Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Malminetsintäyhtiölle myönnetty kaksi Enonkosken alueelle sijoittuvaa varausta

Puolto ei oikeuta vielä malminetsintään vaan antaa varaajalle etuoikeuden malminetsinnänluvan hakuun.

Kaivosvaraus Enonkoski-kartta
Kuva: Riikka Tähtinen/Yle
Juho Liukkonen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt kaksi Enonkoskelle sijoittuvaa varausta malminetsintäyhtiö FinnAust Miningille. Varausalueen koot ovat 65,37 neliökilometriä ja 68,3 neliökilometriä.

Varaukset eivät oikeuta vielä malminetsintään vaan varaus antaa varaajalle etuoikeuden malminetsinnänluvan hakuun.

Yhtiön suunnitelmissa on ensimmäisenä varausvuonna hankkia alueilta puuttuva geologinen tieto ja digitoida se.

Yhtiö odottaa hakemuksen perusteella löytävänsä alueilta muun muassa nikkeliä, kuparia, kobolttia sekä platinaa. Varaajan suunnitelmissa on myös hakea alueille malminetsintälupaa ennen varauksen raukeamista.

Enonkosken kunnanjohtaja Minna Laurio kertoo sähköpostivastauksessa, ettei kunnassa ole vielä käyty yleistä keskustelua asian tiimoilta luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken. Enonkosken kunnanhallitus ottaa FinnAust Miningin Enonkosken kunnan ja Savonlinnan kaupungin alueelle kohdistuvaan malminetsintälupahakemukseen kantaa ensi viikon tiistaina Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin pyynnöstä.

Suosittelemme