Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Jeppe Lahtisesta kasvoi taiteen kerääjä vanhempiensa Urpon ja Hymyn opissa: "Vaimoni on laittanut ostokiellon, mutta kyllä minä sen aina jollain pystyn kiertämään"

Legendaarisen tamperelaisen lehtikeisarin ja hänen perheensä taidekokoelman helmet ovat tänä kesänä esillä laajassa näyttelyssä.

Videolla näyttelyn koonnut taiteilija Matti Kulmala ja yrittäjä Jeppe Lahtinen kertovat kokoelmasta ja sen synnystä. Kuva: Yle
Heli Mansikka

Jeppe Juhani Urponpoika Lahtinen suostuu harvoin haastateluihin, mutta tekee sen, kun siihen on riittävän hyvä syy. Ja nyt on: hänen omistamansa arvokkaan taidekokoelman helmiä esitellään kesänäyttelyssä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kangasalla. Esillä on liki 100 työtä noin 800 teosta käsittävästä kokoelmasta.

Jeppe Lahtiselle teokset ovat tuttuakin tutumpia. Monet niistä on hankittu perheeseen jo hänen ollessaan lapsi. Näyttely tuo teoksiin kuitenkin uuden näkökulman.

– Työt ovat olleet kovin isoja Villa Urpossa, mutta täällä ne ovat pienentyneet. Taikka sitten niitä on pidetty sateessa, Lahtinen nauraa.

– Moni työ pääsee paljon paremmin esille täällä, kun on tilaa ja valkoiset seinät.

Yleisnäkymä Picassosta Pyykköön - Lahtiset keräilijöinä -näyttelystä.
Kuvan etualalla oleva brittiläisen Tony Craiggin punainen teos "Puinen kristalli" on yksi näyttelyn kirkkaimmista helmistä. Kuva: Jussi Koivunen / Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Lehtikustantajana tunnettu Urpo Lahtinen oli taiteen kerääjänä impulsiivinen eikä käyttänyt apuna asiantuntijoita. Hän osti, mikä hyvältä tuntui. Jeppe Lahtinen on perinyt rakkauden ja kiinnostuksen taiteeseen ja ostaa vain töitä, joista aidosti pitää.

– Se on onni ja ilo, jos ne osoittautuvat vielä hyviksi sijoituksiksi.

Jeppe sanoo kuitenkin olevansa isäänsä varovaisempi.

– Olen enemmän äitini linjalla. Hän osti harkitummin ja vähän naisellisella silmällä. Ne ovat ehkä parempiakin kuin isäni ostamat, jotka valittiin nopeasti ja fiiliksen mukaan. Mutta he täydensivät toinen toistaan.

Essi Renvallin tekemä rintakuva Urpo Lahtisesta.
Essi Renvallin tekemä rintakuva Urpo Lahtisesta on vuodelta 1973.

Kokoelma karttunut 1950-luvulta asti

Lahtisten kokoelman synty juontaa vuoteen 1952, jolloin lehtimies Urpo Lahtinen sai eräällä juttukeikalla lahjoituksena tamperelaisen Taisto Toivosen väripuupiirroksen.

Varoja taiteen ostamiseen alkoi karttua, kun Urpo ja Hymy Lahtinen vuonna 1957 perustivat Suomen ensimmäisen mainostuloilla elävän ilmaisjakelulehden, Tamperelaisen. Parin vuoden päästä yritystoiminta, Lehtimiehet Oy, kasvoi sensaatiolehti Hymyllä. Lahtisten taidekokoelma karttui yritystoiminnan rinnalla ja taidetta hankittiin säännöllisesti.

– Töitä katseltiin ja ihasteltiin yhdessä, ja niistä keskusteltiin. Taideostoksilla oli usein mukana koko perhe – myös sitten, kun äiti ja isä eivät enää olleet yhdessä, Jeppe Lahtinen muistelee.

Lahtiset erosivat virallisesti 1990-luvun alussa.

– Mutta jos isäni esimerkiksi osti jonkin teossarjan, kyllä niistä yksi tuli äidilleni. Nyt monet niistä ovat päässeet uudestaan yhteen.

Hymy, Jeppe ja Urpo Lahtinen istuvat keinussa.
Hymy, Jeppe ja Urpo Lahtinen tekivät monet taidevalinnat yhdessä. Perheen isä osti impulsiivisesti, äiti oli harkitsevampi. Kuva: Jeppe Lahtisen arkisto

Jeppe Lahtinen haluaa korostaa äitinsä Hymyn osuutta taidekokoelman hankinnassa, ja myös bisneksen pyörittämisessä.

– Kyllä kaikki tiesivät, että isäni ei ymmärtänyt rahasta tuon taivaallista ja menivät puhumaan äidille.

Jeppe itse sai tehdä ensimmäisen taidevalinnan ollessaan noin 7-vuotias. Hän osti Timo Ruokolaiselta kaksi veistosta, joista toinen on esillä näyttelyssä.

– Siinä viehätti pärinä ja pauke. Se miellyttää edelleen, siinä on ideaa ja vähän huumoriakin.

