Moni keski-ikäinen suomalainen ei juuri pistä suuhunsa juolukkaa. Syynä siihen on muun muassa se, että juolukkaa pidettiin ennen erheellisesti myrkyllisenä marjana.
– Juolukka voi kuivuessaan hieman homehtua ja se puolestaan on voinut aiheuttaa esimerkiksi vatsavaivoja. Näin on ehkä käynyt pulavuosina, jolloin huonotkin marjat ovat kelvanneet ravinnoksi, sanoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.
Simo Moision mukaan juolukka sisältää mustikan tapaan runsaasti sinisiä väriaineita, eli antosyaaneja sekä flavonoleja (kversetiiniä ja myrisetiiniä). Kversetiiniä juolukka sisältää runsaasti, antosyaaneja kaksinkertaisesti viljeltyyn pensasmustikkaan verrattuna.
Kversetiini on luonnon oma antihistamiini.
Juolukka muistuttaa ulkonäöltään mustikkaa, mutta marja on suipompi ja hieman kalvakamman sininen kuin metsämustikka. Juolukka kasvaa myös korkeammissa varvuissa kuin mustikka. Sen lehdet varisevat talveksi ja marja kypsyy mustikkaa myöhemmin.
Juolukalla hyvä sato ja moninainen käyttö
Arktiset Aromit – yhdistyksen mukaan juolukan sato on luonnossa suurempi kuin esimerkiksi lakan, karpalon tai metsävadelman sato.
Juolukkaa riittäisi poimittavaksi, mutta pääosin sato jää luontoon
Simo Moisio
– Juolukkaa riittäisi poimittavaksi, mutta pääosin sato jää luontoon, toteaa Simo Moisio.
Moisio muistelee, että joskus juolukkaa olisi käytetty myös tuotannollisesti esimerkiksi juomien lisinä.
Juolukan marjoja voi syödä sellaisenaan ja sitä voi käyttää puuroissa, keittona tai mehuna. Juolukkaa voi myös pakastaa ja sitä voi siten poimia samaan astiaan kuin mustikoitakin. Mustikkaan verrattuna juolukan maku on hieman miedompi.
Juolukkaa löytyy erityisesti kosteilta kasvupaikoilta, kuten rämeiltä ja rantametsistä.