Eteläsavolainen Enonkosken luostariyhteisö on ollut jo lähes 16 vuoden ajan pitkälle yhtä kuin Virva Tyrväinen. Luostarin sisareksi vihitty Tyrväinen on ollut ainoa vakituinen asukas Suomen ainoassa luterilaisessa luostarissa, mutta nyt tilanne on perusteellisesti muuttunut: sisar on jättänyt luostarin ja siirtynyt takaisin työelämään.
- Koen, että oli aika siirtyä uuteen. Minulla oli takki tyhjä. Olin antanut sen, mitä minulla oli sille paikalle annettavaa. Nyt on toisten henkilöiden vuoro jatkaa eteenpäin, Tyrväinen perustelee lähtöään.
Hänen mukaansa elämä luostariyhteisössä oli hyvin monipuolista aikaa, mutta erityisesti talvisin olo oli yksinäinen.
Kahden naisen yhteisö
Kuluva kesäkin on ollut luostarissa varsin hiljaista aikaa. Päiväturistien lisäksi Enonkosken luostariyhteisössä on vuoden aikana käynyt kymmeniä talkoolaisia, mutta pitemmäksi aikaa taloon on jäänyt vain kaksi naista, vantaalainen Leila Kosunen ja lapinjärveläinen Anu Ylitolonen.
Heistä Ylitolonen on jäämässä syksyllä yksin, sillä Kosunen aikoo palata takaisin omiin töihinsä.
- Halusin tulla miettimään, mikä on elämäni suunta ja kysymään siihen Jumalan neuvoa, Kosunen kertoo.
- Ajattelin olla täällä kaksi viikkoa, mutta nyt on jo vuosi vierähtänyt.
Vuoden päivät on luostariyhteisössä asunut myös Ylitolonen, joka on virallisesti opintovapaalla. Hän ei vielä tiedä, palaako takaisin luokanopettajan virkaansa.
- En ole vielä tehnyt päätöstä, lähdenkö yhtään mihinkään. Elämä on tässä ja nyt, ei huomenna, hän muistuttaa.
Rukoile ja tee työtä
Luostariyhteisön elämä rytmittyy kolmen päivittäisen rukoushetken ympärille. Ajatuksena on rukoilla ja tehdä työtä, mutta erityisesti Tyrväisen lähdön jälkeen pysyvistä rukoilijoista ja työntekijöistä on pulaa.
Suomen ev. lut. luostarin tukiyhdistyksen puheenjohtaja, Kerimäen kirkkoherra Toivo Loikkanen myöntää, että tilanne vaatii luostariyhteisöltä jonkinlaisia muutoksia. Luostariin voi tosin jo nykyisinkin tulla myös määräajaksi ja jopa hyvin lyhyeksi ajaksi.
- Me voisimme, kun talous sallii, ottaa luostariyhteisöön myös palkattua henkilökuntaa, joka voisi pitää taloa yllä. Silloin ihmisten olisi helpompi tulla yhteisöön, hän visioi.
Entä missä vaiheessa luostarin puuhamiehet ottavat lusikan kauniiseen käteensä ja myöntävät, että tällainen luostariyhteisö ei oikeasti toimi?
- En tiedä myönnetäänkö, että tämä ei toimi. Olemme kuitenkin myöntäneet, että yhteisöön on ajateltua vaikeampi tulla. Näin siitäkin huolimatta, että kiinnostusta asiaa kohtaan on, ja vaikka se koetaan myös tietyllä tavalla eksoottisena.