Uittokaudesta tulossa ennätysmäinen – puuta uitetaan itsenäisyyspäivään saakka

Puuta uitetaan tänä vuonna tehtaille jopa yli puoli miljoonaa kuutiota. Uittokausi on viime vuosina pidentynyt, ja nyrkkisääntönä on nyt se, että puuta uitetaan vapusta aina itsenäisyyspäivään saakka.

Ilmakuva Saimaalta. Hinaaja vetämässä 900 metriä pitkää tukkilauttaa.
Hinaajan vetämä tullilautta voi olla jopa 900 metriä pitkä. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
Pekka Niiranen

Hinaajan vetämä tukkilautta yhdistyy mielikuvissa kauniiseen kesäpäivään, mutta se on vain osatotuus, sillä puuta uitetaan tehtaille myös syksyn sateilla.

Järvi-Suomen uittoyhdistyksen uittopäällikön Esa Korhosen mukaan uittokausi on ilmaston lämpenemisen myötä viime vuosina pidentynyt.

– Aikaisemmin oli nyrkkisääntö, jonka mukaan uittokausi oli äitienpäivästä isänpäivään. Nyt, kun kesät ovat pidentyneet ja talvet lyhentyneet, uittokausi on vapusta itsenäisyyspäivään.

Näin siitäkin huolimatta, että Korhosen mukaan viimeiset tämän uittokauden puut laitettiin veteen viime viikolla.

Yli puoli miljoonaa kuutiota

Uittokauden pidentyessä myös uitettavan puun määrä on noussut.

Uittomäärät ovat lähimenneisyydessä olleet alimmalla tasolla vuosina 2016–2017, jolloin puuta uitettiin vähän yli 300 000 kuutiota. Neljän viime vuoden aikana uittomäärät ovat olleet 420 000–450 000 kuutiota.

Uittoyhdistyksessä arvioidaan, että tänä vuonna uittomäärä nousee jopa 550 000 kuutioon.

– Puolen miljoonan kuution raja saavutetaan selvästi. Kasvua edellisvuosiin on lähes 20 prosenttia, Korhonen myhäilee.

Hän muistuttaa, että määrät ovat silti pieniä menneisiin vuosikymmeniin verrattuna.

Hidasta mutta tehokasta

Uittopäällikkö löytää helposti syitä sille, että uittomäärät ovat nousseet.

Yhtenä syynä on Venäjän tuonnin loppuminen, mikä muutti merkittävästi metsäteollisuuden puulogistiikkaa.

– Meillä on haasteena niukka kuljetuskapasiteetti. Uitto tarjoaa tällaista kapasiteettia.

Haasteena ovat myös päästövähennystavoitteet, joihin uitto tarjoaa ympäristöystävällisen kuljetus- ja varastointimuodon.

Kolmas syy on Korhosen mukaan kuitenkin ihan raadollinen bisnesmatematiikka.

– Uitto tarjoaa kustannustehokkaan kuljetus- ja varastointitavan itäisessä Suomessa.

Suosittelemme