen asumuksen 

jäänne. Tällaisia asumuksia tavataan tyypillisesti 

Keski-Skandinavian ylätunturiseuduilla 

eikä niitä tunneta muualta Suomesta. Ruijastakin 

tunnetaan vain harvoja vastaavanlaisia kohteita. 

Tällaiset asumusjäänteet ajoittuvat noin vuosille 

700–1400 jKr. (Mulk 1995: 143; Rankama 1991: 

78–79.). 

Kun asumuspainanteen ympäristö kartoitettiin 

perusteellisesti, sieltä löytyi toinenkin ihmisen 

tekemä suuri asumuspainanne ja sen yhteydestä 

epäselvempi, pienempi painanne. Molempiin suuriin 

painanteisiin tehtiin pienialaiset koekuopat, 

joista paljastui kulttuurikerros ja kvartsi-iskoksia. 

Löydöt todistavat, että asumuspainanteet ajoittuvatkin 

kivikaudelle tai varhaismetallikaudelle. Vastaavanlaisia 

asumuspainanteita tunnetaan myös 

esimerkiksi Pulmankijärveltä, Utsjokilaaksosta ja 

eripuolilta Inaria. 

Badjeseavttetin asumuspainanteet ovat muodoltaan 

selkeän suorakulmaisia ja huomattavan 

suuria: isomman sisämitat ovat noin 12 x 7,5 metriä 

ja pienemmän noin 7,2 x 4 metriä. Asumuksenpaikat 

on raivattu kiviseen vaaranrinteeseen 

siten, että niiden lattia on suurin piirtein vaakatasossa 

ja kivetön. Lattiataso on selkeästi ympäröivää 

maanpintaa alempana. Painanteita ympäröivät 

leveät seinävallit. Molemmissa painanteissa erottuu 

maanpinnalle tarkemmin määrittelemättömiä 

kivirakenteita, mahdollisesti tulisijoja. 

8.3.5 Pyyntikuopat 

Pyyntikuopat ovat kuoppia, joihin on ajettu tai 

houkuteltu peuroja. Pyyntikuopat ovat suuri 

noin 3–4 metriä halkaisijaltaan olevia pyöreitä 

tai soikeita kuoppia. Pyyntikuoppia on tavallisesti 

ollut useita, joskus jopa useita kymmeniä, niin 

että niistä on muodostunut pyyntikuoppajärjes- 

100 

telmä. Tähän järjestelmään on lisäksi kuulunut 

jonkinlaiset johdinaidat, joiden avulla eläimet on 

ohjailtu kuoppiin. Tällaiset aidat ovat voineet olla 

puunrungoista, risuista ja kivistä tehtyjä, mutta 

niistä on harvoin säilynyt merkkejä nykyaikaan 

asti. Myös kuoppien välissä on ollut aita, jotteivät 

eläimet mene niiden ohi. Myös pelkkä aita, jonka 

aukkoihin on asetettu silmukka-ansoja, on ollut 

hyvä pyydys (Solbakk 2001: 26; Vorren 1958: 

7–8, 16–18, 25–27.). Tällaisilla silmukka-ansoilla 

(pohjoissaameksi bearttuš) on Utsjoella otettu syksyisin 

kiinni kesälaitumella villiintyneitä hevosia 

vielä 1900-luvun alussa (TKU). 

Pyyntikuopat on sijoitettu peurojen luontaisille 

kulkureiteille, kuten harjuille tai niiden välisiin 

soliin. Harjujen laella olevat kuopat hyödyntävät 

peurojen ja porojen luontaista taipumusta paeta 

ylämäkeen, kun jokin vaara uhkaa. Eli kun harjun 

alla kulkevat peurat pelästytetään, ne lähtevät pakenemaan 

rinnettä ylös. Ylöspäin ryntäävä peura 

ei huomaa rinteeseen tai harjun laelle kaivettuja, 

peiteltyjä kuoppia, vaan rynnistää aidan aukosta 

suoraan kuoppaan. Kuopan pohjalle on voitu 

vielä asettaa terävä kivi, keihäs tai teroitettu puuseiväs, 

johon peura keihästyy (Manker & Vorren 

1953: 25–27, 29–30.). 

Pyyntikuoppia on käytetty ainakin kivikaudella 

ja varhaismetallikaudella. Kun pyyntikuoppia on 

ajoitettu, on huomattu, että on erotettavissa kaksi 

selkeää tiivistymää, jolloin valtaosa kuopista on 

tehty. Ensimmäinen käyttöpiikki on noin vuoden 

3000 eKr. tienoilla ja toinen noin 1000 eKr. 

Ajoitusten mukaan pyyntikuoppia ei olisi juurikaan 

käytetty historiallisella ajalla (Carpelan 2003: 

41–42). Historiallisen ajan käytöstä on kuitenkin 

paljon perimätietoa ja historiallisia lähteitä sekä 

joitakin ajoituksiakin (esim. Manker & Vorren 

1953, Korteniemi 1990, Vorren 1958). Perimätieto 

kertoo myös, että pyyntikuoppia on käytetty 

satunnaisesti jopa vielä 1800-luvulla villiintyneiden 

porojen kiinni saamiseen (TKU). Tulokset 

vaikuttavat siis hyvin ristiriitaisilta. Tämä voi kuitenkin 

johtua harhaanjohtavista ajoitustuloksista 

tai niiden väärästä tulkinnasta (ks. lisää: Manninen 

painossa 2). 

Pyyntikuoppia on Paistunturissa vain pehmeillä, 

hiekkaisilla mailla. Tällaisia hyviä hiekkamaita 

on tavallisesti jokien varsilla ja vedenjakajaseuduilla. 

Suurien pyyntikuoppien kaivaminen kiviseen 

maahan on ollut alkeellisilla välineillä hyvin 

raskasta tai jopa mahdotonta. Kivisemmillä mailla

peuroja on pyydetty toisilla konsteilla (esim. Solbakk 

2001: 26–27). Perimätieto kertoo esimerkiksi, 

että pyyntikuoppia olisi kaivettu kevättalvisin 

hankeen, mutta mitään todisteita tällaisesta 

pyyntitavasta ei luonnollisestikaan ole säilynyt 

(TKU). On todennäköistä, että näitä harvoja 

hiekkaisia maita ja niihin kaivettuja kuoppia on 

käytetty vuosituhannesta toiseen yhä uudestaan 

ja uudestaan. 

Paistunturin alueella on muutama todella 

edustava pyyntikuoppajärjestelmä ja pienempiä 

kokonaisuuksia on aivan Kevon retkeilyreitin 

varressakin. Erämaa-alueen eteläreunalla, Karigasniemen 

tien molemmin puolin, suurella 

harjualueella on lukuisia pienehköjä ja muutama 

suuri pyyntikuoppajärjestelmä. Retkeilijän on helpoin 

löytää kahdeksan kuopan järjestelmä, joka 

sijaitsee aivan Kevon retkeilyreitin varressa juuri 

Ristinäsjärvien taukopaikan eteläpuolella. Myös 

Kevojoen rannassa on muutamia pyyntikuoppakohteita. 

Yksi laajempi sijaitsee retkeilyreitin pohjoisimmasta 

kahlaamosta noin kilometrin verran 

pohjoiseen, joen itärannalla. Retkeilyreitti kulkee 

yhden pyyntikuopan ohitse juuri ennen rinteessä 

olevia portaita. Todella laajaan pyyntikuoppajärjestelmään 

voi tutustua Koappelasjärven autiotuvan 

eteläpuolella sijaitsevan Sirddaávžin itäreunalla 

(tarkemmin: Manninen painossa 2). 

8.4 Rautakautiset ja historiallisen 

ajan kohteet 

8.4.1 Yleistä 

Rautakauden ja historiallisen ajan raja on Pohjois- 

Lapissa liukuva. Monesti on vaikea sanoa ilman 

tarkempia tutkimuksia ovatko muinaisjäännökset 

rautakautisia vai historialliselta ajalta. Syynä on 

se, että historiallisen ajan määritelmä ei perustu 

konkreettisiin muutoksiin alueen kulttuurissa tai 

elämäntavassa. Historiallisen ajan alku lasketaan 

siitä, kun valtioiden hallinnollisesta ja uskonnollisesta 

vallasta Pohjois-Lapissa alkaa olla kirjallisia 

merkkejä. Todelliset, arkeologisessa kulttuurissa 

näkyvät muutokset, ajoittuvat vanhemman ja 

nuoremman rautakauden välille sekä 1600–1700luvulle, 

kun suurporonhoito alkaa yleistyä (Solbakk 

2000: 222.). 

Vanhempi rautakausi on Pohjois-Lapissa melko 

vähälöytöinen ajanjakso. Silloin ei enää käytetty 

keramiikkaa eikä juuri kiviesineitäkään, jotka 

olisivat jääneet merkeiksi muinaisista ihmisistä. 

Metalliesineet taas ovat monesti ruostuneet lähes 

olemattomiin tai sitten ne on valettu tai taottu 

aina uusiksi ja uusiksi esineiksi. Tämän vuoksi 

Ylä-Lapin vanhempi rautakausi vaikuttaa jotenkin 

salaperäiseltä ja tyhjältä aikakaudelta. Ei ole kuitenkaan 

mitään syytä olettaa, että asutus olisi kadonnut 

alueelta tai edes vähentynyt. Todennäköisempää 

on, että silloin omaksuttiin jonkinlainen 

uusi, ehkä skandinaavisten valtioiden nousuun 

liittyvä, elämäntapa, jossa varhaisemmat esineet 

eivät enää olleet tarpeellisia tai ne voitiin korvata 

jollakin muulla (Carpelan 2003: 60–61.). 

Nuorempi rautakausi eli saamelainen rautakausi 

on nimensä mukaisesti aikaa, jolloin nykyisin 

tunnettu saamelaiskulttuuri on selkeästi 

muotoutunut ja tunnistettavissa. Tälle aikakaudelle 

ovat tunnusomaisia Siuttavaarantyypin eli 

suorakaiteiset liesilatomukset ja koristeelliset 

metalliesineet, jotka kuvastavat vilkkaita suhteita 

ympäröiviin kansoihin. Nuoremman ja vanhemman 

rautakauden välissä tapahtuu selkeä materiaalisen 

kulttuurin muutos, mutta nuoremman 

rautakauden voidaan kuitenkin katsoa edustavan 

samaa kulttuurista linjaa kuin vanhempi rautakausi 

(Carpelan 2003: 59–60, 63–65.). 

8.4.2 Liedet 

Yleistä 

Liedet ovat selkeästi tunnistettava muinaisjäännös, 

joita voidaan myös ajoittaa radiohiilimenetelmällä 

niistä löytyvän poltetun puun avulla. Oleellisinta 

liesissä ei kuitenkaan ole se, minkälaisia ne ovat, 

vaan se, että lieden ympärillä on ollut tavallisesti 

asumus ja asumuksessa on ollut ihmisiä. Liedet 

ovat siis merkki asuinpaikoista ja liesien ympäristöt 

ovat muinaisten ihmisten asuinympäristöjä. 

Siuttavaarantyypin liesilatomukset 

Nuoremman rautakauden yksi merkittävimmistä 

muinaisjäännöstyypeistä on niin sanottu Siuttavaarantyypin 

liesilatomus. Tyyppi on nimetty 

Inarin Siuttavaaran mukaan, koska ensimmäinen 

monen lieden keskittymä tutkittiin siellä. Siuttavaarantyypin 

latomukset ovat yksi varhaisimmista 

muinaisjäännöstyypeistä, joita voidaan pitää saamelaisena. 

Tällaisia liesilatomuksia tunnetaan 

koko historiallisella ajalla tunnetulta saamelais- 

101

alueelta, mutta ei sen ulkopuolelta. Latomuksia 

on käytetty noin vuosina 800–1400/1600 jKr. 

(Hamari 1996: 47–51.). 

Siuttavaarantyypin liedet ovat suuria ja suorakaiteenmuotoisia 

kivilatomuksia, jotka on kauttaaltaan 

ladottu suurehkoista kivistä. Latomusten 

oletetaan olleen jonkinlaisten kevytrakenteisten 

kotien liesiä, koska kiinteistä rakenteista ei ole 

havaittu merkkejä. Muunlaisiakin löytöjä on näiltä 

kohteilta hyvin vähän. Liedet esiintyvät tavallisesti 

usean lieden ryhmissä. Tunnusomaista on, että 

liedet sijaitsevat säännöllisinä, samansuuntaisina 

riveinä puron tai joen rannalla, sen muotoja seuraten. 

On esitetty, että suojaisilla metsäalueilla sijaitsevat 

suuret liesilatomuskeskittymät olisivat 

ensimmäisten siidojen eli lapinkylien talvikylien 

paikkoja (Carpelan 2003: 68–69; Hamari 1996: 

47–51). Koska tällaisia latomuksia tavataan kuitenkin 

myös ylätunturiympäristöissä, kuten Paistunturissa, 

on syytä olettaa, että tällaiset liedet 

ovat olleet omana aikanaan joka paikan perusliesityyppi, 

ei vain talvikylissä käytetty malli, kuten 

esimerkiksi Carpelan (2003: 68) esittää. 

Tutkijat ovat aikojen saatossa tulkinneet 

Siuttavaarantyypin liesilatomukset milloin uhripaikoiksi, 

milloin pyyntirakenteiksi, jopa sotilasleiriä 

on ehdotettu (Oksala 1990: 38–40). Paikallisen 

perimätiedon mukaan näitä latomuksia 

on pidetty ”muinaisten lappalaisten hautoina”. 

Erityisesti norjalaiset arkeologit olivat pitkään 

sitä mieltä, että latomukset ovat todella hautoja 

(esim. Simonsen 1970: 164 ja Schanche 1993b: 

49), koska latomuksista löydettiin luun paloja ja 

pieniä esineitä tai niiden kappaleita. Myöhemmin, 

kun latomuksista löydetty luuaineisto on 

tutkittu, on kuitenkin osoittautunut, että kaikki 

latomuksista löytyneet luut ovat eläinten luita eli 

siis aterian tähteitä, jotka on viskattu tuleen. Kun 

tällaisia latomuksia on tutkittu systemaattisesti, ei 

ole löydetty mitään todisteita siitä, että ne olisivat 

hautoja (Hamari 1996: 52.). 

Siuttavaarantyypin liesilatomukset ovat hyvin 

näyttäviä ilmestyksiä: niillä on tavallisesti pituutta 

0,8–2,5 metriä ja leveyttä 0,5–1,5 metriä. Kiveys 

nousee maanpinnasta tavallisesti 10–30 senttiä, 

mutta latomusta voi siitä huolimatta olla vaikea 

havaita kasvillisuuden alta (Hamari 1996: 47–51.). 

Paras paikka tutustua tällaisiin liesilatomuksiin on 

Kevon retkeilyreitin varressa Ruktajärven autiotuvan 

ja Ristinäsjärven taukopaikan puolessa välissä, 

102 

jossa polku kulkee kolmen lieden latomuskohteen 

halki. Myös Gottetvárrin lähellä, luonnonpuiston 

alueella, on suurehko latomuskohde. Kuulopuheiden 

mukaan Paistunturissa on muitakin vastaavia 

kohteita, mutta inventoijan silmiin ne eivät ole 

vielä sattuneet. 

Permukkaliedet 

Permukkaliedet ovat muuten tavallisia suorakaiteenmuotoisia 

kehäliesiä, mutta niiden toisen 

päädyn kulmista lähtee kaksi rinnakkain kulkevaa 

kivijonoa eli permukkaa (pohjoissaameksi bearbmet). 

Permukat voivat olla erilliset tai yhdistyä 

toisessa päässä poikittaisella kivijonolla. Joskus 

permukoita on vain yksi, joskus taas tulisijan molemmissa 

päissä on permukat. Muutamissa kohteissa 

asuintilaa kiertää vielä kokonaan tai osittain 

kivinen ulkokehä. 

Koutokeinon porosaamelainen Karen Marie 

Eira Buljo (2002: 140) kirjoittaa tällaisista liesipermukoista 

seuraavaa: ”Kivet pistettiin tulisijan 

ja oviaukon väliin, jotta kota pysyi siistinä.” 

(käännös T.V.). Eira Buljo mainitsee vielä, että 

tällaisia liesiä käytettiin kesäpaikalla tunturissa ja 

että hänen isovanhemmillaan oli kodassa tällainen 

tulisija. Permukkalieden käyttöä kesälaidunnuksen 

yhteydessä on dokumentoitu myös Käsivarren 

Lapissa kansatieteellisessä elokuvassa Enontekiön 

porolappalaisten parissa vuonna 1940 (SEA). 

Inga Maria Mulkin mukaan tämä liesityyppi 

on tullut käyttöön Pohjois-Ruotsissa noin 1400– 

1500 jKr. Tavalliseksi ne muuttuvat 1600-luvun 

lopulla. Mulkin mukaan nämä liedet liittyvät suurporonhoitoon 

ja niiden yleistyminen kuvaa suurporonhoidon 

levittäytymistä. Hänen mukaansa 

tällaisia liesiä käyttivät jutavat saamelaiset, jotka 

asuivat korvakkokodissa (pohjoissaameksi bealljegoahti). 

Yleisimmillään tämä liesityyppi on ollut 

1700–1800-luvulla (Mulk 1995: 149–150). 

Paistunturin permukkaliedet ovat usein syvällä 

kasvillisuuden keskellä, ja niitä voi olla vaikea 

huomata kauempaa. Tämä viittaa siihen, että ne 

eivät ole kovin nuoria muinaisjäännöksiä. Jos 

tämä liesityyppi tuli alueelle suurporonhoitajien 

mukana, niin tällaisia liesiä alettiin käyttää aikaisintaan 

1600-luvulla, kun suurporonhoito alkoi 

alueella (Solbakk 2000: 222). Koska ennen 1860lukua 

suurporonhoitajat jutivat kesäksi Jäämeren 

rannikolle, tällaisia liesiä on todennäköisesti käytetty 

vain syysaikaan tai sitten niitä ovat käyttäneet

muutkin kuin jutavat porosaamelaiset. Se, missä 

vaiheessa tällaisten liesien käyttö on loppunut 

Paistunturissa, ei ole selvää. 

Kehäliedet 

Tavallisin liesityyppi Paistunturissa on suorakaiteenmuotoinen 

kehäliesi, jossa ei ole permukoita. 

Niitä on käytetty kodissa tai laavuissa ja ne sijaitsevatkin 

tavallisesti hyvillä laavustelupaikoilla. 

Uudemmista liesistä, esimerkiksi kalastajien nuotiopaikoista, 

tällaiset liedet eroavat säännöllisen 

muodon ja sijainnin lisäksi esimerkiksi siinä, että 

tulisijan kivet ovat pääosin kasvillisuuden peitossa. 

Kivet ovat usein myös kovassa kuumuudessa 

halkeilleita, mikä taas viittaa intensiiviseen, pitempiaikaiseen 

käyttöön. Huolellisesti rakennetuissa 

vanhemmissa liesissä on myös tyypillisesti laaja 

posiokivi, jolle kuuma kahvipannu tai keittopata 

on voitu laskea. 

8.4.3 Kodansijat 

Kodansijat ovat sortuneiden ja maatuneiden turvekotien 

tai turvetalojen jäänteitä. Ne ovat pyöreitä, 

kuusi- tai kahdeksankulmaisia tai suorakaiteenmuotoisia 

päältä pyöreitä maavalleja. Vallit 

ovat tavallisesti 20–50 senttimetriä korkeita ja 

50–100 senttiämetriä leveitä. Oviaukon paikka 

erottuu usein aukkona vallissa. Tulisija on keskellä 

vallia erottuva liesikiveyksen kohouma tai sitten 

ovinurkassa oleva sortunut ja maatunut piisiröykkiö. 

Kotasijojen lattia ei ole tavallisesti huomattavasti 

ympäröivää maanpintaa alempana, kuten 

esimerkiksi kivikautisissa asumuspainanteissa. 

Kodansijat erottuvat usein kauas, koska niissä 

kasvaa erityisen paljon kukkakasveja ja rehevää 

heinikkoa, joka saa ravintonsa paikalla asuneiden 

ihmisten jättämistä ravintoaineista. 

Paistunturissa on paljon kotasijoja, koska 

tunturissa on yövytty heinänteon, kalastuksen ja 

riekostuksen yhteydessä (Saressalo 1982: 75–77, 

106, 113–116). Kotasijoja onkin eniten juuri suurilla 

soilla ja kaukana kylistä olevilla tärkeillä riekostusmailla 

ja kalavesien äärellä. Koska kodissa 

on asuttu vain lyhyitä aikoja, ne ovat tavallisesti 

olleet melko pieniä. Mádjjohkan pohjoisimmassajokihaarassa 

Davimuš Mádjjohsuorgissa on 

kuitenkin muutamia suurempien kotien pohjia. 

Ne liittyvät läheisen Juovvaskáidin rinteellä pidettyihin 

poroerotuksiin ja riekostukseen (TKU). 

8.4.4 Poronhoitoon ja muuhun ylätunturien 

käyttöön liittyvät muinaisjäännökset 

Yleistä 

Paistunturi on ollut tärkeä poronhoitoalue aina 

1600-luvulta lähtien. Poronhoitajat eivät kuitenkaan 

ole ensimmäisiä eivätkä ainoita ihmisiä, jotka 

ovat käyttäneet ylätunturialuetta. Utsjoen ja Tenon 

rannoilla asuvat niin sanotut jokisaamelaiset 

(johgátteolbmot) ovat myös käyttäneet tunturialuetta 

aktiivisesti. Jo ennen kuin nämä kaksi elinkeinoryhmää 

olivat erotettavissa, Paistunturi oli Utsjoen 

ja Tenon siidojen yhteisenä pyyntimaana 

(Solbakk 2001: 25). 

Paistunturin alueen tärkein saaliseläin oli tietenkin 

peura. Peuranpyynti ja varhainen poronhoito 

ovat olleet alueella samanaikaisia elinkeinoja. 

Koska poro ja peura ovat lähtökohtaisesti 

sama eläinlaji ja koska ne käyttäytyvät samalla 

tavalla, on joskus vaikea sanoa, liittyykö jokin 

muinaisjäännös niiden pyyntiin vai paimentamiseen. 

Monessa tapauksessa on syytä olettaa, että 

samoja muinaisjäännöksiä ovat voineet käyttää 

sekä poronhoitajat että peuranpyytäjät. 

Puu- ja kivikaarteet 

Paistunturissa on useita vanhoja puisia ja ainakin 

kaksi kivistä erotus- tai lypsykaarretta. Niiden 

yhteydessä on tavallisesti myös tulisijoja ja joskus 

kodansijoja. Puiset kaarteet liittyvät kaikki 

poronhoitoon, ja ovat tavallisesti melko myöhäiseltä 

ajalta. Vanhemmat puiset kaarteet ovat 

tietenkin aikojen saatossa lahonneet näkymättömiin. 

Toisinaan voi kuitenkin poikkeuksellisen 

rehevästä kasvillisuudesta päätellä, että jossakin 

paikassa on ollut pidemmän aikaa porokaarre. 

Kivikaarteet ovat vanhempia ja niitä on käytetty 

pitkän aikaa. Kiviset kaarteet säilyvät hyvin ja 

ovat käytännöllisiä puuttomassa ylätunturissa. On 

jopa ehdotettu, että ne on alun perin rakennettu 

peuranpyyntikaarteiksi, ja sitten myöhemmin 

muutettu porokaarteiksi. Tällaisia peuranpyyntiin 

käytettyjä kivivuomenia tunnetaan muun muassa 

Varanginniemimaalta (esim. Vorren 1958: 10). 

On kuitenkin melko mahdotonta todistaa asiaa 

suuntaan tai toiseen. 

Paistunturissa on ainakin kaksi suurta kivikaarretta: 

Erttetvárrissä ja Báđošoaivissa. Tämän 

lisäksi T. I. Itkonen (1948 II: 120) mainitsee, että 

103

Utsjoella on myös kolmas kivikaarre Ylä-Jalvin 

luona ”Pavkoaivissa”, mutta ainakaan tämän kirjoittaja 

ei ole tällaista paikkaa löytänyt. Erttetvárrin 

ja Báđošoaivin kaarteet sijaitsevat molemmat 

tunturinrinteellä, siten että niiden siulat johtavat 

ylöspäin kiipeävät porot aitaukseen. Samaa menetelmää 

on käytetty myös peuranpyyntikaarteissa 

(esim. Vorren 1958: 11, 13–14). 

Perimätiedon mukaan Erttetvárrin kivikaarteen 

on rakentanut pororikas Ivvar Pieski 

(1819–1877) 1800-luvun alkupuolella. Kaarretta 

on sittemmin laajentanut ja käyttänyt kuuluisa 

Gádjá-Nillá, Nils Vuolab (1856–1929) (Itkonen 

1948 II: 120; Saressalo 1982: 45, 50, 126). 

Báđošoaivin kaarteen rakentajasta ei ole varmaa 

tietoa, mutta joskus on arveltu senkin olevan Ivvar 

Pieskin rakentama. Molempia kivikaarteita on 

viime aikoina kunnostettu, ja ne ovat mahtavia 

vierailupaikkoja. 

Tupasijat ja aitansijat 

Vaikka Paistunturi on erämaa-alue, siellä on myös 

muutama tupasija. Tupasija on paikka, jossa on 

ollut hirsitupa. Hirret olivat aikoinaan kalliita ja 

niitä oli vaikea saada. Niinpä niitä ei muutettaessa 

hylätty, vaan talo purettiin ja hirret otettiin mukaan 

muualle rakennettavaa uutta tupaa tai aittaa 

varten. Hirret voitiin myös myydä. Kun talo vietiin 

pois, jäi vanhalle tupasijalle tavallisesti vain 

muutama alin, lahonnut hirsikerta, mahdollisesti 

lahoja lattialautoja, kellarikuoppa, piisin tai muun 

tulisijan kivet ja joskus kivijalka. Vanhoja rikkinäisiä 

tavaroita saatettiin myös hylätä tupasijan 

läheisyyteen. 

Paistunturissa on dokumentoitu kaksi vanhaa 

tupasijaa ja yksi aitansija. Molemmat tupasijat ovat 

Gádjá-Nillán eli Nils Vuolabin tupien paikkoja. 

Tunnetuin on hänen kesäpaikkansa, joka sijaitsi 

Njiljoen sivupuron Stohposaiájan rannalla. Kesäpaikan 

talo oli rakennettu vuonna 1904. Toinen 

Gádjá-Nillán tupasija on Erttetvárjogajeaggillä. 

Siellä ollutta pientä tupaa on käytetty erotusten 

yhteydessä ja muutoin porotöissä, sekä jänkäheinänniitossa 

(Saressalo 1982: 50 ja 86–87; TKU). 

Ainoa tähän mennessä dokumentoitu aitansija on 

Duottar-Mávnnan rinteellä. Siellä on ollut pieni 

aitta ja sen vieressä purnu. On arveltu, että aitta 

liittyisi porosaamelaisten vuotuismuuttoon: aittaan 

olisi jätetty säilöön kesä- tai talvivarusteita 

104 

ohi kuljettaessa. Tästä ei ole kuitenkaan minkäänlaisia 

varmoja todisteita. 

Purnut 

Purnut (pohjoissaameksi (geađge) borra tai borri 

tai buordna) ovat lyhytaikaiseen säilömiseen tarkoitettuja, 

tavallisesti rakkakivikkoon kaivettuja 

säilytystiloja. Rakkaan on kaivettu ensin kuoppa 

maahan asti. Tämän jälkeen kuoppaan on ladottu 

pystysuorat seinämät suurista kivistä. Nämä seinät 

ovat tavallisesti rakan pintaa korkeammat, ja 

siksi purnuilla on usein röykkiömäinen hahmo, 

joka erottuu kauas. Kantena on ollut tavallisesti 

suuria, laakeita kiviä. Purnut on rakennettu rakkakivikoiden 

reunaan, jotta niitä on helppo lähestyä. 

Purnukohteet sijaitsevat joko avotunturissa tai 

puurajan yläreunassa. Purnu on yksi Paistunturin 

yleisimmistä muinaisjäännöstyypeistä. 

Purnuja on käytetty sekä pyyntikulttuurin että 

suurporonhoidon yhteydessä. Pyyntikulttuurin 

aikana suurikokoisiin purnuihin säilöttiin lähinnä 

varhaisessa syyspyynnissä saatua peuranlihaa. Poronhoitajat 

ovat säilöneet purnuihin poronlihaa 

ja -maitoa (esim. Jokinen 1996: 18). Erityisesti 

suurporonhoidon varhaisemmassa, jutavassa 

vaiheessa, mutta myös pyyntikulttuurin aikana, 

purnuilla on ollut suuri merkitys ravinnonsaannin 

vuotuisvaihtelun tasaamisessa. 

Paistunturissa tavataan purnuista myös maanpäälle 

rakennettua versiota. Ne on rakennettu siten, 

että luontaiseen kuopanteeseen tai tasamaalle 

on rakennettu suurista kivistä kehä, jonka keskelle 

säilöttävä tavara on laitettu. Purnun katoksi on 

sitten ladottu laakakiviä. Erilaisia säilytystiloja on 

rakennettu luonnonmuotoja hyödyntäen myös 

kallionhalkeamiin ja muihin luontaisiin onkaloihin. 

Maahan kaivettuja purnuja, jotka ovat Keski-Skandinaviassa 

tavallisimpia (esim. Wennstedt 

Edvinger 2002: 124), ei ole tavattu Paistunturissa 

(Paistunturin purnuista lisää: Valtonen 2003a, 

2006).

Urrat 

Urrat ovat kivestä rakennettuja patsaita, suuria 

säännöllisiä kivipilareita tai vain muutamien päällekkäin 

aseteltujen kivien muodostamia kasoja. 

Niillä on merkitty esimerkiksi rajoja ja polkuja, 

mutta osa niistä on rakennettu muistomerkeiksi. 

Urria on käytetty myös apuna peuroja ja poroja 

ajettaessa. Erityisesti kauempaa urran korkea 

hahmo muistuttaa ilmeisesti porojen ja peurojen 

mielestä ihmistä, ja ne välttävät sellaisen lähelle 

menemistä (esim. Vorren 1958: 14). 

Paistunturissa on monenlaisia ja monia eri 

tarkoituksia varten rakennettuja urria. Osan ovat 

rakentaneet virkamiehet, erityisesti maanmittarit 

ovat rakentaneet urria vaarojen laille kolmiomittauksen 

avuksi tai merkitsemään tärkeitä rajalinjoja. 

Paikalliset ihmiset ovat merkinneet urrilla 

erityisesti kulkureittejä. Sellaisia urria, jotka liittyisivät 

varmasti peuranpyyntiin, ei tunneta, mutta 

esimerkiksi Erttetvárrin kivikaarteen siuloissa on 

käytetty pieniä urria samaan tapaan kuin Varanginniemimaan 

kivisissä peuranpyyntivuomenissa. 

8.4.5 Saamelaiseen mytologiaan ja 

perinteiseen uskontoon liittyvät kohteet 

Saamelaiseen mytologiaan ja perinteiseen uskontoon 

liittyvät muinaisjäännökset ovat monesti 

nykyihmisen mielestä vain osa luontoa. Ihmisen 

konkreettisesti muokkaamia muistomerkkejä on 

hyvin vähän. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että 

luonnon keskellä eläville ihmisille maisema on 

tavallisesti elimellinen osa kulttuuria. Myös ihmiskäden 

koskemattomalla luonnonkohteella voi 

olla henkisen kulttuurin tasolla monimutkainen 

merkitysrakenne (Hætta 1993: 14–15.). 

Koska uskontoon ja mytologiaan liittyvillä 

kohteilla on hyvin vähän konkreettisia tunnusmerkkejä, 

niiden tunnistaminen arkeologian 

keinoin on hyvin vaikeaa. Tavallisesti tällaisten 

kohteiden määrittely perustuukin historialliseen 

tai perimätietoon. Joskus uhriesineistö, kuten 

peuran- tai poronsarvet tai vanhat rahat, todistavat 

kohteen uskonnollisesta luonteesta. Tulkinnoissa 

tulee kuitenkin olla varovainen (Kjellström 

1985.). 

Paistunturissa on monenlaisia pyhiä paikkoja, 

jotka liittyvät saamelaisten perinteiseen uskontoon 

tai mytologiaan. Tunnetuimpia ovat varmasti pyhät 

tunturit. Paistunturin tunnetuimpia pyhiä tuntureita 

ovat: (Gáregas) Áilegas, Nuvvos Áilegas ja 

Guivi. Joissakin lähteissä pyhiksi tuntureiksi mainitaan 

lisäksi mm. Áite(joh)čohkka ja Áhkovárri. 

Kirjallisissa lähteissä, jotka kyllä perustuvat suulliseen 

tietoon, mainitaan, että näissä tuntureissa on 

tavattu kivikkoon kaivettuja uhrionkaloita, joihin 

on kätketty peuran- tai poronsarvia (esim. Jokinen 

1996: 8; Paulaharju 1927: 309). Esimerkiksi 

Guivin laelta ja rinteiltä tällaisia uhrionkaloita on 

löydetty myös inventoinneissa. 

Perimätiedon mukaan Paistunturissa on pyhien 

tunturien lisäksi myös uhri- ja palvospaikkoina 

toimineita lähteitä. Tunnetuimmat ovat 

Seitalan Seaideájan lähdealue ja Suttesájan eli 

Sulaojan lähde, jonka luona on Kevon retkeilyreitin 

eteläpää ja Sulaojan luontopolku. Erityisesti 

Sulaojan lähteellä on perimätiedon mukaan ollut 

parantavia vaikutuksia. Sulaojan lähteeltä ei ole 

löydetty uhrattuja esineitä, mikä voi johtua sen 

suuresta koosta ja tutkimuksen puutteesta. Seitalan 

Seaideájan lähteeltä on löydetty ainakin sinne 

uhrattuja sarvia ja hopearahoja (Pentti Koivunen, 

henk. koht. tiedonanto 10/1998). Erikoinen palvospaikka 

on myös Mádjjohkan rannalla sijaitseva 

pyöreä mäennyppylä Vulležiidgirku (esim. Paulaharju 

1927: 304). 

Lisäksi on olemassa tietoja joiden mukaan 

Paistunturin alueella on ollut myös pienempiä 

seitoja, esimerkiksi seitakiviä, mutta niiden tarkkaa 

sijaintia ei tunneta. Utsjoen ja Tenon rannasta 

seitakiviä tunnetaan useita. On myös perimätietoa 

siitä, että jotkin Paistunturin järvistä olisivat niin 

sanottuja saivojärviä tai loktajärviä (pohjoissaameksi 

sáivo- tai sáivajávri, loktajávri) eli kaksipohjaisia 

järviä. Saivojärvet liittyvät alun perin saamelaisten 

perinteisen uskonnon maailmankuvaan, 

jossa tämän maailman maanpinnan alla on toinen 

maailma (Hætta 1993: 12). Sittemmin toiseen 

maailmaan liittyvät merkitykset ovat kadonneet ja 

jäljelle on jäänyt vain kaksipohjaisuus, joka ilmenee 

esimerkiksi kalojen omituisina ilmestymisinä 

ja katoamisina. 

105

Lähteet 

Eira Buljo, K. M. 2002: Mu kultureanadagat. 

– Teoksessa: Andersen, S. (toim.), Samiske 

landskap og Agenda 21. Kultur, næring, miljøvern 

og demokrati. Dieđut nr 1/2002. Sámi 

instituhtta, Guovdageaidnu. S. 136–149. 

Carpelan, C. 2003: Inarilaisten arkeologiset vaiheet. 

– Teoksessa: Lehtola, V.-P. (toim.), Inari 

– Aanaar: Inarin historia jääkaudesta nykypäivään, 

Inarin kunta, Inari. S. 29–95. 

Hamari, P. 1996: Suorakaiteen muotoiset kivilatomukset 

Pohjois-Suomessa. – Kentältä 

Poimittua 3. Museoviraston arkeologian osaston 

julkaisuja N:o 6. Museovirasto, Helsinki. 

S. 46–58. 

Hicks, S. & Hyvärinen, H. 1997: The vegetation 

history of Northern Finland. – Teoksessa: 

Schulz E.-L. & Carpelan C. (toim.), Varhain 

Pohjoisessa – Early in the North: Maa – 

Land; Varhain Pohjoisessa -hankkeen artikkeleita 

– Reports of the Early in the North 

Project. Helsinki Papers in Archaeology No. 

10. University of Helsinki Department of 

Archaeology, Helsinki. S. 25–33. 

Hætta, O. M. 1993: Sámi oaffarbáikkit 

Finnmárkkus. – Forntidsvern19(3): 12–17. 

Foreningen til norske forntidsminnesmerkers 

bevaring, Oslo. 

Itkonen, T. I. 1948: Suomen lappalaiset vuoteen 

1945 I–II. – WSOY, Helsinki. 589 + 629 s. 

Jalava, J. 1987: Perhoset. – Teoksessa: Krogerus, 

H. (toim.), Suomen eläimet 4. Weilin + Göös, 

Espoo. S. 174–233. 

Jokinen, E. 1996: ”Ei mirkki vaan pissi” Utsjoen 

elämää entisaikaan. – Girjegiisá, Utsjoki. 

96 s. 

106 

Kankaanpää, J. & Rankama, T. 2005: Early 

Mesolithic pioneers in Northern Finnish 

Lapland. – Teoksessa: Knutsson, H. (toim.), 

Pioneer settlements and colonization processes 

in the Barents region. Vuollerim Papers 

on Hunter-gatherer Archaeology. Vol. 1. S. 

109–161. 

Karjalainen, T. 1996: Kuhmo 14 Vasikkaniemi 

SW. Asuinpaikkavyöhykkeen tutkimus- ja 

tulkintaongelmia. – Kentältä poimittua 3. 

Museoviraston arkeologian osaston julkaisuja 

N:o 6. Museovirasto, Helsinki. S. 15–22. 

— 2005: Utsjoen ensimmäinen Sär I -keramiikkalöytö. 

– Teoksessa: Kentältä poimittua 6. 

Museovirasto, Helsinki. S.45–47. 

Kjellström, R. 1985: Piles of bones, cult-places 

or something else? – Teoksessa: Bäckman, 

L. & Hultkrantz, Å. (toim.), Saami pre-christian 

religion. Studies on the oldest traces of 

religion among the Saamis. Acta universitatis 

Stockholmiensis, Stockholm studies in comparative 

religion 25: 115–120. 

Korteniemi, M. 1990: Lapinhaudat ja hautapyynti 

Tengeliön vesistön yläosassa. 

Kulttuurihistoriallinen ja topografinen tutkimus. 

– Lisensiaatintutkimus, Oulun yliopisto, 

Historian laitos, Oulu. 

Kotivuori, H. & Torvinen, M. 1994: Pohjois- 

Lapin kiinteät muinaisjäännökset. – Sarja 

A julkaisu N:o 136. Lapin Seutukaavaliitto, 

Rovaniemi. 276 s. 

Luhta, V. 2003: Inarin luonnonhistoria. 

– Teoksessa: Lehtola, V.-P. (toim.), Inari 

– Aanaar: Inarin historia jääkaudesta nykypäivään. 

Inarin kunta, Inari. S. 13–27. 

Manker, E. & Vorren, Ø. 1953: Villreinfangst 

ved Gollevarre. Samiske fangstanlegg for villrein 

I. – Acta Borealia B. Humaniora No. 2. 

Tromsø Museum, Tromsø. 58 s. + kartta.

Manninen, M. A. 2002: Utsjoki Leakšagoađejohka 

3. Esihistoriallisen kvartsikeskittymän kaivaus. 

Kaivauskertomus. – Käsikirjoitus, 

Museoviraston arkeologian osaston arkisto, 

Helsinki. 

— 2003: Chaîne opératoire -analyysi ja kvartsi. 

Esimerkkinä kvartsiniskentäpaikka Utsjoki 

Leakšagoađejohka 3. – Pro gradu –tutkielma, 

Helsingin yliopisto, Arkeologian laitos, 


— 2004: Utsjoki Mávdnaávži 2. Kivikautisen 

löytöpaikan kaivaus. Kaivauskertomus. – 

Julkaisematon käsikirjoitus. Museoviraston 

arkeologian osaston arkisto. 

— 2005: Problems in Dating Inland Sites — 

Lithics and the Mesolithic in Paistunturi, 

Northern Finnish Lapland. – Teoksessa: 

Knutsson, H. (toim.), Pioneer settlements 

and colonization processes in the Barents 

region. Vuollerim Papers on Hunter-gatherer 

Archaeology. Vol. 1. S.29–41. 

— 2006a: Mesoliittiset asumuksenpohjat 

Pohjois-Lapissa. Huomioita liikkumisesta ja 

asumuksista. – Teoksessa: Arkeologipäivät 

2005. Suomen arkeologinen seura, Helsinki. 

S. 106–117. 

— 2006b: Utsjoki Pâdjeseävtteg. 

Asumuspainannekohteen koekaivaus. 

Kaivauskertomus. – Julkaisematon käsikirjoitus. 

Museoviraston arkeologian osaston 

arkisto. 

— painossa 1: Evidence of mobility between the 

coast and the inland region in the Mesolithic 

of Northern Fennoscandia. Teoksessa: 

Proceedings of MESO 2005. The 7th 

International Conference on the Mesolithic 

in Europe. Belfast, Northern Ireland. 

— painossa 2: Peurahautoja ja kulkureittejä 

– Katsaus Utsjoen Paistunturin pyyntikuoppakohteisiin. 

Komsasta kirkkokenttiin. 

Saamelaisalueen 10 000 vuotta arkeologin 

näkökulmasta. Seminaarijulkaisu. 

Manninen, M. & Valtonen, T. 2002: Havaintoja 

esihistoriallisesti kvartsin käytöstä Utsjoen 

Paistunturissa. – Muinaistutkija 1/2002: 

35–44. 

— & Valtonen, T. 2006: Research of The 

Báišduottar – Paistunturi Project in Northern 

Finnish Lapland 1997–2004. – Teoksessa: 

Herva, V.-P. (toim.), People, Material Culture 

and Environment in the North. Proceedings 

from the Nordic Archaeology Conference 

2004, Oulu, Finland. Studia humaniora ouluensia 

1:52–63. 

— Muinaismuistolaki 17.6.1963/295. 

Mulk, I.-M. 1995: Sirkas – ett samisk fångstsamhälle 

i förändring Kr.f.–1600 e.Kr. – Studia 

Archaeologica Universitatis Umensis 6. Umeå 

universitet, Arkeologiska institutionen, Umeå. 

305 s. 

Oksala, H. 1990: Inarin Siuttavaaran arvoitus. 

– Raito 1990:(1): 34–41. 

Paulaharju, S. 1927: Taka-Lappia. – 

Kustannusosakeyhtiö Kirjan kirjapaino, 


Rankama, T. 1991: Pata och stalotomt – Två nya 

fornlämningskategorier i Utsjoki. – Finskt 

Museum 1990/97 årsgången. Finska fornminnesföreningen, 

Helsingfors. S. 73–86. 

— 1996: Prehistoric riverine adaptations in 

subarctic Finnish Lapland: The Teno river 

drainage. – Dissertation Submitted 

in Partial Fulfilment of the Degree of 

Doctor of Philosophy in the Department 

of Anthropology at Brown University. UMI 

Dissertation Services, Michigan. 955 s. + 2 

irtokarttaa. 

— 2003: The colonisation of northernmost 

Finnish Lapland and the inland areas 

of Finnmark. – Teoksessa: Larsson, L., 

Kindgren, H., Knutsson, K., Loeffler, D. & 

Åkerlund, A. (toim.), Mesolithic on the move. 

Oxbowbooks, Exeter. S. 37–46. 

107

Saressalo, L. 1982: Talvadaksen kylän etnohistoriallinen 

kehitys. Etnologinen tutkimus tenonsaamelaisen 

kylän elinkeinomuutoksesta. 

– Folkloristiikan tutkimuksia 1. Turun yliopiston 

kulttuurien tutkimuksen laitos, Turku. 203 

s. + 16 kuvasivua. 

Sarkkinen, M. 2005: Pohjois-Lapin kiinteät muinaisjäännökset. 

Lapin Liitto, Rovaniemi. 

Schanche, A. 1993a: : Ceavccageađgi – Mortensnes. 

– Várjjat Sámi Musea, Vuonnabahta. 33 s. 

— 1993: Sámi hávddit juovain. Finmárkku kultur- 

ja huksenhistorjá. – Forntidsvern 19(3): 

47–50. Foreningen til norske forntidsminnesmerkers 

bevaring, Oslo. 

SEA . Viitattu 29.9.2003. 

Simonsen, P. 1970: Forntidsminner nord for 

Polarsirkelen. – Universitetsforlaget, Tromsø. 

213 s. 

Solbakk, A. 2000: Ávjovári–Kárášjoga historjá I 

1553–1900. – Davvi Girji/Kárášjoga gielda & 

Karasjok kommune, Kárášjohka. 515 s. 

— 2001: Deanuleahki sogat. Historjá–Tanadalens 

slekter. Historie. – Čálliid lágádus, Kárášjohka. 

1044 s. 

TKU. Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen 

laitoksen folkloristiikan ja uskontotieteen 

TKU-arkisto. Turun yliopisto, Turku. 

Valtonen, T. 1997: Kansatieteellistä retkeilyä: 

Utsjoen Paistuntureiden turvekammeja tutkimassa. 

Uusi napakaira 1997(1): 8–13. 

— 1999: Utsjoen Paistunturien inventointi 

6.6.–28.6. ja 9.8.–26.8.1999. – Käsikirjoitus, 


Helsinki. 

— 2000a: Utsjoki Kevo, ohutta yläpilveä – arkeologinen 

inventointi tunturialueella. – Raito 

1/2000: 44–47. 

108 

Valtonen, T. 2000b: Utsjoki Paistunturi 

Gamajohka pohjoinen 3 -purnukohteen kaivauskertomus 

19.–27.6.2000. – Käsikirjoitus, 


Helsinki. 

— 2000c: Tarkastuskertomus. Utsjoen 

Paistunturissa 18.–26.6.2000 inventoituja muinaisjäännöksiä. 

– Käsikirjoitus, Museoviraston 

arkeologian osaston arkisto, Helsinki. 

— 2001: Kesäkuussa 2001 Utsjoen Paistunturilla 

inventoituja kohteita – Käsikirjoitus, 


Helsinki. 

— 2002: Tarkastuskertomus. Utsjoen 

Paistunturissa 8.–25.6.2002 tarkastettuja muinaisjäännöksiä. 



— 2003a: Paistunturin purnut. Historiallisen 

etnoarkeologian lähestymistapa. – Laudaturtutkielma, 

Oulun yliopisto, TAIDA-laitos, 

Yleisen arkeologian oppiaine. 37 s. + 4 liitettä. 

— 2003b: Tarkastuskertomus. Utsjoen 

Paistunturissa 17.–24.6.2003 tarkastettuja muinaisjäännöksiä. 



— 2006: Saami Food Caches In The Báišduottar 

– Paistunturi Area, Northern Finnish 

Lapland. – Teoksessa: Herva, V.-P. (toim.), 

People, Material Culture and Environment 

in the North. Proceedings from the Nordic 

Archaeology Conference 2004, Oulu, Finland. 

Studia humaniora ouluensia 1:64–74. 

Vorren, Ø. 1958: Samisk villreinfangst i eldre tid. 

– Ottar Nr. 17. 42 s. 

Wennstedt Edvinger, B. 2002: Reindeer herding 

and history in the mountains of Southern 

Sápmi. – Current Swedish Archaeology 10: 

115–136.

9 Porotalous 

Elina Stolt ja Kimmo Gröndahl 

9.1 Historiaa 

Poro on kesytetty aikoinaan villipeurasta ja poronhoito 

sai alkunsa peurojen metsästyksestä. Ilmeisesti 

porokanta syntyi peuroista, joita käytettiin 

houkutuseläiminä peuranpyynnissä tai kantoja 

vetoeläiminä. Ensimmäisiä kirjallisia mainintoja 

poronhoidosta on puolentoista tuhannen vuoden 

takaa. Hyvin aikaisessa vaiheessa porot olivat yksityistä 

omaisuutta (Paliskuntain yhdistys 2005). 

Vähitellen pienimuotoinen poronhoito väistyi 

suurempien porokarjojen tieltä. Suurporonhoidon 

katsotaan alkaneen saamelaisten keskuudessa 

jo 1200-luvulla (Paliskuntain yhdistys 2005, Pennanen 

2000). Kun peurat vähenivät, saamelaiset 

kehittivät itselleen uuden elinkeinon, poronhoidon, 

joka perustui jutaamiseen ja paimennukseen. 

Suurporonhoito levittäytyi Suomeen Ruotsin ja 

Norjan tunturialueilta. 

Ennen 1960-lukua porot olivat ihmisen valvonnassa 

(paimennuksessa) melkein koko vuoden 

ja eri vuodenajoille oli omat alueensa. Vuoden 

mittaan porot laidunsivat laajoilla alueilla. Valtakuntien 

välisen raja-aidan rakentaminen 1950-luvulla 

vaikutti suuresti Suomen paimentolaisporonhoitoon. 

Ympärivuotinen paimennus loppui 

vähitellen ja syntyi pysyvä asutus (Näkkäläjärvi 

& Pennanen 2000). Suomessa poronhoito omaksuttiin 

nopeasti ja sitä alettiin harjoittaa myös 

kaukana saamelaisten asuinalueilta. Siksi Suomen 

poronhoitoalue ulottuu Pohjanmaalle asti. 

Asutuksen tihetessä ja jäkälämaiden vähetessä 

poronhoidon leviäminen etelämmäksi pysähtyi 

(Paliskuntain yhdistys 2005). 

9.2 Porotalouden järjestelyt 

Paistunturin erämaa-alueella poroja laiduntavat 

Paistunturin, Muddusjärven ja Kaldoaivin paliskunnat 

sekä pienellä osalla alueen koillisosassa 

Muotkatunturin paliskunta. Kevon luonnonpuisto 

on Paistunturin paliskunnan laidunaluetta (kuva 

10). 

9.2.1 Paistunturin paliskunta 

Paistunturin paliskunnan kokonaispinta-ala on 

280 900 hehtaaria. Paliskunnan laidunalueista 

noin 45 % sijaitsee Paistunturin erämaa-alueella 

(lähes 125 000 hehtaaria) ja 25 % Kevon luonnonpuistossa 

(noin 70 000 hehtaaria). 

Paistunturin paliskunnan alueella toimii 10–14 

tokkakuntaa. Niiden määrä vaihtelee vuosittain 

sen mukaan, miten porot saavat kaivettua ruokaa 

lumen alta. Paistunturin paliskunnan eri osia ei 

ole nimetty erikseen kenellekään poromiehelle 

eikä millekään tokkakunnalle. Vuosittaiset sääolosuhteet 

vaikuttavat siihen, missä poroja paimennetaan. 

Tokkakunnat pyrkivät kuitenkin paimentamaan 

porojaan vuodesta toiseen samoilla 

totutuilla alueillaan. Paliskunnan porojen liikkumista 

ja hyvinvointia seurataan ympärivuotisesti, 

myös kesällä (A. P. Valle, henk. koht. tiedonanto 

12.6.2006). 

Porojen erottelu ja lukeminen tehdään syystammikuussa, 

jota varten porot kootaan Ailikkaan 

poroerotusaidalle. Erotuksen jälkeen noin 2/3 

poroista siirtyy Kaamanen–Karigasniemi-tien 

varressa olevan laidunkiertoaidan eteläpuolelle 

(Muotkatunturin erämaa-alueelle) ja 1/3 paliskunnan 

pohjois-osaan. Tammi-helmikuun vaihteessa 

paliskunnan pohjoisosassa palkivat (laiduntavat) 

porot tuodaan uudestaan erotukseen. Niiden 

erottelemisen jälkeen myös paliskunnan eteläosassa 

palkivat porot tuodaan erotukseen. Tässä 

yhteydessä paliskunnan kaikki porot vedetään 

tokkakuntiin (A. P. Valle, henk.koht. tiedonanto 

12.6.2006). 

Huhti-toukokuussa porot kerääntyvät itsekseen 

Kevon kanjonin rotkoalueelle, lähelle 

vasoma-alueita (kuva 11). Vasominen tapahtuu 

touko-kesäkuun aikana. Sen jälkeen sääsket ajavat 

porot laumoihin. Laumat nousevat ylös tuulisempaan 

ja viileämpään tunturiin (Guivi), missä 

sääskiä on vähemmän. Palkimisen jälkeen eli heinä-elokuun 

vaihteessa paarmat hajottavat tokat 

ja porot laskeutuvat tunturista alas ojien varsille 

hajoten ympäri paliskuntaa (A. P. Valle, henk. 

koht. tiedonanto 12.6.2006). 

109

Kuva 10. Paistunturi–Kevo-alueen porotalouden rakenteet ja paliskuntien laidunalueet. 

110 


Riekonmetsästyksen alettua syyskuussa, osa 

Karigasniemi–Utsjoki-tien sekä Utsjoen varrella 

olevista poroista pakenee metsästyksessä apuna 

käytettäviä koiria Kevon luonnonpuiston alueelle. 

Tämä aiheuttaa Kevon luonnonpuiston laitumille 

normaalia suurempaa kulutusta. Lisäksi hirvenmetsästyksessä 

käytettävät koirat aiheuttavat 

syyskuun viimeisen lauantain ja joulukuun 15. 

päivän välisenä aikana porojen siirtymistä Angeli–Karigasniemi-tien 

varren (Muotkatunturin 

erämaa-alue) tärkeiltä alkutalven alueilta itää kohti 

(kuva 11) (A. P. Valle, henk.koht. tiedonanto 

12.6.2006). 

Paistunturin paliskunnan poronomistajat asuvat 

Utsjoella, Karigasniemellä ja niiden välisen 

maantien varrella, Kaamasen ja Karigasniemen 

välisen maantien varrella sekä Kaamasen ja Utsjoen 

välisen valtatien varrella (kuva 11). 

9.2.2 Muddusjärven paliskunta 

Muddusjärven paliskunnan kokonaispinta-ala 

on 182 700 hehtaaria. Paliskunnan laidunalueista 

noin 17 000 hehtaaria eli 9 % sijaitsee Paistuntunturin 

erämaa-alueen kaakkoisosassa. 

Keväällä puolet poroista vasotetaan aidassa 

ja toinen puoli vasoo vapaana. Alkukesästä 

porot kulkevat Iijärven seudulle ja siitä pohjoiseen, 

jolloin laidunaita suljetaan. Porot liikkuvat 

vapaasti kesälaitumella. Syksyllä porot kerätään 

pääerotuspaikalle, Siuttajoen erotusaidalle, ja vasat 

merkitään erotuksen yhteydessä. Erotusten 

jälkeen porot päästetään paliskunnan eteläosaan 

talvilaitumilleen. Talvi- ja kesälaitumen välillä on 

aita. Talvella poroja laidunnetaan paimentaen. 

Tammi-helmikuussa pidetään pohjaerotukset, 

joista tokkakunnat ottavat porot omille alueille 

paimennukseen. Tokat pyritään viemään joka 

talvi eri alueelle laidunnukseen. Poroja paimennetaan 

useassa tokassa ja ruokitaan lisärehulla paimennuksen 

helpottamiseksi. Paimennus jatkuu 

huhtikuuhun asti. 

Muddusjärven paliskunnan Paistunturin puoleinen 

alue on porojen kesä- ja syyslaidunaluetta. 

Paliskunnan laidunkiertoaita kulkee Kaamasjoen, 

Kiellajoen ja Iijärven tienristeyksen välillä (P. Valle, 

henk.koht. tiedonanto 2004). 

9.2.3 Kaldoaivin paliskunta 

Kaldoaivin paliskunnan kokonaispinta-ala on 

233 500 ha. Paliskunnan läntisestä laidunalueesta 

noin 12 000 hehtaaria eli viitisen prosenttia sijaitsee 

Paistunturin erämaa-alueen itäosassa. 

Kesäisin porot ovat vapaana koko paliskunnan 

alueella. Porot merkitään syksyn ja alkutalven 

kuluessa, kesäerotuksia eli -merkityksiä ei enää 

järjestetä. Syksyllä porot kootaan Annivaaran 

syöttöaitaan, joka sijaitsee Skalluvaaran erotusaidan 

yhteydessä. Erotusten jälkeen porot viedään 

tokkakunnittain omille laidunalueilleen. Paliskunnassa 

ei ole laidunkiertoaitoja ja vaikka varsinaista 

laidunkiertoa ei ole, niin poroilla on oma luontainen 

laidunkiertonsa. 

9.2.4 Muotkatunturin paliskunta 

Muotkatunturin paliskunnan kokonaispinta-ala 

on 250 900 ha. Paliskunnan laidunalueista noin 

2 500 hehtaaria eli vajaa prosentti sijaitsee Paistunturin 

erämaa-alueen eteläosassa. 

Paliskunnan laitumet on jaettu kesä- ja talvilaidunalueisiin. 

Laidunalueet on erotettu toisistaan 

laidunkiertoaidalla. Aidan pohjoispuolella sijaitsevat 

kesälaidunalueet ja eteläpuolella talvilaidunalueet 

(Siekkinen 2002). Muotkatunturin paliskunnan 

Paistunturin erämaa-alueeseen sisältyvä osa kuuluu 

paliskunnan kesälaidunalueisiin (kuva 10). 

Paliskunnan poronhoitotyöt (etto, erotukset, 

aitatyöt, teurastus, myynti ym.) järjestää paliskunta. 

Kaikkien vuodenkierron työvaiheiden 

ajankohta ja toteutustavat riippuvat vallitsevista 

sää-, lumi-, kaivu- ja muista olosuhteista (Jääskö 

2001). 

Porot siirtyvät talvilaitumilta Peltojärven ympärille 

vasomaan, kun vasonta-alueet palveävät. 

Muotkatunturin paliskunnan vasojen merkintä 

pidetään heinäkuun aikana Porttikaltion aidassa. 

(Jääskö 2001). Varsinaiset erotukset aloitetaan 

Skadjavaaran erotusaidalla heti rykimän jälkeen. 

Erotus voidaan pitää myös Kaamasessa, jolloin 

porot kuljetetaan talvilaitumille ja Skadjavaaran 

teurastamoon autoilla (Jääskö 2001). 

111

Kuva 11. Paistunturin paliskunnan porotalouden rakenteet ja tärkeät laidunalueet 

112 


Angelin tokka lasketaan Skadjavaarasta Lintupuolivaaraan 

ja edelleen lounaaseen. Skaidin tokkakunnan 

porot lasketaan Siekka- ja Koutajänkiä 

pitkin Vaskojoen taakse. Angelin tokkakunnan 

alue sijoittuu paliskunnan etelä- ja lounaisosaan 

Norjan rajasta noin Pyhäjärven kohdalle. Skaidin 

tokkakunta pitää porojansa siitä itään (Jääskö 

2001). 

9.3 Porotalouden merkitys 

Vuosittaisesta luonnonolosuhteiden vaihtelusta 

johtuva kannanvaihtelu näkyy paliskuntien 

poroja tuotantomäärissä. Suotuisina vuosina 

1980-luvun lopulla Paistunturin, Muddusjärven 

ja Kaldoaivin paliskuntien yhteenlaskettu teuraiden 

määrä oli yli 17 000. Teurasmäärät putosivat 

vajaassa kymmenessä vuodessa puoleen. 

Poronhoitovuonna 2004/2005 Paistunturin 

paliskunnassa oli 6 803, Muddusjärven paliskunnassa 

5 065, Kaldoaivin paliskunnassa 5 493 ja 

Muotkatunturin paliskunnassa 7 177 eloporoa. 

Erämaa-alueen pinta-alan suhteessa laskettuna paliskuntien 

eloporoista noin 16 prosentin eli 3 860:n 

voidaan arvioida laiduntaneen erämaa-alueella. 

Kevon luonnonpuistossa voidaan arvioida laiduntaneen 

noin neljänneksen Paistunturin paliskunnan 

eloporoista, mikä tarkoittaa 1 700 poroa. 

Luvut ovat todennäköisesti aliarvioita, sillä osalla 

erämaan ja luonnonpuiston ulkopuolisia alueita 

mahdolliset muut käyttömuodot saattavat vähentää 

porotalouden laiduntamismahdollisuuksia. 

Poronhoitovuonna 2004/2005 poronomistajia 

oli Paistunturin paliskunnassa 117, Muddusjärven 

paliskunnassa 62, Kaldoaivin paliskunnassa 93 ja 

Muotkatunturin paliskunnassa 111 (J. Kumpula, 

henk. koht. tiedonanto 8.5.2006). 

Porotalouden merkitystä arvioitaessa pelkkä 

rahamääräinen arvio ei riitä. Poronhoidolla on 

taloudellisten vaikutusten lisäksi suuri kulttuurinen 

merkitys. Poronhoito on keskeinen saamelaiskulttuurin 

perusta ja sillä on myös laajempaa 

yhteiskunnallista merkitystä. Esimerkiksi Lapin 

matkailu tukeutuu vahvasti poroon ja poronhoitoon 

liittyviin mielikuviin. 

Lähteet 

Jääskö, O. 2001: Paliskunnan vuorovaikutteinen 

porotaloussuunnitelma: lähtökohtia ja ehdotuksia 

paliskunnan suunnittelun ja vuorovaikutuksen 

kehittämiseen. – Lapin yliopisto, 

Rovaniemi. 2001. 62 s. 

Näkkäläjärvi, K. & Pennanen, J. 2000: Poronhoito 

perustuu pohjoisen luonnon vuotuiskiertoon. 

– Teoksessa: Pennanen, J. & Näkkäläjärvi, 

K., Siiddastallan. Siidoista kyliin. Perinteinen 

luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen 

muuttuminen. Inarin saamelaismuseon julkaisuja 

n:o 3: 76–79. 

Paliskuntain yhdistys 2005: PoroNET – 

Porotalouden tietoverkko. – < http://www. 

http://www. 

paliskunnat.fi/>. Viitattu 15.8.2005. 

Pennanen, J. 2000: Poronhoidosta muodostuu 

merkittävin kullttuurinen tekijä sirkumpolaarisella 

alueella. – Teoksessa: Pennanen, J. 

& Näkkäläjärvi, K., Siiddastallan. Siidoista 

kyliin. Perinteinen luontosidonnainen saamelaiskulttuuri 

ja sen muuttuminen. Inarin 

saamelaismuseon julkaisuja n:o 3: 74–75. 

Siekkinen, A. 2002: Muotkatunturin paliskunnan 

paliskuntakohtainen metsätalouden toimintasuunnitelma 

2002–2011. – Moniste, 

Metsähallitus, Ivalo. . 35 s. 

113

10 Riistanhoito ja metsästys 

Kimmo Gröndahl ja Elina Stolt 

10.1 Johdanto 

Kalastukseen perustuva elämäntapa oli perustana 

varhaisimmalle kulttuurimuodolle Suomessa. 

Tehokas metsästys olisi vaatinut laaja-alaista liikkumista 

vaikeissa lumiolosuhteissa. Ensimmäiset 

tiedot metsästyksestä Suomessa ovat kuitenkin 

peräisin jo tuhansien vuosien takaa. Metsästys, 

jonka saaliina oli mm. villipeura, on ollut tärkeä 

elannon lähde (Pennanen 2000, Ylänne 1950). 

Metsästyspaine lisääntyi 1700-luvun lopulta alkaen 

ja 1800-luvulla ainakin peura ja majava 

pyydettiin loppuun. Peuran häviämiseen vaikutti 

myös porojen lisääntyminen, koska ne käyttivät 

samoja talvilaitumia peurojen kanssa (Parkkonen 

1998). 

Metsästys on kalastuksen ohella ollut aina 

tärkeä elinkeino pohjoisen asukkaille, ja se lienee 

ollut ensimmäisiä toimeentulon lähteitä. Aikoinaan 

poroja omistettiin vähän, joten metsän riista 

oli tärkeä osa ravintoa. Myöhemmin metsästyksen 

merkitys toimeentulon osana on vähentynyt, 

vaikka se on edelleen tärkeä osa luontaiselinkeinoja. 

Metsästyksellä on pohjoisessa hyvin suuri 

merkitys vapaa-ajan harrastuksena. Siinä on nykyään 

mukana vanhojen konkareiden lisäksi yhä 

enemmän myös naisia ja nuoria. 

10.2 Riistan elinympäristöt ja 

riistalajit 

Riistalajisto muuttuu, kun siirrytään puustoisilta 

alueilta avosoille ja tuntureille. Suo- ja metsäalueilla 

viihtyvät hirvi ja vanhojen metsien lajeista 

metso. Paistunturin erämaa-alueella yhtenäistä 

mäntymetsää on ainoastaan Kevojoen laaksossa 

ja Kaamasjoen alaosassa, joten metsoa tavataan 

alueella harvalukuisena. Niitä on kuitenkin nähty 

jopa Kevojoen laaksossa (kts. luku 6.2.1). Riekko 

viihtyy tunturikoivikoissa ja kesällä sekä alkusyksystä 

myös soilla. Ylemmäs tunturiin noustaessa 

tavataan myös kiirunaa. Metsähanhi viihtyy lähinnä 

metsäisten alueiden soilla. 

Matti Mela toteaa nisäkkäitä käsittelevässä 

luvussa, että hirvet keskittyvät Paistunturi–Kevo 

-alueella jokilaaksoihin ja talvisin ennen kaikkea 

mäntyjä kasvaville alueille. Kevon luonnon- 

114 

puistossa hirvenmetsästys on kielletty ja siten 

on luonnollista, että Kevon laaksoon kerääntyy 

talvehtimaan Utsjoen olosuhteisiin nähden tiheä 

hirvikanta. Hirviä on varsin runsaasti myös Tenon 

sivulaaksoissa ja Inarin puolella, Paistuntureiden 

kaakkoisosassa. Hirvet ovat osittain yhteisiä Norjan 

kanssa ja ne vaeltavat vuodenaikojen mukaan 

(kts. luku 6.1 nisäkkäät). 

10.3 Riistanhoito 

10.3.1 Riistakantojen arviointi 

Riistakolmiolaskennat 

Riistakantojen (pääasiassa kanalintujen) arvioinnin 

perusmenetelmänä on Suomessa käytetty 

vuodesta 1990 lähtien pelkästään riistakolmiolaskentoja. 

Niitä ennen arviointimenetelmänä 

käytettiin reittiarviointeja, joiden antamat lintutiheydet 

eivät olleet todellisia vaan suhteellisia tiheyksiä 

parhailla poikuemailla. Riistakolmioiden 

kehittämisellä pyrittiin entistä luotettavampaan ja 

oikeampaan tietoon riistalajien kannoista, myös 

muiden kuin kanalintujen. Riistakolmiomenetelmän 

tärkeimmiksi tehtäviksi asetettiin kestävän 

metsästyksen suunnittelun parantaminen, pitkälle 

kehittyneen tiedon saaminen eri riistaeläinten 

elinympäristövaatimuksista ja suhtautumisesta 

elinympäristön muutoksiin sekä mahdollisimman 

monien riistaeläinlajien sisällyttäminen samaan 

seurantajärjestelmään. 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on antanut 

vuonna 1989 riistanhoitopiireille ohjeelliset 

riistakolmioiden määrät. Näissä suosituksissa 

määrät suhteutettiin riistanhoitoyhdistysten 

määrään, alueen väkilukuun ja riistanhoitopiirin 

maa-alaan. Pohjois-Suomessa tulisi olla vähintään 

yksi riistakolmio 300 km 2 :ä eli 30 000 hehtaaria 

kohti. Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston 

maa-ala on yhteensä noin 223 000 

hehtaaria. Jos edellä mainittu Riista- ja kalatalouden 

tutkimuslaitoksen antama suositus pitää paikkansa 

myös Paistunturi–Kevo-alueella, siellä tulisi 

olla vähintään seitsemän riistakolmiota.

Elokuussa 2001 Paistunturin erämaa-alueella 

laskettiin yksi Inarin kunnan puolella oleva riistakolmio 

ja yksi Utsjoen kunnan puolella oleva 

kolmio, joka sijaitsee Paistunturin erämaa-alueen 

ulkopuolella noin kahden kilometrin päässä erämaa-alueen 

itärajasta. Näiden kahden kolmion 

antama keskimääräinen riekkotiheys oli 9,03 

riekkoa/km 2 (M. Wikman, henk.koht. tiedonanto 

24.6.2004). 

Tutkijoiden mukaan riistakolmiolaskenta ei 

anna tunturissa, joka on riekon ominta ympäristöä, 

yhtä luotettavaa kuvaa kannan tiheydestä kuin 

esimerkiksi Metsä-Lapin olosuhteissa (Lindén 

2002). Tämä johtuu siitä, että riistakolmiolaskenta 

ei menetelmänä sovi aukeille tunturialueille, 

sillä riekot havaitsevat siellä ihmisen kaukaa 

ja karkaavat linjojen ulkopuolelle. Tunturialueilla 

pitäisikin ottaa käyttöön oma laskentamenetelmä, 

jossa voidaan käyttää koiraa apuna. Tällä hetkellä 

Ylä-Lapin alueelle saatavat riekkotiheydet ovatkin 

vain minimiarvioita. Tähän vaikuttaa myös 

se, että Ylä-Lapin alueella sijaitsevat kolmiot sijaitsevat 

pääasiassa mäntymetsäalueella, joka ei 

ole riekon ominta elinympäristöä. Riistakolmiolaskennat 

pystyvät tällä hetkellä kertomaan vain 

riekkokannan kehityssuunnan (H. Lindén, henk. 

koht. tiedonanto 14.10.2004). 

Hirvihavaintokortit ja hirvien 

lentolaskenta 

Hirvikannan seuranta perustuu hirviseurueiden 

metsästyksen aikana tekemiin havaintoihin ja arvioon 

jahdin jälkeisestä kannan koosta. Riista- ja 

kalatalouden tutkimuslaitokselle palautuu vuosittain 

yli 5 000 hirviseurueiden täyttämää hirvihavaintokorttia. 

Niissä ilmoitettujen kaatojen osuus 

kaikista kaadoista on lähes 90 %. Vastaavaa tietomäärää 

ei ole realistista kerätä muulla keinoin. 

Metsästäjien työpanos kannan seurannassa onkin 

ensiarvoisen tärkeä. Vuosittain kerättävä aineisto 

muodostaa pitkän aikasarjan, jota voidaan hyödyntää 

myös nykyisen kannan arvioinnissa yhdessä 

saalistietojen kanssa. Havaintokortista saadaan 

erilaisten tiheysindeksien lisäksi arvio alueen vasatuotosta 

ja aikuiskannan rakenteesta. Pohjois- 

Suomen laajoilla valtionmailla havaintokortti on 

kannan tiheyden arvioinnissa huonompi kuin 

maan eteläosien yksityismailla. Havaintokortti 

antaa kuitenkin tärkeää tietoa kannan rakenteesta 

ja vasatuotosta. Sen avulla hirvien määrää voidaan 

arvioida laskennallisesti. Lapin laajat metsästysalueet, 

joista osaa käyttävät samanaikaisesti useat 

seurueet, sekä suhteellisen harva hirvikanta vaikeuttavat 

kannanarviointia. Tällä hetkellä ei kuitenkaan 

ole olemassa havaintokorttia korvaavaa 

taloudellisesti toteutettavissa olevaa menetelmää 

(V. Ruusila, henk.koht. tiedonanto 8.7.2005). 

Hirvikannan koon laskemiseen ja varmentamiseen 

käytetään myös riistanhoitoyhdistysten 

organisoimaa lentolaskentaa. Inarin riistanhoitoyhdistyksen 

puheenjohtaja Esa Kumpulan 

(henk. koht. tiedonato 16.8.2005) mukaan lentolaskennassa 

lennetään joko helikopterilla tai 

lentokoneella viiden kilometrin levyisiä kaistoja 

pitkin. Laskentaan otetaan mukaan hirvet, jotka 

ovat enintään 250 metrin etäisyydellä kaistan keskilinjasta 

sen molemmin puolin. Laskentakaistan 

leveydeksi tulee siis 500 metriä. Tämän alueen 

ulkopuolella havaitut hirvet merkitään ylös, mutta 

niitä ei lasketa. Laskettujen hirvien määrä kerrotaan 

kymmenellä, jolloin saadaan selville koko 

lentolaskenta-alueen hirvien määrä. Lentolaskenta 

pyritään suorittamaan maaliskuun aikana, jolloin 

päivät ovat valoisia ja kirkkaita eikä maastossa 

ole vielä pälviä. Kumpula (henk. koht. tiedonanto 

16.8.2005) pitää lentolaskentaa tarkimpana hirvikannan 

arviointimenetelmänä Inarin riistanhoitoyhdistyksen 

laajoilla metsästysalueilla. 

Suurpetokantojen arviointi 

Vuoden 2004 arviot karhun, suden, ahman ja 

ilveksen runsaudesta ja lisääntymistuloksesta 

perustuvat pääasiassa vapaaehtoisten kirjaamiin 

havaintoihin, joita kyseisenä vuonna kertyi koko 

valtakunnan alueelta kaikkiaan 19 326 kappaletta. 

Runsausarvioissa otetaan huomioon myös tutkimustieto 

lajikohtaisesta, eri sukupuolille ja ikäryhmille 

ominaisesta liikkuvuudesta sekä elinpiirien 

koosta eri vuodenaikoina. Havaintoaineistoa täydentävää 

tietoa saadaan myös seuraamalla GPS- 

ja radiolähettimillä varustettuja karhuja ja susia 

(Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2005). 

115

10.3.2 Pienpetopyynti 

Utsjoen riistanhoitoyhdistyksen alueelta pyydetään 

vuosittain kymmenkunta minkkiä, joista arviolta 

puolet Paistunturin alueelta (V. Porsanger, 

henk.koht. tiedonanto 24.6.2005). Tämän lisäksi 

minkkejä on pyydetty maa- ja metsätalousministeriön 

luvalla loukuilla Kevon luonnonpuistosta. 

Vuosina 2003–2004 minkkejä pyydettiin kahdeksan 

yksilöä. Pyyntiä jatketaan edelleen uuden 

luvan (2005–2006) nojalla (K. Kyrö, henk.koht. 

tiedonanto 2005). 

Metsästyskaudella 2004–2005 Inarin riistanhoitoyhdistyksen 

alueelta saatiin saaliiksi yhteensä 

28 kettua, minkkiä, näätää ja kärppää. Pienpetosaaliin 

jakautumista yhdistyksen eri osiin ei pystytä 

saatavilla olevan tiedon perusteella paikantamaan 

(A. Nissilä, henk.koht. tiedonanto 7.8.2005). 

Kettua pyydetään Paistuntunturin erämaaalueella 

Naalin palauttamiseksi alueelle (kts. luku 

6.1.3). 

10.3.3 Muu riistanhoitotyö 

Sekä Inarin että Utsjoen riistanhoitoyhdistyksen 

alueella viedään vuosittain maastoon 100–150 

hirven nuolukiveä. Utsjoen yhdistyksen alueella 

arviolta puolet kivistä levitetään Paistunturin alueelle. 

Inarin yhdistyksen alueelle vietävien kivien 

sijainnista ei ole olemassa tarkempaa tietoa (A. 

Nissilä, henk.koht. tiedonanto 7.8.2005, V. Porsanger, 

henk.koht. tiedonanto 24.6.2005). 

10.4 Metsästykseen vaikuttava 

lainsäädäntö 

10.4.1 Metsästysoikeus ja siihen liittyvät 

rajoitteet 

Metsästystä säädellään Suomessa metsästyslailla 

(615/1993) ja metsästysasetuksella (666/1993). 

Metsästyslain lisäksi metsästyksessä on otettava 

huomioon myös se, mitä luonnon- ja eläinsuojelulaeissa 

säädetään. Luonnonsuojelulaissa 

(1096/1996) säädetään riistaeläimiin ja rauhoittamattomiin 

eläimiin kuulumattomien eläinten suojelusta 

ja hoidosta. Eläinsuojelulailla (247/1996) 

edistetään eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. 

Metsästysoikeudesta ja metsästyksestä määrää 

Suomessa maanomistaja, joka voi myös vuokra- 

116 

ta metsästysoikeutta tai antaa luvan harjoittaa 

metsästystä omistamallaan alueella metsästyslain 

mukaisesti. Maanomistukseen sidottua metsästysoikeutta 

voidaan kuitenkin säädellä joiltain osin 

lailla. Tällaisia metsästysoikeuksia ovat esimerkiksi 

metsästyslaissa mainittu oikeus metsästää yleisillä 

vesialueilla ja kuntalaisen oikeus metsästää valtion 

alueella (Niemelä 2000, 22–23). 

Valtion alueilla metsästysoikeuden käyttämisestä 

ja riistanhoidosta päättää se viranomainen, 

jonka hallinnassa alue on eli Paistunturin alueella 

pääosin Metsähallitus. Tätä oikeuttaan Metsähallitus 

voi Inarin ja Utsjoen kuntien alueilla 

käyttää kuitenkin vain kotikuntansa ulkopuolella 

metsästävien henkilöiden osalta, sillä kotikunnassaan 

valtion omistamilla mailla metsästävillä 

on kyseisellä alueella metsästyslain 8 § mukainen 

”vapaa” metsästysoikeus. 

Metsästyslupa valtion alueille on aina annettava 

kirjallisena, sillä valtion alueet ovat laajoja 

ja niiden valvonta vaikeaa. Luvassa pitää yksilöidä 

metsästysaika ja metsästettävät eläimet. 

Lupaehdoissa voidaan myös määrätä luvansaaja 

ilmoittamaan saamansa saaliin määrä luvan antajalle. 

Tiedot auttavat riistanhoidon järjestelyjen 

suunnittelussa. Jos lupahakemuksia tulee jollekin 

alueelle enemmän kuin niitä voidaan myöntää, 

on etusijalle asetettava sellaiset metsästäjät, joilla 

ei muutoin olisi kohtuullista metsästysmahdollisuutta. 

Kevon runkosuunnitelma (Metsähallitus 1991) 

ja järjestyssäännöt (Metsähallitus 1994) mahdollistavat 

mm. riekon, suden, ahman ja hirven metsästyksen. 

Luonnonpuistoja koskevassa metsästysasetuspykälän 

muutoksessa (annettu 5.1.1995) 

todetaan kuitenkin, että paikallisille asukkaille on 

sallittu ainoastaan riekon ansapyynti. 

10.4.2 Hirvieläinten ja suurpetojen 

metsästys 

Hirvieläinten ja suurpetojen metsästyksen järjestäminen 

poikkeaa muiden eläinten metsästämisestä. 

Vaikka metsästysoikeus pitää sisällään 

kaikkien riistaeläinten metsästämisen, hirvieläimet 

ovat tässä suhteessa erityisasemassa. Ennen 

metsästysoikeuden käyttämistä metsästäjän on 

hankittava hirvieläimen pyyntilupa. Pyyntiluvan 

myöntää riistanhoitopiiri, jonka on lupia myöntäessään 

huolehdittava, että hirvieläinkanta ei 

metsästyksen johdosta vaarannu ja että hirvi-

eläinten aiheuttamat vahingot pysyvät kohtuullisella 

tasolla. Metsästyslaki edellyttää myös, että 

riistanhoitopiirin tulee vuosittain kuulla alueellisia 

liikenneturvallisuudesta vastaavia viranomaisia ja 

että myönnettäessä pyyntilupia vapaan metsästysoikeuden 

alueelle kiinnitetään huomiota myös 

metsästysmahdollisuuksien tasapuoliseen jakaantumiseen. 

Metsästyslaki asettaa vaatimuksia myös hirvieläinten 

metsästykseen käytettävälle alueelle. 

Pyyntiluvan hakijalla on oltava käytettävissään 

metsästykseen sopiva yhtenäinen alue ja hirven 

metsästykseen käytettävän alueen pinta-alan on 

pääsääntöisesti oltava vähintään 1 000 hehtaaria. 

Hirvieläimen pyyntiluvan saamiseksi metsästäjällä/metsästäjillä 

on oltava metsästysoikeus kyseisen 

alueen hakemuksessa mainitulle hirvieläimelle. 

Muualla kuin vapaan metsästysoikeuden 

alueella samalle hirvieläimen metsästysalueelle 

voidaan myöntää pyyntilupa vain yhden hakemuksen 

perusteella. 

Muun muassa hirveä tai karhua metsästettäessä 

on tärkeää, että metsästäjän ampumakyky 

on riittävä, koska eläimen haavoittaminen epätarkalla 

laukauksella merkitsee sille kärsimystä ja 

karhun metsästyksessä myös vaaraa metsästäjälle 

(HE 300/1992). Tämän vuoksi metsästyslaki säätää, 

että ampujana toimivalla henkilöllä on oltava 

suoritettuna maa- ja metsätalousministeriön 

määräämä riistanhoitoyhdistyksen järjestämä ampumakoe 

tai Ahvenanmaalla suoritettu vastaava 

koe tai ministeriön hyväksymä todistus voimassa 

olevasta ulkomailla suoritetusta kokeesta tai selvitys 

oikeudesta metsästää kotimaassaan vastaavan 

kokoisia riistaeläimiä. Ampumakoe on voimassa 

kolme vuotta kokeen suorittamisesta. 

EU-jäsenyyden myötä suurpetojen – susi, karhu, 

ahma ja ilves – suojelua ja metsästystä säätelee 

ensisijaisesti EU-lainsäädäntö luontodirektiiveineen. 

Luontodirektiivin säännökset on sisällytetty 

kansalliseen metsästyslakiin ja -asetukseen (Sorto 

2005). Suurpedoistamme ahma kuuluu luontodirektiivin 

liitteen II lajeihin ja susi, karhu sekä 

ilves liitteiden II ja IV lajeihin (katso luku 6.1.4). 

Karhukannan saavutettua nykyisen tasonsa maa- 

ja metsätalousministeriö on valmistellut esitystä 

karhun siirtämiseksi luontodirektiivin liitteeseen 

V (Maa- ja metsätalousministeriö 2005). 

Suurpetojen metsästykseen on aina saatava 

joko pyyntilupa tai metsästyksen on tapahduttava 

kiintiöiden puitteissa. Pyyntiluvan myöntää 

riistanhoitopiiri maa- ja metsätalousministeriön 

vuosittain määräämän riistanhoitopiirikohtaisen 

enimmäismäärän puitteissa (Metsästäjäin keskusjärjestö 

2005). Kiintiöhin perustuva metsästys 

tulee suorittaa maa- ja metsätalousministeriön 

vuosittain määräämien kiintiöiden puitteissa. 

Metsästysasetuksen mukaan karhu, ahma ja 

ilves ovat koko maassa, ja susi poronhoitoalueen 

ulkopuolella aina rauhoitettuja. Asetuksen samaisen 

kohdan mukaan sutta saa metsästää poronhoitoalueella 

1.10.–31.3. 

Metsästysasetuksen mukaan muun muassa suden, 

karhun ja ilveksen yleisistä rauhoitusajoista 

saadaan poiketa eli pyyntilupia voidaan myöntää 

vain ”jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä 

metsästys haittaa suotuisan suojelutason säilyttämistä”. 

Tämä tarkoittaa sitä, että haitallisen 

eläimen poistamiseksi alueelta on ensisijaisesti 

käytettävä muita keinoja, joita voivat olla esimerkiksi 

eläimen hätyyttäminen alueelta, jossa se voi 

aiheuttaa vahinkoa, omaisuuden suojaaminen ja 

eläimen aiheuttamasta vahingosta maksettavat 

korvaukset (Sorto 2005, Kuittinen 2003). 

Luontodirektiivin poikkeusperusteiden käyttöön 

voidaan turvautua vasta sen jälkeen, kun 

muut keinot eivät todistettavasti riitä, edellyttäen, 

että niiden käyttö ei uhkaa eläimen suotuisaa suojelutasoa, 

joka on luonnontieteellisesti määriteltävä 

asia. Poikkeusperusteiden käytön on myös 

pohjauduttava tieteelliseen selvitykseen suurpetokannoista. 

Jos suotuisa suojelutaso on uhattu, 

poikkeusperusteiden käyttö ei ole sallittua (Sorto 

2005). 

Poikkeusperusteisesti suurpetoja saa metsästää 

seuraavasti: 

1) Susi 

Poronhoitoalueen ulkopuolella 1.11.–31.3. 

