Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kaksi miestä sinkoutui ulos auton ikkunoista ulosajossa Siikajoella

Auto lensi ilmassa 40 metriä ja pyöri katon kautta ympäri.

Kartta, johon on merkitty Siikajoki, Ruukki ja Pehkolantie.
Kuva: Google
STT

Kaksi miestä loukkaantui pahoin varhain sunnuntaiaamuna henkilöauton ulosajossa Pohjois-Pohjanmaalla Siikajoella. Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Antero Suomelan mukaan miehet olivat lentäneet ulos autosta ja saaneet pahoja vammoja.

Ulosajo tapahtui Ruukissa Pehkolantiellä. Molemmat miehet kuljetettiin Oulun sairaalaan.

– He olivat ilmeisesti olleet autossa turvavyöt auki, Suomela totesi STT:lle.

Henkilöauto oli kulkenut huomattavan suurella ylinopeudella, kertoi ylikonstaapeli Vesa Still Oulun poliisilaitokselta tiedotteessa. Nopeusrajoitus onnettomuuspaikalla oli 80 kilometriä tunnissa.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Auto pyöri ympäri katon kautta

Poliisin tiedotteen mukaan auto oli ensin kulkeutunut noin 150 metriä ojassa. Sen jälkeen se oli törmännyt tienliittymään ja ponnahtanut siitä noin 40 metrin pituiseen ilmalentoon. Tämän päätteeksi se oli vielä pyörinyt katon kautta ympäri mahdollisesti useamman kerran noin 60 metrin matkalla.

– Autossa olleet noin kolmekymppiset miehet olivat sinkoutuneet pyörimisen aikana ulos auton ikkunoista, Still tarkentaa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta hieman ennen kello viittä aamulla. Poliisin ja pelastuslaitoksen lisäksi paikalle hälytettiin myös lääkärihelikopteri.

Suosittelemme