Kilpikonnan luuta, eri metalleja, muovia, puuta, kiveä. Silmälasien muodot ja materiaalit ovat vuosisatojen aikana vaihdelleet valtavasti. Nenänvarrella keikkuvat linssit ovat parantaneet ihmisten näkökykyä, mutta tärkeä rooli on ollut myös muodilla, kauneudella ja turhamaisuudella.
Museon Milavidan Ihanat pokat-näyttely on kurkistus silmälasien pitkään historiaan yli 400 esineen voimin. Silmälasien historialla on mittaa noin 700 vuotta, mutta jo ennen silmälaseja ihmiset käyttivät eräänlaisia aurinkolaseja suojaamaan silmiä häikäisevältä auringonvalolta.
Näyttelyn mukaan silmälasien historia juontaa juurensa 1300-luvun lopun Italiaan, ja samoihin aikoihin asialla oltiin myös Kiinassa. Ensimmäiset lasit oli tarkoitettu ainoastaan lukemiseen. Tuohon aikaan puhuttiin lukukivistä, sillä ensimmäiset näköä parantavat esineet eivät olleet lasia vaan vuorikidettä ja muita luonnon materiaaleja.
Ensimmäiset silmälasit olivat yksisilmäisiä ja ne muistuttivat lähinnä suurennuslasia. Varsin pian ihmisten näkökykyä tulivat kuitenkin helpottamaan kaksi -linssiset niittilasit, joita pidettiin silmien edessä käsillä. Tekniikka kehittyi ja pian huomattiin, että laseihin voitiin asettaa myös aisat.
Aluksi silmälasien aisat olivat hyvin lyhyitä ja ne ylettyivät suurin piirtein ohimolle asti. Tämä johtui siitä, että tuohon aikaan miehetkin käyttivät peruukkeja, eivätkä aisat voineet mennä korvien taakse. Myöhemmin aisojen pituudet ja muodot saivat varsin kirjavia sävyjä.
Eliitti pröystäili pokillaan
Silmälaseista tuli hyvin nopeasti laajojen kansankerrosten saatavilla oleva vyöhyke. Kuten asiaan kuuluu, eliitti tahtoi erottautua joukosta, ja heille alettiin valmistaa luksusta. Milavidan Ihanat pokat–näyttelyn ensimmäisen huoneen seinältä löytyy luksuslasien vitriini. Seinällä on pari koristeellista saksilasia, joita varakkaammat ihmiset käyttivät.
– Tässä on esimerkiksi tällainen äärimmäisen hieno viuhka, jota voi käyttää perinteisesti viuhkana, mutta sen keskeltä löytyy pieni kaukoputki, jonka avulla voi salaa teatterissa kurkistaa lavalle ja muuhun ympäristöön, kertoo tutkija Mari Lind Museo Milavidasta.
1800-luvulla lasit eivät saaneet näkyä
Näyttelyn toisessa salissa mennään 1800-luvun lopulle. Aikahyppäys on suuri siksi, että silmälasit olivat pitkään poissa muodista. Ajan silmälasit olivatkin hyvin huomaamattomia. Niissä oli vain hyvin ohutta metallikehystä tai ne olivat tyystin kehyksettömät lasit ja sangat olivat ohuen ohuet.
– Ääripäähän tämä näkymättömyys vietiin nenän päällä pidettävissä pinnelaseissa. Pinnelasien genreä myöhemmältä ajalta edustaa esimerkiksi Hercule Poirotia näyttelevä hahmo, joskaan Poirotin aikaan pinnelasit eivät olleet enää yleisesti käytössä, Lind naurahtaa.
Näyttelyssä käy hyvin ilmi, että monet silmälasimuodin mallit ja piirteet kiertävät tai tulevat ajan saatossa takaisin muotiin. 1800-luvun lopun ohuet lasit ovat tutkija Mari Lindin mukaan lähes identtisiä 1900-luvun lopun laseihin. Molempien vuosisatojen loppuvuosien silmälaseja onkin asian havainnollistamiseksi sijoitettu samaan vitriiniin.
