Stora Enso hankkii viiden miljoonan euron sähkökattilan Anjalankosken tehtaille

Uuden kattilan on määrä pienentää tehtaiden hiilijalanjälkeä. Sähkökattila otetaan käyttöön ensi vuonna.

Anjalan paperitehtaan kyltti tehtaan pääportilla.
Stora Enson investointiuutinen tulee tilanteessa, jossa yhtiöllä on takanaan muutosneuvotteluiden täyteiset kuukaudet Kymenlaaksossa. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo
Heikki Koskinen

Stora Enso investoi viisi miljoonaa euroa uuden sähkökattilan asentamiseen Kouvolassa Anjalankosken tehtaille.

Anjalankosken tehdaskokonaisuuteen kuuluvat Inkeroisten pakkauskartonkitehdas ja Anjalan paperitehdas. Sähkökattila tulee tehtaiden yhteiseen voimalaitokseen.

Työt hankkeen toteuttamiseksi on jo aloitettu, ja uuden kattilan pitäisi olla mukana tuotannossa maaliskuussa 2024.

Yhtiön tiedotteen mukaan 60 megawatin sähkökattilalla korvataan maakaasun että muiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä lämmön- ja höyryntuotannossa. Uusi kattila tulee vaikuttamaan sekä Inkeroisten kartonkitehtaan että Anjalan paperitehtaan päästöihin. Kattila tuo yhtiön mukaan myös joustavuutta tehtaiden lämmöntuotantoon.

Stora Enso on saamassa loppuun myös vuonna 2021 alkaneen 21 miljoonan investoinnin kiinteän polttoaineen kattilaan.

– Päästöpuolella saavutimme kirkkaasti kaikki tavoitearvot, jotka olimme projektille asettaneet samalla kun uusimme elinkaarensa päässä olevia laitteita, kertoo Anjalankosken tehtaiden johtaja Antti Veitola tiedotteessa.

Yhtiöllä takana rankka kevät

Stora Enson investointiuutinen tulee tilanteessa, jossa yhtiöllä on takanaan rankat muutosneuvotteluiden täyteiset kuukaudet Kymenlaaksossa. Stora Enso ilmoitti keväällä toisen paperikoneen sulkemisesta Anjalan tehtailla. Irtisanottavia on noin 50 henkeä.

Kesäkuun alun seuraava uutispommi koski Kotkan Sunilan sellutehdasta, joka saatetaan muutosneuvotteluiden jälkeen sulkea kokonaan. Tehtaan sulkeminen koskisi noin 250:tä ihmistä.

Suosittelemme