2) Karhu 

20.8.–31.10. Lukuun ottamatta vuotta nuorempaa 

karhun pentua sekä karhunaarasta, 

jota tällainen pentu seuraa. 

3) Ilves 

1.12.–28.2. Lukuun ottamatta naaras ilvestä, 

jota vuotta nuorempi pentu seuraa. 

Vahinkoa aiheuttavan ahman pyynnistä päättää 

maa- ja metsätalousministeriö (Metsästäjäin 

keskusjärjestö 2005). 

117

10.4.3 Koirakuri 

Metsästyslaissa säädetään, että ulkona oleva koira 

on pidettävä kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä 

1.3.–19.8. Tästä saadaan kuitenkin poiketa 

silloin, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään 

metsästykseen sekä silloin, kun kanakoiraa tai 

muuta lintukoiraa koulutetaan häiritsemättä rauhoitettuja 

riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana 

(Metsästyslaki 51 §:n 3. mom.). 

Lintudirektiivin (79/409/ETY) mukainen riekon 

lisääntymisaika alkaa Suomessa 11.–20.5. ja 

päättyy 31.8. Metsolla vastaavat ajat ovat 1.–10.4. 

ja 31.8. Myös kiirunan lisääntymisaika päättyy 

31.8. (Key concepts of article 7(4) of directive 

79/409/EEC 2001, s. 7, 113, 118, 124). Lisääntymisajan 

loppumispäivämäärät tarkoittavat periaatteessa 

sitä, että lintukoiran kouluttaminen riistalle 

(metsolle, riekolle ja kiirunalle) ei ainakaan Ylä- 

Lapissa ole mahdollista ennen syyskuun alkua, 

jos rauhoitettua riistaa ei saa häiritä sen lisääntymisaikana. 

Toisaalta metsästyslaki mahdollistaa 

kaikenlaisten metsästyskoirien kouluttamisen ja 

metsästyskokeiden järjestämisen ilman riistanhoitopiirin 

lupaa 20.8. eteenpäin. Tällöin koirakokeen 

ja koulutuksen tulee tapahtua siten, että 

rauhoitettuja riistaeläimiä ei vahingoiteta (MetsästysL 

52 § 2. mom.). 

Koiraa ei saa pitää irti toisen alueella ilman 

maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan 

lupaa. Tästä johtuen esimerkiksi koiran kouluttaminen 

ei ole valtionkaan omistamilla alueilla 

mahdollista ilman siihen tarkoitukseen myönnettyä 

lupaa. Koiran kouluttaminen ilman pyyntitarkoitusta 

ei ole metsästystä, jonka vuoksi myös 

kunnan alueella asuva henkilö tarvitsee muussa 

kuin metsästystarkoituksessa valtion mailla tapahtuvaan 

koiran irtipitoon luvan. Metsähallitus 

myöntää Ylä-Lapin alueelle erillisiä koirankoulutuslupia 

20.8. ja 20.9. väliselle ajalle. Paliskuntien 

toivomuksesta koirankoulutuslupia ei myönnetä 

talviajalle. 

Ylä-Lapin, sekä muun poronhoitoalueen, 

valtion maiden metsästysasioiden järjestelyyn 

vaikuttaa myös poronhoitolaki (848/1990). Ylä- 

Lapissa sijaitsevat valtion maat kuuluvat erityisesti 

poronhoitoa varten tarkoitettuun alueeseen. Tällaisella 

alueella olevaa maata ei saa käyttää sillä 

tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa 

poronhoidolle. Valtion viranomaisten on neuvoteltava 

paliskuntien edustajien kanssa, kun he 

118 

suunnittelevat valtion maita koskevia, poronhoidon 

harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia 

toimenpiteitä. 

10.5 Metsästys Ylä-Lapissa 

Seuraavaksi esitetyt tiedot perustuvat valtaosaltaan 

vuonna 2004 valmistuneeseen Rovaniemen 

ammattikorkeakoulussa tehtyyn opinnäytetyöhön, 

jossa selvitettiin riekonmetsästyksen ekologista ja 

sosiaalista kestävyyttä sekä metsästyksen ohjausta 

Ylä-Lapissa metsästyskaudella 2001–2002 (Gröndahl 

2004). 

10.5.1 Ylä-Lapin metsästykseen vaikuttavia 

erityispiirteitä 

Ylä-Lapissa (Utsjoki, Enontekiö ja Inari) asuvilla 

henkilöillä on kotikunnassaan valtion omistamilla 

alueilla (89 % Ylä-Lapin maapinta-alasta) metsästyslain 

8 §:n mukainen vapaa metsästysoikeus. 

Tällä on suuri merkitys alueen metsästyksen ohjaukseen. 

Metsähallitus ei voi käyttää metsästyslain 

8 §:n alueella oman kotikuntansa valtion mailla 

metsästäviin maanomistukseen perustuvaa metsästysoikeutta, 

mutta kotikuntansa ulkopuolella 

metsästäviin sillä on tämä oikeus tietyin rajoituksin. 

Tätä oikeuttaan Metsähallitus on käyttänyt 

myöntämällä ulkopaikkakuntalaisille metsästyslupia 

pääsääntöisesti pienriistan sekä jossain määrin 

hirven ja karhun metsästykseen. Pienriistan metsästysluvat 

antavat mahdollisuuden riekkojen, vesilintujen, 

jänisten ja pienpetojen metsästykseen. 

Ulkopaikkakuntalaiset eivät saa metsästää Kevon 

luonnonpuistossa ja paikkakuntalaisille on sallittu 

siellä ainoastaan riekon ansapyynti. 

Lupametsästäjien pienriistan metsästys on 

suuntautunut Ylä-Lapissa perinteisesti lähes yksinomaan 

riekonmetsästykseen. Inarin riistanhoitoyhdistyksen 

suosituksen mukaan Metsähallituksen 

Ylä-Lappiin myöntämät metsästysluvat eivät 

ole viime vuosina oikeuttaneet muiden kanalintujen 

kuin riekon metsästykseen. Riistanhoitoyhdistys 

on katsonut, että muut kanalintukannat 

eivät Ylä-Lapissa ole niin vahvoja, että niitä voitaisiin 

hyvinäkään vuosina verottaa metsästyksellä 

enempää kuin mitä paikallisten metsästäjien aiheuttama 

verotus on. 

Lapin riistanhoitopiiri on hyväksynyt Ylä-Lapin 

riistanhoitoyhdistysten esityksen kanalintujen 

rauhoitusaikojen pidentämisestä Ylä-Lapin alu-

eella kymmenellä vuorokaudella metsästyskauden 

alusta. Näin ollen metson, teeren ja pyyn rauhoitusaika 

on Ylä-Lapissa 1.11.–19.9. ja riekon 

sekä kiirunan 1.4.–19.9., ja metsästys alkaa lajista 

riippumatta 20.9. 

Rauhoitusajan pidentämistä perustellaan Ylä- 

Lapin alueen kanalintujen poikasten muuta maata 

ja jopa muuta Lapin lääniä myöhäisemmällä kehityksellä. 

Tämä johtuu Ylä-Lapissa vallitsevista 

luonnonoloista, joiden vuoksi poikaset muun 

muassa kuoriutuvat myöhemmin. Myöhäisemmän 

kehityksen vuoksi poikaset ovat syksyllä, 

metsästysasetuksen mukaisten rauhoitusaikojen 

päättyessä, vielä niin kehittymättömiä, että ne 

ovat turhan helppoa saalista metsästäjille sekä 

metsästyksen yhteydessä mahdollisesti tapahtuvan 

poikueiden hajoamisen jälkeen myös pienpedoille. 

10.5.2 Lupametsästäjien metsästyksen 

ohjaus Ylä-Lapissa 2004–2005 

Ylä-Lapin metsästysluvat myytiin kaudella 2004– 

2005 siellä sijaitsevista kolmesta Metsähallituksen 

asiakaspalvelupisteestä sekä Metsähallituksen valtuuttamista 

paikallisista matkailuyrityksistä. Metsästyslupia 

myydään ajalle 20.9.–31.3. 

Paistunturin erämaa-alue sisälsi metsästyskaudelle 

2002–2003 saakka kaksi Metsähallituksen 

pienriistametsästysaluetta: Paistunturin ja Muotkatunturin 

metsästysalueet. Metsästyskaudelle 

2003–2004 metsästysalueet muuttuivat. Paistunturin 

erämaa-alueella on nyt kolme metsästysaluetta: 

Paistunturi, Karigasniemi ja Kaamanen. 

Pienriistalupien lisäksi Metsähallitus myy Ylä- 

Lappiin kotikuntansa ulkopuolella metsästäville 

vuosittain joitakin hirven sekä karhun metsästykseen 

oikeuttavia lupia. 

Metsästyskaudelle 2004–2005 pienriistan 

metsästykseen kehitettiin uusi lupa- ja kiintiöjärjestelmä. 

Nykyisin myynnissä on ainoastaan 

yhden vuorokauden lupia ja kanalintuluvassa 

on vuorokausikohtainen kanalintukiintiö, joka 

oikeuttaa ampumaan kanalinnuista ainoastaan 

riekkoa. Muiden kanalintuluvassa mainittujen 

riistaeläinten – vesilinnut, jänikset ja pienpedot 

– metsästystä ei ole kiintiöity. Metsästyskaudella 

2004–2005 vuorokautinen maksimiriekkosaalis 

oli Paistunturin erämaa-alueen Utsjoen puoleisella 

osalla kolme riekkoa ja Inarin puoleisella osalla 

kaksi riekkoa. 

Metsästyskaudella 2001–2002 lupametsästystä 

ja koirien käyttöä oli rajoitettu eri metsästysalueilla 

hieman eri tavalla. Ajavalla koiralla, ansoilla 

ja koiravaljakkoa hyväksi käyttävä metsästys oli 

kielletty koko Ylä-Lapin alueella. Edellä mainitusta 

metsästysvuodesta tähän päivään tullessa 

rajoitukset ovat joka vuosi hieman muuttuneet. 

10.5.3 Lupametsästyksen sosiaalinen ja 

kulttuurinen kestävyys ja sidosryhmäneuvottelut 

Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalue 

lähtee pienriistalupien myynnin mitoituksessa 

liikkeelle sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä. 

Ekologisen kestävyyden määrittäminen on 

nykytietämyksen mukaan Ylä-Lapin riekkoalueilla 

mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että Ylä-Lapin 

alueella, varsinkin varsinaisella ”riekkoalueella”, 

riistakolmioita on niin vähän, että niiden perusteella 

ei saada luotettavaa kuvaa alueiden riekkopopulaatioista. 

Riistakolmioaineistosta nähdään 

ainoastaan riekkokannan kehityssuunnat. 

Metsästyksen sosiaalisesta kestävyydestä ei 

Suomessa ole tutkittua tietoa, jonka vuoksi Metsähallitus 

käyttää metsästäjämäärien mitoituksessa 

apunaan omaa pitkän kokemuksen mukanaan 

tuomaa tietoa. Metsähallitus on arvellut suurimman 

osan lupametsästyspaineesta kohdistuvan 

maanteiden ympäristöön noin viiden kilometrin 

levyisenä vyöhykkeenä. Tämän perusteella on 

päädytty siihen, että sosiaalisesti kestävä metsästäjämäärä 

Ylä-Lapin avoimissa maisemissa 

on neljä metsästäjää/50 km 2 . Metsästysalueen 

vuorokautista lupametsästäjämäärää laskettaessa 

jokaista alueen maantien kymmentä kilometriä 

kohti lasketaan siis neljä lupametsästäjää. 

Kun Metsähallitus on määrittänyt sosiaalisen 

kestävyyden mukaiset metsästysaluekohtaiset 

lupametsästäjämäärät, se kutsuu koolle, yleensä 

toukokuussa, kuntakohtaiset, lupametsästysasioita 

käsittelevät sidosryhmäneuvottelut. Neuvotteluissa 

keskustellaan tulevan metsästyskauden lupametsästyksen 

mitoituksesta sekä mahdollisista 

rajoituksista ja lupametsästysalueiden uudelleen 

järjestelyistä. Niihin kutsutaan riistanhoitoyhdistyksen, 

matkailuyrittäjien, paliskuntien, saamelaiskäräjien, 

kolttien ja kunnan edustajat. Neuvotteluissa 

Metsähallitus esittelee sidosryhmille 

lupametsästäjien saalisilmoituksiin perustuvan 

edellisen metsästyskauden riekkosaaliin määrän 

119

sekä oman ehdotuksensa tulevan metsästyskauden 

vuorokausikohtaisiksi lupametsästäjämääriksi 

lupa-alueittain. 

Lupametsästäjien määrät pyritään pitämään 

vuodesta toiseen melko vakiona, koska metsästysmatkailulla 

on taloudellista merkitystä osalle 

paikallisia matkailuyrityksiä. Metsästäjämääriä ei 

voida vähentää kovin paljon myöskään sen takia, 

ettei muualta Ylä-Lappiin metsälle haluavien 

metsästäjien metsälle pääsy vaikeutuisi kohtuuttomasti. 

Metsähallitus on lisäksi katsonut, että sen 

määrittelemät sosiaalisen kantokyvyn mukaiset 

lupametsästäjämäärät ovat niin pienet, että niillä 

ei vaaranneta riekkokantaa edes huonoina riekkovuosina. 

Metsähallitus voi pienentää suunniteltua 

lupien myyntimäärää harkintansa mukaan kesken 

kauden, jos syksyiset riistakolmiolaskennat sekä 

muut maastossa tehdyt havainnot sitä edellyttävät. 

On katsottu myös, että neuvotteluissa ei voida 

nostaa vuorokausikohtaisia lupamääriä kovin 

paljon sosiaalisen kantokyvyn mahdollisen ylittymisen 

vuoksi. Metsähallituksella on ollut käytössä 

niin sanottu lisäoptio, jolla se voi nostaa 

neuvotteluissa päätettyjä metsästysalueittaisia 

vuorokausikohtaisia metsästäjämääriä edellyttäen, 

että syksyn riistakolmiolaskentojen tulokset sekä 

muut maastossa tehdyt havainnot antavat siihen 

mahdollisuuden. Lisäoption suuruudesta sovitaan 

vuosittain sidosryhmäneuvotteluissa. Kaudella 

2001–2002 lisäoption suuruus oli enintään 20 % 

peruskiintiöstä. 

Sidosryhmäneuvotteluissa keskustellaan myös 

lupametsästyksen luontaiselinkeinoille mahdollisesti 

aiheuttamista ongelmista. Jos sidosryhmät 

katsovat, että lupametsästys on aiheuttanut ongelmia 

esimerkiksi ammattimaiselle ansapyynnille 

tai poronhoidolle, neuvotteluissa voidaan sopia 

ajallisista sekä/tai alueellisista lupametsästystä 

koskevista rajoituksista. Esimerkiksi metsästyskaudella 

2001–2002 metsästysalueille asetettiin 

paliskuntien vaatimuksista lupametsästystä koskevia 

rajoituksia, jotka koskivat lähinnä metsästyskoiran 

käyttöä. 

Lupamyyntitiedostojen perusteella tiedetään, 

että lupametsästyssesonki kestää Ylä-Lapissa 

keskimäärin kolme ensimmäistä metsästysviikkoa 

20.9. alkaen. Talvikaudelle 2005 saakka matkailuyrittäjien 

syksyllä myymät metsästysluvat 

kohdistuivat suurimmaksi osaksi näille kolmelle 

ensimmäiselle viikolle. Edellä mainitulle ajalle 

120 

annettiin matkailuyrittäjien myytäväksi enintään 

puolet Ylä-Lapin metsästysalueille myytävien 

metsästyslupien vuorokautisesta kokonaiskiintiöstä. 

Metsähallitus jakoi yrittäjille tarkoitetun 

kiintiön yrittäjäkohtaisesti siinä suhteessa kuin 

katsoi, että he voivat sen käytössään olevien resurssien 

puitteissa kyseisen aikajakson kuluessa 

järkevästi käyttää. Yrittäjäkohtaiseen lupamäärään 

vaikuttavia tekijöitä olivat muun muassa yrityksen 

käytössä oleva majoituskapasiteetti, palkattuna 

olevien työntekijöiden määrä sekä mahdollisuudet 

järjestää ohjattuja metsästyspaketteja. Yrittäjät 

saivat myydä käyttöönsä varatun lupamäärän 

silloin, kun näkivät sen tarpeelliseksi. Heidän lupamyyntiään 

ei rajoitettu asettamalla samanlaisia 

vuorokausikohtaisia maksimimääriä myytäville 

luville kuin Metsähallituksen omassa myynnissä 

oli. 

Talven (1.1.–31.3.) lupametsästyksen ohjauksesta 

päätetään samoissa sidosryhmäneuvotteluissa 

kuin syksynkin. Talvimetsästyksessä noudatetaan 

suurin piirtein samoja periaatteita kuin 

syksyllä. Ainoastaan aluekohtaiset vuorokautiset 

lupametsästäjämäärät ovat noin puolet pienempiä 

ja lupien myynti tapahtuu pääsääntöisesti matkailuyrittäjien 

kautta. Tällä pyritään tukemaan 

paikallista matkailuyritystoimintaa. Matkailuyrittäjät 

voivat myös paremmin valistaa ja ohjeistaa 

lupametsästäjiä ottamaan metsästyksessä huomioon 

porotalouden vaatimukset. Talviset riekonmetsästysluvat 

voidaan jättää myymättä, jos 

riekkokannan katsotaan kestävän vain paikallisten 

metsästyksen. 

10.5.4. Lupametsästyksen ohjauksessa 

vuonna 2005 tapahtuneita muutoksia 

Metsästyskauden 2004–2005 jälkeen lupamyyntiä 

muutettiin 1.1.2005 voimaan tulleen Metsähallituslain 

vuoksi siten, että Ylä-Lapin metsästyslupia 

myydään nykyisin ainoastaan kolmesta Ylä-Lapissa 

sijaitsevasta Metsähallituksen asiakaspalvelupisteestä. 

Voimaan tullut laki aiheutti muutoksia 

myös lupametsästäjämäärän mitoituksen suunnitteluun. 

Metsästyskauden 2005–2006 lupametsästäjämäärien 

mitoituksessa Metsähallitus lähti liikkeelle 

aikaisemmin käytössä olleen metsästysalueittaisen 

vuorokausikohtaisen lupametsästäjämäärän 

määrittämisen sijasta koko tulevaa metsästyskautta 

koskevan riistanhoitoyhdistyskohtaisen lupa-

metsästäjien maksimimäärän määrittämisestä. 

Siinä se käytti apuna edellisen metsästyskauden 

lupametsästäjämääriä, saalistilastoja sekä arvioita 

tulevan metsästyskauden riekkokannoista. 

Metsähallitus vei valmistelemansa esitykset 

perusteluineen riistanhoitoyhdistysten kokouksiin, 

joissa yhdistykset pystyivät ottamaan niihin 

kantaa ja tekemään muutosehdotuksia. Kokouksissa 

keskusteltiin myös pienriistaluvan sisältämän 

vuorokausikohtaisen riekkokiintiön suuruudesta 

sekä siitä, miten syksyn riistakolmiolaskentatulokset 

otetaan huomioon metsästyslupien myynnissä. 

Riistanhoitoyhdistysten kokouksissa hyväksytyt 

esitykset Metsähallitus vei edelleen toukokuussa 

käytäviin metsästysasioita käsitteleviin kuntakohtaisiin 

sidosryhmäneuvotteluihin. Neuvotteluissa 

syntyneet esitykset, jotka mukailivat riistanhoitoyhdistysten 

antamia esityksiä, toimitettiin puolestaan 

lopullista päätöksentekoa varten Metsähallituksen 

erätalouspäällikön hyväksyttäväksi. 

Matkailuyrittäjien lupamyynnin jäätyä pois 

Metsähallitus muutti omaa lupamyyntikäytäntöään 

joustavuuden säilymiseksi. Aikaisempi tiukka 

metsästysaluekohtainen vuorokausikiintiö muuttui 

siten, että nyt metsästysaluekohtainen syksyllä 

myytävä lupamäärä jaettiin kolmeen eri jaksoon, 

joista ensimmäinen jakso oli 20.9.–30.9., toinen 

1.10.–14.10. ja kolmas 15.10.–31.12. Kunkin 

jakson sisältämät luvat myytiin jakson aikavälin 

rajoissa joustavasti ilman vuorokausikohtaisia 

maksimikiintiöitä. 

Metsähallitus painotti syksyn 2005 metsästyslupien 

myyntiä siten, että ensimmäisen jakson 

aikana myytiin 50 %, toisen jakson aikana 

30 % ja kolmannen jakson aikana 20 % kunkin 

metsästysalueen syksyluvista. Tällaista painotusta 

perusteltiin ekologisella kestävyydellä eli metsästyspaine 

haluttiin painottaa alkukauteen, jolloin 

poikasten suhteellinen osuus koko populaatiosta 

on suurimmillaan. 

10.6 Metsästyskyselyn tuloksia 

Paistunturin erämaa-alueelta 

10.6.1 Kysymysten ja vastausten valinta 

Tässä luvussa olevien tilastollisten analyysien aineistona 

on käytetty metsästyskautta 2001–2002 

koskevan ylälappilaisille metsästäjille ja Ylä-Lapissa 

metsällä käyneille lupametsästäjille tehdyn 

metsästäjäkyselyn (Gröndahl 2004) osa-aineistoa. 

Aineisto sisälää sellaisten henkilöiden vastaukset, 

jotka ovat kyselyssä ilmoittaneet käyttäneensä riekonmetsästykseen 

Paistunturin erämaa-alueetta. 

Tuloksia tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että erämaa-alueella 

metsästäneet henkilöt ovat voineet 

käydä metsällä myös muualla, mikä saattaa näkyä 

joissakin tuloksissa. 

Tämän selvityksen yhteydessä ei ole käsitelty 

kaikkia kyselylomakkeiden sisältämiä kysymyksiä. 

Tarkastelun kohteeksi on valittu sellaiset muuttujat, 

jotka antavat yleiskuvan Paistunturin erämaaalueen 

metsästäjistä ja metsästyksestä. 

10.6.2 Metsästäjien taustatiedot 

Hieman vajaa 260 paikallista metsästäjää metsästi 

riekkoa Paistunturin erämaa-alueella metsästyskaudella 

2001–2002. Se on noin 27 % kaikista 

Inarin ja Utsjoen kuntien alueilla riekkoa metsästäneistä 

paikallisista. Tämän lisäksi Paistunturin 

erämaa-alueella liikuskeli riekkojen perässä noin 

530 lupametsästäjää, joka on puolestaan noin 

33 % kaikista Inarissa ja Utsjoella metsästäneistä 

lupametsästäjistä. Paikallisista noin 8 % ilmoitti 

olevansa ansiometsästäjiä. 

Paistunturin alueella metsästäneet lupametsästäjät 

ja paikalliset metsästäjät ovat ikäjakaumaltaan 

varsin homogeeninen ryhmä. Lupametsästäjien 

ikäjakauma näyttäisi keskittyvän 30–49-vuotiaisiin 

eli he ovat valtaosaltaan parhaassa työiässä olevia 

henkilöitä, kun taas paikallisista metsästäjistä 

hieman vajaa puolet kuuluu 40–59-vuotiaisiin. 

Paikallisten metsästäjien ikäjakaumassa kaikki 

121

ikäluokat ovat edustettuina hieman tasaisemmin 

kuin lupametsästäjien vastaavassa jakaumassa. 

Paikallisten ikäjakauma painottuu myös jonkin 

verran enemmän vanhempiin ikäluokkiin kuin 

lupametsästäjien. Havaitut erot eivät ole kuitenkaan 

tilastollisesti merkitseviä. 

Lupametsästäjät ja ylälappilaiset metsästäjät 

poikkeavat sosioekonomisen asemansa suhteen 

jonkin verran toisistaan. Suurinta lupametsästäjien 

ammattiryhmää edustavat työntekijät, kun taas 

ylälappilaisten metsästäjien suurin ryhmä ovat 

toimihenkilöt/virkamiehet. Toiseksi suurimmat 

lupametsästäjien ammattiryhmät ovat tasavahvoina 

toimihenkilöt/virkamiehet sekä johtavassa/ 

esimies asemassa olevat henkilöt ja paikallisilla 

metsästäjillä työntekijät ja eläkeläiset. Paikallisten 

metsästäjien suuri eläkeläisten määrä näkyy myös 

metsästäjien ikäjakaumaa tarkasteltaessa. Myös 

yrittäjät, poromiehet, luontaiselinkeinon harjoittajat 

ja opiskelijat ovat vahvemmin edustettuina 

paikallisissa kuin lupametsästäjissä. Työttömien 

osuus on molemmissa metsästäjäryhmissä yllättävän 

pieni. Tilastolliset testit osoittavat havaittujen 

erojen olevan tilastollisesti merkitseviä. 

Suurin osa Paistunturin erämaa-alueen metsästäjistä 

on miehiä. Naisten osuus on lupametsästäjissä 

4,5 % ja paikallisissa metsästäjissä 7,5 %. 

Metsästäjien sukupuolijakaumissa havaitut erot 

eivät ole tilastollisesti merkitseviä. 

Paikallisista metsästäjistä puolet ja lupametsästäjistä 

vain noin yhdeksän prosenttia metsästi 

yksin. Valtaosa lupametsästäjistä kävi metsällä 

ystävien tai sukulaisten kanssa, jotka paikallisilla 

metsästäjillä olivat toiseksi suosituinta seuraa, 

tosin puolta pienemmällä suhteellisella osuudella. 

Noin viidennes kaikista metsästäjistä metsästi perheen 

jäsenten kanssa. Yritysvieraiden suhteellinen 

osuus oli paikallisilla noin puolta suurempi kuin 

lupametsästäjillä. Samansuuruinen ja suuntainen 

ero näkyy myös tarkasteltaessa yrittäjien suhteellisia 

osuuksia metsästäjien ammattijakaumassa. 

Työtovereiden osuudet jäivät selvästi alle kymmenen 

prosentin, paikallisilla pyöreään nollaan. 

Paikalliset mainitsivat metsästysseuranaan myös 

hirviporukan ja asiakkaat. Lupametsästäjien seurana 

olivat kouluja opiskelukaverit, metsästysseuran 

jäsenet, paikalliset metsästysoppaat sekä 

paikalliset ihmiset. 

122 

10.6.3 Käytetyt metsästystavat 


paikkakuntalaisista riekonmetsästäjistä 

valtaosa käytti metsästykseen vain asetta. Pelkästään 

ansalla pyytäviä oli noin kahdeksan prosenttia. 

Noin joka kolmas metsästi molemmilla metsästystavoilla. 

Riekonmetsästykseen käytetyistä 

asetyypeistä haulikko oli ylivoimaisesti suosituin. 

Myös pienoiskivääriä käytettiin metsästykseen, 

mutta vain yhdessä haulikon kanssa. Noin 14 % 

paikallisista ilmoitti käyttäneensä riekonmetsästykseen 

molempia asetyyppejä. Mainittakoon 

myös tässä, että Kevon luonnonpuistossa on 

sallittu ainoastaan riekon ansapyynti. 

Paikallisista metsästäjistä noin 38 % käytti 

riekonmetsästyksessä apuna kanakoiraa vastaavan 

osuuden ollessa lupametsästäjillä hieman yli 

80 %. Ero on tilastollisesi erittäin merkitsevä. 

10.6.4 Metsästetyt riistalajit 

Paikallisista Paistunturin erämaa-alueella metsällä 

käyneistä riekkoa metsästäneistä henkilöistä hieman 

vajaa puolet metsästi riekon lisäksi myös hirviä. 

Noin 30 % oli kiinnostunut myös vesilinnuista 

ja pienpedoista. Seuraaviksi kiinnostavimmat 

saalislajit olivat metso ja jänikset. Metsästettyjä 

riistalajeja tarkasteltaessa on huomioitava se, että 

metsästäjä on riekkoa lukuun ottamatta voinut 

metsästää niitä myös muualla Inarin ja Utsjoen 

kuntien alueella kuin Paistunturin erämaassa. 

Etenkin metson osalla tämä on varsin todennäköistä, 

sillä Utsjoen kunnan alueella metso oli kokonaan 

rauhoitettu ja Paistunturin erämaa-alueen 

Inarin kunnan puoleiset osat eivät ole kovin hyviä 

metsoalueita, joskaan sen tapaaminen ja saaliiksi 

saaminen ei kuitenkaan ole mahdotonta. 

Noin kolme prosenttia paikallisista metsästäjistä 

ilmoitti metsästäneensä myös jotain muuta 

riistalajia, joka kaikissa tapauksissa oli karhu. 

Metsähallituksen saalistiedustelun mukaan 

metsästyskaudella 2001–2002 vain noin yksi 

prosentti kanalintuluvan Ylä-Lappiin ostaneista 

lupametsästäjistä sai saaliiksi pienpetoja.

10.6.5 Lupametsästäjien majoittuminen 

Paistunturin erämaa-alueella metsästyskaudella 

2001–2002 käyneistä lupametsästäjistä noin kaksi 

kolmasosaa majoittui matkailuyrittäjältä vuokraamassaan 

mökissä. Vajaa viidennes turvautui ystävän 

tai sukulaisen vieraanvaraisuuteen ja noin 

kuusi prosenttia käytti hyväkseen Villin Pohjolan 

palveluja. Noin kolme prosenttia lupametsästäjistä 

ilmoitti yöpyneensä Metsähallituksen autio- tai 

varaustuvassa, matkailuautossa tai asuntovaunussa. 

Joka neljäs lupametsästäjistä ilmoitti majoittuneensa 

jotenkin muuten kuin edellä luetellulla 

tavalla. Näistä metsästäjistä hieman vajaa kolmannes 

majoittui omassa mökissään tai luonnonhelmassa 

joko teltassa, laavussa, kodassa tai 

kammissa. Myös jonkun suuremman yhteisön tai 

porukan mökeissä majoittuneita oli melko paljon. 

Lisäksi oli hyödynnetty jonkin verran yksityisten 

paikallisten kämppiä sekä hotelleja. Noin kolme 

neljäsosaa lupametsästäjistä käytti joko pelkästään 

tai ilmaisen majoituksen lisänä maksullista 

majoitusta. Yksi metsästäjä on voinut majoittua 

useammalla eri tavalla. 

Liikunta 

Arjesta irtautuminen 

Rentoutuminen 

Luonnon tarkkailu 

Luontoretkeily 

Yhdessäolo 

Koiraharrastus 

Saalis 

Jännitys 

Taloudelliset tekijät 

Kuva 12. Paikkakuntalaisten metsästysmotiivit Paistunturin alueella. 

10.6.6 Metsästysmotiivit 

Paikallisista metsästäjistä noin 95 %:lle liikunta 

ja arjesta irtautuminen olivat tärkeitä metsästysmotiiveita. 

Seuraavaksi tärkeimpiä motiiveja olivat 

rentoutuminen ja luontoon itseensä liittyvät 

tekijät. Yhdessäolon koki tärkeäksi noin puolet 

paikallisista metsästäjistä, kun taas hieman alle 

puolelle jännitys, saalis ja koiraharrastus olivat 

tärkeitä. Vähiten merkittäväksi he kokivat metsästyksestä 

saatavan taloudellisen hyödyn, sillä vain 

noin viidennes piti sitä tärkeänä (kuva 12). 

Lupametsästäjistä 99 %:lle tärkeitä metsästysmotiiveja 

olivat arjesta irtautuminen ja rentoutuminen. 

Seuraavaksi tärkeimmäksi he mielsivät 

luonnontarkkailun. Tämän jälkeen tulivat liikunta, 

yhdessäolo ja luontoretkeily noin 90 %:n osuudella. 

Koiraharrastuksen koki tärkeäksi noin 

80 % lupametsästäjistä ja metsästyksen tuoman 

jännityksen noin puolet. Vähiten tärkeimmäksi 

miellettiin saalis, joka oli merkityksellistä hieman 

vajaalle kolmannekselle (kuva 13). 

0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 

% metsästäjistä 

hyvin tärkeä 

melko tärkeä 

ei tärkeä 

ei osaa sanoa 

123

Arjesta irtautuminen 

Rentoutuminen 

Luonnon tarkkailu 

Liikunta 

Yhdessäolo 

Luontoretkeily 

Koiraharrastus 

Jännitys 

Saalis 

10.6.7 Metsästysalueen valintakriteerit 

Paikallisille metsästäjille tärkein metsästysalueen 

valintakriteeri Paistunturin erämaa-alueella metsästyskaudella 

2001–2002 oli luonnonrauha. Seuraavaksi 

tärkeimpiä kriteereitä olivat riekkokanta, 

erämaisuus ja luonnon koskemattomuus. Noin 

60 %:lle paikallisista metsästäjistä maisemalla ja 

noin puolelle metsästysalueen saavutettavuudella 

oli merkitystä. Vähiten vaikutusta oli tuttavilla, 

loma-asunnolla ja alueella saatavilla palveluilla. 

Myös useimmat lupametsästäjät hakivat Paistunturin 

erämaa-alueelta luonnon rauhaa. Lisäksi 

valtaosa lupametsästäjistä piti tärkeänä vahvoja 

riekkokantoja, erämaisuutta, metsästysalueen maisemia, 

luonnon koskemattomuutta ja kanakoiran 

käyttömahdollisuutta. Noin 60 %:lle lupametsästäjistä 

alueen saavutettavuus ja paikalliset tuttavat 

olivat merkittäviä tekijöitä, kun taas kaikkein vähiten 

merkitystä oli metsästysalueelta saatavilla 

palveluilla ja lähellä olevalla loma-asunnolla. 

Paikallisista metsästäjistä noin 14 % oli sitä 

mieltä, että jokin heidän tärkeänä pitämänsä 

metsästysalueen valintakriteeri ei täyttynyt. Suurimmat 

pettymyksiä aiheuttavat tekijät olivat 

metsästysalueen alhainen riekkokanta ja liiallinen 

metsästäjämäärä. Palautetta tuli myös häiritsevästä 

paukuttelusta, kasvaneesta maastoliikenteestä 

ja Metsähallituksen liian vähäisestä vuokramökkien 

määrästä sekä alueen huonosta saavutettavuudesta. 

124 

0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 

% metsästäjistä 

Kuva 13. Ulkopaikkakuntalaisten metsästysmotiivit Paistunturin alueella. 

hyvin tärkeä 

melko tärkeä 

ei tärkeä 

ei osaa sanoa 

Lupametsästäjistä noin 10 % oli sitä mieltä, 

että jokin heidän tärkeänä pitämänsä metsästysalueen 

valintakriteeri ei täyttynyt. Reilusti eniten 

tyytymättömyyttä herätti metsästysalueen heikko 

riekkokanta. Seuraavaksi eniten lupametsästäjille 

aiheuttivat pettymyksiä koirien käyttörajoitukset, 

vaikutelma luonnon koskemattomuuden puutteesta, 

liian suuri ja alueiden huonosta saavutettavuudesta 

johtuva liikaa keskittynyt metsästäjämäärä 

sekä vaikeat luonnonolot (lumiolot). 

Tunteen luonnon koskemattomuuden puutteesta 

aiheuttivat maastosta löytyneet roskat, maastoliikenteen 

kauaksi teistä jättämät jäljet ja sotaharjoituksen 

jättämät jäljet. 

10.6.8 Metsästyksen häiriötekijöitä 

Paikallisten metsästäjien metsästystä häiritsi metsästyskaudella 

2001–2002 eniten metsästäjämäärä. 

Sen koki vähintäänkin melko häiritseväksi noin 

neljännes Paistunturin erämaa-alueella riekkoa 

metsästäneistä paikallisista metsästäjistä. Lupametsästäjistä 

metsästäjämäärä häiritsi vain noin 

neljää prosenttia. 

Metsästäjien käyttäytymisestä valitti puolestaan 

noin 16 % paikallisista metsästäjistä ja hieman vajaa 

neljä prosenttia lupametsästäjistä. Metsästäjiä 

oli häirinnyt muun muassa moottorikäyttöisten 

ajoneuvojen käyttö metsästyksen apuna ja luvan 

vastainen toiminta.

Metsästäjiltä kysyttiin mielipidettä myös metsästyksen 

äänien häiritsevyydestä. Paikallisista 

metsästäjistä hieman reilu kymmenen prosenttia 

piti metsästysääniä häiritsevinä. Lupametsästäjistä 

vain hieman vajaa prosentti oli kokenut metsästyksen 

äänet ongelmallisiksi. Nämä äänet olivat 

luonnollisestikin haulikon laukauksia. 

Lupametsästäjien keskuudessa kaikkein eniten 

metsästyksen tunnelmaa pilaavaksi häiriötekijäksi 

koettiin paikallisten suhtautuminen lupametsästäjiin. 

Lupametsästäjistä noin 15 % koki sen epämiellyttäväksi. 

Paikallisista noin 18 % oli pettynyt 

paikallisten ihmisten käytökseen lupametsästäjiä 

kohtaan. Eniten metsästäjiä oli ärsyttänyt poromiesten 

vihamielinen asennoituminen ja käyttäytyminen 

lupametsästäjiä ja kanakoirametsästystä 

kohtaan sekä yleinen paikallisten kateus. 

Noin 15 % paikallisista metsästäjistä oli kokenut 

lupametsästäjien käytöksen paikallisia kohtaan 

ärsyttäväksi. Lupametsästäjistä puolestaan 

vain hieman vajaa prosentti oli kokenut sen epämiellyttäväksi. 

Metsästäjiä oli ärsyttänyt se, että 

osa lupametsästäjistä tulee Ylä-Lappiin paikallisia 

ihmisiä väheksyvällä asenteella. 

Muita paikallisten metsästäjien ilmoittamia 

häiriöitä aiheuttavia tekijöitä olivat heinäkasat 

järvien jäillä, kanakoirametsästäjien sokea usko 

koiriensa porovapauteen ja yleensäkin koirametsästys. 

Paikallisia ärsytti myös kevätmetsästys, 

lupametsästäjien kulkeminen samoilla alueilla 

hirvenmetsästäjien kanssa, pienpetojen määrä, 

Metsähallituksen harjoittama liian väljä metsästyslupien 

myyntipolitiikka, koneiden käyttö metsästyksessä, 

kanakoirametsästäjien maastoon 

jättämät haavakot ja lupametsästäjien luvan vastainen 

toiminta. 

Lupametsästäjien mainitsemia muita metsästystä 

hankaloittavia ja häiritseviä tekijöitä olivat 

paikallisten ihmisten asenteet ja käytös, metsästyslupajärjestelyt 

(lupien saannin hankaluus, kiintiöt, 

jatkuvasti muuttuvat lupajärjestelyt, Metsähallituksen 

vainoharhaisuus), tien katkaisu (Porttikaltion 

tie), porotalouden toiminta (maasto pahasti 

kulunut ja paikoitellen roskaantunut), maastoliikenne 

ja sen aiheuttamat jäljet, metsätalouden toiminta, 

tieltä metsästys sekä heikko riekkokanta. 

10.6.9 Mielipiteitä Paistunturin 

rajoituksesta 

Kysyttäessä mitä mieltä metsästäjät ovat siitä, että 

lupametsästäjät saavat metsästää osalla Paistunturin 

aluetta vain paliskunnan suostumuksella ja 

paikkakuntalaisen opastuksella, paikallisten ja lupametsästäjien 

asennoitumisessa havaittiin eroja, 

jotka ovat myös tilastollisesti merkitseviä. Paikalliset 

metsästäjät pitivät rajoitusta tarpeellisempana 

kuin lupametsästäjät. Kysymykseen kantaa ottamattomien 

osuudet olivat varsin suuret etenkin 

paikallisten metsästäjien joukossa (taulukko 8). 

Paikalliset metsästäjät kokivat Paistunturin 

rajoituksen hyväksi, koska sen avulla voidaan 

välttyä lupametsästyksen porotaloudelle aiheuttamilta 

haitoilta. Paikalliset ihmiset tuntevat oman 

alueensa käytön ja olosuhteet parhaiten ja voivat 

siten opastaa lupametsästäjät sopiville alueille. 

Paistunturin käytäntöön oltiin tyytyväisiä myös 

siksi, että paikalliset ovat saaneet siinä äänensä 

kuuluviin. 

Oppaan käyttämistä pidettiin hyvänä, koska se 

lisää paikallisten työllisyyttä ja matkailuyrittäjien 

tuloja. Oppaan tarpeellisuutta perusteltiin myös 

sillä, että hän voi toimia myös metsästyksen valvojana 

ja estää sillä tavalla metsästyksen villiintymistä. 

Paikalliset metsästäjät ehdottivat myös lupametsästyksen 

kokonaiskieltoa ja, että kanakoirilla 

metsästävillä lupametsästäjillä pitäisi aina olla paliskunnan 

lupa metsästämiseen. 

Taulukko 8. Paistunturin erämaa-alueella metsästävien mielipiteet Paistunturin rajoituksesta. 

Paikkakuntalainen 

metsästäjä 

Lupametsästäjä 

Yhteensä 

Hyvä Huono Ei ota kantaa/ 

ei osaa sanoa 

Yhteensä 

Vastauksia (kappaletta) 21 8 11 40 

Suhteellinen osuus 52,5 % 20 % 27,5 % 100 % 


Suhteellinen osuus 26,6 % 53,7 % 19,8 % 100 % 


Suhteellinen osuus 31,3 % 47,5 % 21,2 % 100 % 

125

Lupametsästäjät katsoivat, että eri tahojen 

kanssa tehtävä yhteistyö kantaa hedelmää varsinkin, 

jos asetetut rajoitukset pystytään perustelemaan 

hyvin. Yhteistyön katsottiin olevan 

rajoituksia parempi muoto metsästyksen kehittämiseen. 

Rajoitusalueesta ei kaikkien lupametsästäjien 

mielestä ole haittaa, koska se on niin pieni, ettei se 

estä metsästäjiä kulkemasta omia polkujaan. Toiset 

taas kokevat, että määrittämällä Paistunturin 

rajoitusalue paliskunnille on annettu liikaa valtaa 

päätettäessä valtion maiden riekon metsästysasioista. 

Metsästäjien mielestä paliskunnilla ei voi 

olla riittävästi tietotaitoa metsästysasioiden hoidossa. 

Paliskunnat eivät myöskään omista valtion 

maita, vaan maiden isäntänä pitäisi toimia Metsähallituksen. 

Rajoituksen tarpeettomuutta perusteltiin 

myös sillä, että paliskuntien antamien tiedotusten 

avulla metsästäjät voivat kiertää porotokat 

sekä alueet, joissa tehdään poronhoitotöitä. Osa 

niistä lupametsästäjistä, jotka eivät hyväksyneet 

Paistunturissa olevia rajoituksia, pitivät niitä perusteettomina 

paikallisten, eritoten poromiesten, 

kateuden ja määräämishalun ilmentymänä sekä 

yksinkertaisesti haluna hankaloittaa lupametsästystä. 

Osa lupametsästäjistä oli sitä mieltä, että jos 

rajoitus aiheutuu kanakoirista, se on tarpeeton, 

koska kanakoirat ovat ohjaajansa hallinnassa eivätkä 

täten aiheuta poroille sen enempää vaaraa 

kuin paikallistenkaan koirat. Asia voitaisiin hoitaa 

myös järjestämällä porovapaustesti. Joidenkin 

mielestä koirattomien metsästäjien pitäisi pystyä 

liikkumaan vapaasti. 

Lupametsästäjien mielestä opas on hyväksi 

kokemattomalle kulkijalle. Kokeneille lupametsästäjille 

opasta ei pidetty tarpeellisena ja oppaan 

läsnäolon kerrottiin tuntuvan metsästysvapauden 

riistolta. Opasta ei haluttu mukaan myöskään sen 

vuoksi, että moni lupametsästäjä haluaa kulkea 

metsästysreissuillaan omien kavereidensa kanssa 

tai yksin eikä suinkaan ventovieraan seurassa. 

Muutamia mainintoja tuli myös siitä, että opasta 

ei haluta, koska aikaisempien kokemusten mukaan 

paikallisten oppaiden ammattitaito ei ole 

ollut kovinkaan kaksinen. Vaatimusta oppaasta 

pidettiin myös rahastuskeinona ja sen epäiltiin 

aiheuttavan metsästäjien eriarvoista kohtelua, 

jonka vuoksi metsästyksestä voi tulla vain rikkaiden 

harrastus. 

126 

Osa lupametsästäjistä koki paikallisen oppaan 

hyväksi, jos se ei lisää kustannuksia ja sen käyttäminen 

on vapaaehtoista. Paikallisten oppaiden 

mukanaoloa pidettiin hyvänä myös siksi, että sillä 

tavalla heille voidaan tehdä tutuksi kanakoirien 

toimintaa ja vähentää niihin kohdistuvia epäluuloja. 

Sekä paikallisilta että lupametsästäjiltä tuli 

vaatimuksia riekon talvimetsästyksen kieltämisestä 

kokonaan. Jotkut lupametsästäjät tosin 

mainitsivat, että kiellolle ei ole perusteita, koska 

lupametsästys ei aiheuta talvella häiriöitä pienistä 

metsästäjämääristä ja liikkumista rajoittavasta 

pehmeästä lumesta johtuen. 

10.6.10 Saalismäärät ja käytetyt 

metsästyspäivät 

Metsästyskaudella 2001–2002 Paistunturin erämaa-alueella 

kävi riekkometsällä 532 ulkopaikkakuntalaista 

metsästäjää. Heistä 181 metsästi 

erämaa-alueen Inarin kunnan puoleisella osalla 

ja 351 Utsjoen kunnan puolella. Paistunturin erämaa-alueella 

käyneiden lupametsästäjien mediaanisaalis 

oli neljä riekkoa metsästäjää kohti. Myös 

riekonmetsästykseen käytettyjen päivien määrä oli 

neljä/metsästäjä. 

Metsästyskaudella 2001–2002 Paistunturin 

erämaa-alueella metsästi riekkoja 258 paikallista 

metsästäjää. Heistä 132 metsästi erämaa-alueen 

Inarin kunnan puoleisella osalla ja 123 Utsjoen 

kunnan puolella. Kaikki Inarin kunnan alueella 

metsästäneet ilmoittivat olevansa virkistysmetsästäjiä. 

Sen sijaan Utsjoella metsästäneistä noin 

16 % ilmoitti pyytävänsä riekkoa ansiokseen. Metsästyskaudella 

2001–2002 Paistunturin erämaaalueen 

Utsjoen kunnan puoleisella osalla riekkoja 

metsästi siis 104 virkistys- ja 19 ansiometsästäjää. 

Paistunturin erämaa-alueella metsästäneiden virkistysmetsästäjien 

mediaanisaalis oli kymmenen 

riekkoa metsästäjää kohti ja ansiometsästäjien 

173,5. Paikallisten metsästäjien Paistunturin erämaa-alueella 

riekonmetsästykseen käyttämien 

metsästyspäivien määriä ei voida selvittää, sillä 

metsästäjille lähetetyn kyselyn aineistosta saadaan 

selville vain metsästäjän metsästyskaudella riekonmetsästykseen 

käyttämien kaikkien alueiden 

kokonaismetsästyspäivien määrä.

10.7 Hirven ja suurpetojen pyynti 

Inarin riistanhoitoyhdistyksen alue on jaettu 

viiteen hirvenpyyntialueeseen, joiden koot ovat 

211 700–403 200 hehtaaria. Utsjoen riistanhoitoyhdistyksellä 

on yksi hirvenmetsästysalue, jonka 

koko on 430 000 hehtaaria. Kevon luonnonpuisto 

ei sisälly Utsjoen hirvenmetsästysalueeseen, koska 

hirvenmetsästys on kielletty siellä. 

Vuonna 2004 Utsjoen riistanhoitoyhdistyksen 

alueelta kaadettiin 60 aikuista hirveä ja yksi vasa 

(kaatoprosentti 88). Niistä hieman reilu 20 kappaletta 

ammuttiin Paistunturin erämaa-alueelta 

tai sen läheisyydestä (V. Porsanger, henk.koht. 

tiedonanto 24.6.2005). Inarin riistanhoitoyhdistyksen 

alueelta kaadettiin edellä mainittuna vuotena 

puolestaan 126 aikuista hirveä ja yhdeksän 

vasaa (kaatoprosentti aikuisilla 91 ja vasoilla 75) 

(Vikeväkorva 2005). Viisi aikuista ja yksi vasa 

saatiin Paistunturin erämaa-alueelta tai sen läheisyydestä 

(P. Vikeväkorva, henk.koht. tiedonanto 

20.11. 2005). 

Inarin ja Utsjoen riistanhoitoyhdistysten alueella 

tapahtuvassa karhun metsästyksessä on 

noudatettava maa- ja metsätalousministeriön 

itäiselle poronhoitoalueelle määräämää kiintiötä 

(MetsästysA 5§). Metsästyskaudella 2004–2005 

edellä mainittu kiintiö oli 20 karhua, joista saatiin 

saaliiksi 19. Kaadetuista karhuista yksi ammuttiin 

Inarin ja yksi Utsjoen riistanhoitoyhdistyksen 

alueelle. Utsjoelta kaadettu karhu ammuttin Paistunturin 

erämaa-alueen liepeille (L. Haapamäki, 

henk.koht. tiedonanto 19.9.2005). 

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi Lapin 

riistanhoitopiirin alueelle metsästyskaudelle 

2004–2005 kolmen ilveksen ja kahden suden 

pyyntiin oikeuttavat pyyntilupakiintiöt. Lapin 

riistanhoitopiiri puolestaan myönsi alueelleen 

kyseisenä metsästyskautena pyyntiluvat kahdelle 

ilvekselle ja kahdelle sudelle. Toinen suden pyyntiluvista 

myönnettiin Inarin riistanhoitoyhdistyksen 

alueelle. Edellä mainitut susien ja ilveksien 

pyynnit päättyivät tuloksettomina. Kolmas maa- 

ja metsätalousministeriön ilveksen pyyntilupa 

käytettiin ilveksen pyyntiin siten, että se johti 

poliisitutkintaan (L. Haapamäki, henk.koht. tiedonanto 

24.10.2005). 

10.8 Yhteenvetoa ja pohdintaa 

Metsästyskaudella 2001–2002 Paistunturin erämaa-alueella 

riekkoa metsästäneet paikalliset 

metsästäjät ja lupametsästäjät olivat sukupuoli- ja 

ikäjakaumaltaan toisiinsa verrattuina varsin homogeenisia 

ryhmiä. Ammattijakauman suhteen 

ryhmät poikkeavat toisistaan siten, että lupametsästäjät 

ovat jonkin verran paremmin koulutettuja 

ja heillä voi siten olla myös paremmat tulot kuin 

paikallisilla metsästäjillä. Erot eivät kuitenkaan ole 

yhtä huomattavia kuin koko Ylä-Lapin aineistoa 

tarkasteltaessa. 

Metsästäjäryhmien metsästysseurueita tarkastellessa 

voisi varovaisesti arvioiden tulla siihen 

johtopäätökseen, että paikalliset riekonmetsästäjät 

arvostavat omaa rauhaa enemmän kuin lupametsästäjät. 

Metsästysseurueita ja ammattijakaumia 

tarkastellessa voi tulla myös siihen johtopäätökseen, 

että Paistunturin erämaa-alueella riekkoa 

metsästäneistä paikallisista metsästäjistä suurempi 

osa kuin ylälappilaisista metsästäjistä keskimäärin 

saa ainakin osan elannostaan metsästysmatkailun 

tuomista tuloista. Paikalliset yrittäjät ovat myös 

onnistuneet majoituspalvelujen markkinoinnissa 

varsin hyvin, sillä noin 65 % Paistunturin erämaaalueella 

vierailleista lupametsästäjistä käytti ainakin 

jossain metsästysreissunsa vaiheessa jonkun 

paikallisen matkailuyrityksen majoituspalveluja. 

Tähän on voinut myötävaikuttaa Metsähallituksen 

luvanmyyntipolitiikka, jonka periaatteena oli antaa 

noin puolet ensimmäisten metsästysviikkojen 

sekä kaikki talvimetsästysluvat matkailuyritysten 

myytäviksi. 

Paistunturin erämaa-alueella metsästäneet paikalliset 

riekonmetsästäjät ja lupametsästäjät ovat 

metsästysmotiiveiltaan melko lähellä toisiaan. 

Selvin ero metsästäjäryhmien välillä on se, että 

lupametsästäjät pitävät suurinta osaa motiiveista 

suhteellisesti ottaen tärkeämpinä kuin paikalliset. 

Ainoat poikkeukset tekevät saalis ja liikunta. 

Noin puolta suurempi osa paikallisista pitää saalista 

tärkeämpänä kuin lupametsästäjät. Liikuntaa 

tärkeänä pitävien suhteellisessa osuudessa ei ole 

kuin muutaman prosenttiyksikön ero paikallisten 

hyväksi, mutta paikallisten keskuudessa liikunta 

on motiiveista tärkein lupametsästäjillä sen ollessa 

neljännellä sijalla. Jännitystä pidetään molemmissa 

ryhmissä yhtä monen mielestä tärkeänä. 

127

Motiiveja tarkasteltaessa voidaan tulla samaan 

johtopäätökseen kuin metsästysseurueita tutkittaessa; 

lupametsästäjät ovat ainakin Paistunturin 

erämaa-alueella metsästäessään sosiaalisempia 

kuin paikalliset metsästäjät, sillä yhdessäolo on 

lupametsästäjille melko paljon tärkeämpi motiivi 

kuin paikallisille. Myös koiraharrastus on lupametsästäjille 

tärkeämpää kuin paikallisille. Tosin 

paikallisista metsästäjistä suurempi osa kuin mitä 

on kanakoiran käyttäjiä ilmoittaa koiraharrastuksen 

olevan tärkeä motiivi. Tämä johtuu todennäköisesti 

siitä, että osalle paikallisista metsästäjistä 

esimerkiksi haukkuvan lintukoiran tai hirvikoiran 

kouluttaminen ja käyttö ovat tärkeä osa metson 

ja/tai hirven metsästystä. 

Metsästyksestä saatavan taloudellisen hyödyn 

vähäinen merkitys paikallisille riekonmetsästäjille 

on varsin ymmärrettävää, sillä ansiokseen metsästäviä 

henkilöitä on metsästäjämäärään nähden 

vähän. Paikalliset metsästäjät näyttävät kuitenkin 

saavan jonkin verran taloudellista hyötyä riistasta, 

vaikka eivät olisikaan ansiometsästäjiä. Paistunturin 

erämaa-alueen riekonmetsästäjistä on oman 

ilmoituksensa mukaan ansiometsästäjiä noin kahdeksan 

prosenttia. Tästä huolimatta paikallisista 

metsästäjistä joka viides ilmoitti metsästyksen 

taloudellisen hyödyn olevan tärkeä metsästyksen 

motiivi. On vaikea sanoa, mitä ihmiset ovat mieltäneet 

taloudellisiksi hyödyikseen. Voisi olettaa, 

että se koostuu lihan myynnistä saadusta suorasta 

tulosta, majoittamisesta ja opastettujen metsästysretkien 

vetämisestä tai rahallisesta säästöstä oman 

ruokakunnan ruokakuluissa siltä osalta, minkä 

riistan liha korvaa muualta ostettua lihaa. 

Molemmat Paistunturin erämaa-alueella metsästäneet 

ryhmät, paikalliset riekonmetsästäjät ja 

lupametsästäjät, laittoivat metsästysalueen valintakriteerit 

suurin piirtein samaan tärkeysjärjestykseen. 

Erot lupametsästäjien ja paikallisten 

välillä löytyivät lähinnä siitä, että lupametsästäjät 

pitivät kaikkia valintakriteereitä suhteellisesti ottaen 

tärkeämpinä kuin paikalliset. Yhtenä mielenkiintoisena 

havaintona voidaan pitää sitä, että 

molemmat metsästäjäryhmät pitivät tärkeimpänä 

metsästysalueen valintakriteerinä luonnon rauhaa, 

mutta samanaikaisesti noin 26 % paikallisista 

metsästäjistä ilmoitti, että metsästäjämäärä oli häirinnyt 

vähintäänkin melko paljon metsästyksen 

harjoittamista. Lupametsästäjillä vastaava luku oli 

vain neljä prosenttia. Tämä epäsuhta voi johtua 

siitä, että paikalliset metsästäjät ja lupametsästäjät 

128 

ovat tottuneet kotipaikkakunnillaan erilaisiin olosuhteisiin, 

jolloin myös käsitys luonnonrauhasta 

on erilainen. Kysymyksessä voi tietysti olla myös 

vastaajien periaatteista ja jopa tarkoitushakuisuudesta 

aiheutuvat erot. Paikalliset metsästäjät eivät 

välttämättä myöskään katso hyvällä sitä, että heidän 

perinteisille metsästysmailleen tulee jatkuvasti 

kasvava määrä tuntemattomia metsästäjiä, jotka 

mahdollisen häiriön lisäksi kaventavat paikallisten 

saalismahdollisuuksia, joilla voi olla myös taloudellista 

merkitystä. Sama epäsuhta kuin metsästäjämäärän 

aiheuttamassa häiriössä, joskaan ei yhtä 

suurena, on havaittavissa myös metsästyksen äänien 

aiheuttamassa häiriössä. 

Paikallisten ja lupametsästäjien riekonmetsästys 

kohdistuu paljolti samoille alueille ja pääsääntöisesti 

kulkuväylien sekä majoituspisteiden 

läheisyyteen. Keväisissä sidosryhmäneuvotteluissa 

sovitut vuorokausikohtaiset metsästäjämäärät 

ovat muutaman ensimmäisen metsästysviikon 

aikana ylittyneet paikoin runsaastikin. Ylitykset 

johtuvat matkailuyritysten myymistä luvista, sillä 

heidän lupamyyntiään ei ole rajoitettu asettamalla 

samanlaisia vuorokausikohtaisia maksimimääriä 

myytäville luville kuin Metsähallituksen omassa 

myynnissä on. Se, että paikallisille matkailuyrityksille 

annetaan lupia myyntiin ja että ne saavat 

myydä niille myönnetyt luvat vapaammin kuin 

Metsähallitus, parantaa metsästysmatkailun taloudellista 

ja osittain myös sosiaalista kestävyyttä. 

Varjopuolena näyttäisi olevan matkailusta suoranaista 

tuloa saamattomien paikallisten metsästäjien 

sosiaalisen kestävyyden ylittyminen. 

Toisena mielenkiintoisena havaintona voidaan 

pitää sitä, että paikalliset riekonmetsästäjät ovat 

kokeneet paikallisten ihmisten suhtautumisen 

lupametsästäjiin jonkin verran häiritsevämmäksi 

kuin itse lupametsästäjät. Tähän voisi osittain löytyä 

vastaus siitä, että matkailuyrittäjät ja ohjattuja 

metsästysretkiä järjestävät henkilöt eivät katso hyvällä 

paikallisten asennoitumista lupametsästystä 

ja kanakoiria kohtaan. 

Tässä selvityksessä tutkituista muuttujista 

lupametsästäjien sosiaalista kestävyyttä koetteli 

kaikkein eniten erämaa-alueella oleva niin sanottu 

institutionaalinen rajoitus eli metsästysrajoitusalue, 

jolla lupametsästäjä sai metsästää vain 

”paikkakuntalaisen opastuksessa paliskunnan 

suostumuksella”. Noin puolet lupametsästäjistä 

”ampui” kyseisen rajoituksen ”alas” lukuisien eri 

argumenttien voimalla ja tarkkuudella.

Valtaosan Ylä-Lapissa metsästetystä riekkosaaliista 

metsästivät odotetusti paikalliset ansiometsästäjät 

loppuosan jakautuessa melko tasan paikallisten 

virkistysmetsästäjien ja lupametsästäjien 

kesken. Paistunturin erämaa-alueelta pyydettiin 

metsästyskaudella 2001–2002 noin 7 800 riekkoa. 

Riekkokanta oli elokuussa 2001 suoritettujen kolmiolaskentojen 

mukaan puolestaan noin 20 200 

riekkoa. Edellä esitettyjen lukujen perusteella 

Paistunturin erämaa-alueen riekkokannan metsästysverotus 

oli metsästyskaudella 2001–2002 

noin 40 % syksyisestä kannasta. Tämä on varsin 

suuri luku, vaikka tutkijat sekä kotimaassa että 

ulkomailla arvelevatkin riekon kestävän muita 

kanalintuja korkeamman metsästysverotuksen. 

Paistunturin korkea verotusprosentti johtunee 

epätarkasta kannanarviosta. Riistakolmiolaskentojen 

tulosten luotettavuus kärsii siitä, että alueella 

on liian vähän kolmioita. Kolmiomenetelmä ei 

myöskään ole täysin sopiva tapa tunturialueilla 

elävien riekkokantojen arviointiin. Näyttääkin 

siltä, että kolmiolaskennat kertovat Paistunturin 

erämaa-alueella ainoastaan riekkokannan kehityssuunnan. 

Tätä näkemystä tukevat seuraavien 

syksyjen kolmiolaskentatulokset sekä maastossa 

tehdyt havainnot. Molempien mukaan riekkokanta 

on noussut muutamana metsästyskautta 

2001–2002 seuranneena vuotena, vaikka metsästysverotus 

on lukujen valossa ollut suurta. 

Lähteet 

Eläinsuojelulaki 4.4.1996/247. 

Euroopan yhteisön neuvoston direktiivi (lintudirektiivi) 

(79/409/ETY). 

Gröndahl, K. 2004: Riekonmetsästyksen ekologinen 

ja sosiaalinen kestävyys sekä metsästyksen 

ohjaus Ylä-Lapissa metsästyskaudella 

2001–2002. – Opinnäytetyö, Rovaniemen 

ammattikorkeakoulu, luonnonvara- ja ympäristöala, 

Rovaniemi. 103 s. + 14 liitettä. 

Hallituksen esitys Eduskunnalle metsästyslaiksi 

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 

300/1992). 

Key concepts of article 7(4) of directive 79/409/ 

EEC. Period of reproduction and prenuptial 

migration of Annex II bird species on 

the EU. – . Viitattu 2.9.2004. 

Kuittinen, J. 2003: Karhun metsästys EU-säännöillä. 

– . 

Viitattu 

16.9.2005. 

Lindén, H. (toim.) 2002: Metsäkanalintututki 

muksia: Metsäkanalintukannat. – Riista- ja 

kalatalouden tutkimuslaitos & Metsästäjäin 

Keskusjärjestö, Helsinki. 40 s. 

Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096. 

Maa- ja metsätalousministeriö 2005: – . 

Viitattu 

19.1.2005. 

Metsähallitus 1991: Kevon luonnonpuiston runkosuunnitelma. 

– SU4: 115. Metsähallituksen 

arkisto, Vantaa. 36 s. karttaliitteet. 

— 1994: Kevon luonnonpuiston järjestyssääntö. 

– Määräys 18.2.1994. Dnro 2085/600/93, 

Metsähallituksen arkisto, Vantaa. 

Metsästysasetus (666/1993). 

Metsästyslaki (615/1993). 

Metsästäjäin keskusjärjestö 2005: Pyyntilupahallinto. 

– . Viitattu 

16.09.2005. 

Niemelä, E. (toim.) 2000: Metsästäjän opas: 

Metsästys- ja aselainsäädäntö. 12 p. – 

Metsästäjäin keskusjärjestö, Helsinki. 116 s. 

129

Parkkonen, S. 1998: Metsästyksestä Kaldoaivin 

erämaa-alueella. Elinehdosta harrastukseen. 

– Käsikirjoitus, Ivalo. 17 s. 

Pennanen, J. 2000: Selviytymisen ehdot varhaisimpina 

aikoina. – Teoksessa: Pennanen, J. 

& Näkkäläjärvi, K., Siiddastallan. Siidoista 

kyliin. Perinteinen luontosidonnainen saamelaiskulttuuri 

ja sen muuttuminen. Inarin 

saamelaismuseon julkaisuja n:o 3: 56–57. 

Poronhoitolaki 14.9.1990/848. 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2005: 

Susipuhelin. – < http://www.rktl.fi/riista/suurpedot/susipuhelin.html>. 

Viitattu 

16.09.2005. 

Sorto, A. 2005: EY-lainsäädännön merkitys suurpetojen 

suojelussa. – . 

Viitattu 16.09.2005. 

Vikeväkorva, P. 225: Inarin hirvenkaatotilasto 

2004. . Viitattu 18.08.2005. 

Ylänne, Y. (toim.) 1950: Suomen metsästys. 

Kokoomateos metsästyksestä ja riistanhoidosta. 

– Otava, Helsinki. 849 s. 

130

11 Kalavesien hoito ja kalastus 

Markku Seppänen 

11.1 Kalastus 

Lohenkalastus, joka teki jokilaaksojen pysyvän 

asutuksen mahdolliseksi, on aina ollut Paistunturi–Kevo-alueella 

tärkeämpää kuin tunturivesien 

kalastus. Tunturivesilläkin on kuitenkin ollut 

huomattava taloudellinen merkitys, joka on otettu 

huomioon tiloja perustettaessa lisäämällä niiden 

varallisuusarvoon omien vesialueiden lisäksi yhteisten 

kalavesien ja erityisten nautintajärvien 

kalantuotto. 

Kevon luonnonpuiston sisällä kalastusta on 

harjoitettu jo ammoisista ajoista saakka ja vanhemmista 

kalastuspaikoista on vielä jäljellä ikivanhat 

turvekammit. Tunturivesien tärkeimmät 

saalislajit olivat 1950-luvun lopulle asti alkuperäiseen 

lajistoon kuuluvat rautu, taimen, siika ja 

harjus. Hauen, ahvenen ja mateen merkitys oli 

vähäisempää. Kalastus keskittyi etupäässä isoimpiin 

järviin ja jokivesiin. 

Kalastuksen luonne muuttui 1960-luvulla, kun 

markkinoille tulivat nailon- ja sittemmin monofiiliverkot, 

joilla saatiin saalista paremmin kuin 

pumpuliverkoilla. Samaan aikaan aloitettiin tunturijärvien 

siikaistutukset, jotka lisäsivät useissa 

tapauksissa saaliita ja siten myös mielenkiintoa 

järvikalastusta kohtaan. Istutettu siika lisäsi myös 

niiden vesien kalastusta, joissa alkuperäisinä kalalajeina 

olivat olleet rautu ja taimen. Kulkeminen 

tunturijärville muuttui huomattavasti, kun moottorikulkuneuvot 

otettiin käyttöön. Ensin kuljettiin 

traktoreilla, sitten maastoautoilla, maastomoottoripyörillä 

ja moottorikelkoilla. Myös saaliin säilytystavat 

muuttuivat; perinteisen suolatun kalan 

merkitys väheni kauppatavarana ja saaliit voitiin 

pakastaa myöhempää käyttöä varten. 

1980-luvulle tultaessa kalastuksen merkitys alkoi 

muuttua. Tunturivesien kalastuksen suoranainen 

ansiomerkitys väheni, koska saaliita ei enää 

myyty tai vaihdettu siinä laajuudessa kuin ennen. 

Kalastuksesta tuli yhä enemmän kotitarve- ja virkistyskalastusta. 

Kalastus on kuitenkin säilyttänyt 

merkitykseksensä osana luontaiselinkeinojen 

harjoittamista. Luontaiselinkeinojen harjoittajien 

tulo koostuu useasta eri lähteestä. Vuotuiset tulot 

hankitaan poronhoidosta, lohenkalastuksesta ja 

siihen liittyvien palveluiden tarjoamisesta, hillan 

poimimisesta ja metsästyksestä. Tunturivesien kalastus 

liitetään usein muiden luontaiselinkeinojen 

harjoittamiseen liittyviin toimiin. Jokilaaksojen 

järvialtaissa kalastetaan säännöllisemmin koko 

avovesikauden. 

Lohi on edelleen merkittävä tulonlähde alueen 

väestölle, vaikka yksinomaan lohenlihan myynnillä 

ei kukaan enää elä. Norjalaisten meressä kasvattama 

lohi on muuttanut sekä kuluttajien ostokäyttäytymistä 

että lohenvälittäjien asennetta. Lohenvälittäjät 

eivät enää välttämättä osta villiä joesta 

pyydettyä luonnonlohta. Ostohinta on myös alhainen 

verrattuna lohen hintaan esimerkiksi 10–30 

vuotta sitten. Lohi on myös hyvin merkittävä 

kotitarvekala useassa paikallisessa ruokakunnassa 

ja lohenkalastus tuottaa sellaisia henkisiä arvoja, 

joille ei voi määritellä hintaa. Myös usealle kalastusmatkailijalle 

Tenojoki tai vaellus tunturissa on 

muodostunut sellaiseksi perinteeksi, lähes ”taudiksi”, 

johon pitää saada joka kesä ainakin yksi 

”tartunta”. Kalastusmatkailijan toive on saada 

lohi, mutta usealle riittää jo pelkkä ”vaara saada 

se isomus”. Henkinen rentoutuminen erilaisessa 

ilmapiirissä ja fyysinen lohensouturasite ovat yhä 

toistuvammin olleet Tenon lohenkalastuksen positiivisia 

puolia, syitä tulla uudestaan. 

Ensimmäiset urheilukalastajat olivat englantilaisia 

lordeja, jotka kävivät Tenolla 1800-luvulla 

aina vuoteen 1902 asti. Sodan aikana valmistui 

tieyhteys Kaamasesta Karigasniemeen ja edelleen 

Rovisuvantoon. Tien myötä turistikalastajat 

ilmestyivät Ylä-Tenolle. Suuremmassa mitassa turistikalastus 

alkoi kuitenkin vasta vuonna 1958 

maantien valmistuttua Utsjoelle. 

Tunturivesien virkistyskäyttö lisääntyi 1970luvulla, 

jolloin turisteille alettiin myydä virkistyskalastuslupia 

muutamille rajoitetuille virkistyskalastusalueille. 

Uuden kalastuslain myötä, vuoden 

1998 alusta turistikalastajat ovat päässeet kalastamaan 

tunturivesillä kuten muuallakin Suomessa. 

Vapaa pilkkimisoikeus ja läänin viehekortin 

käyttö mahdollistavat muiden kuin virtavesien 

kalastamisen. Ulkopaikkakuntalaisten kiinteistön 

omistajien määrä on lisääntynyt koko ajan 

Paistunturi–Kevo-alueella. Kiinteistöä ostettaessa 

131

kauppaan on usein kuulunut myös osuudet kantatilan 

kalastusoikeuksista. Oikeuksien perusteella 

kiinteistön omistajat voivat kalastaa sekä osakaskunnille 

että valtiolle kuuluvilla vesialueilla. Kalastus 

on kohdistunut ensisijaisesti Tenojokeen 

ja sen sivujokiin, mutta myös kiinnostus tunturivesien 

kalastukseen nautintaoikeuksien puitteissa 

on lisääntynyt. 

11.2 Uudet kansainväliset velvoitteet 

Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin sopimuksiin, 

joiden päätavoitteena on turvata luonnonvarojen 

riittävyys ja säilyvyys myös seuraaville 

sukupolville. Tärkein näistä kansainvälisistä 

sopimuksista on vuonna 1992 Yhdistyneiden 

kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssissa 

Rio de Janeirossa solmittu nk. Rion sopimus. 

Konferenssissa tunnustettiin ja hyväksyttiin periaate, 

jonka mukaan ihmistoiminta pyritään järjestämään 

siten, että luonnon monimuotoisuus 

säilyy. 

Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä 

tarkoitetaan elämän koko kirjoa; lajien 

sisäistä perinnöllistä muuntelua, lajien runsautta 

sekä niiden elinympäristöjen monimuotoisuutta. 

Luonnon monimuotoisuuteen kuuluvat siis 

kasvit ja eläimet sekä kaikki maassa ja ilmassa 

elävät eliöt, mutta myös eloton luonto eli maaperä 

ja ilma. Luonnon monimuotoisuuden suojelu 

voi siten olla joko yhden lajin tai eri lajien 

muodostaman yhteisön säilymisen turvaamista. 

Monimuotoisuuden säilymisen tärkeimpänä uhkatekijänä 

pidetään ihmisen toimintaa, ja luonnon 

monimuotoisuuden väheneminen on yksi tämän 

päivän keskeisimmistä ympäristöongelmista. 

Eläinten tai kasvien säilyttämiseen liittyy usein 

käytetty termi kestävä käyttö. Se tarkoittaa sitä, että 

esimerkiksi kalakantojen hyödyntäminen ei saa 

alentaa niiden kykyä lisääntyä ja säilyttää kantansa 

elinkelpoisena. Esimerkkinä kalavarojen kestävästä 

käytöstä voidaan pitää Tenon lohikantaa. Sitä 

on hyödynnetty niin Jäämerellä, jokisuistossa, Tenon 

pääuomassa kuin sen sivuvesissäkin, mutta 

vuonna 1979 alkaneen ja siitä lähtien jatkuneen 

seurannan perusteella sen poikastuotanto ei ole 

alentunut. Kalastuksen säätelystä ja sen tehon 

toimivuudesta voivat olla osoituksena myös keskeltä 

Paistunturin erämaata, lohen vaellusjokien 

latvavesiltä tavatut kutukypsät lohet. 

132 

Eliökuntaa ja ympäristöä muokkaavat tekijät 

eivät välitä valtioiden rajoista. Ilmastonmuutos 

sekä maapalloa kiertävät teollisuuden-, liikenteen 

ja yhdyskuntien ilmansaasteet saavuttavat myös 

Paistunturin erämaa-alueen. Karmaiseva esimerkki 

saasteiden vapaasta liikkuvuudesta ovat 

Neuvostoliitossa 1950–1960-luvuilla tehdyt ydinaseiden 

räjäytykset, joiden seurauksena Ylä-Lappiin 

kulkeutui huomattavia määriä radioaktiivista 

säteilyä. 

Rion julistuksen toteuttamiseksi sekä kansallisesti 

että kansainvälisesti on tehty useita muita 

sopimuksia ja annettu toimintaohjeita. Käytännössä 

kunkin maan tulee omassa lainsäädännössään 

ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että Rion 

sopimuksen tavoitteet saavutetaan. Euroopan 

Unionin maat, Suomi mukaan lukien, ovat luoneet 

myös yhteistä lainsäädäntöä ympäristön ja 

eliökunnan säilyttämiseksi. 

Näiden eri sopimusten ja sitoutumisten perusteella 

Paistunturin erämaa-alueen kalavedetkin 

ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Alueen historia 

osoittaa, että tuhansia vuosia jatkunut ihmisen 

läsnäolo on ollut sopusoinnussa luonnon 

kanssa. Liikapyynti tai muu luonnon tuhoaminen 

ei ole olemassa olevan tiedon perusteella hävittänyt 

yhtään kalalajia alueelta. Tuhoisin ihmisten 

aiheuttama toiminta kalakantojen muuttamiseksi 

tapahtui vasta 1900-luvun lopulla, kun tunturivesiin 

istutettu pohjasiika hävitti monen järven 

arvokkaan rautukannan. 

Voidaan tietysti kysyä, onko rautukanta erityisen 

suojelun tarpeessa tai sen kanta uhanalainen? 

Rautua esiintyy yli sadassa järvessä Utsjoen 

kunnan alueella. Vesistöjen latvoille äärimmäisiin 

olosuhteisiin sopeutuneet kalat ovat asettuneet 

sinne luonnon valintojen seurauksena ja eri elinympäristöjen 

hyödyntämiseksi. Päällisin puolin 

eripuolelta erämaata kotoisin olevat raudut ovat 

lähestulkoon samannäköisiä ja voisi kuvitella, 

että samoja kalojahan ne ovat. Nykyisillä tutkimusmenetelmillä 

voidaan kuitenkin erottaa jopa 

vierekkäisten järvien kalakannat toisistaan, 

jos järvet ovat olleet riittävän kauan eristyksissä. 

Siksi tulisikin huolehtia siitä, että myös yksittäisen 

järven – oli se sitten iso tai pieni – kalakannat 

turvataan, vaikka viereisessä järvessä olisi samoja 

kalalajeja. 

Luonnon hyväksikäytön ja suojelun kannalta 

on tärkeää huolehtia myös kokonaisista elinympäristöistä. 

Paistunturin alueella on hyvät

mahdollisuudet niin kalojen ympäristöjen kuin 

eri kalalajien säilyttämiseen. Kevojoen latvoilla 

ja muualla Paistunturissa on jääkauden jälkeen 

äärimmäisiin olosuhteisiin eristyksiin jääneitä 

purorautu- ja taimenkantoja. Kalastus tuskin hävittää 

niitä sukupuuttoon, suurempi vaara tulee 

muualta. Koko maapalloa koskevat ympäristön 

muutokset, erityisesti ilmaston lämpeneminen ja 

ilmansaasteet, vaikuttavat enemmän näihin lähes 

arktisiin olosuhteisiin sopeutuneihin lajeihin. 

Paistunturin arvokalalajit ja niiden levinneisyys 

tunnetaan suhteellisen hyvin. Muiden kuin 

saaliskalojen järvikohtaisesta levinneisyydestä ei 

kuitenkaan ole tutkimustietoa. Kansainvälisten 

sitoutumisten täyttämiseksi ja oman luonnontuntemuksen 

lisäämiseksi tulisi vesiympäristöön 

liittyvää tutkimusta ja vesissä tapahtuvien muutosten 

seuraamista lisätä. Yhden eläimen tai kasvin 

elinolosuhteiden tai kannan muutoksella on vaikutuksia 

myös muihin eliöstöihin. Veden pinnan 

alla tapahtuvat muutokset jäävät silti valitettavan 

usein huomaamatta. 

133

12 Keräilytalous 

Elina Stolt 

Keräilytalous on Paistunturin alueella pääasiassa 

hillan poimintaa. Alueella on paljon laajoja soita, 

joilla hilla kukkii kesäkuussa ja kypsyy heinä-elokuussa. 

Silloin alkaa kilpajuoksu parhaille hillastuspaikoille. 

Utsjoen alueella maastourat mahdollistavat 

paikkakuntalaisille hillojen poiminnan 

kauempaakin erämaasta esimerkiksi mönkijöitä 

apuna käyttäen. 

Hilla on selvästi Ylä-Lapin marjoista arvokkain. 

Sen kilohinta saattaa huonoina hillavuosina 

nousta varsin korkeaksi, vaihdellen seitsemän 

euron molemmin puolin. Muita luonnonmarjoja 

(puolukkaa, variksenmarjaa ja mustikkaa) ja sieniä 

kerätään lähinnä kotitarvekäyttöön. 

Marjastuksella ei saa päätoimeentuloa, vaan 

se on yksi osa luontaiselinkeinojen harjoittajien 

134 

elinkeinokokonaisuudessa. Luontaiselinkeinojen 

harjoittaminen on perinteisesti ollut useamman 

kuin yhden elinkeinon harjoittamisesta koostuvaa 

toimintaa. Yleisimmin siihen kuuluvat poronhoito, 

kalastus, metsästys ja marjastus sekä lisäksi nykyisin 

näihin kaikkiin liittyvä matkailutoiminta. 

Marjoja ja sieniä saa poimia erämaa-alueella 

jokamiehen oikeudella, rajoituksia ei ole. Kevon 

luonnonpuistossa marjojen ja sienten poimiminen 

on sallittu paikallisille asukkaille. Tässä tarkoituksessa 

he saavat liikkua jalan koko puiston 

alueella sekä leiriytyä ja tulistella muuallakin kuin 

merkityillä paikoilla.

13 Virkistyskäyttö ja luontomatkailu 

Elina Stolt 

13.1 Virkistyskäytön rakenteet ja 

reitit 

13.1.1 Retkeilyreitit ja maastourat 

Paistunturin erämaa-alueella on yksi merkitty vaellusreitti, 

Utsjoen retkeilyreitti. Se on 25 kilometrin 

mittainen ja kulkee pääasiassa avotunturissa. Reitin 

pohjoinen lähtöpiste on Utsjoen luontotuvalla 

ja eteläinen päätepiste Mantojärven kirkolla. Utsjoen 

retkeilyreitin voi kulkea myös rengasreittinä. 

Se on käytännössä Utsjoen retkeilyreitti, johon liittyy 

Mantojärven ja Utsjoen yhdistävä polkuosuus. 

Tällöin reitille tulee pituutta 35 km. Viimeinen 

polkuosuus kulkee Vuolleseavttet-joen laakson 

kautta. Ennen kirkonkylään laskeutumista polku 

nousee Vuolleseavttetvárri-tunturiin. Rastigaissalle 

pääsee ennen Mantojärveä Badjeseavttet-joen 

ylittävän sillan kautta. 

Retkeily Utsjoen läntisellä erämaa-alueella painottuu 

63 kilometriä pitkälle Kevon reitille. Reitin 

pohjoinen lähtöpiste sijaitsee valtatie E75 varrella 

Kenesjärvellä ja eteläinen piste Kaamanen–Karigasniemi-tien 

varrella Sulaojalla. Kevon reitti 

kulkee vuoroin tunturikoivikossa, avotunturissa 

ja mäntymetsässä sekä Kevon kanjonin laaksossa 

(kuva 14). Reitti on paikoin vaikeakulkuinen 

ja vaativa suurien korkeuserojen vuoksi. Jyrkkiä 

nousuja ja laskuja on paljon, vuoroin laskeudutaan 

alas kanjonin pohjalle ja noustaan jälleen ylös 

tunturipaljakalle (kuva 14). 

Guivin reitti (36,5 km + 8 km) erkanee Kevon 

reitiltä Ruktajärvellä Sulaojan suunnalta lähdettäessä. 

Se yhtyy jälleen Kevon reittiin Fiellun 

putouksen koillispuolella. Guivin reitin voi kulkea 

rengasreittinä Sulaojalta tai se voidaan yhdistää 

Kevon reittiin (kuva 14). Reitti on melko vaativa, 

sillä se on paikoin kivikkoinen ja louhikkoinen. 

Matkalla on muutama kovempi nousu ja pari jokea, 

jotka täytyy ylittää kahlaamalla. 

Kevon reitin eteläpäässä, luonnonpuiston ja 

erämaan tuntumassa, Sulaojalla on kahden kilometrin 

mittainen luontopolku. Kaiken kaikkiaan 

polkuverkostoa on Kevon alueella noin 125 kilometriä 

(kuva 14). 

Erämaa-alueen kaakkoisosassa on yksi moottorikelkkaura. 

Se kulkee Petsikosta Kiellajoelle. 

Erämaa-alueen eteläpuolella kulkee Kaamanen– 

Karigasniemi-tien suuntainen moottorikelkkaura 

Karigasniemeltä Kiellajoelle, josta se erkanee 

Paistunturin erämaahan ja Muotkanruoktun 

kohdalta Muotkatunturin erämaahan (kuva 14). 

Erämaassa ja luonnonpuistossa ei ole merkittyjä 

hiihtoreittejä. Kelkkakeino Utsjoen luontotuvalta 

ja Mantojärveltä Koahppelasjärvelle on 

suosittu hiihtoreitti varsinkin kevättalvella. 

Liikkuminen erämaa-alueella ja luonnonpuistossa 

jokamiehen oikeudella on kuvattu luvussa 

14.4 Liikkumisen ohjaus. 

13.1.2 Autiotuvat ja tulipaikat 

Paistunturin erämaa-alueella on kolme huollettua 

autiotupaa ja yksi kammi. Koahppelasjärven autiotupa 

ja kammi sijaitsevat Utsjoen retkeilyreitin 

varrella. Ruktajärven ja Njavgoaivin autiotuvat 

sijaitsevat Kevon reittien varrella erämaa-alueella. 

Erämaa-alueella ja luonnonpuistossa ei ole 

vuokrakämppiä, mutta yksi sellainen löytyy niiden 

lähimaastosta. Utsjoen retkeilyreitin varrella on 

neljä tulipaikkaa; Johtalanvárri, Koahppelasjärvi, 

Nammajärvi ja Vuolleseavttet. 

Kevon luonnonpuiston sisällä on kaksi autiotupaa, 

Guivin ja Mádjohkan tuvat. Mádjohkan 

autiotupa on hiihtäjien käytössä talvella huhtikuun 

loppuun saakka. Kevon reittien varrella on 

kaksikymmentä tulipaikkaa, 17 luonnonpuistossa 

ja kolme erämaa-alueella tai alueelle johtavan polun 

varrella. Leiriytyminen ja tulenteko on sallittu 

Kevon luonnonpuistossa ainoastaan näillä merkityillä 

paikoilla (kuva 14). 

135

Kuva 14. Virkistyskäytön palvelurakenteet Paistunturi–Kevo-alueella. 

