Joroisten hyppyrimäen mäkimonttuun on pysäköitynä vanha pakettiauto. Tavaratilassa on puusänky ja mäkihyppysuksia. Auto on ollut 75-vuotiaan Aatto Lamminpään koti tämän kevään ajan, kun mies on ollut rakentamassa Joroisten mäkihyppykeskusta. Oikeaan kotiinsa Savonlinnaan mies ajelee vain viikonlopuiksi.
Heti aamutuimaan isoimman mäen rinteessä heiluvat oranssit hihat. Miehet asentavat alastulorinteen jyrkimpään kohtaan muovimattoa. Matto on muutama vuosi sitten haettu Lahden suurmäestä.
– Olin silloin kolmisen viikkoa Lahden mäkimontussa selvittelemässä näitä matonpalasia. Suurmäkeä remontoitiin silloin ja olin huolehtimassa, että nämä muovit tulevat siististi talteen trukkilavoille, Aatto Lamminpää kertoo.
Lahden suurmäen muoveja on sen jälkeen ripoteltu eri puolille Suomea pieniin mäkihyppyrinteisiin. Lamminpää on viime vuosina ollut kunnostamassa kolmattakymmentä hyppyrimäkeä, viimeisimpänä Joroisten torneja.
Tuhansien tuntien talkoot
Joroisissa raskasta fyysistä työtä on paiskittu neljän miehen talkooporukalla tuhansia tunteja. Joroisten Mäkihyppääjät ry:n puheenjohtaja Auvo Kuvaja käytti siihen ruokatuntinsakin. Viime syksynä Kuvaja jäi eläkkeelle, ja tituleeraa itseään nyt päätoimiseksi mäenrakentajaksi.
– Tätä on nyt kolme vuotta rakennettu. Iso tornia on kunnostettu ja korotettu, alastulorinteet on rakennettu uusiksi ja kaksi uutta tornia alastulorinteineen on tehty, Kuvaja kertoo urakasta.
Hän sanoo, että akillesjänteet ovat viime aikoina olleet kipeänä, sillä alastulorinteen jyrkkä osa on 33 asteen kulmassa. Eivätkä hommat tähän lopu.
– Seuraavaksi laitetaan pienelle mäelle muovit, noin 200 neliömetriä. Sitten on vastarinteiden siirtonurmien asennus sekä kastelujärjestelmän asennus. Rinnettä pitää kastella, että siitä pystyy hyppäämään, Kuvaja kertoo.
Vesiputket on jo vedetty puolen kilometrin päästä kanavasta, mutta pumppaamo vielä puuttuu. Sekä hissit, niitä Kuvaja on etsiskellyt nettipalstoilta käytettynä.
Töiden pitäisi olla valmiina tämän vuoden loppuun mennessä, sillä suurin rahoittaja, ELY-keskus, on antanut projektille jo entuudestaan jatkoaikaa. Alun perin keskuksen piti olla valmis jo pari vuotta sitten.
– Kyllä tämä työmäärä yllätti. Ja se, että talkoolaisia ei lopulta löytynytkään tämän enempää, Kuvaja kertoo.
Hyppyrikeskuksen rakennustöiden työmäärä on hengästyttävä. Miten ihmeellä tällaiseen on edes keksitty ryhtyä?
Ensihyppy koivuhaloilla
Niin Kuvajalla kuin Lamminpäällä on ollut kova tunteenpalo mäkihyppyyn jo pikkupojasta saakka. Lamminpäästä on sanottu, että jos avaa sanakirjasta kohdan "rakkaudesta lajiin", lukee siellä lyhyesti "ks. Aatto Lamminpää".
– En koskaan saanut oikeita mäkihyppysuksia, vaan tavallisilla hiihtosuksilla täällä Joroisissa rinteistä hypättiin. Tiedä miten olisi käynyt, jos ne oikeat sukset olisin pikkupoikana jalkaani saanut, Kuvaja muistelee lapsuuttaan.
Aatto Lamminpää on sen sijaan harrastanut kilpamäkihyppyä ikänsä ja etenkin veteraanisarjoissa menestystä on tullut. Ensimmäiset sukset isoveli teki Lamminpäälle koivuhaloista. Niillä hän hyppäsi 3-vuotiaana navetan takana olevasta hyppyristä.
– Neljävuotiaana hyppäsin jo 16 metrin mäestä ihan lenkkisuksilla. Ensimmäisellä hypyllä ne taisivat pudota jo ilmassa, molemmat sukset, Lamminpää nauraa.
Nämä lapsuudenkokemuksista kumpuavat tunteet toimivat nyt polttoaineena mäkihyppykeskuksen rakentamisessa.
Viime talvena eräs talkoolainen oli tullut ilta-aikaan mäkimonttuun katsomaan mikä on tilanne. Pimeyden keskeltä oli kuulunut ääni, joka oli kehottanut tulemaan arvostelemaan hyppyä. Aatto Lamminpää oli seissyt pienemmän hyppytornin lähtötasanteella ja oli testailemassa mäkeä.
– Isoimmastakin tornista ehdin jokusen hypyn hypätä ennen kuin lumet sulivat pois.
Kuolemansairas laji
Jo pitkään suomalainen mäkihyppy on ollut vastatuulessa. Esikuvat ovat olleet vähissä ja lukuisia pieniä mäkihyppytorneja on purettu turvallisuussyistä. Hiihtoliitossa asiaa on tarkkailtu huolestuneena.
– Lisenssihyppääjiä on noin 250 ja alle 16-vuotiaita kilpailevia mäkihyppääjiä on noin sata, sanoo mäkihypyn maajoukkuevalmentaja Lauri Hakola.
Vielä 1980-luvulla harrastajamäärät olivat tuhansissa. Tuolloin mäkihypyn kultakautena rakennettiin myös Joroisten hyppyrimäet. Mäkihyppykouluja järjestettiin ja torneja kunnosteltiin vuosien varrella, mutta käytön puutteessa ne alkoivat lopulta lahota ja saivat purkutuomion. Pelastajaksi perustettiin yhdistys, joka hankki rahoituksen, talkoolaiset ja tarvikkeet.
Hiihtoliitossa on ilolla seurattu pienten hyppyrimäkien kunnostusbuumia. Lauri Hakola pitää sitä merkittävimpänä tekijänä mäkihypyn tulevaisuudelle Suomessa.
– Maajoukkueen menestys on yksi näkyvyyttä tuova elementti, mutta jos paikkakunnalla ovat olosuhteet kunnossa ja toiminta riittävän hyvää ja pitkäjänteistä, niin harrastajia tulee lajin pariin.
Aatto Lamminpää puhuu mäkihypystä kuolemansairaana lajina, jolle on tehtävä jotain.
– Pienten mäkien kunnostus on ihan välttämättömyys, laji kuolee muuten, se on ihan varma.
Ja on kunnostustöillä ollut vaikutusta. Jokaisella paikkakunnalla missä Lamminpää on ollut hyppytorneja rakentamassa, on syntynyt jonkinasteinen mäkihyppybuumi. Hiihtoliiton arvion mukaan parin viime vuoden aikana mäkihyppyharrastajien määrä on kasvanut 20 prosenttia.
Tällaista buumia odotetaan nyt myös Joroisiin. Mäkikeskukseen on tarkoitus perustaa mäkihyppykoulu kaikenikäisille jo ensi talvena. Sitä ennen on talkooporukan paiskittava vielä aika monta tuntia hommia.
– Tätä tehdään niin kauan kuin peukalot liikkuu, Auvo Kuvaja sanoo.