Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Lestijärven legendaarinen Discoland katoaa maisemasta

Liki 60-vuotias tanssipaikka on tullut tiensä päähän. Huippuiltoina väkeä oli paikalla tuhansia, 2000-luvulla into alkoi hiipua. Nyt rakennus aiotaan purkaa, koska se on päässyt huonoon kuntoon.

Discoland.
Discoland. Kuva: Antti Kettumäki / Yle
Antti Kettumäki

Lestijärven rannalle rakennettiin vuonna 1957 tanssilava. Lavalle on noussut vuosikymmenten aikana paljon huippuartisteja ja yhtyeitä. Sisällä voi melkein aistia edelleen kuuman ja kirkuvan tunnelman, kun lavalla on ollut Kummeli huippuiltana 1994 ja paikalla yli 3000 ihmistä.

Discoland odottaa lopullista purkutuomiota.
Discoland odottaa lopullista purkutuomiota. Kuva: Antti Kettumäki / Yle

Nyt tunnelma on toinen, sillä ikkunat on rikottu ja paikkoja on muutenkin sotkettu.

– Kiinteistö on todella surkeassa kunnossa. Pari kertaa sinne ovat iskeneet "termiitit” eli ilkivallantekijät. Discolandissa ei voi turvallisuussyistä tanssitoimintaa enää elvyttää, huokaa kunnanjohtaja Esko Ahonen.

Virallista päätöstä purkamisesta ei ole vielä tehty, mutta se on todennäköinen vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on se, että palokunta järjestää suuren pelastusharjoituksen ja rakennus poltetaan.

Kävijämäärien tavoite oli liian korkealla ja talkoolaiset loppuivat kerta kaikkiaan

Esko Ahonen

Kuntakin sai nostetta

Maaseudun tanssilavakulttuurin hiipuminen alkoi 2000-luvun alkupuolella. Sama ilmiö saavutti Lestijärvenkin.

– Kävijämäärien tavoite oli liian korkealla ja talkoolaiset loppuivat kerta kaikkiaan. Olisi ehkä pitänyt lähteä palkalliseen työvoiman käyttöön.

Aikoinaan urheiluseuran järjestämät illat vetivät väkeä laajalta alueelta ja se toi mainetta kunnallekin. Jäljelle jää hyvä muisto.

Discoland sisältä.
Discoland sisältä. Kuva: Antti Kettumäki / Yle

– Uskon, että moni yhteiselämä ja perheen perustaminenkin on lähtenyt Discolandista. Olisipa joskus mukava saada kaikki yhteiskuvaan tanssipaikan pihalle, kun se vielä on pystyssä. Kuvan ottaja saisi olla aika korkealla, että saisi kaikki mahtumaan samaan kuvaan, hymähtää Esko Ahonen.

Discolandin sykkeestä alkoi yhteinen elämä

Maastohiihton emerituspuheenjohtaja Reijo Alakoski löysi tulevan vaimonsa Annen Lestijärven Discolandin tanseissa vuonna 1979.

Miehen piti alun perin mennä poikaporukassa Saarijärven rokkijuhlille. Toisin kävi ja Reijo Alakoski löysi itsensä Lestijärveltä, jossa silmiin sattui Anne-neito Kinnulasta.

Reijo ja Anne Alakoski.
Reijo ja Anne Alakoski. Kuva: Antti Kettumäki / Yle

– Se oli iltayötä, kun vaalea "pikkupoika" tuli ja alkoi pyöriä kintereillä. Minä kysyin, että kuinka vanha sinä olet ja Reijo kertoi olevansa 23-vuotias. Minä ajattelin että hän olisi ollut joku 15-vuotias, mutta olikin aikuinen ihminen, nauraa Anne Alakoski.

– Siihen aikaan tämä ei ollut meidän vakiopaikka, mutta Anne jäi mieleen. Minä ajattelin, että lähden seuraavana viikonloppuna katsomaan tänne, vaikka luulikin minua pikkukossiksi, sanoo Reijo.

Anne ja Reijo muistelivat ensitapaamisensa artistia. Kappaleen kautta se löytyi. Mieleen oli jäänyt, että silloin soi Fanny Fanny. Niinpä esiintyjän on täytynyt olla Juhamatti.

Suosittelemme