136 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239, © Suomen ympäristökeskus 2006

13.2 Virkistyskävijät ja -käynnit 

Kevolla 

Kevon luonnonpuiston kävijämääriä selvitettiin 

kesäkaudella 2001 käyttämällä elektronisia ja 

manuaalisia kävijälaskureita. Koko Kevon reitin 

(63 km) vaelsi yhteensä lähes 4 500 henkilöä. 

Reitin eteläpäässä Sulaojan luontopolulla vieraili 

yhteensä yli 10 000 henkilöä ja reitin pohjoispäässä 

Kenesjärvellä lähes 5 500 henkilöä (Rautiala 

2003). Tämän perusteella Kevolla on vieraillut 

kesäkaudella 2001 yli 15 500 kävijää. 

Kevon kävijätutkimuksen (Stolt 2002) mukaan 

alueen virkistyskävijöistä hieman yli puolet (54 %) 

on miehiä. Kävijöiden keski-ikä on 40 vuotta ja 

suurin kävijäryhmä on 45–54-vuotiaat. Kevolle 

tullaan yleisimmin oman perheen kanssa. 78 % 

kävijöistä tulee alueelle 2–5 hengen ryhmissä, ja 

viisi prosenttia retkeilijöistä liikkuu alueella yksin. 

Ainoastaan kolmisen prosenttia kävijöistä on 

Utsjoen tai Inarin kuntalaisia. Kotimaiset vierailijat 

saapuvat Kevolle useimmiten Helsingistä, 

Espoosta, Oulusta ja Kuopiosta. Ulkomaisista 

kävijöistä suurin osa tulee Saksasta (Stolt 2002). 

Alueen suosituin käyntikohde on Kevon 

kanjonin reitti, jossa oli käynyt 55 % kyselyyn 

vastanneista. Fiellun putouksella ja Ruktajärven 

autiotuvalla oli käynyt kolmannes vastanneista 

(Stolt 2002). 

Kävijöiden oleskelu alueella vaihteli puolesta 

tunnista kymmeneen päivään. Kävijät jaettiin 

päiväkävijöihin (viipyminen alle vuorokausi) ja 

yöpyjiin (yli vuorokausi). Haastattelun otantaan 

osuneista kävijöistä kolmannes oli päiväkävijöitä, 

he viipyivät alueella keskimäärin kolme tuntia. 

Yöpyjät (67 %) viipyivät keskimäärin neljä vuorokautta. 

Kävijöistä 79 % vieraili alueella ensimmäistä 

kertaa. Suosituin aika vierailla Kevolla 

– ainakin vuonna 2002 – oli syyskuu. Kevolle 

saavutaan useimmiten henkilöautolla. Yleisellä 

kulkuneuvolla alueelle saapui 15 % kävijöistä 

(Stolt 2002). 

13.2.1 Kävijätyytyväisyys 

Kevon palvelurakenteisiin oltiin pääosin tyytyväisiä. 

Polttopuun laatu sai keskimäärin parhaan 

arvosanan. Myös jätehuoltoon oltiin pääosin tyytyväisiä. 

Keskiarvoa huononsi se, että vilkkaana 

aikana käymälät täyttyivät hetkellisesti. Opasteista 

tuli useampia negatiivisia kommentteja. Niissä oli 

puutetta englannin- ja saksankielisestä tiedosta. 

Polkuviitoitukset olivat kävijöiden mielestä epäselviä 

ja niitä oli liian vähän. Muiden rakenteiden, 

kuten tulipaikkojen määrää, pidettiin yleisesti ottaen 

sopivana. 

Kävijät pitivät aluetta pääsääntöisesti erittäin 

siistinä eli roskaantuneisuus koettiin vähiten häiritseväksi 

tekijäksi. Eniten kävijöitä häiritsi Kevolla 

maaston kuluneisuus sekä liiallinen kävijämäärä. 

Tämän vuoksi kävijämäärien lisäämistä mm. 

palveluita parantamalla kannattaa harkita tarkoin. 

Kuluneiden polkujen leviämisen estämiseksi tulisi 

harkita polkujen pinnoittamista joissakin kohdin 

(Stolt 2002). 

13.3 Yrittäjäkysely erämaa-alueiden 

vaikutuspiirissä toimiville yrityksille 

Kesän ja syksyn 2003 aikana tehtiin yrittäjäkysely 

Kaldoaivin ja Paistunturin erämaiden vaikutuspiirissä 

toimiville yrittäjille (Stolt 2003). Kyselyyn 

vastasi 47 yrityksen edustaja. Näistä 28 oli käyttänyt 

ainakin toista erämaa-aluetta liiketoiminnassaan 

viimeisen vuoden aikana ja näistä 22 ilmoitti 

käyttäneensä Paistunturin erämaa-aluetta yritystoiminnassaan. 

Erämaa-alueiden käyttö painottuu 

syksyyn (40 %). 

Eniten Paistunturin erämaa-aluetta käytetään 

metsästykseen, kalastukseen, moottorikelkkailuun 

ja retkeilyyn. Useita mainintoja saivat myös marjastus, 

luonnon tarkkailu, lintujen tarkkailu sekä 

saamelaiskulttuuriin tutustuminen. Erämaa-aluetta 

käytetään liiketoiminnassa keskimäärin kerran 

kahdessa viikossa. Suosituin yritysten käyntikohde 

Paistunturissa oli Koahppelasjärven alue (Stolt 

2003). 

Paistunturin erämaa-aluetta käyttäneiden yritysten 

edustajat kokevat, että alueiden tarjoamat 

puitteet vastaavat keskimäärin melko hyvin yrityksen 

tarpeita. Parhaimman arvosanan saivat maiseman 

vaihtelevuus, luonnontilaiset tai erämaiset 

alueet, virkistysympäristön viihtyisyys ja rakenteista 

kämppien laatu. Huonoimman arvosanan 

saivat erityisryhmiä palvelevien rakenteiden riittävyys 

ja laatu, polkuja latuverkoston riittävyys 

ja laatu sekä moottorikelkkareitistöjen riittävyys 

(Stolt 2003). 

Haastateltujen yritysten edustajista 21 (45 %) 

arvioi, että Paistunturin erämaa-alueella on tulevaisuudessa 

erittäin tai melko paljon merkitystä 

yrityksen liiketoiminnassa (Stolt 2003). 

137

Lähteet 

Rautiala, M. 2003: Kevon luonnonpuiston kävijälaskenta 

ja kävijäkysely kesäkaudella 2001. 

– Opinnäytetyö, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 

Tornion koulutusyksikkö, AIKO 

1. 66 s. 

Stolt, E. 2002: Kevon kävijätutkimus. – Raportti, 


Stolt, E. 2003: Yrittäjäkysely Kaldoaivin ja 

Paistunturin erämaa-alueiden vaikutuspiirissä 

toimiville yrityksille. – Raportti, Metsähallitus, 

Ivalo. 43 s. 

138

14 Liikenne ja kulkuyhteydet 

Elina Stolt 

14.1 Kulkijat ja vuodenkierto 


liikkuu pääasiassa poromiehiä, kalastajia, 

metsästäjiä, hillastajia, retkeilijöitä, tutkijoita 

ja virantoimituksessa olevia henkilöitä. Kevon 

luonnonpuistossa suurin kävijäryhmä henkilömäärissä 

laskettuna ovat retkeilijät. 

Keskitalvella alueella liikkuu lähinnä paikallisia 

ihmisiä luonnonhyödyntämistarkoituksessa: poronhoitotehtävissä, 

riekostamassa ja kalastamassa. 

Virkistyskävijöiden määrä lisääntyy keväällä 

ja paikkakuntalaisten moottorikelkkailu pilkkikauden 

alkaessa. Kulkeminen hiljentyy jälleen 

toukokuussa kelirikkokauden koittaessa. 

Kesäkuun puolenvälin jälkeen kulkeminen 

taas helpottuu. Hillan kypsyttyä alueella liikkuu 

lähinnä paikallista väestöä hillan poiminnassa ja 

jonkin verran myös ulkopaikkakuntalaisia lähinnä 

pääteiden läheisyydessä. Virkistyskäyttö on huipussaan 

heinä-syyskuussa. 

Retkeily hiljenee ruskan myötä syyskuun lopussa. 

Sen jälkeen alueella liikkuu lähinnä poromiehiä 

ja paikallisia riekonpyytäjiä. Marras-joulukuussa 

liikkeellä ovat käytännössä vain poromiehet. 

14.2 Kulkuneuvot 

Talvella Paistunturi–Kevo-alueen yleisin kulkuneuvo 

on moottorikelkka. Kesällä liikkumiseen 

käytetään useita kulkuvälineitä, kuten mönkijöitä, 

traktoreita, maastoautoja, maastomoottoripyöriä, 

helikoptereita, vesitasoja, moottoriveneitä ja kanootteja. 

Utsjoen läntisellä erämaa-alueella lentoliikenne 

ei ole niin vilkasta kuin itäisellä, Kaldoaivin 

erämaa-alueella. Laskeutumiskelpoisia järviä on 

Paistunturin alueella vähemmän kuin Kaldoaivissa 

ja Kevon alueen järville laskeutuminen on 

kiellettyä. 

14.3 Tiestö ja reitistö 

Paistunturin erämaa-alue on tietön. Kevon tutkimusasemalla 

kulkee tie noin kilometrin matkan 

Kevon luonnonpuiston alueella. Alueiden itäraja 

kulkee valtatie 4:n länsipuolella. Lähimmillään 

Kevon luonnonpuiston raja kulkee vajaan puolen 

kilometrin päässä tiestä. Etelässä erämaa-alueen 

raja kulkee Kaamanen–Karigasniemi-tien pohjoispuolella 

ja lännessä sekä pohjoisessa Karigasniemi–Utsjoki-tien 

itä- ja eteläpuolella. 

Outakosken eteläpuolelta Karigasniemi–Utsjoki-tieltä 

kulkee vakiintunut kulku-ura Akujärvelle. 

Paistunturin alueella kulkee yksi moottorikelkkaura 

aivan alueen kaakkoisosassa Utsjoen 

ja Inarin kunnanrajan tuntumassa. 

Retkeilijöille merkittyjä kesäreittejä ovat Kevon 

retkeilyreitti (65 km) ja Kuivin reitti (78 km), 

joka haarautuu Kevon reitistä. Lisäksi on Utsjoen 

retkeilyreitti (35 km), jonka alku- ja päätepiste 

sijaitsee Utsjoen luontotuvalla. Paistunturin erämaa-alueen 

eteläpuolella sijaitsee kahden kilometrin 

mittainen Sulaojan luontopolku. 

14.4 Liikkumisen ohjaus 

14.4.1 Maastoliikenne 

Erämaalaissa ei ole maastoliikennettä koskevia 

säädöksiä, vaan ne tulevat maastoliikennelaista 

(1719/1995). Maastoliikenteeseen tarvitaan sekä 

kesällä että talvella joitakin poikkeuksia lukuun 

ottamatta maanomistajan lupa. Moottorikulkuneuvojen 

käyttö luonnonpuistossa on kielletty 

(Metsähallitus 1994). 

Maastoliikenne on lisääntynyt voimakkaasti 

viimeisten vuosikymmenten aikana. Ensimmäiset 

moottorikelkat hankittiin Ylä-Lappiin vuonna 

139

1962 ja ne yleistyivät nopeasti 1960-luvun lopulla 

ja 1970-luvulla, ensin työkäytössä ja sitten enenevässä 

määrin huvikäytössä. Nykyisin moottorikelkkailu 

on kiinteä osa ylälappilaisen talvielämää. 

Suurin osa moottorikelkkailusta keskittyy merkityille 

moottorikelkkaurille. Urien avulla pyritään 

siihen, että kelkkailu häiritsisi mahdollisimman 

vähän luontoa ja muita luonnon käyttäjiä. 

Kesäaikainen maastoliikenne 

Lumettoman maan maastoliikenne on sallittu ilman 

maanomistajan lupaa välttämättömissä poronhoitoon 

kuuluvissa tehtävissä poroisännän luvalla 

sekä Metsähallituksen, poliisin, tullilaitoksen 

ja rajavartiolaitoksen tehtävissä. Maanomistajan 

myöntämää maastoliikennelupaa ei myöskään tarvita 

sairaankuljetukseen, paloja pelastustoimen 

tehtäviin, muihin välttämättömiin virkatehtäviin, 

energia- ja tietoliikennelaitteiden huoltotöihin ja 

liikkumiseen näissä tehtävissä sekä vaikeasti liikuntavammaisen 

henkilön ja hänen saattajansa 

liikkumiseen maastossa. 

Vähässä lumessa liikkuvaa maastoautoa, 

moottoripyörää ja mönkijää koskevat kesäaikaisen 

maastoliikenteen määräykset. Lumipeitteen aikana 

maastoliikennelupaa eivät edellä mainittujen 

ryhmien lisäksi tarvitse poronhoitotöissä olevat 

tai kalastuksesta merkittävän osan toimeentulostaan 

saavat henkilöt. Paikkakuntalaisten kesäaikaisia 

maastoliikennelupia on myönnetty vain vakiintuneille 

kulku-urille (kuva 15). Pääsääntöisesti 

Metsähallitus ei ole myöntänyt ulkopaikkakuntalaisille 

kesäaikaisia maastoliikennelupia. 

Talviaikainen maastoliikenne 

Paikkakuntalaiset voivat kelkkailla erämaa- 

alueella myös urien ulkopuolella. Kelirikon myötä 

ennen lintujen pesimä- ja porojen vasomisaikaa 

paikkauntalaistenkin liikkuminen loppuu tai ainakin 

vähenee merkittävästi. Kevättalvinen moottorikelkkailu 

voi aiheuttaa haittaa sekä vahinkoa 

poroille juoksuttamalla kantavia vaatimia upottavassa 

hangessa ja hajottamalla porotokkia. 

140 

Metsähallitus on myöntänyt utsjokelaisille ja 

inarilaisille eduskunnan tahdon mukaisesti talviaikaisia 

maastoliikennelupia oman kotikunnan 

alueelle useammaksi vuodeksi kerrallaan. Lupa 

ei kuitenkaan koske Kevon luonnonpuistoa, vaan 

ainoastaan erämaa-aluetta. 

Ulkopaikkakuntalaiset saavat kelkkailla itsenäisesti 

uraluvan lunastettuaan valtakunnallisilla 

moottorikelkkaurilla. Lisäksi ulkopaikkakuntalaiselle 

voidaan myöntää kirjallinen lupa valtakunnallisen 

uran ulkopuolelle tietyin edellytyksin. 

14.4.2 Vesialueilla liikkuminen 

Erämaalaki ei sisällä säädöksiä vesillä liikkumisesta. 

Vesilain (264/1961) mukaisesti ”Jokaisella on 

oikeus, välttäen tarpeetonta häiriön aiheuttamista, 

kulkea vesistössä, missä se on avoinna. Vesistö 

katsotaan avoimeksi, jos sitä laillisen oikeuden 

perusteella ei ole suljettu. Mitä edellä on sanottu 

kulkemisesta vesistössä, koskee vastaavasti kulkemista 

jäällä.” Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, 

että vesialueilla liikkuminen esimerkiksi moottoriveneellä 

ja moottorikelkalla on erämaa-alueella 

kaikille vapaata. 

Kevon luonnonpuiston vesillä ei saa liikkua 

moottoriveneellä tai moottorikelkalla ilman Metsähallituksen 

lupaa. 

14.4.3 Ilmailu 

Ilmailulain mukaisesti lentokoneet voivat laskeutua 

erämaa-alueen järville ja joille ja nousta niiltä 

ilman Metsähallituksen lupaa, kun kyseessä ei ole 

säännöllinen reittiliikenne. Helikopterin laskeutuminen 

maalle on kuitenkin luvanvaraista, jos kyse 

ei ole pelastus- tai virkatoimista tai porotalouden 

ja luontaiselinkeinojen tarpeista. Ilma-alusten laskeutuminen 

Kevon luonnonpuistoon on kielletty 

viranomaistehtäviä lukuun ottamatta. Pienlentokoneiden 

toiminnasta alueella ei ole tarkkaa tietoa, 

sillä aluelennonjohdolle pitää tehdä ilmoitus 

ainoastaan silloin, kun lennetään rajavyöhykkeen 

lähellä.

Kuva 15. Kesäaikaiset maastoliikenneurat Paistunturissa. 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239, © Suomen ympäristökeskus 2006. 

141

14.4.4 Liikkuminen jokamiehenoikeudella 

Erämaa-alueella ovat voimassa jokamiehenoikeudet. 

Siten kaikilla on oikeus liikkua siellä omin 

voimin (ei motorisoidusti) tai omatoimisesti ilman 

aika- tai aluerajoituksia. Omatoimiseen liikkumiseen 

voi käyttää apuna poroja, koiria tai hevosta. 

Jokamiehenoikeudella voi myös marjastaa, 

sienestää sekä pilkkiä ja onkia. 

Kevon luonnonpuiston alueella hevosen, 

koiravaljakon ja polkupyörän käyttämiseen pitää 

hakea Metsähallituksen lupa. Puiston tunturialueella 

voi retkeillä vapaasti jalkaisin ja hiihtäen 

talviaikana 16.10.–30.4., muuna aikana saa liikkua 

vain merkityillä poluilla (taulukko 9). 

Kevon rotkon alueella liikkuminen on vapaata 

jalkaisin tai hiihtäen 16.10.–31.3. Kesäaikana 

15.6.–15.10. rotkon alueella liikkuminen on sallittu 

vain merkityillä poluilla. Keväällä 1.4.–14.6. 

liikkuminen Kevon rotkon alueella on kokonaan 

kielletty. Poikkeuksena em. rajoituksista on tutkimuksen 

edellyttämä liikkuminen sekä paikallisten 

asukkaiden elinkeinoja ja viranomaistoimintaa 

koskeva liikkuminen (taulukko 9). 

Taulukko 9. Kevon tunturi- ja rotkoalueen liikkumissäännöt 

Sääntö Tunturialue Kevon rotko 

Liikkuminen sallittu 

jalkaisin tai hiihtäen 

16.10–30.4. 16.10–31.3. 

Liikkuminen sallittu 

vain merkityillä poluilla 

1.5.–15.10. 15.6.–15.10. 

Liikkuminen kielletty 

kokonaan 

1.4.–14.6. 

142 

Lähteet 

Maastoliikennelaki 22.12.1995/1710. 

Metsähallitus 1994: Kevon luonnonpuiston 

järjestyssääntö. – Määräys 18.2.1994. Dnro 

2085/600/93, Metsähallituksen arkisto, 

Vantaa 

Vesilaki 19.5.1961/264.

15 Asutus, maanvuokraus ja 

käyttöoikeuksien luovutus 

Elina Stolt 


ei ole pysyvää asutusta. Alueella asutaan 

tilapäisesti kevättalvella, kesällä ja syksyllä. Tällöin 

asuminen liittyy yleensä luontaiselinkeinojen, kuten 

poronhoidon, metsästyksen, kalastuksen ja 

hillastuksen harjoittamiseen tai muuhun luonnon 

hyödyntämiseen. 

Paistunturin erämaa-alueen sisällä on noin 400 

hehtaaria yksityismaita ja 100 hehtaaria yksityisvesiä. 

Kevon luonnonpuiston sisällä on puolestaan 

yksityismaita noin 70 hehtaaria ja yksityisvesiä 

noin 30 hehtaaria. Nämä yksityismaat eivät kuulu 

erämaa-alueeseen eivätkä luonnonpuistoon. 

Useimmille alueiden sisällä sijaitseville yksityistiloille 

on rasiteoikeus olemassa olevia polkuja 

pitkin ja osalle yksityismaita on rakennettu. 

Turun yliopiston Lapin tutkimusasema Kevo 

sijaitsee luonnonpuiston vieressä Kevojärven 

rannalla. 

Retkeilijät, kalastajat ja metsästäjät tukeutuvat 

Metsähallituksen huoltamiin autiotupiin tai omiin 

metsästys- ja kalastustukikohtiinsa, mikäli eivät 

yövy teltassa tai laavulla. 

Alueella on kaksi luontaiselinkeinolain mukaista 

tukikohtaa, joista toinen sijaitsee Ullávárašvaarassa 

erämaa-alueella ja toinen Vuogojávrilla 

luonnonpuistossa. 

Erämaa-alueella on yksi kalastus- ja poropaimennustukikohta 

ja kaksi sääsuojan rakennuspaikkaa, 

joille Metsähallitus on tehnyt käyttöoikeussopimukset. 

Paistunturin paliskunnalla on alueella kolme 

porotilalain mukaista poropaimentopaikan 

hallintaoikeutta. Yksi paimentopaikka sijaitsee 

Fállát-tunturin alueella Kevon luonnonpuistossa, 

sinne on rakennettu paimentokämppä. Toinen 

ja kolmas paikka, jotka ovat rakentamattomia, 

sijaitsevat Akujärvellä ja Kaamasjoen latvalla 

erämaa-alueella. Muut Paistunturin paliskunnan 

paimentopaikat sijaitsevat erämaa-alueen ja luonnonpuiston 

ulkopuolella. 

Rajavartiolaitoksella on sopimus partiomajan 

vuokra-alueesta Koahppelasjärvellä ja siellä sijaitsee 

lukittu kammi. 

Utsjoen kunnalla on vuokrasopimus kahdesta 

tunturialueen jätehuoltopisteen sijoituspaikasta. 

Toinen sijaitsee Koahppelasjärvellä ja toinen 

Áhkojávrilla. 

143

16 Paikannimistö 

Ilmari Mattus 

16.1 Johdanto 


paikannimistöt on koottu aakkoselliseen 

muotoon alueelta, jonka suuruus on noin 

3 000 km 2 . Sitä rajoittavat idässä Utsjoki–Kaamanen-maantie, 

lounaassa Kaamanen–Karigasniemi-maantie 

ja lännessä, sekä pohjoisessa Inarijoen 

alajuoksun itäranta ja Tenon itä- ja eteläranta. 

Joidenkin paikannimien hahmottamisen helpottamiseksi 

luetteloon on otettu mukaan muutamia 

olennaisia nimiä alueen ulkopuoleltakin. 

Numeroituja nimiä on yhteensä 1 440, joista 

paikannimien osuus on 1 370. Ne ovat luettelossa 

aakkos- ja numerojärjestyksessä siten, että niin 

saamen kuin suomenkin kirjainmerkit on otettu 

huomioon. Käytetty aakkostus poikkeaa seuraavilta 

kohdin suomalaisesta aakkosjärjestyksestä: 

a, á, â, b, c, č, d, đ, e… n, ŋ, o… s, š, t, ŧ, u… z, 

ž, ä, ö. 

Paikannimien määrä ei täsmää juoksevan numeroinnin 

kanssa, koska numerojärjestykseen 

siirtämisen jälkeen ilmaantui vielä muutamia 

paikannimiä lisää. Ne sijoitettiin aakkosellisesti 

oikeaan paikkaan, mutta jo varatulle numerolle. 

Kun juoksevan numeron perässä on iso kirjain 

(esim. 552A), on kyseessä tällainen myöhemmin 

lisätty nimi, joka on sijoitettu sitä edeltävän paikannimen 

numerolle ja erotettu lisäkirjaimella A. 

Mikäli saman numeron kohdalle on osunut muitakin 

nimiä, on juoksevan numeron ja kirjaimen 

yhdistelmä esim. 552B jne. 

Ylä-Lapin erämaa-alueille tyypillisenä piirteenä 

Paistunturin erämaa-alueen keskiosissa ei ole 

kiinteää asutusta, mutta suhteessa sen laajuuteen 

paikannimitiheys on muihin erämaa-alueisiin verrattuna 

melko suuri: 1 paikannimi/2,2 km 2 kohden. 

Kaldoaivin erämaa-alueella vastaava luku on 

1 paikannimi/2,8 km 2 ja Lemmenjoen kansallispuiston 

alueella 1 paikannimi/3,7 km 2 . 

144 

Nimi- ja paikannimijakautuma Paistunturi– 

Kevo-alueella on seuraava: 

- pohjoissaamenkielisiä 1165 

- inarinsaamenkielisiä 213 

- suomenkielisiä 65 

- suoria suomennoksia pohjoissaamesta 33 

- suoria suomennoksia inarinsaamesta 50 

- suoria suomennoksia inarinsaamesta tai pohjoissaamesta 

13 

- lähes suoria suomennoksia pohjoissaamesta 2 

- lähes suoria suomennoksia inarinsaamesta 7 

- mukaelmasuomennoksia inarinsaamesta tai 

pohjoissaamesta 10 

- mukaelmasuomennoksia pohjoissaamesta 46 

- mukaelmasuomennoksia inarinsaamesta 29 

- mukaelmapohjoissaamennoksia 8 

- mukaelmainarinsaamennoksia 11 

- inarinsaamennoksia 3 

- pohjoissaamennoksia 8. 

Numeroituja nimiä ja karttanimiä, jotka eivät ole 

paikannimiä on mukana seuraavasti: 

- autiotupia 4 

- kouluja 2 

- kahlaamoja 4 

- lomakyliä 3 

- palsasoita 45 

- poroerotuspaikkoja 5 

- rukoushuoneita 1 

- soidensuojelualueita 4 

- tulliasemia 2. 

Tarkasteltaessa kielirajan eteläpuolista eli inarinsaamelaista 

kielialuetta, joka on Paistunturin 

erämaa-alueen Inarin kunnan puoleista aluetta, on 

merkille pantavaa suorien suomennosten suhteellisen 

suuri määrä. Tämä kertoo mm. siitä, että inarinsaamelainen 

kielialue toimii pienenemisestään 

huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä, edelleenkin 

eräänlaisena puskurivyöhykkeenä suomalaisen 

kielialueen ja pohjoissaamelaisen kielialueen välissä 

pohjoisimmassa Lapissa.

16.2 Työn toteuttaminen 

Olen tukeutunut Paistunturi–Kevo-alueen paikannimistön 

selvittämistyössä Utsjoen kunnan 

puolella paikannimien sijoittamisissa ja oikeinkirjoittamisissa 

lähes täydellisesti Ante Aikion 

v. 1998 tekemään paikannimiselvitykseen, joka 

on laadittu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen 

paikannimikortiston pohjalta. Inarin kunnan 

puolella olen käyttänyt aikaisempien tutkimusteni 

tuloksia, jotka nekin perustuvat suurelta osin Kotimaisten 

kielten tutkimuskeskuksen paikannimiaineistoon. 

Muina tietolähteinä olen käytettänyt 

vanhoja karttoja, paikallisten ihmisten asiantuntemusta, 

sekä asiasta julkaistuja kirjoja, kirjoituksia 

ja muistiinpanoja, joista tarkemmin lähdeluettelossa. 

Karttalehtien 3913 2 ja 3931 1 paikannimien 

tulkinnassa ja joidenkin nimien lisäämisissä 

olen tukeutunut Irma Laitin v. 1995 pro-gradua 

varten laatimaan käsikirjoitukseen ”Ohcejohsis 

báikenamat” (Utsjoenlaakson paikannmet). Lisäksi 

olen käyttänyt apuna Káre Vuolabin vuonna 

1993 Oulun yliopiston järjestämän paikannimikeruukurssin 

yhteydessä keräämää Outakosken seudun 

nimiaineistoa karttalehdiltä 3911 2, 3912 2, 

3913 1 ja 3914 1. 

16.3 Yleisiä ohjeita 

Karttalehtijakona on käytetty Topografikunnan 

valmistamia 1: 50 000 karttalehtiä, jotka on numeroitu 

ykkösestä yhteentoista. Paikannimen 

perässä olevan koodiyhdistelmän ensimmäinen 

lihavoitu numero on samalla karttalehden numero, 

sen perusteella lukija löytää etsimänsä kohteet 

liitteenä olevilta karttalehdiltä (liite 2). Seuraava 

kirjain–numero-yhdistelmä kertoo, missä ruudussa 

kohde sijaitsee kartalla. Viimeisenä on juokseva 

numero lihavoituna. Karttalehtien numerointi ja 

niiden painatusvuodet ovat seuraavat: 1 = 3923 2 

(1980), 2 = 3914 1 (1981), 3 = 3914 2 (1979), 4 

= 3932 1 (1979), 5 = 3911 2 (2000), 6 = 3913 1 

(2000), 7 = 3913 2 (2001), 8 = 3931 1 (1975), 

9 = 3924 1 (2000), 10 = 3824 2 (2000), 11 = 

3842 1 (2000). 

Karttalehdet on jaettu pystysuunnassa neljään 

osaan, lukuun ottamatta lehtiä 1 ja 2, jotka on lehtijaollisista 

syistä johtuen jaettu viiteen eri osaan 

ja lehteä numero 5, joka on jaettu kolmeen eri 

osaan. Pystyosat on merkitty A-kirjaimesta Mkirjaimeen. 

Vaakatasossa karttalehdet on jaettu 

kuuteen osaan, jotka on numeroitu 1–11, lukuun 

ottamatta karttalehteä 1, joka on jaettu kahteen 

osaan Norjan valtakunnan suuren osuuden 

(4/5) vuoksi. Numerointi ykkösestä eteenpäin 

alkaa karttalehdeltä 1 ja aakkostus A-kirjaimesta 

eteenpäin lehdeltä 5, jatkuen katkeamattomana 

seuraaville lehdille. Jos haluttaisiin tietää, missä 

sijaitsee paikannimi, jonka numero luettelossa on 

esim. 666, niin se löytyy sitä edeltävän numero- ja 

kirjainyhdistelmän avulla, joka on 7 H11. Karttalehti 

7 on 3913 2, kirjain H on toinen pystyosa 

kartan vasemmasta laidasta lukien ja numero 11 

on neljäs vaakaosa kyseisen kartan yläreunasta 

lukien. Loddevuoššanávži-rotkon koodi on siis 

kokonaisuudessaan 7 H11: 666. 

Noin kuudesosa paikannimistä on suomennoksia, 

mukaelmasuomennoksia, pohjoissaamennoksia, 

mukaelmapohjoissaamennoksia, inarinsaamennoksia 

tai mukaelmainarinsaamennoksia. 

Tässä kirjoituksessa nämä on eroteltu siten, että 

suomenkielinen nimi on aina ensimmäisenä 

ja seuraavana on paikannimi sillä kielellä, josta 

suomennos, mukaelmasuomennos, pohjoissaamennos 

tai inarinsaamennos on tehty. 

Esimerkki: Alempi Kuntsalompolo – Vuolit 

Gunžžáluoppal – Vyeleeb Kunžááluobâl 

(3824 2, JUM) Laajentuma Kuntsajoessa. Mukaelmasuomennos 

ja mukaelmainarinsaamennos 

pohjoissaamen nimestä, jonka merkitys ei ole tiedossa, 

vaikka se viittaakin johdokseen verbistä 

gunžat = virtsata. 

Alempi Kuntsalompolo on suomea, Vuolit 

Gunžžáluoppal pohjoissaamea ja Vyeleeb 

Kunžááluobâl inarinsaamea. 3824 2 on sen 

karttalehden numero, joka on suomenkielisen 

ja pohjoissaamenkielisen nimen lähteenä. JUM 

on Juhan Uula Mattus (1930–1998), jolta tieto 

inarinsaamen nimestä on peräisin. 

Jos paikalla ei ole suomenkielistä nimeä, mutta 

on inarinsaamenkielinen ja pohjoissaamenkielinen 

nimi, niin ensimmäisenä on sen kielinen nimi, 

kummalla puolen kielirajaa paikka sijatsee. 

Esimerkkejä: Hiävuščielgi – Hehpoščielgi 

(JUM, SA 1963) Hevosvaaran jatke kohti Siikajärveä. 

Inarinsaamea ja pohjoissaamea; hiävuš ~ 

hehpoš = yhdysosamuoto sanasta hiävuš ~ heabuš 

= hevonen, čielgi ~ čielgi = selänne. Nimiperhe: 

ks. Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri. 8 K13: 

492. 

145

Rávdoskáidi – Rávduskäiđi (3931 1, JUM) 

Kaira Utsjoen eteläisemmän latvahaaran (Máttit 

suorgi) ja Rautujoen välissä. Pohjoissaamea ja 

inarinsaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Rávdojávri, skáidi ~ skäiđi = kaira jokien välissä 

(kaita). 8 L12: 963 

Mikäli ei ole tiedossa, kummasta kielestä mukaelmasuomennos 

tai suomennos on tehty, se on 

ilmaistu paikannimien järjestyksellä ja sitä seuraavilla 

lauseilla. 

Esimerkki: Petsikko – Beazet – Peccik ~ 

Pecikko ~ Peccikko ~ (Peesih) ~ Räjičummâ 

(SA 2001, JUM) Tunturialue, jonka Inarin ja 

Utsjoen kuntien raja ylittää Räjičummâ-kukkulan 

kohdalta. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta 

tai inarinsaamesta. Samuli Aikion mukaan nimi 

näyttää olevan osittain hämärtynyt johdos saamen 

sanasta beahci ~ peeci = mänty, beaze ~ peesi = männyn 

(SA 2001), räji = yhdysosalyhentymä sanasta 

rääji = raja, čummâ = kukkula. Inarinsaamen -k ja 

-kko päätteet ovat ilmeisesti mukaelmia suomen 

kielestä ja todennäköisesti primäärein muoto on 

Peesih, joka ei kylläkään ole enää käytössä. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Petsikkojärvi 

– Peccikkojävri – Beazetjávri. 8 L12: 902 

Suomenkielisen nimen perässä olevat Beazet 

ja Peccik ~ Pecikko ~ Peccikko (Peesih) ovat 

niitä nimiä, joista mukaelmasuomennos on tehty 

pohjoissaame ensiksi mainittuna, kuten suomennoksesta 

kertovassa tekstissäkin. Kirjainyhdistelmät 

(AA/SA 1998 ja JUM) kertovat siitä, että 

tieto pohjoissaamen osalta on saatu Ante Aikion 

ja Samuli Aikion v. 1998 tekemästä paikannimiselvityksestä 

ja inarinsaamen osalta Juhan Uula 

Mattukselta (1930–1998). 

Kirjoituksessa usein esiintyvät termit ”yhdysosamuoto”, 

ja ”yhdysosalyhentymä” viittaavat 

paikannimissä yleisiin lyhentymiin, joiden lähtökohtana 

on tavallisesti genetiivimuoto. Myös 

termit ”nimiperhe” ja ”primääri” esiintyvät usein, 

koska paikannimiryppäät on jaettu nimiperheisiin. 

Niiden lähteenä on aina ollut perustana oleva 

alkuperäinen nimi eli primäärinimi, josta kaikki 

muut samaan nimiryhmään kuuluvat paikannimet 

ovat saaneet alkunsa ja muodostaneet siten ns. 

nimiperheen. Mikäli primäärinimi ei ole ollut tiedossa, 

sitä ei ole nimetty. Nimiperheissä esiintyy 

pääsääntöisesti kaksi sukupolvea, kolmi- ja sitä 

useampisukupolviset nimiperheet ovat harvinaisempia. 

146 

Esimerkki kaksisukupolvisesta nimestä: Erttetvárláttu 

”Kylkivaaranlampi”, jonka primäärinimi 

on Erttetvárri ”Kylkivaara”. 

Esimerkki kolmisukupolvisesta nimesta: Vyeleeb 

Piergivärjävrjuuvâš ”Alempi Pierkivaaranjärvenjokinen”, 

jonka lähin primäärinimi eli äitinimi on 

Pirgivärjäävrih ”Pierkivaaranjärvet”, jonka äitinimi 

ja samalla nimiperheen vanhin nimi taas on Pirgivääri 

”Pierkivaara”. 

Esimerkki nelisukupolvisesta nimestä: 

Ákšujuvnjälmkuoškâ ”Aksujoensuunkoski”, jonka 

äitinimi on Ákšujuvnjälmi ”Aksujoensuu”, jonka 

äitinimi vastaavasti on Ákšujuuhâ ”Aksujoki” ja 

koko nimisuvun primäärinimi on Ákšujävri ”Aksujärvi”. 

Esimerkki viisisukupolvisesta nimestä: Cuokkajárgeašádjatsuotnju”Tsuokkajärvenpäänojansuo”, 

jonka lähin primäärinimi on Cuokkajárgeašája 

”Tsuokkajärvenpäänoja”, jonka äitinimi 

on Cuokkajárgeahči ”Tsuokkajärvenpää”, jonka 

äitinimi on Cuokkajávri (tässä tapauksessa Bajit 

Cuokkajávri) ja koko nimisuvun primäärinimi on 

Cuoggá ”Tsuokka”. 

Kuten oikeissakin perheissä, nimiperheissäkin 

on perheristeytymiä. Esimerkki tällaisesta 

nimestä: Deanumuš Sieiddenjunis ”Tenommaisin 

Seitanenäke”. Siinä esiintyvät kahden nimiperheen 

(Deatnu ”Teno” ja Sieiddegeađgi ”Seitakivi”) 

elementit. Tuloksena on molempia nimiperheitä 

edustava nimi. 

Saamenkielien tunnistamista helpottavat seuraavat 

asiat: 

- Pohjoissaamesta puuttuvat kirjainmerkit ä, 

â, ja y. Sanan alussa ei ole yleensä kirjaimia k, 

p ja t, vaan niiden sijasta g, b ja d, (jotka tosin 

ääntyvät suurin piirtein samoin kuin k, p ja t). 

- Inarinsaamessa sen sijaan k, p ja t ovat sanan 

alussa tavanomaisia. 

Kaikista Suomen puolella kirjoitettavista saamelaiskielistä 

puuttuvat kirjainmerkit q, w, x, å 

ja ö. Å-kirjainta esiintyy vain koltansaamessa ja 

eräässä vanhentuneessa pohjoissaamen kirjoitustavassa. 

Tavallisimmat tässä tekstissä esiintyvät yleissanat 

eli apellatiivit on esitetty taulukossa 10.

Taulukko 10. Apellatiivit eli yleisnimet. Paikannimien perusosat ovat appellatiiveja eli yleisnimiä. Molemmissa saamelaiskielissä 

esiintyy lyhentyneitä yhdysosamuotoja ja ne on kerrottu kunkin paikannimen kohdalla erikseen. 

Pohjoissaame Inarinsaame Suomi 

aláš aalaaš huippu, laki 

áhpi ääpi laaja suo; avomeri 

ája aajâ lähde; oja, puro 

ápmir ämmir kunnas 

ávži ävži rotko (autsi) 

bahta pottâ perä, takamus 

balsa polsâ palsa, palsamätäs, mätäs 

bákti pähti pahta 

bálggis päälgis polku 

báljahaš päljihâš paljakka 

biedju piäju pesäkolo, luola (ketun, naalin, karhun) 

bohki pohe kapeikko järvien tai vaarojen välissä 

boldni kukkula, kumpu 

borri pore mäennyppylä, harjanne, kumpu 

buollán puállám palo 

buolža puolžâ harju 

čearru laaja, tasainen ja karu vaara, tunturi 

čielgi čielgi selkä ~ selänne 

čoalbmi čuálmi salmi 

čohkka čokke, čukkâ huippu 

čopma čummâ kumpu, kukkula 

čorru čoro harju, harjanne 

čuodjá čuájá suoja (pitkä kapea lahti, johon laskee tai josta lähtee 

joki) 

dievvá tiävá kumpare (tieva) 

eana(n) eennâm maa 

fielbmá viälmá kapea syvä suvanto 

galbmagáldu kolmâkäldee kylmäkaltio = pulppuava lähde 

gáddi riddo ranta 

gála, gállat kaalâ kahlaamo 

gáldu käldee avanto, kaltio, lähde 

gálli ~ gállu källee kallio 

gárggu kárgu kari (järvessä) 

gávva kaavâ mutka (loiva), poukama taive, kaarre 

geađgi keđđgi kivi 

geahči keeči kärki, pää, nokka 

geavŋŋis kievŋis köngäs 

gielas kielâs niemeke, pitkä ja kapea selänne 

goatnil kuánnil koste, akanvirta (syvä kohta joessa, jossa vesi kääntyy 

vastavirtaan) 

gorsa korsâ pienehkö syvä rotko, kapea kuru (kursu) 

gorži korže putous, kurkkio 

guoika kuoškâ koski 

guolbba kuolbâ kangas (maa) 

guotkku kuátku kannas 

gurra kurrâ kuru 

hárji harjanne 

hávdi hävdi hauta 

jávri jävri järvi 

jávrrádagaš jávráduvvâš järvikäinen 

jávrrádat jávrádâh järveke (suurempi kuin järvikäinen) 

jávrráš jáávráš järvinen 

jeaggi jeggi jänkä, suo 

jieŋas jieŋâs jäätie 

johka juuhâ joki 

147

Pohjoissaame Inarinsaame Suomi 

jorri kaarre (suurehko, tav. kivinen) 

coáhki koškes matalikko 

jargŋa jorŋâ järvenselkä 

kuáccám kotsamo (ylävä kangasmaa) 

lánjas laanjâs koivikko 

lásis lássá luoto (pieni saari), silokallio (sileä, viettävä) 

láttu láddu lampi 

leahki leehi laakso 

leakšá ~ leakši liäkšá soinen, laajahko laakso tunturissa 

lokta tasanne vaaran kyljessä (vintti, ullakko) 

luokta luohtâ lahti 

luoppal luobâl lompolo (joen laajentuma) 

maras, marastat moorâst marasto (soiden tai vesialueiden ympäröimä 

kuiva maankohta) 

máhcci mäcci jyrkkä mutka joessa tai järvessä 

mohkki mokke mutka 

muotki myetki kannas taival (vesistöjen välillä) 

njavvi njave niva 

njáiku njáikku ulkonema, kolkka, maannokka 

njálbmi njälmi suu 

njárga njargâ niemi 

njearri njeeri niva, matala pieni koski 

njoaski njuáski notkelma, notko, sola 

njunis njunes nenäke (vaaran tai tunturin) 

njunni njune nokka 

noppe korkea niemi 

nuorri nyeri salmi saaren ja mantereen välissä, pudas 

oaivi uáivi pää 

rášša karu, somerikkoinen, korkea vaara 

roavvi ruávi rova (vanha palanut alue) 

roggi rogge kuoppa 

rohči ahdas paikka, kapeikko (esim. kahden kallion välissä, 

joessa kapea ja virtaava paikka) 

rohtu roto lehto (tiheikkö eli ruto) 

ruvža harjanne (pitkittäis)harju 

savu, savvon savo, savvoon suvanto (joen hitaasti virtaava osa) 

sáiva saivâ makea vesi, pienehkö järvi, saivo 

sátku sátku venevalkama 

seaibbuš seeibuš pitkä, loiva vaaran- tai tunturinnokka 

skáidi skäiđi kaira eli kaita (jokien välissä) 

suohpáš ylikulkupaikka ylängöltä toiselle 

suolu suálui saari 

suotnju suánju letto, rimpisuo, sorajänkä 

suovka suovkkâ tiheikkö 

vađđa vođđâ aukea, matala puuton vaara tunturissa, laajahko aukio, 

tavallisesti soinen; laakea kunnas (”vosa”) 

várri vääri vaara 

vuodâs hiekkaranta 

veadji vei pienehkö joki (puro) 

vuohčču vuáčču kapea vetinen suo (vuotso), lahti 

vuohppi vyeppee vuopaja (järven tai joen erillinen lahti) 

vuolli vuálááš alus, alapuolinen tai alajuoksu 

vuopmi vyemi metsäinen laaja jokilaakso eli vuoma 

vuotna vuonâ vuono 

vuovdi vyevdi metsä (outa) 

148

A 

Ahvenjärvi – Vuoskkojávri (3824 2) Järvi Kesäkotajärvien kaakkoispuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

10 I16: 1 

Ailikas – Áilegas (AA/SA 1998) Tunturi Karigasniemen kylästä 6 km itä-koilliseen. Korkein ja eteläisin 

Áilegas-tuntureista (619,8 m/mpy.) Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; áilegas = pyhä. Terho 

Itkonen kirjoittaa (KSVK 52 s. 293): 

”Ailigas, yksi kolmesta samannimisestä Utsjoen tunturista, jotka kansanperinne tuntee ”pyhinä vaaroina”, 

”porojumalina”. 

Kaksi muuta Áilegas-tunturia ovat Tenon varrella Nuvvuksessa ja Utsjoen kylän itäpuolella. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Ailikasjänkä – Áilegasjeaggi ja Áilegasroavvi. 6 C12: 2 

Ailikas – Áilegas (AA/SA 1998) Tunturi Utsjoen kylän itäpuolella. Matalin ja pohjoisin kolmesta 

Utsjoen kunnassa sijaitsevasta Áilegas-tunturista (342 m/mpy.) Nimiselitys: ks. ylempi Ailikas – Áilegas. 

4 K2: 3 

Ailikasjänkä – Áilegasjeaggi (3913 1) Suo Karigasnimen Ailikkaan ja Bassečohkka-vaaran välissä. 

Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Ailikas – Áilegas. 

6 C13: 4, 6 C12: 4 

Ailikaskaava (AA/SA 1998) Talo Tenon itärannalla Nuvvuksen kylässä. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta. 

Nimiperhe: ks. Nuvvuksen Áilegas. 2 E4: 5 

Aittijoki – Áitejohka (AA/SA 1998) Kylä Tenon varrella Karigasniemeltä noin 50 km Utsjoen suuntaan. 

Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; áite = yhdysosamuoto sanasta áiti = aitta, varasto. Nimiperhe: 

ks. Áitejohka. 2 C6: 6 

Aksujoki – Ákšujuuhâ ~ Evšjuuhâ – Ákšojárjohka (3824 2) Aksujärvestä Kaamasjokeen laskeva 

joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Aksujärvi – Ákšujävri ~ Evšjävri – Ákšojávri, sekä alenevassa 

polvessa Ákšujuvnjälmi, evš = aksujärveläisten murrelyhentymä sanasta ákšu = kirves, jár = yhdysosalyhentymä 

sanasta jávri = järvi, johka = joki. 10 J17: 7 

Aksujärvi – Ákšujävri ~ Evšjävri – Ákšojávri (3824 2) Suurehko järvi Karigasniementien ja Kaamasjoen 

välissä. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta; ákšu ~ ákšo = kirves. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Aksujoki – Ákšujuuhâ ~ Evšjuuhâ – Ákšojárjohka ja Aksuvaara 

– Ákšuvääri ~ Evšvääri – Ákšovárri. Järvessä on noin 40 nuotta-apajaa (IV 2003). 10 J17: 8 

Aksuvaara – Ákšuvääri ~ Evšvääri – Ákšovárri (3824 2) Vaara Aksujärven ja Kaamasjoen välissä. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Aksujärvi – Ákšujävri ~ Evšjävri – Ákšojávri ja Aksuvaaranjänkä. 

10 J17: 9 

Aksuvaaranjänkä – Ákšuvärjeggi ~ Evšvärjeggi – Ákšovárjeaggi (IV 2003) Suo Aksuvaaran 

pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Aksujärvi. Nimiperhe: ks. Aksuvaara – Ákšuvääri ~ Evšvääri 

– Ákšovárri. 10 J16: 10 

Akujoki – Áhkojohka (3913 1) Paistuntureilta Tenoon laskeva joki. Mukaelmasuomennos Pohjoissaamesta; 

áhko = genetiivimuoto sanasta áhkku = isoäiti ~ mummi ~ vanhahko nainen. Nimiperheeseen 

kuuluvat Akujärvi – Áhkojávri, Akukoski – Áhguoika, Áhkojohgárggu, Áhkojohguolbba, Áhkojohmohkki, 

Áhkojohnjunni, Áhkovađđa, Áhkovárri ja Uhc-Áhkovárri. 6 C10: 11, 6 E9: 11 

149

Akujärvenjoki – Áhkojárjohka (3913 1) Akujärvestä Akujokeen laskeva joki. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys: ks. Akujoki – Áhkojohka. Nimiperhe: ks. Akujärvi – Áhkojávri. 

6 D10: 12 

Akujärvi – Áhkojávri (3913 1) Järvi Outakoskelta 10 km itä-kaakkoon. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Akujoki – Áhkojohka, sekä alenevassa polvessa Akujärvenjoki 

– Áhkojárjohka ja Áhkojárgielas. 6 D9: 13 

Akukoski – Áhguoika (3911 2, KV 1993) Kylä ja neliosainen koski Akujoen suun alapuolella. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Akujoki – Áhkojohka. Koskeen 

on muinoin hukkunut Elle-áhkku = ”Elli-Muori”, joka asusteli alueella. Hän sai mielenhäiriön ja juoksi 

koskeen. Nimiperhe: ks. Akujoki – Ákjojohka, sekä alenevassa polvessa Áhguoiluohkká ja Áhguoinjárga. 

5 B9: 14 

Alempi Alttojärvi – Vyeleeb Álttoojävri (SV) Järvi Alttojängän eteläpäässä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Alttojoki – Álttoojuuhâ. 11 L18: 15 

Alempi Kivivuopajajärvi – Vyeleeb Keđgivyeppeejävri (3842 1) Järvi Saarijärven ja Kaamasjoen 

välissä. Suora suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Keđgivyeppee. 11 K16: 16 

Alempi Kuntsalompolo – Vuolit Gunžžáluoppal – Vyeleeb Kunžááluobâl (3824 2, JUM) Laajentuma 

Kuntsajoessa. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamen paikannimestä, 

jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa, vaikka se viittaakin verbimuotoon gunžat = virtsata. 

Nimiperhe: ks. Kuntsajärvi – Gunččájávri – Kunžáájävri. 10 I14: 17 

Allabuolžá (AA/SA 1998) Harju Kevojärven pohjoisosan itäpuolella. Määriteosaselitys: ks. Alla-Gápmasroaveája, 

buolža = harju. 4 K5: 18 

Alla-Gápmasroaveája (3913 2) Alla-Gápmasroavejeaggi -jängältä Kaamasjokeen laskeva puro. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Alla-Gápmasroavvi, roave = genetiivimuoto sanasta roavvi = rova, ája = oja. 

7 G13: 19 

Alla-Gápmasroavejeaggi (3913 2) Suo Alla Gápmasroavvi -rovan eteläpuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Alla-Gápmasroavvi, roave = genetiivimuoto sanasta roavvi = rova, jeaggi = jänkä. 

7 G13: 20 

Alla Gápmasroavvi (3913 2) Rova Kaamasjoen itäpuolella Kaamasmukasta pohjoiseen. Pohjoissaamea; 

alla = attribuuttimuoto sanasta allat = korkea, gápmas = genetiivimuoto sanastá gámas = poron koipinahka, 

roavvi = rova. Nimiperhe: ks. Kaamasjoki – Kaamâsjuuhâ – Gámasjohka, sekä alenevassa polvessa 

Alla-Gápmasroaveája ja Alla-Gápmasroavejeaggi. 7 G13: 21 

Allanjárga (SA 1963) Siikajärven keskiosan niemi Hevosvaaran kohdalla. Määriteosaselitys: ks. Alla- 

Gápmasroaveája, njárga = niemi. 8 K13: 22 

150

Alttojoki – Álttoojuuhâ (3842 1) Alttojärvestä Alemman Alttojärven kautta Kaamasjokeen laskeva 

joki. Mukaelmasuomennos, jonka alkuperästä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen pitkäaikaisena 

saamenkielen tutkijana toiminut Samuli Aikio kertoo seuraavaa: 

”Sen alkuperäinen nimimuoto olisi kaiketi jäänyt historian hämärään, ellei T. I. Itkonen olisi kirjannut siitä 

1940-luvulla inarilaista muotoa Áldohjuuhâ, jonka alkuosa on lyhentymä vaatimentaljaa tarkoittavasta sanasta 

áldudâh (ps. Áldodat, josta ei tunneta vastaavaa lyhentymää). Nykymuotoonsa nimi päätyi ilmeisesti 

pohjoissaamelais-suomalaisen kierrätyksen tietä, kun toiskielisille tuntematon áldoh-lyhennys vääntyi pohjoissaamessa 

mitään sanomattomaan Álto-asuun ja suomen altto-sanaksi ja lainautui siitä takaisin inariin muodossa 

Álttoo-. Alkuperäisen nimen tienneellä Matti Mattuksella (1900 – 1983) oli joen varressa vielä tila nimeltään 

Aaltola – siinä toiseen suuntaan vedetty ”selitys” hämärtyvälle áldoh-sanalle! Suomeen iskostunutta nimenosaa 

altto ei sentään ole yhdistetty paikallisella tasolla samanasuiseen musiikkitermiin” (SA 2002). 

Aaltola-tilan on perustanut vuonna 1855 Matti Henrikinpoika Mattus (1820–1865), joka on tilan 

tienneen Matti Mattuksen isoisoisä. Nimiperheeseen kuuluvat Alttojärvi – Álttoojävri (nimiperheen 

primäärinimi, joka on Paistunturi–Kevo-alueen ulkopuolella), Alempi Alttojärvi – Vyeleeb Álttoojävri, 

Alttojänkä – Álttoojeggi ja Alttoniemi – Álttoonjargâ. 11 L18: 23 

Alttojänkä – Álttoojeggi (3842 1) Suo Syysjoen ja Alttojoen välissä. Nimi- ja määriteosaselitys sekä 

nimiperhe: ks. Alttojoki – Álttoojuuhâ. 11 L17: 24 

Alttoniemi – Álttoonjargâ (3842 1) Kuiva kangasmaa, jota rajoittavat Alttojoki idässä, Alttojänkä 

etelässä ja Syysjoki lännessä. Nimi- ja määriteosaselitys sekä nimiperhe: ks. Alttojoki – Álttoojuuhâ. 

11 L17: 25 

Andârâsnjargâ (IV 2003) Niemi Aksujärven länsirannalla Huutoniemi-talosta puoli kilometriä pohjois-koilliseen. 

Inarinsaamea: Andârâs = Antti, njargâ = niemi. Nimi on annettu mahdollisesti Andaras 

Länsmanin mukaan. Ks. Anttila (ylempi). 10 I17: 25A 

Anttila (3824 2) Talo Kesäkotajärvien rannalla. Nimi on annettu Andaras Länsmanin (1863–1923) 

mukaan (NV 2003), joka muutti Pulmankijärvelle ja katosi metsään v. 1926 (Samuli Paulaharju: Taka-Lappia, 

s. 107 ja 317). Samalla paikalla myöhemmin asunut Pahtal Antti = Antti Valle oli syntyisin 

Muddusjärven länsirannan Pahtalasta ja oli sukua Andaras Länsmanille. 10 I16: 26 

Anttila (AA/SA 1998) Talo Tenon ja maantien välissä Paatuksesta 2,5 km ylävirtaan. 2 F3: 27 

Aškkasjohjeaggi (AA/SA 1998) Suo Aškkasjohka- ja Loddejohka-jokien välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Aškkasjohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, jeaggi = jänkä. 8 K8: 28 

Aškkasjohka (AA/SA 1998) Aškkasjohláttu-lammen kautta Utsjokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

aškkas = paanne, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Aškkasjohjeaggi, 

Aškkasjohláttu ja Aškkasjohskáidi. 8 K8: 29 

Aškkasjohláttu (AA/SA 1998) Lampi Utsjoen länsipuolella Guhkesluoppal-lompolon kohdalla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Aškkasjohka, láttu = lampi. 8 K8: 30 

Aškkasjohskáidi (AA/SA 1998) Kaira eli kaita Aškkasjohka- ja Loddejohka-jokien välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Aškkasjohka, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 8 K8: 31 

Autiotupa (AA/SA 1998) Tupa Juovvaskáidi-kaidan eteläpuolella Davimuš Mádjohsuorgi -joen itärannalla. 

Tupa tunnetaan myös nimellä Kekkosenkämppä, koska tasavallan presidentti Urho Kekkonen yöpyi 

siinä keväällä 1963. 3 H6: 32 

151

Autiotupa (3913 2) Tupa Gamoaivi-tunturin koillispuolella, joka tunnetaan myös nimellä Guivin autiotupa. 

7 G8: 33 

Autiotupa (UKU 2001) Tupa Njávgoaivi-tunturista pohjois-koilliseen, joka tunnetaan myös nimellä 

Njávgoaivin autiotupa. 6 E11: 34 

Autiotupa (3913 1) Tupa Ruktajávri-järven koillispäässä, joka tunnetaan myös nimellä Ruktajärvi 

– Ruktajávri (UKU 2001). 6 E12: 34A 

Á 

Áánápuškojáávráš (JIM) Pitkänomainen järvi 4-tien vieressä sen länsipuolella Säytsjärven kohdalla. 

Kartassa virheellisesti Suávviljáávráš. Inarinsaamea; Ááná = genetiivimuoto nimestä Ánná = Anna ~ 

Anni, puško = hauki, jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järvinen. 11 L14: 35 

Áhguoiluohkká (KV 1993) Törmä Áhkonjárga-niemen länsipuolella. Määriteosaselitys: ks. Áhguoinjárga, 

luohkká = mäki ~ rinne. Nimiperhe: ks. Akukoski – Áhguoika. 6 C9: 36 

Áhguoinjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenossa Akujoen ja Akukosken välissä. Pohjoissaamea; áh = 

lyhentymä genetiivimuotoisesta sanasta áhkku = isoäiti, mummi, vanhahko nainen, guoi = lyhentymä 

genetiivimuodosta guoika = koski, njárga = niemi. Nimiperhe: ks. Akukoski – Áhguoika. 5 B9: 37 

Áhkojárgielas (3913 1) Kapea selänne Akujärvestä pohjois-koilliseen. Määriteosaselitys: ks. Áhkoláttu, 

jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, gielas = kapea selänne. Nimiperhe: ks. Akujärvi 

– Áhkojávri. 6 E9: 38 

Áhkojohgárggu (AA/SA 1998) Särkkä Tenoon laskevan Akujoen suun pohjoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Áhkoláttu, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, gárggu = särkkä, somerikko. 

Nimiperhe: ks. Akujoki – Áhkojohka. 5 B9: 39 

Áhkojohguolbba (AA/SA 1998) Talo Akujoen suun eteläpuolella. Määriteosaselitys: ks. Áhkoláttu, joh 

= yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, guolbba = kangasmaa (kuolpuna). Nimiperhe: ks. Akujoki 

– Áhkojohka. 5 B9: 40 

Áhkojohmohkki (3913 1) Mutka Akujoessa Áitečohkka-tunturin koillispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Áhkoláttu, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, mohkki = mutka. Nimiperhe: ks. Akujoki 

– Áhkojohka. 6 E10: 41 

Áhkojohnjunni (3913 1) Vaara Akujoen länsipuolella Lyovdeskáidi-kaidan kohdalla. Määriteosaselitys: 

ks. Áhkoláttu, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, njunni = nokka. Nimiperhe: ks. Akujoki 

– Áhkojohka. 6 C10: 42 

Áhkoláttu (AA/SA 1998) Lampi Mieraslompolan talosta 0,6 km luoteeseen. Pohjoissaamea; áhko = 

genetiivimuoto sanasta áhkku = isoäiti, mummi, vanhahko nainen, láttu = lampi. Vanhempi nimitys 

Bajit Ráŋkebogeláttu (SA 2002); bajit = ylempi, ráŋke = merkitykseltään tuntematon sana, boge = 

genetiivimuoto sanasta bohki = kapeikko. 8 L9: 43 

Áhkovađđa (3913 1) Tunturi Outakoskelta 2 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys: ks. Áhkoláttu, vađđa 

= aukea metsässä. Nimiperhe: ks. Akujoki – Áhkojohka. 6 C8: 44 

152

Áhkovárri (3913 1) Vaara Outakoskelta 5 km kaakkoon. Määriteosaselitys: ks. Áhkoláttu, várri = vaara. 

Nimiperhe: ks. Akujoki – Áhkojohka. 6 D9: 45 

Áhu-Jovn Kuátimoorâst (JUM) Marasto Vuomavaaranjängän eteläpäässä. Inarinsaamea; áhu = genetiivinen 

yhdysosalyhentymä sanasta ákku = isoäiti ~ akka ~ muori, kuáti = kota, moorâst = marasto 

~ morosto. Akun-Jounilla (Jouni Högman 1890–1968) oli marostossa kota. 11 K16: 46 

Áilegas ~ Nuvvos Áilegas (AA/SA 1998, UKU 2001) Tunturi Nuvvuksen koillispuolella. Keskimmäinen 

ja keskikorkuisin Áilegas-tuntureista (534,8 m/mpy.) Pohjoissaamea; áilegas = pyhä. Terho 

Itkonen kirjoittaa (KSVK 52 s. 293): 

”Ailigas, yksi kolmesta samannimisestä Utsjoen tunturista, jotka kansanperinne tuntee ”pyhinä vaaroina”, 

”porojumalina”. 

Kaksi muuta Áilegas-tunturia ovat Tenon varrella Karigasniemen kylän koillispuolella ja Utsjoen kylän 

itäpuolella. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Áilegasfeaskkir, Áilegasjohka, Áilegasnjárga ja 

Ailikaskaava (talo). 2 E4: 47 

Áilegasfeaskkir (AA/SA 1998) Nuvvuksen Áilegas-tunturin eteläpään matalampi osa. Kaikilla Utsjoen 

Áilegas-tuntureilla on samanniminen osa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Áilegas ~ Nuvvos Áilegas, 

feaskkir = eteinen, sekä alenevassa polvessa Feaskkergurra ja Feaskkerjeaggi. 2 E4: 48 

Áilegasjohka (AA/SA 1998) Nuvvuksen Áilegas-tunturin itäpuolelta Nuvvosjohka-jokeen laskeva joki. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Áilegas, johka = joki. 2 E5: 49 

Áilegasnjárga (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Nuvvuksen Áilegas-tunturin kohdalla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Áilegas, njárga = niemi. 2 E4: 50 

Áilegasroavegorsa (3913 1) Rotko Karigasniemen Ailikkaan ja Áilegasroavvi-rovan välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Áilegas, roave = genetiivimuoto sanasta roavvi = rova > rovan (vanha paloalue), gorsa = 

kursu (syvä rotko). Nimiperhe: ks. Áilegasroavvi. 6 C12: 51 

Áilegasroavvi (3913 1) Rova Piesjoen ja Ailikkaan välissä. Määriteosaselitys: ks. Áilegas, roavvi = rova 

(vanha paloalue). Nimiperhe: Ailikas – Áilegas ja alenevassa polvessa Áilegasroavegorsa. 6 C11: 52 

Áitečohkka (3913 1) Tunturi Akujoen ja Njávgoaijohka-joen muodostamassa kaidassa. Määriteosaselitys: 

ks. Áitejohka (alempi), čohkka = huippu (laki). 6 E10: 53 

Áitečohkka (AA/SA 1998) Tunturi Aittijoelta 1,8 km etelään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Áitejohka (alempi). Aikaisempi nimi on ollut Áitejohčohkka, (joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka 

= joki, kirj. lis.). Huipulla on ollut uhrikolo. Siellä oli vielä 1932 nähtävissä peuran sarvia (Seitoja ja 

seidan palvontaa s. 30). 2 C6: 54 

Áitejohjeaggi (AA/SA 1998) Suo Tenoon laskevan Áitejohka-joen yläpäässä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Áitejohka (alempi), joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, jeaggi = jänkä. 

2 D6: 55 

Áitejohka (3913 2) Skierrefális- ja Váldufális-tunturin välistä Vuogojávri-järveen laskeva joki. Nimiselitys: 

ks. Áitejohka (alempi), johka = joki. 7 J9: 56, 7 I10: 56 

Áitejohka (AA/SA 1998) Etelästä Aittijoen kylän yläpuolella Tenoon laskeva pieni joki. Pohjoissaamea; 

áite = yhdysosalyhentymä sanasta áiti = aitta ~ varasto, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Aittijoki – Áitejohka (kylä), Áitečohkka (Áitejohčohkka) ja Áitejohjeaggi. 2 C6: 57 

153

Ájanjálbmi (KV 1993) Guoikkavuolája-ojan suu Tenojoessa. Nimen tulisi olla kokonaisuudessaan 

Guoikkavuolájanjálbmi ”Koskenallaojansuu”, mutta ilmeisesti se on paikannimille tyypilliseen tapaan 

lyhentynyt em. muotoon. Pohjoissaamea; ája = oja, njálbmi = suu. Sillä kohtaa on Tenossa ”ottipaikka”. 

Nimiperhe: ks. Guoikkavuolája. 2 B7: 58 

Ákšujuvnjälmi (UP) Aksujoen suu Kaamasjoessa. Nimiselitys: ks. Ákšujuvnjälmkuoškâ. Nimiperhe: 

ks. Aksujoki – Ákšujuuhâ, sekä alenevassa polvessa Ákšujuvnjälmkuoškâ. 11 K16: 58A 

Ákšujuvnjälmkuoškâ (UP) Koski Kaamasjoessa Aksujoen suun alapuolella. Inarinsaamea; ákšu = 

kirves, juv = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta juuhâ = joki, njälm = yhdysosalyhentymä sanasta 

njälmi = suu, kuoškâ = koski. Nimiperhe: ks. Ákšujuvnjälmi. 11 K16: 59 

Áldočohkaája (AA/SA 1998) Áldočohkka-kukkulan pohjoispuolta Kaamasjokeen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Áldočohkka, čohka = genetiivimuoto sanasta čohkka = huippu (laki), ája 

= oja. 7 G13: 60 

Áldočohkka (3913 2) Kukkula Kaamasjoen länsipuolella Kaamasmukasta luoteeseen. Pohjoissaamea; 

áldo = yhdysosamuoto sanasta áldu = vaadin (naaras poro), čohkka = huippu (laki). Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluu Áldočohkaája. 7 G13: 61 

Áldovárri (3913 1) Vaara Čulloveijohka-joen pohjoisimmasta mutkasta 1–2 km pohjoiseen. Määrirteosaselitys: 

ks. Áldočohkka, várri = vaara. 6 C8: 62 

Ánnágurra (AA/SA 1998) Kuru Utsjoen kylän länsipuolella. Pohjoissaamea; Ánná = Anna, gurra = 

kuru. 4 K2: 63 

Ánnešnjárga (IL 1995) Niemi Vuogojávri-järven itärannalla. Pohjoissaamea; Ánneš = deminutiivimuoto 

nimestä Ánne = Anni, njárga = niemi. 7 J9: 64 

Ánotjohka (IL.1995, AA/SA 1998) Báldalasláddot-lammesta Utsjokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

Ánot = Anund (miehen etunimi), johka = joki. Ánot-Áddjá ”Anundi-Äijä” (Anund Hannunpoika Laiti, 

1833–1900) asui nimetyn joen rannalla. Kaikki Ánot-alkuiset paikat Utsjokilaakson yläosassa, myös 

Ánotsuonju, jonka sijainti ei ole tiedossa, on nimetty hänen mukaansa (IL 1995). Kyseessä voi olla 

vanhempikin Anund, esim. Anund Nilsson (1679–1751), jonka asuinpaikaksi tosin merkittiin 1741 

”Karinifwa Tenos”, tai Anund Mattsson (*1756), joka oli Utsjoen ja Inarin rajan asiantuntija (SA 2002). 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Ánotláttu, Ánotvárri ja Ánotsuotnju. 8 L11: 65 

Ánotláttu (IL 1995) Lampi Ánotjohka-joen yläjuoksulla. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Ánotjohka, 

láttu = lampi. 8 L11: 66 

Ánotváregurra (AA/SA 1998) Kuru Ánotvárri-vaaran etelärinteellä. Määriteosaselitys: ks. Ánotjohka, 

gurra = kuru. Nimiperhe: ks. Ánotvárri. 8 K10: 67 

Ánotvárri (AA/SA 1998) Noin 3 x 2 km laajuinen vaara Mierasjärven eteläpään ja Cuokkaskáidde 

Rávdojávri -järven välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Ánotjohka, várri = vaara. Nimiperheeseen 

kuuluu alenevassa polvessa lisäksi Ánotváregurra. 8 L11: 68, 8 L10: 68, 8 K10: 68 

Ápparangeađggejeaggi (IL.1955) Suo Vuogojávri-järvelle menevän polun varrella. Se on saanut nimensä 

Ápparangeađgi-kiven mukaan, jonka päällä Ápparan-nimisellä miehellä oli tapana istuskella. Pohjoissaamea; 

Ápparan = Aabrami, geađgge = genetiivimuoto sanasta geađgi = kivi, jeaggi = jänkä. Primäärinimi 

on Ápparangeađgi, jonka sijainti ei ole tiedossa. 8 K8: 69 

154

Árkomaras (AA/SA 1998) Marasto Liŋkinjohka-joen latvan länsipuolella. Pohjoissaamea; árko = lyhentymä 

sanasta árku = arkku, maras = marasto. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Árkomarasája 

ja Árkomarasláttu. 3 G5: 70 

Árkomarasája (AA/SA 1998) Árkomaras-maraston pohjoispuolelta Liŋkinjohka-jokeen laskeva oja. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Árkomaras, ája = oja (puro). 3 G4: 71 

Árkomarasláttu (AA/SA 1998) Lampi Árkomaras-maraston koillispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Árkomaras, láttu = lampi. 3 G4: 72 

Ásllatolbmočeavi (AA/SA 1998) Vaarannipukka Urračohkka- ja Gurutčohkka-tunturihuippujen välissä. 

Aslak Jouninpoika Guttorm on muurannut sille kivistä ihmisen hahmon. Pohjoissaamea; Ásllat = Aslak, 

olbmo = genetiivimuoto sanasta olmmoš = ihminen, čeavi = itä-ruijalaisten murteiden muoto sanasta 

čeabi = kaula (SA 2002). Hans Kitin mukaan kyseessä on Jovnn-Ásllat (Aslak Jouninpoika Guttorm, 

1891–1971), joka asui Aittijoelta (HK 2003). Ks. myös Jovnn-Ásllat-rohke ája. 2 D6: 73 

Ásllatroavvi (3913 2) Rova Fállát-tuntureiden lounaispuolella. Pohjoissaamea; Ásllat = Aaslakka, roavvi 

= rova. 7 I11: 74 

Ávžegeašoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Goahppelašjávri-järven kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Ávženjálmjeaggi, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää (kärki), oaivi = pää. Tunturi on 

Sirddaávži-kurun pohjoispäässä ja Goappelávži-kurun eteläpäässä vedenjakajan kohdalla, joten on vaikea 

määritellä, kumpaan kuruun nimi viittaa, vaiko kenties molempiin. Nimiperhe: Sirddaávži tai Goahppelávži. 

3 I3: 75 

Ávženjálmjeaggi (AA/SA 1998) Suo Suolomaras-maraston eteläpuolella. Pohjoissaamea; ávže = yhdysosalyhentymä 

sanasta ávži = rotko, njálm = yhdysosalyhentymä sanasta njálbmi = suu, jeaggi = jänkä. 

Nimiperhe: ks. Njiljohmohkeávži. 3 G6: 76 

Ávži (AA/SA 1998) Rotko Mierasjärven pohjoispään itäpuolella. Pohjoissaamea; appellatiivi ávži = 

rotko. 8 L9: 77 

Ávžžičopma (AA/SA 1998) Kukkula Gukčajohka-joen pohjoispuolella. Pohjoissaamea; ávžži = genetiivimuoto 

sanasta ávži = rotko, čopma = kukkula. Nimiperhe: ks. Njiljohmohkeávži. 3 G6: 78 

B 

Badjeseavttet (AA/SA 1998) Lännestä Mantojärveen laskeva joki. Pohjoissaamea; badje = yhdysosamuoto 

sanasta badji = ylä (esim. yläjuoksu), seavttet = alkuperältään tuntematon sana (SA 2002). 

Nimiperheeseen kuuluvat Vuolleseavttet ja alenevassa polvessa Badjeseavttetvárri. 3 J3: 79 

Badjeseavttetvárri (AA/SA 1998) Vaara Mantojärven eteläpäästä 1 km länteen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Badjeseavttet, várri = vaara. 3 J3: 80 

Bađđá (AA/SA 1998) Gistuskáidi-kaidan eteläpuolelta Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamelainen nimi, 

jonka merkitys ei ole tiedossa. Nimiperheeseen kuuluvat Uhca Bađđá ja Bađđáskáidi. 1 H1: 81 

155

Bađđáskáidi (AA/SA 1998) Kaira Kuoppilasjärven pohjoispäästä 6,5 km luoteeseen aina Tenon 

rantaan asti. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Bađđá, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 

1 H1: 82, 3 H2: 82 

Bahtacáhcu (AA/SA 1998) Kuru Stuorra Mávnna -tunturin länsipuolella. Pohjoissaamea, bahta = 

takapuoli, cáhcu = viiva. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Bajit Bahtacáhcoája ja Vuolit Bahtacáhcoája. 

2 D7: 83 

Baikajohka (3913 1) Stuorra Biesvárri ja Gaska-Biesvárri-vaarojen välistä Piesjokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

baika = uloste (paska), johka = joki. 6 C11: 84 

Bajimušbihttá (AA/SA 1998) Tenon Yläkönlään ylin koski. Pohjoissaamea; bajimuš = ylin, ylimmäinen, 

bihttá = pala, kappale. 1 G1: 85 

Bajimuš Cuokkajávri (AA/SA 1998) Kolmesta Cuokkajávri-järvestä ylin. Määriteosaselitys: ks. 

Bajimušbihttá, cuokka = genetiivimuoto tuntemattomasta sanasta cuoggá, joka on nimiperheen primäärinimi, 

jávri = järvi. 8 K11: 86 

Bajimuš Čieskadasjávri (3913 2) Järvi Kuntsajärvestä 2 km pohjoiseen. Määriteosaselitys: ks. 

Bajimušbihttá, čieskadas = johdos verbistä čieskat = halkaista konttiluuta, jávri = järvi. Nimiperheeseen 

kuuluvat Čieskadas-Suolojávri ja Vuolimuš Čieskadasjávri. 7 J13: 87 

Bajimuš Njaggalanluoppal (3913 2) Kevojoen suurin jokilaajentuma Vuogojávri-järven luoteispuolella. 

Pohjoissaamea; bajimuš = ylimmäinen, njaggalan = aktiomuoto tuntemattomasta verbistä njaggalit, joka 

muistuttaa verbiä njaŋgalit = rötkäyttää, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 7 J8: 88 

Bajimuš Njaggaleapme (3913 2) Kevojoen suurin järvi Uhcit Vuogojávri -järvestä 3,5 km pohjoiseen. 

Nimiselitys: ks. Bajimuš Njaggalanluoppal. Nimiperheeseen kuuluvat Bajimuš Njaggalanluoppal, Gaskkamuš 

Njaggaleapme ~ Sáltájanjálmjávri ja Vuolimuš Njaggaleapme, jotka muodostavat yhteisnimen Njaggaleamet 

(ilmeisesti primäärinimi, joka ei esiinny numeroituna nimenä tässä kirjoituksessa). Lisäksi nimiperheeseen 

kuuluvat Njaggalanjeaggi, Njaggalanjohka ja Vuolit Njaggalanjohka. 7 J8: 89 

Bajit Bahtacáhcoája (AA/SA 1998) Stuorra Mávnna -tunturin länsipuolelta Mávnnaávži-kurussa virtaavaan 

jokeen laskeva puro. Määriteosaselitys: ks. Bajit Beatnatjohka, bahta = takapuoli (ahteri), cáhco = 

yhdysosamuoto sanasta cáhcu = piirto, viiva, ája = oja (puro). Nimiperhe: ks. Bahtacáhcu. 2 D7: 90 

Bajit Beatnatjohka (3913 2) Beatnatskáidi-kaidan eteläpuolelta Vuolimuš Cuokkajávri –järveen laskeva 

joki. Pohjoissaamea; bajit = ylempi, beatnat = yhdysosamuoto sanasta beana = koira, johka = joki. Nimiperhe: 

ks. Beatnatskáidi. 7 J11: 91 

Bajit Bursaája (AA/SA 1998) Bursajeaggi-jängän itälaidalta Jeagelveijohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Bajit Beatnatjohka, bursa = kukkaro, ája = oja. Nimiperhe: ks. Bursačohkka. 2 D7: 92 

Bajit Cuokkajávri (AA/SA 1998) Utsjoen jokijärvi Mierasjärven pohjoispäästä 4 km luoteeseen. 

Määriteosaselitys: ks. Bajit Beatnatjohka, cuokka = genetiivimuoto tuntemattomasta sanasta cuoggá, joka 

on primääri, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Cuoggá – Cuokkajohka, ja alenevassa polvessa Cuokkajárgeahči 

(ei ole kirjoituksessa), josta edelleen Cuokkajárgeašája. 8 L8: 93 

Bajit Divgaája (AA/SA 1998) Nuvvosjohka-jokeen etelästä, 6,5 km Nilijokisuulta itään laskeva oja. 

Määriteosaselitys: ks. Bajit Beatnatjohka, divga = pieni pyöreäsuinen kello (tiuku), ája = oja (puro). Nimiperheeseen 

kuuluu Vuolit Divgaája. 2 F5: 94 

156

Bajit Gompunája (3913 2) Gompunvađđa-tunturin länsipuolelta Kevojokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Bajit Beatnatjohka, gompun = oletettavasti aktiomuoto tuntemattomasta verbistä gomput, 

ája = oja. Nimiperhe: ks. Gompunčohkka. 7 H11: 95 

Bajit Mierašguoika (AA/SA 1998) Koski Mieraslompolan ja Mierasjärven välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Bajit Beatnatjohka, mieraš = merkitykseltään tuntematon sana, guoika = koski. Nimiperhe: ks. Mierasjärvi 

– Mierašjávri. 8 L9: 96 

Bajit Rávdoluoppal (AA/SA 1998) Lompolo Cuokkaskáidde Rávdojávri -järven (primäärinimi) länsipuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Bajit Beatnatjohka, rávdo = yhdysosamuoto sanasta rávdu = rautu, luoppal = 

lompolo, jokilaajentuma tai pieni järvi. Nimiperhe: ks. Cuokkaskáidde Rávdojávri. 8 K10: 97 

Bajit Rávdoroggejávri (AA/SA 1998) Järvi Petsikolta 2 km pohjois-luoteeseen. Määriteosaselitys: ks. 

Bajit Beatnatjohka, rávdo = yhdysosamuoto sanasta rávdu = rautu, rogge = genetiivimuoto sanasta roggi = 

kuoppa, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Rávdoroggi. 8 L12: 98 

Bajit Sávzaluoppal (3913 2) Lompolo Sávzajávri-järven länsipuolella. Määriteosaselitys: ks. Bajit Beatnatjohka, 

sávza = lammas, luoppal = lompolo, jokilaajentuma tai pieni järvi. Nimiperhe: ks. Sávzajávri. 

7 H12: 99 

Bajit Sieiddejávri (KV 1993) Suurempi Outakosken koillispuolella sijaitsevista Sieiddejávri-järvistä. 

Määriteosaselitys: ks. Bajit beatnatjohka, sieidde = genetiivimuoto sanasta sieidi = seita, jávri = järvi. Nimiperhe: 

ks. Sieiddegeađgi. 6 C8: 100 

Basijávri (3913 1) Järvi Karigasniementien eteläpuolella Ailikkaan kohdalla. Pohjoissaamea; basi = 

genetiivimuoto sanasta bassi = pyhä, jávri = järvi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Basijohka 

ja Basiskáidi. 6 C13: 101 

Basijohka (3913 1) Basijávri-järvestä Inarijokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Basijávri, 

johka = joki. 6 C13: 102 

Basiskáidi (AA/SA 1998) Kaira Vuopmanjohka- ja Basijohka-jokien välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Basijávri, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 5 B13: 103 

Bassečohkajohka (3913 1) Karigasniemen Ailigasjängältä Basijávri-järveen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Bassečohkka, čohka = genetiivimuoto sanasta čohkka = huippu (laki), johka 

= joki. 6 C13: 104 

Bassečohkka (3913 1) Vaara Ailikasjängän eteläpuolella. Pohjoissaamea; basse = yhdysosamuoto sanasta 

bassi = pyhä, čohkka = huippu (laki). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Bassečohkajohka. 

6 C13: 105 

Báddeláttu (AA/SA 1998) Lampi keskellä Námmáskáidi-kaitaa. Pohjoissaamea; bádde = yhdysosamuoto 

sanasta báddi = naru, nuora, köysi, láttu = lampi. 3 J4: 106 

Báđošgeaže Geađgegárdi (NV 2003) Kivinen aita Báđošjohka-joen latvalla. Määriteosaselitys: ks. 

Báđošjohka, geaže = genetiivimuoto sanasta geahči = pää (kärki), geađge = yhdysosalyhentymä sanasta 

geađgi = kivi, gárdi = kaarre. Samuli Paulaharjun mukaan (Taka-Lappia s. 142) Kivikaarteen on latonut 

Iivari Niilanpoika Pieski (1819–1877). 3 G3: 106A 

157

Báđošjohka (AA/SA 1998) Paatuksen yläpuolelta Tenoon laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. Báđošoaivi, 

johka = joki. Nimiperhe: ks. Paatus – Báđoš. 2 F3: 107 

Báđošoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Birkeoaivi-tunturista 3 km länsi-luoteeseen. Pohjoissaamea; báđoš 

= sottapytty, oaivi = pää. Nimiperhe: ks. Paatus – Báđoš. 3 G3: 108 

Báhkkeskáidi (AA/SA 1998) Kaira Mádjohka-jokeen laskevien Gaskkamuš Mádjohsuorgi ja Máttimuš 

Mádjohsuorgi -jokien välissä. Pohjoissaamea; báhkke = yhdysosamuoto sanasta báhkki = pahka > pahkainen, 

skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 3 H7: 109 

Báktegoaŋku (AA/SA 1998) Joen päälle ulottuva kalliokieleke Kevojoessa Puistonvartijan kämpän 

kohdalla. Ilmeisesti vesistönimi, vaikka vaikuttaisikin maanimeltä. Määriteosaselitys: ks. Bákteluoppal, 

goaŋku = keitinselkä. 3 J7: 110 

Bákteluoppal (AA/SA 1998) Järvimäinen laajentuma Utsjoessa Suolobohki-nivan alapuolella. Pohjoissaamea; 

bákte = yhdysosalyhentymä sanasta bákti = pahta, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 

8 K8: 111 

Báktevárri (AA/SA 1998) Vaara Stuorra Mávnna -tunturin länsipuolella. Määriteosaselitys: ks. Bákteluoppal, 

várri = vaara. 2 D7: 112 

Báktevárri (AA/SA 1998) Vaara Tenon ja Dánsejohka-joen välissä. Nimiselitys: ks. Báktevárri (ylempi). 

1 G1: 113 

Báldalasláddot (AA/SA 1998) Kaksi lampea Mierasjärvestä 4 km etelään. Pohjoissaamea; báldalas = 

rinnakkainen ~ vierekkäinen, láddot = monikkomuoto sanasta láttu = lampi. 8 L11: 114 

Bálddotjohka (3913 2) Lounaasta Geavumuš Bálddotjávri -järveen laskeva joki. Pohjoissaamea; bálddot 

= johdos sanasta bálda = vieri (KSVK 52, s. 296), johka = joki. Nimiperhe: ks. Stuorra Bálddotjávri. 

