Kati Ojatalo oli kymmenvuotias saadessaan sukulaiseltaan gerbiilin asumuksen ja pian sen jälkeen siihen asujankin.
– Kyllä piti vähän vääntöä käydä vanhempien kanssa, mutta sitten ne suostuivat, muistelee Kati Ojatalo, joka toimii nykyään myös Pohjois-Pohjanmaan kani- ja jyrsijäyhdistyksen gerbiilivastaavana.
Ojatalo kasvattaa gerbiilejä Marinkaisissa Keski-Pohjanmaalla, mistä eläimiä matkaa ympäri Suomen. Parhaillaan kasvattamossa touhuaa 28 eläintä kahden kuukauden ikäisestä "vanhuksiin" eli kolmivuotiaisiin.
Vaikka harrastus on Ojatalon mukaan nyt lievässä lamavaiheessa, gerbiileissä kiehtoo vaivattomuus.
– Se on tosi helppohoitoinen, kun sillä on lajitovereita. Melko hajuton – oikeastaan hajuttomin pienjyrsijöistä. Hiiret ja hamsterit virtsaavat enemmän, listaa Ojatalo.
Terraarion siivousvälikin saa venyä kolmeen viikkoon. Kunhan ihminen huolehtii gerbiilien päivittäisestä veden ja ruuan saannista, eläimet itse pitävät seuraa toisilleen.
Piilot ja kolot, ne ovat tärkeitä
Pohjois-Pohjanmaan kani- ja jyrsijäyhdistyksen gerbiilivastaava Kati Ojatalo
Naaras voi syödä vialliset yksilöt
Naaraat ovat yleensä valmiita poikasten tekoon viiden kuukauden iässä. Urokset taas alkavat olla täysissä mitoissa joskus vasta vuoden iässä.
– Sitä parempi, mitä hitaammin uroskin kasvaa. Ei ole tarkoitus mitään broilerieläimiä kasvattaa, ynnää Ojatalo.
Naaraalla on kiima 4–5 päivän välein, ja kasvattaja pyrkii saamaan gerbiilin touhuilut kämppiksen kanssa ajoitettua oikein. Uroksen ja naaraan asuttaminen yhdessä johtaisi tiuhaan lisääntymiseen, mikä taas ei ole naaralle hyväksi.
Gerbiili kantaa enimmillään 24 vuorokautta. Loppuvaiheessa Ojatalo vähentää puruja ja erottaa kämppikset verkolla, jotta naaras saa olla rauhassa. Poikasia syntyy yhdestä kahdeksaan, keskimäärin kuitenkin neljästä viiteen. Kasvattaja kurkkii lopputulosta:
Ei jää kyllä raskauskiloja yhtään.
Kati Ojatalo
– Oikeastaan ensimmäinen mistä tiedän, on se, että naaraalta häviää maha. Ei jää kyllä raskauskiloja yhtään.
Pesästä kuuluva hento piippaus kertoo, että kaikki on hyvin ja poikaset ovat elossa. Joskus kokematon naaras saattaa kuitenkin jopa syödä poikasensa. Vanhemmatkin naaraat voivat syödä yksilöt, joissa on jotain vikaa.
Syntyessään gerbiilit ovat pikkusormen pään kokoisia, tulipunaisia ja karvattomia. Karvapeite kasvaa viikossa ja samalla korvatkin aukeavat. Silmät aukeavat parissa viikossa ja samalla alkaa villi rallikin. Kuuden viikon iässä poikaset ovat valmiita uuteen kotiin.
Puruja piilopaikoiksi, virikkeitä touhutarpeiksi
Tarvetta touhuamiseen gerbiileillä riittää. Virikkeiksi kelpaavat erilaiset pahvit ja pakkaukset kuten vessapaperirullien hylsyt ja kananmunakennot. Myös piiloon pitää päästä:
– Purumäärä on gerbiilille tosi tärkeä, että pääsee kaivelemaan ja toteuttamaan luonnollista tarvetta. Ja piilot ja kolot, ne ovat tärkeitä, muistuttaa Kati Ojatalo.
Gerbiilit ovat yleensä suhteellisen terveitä, joskin kasvaimia voi pieneläimillekin tulla. Riskiä kannattaa pienentää syöttämällä leimmikeille kotimaista jyväseosta, jossa ei ole väri- tai säilöntäaineita. Kirkasväriset seokset on tehty miellyttämään omistajaa, sanoo Kati Ojatalo:
Kannattaa katsoa, ettei ota sitä värikkäintä pussia
Pohjois-Pohjanmaan kani- ja jyrsijäyhdistyksen gerbiilivastaava Kati Ojatalo
– Ne on tehty ihmisen silmälle mukavaksi. Monesti ne edesauttavat sitä, että voi tulla kasvaimia tai maksavaurioita. Kannattaa katsoa, ettei ota sitä värikkäintä pussia.
Gerbiilien kanssa voi myös harrastaa: eläimet kilpailevat virallisissa luokissa ja lemmikkiluokassa. Virallisessa verrataan eläimen kokoa, väriä ja tyyppiä rotumääritelmään. Lemmikkipuolellapuolestaan katsotaan enemmänkin käsiteltävyyttä, kuntoa ja kotihoitoa. Ojatalo toimii myös tuomarina lemmikkiluokassa.