Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Viljakkalan koulun uhkaukset koskettavat koko kylää – poliisi ei ole päässyt uhkaajan jäljille

Ylöjärveläisen Viljakkalan koulun henkilökunta on saanut kymmeniä uhkaavia sähköpostiviestejä helmikuun alusta lähtien. Poliisin mukaan on mahdollista, että viestejä ei saada koskaan jäljitetyksi.

Viljakkalan koulu
Kuva: Yle
Petra Ketonen,
Kati Laukkanen

Viljakkala on parin tuhannen asukkaan kylä Ylöjärvellä, Tampereen naapurissa. Viljakkalan koulun piina alkoi 2. helmikuuta, kun osa henkilökunnasta sai uhkaavia sähköpostiviestejä.

"Huomenna tulen tappamaan sinut klo 9–20 välillä aseellani automaattipistooli/tarkkuskivääri. Aion lävistää sydämesi aseellani ja heittää sen roskakoriin. We´ll meet in hell."

Reilun kuukauden aikana viestejä on tullut lisää – yhteensä kymmeniä. Koulun henkilökunnan lisäksi uhkausviestejä ovat saaneet ainakin Ylöjärven kaupungin työntekijät ja jotkin tiedotusvälineet. Viestejä on tullut myös poliisin palautepostiin.

Viesteissä on mainittu pommeja, puukkoja ja erilaisia aseita. Rehtori Kaisa Mannersuo kertoo Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa, että tilanne on ollut henkilökunnalle raskas.

– Kaikilla kouluilla on kriisisuunnitelmat ja suunnitelmat tällaisten varalle, mutta tämä tuli niin puun takaa, että ensimmäisenä yönä piti vähän miettiä ja kerrata esimiesten kanssa, miten me toimimme koulussa. Onneksi henkilökunta on ollut fiksua ja rauhallista ja suhtautunut tähän niin asiallisesti kuin voi.

Myös Ylöjärven sivistysjohtaja Matti Hursti myöntää, että uhkaukset huolestuttavat.

– Tiettyjä pelon tuntemuksia liikkuu vaihtelevasti omassa mielessä. Se liittyy nimenomaan siihen, että jos koulussa jotain tapahtuu.

Koulutyö jatkuu taas tauon jälkeen

Oppilaita ja opettaja Viljakkalan koulun luokkahuoneessa
Viljakkalan koulu oli suljettuna kaksi päivää maaliskuun alussa. Kuva: Yle

Maanantaina 2. maaliskuuta Viljakkalan koulun henkilökunta teki päätöksen sulkea koulu toistaiseksi. Reilun 300 oppilaan koulu oli suljettuna tiistain ja keskiviikon ajan.

Keskiviikkona 4. maaliskuuta koulussa pidettiin tiedotustilaisuus kouluun kohdistuneista uhkauksista. Tiedotustilaisuudessa päätettiin, että opetus jatkuisi normaalisti seuraavana päivänä koulun omissa tiloissa. Sen jälkeen koulutyötä on jatkettu normaalisti.

Viljakkalalainen perheenisä Jari Snellman sanoo, että uhka huolestuttaa.

– Lapset ovat esikoulussa ja ala-asteella, joten kyllähän se niin sanotusti välillä vähän stressaa. Pommi ei varmaan ole mahdollinen, mutta ne muut uhkatekijät ovat.

Sami Kaasalainen sen sijaan kertoo olevansa turvallisin mielin, kun poika Kasper lähtee kouluun.

– Kyllä minä Suomen poliiseihin ja rikostutkijoihin luotan. Se tietysti vähän ihmetyttää, että nykytekniikka mahdollistaa aika paljon erilaisia juttuja. On hyviä ja huonoja puolia, ja tässä on nyt esimerkki huonosta puolesta.

Viestin alkuperä ei ehkä selviä

 Poliisi on tutkinnanjohtaja Pasi Niemisen mukaan tehnyt tarkastuksia, puhuttanut ja kuulustellut joitakin henkilöitä uhkauksiin liittyen. Tutkinnanjohtaja ei varmista tietoa siitä, että ainakin yksi tietokone olisi tapauksen vuoksi takavarikoitu. Sähköpostien alkuperä ei ole selvinnyt.

Kun illalla kilahtaa sähköposti, en oikein tiedä, haluanko katsoa. Mutta kyllä minä ne kaikki olen katsonut vielä.

Kaisa Mannersuo

– Se varmasti tuntuu uskomattomalta, mutta näin tosiasia on. Internet tarjoaa mahdollisuuden, että viestejä voidaan lähettää anonyymisti niin, että viestin alkuperää ei saada selville, kertoo tutkinnanjohtaja Pasi Nieminen.

– Se käytetty internetohjelmisto on ollut jo vuosia olemassa. Siinä viestin lähettäjä voidaan häivyttää eri tekniikoilla.

Poliisin mukaan ohjelmistot ovat netissä kaikkien ladattavissa, mutta poliisilla ei ole mahdollisuutta päästä käsiksi järjestelmään. Tutkinnajohtaja Pasi Nieminen myöntää, että lähettäjän jäljille ei välttämättä päästä koskaan.

– Se on täysin mahdollista, ja on mahdollista, että hän lähettää uusia uhkauksia.

– Perinteinen näkemys, että poliisi juoksee rosvon perässä, on muuttunut. Meillä on hakkerit, ja hakkereita seuraavat ATK-asiantuntijat. Ja siinä ollaan myös jäljessä.

Koko kylä ihmettelee uhkauksia

Koulun tilanne koskettaa koko perin tuhannen asukkaan kylää. Viljakkalalainen Eero Tyrkkö ei ymmärrä uhkailuja.

Se varmasti tuntuu uskomattomalta, mutta näin tosiasia on. Internet tarjoaa mahdollisuuden, että viestejä voidaan lähettää anonyymisti niin, että viestin alkuperää ei saada selville.

Pasi Nieminen

– Kuinka tuollaista voisi millään lailla määrittää? Onko se tämän yhteiskunnan sairaus vai mikä sairaus, mutta se on todella sairasta. Ei mene tajuun millään lailla.

Myös Sari Lyytinen ihmettelee koko tapausta. 

– Tuntuu vähän oudolta. Ensialkuun sitä ajatteli, että oliko tämä jokin pila. Kun ajattelee, että pieni kyläkoulu ja aika pieni kylä. Erikoista.

Viljakkalan koulun rehtori Kaisa Mannersuo kertoo suhtautuvansa sähköpostiin nykyään eri tavalla.

– Kun illalla kilahtaa sähköposti, en oikein tiedä, haluanko katsoa. Mutta kyllä minä ne kaikki olen katsonut vielä.

– Viime päivät ovat olleet aika raskaita, väsyttäviä ja pitkiä, mutta kyllä me selviämme.

– Ja sitten, jos selviää, että se on joku paikallinen, niin on varmaan aika vaikea olla täällä olla, koska täällä aika hyvin tunnetaan. Tuossa kylänraitilla ei kannata sitten hirveästi rehvastella asialla sen jälkeen, rehtori Kaisa Mannersuo sanoo.

Aihetta käsitellään Ajankohtaisessa kakkosessa TV2:ssa tiistaina 10. maaliskuuta  klo 21.00. Lähetyksen voi katsoa jälkikäteen Yle Areenasta.

Suosittelemme