Luopioisten terveysaseman aukioloaikoja supistetaan – Aitoossa asuvien terveysasema on jatkossa Pälkäneen keskustassa

Palveluja voidaan kuitenkin edelleen tarjota aitoolaisille myös Luopioisten terveysasemalta, jos siellä on esimerkiksi vastaanottoaikoja nopeammin saatavilla.

Lähikuva verikokeen ottamisesta.
Laboratorio palvelee Luopioisissa jatkossa vain torstaisin. Kuvituskuva. Kuva: Mira Pelo
Heli Mansikka

Pälkäneen Aitoossa asuvien terveyspalveluihin tulee muutoksia tästä päivästä alkaen.

Jatkossa aitoolaisten terveysasema on Pälkäneen keskustassa, ei Luopioisissa. Hyvinvointialue kertoo tiedotteessa, että palveluja voidaan kuitenkin edelleen tarjota aitoolaisille myös Luopioisten terveysasemalta, jos siellä on esimerkiksi vastaanottoaikoja nopeammin saatavilla.

Luopioisten terveysaseman asiakaspalvelupisteen aukioloajat muuttuvat. Kuun puolivälistä alkaen asiakaspalvelupiste on kokonaan kiinni tiistaisin. Muina arkipäivinä piste on auki kello 9–12.

Laboratorio palvelee Luopioisissa jatkossa vain torstaisin. Pirkanmaalaiset voivat asioida missä tahansa Fimlabin alueen toimipisteessä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Suosittelemme