Tornion ja Haaparannan yhteinen matkakeskus yskähtelee edelleen koronan vuoksi – paikalliset opastavat turisteja oikeisiin busseihin

Tornio ja Haaparanta ovat tarttumassa ongelmiin. Toiveissa on, että vuoden sisällä matkakeskus ja ylipäätään alueen liikenneyhteydet toimivat nykyistä paremmin.

Tornio-Haaparanta matkakeskus.
Näyttävä rakennuksen tiloista osa on tyhjillään. Esimerkiksi matkailuneuvontaa talossa ei enää ole. Matkakeskuksessa toimivat vain ravintola sekä Ruotsin bussiliikenteen ja matkahuollon toimipiste. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Pirkko Kukko-Liedes

Tornion ja Haaparannan matkakeskuksesta ei ole tullut kaavaillun kaltaista kahden maan bussiliikenteen solmukohtaa. Kaikki suomalaisbussit eivät käytä matkakeskusta eikä rakennuksesta löydy tällä hetkellä edes kunnollisia infopisteitä alueen joukkoliikenteestä.

Matkakeskuksen toimintaa näivetti pahasti korona, joka katkaisi normaalin liikkumisen Suomen ja Ruotsin välillä, ja vaikutukset tuntuvat edelleen.

Kaksoiskaupunki ei kuitenkaan ole heittämässä kirvestä kaivoon, vaan herättelee kymmenettä toimintavuottaan aloittavaa matkakeskusta eloon.

Haaparannalla asuva Adam Huuva on harmissaan keskuksen palvelun puutteista sekä omasta että muiden puolesta. Huuva on muiden paikallisten tavoin toiminut oppaana ulkomaalaisille turisteille, jotka etsivät bussia.

– Oikeastaan joka kerta matkakeskuksessa saisi olla avuksi, tuntuu aina olevan ihmisiä, jotka ovat sormi suussa jatkoyhteyksien vuoksi.

Haaparantalainen Adam Huuva seisoo Tornion ja Haaparannan matkakeskuksen edessä.
Haaparannalla asuva Adam Huuva harmittelee, että hieno ajatus matkakeskuksen roolista on päässyt katoamaan. Kuva: Jenni Mehtonen / Yle

Esimerkiksi muutama viikko sitten Huuva auttoi matkakeskuksesta Suomen puolelle ja oikealle bussipysäkille kaksi japanilaisturistia, jotka matkakeskuksessa ihmettelivät, mistä ja milloin bussi oikein lähtee.

– Kerroin, että auto lähtee eri paikasta ja että voisin opastaa heidät sinne, koska itsekin olin siihen autoon kävelemässä. Niin he sitten lähtivat matkalaukkuineen kävelemään jäistä tietä kaupungintalon pysäkille minun johdollani.

Sosiaalisessa mediassa on kerrottu muistakin samanlaisista tapauksista, viimeksi viikonloppuna ulkomaalainen matkailija etsiskeli Kemin bussin lähtöpaikkaa – ja sai apua paikalliselta asukkaalta.

Tornion kaupungin kehitysjohtaja Sampo Kangastalo myöntää suoraan, että matkakeskuksen palvelut eivät ole kunnossa. Kangastalo sanoo, että pohjakosketus on asiassa otettu, ja nyt suunta on vain ylös.

– Kiireisimmin matkakeskukseen pitäisi saada kunnollinen infopiste, josta alueen joukkoliikenteen tiedot löytyisivät kattavasti. Se voisi olla vaikka digitaalinen informaatiopiste.

Tornion kaupungin kehitysjohtaja istuu  penkillä Tornio-Haaparannan matkakeskuksessa.
Tornion kehitysjohtaja Sampo Kangastalo uskoo, että muutaman kuukauden sisällä matkakeskukseen ja laajemminkin alueen liikenneyhteyksiin saadaan parannusta. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Niin kauan kuin Kemin ja Tornion väliselle sähköistettävälle rautatieosuudelle ei saada säännöllistä henkilöliikennettä, yhteys Suomen ja Ruotsin junille on linja-autojen varassa. Ongelmia tuottaa se, että läheskään kaikille Kemissä pysähtyville junille ja junilta ei ole bussiyhteyttä Tornioon ja Haaparannalle. Myöskään Ruotsin ja Suomen rautatieyhtiöt eivät aktiivisesti tiedota junayhteyksistään.