7 J8: 114A 

Bálggesávžegeašoaivi (AA/SA 1998) Kukkula Bálggesávži-kurun yläpään eteläpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Bálggesávži, ávže = yhdysosamuoto sanasta ávži = rotko, geaš = yhdysosalyhentymä 

sanasta geahči = pää (kärki), oaivi = pää. Nimiperhe: ks Bálggesávži, vaikka ns. äitinimen pitäisikin olla 

Bálggesávžegeahči ”Polkurotkonpää”, jota ei ilmeisesti käytetä. 2 C7: 115 

Bálggesávži (3913 1) Kuru Sieiddejávrrit-järvistä itä-koilliseen. Pohjoissaamea; bálgges = yhdysosamuoto 

sanasta bálggis = polku, ávži = rotko. Nimiperheeseen kuuluu Bálggesávžegeašoaivi. 2 C7: 116, 6 C8: 116 

Bárši (3913 1, KV 1993) Niemi ja niemessä olevat talot Outakosken kylän pohjoisosassa. Pohjoissaamea; 

bárši = vaara (muista erottuva). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Bárššenjunni, 

Báršševárri, Uhca-Bárššáš. 6 C8: 117 

Bárššenjunni (3913 1) Vaarannokka Čulloveijohka-joen ja Tenon välissä. Pohjoissaamea; báršše = genetiivin 

lyhentymämuoto sanasta bárši = jyrkkä vaara (muista erottuva), njunni = nokka. Nimiperhe: 

ks. Bárši. 6 C8: 118 

Báršševárri (3913 1) Vaara Čulloveijohka-jokisuulta pohjois-koilliseen. Määriteosaselitys: ks. Bárššenjunni, 

várri = vaara. Nimiperhe: ks. Bárši. 6 C8: 119 

158

Bážasvárri (3911 2) Vaara Kaivojoenjängän koillispuolella. Pohjoissaamea; bážas = haavoittunut (ampumalla), 

várri = vaara. 5 B12: 120 

Beahcelahjeaggi (3913 1) Suo Beahceleahki-joen latvoilla. Määriteosaselitys: ks. Beahcelahskáidi, jeaggi 

= jänkä. Nimiperhe: ks. Beahceleahki. 6 C8: 121 

Beahcelahskáidi (3913 1) Kaira Smilčoaijohka-, Čulloveijohka- ja Beahceleahki-jokien välissä. Pohjoissaamea; 

beahce = yhdysosamuoto sanasta beahci = mänty, lah = yhdysosalyhentymä sanasta leahki = laakso, 

skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: ks. Beahceleahki. 6 C8: 122 

Beahceleahki (3913 1) Beahcelahjeaggi-jängältä Čulloveijohka-jokeen laskeva laakso ja siinä virtaava joki. 

Nimiselitys: ks. Beahcelahskáidi. Laaksossa kasvaa muutama kitukasvuinen mänty. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluvat Beahcelahjeaggi ja Beahcelahskáidi. 6 C8: 123 

Beallemátkkeája (AA/SA 1998) Aškkasjohjeaggi-jängältä Loddejohka-jokeen laskeva puro. Pohjoissaamea; 

bealle = yhdysosalyhentymä sanasta bealli = puoli, mátkke = genetiivilyhentymä sanasta mátki = 

matka, ája = oja. 8 K8: 124 

Beašnjeará (AA/SA 1998) Oađašangielas-selänteen pohjoispuolelta Tenoon laskeva oja. Tuntematon 

pohjoissaamelainen yhdyssananimi, jonka perusosa on ilmeisesti šneará ~ šnjoará = noronen. Ääntämykseen 

nojaten nimi kirjoitettaisiin suunnilleen muotoon peäššnjiärá, mutta se voidaan kirjoittaa 

myös asuun Beasšnjeará, jolloin alkuosa Beas voisi olla lyhentymä sanan beassi = pesä genetiivistä (SA 

2002). 3 J2: 125 

Beatnatskáidi (3913 2) Kaira Bajit Beatnatjohka ja Vuolit Beatnatjohka -jokien välissä. Pohjoissaamea: 

beatnat = lyhyempi genetiivimuoto sanasta beana = koira (pitempi g-muoto olisi beatnaga), skáidi = kaira 

jokien välissä (kaita). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat em. Bajit Beatnatjohka ja Vuolit 

Beatnatjohka. 7 J10: 126 

Biedjonjárga (AA/SA 1998) Niemi Vuogojávri-järven pohjoispään itärannalla. Pohjoissaamea; biedjo 

= yhdysosalyhentymä sanasta biedju = ketun tai naalin luola, njárga = niemi. 7 J9: 127 

Biehtarašoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Birkeoaivi-tunturin kaakkoispuolella. Pohjoissaamea; Biehtaraš 

= deminutiivimuoto nimestä Biehtár = Pietari, oaivi = pää. 3 H3: 128 

Biergočohkka (AA/SA 1998) Kukkula Nilijokisuulta 4,5 km itään. Pohjoissaamea; biergo = yhdysosamuoto 

sanasta biergu = liha, čohkka = huippu (laki). 2 E5: 129 

Biesjávrrit (3913 1) Kolme järveä Biesjeaggi-jängällä. Määriteosaselitys: ks. Biesjeaggi, jávrrit = monikkomuoto 

sanasta jávri = järvi. Mahdollisesti primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Piesjoki 

– Biesjohka, Biesjeaggi, Gaska-Biesvárri, Stuorra Biesvárri ja Vuobme-Biesvárri. 6 D12: 130 

Biesjeaggi (3913 1, SA 2002) Laaja suo Luomusjärvien ja Ailikkaan välissä. Pohjoissaamea; bies = 

tuntematon sana, vaikka se voisi olla yhdysosalyhentymä esim. sanasta beassi = pesä. Nimiperhe: ks. 

Biesjávrrit. 6 D12: 131 

Biesjohskáidi (AA/SA 1998) Laaja Kaira Piesjoen, Tenon ja Roavveája-ojan välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Biesjeaggi, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: 

ks. Piesjoki – Biesjohka. 5 B11: 132 

159

Bievlajávri (3913 2) Järvi Máttit Sávzavárri -vaaran kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Bievlajohskáidi, 

jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Bievlajohka. 7 I12: 133 

Bievlajohka (3913 2) Bievlajávri-järvestä Cuoggá-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. Bievlajohskáidi, 

johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Bievlajávri, Bievlajohája, Bievlajohčomat ja Bievlajohskáidi. 

7 I12: 134 

Bievlajohája (AA/SA 1998) Koillisesta Bievlajohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: ks. Bievlajohskáidi, 

ája= oja. Nimiperhe: ks. Bievlajohka. 7 I12: 135 

Bievlajohčomat (3913 2) Kukkuloita Bievlajohskáidi-kaidassa. Määriteosaselitys: ks. Bievlajohskáidi, čomat 

= kukkulat. Nimiperhe: ks. Bievlajohka. 7 I12: 136 

Bievlajohskáidi (AA/SA 1998) Kaira Guhkesjávri-järven ja Bievlajohka-joen välissä. Pohjoissaamea; 

bievla = pälvi, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: 

ks. Bievlajohka. 7 I13: 137 

Bihteája (3911 2, SA 2002) Kaakosta Tenoon, 1,5 km Piesjokisuulta ylävirtaan, laskeva oja. Pohjoissaamea; 

bihte = erään suvun nimeksi kehittynyt muoto nimestä Biehtár = Pietari, Pekka, ája = oja 

(puro). 5 B9: 138 

Bikk-Ándde čopma Kukkula Kaamasjoen länsipuolella Kaamasmukasta luoteeseen. Pohjoissaamea; 

Bikk < Bikká = genetiivimuoto nimestä Biggá, Bikká = Pigga (Pirgit), Ánde = Antti (Antti Paltto, 

1906–1980), čopma = kukkula. 7 G13: 139 

Birccinjárga (IL 1995) Niemi Mierasjärven pohjoisosan itärannalla. Pohjoissaamea; bircci = hilkulla 

eli ”viittä vaille”, njárga = niemi. Niemi on pieni, joten se on tulkittavissa ”viittä vaille” niemeksi (IL 

2002). 8 L9: 140 

Biret-Ovllá luoppal (IL 1995) Laajentuma Cuoggá-joessa Vuolimuš Cuokkajávri -järvestä 2,5 km pohjois-koilliseen. 

Pohjoissaamea; Biret-Ovllá = Ola Erke (1901–1978), luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 

Ola Erke kävi lompolossa ongella. 8 K10: 141 

Birkejávri (AA/SA 1998) Järvi Birkeoaivi-tunturista 2 km pohjois-koilliseen. Pohjoissaamea; birke-sanan 

merkitys on tuntematon, mutta se sopisi suomalaisen nimiaineksen Pirkka vastineeksi (KSVK 52 s. 

296), jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Birkejohka, Birkeleakšá, Birkeoaivi ja Birkeráhppát. 

3 G3: 142 

Birkejohka (AA/SA 1998) Birkeleakšá-laaksosta Kuoppilasjokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Birkejávri, johka = joki, sekä alenevassa polvessa Birkejohsuohppáš. 3 G3: 143, 3 H3: 143 

Birkejohsuohpáš (AA/SA 1998) Ylimenopaikka Kuoppilasjoessa Birkejohka-jokisuun yläpuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Birkejávri, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, suohpáš = ylikulkupaikka. 

Nimiperhe: ks. Birkejohka. 3 I3: 144 

Birkeleakšá (AA/SA 1998) Laakso Birkeoaivi-tunturin länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Birkejávri, leakšá = laaja soinen laakso. 3 G3: 145 

Birkeoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Kuoppilasjärven pohjoispäästä 6 km länteen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Birkejávri, oaivi = pää. 3 H3: 146 

160

Birkeráhppát (AA/SA 1998) Vaikeakulkuinen maasto Birkeoaivi-tunturista 1,5 km itä-koilliseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Birkejávri, ráhppát = kivikkoinen, jyrkänteinen ja vaikeakulkuinen maasto. 

3 H3: 147 

Bissočuollančohkka (AA/SA 1998) Kukkula Bissočuollanvárri-vaaran eteläpuolella. Pohjoissaamea; 

bisso = yhdysosamuoto sanasta bissu = pyssy (ampuma-ase), čuollan = aktiomuoto verbistä čuollat = 

lyödä jotakin, hakata (esim. puita), čohkka = huippu (laki). Nimiperheeseen kuuluvat Bissočuollanjeaggi, 

Bissočuollanjohka, Bissočuollanroavvi ja Bissočuollanvárri. 2 F6: 148 

Bissočuollanjeaggi (AA/SA 1998) Suo Bissočuollanvárri-vaaran pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Bissočuollančohkka, jeaggi = jänkä. 2 F5: 149 

Bissočuollanjohka (AA/SA 1998) Bissočuollanjeaggi-jängältä Nilijokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Bissočuollančohkka, johka = joki. 2 E6: 150 

Bissočuollanroavvi (AA/SA 1998) Rova Nilijoen suusta 7 km kaakkoon. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Bissočuollančohkka, roavvi = rova (vanha paloalue). 2 E6: 151 

Bissočuollanvárri (AA/SA 1998) Vaara Nilijokisuulta 8 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Bissočuollančohkka, várri = vaara. 2 F6: 152 

Boaresgiettebohki (AA/SA 1998) Niva Utsjoessa Jorbaluoppal-lompolon ja Boaresgiettejávri-järven välissä. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Boaresgiettejávri, bohki = virtaava kapea kohta kahden järven 

välissä. 4 K7: 153 

Boaresgiettejávri (AA/SA 1998) Utsjoen jokijärvi Kenesjärvestä 2,5 km etelään. Pohjoissaamea; 

boares = attribuuttimuoto sanasta boaris = vanha, giette = genetiivimuoto sanasta gieddi = kenttä, jávri = 

järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Boaresgiettebohki ja Boaresgiettejohka. Primäärinimi on Boaregieddi, jonka 

sijainti ei ole tiedossa. 4 K7: 154 

Boaresgiettejohka (AA/SA 1998) Kaakosta Boaresgiettejávri-järveen laskeva pieni joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Boaresgiettejávri, johka = joki. 4 K7: 155 

Boazonjárga (3911 2) Suurehko ja korkea niemi Tenon länsirannalla Piesjoen pohjoispuolella. Pohjoissaamea; 

boazo = yhdysosamuoto sanasta boazu = poro, njárga = niemi. 5 B10: 156 

Bođosroadjá (3913 2) Kukkula Fiellogahjohka-jokisuulta 2 km pohjoiseen. Pohjoissaamea; bođos = 

yhdysosamuoto sanasta bođus = irrallinen ~ erillinen, roadjá = tuntematon sana. Nimiperheeseen kuuluu 

Roajáskáidi. Kukkula kuuluu tunturiryhmään, jonka nimien perusosana esiintyy roadjá. Ryhmään 

kuuluvat Ulloroadjá, Stuorraroadjá ja Uhcaroadjá. 7 H10: 157 

Bođosvárávži (AA/SA 1998) Kuru Bođosvárri-vaaran kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Bođosroadjá, 

vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, ávži = rotko (kuru). Nimiperhe: ks. Bođosvárri (ylempi). 

2 C7: 158 

Bođosvárri (AA/SA 1998) Suurehko vaara Nuorbenjárga-niemestä itään. Määriteosaselitys: ks. Bođosroadjá, 

várri = vaara. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Bođosvárávži. 2 C7: 159 

Bođosvárri (AA/SA 1998) Vaara Paatuksesta 3 km etelä-kaakkoon. Nimiselitys: ks. Bođosvárri (ylempi). 

2 F3: 160 

161

Bogejohka (3913 1) Áhkovárri-vaaran luoteispuolelta Akujokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. 

Bogejohnjunni, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Bogejohnjunni, Bogejohroavvi ja 

Bogejohskáidi. 6 C9: 161 

Bogejohnjunni (3913 1) Kaidan nokka Bogejohskáidi-kaidan länsipäässä. Pohjoissaamea; boge = lyhentynyt 

genetiivimuoto sanasta bohki = kapeikko, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, njunni 

= nokka. Nimiperhe: ks. Bogejohka. 6 C9: 162 

Bogejohroavvi (3913 1) Rova Outakoskelta 3 km etelä-kaakkoon. Määriteosaselitys: ks. Bogejohnjunni, 

roavvi = rova (vanha paloalue). Nimiperhe: ks. Bogejohka. 6 C9: 163 

Bogejohskáidi (3913 1) Kaira Bogejohka-joen ja Akujoen välissä. Määriteosaselitys: ks. Bogejohnjunni, 

skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: ks. Bogejohka. 6 C9: 164 

Bogijohjeaggi (AA/SA 1998) Suo Paatuksesta 2,5 km itä-koilliseen. Pohjoissaamea; bogi = genetiivimuoto 

sanasta bohki = kapeikko, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, jeaggi = jänkä. 

Nimiperheeseen kuuluu Bogijohvárri. Primäärinimen tulisi olla Bogijohka, joka on tuntematon nimi. Se 

saattaa kuitenkin olla nykyisen Goatneljohka-joen vanhempi nimitys. Saman ajatuskaavan mukaisesti 

kuru, jossa Goatneljohka-joki virtaa, olisi nimeltään Bohki. 2 F2: 165 

Bogijohvárri (AA/SA 1998) Vaara Paatuksesta 2 km koilliseen. Määriteosaselitys: ks. Bogijohjeaggi, várri 

= vaara. Nimiperhe: ks. Bogijohjeaggi. 2 F2: 166 

Boldni (AA/SA 1998) Kukkula Tenon ja maantien välissä Dálvadas-kylästä 4,5 km ylävirtaan. Pohjoissaamea; 

boldni = kumpu. 2 D6: 167 

Borgebeaskaávži (AA/SA 1998) Kuru, josta Davimuš Mádjohsuorgi -joki saa alkunsa. Pohjoissaamea; 

borge = yhdysosamuoto sanasta borgi = purka (silokarva), beaska = peski, ávži = rotko. Nimiperheeseen 

kuuluu myös Borgebeaskačopma, mutta siitä, kumpi niistä on primäärinimi, ei ole tietoa. 3 H6: 168 

Borgebeaskačopma (AA/SA 1998) Kukkula Čársejohka-joen ja Borgebeaskaávži-rotkon välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Borgebeaskaávži, čopma = kukkula. 3 H6: 169 

Borjjasmielli (3911 2) Törmä Akujoen suulta 1,7 km etelään. Pohjoissaamea; borjjas = purje, mielli = 

törmä (mella). 5 B9: 170 

Buksaljávri (AA/SA 1998) Utsjoen vesistön jokijärvi Kevojärven ja Kenesjärven välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Buksalskáidi, jávri = järvi. G. Wahlenbergin valmistamassa ja S. G. Hermelinin kustantamassa 

kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu ”Bukseljaur”. 

Nimiperhe: ks. Puksala – Buksal. 4 K6: 171 

Buksaljávri (AA/SA 1998) Järvi Stuorra Bálddotjávri -järven pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Buksalskáidi, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Puksala – Buksal. 4 K7: 172 

Buksaljohka (AA/SA 1998) Vuolimuš Bálddotjávri -järvestä Buksaljávri-järveen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Buksalskáidi, johka = joki. Nimiperhe: ks. Puksala – Buksal. 4 K6: 173 

Buksalskáidegeahči (AA/SA 1998) Kevojärveen etelästä työntyvä pitkä niemi. Määriteosaselitys: ks. 

Buksalskáidi, skáide = yhdysosamuoto sanasta skáidi = kaira jokien välissä (kaita), geahči = pää (kärki). 

Nimiperhe: ks. Buksalskáidi. 4 K5: 174 

162

Buksalskáidi (AA/SA 1998) Laaja vaaramaa, jonka rajana ovat etelässä Vuogojávri-järvi ja Loddejohka-joki, 

idässä Utsjoen vesistö ja lännessä Kevojoki. Pohjoissaamea; buksal = johdos sanasta buksa 

= housunlahje, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: ks. Puksala – Buksal, sekä alenevassa 

polvessa Buksalskáidegeahči. 7 J8: 175, 4 K7: 175, 4 K5: 175 

Buljardanája (AA/SA 1998) Alla Gápmasroavvi -rovan pohjoispuolelta Suttesjohka-jokeen laskeva oja. 

Pohjoissaamea; buljardan = aktiomuoto verbistä buljardit = pulista ~ solista ~ porista ~ kuplia, ája = 

oja. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Buljardančopma. 7 G13: 176, 7 H13: 176 

Buljardančopma (3913 2) Kukkula Alla Gápmasroavvi -rovan itäpuolella. Määriteosaselitys: ks. Buljardanája, 

čopma = kukkula. Nimiperhe; ks. Buljardanája. 7 G13: 177 

Buncedievvá (IL 1995) Kumpare Rautujoen suussa Mierasjärven eteläpäässä. Rautujoki laskee sen 

molemmin puolin Mierasjärveen. Pohjoissaamea; bunce = yhdysosalyhentymä sanasta bunci = tappi 

(kumpareen tappimainen huippu), dievvá = kumpare (kunnas). 8 L11: 177A 

Buollán (KV 1993) Paloalue Čulloveijohka-jokisuulta 0,7 km itään. Pohjoissaamea; buollán = palo(alue), 

palanut. Piera-Lemet Porsangerilla (1925–1990) pääsi 16-vuotiaana kahvituli leviämään kyseisellä paikalla 

sillä aikaa kun haki vettä Čulloveijohka-joesta. 6 C8: 178 

Buollándievvá (AA/SA 1998) Kunnas Nuorpiniemi-talosta 4,5 km Utsjoen suuntaan. Määriteosaselitys: 

ks. Buolláneana, dievvá = kunnas (tieva). 2 C6: 179 

Buollándievvá (AA/SA 1998) Harjumainen maa Tenon ja maantien välissä Nuvvuksen Áilegas-tunturin 

kohdalla. Määriteosaselitys: ks. Buolláneana, dievvá = kunnas (tieva). 2 E4: 180 

Buolláneana (SA 1963) Paloalue Siikajärven eteläpuolella. Pohjoissaamea; buollán = palanut, eana = 

maa. 10 J14: 181 

Buollánnjárga (AA/SA 1998) Suurehko niemi Vuolit Cuokkajávri -järven etelärannalla. Määriteosaselitys: 

ks. Buolláneana, njárga = niemi. 8 K8: 182 

Buolžanjárga – Puolžânargâ (IV 2003) Niemi Aksujoen luusuan pohjoispuolella. Pohjoissaamea 

ja inarinsaamea; buolža ~ puolžâ = harju, njárga ~ njargâ = niemi. Niemen molemmin puolin on yksi 

nuotta-apaja. 10 J17: 182A 

Buortnajeaggi (3913 2) Laajahko suo Fiellogahjohka- ja Gamajohka-jokien välissä. Pohjoissaamea; buortna 

= genetiivimuoto osittain kadonneesta sanastra buordna = purnu eli säilytyskuoppa (SA 2002), jeaggi = 

jänkä. Nimiperheeseen kuuluvat Buortnajohka, Buortnaroavvi, Buortnaskáidi ja Buortnavárri. 7 G9: 183 

Buortnajohka (3913 2) Buortnajeaggi-jängältä Gamajohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Buortnajeaggi, johka = joki. 7 H9: 184 

Buortnaroavvi (3913 2) Rova Roajáávži-rotkon ja Buortnajohka-joen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Buortnajeaggi; roavvi = rova (vanha paloalue). 7 H9: 185 

Buortnaskáidi (3913 2) Kaira Buortnajohka- ja Gamajohka-jokien välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Buortnajeaggi, skáidi = kaira kahden joen välissä (kaita). 7 G9: 186, 7 H9: 186 

Buortnavárri (3913 2) Vaara Stuorraroadjá-tunturin ja Gamajohka-joen välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Buortnajeaggi, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Buortnajeaggi. 7 G9: 187 

163

Bursačohkája (AA/SA 1998) Bursačohkka-tunturin kaakkoispuolelta Jeagelveijohka-jokeen laskeva oja. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Bursačohkka, čohk = yhdysosalyhentymä sanasta čohkka = huippu 

(laki), ája = oja (puro). 2 D7: 188 

Bursačohkka (AA/SA 1998) Tunturi Duottar-Mávnna-tunturista 3 km lounaaseen. Pohjoissaamea; 

bursa = kukkaro, čohkka = huippu (laki). Tunturin huippu on kolmilakinen ja se muistuttaa sivusta 

katsottuna leukakukkaron suuta. Keskimmäinen laki on korkein (KV 1993). Nimiperheeseen kuuluvat 

Bursajeaggi, Vuolit Bursaája ja Bajit Bursaája, sekä alenevassa polvessa Bursačohkája. 2 D7: 189 

Bursajeaggi (AA/SA 1998) Suo Bursačohkka-tunturin luoteispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Bursačohkka, jeaggi = jänkä. 2 D7: 190 

Buvrrášjávri (AA/SA 1998) Kevojoen toiseksi alimmainen järvi. Pohjoissaamea; buvrráš = deminutiivimuoto 

sanasta buvri = puura (turvemaja, kömmänä), jávri = järvi. 3 J7: 191 

C 

Caggoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Čársejohka-joen latvoilla. Pohjoissaamea; cagg = yhdysosalyhentymä 

sanasta caggi = tuki, telki; (tekijännimenä) pidättävä, pingottava, estäjä, vastustava, oaivi = pää. 

3 G7: 192 

Ceakkoája (AA/SA 1998) Máhtelahčohkka- ja Biergočohkka-kukkuloiden välistä Nuvvosjohka-jokeen laskeva 

puro. Pohjoissaamea; ceakko = attribuuttimuoto sanasta ceakkus = jyrkkä, pysty, ája = oja (puro). 

2 E5: 193 

Ciekkáguoika (AA/SA 1998) Koski Leppälä-talon kohdalla. Pohjoissaamea: ciekká = ehkä yhteydessä 

verbiin cieggat = vajota, guoika = koski. 4 K7: 194 

Cihkágurra ~ Cihkángurra (AA/SA 1998) Kuru Nuvvuksen Áilegas-tunturin länsirinteellä. Pohjoissaamea; 

cihká ~ cihkán = tuntematon sana, gurra = kuru. 2 E4: 195 

Cizášvárri (3911 2) Vaara Kaivojoenjängän ja Heikinvaaran välissä. Pohjoissaamea; cizáš = pikkulintu 

(erit. lapinsirkku), várri = vaara. 5 B12: 196 

Cuoggá ~ Cuokkajohka (AA/SA 1998) Cuokkasisjávrrit-järvistä Utsjoen vesistön Vuolit Cuokkajávri 

-järveen laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. Cuokkaskáidi, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Cuokkabohki, Cuokkanuorri, Cuokkasisjávrrit ~ Cuokkajávrrit, Bajimuš Cuokkajávri, Gaskkamuš 

Cuokkajávri, Vuolimuš Cuokkajávri, Cuokkaskáidi, Cuokkádearpmejeaggi, Cuokkágeašjávri, Cuokkágeašjeaggi, 

Cuokkágeašvárri ja Cuoggágoahtejávri. 8 K10: 197, 8 K9: 197, 8 K8: 197 

Cuokkabohki (AA/SA 1998) Kapeikko Bajit Cuokkajávri - ja Vuolit Cuokkajávri -järvien välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Cuokkaskáidi, bohki = kapeikko virtaavassa vedessä. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka. 

8 L8: 198 

Cuokkajárgeašádjatsuotnju (AA/SA 1998) Rimpisuo Bajit Cuokkajávri -järven (Utsjoen jokijärvi) 

eteläpuolella. Määriteosaselitys: ks. Cuokkaskáidi, jár = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta jávri = 

järvi, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää (kärki), ádjat = genetiivimuoto sanasta ája = oja, 

suotnju = heinää kasvava rimpisuo. Nimiperhe: ks. Cuokkajárgeašája. 8 L9: 199 

164

Cuokkajárgeašája (AA/SA 1998) Bajit Cuokkajávri -järven (Utsjoen jokijärvi) eteläpäähän laskeva 

oja. Määriteosaselitys: ks. Cuokkaskáidi, jár = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, geaš 

= yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää (kärki), ája = oja. Nimiperhe: ks. Bajit Cuokkajávri. Lähin 

”nimiperheäiti” olisi Cuokkajárgeahči, mutta se ei esiinny numeroituna nimenä tässä kirjoituksessa. 

8 L8: 200 

Cuokkanuorri (IL 1995) Cuoggá-joen alajuoksun kapeampi uoma saaren länsipuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Cuokkaskáidi, nuorri = sivu-uoma. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka. 8 K9: 201 

Cuokkasisjávrrit ~ Cuokkajávrrit (AA/SA 1998) Kolme peräkkäistä kapeaa järveä Mierasjärven 

eteläpäästä 7–8 km länteen–länsilounaaseen. Määriteosaselitys: ks. Cuokkaskáidi, sis = lyhentymä sanasta 

siste = sisällä, jávrrit = monikkomuoto sanasta jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka. 

8 K11: 202 

Cuokkaskáidde Rávdojávri (AA/SA 1998) Suurin järvi Cuokkaskáidi-kaidassa. Määriteosaselitys: ks. 

Cuokkaskáidi, skáidde = genetiivimuoto sanasta skáidi = kaira jokien välissä (kaita), rávdo = yhdysosamuoto 

sanasta rávdu = rautu, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Cuokkaskáidi ja alenevassa polvessa Vuolit 

Rávdoluoppal, Bajit Rávdoluoppal, Rávdojohka ja Rávdojohnjálmmeluoppal. 8 K10: 203 

Cuokkaskáidegeahči (AA/SA 1998) Vaarannokka Bajit Cuokkajávri -järven länsipuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Cuokkaskáidi, skáide = yhdysosalyhentymä sanasta skáidi = kaira jokien välissä (kaita), 

geahči = pää (kärki). Nimiperhe: ks. Cuokkaskáidi. 8 K8: 204 

Cuokkaskáidi (AA/SA 1998) Noin 17 x 5 km laajuinen alue Utsjoen ja Cuoggá-joen välissä. Pohjoissaamea; 

cuokka = lyhentynyt genetiivimuoto tuntemattomasta sanasta cuoggá, joka esiintyy joen nimenä, 

skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka, sekä alenevassa polvessa 

Cuokkaskáidde Rávdojávri ja Cuokkaskáidegeahči, sekä perusosan mukaan Skáidejohka ja Uhcaskáidi, joka 

kuuluu Cuokkáskáidi-kaitaan. 8 K11: 205, 8 L10: 205, 8 L9: 205 

Cuokkádearpmejeaggi (AA/SA 1998) Jänkä Rávdojohka- ja Cuoggá-jokien välissä. Määriteosaselitys: ks. 

Cuokkaskáidi, dearpme = genetiivimuoto sanasta dearbmi = törmä, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Cuoggá 

~ Cuokkajohka. Lähin ”nimiperheäiti” on Cuokkádearbmi, mutta se ei esiinny numeroituna nimenä tässä 

kirjoituksessa. 8 K10: 206 

Cuokkágeašjávri (3913 2) Cuoggá-joen lähdejärvi. Määriteosaselitys: ks. Cuokkaskáidi, geaš = yhdysosalyhentymä 

sanasta geahči = pää ~ kärki ~ nokka, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka. 

Lähin ”nimiperheäiti” on Cuokkágeahči ”Tsuokkanpää”, mutta se ei esiinny numeroituna nimenä tässä 

kirjoituksessa. 7 I13: 207 

Cuokkágeašvárri (3913 2) Vaara Kuntsavaaran ja Guhkesjávri-järven välissä. Määriteosaselitys: ks. 

Cuokkaskáidi, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää, kärki, nokka, várri = vaara. Nimiperhe: 

ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka. Lähin ”nimiperheäiti” on Cuokkágeahči ”Tsuokkanpää”, mutta se ei esiinny 

numeroituna nimenä tässä kirjoituksessa. 7 I13: 208 

Cuokkágoahtejávri ~ Ivvárgoahtejávri (AA/SA 1998) Suurin järvi Cuoggá-joessa. Määriteosaselitys: 

ks. Cuokkaskáidi, goahte = yhdysosamuoto sanasta goahti = kota, jávri = järvi, Ivvár = Ivar Niileksenpoika 

Pieski (1881–1959), joka asui Petsikon länsipuolisessa Rávdoskáidi-kaidassa. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ 

Cuokkajohka. Lähin ”nimiperheäiti” on Cuoggágoahti ”Tsuokkankota”, mutta se ei esiinny numeroituna 

nimenä tässä kirjoituksessa. Rinnakkaisnimen nimiperheeseen kuuluvat Ivvárgoahtevuovdi ja Máret-Ivvár 

Goahtemaras ~ Ivvárgoahtemaras, sekä Ivvárláttu, joka on Mierasjärven eteläpäässä. 7 J12: 209 

165

Č 

Čársejohgorži (AA/SA 1998) Vesiputous Čársejohka-joen suulta 1,5 km länteen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Čársejohka, joh = yhdysosamuoto sanasta johka = joki, gorži = vesiputous. 3 J5: 210 

Čársejohka (AA/SA 1998) Paistuntureilta Utsjoen vesistön Kevojärveen laskeva joki. Pohjoissaamenkielinen 

nimi, jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa, johka = joki. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluvat Čársejohgorži ja Čársejohskáidi. 2 F7: 211, 3 G7: 211, 3 H5: 211, 3 J5: 211 

Čársejohskáidi (AA/SA 1998) Čársejohka, Kevojoki ja Sieđgajohka jokien ympäröimä kaira. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Čársejohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidi = kaira 

jokien välissä (kaita). 3 J5: 212 

Čearijeaggi (IL 1995) Jänkä Mierasjärven eteläpäästä 1,6 km pohjois-luoteeseen. Pohjoissaamea; čeari 

= yhdysosalyhentymä verbistä čearidit = niittää jäältä heinää tai kortetta, jeaggi = jänkä. Samuel Laitin 

(1891–1951) perhe niitti heinää lehmille tältä jängältä. 8 L10: 213 

Čearpmatjohka (3913 2) Čearpmatoaivi-tunturin etelärinteeltä Sávzajohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Čearpmatmaras, johka = joki. 7 I11: 214 

Čearpmatmaras (3913 2) Marasto Cuokkágoahtejávri-järven luoteispuolella. Pohjoissaamea; čearpmat 

= kermikkä (poro ensimmäisestä talvestaan seuraavaan syksyyn), maras = marasto. Nimiperheeseen 

kuuluvat Čearpmatjohka ja Čearpmatoaivi. 7 J12: 215 

Čearpmatoaivi (3913 2) Laaja tunturi Fállát-tuntureiden eteläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Čearpmatmaras, oaivi = pää. 7 J11: 216 

Čearretláttu (KV 1993) Lampi Sieiddejávrrit-järvistä 0,3 km lounaaseen. Pohjoissaamea; čearret = tiira, 

láttu = lampi. 6 C8: 217 

Čeavrresgávva (IL 1995) Poukama Vuogojávri-järven kaakkoisrannalla. Määriteosaselitys: ks. 

Čeavrresjohka, gávva = poukama. Saukko on pesinyt joskus rantapalsassa. 7 J9: 218 

Čeavrresgielas (3913 1) Selänne Čeavrresjohka-joen länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Čeavrresjohka, gielas = pitkä ja kapea selänne. 6 F9: 219 

Čeavrresjohka (3913 1) Fiellogahjohka-joen yläosa Gamaoaivi-tunturin lounaispuolella. Pohjoissaamea; 

čeavrres = yhdysosamuoto sanasta čeavrris = saukko, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Čeavrresgielas. 6 F9: 220 

Čerrihladduuh – Čearretláddot (JUM, VAH) Utsjoentien länsipuolella Venejoenlompoloiden kohdalla 

olevat lammet. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; čerrih ~ čearret = tiira, ladduuh ~ láddot = lammet. 

11 L15: 221 

Čielgevárri (3913 1) Vaara Akujoen lounaispuolella Outakoskelta 6 km etelään. Pohjoissaamea; čielge 

= yhdysosamuoto sanasta čielgi = selkä, várri = vaara. 6 C9: 222 

Čiermihmuáđháš (JUM) Kohouma kahden jängän välissä keskellä Pierkivaaraa. Inarinsaamea; čiermih 

= kermikkä (poro ensimmäisestä talvestaan seuraavaan syksyyn), muáđháš = deminutiivimuoto sanasta 

myetki = taival. 11 L16: 223 

166

Čierronjohka (AA/SA 1998) Rodjánoaivi-tunturin pohjoispuolelta Tenoon laskeva pieni joki. Pohjoissaamea; 

čierron = lyhentynyt aktiomuoto verbistä čierrut = itkeä, johka = joki. Nimiperheeseen kuuluu 

Čierronvárri. 2 F3: 224 

Čierronvárri (AA/SA 1998) Vaara Paatuksesta 2 km etelään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Čierronjohka, 

várri = vaara. 2 F3: 225 

Čieskadasjávrrit (3913 2) Järvijono Ruohtervađa Rávdojávri -järven pohjoispuolella. Pohjoissaamea; 

čieskadas = johdos sanasta čieskat = halkaista konttiluu, jávrrit = monikkomuoto sanasta jávri = järvi > 

järvet. Nimiperheeseen kuuluvat Čieskadasjohka ja Guovžaroavvi ~ Čieskadasroavvi. 7 H12: 226 

Čieskadasjohka (3913 2) Gopmirdanjogajávri-järvestä Kevojokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Čieskadas-Suolojávri, johka = joki. 7 G11: 227 

Čieskadas-Suolojávri (3913 2) Järvi Bajimuš Čieskadasjávri -järven pohjoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Čieskadasjávrrit, suolo = yhdysosalyhentymä sanasta suolu = saari, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Bajimuš 

Čieskadasjávri. 7 J12: 228 

Čohkunjohka (AA/SA 1998) Pohjoisemman Lohkkačopma-kukkulan itäpuolelta Mádjohka-jokeen laskeva 

joki. Pohjoissaamea; čohkun = kampa tai aktiomuoto verbistä čohkut = kammata, johka = joki. 

3 I7: 229 

Čopmalohája (3913 1) Áhkojohmohkki-mutkan kohdalla Akujokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; čopma 

= kukkula, loh = mahdollisesti yhdysosalyhentymä sanasta lohkki = kansi, ája = oja (puro). 

6 E10: 230 

Čuhčákimeseennâm (UP) Soiden ympäröimä maa-alue Koskelojoen itäpuolisen Karhujärven itäpuolella. 

Inarinsaamea; čuhčá = metso, kimes = kiima (soidin), eennâm = maa. 11 K18: 231 

Čuhčákimesämmir (JUM) Kukkula Pierkivaaran keskimmäisen osan eteläosassa. Inarinsaamea. Määriteosaselitys: 

ks. Čuhčákimeseennâm. 11 L17: 232 

Čulloveiguolbba (AA/SA 1998) Kangasmaa Čulloveijohka-jokisuun pohjoispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Čulloveijohka, guolbba = kangasmaa (kuolpuna). Kuolpunassa on hautausmaa (KV 

1993). 6 C8: 233 

Čulloveijeaggi (3913 1) Suurehko suo Outakoskelta 7 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Čulloveijohka, jeaggi = jänkä. 6 D9: 234 

Čulloveijohka (3913 1) Čulloveijeaggi-jängältä Tenoon Outakosken kohdalla laskeva joki. Pohjoissaamea, 

čullo = mahdollisesti yhdysosajohdos verbistä čuollat = lyödä jollakin tai čuollát = näkyä taivasta vasten, 

vei = genetiivin lyhentymä sanasta veadji = pienehkö joki, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Čulloveinjálbmi, Čulloveiguolbba ja Čulloveijeaggi. 6 D8: 235 

Čulloveinjálbmi (KV 1993) Čulloveijohka-joen suu Tenossa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Čulloveijohka, njálbmi = suu. 6 C8: 235A 

Čuollávárri (3913 2) Vaara Gottetvárri-vaaran ja Gamajohka-joen välissä. Pohjoissaamea; čuollá = oletettavasti 

yhdysosalyhentymä sanasta čuollát = näkyä taivasta vasten, várri = vaara. 7 G8: 236 

167

Čuonjájávri (3824 2) Järvi Čuonjájeaggi-jängän eteläosassa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Čuonjájeaggi, 

jávri = järvi. 10 H15: 237 

Čuonjájeaggi (3824 2) Suo Karigasniemen tien ja Utsjoen ja Inarin kuntien rajan yhtymäkohdasta 3 

km itä-koilliseen. Pohjoissaamea; čuonjá = hanhi, jeaggi = jänkä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Čuonjájávri. 10 H14: 238 

Čuoškâjävri – Čuoikajávri (3842 1) Järvi Moosesvaaran luoteisreunalla. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; 

čuoškâ ~ čuoika = sääski, jävri ~ jávri = järvi. 11 K14: 239 

D 

Davimušaláš (3913 1) Karigasniemen Ailikkaan pohjoisin huippu. Pohjoissaamea; davimuš = pohjoisin, 

aláš = huippu (laki). 6 C12: 240 

Davimuš Luopmošvárri (3013 1) Vaara Luomusjärvien luoteispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Davimušaláš, luopmoš = tuntematon sana, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Luomusjärvet – Luopmošjávrrit. 

168 

6 D12: 241 

Davimuš Mádjohsuorgi (AA/SA 1998) Juovvaskáidi-kaidan eteläpuolta Mádjohka-jokeen laskeva joki. 

Määriteosaselitys: ks. Davimušaláš, mád = yhdysosalyhentymä sanasta mádjit = majava (SA 2002), joh = 

yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, suorgi = haara. Nimiperhe: ks. Mádjohka. 3 H6: 242 

Davit Sávzavárri (3913 2) Vaara Sávzajávri-järvestä 3 km luonaaseen. Pohjoissaamea; davit = pohjoisempi, 

sávza = lammas, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Sávzajávri. 7 H12: 243 

Davit suorgi (IL 1995) Utsjoen latvahaaroista pohjoisempi. Määriteosaselitys: ks. Davit Sávzavárri, suorgi 

= haara. Nimiperhe: ks. Utsjoki – Ohcejohka, koska kokonaisuudessaan nimen kuuluisi varmaankin olla 

Ohcejoh davit suorgi. 8 K11: 244 

Dálvadas (AA/SA 1998) Kylä Nilijokisuun alapuolella Tenon varrella. Pohjoissaamea; dálvadas = 

talvikylä. 2 D5: 245 

Dánsejohgieddi (OP) Vanha kenttä Dánsejohka-joen suulla. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Dánsejohka, 

joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, gieddi = kenttä. 1 G1: 246 

Dánsejohguolbba (OP) Noin kilometrin mittainen kangasmaa Tenoon laskevan Dánsejohka-joen 

koillispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Dánsejohka, guolbba = kangasmaa (kuolpuna). 

1 G1: 247 

Dánsejohka (AA/SA 1998) Gistuskáidi-kaidan länsipuolelta Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; 

dánse = yhdysosamuoto sanasta dánsut, dánset = tanssia. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Dánsejohgieddi, Dánsejohguolbba ja Tanssijoki – Dánsejohka (talo). 1 G1: 248 

Dápmotjohka (AA/SA 1998) Dápmotjávri-järvestä Mierasjärven puoleen väliin laskeva pieni joki. 

Pohjoissaamea; dápmot = purotaimen, johka = joki. 8 L10: 249

Dápmotluoppal (AA/SA 1998) Lompolo Kevojoen Buvrrášjávri-järven alapuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Dápmotjohka, luoppal = lompolo, jokilaajentuma tai pieni järvi. 3 J7: 250 

Deanumuš Sieiddenjunis (AA/SA 1998) Vaaran nenäke Nuorpiniemestä 4,5 km itään. Pohjoissaamea; 

deanumuš = tenommaisin ~ tenonpuolimmaisin, sieidde = genetiivimuoto sanasta sieidi = seita, 

njunis = vaaran tai tunturin nenäke. Nimiperhe: ks. Sieiddegeađgi. 2 C7: 251 

Dearpmal-Rávdojávri ~ Dearbme-Rávdojávri (AA/SA 1998) Järvi Mierasjärven talosta 2,5 km 

länsi-lounaaseen. Suomenkielinen ”Törmä-Rautujärvi” ei ole vakiintunut, vaikka se onkin rinnakkaisnimen 

suora suomennos. Pohjoissaamea; dearpmal = yhdysosalyhentymä sanoista dearpmi alde = törmän 

päällä, rávdo = yhdysosamuoto sanasta rávdu = rautu, jávri = järvi, dearbme = yhdysosamuoto sanasta 

dearbmi = törmä. 8 K11: 252 

Deažžalahnjárga (3911 2) Niemi Rovisuvannosta 1,5 km pohjoiseen. Pohjoissaamea; deažžalah = 

genetiivinen johdos sanasta deaččalakkis = sisilisko (IL 2002), njárga = niemi. 5 B11: 253 

Dimbbarvárri (AA/SA 1998) Vaara Nuvvuksen kylästä 1,5 km kaakkoon. Pohjoissaamea; dimbbar = 

tukki, rakennuspuu, várri = vaara. 2 E5: 254 

Doaresgáldu (3913 1) Rihtáčopma-kukkulan länsipuolelta Čulloveijohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

doares = attribuuttimuoto sanasta doaris = poikittainen, gáldu = lähde. 6 C8: 255 

Doarroája (AA/SA 1998) Doarrojeaggi-jängältä Čársejohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Doarrovárri, ája = oja (puro). 3 I5: 256 

Doarročohkka (AA/SA 1998) Kukkula Aittijoelta 5 km itä-kaakkoon. Pohjoissaamea; doarro = yhdysosamuoto 

sanasta doarru = tappelu (taistelu), čohkka = huippu (laki). Nimiperheeseen kuuluvat 

Doarročopma ja Doarroleahki. 2 D6: 257 

Doarročopma (AA/SA 1998) Kukkula Aittijoelta 5 km itään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Doarročohkka, 

čopma = kukkula. 2 D6: 258 

Doarrojeaggi (AA/SA 19989) Suo Doarrovárri-vaaran lounaispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Doarrovárri, jeaggi = jänkä. 3 I5: 259 

Doarroleahki (AA/SA 1998) Laakso Doarročohkka-kukkulan länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Doarročohkka, leahki = laakso. 2 D6: 260 

Doarrovárri (AA/SA 1998) Vaara Čársejohka-jokisuulta 8 km länteen Čársejohka-joen eteläpuolella. Pohjoissaamea; 

doarro = yhdysosamuoto sanasta doarru = tappelu (taistelu), várri = vaara. Nimiperheeseen 

kuuluvat Doarroája ja Doarrojeaggi. 3 I5: 261 

Dolastallandievvá (IL 1995) Kunnas Uhcit Vuogojávri -järven ja Rávdoláttu-lammen välissä. Pohjoissaamea; 

dolastallan = aktiomuoto verbistä dolastallat = pitää nuotiota (tulistella), dievvá = kunnas (tieva). 

Aikaisin keväällä pälveentyvä kunnas, jossa pilkkionkijat pitävät tulta. 7 J9: 262 

Doppemuš Sieddenjunis (AA/SA 1998) Sieddenjunis-nenäkkeistä itäisin, sijaitsee noin 8 kilometriä 

itään Nuorbenjárga-niemestä. Pohjoissaamea; doppemuš = tuokimmaisin ~ tuonpuolimmaisin ~ kauimmaisin, 

sieidde = genetiivimuoto sanasta sieidi = seita, njunis = vaaran tai tunturin nenäke. Nimiperhe: 

ks. Sieiddegeađgi. 2 C7: 263 

169

Dorveguoikkája (3911 2) Torvikosken alapuolelta Inarijokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; dorve = 

torvi, guoikk = genetiivinen lyhentymä sanasta guoika = koski, ája = oja (puro). Nimiperhe: ks. Torvikoski 

– Dorveguoika. 5 B13: 264 

Duottar-Áitevárri (AA/SA 1998) Vaara Gáimmoaivi-tunturin itäpuolella. Pohjoissaamea: duottar = 

tunturi, áite = yhdysosamuoto sanasta áiti = aitta, varasto, säilö, várri = vaara. Vaara kuuluu perusosaltaan 

samannimiseen vaararyhmään, jota voitaneen pitää nimiperheenä, koska vaarat ovat peräkkäin. 

Ryhmän muut vaarat ovat Vuopme-Áitevárri ja Iŋggá Áitevárri. 2 F7: 265 

Duottar-Mávnna (AA/SA 1998) Tunturi Jeagelveijohka- ja Mávnnajohka-jokien välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Duottar-Áitevárri, Mávnna = genetiivimuoto nimestä Mávnos = Maunu. Tunturi kuuluu kolmen 

tunturin ryhmään, joiden nimien perusosana esiintyy Mávnna. Ryhmää voitaneen siten pitää nimiperheenä. 

Ryhmän muut tunturit ovat Stuorra Mávnna ja Jorba-Mávnna ~ Skadjávár-Mávnna. Nimiperheeseen 

kuuluvat Duottar-Mávnna ráhppat, Mávnnajohka ja Mávnnaávži. 2 D7: 266 

Duottar-Mávnna ráhppat (AA/SA 1998) Vaikeakulkuinen maasto Duottar-Mávnna -tunturin koillispuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Duottar-Áitevárri, Mávnna = tuntematon sana, joka viittaa miehen nimeen 

Mávnos = Maunu, ráhppát = kivikkoinen, jyrkänteinen ja vaikeakulkuinen maasto. Nimiperhe: ks. Duottar-Mávnna. 

2 E7: 267 

E 

Eahpárašjohka (AA/SA 1998) Goahppeloaivi-tunturin itärinteeltä Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; 

eahpáraš = äpärä, lapsivainaja, johka = joki. 1 I1: 268 

Eartnavađđa (3913 1) Vaara Akujoen Áhkojohmohkki-mutkasta 1,5 km luoteeseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Eartnavárri, vađđa = aukea metsässä. 6 E10: 269 

Eartnavárája (3913 1) Akujärvenjokeen idästä laskeva puro. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Eartnavárri, 

vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, ája = oja (puro). 6 E10: 270 

Eartnavárri (3913 1) Vaara Akujoen ja Akujärvenjoen muodostamassa kaidassa. Pohjoissaamea; Eartna 

= ilmeisesti genetiivimuoto sanasta Eardna, joka voisi olla henkilönimi (SA 2002), várri = vaara. 

Nimiperheeseen kuuluvat Eartnávárája ja Eartnavađđa. 6 E10: 271 

Ell-Ándde geađgi (OP) Laakea vesikivi Tenon länsirannalla Leavvajohka-jokisuulta 0,7 km ylävirtaan. 

Määriteosaselitys: ks. Ell-Ásllat Goáhtečopma, geađgi = kivi. Ell-Ánde = ”Ellin Antti”, Antti Samuelinpoika 

Laiti (1888–1971) keitti kiven päällä kahvia. 1 F1: 272 

Ell-Ásllat Goáhtečopma (AA/SA 1998) Kukkula Čársejohka- ja Liŋkinjohka-jokien yhtymäkohdasta 

kilometri pohjoiseen. Pohjoissaamea; Ell = genetiivinen yhdysosalyhentymä naisen nimestä Elle = Elli, 

Ellen, Ásllat = Aslak, goahte = yhdysosamuoto sanasta goahti = kota (turvekota tai loudekota), čopma 

= kukkula. ”Ellin Aslakki”, Aslak Samuelinpoika Laitin (1886–1977) mukaan. Ell-Ánde (ks. edellinen 

nimi) ja Ell-Áslat olivat veljeksiä. 3 H5: 273 

Erkkejohka (AA/SA 1998) Ovddaldasvárri-vaaran itäpuolta Tenoon laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Erkkeroavvi, johka = joki. 2 C6: 274 

170

Erkkenjárga (3911 2) Niemi Piesjokisuulta 2 km Tenoa ylävirtaan. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Erkkeroavvi, njárga = niemi. 5 B11: 275 

Erkkeroavvi (3911 2) Rova Rovisuvannosta 4 km koilliseen. Pohjoissaamea; Erkke = genetiivimuoto 

miehen nimestä Erke = Erkki, roavvi = rova (vanha paloalue). Nimiperheeseen kuuluvat Erkkenjárga 

ja alenevassa polvessa perusosan roavvi mukaan Roavvejohka ja Rovisuvanto – Roavvesavu. 5 B11: 276 

Erttetjuovva (AA/SA 1998) Kivikko Erttetvárri-vaaran itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Erttetvárri, juovva = kivikko, louhikko. 3 I4: 277 

Erttetváre gárdi (AA/SA 1998) Vanha kivinen poroerotusaita Erttetvárri-vaaran etelä-lounaislaidalla. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Erttetvárri, váre = genetiivimuoto sanasta várri = vaara, gárdi = 

kaarre, aitaus. Aidan on latonut laakakivistä Iivari Niilanpoika Pieski (1819–1877) ja sitä on korjaillut 

ja laajentanut Gáddjá-Nillá (1856–1929) eli Nils Nilsinpoika Vuolab (Paulaharju, S: Taka-Lappia s. 

142). 3 H4–5: 278 

Erttetvárjogajeaggi (AA/SA 1998) Suo Erttetvárri-vaaran luoteispuolella. Määriteosaselitys: ks. Erttetvárri, 

vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, joga = genetiivimuoto sanasta johka = joki > 

joen, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Erttetvárjohka. 3 H4: 279 

Erttetvárjohka (AA/SA 1998) Erttetvárjogajeaggi-jängältä Čársejohka-jokeen laskeva pienehkö joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Erttetvárri, sekä alenevassa polvessa Erttetvárjogajeaggi, vár = yhdysosalyhentymä 

sanasta várri = vaara, johka = joki. 3 H4: 280, 3 I4: 280 

Erttetvárláttu (AA/SA 1998) Lampi Erttetvárri-vaarasta 2 km pohjois-koilliseen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Erttetvárri, vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, láttu = lampi. 3 H4: 281 

Erttetvárri (AA/SA 1998) Vaara Njiđgu- ja Erttetvárjohka-jokien välissä. Pohjoissaamea; erttet = kylki, 

várri = vaara, várri = vaara. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Erttetjuovva, Erttetváre gárdi, 

Erttetvárjohka, Erttetvárláttu ja Uhca Erttetvárri. 3 H4: 282 

F 

Fanasjávri (AA/SA 1998) Järvi Jeagelveijohka-joen pohjoispuolella olevan Roavveskáidi-kaidan itäpäässä. 

Pohjoissaamea; fanas = vene, jávri = järvi. 2 D7: 283 

Fállágorsa (IL 1995) Rotko Váldufális- ja Stuorrafális-tuntureiden välissä. Pohjoissaamea; fállá = genetiivimuoto 

sanasta fális = valas, gorsa = kursu. Nimiperhe: ks. Fállát. 7 J10: 284 

Fállát (3913 2) Kolme tunturia Vuogojávri-järven eteläpuolella: Stuorrafális, Váldufális ~ Gaskafális ja 

Skierrefális. Pohjoissaamea; fállát = monikkomuoto sanasta fális = valas. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Fállágorsa, Fállávuolegávva, Stuorrafális, Váldufális ja Jorbafális. 7 J10: 285 

Fállávuolegávva (IL 1995) Poukama Vuogojávri-järven eteläpäässä. Määriteosaselitys: ks. Fállágorsa, 

vuole = alitse (alla), gávva = puokama. Paikka on lähinnä Stuorrafális-tunturia ja ikään kuin sen alla. Nimiperhe: 

ks. Fállát. 7 J9: 286 

171

Fávleguoika (AA/SA 1998) Ensimmäinen koski Utsjoen Kenesjärvestä ylävirtaan. Pohjoissaamea; 

fávle = yhdysosamuoto sanasta fávli = väylä, guoika = koski. Nimiperheeseen kuuluu Fávleguoika. 

4 K7: 287 

Fávleluoppal (AA/SA 1998) Ensimmäinen jokilaajentuma Utsjoen vesistön Kenesjärvestä ylävirtaan. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Fávleguoika, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 4 K7: 288 

Fávrrosája Nuorpiniemi-talon koillispuolelta Fávrrosvuohppi-vuopajaan ja sitä kautta Tenoon laskeva 

pieni oja. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Fávrrosdievvá, ája = oja (puro). 2 B7: 289 

Fávrrosdievvá (AA/SA 1998) Kunnas Nuorpiniemi-talon kohdalla maantien itäpuolella. Pohjoissaamea; 

fávrros = kaunis (ihmisestä), dievvá = kunnas (tieva). Nimiperheeseen kuuluvat Fávrrosdievvá, 

Fávrrosnjunni ja Fávrrosvuohppi. 2 B7: 290 

Fávrrosnjunni (KV 1993) Fávrrosdievvá-kukkulan pohjoisnokka. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Fávrrosdievvá, njunni = nokka. 2 B7: 291 

Fávrrosvuohppi (AA/SA 1998) Vuopaja Nuorpiniemi-talosta 1 km koilliseen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Fávrrosdievvá, vuohppi = vuopaja. 2 B7: 292 

Feaskkerádjagat (AA/SA 1998) Karigasniemen Ailikkaan Feaskkervárri-vaaran etelärinteeltä Basijohka-jokeen 

laskevat kolme vierekkäistä puroa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Feaskkervárri, ádjagat 

= monikkomuoto sanasta ája = oja. 6 C13: 293 

Feaskkergurra (AA/SA 1998) Kuru Nuvvuksen kylästä kilometri itään. Määriteosaselitys: ks. Feaskkervárri, 

gurra = kuru. Nimiperhe: ks. Áilegasfeaskkir. 2 E4: 294 

Feaskkerjeaggi (AA/SA 1998) Pieni suo Nuvvuksen Áilegas-tunturin etelärinteessä. Määriteosaselitys: 

ks. Feaskkervárri, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Áilegasfeaskkir. 2 E4: 295 

Feaskkervárri (3913 1) Vaara Karigasniemen Alikkaan eteläpuolella. Pohjoissaamea; feaskker = yhdysosamuoto 

sanasta feaskkir = eteinen, várri = vaara. Kaikissa Utsjoen kolmessa Ailikkaassa on feaskkir 

= eteinen. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Feaskkerádjagat. 6 C13: 296 

Fielbmá (3913 1) Luomusjärvien välisen kannaksen katkaiseva joki Luomusjärvien koillispäässä. Pohjoissaamea; 

fielbmá = syvä suvanto. 6 E12: 297 

Fielbmá – Viälmá (IV 2003) Madejoen alajuoksu ennen Aksujärveen laskemista. Pohjoissaamea ja 

inarinsaamea. Nimiselitys: ks. Fielbmá (ylempi). 10 I17: 297A 

Fiellogahjohka (3913 2) Luoteesta Kevojokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; fiello = yhdysosalyhentymä 

sanasta fiellu = lauta, gah = yhdysosalyhentymä sanasta geađgi = kivi, johka = joki (SA 2002). Vanhemmissa 

karttapainoksissa kuten 1: 20 000 nr. 3913 08/1975 nimi on kirjoitettu ”Fiellogeäđggejohka”, geađgge 

= genetiivimuoto sanasta geađgi = kivi. Jokisuulla on Suomen komeimpiin kuuluva putous. Nimiperheeseen 

kuuluu Fiellogahskáidi. 6 F10: 298, 7 G10: 298 

Fiellogahskáidi (AA/SA 1998) Vaaramaa Fiellogahjohka-joen ja Kevojoen välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Fiellogahjohka, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 7 G10: 299 

172

Fierbmelahskáidi (3824 1) Kaira Kaktsajoen ja Leammašjohka-joen välissä. Pohjoissaamea; fierbme = 

yhdysosamuoto sanasta fierbmi = verkko, lah = yhdysosalyhentymä sanasta luovdi = nuotta- tai verkkolauta, 

skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: ks. Fierbmeluovdi. 9 E14: 300 

Fierbmeluovdi (SA 2002) Korkea mäennyppylä Fierbmelahskáidi-kaidan eteläpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Fierbmelahskáidi, luovdi = lauta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Fierbmelahskáidi. 

Kumpare muistuttaa kaukaa katsottuna nuotan perälautaa ja se toimii erinomaisena opaskumpuna, 

jonka on helppo tunnistaa. 9 E14: 301 

Fierranjohka (3911 2) Čielgevárri-vaaran eteläpuolelta Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; fierran = 

aktiomuoto verbist fierrat = vieriä, johka = joki. Nimiperheeseen kuuluu Fierranjohka-niminen talo. 

5 B10: 302 

Fierranjohka (3911 2) Talo Tenon rannalla Fierranjohka-jokisuun länsipuolella. Nimiselitys ja nimiperhe: 

ks. ylempi Fierranjohka. 5 B10: 303 

G 

Gabbavaritčopma (3913 2) Kukkula Gamajohka-joen ja Roavvejeaggi-jängän välissä. Pohjoissaamea; gabba 

= täysvalkoinen poro, jonka koparatkin ovat valkoisia, varit = urakka (kaksi vuotta vanha urosporo), 

čopma = kukkula. 7 H8: 304 

Gahperjohka (3913 2) Gahpermaras-maraston kaakkoispuolelta Kevojokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Gahpermaras, johka = joki. 7 I10: 305, 7 I9: 305 

Gahpermaras (3913 2) Marasto Kevojoen kaakkoispuolella Vuogojávri-järvestä 6 km länsi-lounaaseen. 

Pohjoissaamea; gahper = yhdysosamuoto sanasta gahpir = lakki, maras = marasto. Mahdollisesti 

primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Gahperjohka. 7 I10: 306 

Gamajohgeašoaivi (3913 1) Tunturi Gamajohka-joen latvan lounaispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Gamajohluoppal, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää (kärki), oaivi = pää. Nimiperhe: ks. Gamajohka, 

vaikka pitäisi olla Gamajohgeahči, ”Kamajoenpää”, joka ei esiinny numeroituna nimenä tässä 

kirjoituksessa, eikä siis liene käytössäkään. 6 F8–9: 307 

Gamajohka (3913 2) Gamoaivi- ja Guivi-tuntureiden välistä Kevojokeen laskeva suurehko joki. 

Määriteosaselitys: ks. Gamajohluoppal, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Gamajohgeašoaivi, Gamajohluoppal ja Gamajohnjálbmi. 6 F8: 308, 7 G8: 308, 7 I9: 308 

Gamajohluoppal (3913 2) Pitkä laajentuma Kevojoessa Gamajohka-jokissuusta 1,5 km ylävirtaan. 

Pohjoissaamea, gama = tuntematon sana, joka assosioituu sanaan gáma = kenkä, joh = yhdysosalyhentymä 

sanasta johka = joki, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. Nimiperhe: ks. Gamajohka. 7 I9: 309 

Gamajohnjálbmi (3913 2) Gamajohka-joen suu Kevojoessa. Määriteosaselitys: ks. Gamajohluoppal, 

njálbmi = suu. Nimiperhe: ks. Gamajohka, ja alenevassa polvessa Gamajohnjálmmeluoppal. 7 I9: 309A 

Gamajohnjálmmeluoppal (3913 2) Laajentuma Kevojoessa Suohpášjávri-järven pohjoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Gamajohluoppal, njálmme = genetiivimuoto sanasta njálbmi = suu, luoppal = lompolo, 

jokilaajentuma. Nimiperhe: ks. Gamajohnjálbmi. 7 I9: 310 

173

Gamoaivi (3913 1) Tunturi Gamajohka-joen latvan eteläpuolella. Määriteosaselitys: ks. Gamajohluoppal, 

oaivi = pää. Mahdollisesti primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Gamajohka. 6 F9: 311 

Garvinoaivi (AA/SA 1998) Kukkula Várddoaijávri-järvestä kilometri pohjoiseen. Pohjoissaamea; garvin 

= aktiomuoto verbistä garvit = kiertää, oaivi = pää. 3 G2: 312 

Gaskabeaičopma (AA/SA 1998, IL.1995) Vaarannokka Mieraslompolasta kilometri etelään. Pohjoissaamea; 

gaskabeai = yhdysosalyhentymä yhdyssanasta gaskabeaivi = keskipäivä, čopma = kukkula. 

Mieraslompolasta katsottuna aurinko on keskipäivällä nimetyn kukkulan kohdalla. 8 L9: 313 

Gaska-Biesvárri (3913 1) Vaara Karigasniemen Ailikkaan korkeimmalta kohdalta 8 km pohjoiseen. 

Pohjoissaamea; gaska = väli, bies = tuntematon sana, joka voisi olla yhdysosalyhentymä esim. sanasta 

beassi = pesä, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Biesjávrrit. 6 C10: 314 

Gaskačohkka (AA/SA 1998) Tunturi Aittijoelta 1,5 km kaakkoon. Määriteosaselitys: ks. Gaska-Biesvárri, 

čohkka = huippu (laki). 2 D6: 315 

Gaskadállu (AA/SA 1998) Talo Tenon varrella Rovisuvannon kylän keskellä. Määriteosaselitys: ks. 

Gaska-Biesvárri, dállu = talo. 5 A11: 316 

Gaskadállu (3911 2) Talo Tenon varrella Rovisuvannon kylän eteläpäässä. Määriteosaselitys: ks. Gaska-Biesvárri, 

dállu = talo. 5 A12: 317 

Gaskaniitojohgeašoaivi (AA/SA 1998) Kukkula Njálatoaivi-päästä 2 km pohjois-koilliseen. Määriteosaselitys: 

ks. Gaska-Biesvárri, niito = yhdysosamuoto sanasta niitu = niitty, joh = yhdysosalyhentymä 

sanasta johka = joki, oaivi = pää. 3 I2: 318 

Gaskanjáskkahat (AA/SA 1998) Raivattu alue Tenon ja maantien välissä Dálvadas-kylästä 4,5 km 

ylävirtaan. Määriteosaselitys: ks. Gaska-Biesvárri, njáskkahat = raivio. 2 D6: 319 

Gaskkamušaláš (3913 1) Karigasniemen Ailikkaan keskimmäinen huippu. Pohjoissaamea; gaskkamuš 

= keskimmäinen, aláš = huippu (laki). 6 C12: 320 

Gaskkamušbihttá (AA/SA 1998) Tenon Yläkönkään keskimmäinen koski. Määriteosaselitys: ks. 

Gaskkamušaláš, bihttá = pala, kappale. 1 G1: 321 

Gaskkamuš Cuokkajávri (AA/SA 1998) Järvi Mierasjärven eteläpäästä 7 km länteen. Määriteosaselitys: 

ks. Gaskkamušaláš, cuokka = merkitykseltään tuntematon sana, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Cuoggá 

~ Cuokkajohka. 8 K11: 322 

Gaskkamuš Luopmošvárri (3013 1) Vaara Luomusjärvistä luoteeseen. Määriteosaselitys: 

ks. Gaskkamušaláš, luopmoš = tuntematon sana, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Luomusjärvet – 

Luopmošjávrrit. 6 D12: 323 

Gaskkamuš Mádjohsuorgi (AA/SA 1998) Lännestä Davimuš Mádjohsuorgi -jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Gaskkamušaláš, mád = yhdysosalyhentymä sanasta mádjit = majava (SA 2002), joh = 

yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, suorgi = haara. Nimiperhe: ks. Mádjohka. 3 H7: 324 

174

Gaskkamuš Njaggaleapme ~ Sáltájanjálmjávri (AA/SA 1998) Njaggaleamet-järvistä keskimmäinen. 

Määriteosaselitys: ks. Gaskkamušaláš, Njaggaleapme = mahdollisesti aktiomuoto tuntemattomasta 

verbistä njaggalit, sált = yhdysosalyhentymä sanasta sálti = suola, ája = oja, njálm = yhdysosalyhentymä 

sanasta njálbmi = suu, jávri = järvi. Kuuluu nimiperheeseen, jonka yhteisnimitys on Njaggaleamet (ilmeisesti 

primäärinimi, joka ei esiinny tässä kirjoituksessa numeroituna nimenä). Nimiperhe: ks. Bajimuš 

Njaggaleapme. 7 J8: 325 

Gaskkamuš Sieiddenjunis (AA/SA 1998) Vaaran nenäke Nuorbenjárga-niemestä 5,5 km itään. Määriteosaselitys: 

ks. Gaskkamušaláš, sieidde = genetiivimuoto sanasta sieidi = seita, njunis = vaaran nenäke. 

Nimiperhe: ks. Sieiddegeađgi. 2 C7: 326 

Gaskuguoikkája (AA/SA 1998) Sieiddenjunni-vaaran pohjoispuolelta Tenoon laskeva oja. Pohjoissaamea; 

gasku = keskellä, guoikk = genetiivimuoto sanasta guoika = koski, ája = oja (puro). 

6 C8: 327 

Gatnjalastinskáidi (3913 2) Kaira Čieskadasjohka- ja Bajit Gompunája -jokien välissä. Pohjoissaamea; 

gatnjalastin = aktiomuoto verbistä gatnjalastit = kyynelehtiä > kyynelehtimä, skáidi = kaira jokien välissä 

(kaita). 7 H11: 328 

Gazzanjavejohka (AA/SA 1998) Rišnjárvárri- ~ Riškávárri-vaaran koillispuolelta Tenoon laskeva joki. 

Pohjoissaamea; gazza = kynsi, njave = genetiivimuoto sanasta njavvi = niva, johka = joki. 2 F2: 329 

Gáimmoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Nilijoen yläosan mutkan ja Mávnnajohka-joen välissä. Pohjoissaamea; 

gáimm = genetiivin lyhentymä sanasta gáibmi = kaima, oaivi = pää. Paistuntureitten toiseksi 

korkein tunturi (618,9 m/mpy.). 2 F7: 330 

Gáissáčopma (3824 2) Kukkula Kaamasmukan pohjoispuolella. Pohjoissaamea; gáissá = genetiivimuoto 

sanasta gáisá = lumitunturi, čopma = kukkula. 10 G14: 331 

Gáivvoskáidi (3911 2) Kaira Roavveája-ojan ja Kaivojoen välissä. Pohjoissaamea; gáivvo = kaivo, skáidi 

= kaira jokien välissä (kaita). 5 B11: 332 

Gáldobohki (AA/SA 1998) Ensimmäinen niva Vuolit Cuokkajávri -järvestä alavirtaan. Määriteosaselitys: 

ks. Gáldojohka, bohki = kapeikko (niva). 8 K8: 333 

Gáldojohka (AA/SA 1998) Stohpoláttu-lammesta Utsjoen itäisempään latvahaaraan laskeva joki. Pohjoissaamea; 

gáldo = yhdysosamuoto sanasta gáldu = lähde, johka = joki. 8 L11: 334 

Gálgojohka (AA/SA 1998) Lännestä Utsjokeen Utsjoen kylän kohdalla laskeva joki. Pohjoissaamea; 

gálgo = yhdysosamuoto sanasta gálgu = vaimo, johka = joki. Joki toimii Tenon jäittenlähdön indigaattorina 

siten, että Tenon jäät kolmen päivän päästä siitä kun Gálgojohka -joki avautuu. 4 K2: 335 

Gállovárri (AA/SA 1998) Vaara Nuvvosjohka-jokisuulta 5 km kaakkoon. Pohjoissaamea; gállo = yhdysosamuoto 

sanasta gállu = otsa, kallio, várri = vaara. 2 E5: 336 

Gámatbelvárri (3913 1) Vaara Luomusjärvien ja Karigasniementien välissä. Pohjoissaamea; gámatbel 

= mahdollisesti yhdysosalyhentymä sanoista gáma + bealli = kenkäpuoli, várri = vaara. 6 D13: 337 

Gánegurra (AA/SA 1998) Pieni kuru Tenon etelärannalla Goržánnjárga-niemen itäpuolella. Pohjoissaamea; 

gáne = genetiivimuoto tuntemattomasta sanasta gátni, vrt. gá(t)nis = ristiluu, gurra = kuru. 

1 J1: 338 

175

Gáranasjávri ~ Gáranasčuohkanjávri (AA/SA 1998, IL.1995) Pienehkö järvi keskellä Cuokkaskáidi-kaitaa. 

Pohjoissaamea; gáranas = korppi, čuohkan = aktiomuoto verbistä čuohkat = latkia, jávri = järvi. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Gáranasjohka. 8 K10: 339 

Gáranasjohka (AA/SA 1998) Cuokkaskáidi-kaidan Gáranasjávri-järvestä Gievganláttu-lampeen laskeva 

joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Gáranasjávri, johka = joki. 8 K – L10: 340 

Gárdája (3913 2, IL.1995) Fállát-tuntureiden eteläpuolelta Sávzajávri-järveen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

gárd = yhdysosalyhentymä sanasta gárdi = aitaus ~ kaarre, ája = oja. Ojan länsipuolella on vanha 

kaarre ja itäpuolella kaksi kaarretta. 7 I11: 341 

Gárdečielgi (IL 1995) Selänne Cuoggásisjávrrit-järvien itäpuolella. Pohjoissaamea; gárde = yhdysosalyhentymä 

sanasta gárdi = aitaus, čielgi = selkä. Poromiehet ovat pystyttäneet selänteeseen 1980-luvulla 

merkintäaidan. 8 K11: 342 

Gárdečopma (3913 2) Kukkula Gompunčohkka-tunturin itäpuolella. Määriteosaselitys: ks. Gárdečielgi, 

čopma = kukkula. Kukkulan laella on erotusaita. 7 H11: 343 

Gárdejohka (AA/SA 1998) Etelästä Nilijokeen kilometri ennen sen yhtymistä Tenoon laskeva joki. 

Määriteosaselitys: ks. Gárdečielgi, johka = joki. 2 D5: 344 

Gávccespáillitája (AA/SA 1998) Nuvvosváráš-vaaran koillispuolta Nuvvosjohka-jokeen laskeva oja. 

Pohjoissaamea, gávcce = yhdysosamuoto sanasta gávcci = kahdeksan, spáillit = pailakka (opettamaton, 

edellisvuonna kuohittu poro), ája = oja. 2 F4: 345 

Gávnnastaddancahca (AA/SA 1998) Sola Námmájohka-joen yläjuoksun pohjoispuolella. Pohjoissaamea; 

gávnnastaddan = aktiomuoto verbistä gávnnastaddat = naurahdella, cahca = vedenjakaja, sola. Irma 

Laitin mukaan taustalla saattaisi olla verbi gávnnadit = kohdata. 3 J3: 346 

Gearddosjávri (3913 1) Järvi Luomusjärvien eteläpuolella. Pohjoissaamea; gearddos = yhdysosamuoto 

sanasta gearddus, jota käytetään vain paikannimissä ilmaisemaan mm. veden kiertoa eli ”kertaamista”; 

vrt. geardut = kertoa, kerrata (SA 2002), jávri = järvi. 6 D13: 347 

Gearddosjávri (AA/SA 1998) Järvi Kenesjärven eteläpään eteläpuolella. Nimiselitys: ks. Gearddosjávri 

(ylin). Utsjoen koski tulvii joskus tähän lampeen aiheuttaen siinä veden kiertoa (SA 2002). 4 K7: 348 

Gearddosjávri (AA/SA 1998) Järvi Pikku Kevojärven koillispuolella tai saman järven länsipuolella. 

Nimiselitys: ks. Gearddosjávri (ylin). 3 J6: 349 

Geassesaibákti ~ Álesbákti ~ Yrjjebákti (KV 1993) Vaara Pihtioja-talon kohdalla Tenon rannalla. 

Pohjoissaamea; geasse = yhdysosamuoto sanasta geassi = kesä, sai = yhdysosalyhentymä sanasta sadji = 

paikka, bákti = pahta, Áles = mukaelma suomenkielisestä nimestä Aleksi (ks. Pihtioja), Yrjje = genetiivimukaelma 

nimestä Yrjö (Yrjö Hagelinin mukaan, ks. Pihtioja). 2 B7: 350 

Geatgielas (3913 1) Tunturi Luomusjärven ja Ruohtir-tunturin välissä. Nimiselitys: ks. Geatgiellasjohka. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Geatgiellasjohka ja Geatgiellasoaivi sekä Geatgiellasjeaggi (suo 

Geatgillasjohka-joen puolessa välissä) ja Geatgiellasnjárga (Geatgiellasjohka- ja Vuollašjohka-jokien muodostama 

niemi ennen niiden yhtymistä). Geatgiellasjeaggi ja Geatgiellasnjárga eivät esiinny omana numeronaan 

tässä luettelossa, koska ne on lisätty jälkikäteen. 6 E12: 351 

176

Geatgiellasjohka (3913 1) Ruohtir-tunturin etelärinteeltä Vuollašjohka-jokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

geat = yhdysosalyhentymä sanasta geatki = ahma, giellas = genetiivimuoto sanasta gielas = 

pitkä ja kapea selänne, johka = joki. Nimiperhe: ks. Geatgielas. 6 F13: 352, 6 F12: 352 

Geatgiellasoaivi (3913 1) Kukkula Geatgielas-selänteen eteläpäässä. Määriteosaselitys: ks. Geatgiellasjohka, 

oaivi = pää. Nimiperhe: ks. Geatgielas. 6 E12: 353 

Geavgŋábákti (AA/SA 1998) Pahta Pikku Kevojärven itäpuolella. Pohjoissaamea; geavgŋá = genetiivimuoto 

sanasta geavŋŋis = köngäs, bákti = pahta. Nimiperhe: ks. Geavugeavŋŋis. 3 J6: 354 

Geavugeavŋŋis (AA/SA 1998) Köngäs Kevojoessa Pikku Kevojärven yläpuolella. Pohjoissaamea; 

Geavu = genetiivimuoto nimestä Geavvu, jonka merkitys ei ole tiedossa (ks. kuitenkin Kevojärvi), geavŋŋis 

= köngäs. Nimiperhe: ks. Kevojoki – Geavvu ja alenevassa polvessa Geavgŋábákti. 3 J6: 355 

Geavumuš Bálddotjávri (AA/SA 1998) Kolmesta Bálddotjávri-järvestä läntisin. Pohjoissaamea; geavumuš 

= superlatiivimuoto nimestä Geavvu = Kevo > kevommaisin (kevonpuolisin), bálddot = johdos sanasta 

bálda = vieri (KSVK 52, s. 296), jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Stuorra Bálddotjávri. 3 J7: 356 

Geavvogeahči (AA/SA 1998) Kevon latva Ruohtir-tunturin pohjoispuolella. Pohjoissaamea; geavvo = 

yhdysosamuoto sanasta geavvu, jonka merkitys ei ole tiedossa, geahči = pää (kärki). Nimiperhe: ks. Kevojoki 

– Geavvu, ja alenevassa polvessa Geavvogeašláddot ja Geavvogeašoaivvit. 6 F11: 357 

Geavvogeašláddot (AA/SA 1998) Kaksi laskujoetonta lampea vedenjakajalla Ruohtir-tunturin luoteispuolella. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Geavvogeahči, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči 

= pää (kärki), láddot = monikkomuoto sanasta láttu = lampi > lammet. 6 F11: 358 

Geavvogeašoaivvit (3913 1) Kaksi tunturihuippua Geavvogeašláddot-lampien luoteispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Geavvogeahči, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää (kärki), oaivvit 

= monikkomuoto sanasta oaivi = pää > päät. 6 E – F11: 359 

Geresčopma (AA/SA 1998, IL.1995) Vaaranlaki Mierasjärven Guhkesnjárga-niemestä 2,5 km länsilounaaseen. 

Pohjoissaamea; geres = ahkio, čopma = kukkula. Kukkula on kumollaan olevan ahkion 

näköinen. 8 L10: 360 

Gieddeája (AA/SA 1998) Gieddeádjatjeaggi-jängältä Gukčajohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Gieddenjunis, ája = oja (puro). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Gieddeádjatjeaggi. 

3 G6: 361 

Gieddeádjatjeaggi (AA/SA 1998) Suo Skierrevađđa-vaaran eteläpuolella. Määriteosaselitys: ks. Gieddenjunis, 

ádjat = genetiivinen yhdysosamuoto sanasta, ája = oja (puro), jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. 

Gieddeája. 3 G6: 362 

Gieddenjunis (AA/SA 1998) Vaarannokka Utsjoen kirkonkylän länsipuolella. Pohjoissaamea; giedde 

= yhdysosamuoto sanasta gieddi = kenttä, njunis = vaaran nenäke. 4 K2: 363 

Giedderohtu (AA/SA 1998) Tiheikkö Stuorra Mávnna -tunturista 2,5 km länsi-lounaaseen Jeagelveijohka-joen 

pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Gieddenjunis, rohtu = tiheikkö (ruto). 2 D7: 364 

Gieđbmeskálogorsa (HK 2003) Kuru Karigasniemen Ailikkaan Gieđbmeskálonjunni- ja Davimušalášhuippujen 

välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Gieđbmeskálonjunni, gorsa = kapea kuru. 

6 C12: 364A 

177

Gieđbmeskálonjunni (3913 1) Karigasniemen Ailikkaan itäisin huippu. Pohjoissaamea; gieđbme = 

yhdysosalyhentymä sanasta gieđbmi = kattila, skálo = genetiivimuoto sanasta skállu = sinkkiämpäri, 

njunni = nokka. Primäärinimen lisäksi nimiperheeseen kuuluu Gieđbmeskálogorsa. 6 C12: 365 

Giellájoganjálmmenjavvi (SA 1963) Koski Kaamasjoessa Kiellajoensuun alapuolella. Pohjoissaamea; 

giellá = tuntematon sana, joga = genetiivimuoto sanasta johka = joki, njálmme = genetiivimuoto sanasta 

njálbmi = suu, njavvi = niva. Nimiperhe: ks. Kiellajoki – Kiälláá – Giellá. 10 I15: 366 

Gievganjeaggi (IL 1995) Suo Cuokkaskáidi-kaidan pohjoisosassa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Gievganláttu, jeaggi = jänkä. 8 L9: 367 

Gievganláttu (AA/SA 1998) Lampi Mieraslompolasta 3 km lounaaseen. Pohjoissaamea; gievgan = 

aktiomuoto verbistä gievdat = rasittua, väsyä täydellisesti (IL 1995), láttu = lampi. Nimiperheeseen 

kuuluu Gievganjeaggi. 8 L9: 368 

Gihte Lemet čopma (IL 1995) Kukkula Vuogojávri-järvelle menevän polun kaakkoispuolella. Pohjoissaamea; 

Gihte Lemet = ”Kitin Klemetti” (Klemetti Kitti, 1816–1876), joka asui Fállát -tuntureilla (HK 

2003), čopma = kukkula. 8 K8: 369 

Giisáávži (SA 1998) Rotko Giisáčohkka-vaaran ja Giisájávri-järven välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Giisájávri, ávži = rotko. 2 E5: 370 

Giisáčohkka (SA 1998) Vaaranhuippu Dálvadas-kylästä 1,5 km itään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Giisájávri, čohkka = huippu (laki). 2 E5: 371 

Giisájávri (SA 1998) Järvi Nuvvosjohka-jokisuulta 1,2 km kaakkoon. Pohjoissaamea; giisá = kiisa, vakka, 

jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Giisáávži ja Giisáčohkka. 2 E5: 372 

Gillárávži (AA/SA 1998) Rotko Jorba-Mávnna-tunturin lounaispuolella. Pohjoissaamea; gillár ~ gillar 

= killeri (lisku), ávži = rotko. 2 D6: 373 

Girjeeana (3913 1) Alue Girjeeatnanjohka- ja Sieđgajohka-jokien välisessä kaidassa. Pohjoissaamea; girje 

= yhdysosa-attribuutti sanasta girjjat = kirjava, eana = maa. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Girjeeatnanjohka. 6 D11: 374 

Girjeeana (AA/SA 1998) Alue Nuvvosmohkki-mutkan luoteispuolella. Nimiselitys: ks. Girjeeana (ylempi). 

Kvartsiittilohkareet tekevät vaaran kirjavaksi sulan maan aikana (SA 2002). 2 F5: 375 

Girjeeatnanjohka (3913 1) Njávgoaivi-tunturin eteläpuolelta Njávgoaijohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Girjeeana (ylempi), eatnan = genetiivimuoto sanasta eana = maa, johka = 

joki. 6 D – E11: 376 

Gistugurra (AA/SA 1998) Gistuskáidi-kaidan pohjoisrinteeltä Tenoon ulottuva kuru. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Gistuskáidi, gurra = kuru. 1 G1: 377 

Gistujohka (AA/SA 1998) Joki Gistugurra-kurussa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Gistuskáidi, 

johka = joki. 1 G1: 378 

Gistuskáidi (AA/SA 1998) Kaira Tenon ja Baddajohka-joen välissä. Pohjoissaamea; gistu = ruumisarkku, 

skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Gistugurra ja 

Gistujohka. 1 G1: 379 

178

Goahppelávži (AL 2002) Kuoppilasjärven eteläpäästä Tenoon ulottuva kuru. Kuoppilasjoki – 

Goahppelašjohka virtaa sitä pitkin. Pohjoissaamea; goahppel = genetiivin yhdysosalyhentymä sanasta goahppil 

= naaras metso eli koppelo, ávži = kuru. Nimiperheeseen kuuluvat Goahppeloaivi ja alenevassa 

polvessa Kuoppilasjärvi – Goahppelašjávri ”Koppelorotkonjärvi” ja Kuoppilasjoki – Goahppelašjohka 

”Koppelorotkonjoki”, sekä mahdollisesti vielä Ávžegeašoaivi (ks. Ávžegeašoaivi). 1 H1: 380, 3 I2: 380 

Goahppelašjávrreluoppal (AA/SA 1998) Kuoppilasjoen laajentuma Kuoppilasjärven pohjoispuolella. 

Pohjoissaamea; goahppelaš = deminutiivin näköiseksi kulunut yhdysosa sanoista goahppel + ávžže = ”koppelorotkon” 

(SA 2002), jávrre = genetiivimuoto sanasta jávri = järvi, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 

Nimiperhe: ks. Kuoppilasjärvi – Goahppelašjávri. 3 I3: 381 

Goahppeloaivi (AA/SA 1998) Tunturi Kuoppilasjokisuun itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Goahppelávži, oaivi = pää. 1 I1: 382 

Goahteája (IL 1995) Vuogojárjeaggi-jängältä Vuogojávri-järveen laskeva pieni oja. Määriteosaselitys: ks. 

Goahtenjárga, ája = oja. Nimi johtuu ojan länsipuolella olevasta vanhasta kammista (kota). 7 J9: 383 

Goahteája (3913 1) Viercagálmaras-maraston pohjoispuolelta Sieđgajohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Goahtenjárga, ája = oja. 6 D11: 384 

Goahteláttu (AA/SA 1998, IL.1995) Pieni lampi lähes keskellä Cuokkaskáidi-kaitaa. Suomenkielinen 

nimi ”Kotajärvi” ei ole vakiintunut käyttöön, vaikka se onkin lähes suora suomennos pohjoissaamesta; 

láttu = lampi. Andaras-Hanssilla (Hannu A. Kitti, 1886–1970) ja Ellin-Sammelilla (Samuel Laiti, 

1891–1951 ) oli lammen rannalla loudekota. 8 L10: 385 

Goahtemaras (3913 2) Marasto Sávzajávri-järven pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Goahtenjárga, 

maras = marasto. 7 I11: 386 

Goahtenjárga (IL 1995) Niemi Mierasjärven puolen välin itärannalla. Pohjoissaamea; goahte = yhdysosalyhentymä 

sanasta goahti = kota, njárga = niemi. Niemessä on kaksi vanhaa kotasijaa. 8 L10: 387 

Goahtesátku (OP) Venevalkama Tenon itärannalla Leavvajohka-jokisuun kohdalla. Määriteosaselitys: 

ks. Goahtenjárga, sátku = venevalkama. 1 F1: 388 

Goaskinbákti (AA/SA 1998) Pahta Kevojokisuulta kilometri etelään. Määriteosaselitys: ks. 

