Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Suomenniemi pettynyt Mikkelin terveyspalveluihin

Suomenniemen kunta harkitsee kevään aikana Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin liittymistä. Mikkelin seudun terveydenhuollon järjestäminen on taas levällään.

Kartta seudullisen sosiaali-ja terveystoimen suunnitellusta alueesta
Seudullista sosiaali- ja terveystoimea on ollut alustamassa Mikkelin seudun kuntien lisäksi ja Etelä-Karjalan puolelta myös Suomenniemi. Kuva: YLE / Timo Heikura

Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Juha Nirkon mukaan kunta odotti enemmän Mikkelin perusterveydenhuollosta. Mikkelin seudulle suunniteltu sosiaali- ja terveyspiiri ei ole toteutumassa suunnitellulla tavalla. Nirkon mielestä Mikkelissä ollaan taas lähtökuopissa.

- Tämä tuntuu siltä, että kaikki on levällään edelleen.

Suomenniemi päätti muutama vuosi sitten suuntautua terveyspalveluissa Mikkeliin.

- Silloin luulimme, että saamme Mikkelistä vastaavaa kuin Etelä-Karjalassa. Täällä olisi ollut valmis sosiaali- ja terveyspiiri. Emme kuitenkaan saaneet, sanoo Nirkko.

Suomenniemi on saanut perusterveydenhuollon palvelut Ristiinasta viime vuoden alusta alkaen. Ongelmana on ollut se, että Suomeniemen ja Ristiinan välillä ei kulje julkinen liikenne. Suomeneniemellä käy lääkäri joka toinen viikko.

Mainio kaatumassa kuntien vastustukseen

Mikkelin seudulle suunniteltu sosiaali- ja terveyspiiri toteudu Mainio-liikelaitosmallilla, arvioi ohjausryhmän puheenjohtaja Helvi Marttinen.

Marttisen mukaan maaseutukunnilla on erilaisia näkemyksiä järjestämistavasta kuin Mikkelin kaupungilla.

Juvan kunnanhallitus otti tällä viikolla kielteisen kannan Mainioon, ja myös Kangasniemellä ja Mäntyharjulla suhtaudutaan asiaan epäröivästi. Mainio voi toteutua pienempänä, jolloin mukana olisi Mikkelin lisäksi pienempiä kuntia.

Sen sijaan isommat maaseutumaiset kunnat, Juva, Kangasniemi ja Mäntyharju etsivät toisenlaista mallia lähinnä sairaanhoitopiirin kanssa, arvioi Marttinen.

Marttisen mukaan Mainion valmistelutyö ei mene hukkaan, vaan kertynyttä aineistoa voidaan hyödyntää myös jatkossa.

Suosittelemme