Jeppe Lahtisen ensimmäinen taideostos
Jeppe Lahtisen ensimmäinen oma taidevalinta, Timo Ruokolahden teos "He ajavat yli kukkien, kerran voittajana taivaaseen". Kuva: Matias Väänänen / Yle

Hymy esillä ensi kertaa

Kesänäyttelyn teoskokonaisuuden on valinnut taiteilija Matti Kulmala. Hän on poiminut näyttelyyn mm. espanjalaisten 1900-luvun mestareiden töitä. Esillä on Pablo Picasson, Antoni Tàpiesin, Salvador Dalín ja Antonio Sauran töitä. Myös suomalaisen taiteen kärkinimet, kuten Alpo Jaakola, Unto Koistinen, Erik Enroth ja Kimmo Kaivanto ovat esillä.

– Onneksi oli Matti, joka tuntee minut ja tunsi vanhempani. Hänen valintansa ovat hyvin Lahtisten näköisiä!

Pablo Picasson työ "Venus ja Amor"
Pablo Picasson työ "Venus ja Amor". Kuva: Jussi Koivunen / Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Jeppe Lahtinen arvioi, että näyttelyn töistä 40 % on Urpon, 30 % Hymyn ja 30 % hänen itsensä ostamia. Omista hankinnoistaan tärkeimmiksi ja omimmikseen hän nostaa Marjatta Tapiolan työt, joita näyttelyyn on poimittu useampiakin. Yksi niistä on Tapiolan maalaama Hymy Lahtisen muotokuva, joka on esillä ensimmäistä kertaa julkisesti.

Viime vuonna edesmennyt Hymy oli Jeppe Lahtiselle tärkeä ihminen. Äiti ja poika hitsautuivat tiiviiksi pariksi, kun Urpo Lahtisen omaisuudesta kiisteltiin vuosia eri oikeusasteissa Lahtisen viimeisen vaimon Maija-Liisa Lahtisen kanssa. Lahtinen sanoo, että hän itse selvisi taistelusta ilman suurempia vammoja.

– Onneksi olin sen verran nuori ja sitten tulivat lapset. Äidille se otti koville, Lahtinen sanoo.

– Olen nyt käynyt äitini jäämistöä läpi ja on ollut järkyttävää nähdä, kuinka paljon aineistoa oikeudenkäyntiin liittyen oli.

Marjatta Tapiolan maalaama muotokuva Hymy Lahtisesta
Marjatta Tapiola maalasi muotokuvan Hymy Lahtisesta vuonna 2000. Kuva: Jussi Koivunen / Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Seuraavat polvet jatkavat keräilyä

Jeppe Lahtinen on jatkanut vanhempiensa jalanjäljissä yritysrintamalla. Lehtibisnes on tosin vaihtunut kiinteistöihin ja muuhun sijoitustoimintaan. Myös seuraava sukupolvi, Jepentyttäret Klaara ja Kukka, ovat mukana Lahtiset Yhtymässä.

Kukka Lahtinen on tullut Kangasalle näyttelyn esittelytilaisuuteen. Hän aikoo jatkaa taidekokoelman kartuttamista.

– Muutaman työn olen jo isän kanssa käynyt ostamassa, Kukka sanoo.

Jeppe ja Kukka Lahtinen.
Jeppe Lahtinen on saanut siirrettyä rakkauden taiteeseen tyttäreensä Kukka Lahtiseen. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Kysymyksen kokoelman arvosta Jeppe Lahtinen lyö leikiksi.

– No voi, voi – sehän on mittaamattoman arvokas! Ja arvohan on aina katsojan silmissä. Suurin arvo on mielihyvä, jonka niiden katsominen tuottaa.

– En ole koskaan myynyt yhtään työtä, näitä on vaan pikku hiljaa tullut lisää.

Viime aikoina uusia ostoja on tehty enää harvakseltaan. Arvokkaasta kokoelmasta huolehtiminen velvoittaa.

– Teoksia on jo nyt niin paljon, että niiden pitämisestä kunnossa on tullut yllättävänkin kovaa työtä.

– Lisäksi rakas vaimoni on laittanut minulle ostokiellon, mutta kyllä minä sen aina jollain pystyn kiertämään. Tytöt ostavat taulun, jos minä en saa ostaa, Lahtinen nauraa.

Enrique Sanchez, Tie ylös Villa Urpon seinällä
Urpo Lahtisen Ylöjärven Siivikkalaan rakennuttama ja vuonna 1976 valmistunut Villa Urpo on Jeppe Lahtisen ja hänen perheensä kesäkoti. Tänä suvena sitä ei avata yleisökierroksille, koska iso osa yleensä esillä olevista töistä on nyt näyttelyssä Kangasalla. Kuvassa allasosastoa koristaa Enrique Sanchezin työ "Tie ylös". Kuva: Jussi Koivunen / Kimmo Pyykkö -taidemuseo

_Näyttely "Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä" on esillä Kangasalla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa lauantaista 16. kesäkuuta sunnuntaihin 09. syyskuuta. _

Suosittelemme