Goaskinleakšá, bákti = pahta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Goaskinluoppal. 3 J5: 389 

Goaskinjávri (AA/SA 1998) Järvi Goaskinjohka-joen keskijuoksulla. Määriteosaselitys: ks. Goaskinleakšá, 

jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Goaskinjohka ja Goaskinleakšá. 3 H3: 390 

Goaskinjohka (AA/SA 1998) Goaskinleakšá-jängältä Birkejohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Goaskinleakšá, johka = joki. Nimiperhe: ks. Goaskinjávri. 3 H3: 391 

Goaskinleakšá (AA/SA 1998) Suo Stuorrageađggegielas-selänteen itäpuolella. Pohjoissaamea; goaskin = 

kotka, leakšá = laaja soinen laakso. Nimiperhe: ks. Goaskinjávri. 3 H4: 392 

Goaskinluoppal (AA/SA 1998) Jokilaajentuma Kevojokisuusta 2 km ylävirtaan. Määriteosaselitys: 

ks. Goaskinleakšá, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. Nimiperhe: ks. Goaskinbákti. 3 J5: 393 

179

Goatneljohka (AA/SA 1998) Rišnjárvárri- ~ Riškávárri-vaaran eteläpuolta Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; 

goatnel = yhdysosamuoto sanasta goatnil = koste (akanvirta), johka = joki. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluvat Goatnelveijávri ja Goatneljohka (talo). 2 F2: 394 

Goatneljohka (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Rišnjárvárri- ~ Riškávárri-vaaran lounaispuolella. 

Nimiselitys ja nimiperhe: ks. Goatneljohka (ylempi). 2 F2: 395 

Goatnelveijávri (AA/SA 1998) Pieni järvi Tenon ja maantien välissä Paatuksen pohjoispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Goatneljohka (ylempi), vei = pieni joki, jávri = järvi. 2 F2: 396 

Gobmenjárga (AA/SA 1998) Niemi Mierasjärven eteläosan länsirannalla. Pohjoissaamea; gobme = 

yhdysosalyhentymä sanasta gobmi = kummitus (haamu), njárga = niemi. 8 L10: 397 

Gohpalasája (AA/SA 1998) Gohpalasjeaggi-jängältä Gohpalasskáidi-kaidan eteläpuolta Čársejohka-jokeen 

laskeva puro. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Gohpalasskáidi, ája = oja (puro). 3 G6: 398 

Gohpalasjeaggi (AA/SA 1998) Suo Gohpalasskáidi-kaidan länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Gohpalasája, jeaggi = jänkä. 3 G6: 399 

Gohpalasskáidi (AA/SA 1998) Kaira Čársejohka- ja Gukčajohka-jokien välissä. Pohjoissaamea; gohpalas 

= rakko (hiertymä), skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperheeseen kuuluvat Gohpalasája ja 

Gohpalasjeaggi. 3 G6: 400 

Goike Sitnogohpi (3913 1) Painanne Leakšagoađoaivi- ja Juohkkoaivi-päitten välissä. Pohjoissaamea; goike 

= attribuuttimuoto sanasta goikkis = kuiva, sitno = yhdysosamuoto sanasta sitnu = ruoho (nurmikka), 

gohpi = kuoppa. Nimiperhe: ks. Sitnogohpi. 6 E8: 401 

Gompunčohkka (3913 2) Tunturinhuippu Kevojoen itäpuolella Fiellogahjohka-jokisuulta 3 km itä-kaakkoon. 

Pohjoissaamea; gompun = oletettavasti aktiomuoto tuntemattomasta verbistä gomput, čohkka = 

huippu (laki). Nimiperheeseen kuuluvat Gompunvađđa, Bajit Gompunája ja Vuolit Gompunája. 

7 H11: 402 

Gompunvađđa (3913 2) Vaara Fiellogahjohka-jokisuusta etelä-kaakkoon. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Gompunčohkka, vađđa = aukea metsässä. 7 H11: 403 

Gopmirdanjogajávri (3913 2) Pieni järvi Čieskadasjohka-joen vesistössä. Määriteosaselitys: ks. Gopmirdanoaivi, 

joga = genetiivimuoto sanasta johka = joki, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Gopmirdanoaivi. 

7 G – H11: 404 

Gopmirdanjohka (3913 2) Gopmirdanoaivi-tunturin pohjoispuolelta (pohjoisempi haara) Gopmirdanjogajávri-järveen 

laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. Gopmirdanoaivi, johka = joki. Nimiperhe: ks. Gopmirdanoaivi, 

ja alenevassa polvessa Gopmirdanjogajávri. 7 G11: 405 

Gopmirdanoaivi (3913 2) Tunturi Ruohtir-tunturin itäpuolella. Pohjoissaamea; gopmirdan = aktiomuoto 

verbistä gopmirdit = kumartaa, oaivi = pää. Oletettavasti primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Guorro-Gopmirdanjohka, Rásse-Gopmirdanjohka ja Gopmirdanjohka. 7 G12: 406 

Gorsa (HK 2003) Kuru Karigasniemen Ailikkaan eteläpuolisen Feaskkervárri-vaaran koillispuolella. 

Nimiselitys: ks. Gorsaája. 6 C13: 406A 

180

Gorsaája (3913 1) Oja Outakoskelta 1,5 km kaakkoon. Pohjoissaamea; gorsa = syvä rotko (kursu), ája 

= oja (puro). 6 C9: 407 

Goržán (AA/SA 1998) Talo Utsjoen kylältä 4,5 km Karigasniemen suuntaan. Pohjoissaamea; goržán 

= maallenousupaikka jäältä (SA 2002). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Goržánjávri ja 

Goržánnjárga. 1 J1: 408 

Goržánjávri (AA/SA 1998) Järvi Utsjoen kylältä 3 km Karigasniemen suuntaan. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Goržán, jávri = järvi. 1 J1: 409 

Goržánnjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon etelärannalla Goržán-talon kohdalla. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Goržán, njárga = niemi. 1 J1: 410 

Goržebákti (AA/SA 1998) Pahta Kevojoen itäpuolella Mádjohskáidi-kaidan kohdalla. Pohjoissaamea; 

gorže = yhdysosamuoto sanasta gorži = vesiputous (kurkkio), bákti = pahta. Nimiperhe: ks. Putous 

– Gorži. 3 J7: 411 

Goškkarčielgi (AA/SA 1998) Selänne Nilijoen suulta 6 km itä-koilliseen. Pohjoissaamea; goškkar = 

tuntematon sana, čielki = selkä. 2 E6: 412 

Gottetvárri (3913 2) Vaara Mádjoga máttimuš suorgi -joen eteläisimmän mutkan eteläpuolella. Pohjoissaamea; 

gottet = hämärtynyt johdos sanasta goddi = peura, várri = vaara (SA 2002). 7 G8: 413 

Gufihttarája (OP) Ylä-Jalve-talon itäpuolta Tenoon laskeva puro. Pohjoissaamea; gufihttar = genetiivimuoto 

sanasta gufihtár = maahinen, ája = oja (puro). Kirjassa Inarinlappalaista kansantietoutta A. V. 

Koskimies kertoo s. 228 seuraavaa: 

”Kufettarit ovat pienempiä kuin tavallinen ihminen ja asuvat maan alla vaaroissa. Heillä on suuret porotokat. 

Kun ihminen seisoo keskellä tokkaa, niin hän ottaa kiven, panee sen vanttuuseen ja heittää neljään suuntaan, 

ja niin kauas kuin kivet lentävät, tulevat härät hänen omikseen. Haltijanvaatimeksi nimitetään kufettarilta 

saatua vaadinta. Heillä on myös lehmiä kuten ihmisilläkin, ja toisinaan he laskevat ne maan päälle niin kuin 

poronsakin, ja ne voivat sekaantua ihmisten karjaan, mutta katoavat heti kun ne nähdään. Mutta jos ihminen 

ehtii heittää jonkun teräaseen (veitsen tai tulusraudan) kufettarlehmän yli, niin se tulee hänen omakseen.” 

1 H1: 414 

Gufihttarbákti (3913 2) Pahta Tanssijoki-talon eteläpuolella. Määriteosaselitys: ks. Gufihttarája, bákti 

= pahta. 1 G1: 415 

Gufihttarbákti (3913 2) Pahta Kevojoen vesistön Bajimuš Njaggaleapme -järven kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Gufihttarája, bákti = pahta. 7 J8: 416 

Guhkesbohki (AA/SA 1998) Kapeikko Vuolit Cuokkajávri -järven luoteispäässä. Määriteosaselitys: 

ks. Guhkesnjárga, bohki = kapeikko. 8 K8: 417 

Guhkesjávri (3913 2) Pitkä ja kapea järvi Cuokkágeašvárri-vaaran pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Guhkesjárga, jávri = järvi. Kartassa olevan Čuovžajohkan, joka on merkitty Guhkesjávri-järven kohdalle, 

kuuluisi olla kartan alamarginaalissa ruudun 99/00 kohdalla. 7 I13: 418 

Guhkesláttu (AA/SA 1998) Lampi Mierasjärven eteläpäästä 3 km länsi-luoteeseen. Suomenkielinen 

nimi ”Pitkälampi” ei ole vakiintunut käyttöön, vaikka onkin suora suomennos pohjoissaamesta. 

8 K10: 419 

181

Guhkesláttu (AA/SA 1998) Pieni lampi Mieraslompolan pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Guhkesnjárga, 

láttu = lampi. 8 L9: 420 

Guhkesluoppal (AA/SA 1998) Laajentuma Utsjoessa Vuolit Cuokkajávri -järvestä kilometri pohjoiseen. 

Määriteosaselitys: ks. Guhkesnjárga, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 8 K8: 421 

Guhkesnjárga ~ Gaskujárnjárga (AA/SA 1998, IL.1995) Kapea niemi Mierasjärven puolenvälin 

länsirannalla. Pohjoissaamea; guhkes = attribuuttimuoto sanasta guhki = pitkä, njárga = niemi, gasku = 

puolivälissä, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi. 8 L10: 422 

Guivi (3913 1) Paistuntureitten korkein tunturi (640,5 m/mpy.) tunturijonon eteläosassa. Pohjoissaamea; 

guivi = mahdollisesti miehen nimi historialliselta ajalta. Terho Itkonen kirjoittaa (KSVK 52 

s. 294): 

”Tämä paikannimi kätkee ehkä taakseen jo unohtuneen mytologisen olennon (vuorenhaltijan?) nimen, niin 

kuin T. I. Itkonen on olettanut SUST 125 s. 127 – 134, vertauskohtanaan Kuolasta tunnettu Kuiv-tšorr 

niminen palvostunturi ja Ruotsin Lapin Lyckselestä kirjattu uhrikiven nimi Guivie.” 

6 F8: 423 

Gukčajohka (AA/SA 1998) Gohpalasjeaggi-jängältä Čársejohka-jokeen laskeva joki. Pohjoissaamenkielinen 

nimi, josta Terho Itkonen kirjoittaa (KSVK 52, s. 194): 

”Määriteosa voi olla sisäheittoinen kehittymä guhkki (kirj. muotoilu nykyortografiaan) pitkä -adjektiivin 

oletettavasti deminutiivijohdoksesta, jonka vartalo nykyruijaksi (= pohjoissaameksi, kirj. huom.) mukailtuna 

kuuluisi guhkaža.” (kirj. muotoilu nykyortografiaan). 

Toinen samanniminen, mutta huomattavasti suurempi joki laskee Mierasjärven pohjoispäähän. 

3 G6: 424 

Gumppeája (3913 2) Čearpmatmaras-maraston luoteispuolta Sávzajohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

gumppe = susi, ája = oja. 7 J12: 425 

Gumppeávži (AA/SA 1998) Rotko Gumppečohkka- ja Njalloščohkka-kukkuloiden välissä. Pohjoissaamea; 

gumpe = susi, ávži = rotko. Nimiperhe: ks. Gumppečohkka (ylempi). 2 C7: 426 

Gumppeávži (AA/SA 1998) Rotko Aittijoelta 0,7 km kaakkoon. Nimiselitys: ks. Gumppeávži (ylempi). 

2 D6: 427 

Gumppečohkka (AA/SA 1998) Kukkula Nuorpiniemi-talosta 3 km koilliseen. Pohjoissaamea; gumpe 

= susi, čohkka = huippu (laki). Nimiperheeseen kuuluu Gumppeávži (ylempi). 2 C7: 428 

Gumppečohkka (AA/SA 1998) Tunturi Paatuksesta 1,5 km itään. Nimiselitys: ks. Gumppečohkka 

(ylempi). 2 F3: 429 

Gumppekirku (NV 2003) Kumpare Máttimuš Mádjohsuorgi -jokisuulta 1,1 km itä-koilliseen. Määriteosaselitys: 

ks. Gumppečohkka, kirku = kirkko. Sudet ovat pitäneet siinä ”omia kirkonmenojaan” eli 

ulvoneet. 3 I7: 429A 

182

Gumppekirku (NV 2003) Kaksi kumparetta Stuorra Bálddotjávri -järven eteläpuolella. Nimiselitys: ks. 

Gumppekirku (ylempi). Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Seitoja ja seidan palvontaa s. 3: 

”Paldojäyrin ja Vuokojäyrin välillä, Ollilan lähimailla on kaksi korkeaa ymmyrkäistä kumpua, parikymmentä 

metriä korkeaa hiekkatievaa, koivua kasvavaa. Niitä sanotaan Gumppi-kirhkkuksi, koska gumpit (sudet, 

kirj. lis.) menevät sinne myrskyöinä ulvomaan, kun ovat saaneet poroja tappaa ja syödä vatsansa täyteen. Gumpit 

pitävät siellä niinkuin kiitosta ateriastaan. Ehkä lienee entisiä lappalaisten palvontapaikkoja.” 

4 K7: 429B 

Gumppegirku (NV 2003) Kaksi kumparetta Uhcit Vuogojávri -järven ja Kevojoen välissä. Nimiselitys: 

ks. Gumppekirku (ylin). 7 I9: 429C 

Gunččájohguoika (SA 1963) Koski Kaamasjoessa Gunžžâjohka-jokisuun kohdalla. Pohjoissaamea; 

gunžžá = tuntematon sana, joka viittaa johdokseen verbistä gunžat = virtsata, jot = yhdysosalyhentymä 

sanasta johka = joki, guoika = koski. Nimiperhe: ks. Kuntsajoki – Gunččájohka – Kunžáájuuhâ. 

10 I15: 430 

Guoihgáhritjorbmi (AA/SA 1998) Syvänne Kevon Buvrrášjávri-järven alapuolella. Pohjoissaamea; 

guoihgáhrit = koskikara, jorbmi = syvänne. 3 J7: 431 

Guoikkavuolája (KV 1993) Tenoon idästä, Pihtioja-talosta 1,2 km ylävirtaan laskeva oja. Pohjoissaamea; 

guoikka = genetiivimuoto sanasta guoika = koski, vuol = yhdysosalyhentymä sanasta vuolli = 

alus, ája = oja (puro). Nimiperheeseen kuuluu Guoikkavuolájanjálbmi, joka on paikannimille tyypillisesti 

lyhentynyt muotoon Ájanjálbmi. 2 C7: 432 

Guolban (KV 1993) Kangasmaa Nuorpiniemi-talon itäpuolella. Pohjoissaamea; guolban = kangasmaa 

eli kuolpuna. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Guolbanája. 2 B7: 433 

Guolbanája (KV 1993) Bođosvárri-vaaran rinteeltä laskeva oja, joka päättyi aikaisemmin Guolban-kuolpunaan, 

mutta Pihtioja-talon asukkaat ovat kaivaneet siihen jatkeen, joten nyt se valuu Fávrrosvuohppivuopajaan. 

Määriteosaselitys: ks. Guolban, ája = oja (puro). Nimiperhe: ks. Guolban. 2 B7: 434 

Guollássavu (AA/SA 1998, IL.1995) Suvanto Cuoggá- ~ Cuokkajohka-joessa. Pohjoissaamea; guollás 

= attribuuttimuoto sanasta guollái = kalaisa, savu = suvanto. Veljekset Josef Aikio (1889–1979), Uula 

Aikio (1894–1974) ja Samuli Aikio (1902–1980) kalastivat suvannossa mennessään Vuogojávri-järvelle 

siianpyyntiin noin 80 vuotta sitten. 8 K9: 435 

Guolleája (AA/SA 1998) Etelästä Čársejohka-jokeen laskevaan Gohpalasája-puroon laskeva puro. Pohjoissaamea; 

guolle = yhdysosamuoto sanasta guolli = kala, ája = oja (puro). 3 G7: 436 

Guollejávrrit (AA/SA 1998) Neljä pientä lampea Stuorra Mávnna -tunturin länsipuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Guolleája, jávrrit = monikkomuoto sanasta jávri = järvi > järvet. 2 D7: 437 

Guorro-Gopmirdanjohka (3913 2) Gopmirdanoaivi-tunturin pohjoispuolta Gopmirdanjohka-jokeen laskeva 

pieni joki. Määriteosaselitys: ks. Guorroláttu, gopmirdan = aktiomuoto verbistä gopmirdit = kumartaa, 

johka = joki. Nimiperhe: ks. Gopmirdanoaivi. 7 G11: 438 

Guorroláttu (SA 1963) Lampi Gunžžâjohka-jokisuulta 0,7 km pohjois-koilliseen. Pohjoissaamea; guorro 

= yhdysosamuoto sanasta guorru = kesällä kuivuva lampi, láttu = lampi. 10 I15: 439 

Guorrosuorgi (AA/SA 1998) Pohjoisesta Juokkoaijohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. 

Guorroláttu, suorgi = haara. 2 F4: 440 

183

Guošnjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon etelärannalla Gistuskáidi-kaidan koillispäässä. Pohjoissaamea; 

guoš = yhdysosalyhentymä tuntemattomasta sanasta, njárga = niemi. 1 H1: 441 

Guovdoaivi (3913 1) Tunturi keskellä Paistuntureita. Pohjoissaamea; guovd = yhdysosalyhentymä sanasta 

guovda = keski, oaivi = pää. 6 F8: 442 

Guovttečohkajeaggi (AA/SA 1998) Suo Aittijoelta 2,5 km etelään. Pohjoissaamea; guovtte = genetiivimuoto 

sanasta guokte = kaksi > kahden, čohka = genetiivimuoto sanasta čohkka = huippu > 

huipun, jeaggi = jänkä. Nimi tulee mahdollisesti siitä, että jänkä sijaitsee kahden tunturin, Áitečohkkan 

ja Roavvečohkkan, välissä. Nimiperheeseen kuuluu Guovttečohkája. 2 C6: 443 

Guovttečohkája (AA/SA 1998) Guovttečohkajeaggi-jängältä Áitejohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Guovttečohkajeaggi, ája = oja (puro). 2 C6: 444 

Guovžačopma (IL 1995) Kukkula Kartijärven kaakkoispuolella. Pohjoissaamea; guovža = karhu, čopma 

= kukkula. 8 K12: 445 

Guovžaroavvi ~ Čieskadasroavvi (AA/SA 1998) Rova Čieskadasjávrrit-järvien itäpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Guovžačopma, roavvi = rova, čieskadas = johdos verbistä čieskat = halkaista konttiluuta. 

Rinnakkaisnimen nimiperhe: ks. Čieskadasjávrrit. 7 H12: 446 

Guovžžagurra (3913 1) Pieni kuru Outakoskelta 2 km etelään maantien itäpuolella. Pohjoissaamea; 

guovžža = genetiivimuoto sanasta guovža = karhu, gurra = kuru. Joskus vanhoina aikoina tähän kuruun 

on tapettu karhu. 6 C9: 447 

Guronávžeoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Utsjoen kylältä 4 km länsi-lounaaseen. Pohjoissaamea; guron = 

tuntematon sana, ávže = yhdysosamuoto sanasta ávži = rotko, oaivi = pää. Nimiperhe: ks. Guronávži. 

3 J2: 448 

Guronávži (AA/SA 1998) Rotko Utsjoen kylältä 1,5 km länteen. Nimiselitys: ks. Guronávžeoaivi. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Guronávžeoaivi. 3 J2: 449 

Gurutčohkka ~ Nillágurut (AA/SA 1998) Tunturinhuippu Aittijoelta 3 km etelä-kaakkoon. Pohjoissaamea; 

gurut = vasen, čohkka = huippu (laki), Nillá = Niila. 2 D6: 450 

Gusaidčopma (AA/SA 1998) Kukkula Tenon rannasta 0,4 km länteen Deanumus Sieiddenjunis -nenäkkeen 

kohdalla. Pohjoissaamea; gusaid = monikon genetiivimuoto sanasta gussa = lehmä > lehmien, čopma = 

kukkula. Lehmillä oli tapana jäädä yöksi tämän kukkulan taakse (KV 1993). 2 B – C7: 451 

184

H 

Haanukeđgi (JUM) Siirtolohkare Utsjoentien länsipuolella Alttoniemen tyvellä. Inarinsaamea; Haanu 

= genetiivimuoto nimestä Hannu, keđgi = kivi. Kaamaslaisen Hannu Mustan (1905–1959) mukaan. 

11 L17: 452 

Hanasoja (3914 1) Talo Tenon rannalla 2 km Nilijokisuulta ylävirtaan. Mukaelmasuomennos pohjoissaamelaisesta 

nimestä Hánas = eräs Hans-nimen varianteista (SA 2002). 2 D5: 453 

Hanhijoki – Čuánjájuuhâ (US) Hanhijärvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Suora suomennos inarinsaamesta. 

Nimiperhe: ks. Hanhijänkä – Čuánjájeggi. 11 L18: 454 

Hanhijängän - Pierkivaaranjängän soidensuojelualue (OVK:2001) Karigasniemen tienhaarasta 

pohjois-luoteeseen Kaamasjoen molemmin puolin sijaitseva soidensuojelualue. Nimiperheet: ks. Hanhijänkä 

– Čuánjájeggi ja Pierkivaaranjänkä – Pirgivärjeggi. 11 L17 – 18: 455 

Hanhijänkä – Čuánjájeggi (3842 1) Laajahko suo Kaamasjoen ja Hanhijärven välissä. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Hanhijoki – Čuánjájuuhâ, Hanhijängän 

- Pierkivaaranjängän soidensuojelualue, Hanhijärvi – Čuánjájävri ja Hanhiranta – Čuánjáriddo. 

11 L18: 456 

Hanhijärvi – Čuánjájävri (SA 1963) Järvi Hanhijängällä Karigasniementien pohjoispuolella. Suora 

suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Hanhijänkä – Čuánjájeggi. 11 L18: 457 

Hanhiranta – Čuánjáriddo (3842 1) Kaamasjoen länsiranta Hanhijängän pohjoispäässä. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Hanhijänkä – Čuánjájeggi. 11 L18: 458 

Haŋŋáláddot (SA 1963) Kaksi pyöreää lampea Kiellajoen suun eteläpuolella. Pohjoissaamea; haŋŋá 

= alli, láddot = lammet. 10 I16: 459 

Harrijärvet (3842 1) Neljä pientä järveä Áánápuškojáávráš-järven länsipuolella. 11 L14: 459 

Hastimajärvet – Hästimjávrááh (3842 1) Kolme perättäistä järveä Utsjoentien ja Kaamasjoen välissä. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Hastimarova – Hästimruávi, jávrááh = monikon deminutiivimuoto 

sanasta jävri = järvi. 11 L18: 460 

Hastimarova – Hästimruávi (3842 1) Karigasniemen tienhaarasta 4–7 km pohjoiseen, Utsjoentien 

molemmin puolin sijaitseva rova. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta; hästim = aktiomuoito verbistä 

hästiđ = haastaa > haastama. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Hastimajärvet – Hästimjávrááh, 

ja perusosan ruávi mukaan Ruávijuuvâš. 11 L18: 460A 

Haukijärvi – Puškojáávráš – Hávgajávri (3931 1, JUM, IL.1995) Järvi Siikajärvestä 2,2 km kaakkoon. 

Lähes suora suomennos inarinsaamesta ja suora suomennos pohjoissaamesta; jáávráš = deminutiivimuoto 

sanasta jävri = järvi > järvinen. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Haukioja 

– Puškojuuhâ – Hávgaája. 8 K13: 461 

Haukilompola – Puškoluobâl (3842 1) Lompolo Kylävaaran ja Utsjoentien puolivälissä. Suora 

suomennos inarinsaamesta. 11 L14: 462 

Haukiniemi – Hágvanjárga (AA/SA 1998) Talo Utsjoen Patonivan yläpuolella. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. 4 K5: 463 

185

Haukioja – Puškojuuhâ – Hávgaája (3842 1, IL.1995) Haukijärvestä Moosesjärveen laskeva oja. 

Lähes suora suomennos inarinsaamesta ja suora suomennos pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Haukijärvi 

– Puškojáávráš – Hávgajávri. 11 K14: 464 

Hándalája ~ Bajit Hánasája (AA/SA 1998) Hándalláttu-lammesta Tenoon laskeva oja. Pohjoissaamea; 

hándal = kauppa, bajit = ylempi, Hánas = Hans, ája = oja. Nimiperheeseen kuuluvat Hándaljeaggi ja 

Hándalláttu, sekä rinnakkaisnimen nimiperheeseen Vuolit Hánasája. 2 D5: 465, 2 D6: 465 

Hándaljeaggi (AA/SA 1998) Suo Skadjároavvi-rovan eteläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Hándalája ~ Bajit Hánasája, jeaggi = jänkä. 2 D6: 466 

Hándalláttu (AA/SA 1998) Pieni lampi Hándaljeaggi-jängällä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Hándalája 

~ Bajit Hánasája, láttu = lampi. 2 D6: 467 

Hánnojohka (AA/SA 1998) Suohpajávri-järvestä Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; Hánno = Hannu, 

johka = joki. 2 F3: 468 

Háŋkajeaggi (SA 1963) Jänkä Kiellajoen maantiesillasta pohjoiseen. Pohjoissaamea; Háŋka = mukaelmapohjoissaamennos 

suomalaisesta sukunimesta Hanka, jeaggi = jänkä. Siellä on asunut Hankaniminen 

ihminen. Sana háŋka tarkoittaa myös kimppua ~ nippua. 10 H15: 469 

Hápmárastinája (AA/SA 1998) Skierrečopma-kukkulan länsipuolelta Nuvvosjohka-jokeen laskeva puro. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Hápmárastinoaivi, ája = oja (puro). 2 F4: 470 

Hápmárastinoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Nuvvuksen koillispuolisesta Áilegas-tunturista 5 km itään. 

Pohjoissaamea; hápmárastin = aktiomuoto verbistä hápmárastit = häämöttää ~ siintää, oaivi = pää. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Hápmárastinája. 2 F4: 471 

Hávgafielbmá (IL 1995) Suvanto Cuoggá-joessa, 3 km kyseisen joen suusta ylävirtaan. Pohjoissaamea; 

hávga = hauki, fielbmá = syvä suvanto. 8 K9: 472 

Hávgajorri (IL 1995) Lahti Vuolit Cuokkajávri -järven Buollánnjárga-niemen itäpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Hávgafielbmá, jorri = pyörre, pyörivä. 8 K8: 473 

Hávgaláddot (AA/SA 1998) Kaksi lampea Pikku Kevojärven länsipuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Hávgajorri, láddot = lammet. 3 J6: 474 

Healvasuoinrohtu (IL 1995) Tiheikkö Vuogojávri-järven eteläpuolella. Pohjoissaamea; healvasuoin = 

yhdysosalyhentymä yhdyssanasta healvasuoidni (elvesuoidni) = tesma, kastikka (heinäkasvi), rohtu = lehto 

(ruto). 7 J9: 475 

Heargeávži (AA/SA 1998) Rotko Heargečohkka- ja Gumppečohkka-kukkuloiden välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks Heargečohkka, ávži = rotko. 2 B – C7: 476 

Heargečohkka (AA/SA 1998) Kukkula Nuorpiniemi-talosta 2,5 km koilliseen. Pohjoissaamea; hearge 

= yhdysosamuoto sanasta heargi = porohärkä, čohkka = huippu (laki). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Heargeávži. 2 B–C7: 477 

Heargejávri (AA/SA 1998) Järvi Vuolleseavttetjohka-joen eteläpuolella 2 km Utsjoen Mantojärven 

pohjoispäästä länteen. Määriteosaselitys: ks. Heargečohkka, jávri = järvi. 3 J3: 478 

186

Heavvojohka (AA/SA 1998) Mielkejohskáidi-kaidan eteläpuolelta Utsjoen Jumbáljávri-järveen laskeva 

joki. Pohjoissaamea; heavvo = yhdysosamuoto sanasta heavvu = surma ~ tuho ~ turma, johka = joki. 

3 J4: 479 

Heendu-Jovn kakkurpääččimláddu (SA 1963) Lampi Kaamasjoen länsipuolisen Manemusjärven 

eteläpuolella. Inarinsaamea; Heendu = genetiivimuoto nimestä Hendu = Heikki ~ Henrikki, Jovn = genetiivimuoto 

nimestä Jovnâ = Jouni, kakkur = yhdysosamukaelma suomenkielisestä sanasta kaakkuri, 

pääččim = aktiomuoto verbistä pääččiđ, ampua, láddu = lampi. ”Hentun-Jouni” oli sukunimeltään Valle 

ja asui Muddusjärven Pahtalan talossa. 11 K17: 480 

Hehpoščielgi (IV 2003) Vedenalainen kivi Aksujärvessä Huutoniemi-talosta kilometri koilliseen. 

Määriteosaselitys: ks. Hehpoščohkka, čielgi = selkä. 10 J17:480A 

Hehpoščohkka ~ Hehpoščopma (SA 1963, IL.1995) Hehpoščielgi-tievan korkein kohta. Pohjoissaamea; 

hehpoš = genetiivimuoto sanasta heabuš = hevonen, čohkka = huippu (laki), čopma = kukkula. Nimiperhe: 

ks. Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri. 8 K13: 481 

Hehpošhárji (AA/SA 1998) Tievannokka Nuvvuksen kylän pohjoispäässä. Määriteosaselitys: ks. 

Hehpoščohkka, hárji = harja, niskakarvat. 2 E4: 482 

Hehpošjeaggi (AA/SA 1998) Suo Mielkejohskáidi-kaidassa. Määriteosaselitys: ks. Hehpoščohkka, jeaggi 

= jänkä. Määriteosan oikeellisuus arveluttaa, koska jänkä sijaitsee Heavvojohka-joen latvoilla, ks. Heavvojohka. 

3 J4: 483 

Heikinvaara – Heaikkaidvárri ~ Jalgavárri (AA/SA 1998) Vaara Rovisuvannon kaakkoispuolella. 

Osittainen suomennos pohjoissaamesta; Heaikkaid = monikon genetiivimuoto nimestä Heaika = 

Heikki > Heikkien, jalga = attribuuttimuoto sanasta jalgat = avoin (paljas). 5 B12: 484 

Heinälahti – Syeiniluohtâ – Suoidneluokta (IV 2003) Aksujärven Jávrrádat-järvekkeen eteläisin lahti. 

Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Lahden etelärannalla on yksi nuotta-apaja. 

10 J17: 484A 

Heinälampi – Suoidneláttu (3824 2) Lampi Utsjoen ja Inarin kuntien rajan ja Karigasniementien 

yhtymäkohdasta 1,8 km itä-kaakkoon. Suora suomennos pohjoissaamesta. Nimen pitäisi olla Heinäjärvi 

– Suoidnejávri, koska lammen vierellä oleva jänkä on nimeltään Suoidnejárjeaggi ”Heinäjärvenjänkä”. 

10 H15: 485 

Heŋgot (KV 1993) Jyrkkiä hiekkamelloja Tenon länsirannalla Čulloveijohka-jokisuulta 1,8 km ylävirtaan. 

Pohjoissaamea; hengot = monikkomuoto sanasta heaŋggu = jyrkänne. 6 C9: 486 

Hevojoki – Heavvojohka – Vuomvär-Hiävujuuhâ (3824 2, SA 2002) Vuomavaaran länsipuolelta 

Kaamasjokeen laskeva joki. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta tai inarinsaamesta. Määriteosaselitys: 

ks. Hiävujuuhâ. Inarinsaamen nimen alkuosa Vuomvär = genetiivinen yhdysosalyhentymä nimestä 

Vuomvääri = Vuomavaara, jonka määriteosa on mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamen sanasta 

vuopmi = vuoma. 10 J15: 487 

Hevosjärvi – Hiävušjävri – Hehpošjávri (3931 1, JUM) Järvi Siikajärven koillispuolella. Suora 

suomennos ja mukaelmapohjoissaamennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Hevosvaara – Hiävušvääri 

– Hehpošvárri. 8 L12: 488 

187

Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri (JUM, SA 1963) Vaara Siikajärven koillispuolella. Suora 

suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Hehpoščohkka ~ Hehpoščopma, Hevosjärvi – Hiävušjävri – Hehpošjávri, Hiävuščielgi – Hehpoščielgi, Hiävušjuuhâ 

– Hehpošjohka, Hiävušluobâl – Hehpošluoppal ja Hiävušluohtâ – Hehpošluokta. 8 K13: 489 

Hiävujuuhâ (3824 2) Ahvenjärvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Inarinsaamea; hiävu = tuho, hukkuminen, 

juuhâ = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Hiävujuvpuolžâ. Jokeen on hukkunut 

keväällä poronvasoja (IV 2003). 10 I16: 490 

Hiävujuvpuolžâ (3824 2) Harju Petsimjärven luoteispuolella. Inarinsaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Hiävujuuhâ, juv = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta juuhâ = joki, puolžâ = harju. 

10 I16: 491 

Hiävuščielgi – Hehpoščielgi (JUM, SA 1963) Hevosvaaran jatke kohti Siikajärveä. Inarinsaamea 

ja pohjoissaamea; hiävuš ~ hehpoš = yhdysosamuoto sanasta hiävuš ~ heabuš = hevonen, čielgi ~ čielgi = 

selänne. Nimiperhe: ks. Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri. 8 K13: 492 

Hiävušjuuhâ – Hehpošjohka (JUM, SA 1963) Hevosjärvestä Hiävušluobâl-lompoloon laskeva joki. 

Inarinsaamea ja pohjoissaamea. Määriteosaselitys: ks. Hiävuščielgi, juuhâ ~ johka = joki. Nimiperhe: ks. 

Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri. 8 L13: 493 

Hiävušluobâl – Hehpošluoppal (JUM, SA 1963) Lompolo Ruávičielgjävri-järven lounaispuolella. 

Inarinsaamea ja pohjoissaamea. Määriteosaselitys: ks. Hiävuščielgi, luobâl ~ luoppal = lompolo, jokilaajentuma 

tai pieni järvi. Nimiperhe: ks. Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri. 8 L13: 494 

Hiävušluohtâ – Hehpošluokta (JUM, SA 1963) Lahti Siikajärven keskiosassa Hevosvaaran kohdalla. 

Inarinsaamea ja pohjoissaamea. Määriteosaselitys: ks. Hiävuščielgi, luohtâ ~ luokta = lahti. Nimiperhe: 

ks. Hevosvaara – Hiävušvääri – Hehpošvárri. 8 K13: 495 

Hoigadanoaivi (3913 2) Tunturi Gamajohka- ja Mádjoga máttimuš suorgi -jokien välissä. Pohjoissaamea; 

hoigadan = aktiomuoto verbistä hoigadit = lykätä ~ tyrkätä ~ työntää, oaivi = pää. 7 G8: 496 

Hoikkaniemi – Segismoorâst (UP) Kapea marasto Pitkäjärven länsipuolella. Osittainen suomennos 

inarinsaamesta: moorâst = marasto. 11 L19: 497 

Huikindievvá ~ Vuogojárgumpedievvá ~ Gumppekirku (AA/SA 1998, NV 2003) Kumpare 

Vuogojávri-järven pohjoispään länsipuolella. Ensimmäinen rinnakkaisnimi on epävarma, toisen rinnakkaisnimen 

tieto on peräisin Niilo Vallelta. Pohjoissaamea; huikin = aktiomuoto verbistä huikit = huutaa, 

dievvá = kunnas (tieva), vuogojár = genetiivinen yhdysosalyhentymä nimestä Vuogojávri (ks. Vuogojávri), 

gumpe = susi, gumppe = genetiivimuoto samasta sanasta = suden. Tievalta on huudettu toiselle puolelle 

Vuogojávri-järveä venekyydin saamiseksi ja sudet ovat pitäneet sillä omia kirkonmenojaan, ks. Gumppekirku. 

Nimiperheeseen kuuluu Huikinnjárga. 7 J9: 498 

Huikinnjárga (IL 1995) Niemi Vuogojávri-järven länsirannalla. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Huikindievvá, njárga = niemi. Niemestä on huudettu järven toiselle puolelle venekyydin saamiseksi. 

7 J9: 499 

Huikkanjohka (AA/SA 1998) Njiljohmohkejeaggi-jängältä Jeaggejohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

huikkan = huutaja, johka = joki. 2 F6: 500 

188

Huikkemčukkâ – Huikinčohkka (3842 1, SA 1963) Huikkimavaaran korkein kohta. Määriteosaselitys: 

ks. Huikkimajärvet. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; čukkâ ~ čohkka = huippu. Nimiperhe: ks. 

Huikkimavaara – Huikkemvääri – Huikinvárri. 11 K14: 501 

Huikkimajoki – Huikkemjuuhâ – Huikinjohka (3842 1, SA 1963) Huikkimajärvistä Pecivyetkimjävri-järveen 

laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. Huikkimajärvet. Nimiperhe: ks. Huikkimavaara – Huikkemvääri 

– Huikinvárri. 11 K14: 502 

Huikkimajärvet – Huikkemjäävrih – Huikinjávrrit (3842 1, SA 1963) Kolme järveä Vuomavaaran 

pohjoispuolella. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta; huikkem ~ huikin = aktiomuoto 

verbistä huikkeđ ~ huikit = huutaa. Nimiperhe: ks. Huikkimavaara – Huikkemvääri – Huikinvárri. 

11 K14: 503 

Huikkimavaara – Huikkemvääri – Huikinvárri (3842 1, SA 1963) Vaara Vuomavaaran koillispuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Huikkimajärvet. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Huikkemčukkâ 

– Huikinčohkka, Huikkimajoki – Huikkemjuuhâ – Huikinjohka ja Huikkimajärvet – Huikkemjäävrih – Huikinjávrrit. 

11 K14: 504 

Huutamajärvi – Huikkemčielgjävri (3824 2) Aksujärven pohjoispäästä 2 km länteen. Osittainen 

suomennos inarinsaamesta, čielg = yhdysosalyhentymä sanasta čielgi = selänne. Nimiperhe: ks. Huutamaselkä 

– Huikkemčielgi. 10 I16: 505 

Huutamaselkä – Huikkemčielgi (3824 2) Järvi Aksujärven pohjoispään luoteispuolella. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Huutamajärvi – Huikkemčielgjävri. 

Iivari Vallen mukaan Huutamaselkä on Roavvečohkka-tunturin jatke koilliseen (IV 2003). 10 J16: 506 

Huutoniemi – Huikkemnjargâ (3824 2, SA 1963) Talo Aksujärven eteläpään länsirannalla. Inarinsaamennos 

suomenkielisestä nimestä, jota maanmittari ehdotti v. 1926 vuokratontin erottamisen 

yhteydessä. Ks. myös Njurgunjárga. 10 I17: 507 

Härkäsalmi – Ergičuálmi – Heargečoalbmi (3931 1, JUM, SA 1963) Salmi Siikajärven lounaisosassa. 

Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Kyseessä on porohärkä ~ ajoporo (salvettu). 

8 K13: 508 

189

I 

Ilbmára láhppončopma (IL 1995) Kukkula Cuoggaskáidi-kaidan eteläpäässä. Pohjoissaamea; Ilbmára 

= genetiivimuoto nimestä Ilbmár = Ilmari, láhppon = aktiomuoto verbistä láhppot = eksyä, čopma = 

kukkula. Ilmari Vuolab (*1950) oli eksynyt kukkulan seutuvilla ettoaikaan 1980-luvulla. 8 K11: 509 

Inarijoki – Anárjohka – Aanaarjuuhâ Rajajoki Norjan ja Suomen välillä Kaarasjokisuulta ylävirtaan, 

latvat Norjan puolella. 5 A13: 510 

Iŋggá Áitevárri (AA/SA 1998) Vaara Nilijoen itäisimmän mutkan itäpuolella. Pohjoissaamea; Iŋggá 

= genetiivimuoto nimestä Iŋgá = Inga, Inka, áite = yhdysosamuoto sanasta áiti = aitta, varasto, várri = 

vaara. Vaara kuuluu perusosaltaan samannimiseen vaararyhmään, jota voitaneen pitää nimiperheenä, 

koska vaarat ovat peräkkäin. Ryhmän muut vaarat ovat Vuopme-Áitevárri ja Duottar-Áitevárri. 2 F6: 511 

Irjánašája (IL 1995) Mierasjärvi- ja Mierastörmä-talojen välistä Mierasjärven eteläpäähän laskeva 

pieni oja. Pohjoissaamea: Irjánaš = deminutiivimuoto nimestä Irján = Yrjö, ája = oja (puro). Kyseessä 

on inarinsaamelainen Yrjö Gabrielinpoika Morottaja (1859–1941), joka kaatoi koivuja nimetyn ojan 

varressa. Hänellä oli tapana tehdä rengintöitä asuinpaikkansa (Syysjärven itäpuolinen Paksumaa) ympäristön 

taloissa. 8 L11: 512 

Issát-Sámmol njunni (KV 1993) Vaarannenäke Samuel Nillukan (1880–1975) talon eteläpuolella. 

Pohjoissaamea; Issát-Sámmol = ”Iisakin-Sammeli” eli Samuel Nillukka, njunni = nokka. 6 C9: 513 

Ivvárgoahtevuovdi (AA/SA 1998) Metsä Máret-Ivvár Goahtemaras - ~ Ivvárgoahtemaras-maraston ja 

Cuoggá-joen välissä. Pohjoissaamea; Ivvár = Iivari, joka on mahdollisesti Rávdoskáidi-kaidassa asunut 

Ivar Niileksenpoika Pieski (1881–1959) tai hänen setänsä Ivar Niileksenpoika Pieski (1819–1877), 

goahte = yhdysosamuoto sanasta goahti = kota, vuovdi = metsä. Nimiperhe: ks. Cuoggágoahtejávri ~ Ivvárgoahtejávri. 

7 J12: 514 

Ivvár-Guivi ~ Ivvárguivi (SA 2002) Uhripaikka Karigasniemen Ailikkaalla. Pohjoissaamea; Ivvár = 

Iivari, guivi = mahdollisesti miehen nimi. Terho Itkonen kirjoittaa (KSVK 52 s. 294): 

”Tämä paikannimi kätkee ehkä taakseen jo unohtuneen mytologisen olennon (vuorenhaltijan?) nimen, niin 

kuin T. I. Itkonen on olettanut SUST 125 s. 127 – 134, vertauskohtanaan Kuolasta tunnettu Kuiv-tšorr 

niminen palvostunturi ja Ruotsin Lapin Lyckselestä kirjattu uhrikiven nimi Guivie.” 

Samuli Paulaharju puolestaan kertoo v. 1933 kirjassaan Seitoja ja seidan palvontaa s. 31 seuraavasti: 

”Karigas-njarga-Ailigaksessa, Karigasjoen latvoilla (tarkoittaa mahdollisesti Basijohka-jokea, tosin kyllä 

Luomusjärvistä lähtevä Luomusjokikin laskee Karigasjokeen, ollen siten ”Karigasjoen latvoja”, kirj. lis.), 

Karigas-njargasta pari penikulmaa ylös tunturimaahan on iso seitakivi, Ivvarkuivi on sen paikan nimi, ja 

siinä on suuri koivutieva. Täällä ovat ennen uhranneet Vuolabbat ja Jomppaiset, ja täällä on ollut ennen 

iso kasa sarvia, konttiluita ja pääluita. Hopeataalereitakin on täältä löydetty. Isot koivut ovat jo kasvaneet 

uhrauspaikalle, ja paikka on ruohottunut. Valtava polku, syvälle jäkälään painunut, kulki ennen paikan 

ohitse ja meni yli Ailgaksen ja Karigasvuoman Muotkatuntureihin. Näillä seuduilla tunturissa on ennen ollut 

vanhoilla peuranpyytäjillä pitkä peura-aitansa, hangas eli vuobman, johon pyytömiehet ovat ajaneet peuroja ja 

saaneet niitä saaliikseen.” 

Karigasniemen kylän kohdalta laskee Karigasniemen maantien poikki Inarijokeen Vuopmanjohka-joki, 

jonka varrella kyseinen hangas lienee ollut. Erään paikallisen tarinan mukaan oli poika nimeltään Ivvár 

= Iivari, joka oli hyvin paikkauskollinen virtsaamisensa suhteen. Niinpä ihmisillä oli tapana herätellä 

häntä: ”Ivvár-Guivi, Ivvár-Guivi, lihka gužžat!” = ”Iivari-Kuivi, Iivari-Kuivi, herää virtsalle! ” (Kaarina 

Vuolab v. 2003, äitinsä Kristiina Vuolabin kertomana). Virtsaamispaikka lienee ollut kiven (seidan?) 

vieri, joten kyseinen tarina saattaa hyvinkin olla kehitelty kristinuskon tueksi ja seidan häpäisemiseksi, 

koska pakanauskonnon kitkemisessä ei keinoja säästelty. 

190

Karigasniemeläisille Ivvár-Guivi on tuntematon. Sitävastoin Ivváraš-Guivi tunnetaan ja se on heidän 

mielestään sama, kuin Paistuntureihin lukeutuva Guivi. Ivváraš = deminutiivimuoto nimestä Ivvár = 

Iivari. Hans Pieskin mukaan nimi tulee Ivar Nilsson Pieskin (1819–1877) mukaan, joka oli hänen 

isoisoisänsä (HP 2003). Uula Hans Nuorgamin mukaan Ivvárašguivi-paikan voi nähdä kerran taikka 

kaksi kertaa vuodessa, jolloin paikalle ilmestyy mänty. Jos ihminen alkaa lähestyä mäntyä, se pakenee 

koko ajan, eikä hän saavuta sitä koskaan (HN 2003). 

Koska karigasniemeläiset eivät tiedä Ailikkaansa alueella sellaista paikkaa olevankaan kuin Ivvár-Guivi, 

on tehtävä varovainen johtopäätös siitä, että Ivvár-Guivi on sama paikka, kuin Ivváraš-Guivi, jonka 

tunnetumpi muoto on Guivi. Ks. Guivi (6 F8: 423). 

Karigasniemeläisten tapaan Niilo Valle ja Hans Kitti tuntevat nimen Ivváraš-Guivi, jonka he sijoittavat 

edellä mainittuun paikkaan. Ivvár-Guivi -palvoskiveä he eivät tunne nimenä, eivätkä siten sen 

sijaintiakaan. Mikäli sellainen kuitenkin on Karigasniemen Ailikkaan läheisyydessä, niin omaan paikallistuntemukseensa 

nojaten ja osin Samuli Paulaharjunkin kuvaukseen perustuen Hans Kitti sijoittaisi 

sen Luomusjärville menevän polun vieressä olevalle kumpareelle, joka sijaitsee Feaskkervárri-vaarasta 

1,5 km itäkoilliseen. Kumpareella on suuri kivi, jonka ympärillä kasvaa heinää (HK 2003). Niilo Valle 

puolestaan sijoittaisi mahdollisen seitakiven kumpareelle, joka sijaitsee Feaskkervárri-vaarasta 1,4 km 

itä-kaakkoon (NV 2003). Ivvár-Guivi -seidan todellinen sijainti on siis spekulatiivinen ja jää edelleenkin 

arvoitukseksi. 6 C13: 515 

Ivvárláttu (IL 1995) Lampi Mierasjärven talon lounaispuolella. Määriteosaselitys: ks. Ivvár-Guivi, láttu = 

lampi. Rávdoskáidi -kaidassa asunut Ivar Niileksenpoika Pieski (1881–1959) kulki talvisin aina nimetyn 

lammen kautta Mierasjärven taloon mennessään. 8 L11: 516 

Iälusaienâmeh (UP) Kaksi marastoa Hanhijängän kaakkoiskulmalla. Inarinsaamea; iälu = elo (poroista), 

sai = yhdysosalyhentymä sanasta saje = sija ~ paikka, enâmeh = monikkomuoto sanasta eennâm 

= maa > maat. 11 L18: 517 

J 

Jámešhávdi ~ Ruoššahávdi (3923 2, AL 2002, VG 2002, AN 2002, UW 2002) Muistokivellinen 

hauta Gistuskáidi-kaidan pohjoisrinteellä Uhcačohkka- ja Stuorračohkka-kukkuloiden välissä olevan nimettömän 

ojan rannasta noin 30 metriä länteen. Pohjoissaamea; jámeš = vainaja, hávdi = hauta, ruošša 

= genetiivimuoto sanasta ruošša = venäläinen. 

Viime sotien aikana Norjan Skiippakurussa oli saksalaisten ylläpitämä vankileiri, josta karkasi venäläinen 

sotavanki päätyen lopulta Suomen puolelle. Hengenpitimekseen hän varasteli Tenon varren taloista 

kaikenlaista, kuten esim. Kesäpaikasta voirasian ja sisnakengät. Nelimiehinen saksalaispartio tavoitti 

karkurin syksyllä 1943 erään paikallisen asukkaan opastamana Yläkönkään eteläpuolisilta kukkuloilta 

paistamassa sieniä. Hänet ammuttiin sinne ja saksalaiset hautasivat ruumiin samaan paikkaan. 

Ursula Waltarin (Utsjoen Venäjä-Seuran nykyinen sihteeri) mukaan Suomi-Neuvostoliittoseuran toimesta 

(nykyään Utsjoen Venäjä-Seura ry) päätettiin vuonna 1981 ”Kalman hautojen kunnostamisesta” 

eli Utsjoen kunnan alueella sijaitsevien neuvostosotilaiden hautojen asiallisesta kuntoon laittamisesta 

ja hautamuistomerkkien pystyttämisestä. Siihen liittyen ylirajajääkäri Veikko Guttorm ja opettaja Juhani 

Harjunharja kantoivat kesällä 1988 pienen muistokiven vankikarkurin haudalle ja pystyttivät sen 

sinne (VG 2002). 

Kaksi muuta hautaa, joissa kummassakin on kahdeksan neuvostosotilasta, sijaitsevat Luomusjoen 

maantierummun koillispuolisen tievan etelärinteellä ja Hans Uula Nuorgamin kentällä Kaamasmukassa 

(AN 2002). Näille haudoille pystytettiin muistomerkit samana kesänä. Yhteinen hautamuistomerkkien 

paljastustilaisuus pidettiin Kaamasmukassa sijaitsevalla muistomerkillä 9.10.1988 klo 10.00. Siihen 

osallistui mm. Neuvostoliiton sotilasasiamies (UW 2002). 

191

Virallisesti Utsjoen kunnan alueella on haudattu 17 neuvostosotilasta, mutta todellinen määrä lienee 

huomattavasti suurempi, koska saksalaiset teloittivat vankejaan mielivaltaisesti rakentaessaan vankityövoimalla 

Karigasniemen maantietä. Aulis Nordbergin (Utsjoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja) 

mukaan vanhat karigasniemeläiset ovat kertoneet seuranneensa kauempaa näitä teloituksia, joissa ammutut 

vangit oli peitelty rakenteilla olleen maantien penkkoihin (AN 2002). 1 G1: 518 

Jámežiidguolbba (OP) Kangasmaa Utsjoen kirkonkylän Ylitalon ja Goržánláttu-lammen välissä. Pohjoissaamea: 

jámežiid = monikon genetiivimuoto sanasta jámeš = vainaja > vainajien, guolbba = kangasmaa 

(kuolpuna). 1 J1: 519 

Jávrrádat (3824 2) Lahti Aksujärven koillispäässä. Pohjoissaamea; jávrrádat = järveke (järven omainen 

lahti, tms.). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Jávrrádatjeaggi ja Jávrrádatjávrrit. Lahdessa on 

5 nuotta-apajaa. 10 J17: 520 

Jávrrádatjeaggi (3924 2) Jänkä Aksujoen luusuan koillispuolella. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Jávrrádat. 10 J17: 521 

Jávrrádatjávrrit (3824 2) Kaksi lampea Aksujärven ja Aksuvaaran välissä. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Jávrrádat, jávrrit = järvet. Vapaasti suomennettuna ”Järvekkeenjärvet”. 

10 J17: 522 

Jávrrádatnjárga (IV 2003) Niemi Aksujärven Jávrrádat-järvien pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Jávrrádat, njárga = niemi. 10 J17: 522A 

Jeagelveijohka ~ Jeagelveadji (AA/SA 1998) Soabbatoaivi-tunturin itäpuolelta Tenoon laskeva joki. 

Pohjoissaamea; jeagel = yhdysosamuoto sanasta jeagil = jäkälä, vei = genetiivinen lyhentymä sanasta 

veadji = pienehkö joki, johka = joki. Tässä nimessä jokea ilmaiseva sana esiintyy kaksi kertaa. Jos sen 

suomentaisi vapaasti, niin siitä tulisi ”Jäkäläjoenjoki”. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Jeagelveinjálbmi. 2 C7: 523, 2 D7: 523, 6 D8: 523 

Jeagelveinjálbmi ~ Jeagelveijohnálbmi (KV 2003) Jeagelveijohka-joen suu Tenossa. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Jeagelveijohka ~ Jeagelveadji, njálbmi = suu. 2 B7: 523A 

Jeaggejohka (AA/SA 1998) Njiljohmohkejeaggi-jängältä Nilijokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; jeagge 

= yhdysosamuoto sanasta jeaggi = jänkä, johka = joki. 2 F6: 524 

Jeaggeroavvi (AA/SA 1998) Pieni vaara Boazonjárga-niemen tyven eteläreunalla maantien ja Tenon 

välissä. Määriteosaselitys: ks. Jeaggejohka, roavvi = vanha paloalue (rova). 5 B10: 525 

Jiesnnalvárri (AA/SA 1998) Vaara Kevojokisuulta 2,5 km luoteeseen. Pohjoissaamea; jiesnnal = yhdysosalyhentymä 

jostakin tuntemattomasta (yhdys)sanasta, várri = vaara. 3 J5: 526 

Joensuu (AA/SA 1998) Talo Tenon yläpään rannalla Lohikostejoen suun eteläpuolella. 5 A12: 527 

Johtalanvárri (AA/SA 1998) Vaara Utsjoen kylältä 2 km länsi-lounaaseen. Pohjoissaamea; johtalan = 

aktiomuoto verbistä johtalit = kuljeskella, várri = vaara. 3 J2: 528 

192

Jomppala – Jumbál (AA/SA 1998) Talo Jumbáljávri-järven länsirannalla. Samuli Aikion mukaan nimi 

lienee peräisin 1800-luvun alusta, jolloin saamelaistunut nimismies Johan Fredrik Högman perusti talon 

ja otti toiseksi vaimokseen erään Jomppasen (joka oli muutenkin Jomppasten väärti eli läheinen ystävä). 

Järven nimi (ks. Jumbáljávri) oli vielä Sjögrenillä (1828) Áitegoađejávri (SA 2002). Pohjoissaamea; 

áite = yhdysosalyhentymä sanasta áiti = aitta, goađe = genetiivimuoto sanasta goahti = kota, jávri = järvi. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Jumbáljávri ja Jumbálnjárga. 4 K5: 529 

Jorba Gunžžávárri (SA 1963) Vaara Pikku Kuntsavaaran eteläpuolella. Pohjoissaamea; jorba = attribuuttimuoto 

sanasta jorbbas = pyöreä, gunžžá = merkitykseltään tuntematon sana, várri = vaara. 

Nimiperhe: ks. Kuntsajärvi – Gunččájávri – Kunžáájävri. 10 I14: 530 

Jorbaluoppal (AA/SA 1998) Laajentuma Utsjoen puolivälissä Guhkesluoppal-lompolon alapuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Jorba Gunzzávárri, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 4 K7: 531 

Jorba-Mávnna ~ Skadjávár-Mávnna (AA/SA 1998) Tunturi Aittijoelta 4 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys: 

ks. Jorba Gunzzávárri, Mávnna = Maunu, skadjá = talas (vaja), vár = yhdysosalyhentymä 

sanasta várri = vaara. Tunturi kuuluu kolmen tunturin ryhmään joiden perusosana esiintyy Mávnna. 

Tunturiryhmää voitaneen siten pitää nimiperheenä. Ryhmän muut tunturit ovat Duottar-Mávnna ja 

Stuorra Mávnna. 2 D6: 532 

Jovnn-Ásllat-rohke ája (AA/SA 1998) Árkomaras-maraston länsipuolelta Liŋkinjohka-jokeen laskeva 

oja. Pohjoissaamea; Jovnn-Ásllat = mahdollisesti Aslak Jouninpoika Guttorm (1891–1971), joka asui 

Aittijoella, rohke = genetiivimuoto sanasta rohkki = vainaja, ája = oja (puro). 3 G5: 533 

Jumbáljávri (AA/SA 1998) Järvi Utsjoen Patonivan yläpuolella. Pohjoissaamenkielinen nimi, jonka 

määriteosa lienee yhteydessä sukunimeen Jombán = Jomppanen, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Jomppala 

– Jumbál. 4 K5: 534 

Jumbálnjárga (AA/SA 1998) Niemi, jossa Jomppala-talo sijaitsee. Määriteosaselitys: ks. Jumbáljávri, 

njárga = niemi. Nimiperhe: ks. Jomppala – Jumbál. 4 K5: 535 

Junnáája (HK 2003) Lännestä Ailikasjänkään laskeva pieni puro. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Junnájeaggi, ája = oja (puro). 6 C13: 535A 

Junnájeaggi (HK 2003) Pieni suo Feaskkervárri-vaaran kaakkoispuolella. Pohjoissaamea; Junná = 

mahdollisesti genetiivinen muoto Juhani-nimen variantista, jeaggi = jänkä. Nimiperheeseen kuuluu 

Junnáája. 6 C13: 535B 

Junnutája (3913 2) Silbadatroavvi-rovan etelärinteeltä Kaamasjokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; junnut 

= tuntematon sana, joka muistuttaa miehen nimeä Junnu, ája = oja. 7 G13: 536 

Junttejohka (AA/SA 1998) Junttejohoaivi-tunturin rinteiltä Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; Juntte 

= genetiivimuoto miehen nimestä Junte = Juhani, johka Joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Junttejohoaivi ja Junttijoki – Junttejohka (talo). 1 I1: 537 

Junttejohoaivi (3923 2) Tunturi Junttejohka-joen länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Junttejohka, 

joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, oaivi = pää. 1 I1: 538 

Junttijoki – Junttejohka (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Junttejohka-jokisuun kohdalla. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Junttejohka. 1 J1: 539 

193

Juohkkoaijohka (AA/SA 1998) Juohkkoaivi-vaaran kaakkoispuolelta Nuvvosjohka-jokeen laskeva joki. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Juohkkoaivi, oai = genetiivin lyhentymä sanasta oaivi = pää, johka = 

joki. 2 F4: 540, 3 G4: 540 

Juohkkoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Stuorrageađggegielas-selänteestä 3 km länteen. Pohjoissaamea; juohkk 

= yhdysosalyhentymä tekijännimestä juohkki = jakaja, oaivi = pää. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Juohkkoaijohka. 3 G4: 541 

Juohkoaiádjagat (3913 1) Kaksi Juohkoaivi-vaaran pohjoisrinteeltä Sitnogoveája-puroon laskevaa puroa. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Juohkoaivi ~ Juohkovárri, ádjagat = monikkomuoto sanasta ája = oja 

(puro). 6 D8: 542 

Juohkoaigohpi (AA/SA 1998) Kuru Juohkoaivi-vaaran kahden huipun välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Juohkoaivi, gohpi = kuoppa. Juohkoaigohpi jakaa Juohkoaivi-vaaran kahteen osaan. 

6 D8: 543 

Juohkoaivi ~ Juohkovárri (AA/SA 1998, KV 1993) Vaara Outakoskelta 8–10 km itään. Pohjoissaamea; 

juohk = yhdysosalyhentymä sanasta juohku = jako, oai = yhdysosalyhentymä sanasta oaivi = pää. 

Vaarassa on kaksi huippua ja se on ikään kuin jakaantunut kahteen osaan. Toisaalta se jakaa Akujoen 

ja Čulloveijohka-joen vedet eli sijaitsee niiden välissä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Juohkoaiádjagat ja Juohkoaigohpi. 6 D8: 544, 6 E8: 544 

Juolgebealjohka (AA/SA 1998) Rišnjárvárri- ~ Riškávárri-vaaran koillispuolelta Tenoon laskeva joki. 

Pohjoissaamea; juolgebeal = jalkapuoli, johka = joki. 2 F2: 545 

Juovvaája (AA/SA 1998) Dálvadas-kylän pohjoispuolelta Tenoon laskeva oja. Määriteosaselitys: ks. 

Juovvaskáidi, ája = oja (puro). 2 D5: 546 

Juovvaskáidi (AA/SA 1998) Kaira Čársejohka-, Davimuš Mádjohsuorgi - ja Uhcaskáiddášjohka-jokien 

välissä. Pohjoissaamea; juovva = kivikko (louhikko), skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 3 H6: 547 

Jyevdilâsluohtâ (UP) Lahti Aksujärven Jávrrádat-järvekkeen pohjoispäässä. Inarinsaamea; jyevdilâs = 

joutilas, luohtâ = lahti. 10 J16: 548 

Jäkälämorosto – Jeagelmaras (3824 2) Marasto Aksujärven länsipuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

10 I17: 549 

Jänkäjärvi – Jeggijáávráš (3842 1) Järvi Hanhijängän länsilaidalla. Osittainen suomennos inarinsaamesta; 

jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi. 11 L18: 550 

194

K 

Kaab-Irjánáá peeci (HEV) Ikipetäjä eli aihki Pierkivaaran pohjoisimman osan itärinteellä nelostien 

länsipuolella. Inarinsaamea; Kaab = yhdysosalyhentymä miehen nimestä Kaabi = Gabriel ~ Kaaperi, 

Irjánáá = deminutiivinen genetiivimuoto nimestä Irján > Irjánâš = Yrjö ~ Yrjänä > Yrjänäinen > Yrjänäisen. 

Nimi on annettu Yrjö Gabrielinpoika Morottajan (1859–1941) mukaan, joka teki pikkupuita 

nimetyn männyn tyvellä. Ks. myös Irjánašája, koska kyseessä on sama henkilö. 11 L16: 551 

Kaabiš-Anttii čukkâ – Gáppeš Ándde čohkka (3842 1) Kukkula Kaapin Antin järven lounaispuolella. 

Inarinsaamea ja pohjoissaamea. Määriteosaselitys: ks. Kaapin Antin järvi, čukkâ ~ čohkka = 

huippu. Nimiperhe: ks. Kaapin Antin järvi – Kaabiš-Anttii jävri. 11 K14: 552 

Kaamasjoki (3842 1) Talo Kaamasjoen itärannalla Alemman Alttojärven kohdalla. Nimiperhe: ks. 

Kaamasjoki – Kaamâsjuuhâ – Gámasjohka. 11 L18: 552A 

Kaamasjoki – Kaamâsjuuhâ – Gámasjohka (3842 1) Ruohtir- ~ Ryettir-tunturin etelärinteeltä Muddusjärveen 

laskeva joki. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta; kaamâs ~ gámas = poron 

koipinahka, josta valmistetaan karvakenkiä ja säpikkäitä. Nimiperheeseen kuuluvat Kaamasjänkä 

– Kaamâsjeggi, Kaamasmukka – Gámasmohkki – Kaamâsmokke, Kaamasniemi – Kaamâsnjargâ ja Alla Gápmasroavvi, 

sekä Kaamasjoki (talo). Primäärinimi on Kaamâs, joka tunnetaan mukaelmasuomennoksena 

Kaamanen. Se ei esiinny numeroituna nimenä tässä kirjoituksessa, mutta kaikki mukaelmasuomennokset 

ja pohjoissaamennokset lienevät siitä peräisin. 

6 F12: 553, 7 G13: 553, 10 G14: 553, 10 J16: 553, 11 K17: 553 

Kaamasjänkä – Kaamâsjeggi (3842 1) Suo Kaamasjoen eteläpuolella Pierkivaaranjängän kohdalla. 

Mukaelmasuomennos inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kaamasjoki – Kaamâsjuuhâ 

– Gámasjohka. 11 K17: 554 

Kaamasmukka – Gámasmohkki – Kaamâsmokke (3824 2) Pieni kylä ja mutka Kaamasjoessa 

Karigasniemen ja Kaamasen välillä. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta tai inarinsaamesta. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Kaamasjoki – Kaamâsjuuhâ – Gámasjohka. 10 G14: 555 

Kaamasniemi – Kaamâsnjargâ (3842 1) Kaamasjoen ja Syysjoen muodostama niemi em. jokien 

välissä. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kaamasjoki – Kaamâsjuuhâ 

– Gámasjohka. 11 L18: 556 

Kaapin Antin järvi – Kaabiš-Anttii jävri (3842 1) Järvi Kylävaaran länsipuolella. Lähes suora suomennos 

inarinsaamesta; Kaabiš = deminutiivimuoto nimestä Kaabi = Kaaperi, Anttii = genetiivinen 

deminutiivimuoto nimestä Antti. Kaapin Antin henkilöllisyydestä ei ole tietoa. 11 K14: 557 

Kaarasjoki – Gárášjohka – Kárášjuuhâ (AA/SA 1998) Kylä Norjan puolella ja lännestä Tenon 

yläpäähän laskeva joki. Inarijoen ja Kaarasjoen yhtymäkohdasta alkaa Teno. Mukaelmasuomennos ja 

mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamen nimestä, jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa. 

5 A12: 558 

Kaava – Gávva (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Goahppeloaivi-tunturista koilliseen. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; gávva = poukama. 1 I1: 559 

195

Kaaviinjargâ (IV 2003) Niemi Aksujärven itärannalla Tupavaaran kohdalla. Inarinsaamea; kaavii = 

genetiivinen deminutiivimuoto sanasta kaavâ = puokama > poukamaisen, njargâ = niemi. Primäärinimi 

on Kaavâš (deminutiivimuoto sanasta kaavâ = poukama > poukamainen), joka ei ole numeroituna 

nimenä tässä kirjoituksessa. Nimiperheeseen kuuluu myös Kaaviisátku. 10 J17: 559A 

Kaaviisátku (IV 2003) Venevalkama ja nuotta-apaja Aksujärven itärannalla Kaaviinjargâ-niemen eteläpuolella. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kaaviinjargâ, sátku = venevalkama. 10 J17: 559B 

Kahlaamo ~ Putouksen kahlaamo (UKU 2001) Kevojoessa Fiellogahjohka-jokisuulla putouksen 

alapuolella. 7 H10: 560 

Kahlaamo (3913 2) Kevojoessa Gahperjohka-jokisuun alapuolella. 7 I9: 561 

Kahlaamo (3913 2) Kevojoessa Gamajohka-jokisuun ja Gamajohnjálmmeluoppal-lompolon välissä. 

7 I9: 562 

Kahlaamo – Mäntylaavujärven alapään niva (UKU 2001) Kevojoessa Vuolimuš Njaggaleapme -järven 

alapuolella. 3 J7: 563 

Kaivojoenjänkä – Gáivojohjeaggi (3911 2) Suo Karigasniemen Ailikkaan länsipuolella. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Kaivojoki – Gáivojohka. 5 B12: 564 

Kaivojoki – Gáivojohka (3911 2) Kaivojoenjängältä Tenoon laskeva joki. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Kaivojoenjänkä – Gáivojohjeaggi ja Kaivojoki 

(talo). 5 B12: 565, 5 B11: 565 

Kaivojoki (3911 2) Talo Tenon rannalla Kaivojokisuun pohjoispuolella. Nimiperhe: ks. Kaivojoki 

– Gáivojohka. 5 B11: 566 

Kaivosjärvet – Koivumjávrááh (3842 1) Kaksi järveä Sudenjängän eteläpäässä. Lähes suora suomennos 

inarinsaamesta; koivum = kaivettu ~ kaivetut. 11 L14: 567 

Kaktsajärvet – Gákcajávrrit (3824 2) Järviryhmä Kaamasmukan länsipuolella. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamen nimestä, jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa. Nimiperheeseen kuuluu Kaktsavaaranjoki 

– Gákcavárája. 10 G14: 568 

Kaktsavaaranjoki – Gákcavárája (3824 2) Lännestä Utsjoen ja Inarin kuntien rajan kohdalta Kaamasjokeen 

laskeva joki. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Kaktsajärvet – Gákcajávrrit. 10 H15: 569 

Kalatonjärvi – Kyelettis Savojävri (SA 1963) Järvi Koskelojoen itäpuolisen Karhujärven ja Karigasniemen 

maantien välissä. Osittainen suomennos inarinsaamesta; savo = suvanto. Kartassa 3842 1/2000 

inarinsaamen kaksiosaisen nimen loppuosa Savojävri on jäänyt kyseisen järven kohdalla pois, mutta 

on sijoitettu pienen lammen kohdalle Kalattomastajärvestä 0,5 km itään ja kirjoitettu perusosaltaan 

suomen kieliseksi eli Savojärvi, ollen siis virheellinen. Nimiperhe: ks. Savojärvet – Savojäävrih. 

11 K18: 570 

Kalasääksenjärvi – Čievčâpiervâljävri (3842 1) Järvi Pierkivaaran Saarijärven länsipuolella. Osittainen 

suomennos inarinsaamesta; piervâl = pesä. 11 L16: 571 

196

Kapteeninjärvi – Kapteenjävri (JUM) Pieni järvi Venejärven eteläpuolella. Suora suomennos inarinsaamesta. 

Karttaan (3842 1/2000) nimi on sijoitettu 0,5 km liiaksi itään. 11 K17: 572 

Kapteeninlampi – Kapteenláddu (3842 1) Lampi Syysjoen länsipuolella Syysjoenpalon eteläpään 

kohdalla. Myös Äävžisistláddu (JUM) ja Čovčjuvridoláddu (SV). Suora suomennos inarinsaamesta. Rinnakkaisnimet; 

äävži = genetiivimuoto sanasta ävži = rotko, sist = yhdysosalyhentymä sanasta siste = 

sisällä, Čovčjuv = genetiivimuoto nimestä Čovčjuuhâ (ks. Syysjoki), rido = genetiivimuoto sanasta riddo 

= ranta > rannan. Karttaan (3842 1/2000) nimi on sijoitettu 5 km liiaksi länteen. Nimiperheeseen 

kuuluu Kapteensavo. 11 L17: 573 

Kapteensavo (JUM) Suvanto Syysjoessa Kapteeninlammen kohdalla. Inarinsaamea; kapteen = genetiivimuoto 

sanasta kapteeni, savo = suvanto. Nimiperhe: ks. Kapteeninlampi – Kapteenláddu. 

11 L17: 574 

Karhujärvi – Kuobžâjävri (3842 1) Järvi Koskelojoen itäpuolella ja Karigasniemen maantien 

pohjoispuolella. Suora suomennos inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Kuobžâváárááš. 11 K18: 575 

Karhujärvi – Kuobžâjävri (3824 2) Järvi Karigasniemen maantien ja Tupavaaran välissä. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Karhuoja – Kuobžâjuuhâ ja Karhujärvi 

– Kuobžâjävri (talo). 10 J18: 576 

Karhujärvi – Kuobžâjävri (3824 2) Talo Karigasniemen maantien ja Karhujärven välissä. Suora 

suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Karhujärvi – Kuobžâjävri (keskimmäinen). 10 J18: 576A 

Karhuoja – Kuobžâjuuhâ (3842 1) Sierrâmjävri-järvestä Karhujärven kautta Kaamasjokeen laskeva 

oja. Suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Karhujärvi – Kuobžâjävri (keskimmäinen). 

10 J17: 577, 10 J18: 577, 11 K17: 577 

Karigasniemen koulu – Gáregasnjárgga skuvla (IL 2002) Karigasniemen pohjoisosassa sijaitseva 

koulu, jossa on ala- ja yläaste. Nimiperhe: ks. Karigasniemi – Gáregasnjárga. 5 A12: 578 

Karigasniemi – Gáregasnjárga – Kärigâsnjargâ (3913 1) Utsjoen kunnan toiseksi suurin kyläkeskus 

Inarijoen alajuoksulla Norjan rajan tuntumassa. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamennos 

pohjoissaamen nimestä, jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Karigasniemen koulu – Gáregasnjárgga skuvla ja alueen ulkopuolelta Karigasjoki – Gáregasjohka, 

sekä Gáregasskáidi. 5 B13: 579 

Kartijärvi – Gárdejávri (AA/SA 1998, IL.1995) Utsjoen vesistön lähdejärvi. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; gárde = yhdysosamuoto sanasta gárdi = aitaus. Järven lähellä on ollut muinoin jorri = 

risukaarre. 8 K12: 580 

Káspernjárga (AA/SA 1998) Kevojärven kolmanneksi eteläisin niemi sen länsirannalla. Pohjoissaamea; 

Kásper = Kasperi, njárga = niemi. 4 K5: 581 

Keđgivyeppee (UP) Kivikkoinen vuopaja Kaamasjoen itärannalla, josta kaikki Kivivuopaja – 

Keđgivyeppee -alkuiset nimet ovat lähtöisin. Inarinsaamea; keđgi = kivi, vyeppee = vuopaja. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Alempi Kivivuopajajärvi – Vyeleeb Keđgivyeppeejävri ja Ylempi Kivivuopajajärvi 

– Paajeeb Keđgivyeppeejävri, joiden yhteisnimitys on Keđgivyeppeejäävrih, sekä Kivivuopajanharjut 

– Keđgivyeppeepuolžiih, Keđgivyeppeekuolbâ, Keđgivyeppeenjargâ ja Keđgivyeppeesavo. 11 K16: 582 

197

Keđgivyeppeejäävrih (JUM) Ks. Ylempi Kivivuopajajärvi – Paajeeb Keđgivyeppeejävri ja Alempi Kivivuopajajärvi 

– Vyeleeb Keđgivyeppeejävri. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Keđgivyeppee. 11 K16: 583 

Keđgivyeppeekuolbâ (JUM) Kangasmaa Alemman Kivivuopajajärven ja Ylemmän Kivivuopajajärven 

välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Keđgivyeppee, kuolbâ = kuolpuna (kangasmaa). 11 K16: 584 

Keđgivyeppeenjargâ (JUM) Kaamasjoen mutkan muodostama niemi sen itäpuolella Alemmasta 

Kivivuopajajärvestä lounaaseen. Inarinsaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Keđgivyeppee, njargâ 

= niemi. 11 K16: 585 

Keđgivyeppeesavo (UP) Pitkä suvanto Kaamasjoessa Vuomavaaranojan suulta Keđgivyeppeenjargâ-niemen 

kohdalle. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Keđgivyeppee, savo = suvanto. 11 K16: 586 

Keinolahti – Kiäinuluohtâ (IV 2003) Lahti Aksujärven länsirannalla Talvitiejängän kohdalla. Suomennos 

inarinsaamesta. 10 J17: 586A 

Kenesjärvi – Ganešjávri (AA/SA 1998) Järvi Utsjoen vesistön puolivälissä. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; ganeš = maahinen, vuorenhaltija. G. Wahlenbergin tekemässä ja S. G. Hermelinin kustantamassa 

kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu ”Kaneschjauri”. 

4 K7: 587 

Keräsjávri (3913 2, IL.1995) Pitkä ja kapea järvi Guhkesjávri-järven koillispuolella. Pohjoissaamea; Keräs 

= genetiivimuoto sukunimestä Keränen, jávri = järvi. Postiauton kuljettaja Jaakko Keränen pyydysti 

järvestä haukia. 7 J12: 588 

Kesikuátjeegih (UP) Karigasniemen maantien molemmin puolin olevat jängät Kesäkotajärvien 

lounaispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kesäkotajärvet – Geassegoahtejávrrit – Kesikuátjäävrih, 

jeegih = monikkomuoto sanasta jeggi = jänkä > jängät. 10 I16: 589 

Keskipäivänkukkula – Gaskabeaičopma (AA/SA 1998, IL.1995) Kukkula Petsikolta 3 km länsiluoteeseen. 

Suora suomennos pohjoissaamesta. Rávdoskáidi-talosta katsottuna aurinko on keskipäivällä 

kukkulan kohdalla. 8 L12: 590 

Kesäkotajärvet – Geassegoahtejávrrit – Kesikuátjäävrih (3824 2, UP) Kaksi pyöreää järveä Karigasniemen 

maantien varrella, joiden rannalla on Anttilan talo. Suora suomennos pohjoissaamesta tai 

inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Kesikuátjeegih. 10 I16: 591 

Kesäpaikka (3923 2) Talo Tenon rannalla Kuoppilasjokisuulla. 1 H1: 592 

Kesäpaikka – Kesipäikki (IV 2003) Kesäpaikka Aksujärven eteläpään länsirannalla. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Siinä oli Paadareiden kesäpaikka, talvipaikka sijaitsi Lyevdikuátijáávráš-järven rannalla. 

10 J17: 592A 

Kettusuo (3911 2) Pieni suo Fierranjohka-jokisuusta 0,9 km kaakkoon. Nimeä ei tunneta alueella. 

5 B10: 593 

198

Kevojoki – Geavvu (3913 2) Ruohtir- ~ Ryettir-tunturin pohjoispuolelta Utsjoen vesistön Kevojärveen 

laskeva suurehko joki. Mukaelmasuomennos pohjoissaamen nimestä, jonka merkitys ei ole tiedossa. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Geavugeavŋŋis, Geavvogeahči, Geavvogeašláddot, Geavvogeašoaivvit, 

Kevojärvi – Geavojávri, Pikku Kevojärvi – Uhca Geavojávri, Kevon luonnonpuisto – Geavu luonddumeahcci, 

Kevonsuu – Geavonjálbmi, Kevonniemi ja Kevon tutkimusasema – Geavu dutkanstašuvdna. 

3 J5: 594, 3 J7: 594, 6 F11: 594, 7 H10: 594 

Kevojärvi – Geavojávri (AA/SA 1998, 3932 1) Järvi Utsjoen vesistön alaosassa. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kevojoki – Geavvu. 4 K5: 595 

Kevon luonnonpuisto – Geavu luonddumeahcci (AA/SA 1998) Suomen pohjoisin luonnonpuisto 

Paistunturin erämaa-alueen keskellä, jonka suuruus on noin 700 km 2 . Pohjoissaamennos suomenkielisestä 

nimestä. Nimiperhe: ks. Kevojoki – Geavvu. 

3 I6: 596, 6 F9: 596, 6 E11: 596, 7 I12: 596, 7 I8: 596 

Kevonniemi (AA/SA 1998) Kevojärveen etelästä työntyvä niemi, vrt. Buksalskáidegeahči, joka on 

laajempi alue. Nimiperhe: ks. Kevojoki – Geavvu. 4 K5: 597 

Kevonsuu – Geavonjálbmi (AA/SA 1998) Vanha talon nimi ja Kevojoen laskukohta Kevojärveen. 

Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kevojoki – Geavvu. Jo G. 

Wahlenbergin tekemässä ja S. G. Hermelinin kustantamassa kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” 

vuodelta 1802 suomenkielinen nimi kirjoitettiin nykyisellä tavalla ja karttaan oli merkitty kyseiseen 

kohtaan uudistalo ”Nybyggen och Skattlagde gårder”. 3 J5: 598 

Kevon tutkimusasema – Geavu dutkanstašuvdna (AA/SA 1998) Kevoniemessä. Pohjoissaamennos 

suomen kielestä. Nimiperhe: ks. Kevojoki – Geavvu. 4 K5: 599 

Kiellajoki – Kiälláá ~Kiälláájuuhaâ – Giellá ~Giellájohka (UP7SA, 3824 2) Lännestä Kaamasjokeen 

laskeva suurehko joki. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Samuli Aikion 

mukaan kiälláá ~ giellá on ehkä jonkinlainen ”rekonstruktio” (ikään kuin jonkin deminutiivin genetiivimuoto). 

Uula Paadarin mukaan nimi tulee inarinsaamen sanasta kielâ tai pohjoissaamen sanasta 

giella = ansa > ansainen, koska jokivarressa olevat koivun vesat ja pajut taipuvat talvella lumen rasituksesta 

luokille muistuttaen esim. riekon ansaa tai suopungin sarvikielaa. Nimiperheeseen kuuluvat 

Giellájoganjálmmenjavvi ja Kiellaniemi – Kiälláánjargâ – Giellánjargâ. 10 I15: 600 

Kiellaniemi – Kiälláánjargâ – Giellánjargâ (3824 2, UP) Niemi Kaamasjoen ja Kiellajoen välissä. 

Mukaelmasuomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kiellajoki 

– Kiälláá – Giellá. 10 I15: 601 

Kirkobákti (AA/SA 1998) Pahta Utsjoen Pappilan luoteispuolella. Määriteosaselitys: ks. Kirkobuolža, 

bákti = pahta. Pahdan eteläpuolella sijaitsee vuonna 1853 rakennettu E. B. Lohmanin suunnittelema 

Utsjoen kivinen kirkko. 4 K3: 602 

199

Kirkobuolža (3824 2) Harju Utsjoen ja Inarin kuntien rajan ja Karigasniemen maantien yhtymäkohdasta 

4 km itään. Pohjoissaamea; kirko = yhdysosamuoto sanasta kirku = kirkko, buolžâ = harju. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Kirkobuolžžajávrrit ja Kirkobuolžžajeaggi. 

Pohjoisen suunnasta nähtynä harju muistuttaa kirkkoa kellotapuleineen. Harjussa on paljon ketunluolia. 

Sota-aikana saksalaiselta vankityömaalta Kaamasmukasta kerrotaan karanneen neuvostoliittolaisen 

vangin, joka oli paikallisista taloista varastellut elintarvikkeita, mm. kuivaa lihaa yms, tarkoituksenaan 

vaeltaa kesän aikana kotimaahansa. Hän oli päässyt Kirkobuolža-harjulle saakka, ripustanut elintarvikkeet 

puiden oksille ja suurentanut yhden ketunluolista itselleen sopivan kokoiseksi, sekä pehmustanut sen 

risuilla ja mennyt nukkumaan sinne. Saksalainen partio oli kuitenkin löytänyt nukkuvan vangin piilopaikan 

paikallisen poromiehen ja hänen koiransa avustuksella, ottanut hänet kiinni ja vienyt Kaamasmukkaan. 

Siellä vanki oli pakotettu kaivamaan itselleen hauta, jonka jälkeen hänet oli teloitettu siihen. 

Kaamasmukassa sijaitsee neuvostosotilaiden joukkohauta (NV 2003). Ks. myös Jámešhávdi. 

10 H15: 603 

Kirkobuolžžajávrrit (SA 1963) Kaksi järveä Kirkobuolžâ-harjun lounaispuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Kirkobuolžâ, buolžža = genetiivimuoto sanasta buolža = harju > harjun, jávrrit = järvet. 

10 H15: 604 

Kirkobuolžžajeaggi (SA 1963) Jänkä Kirkobuolža-harjun pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Kirkobuolžâ, buolžža = genetiivimuoto sanasta buolža = harju > harjun, jeaggi = jänkä. 

10 H15: 605 

Kiviranta (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Yläkönkään kohdalla. 1 G1: 606 

Kivivuopajanharjut – Keđgivyeppeepuolžiih (3842 1) Useita harjuja Venejoen länsipuolisen Saarijärven 

länsipuolella. Suora suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Keđgivyeppee. 11 K16: 607 

Kivivuopajanjängät (3824 2) Useita soita Peltojoensuun pohjoispuolella. 10 J15: 608 

Koivistonkivi (OP) Suurehko kivi Karigasniemen ja Utsjoen välisen maantien levikkeen reunalla puoli 

kilometriä Leavvajohka-jokisuulta ylävirtaan. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto vihki tieosuuden 

käyttöön vuonna 1983. 1 F1: 609 

Korrilampi – Skoarraláttu (IV 2003) Lampi Huutamajärven itäpuolella. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; 

skoarra = pilkkasiipi. 10 I16: 609A 

Kosimajärvi – Čuoikajávri (3824 2) Järvi Hevojoen suulta 2 km pohjois-koilliseen. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; čuoika = sääski. 10 J15: 610 

Koskâmuš Piergivärjävri (JUM) Pierkivaaranjärvistä itäisin. Inarinsaamea; koskâmuš = keskimmäinen, 

piergi = merkitykseltään tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin piergiđ = pärjätä, vär = 

yhdysosalyhentymä sanasta vääri = vaara, jävri = järvi. Nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 

11 L17: 611 

Koskelojoki – Kuálsivei (2842 1) Koskelojärvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Kuálsiveičielgi ja Kuálsiveinjälmi. 

11 K17: 612 

Kotakoski – Goahteguoika (IV 2003) Koski Kiellajoen suusta kilometri ylävirtaan. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. 10 I15: 612A 

200

Kuálsiveičielgi (UP) Maanselänne Koskelojoen itäpuolella. Inarinsaamea; kuálsi = koskelo, vei = joki, 

čielgi = selänne. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Koskelojoki – Kuálsivei. 11 K18: 613, 11 K17: 613 

Kuálsiveinjälmi (UP) Koskelojoen suu Kaamasjoessa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Koskelojoki 

– Kuálsivei, ja alenevassa polvessa Kuálsiveinjälmkuoškâ, njälmi = suu. 11 K17: 613A 

Kuálsiveinjälmkuoškâ (UP) Koski Kaamasjoessa Koskelojoen suun alapuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Kuálsiveičielgi, njälm = yhdysosalyhentymä sanasta njälmi = suu, kuoškâ = koski. Karttaan on tälle 

paikalle merkitty virheellisesti Maaritinkoski, joka on alempana. Nimiperhe: ks. Kuálsiveinjälmi. 

11 K17: 614 

Kuáppilkovádâh (JUM) Painanne keskellä Pierkivaaraa. Inarinsaamea; kuáppil = naarasmetso (koppelo), 

kovádâh = painanne maastossa. 11 L16: 615 

Kuásivyevdi ~ Kuálsivyevdi (JIM, UP) Metsämaa Vuomavaaran ja Kaamasjoen välissä. Inarinsaamea; 

kuási = merkitykseltään tuntematon sana, kuálsi = genetiivimuoto sanasta kuálsi = koskelo, vyevdi = 

metsämaa ~ outa. 11 K15: 616 

Kuátiluohtâ – Goahteluokta (JUM) Lahti Siikajärven itärannalla. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; kuáti 

~ goahte = yhdysosamuoto sanasta kuáti ~ goahti = kota, luohtâ ~ luokta = lahti. Lahden länsirannalla 

sijaitsee kaamaslaisten entisöimä turvekota. 8 K13: 617 

Kuheskuoškâ (SA 1963) Koski Kaamasjoessa Siikajoen suun alapuolella. Määriteosaselitys: ks. Kuhesnjargâ, 

kuoškâ = koski. 10 J15: 618 

Kuhesnjargâ (UP) Pitkä Marasto Pitkäjärven länsipuolella. Inarinsaamea; kuhes = attribuuttimuoto 

sanasta kukke = pitkä, njargâ = niemi. 11 L19: 619 

Kuhessuánju (UP) Heinikkoinen suo Karhujärven ja Aksujärven välissä. Määriteosaselitys: ks. Kuhesnjargâ, 

suánju = letto (vetinen suo). 10 J17: 620 

Kuivajärvi – Koškisjävri (3842 1) Järvi Pitkäjärven ja Kaamasjoen välissä. Suora suomennos inarinsaamesta. 

11 L19: 621 

Kuivakoski – Koškekuoškâ (3842 1) Koski Kaamasjoessa Pierkivaaranjärvien kohdalla. Suora suomennos 

inarinsaamesta. 11 K – L17: 622 

Kulkujoenjänkä – Máđiijohjeaggi (AA/SA 1998) Suo Petsikolta 3 km luoteeseen. Suomennos 

pohjoissaamesta; máđii = tie (talvitie). 8 L12: 623 

Kultala – Guldal (AA/SA 1998) Talo Tenoon laskevan Äimäjoen eteläpuolella. Mukaelmapohjoissaamennos 

suomenkielisestä nimestä. 4 K2: 624 

Kuntsajoki – Gunžžájohka – Kunžáájuuhâ (3824 2, JUM) Kuntsajärvestä Kaamasjokeen laskeva 

joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kuntsajärvi – Gunččájávri – Kunžáájävri, ja alenevassa polvessa 

Gunžžájohguoika. 10 I14: 625 

201

Kuntsajärvi – Gunččájávri – Kunžáájävri (3913 2, JUM) Järvi Utsjoen ja Inarin kuntien rajalla. Mukaelmasuomennos 

ja mukaelmainarinsaamenos pohjoissaamen nimestä, jonka määriteosan merkitys 

ei ole tiedossa, vaikka se viittaakin pohjoissaamen sanaan gunžat = virtsata. 

Niilo Valle arvelee viittauksen pitävän paikkansa, koska järvestä lähtevä joki on pienine lompoloineen 

”virtsanoron” kokoinen verrattuna järven pituuteen (2 km) ja syvyyteen (NV 2003). Nimiperheeseen 

kuuluvat Kuntsajoki – Gunžžájohka – Kunžáájuuhâ, Alempi Kuntsalompolo – Vuolit Gunžžáluoppal 

– Vyeleeb Kunžááluobâl, Ylempi Kuntsalompolo – Bajit Gunžžáluoppal – Paajeeb Kunžááluobâl, Kuntsavaara 

– Gunžžávárri – Kunžáávääri, Pikku Kuntsavaara – Uhca Gunžžáváráš – Uccâ Kunžááváárááš ja Jorba 

Gunzzávárri. 7 J13: 626, 10 J14: 626 

Kuntsavaara – Gunžžávárri – Kunžáávääri (3913 2, JUM) Vaara Kuntsajärven länsipuolella Utsjoen 

ja Inarin kuntien rajan tuntumassa. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Kuntsajärvi – Gunččájávri 

– Kunžáájävri. 7 I13: 627 

Kuobžâváárááš (UP) Pieni vaara Koskelojoen itäpuolisen Karhujärven pohjoispuolella. Inarinsaamea; 

kuobžâ = karhu, váárááš = deminutiivimuoto sanasta vääri = vaara > vaaranen. Nimiperhe: ks. Karhujärvi 

– Kuobžâjävri (ylin). 11 K18: 628 

Kuoppilasjärvi – Goahppelašjávri (AA/SA 1998) Tenoon laskevan Kuoppilasjoen lähdejärvi. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; goahppelaš = deminutiivin näköiseksi kulunut yhdysosa sanoista 

goahppel + ávžže = ”koppelorotkon” (SA 2002). Nimiperhe: ks. Goahppelávži ja alenevassa polvessa 

Goahppelašjávrreluoppal. 3 I3: 629 

Kuoppilasjoki – Goahppelašjohka (AA/SA 1998) Kuoppilasjärvestä Tenoon laskeva joki. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys: ks. Kuoppilasjärvi – Goahppelašjávri. Nimiperhe: 

ks. Goahppelávži. 1 I1: 630, 3 I3: 630, 3 I2: 630 

Kurjaluohtâ (UP) Lahti Aksujärven pohjoispäässä. Inarinsaamea; kurja = kurja, luohtâ = lahti. 

10 J16: 631 

Kutujärvi – Kođojävri (3842 1) Järvi Sudenjängän itälaidalla Utsjoen maantien länsipuolella. Suora 

suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Kutuoja – Kođojuuhâ – Gođđuája. 11 L14: 632 

Kutuniemi – Gođđunjárga (AA/SA 1998) Niemi Utsjoen vesistön Kevojärven pohjoisosan itärannalla. 

Suora suomennos pohjoissaamesta. 4 K5: 633 

Kutuoja – Kođojuuhâ – Gođđuája (3931 1, JUM, IL.1995) Lihavakalajärvistä Ulkujärven ja Kutujärven 

kautta Säytsjärveen laskeva oja. Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Kutujärvi – Kođojävri. 8 L13: 634 

Kylävaara – Sijdâvääri – Siidavárri (3842 1, IL.1995) Vaara Moosesvaaran koillispuolella. Suora 

suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Sijdâ ~ siida viitannee tässä tapauksessa muinaisen 

Inarin lapinkylän ja Tenon lapinkylän rajatraditioon, koska kyseisten siitojen raja kulki nimetyn vaaran 

pohjoispuolelta. Siellä sijaitsee nykyäänkin inarinsaamen ja pohjoissaamen kieliraja. 11 K14: 635 

Kähteeluohtâ (IV 2003) Lahti Aksujärven länsireunalla Talvitiejängän kohdalla. Inarinsaamea; kähtee 

= kaakkuri = luohtâ = lahti. Lahdessa on nuotta-apaja. 10 J17: 635A 

Köngäs (AA/SA 1998) Talo Tenon Yläkönkään Bajimušbihttá- ja Gaskkamušbihttá-koskien välissä. Nimiperhe: 

ks. Yläköngäs – Badjegievŋŋis. 1 G1: 636 

202

L 

Laihanhauenjärvi – Ruoinapuškojáávráš (JUM) Järvi Pierkivaaran Saarijärvestä kilometri pohjoiseen. 

Suora suomennos inarinsaamesta. Ennen siikaistutuksia järvessä oli suuria ja laihoja haukia, jotka 

tavoittelivat jopa airon lapoja. 11 L16: 637 

Laitila (3913 1) Talo Outakosken kylän pohjoisosassa. 6 C8: 638 

Ládjogeađgi (AA/SA 1998) Kivi Tenon rannalla Dálvadas-kylästä 3 km ylävirtaan. Määriteosaselitys: 

ks. Ládjojeaggi, geađgi = kivi. 

Samuli Paulaharjun mukaan Dálvadas-kylän ja Luhkkárbáiki-talon välissä on Jávrebainjárga-niemen 

kalaseita, josta hän kirjoittaa kirjassaan Seitoja ja seidan palvontaa s. 30 seuraavasti: 

”Suomen puolella, on iso kalamiesten palvoskivi. Harmaa kivi, kellanrusket kyljet, mustahko päällys. Se 

on kuin korkea matalaselkämystäinen tuoli tai suolasalkkari. Siitä kivellä on myös nimet: Stallun istuin ja 

Salkkarikivi (salkkari > sálkor = suola-astia, kirj. lis.). Kiven korkeus takaa 2,7 m, edestä 1,9 m, leveys 

takaa 2,5 m, edestä 2 m, sivut 1,8 m ja 2 m. Seita on matalapensaisella kivikkorannalla jonkin kymmenisen 

metriä vesirajasta, ja takana on koivuouta, kauempana suuri tunturimaa.” 

Kyseessä saattaa olla Ládjogeađgi, koska se sijaitsee Samuli Paulaharjun kuvaamalla paikalla. Niilo Valle 

arvelee, että sana ládjo tarkoittaisi tässä tapauksessa vanhanmallista naisen sarvilakkia nimeltään ládju, 

jota kivi suuresti muistuttaakin (NV 2003). Ládjo on siten yhdysosalyhentymä ládju-sanasta. 

2 D5: 639 

Ládjojeaggi (3913 1) Suo Bassečohkka-vaaran ja Luomusjoen välissä. Pohjoissaamea; ládjo = heinänteko, 

jeaggi = jänkä. 6 D13: 640 

Láŋká (3913 1) Karigasniemen Ailikkaan eteläisin huippu (619,8 m/mpy.). Pohjoissaamea; láŋká = 

tuntematon sana. Samuli Aikion mukaan Jyykeässä on merkitty sana láŋka = kallionyppylä. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Láŋkáájá. 6 C12: 641 

Láŋkáájá (3911 2) Láŋká-tunturin länsirinteeltä Vuopmanjohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Láŋká, ája = oja (puro). 5 B12: 642 

Láskojávri (AA/SA 1998) Järvi Badjeseavttet-joen eteläpuolella. Pohjoissaamea; lásko = tuntematon 

sana, jávri = järvi. 3 J3: 643 

Lásseroavejeaggi (3911 2) Suo Piesjokisuulta 2 km pohjoiseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Lásseroavvi, roave = genetiivimuoto sanasta roavvi = rova (vanha paloalue), jeaggi = jänkä. 5 B10: 644 

Lásseroavvi (3911 2) Rova Piesjokisuulta 2 km koilliseen. Pohjoissaamea; Lásse = genetiivimuoto 

nimestä Lásse = Lassi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Lásseroavejeaggi. 5 B10: 645 

Lássesáđihanvađđa (HK 2003) Vaara Čársejohka-joen já Báhkkeskáidi-kaidan välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Lásseroavvi, sáđihan = aktiomuoto verbistä sáđihit = läähättää, puuskuttaa, saaloa lyhyen ajan, 

vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti soinen). Kyseessä on Bihtoš-Per Lásse (Lassi Helander, 

1885–1920). 3 G7: 645A 

Leakšagoađoaivi (3913 1) Tunturi Guivi-tunturista 5 km länteen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Leakšagoahti, goađ = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta goahti = kota > kodan, oaivi = pää. 

6 E8: 646 

203

Leakšagoahti (3913 1) Mahdollisesti puro taikka suo Guovdoaivi-tunturin lounaispuolella. Pohjoissaamea; 

leakša = yhdysosalyhentymä sanasta leakšá = laaja soinen laakso, goahti = kota. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Leakšagoađoaivi. 6 E8: 647 

Leammašjohka (3824 1) Luopmošjohjeaggi-jängältä Kaamasjokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; leammaš 

= tuntematon sana, johka = joki. Nimiperheeseen kuuluu Leammašvárri. 9 F14: 648, 6 E13: 648 

Leammašvárri (3913 1) Laaja vaara Leammašjohka-joen ja Luomusjärvien välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Leammašjohka, várri = vaara. 6 E13: 649 

Leavvajohka (AA/SA 1998) Norjan Gáissát-tuntureiden itärinteiltä Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; 

leavva = tuntematon sana, johka = joki. 1 F1: 650 

Lemmoroavvi (AA/SA 1998) Rova Smilčoaivi-pään pohjoispuolella. Pohjoissaamea; lemmo = variantti 

nimestä Lemmá = Klemetti, roavvi = rova (vanha paloalue). Káre Vuolab arvelee että Niljut Lemmo 

(Klemens Niilesson Nillukka, *1847) on päästänyt alueen joskus palamaan. 2 D7: 651 

Lentokonebohki (AA/SA 1998) Kuru Máttit Sávzavárri -vaaran eteläpuolella. Pohjoissaamea. Nimen 

määriteosa suomea, bohki = kapeikko. 7 I12: 652 

Leppälä – Leaibejohka (AA/SA 1998) Talo Kenesjärven eteläpäästä 2 km etelään. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; leaibe = yhdysosamuoto sanasta leaibi = leppä, johka = joki. Nimi on annettu 

Leaibejohka-joen mukaan, joka laskee idästä kyseisen talon kohdalta Utsjokeen. 4 K7: 653 

Lihavakalajärvet – Pyeidiskyeljávrááh – Buoiddeguoljávrrit (MM 1974, SA 2002) Kaksi järveä 

molemmin puolin Utsjoen maantietä Säytsjärven pohjoispään länsipuolella. Suomennos ja pohjoissaamennos 

inarinsaamesta. Järviä on ollut aikaisemmin vain yksi, mutta 1950-luvun puolivälissä järven 

kapeikon yli rakennettiin Utsjoen maantie, jolloin järvi jakautui kahdeksi. 8 L13: 654 

Lihavanhauenjärvi – Pyeidispuškojáávráš (SA 1963) Järvi Pierkivaaran pohjoisimman ja keskimmäisen 

osan välissä. Lähes suora suomennos inarinsaamesta; jáávrâš = deminutiivimuoto sanasta jävri 

= järvi > järvinen. 11 L16: 655 

Liŋkebákti (AA/SA 1998) Pahta Kevojoen itäpuolella Mádjohskáidi-kaidan kohdalla. Pohjoissaamea; 

liŋke = tuntematon sana, bákti = pahta. 3 J7: 656 

Liŋkinjeaggi (AA/SA 1998) Suo Liŋkinvárri-vaaran luoteispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Liŋkinvárri, jeaggi = jänkä. 3 G5: 657, 3 G4: 657 

Liŋkinjohka (AA/SA 1998) Liŋkinjeaggi-jängältä Čársejohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Liŋkinvárri, johka = joki. 3 H5: 658 

Liŋkinvárri (AA/SA 1998) Vaara Njiđgu- ja Liŋkinjohka-jokien välissä. Pohjoissaamea; liŋkin = tuntematon 

sana, várri = vaara: ks. Nimiperheeseen kuuluvat Uhca Liŋkinvárri, Liŋkinjeaggi ja Liŋkinjohka. 

3 H5: 659 

Lisačomat (AA/SA 1998) Čársejohka- ja Gaskkamuš Mádjohsuorgi -jokien väliset kukkalat. Pohjoissaamea; 

lisa = mahdollisesti johdos sanasta lisas = rappeutunut, ränsistynyt, čomat = monikkomuoto sanasta 

čopma = kukkula. 3 G – H6 – 7: 660 

204

Loamppunjárga (AA/SA 1998) Niemi Kevojärven eteläpään länsirannalla. Pohjoissaamea: loamppu = 

genetiivimuoto sanasta loampu = lampaan nimi, njárga = niemi. Loampu oli Josef Aslak Aikion (*1924) 

mukaan lammas (SA 2002). 4 K5: 661 

Loddejohgeašláddot (AA/SA 1998) Loddejohka-joen latvajärvet. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Loddejohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = 

pää (kärki), láddot = monikkomuoto sanasta láttu = lampi > lammet. 8 K9: 662 

Loddejohka (AA/SA 1998) Loddejohgeašláddot-lammista Vuolit Cuokkajávri -järveen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

lodde = yhdysosalyhentymä sanasta loddi = lintu, johka = joki. Nimi johtuu siitä, että alue 

sopii hyvin riekonpyyntiin. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Loddejohskáidi ja Loddejohgeahči, 

joka ei esiinny numeroituna nimenä tässä kirjoituksessa, sekä Loddejohgeašláddot. 8 K8: 663 

Loddejohskáiddemaras (AA/SA 1998) Marasto Loddejohka-joen yläpään itäpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Loddejohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidde = genetiivimuoto sanasta skáidi 

= kaira jokien välissä (kaita), maras = marasto. Nimiperhe: ks. Loddejohskáidi. 8 K9: 664 

Loddejohskáidi (AA/SA 1998) Kaira Loddejohka- ja Cuoggá-jokien välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Loddejohka, sekä alenevassa polvessa Loddejohskáiddemaras, joh = yhdysosalyhentymä sanasta 

johka = joki, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 8 K8: 665 

Loddevuoššanávži (3913 2) Kuru Gompunvađđa-tunturin kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Loddejohka, 

vuoššan = aktiomuoto verbistä vuoššat = keittää, ávži = rotko. 7 H11: 666 

Lohikoste – Luossagoatnil (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Nuvvuksen ja Paatuksen puolivälissä. 

Suora suomennos pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Luossagoatnil. 2 E3: 667 

Lohikosteoja – Luossagoatnelája (3911 2) Cizášvárri-vaaran länsipuolelta Tenoon laskeva oja. Suora 

suomennos pohjoissaamesta. 5 B12: 668 

Lohkkačopma (AA/SA 1998) Kukkula Vuolimuš Njaggaleapme -järven pohjoispäästä 6 km länteen. 

Pohjoissaamea; lohkka = lukko, čopma = kukkula. 3 I7: 669 

Loktajávri (AA/SA 1998) Järvi Kuoppilasjärven pohjoispäästä 1,2 km länteen. Pohjoissaamea; lokta 

= (korkealla oleva) vaaranolka tai tasanne; yläkerta, ullakko, jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluu Loktaoaivi. 

3 I3: 670 

Loktaoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Kuoppilasjärven pohjoispäästä 2,3 km länsi-luoteeseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Loktajávri, oaivi = pää. 3 H3: 671 

Lomakylä Retkeilykeskus Kiellatupa (3824 2) Karigasniemen maantien pohjoispuolella Kiellajoen 

itärannalla. 10 H15: 672 

Lomakylä Muotkanruoktu – Muotke Ruoktu (3824 2) Tunturikylä Peltojoen itärannalla. Jaakko 

Ranta perusti sen vuonna 1966 ja myi vuonna 1976 Muotkan Hanssille eli Hans Niittyvuopiolle (*1933). 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Muotkatunturit. 10 I16: 673 

Lomakylä Neljäntuulentupa (3842 1) Karigasniemen tienhaarasta 5 km pohjoiseen. 

11 L18: 673A 

205

Luhkkárbáiki (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Dálvadas-kylästä 5,5 km ylävirtaan. Pohjoissaamea; 

luhkkár = lukkari, báiki = koti. 2 C6: 674 

Lukkokukkula – Lohkkačopma (3913 2) Kukkula Bajimuš Njaggalanluoppal -lompolosta 4 km luoteessen. 

Suora suomennos pohjoissamesta. 7 I8: 675 

Luohkkoaijohka Luohkkoaijávri-järvestä Mierasjärven eteläpäähän laskeva joki. Suomenkielinen nimijohdos 

”Luokkajoki” on virheellinen, eikä ole paikallisten käytössä (AA/SA 1998). Pohjoissaamea; 

luohkk = lyhentynyt genetiivimuoto sanasta luohkká = mäki > mäen, johka = joki. Nimen määriteosa 

tulee paikannimestä Luohkkoaivi, joka saavutetaan, kun noustaan Mierasjärven eteläpäästä jyrkkää rinnettä, 

joka on nimeltään Mierašjárluohkká ”Mierasjärvenmäki” maantielle, eli ”luohká oaivái” = ”mäen 

päähän” (SA 2001). 8 L11: 676 

Luolajärvi – Riämnjákuovđâšmjävri – Biedjojávri (3931 1, JUM, IL.1995) Järvi Lihavakalajärvien 

lounaispuolella. Osittainen suomennos inarinsaamesta; riämnjá = genetiivimuoto sanasta riemnjis = 

kettu, kuovđâšm = luola ja täydellinen suomennos pohjoissaamesta. 8 L13: 677 

Luomečoagginláddot (IL 1995) Kolme peräkkäistä lampea Mierastörmä-talon länsipuolella. Pohjoissaamea; 

luome = yhdysosalyhentymä sanasta luomi = hilla (lakka), čoaggin = aktiomuoto verbistä čoaggit 

= kerätä, láddot = monikkomuoto sanasta láttu = lampi > lammet. 8 L11: 678 

Luomusjärvet – Luopmošjávrrit (3913 1) Kaksi kapean harjun erottamaa suurehkoa rinnakkain 

olevaa järveä Kevon kansallispuiston lounaiskulman kohdalla. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; 

luopmoš = merkitykseltään tuntematon sana. Niilo Valle arvelee, että sana olisi mukaelma väljyyttä ja 

avaruutta kuvaavasta sanasta luomus (NV 2003). Nimiperheeseen kuuluvat primäärin nimen lisäksi 

Luopmošjárguotkku, Luopmošjárluobbalat, Luomusjoki – Luopmošjohka, Luopmošjohguolbanat, Luopmošjohjeaggi, 

Luopmošvárit, joita ovat Máttimuš Luopmošvárri, Gaskkamuš Luopmošvárri ja Davimuš Luopmošvárri. 

6 E12: 679 

Luomusjoki – Luopmošjohka Luomusjärvistä Karigasjokeen laskeva joki. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Luomusjärvet – Luopmošjávrrit. 6 D13: 680 

Luopmosjárguotkku (3913 1) Noin 4 km pitkä kannas Luomusjärvien välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Luomusjärvet – Luopmošjávrrit, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, guotkku = 

kannas. 6 D12: 681, 6 E12: 681 

Luopmošjárluobbalat (3913 1) Kaksi lompoloa Luomusjärvien lounaispuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Luomusjärvet – Luopmošjávrrit, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, luobbalat 

= monikkomuoto sanasta luoppal = lompolo, jokilaajentuma tai pieni järvi. 6 D12: 682 

Luopmošjohguolbanat (3913 1) Karigasniementien pohjoispuolella ja Luopmošjohka-joen itäpuolella 

olevat kangasmaat. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Luomusjoki – Luopmošjohka, joh = yhdysosalyhentymä 

sanasta johka = joki, guolbanat = monikkomuoto sanasta guolbba = kangasmaa (kuolpuna). 

6 D13: 683 

Luopmošjohjeaggi (3913 1) Luomusjoen itäpuolella Karigasniementien molemmin puolin olevat 

suot. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Luomusjoki – Luopmošjohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta 

johka = joki, jeaggi = jänkä. 6 D13: 684 

Luopmošvárit (3913 1) Kolme vaaraa Luomusjärvistä luoteeseen: Davimuš Luopmošvárri, Gaskkamuš 

Luopmošvárri ja Máttimuš Luopmošvárri. Nimiperhe: ks. Luomusjärvet – Luopmošjávrrit. 6 D12: 685 

206

Luossagoatneljávri (AA/SA 1998) Pieni lampi Lohikoste-talon itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Luossagoatnil, goatnel = yhdysosamuoto sanasta goatnil = koste, jávri = järvi. 2 E3: 686 

Luossagoatnelvárri (AA/SA 1998) Vaara Nuvvuksen Áilegas-tunturista 3 km koilliseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Luossagoatnil, goatnel = yhdysosamuoto sanasta goatnil = koste, várri = 

vaara. 2 F4: 687 

Luossagoatnil (AA/SA 1998) Koste Tenossa Lohikoste- – Luossagoatnil-talon kohdalla. Pohjoissaamea; 

luossa = lohi, goatnil = koste (akanvirta). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Luossagoatneljávri, 

Luossagoatnelvárri ja Lohikoste – Luossagoatnil (talo). 2 E3: 687A 

Luovdejeaggi (3913 1) Suo Akujärven länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Luovdejohka, 

jeaggi = jänkä. 6 D9: 688 

Luovdejohka (3913 1) Luovdejeaggi-jängältä Akujokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; luovde = yhdysosamuoto 

sanasta luovdi = lauta, johka = joki. Nimiperheeseen kuuluvat Luovdejeaggi, Luovdejohskáidi ja 

Luovdevárri. 6 D9: 689 

Luovdejohskáidi (3913 1) Luovdejohka-joen ja Akujoen välissä oleva kaira. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Luovdejohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidi = kaira jokien välissä 

(kaita). 6 C10: 690 

Luovdevárri (3913 1) Vaara Akujärven lounaispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Luovdejohka, 


Luovveája (3913 1) Vuopme-Biesvárri- ja Gaska-Biesvárri-vaarojen välistä Piesjokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Luovvejávri, ája = oja (puro). 6 C10: 692 

Luovvejármaras (AA/SA 1998) Marasto Utsjoen kirkonkylältä 4,5 km länteen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Luovvejávri, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, maras = marasto. 3 J2: 693 

Luovvejávri Järvi Luovvejármaras-maraston pohjoispuolella. Pohjoissaamea; luovve = yhdysosamuoto 

sanasta luovvi = luova (säilytyslava), jávri = järvi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Luovvejármaras. 

3 J2: 694 

Luovvemaras (AA/SA 1998) Marasto Luovvemarasjeaggi-jängän ja Nuvvosjohka-joen välissä. Pohjoissaamea; 

luovve = yhdysosamuoto sanasta luovvi = luova (säilytyslava), maras = marasto. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Luovvemarasája ja Luovvemarasjeaggi. 2 F5: 695 

Luovvemarasája (AA/SA 1998) Luovvemarasjeaggi-jängältä Nuvvosjohka-jokeen laskeva puro. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Luovvemaras, ája = oja (puro). 2 F5: 696 

Luovvemarasjeaggi (AA/SA 1998) Suo Nuvvos-Áitevárri-vaaran, sekä Luovvemaras-maraston välissä. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Luovvemaras, jeaggi = jänkä. 2 F5: 697 

Lyevdikuátijáávráš (3824 2) Pieni järvi Karhujärven ja Tupavaaran välissä. Inarinsaamea; lyevdi = 

lauta, kuáti = kota, jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järvinen. 10 J17: 698 

207

M 

Maađijpellâstjáávráš (JUM) Sestjoenjärvistä itäisin. Inarinsaamea; maađij = maantie, pellâst = vieressä, 

jávrááh = monikon deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järviset. 11 L15: 699 

Maaritinkoski – Piittuš-Maarit kuoškâ (3842 1) Koski Kaamasjoessa kilometri Koskelojoen suulta 

alavirtaan. Suomennos inarinsaamesta. Piittuš-Maarit (*1855) oli pohjoissaamelainen nainen, jonka 

sukunimi oli Porsanger. Piittuš = mukaelma pohjoissaamen sanasta Bihtoš = Pietu(nen), Pietari-nimen 

toisinto, jota käytetään suvun nimenä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Piittuš-Maarit kuoškâeennâm. 

Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Taka-Lappia s. 32: 

”Mutta entinen »Pittus-Maaret», pahankurinen ämmä, karjan kähveltäjä ja naapurien lampaiden kivittäjä, 

muutteli asuinpaikkaansa alinomaa, rähjäten milloin missäkin järvenrannalla tahi tunturissa, niin että»Pittus- 

Maaretin kotasijoja» on ympäri erämaita ja Kaamasjoessa on vielä »Pittus-Maaretin koskikin».” 

11 K17: 700 

Maati Čuánjápääččimlááduh (UP) Kaksi lampea Kaamasjoen länsipuolella Kaamasniemen kohdalla. 

Inarinsaamea; Maati = genetiivimuoto nimestä Matti, čuánjá = hanhi, pääččim = aktiomuoto verbistä 

pääččiđ = ampua, lááduh = monikkomuoto sanasta láddu = lampi. Nimi on annettu Juhan Matti Paadarin 

(1891–195?) mukaan, joka ampui lammista hanhia. 11 K18: 701 

Maati Kähvivuoššâmjávrááh (JUM) Kaksi järveä Pierkivaaran Saarijärven luoteispuolella. Inarinsaamea; 

Maati = genetiivimuoto nimestä Matti, vuoššâm = aktiomuoto verbistä vuoššâđ = keittää, jávrááh 

= monikon deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järviset. Kyseessä on Pikku-Heikin Matti (Matti 

Mattus, 1900–1983), joka keitti järvien välissä kahvia. 11 L16: 702 

Madelammit (3842 1) Kaksi pientä järveä Kylävaaran eteläpuolella. 11 K14: 703 

Mangemusjärvi – Paajeeb Manemušjävri (3824 2) Järvi Manemusvaaran koillispuolella. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta; paajeeb = ylempi, manemuš = munuainen. Nimiperhe: ks. Manemusvaara 

– Manemušvääri. 10 J17: 704 

Mangemusjärvi – Vyeleeb Manemušjävri (3842 1) Järvi Pitkämaraston ja Kaamasjoen välissä. 

Mukaelmasuomennos inarinsaamesta; vyeleeb = alempi, manemuš = munuainen. Nimiperhe: ks. Manemusvaara 

– Manemušvääri. 11 K17: 705 

Mangemusvaara – Manemušvääri (3824 2) Vaara Aksujärven ja Tupavaaran välissä. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta; manemuš = munuainen. Nimiperheeseen kuuluvat Mangemusjärvi 

– Paajeeb Manemušjävri ja Mangemusjärvi – Vyeleeb Manemušjävri. Iivari Vallen mukaan määriteosa saattaa 

olla myös maŋemuš = hybridi pohjoissaamen sanasta maŋemus ja inarinsaamen sanasta majemuš = viimeinen, 

koska etelästä katsottuna se on viimeinen näkyvä vaara. 10 J17: 706 

Mantojärvi – Máttajávri (AA/SA 1998) Utsjoen vesistön alin järvi. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta, 

mátta = tyvi tai yhdysosamuoto sanasta máddi = etelä. 4 K3: 707 

Marasčopma (AA/SA 1998) Kukkula Nuvvos-Áitevárri-vaarasta 1,5 km länsi-luoteeseen. Pohjoissaamea; 

maras = marasto, čopma = kukkula. 2 F5: 708 

Mattila (AA/SA 1998) Talo Tenon itärannalla Nuvvosjohka-jokisuun eteläpuolella. 2 E5: 709 

208

Mádjohka (AA/SA 1998) Lännestä Kevojoen alajuoksulle laskeva kolmihaarainen joki. Pohjoissaamea; 

mád = yhdysosalyhentymä sanasta mádjit = majava (Irma Laiti 2002). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Mádjohluoppal, Mádjohskáidi, Davimuš Mádjohsuorgi ja Máttimuš Mádjohsuorgi ~ Mádjogá 

máttimuš suorgi. 3 I7: 710 

Mádjohluoppal (AA/SA 1998) Laajentuma Kevojoessa Mádjohka-jokisuun alapuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Mádjohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 

3 J6: 711 

Mádjohskáidi (AA/SA 1998) Kaira Mádjohka-joen ja Kevojoen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Mádjohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 

3 J7: 712 

Máđiiája (3913 2) Cuokkágeašjávri-järven lounaispuolelta Suttesjohka-jokeen laskeva puro. Pohjoissaamea; 

máđii = talvitie, ája = oja. Nimiperhe: ks. Máđiijeaggi ~ Cuokkágeašjeaggi. 7 H13: 713 

Máđiiája (3913 2) Kaakosta Kevon Bajimuš Njaggalanluoppal -lompoloon laskeva oja. Nimiselitys: ks. 

Máđiiája (ylin). 7 J8: 714 

Máđiiája (AA/SA 1998) Áilegas-tunturin etelärinteeltä Nuvvosjohka-jokeen laskeva oja. Nimiselitys: ks. 

Máđiiája (ylin). 2 E5: 715 

Máđiijeaggi ~ Cuokkágeašjeaggi (3913 2, AA/SA 1998) Suo Cuokkágeašjávri-järven ja Suttesjohka-joen 

välissä. Määriteosaselitys: ks. Máđiiája (ylin), jeaggi = jänkä, cuokká = merkitykseltään tuntematon 

sana, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta geahči = pää (kärki). Nimiperheeseen kuuluu Máđiiája (ylin). 

7 H13: 716 

Mágarátkinjávri (IL 1995) Pieni järvi Hevosvaaran pohjoispuolella. Pohjoissaamea; mága = genetiivimuoto 

sanasta máhka = lanko, rátkin = aktiomuoto verbistä rátkit = ratkoa, erotella, jávri = järvi. 

Entiseen aikaan porojen ollessa kesyjä suoritettiin poroerotteluja talvisin myös järvien jäillä. Vanhempi 

nimi on Máđaráhkajávri; Máđaráhka = genetiivinen lyhentymä sanasta Máđaráhkká = ”Mannerakka”, 

muinainen naispuolinen jumalolento (SA 2002). 8 K12: 717 

Máhtelahčohkka (AA/SA 1998) Tunturinhuippu Nuvvosjohka-jokisuulta 4 km kaakkoon. Pohjoissaamea; 

Máhte = genetiivimuoto nimestä Máhtte = Matti, lah = yhdysosalyhentymä sanasta leahki 

= laakso, čohkka = huippu (laki). 2 E5: 718 

Máhteleahki (AA/SA 1998) Laakso Nilijokisuulta 2,5 km itään. Nimiselitys: ks. Máhtelahčohkka. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Máhtelahčohkka. 2 E5: 719 

Mákkáájá (AA/SA 1998) Áitečohkka-tunturin eteläpuolelta Roavvejohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

Mákká = genetiivimuoto nimestä Mággá = Margareeta, Margit Magga, ája = oja (puro). 

2 C6: 720 

Mállejohka (3911 2) Piesjokisuun pohjoispuolelta Tenoon laskeva pieni puro. Pohjoissaamea; málle 

= yhdysosamuoto sanasta málli = keitto (velli), johka = joki. 5 B10: 721 

Máret-Ivvár Goahtemaras ~ Ivvárgoahtemaras (AA/SA 1998) Marasto Keräsjávri-järven pohjoispäästä 

kilometri pohjoiseen. Pohjoissaamea; Máret-Ivvár = ”Maaretan Iivari” (Ivar Niileksenpoika 

Pieski, 1881–1959), joka asui Rávdoskáidi-kaidassa, goahte = yhdysosalyhentymä sanasta goahti = kota, 

maras = marasto. 7 J12: 722 

209

Márjjájeaggi (AA/SA 1998, KV 1993) Jänkä Bálggesávži-kurun yläpäästä kilometri koilliseen. Pohjoissaamea; 

Márjjá = Maria, jeaggi = jänkä. Áles Márjá, Olga Maria Ravna s. Hagelin (1908–1973) poimi 

siellä hilloja. Jänkä kuuluu osana Sirddajeaggi-jänkään. 2 C7: 723 

Máttimuš Luopmošvárri (3013 1) Vaara Luomusjärvien länsipuolella. Pohjoissaamea; máttimuš = 

eteläisin, luopmoš = tuntematon sana, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Luomusjärvet – Luopmošjávrrit. 

6 D12: 724 

Máttimuš Mádjohsuorgi ~ Mádjogá máttimuš suorgi (AA/SA 1998, 3913 2) Mádjohka-joen eteläisin 

haara. Pohjoissaamea; máttimuš = eteläisin, mád = yhdysosalyhentymä sanasta mádjit = majava, 

joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, suorgi = haara. Nimiperhe: ks. Mádjohka. 7 H8: 725 

Máttit Sávzavárri (3913 2) Kevon kansallispuiston eteläisin paljaslakinen tunturi. Määriteosaselitys: 

ks. Máttit suorgi, sávza = lammas, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Sávzajávri. 7 I12: 726 

Máttit suorgi (IL 1995) Utsjoen latvahaaroista eteläisempi, joten sen täydellinen nimi olisi Ohcejoh 

máttit suorgi. Pohjoissaamea; máttit eteläisempi, suorgi = haara. Nimiperhe: ks. Utsjoki – Ohcejohka – Uccjuuhâ. 

8 K12: 727 

Mávnnaávži (AA/SA 1998) Rotko Niibevárri-vaaran pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Mávnnajohka, 

ávži = rotko. Nimiperhe: ks. Duottar-Mávnna. 2 E6: 728 

Mávnnajohka (AA/SA 1998) Paistuntureilta Nilijokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; mávnna = Maunu, 

johka = joki. Nimiperhe: ks. Duottar-Mávnna. 2 E6: 729 

Meađđenvárája (3911 2) Meađđenvárri-vaaran länsipuolelta Inarijokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Meađđenvárri, vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, ája = oja (puro). 

5 A12: 730 

Meađđenvárjeaggi (3911 2) Suo Meađđenvárri-vaaran eteläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Meađđenvárri, vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, jeaggi = jänkä. 5 B13: 731 

Meađđenvárri (3911 2) Vaara Karigasniemen Ailikkaan ja Inarijoen välissä. Pohjoissaamea; meađđen 

= yhdysosalyhentymä sanasta meađđemat = mäti, várri = vaara. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Meađđenvárjeaggi ja Meađđenvárája. 5 B12: 732 

Merilintujärvi – Njurgoijáávráš (JIM) Järvi Pierkivaaran länsipuolella. Puolittainen suomennos inarinsaamesta; 

njurgoi = mustalintu, jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järvinen. 

11 L16: 733 

Mielkečohkka (AA/SA 1998) Tunturinhuippu Mielkejohka-joen yläosan länsipuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Mielkejohka, čohkka = huippu (laki). 3 J4: 734 

Mielkejohka (AA/SA 1998) Lännestä Utsjoen vesistöön 11 km Utsjoen kylältä etelään laskeva joki. 

Pohjoissaamea, mielke = yhdysosamuoto sanasta mielki = maito, johka = joki. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluvat Mielkejohskáidi, Mielkečohkka ja Mielkeráhppát. 3 J4: 735 

Mielkejohskáidi (AA/SA 1998) Kaira Miekejohka-joen ja Utsjoen vesistön välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Mielkejohka, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 3 J4: 736 

210

Mielkeráhppát (AA/SA 1998) Vaikeakulkuista maastoa Čársejohka-joen pohjoisimmasta mutkasta 

1,5 km itään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Mielkejohka, ráhppát = kivikkoinen, jyrkänteinen ja 

vaikeakulkuinen maasto. 3 J4: 737 

Mierasjärvi – Mierašjávri (AA/SA 1998) Pitkä järvi ja lapintalo sen eteläpäässä Utsjoentien länsipuolella. 

Mierasjärven eteläpäässä asui poromies Samuel Laiti (1891–1951). Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamenkielisestä nimestä, jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Mierašjársuolu, Mierašjárluohkká, Mierašroavvi, Mieraslompola – Mierašluoppal, 

Mierastupa – Mierašstohpu, Mierastörmä – Mierašdearbmi, Bajit Mierašguoika ja Vuolit Mierašguoika. 

8 L11: 738, 8 L10: 738 

Mieraslompola – Mierašluoppal (AA/SA 1998) Lompolo ja muutaman talon kylä Mierasjärven 

pohjoispäästä 1,5 km luoteeseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Mierasjärvi – Mierašjávri. 

8 L9: 739 

Mierastupa – Mierašstohpu (AA/SA 1998) Mierasjärven puolen välin itärannalla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Mierasjärvi – Mierašjávri. 8 L10: 740 

Mierastörmä – Mierašdearbmi (AA/SA 1998) Talo Mierasjärven eteläpään länsipuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Mierasjärvi – Mierašjávri. 8 L11: 741 

Mierašdearbmi (IL 1995) Törmä Mierasjärven Mierastörmä-talon länsipuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Mierasjärvi – Mierašjávri, dearbmi = törmä. 8 L11: 742 

Mierašjárluohkká (SA 2001) Jyrkkä rinne Mierasjärven eteläpään itäpuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Mierasjärvi – Mierašjávri, jár = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, 

luohkká = rinne ~ mäki. 8 L11: 742A 

Mierašjársuolu (AA/SA 1998) Saari Mierasjärven pohjoispäässä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Mierasjärvi – Mierašjávri, jár = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, suolu = saari. 

8 L9: 743 

Mierašroavvi (AA/SA 1998) Rova Mierasjärven itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Mierasjärvi 

– Mierašjávri, ja alenevassa polvessa Roavvečohkka, roavvi = vanha paloalue (rova). 8 L10: 743A 

Miestta (3913 1) Talo Outakoskella maantien itäpuolella. Pohjoissaamea; miestta = pensas. 6 C8: 744 

Mirkkočopma (IL 1995) Kukkula Cuoggaskáidde Rávdojávri -järvestä 1,2 km kaakkoon. Pohjoissaamea; 

mirkko = myrkky, čopma = kukkula. Samuel Laitin (1891–1951) väki pyysi alueella susia myrkkysyöteillä. 

Nimiperheeseen kuuluu Mirkkoláttu. 8 K10: 745 

Mirkkoláttu (IL 1995) Lampi Mierasjärven eteläpäästä 3,5 km länteen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Mirkkočopma, láttu = lampi. Samuel Laitin (1891–1951) väki pyysi alueella susia myrkkysyöteillä. 

8 K11: 746 

Moalkejohka (AA/SA 1998) Moalkejávri-järvestä Mierasjärveen laskeva joki. Pohjoissaamea; moalke 

= yhdysosamuoto sanasta moalki = mutka, johka = joki. 8 L10: 747 

Moalkeláttu (SA 1963) Kiellaniemen suurin lampi. Pohjoissaamea; moalke = yhdysosamuoto sanasta 

moalki = käyrä, mutka, láttu = lampi. 10 I15: 748 

211

Mokkejävri (3824 2) Järvi tai oikeammin Kaamasjoen vuopaja Kiellajoen suusta 1,5 km itäkaakkoon. 

Inarinsaamea; mokke = mutka, jävri = järvi. 10 I16: 749 

Moosesjärvi – Moosesjävri – Mosesjávri (3842 1, SA 1963) Järvi Moosesvaaran koilliskulmalla. Suora 

suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Nimiperheeseen kuuluu Moosesvaara – Moosesvääri 

– Mosesvárri. 11 K14: 750 

Moosesvaara – Moosesvääri – Mosesvárri (3842 1, SA 1963) Vaara Vuomavaaran pohjoispuolella. 

Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Moosesjärvi – Moosesjävri – Mosesjávri. 

11 K14: 751 

Moskkoskáiddejohka (3913 2) Moskkoskáidi-kaidan eteläpuolta Čieskadasjohka-jokeen laskeva joki. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Moskkoskáidi, skáidde = genetiivimuoto sanasta skáidi = kaira jokien 

välissä (kaita), johka = joki. 7 G11: 752 

Moskkoskáidi (3913 2) Kaira Čieskadasjohka-joen ja Kevojoen välissä. Pohjoissaamea; moskko = 

attribuuttimuoto sanasta moskkus = pilvinen, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluu Moskkoskáiddejohka. 7 G11: 753 

Muálkkiluobâl (MUM) Venejoen toiseksi alimmainen laajentuma Inarinsaamea; muálkki = mutka 

(koukuro), luobâl = lompolo, jokilaajentuma. 11 L15: 754 

Mädibâšsátku (IV 2003) Venevalkama ja ilmeisesti nuotta-apajan nimi Aksujärven itäpuolella Huutoniemi-talon 

kohdalla. Inarinsaamea; mädibáš = eteläisempi, sátku = venevalkama. Venevalkaman 

eteläpuolella on pystyyn nostettu laattakivi Kaarinkeđgi, Kaarin = Kaarina, keđgi = kivi. Kyseessä on 

mahdollisesti Karin Jounintytär Paadar (*1919). Kiven merkitys ei ole tiedossa. 10 J17: 754A 

Mädimušvääri ~ Mädimuš Piergivääri (JUM) Pierkivaaran eteläisin osa. Inarinsaamea; mädimuš 

= eteläisin, vääri = vaara, piergi = merkitykseltään tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin 

piergiđ = pärjätä. Nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 11 L17: 755 

N 

Namahisája (3913 2, IL.1995) Skierrefális-tunturin lounaispuolelta Gárdája-ojaan laskeva oja. Pohjoissaamea; 

namahis = nimetön, ája = oja (puro). 7 I11: 756 

Náhppevárri (AA/SA 1998) Kuoppilasjoen länsipuolella, Kuoppilasjärveltä 7 km pohjoiseen sijaitseva 

vaara. Pohjoissaamea; náhppe = yhdysosamuoto sanasta náhppi = naappu, pahkainen lypsyastia, várri = 

vaara. 3 H2: 759 

Námmáčohkka (AA/SA 1998) Vaaranhuippu Námmájohka-joen latvan lounaispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Námmájohka, čohkka = huippu (laki). 3 I4: 760 

Námmájávrrit (AA/SA 1998) Kolme peräkkäistä pientä järveä Námmájohka-joen keskijuoksulla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Námmájohka, jávrrit = monikkomuoto sanasta jávri = järvi. 

3 J4: 761, 3 J3: 761 

212

Námmájohka (AA/SA 1998) Lännestä Námmájávrrit-järvien kautta Utsjoen vesistöön laskeva joki. 

Pohjoissaamea; námmá = johdos sanasta námmi = kasvavien sarvien nahka, johka = joki. Nimiperheeseen 

kuuluvat Námmáčohkka, Námmájávrrit ja Námmáskáidi. 3 J4: 762, 3 J3: 762 

Námmáskáidi (AA/SA 1998) Kaira Námmájohka- ja Mielkejohka-jokien välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Námmájohka, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 3 J4: 763 

Nihkkiranvađđa (AA/SA 1998) Vaara Stuorrageađggegielas-selänteestä 3 km lounaaseen. Pohjoissaamea; 

nihkkiran = Samuli Aikion mukaan luultavasti suomalaismallinen genetiivin -n päätteinen muoto henkilönimestä 

Nihkkir, vađđa = aukea metsässä (tavallisesti soinen). 3 G4: 764 

Niibevárri (AA/SA 1998) Vaara Paatuksesta 3 km kaakkoon. Pohjoissaamea; niibe = yhdysosamuoto 

sanasta niibi = puukko, várri = vaara. 2 F3: 763 

Niibevárri (AA/SA 1998) Vaara Mávnnaávži-kurun ja Mávnnajohka-joen välissä. Nimiselitys: ks. Niibevárri 

(ylempi). 2 E6: 764 

Niilekselä (AA/SA 1998) Talo Nilijokisuun eteläpuolella. 2 D5: 765 

Niillasašvárri (3913 1) Suurehko vaara Luomusjärvien ja Ailikkaan välissä. Pohjoissaamea; Niillasaš 

= deminutiivimuoto nimestä Niillas. Hänen jälkeläisiään kutsutaan nimellä Niillasaččat ja he käyttävät 

sukunimeä Niittyvuopio, joka on käännös pohjoissaamen paikannimestä Niitovuohppi (ks. Niittyvuopio), 

várri = vaara. Vaaraan on kuollut Niillasaš eli Niiles Uulanpoika Niittyvuopio (*1840) tai hänen 

poikansa, joka niin ikään oli Niillasaš eli Niiles Niileksenpoika Niittyvuopio (1881–1943) (NV 2003). 

Vaaran vanhempi nimi on Hánnovárri. Hánno = Hannu, joka lienee ollut sukunimeltään Paltto, 

koska hän oli Otto Palton isoisä (OP). 6 D12: 766 

Niillas Ovllá láttu ~ Niillasa heavvananláttu (IL 1995) Lampi Vuogojávri-järven pohjoispuolella. 

Pohjoissaamea; Niillas Ovllá = ”Niiles Uula”, láttu = lampi, Niillasa = genetiivimuoto nimestä Niillas 

= Niileksen, heavvanan = aktiomuoto verbistä heavvanit = hukkua. Utsjoen Jomppalasta kotoisin ollut 

Niiles Uula Högman hukkui lampeen heti evakosta tulon jälkeen kevätlinnustuksen aikaan, kun hänen 

kuikan noutamisessa apunaan käyttämä jäälautta hajosi. Niilo Valle muistaa poikasena ollessaan 

nähneensä Högmanin lippalakin järven rannalla (NV 2003). 7 J9: 767 

Niitovuohpejávri (3911 2) Pieni järvi Piesjokisuulta 3 km etelään. Pohjoissaamea; niito < niitu = niitty, 

vuohpe = genetiivimuoto sanasta vuohppi = vuopaja, jávri = järvi. 5 B11: 768 

Niittoš (KV 1993) Pieni Vuopaja Fávrrošvuohppi-vuopajan itäpuolella. Pohjoissaamea; niittoš = deminutiivimuoto 

sanasta niitu = niitty. Vuopajan itäpuolella oli niittyjä, joista niitettiin heinää Outakosken 

koululle. Myöhemmin ne myytiin Ingan Pieralle (Piera Paltto, *1905). 2 B7: 769 

Niittyvuopio – Niitovuohppi (3911 2) Talo Inarijokisuun kohdalla. Ei ole varmaa onko kysymys 

suomennoksesta vai pohjoissaamennoksesta. 5 A12: 770 

Nijlâskäärdieenâ (JUM) Erillinen kangasmaasaareke Pierkivaaranjängän koilliskulmalla. Inarinsaamea; 

Nijlâs = genetiivimuoto nimestä Niijlâs = Niilo, käärdi = genetiivimuoto sanasta kärdi = aitaus, eenâ = 

maa. 11 L17: 771 

Nijttokuovlâš (JUM) Pieni kosteikko Pierkivaaran Lihavanhauenjärven eteläpuolella. Inarinsaamea; 

nijtto = niitty, kuovlâš = deminutiivimuoto sanasta kuovlâ ~ kuovđâ = kostea ruohikkoinen painanne 

maastossa. 11 L16: 772 

213

Nilijoki – Njiljohka (AA/SA 1998) Gáimmoaivi-tunturin eteläpuolelta Tenoon laskeva joki. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; njil = yhdysosalyhentymä tuntemattomasta sanasta. G. Wahlenbergin 

tekemässä ja S. G. Hermelinin kustantamassa kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” vuodelta 1802 

nimi on kirjoitettu ”Njuos” = tuntematon sana, jonka suun eteläpuolelle (Dálvadas) on merkitty yksi 

kalastajalappalaisasumus ja pohjoispuolelle yksi asumaton eli avonainen asumus. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluisi Njiljohmohkki ”Nilijoenmutka”, koska siitä alenevassa polvessa esiintyvät 

Njiljohmohkeávži ”Nilijoenmutkanrotko” ja Njiljohmohkejeaggi ”Nilijoenmutkanjänkä”. 

2 F7: 773, 2 E6: 773, 2 E5: 773 

Nillánjárga (OP) Niemi Yläkönkään Bajimušbihttá-kosken kohdalla. Määriteosaselitys; ks. Nillávárri, 

njárga = niemi. 1 G1: 774 

Nillávárri (AA/SA 1998) Vaara Dálvadas-kylän eteläpuolella. Pohjoissaamea; Nillá = Niila, Niilo, Nils, 


Nillukka (3913 1) Talo Outakosken kylän eteläpäässä. 6 C9: 776 

Njaggalanjeaggi (3913 2) Suo Kevojoen luoteispuolella Bajimuš Njaggalanluoppal -lompolon kohdalla. 

Pohjoissaamea; njaggalan = aktiomuoto tuntemattomasta verbistä njaggalit, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: 

ks. Bajimuš Njaggaleapme. 7 I8: 777 

Njaggalanjohka (3913 2) Njaggalanjeaggi-jängältä Kevojokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. Njaggalanjeaggi, 

johka = joki. Nimiperhe: ks. Bajimuš Njaggaleapme. 7 I8: 778 

Njallosávži (AA/SA 1998) Rotko Ovddaldasvárri-vaaran lounaispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Njallosjohka, ávži = rotko. 2 C6: 779 

Njallosčohkka (AA/SA 1998) Kukkula Ovddaldasvárri-vaaran lounaispuolella. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Njallosjohka, čohkka = huippu (laki). 2 C6: 780 

Njallosjohka (AA/SA 1998) Pohjoisesta Jeagelveijohka-jokeen 3 km ennen sen Tenoon yhtymistä laskeva 

joki. Pohjoissaamea; njallos = johdos sanoista njalla = nili, njallat = nilottua, njallut = paikata nahkaa tai 

njallet = nostaa joen pintaa. Nimiperheeseen kuuluvat Njallosávži ja Njallosčohkka. 2 C7: 781 

Njappitája (AA/SA 1998) Nihkkiranvađđa-vaaran koillispäästä Liŋkinjohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

njappit = mahdollisesti johdos verbistä njappohallat = luimistella, mielistellä, liehakoida, ája 

= oja (puro). 3 G4: 782 

Njáhkájávri (3913 2) Järvi Ruohtervađđa-vaaran länsipuolella. Pohjoissaamea; njáhká = made, jávri = 

järvi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Njáhkájohka ja Njáhkájeaggi. 7 G12: 783 

Njáhkájeaggi (3913 2) Suo Kaamasjoen latvan itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Njáhkájávri, 

jeaggi = jänkä. 7 G13: 784 

Njáhkájohka (3913 2) Njáhkájávri-järvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Njáhkájávri, johka = joki. 7 G12: 785 

Njáikku (HEV) Pierkivaaran nokka Syysjoen luusuan eteläpuolella. Inarinsaamea; njáikku = jänkään 

päättyvän vaarannokan ulkonema. 11 L16: 786 

214

Njálabiedjojohgeašoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Njálatoaivi-tunturin pohjoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Njálabiedjojohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, geaš = yhdysosalyhentymä sanasta 

geahči = pää (kärki), oaivi = pää. Nimiperhe: ks. Njálabiedjojohka. 3 I2: 787 

Njálabiedjojohka (AA/SA 1998) Njálatoaivi-tunturin koillispuolelta Oađašanjávrrit-järviin laskeva pieni 

joki. Pohjoissaamea; njála = genetiivimuoto sanasta njálla = naali, johka = joki. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen pitäisi kuulua Njálabiedjojohgeahči ”Naalinluolajoenlatva”, koska siitä alenevassa polvessa 

esiintyy Njálabiedjojohgeašoaivi ”Naalinluolajoenlatvanpää”, mutta nimi ei liene käytössä. 3 I2: 788 

Njálatoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Kuoppilasjärven pohjoispäästä 4 km pohjois-koilliseen. Pohjoissaamea; 

njálat = tuntematon sana, oaivi = pää. 3 I2: 789 

Njárčagahperroavvi (AA/SA 1998) Rova Gamajohka-jokisuusta 5 km pohjois-luoteeseen. Pohjoissaamea; 

njárča = yhdysosamuoto sanasta njárčá = lihassa oleva jänne tai lihaskalvo, gahper = yhdysosamuoto 

sanasta gahpir = lakki, roavvi = rova (vanha paloalue). 7 I8: 790 

Njávgoaijohka (3913 1) Njávgoaivi-tunturin etelä-, itä- ja pohjoispuolta Akujokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Njávgoaivi, oai = yhdysosalyhentymä sanasta oaivi = pää, johka = joki. 

6 E11: 791, 6 F11: 791, 6 E10: 791 

Njávgoairoavvi (3913 1) Rova Njávgoaijohka-joen, Pajuojan ja Girjeetnanjohka-joen välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Njávgoaivi, oai = yhdysosalyhentymä sanasta oaivi = pää, roavvi = rova (vanha 

paloalue). 6 E11: 792 

Njávgoaivi (3913 1) Tunturi Ruohtir- ~ Ryettir-tunturista 4 km luoteeseen. Pohjoissaamea; njávg = 

yhdysosalyhentymä verbistä njávgut = naukua tai njávgit = naukua riekkonaarasta (matkia), oaivi = pää. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Njávgoairoavvi ja Njávgoaijohka. 6 E11: 793 

Njiđggujeaggi (AA/SA 1998) Jänkä Liŋkinvárri-vaaran itä-koillispuolella. Pohjoissaamea; njiđggu = 

genetiivimuoto tuntemattomasta sanasta njiđgu, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Njiđgu. 3 H5: 794 

Njiđgu (AA/SA 1998) Liŋkinvárri-vaaran pohjoispuolelta Čársejohka-jokeen laskeva joki. Nimiselitys: 

ks. Njiđggujeaggi. Samanniminen joki on myös Norjan Varangissa. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Njiđggujeaggi. 3 H5: 795 

Njiljohmohkeávži (AA/SA 1998) Kuru Ávžžičopma-kukkulan ja Gohpalasskáidi-kaidan välissä. Pohjoissaamea; 

njil = yhdysosalyhentymä tuntemattomasta sanasta, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka 

= joki, moh = yhdysosalyhentymä sanasta mohkki = mutka, ávži = rotko. Loogisesti ajateltuna nimiperheen 

”äitinimi” olisi Njiljohmohkki, ”Nilijoenmutka”, mutta sitä ei ilmeisesti käytetä, joten tässä 

tapauksessa nimiperheen äitinä on pidettävä jokea nimeltään Nilijoki – Njiljohka. Njiljohmohkeávži on 

omassa polvessaan primäärinen nimi, koska siihen kuuluvat alenevassa polvessa nimet Ávženjálmjeaggi 

ja Ávžžičopma. 3 G6: 796 

Njiljohmohkejeaggi (AA/SA 1998) Suo Nilijoen itäisimmästä mutkasta 2,5 km pohjoiseen. Määriteosaselitys: 

ks. Njiljohmohkeávži, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Nilijoki – Njiljohka. 2 F6: 797 

Njiärááš (JUM) Koski Syysjoen maantiesillan alapuolella. Inarinsaamea; njiärááš = deminutiivimuoto 

sanasta njeeri = matala niva. 11 L16: 798 

Njoammelgielas (3913 2) Selänne Gopmirdanoaivi-tunturin kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Njoammelroavvi, gielas = pitkä ja kapea selänne. 7 G12: 799 

215

Njoammeloaivi (AA/SA 1998) Vaara Gáimmoaivi-tunturin ja Nilijoen välissä. Määriteosaselitys: ks. 

Njoammelroavvi, oaivi = pää. 2 E – F6: 800 

Njoammelroavegorsa (3913 1) Jyrkkäreunainen kuru Vuopme-Biesvárri-vaaran itäpuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Njoammelroavvi, roave = genetiivimuoto sanasta roavvi = rova > rovan 

(vanha paloalue), gorsa = syvä rotko (kursu). 6 C10: 801 

Njoammelroavvi (3913 1) Rova Akujoen ja Stuorra Biesvárri -vaaran välissä. Pohjoissaamea; njoammel 

= yhdysosamuoto sanasta njoammil = jänis, roavvi = rova (vanha paloalue). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Njoammelroavegorsa. 6 C–D10: 802 

Njurgunnjárga (IV 2003) Niemi Aksujärven eteläpään länsirannalla. Pohjoissaamen njurgun = aktiomuoto 

verbistä njurgut = viheltää, njárga = niemi. Niemestä on vihelletty järven yli Kesäpaikkaan 

venekyydin saamiseksi. Niemellä sijaitsee talo nimeltään Huutoniemi – Huikkemnjargâ. 10 I17: 802A 

Njälmi – Njálbmi (IV 2003) Salmi Aksujärven Jávrrádat-järvekkeen suulla. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; 

njälmi ~ njálbmi = suu. 10 J17: 802A 

Norja – Norga – Taažâ Suomen pohjoisimman Lapin naapurivaltakunta lännessä, pohjoisessa ja 

koillisessa. 1 H1: 803, 2 D4: 803, 4 K2: 803, 5 A10: 803, 5 A13: 803 

Nuorášjohka (AA/SA 1998) Goahppeloaivi-tunturin koillisrinteeltä Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; 

nuoráš = deminutiivimuoto sanasta nuorri = nuora (salmi saaren ja mantereen välillä), johka = joki. 

1 I1: 804 

Nuorbenjárga (AA/SA 1998) Niemi Karigasniemestä 40 km Utsjoen suuntaan. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; nuorbe = yhdysosamuoto verbistä nuorbat = lipua, liikkua vaivoin. Sillä kohtaa Teno on 

hiekkapohjainen ja leveä, joten joki virtaa vaivalloisesti eteenpäin. Ehkäpä niemikin on ajan saatossa 

lipunut pitemmäksi, josta nimi voi johtua. 2 B7: 805 

Nuorpiniemi – Nuorbenjárga (AA/SA 1998) Talo Karigasniemestä 40 km Utsjoen suuntaan. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Nuorpiniemi – Nuorbenjárga. 

2 B7: 805A 

Nuorttatjávri (3913 1) Luomusjärvistä pienempi. Pohjoissaamea; nuorttat = itäisempi, jávri = järvi. 

6 E12: 806 

Nuorttibjävri (3824 2) Kesäkotajärvistä itäisempi. Inarinsaamea; nuorttib = itäisempi, jävri = järvi. 

10 I16: 807 

Nuorttit Sávzajávri (3913 2) Pieni järvi Sávzajávri-järven eteläpuolella. Pohjoissaamea; nuorttit = itäisempi, 

sávza = lammas, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Sávzajávri. 7 I12: 808 

Nuvvos-Áitevárri (AA/SA 1998) Vaara Nuvvosjohka-jokisuulta 9 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Nuvvus – Nuvvos, áite = yhdysosamuoto sanasta áiti = aitta, varasto, várri = vaara. 

2 F5: 809 

Nuvvos-Gávva (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Nuvvuksen kylässä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Nuvvus – Nuvvos, gávva = poukama. 2 E4: 810 

216

Nuvvosgeahči (AA/SA 1998) Nuvvosjohka-joen latvaosa Nuvvosjohka-jokisuulta 10 km itään. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Nuvvus – Nuvvos, geahči = pää (kärki). 2 F5: 811 

Nuvvosgieddi (AA/SA 1998) Talo Nuvvosjohka-jokisuun pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Nuvvus – Nuvvos, gieddi = kenttä. 2 E4: 812 

Nuvvosjohka (AA/SA 1998) Skierreoaivi-pään itäpuolelta Tenoon laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Nuvvus – Nuvvos, johka = joki. 2 E5: 813, 2 F5: 813 

Nuvvosmohkki (AA/SA 1998) Mutka Nuvvosjohka-joessa 6,5 km Nuvvuksen kylästä itä-kaakkoon. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Nuvvus – Nuvvos, mohkki = mutka. 2 F5: 814 

Nuvvosnjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon itärannalla Nuvvuksen kylän kohdalla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Nuvvus – Nuvvos, njárga = niemi. 2 E4: 815 

Nuvvosskáidi (AA/SA 1998) Kaira Nilijoen ja Nuvvosjohka-joen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Nuvvus – Nuvvos, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 2 E5: 816 

Nuvvosváráš (AA/SA 1998) Pieni vaara Nuvvuksen kylältä 3 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Nuvvus – Nuvvos, váráš = deminutiivimuoto sanasta várri = vaara > vaaranen. 

2 E5: 817 

Nuvvus – Nuvvos (AA/SA 1998) Kylä Tenon varrella Karigasniemen ja Utsjoen puolivälissä. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; nuvvos = tuntematon sana. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Nuvvos Áilegas, Nuvvos-Áitevárri, Nuvvos-Gávva, Nuvvosgeahči, Nuvvosgieddi, Nuvvosjohka, Nuvvosmohkki, 

Nuvvosnjárga, Nuvvosskáidi ja Nuvvosváráš. 2 E4: 818 

O 

Oađašangielas (AA/SA 1998) Selänne Oađašanjávrrit-järvien koillispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Oađašanjávrrit, gielas = pitkä ja kapea selänne. 3 J2: 819 

Oađašanjávrrit (AA/SA 1998) Kaksi järveä Kuoppilasjärven pohjoispäästä 4,3 km koilliseen olevat 

järvet. Pohjoissaamea; oađašan = aktiomuoto verbistä oađašit = nukkua turvallisin mielin, jávrrit = monikkomuoto 

sanasta jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Oađašangielas, Oađašanjeaggi ja Oađašanjohka. 

3 J3: 820 

Oađašanjeaggi (AA/SA 1998) Suo Oađašanjávrrit-järvien pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Oađašanjávrrit, jeaggi = jänkä. 3 I2: 821 

Oađašanjohka (AA/SA 1998) Oađašanjávrrit-järvistä Badjeseavttet-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Oađašanjávrrit, johka = joki. 3 J3: 822 

Oainnosčohkka (AA/SA 1998) Tunturinnokka Aittijoelta 1,1 km kaakkoon. Pohjoissaamea; oainnos 

= yhdysosamuoto sanasta oainnus = näkymä, (hyvin) näkyvä, čohkka = huippu (laki). Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Oainnosleahki. 2 D6: 823 

Oainnosleahki (AA/SA 1998) Laakso Aittijoelta 1,3 km kaakkoon. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Oainnosčohkka, leahki = laakso. 2 D6: 824 

217

Oaivvošnjárga (IL 1995) Niemi Vuogojávri-järven itärannalla Vuogojárjohka-joen luusuassa. Määriteosaselitys: 

ks. Oaivvošvárri, njárga = niemi. 7 J9: 825 

Oaivvošvárri – Uáivušvääri (3913 2) Vaara Siikajärven lounaispuolella. Pohjoissaamea ja inarinsaamea; 

oaivvoš ~ uáivuš = yhdysosamuoto sanasta oaivvuš ~ uáivuš = luusua, várri ~ vääri = vaara. 7 J13: 826 

Ohcejohguoika (AA/SA 1998) Koski Tenossa Utsjokisuun alapuolella. Määriteosaselitys: ks. Ohcejohskáidi, 

guoika = koski. Nimiperhe: ks. Utsjoki – Ohcejohka – Uccjuuhâ. 4 K2: 826A 

Ohcejohluobbalat (AA/SA 1998) Kaksi jokilaajentumaa Utsjoen vesistön latvaosassa Mierasjärven 

talosta 3 km lounaaseen. Määriteosaselitys: ks. Ohcejohskáidi, luobbalat = monikkomuoto sanasta luoppal 

= lompolo, jokilaajentuma. Nimiperhe: ks. Utsjoki – Ohcejohka. 8 L11: 827 

Ohcejohskáidi (AA/SA 1998) Kaira Utsjoen latvahaarojen välissä. Pohjoissaamea; ohce = merkitykseltään 

tuntematon sana, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, skáidi = kaira eli kaita jokien 

välissä. Nimiperhe: ks. Utsjoki – Ohcejohka. 8 K12: 828 

Ohcejohsuohpáš ~ Rávdoskáidde suohpaš (IL 1995) Joen ylityspaikka Utsjoen eteläisemmässä 

latvahaarassa Seisontalammen kohdalla. Määriteosaselitys: ks. Ohcejohskáidi, suohpáš = ylikulkupaikka 

ylängöltä toiselle, rávdo = rautu, skáidde = genetiivimuoto sanastá skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 

Nimiperhe: ks. Utsjoki – Ohcejohka. 8 K12: 829 

Ollila – Ollel (AA/SA 1998) Talo Vuolit Cuokkajávri -järven pohjoispäässä. Mukaelmapohjoissaamennos 

suomen kielestä. 8 K8: 830 

Onnikkamäki (IV 2003) Mäki Karhujärven talosta 1,2 km Kaamasen suuntaan. Sota-aikana mäen 

päällä paloi saksalainen linja-auto. 10 J18: 830A 

Orošoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Kuoppilasjärven pohjoispäästä 5 km luoteeseen. Pohjoissaamea; 

oroš = yhdysosajohdos sanasta orrut = olla, oaivi = pää. 3 H2: 831 

Osma (3923 2) Talo Tenon rannalla Utsjoen kirkonkylältä noin 10 km Karigasniemen suuntaan. T. I. 

Itkosen mukaan alkuaan suomalainen sukunimi (Suomen lappalaiset II s. 513). 1 I1: 832 

Ostoája (IL 1995) Mierasjärven itäpuolisen Roavvečohkka-vaaran pohjoispuolella virtaava oja. Pohjoissaamea: 

osto = yhdysosalyhenne sanasta ostu = pajunkuoriuute, ája = oja. Elle-Sámmol Ovllá (Uula Laiti, 

1928–1981) haki ojan varrelta pajuja kuoriuutetta varten. 8 L10: 833 

Outakoski – Vuovdaguoika (3913 1) Kylä Tenon varrella Karigasniemestä 25 km Utsjoen suuntaan. 

Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; vuovda = linnunpönttö ~ uuttu. Niilo Vallen mukaan nimi tulee 

pohjoissaamen sanasta vuovdi = outa, jolloin se olisi suora suomennos pohjoissaamesta (NV 2003). 

G. Wahlenbergin ja S. G. Hermelinin kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on 

kirjoitettu ”Autakoski”, ja paikalle on merkitty neljä kalastajalappalaistaloa (kaksi kummallekin puolelle 

Tenoa). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Outakoski (talo). 6 C8: 834 

Outakoski (3911 2) Talo Tenon rannalla Kaarasjokisuun alapuolella. Nimiperhe: ks. Outakoski – Vuovdaguoika. 

5 A12: 835 

Ovddaldasnjárga (AA/SA 1998) Niemi Aittijoelta 3 km Karigasniemen suuntaan. Pohjoissaamea; ovddaldas 

= edessä oleva (korvamerkin sanasta), njárga = niemi. Nimiperheeseen kuuluu Ovddaldasvárri. 

2 C6: 836 

218

Ovddaldasvárri (AA/SA 1998) Vaara Nuorpiniemi-talosta 5 km koilliseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Ovddaldasnjárga, várri = vaara. 2 C6: 837 

Ovtteščohkka (AA/SA 1998) Nuvvoskáidi-tunturin läntisin huippu Dálvadas-kylän itäpuolella. Pohjoissaamea; 

ovttes = ykkönen, čohkka = huippu (laki). 2 D5: 838 

P 

Paajeeb Piergivärjävrjuuvâš (JUM) Läntisimmästä Pierkivaaranjärvestä Kaamasjokeen laskeva pieni 

joki. Inarinsaamea; paajeeb = ylempi, piergi = tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin piergiđ 

= pärjätä, vär = yhdysosalyhentymä sanasta vääri = vaara, jävr = yhdysosalyhentymä sanasta jävri = 

järvi, juuvâš = deminutiivimuoto sanasta juuhâ = joki > jokinen. Nimiperhe: ks. Pierkivaaranjärvet 

– Piergivärjäävrih. 11 K17: 839 

Paatus – Báđoš (AA/SA 1998) Parin talon kylä Báđošjohka-jokisuun alapuolella. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; báđoš = sottapytty. G. Wahlenbergin tekemässä ja S. G. Hermelinin kustantamassa 

kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu ”Padusch”. 2 F3: 840 

Paistunturit – Báišduottar – Paištuodâr (AA/SA 1998, JUM) Laaja tunturialue, johon kuuluvat 

Guivi-, Ráššoaivi-, Gamoaivi- ja Guovdoaivi-tunturit. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamennos 

pohjoissaamesta; báiš = tuntematon sana, duottar = tunturi. 2 E7: 841, 2 F7: 841, 6 E8: 841, 6 F8: 841 

Pajemuš Piergivärjävri (JUM) Pierkivaaranjärvistä läntisin. Inarinsaamea; pajemuš = ylimmäinen, piergi 

= merkitykseltään tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin piergiđ = pärjätä, vär = yhdysosalyhentymä 

sanasta vääri = vaara, jävri = järvi. Nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 11 L17: 842 

Pajuoja – Sieđgája (3913 1) Njávgoaivi-tunturin länsipuolelta Njávgoaijohka-jokeen laskeva oja. Suora 

suomennos pohjoissaamesta. 6 E11: 843 

Palsasuo – Ollâpoolsah (3842 1) Suo Venejoen länsipuolisen Saarijärven pohjoispuolella. Inarinsaamen 

ollâ = korkea, poolsah = monikkomuoto sanasta polsâ = palsa > palsat. 11 K16: 844 

Palsasuo – Ollâpoolsah (3842 1) Suo Venejoen länsipuolisesta Saarijärvesta 0,5 km länteen. Inarinsaamen 

nimiselitys: ks. ylin Palsasuo – Ollâpoolsah. 11 K16: 845 

Palsasuo – Ollâpoolsah (3842 1) Suo Ylemmän Kivivuopajajärven pohjoispuolella. Inarinsaamen 

nimiselitys: ks. ylin Palsasuo – Ollâpoolsah. 11 K15: 846 

Palsasuo – Ollâpoolsah (3931 1) Suo Perunämmärinjängällä. Inarinsaamen nimiselitys: ks. ylin Palsasuo 

– Ollâpoolsah. 8 L13: 847 

Palsasuo – Balssat (3931 1) Suo Mierasjärven eteläpäästä 4,5 km etelään. Pohjoissaamen Balssat = 

monikkomuoto sanasta bálsa = palsa. 8 K11: 848 

Palsasuo – Balssat (3931 1) Suo Mierasjärven eteläpäästä 5 km länsi-lounaaseen. Pohjoissaamen 

nimiselitys: ks. ylin Palsasuo – Balssat. 8 K11: 849 

Palsasuo – Balssat (3913 2) Suo Vuolit Sávzaluoppal -lompolon pohjoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 

ks. ylin Palsasuo – Balssat. 7 I12: 850 

219

Palsasuo – Balssat (AA/SA 1998) Suo Vuogojávri-järven eteläpuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 

ylin Palsasuo – Balssat. 7 J9: 851 

Palsasuo – Balssat (AA/SA 1998) Suo Roavvejeakkit-jänkien itälaidalla. Pohjoissaamen nimiselitys: 

ks. ylin Palsasuo – Balssat. 7 H8: 852 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Biesjeaggi-jängän pohjoisosassa. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 

Palsasuo – Balssat. 6 D12: 853 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Gaska-Biesvárri -vaaran lounaispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 

ks. ylin Palsasuo – Balssat. 6 C11: 854 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Akujärven kaakkoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 

Palsasuo – Balssat. 6 E9: 855 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Uhcaroadjá-vaaran eteläpuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 

Palsasuo – Balssat. 6 F9: 856 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Akujärven länsipuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin Palsasuo 

– Balssat. 6 D9: 857 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Čulloveijeaggi-jängän kaakkoisosassa. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 

ylin Palsasuo – Balssat. 6 D9: 858 

Palsasuo – Balssat (3913 1) Suo Čulloveijeaggi-jängän luoteisosassa. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 

Palsasuo – Balssat. 6 D9: 859 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Kevojoen Vuolimuš Njaggaleapme -järvestä 6 km länteen. Pohjoissaamen 

nimiselitys: ks. ylin Palsasuo – Balssat. 3 I7: 860 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Roavveoaivi-tunturin koillispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 

ylin Palsasuo – Balssat. 3 G7: 861 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Lisačomat-kukkuloiden eteläpuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Gohpalasája-ojan latvassa. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin Palsasuo 

– Balssat. 3 G6: 863 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Ávžžičopma-kukkulan pohjoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 

ks. ylin Palsasuo – Balssat. 3 G6: 864 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Suolomaras-maraston pohjoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Ávžžičopma-kukkulan länsipuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Gohpalasjeaggi-jängän eteläpäässä. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 

Palsasuo – Balssat. 3 G6: 867 

220

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Skierrevađđa-vaarasta pohjois-koilliseen. Pohjoissaamen nimiselitys: 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Skierrevađđa-vaarasta lounaaseen. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Árkomaras-maraston eteläpuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Liŋkinvárri-vaaran luoteispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Árvomaras-maraston pohjoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Liŋkinjeaggi-jängän koilliskulmalla. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Erttetvárri-vaaran pohjoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 

Palsasuo – Balssat. 3 H4: 874 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Erttetvárri-vaarasta 3 km luoteeseen. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 

ylin Palsasuo – Balssat. 3 H4: 875 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Stuorrageađggegielas-selänteen eteläpuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Juohkkoaivi-tunturin itäpuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Birkeoaivi-tunturin länsipuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Birkeoaivi-tunturin luoteispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Birkeoaivi-tunturin länsipuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Birkeoaivi-tunturista 2 km itä-koilliseen. Pohjoissaamen nimiselitys: 

ks. ylin Palsasuo – Balssat. 3 H3: 881 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Vuopme-Áitevárri-vaaran koillispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 

ks. ylin Palsasuo – Balssat. 2 F6: 882 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Vuopme-Áitevárri-vaaran pohjois-koillispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Vuopme-Áitevárri-vaaran luoteispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 


221

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Nuvvos-Áitevárri-vaaran kaakkoispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Nuvvos-Áitevárri-vaaran luoteispuolella. Pohjoissaamen nimiselitys: 


Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Nuvvosmohkke-mutkassa. Pohjoissaamen nimiselitys: ks. ylin Palsasuo 

– Balssat. 2 F5: 887 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Skierrečopma-kukkulasta kilometri etelä-kaakkoon. Pohjoissaamen 

nimiselitys: ks. ylin Palsasuo – Balssat. 2 F4: 888 

Palsasuo – Balssat (3914 2) Suo Skierrečopma-kukkulasta 2 km etelä-kaakkoon. Pohjoissaamen nimiselitys: 


Pappila (3932 1) Utsjoen Mantojärven länsirannalla olevan pappilan on suunnitellut L. C. Engel vuonna 

1843. Pappilan vieressä on Utsjoen kivinen kirkko, joka rakennettiin E. B. Lohmanin suunnittelemana 

vuonna 1853. 4 K3: 890 

Patoniva – Buođđobohki (AA/SA 1998) Niva Jumbáljávri-järven alapuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

4 K4: 891 

Pálluváárááš (UP) Vaara Koskelojoen ja Karhuojan välissä. Inarinsaamea; pállu = pallo, váárááš = 

deminutiivimuoto sanasta vääri = vaara > vaaranen. 11 K17: 892 

Pecivyetkimjävri – Beahcevuotkinjávri (3842 1) Järvi Huikkimavaaran koillispuolella. Inarinsaamea 

ja pohjoissaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Pecivyetkimvääri – Beahcevuotkinvárri, jävri ~ jávri = 

järvi. 11 L14: 893 

Pecivyetkimvääri – Beahcevuotkinvárri (3842 1) Vaara Vuomavaaranjärven koillispuolella. Inarinsaamea 

ja pohjoissaamea; peci ~ beahce = yhdysosalyhentymä sanasta peeci ~ beahci = mänty, vyetkim ~ 

vuotkin = aktiomuoto verbistä vyetkiđ ~ vuotkit = kuoria mäntyä, vääri ~ várri = vaara. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Pecivyetkimjävri – Beahcevuotkinjávri ja Pecivyetkimvääri – Beahcevuotkinvárri. 

11 L14: 894 

Pecivyetkimvääri – Beahcevuotkinvárri (MUM) Vaara Pecivyetkimjävri-järven itäpuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. ylempi Pecivyetkimvääri – Beahcevuotkinvárri (ylempi). 11 L14: 895 

Pehkoranta (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Yläkönkään kohdalla. 1 G1: 896 

Pekkala (AA/SA 1998) Talo Tenon ja maantien välissä Paatuksesta 2,5 km ylävirtaan. 2 F3: 897 

Peltojoenjänkä – Piäldujuvjeggi (3824 2, IV 2003) Suo Peltojoen ja Huutamaseljän välissä. Suora 

suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Peltojoki ja alenevassa polvessa Piäldujuvjeegilááduh. 

10 J16: 898 

Peltojoki – Piäldujuuhâ (3824 2) Peltojärvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Suora suomennos inarinsaamesta. 

Nimiperheeseen kuuluu Peltojoenjänkä. 10 J16: 899 

Peerrumämmirjeggi ~ Perunämmirjeggi – Beronápmirjeaggi (JUM) Suo Petsikolta 3–7 km 

etelään. Nimiselitys: ks. Perunämmäri. 8 L13: 900 

222

Perunämmäri ~ Pieruämpäri – Peerrumnämmir ~ Perunämmir – Beronápmir (JUM) Kukkula 

Utsjoen maantien länsipuolella 4 km Petsikolta etelään. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; peerrum ~ perun 

~ beron = matalan louhikkomaan haltija (SA 2002), ämmir ~ ápmir = kumpu (kunnas). Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Peerrumämmirjeggi ~ Perunämmirjeggi – Beronápmirjeaggi ja Perunämmärin 

jängän soidensuojelualue (virheellisesti Pieran Marin jängän soidensuojelualue). 8 M13: 901 

Petsikko – Beazet – Peccik ~ Pecikko ~ Peccikko ~ (Peesih) ~ Räjičummâ (SA 2001, JUM) Tunturialue, 

jonka Inarin ja Utsjoen kunnan raja ylittää Räjičummâ-kukkulan kohdalta. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta tai inarinsaamesta. Samuli Aikion mukaan nimi näyttää olevan osittain hämärtynyt johdos 

saamen sanasta beahci ~ peeci = mänty, beaze ~ peesi = männyn (SA 2001), räji = yhdysosalyhentymä 

sanasta rääji = raja, čummâ = kukkula. Inarinsaamen -k ja -kko päätteet ovat ilmeisesti mukaelmia 

suomen kielestä ja todennäköisesti primäärein muoto on Peesih, joka ei kylläkään ole enää käytössä. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Petsikkojärvi – Peccikkojävri – Beazetjávri. 8 L12: 902 

Petsikkojärvi – Peccikkojävri – Beazetjávri (JUM) Järvi Petsikkotunturin kaakkoispuolella. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Petsikko. 

8 M12: 902A 

Petsimjärvi – Piäccámjävri (3824 2) Järvi Kesäkotajärvistä 2 km itään. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta; 

piäccám = johdos sanasta peeci = mänty. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Piäccámjävrčummâ. 10 I16: 903 

Pieran Marin jängän soidensuojelualue (OVK.2001) Soidensuojelualue Petsikon eteläpuolella Peerrumämmirjeggi-jängällä. 

Käännösvirhe! pitäisi olla: Perunämmärin jängän soidensuojelualue. 

8 L13: 904 

Pieran-Uulan Kotasijajärvi – Pierii-Uulá Kuátsaijáávráš (JUM) Järvi Vartamovaaran ja Utsjoentien 

välissä. Lähes suora suomennos inarinsaamesta; jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järvinen. 