– Meillä on päivittäiset junayhteydet Haaparannalta Luulajaan ja sitä kautta muualle Ruotsiin, ja Suomen puolella Kemistä junat kulkevat eteläään ja pohjoiseen, mutta operaattoreilta ei ole matkakeskuksessa mitään informaatiota asiasta.

Hollantilaismies Tornio-Haaparannan matkakeskuksessa odottamassa jatkoyhteyttä Luulajaan.
Marco Noort seurueineen on parin viikon kiertueella Pohjoismaissa. Hollantilaisporukka saapui matkakeskukseen Helsingin ja Kemin vierailun jälkeen odottamaan jatkoyhteyttä Luulajan kautta Kiirunaan. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Miksi matkakeskus sitten on jäänyt torsoksi? Rajaesteet ovat heittäneet matkakeskuksen alusta eli vuodesta 2014 alkaen kapuloita rattaisiin yllättävän paljon.

2015 syntyi pakolaiskriisi, joka vaikutti myös Tornion ja Haaparannan rajalla. Pahin takaisku matkakeskuksen kunnianhimoisille suunnitelmille oli korona, joka pysäytti normaalin liikenteen Suomen ja Ruotsin välillä. Siitä ei ole toivuttu vieläkään.

– Näiden lisäksi kaupunkien yhteisen keskustan syntyminen ei ole toteutunut suunnitelmien mukaan. Se ei Haaparannan puolelta ole rakentunut toivotusti, Kangastalo sanoo.

Ruotsalaismies istuu matkatavaroineeen odottamassa jatkoyhteyttä Tornio-Haaparannan matkakeskuksessa.
Borlängestä Ouluun matkalla ollut Jalo Parantainen sai apua Suomessa asuvalta ystävältään sopivien yhteyksien etsinnässä. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Nyt Torniossa ja Haaparannalla on siis kuitenkin herätty ongelmiin. Asiasta on palaveerattu, ja vireille on tulossa parannuksia esimerkiksi tiedotukseen matkakeskuksessa. Jo pienillä ja kohtuullisen huokeilla käytännön toimilla pystyttäisiin palvelemaan sekä paikallisia että kauempaa tulevia kulkijoita.

Tornio on parhaillaan aloittamassa kaupunkiliikenteen kilpailutusta, joten palvelutason määrittely on hyvin ajankohtainen asia. Työsarkaa riittää myös Meri-Lapin seudullisen liikenteen parantamisessa ja matkaketjujen rakentamisessa niin Suomen puolella kuin Suomen ja Ruotsin välillä.

Koska alueen liikennesuunnitelmat liittyvät myös matkakeskuksen kehittämiseen, aivan hetkessä asiat eivät parane. Puhutaan vähintäänkin kuukausista ennen kuin näkyviä muutoksia on luvassa.

– Toivottavasti kesään mennessä kuitenkin saadaan jo aikaan linjauksia ja parannuksia, ja vuoden päästä oltaisiin jo eri tilanteessa, Tornion kehitysjohtaja Sampo Kangastalo uskoo.

Muita kuin sopimusliikennettä harjoittavia bussiyhtiöitä kunnat eivät pysty ohjaamaan esimerkiksi siihen, että ne sisällyttäisivät matkakeskuksen reiteilleen. Keskustelua alueen liikennöitsijöiden kanssa kuitenkin käydään tilanteen parantamiseksi.

Aiheesta aiemmin:

Korona hankaloitti Tornion ja Haaparannan yhteisen matkakeskuksen toimintaa

EU myönsi rahoitusta Laurila–Tornio–Haaparanta -radan sähköistämiseen

Suomen ja Ruotsin yhteinen matkakeskus avattiin rajalle

Matkakeskus jää torsoksi

Suosittelemme