Forssan biokaasulaitoksen kauppa toteutui

Forssan yksikkö on yksi Suomen suurimmista laitoksista, jossa käsitellään biohajoavia sivuvirtoja.

Ilmakuva Envorin Forssan laitoksesta.
Teollisuuden ja kiinteistöjen infrastruktuuriratkaisuja tarjoava Nevel ja kiertotalouskonserni Envor ovat saaneet päätökseen kaupan biohajoavien sivuvirtojen käsittelyyn perustuvasta liiketoiminnasta. Kuvassa Forssan biokaasulaitos. Kuva: Envor
Riitta Tapiomäki

Kiertotalouskonserni Envorin Forssassa sijaitsevan biokaasulaitoksen kauppa on varmistunut.

Kaupan myötä Envorin biokaasun käsittelylaitokset Forssassa ja Porissa siirtyvät Nevelin omistukseen. Laitosten yhteenlaskettu tuotetun energian määrä on 51 GWh.

Nevel on valmistautunut molemmilla laitoksilla lisäinvestointeihin, mikä mahdollistaa myös uusia asiakkaita. Kaupan myötä syntyy lisäksi mahdollisuus merkittävään biokaasulaitosinvestointiin Kotkassa, kerrotaan tiedotteessa.

Forssan yksikkö työllistää kymmenkunta henkilöä, kaupalla ei ole välittömästi vaikutusta henkilöstöön. Ostajan mukaan sillä on halukkuutta kehittää toimintaa Forssassa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme