Heinänkorteen pujotetut ahomansikat ovat varmasti kaikille tuttu suvinen herkku jo lapsuuden kesiltä, mutta moniko tuntee ukkomansikan?
Ukkomansikka on tavallaan suomalaisten ensimmäinen puutarhamansikka, ja nykyään sitä esiintyy luonnonvaraisena aina Etelä-Lappia myöten.
– Ukkomansikka on vanha viljelykasvi ihan 1700-luvulta, siis jo ajalta ennen nykyistä puutarhamansikkaamme. Sitä ennenhän on jo keskiajalla ahomansikkaa siirretty seinän vierustoille hieman niin kuin puutarhakasvina, vaikka yleensä sitä kerättiin luonnosta, pohjustaa dosentti Terttu Lempiäinen eri mansikkalajien historiaa Suomessa.
Kartanoista ja pappiloista kansan keskuuteen
Nykyiset puutarhamansikkamme ovat kotoisin Amerikoista, mutta ukkomansikka on läheisempää perua.
– Ukkomansikan historia on tavattoman kiintoisa, sillä sitä todella yritettiin viljellä hyötykasvina. Se on kotoisin Etelä-Euroopasta, mm. Romaniassa ja Bulgariassa sitä kasvaa luonnonvaraisena. Euroopan pohjoisosiin ja tänne Pohjolaan se tuotiin ihan hyötykasvina.
Puutarhamansikka syrjäytti ukkomansikan viljelykasvina vain reilut sata vuotta sitten.
– Sitä viljeltiin ihan 1800-luvulle asti. Ukkomansikat olivat yleisiä kartanoiden puistoissa ja puutarhoissa, pappilat olivat erinomaisia paikkoja levittäen kansan keskuuteenkin tätä kasvia. Elias Lönnrot mainitsee sen hyötömansikka-nimellä Flora Fennicassa (1860), ja sekin kertoo jo siitä, että ukkomansikka oli todella tärkeä hyötykasvi vielä 1800-luvulla.
Marjapaikka vankilanmuurin varjossa
Yksi suurista ukkomansikan kasvupaikoista Turun seudulla löytyy Liedon historiallisen Linnavuoren rinteiltä. Terttu Lempiäinen kuvaa sitä suorastaan massiiviseksi.
Yleisestihän mansikasta puhutaan marjana. Tämä on näitä, millä me kasvitieteilijät vähän briljeeraamme!
Terttu Lempiäinen
Ukkomansikoihin voi kuitenkin törmätä aivan kaupunkikeskustassakin. Parhaillaan Lempiäinen selvittää Turun Kakolanmäelle levittäytyneiden kasvustojen laajuutta.
– Siellä on lähellä Gaddin 1700-luvun kasvimaata valtavan suuri ukkomansikkakasvusto. Luonnonvarainen alue vankilan edustalla on saanut rehottaa ja levitä rauhassa. Ukkomansikka leviää vegetatiivisesti, eli rönsyilemällä.
Niin puutarhakarkuri kuin ukkomansikka onkin, ei sen tarvitse pelätä vievän elintilaa ”kotoperäisiltä” kasveiltamme, eikä se muutenkaan rinnastu nykyisin huolta aiheuttaviin tulokaslajeihin.
– Tämä on ehdottomasti tuotu tulokaslaji! Mutta yleensä puhutaan arkeofyyteistä eli muinaistulokkaista, jotka ovat tulleet joko ihmisen mukana tai tahattomasti ennen vuotta 1600. Sen jälkeen tulleet ovat uustulokkaita.
Ukot tarvitsevat akkoja
Ukkoutuneesta nimestään huolimatta mansikoista löytyy myös akkamaisuuksia.
– Mielenkiintoista on, että ukkomansikalla hede- ja emikasvit ovat eri kasveja. Jos mansikoita halutaan, niin molempia pitää olla samalla kasvupaikalla. Jo Lönnrot mainitsee Flora Fennicassa, että jotkin kasvustot eivät lainkaan tuota mansikoita, mutta ei selitä syytä. Kasvitieteilijät puhuvatkin ihan yleisesti myös akkamansikoista, eli emikasveista, jotka tuottavat marjan kasvin pölyttyessä.
Aidosta villi- eli ahomansikasta ukkomansikan erottaa Terttu Lempiäisen mukaan helposti, jo pelkästään karvaisempien varren ja lehtien ansiosta. Ja ne marjatkin ovat omanlaisiansa.
– Nykyisiin puutarhamansikoihin verrattuina marjat ovat epämuotoisia, pitkulaisia, kuhmuraisia ja ennen kaikkea pieniä, joskin ahomansikoita suurempia. Maku on mielenkiintoinen, hieman myskin makuinen. Ne ovat mauttomampia kuin nykymansikat ja ahomansikat, mutta maistuvat mansikalta kuitenkin!
Tarkalleen ottaen ukkomansikat eivät tosin ole marjoja alkuunkaan. Eivätkä muuten ole ne aho- tai puutarhamansikatkaan kasvitieteellisestä näkökulmasta.
– Mansikka on turvonnut kukkapohjus, jonka pinnalla on pieniä siemenpähkylöitä. Nykyisin kun esimerkiksi Retkeilykasviosta kun lukee taksonomisia ominaisuuksia, niin siellä marja-sana on laitettu lainausmerkkeihin. Mutta yleisestihän mansikasta puhutaan marjana. Tämä on näitä, millä me kasvitieteilijät vähän briljeeraamme, nauraa dosentti Terttu Lempiäinen.