Pienen Kuhmoisten kunnan asukkaat laativat adressin säilyttääkseen vuodeosastonsa, jonka hyvinvointialue haluaa lakkauttaa

Kuhmoisissa vuodeosasto on tarkoitus lakkauttaa ensi vuoden kesäkuussa. Sen säilyttämisen puolesta laadittu adressi on kerännyt muutamassa päivässä vajaat 300 allekirjoitusta.

Kuhmoisen kunnanrajaa merkkaava kyltti.
Kuhmoinen on Pirkanmaan itäisin kunta. Sen asukkaista noin 44 prosenttia on yli 64-vuotiaita. Kuva: Niko Mannonen / Yle
Linnea Pitkänen

Kuhmoisten asukkaat ovat ryhtyneet puolustamaan vuodeosaston säilyttämistä vastoin Pirkanmaan hyvinvointialueen aikeita.

Pirhan suunnitelman mukaan Kuhmoisten vuodeosasto on tarkoitus lakkauttaa ensi vuoden kesäkuussa.

Paikalliset ovat laatineet Osku Puukilan johdolla verkossa julkaistun adressin vuodeosaston säilyttämisen puolesta. Puukila on Kuhmoisten kunnanvaltuutettu ja edustaa Avoin Kuhmoinen -valtuustoryhmää.

Adressissa vaaditaan Pirkanmaan hyvinvointialuetta kertomaan selkeät tavoitteet, jotka Kuhmoisten vuodeosaston tulee saavuttaa, jotta toiminta voisi jatkua.

Kuhmoinen on Pirkanmaan itäisin kunta, jossa asuu reilu 2 100 ihmistä. Tilastokeskuksen mukaan asukkaista noin 44 prosenttia on yli 64-vuotiaita.

Adressi julkaistiin perjantaina 25. elokuuta. Tiistaina illalla kello kahdeksan aikaan sen oli allekirjoittanut 294 ihmistä.

Puukila kertoo, että maanantaina adressista tehtiin myös paperinen versio, jonka voi käydä allekirjoittamassa kunnan kirjastossa.

Tarkoitus saada päättäjät miettimään

Puukila luettelee useita syitä sille, miksi vuodeosasto on kuntalaisille tärkeä. Esimerkiksi etäisyydet muualle ovat pitkät. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan Kuhmoisten vuodeosastotoiminta on tarkoitus siirtää Kangasalle.

Puukilan mukaan vuodeosasto on ollut kovassa käytössä. Vuodeosastoa on myös lähivuosina modernisoitu.

– Se on todella hyvässä kunnossa ja siellä hoidetaan erittäin hyvin ihmisiä, hän kertoo.

Läheisten voi olla vaikeaa ellei mahdotonta lähteä katsomaan vuodeosastolla olevaa perheenjäsentä kovin kauas, pohtii Puukila. Hän toivoo, että adressi saisi hyvinvointialueen päättäjät ajattelemaan.

– Se on sitä, että ajateltaisiin inhimillisesti, osattaisiin asettaa itsensä samaan tilanteeseen vuodeosastolla makaavan kanssa.

Pelkkään ajatusten herättelyyn adressilla ei kuitenkaan tähdätä.

– Tarkoituksen on saada meidän vuodeosastomme säilymään. Tämä ei ole vain haave.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Suosittelemme