Alussa olivat - aurinkolasit
Aurinkolaseja on luultavasti ollut pitempään kuin perinteisiä silmälaseja. Silmiä on suojattu häikäisyltä aina.
– Jo luonnonkansoilla oli tällaisia puisia suojia, joissa on vain pieni viiru, josta katsotaan läpi, kun on oikein aurinkoista. Keisari Nero puolestaan katseli gladiaattorien taisteluja vihreän smaragdin läpi, ettei aurinko häikäisisi näytöstä. Perinteisiä aurinkolaseja on taas käytetty silmälasien keksimisestä lähtien, uskoo Mari Lind.
Pokista löytyy kilpikonnan luuta ja kissansilmää
Lähemmäksi tätä aikaa tultaessa huomio kiinnittyy 1950 ja 1960-lukujen kissansilmälaseihin. Kissansilmätrendi oli pitkäkestoinen, sillä ne päässä pasteerailtiin lähes pari vuosikymmentä, eivätkä ne ole vieläkään menettäneet arvoaan. Tarkkasilmäinen katsoja voi nähdä kissansilmälaseja myös tämän päivän katukuvassa.
– Kissansilmät näkyvät parhaimmillaan naisten pokissa, mutta tuohon aikaan myös miehille tehtiin samankaltaisia yläkorosteisia laseja, kertoo Mari Lind.
Miesten silmälasimuoti on huomattavasti naisten muotia konservatiivisempaa. Vielä nykyisinkin optikkoliikkeiden hyllyistä löytyy vähemmän tarjontaa miehille kuin naisille. Miesten pokissa värivalikoimakin on naisille tarjolla olevaa valikoimaa pienempi.
– Meidän näyttelyssämme ainoastaan yksi vitriini on pyhitetty ainoastaan miesten pokille. Nämä ovat tällaisia pilottilasien eri tyylejä, Lind valaisee.
Metallisten pokien jälkeen ja ohella on silmälasimarkkinoilla siirrytty enenevissä määrin muovisiin kehyksiin. Niissä toistuu vuosikymmen toisensa jälkeen. luonnonmateriaalien jäljitelmät, mutta ennen kaikkea kilpikonnan luun jäljittely. Materiaalina kilpikonnan luu oli kova sana ennen muovin tuloa lasien pokiin, mutta Euroopan alueella kilpikonnan luusta valmistetut pokat kiellettiin jo 1970-luvulla.
Ihanat pokat–näyttely tutustuttaa kävijän myös suomalaisiin tunnettuihin silmälasien käyttäjiin. Salien seinustoilla on esillä esimerkiksi Runebergin, Mannerheimin, Kekkosen ja Aira Samulinin lasit. Mukaan on päässyt myös tunnetuimmat tamperelaiset sinisävyiset lasit. Niiden vieressä komeilee muusikko, kansanedustaja Mikko Alatalon kuva.
Pokabisnes on kansainvälistä, mutta suomalaisia yrittäjiäkin löytyy
Silmälasibisnes on ollut kautta aikain varsin kansainvälistä. Suomessa pokateollisuus on ollut suhteellisen pientä, mutta pääsee näyttelyssä silmäilemään myös maassamme valmistettuja laseja. Esillä on esimerkiksi Suomessa valmistettu Laponie-mallisto 1980-luvulta.
Nykypäivän kotimaisia pokia näyttelyssä edustavat lapinlahtelainen Micare-line, joka valmista silmälasien kehyksiä asetaattiselluloosasta sekä puisia kehyksiä valmistava tamperelainen Kraa Kraa. Puiset kehykset ovat tutkija Mari Lindin mukaan olleet kautta vuosisatojen suhteellisen harvinaisia, mutta tamperelaisten lasit ovat viime aikoina näyttelyä kootessa pistäneet katukuvassa tutkijan silmään.