Pieran-Uulan henkilöllisyydestä ei ole tietoa, mutta luultavasti kyseessä on pohjoissaamelainen 

henkilö. 11 L16: 905 

Piergivärjavrijvyevdi (SA 1963) Suurehko metsäsaareke Pierkivaaranjärvien länsipuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Pierkivaara – Piergivääri, vär = yhdysosalyhentymä sanasta vääri = vaara, javrij = monikon 

genetiivimuoto sanasta jävri = järvi > järvien, vyevdi = metsä ~ outa. Nimiperhe: ks. Pierkivaaranjärvet 

– Piergivärjäävrih. 11 K17: 906 

Pierkivaara – Piergivääri (3842 1) Kolmiosainen suuri vaara Syysjärven luoteispuolella. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta; piergi = tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin piergiđ = 

pärjätä, tulla toimeen. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Pajemuš Piergivärjävri, Koskâmuš 

Piergivärjävri ja Vyelemuš Piergivärjävri, joiden yhteisnimitys on Pierkivaaranjärvet – Piergivärjäävrih, sekä 

Pierkivaaranjänkä – Piergivärjeggi, Mädimušvääri ~ Mädimuš Piergivääri, sekä perusosan mukaan Väripohe 

ja Värikurrâ. 11 L16: 907, 11 L17: 907 

Pierkivaaranjänkä – Piergivärjeggi (3842 1) Laaja ja vetinen suo Pierkivaaran, Syysjoen ja Kaamasjoen 

välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 11 L17: 908 

Pierkivaaranjärvet – Piergivärjäävrih (3842 1) Kolme järveä keskellä Pierkivaaranjänkää: Pajemuš 

Piergijvärjävri, Koskâmuš Piergivärjävri ja Vyelemuš Piergivärjävri. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Pierkivaara 

– Piergivääri, ja alenevassa polvessa Vyeleeb Piergivärjävrjuuvâš ja Paajeeb Piergivärjävrjuuvâš. 

11 L17: 909 

223

Piesjoki – Biesjohka (3913 1) Biesjávrrit-järvistä Tenoon laskeva joki. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; 

bies = tuntematon sana, joka vaikuttaa yhdysosalyhentymältä sanasta biestta = pensas tai 

besdat = vitsas. Nimiperhe: ks. Biesjávrrit ja Piesjoki (talo). 6 C11: 910, 5 B10: 910 

Piesjoki (3911 2) Talo Tenon rannalla Piesjokisuun pohjoispuolella. Nimiperhe: ks. Piesjoki – Biesjohka. 

5 B10: 911 

Pigimuorjeggi (IV 2003) Pieni suo Aksujärven itärannalla Tupamaan pohjoispuolella. Inarinsaamea; 

Pigi = yhdysosalyhentymä naisen nimestä Piigi = Birgitta, muor = yhdysosalyhentymä sanasta muora = 

puu, jeggi = jänkä. Kyseessä voisi olla esim. Huutoniemen talon perustajan Hentun Juhanin (Juhani 

Valle) äiti Bigga, joka asui Muddusjärven Pahtalassa. 10 J17: 911A 

Pihtioja – Álesbáiki (AA/SA 1998, KV 1993) Talo Tenon rannalla Nuorbenárga-niemen eteläpuolella. 

Suomea ja pohjoissaamea; Áles = Aleksi, báiki = koti. Talon rakensivat Aleksi Hagelin (*1851 Jyväskylässä) 

ja hänen vaimonsa Eeva Stina Hagelin s. Spets (*1871). Heidän kuolemansa jälkeen siinä asui 

heidän poikansa Yrjö Hagelin (1910–1978). 2 B7: 912 

Pihtiranta – Bihtegáddi (3911 2) Talo Akujoen suulta 1,5 km etelään. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; 

bihte = Pieti-, Pekka- tai Pietari-nimen toisintomuoto, jota käytetään suvun nimenä (SA 

2002). 5 B9: 913 

Piittuš-Maarit kuoškâeennâm (UP) Kangasmaa Kaamasjoen eteläpuolella Maaritankosken kohdalla. 

Inarinsaamea; Piittuš-Maarit (*1855) oli pohjoissaamelainen nainen, jonka sukunimi oli Porsanger, 

kuoškâ = koski, eennâm = maa. Piittuš < Bihtoš (pohjoissaamea) = Pietu(nen), Pietari-nimen toisinto, 

jota käytetään suvun nimenä. Nimiperhe: ks. Maaritankoski – Piittuš-Maarit kuoškâ. 11 K17: 914 

Pikku Kevojärvi – Uhca Geavojávri (AA/SA 1998, 3932 1) Kevojoen alin järvi. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; geavo = genetiivilyhentymä sanasta geavvu = tuntematon sana. Nimiperhe: 

ks. Kevojoki – Geavvu. 3 J6: 915 

Pikku Kuntsavaara – Uhca Gunžžáváráš – Uccâ Kunžááváárááš (3824 2, JUM) Vaara Kuntsajoen 

kaakkoispuolella. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamen nimestä 

tai mukaelmapohjoissaamennos inarinsaamen nimestä, jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa. 

Nimiperhe: ks. Kuntsajärvi – Gunččájávri – Kunžáájävri. 10 J14: 916 

Pitkäjärvi – Kuhesjävri (SA 1963) Järvi Karigasniementien ja Hanhijängän välissä. Suora suomennos 

inarinsaamesta. 11 L19: 917 

Pitkämarasto – Kuhesmoorâst (3842 1) Marasto Aksujoen ja Kaamasjoen välissä. Suora suomennos 

inarinsaamesta. 11 K17: 918 

Pitkäniemi – Guhkesnjárga (3913 1) Niemi suuremman Luomusjärven pohjoisrannalla. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. 6 E12: 919 

Piäccámjävrčummâ (3824 2) Kukkula Kiellajoen suulta 2,5 km etelään. Inarinsaamea; piäccám = 

johdos sanasta peeci = mänty, jävr = yhdysosalyhentymä sanasta jävri = järvi, čummâ = kukkula. Nimiperhe: 

ks. Petsimjärvi – Piäccámjävri. 10 I16: 920 

Piäldujuvjeegilááduh (IV 2003) Kaksi lampea Peltojoenjängällä. Inarinsaamea; piäldu = pelto, juv = 

lyhentynyt genetiivimuoto sanasta juuhâ = joki > joen, jeegi = genetiivimuoto sanasta jeggi = jänkä > 

jängän, lááduh = lammet. Nimiperhe: ks. Peltojoenjänkä – Piäldujuvjeggi. 10 J16: 920A 

224

Poastaája (IL 1995) Idästä Mierasjärven eteläpäähän laskeva puro. Pohjoissaamea; poasta = posti, ája 

= oja. Postimiesten reitti Mierasjärveen kulki ojan vartta. 8 L11: 921 

Pohjoisen haaran kammi (KK 2002) Kammi Davimuš Mádjohsuorgi -joen latvoilla. Sen pohjoissaamenkielinen 

nimi voisi olla Davimuš Mádjohsuorggi goahti. 3 H6: 922 

Pokka (AA/SA 1998) Talo Nuvvuksen kylän keskivaiheilla. 2 E4: 923 

Polvarilampi (3911 2) Talo Polvariniemen pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Polvariniemi. Nimiperhe: 

ks. Polvariniemi – Boalvárnjárga. 5 A12: 924 

Polvariniemi – Boalvárnjárga (3911 2) Niemi ja talo Tenon länsirannalla 3 km Karigasniemestä 

Utsjoen suuntaan. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; boalvár = kauppias. Nimiperheeseen kuuluu 

Polvarilampi (talo). 5 A12: 925 

Poroerotuspaikka – Gárdi (3913 1) Luomusjärvien pohjoispuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

6 E12: 926 

Poroerotuspaikka – Gárdi (3913 1) Vuollašjohka-joen pohjoispuolella Silbadatroavvi-rovasta 3 km 

etelään. Suora suomennos pohjoissaamesta. 6 F13: 927 

Poroerotuspaikka – Gárdi (3913 1) Ailikkaan kaakkoispuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

6 C12: 928 

Poroerotuspaikka – Gárdi (UKU 2001) Kaamasmukasta 4 km kaakkoon. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

10 G15: 929 

Puárisjävilkuolbâ (JUM) Kangasmaa Pierkivaaranjärvistä Kaamasjokeen laskevien jokien välissä 

Kaamasjoen pohjoisrannalla. Inarinsaamea; puáris = vanha, jävil = yhdysosalyhentymä sanasta jäävvil 

= jäkälä, kuolbâ = kangasmaa (kuolpuna). 11 L17: 930 

Puistonvartijan kämppä – Luonddumeahccefávtta stohpu (AA/SA 1998) Kevon alajuoksulla 

Bálddotjávri-järvien luoteispuolella. Suora pohjoissaamennos suomen kielestä. 3 J7: 931 

Puksala – Buksal Talo Buksaljávri-järven länsipuolella. Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; buksal 

= johdos sanasta buksa = housunlahje. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Buksaljávri, 

Buksaljeaggi, Buksaljohka ja Buksalskáidi. 4 K6: 932 

Puornavaara – Puornâvääri (3824 2) Vaara Aksujärven pohjoispäässä. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta, 

puornâ = purnu (säilytyskuoppa). Nimiperheeseen kuuluvat Puornâčielgi ja Puornâluohtâ. 

10 J16: 933 

Puornâčielgi (IV 2003) Puornavaaran jatke koilliseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Puornavaara 

– Puornâvääri, čielgi = selänne. 10 J16: 933A 

Puornâluohtâ (IV 2003) Aksujärven pohjoispään läntisin lahti. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Puornavaara – Puornâvääri, luohtâ = lahti. Lahden länsirannalla on kaksi nuotta-apajaa. 

10 J16 – 17: 933B 

225

Purnuvaara – Puornâvääri – Buordnavárri (3842 1, VAH) Vaara 4-tien länsipuolella Säytsjärven 

kohdalla. Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Purnu on maahan salvettu lihan- tai 

kalansäilytyskuoppa. 11 L14: 934 

Putous – Gorži (AA/SA 1998) Vesiputous Mádjohskáidi-kaidan kohdalla Kevojoessa. Suora suomennos 

pohjoissaamen appellatiivistä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Goržebákti. 3 J7: 935 

Puute (3842 1) Talo Kaamasjoen itärannalla Hastimarovan kohdalla. 11 L18: 935A 

Pyhäjärvi – Basejávri (3913 1) Järvi Luomusjärvien koillispuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

6 E12: 936 

Päljiskällee (JUM) Avokallio Pierkivaaran eteläisimmän ja keskimmäisen osan välissä. Inarinsaamea; 

päljis = attribuuttimuoto sanasta pääljis = paljas, källee = kallio. 11 L17: 937 

Pässirova – Vierccâruávááš (JUM) Pieni rova Karigasniemen ja Utsjoen tienhaaran pohjoispuolella. 

Se oli vielä 1950-luvulla syysjärveläisten jäkälännostopaikka. Suora suomennos inarinsaamesta. 

11 L19: 938 

R 

Rautujoki – Rávdojohka (AA/SA 1998) Rávdoroggi-kurusta Mierasjärven eteläpäähän laskeva joki. 

Suora suomennos pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Rávdojávri. 8 L11: 939 

Ráŋkebohki (LA 2002) Kapeikko Ráŋkeluoppal-lompolon ja Bajit Cuokkajávri -järven välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Ráŋkeluoppal, bohki = kapeikko. 8 L8: 940 

Ráŋkegurra (IL 1995) Kuru Ráŋkeluoppal-lompolon yläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Ráŋkeluoppal, gurra = kuru. 8 L9: 941 

Ráŋkeluoppal (AA/SA 1998) Laajentuma Utsjoessa Bajit Cuokkajávri -järven yläpuolella. Pohjoissaamea; 

ráŋke = merkitykseltään tuntematon sana, joka saattaisi perustua sanaan roaŋki = jyrkkä mutka 

(lompolossa on juuri sellainen), luoppal = lompolo, jokilaajentuma. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Ráŋkebohki ja Ráŋkegurra. 8 L9: 942 

Rásseája (3911 2) Kaivojoenjängän länsipuolelta Inarijokeen laskeva oja. Nimiselitys: ks. Rásseája 

(alempi). 5 A12: 943 

Rásseája (AA/SA 1998) Rássečohkka-vaaran pohjoispuolta Nilijokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; rásse 

= yhdysosamuoto sanasta rássi = kukka, ája = oja (puro). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Rássečohkka. 2 E5: 944 

Rássebohki ~ Rássejohbohki (AA/SA 1998, MA) Niva Kevojärven ja Jumbáljávri-järven välissä. 

Määriteosaselitys: ks. Rásseája (alempi), bohki = virtaava kapeikko kahden järven välissä. Nimi johtuu 

nivan yläpuolelle laskevasta Rássejohka-joesta. Nimiperhe: ks. Rássejohka. 4 K5: 945 

Rássečohkka (AA/SA 1998) Vaaranhuippu Nilijoen itäpuolella Dálvadas-kylästä 4,5 km kaakkoon. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Rásseája (alempi), čohkka = huippu (laki). 2 E5: 946 

226

Rásse-Gopmirdanjohka (AA/SA 1998) Gopmirdanoaivi-tunturin koillisrinteeltä Gopmirdanjohka-jokeen 

laskeva pieni joki. Määriteosaselitys: ks. Rásseája (alempi), gopmirdan = aktiomuoto verbistä gopmirdit = 

kumartaa, johka = joki. Nimiperhe: ks. Gopmirdanoaivi. 7 G11: 947 

Rássejohka (AA/SA 1998) Idästä Jumbáljávri-järven pohjoispäähän laskeva joki. Määriteosaselitys: ks. 

Rásseája (alempi), johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Rássebohki ~ Rássejohbohki. 

4 K5: 948 

Rásserohtu (AA/SA 1998) Tiheikkö Tenon rannalla Nuvvosjohka-jokisuulta 0,5 km ylävirtaan. 

Määriteosaselitys: ks. Rásseája (alempi), rohtu = tiheikkö (ruto). 2 D – E5: 949 

Ráššoaivi (3913 1) Monilakinen tunturi Paistuntureissa. Pohjoissaamea; rášš = yhdysosalyhentymä 

sanasta rášša = karu ja somerikkoinen korkea vaara tai tunturi, oaivi = pää. 6 E8: 950 

Rátnojohka (AA/SA 1998) Rátnojohvárri-vaaran länsipuolta Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; rátno 

= yhdysosamuoto sanasta rátnu = raanu, matto, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Rátnojohoaivi ja Rátnojohvárri. 1 J1: 951 

Rátnojohoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Utsjoen kirkonkylältä 3,5 km länteen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks Rátnojohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, oaivi = pää. 1 J1: 952 

Rátnojohvárri (AA/SA 1998) Vaara Utsjoen kylältä 4,5 km länteen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Rátnojohja, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, várri = vaara. 1 J1: 953 

Rávdobuolžžat (3913 2) Harjujono Suttesjohka-joen ja Ruohtervađa Rávdojávri -järven välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Rávdojávri, buolžžat = monikkomuoto sanasta buolža = harju. Nimiperhe: ks. Ruohtervađa 

Rávdojávri. 7 H12: 954 

Rávdojárčopma (IL 1995) Kukkula Petsikon poroerotuspaikalta 4 km länteen. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Rávdojávri, jár = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, 

čopma = kukkula. 8 L12: 955 

Rávdojávri ~ Stuorra Rávdojávri – Rávdujävri (3931 1, IL.1995, JUM) Järvi Petsikon länsipuolella. 

Pohjoissaamea ja inarinsaamea; rávdo ~ rávdu = yhdysosamuoto sanasta rávdu ~ rávdu = rautu, jávri ~ 

jävri = järvi, stuorra = iso. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Rávdoroggi, Bajit Rávdoroggejávri, 

Vuolit Rávdoroggejávri, Rávdoroggejávri, Rávdojárčopma ja Rávdoskáidi. 8 L12: 956 

Rávdojohka (AA/SA 1998) Cuokkaskáidi-kaidan Bajit Rávdoluoppal -lompolosta Cuoggá-jokeen laskeva 

joki. Määriteosaselitys: ks. Rávdojávri, johka = joki. Nimiperhe: ks. Cuokkaskáidde Rávdojávri. Alenevassa 

polvessa pitäisi olla Rávdojohnjálbmi ”Rautujoensuu”, koska siitä edelleen alenevassa polvessa on 

Rávdojohnjálmmeluoppal ”Rautujoensuunlompolo”, joka on Cuokkajohka-joessa. 8 K10: 957 

Rávdojohnjálmmeluoppal (AA/SA 1998) Laajentuma Cuoggá-joessa 2 km Vuolimuš Cuokkajávri -järvestä 

alavirtaan. Määriteosaselitys: ks. Rávdojávri, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, njálmme = 

genetiivimuoto sanasta njálbmi = suu, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. Nimiperhe: ks. Rávdojohka. 

8 K10: 958 

Rávdoláttu (3913 2) Lampi Uhcit Vuogojávri -järven koillispuolella. Määriteosaselitys: ks. Rávdojávri, 

láttu = lampi. 7 J9: 959 

227

Rávdoroggejávri (IL 1995) Järvi Petsikolta kilometri luoteeseen. Määriteosaselitys: ks. Rávdojávri, 

rogge = genetiivimuoto sanasta roggi = kuoppa, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Rávdoroggi. 8 L12: 960 

Rávdoroggi (IL 1995) Petsikkotunturin kohdalta Mierasjärven eteläpäähän ulottuva noin 7 km:n mittainen 

kuru Utsjoen maantien länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Rávdojávri, ja alenevassa 

polvessa Rávdoroggejávri, roggi = kuoppa, notkelma, jokilaakso. 8 L12: 961, 8 L11: 961 

Rávdoskáidi (AA/SA 1998) Vanha lapintalo Mierasjärven eteläpäästä 3,5 km etelä-lounaaseen. Siinä 

asui Ivar Niileksenpoika Pieski (1881–1959). Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Rávdojávri, skáidi ~ 

skäiđi = kaira jokien välissä (kaita). 8 L11: 962 

Rávdoskáidi – Rávduskäiđi (3931 1, JUM) Kaira Utsjoen eteläisemmän latvahaaran (Máttit suorgi) ja 

Rautujoen välissä. Pohjoissaamea ja inarinsaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Rávdojávri, skáidi 

~ skäiđi = kaira jokien välissä (kaita). 8 L12: 963 

Rávnnánjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon itärannalla Nuvvuksen Áilegas-tunturin pohjoispuolella. 

Pohjoissaamea; Rávnná = genetiivimuoto nimestá Rávdná = Rauna, njárga = niemi. 2 E3: 964 

Reisti (3913 1) Talo Outakosken pohjoispuolella. 6 C8: 965 

Renvallsuolu (IL 1995) Saari Vuolit Cuokkajávri -järvessä, jossa Renvall-niminen mies halusi yöpyä ja 

kaiketi yöpyikin. Pohjoissaamea; suolu = saari. 8 K8: 966 

Rihtáčohkka (3913 1) Pohjoisin tunturinhuippu Čulloveijohka-joen eteläpuolella Outakosken kohdalla. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Rihtáčopma, čohkka = huippu (laki). 6 C8: 967 

Rihtáčopma (3913 1) Tunturi Outakoskelta 4,5 km itään. Pohjoissaamea; rihtá = loukku (rita), čopma 

= kukkula. Nimiperheeseen kuuluu Rihtáčohkka. 6 C8: 968 

Rihtáluoppal (AA/SA 1998) Pieni jokilaajentuma Kevojokisuulta 2,5 km ylävirtaan. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Rihtánjarga, luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 3 J6: 969 

Rihtánjárga (AA/SA 1998) Hiekkainen niemi Kevojokisuulta 2,5 km ylävirtaan. Pohjoissaamea; rihtá 

= loukku (rita), njárga = niemi. Nimiperheeseen kuuluu Rihtáluoppal. 3 J6: 970 

Rihtáoaivi (AA/SA 1998) Vaara Utsjoen kirkonkylältä 3,5 km länteen. Määriteosaselitys: ks. Rihtáčopma, 

oaivi = pää. 3 J2: 971 

Rihtojávri (3913 2) Järvi Gamajohka-jokisuulta 3 km luoteeseen. Pohjoissaamea; rihto = yhdysosamuoto 

sanasta rihtu = myrsy (vyöry), jávri = järvi. 7 I8: 972 

Riikkavárri (AA/SA 1998) Vaara Vuolleseavttetvárri-vaarasta 1,5 km luoteeseen. Pohjoissaamea; riikka 

= genetiivimuoto sanasta riika = valtakunta, valtio, maa, várri = vaara. 3 J2: 973 

Ristenašája (3913 1) Ristenašoaivi-tunturin itäpuolta Ristenašjávri-järveen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Ristenašjávri, ája = oja. 6 E12: 974 

Ristenašjávri (3913 1) Järvi Luomusjärvistä 2 km koilliseen. Pohjoissaamea; Ristenaš = deminutiivimuoto 

nimestä Risten = Kristiina, Kirsti, jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Ristenašája, Ristenašjohka 

ja Ristenašoaivi. 6 E12: 975 

228

Ristenašjohka (3913 1) Ristenašjávri-järvestä Ruktajávri-järveen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Ristenašjávri, johka = joki. 6 E12: 976 

Ristenašoaivi (3913 1) Tunturi Luomusjärvien koillispuolisen Pyhäjärven pohjoispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Ristenašjávri, oaivi = pää. 6 E11: 977 

Ristikanjoni (3913 2) Kevojoen kanjoni, johon yhtyvät Čieskadasjohka-joki (etelästä) ja Fiellogahjohkajoki 

(pohjoisesta) muodostaen ristin. 7 H10: 978 

Rišnjárga (AA/SA 1998) Suurehko niemi Tenon itärannalla Rišnjárvárri- ~ Riškávárri-vaaran kohdalla. 

Pohjoissaamea; riš = mahdollisesti yhdysosalyhentymä sanasta riškit = roiskua, räiskyä, njárga = niemi. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Rišnjárvárri ~ Riškavárri. 2 F2: 979 

Rišnjárvárri ~ Riškavárri (AA/SA 1998) Vaara Paatuksesta 3 km koilliseen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Rišnjárga, njár = yhdysosalyhentymä sanasta njárga = niemi, riška = mahdollisesti johdos 

sanasta riškit = roiskua, räiskyä, várri = vaara. 2 F2: 980 

Roahkáája (AA/SA 1998) Bođosvárri-vaaran etelärinteeltä Tenoon laskeva oja. Pohjoissaamea; roahká = 

deminutiivinen genetiivimuoto sanasta roahkki = haka, rookki, ája = oja (puro). Määriteosan merkitys 

ei ole täysin tiedossa, mutta Káre Vuolab arvelee, että Teno ja Bođosvárri-vaara ovat sillä kohtaa ikään 

kuin rookissa toisiinsa nähden (kuten esim. hakasella liitetty yhteen). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Roahkájohka ja Roahkálánjás. 2 B7: 981 

Roahkájohka (KV 1993) Pihtioja-talon kaakkoispuolelta Tenoon laskeva pieni oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Roahkáája, johka = joki. 2 B7: 982 

Roahkálánjás (AA/SA 1998) Koivikko Roahkáája-ojan eteläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Roahkáája, lánjas = koivikko, vesakko (nuorta koivua kasvava). 2 B7: 983 

Roaiskalanája (AA/SA 1998) Oja Roaiskalanvađđa-vaaran eteläpuolella. Pohjoissaamea; roaiskalan = 

aktiomuoto verbistä roaiskalit = roimaista, sivaltaa (ruoskalla tai piiskalla), läjäyttää, roiskaista, ája = 

oja (puro). Nimiperheeseen kuuluu Roaiskalanvađđa. 3 I5: 984 

Roaiskalanvađđa (AA/SA 1998) Vaara Čársejohka-joen länsipuolella Širráčohkka-tunturin kohdalla. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Roaiskalanája, vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti soinen). 

3 I5: 985 

Roajáávži (AA/SA 1998) Pitkä kuru Skálonjuovčča-harjanteen luoteispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Roajáskáidi, ávži = rotko. Nimiperhe: ks. Ulloroadjá. 7 G10: 986, 7 H9: 986 

Roajáskáidi (3913 2, SA 2002) Kaira Kevojoen luoteispuolella Ristikanjonista 4 km koilliseen. Pohjoissaamea; 

roajá = genetiivimuoto merkitykseltään tuntemattomasta sanasta roadjá, joka esiintyy vaaran 

nimenä (esim. Ulloroadjá), skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Nimiperhe: ks. Bođosroadjá. 

7 H10: 987, 7 H9: 987 

Roaŋkeluoppal (3913 2) Laajentuma Kevojoessa Bajimuš Njaggalanluoppal -lompolon yläpuolella. Pohjoissaamea; 

roaŋke = yhdysosamuoto sanasta roaŋki = koukkuinen esine (käkkyrä), luoppal = lompolo, 

jokilaajentuma. 7 I8: 988 

Roavveája (3911 2) Erkkeroavvi-rovan eteläpuolta Tenoon laskeva oja. Pohjoissaamea; roavve = yhdysosamuoto 

sanasta roavvi = rova (vanha paloalue), ája = oja. Nimiperhe: ks. Erkeroavvi. 5 B11: 989 

229

Roavveája (AA/SA 1998) Skadjávárri-vaaran länsirinteeltä Tenoon laskeva oja. Nimiselitys: ks. Roavveája 

(ylempi). Nimiperhe: ks. Skadjároavvi. 2 D6: 990 

Roavvebohki (3913 2) Kuru Gottetvárri- ja Čuollavárri-vaarojen välissä. Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, 

bohki = kapeikko. Nimiperheeseen kuuluu Roavvejeakkit. 7 G8: 991 

Roavvečohkka (AA/SA 1998) Mierašroavvi-rovan eteläpään vaara Mierasjärven itäpuolella. Pohjoissaamea; 

roavve = yhdysosamuoto sanasta roavvi = rova (vanha paloalue), čohkka = vaaran tai tunturin 

huippu (laki). Nimiperhe: ks. Mierašroavvi. 8 L10: 992 

Roavvečohkka (AA/SA 1998) Tunturi Roavveskáidi-kaidasta 2 km pohjoiseen. Nimiselitys: ks. 

Roavvečohkka (ylempi). Nimiperhe: ks. Roavveskáidi. 2 C6: 993 

Roavvečopma (3824 2) Pieni vaara Aksujärven pohjoispäästä 3 km länteen. Määriteosaselitys: ks. 

Roavvečohkka (ylempi), čopma = kukkula. 10 I16: 994 

Roavvečopma (AA/SA 1998) Kukkula Jeagelveijohka-joen pohjoispuolisen Roavveskáidi-kaidan itälaidalla. 

Nimiselitys: ks. Roavvečopma (ylempi). Nimiperhe: ks. Roavveskáidi. 2 C7: 995 

Roavvejeaggi (AA/SA 1998) Suo Roavveskáidi-kaidan koillispuolella. Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, 

jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Roavveskáidi. 2 D6: 996 

Roavvejeakkit (3913 2) Neljä suota Mádjoga máttimuš suorgi -joen eteläisimmän mutkan itäpuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, jeakkit = monikkomuoto sanasta jeaggi = jänkä > jängät. Nimiperhe: 

ks. Roavvebohki. 7 H8: 997 

Roavvejohka (3913 2) Roavvevárri-vaaran länsipuolelta Vuolimuš Cuokkajávri -järveen laskeva joki. 

Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, johka = joki. Nimiperhe: ks. Roavvevárri. 7 J11: 998 

Roavvejohka (AA/SA 1998) Idästä Jeagelveijohka-jokeen 3 km ennen sen Tenoon yhtymistä laskeva 

joki. Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, johka = joki. Nimiperhe: ks. Roavveskáidi. 2 C7: 999 

Roavveláddot (AA/SA 1998) Kaksi lampea Jeagelveijohka-joen pohjoispuolisen Roavveskáidi-kaidan 

koillispuolella. Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, láddot = monikkomuoto sanasta láttu = lampi > 

lammet. Nimiperhe: ks. Roavveskáidi. 2 D6: 1000 

Roavveoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Čársejohka-jokilatvan itäpuolella. Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, 

oaivi = pää. 2 F7: 1001 

Roavveoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Kuoppilasjärven pohjoispään itäpuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Roavvečohkka, oaivi = pää. 3 I3: 1002 

Roavveskáidi (AA/SA 1998) Kaira Roavvejohka- ja Jeagelveijohka-jokien välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Roavvečohkka, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat 

Roavvečohkka (alempi), Roavvečopma, Roavvejeaggi, Roavvejohka (alempi) ja Roavveláddot. 2 C7: 1003 

Roavvevárri (3913 2) Vaara Cuokkágoahtejávri-järven pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. Roavvečohkka, 

várri = vaara. Nimiperheeseen kuuluu Roavvejohka (ylempi). 7 J11: 1004 

Rodjánjohka (AA/SA 1998) Rodjánoaivi-tunturin itäpuolelta Báđošjohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Rodjánoaivi, johka = joki. 2 F3: 1005 

230

Rodjánoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Paatuksesta 4 km etelään. Pohjoissaamea; rodján = merkitykseltään 

tuntematon sana, oaivi = pää. Nimiperheeseen kuuluu Rodjánjohka. 2 F3: 1006 

Rohtoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Birkeoaivi-tunturista 2 km pohjoiseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Rohtojohka, oaivi = pää. 3 H2: 1007 

Rohtojávri (AA/SA 1998) Järvi Rohtoaivi- ja Orošoaivi-tuntureiden välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Rohtojohka, jávri = järvi. 3 H2: 1008 

Rohtojeaggi (AA/SA 1998) Suo Rohtoluoppal-lompolon pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Rohtojohka, jeaggi = jänkä. 3 H2: 1009 

Rohtojohka (AA/SA 1998) Rohtojeaggi-jängältä Bađđá-jokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; rohto = 

yhdysosalyhentymä sanasta rohtu = tiheikkö (ruto), johka = joki. Mahdollisesti primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluvat Rohtoaivi, Rohtojávri, Rohtojeaggi ja Rohtoluoppal. 1 H1: 1010, 3 H2: 1010 

Rohtoluoppal (AA/SA 1998) Lompolo Rohtoaivi-tunturin pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Rohtojohka, luoppal = lompolo, jokilaajentuma tai pieni järvi. 3 H2: 1011 

Rovaniemi ~ Roviniemi – Roavvenjárga (3911 2, AA/SA 1998) Niemi Inarijoen länsirannalla 

Karigasniemen luoteispuolella. Suora suomennos ja mukaelmasuomennos pohjoissaamesta. 

5 A13: 1012 

Rovarinne (3931 1) Talo Utsjoen maantien ja Mierasjärven välissä. 8 L10: 1013 

Rovaselkä – Ruávičielgi – Roavvečielgi (JUM, 3931 1) Selänne Petsikosta länsi-lounaaseen. Suora 

suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Rovaselkäjärvi 

– Ruávičielgjävri – Roavvečielggejávri, Ruávičielgjävrjuuhâ – Roavvečielggejohka ja Ruávičielgjävrluobâl 

– Roavveluoppal. 8 L12: 1014 

Rovaselkäjärvi – Ruávičielgjävri – Roavvečielggejávri (JUM, 3931 1) Pitkä järvi Petsikon lounaispuolella. 

Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Järven eteläpään pienessä saaressa on 

seitakivi, jota Čuávvá-Piättâr ~ Čoavvá-Biehtár = Sauva-Pekka (1789–1851) on palvellut peuraseitana. 

Samuli Paulaharju kertoo kirjassaan Taka-Lappia s. 308 seuraavaa: 

”Vanhoja peuramiesten jumalia oli myöskin Utsjoen ja Inarin rajoilla pienen tunturijärven, Roavvisielgjäyrin 

saarella asuva seita. Se oli pyöreähkö, metriä leveä, toista korkea suivakkoharmaa kivi, joka pienempäinsä 

joukosta kohosi koivikossa. Sen saamia uhrisarvia on vieläkin kiven vierellä, ja kaukaisina aikoina Säytsjärvellä 

asunut Sauva-Piettar on ainakin osan niistä siihen kasannut, palvoen kiveä myöskin kalanpyyntinsä 

hyväksi.” 

Ks. Säytsjärvi. Nimiperhe: ks. Rovaselkä – Ruávičielgi – Roavvečielgi. 8 L12: 1015 

Rovisuvanto – Roavesavu (AA/SA 1998) Kylä Tenon varrella 8 km Karigasniemestä pohjoiseen. 

Mukaelmasuomennos pohjoissaamesta; roave = genetiivin lyhentymä sanasta roavvi = rova (vanha 

paloalue). 5 B11: 1016 

Ruávičielgjävrjuuhâ – Roavvečielggejohka (3931 1, SA 1963) Rovaselkäjärvestä Kutujokeen laskeva 

joki. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; ruávi ~ roavve = yhdysosamuoto sanasta ruávi ~ roavvi = rova 

(vanha paloalue), čielg ~ čielgge = yhdysosamuoto sanasta čielgi ~ čielgi = selkä, jävr = yhdysosalyhentymä 

sanasta jävri = järvi, juuhâ ~ johka = joki. Nimiperhe: ks. Rovaselkä – Ruávičielgi – Roavvečielgi. 

8 L13: 1017 

231

Ruávičielgjävrluobâl – Roavveluoppal (JUM, SA 1963) Ensimmäinen jokilaajentuma Rovaselkäjärvestä 

kaakkoon. Inarinsaamea ja pohjoissaamea. Määriteosaselitys: ks. Ruávičielgjävrjuuhâ, luobâl ~ 

luoppal = lompolo, jokilaajentuma. Nimiperhe: ks. Rovaselkä – Ruávičielgi – Roavvečielgi. 8 L13: 1018 

Ruávijuuvâš (SA 1963) Nelostien poikki alimmaiseen Hastimajärveen laskeva pieni joki. Inarinsaamea; 

ruávi = rova (vanha paloalue), juuvâš = deminutiivimuoto sanasta juuhâ = joki > jokinen. Nimiperhe: 

ks Hastimarova – Hästimruávi (perusosan mukaan). 11 L18: 1019 

Rukoushuone (AA/SA 1998) Karigasniemen kylän pohjoispäässä. 5 A13: 1020 

Ruktajároaivi (3913 1) Kukkula Luomusjärvistä 1,5 km pohjoiseen. Sen itärinteellä on poroerotusaita. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Ruktajávri, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, oaivi = 

pää. 6 E12: 1021 

Ruktajávri (3913 1) Pieni järvi suuremman Luomusjärven koillispuolella. Pohjoissaamea; rukta = ruuti. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Ruktajároaivi ja Ruktajärvi – Ruktajávri (autiotupa). 

6 E12: 1022 

Ruoho-oja (3911 2) Muutaman talon ryhmä Tenoon laskevan Rásseája-ojan suulla. 5 A12: 1023 

Ruohtergávva (3913 1) Kuru Ruohtir-tunturin koillispuolella. Määriteosaselitys: ks. Ruohtergielas, gávva 

= mutka. Nimiperhe: ks. Ruohtir – Ryettir. 6 F11: 1024 

Ruohtergielas (3913 1) Selänne Ruohtir-tunturin ja Silbadatvárri-vaaran välissä. Pohjoissaamea; ruohter 

= yhdysosalyhentymä sanasta ruohtir = tuntematon sana, gielas = pitkä ja kapea selänne. Nimiperhe: 

ks. Ruohtir – Ryettir. 6 F12: 1025 

Ruohtervađaláttu ~ Háisulanjávri (AA/SA 1998) Lampi Ruohtervađđa-vaaran pohjoispuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Ruohtergielas, vađa = genetiivimuoto sanasta vađđa = laajahko aukea metsässä 

(tavallisesti soinen), láttu = lampi, háisulan = aktiomuoto verbistä háisulit = haiskahtaa, jávri = järvi. 

Nimiperhe: ks. Ruohtervađđa. 7 H12: 1026 

Ruohtervađa Rávdojávri (3913 2) Järvi Ruohtervađđa-vaaran itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Ruohtervađđa, ja alenevassa polvessa järven eteläpuolinen Rávdobuolžžat, vađa = genetiivimuoto 

sanasta vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti soinen), rávdo = yhdysosamuoto sanasta rávdu = 

rautu, jávri = järvi. 7 H12: 1027 

Ruohtervađaroavvi (3913 2) Rova Ruohtervađđa-vaaran pohjoispäässä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Ruohtervađđa, vađa = genetiivimuoto sanasta vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti soinen), 

roavvi = rova (vanha paloalue). 7 G12: 1028 

Ruohtervađája (3913 2) Ruohtervađa Rávdojávri -järveen laskeva oja. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Ruohtervađđa, vađ = genetiivin lyhentymä sanasta vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti soinen), 

ája = oja. 7 H12: 1029 

Ruohtervađđa (3913 2) Vaara Gopmirdanoaivi-tunturin ja Guovžaroavvi-rovan välissä. Pohjoissaamea; 

ruohter = yhdysosalyhentymä sanasta ruohtir = tuntematon sana, vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti 

soinen). Nimiperhe: ks. Ruohtir – Ryettir, ja alenevassa polvessa Ruohtervađaláttu ~ Háisulanjávri, 

Ruohtervađa Rávdojávri, Ruohtervađaroavvi ja Ruohtervađája. 7 G12: 1030, 7 H12: 1030 

232

Ruohtir – Ryettir (3913 1, MUM) Korkea (552 m/mpy) ja laaja tunturi, jonka pohjoispuolelta saa alkunsa 

Kevojoki ja itäpuolelta Kaamasjoki. Pohjoissaamea ja inarinsaamea; ruohtir ~ ryettir = tuntematon 

sana. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Ruohtergávva, Ruohtergielas ja Ruohtervađđa. 

6 F12: 1031 

Ruoidnahávggaláttu (3913 2) Lampi Keräsjávri-järvestä 1,5 km luoteeseen. Pohjoissaamea; ruoidna = 

attribuuttimuoto sanasta ruoinnas = laiha, hávgga = genetiivimuoto sanasta hávga = hauki > hauen, láttu 

= lampi. 7 I12: 1032 

Ruovdenjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon etelärannalla Aittijoki-talosta 1,6 km ylävirtaan. Pohjoissaamea; 

ruovde = yhdysosamuoto sanasta ruovdi = rauta, njárga = niemi. 2 C6: 1033 

Rušjohoalgi (AA/SA 1998) Vaara Rušjohka-joen länsipuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Rušjohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, oalgi = olka. 2 F4: 1034 

Rušjohka (AA/SA 1998) Hápmárastinoaivi-tunturin pohjois- ja länsipuolta Nuvvosjohka-jokeen laskeva 

joki. Pohjoissaamea; ruš = lyhentymä jostakin tuntemattomasta ruš -alkuisesta sanasta, johka = joki. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Rušjohoalgi. 2 F4: 1035 

Ruvžavárája (AA/SA 1998) Ruvžavárri- ja Nuvvosváráš-vaarojen välistä Nilijokeen laskeva puro. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Ruvžávárri, vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, ája = oja 

(puro). 2 E5: 1036 

Ruvžavárjeaggi (AA/SA 1998) Suo Nuvvosváráš-vaaran pohjoispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Ruvžavárri, vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, jeaggi = jänkä. 2 E – F5: 1037 

Ruvžavárri (AA/SA 1998) Vaara Nuvvuksen kylältä 3 km itä-kaakkoon. Pohjoissaamea; ruvža = 

harjanne (pitkittäisharju), várri = vaara. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Ruvžavárája ja 

Ruvžavárjeaggi. 2 E5: 1038 

Ryešiliijävri (MUM) Järvi Vuomavaaran itäpuolella. Inarinsaamea; ryešilii = genetiivimuoto sanasta 

ryešilâš = venäläinen, jävri = järvi. Kartassa Ulkujärvi – Ulgâjävri, joka on koillisempana. 11 L15: 1039 

S 

Saarajärvi – Sáárájävri (SA 1963) Savo-ojan alimmainen järvimäinen laajentuma, lompolo. Suora 

suomennos inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Sárájävrluobâl. 11 K18: 1040 

Saarijärvenjänkä – Suáluijävrjeggi (3842 1) Suo Venejoen länsipuolisen Saarijärven pohjois-, länsi- 

ja eteläpuolella. Suora suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Venejoen länsipuolinen Saarijärvi 

– Suáluijävri. 11 K16: 1041 

Saarijärvi – Suáluijävri (3842 1) Järvi Pierkivaaran keskimmäisen osan luoteispuolella. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Suáluijävrjeggi. 11 L16: 1042 

Saarijärvi – Suáluijävri (3842 1) Järvi Venejoen länsipuolella. Suora suomennos inarinsaamesta. 

Järvessä on saari, jossa joutsen pesii vuosittain. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Saarijärvenjänkä 

– Suáluijävrjeggi. 11 K16: 1043 

233

Sahtimohejeggi (JUM) Jänkä Syysjoenpalon eteläpuolella. Inarinsaamea; sahti = sahti, mohe = genetiivimuoto 

sanasta mokke = mutka > mutkan, jeggi = jänkä. Jänkä on saanut nimensä läheisen Sahtimutkan 

mukaan. Nimiperhe: ks. Sahtimutka – Sahtimokke. 11 L17: 1044 

Sahtimutka – Sahtimokke (3842 1) Mutka Utsjoen maantiessä. Syysjärven maantien rakentajat valmistivat 

sen kieppeillä sahtia 1930-luvulla. Ei ole tiedossa, onko kyseessä suomennos, vai inarinsaamennos. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Sahtimohejeggi. 11 L17: 1045 

Sarvvesája (AA/SA 1998) Gaskkamuš Sieiddenjunis -nenäkkeen etelärinteiltä Sieiddejohka-jokeen laskeva 

oja. Pohjoissaamea; sarvves = yhdysosamuoto sanasta sarvvis = hirvas (täysikasvuinen salvamaton 

urosporo), ája = oja (puro). 2 C7: 1046 

Saukkojärvi – Čevrisjáávráš (JIM) Järvi Vartamovaaran eteläpuolella. Osittainen suomennos inarinsaamesta; 

jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järvinen. 11 L16: 1047 

Savojärvet – Savojäävrih (3842 1) Karigasniemen maantien molemmilla puolin olevat järvet: Kalatonjärvi 

– Kyelettis Savojävri (tien pohjoispuolella) ja Syväjärvi – Jieŋâlâs Savojävri (tien eteläpuolella). Lisäksi 

Savojärviksi luetaan muutaman lompolon ryhmä, joka on maantien pohjoispuolella. Niillä on erilliset 

inarinsaamelaiset nimet, ks. Savojävri, Savojävrluobâl, ja Sárájävrluobâl. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta; 

savo = suvanto. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Savojävri, Savojävrluobâl, Savo-oja 

– Savojuuhâ, Savovaara – Savovääri, Kalatonjärvi – Kyelettis Savojävri ja Syväjärvi – Jieŋâlâs Savojävri. 

11 K18: 1048 

Savojävri (SA 1963) Järvi Savovaaran ja Karigasniemen maantien välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Savojärvet – Savojäävrih. 11 K18: 1049 

Savojävrluobâl (SA 1963) Jokilaajentuma Savojärvien välissä. Inarinsaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Savojärvet – Savojäävrih, jävr = yhdysosalyhentymä sanasta jävri = järvi, luobâl = lompolo, 

jokilaajentuma. 11 K18: 1050 

Savo-oja – Savojuuhâ (SA 1963) Savojärvistä Kaamasjokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: ja nimiperhe: 

ks. Savojärvet – Savojäävrih. 11 K18: 1051 

Savovaara – Savovääri (3842 1) Vaara Karigasniemen maantien ja Kaamasjoen puolivälissä. Määriteosaselitys: 

ja nimiperhe: ks. Savojärvet – Savojäävrih. 11 K18: 1052 

Savvonluohkká (KV 1993) Törmä Čulloveijohka-jokisuulta kilometri etelään. Pohjoissaamea; savvon = 

suvanto, luohkká = törmä ~ mäki. 6 C8: 1053 

Sáksilašája (IL 1995) Vuolimuš Cuokkajávri -järven itäpuolelta Cuoggá-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

sáksilaš = saksalainen, ája = oja. 1980-luvulla Kevon luonnonpuistoon eksyi saksalainen pariskunta. 

Myöhemmin toinen heistä löytyi kuolleena kyseisen ojan lähettyviltä. 8 K11: 1054 

Sálteája (3913 2) Vuogojávri-järven pohjoispuolella olevista lammista Kevojokeen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Sálteroavvi, ája = oja. 7 J8: 1055 

Sálteroavvi (3913 2) Rova Máđiiája- ja Sálteája-ojien välissä. Pohjoissaamea; sálte = yhdysosalyhentymä 

sanasta sálti = suola, roavvi = rova (vanha paloalue). Nimiperheeseen kuuluu Sálteája. 7 J8 1056 

234

Sárájävrluobâl (UP) Jokilaajentuma Saarajärven länsipuolella. Inarinsaamea; Sárá = yhdysosalyhentymä 

nimestä Sáárá = Saara, jävr = yhdysosalyhentymä sanasta jävri = järvi, luobâl = lompolo, jokilaajentuma. 

Nimiperhe: ks. Saarajärvi – Sáárájävri. 11 K18: 1057 

Sáttogávája (AA/SA 1998) Sieiddejohka-joen eteläpuolta Tenoon laskeva puro. Pohjoissaamea; sátto = 

yhdysosamuoto sanasta sáttu = hiekka, gáv = yhdysosalyhentymä sanasta gávva = poukama, ája = oja 

(puro). 6 C8: 1058 

Sávdneája (391 1) Rihtáčohkka-tunturin ja Suhpičohkka-vaaran välistä Tenoon Outakosken kohdalta 

laskeva puro. Pohjoissaamea; sávdne = yhdysosamuoto sanasta sávdni = sauna, ája = oja (puro). 

6 C8: 1059 

Sávdneája (AA/SA 1998) Etelästä Nilijokisuuhun laskeva puro. Nimiselitys: ks. Sávdneája (ylempi). 

2 D5: 1060 

Sávjabákti (3911 2) Tenon rantavaara Boazonjárga-niemestä koilliseen. Pohjoissaamea; sávja ~ sáiva = 

makea (vedestä), bákti = pahta (SA 2002). 5 B9: 1061 

Sávzajávri (3913 2, IL.1995) Kevon luonnonpuiston eteläpään suurin järvi. Pohjoissaamea; sávza = 

lammas, jávri = järvi. Ennen vanhaan otettiin lampaita mukaan siirryttäessä kesäisin järvien rannoille, 

jotta niistä saatiin kahvimaitoa. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat, Vuolit Sávzaluoppal, Bajit 

Sávzaluoppal, Davit Sávzavárri, Nuorttit Sávzajávri, Sávzajohka ja Sávzavađđa. 7 I12: 1062 

Sávzajohka (3913 2) Sávzajávri-järvestä Cuoggá-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Sávzajávri, johka = joki. 7 J12: 1063 

Sávzavađajohka (3913 2) Sávzavađđa vaaran pohjoispuolta Suttesjohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Sávzajávri, vađa = genetiivimuoto sanasta vađđa = (laajahko) aukea metsässä, johka = joki. 

Nimiperhe: ks. Sávzavađđa. 7 H12: 1064 

Sávzavađđa (3913 2) Vaara Sávzajávri-järvestä 3 km lounaaseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Sávzajávri, ja alenevassa polvessa Sávzavađajohka, vađđa = (laajahko) aukea metsässä. 7 H13: 1065 

Seaktečopma (IL 1995) Kukkula Mierasjärven puolesta välistä 4,4 km länteen. Pohjoissaamea; seakte 

= yhdysosamuoto sanasta seakti = syötti, čopma = kukkula. Kukkulalla on ollut myrkkysyöttejä susia 

varten. 8 K10: 1066 

Seeibâgluovtjeggi (3842 1) Jänkä Pierkivaaran pohjoisimman osan pohjoispuolella molemmin puolin 

4-tietä. Inarinsaamea; seeibâg = hännällinen, luovt = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta luohtâ = 

lahti, jeggi = jänkä. 11 L16: 1067 

Seilosenmäki (AA/SA 1998) Talo Inarijoen Polvariniemessä. Nimi on annettu Reino Seilosen mukaan. 

5 A13: 1068 

Seisontalampi – Čuožžohanláttu (AA/SA 1998) Lampi Petsikolta 4 km länsi-luoteeseen. Lähes suora 

suomennos pohjoissaamesta; čuožžohan = aktiomuoto verbistä čuožžohit = seisottaa. Suora suomennos 

olisi ”Seisotuslampi”. Ei ole tiedossa, miksi lammelle on seisautettu ja mitä, mutta olettaa sopisi, että 

siinä olisi seisautettu esim. kuljetettavaa porotokkaa. 8 L12: 1069 

Seitala – Sieidal (3911 2) Talo Seitaojan pohjoispuolella. Mukaelmapohjoissaamennos suomenkielisestä 

talonnimestä (SA 2002). Nimi kuuluu Sieiddegeađgi-kiven nimiperheeseen. 5 B8: 1070 

235

Seitaoja – Sieiddeája (3913 1) Sieddejohka-joen pohjoispuolta Tenoon leskeva pieni puro ja talo Tenon 

suulla. Suora suomennos pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Sieiddegeađgi. 5 B8: 1071 

Selkäjänkä – Selgijeggi – Sealgejeaggi (3824 2, UP 2002) Noin 4 km pitkä suo molemmin puolin 

Karigasniemen tietä Aksujärven kaakkoispuolella Aksujoen luusuaan saakka. Suora suomennos inarinsaamesta 

tai pohjoissaamesta. Nimiperheeseen kuuluvat Selkäjärvi – Selgijävri – Sealgejávri ja Selkäoja 

– Selgiaajâ – Sealgeája. 10 J17: 1072 

Selkäjärvi – Selgijävri – Sealgejávri (3824 2, UP 2002) Järvi Aksujärven kaakkoispuolella. Suora 

suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Selkäjänkä – Selgijeggi – Sealgejeaggi. 

10 J17: 1073 

Selkäoja – Selgiaajâ – Sealgeája (UP, 3824 2) Oja Manemusvaaran ja Aksujärven välissä. Suora 

suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks. Selkäjänkä – Selgijeggi – Sealgejeaggi. 

10 J17: 1074 

Sestijoki – Sestjuuhâ – Seastojogaš (3842 1, SA 1963) Sestjoenjärvistä Venejokeen laskeva joki. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta, joka lienee mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamen verbistä seastit 

= säästää. Samuli Aikion mukaan pohjoissaamen nimi on tulkinta inarinsaamen nimestä (SA 2002), 

jolloin määriteosan merkitys on tuntematon. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Sestrova 

– Sestjuvruávi, Sestjoenjärvet – Sestjuvjávrááh ja Sestjuvjeggi. 11 L15: 1075 

Sestjoenjärvet – Sestjuvjávrááh (3842 1) Muutaman lammen ryhmä Sestjuvjeggi-jängällä. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Sestijoki – Sestjuuhâ – Seastojogaš, jávrááh 

= monikon deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi > järviset. 11 L15: 1076 

Sestjuvjeggi (3842 1) Suo Sestrovan ja Utsjoentien välissä. Inarinsaamea. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Sestijoki – Sestjuuhâ – Seastojogaš, juv = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta juuhâ = joki, 

jeggi = jänkä ~ suo. 11 L15: 1077 

Sestrova – Sestjuvruávi (3842 1) Rova Sestijoen ja Venejoen välissä. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Sestijoki – Sestjuuhâ – Seastojogaš, juv = genetiivimuoto 

sanasta juuhâ = joki. 11 L15: 1078 

Sieđgajohka (3913 1) Viercagálmaras-maraston länsipuolelta Akujokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

sieđga = paju, johka = joki. 6 D11: 1079 

Sieđgajohka (AA/SA 1998) Doarrovárri-vaaran etelä- ja koillisrinteeltä Uhcaskáiddášjohka-jokeen laskeva 

joki. Nimiselitys: ks. Sieđgajohka (ylempi). 3 J5: 1080 

Sieiddeávži (3913 1) Rotko Áldovárri- ja Báršševárri-vaarojen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Sieiddegeađgi, ávži = rotko (autsi). 6 C8: 1081 

236

Sieiddegeađgi (3913 1) Palvoskivi Sieiddejohka-joen pohjoispuolella. Pohjoissaamea; sieidde = genetiivimuoto 

sanasta sieidi = seita, geađgi = kivi. Samuli Paulaharju kertoo v. 1933 kirjassaan Seitoja ja 

seidan palvontaa s. 30–31: 

”Kivi on harmaa, 2 m korkea, pohja-alan mitoiltaan 5 x 3,5 m. Joen puoleisen laidan alaosassa on iso, miltei 

miehen mentävä holvikopero, josta menee kiven sisään monta syvää lokeroa, uhrikoloa. Rahoja on ennen pantu 

uhrikoloihin, peuransarvia oli ennen paljon kiven ympärillä. Vieläkin on kiven luona sarvenkappaleita, ja 

maassa on vanhoja tulisijoja. Sanotaan ennen olleen aidan kiven ympärillä.” 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Sieiddenjunnásat (Deanumuš Sieiddenjunis, Gaskkamuš Sieiddenjunis 

ja Doppemuš Sieiddenjunis), Seitala – Sieidal, Seitaoja – Sieiddeája, Sieiddeája, Sieiddeávži, Sieiddejávrrit 

(Bajit Sieiddejávri ja Vuolit Sieiddejávri), Sieiddejárbálggis, Sieiddejohka ja Sieiddenjunni. 6 C8: 1082 

Sieiddejárbálggis (KV 1993) Polku, joka lähtee Sieiddeája-ojan pohjoispuolelta, ylittää Sieiddejohka-joen 

ja ohitettuaan Sieiddegeađgi-kiven haaraantuu kahdeksi poluksi, joista Bajit Sieiddejávri-järvelle menevä 

polku ylittää Sieiddenjunni-nenäkkeen ja Vuolit Sieiddejávri-järvelle menevä polku ohittaa kyseisen nenäkkeen 

sen eteläpuolelta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Sieiddegeađgi, jár = yhdysosalyhentymä 

sanasta jávri = järvi, bálggis = polku. 6 C8: 1082A 

Sieiddejávrrit (3913 1) Kaksi järveä Čulloveijohka-joen pohjoisimmasta mutkasta 1,5 km luoteeseen 

(Bajit Sieiddejávri ja Vuolit Sieiddejávri). Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks Sieiddegeađgi, jávrrit = monikkomuoto 

sanasta jávri = järvi > järvet. 6 C8: 1083 

Sieiddejohka (3913 1) Bajit Sieiddejávri -järvestä Vuolit Sieiddejávri -järven kautta Tenoon laskeva joki. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Sieiddegeađgi, johka = joki. 6 C8: 1084 

Sieiddenjunnásat (AA/SA 1998) Kolme nenäkettä, Deanumuš Sieiddenjunis, Gaskkamuš Sieiddenjunis 

ja Doppemuš Sieiddenjunis Nuorpiniemestä 4–8 km itään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks Sieiddegeađgi, 

njunnásat = monikkomuoto sanasta njunis = vaaran tai tunturin nenäke > nenäkkeet. 2 C7: 1085 

Sieiddenjunni (3913 1) Jyrkkä vaara Sieiddejávrrit-järvien ja Tenon välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Sieiddegeađgi, njunni = nokka. 6 C8: 1086 

Sieidikeđgi ~ Epi-immeel – Eahpeipmil (TII 1963) Kivi Aksujärven länsirannalla. Inarinsaamea; sieidi 

= seita, keđgi = kivi. Kristinuskon saatua alueen väestössä yliotteen, kiveä ryhdyttiin kutsumaan nimellä 

Epi-immeel ~ Eahpeipmil = epäjumala, mutta vielä 1900-luvun puolellakin kivellä on nähty kalanperkeitä, 

joten sille lienee uhrattu leikillään tai tosissaan. Seidalle lausuttava loitsu kuului seuraavasti: 

”Jumalani, jumalani, jos liikahdat niin taimenta sinulle toimitan”. 

Seidan liikahtaminen toimi merkkinä tulevasta hyvästä saaliista, josta oli sitten seidallekin jotain annettavaa 

(IV 2003). 10 J17: 1087 

Sierrâmjävri (3824 2) Järvi Karhujärven talon lounaispuolella. Inarinsaamea; sierrâm = aktiomuoto 

várbistä sierrâđ = leikkiä > leikkimä, jävri = järvi. 10 J18: 1087A 

Siikajoenjängät (3824 2) Siikajoen länsipuoliset suot. 10 J15: 1088 

Siikajoki – Šapšjuuhâ – Čuovžajohka (3824 2) Siikajärvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Suora 

suomennos ja pohjoissaamennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Siikajärvi – Šapšjävri – Čuovžajávri ~ 

Šakšajávri. 10 J14: 1089, 10 J15: 1089 

Siikalompolo – Šapšluobâl – Čuovžaluoppal (3824 2, JUM) Järvimäinen laajentuma Siikajoessa. 

Suora suomennos ja pohjoissaamennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Siikajärvi – Šapšjävri – Čuovžajávri 

~ Šakšajávri. 10 J14: 1090 

237

Siikajärvenlompolo – Šapšjävrluobâl – Soavveljávri (JUM, IL.1995) Utsjoen ja Inarin kuntien 

rajalla Siikajärven luoteispuolella oleva jokilaajentuma. Suora suomennos inarinsaamesta. Pohjoissaamenkielinen 

nimi; soavvel = harjus, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Siikajärvi – Šapšjävri – Čuovžajávri ~ 

Šakšajávri. 8 K13: 1091 

Siikajärvi – Šapšjävri – Čuovžajávri ~ Šakšajávri (3931 1, JUM, SA 2002, IL. 1995) Järvi Petsikolta 

9 km lounaaseen. Suora suomennos ja pohjoissaamennos inarinsaamesta, šakša = mukaelmapohjoissaamennos 

inarinsaamen sanasta šapšâ = siika. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Siikajoki 

– Šapšjuuhâ – Čuovžajohka, Siikalompolo – Šapšluobâl – Čuovžaluoppal, Siikajärvenlompolo – Šapšjävrluobâl 

– Soavveljávri ja Šapšmoorâst. 8 K13: 1092 

Siitajoki – Sijdâjuuvâš (IV 2003) Siitajärvestä Aksujärveen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Siitajärvi – Sijdâjáávráš. 10 I17: 1092A 

Siitajärvi – Sijdâjáávráš (3824 2) Pieni järvi maantien ja Aksujärven välissä. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta; sijdâ = kylä tai porotokka, jáávráš = deminutiivimuoto sanasta jävri = järvi. Järven varhaisempi 

nimi on saattanut olla Sieidijáávráš, koska järven eteläpuolisen vaaran pohjoissaamenkielinen 

nimi on Sieidevárri ”Seitavaara”; sieide = yhdysosalyhentymä sanasta sieidi = seita. Määriteosa sijdâ olisi 

siis kiertoilmaus sieidi-sanalle. Nimiperheeseen kuuluvat Siitajoki – Sijdâjuuvâš ja Sijdâkeđgi. 

10 I17: 1093 

Sijdâkeđgi (UP) Kivi Aksujärvessä. Sen varhaisempi nimi on saattanut olla Sieidikeđgi, koska Aksujärven 

eteläpään länsipuolella on Sijdâváárááš, jonka pohjoissaamen nimi on Sieidevárri; sieide = yhdysosalyhentymä 

sanasta sieidi = seita. Inarinsaamea; sijdâ = siita (kylä), keđgi = kivi, sieidi = seita. Nimiperhe: 

ks. Siitajärvi – Sijdâjáávráš. 10 J17: 1094 

Silbadatája (3913 2) Silbadatvárri-vaaran länsipuolta Geatgiellasjohka-jokeen laskeva puro. Pohjoissaamea, 

silbadat = hämärtynyt yhdysosa muodosta silbagah, joka on puolestaan yhdysosalyhentymä yhdyssanan 

silbagoahti = hopeakota genetiivistä (SA 2002), ája = oja. Nimiperheeseen kuuluvat Silbadatávži, Silbadatroavvi 

ja Silbadatvárri. 6 F13: 1095, 7 G13: 1095 

Silbadatávži (3913 1) Rotko Silbadatroavvi-rovan ja Silbadatvárri-vaaran välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Silbadatája, ávži = rotko. 6 F13: 1096 

Silbadatroavvi (3913 1) Rova Silbadatája-ojan ja Vuollašjohka-joen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Silbadatája, roavvi = rova (vanha paloalue). 6 F13: 1097 

Silbadatvárri (3913 1) Vaara Silbadatroavvi-rovan ja Ruohtergielas-selänteen välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Silbadatája, várri = vaara. 6 F12: 1098 

Sirddaávži (3914 2) Sirddaluoppal-lompolosta Čársejohka-jokeen laskeva joki ja kuru. Määriteosaselitys: 

ks. Sirddaráhppát, ávži = rotko. Nimiperheeseen kuuluvat Sirddaráhppát ja Sirddaluoppal, sekä alenevassa 

polvessa mahdollisesti vielä Ávžegeašoaivi (ks. Ávžegeašoaivi). 3 I4: 1099 

Sirddajeaggi (AA/SA 1998) Suo Sirddaoaivi-tunturin länsipuolella. Pohjoissaamea; sirdda = siirtymämatka 

(jutamamatkalla), jeaggi = jänkä. Nimiperheeseen kuuluu Sirddaoaivi. 2 C7: 1100 

Sirddaluoppal (AA/SA 1998) Lompolo Goahppelašjávri-järven eteläpäästä 1,2 km kaakkoon. Määriteosaselitys: 

ks. Sirddaráhppát, luoppal = lompolo, jokilaajentuma tai pieni järvi. Nimiperhe: ks. Sirddaávži. 

3 I4: 1101 

238

Sirddaoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Duottar-Mávnna-tunturista 5 km länteen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Sirddajeaggi, oaivi = pää. 2 D7: 1102 

Sirddaráhppát (AA/SA 1998) Vaikeakulkuista maastoa Sirddaávži- ja Erttetvárjohka-jokien välissä. 

Pohjoissaamea; sirdda = siirtymämatka (jutamamatkalla), ráhppát = kivikkoinen, jyrkänteinen ja vaikeakulkuinen 

maasto. Nimiperhe: ks. Sirddaávži. 3 I4: 1103 

Sitnogohpi (3913 1) Painanne Paistuntureiden Ráššoaivi-tunturin lounaispuolella. Pohjoissaamea; sitno 

= yhdysosamuoto sanasta sitnu = ruohonurmikka, gohpi = kuoppa. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Goike Sitnogohpi, Sitnogoveája ja Sitnogovoaivi. 6 E8: 1104 

Sitnogoveája (3913 1) Sitnogohpi-kurusta Čulloveijohka-jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Sitnogohpi, gove = genetiivimuoto sanasta gohpi = kuoppa, painanne, ája = oja (puro). 6 D8: 1105 

Sitnogovoaivi (3913 1) Tunturi Akujärveltä 3 km pohjois-koilliseen. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Sitnogohpi, gov = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta gohpi = kuoppa, painanne, oaivi = pää. 

6 E8: 1106 

Skadjároavvi (AA/SA 1998) Laaja rova Nilijokisuun eteläpuolella. Pohjoissaamea; skadjá = talas, vaja, 

roavvi = rova (vanha paloalue). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Skadjávárri ja perusosan 

mukaan Roavveája. 2 D5: 1107 

Skadjávárri (AA/SA 1998) Vaara Aittijoelta 3 km itään. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Skadjároavvi, 


Skadjnjárája (AA/SA 1998) Goahppeloaivi-tunturin huipun länsipuolta Tenoon laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Skadjávárri, njár = yhdysosalyhentymä sanasta njárga = niemi, ája = oja (puro). Nimiperhe: 

ks. Skadjnjárga. 1 I1: 1109 

Skadjnjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon rannalla Aittijoki-talosta kilometri lounaaseen. Määriteosaselitys: 

ks. Skadjároavvi, njárga = niemi. 2 C6: 1110 

Skadjnjárga (OP) Niemi Tenon rannalla 12 km Utsjoen kirkonkylältä Karigasniemen suuntaan. Nimiselitys: 

ks. Skadjnárga (ylempi). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Skadjnjárája. 1 I1: 1111 

Skáidejohka (AA/SA 1998) Gievganláttu-lammesta Utsjokeen Mieraslompolan kohdalta laskeva joki. 

Pohjoissaamea; skáide = yhdysosamuoto sanasta skáidi = kaira jokien välissä (kaita), johka = joki. Nimiperhe: 

ks. Cuokkaskáidi. 8 L9: 1112 

Skáideláttu (AA/SA 1998) Suurin lampi Mielkejohskáidi-kaidassa. Määriteosaselitys: ks. Skáidejohka, 

láttu = lampi. 3 J4: 1113 

Skáidenjunni (AA/SA 1998) Vaarannenäke Sieiddejohka-joen ja Sieiddeávži-kurun välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Skáidejohka, njunni = nokka. 6 C8: 1114 

Skálonjuovčča (3913 2) Pitkähkö niemeke Kevon latvahaarojen välissä. Pohjoissaamea; skálo = genetiivimuoto 

sanasta skállu = kasari, sinkkiämpäri tai metallinen astia, njuovčča = kieli. Kasarissa on 

”kieli” eli varsi (SA 2002). 7 G11: 1115 

Skálonjuovčča (3913 2) Roajáávži-rotkon ja sen kaakkoispuolella olevan samansuuntaisen rotkon 

välissä oleva pitkä harjanne. Nimiselitys: ks. Skálonjuovčča (ylin). 7 G10: 1116, 7 H9: 1116 

239

Skálonjuovčča (3911 2) Karigasniemen Ailikkaan länsirinteellä oleva harjanne. Nimiselitys: ks. 

Skálonjuovčča (ylin). 5 B12: 1117 

Skálvevárri (AA/SA 1998) Vaara Goahppelašjávri-järven eteläpäästä kilometri länsi-lounaaseen. Pohjoissaamea; 

skálve = yhdysosamuoto sanasta skálvi = kinos (nietos), syvä lumi, várri = vaara. 

3 I4: 1118 

Skáŋkkaidája (3913 2) Lännestä Gaskkamuš Njaggaleapme -järveen laskeva oja. Pohjoissaamea; skáŋkkaid 

= monikon genetiivimuoto sanasta skáŋka = eräs suku (SA 2002), ája = oja. 7 J8: 1119 

Skierrečopma (AA/SA 1998) Vaara Nuvvuksen kylältä 8 km itään. Määriteosaselitys: ks. Skierrefális, 

čopma = kukkula. 2 F4: 1120 

Skierrefális (3913 2) Tunturi Vuogojávri-järvestä 6 km lounaaseen. Pohjoissaamea; skierre = yhdysosamuoto 

sanasta skierri = vaivaiskoivu, fális = valas. Tunturi kuuluu tunturiryhmään, jonka yhteisnimitys 

on Fállát = valaat. Kaksi muuta ryhmään kuuluvaa tunturia ovat Váldufális ja Stuorrafális. 7 I10: 1121 

Skierreskáiája (AA/SA 1998) Skierrevađđa-vaaran koillispuolelta Liŋkinjohka-jokeen laskeva pieni 

puro. Määriteosaselitys: ks. Skierrefális, skái = yhdysosalyhentymä sanasta skáidi = kaira jokien välissä 

(kaita), ája = oja (puro). Nimiperhe: ks. Skierreskáidi. 3 G5: 1122 

Skierreskáidi (AA/SA 1998) Kaira Liŋkinjohka- ja Skierreskáiája-jokien välissä. Määriteosaselitys: ks. 

Skierrefális, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Skierreskáiája. 

3 G5: 1123 

Skierrevađđa (AA/SA 1998) Vaara Čársejohka- ja Liŋkinjohka-jokien yhtymäkohdasta 5,5 km länteen. 

Määriteosaselitys: ks. Skierrefális, vađđa = laajahko aukea metsässä (tavallisesti soinen). 3 G5: 1124 

Skoahppaádjagat (AA/SA 1998) Valjášjohka-jokeen laskeva puro latvahaaroineen. Pohjoissaamea; 

skoahppa = latvajänkä, laakson pohjukka, ádjagat = monikkomuoto sanasta ája = oja (puro). 

2 D6: 1125 

Skoarraája (AA/SA 1998) Skoarrajávri-järvestä Mierasjärveen laskeva oja. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Skoarrajávri, ája = oja. 8 L10: 1126 

Skoarrajávri (AA/SA 1998, IL.1995) Järvi Mierasjärven puolen välin länsipuolella. Pohjoissaamea; 

skoarra = pilkkasiipi, jávri = järvi. Nimi on annettu pilkkasiipien mukaan, jotka vielä nykyäänkin pesivät 

järvessä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Skoarraája. 8 L10: 1127 

Skuolfeája (AA/SA 1998) Lännestä Erttevárjohka-jokeen 200 metriä ennen sen yhtymistä 

Čársejohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; skuolfe = yhdysosalyhentymä sanasta skuolfi = tunturipöllö, 

ája = oja (puro). Nimiperheeseen kuuluu Skuolffečopma. 3 I4: 1128 

Skuolffečopma (AA/SA 1998) Kukkula Erttetvárri-vaaran eteläpuolella. Pohjoissaamea; skuolffe = 

genetiivimuoto sanasta skuolfi = pöllö, čopma = kukkula. Nimiperhe: ks. Skuolfeája. 3 H5: 1129 

Skužirdeijeeláddu (US) Pieni lampi Kaamasjoen länsipuolella Tuuruniemen talosta 0,4 km luoteeseen. 

Inarinsaamea; skužirdeijee = nominijohdos verbistä skužirdiđ = kihistä > kihisevä, láddu = lampi. 

11 L18: 1130 

240

Smilčoaijohka (3913 1) Smilčoaivi-tunturin pohjois- ja länsipuolta Čulloveijohka-jokeen laskeva joki. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Smilčoaivi, oai = yhdysosalyhentymä sanasta oaivi = pää, johka = 

joki. 6 D8: 1131 

Smilčoaivi (3913 1) Tunturi Outakoskelta 6 km itä-koilliseen. Pohjoissaamea; smilč = yhdysosalyhentymä 

sanasta smilči = kalteva paikka, jossa reki tai ahkio lipsuu alaspäin, oaivi = pää. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluu Smilčoaijohka. 6 D8: 1132 

Smilčoaivi (AA/SA 1998) Kukkula Bursačohkka -tunturin länsipuolella. Nimiselitys: ks. Smilčoaivi (ylempi). 

2 D7: 1133 

Snoikanjohka Karigasniemen Ailikkaan länsirinteeltä Kaivojokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; snoikan 

= tuntematon sana, johka = joki. 5 B11: 1134, 6 C12: 1134 

Soabbatoaijohka (3913 1) Soabbatoaivi-tunturin länsipuolelta Čulloveijohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Soabbatoaivi, johka = joki. 6 D8: 1135 

Soabbatoaivi (3913 1) Tunturi Outakoskelta 8 km itä-koilliseen. Pohjoissaamea; soabbat = tuntematon 

sana, oaivi = pää. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Soabbatoaijohka. 6 D8: 1136 

Soahkemohbuolžžat (3824 2) Harjujono Soahkemohjávrrit-järvien välissä. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Soahkemohjávrrit – Suáhimokjäävrih, buolžžat = monikkomuoto sanasta buolža = 

harju > harjut. 10 H14: 1137 

Soahkemohjávrrit – Suáhimokjäävrih (3824 2, JUM) Kaksi järveä Utsjoen ja Inarin kuntien rajan 

ja Karigasniemen tien yhtymäkohdasta 7 km koilliseen. Pohjoissaamea ja inarinsaamea; soahke ~ suáhi 

= yhdysosamuoto sanasta soahki ~ suáhi = koivu, moh ~ mok = yhdysosalyhentymä sanasta mohkki ~ 

mokke = mutka, jávrrit ~ jäävrih = monikkomuoto sanasta jávri ~ jävri = järvi > järvet. Nimiperheeseen 

kuuluu Soahkemohbuolžžat. 10 H14: 1138 

Soavvelčopma (IL 1995) Kukkula Utsjoen ja Inarin kuntien rajalla olevan Siikajärven pohjoispäästä 

kilometri luoteeseen. Määriteosaselitys: ks. Soavveljogaš, čopma = kukkula. 8 K13: 1139 

Soavveljávri (PS 2002) Järvi Oaivvošvárri-vaaran ja Kuntsajärven välissä. Määriteosaselitys: ks. Soavveljogaš, 

jávri = järvi. 7 J13: 1140 

Soavveljogaš (SA 1963) Áánápuškojáávráš-järvestä Kutujärveen laskeva pieni joki. Pohjoissaamea; 

soavvel = harjus, jogaš = deminutiivimuoto sanasta johka = joki. 11 L14: 1141 

Soavvelláddot (IL 1995) Epälukuinen määrä lampia Siikajärven luoteispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Soavveljogaš, láddot = monikkomuoto sanasta láttu = lampi. 8 K13: 1142 

Soidensuojelualue (3913 1) Biesjávrrit-järvien ympärillä. 6 D12: 1143 

Soidensuojelualue (3913 1) Karigasniemen maantien molemmin puolin Luomusjoen itäpuolella. 

6 D13: 1144 

Solljunája (3913 2) Solljunávži-kurusta Suttesjohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; solljun = aktiomuoto 

tuntemattomasta verbistä solljut, ája = oja. Nimiperheeseen kuuluvat Solljunávži, Solljunčopma ja 

Solljunroavvi. 7 H13: 1145 

241

Solljunávži (3913 2) Kuru Solljunroavvi-rovan ja Solljunčopma-kukkulan välissä. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Solljunája, ávži = rotko. 7 G13: 1146 

Solljunčopma (3913 2) Kukkula Kaamasjoen latvan itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Solljunája, čopma = kukkula. 7 G13: 1147 

Solljunroavvi (3913 2) Rova Kaamasjoen itäpuolella Kaamasmukasta 6 km pohjoiseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Solljunája, roavvi = rova. 7 G13: 1148 

Spárrasuoljávri (AA/SA 1998) Pitkulainen järvi Tenon ja maantien välissä Lohikoste-talon koillispuolella. 

Pohjoissaamea; spárra = johdos luultavasti vanhanaikaisen hakassoljen nimityksestä spárasolju, 

jota harjumainen saari hieman muistuttaa (SA 2002), suol = yhdysosalyhentymä sanasta suolu = saari, 

jávri = järvi, ks. myös Spárrasuolu. Nimiperhe: ks. Spárrasuolu. 2 F3: 1149 

Spárrasuolu (AA/SA 1998) Pitkulainen saari Tenon Norjanpuoleisella rannalla Paatuksesta 2 km 

ylävirtaan. Nimiselitys: ks. Spárrasuoljávri. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Spárrasuoljávri. 

2 F3: 1150 

Stállegurra (AA/SA 1998) Kuru Nuvvuksen kylän itäpuolella. Pohjoissaamea: stálle = yhdysosamuoto 

sanasta stálli = teräs, gurra = kuru. 2 E4: 1151 

Stálojohka (AA/SA 1998) Koahppeloaivi-tunturin koillisrinteeltä Tenoon laskeva joki. Pohjoissaamea; 

stálo = genetiivimuoto sanasta stállu = staalo (peikko), johka = joki. Nimiperheeseen kuuluvat Stálojohoaivi 

ja Stáloskáidi. 1 I1: 1152 

Stálojohoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Njálabiedjojohgeašoaivi-tunturin pohjoispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Stálojohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, oaivi = pää. 3 I2: 1153 

Stáloleakšá (AA/SA 1998) Laakso Njiljohmohkejeaggi-jängän pohjoispuolella. Määriteosaselitys: ks. 

Stálojohka, leakšá = laaja soinen laakso. 2 F6: 1154 

Stáloskáidi (AA/SA 1998) Kaira Juntejohka- ja Stálojohka-jokien välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Stálojohka, skáidi = kaira jokien välissä (kaita). 1 I1: 1155 

Stohpoaláš (AA/SA 1998) Vaara Nilijokisuulta 5,5 km etelä-kaakkoon. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Stohposaičohkka, aláš = huippu, laki. 2 E6: 1156 

Stohpojeaggi (AA/SA 1998) Suo Mierasjärvestä 2–3 km etelä-lounaaseen. Suomenkielinen karttanimi 

”Tupajänkä” ei ole vakiintunut käyttöön, vaikka se onkin suora suomennos pohjoissaamesta. 

Nimiperhe: ks. Stohpoláttu. 8 L11: 1157 

Stohpoláttu (AA/SA 1998) Lampi Mierasjärvestä 3,5 km etelä-lounaaseen. Suomenkielinen karttanimi 

”Tupalampi”, joka on suora suomennos pohjoissaamesta, ei ole vakiintunut käyttöön. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluu Stohpojeaggi. 8 L11: 1158 

Stohposaiája (3914 1) Stohposaičohkka-kukkulan länsipuolta Nilijokeen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Stohposaičohkka, ája = oja (puro). 2 E6: 1158A 

Stohposaičohkka (AA/SA 1998) Kukkula Nilijoen suulta 5 km kaakkoon. Pohjoissaamea; stohpo = 

yhdysosamuoto sanasta stohpu = tupa, sai = yhdysosalyhentymä sanasta sadji = sija ~ paikka, čohkka = 

huippu (laki). Nimiperheeseen kuuluvat Stohpoaláš ja Stohposaiája. 2 E6: 1159 

242

Stohposaiguoika (SA 1963) Koski Kiellajoen alajuoksulla. Määriteosaselitys: ks. Stohposaičohkka, guoika 

= koski. 10 I15: 1160 

Stuorra Áibmejohvárri (AA/SA 1998) Vaara Utsjoen kirkonkylältä 3 km länteen. Määriteosaselitys: 

ks. Stuorrafális, áibme = yhdysosamuoto sanasta áibmi = äimä, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka 

= joki, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Äimäjoki – Áibmejohka. 3 J2: 1161 

Stuorra Bálddotjávri (AA/SA 1998) Järvi Kenesjärven eteläpäästä 2 km lounaaseen. Määriteosaselitys: 

ks. Stuorrafális, bálddot = johdos sanasta bálda = vieri (KSVK 52, s. 296), jávri = järvi. Primäärinimi, 

jonka nimiperheeseen kuuluvat Geavumuš Bálddotjávri, Bálddotjohka ja Vuolimuš Bálddotjávri. 4 K7: 1162 

Stuorra Biesvárri (3913 1) Vaara Karigasniemen Ailikkaalta 7 km pohjoiseen. Määriteosaselitys: ks. 

Stuorrafális, bies = tuntematon sana, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Biesjávrrit. 6 C11: 1163 

Stuorrabohki (AA/SA 1998) Kapeikko Gaskačohkka- ja Urračohkka-kukkuloiden välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Stuorrafális, bohki = kapeikko vaarojen välissä. 2 D6: 1164 

Stuorračohkka (AL 2002) Kukkula Ylä-Jalve-talosta 0,8 km etelään. Määriteosaselitys: ks. Stuorrafális, 

čohkka = huippu (laki). 1 G1: 1165 

Stuorrafális (3913 2) Tunturi Vuogojávri-järven eteläpuolella. Pohjoissaamea, stuorra = attribuuttimuoto 

sanasta stuoris = suuri, fális = valas. Tunturi kuuluu tunturiryhmään, jonka yhteisnimitys on Fállát = 

valaat. Ryhmän kaksi muuta tunturia ovat Skierrefális ja Fáldufális. Nimiperhe: ks. Fállát. 7 J10: 1166 

Stuorrageađggegielas (AA/SA 1998) Selänne Erttetvárri-vaarasta 5 km länsi-luoteeseen. Määriteosaselitys: 

ks. Stuorrafális, geađgge = genetiivimuoto sanasta geađgi = kivi > kiven, gielas = pitkä ja kapea 

selänne. 3 G4: 1167 

Stuorragurra (3911 2) Kuru Rovisuvannon kohdalla. Määriteosaselitys: ks. Stuorrafális, gurra = kuru. 

5 B12: 1168 

Stuorrajávri (3913 1) Luomusjärvistä suurempi. Määriteosaselitys: ks. Stuorrafális, jávri = järvi. 

6 E12: 1169 

Stuorra Mávnna (AA/SA 1998) Duottar-Mávnna-tunturin luoteispuolella oleva tunturi. Määriteosaselitys: 

ks. Stuorrafális, Mávnna = Maunu. Tunturi kuuluu kolmen tunturin ryhmään joiden perusosana 

esiintyy Mávnna. Ryhmää voitaneen siten pitää nimiperheenä. Ryhmän muut tunturit ovat Duottar-Mávnna 

ja Jorba-Mávnna ~ Skadjávár-Mávnna. 2 D7: 1170 

Stuorraroadjá (3913 2) Tunturi Fiellogahjohka- ja Gamajohka-jokien välissä. Määriteosaselitys: ks. Stuorrafális, 

roadjá = tuntematon sana. Tunturi kuuluu tunturiryhmään, jonka nimien perusosana esiintyy 

roadjá. Ryhmään kuuluvat Bođosroadjá, Ulloroadjá ja Uhcaroadjá. 7 G9: 1171 

Stuorrarohtu (IL 1995) Lehto Vuogojávri-järven rannalla. Määriteosaselitys: ks. Stuorrafális, rohtu = lehto 

(ruto). 7 J9: 1172 

Stuorrâpecnjargâ (IV 2003) Niemi Aksujärven itärannalla Aksujoen luusuasta 0,7 km länsi-lounaaseen. 

Inarinsaamea; stuorrâ = attribuuttimuoto sanasta styeres = suuri, pec = yhdysosalyhentymä sanasta peeci 

= mänty, njargâ = niemi. 10 J17: 1172A 

243

Sudenjänkä – Kuumpijeggi (3842 1) Suo Utsjoen maantien länsipuolella Säytsjärven kohdalla. Suora 

suomennos inarinsaamesta. 11 L14: 1173 

Suáluijävrjeggi (JIM) Suo Pierkivaaran länsilaidan Saarijärven länsipuolella. Inarinsaamea; suálui = 

saari, jävr = yhdysosalyhentymä sanasta jävri = järvi, jeggi = jänkä. Kartassa (3842 1/2000) kyseinen 

jänkä on sijoitettu paikkaan, jossa on Laihanhauenjärvi. Nimiperhe: ks. Saarijärvi – Suáluijävri. 

11 L16: 1174 

Suávviljuuvâš (3824 2) Suávviljävri-järvestä Siikajokeen laskeva pieni joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Suávviljävri (ylempi), juuvâš = deminutiivimuoto sanasta juuhâ = joki. 10 J14: 1175 

Suávviljuuvâš (JUM) Harrijärvestä Syysjokeen laskeva pieni joki. Nimiselitys: ks. Suávviljuuvâš (ylempi). 

11 L16: 1176 

Suávviljävri (3824 2) Järvi Siikalompolon ja Kuntsajärven välissä. Inarinsaamea; suávvil = harjus, jävri 

= järvi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Suávviljuuvâš. 10 J14: 1177 

Suávviljävri (3931 1) Järvi Lihavakalajärvistä noin 2 km länteen. Nimiselitys: ks. Suavviljävri (ylempi). 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Suávvilvääri. 8 L13: 1178 

Suávvilvääri (JUM) Vaara Lihavakalajärvistä 2 km länteen. Määriteosaselitys: ks. Suávviljuuvâš, vääri = 

vaara. Nimiperhe: ks. Suávviljävri (alempi). 8 L13: 1179 

Sudesčuálmjuuhâ – Suttesjohka ~ Soavviljohka (JUM, SA 1963, IL.1995) Siikajärvenlompolosta 

Siikajärveen laskeva joki. Inarinsaamea ja pohjoissaamea; sudes ~ suttes = attribuuttimuoto sanasta sudes 

~ suttis = sulana, čuálm = genetiivinen yhdysosalyhentymä sanasta čuálmi = salmi, juuhâ ~ johka = joki, 

soavvil = harjus. Nimiperhe: ks. Sulasalmi – Sudesčuálmi – Suttesčoalbmi. 8 K13: 1180 

Suhkkesvuovddenjáiku (IL 1995) Metsäniemeke Rávdoskáidi-kaidan Stohpoláttu-lammen eteläpuolella 

olevan Suhkkesvuovdi-metsän eteläpäässä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Suhkkesvuovdi, vuovdde = 

genetiivimuoto sanasta vuovdi = metsä, njáiku = ulkonema, nokka. 8 L12: 1181 

Suhkkesvuovdi (IL 1995) Metsä Rávdoskáidi-kaidan Stohpoláttu-lammen eteläpuolella. Pohjoissaamea; 

suhkkes = attribuuttimuoto sanasta suohkat = sakea ~ tiheä, vuovdi = metsä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Suhkkesvuovddenjáiku. 8 L11: 1182 

Suhpečopma (AA/SA 1998) Kukkula Vuolimuš Cuokkajávri -järven itäpuolella. Suomenkielinen karttanimimukaelma 

”Suhpikumpu” ei ole vakiintunut. Pohjoissaamea; suhpe = yhdysosamuoto sanasta 

suhpi = haapa, čopma = kukkula ~ kumpu. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Suhpeláttu. 

