Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Neljästä tulee kaksi: Lahden seudulle syntyy kaksi uutta kuntaa

Lahti ja Nastola lyövät hynttyyt yhteen, samoin Hollola ja Hämeenkoski. Päätökset liitoksista tehtiin Nastolaa lukuunottamatta yksimielisesti.

Kuntaliitos Päijät-Häme
Kuva: Petri Aaltonen / Yle
Hanna Lumme

Lahden seudulle syntyy kaksi erillistä kuntaliitosta.

Lahden ja Nastolan kunnanvaltuustot ovat hyväksyneet uuden kunnan muodostamisen ensi vuoden alusta alkaen. Lahden valtuuston päätös oli yksimielinen, mutta Nastolassa yhdistymispäätös syntyi tiukan äänestyksen tuloksena äänin 22–21.

Nastolassa keskustelua käytiin lähemmäs pari tuntia, Lahdessakin kuultiin runsaasti puheenvuoroja.

Myös Hollola ja Hämeenkoski yhdistyvät uudeksi kunnaksi ensi vuoden alusta. Molempien kuntien valtuustot hyväksyivät yksimielisesti kuntaliitoksen.

Lue päätöksenteon vaiheista tarkemmin täältä.

Suosittelemme