Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Poliisi on edistynyt Nurmon kuolonkolarin tutkinnassa

Kuorma-auton ja henkilöauton nokkakolarissa kuolivat kaksi henkilöautossa matkustanutta.

Kartta missä Seinäjoki, Nurmo merkittynä.
Kuva: Yle uutisgrafiikka / Derrick Frilund
Tuomo Rintamaa

Poliisi on edistynyt maanantaina Nurmossa valtatiellä 19 tapahtuneen kuolonkolarin tutkinnassa. Onnettomuudessa osallisena olleita on saatu kuultua, eikä lisäkuulemisille ole poliisin mukaan tarvetta.

Tutkinnassa on saatu alustava käsitys onnettomuuden kulusta. Olosuhteet olivat kolarihetkellä lumiset, mutta eivät poliisin mukaan erityisen hankalat.

Henkilöauton ja kuorma-auton törmäystä on edeltänyt Lapualta Seinäjoen suuntaan kulkeneessa autoletkassa tapahtunut peräänajo, jonka seurauksena useampi auto on ajautunut väärille kaistoille. Yksi väärälle kaistalle suistuneista henkilöautoista kulki Seinäjoelta Lapuan suuntaan ja ajautui vastaan tulevan kuorma-auton eteen. Henkilöauton kaksi matkustajaa kuolivat.

Onnettomuutta on tutkittu kahtena kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Suosittelemme