8 K11: 1183 

Suhpeláttu (AA/SA 1998) Lampi Gaskkamuš Cuokkajávri -järven itäpuolella. Suomenkielinen karttanimimukaelma 

”Suhpilampi” ei ole vakiintunut. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Suhpečopma, láttu = 

lampi. 8 K11: 1184 

Suhpenjárga (AA/SA 1998) Niemi Nuorpiniemi-talosta 4 km Utsjoen suuntaan. Määriteosaselitys: 

ks. Suhpečopma, njárga = niemi. 2 C6: 1185 

Suhpevárri (AA/SA 1998) Matala pieni vaara Äimäjoen ja sen sivupuron välissä 5 km Utsjoen kylältä 

Karigasniemen suuntaan. Määriteosaselitys: ks. Suhpečopma, várri = vaara. 1 J1: 1186 

244

Suhpičohkka ~ Urravárri (3913 1, KV 1993) Vaara Outakoskelta 1,5 km itään. Määriteosaselitys: ks. 

Suhpečopma, čohkka = huippu (laki), urra = kivipyykki. Rinnakkaisnimi johtuu vaaran laelle päällekkäin 

ladotuista kivistä. 6 C8: 1187 

Sujaljeaggi (IL 1995) Suo Mierasjärven puolenvälin länsipuolella. Pohjoissaamea; Sujal = yhdysosalyhentymä 

sukunimestä Sujala, jeaggi = jänkä. Metsähallitus kaatoi puita kyseisen suon viereen, josta 

Juho Erkki Sujala (1910–1996) vedätti ne hevosella Mierasjärveä pitkin maantien varteen. 

8 L10: 1188 

Sulaoja – Suttesája (SA 2002) Basijávri-järven itäpäähän laskeva lähdepuro. Määriteosaselitys: ks. Suttesbuolžžat, 

ája = oja. Nimi on tullut tunnetuksi Utsjoen kunnan vedenmyyntihankkeen tiimoilta. 

6 D13: 1189 

Sulasalmi – Sudesčuálmi – Suttesčoalbmi (3931 1, JUM) Kapea salmi Siikajärven puolenvälin 

lounaispuolella. Suora suomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Sudesčuálmjuuhâ – Suttesjohka ~ Soavviljohka. 8 K13: 1190 

Sunddašgeašláttu (AA/SA 1998) Lampi Vuolleseavttetvárri-vaaran luoteispuolella. Pohjoissaamea; 

sunddaš = genetiivimuotoinen yhdysosalyhentymä yhdyssananimestä Sunddávži, geaš = yhdysosalyhentymä 

sanasta geahči = pää (kärki), láttu = lampi. Nimiperhe: ks. Sunddávži. 3 J2: 1191 

Sunddávži (AA/SA 1998) Guronávži-kurun latvakuru Riikkavárri- ja Vuolleseavttetvárri-vaarojen välissä. 

Pohjoissaamea; sundd = genetiivimuotoinen yhdysosamuoto sanasta sundi = kihlakunnantuomari, 

suntio; vouti, ávži = rotko. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Sunddašgeašláttu. 3 J2: 1192 

Suohisenâmeh (UP) Kaksi pitkänomaista marastoa Savojoen ja Hanhijärven välissä. Inarinsaamea; 

suohis = attribuuttimuoto sanasta suohâd = sakea > sakeat, enâmeh = monikkomuoto sanasta eennâm = 

maa > maat. 11 K18: 1193, 11 L18: 1193 

Suohpagurra (AA/SA 1998) Kuru Nuvvuksen Áilegas-tunturin itäpuolella. Pohjoissaamea; suohpa = 

ylityskohta, gurra = kuru. Nimiperheeseen kuuluvat Suohpajávri, Suohpajohka, Suohpanjárga ja Suohpanjunni. 

2 E4: 1194 

Suohpajávri (AA/SA 1998) Järvi Nuvvuksen Áilegas-tunturin koillispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Suohpagurra, jávri = järvi. 2 F4: 1195 

Suohpajohka (AA/SA 1998) Nuvvuksen Áilegas-tunturin itäpuolelta Tenoon laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suohpagurra, johka = joki. 2 E4: 1196 

Suohpanjárga (AA/SA 1998) Niemi Tenon itärannalla Luossagoatnelvárri-vaaran kohdalla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suohpagurra, njárga = niemi. 2 E3: 1197 

Suohpanjunni (AA/SA 1998) Nuvvuksen Áilegas-tunturin itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Suohpagurra, njunni = nokka. 2 E4: 1198 

Suohpášája (3913 2) Suohpášoaivi-tunturin pohjoispuolta Kevojokeen laskeva oja. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Suohpášoaivi, ája = oja. 7 G11: 1199 

Suohpáščielgi (3913 2) Selänne Gopmirdanoaivi-tunturin ja Kevojoen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Suohpášoaivi, čielgi = selkä. 7 G11: 1200 

245

Suohpáščopma (3813 2) Kukkula Kevojoen pohjoispuolella Suohpášoaivi-tunturista koilliseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suohpášoaivi, čopma = kukkula. 7 G11: 1201 

Suohpáščopma (3813 2) Tunturi Kevojoen Gamajohka-jokisuulta pohjois-luoteeseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suohpášoaivi, čopma = kukkula. 7 I8: 1202 

Suohpášjávri (3913 2) Kevojokeen yhteydessa oleva pieni järvi Gamajohka-jokisuun alapuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Suohpášoaivi, jávri = järvi. Järven kohdalla on Kevon retkeilyreitin kahlaamo Gamajohka-joen 

ylitse. 7 I9: 1203 

Suohpášoaivi (3913 1) Tunturi Kevojoen latvan pohjoispuolella. Pohjoissaamea; suohpáš = ylikulkupaikka 

ylängöltä toiselle, oaivi = pää. Nimiperheeseen kuuluvat Suohpáščielgi, Suohpáščopma (2 kpl), ja 

Suohpášája. 6 F11: 1204 

Suoidneája (SA 1963) Kaamasjokeen Kiellajoen suusta 2,5 km pohjoiseen laskeva oja. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suoidnejeaggi, ája = oja. 10 I15: 1205 

Suoidnejárjeaggi (SA 1963) Jänkä Utsjoen ja Inarin kuntien rajan ja Karigasniementien yhtymäkohdasta 

2 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys: ks. Suoidnejeaggi, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = 

järvi, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Heinälampi – Suoidneláttu. 10 H15: 1206 

Suoidnejávri (SA 1963) Järvi Kaamasjoen itäpuolella Kiellajoen suusta 3 km pohjoiseen. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suoidnejeaggi, jávri = järvi. 10 I15: 1207 

Suoidnejeaggi (SA 1963) Suo Kaamasjoen itäpuolella Kiellajoen suusta 3,5 km pohjoiseen. Pohjoissaamea; 

suoidne = yhdysosamuoto sanasta suoidni = heinä, jeaggi = jänkä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluvat Suoidnejávri ja Suoidneája. 10 I15: 1208 

Suoidneláttu (SA 1963) Lampi Petsimjärvestä 1,5 km itään. Määriteosaselitys: ks. Suoidneája, láttu = 

lampi. 10 J16: 1209 

Suolluuh (IV 2003) Kaksi saarta Aksujärven pohjoisosassa. Niiden kummankin koillispuolella on 

nuotta-apaja. Inarinsaamea; suolluuh = saaret. 10 J17: 1209A 

Suolobohki (AA/SA 1998) Toinen niva Vuolit Cuokkajávri -järvestä alavirtaan. Määriteosaselitys: ks. 

Suolofielbmá, bohki = kapeikko (niva). 8 K8: 1210 

Suolofielbmá (IL 1995) Suvanto Cuoggá-jokisuusta 4 km ylävirtaan. Pohjoissaamea; suolo = yhdysosalyhentymä 

sanasta suolu = saari, fielbmá = syvä suvanto. Kyseisessä suvannossa on saari. 8 K9: 1211 

Suolojárjeaggi (3913 2) Laajahko suo Suolojávri-järven itäpuolella Utsjoen ja Inarin kuntien rajalla. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Suolojávri (ylempi), jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, 

jeaggi = jänkä. 7 J13: 1212 

Suolojávri (3913 2) Järvi Kevon luonnonpuiston eteläkärjestä 5 km itään. Pohjoissaamea; suolo = 

yhdysosalyhentymä sanasta suolu = saari, jávri = järvi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Suolojárjeaggi. 7 J13: 1213 

Suolojávri (SA 1963) Järvi Petsimjärven itäpuolella. Nimiselitys: ks. Suolojávri (ylempi). 

10 I – J16: 1214 

246

Suololuoppal (3913 1) Järvimäinen laajentuma Luomusjoen yläjuoksulla. Määriteosaselitys: ks. Suolofielbmá, 

luoppal = lompolo, jokilaajentuma. 6 D13: 1215 

Suolomaras (AA/SA 1998) Marasto Ávžžičopma-kukkulasta 2 km koilliseen. Määriteosaselitys: ks. 

Suolofielbmá, maras = marasto. 3 G6: 1216 

Suorbmaája (AA/SA 1998) Borgebeaskačopma-kukkulan länsipuolta Čársejohka-jokeen laskeva puro. 

Pohjoissaamea; suorbma = sormi, ája = oja (puro). 3 H6: 1217 

Suorbmaljohka (3913 1) Čeavrresgielas-kaidan luoteispuolelta Akujokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

suorbmal = johdos sanasta suorbma = sormi, johka = joki. 6 E9: 1218 

Suotnjojávri (3913 1) Järvi Gaska-Biesvárri-vaaran lounaispuolella. Pohjoissaamea; suotnjo = yhdysosamuoto 

sanasta suotnju = saraa kasvava suo (rimpisuo), jávri = järvi. 6 C11: 1219 

Suovvagoađevuohppi (AA/SA 1998) Vuopaja Kevojärven eteläpään itärannalla. Pohjoissaamea; suovva 

= savu, goađe = genetiivimuoto sanasta goahti = kota, vuohppi = vuopaja. 4 K5: 1220 

Surggiidgávnnadanoaivvit (3913 1) Kaksi kukkulaa Soabbatoaivi-tunturin luoteispuolella. Pohjoissaamea; 

surggiid = monikkomuoto sanasta suorgi = haara, gávnnadan = aktiomuoto verbistä gávnnadit 

= kohdata, oaivvit = monikkomuoto sanasta oaivi = pää. Kukkulat ovat saaneet nimensä siitä, että 

jokihaarat saavat alkunsa lähes samasta paikasta (KV 1993). 6 D8: 1221 

Suttesája (3824 2) Suttesájageahčeláttu-lammesta Kaamasjokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; suttes 

= attribuuttimuoto sanasta suttis = sulana, ája = oja. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Suttesájageahčeláttu. 10 G14: 1222 

Suttesájageahčeláttu (3824 2) Lampi Kaamasmukasta 2,5 km pohjoiseen. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Suttesája, geahče = yhdysosamuoto sanasta geahči = kärki ~ pää, láttu = lampi. 

10 G14: 1223 

Suttesbuolžžat (3913 2) Harjuryhmittymä Suttesjohka-joen länsipuolella. Pohjoissaamea; suttes = attribuuttimuoto 

sanasta suttis = sulana, buolžžat = monikkomuoto sanasta buolža = harju. Nimiperhe: 

ks. Suttesjávri (ylempi). 7 H13: 1224 

Suttesjávri (3913 2) Suttesjohka-joen lähdejärvi Ruohtervađa Rávdojávri -järven itäpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Suttesbuolžžat, jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluvat Suttesbuolžžat, Suttesjohka, Suttesvárri ja 

Uhca Suttesvárri. 7 H12: 1225 

Suttesjávri (3913 1) Järvi Karigasniementien pohjoispuolella ja Luopmošjohka-joen länsipuolella. Pohjoissaamea; 

suttes = attribuuttimuoto sanasta suttis = sulana, jávri = järvi. Nimiperheeseen kuuluu Suttesjohka 

(ylempi). 6 D13: 1226 

Suttesjohka (AA/SA 1998) Suttesjávri-järvestä Basijávri-järveen laskeva pieni joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Suttesjávri (alempi), johka = joki. 6 C13: 1227 

Suttesjohka (3824 2) Suttesjávri-järvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Nimiselitys: ks. Suttesjohka (ylempi). 

Nimiperhe: ks. Suttesjávri (ylempi). 10 H14: 1228, 7 H13: 1228 

247

Suttesvárjeaggi (3824 2) Suo Kaamasmukan kylästä 5 km itään. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys: 

ks. Suttesbuolžžat, vár = yhdysosalyhentymä sanasta várri = vaara, jeaggi = jänkä. Nimiperhe: ks. Suttesvárri. 

10 H14: 1229 

Suttesvárri (3824 2) Vaara Kaamasmukan kylästä 4 km itä-koilliseen. Pohjoissaamea. Määriteosaselitys: 

ks. Suttesbuolžžat, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Suttesjávri (ylempi) ja alenevassa polvessa Suttesvárjeaggi. 

10 H14: 1230 

Suvanto – Savvon ~ Savu (UKU 2001) Kylä Outakoskella Čulloveijohka-jokisuun yläpuolella. Suora 

suomennos pohjoissaamesta. 6 C8: 1231 

Syysjoenharjut – Čovčjuvpuolžiih (JUM) Monta pientä harjua Pierkivaaranjängän kaakkoiskulmalla. 

Kartassa (3842 1) harjut on sijoitettu paikkaan, jossa sijaitsee Pierkivaara. Lähes suora suomennos 

inarinsaamesta; puolžiih = monikon deminutiivimuoto sanasta puolžâ = harju > harjuset. Nimiperhe: 

ks. Syysjoki – Čovčjuuhâ. 11 L17: 1232 

Syysjoenpalo – Čovčjuvruávi (3842 1) Rova Syysjärven eteläpuolella ja Syysjoen itäpuolella. Suora 

suomennos inarinsaamesta. Paikalliset käyttävät tuttavallisesti nimeä Ruávááš = deminutiivimuoto 

sanasta ruávi = rova > rovanen (vanha paloalue). Nimiperhe: ks Syysjoki – Čovčjuuhâ. 11 L17: 1233 

Syysjoki – Čovčjuuhâ (3842 1) Syysjärvestä Kaamasjokeen laskeva joki. Suora suomennos inarinsaamesta. 

Nimiperhe: ks. Syysjärvi – Čovčjävri, aleneva polvi: Syysjoenpalo – Čovčjuvruávi ja Syysjoenharjut 

– Čovčjuvpuolžiih. 11 L16: 1234, 11 L 18: 1234 

Syysjärvi – Čovčjävri (MM 1974) Taloryhmittymä Syysjärven eteläpäässä. Sen asukkaat ovat pääasiassa 

kesäasukkaita. 11 L16: 1235 

Syysjärvi – Čovčjävri (MM 1974) Keskikokoinen järvi Utsjoentien itäpuolella. Suora suomennos 

inarinsaamesta. Samuel Gustav Hermelinin kartassa vuodelta 1797 ”Sabjaure” ja Georg Wahlenbergin 

tekemässä ja Samuel Gustaf Hermelinin kustantamassa kartassa ”Karta Öfver Kemi Lappmark” 

vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu muotoon ”Sautsjauri”. Se assosioituu inarinsaamessa sanaan savzâ = 

lammas. Nimiperheeseen kuuluu Syysjoki – Čovčjuuhâ. 11 L16: 1236 

Säytsjärvi – Sevžjävri – Seavžejávri (3842 1, SA 1963) Pitkä ja monilahtinen järvi Petsikon ja Syysjärven 

puolivälissä. Mukaelmasuomennos inarinsaamen tai pohjoissaamen nimestä, jonka määriteosan 

merkitys ei ole tiedossa. G. Wahlenbergin tekemässä ja S. G. Hermelinin kustantamassa kartassa ”Karta 

Öfver Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu muotoon ”Savujärvi”, joka voisi hyvinkin tulla 

sukunimen Sauva mukaan. Säytsjärven Kenttäsaaressahan asui tuolloin Čuávvá-Piättâr ~ Čoavvá-Biehtár 

(*1789 Inarissa, †1851 Norjan Pulmangissa), jota kutsuttiin suomen kielellä ”Sauva-Pekaksi”. 

11 L14: 1237 

248

Š 

Šapšâmoorâst (3824 2) Laaja marasto Siikajoen ja Hevojoen välissä. Inarinsaamea; šapšâ = siika, 

moorâst = marasto. Nimiperhe: ks. Siikajärvi – Šapšjävri – Čuovžajávri ~ Šakšajávri. 10 J15: 1238 

Širráčohkka (AA/SA 1998) Tunturi Kevojokisuulta 6,5 km länsi-luoteeseen. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Širrájávri, čohkka = huippu (laki). 3 I5: 1239 

Širrájávri (3914 2) Järvi Kevojokisuulta 4 km länteen. Pohjoissaamea; širrá = vesikirppu, jávri = järvi. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Širráčohkka ja Širrájohka. 3 J5: 1240 

Širrájohka (AA/SA 1998) Širrájávri-järvestä Čársejohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Širrájávri, johka = joki. 3 J5: 1241 

Šlieddan (AA/SA 1998) Suo Caggoaivi-tunturin koillispuolella. Nimiselitys: ks. Šlieddan (alempi). 

3 G7: 1242 

Šlieddan (3913 1) Suo Čuolloveijeaggi-jängän luoteiskulmalla. Pohjoissaamea; šlieddan = aktiomuoto 

verbistä šlieddat = tulla uniseksi. Nimiperhe: ks. Uhca-Šlieddan. 6 D8: 1243 

Šlivggodanája (AA/SA 1998) Lännestä Máddimuš Mádjohsuorgi -jokeen laskeva puro. Pohjoissaamea; 

šlivggodan = aktiomuoto verbistä šlivggodit = heilutella, liehutella, heitellä, onkia, ája = oja (puro). 

3 H7: 1244 

T 

Taavvid Kärdieenâ (JUM) Maannokka Pierkivaaran pohjoisimman osan luoteispuolella. Inarinsaamea; 

Taavvid = genetiivimuoto nimestä Taavvid = Taavetti ~ David, kärdi = kaarre ~ aitaus, eenâ = maa. 

11 L16: 1245 

Talvitiejänkä – Dálvegeainnojeaggi (3824 2) Suo Aksujärven länsipuolella. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

10 J17: 1246 

Tanssijoki – Dánsejohka (AA/SA 1998) Talo Dánsejohka-jokisuun eteläpuolella. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. Nimiperhe: ks Dánsejohka. 1 G1: 1247 

Teno – Deatnu – Tiänu (LPN 1500) Norjan ja Suomen rajajoki Kaarasjokisuulta Tenovuonoon. 

Teno on alueen vanhimpia nimiä. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamesta; 

Deatnu < eatnu = suuri joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat talot Tenoharju, Tenokoti, 

Tenola ja Tenoranta – Garránnjárga, sekä Deanumuš Sieiddenjunis, joka on luettava samaan nimiperheeseen, 

koska se on ”Tenonpuolimmaisin”. 1 I1: 1248, 2 D5: 1248, 5 A12: 1248, 5 B8: 1248 

Tenoharju (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Yläkönkään Bajimušbihttá- ja Gaskkamušbihttá-koskien 

välissä. Nimiperhe: ks. Teno – Deatnu. 1 G1: 1249 

Tenokoti (3911 2) Matkustajakoti Karigasniemeltä 7 km pohjoiseen. Paikka lienee nykyään Virkamiesliiton 

omistuksessa ja käytössä. Nimiperhe: ks. Teno – Deatnu. 5 A11: 1250 

249

Tenola (3923 2) Talo Tenon rannalla Utsjoen kirkonkylältä noin 11 km Karigasniemen suuntaan. 

Nimiperhe: ks. Teno – Deatnu. 1 I1: 1251 

Tenoranta – Garránnjárga (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Nilijokisuulta 3 km ylävirtaan. Pohjoissaamenkielinen 

nimi; garrán = kerokaulainen urosporo, jonka karvat ovat katkeilleet rykimäaikana, 

njárga = niemi. Nimiperhe: ks. Teno – Deatnu. 2 D6: 1252 

Teospuunmaa – Amnâsmuorroto (3842 1) Maasaareke Vuomavaaranjängällä. Suomennos inarinsaamesta; 

amnâs = yhdysosalyhentymä sanasta aamnâs = aines, tarvike, muor = genetiivinen yhdysosalyhentymä 

sanasta muorâ = puu, roto = lehto (ruto). 11 K15: 1253 

Torvikoski – Dorveguoika (3911 2) Koski Inarijoessa Karigasniemen kylän kohdalla. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Dorveguoikkája. 5 A13: 1253A 

Tsieskula – Cieskul (AA/SA 1998) Talo Buksaljávri-järven pohjoispäässä. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; cieskul = tuntematon sana. 4 K6: 1254 

Tuáhtárnjargâ (US) Kapea Kaamasjoen mutkan muodostama niemi Hastimarovan kohdalla. Inarinsaamea; 

tuáhtár = tohtori, njargâ = niemi. 11 L18: 1255 

Tulli – Duollu (AA/SA 1998) Karigasniemen kylällä. 5 B13: 1256 

Tulli – Duollu (AA/SA 1998) Utsjoen kylällä. 4 K2: 1257 

Tupamaa (3824 2) Erillinen vaaranomainen maasaareke Aksujärven kaakkoispuolella. 10 J17: 1258 

Tupavaara – Lyevdikuátvääri (3824 2) Vaara Karhujärven talosta 1,5 km koilliseen. Osittainen suomennos 

inarinsaamesta; lyevdi = lauta, kuát = yhdysosalyhentymä sanasta kuáti = kota. 10 J17: 1259 

Tuuruharju – Tuurupuolžâ (3845 1) Harju, joka saa alkunsa Kaamasen kylän länsipuolelta ja jatkuu 

lähes yhtenäisenä Niipijoen pohjoispuolelle muuttuen siellä Reppänäselkä- – Reeppinčielgi-harjuksi. 

Iijärven ylitettyään harju muuttuu Selgijävrpuolžâ-harjuksi. Mukaelmasuomennos inarinsaamen sanasta 

tuuru, joka pohjautuu mahdollisesti pohjoissaamelaiseen nimeen Duvre < skand. Thor (SA 2002). 

Nimiperheeseen kuuluvat Tuurujärvi – Tuurujävri – Du(v)rojávri, Tuurukoskenniemi – Tuurukuoškâ 

(talo), Tuurukoski – Tuurukuoškâ – Du(v)roguoika ja Tuuruniemi – Tuurunjargâ – Du(v)ronjárga (talo ja 

niemi). 11 L19: 1259A 

Tuurujärvi – Tuurujävri – Du(v)rojávri (3842 1, SA 2002) Pitkänomainen järvi Tuuruharjun ja 

Kaamasjoen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Tuuruharju – Tuurupuolzâ. 11 L18: 1259B 

Tuurukoskenniemi – Tuurukuoškâ (3842 1, US) Talo Kaamasjoen länsirannalla Tuuruniemen eteläpuolella. 

Talossa asui Falfrid Koivisto. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. – Tuuruharju – Tuurupuolzâ, 

kuoškâ = koski. 11 L19: 1260 

Tuurukoski – Tuurukuoškâ – Du(v)roguoika (3842 1, SA 2002) Koski Kaamasjoessa Tuuruharjun 

katkaisevan Karigasniemen maantiesillan yläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Tuuruharju 

– Tuurupuolzâ. 11 L19: 1261 

Tuuruniemi – Tuurunjargâ – Du(v)ronjárga (3842 1, SA 2002) Niemi ja talo Tuurujärven, Tuurujoen 

ja Kaamasjoen välissä. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Tuuruharju – Tuurupuolzâ. 

11 L18: 1262 

250

Tyerbeevyeppee (IV 2003) Aksujärven pohjoispään itäisin lahti (vuopaja). Inarinsaamea; tyerbee = 

tekijänimi verbistä tuorbiđ = porkata vähäsen (nuotatessa), vyeppee = vuopaja. Vuopajassa on kaksi 

nuotta-apajaa. 10 J17: 1262A 

Törmälä (3923 2) Talo Tenon rannalla Goahppeloaivi-tunturista koilliseen Kaavan talon pohjoispuolella. 

1 I1: 1263 

Törmälä (3911 2) Talo Tenon yläpäässä Kaarasjokisuun alapuolella. 5 A12: 1264 

U 

Uámikuátjáávráš (UP) Pieni lampi Aksujärven eteläpään ja Karigasniementien välissä. Inarinsaamea; 

uámi = attribuuttimuoto sanasta uámis = vanha. Samuli Aikion mukaan taustalla on pohjoissaamen sana 

oami = karjaeläin (SA 2002), kuát = yhdysosalyhentymä sanasta kuáti = kota, jáávráš = deminutiivimuoto 

sanasta jävri = järvi > järvinen. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu Uámikuátjávráásátku. 

10 J17: 1265 

Uámikuátjávráásátku (UP) Uámikieddsátku (IV 2003) Venevalkama Aksujärven eteläpäässä. Inarinsaamea. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Uáimikuátjáávráš, jávráá = deminutiivinen genetiivimuoto 

sanasta jävri = järvi > järvisen, kiedd = yhdysosamuoto sanasta kieddi = kenttä, sátku = venevalkama. 

10 I17: 1266 

Uhca Áibmejohvárri (AA/SA 1998) Vaara Utsjoen kirkonkylältä 2 km länteen. Määriteosaselitys: ks. 

Uhca-Bárššáš, áibme = yhdysosamuoto sanasta áibmi = äimä, joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = 

joki, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Äimäjoki – Áibmejohka. 3 J2: 1267 

Uhca Bađđá (AA/SA 1998) Bađđaskáidi-kaidan itäpuolta Kuoppilasjokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Uhca-Bárššáš, bađđá = tuntematon sana. Nimiperhe: ks. Bađđá. 1 H1: 1268 

Uhca-Bárššáš (3913 1) Jyrkkä vaara Uhca-Bárššáš ája -, Čulloveijohka- ja Smilčoaijohka-jokien välissä. 

Pohjoissaamea; uhca = attribuuttimuoto sanasta uhci = pieni, bárššáš = deminutiivimuoto sanasta bárši 

= jyrkkä vaara (muista poikkeava). Nimiperhe: ks. Bárši, sekä alenevassa polvessa Uhca-Bárššáš ája ja 

Uhca-Bárššáš jeaggi. 6 C8: 1269 

Uhca-Bárššáš ája (3913 1) Smilčoaivi-pään etelärinteeltä Čulloveijohka-jokeen laskeva puro. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Uhca-Bárššáš, ája = oja (puro). 6 D8: 1270 

Uhca-Bárššáš jeaggi (3913 1) Suo Uhca-Bárššáš ája -ojan varrella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Uhca-Bárššáš, jeaggi = jänkä. 6 D8: 1271 

Uhcabuollámašája (KV 1993) Sieiddeája-puroon laskeva, kesäksi kuivuva pieni oja Sieiddejohka- ja 

Sieiddeája-purojen välissä. Määriteosaselitys: ks. Uhca-Bárššáš, buollámaš = deminutiivimuoto sanasta 

buollán = paloalue > pieni palanut alue, ája = oja (puro). Josef Laitilla (1859–1944) oli tapana kahvitella 

nimetyn ojan varrella. Ilmeisesti hän oli päästänyt joskus tulen hieman leviämään, koska kutsui puroa 

nimellä Uhcabuollámašája. 6 C8: 1271A 

Uhcačohkka (AL 2002) Kukkula Ylä-Jalve-talosta 0,9 km etelään. Määriteosaselitys: ks. Uhca-Bárššáš, 

čohkka = huippu (laki). 1 G1: 1272 

251

Uhca Erttetvárri (AA/SA 1998) Vaara Erttetvárri-vaarasta 2 km itä-kaakkoon. Määriteosaselitys: ks. 

Uhca-Bárššáš, erttet = kylki, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Erttetvárri. 3 I4: 1273 

Uhcaguoika (AA/SA 1998) Kevojoen alimmainen koski. Määriteosaselitys: ks. Uhca-Bárššáš, guoika 

= koski. 3 J5: 1274 

Uhca Liŋkinvárri (AA/SA 1998) Vaara Čársejohka- ja Liŋkinjohka-jokien yhtymäkohdan länsipuolella. 

Määriteosaselitys: ks. Uhca-Bárššáš, liŋkin = tuntematon sana, várri = vaara. Nimiperhe: ks. 

Liŋkinvárri. 3 H5: 1275 

Uhcaroadjá (3913 1) Tunturi Gamoaivi-tunturin eteläpuolella. Määriteosaselitys: ks. Uhcaskáiddáš, roadjá 

= tuntematon sana. Tunturi kuuluu tunturiryhmään, jonka nimien perusosana on roadjá. Ryhmään 

kuuluvat ovat Bođosroadjá, Stuorraroadjá ja Ulloroadjá. 6 F9: 1276 

Uhcaskáiddáš (AA/SA 1998) Mádjohka-joen, Kevojoen ja Uhcaskáiddášjohka-joen ympäröimä pieni 

kaira. Pohjoissaamea; uhca = attribuuttimuoto sanasta uhci = pieni, skáiddáš = deminutiivimuoto 

sanasta skáidi = kaira jokien välissä (kaita). Uhcaskáiddáš on monta kertaa pienempi kuin Kevojoen 

toisella puolella oleva Buksalskáidi. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Uhcaskáiddášjohka ja 

Uhcaskáiddášvuovdi. 3 J6: 1277 

Uhcaskáiddášjohka (AA/SA 1998) Kevojokeen lännestä noin 4 km Kevojokisuulta ylävirtaan laskeva 

joki. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks Uhcaskáiddáš, johka = joki. 3 J6: 1278 

Uhcaskáiddášvuovdi (AA/SA 1998) Metsäinen maa Uhcaskáiddášjohka-jokilatvan eteläpuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Uhcaskáiddáš, vuovdi = metsä (puineen). 3 I6: 1279 

Uhcaskáiddeávži (IL 1995) Kuru Mieraslompolan lounaispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Uhcaskáidi, skáidde = genetiivimuoto sanasta skáidi = kaira jokien välissä (kaita), ávži = rotko. 

8 L9: 1280 

Uhcaskáidi (IL 1995) Mierasjärven, Utsjoen ja Skáidejohka-joen muodostama niemi. Pohjoissaamea; 

uhca = attribuuttimuoto sanasta uhci = pieni. Nimiperhe: ks. Cuokkaskáidi ja alenevassa polvessa 

Uhcaskáiddeávži. 8 L9: 1281 

Uhca Suttesvárri (3824 2) Vaara Kaamasmukasta 6 km itään. Määriteosaselitys: ks. Uhcaskáidi, suttes 

= attribuuttimuoto sanasta suttis = sula ~ sulana, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Suttesjávri (ylempi). 

10 H14: 1282 

Uhca-Šlieddan (3913 1) Suo Čulloveijeaggi-jängän länsilaidalla. Määriteosaselitys: ks. Uhcaskáidi, šlieddan 

= aktiomuoto verbistä šlieddat = tulla uniseksi ~ veltoksi ~ veltostua. Nimiperhe: ks. Šlieddan (alempi). 

6 D9: 1283 

Uhc-Áhkováráš (3913 1) Pieni vaara Áhkovárri-vaarasta 3 km etelään. Pohjoissaamea; uhc = yhdysosalyhentymä 

sanasta uhca = attribuuttimuoto sanasta uhci = pieni, áhko = genetiivimuoto sanasta áhkku 

= isoäiti ~ vanhahko nainen, váráš = deminutiivimuoto sanasta várri = vaara. Nimiperhe: ks. Akujoki 

– Áhkojohka. 6 D10: 1284 

Uhcit Vuogojávri (3913 2) Järvi Vuogojávri-järven luoteispuolella. Pohjoissaamea; uhcit = pienempi, 

vuogo + nimiperhe = ks. Vuogojávri, jávri = järvi. 7 J9: 1285 

252

Ulkujärvi ~ Venejoenjärvi – Ulgâjävri – Gárbbesjogajávri (MUM) Suurempi järvi Vuomavaaran 

itäpuolella olevista järvistä. Suora suomennos inarinsaamesta. Kartassa Venejoenjärvi, joka on suora 

suomennos pohjoissaamesta. 11 L15: 1286 

Ulkujärvi – Ulgâjävri (3842 1) Järvi Sudenjängän koilliskulmalla. Suora suomennos inarinsaamesta. 

11 L14: 1287 

Ulláváráš (3913 1) Pieni vaara Áitečohkka-tunturin itäpuolella. Pohjoissaamea; Ullá = Ulla, váráš = 

deminutiivimuoto sanasta várri = vaara. 6 E10: 1288 

Ulloroadjá (3913 2) Kivinen vaara Fiellogahjohka-jokisuulta 5 km luoteeseen. Pohjoissaamea; ullo = 

yhdysosalyhentymä sanasta ullu = villa, roadja = tuntematon sana. Vaara kuuluu tunturiryhmään, jonka 

nimien perusosana esiintyy roadjá. Ryhmään kuuluvat Bođosroadjá, Stuorraroadjá ja Uhcaroadjá. 

7 G9: 1289 

Urračohkka (AA/SA 1998) Tunturi Aittijoelta 2,5 km etelä-kaakkoon. Pohjoissaamea; urra = kivipyykki, 

čohkka = huippu (laki). 2 D6: 1290 

Utsjoki – Ohcejohka – Uccjuuhâ (AA/SA 1998, JUM) Pitkä ja monijärvinen Kartijärvestä Tenoon 

laskeva joki. Sen eteläisempi latvahaara saa alkunsa Utsjoen ja Inarin kuntien rajalta Hevosvaaran 

pohjoisrinteeltä. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamennos pohjoissaamen paikannimestä, 

jonka määriteosan merkitys ei ole tiedossa. Ks. kuitenkin T. I. Itkonen: Suomen Lappalaiset II s. 524, 

jossa määriteosaa verrataan sanaan ohcat = etsiä. Inarinsaamen yhdysosalyhentymä ucc assosioituu 

sanaan ucce = pieni. Samuel Gustav Hermelinin kartassa vuodelta 1797 nimi kirjoitettiin ”Aritzjock”. 

Isaac Olsenin kartassa vuodelta 1714 nimi kirjoitettiin ”Ovzajocka” tai ”Uvzajocka”. Primäärinimi, jonka 

nimiperheeseen kuuluvat Ohcejohluobbalat, Ohcejohskáidi, Ohcejohsuohpáš ~ Rávdoskáidde suohpaš, (Ohcejoh) 

Davit suorgi, (Ohcejoh) Máttit suorgi, Utsjoki – Ohcejohka – Uccjuuhâ (kylä) ja Ohcejohguoika, joka on Tenon 

koski. 4 K2: 1291, 4 K6: 1291, 8 K11: 1291, 8 K12: 1291 

Utsjoki – Ohcejohka – Uccjuuhâ (AA/SA 1998, JUM) Utsjoen kunnan suurin kylä Utsjoen ja Tenon 

yhtymäkohdassa. Samuel Gustav Hermelinin kartassa vuodelta 1797 kylän nimi kirjoitettiin ”Aritzby”. 

Isaac Olsenin kartassa vuodelta 1714 ”Arizbÿr” tai ”Arizbijr”. Nimiselitys: ks. Utsjoki (ylempi). 

4 K2: 1292 

Utsjokisuun koulu – Ohcejoga skuvllaguovddáš (IL 2002) Utsjoen kirkonkylän eteläosassa sijaitseva 

koulu, jossa on ala- ja yläaste, lukio, uimahalli, voimistelusali ja kirjasto. 4 K2: 1293 

253

V 

Valljášjohčohkkat (AA/SA 1998) Kolme kukkulaa Valjjášjohka-joen pohjoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Valljášjohjeaggi, čohkkat = monikkomuoto sanasta čohkka = huippu > huiput (laki > laet). Nimiperhe: 

ks. Valljášjohka. 2 D6: 1294 

Valljášjohjeaggi (AA/SA 1998) Suo Aittijoelta 3 km kaakkoon. Pohjoissaamea; valljáš = epäsäännöllinen 

deminutiivimuoto sanasta vallji = runsaus, vilja(vuus) tai deminutiivin ja valljái-adjektiivi-attribuuttimuodon 

valljaš sekaantuma (SA 2002), joh = yhdysosalyhentymä sanasta johka = joki, jeaggi = 

jänkä. Nimiperhe: ks. Valljášjohka. 2 D6: 1295 

Valljášjohka (AA/SA 1998) Valljášjohjeaggi-jängältä Tenoon laskeva joki. Nimiselitys: ks. Valljášjohjeaggi. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Valljášjohčohkkat ja Valljášjohjeaggi. 2 D6: 1296 

Vanadanjeaggi (SA 1999) Suo Akujärven kaakkoispuolella. Määriteosaselitys: ks. samaan nimiperheeseen 

kuuluva Vanadanmaras, jeaggi = jänkä. 6 E9: 1297 

Vanadanmaras (SA 1999) Marasto Akujärven eteläpuolella. Pohjoissaamea; vanadan = aktiomuoto 

verbista vanadit = venyskellä ~ loikoilla, maras = marasto. Nimiperheeseen kuuluu Vanadanjeaggi. 

6 E9: 1298 

Varpula (3932 1) Talo Utsjoen kylältä 10 km etelään. 4 K4: 1299 

Vartamovaara – Várdámvääri (3842 1) Korkeahko vaara Venejoen itäpuolella. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta; várdám = aktiomuoto verbistä várdáđ = tähystää. Nimiperheeseen kuuluu Várdámkeđgi. 

Vaaran päällä oli petäjä, johon kiivettiin, kun haluttiin nähdä vieläkin kauemmaksi. 11 L16: 1300 

Vartavaara – Várdámváárááš – Várdánváráš (3824 2; UP 2002) Pieni vaara Peltojoen suun kaakkoispuolella. 

Mukaelmasuomennos inarinsaamesta tai pohjoissaamesta; várdám ~ várdán = aktiomuoto 

verbistä várdáđ ~ várdát = tähystää ~ tähyillä, váárááš ~ váráš = deminutiivimuoto sanasta vääri ~ várri 

= vaara. Nimiperheeseen kuuluu Vartavaaranjänkä – Várdámvááráájeggi. Tämänkin vaaran päällä on 

petäjä, johon kiivettiin porojen tähyämiseksi (IV 2003). 10 J16: 1301 

Vartavaaranjänkä – Várdámvááráájeggi (3824 2; UP 2002) Suo Peltojoen suun eteläpuolella. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Vartavaara – Várdámváárááš 

– Várdánváráš. 10 J16: 1302 

Váldufális ~ Gaskafális (AA/SA 1998) Tunturi Vuogojávri-järvestä 6 km etelä-lounaaseen. Pohjoissaamea; 

váldu = valta, valtias, fális = valas, gaska = väli. Tunturi kuuluu kolmen tunturin ryhmään, joiden 

yhteisnimitys ja nimiperhe on Fállát = valaat. 7 I10: 1303 

Várdámkeđgi (JUM) Iso kivi (kiintokallion reuna) Vartamovaaran luoteisreunalla. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Vartamovaara, keđgi = kivi. 11 L16: 1304 

Várdánčopma (3913 1) Kukkula Outakoskelta 2 km kaakkoon. Pohjoissaamea; várdán = aktiomuoto 

verbistä várdát = tähyillä, čopma = kukkula. 6 C9: 1305 

Várddoaijávri (AA/SA 1998) Järvi Várddoaivi-tunturin pohjoispuolella. Pohjoissaamea; várdd = yhdysosamuoto 

muutoin tuntemattomasta johdoksesta várdda, jonka taustalla saattaa olla verbi várdát = 

tähyillä, oai = yhdysosalyhentymä sanasta oaivi = pää, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Várddoaivi. 

3 G2: 1306 

254

Várddoaijohka (AA/SA 1998) Várddoaijávri-järvestä Rohtojohka-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Várddoaijávri, johka = joki. Nimiperhe: ks. Várddoaivi. 3 G2: 1307 

Várddoairáhppát (AA/SA 1998) Vaikeakulkuista maastoa Várddoaijávri-järven itäpuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Várddoaijávri, ráhppát = kivikkoinen, jyrkänteinen ja vaikeakulkuinen maasto. Nimiperhe: ks. 

Várddoaivi. 3 G2: 1308 

Várddoaivi (AA/SA 1998) Tunturi Báđošoaivi-tunturin pohjoispuolella. Nimiselitys: ks. Várddoaijávri. 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Várddoaijávri, Várddoaijohka ja Várddoairáhppát. 

3 G2: 1309 

Veajetádjagat (AA/SA 1998) Kolme Nuvvuksen Áilegas-tunturin etelärinteeltä Áilegasjohka-jokeen 

laskevaa puroa. Pohjoissaamea; veajet = kalanpoikanen, pikku tammukka, ádjagat = monikkomuoto 

sanastá ája = oja (puro). 2 E4: 1310 

Veanzeája (3913 1, KV 1993) Suhpičohkka-vaaran eteläpuolta Tenoon laskeva oja. Pohjoissaamea; 

veanze = yhdysosamuoto verbistä veanzát = irvistää, vääntää suuta, itkeä, vollottaa tai haava(repeämä), 

ája = oja (puro). Nimi on ehkä peräisin siitä, että puro on kova paantamaan. 6 C8: 1311 

Venejoenlompolat – Kärbisjuvluobbâlááh – Gárbbesjogaluobbalat (3842 1) Kymmenen pienen 

lompolon ryhmä Venejoen yläjuoksulla. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Venejoki – Kärbisjuuhâ 

– Gárbbesjohka. 11 L15: 1312 

Venejoki – Kärbisjuuhâ – Gárbbesjohka (JUM) Pecivyetkimjävri-järvestä Venejoenlompoloiden ja 

Venejärven kautta Kaamasjokeen laskeva joki. Suora suomennos ja pohjoissaamennos inarinsaamesta. 

Oletettavasti primäärinimi, koska joki on veneellä kuljettava. Nimiperheeseen kuuluvat Venejärvi – 

Kärbisjävri – Gárbbesjávri ja alenevassa polvessa Venejoenlompolat – Kärbisjuvluobbâlááh – Gárbbesjogaluobbalat. 

11 K16: 1313, 11 L16: 1313, 11 L14: 1313 

Venejärvi – Kärbisjävri – Gárbbesjávri (3842 1) Pieni järvi Venejoen alajuoksulla Kaamasjoen itäpuolella. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Venejoki – Kärbisjuuhâ – Gárbbesjohka. 11 K17: 1314 

Vesikuru (SA 1963) Kuru Vesikurujärven ja Kaamasjoen välissä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Vesikurujärvi. 11 L18: 1315 

Vesikurujärvi (SA 1963) Pieni lampi Hanhijängän itälaidalla. Nimiperhe: ks. Vesikuru. 11 L18: 1316 

Viercagáldu (NV 2003) Lähde Viercagálvárit-vaarojen välissä. Pohjoissaamea; vierca = pässi, gáldu = 

lähde. Primäärinimen lisäksi nimiperheeseen kuuluvat Viercagáljohka ~ Viercaljohka, Viercagálmarrasat 

~ Viercalmarrasat ja Viercagálvárit ~ Viercalvárit. 6 D11: 1316A 

Viercagáljohka ~ Viercaljohka (3913 1, NV 2003) Idästä Biesjohka-jokeen Biesjeaggi-jängän pohjoispuolelta 

laskeva joki. Pohjoissaamea; vierca = pässi, gál = yhdysosalyhentymä sanasta gáldu = lähde, 

johka = joki, viercal = lyhentymä yhdyssanasta viercagáldu ”pässinlähde”. Nimiperhe: ks. Viercagáldu. 

6 D11: 1317 

Viercagálmarrasat ~ Viercalmarrasat (NV 2003) Kaksi marastoa Biesjeaggi-jängältä 1–3 km pohjoiseen. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Viercagáldu. gál = yhdysosalyhentymä sanasta gáldu = lähde, 

marrasat = monikkomuoto sanasta maras = marasto > marastot, viercal = lyhentymä yhdyssanasta 

viercagáldu ”pässinlähde”. 6 D11: 1318 

255

Viercagálvárit ~ Viercalvárit (NV 2003) Kaksi vaaraa Luopmošvárit-vaarojen pohjoispuolella. 

Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Viercagáldu. gál = yhdysosalyhentymä sanasta gáldu = lähde, várit = 

monikkomuoto sanasta várri = vaara, viercal = lyhentymä yhdyssanasta viercagáldu ”pässinlähde”. 

6 D11: 1319 

Viercanjeriidája (AA/SA 1998) Goahppeloaivi-tunturin länsipuolelta Tenoon laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Viercagáljohka, njeriid = genetiivimuoto sanasta njearri = matala pieni koski, ája = oja (puro). 

1 I1: 1320 

Viercâkállu (JUM) Lyhyt ja jyrkkä koski Syysjoessa Syysjoenpalon eteläosan kohdalla. Inarinsaamea; 

viercâ = genetiivimuoto sanasta vierccâ = pässi, kállu = kallo. Koski on lyhyt ja pysty kuin pässin otsa. 

11 L17: 1321 

Vilgesgeađggeája (AA/SA 1998) Báđošoaivi-tunturin eteläpuolelta Báđošjohka-jokeen laskeva oja. Pohjoissaamea; 

vilges = attribuuttimuoto sanasta vielgat = valkoinen, geađgge = genetiivimuoto sanasta geađgi 

= kivi, ája = oja (puro). 3 G3: 1322 

Ville Gámaláhppinvárri (3913 2) Vaara Kaamasjoen ja Silbadatája-ojan välissä. Pohjoissaamea; Ville 

= Ville Järvensivu (1901–1970), joka asui Utsjoen Mantojärven eteläpäässä, gáma = kenkä, láhppin = 

aktiomuoto verbistä láhppit = kadottaa > kadottama, várri = vaara. 

”Ville oli paimentamassa tokkaa keväällä ja oli parasta aikaa valmistamassa ruokaa, sekä heinittämässä 

kenkää pälvellä (toinen kenkä oli jo heinitetty ja jalassa), kun tokka yht ”äkkiä rynnisti pakosalle. Ville 

juoksenteli kenkäpuolisena pälveltä toiselle, mutta ei voinut lähteä kauemmaksi ilman toista kenkää. Hänellä 

oli kuitenkin hyvä koira, joka ilman eri käskyä säntäsi tokan perään ja se olikin niin tehokas, että käänsi 

tokan takaisin suoraan Villen asentopaikan ylitse sillä seurauksella, että Villen heinittämätön kenkä, sekä 

muutkin varusteet, jotka siinä olivat, tallaantuivat kevätsohjoon ja kenkä katosi.” (NV 2003). 

7 G12: 1323 

Vinšesterčopma (IL 1995) Kukkula Cuokkágoahtejávri-järven eteläpuolella. Pohjoissaamea; vinšester = 

Vinshester-niminen luodikko, čopma = kukkula. 

Hannu A. Kitti (1886–1970) kadotti Vinshesterinsä Cuokkaskáidi-kaitaan. Ase löytyi seuraavana 

talvena kyseiseltä kukkulalta. Nimiperheeseen kuuluu Vinšesterláttu, lampi, joka on nimetyn kukkulan 

vieressä. 7 J12: 1324 

Vinšesterláttu (AA/SA 1998) Lampi Cuokkágoahtejávri-järven eteläpään kaakkoispuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Vinšesterčopma, láttu = lampi. 7 J12: 1325 

Vulležiidgirku (AA/SA 1998) Mádjohka-joen etelärannalla oleva kukkula, jota on palvottu seitana. 

Pohjoissaamea; vulležiid = monikon genetiivimuoto sanasta vulleš > vulležat = monikon deminutiivimuoto 

nimestä Vulle = Olli. Vulležat on eräs Aikion sukuhaara Utsjoella, girku = kirkko. Samuli Paulaharjun 

mukaan ”Paksujalan Vullitse” eli Gassajuol-Vulle (Uula Matinpoika Aikio, 1813–1892), joka oli Sauva- 

Pekan (ks. Säytsjärvi) vävy, on entisinä aikoina palvellut siinä jumalaansa (Seitoja ja seidan palvontaa, 

s. 33, Taka-Lappia s. 77). 3 J7: 1326 

Vuogojárjeaggi (3913 2) Suo Vuogojávri-järven eteläpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Vuogojávri, 

jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, jeaggi = jänkä. 7 J9: 1327 

Vuogojárjohka (AA/SA 1998) Vuogojárvi-järvestä Cuoggá-jokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Vuogojávri, jár = yhdysosalyhentymä sanasta jávri = järvi, johka = joki. 

7 J9: 1328, 8 K9: 1328 

256

Vuogojármaras (3913 2) Marasto Vuogojávri-järven itäpuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Vuogojávri, maras = marasto. 7 J9: 1329 

Vuogojávri (3913 2) Suurehko järvi Kevon luonnonpuiston itälaidassa. Pohjoissaamea; vuogo = mahdollisesti 

mukaelmapohjoissaamennos inarinsaamen vuággu- = kolo-sanan genetiivimuodosta vuágu = 

kolon, jávri = järvi. 

Samuli Aikion kertoman mukaan ensimmäiset Aikiot saapuivat Utsjoelle Inarin puolelta ja asettuivat 

Vuogojávri-järven rannalle ollen siis inarinsaamelaisia. Nämä Aikiot muuttivat myöhemmin Norjaan. 

Samuli Aikion mukaan kysymys on luultavasti kadonneesta mytologisesta nimestä vuohku = vaakalintu 

(mm. kalevalainen jättilintu), nykyään guottán. Terho Itkonen kirjoittaa (KSVK 52, s. 297): 

”muodollisesti se voisi olla ”hahlojen rautakoukkua ” merkitsevästä sanasta joka on kirjattu länsiruijanlapista 

(Nielsen: vuokko) ja koltastakin (T. I. Itkonen: vuohkk a ).” 

Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Vuogojármárás, Vuogojárjeaggi, Vuogojárjohka ja Uhcit Vuogojávri. 

7 J9: 1330 

Vuohččojeaggi (AA/SA 1998) Suo Kevojokisuulta 4 km etelään. Pohjoissaamea; vuohččo = yhdysosalyhentymä 

sanasta vuohčču = kapea vetinen suo, jeaggi = jänkä. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen 

kuuluu Vuohččojohka. 3 J6: 1331 

Vuohččojohka Vuohččojávri-järvestä Mieraslompolan kohdalta Utsjokeen laskeva joki. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Vuohččojeaggi, johka = joki. 8 L9: 1332 

Vuolimuš Bálddotjávri (AA/SA 1998) Järvi Stuorra Bálddotjávri -järven luoteispuolella. Pohjoissaamea; 

vuolimuš = alimmainen, bálddot = johdos sanasta bálda = vieri (KSVK 52, s. 296), jávri = järvi. 

Nimiperhe: ks. Stuorra Bálddotjávri. 4 K7: 1333 

Vuolimušbihttá (AA/SA 1998) Tenon Yläkönkään alin koski. Määriteosaselitys: ks. Vuolimuš Bálddotjávri, 

bihttá = pala, kappale. 1 H1: 1334 

Vuolimuš Cuokkajávri (AA/SA 1998) Järvi Mierasjärven eteläpäästä 7 km länteen. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolimuš Bálddotjávri, cuokka = genetiivimuoto merkitykseltään tuntemattomasta sanasta cuoggá, jávri 

= järvi. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ Cuokkajohka. 8 K10: 1335 

Vuolimuš Čieskadasjávri (3913 2) Keräsjávri-järven ja Utsjoen ja Inarin kuntien rajan välisistä järvistä 

pohjoisin. Määriteosaselitys: ks. Vuolimuš Bálddotjávri, čieskadas = johdos verbistä čieskat = halkaista 

konttiluuta, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Bajimuš Čieskadasjávri. 7 J12: 1336 

Vuolimuš Njaggaleapme (3913 2) Kevon vesistön Njaggaleamet-järvistä pohjoisin. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolimuš Bálddotjávri, njaggaleapme = aktiomuoto tuntemattomasta verbistä njaggalit, vrt. njangalit = 

rojahtaa pitkälleen. Nimiperheeseen kuuluvat Bajimuš Njaggalanluoppal ja Bajimuš Njaggaleapme, jotka muodostavat 

yhteisnimen Njaggaleamet (ilmeisesti primäärinimi, joka ei esiinny numeroituna nimenä tässä 

kirjoituksessa). Nimiperheeseen kuuluvat Njaggalanjeaggi, Njaggalanjohka ja Vuolit Njaggalanjohka. 

3 J7: 1337, 7 J8: 1337 

Vuolit Beatnatjohka (AA/SA 1998) Beatnatskáidi-kaidan pohjoispuolelta Cuoggá-jokeen laskeva joki. 

Pohjoissaamea; vuolit = alempi, beatnat = lyhyempi genetiivimuoto sanasta beana = koira (pitempi genetiivimuoto 

olisi beatnaga), johka = joki. Nimiperhe: ks. Beatnatskáidi. 8 K10: 1338, 7 J10: 1338 

Vuolit Bievlajávri (AA/SA 1998) Alimmainen järvi Bievlajohka-joessa. Määriteosaselitys: ks. Vuolit 

Beatnatjohka, bievla = pälvi, jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Bievlajohka. 7 I13: 1339 

257

Vuolit Bahtacáhcoája (AA/SA 1998) Stuorra Mávnna -tunturin länsipuolelta Mávnnaávži-kurussa virtaavaan 

jokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: ks. Vuolit Beatnatjohka, bahta = takapuoli (ahteri), cáhco = 

yhdysosamuoto sanasta cáhcu = viiva, ája = oja (puro). Nimiperhe: ks. Bahtacáhcu. 2 D7: 1340 

Vuolit Bursaája (AA/SA 1998) Bursačohkka-tunturin länsipuolelta Bursajeaggi-jängän kautta Jeagelveijohka-jokeen 

laskeva oja. Määriteosaselitys: ks. Vuolit Beatnatjohka, bursa = kukkaro, ája = oja (puro). 

Nimiperhe: ks. Bursačohkka. 2 D7: 1341 

Vuolit Cuokkajávri (AA/SA 1998) Utsjoen vesistön jokijärvi Mierasjärvestä 6 km alavirtaan. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolit Beatnatjohka, cuokka = genetiivin yhdysosamuoto tuntemattomasta sanasta cuoggá, 

jávri = järvi. G. Wahlenbergin valmistamassa ja S. G. Hermelinin kustantamassa kartassa ”Karta Öfver 

Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu muotoon ”Scnoagajauri”. Nimiperhe: ks. Cuoggá ~ 

Cuokkajávri. 8 K8: 1342 

Vuolit Divgaája (AA/SA 1998) Nuvvosjohka-jokeen etelästä 6 km Nilijokisuulta itään laskeva oja. 

Määriteosaselitys: ks. Vuolit Beatnatjohka, divga = pieni pyöreäsuinen kello (tiuku), ája = oja (puro). 

Nimiperhe: ks. Bajit Divgaája. 2 E5: 1343 

Vuolit Gompunája (3913 2) Gárdečopma-kukkulan itäpuolelta Kevojokeen laskeva oja. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolit Beatnatjohka, gompun = oletettavasti aktiomuoto tuntemattomasta verbistä gomput, ája = oja. 

Nimiperhe: ks. Gompunčohkka. 7 H10: 1344 

Vuolit gorži (IL 1995) Putous Cuoggá-joessa 7 km joensuusta ylävirtaan. Määriteosaselitys: ks. Vuolit 

Beatnatjohka, gorži = putous. 8 K9: 1345 

Vuolit Hánasája (AA/SA 1998) Tenoon 1,5 km Aittijoelta ylävirtaan laskeva puro. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolit Beatnatjohka, Hánas = eräs Hans-nimen muoto, ája = oja (puro). Nimiperheeseen kuuluu Bajit 

Hánasája ~ Hándalája. 2 D5: 1346 

Vuolit Mierašguoika (AA/SA 1998) Koski Mieraslompolan ja Ráŋkeluoppal-lompolon välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolit Beatnatjohka, mieraš = tuntematon sana, guoika = koski. Nimiperhe: ks. Mierasjärvi 

– Mierašjávri. 8 L9: 1347 

Vuolit Njaggalanjohka (3913 3) Lukkokukkulan eteläpuolelta Kevojokeen laskeva joki. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolit Beatnatjohka, njaggalan = aktiomuoto tuntemattomasta verbistä njaggalit, johka 

= joki. Ks. kuitenkin Vuolimuš Njaggaleapme. Nimiperhe: ks. Bajit Njaggaleapme. 7 I8: 1348 

Vuolit Rávdoluoppal (AA/SA 1998) Lompolo Bajit Rávdoluoppal -lompolon ja Cuoggá-joen välissä. 

Määriteosaselitys: ks. Vuolit Beatnatjohka, rávdo = yhdysosamuoto sanasta rávdu = rautu, luoppal = lompolo. 

Nimiperhe: ks. Cuokkaskáidde Rávdojávri. 8 K10: 1349 

Vuolit Rávdoroggejávri (AA/SA 1998) Järvi Mierasjärven eteläpäästä 3 km etelä-kaakkoon. Määriteosaselitys: 

ks. Vuolit Beatnatjohka, rávdo = yhdysosamuoto sanasta rávdu = rautu, rogge = genetiivimuoto 

sanasta roggi = kuoppa, notkelma jávri = järvi. Nimiperhe: ks. Rávdoroggi. 8 L11: 1350 

Vuolit Sávzaluoppal (3913 2) Lompolo Sávzajávri-järven itäpuolella. Määriteosaselitys: ks. Vuolit 

Beatnatjohka, sávza = lammas, luoppal = lompolo. Nimiperhe: ks. Sávzajávri. 7 I12: 1351 

Vuolit Sieiddejávri (KV 1993) Pienempi Outakosken koillispuolella olevista Sieiddejávrrit-järvistä. 

Määriteosaselitys: ks. Vuolit Beatnatjohka, sieidde = genetiivimuoto sanasta sieidi = seita, jávri = järvi. 

Nimiperhe: ks. Sieiddegeađgi. 6 C8: 1352 

258

Vuollašjohka (3913 1) Luomusjärven itäpuolelta Kaamasjokeen laskeva joki. Määriteosaselitys ja 

nimiperhe: ks. Vuollašvárri, johka = joki. 6 E13: 1353 

Vuollašoaivi (3913 1) Vaara Vuollašjohka-joen ja Geatkegiellasoaivi-kukkulan välissä. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Vuollašvárri, oaivi = pää. 6 E13: 1354 

Vuollašvárri (3013 1) Noin 5 km pitkä vaara Vuollašjohka- ja Leammašjohka-jokien välissä. Pohjoissaamea; 

vuollaš = tuntematon sana, várri = vaara. Nimiperheeseen kuuluvat Vuollašjohka ja Vuollašoaivi. 

6 E13: 1355 

Vuolledállu (AA/SA 1998) Rovisuvannon kylän pohjoisin talo. Määriteosaselitys: ks. Vuolleseavttet, 

dállu = talo. 5 B11: 1356 

Vuolleseavttet (AA/SA 1998) Lännestä Mantojärven pohjoispäähän laskeva joki. Pohjoissaamea; vuolle 

= ala (esim. alajuoksu), seavttet = tuntematon sana, joka muodoltaan voisi olla johdos sanasta seakti = 

syötti (SA 2002). Nimiperheeseen kuuluvat Badjeseavttet ja alenevassa polvessa Vuolleseavttetvárri. 

3 J3: 1357 

Vuolleseavttetvárri (AA/SA 1998) Vaara Mantojärven pohjoispään länsipuolella. Määriteosaselitys 

ja nimiperhe: ks. Vuolleseavttet, várri = vaara. 3 J2: 1358 

Vuomavaara – Vuomvääri – Vuopmavárri (3842 1, SA 1963) Suurehko vaara Utsjoentien länsipuolella 

Inarin kunnan puolella. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta, joka lienee mukaelmainarinsaamennos 

pohjoissaamen sanasta vuopmi = vuoma. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Vuomavaaranjänkä 

– Vuomvärjeggi, Vuomavaaranjärvi – Vuomvärjävri – Vuopmavárjávri, Vuomavaaranjärvi – Vuomvärjävri 

– Vuopmavárjávri, Vuomavaaranoja – Vuomvärjuuvâš – Vuopmavárejohka ja Vuomvär-Hiävujuuhâ 

(ks. Hevojoki). 11 K15: 1359 

Vuomavaaranjänkä – Vuomvärjeggi (2842 1) Suo Vuomavaaran eteläpuolella. Mukaelmasuomennos 

inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Vuomavaara – Vuomvääri – Vuopmavárri. 

11 K15: 1360 

Vuomavaaranjärvi – Vuomvärjävri – Vuopmavárjávri (3842 1, SA 1963) Järvi Vuomavaaran koillispuolella. 

Mukaelmasuomennos inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. Vuomavaara 

– Vuomvääri – Vuopmavárri. 11 K15: 1361 

Vuomavaaranoja – Vuomvärjuuvâš – Vuopmavárejohka (3842 1, SA 1963) Vuomavaaranjängältä 

Kaamasjokeen laskeva oja. Mukaelmasuomennos inarinsaamesta. Määriteosaselitys ja nimiperhe: ks. 

Vuomavaara – Vuomvääri – Vuopmavárri. 11 K15: 1362 

Vuopmanjohjeaggi (3911 2) Suo Karigasniemen Ailikkaan lounaispuolella. Määriteosaselitys ja nimiperhe: 

ks. Vuopmanjohka, joh = yhdysosalyhentymä sanasta, johka = joki, jeaggi = jänkä. 5 B13: 1363 

Vuopmanjohka (3911 2) Karigasniemen Ailikkaan lounaispuolelta Inarijokeen laskeva joki. Pohjoissaamea; 

vuopman = peuranpyyntiaitaus, johka = joki. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluu 

Vuopmanjohjeaggi. 5 B13: 1364 

Vuopme-Áitevárri (AA/SA 1998) Vaara Nilijoen itäisimmän mutkan pohjoispuolella. Määriteosaselitys: 

ks. Vuopme-Biesvárri, áite = yhdysosamuoto sanasta áiti = aitta, varasto, várri = vaara. Vaara kuuluu 

perusosaltaan samannimiseen vaararyhmään, jota voitaneen pitää nimiperheenä, koska vaarat ovat 

peräkkäin. Ryhmän muut vaarat ovat Duottar-Áitevárri ja Iŋggá Áitevárri. 2 F6: 1365 

259

Vuopme-Biesvárri (3913 1) Biesvárit-vaaroista pohjoisisin. Pohjoissaamea; vuopme = yhdysosamuoto 

sanasta vuopmi = metsäinen jokilaakso (vuoma), bies = tuntematon sana, joka voisi olla yhdysosalyhentymä 

esim. sanasta beassi = pesä, várri = vaara. Nimiperhe: ks. Biesjávrrit. 6 C10: 1366 

Vuoskkojávri ~ Skáidejávri (AA/SA 1998) Järvi Kevojokisuulta 2 km lounaaseen. Pohjoissaamea; 

vuoskko = yhdysosamuoto sanasta vuoskku = ahven, jávri = järvi, skáide = yhdysosamuoto sanasta skáidi 

= kaira jokien välissä (kaita). 3 J5: 1367 

Vyeleeb Piergivärjävrjuuvâš (JUM) Eteläisimmästä Pierkivaaranjärvestä Kaamasjokeen laskeva pieni 

joki. Inarinsaamea; vyeleeb = alempi, piergi = tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin piergiđ 

= pärjätä, vär = yhdysosalyhentymä sanasta vääri = vaara, jävr = yhdysosalyhentymä sanasta jävri = 

järvi, juuvâš = deminutiivimuoto sanasta juuhâ = joki > jokinen. Nimiperhe: ks. Pierkivaaranjärvet 

– Piergivärjäävrih. 11 L17: 1368 

Vyelemušluobâl (MUM) Lompolo Venejoen puolivälissä. Inarinsaamea; vyelemuš = alin, luobâl = 

lompolo. Lompolo on Venejoen alimmaisin. 11 L15: 1369 

Vyelemuš Piergivärjävri (JUM) Pierkivaaranjärvistä eteläisin. Inarinsaamea; vyelemuš = alimmainen, 

piergi = tuntematon sana, joka viittaa inarinsaamen verbiin piergiđ = pärjätä, vär = yhdysosalyhentymä 

sanasta vääri = vaara, jävri = järvi. Nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 11 L17: 1370 

Värikurrâ (JUM) Kuru Pierkivaaran Saarijärveltä lounaaseen. Inarinsaamea; väri = yhdysosalyhentymä 

sanasta vääri = vaara, kurrâ = kuru. Nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 11 L16: 1371 

Väripohe (JUM) Laakso Pierkivaaran eteläisimmän ja keskimmäisen osan välissä. Määriteosaselitys: 

ks. Värikurrâ, pohe = kapeikko eli laakso maastossa. Nimiperhe: ks. Pierkivaara – Piergivääri. 

11 L17: 1372 

260

Y 

Ylempi Kivivuopajajärvi – Paajeeb Keđgivyeppeejävri (3842 1) Järvi Vuomavaaranjängän eteläpäässä. 

Suora suomennos inarinsaamesta. Nimiperhe: ks. Keđgivyeppee. 11 K16: 1373 

Ylempi Kuntsalompolo – Bajit Gunžžáluoppal – Paajeeb Kunžááluobâl (3824 2, JUM) Lompolo 

Kuntsajoessa. Mukaelmasuomennos ja mukaelmainarinsaamenos pohjoissaamen nimestä, jonka 

merkitys ei ole tiedossa. Nimiperhe: ks. Kuntsajärvi – Gunččájávri – Kunžáájävri. 10 I14: 1374 

Ylitalo (OP) Talo Utsjoen kylältä 1,5 km Karigasniemen suuntaan. 1 J1: 1375 

Ylä-Jalve – Badje-Jalvi (AA/SA 1998) Talo Gistuskáidi-kaidan ja Tenon välissä. Mukaelmasuomennos 

pohjoissaamesta; jalvi = suvanto kahden kosken välissä. Tenossa on talon kohdalla suvanto Yläkönkään 

Gaskkamušbihttá- ja Vuolimušbihttá-koskien välissä. 

Ylä-Jalve on nuorena tuberkuloosiin kuolleen saamelaiskirjailijan Lemehaš Piehtárin(Pedar Jalvi, 1888– 

1916) syntymäpaikka. Piera Helander, joka oli hänen senaikainen nimensä, hakeutui opettajanoppiin 

Jyväskylän seminaariin vuonna 1911. Opintojensa ohella hän aloitti siellä myös kirjalliset työnsä aluksi 

suomen kielellä kirjoittajanimellä Pekka Pohjansäde. Hänen toiveenaan oli päästä opettajaksi valmistumisen 

jälkeen kansansa pariin opettajaksi. Toive ei kuitenkaan koskaan toteutunut, vaan hän joutui 

tyytymään opettajan toimeen Savitaipaleella lähellä Lappeenrantaa. 

Jo opiskeluaikana saatu tuberkuloosi oli edennyt niin pitkälle, että opettajaksi valmistumisensa jälkeen 

Helander jaksoi opettaa vain yhden lukukauden. Kuultuaan lääkäriltään elinaikansa olevan enää 

kovin lyhyt hän päätti palata vielä viimeisen kerran kotiinsa nähdäkseen Rastekaisojen lumihuiput ja 

kuullakseen Yläkönkään kohinan. Tämäkään toive ei toteutunut, koska hänen voimansa ehtyivät Inarissa 

elokuun 22. päivänä 1916. Hänet haudattiin saman kuukauden aikana Inarin hautausmaalle jonne 

pystytettiin muistokivi 50 vuotta myöhemmin (Lohkamušak s. 136–139, toim. Pekka Lukkari). 

1 G1: 1376 

Yläköngäs – Badjegievŋŋis (AA/SA 1998) Kolmiosainen koski Tenossa noin 20 km Utsjoelta 

Karigasniemen suuntaan: Bajimušbihttá, Gaskkamušbihttá ja Vuolimušbihttá. Suora suomennos pohjoissaamesta. 

1 G1: 1337, 1 G1: 1337, 1 H1: 1377 

Ä 

Äimäjoki – Áibmejohka (AA/SA 1998) Uhca Áibmejohvárri -vaaran pohjoispuolta Tenoon laskeva 

joki. Suora suomennos pohjoissaamesta. Primäärinimi, jonka nimiperheeseen kuuluvat Äimäjoki – Áibmejohka 

(talo), Stuorra Áibmejohvárri ja Uhca Áibmejohvárri. 1 J1: 1378 

Äimäjoki – Áibmejohka (AA/SA 1998) Talo Tenon rannalla Äimäjoen suulla. Suora suomennos 

pohjoissaamesta. G. Wahlenbergin tekemässä ja S. G. Hermelinin kustantamassa kartassa ”Karta Öfver 

Kemi Lappmark” vuodelta 1802 nimi on kirjoitettu muotoon ”Aimio”. 4 K2: 1379 

261

Lähteet 

Arkistolähteet 

Aikio, Ante & Aikio, Samuli 1998: Saamenkielisten 

paikannimien numerisoinnin yhteydessä kerätty 

paikannimiaineisto Utsjoen kunnan alueella. 

(AA/SA 1998). – Maanmittauslaitos, 

Helsinki. 

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkiston 

paikannimikokoelmat vuoteen 1995 

saakka. Kokoelma perustuu Samuli Aikion 

(SA 1964), Káre Vuolabin (KV 1993), Matti 

Morottajan (MM 1974) ja Pekka Sammallahden 

(PS 1985) kokoamiin paikannimiin sekä Toivo 

Immanuel Itkosen (1891–1968) (TII 1963) 

kokoamaan ja vuonna 1963 luovuttamaan 

paikannimikokoelmaan. – Kotimaisten kielten 

tutkimuskeskus, Helsinki. 

Sanakirjat ja hakuteokset 

Itkonen, E. 1986–1987: Inarilappisches 

Wörterbuch I–III. Toim. Raija Bartens ja 

Lea Laitinen. – Suomalais-ugrilainen seura, 


Sammallahti, P. 1989: Sámi–suoma sátnegirji 

– Saamelais–suomalainen sanakirja. – Jorgaleaddji 

Oy, Utsjoki. 527 s. 

— 1993: Sámi–suoma–sámi sátnegirji – 

Saamelais–suomalais–saamelainen sanakirja. 

– Jorgaleaddji Oy, Utsjoki. 592 s. 

— & Morottaja, M. 1993: Säämi–suomâ sänikirje 

– Inarinsaamelais–suomalainen sanakirja. 

– Girjegiisá, Utsjoki. 165 s. 

Tietosanakirja: CD Fakta 2001: – Tietosanakirjat, 

WSOY. 

Valpola, V. 1976: 10-osainen Tietosanakirja Fakta 

osa 1. – WSOY, Helsinki. 

262 

Haastattelut 

Aikio Lento (LA 2002) 

Aikio Matti (MA) 

Aikio Samuli (SA 1998), (SA 2000) ja (SA 2001) 

Guttorm Veikko *1947 (VG 2002) 

Holmberg Veikko August *1945 (VAH) 

Kitti Hans *1935 (HK 2003) 

Kyrö Kari (KK 2002) 

Laiti Irma (IL 2002) 

Lukkari Antti *1928 (AL 2002) 

Mattus Jouni Iisakki *1937 (JIM) 

Mattus Juhan Uula 1935–1998 (JUM) 

Mattus Matti Uula *1939 (MUM) 

Nordberg Aulis (AN 2002) 

Nuorgam Uula Hans Kaamasmukasta *1925 

(HN 2003) 

Paadar Uula (Pikku-Paatarin Uula) *1936 (UP) 

ja (UP 2002) 

Paltto Otto *1948 (OP) 

Pieski Hans (HP 2003) 

Saijets Uula (US) 

Valle Heikki Edvard (Nuutin Heikki) *1927 

(HEV) 

Valle Iivari *1937 (IV 2003) 

Valle Niilo *1937 (NV 2003) 

Valle Sammeli (Nuutin Sammeli) *1912 (SV) 

Waltari Ursula (UW 2002)

Kirjallisuus 

Itkonen, Terho 1972: Lapin paikannimistön 

huoltoa. – Teoksessa: Nimikirja. Kalevalaseuran 

vuosikirja 52 (KSVK 52). WSOY, Porvoo. 

S. 284–304. 

Itkonen, T. I. 1961: Kvasisuomalaisia Lapin paikannimiä. 

– Virittäjä 1961 nro 1: 1–13. 

— 1966 Lappalaisia paikannimiä 1500-luvulta. 

– Suomalais-ugrilaisen seuran vuosikirja 67 

(LPN 1500). Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki. 

32 s. 

— 1984: Suomen lappalaiset vuoteen 1945 I–II. 

2 p. – WSOY, Porvoo. 589 + 629 s. 

Koskimies, A. V. & Itkonen T. I. 1978 (1917): 

Inarinlappalaista kansantietoutta (ILK). 

Uusintapainoksen toim. Lea Laitinen. – 

Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 167. 

417 s. 

Laiti, I. 1995: ”Ohcejohsis báikenamat” (Utsjoenlaakson 

paikannimet) (IL 1995). – 

Käsikirjoitus pro gradu -työtä varten, Irma 

Laiti. 35 s. 

Lukkari, P. 1972: Lohkamušak. – Lapin 

Sivistysseuran toimituksia N:r 32, Suomalaisen 

Kirjallisuuden Kirjapaino Oy, Helsinki. 274 s. 

Paulaharju, S. 1927: Taka-Lappia. – Kustannusosakeyhtiö 

Kirjan kirjapaino, Helsinki. 

329 s. 

— 1932: Kokoelmasta Vähäisiä kirjelmiä 

LXXXIV, Seitoja ja seidan palvontaa. – 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 

54 s. 

Kartat 

Hermelin, S. G. 1797: Geokraphiske kartor öfver 

Swerige. 

Karttakeskus 2001: Utsjoki Kevo ulkoilukartta 

2001, viittauksissa (UKU 2001). – 

Karttakeskus, Helsinki. 

Lapin maanmittaustoimisto 2001: Inarin osoite- 

ja virkistyskartta, viittauksissa (OVK 2001). 

– Genimap, Helsinki. 

Olsen, Isaac 1914: Kart over Finnmarkskysten med 

tilgrensende delar av Russland. Alkuperäinen 

kartta 41x62 cm. – Universitetsbiblioteket i 

Trondheim. 

Peruskartat 1: 20 000: 3824 06, 3924 09 – 12, 

3842 01 – 03, 3911 10 – 12, 3914 01 + 3912 

10, 3914 04, 3913 01 – 12, 3914 05 + 02, 

3914 06 – 12, 3923 07 + 3923 04, 3923 10, 

3931 01 – 04, 3932 01 – 02, 3932 03 + 3941 

01. – Maanmittauslaitos, Helsinki. 

Schnitler, P. 1744–1745: Kart no. 134 b i 

Riksarkivet. – Kristiania. 

Topografikartat 1: 50 000: 3923 2 Kistuskaidi 

1980, 3914 1 Paistunturit 1981, 3914 2 

Erttegvarri 1979, 3932 1 Utsjoki 1979, 

3911 2 Karigasniemi Gregasnjárga 2000, 

3913 1 Outakoski 2000, 3913 2 Vuogojávri 

2001, 3931 1 Mieraslompolo 1975, 3824 1 

Buresoaivi 2000, 3824 2 Kaamasmukka 

Gámasmohkki 2000, 3842 1 Tuuruharju 

Tuurupuolžâ 2000. – Maanmittauslaitos, 

Helsinki. 

Wahlenberg, G. 1802: Karta öfver Kemi 

Lappmark. – Teoksessa: Geografisk och 

ekonomisk beskrifning om Kemi Lappmark 

i Vesterbottens höfdingdöme med geografisk 

karta på bergs-rådet Friherre S. G. hermelins 

anmodan, författad af Göran Wahlenberg. 

Carl Delen, 1804. Näköispainos: Karttakeskus, 

Helsinki, 1994. 

263

LIITE 1. 

Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin 

erämaassa esiintyvät Suomen kansainväliset 

vastuulajit 

Suomen osuus Euroopan kannasta: I = 15–30 %, II = 30–45 %, III = > 45 %, IV = 100 % (Rassi 

ym. 2001). Tietolähteet: Lapin tutkimusasema Kevon kasvirekisteri, Turun yliopiston kasvikokoelmat 

ja Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän Eliölajit-osio. 

PUTKILOKASVIT 

Antennaria nordhageniana ruijankissankäpälä, II 

Botrychium boreale pohjannoidanlukko, I 

Botrychium lanceolatum suikeanoidanlukko, II 

Botrychium multifidum ahonoidanlukko, I 

Carex laxa velttosara, II 

Carex livida vaaleasara, II 

Carex tenuiflora viitasara, I 

Chrysosplenium tetrandrum lapinlinnunsilmä, II 

Diplazium sibiricum myyränporras, I 

Eriophorum 

brachyantherum 

himmeävilla, I 

Gymnocarpium 

continentale 

idänimarre, III 

Isoëtes echinospora vaalealahnanruoho, I 

Isoëtes lacustris tummalahnanruoho, I 

Pinquicula villosa karvayökönlehti, II 

Polemonium acutiflorum kellosinilatva, II 

Ranunculus lapponicus lapinleinikki, I 

Sparganium hyperboreum pohjanpalpakko, I 

Subularia aquatica äimäruoho, I 

Thalictrum simplex ssp. 

boreale 

pohjanhoikkaängelmä, III 

Thymus serpyllum ssp. 

tanaënsis 

tenonajuruoho, III 

Urtica dioica ssp. sondenii pohjannokkonen, I 

MAKSASAMMALET 

Harpanthus flotowianus korpikaltiosammal 

Scapania crassiretis pahtakinnassammal 

Scapania paludosa hetekinnassammal 

Tritomaria polita 

(Saccopasis polita) 

pussikämmensammal 

264 

LEHTISAMMALET 

Aplodon wormskioldii sopulinsammal 

Bartramia halleriana pahtaomenasammal 

Brachythecium erythrorhizon ryppysuikerosammal 

Brachythecium latifolium sopulinsuikerosammal 

Cinclidium subrotundum luhtakilpisammal 

Cynodontium suecicum isotorasammal 

Dicranum acutifolium taigakynsisammal 

Dicranum angustum äimäkynsisammal 

Dicranum drummondii pohjankynsisammal 

Herzogiella turfagea korpihohtosammal 

Isopterygiopsis alpicola pohjankiiltosammal 

Meesia hexasticha pohjannuijasammal 

Meesia longiseta isonuijasammal 

Mnium lycopodioides purolehväsammal 

Mnium spinosum pohjanlehväsammal 

Myrinia pulvinata tulvasammal 

Orthotrichum pylaisii lokinhiippasammal 

Philonotis seriata särmälähdesammal, 

Polytrichum jensenii rantakarhunsammal 

Pseudoleskeella papillosa pohjanvaskisammal 

Rhizomnium gracile kuusamonlehväsammal 

Sphagnum aongstroemii kuultorahkasammal 

Sphagnum wulfianum pallopäärahkasammal 

Ulota curvifolia pohjantakkusammal

Paistunturin–Kevon alueen indeksikartta 

ja nimistökartat 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239, © Maanmittauslaitos 1/MYY/06 

265 

LIITE 2. 1(12)

LIITE 2. 2(12) 

Karttalehti 3923 2, Kistusskaidi. 

266 

© Metsähallitus 2006, © Genimap Oy, Lupa L5239, © Maanmittauslaitos 1/MYY/06

Karttalehti 3914 1, Paistunturit. 


267 

LIITE 2. 3(12)

LIITE 2. 4(12) 

Karttalehti 3914 2, Erttegvarri. 

268 


Karttalehti 3932 1, Utsjoki. 


269 

LIITE 2. 5(12)

LIITE 2. 6(12) 

Karttalehti 3911 2, Karigasniemi. 

270 


Karttalehti 3913 1, Outakoski. 


271 

LIITE 2. 7(12)

Karttalehti 3913 2, Vuogojavri. 

272 


Karttalehti 3931 1, Mieraslompolo. 


273 

LIITE 2. 9(12)

LIITE 2. 10(12) 

Karttalehti 3924 1, Buresoaivi. 

274 


Karttalehti 3924 2, Kaamasmukka. 


275 

LIITE 2. 11(12)

LIITE 2. 12(12) 

Karttalehti 3942 1, Tuuruharju. 

276 


Vuonna 2006 ilmestyneet Metsähallituksen 

luonnonsuojelujulkaisut 

Sarja A 

A 154 Laitinen, Tiina 2006: Tikankontin (Cypripedium 

calceolus L.) tila Suomessa. 96 s. 

A 155 Perttula, Minttu 2006: Suomen kansallispuistojärjestelmän 

kehittyminen 

1960–1990-luvulla ja U.S. National Park 

Servicen vaikutukset sen hoitokäytäntöihin. 

66 s. 

A 156 Haapalehto, Tuomas, Kotiaho, Janne S. & 

Kuitunen, Markku 2006: Metsäojituksen 

ja ennallistamisen vaikutukset suokasvillisuuteen 

Seitsemisen kansallispuistossa. 

45 s. 

A 157 Uusitalo, Anna, Kotiaho, Janne S., Päivinen 

Jussi, Rintala, Teemu & Saari, Veli 

2006: Kasvien ja päiväperhosten esiintyminen 

luonnontilaisilla ja ojitetuilla 

soilla. 44 s. 

A 158 Pihlajaniemi, Mari 2006: Kuukkeli Etelä- 

Suomessa. Kannan tila ja valtionmaiden 

merkitys lajin säilymiselle. 100 s. 

A 159 Sokka, Katariina: Vieraskirjamerkintöjä 

Nuuksion ja Linnansaaren kansallispuistoissa 

sekä Käsivarren erämaassa.. 

A 160 Heinonen, Mervi (toim.): Puistojen tila 

Suomessa. Suomen suojelualueet ja niiden 

hoito vuosina 2000–2005. 

Sarja B 

B 77 Luhta, Pirkko-Liisa & Moilanen, Eero 

2006: Iijoen kunnostettujen jokien kalataloudellinen 

seuranta 2000–2004. 81 s. 

B 78 Metsähallitus 2006: Metsähallituksen 

julkisten hallintotehtävien toimintakertomus 

2005. 62 s. 

B 79 Niikkonen, Tiina 2006: Parikkalan Siikalahden 

lintuveden kävijätutkimus 2003– 

2004. 57 s. 

Sarja C 

C 1 Metsähallitus 2006: Kurjenrahkan kansallispuiston 

hoito- ja käyttösuunnitelma. 68 s. 

C 2 Metsähallitus 2006: Syötteen kansallispuiston 


C 3 Metsähallitus 2006: Parikkalan Siikalahden 


C 4 Metsähallitus 2006: Koitajoen Naturaalueen 


C 5 Metsähallitus 2006: Mietoistenlahden 


C 6 Metsähallitus 2006: Levanevan hoito- ja 

käyttösuunnitelma.66 s. (verkkojulkaisu) 

C 7 Metsähallitus 2006: Joutsenaavan–Kaitaaavan 


(verkkojulkaisu) 

C 8 Metsähallitus 2006: Luiron soiden hoito- 

ja käyttösuunnitelma. 54 s. (verkkojulkaisu) 

C 9 Metsähallitus 2006: Näätävuoman–Sotkavuoman 

hoito- ja käyttösuunnitelma. 

48 s. (verkkojulkaisu) 

C 10 Metsähallitus 2006: Teuravuoman–Kivijärvenvuoman 

hoito- ja käyttösuunnitelma. 


C 11 Metsähallitus 2006: Viiankiaavan hoito- 

ja käyttösuunnitelma. 51 s. (verkkojulkaisu) 

C 12 Metsähallitus 2006: Hossan retkeilyalueen 


C 13 Metsähallitus 2006: Omenajärven Natura 

2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. 


C 14 Metsähallitus 2006: Koskeljärven Natura 

2000- alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. 

79 s. 

C 15 Metsähallitus 2006: Haukisuon-Härkäsuon-Kukkonevan 

Natura 2000 -alueen 

hoito- ja käyttösuunnitelma. 63 s. (verkkojulkaisu)

ISSN 1235-6549 

ISBN 952-446-522-1 (nidottu) 

ISBN 952-446-523-X (pdf) 

www.metsa.fi 

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 161

a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?