Talousahdingossa kamppaileva Lestijärvi kaavailee koko henkilöstöä koskevia muutosneuvotteluja

Edessä voi olla lomautusten lisäksi myös irtisanomisia.

Lestijärven taajaman lävitse kulkeva tie, jolla kulkee keltainen auto. Taustalla näkyy Lestijärven kirkko.
Kunnan väkiluku putosi alle 700 asukkaan viime vuonna. Kuva: Kalle Niskala / Yle
Iina Kluukeri

Lestijärven kunta suunnittelee koko henkilöstöä koskevien muutosneuvottelujen aloittamista. Neuvottelujen piirissä olisi reilut 45 työntekijää.

Menojen vähentäminen voi tarkoittaa jo päätettyjen lomautusten lisäksi myös muun muassa irtisanomisia, palvelujen ulkoistamista, toimintojen uudelleen organisointia tai osa-aikaistamista.

Lue: Lestijärvi lomauttaa koko henkilöstönsä – valtuusto hyväksyi toimenpiteet talouden tervehdyttämiseksi

Kunnanhallitus käsittelee ehdotusta keskiviikkona. Toimenpiteet tarkentunut talousarvion valmistelun edetessä.

Taustalla on Lestijärven talousahdinko: kunnalla on takanaan jo kaksi reilusti tappiollista vuotta. Myös tänä vuonna tulos painuu arvioiden mukaan negatiiviseksi. Viime vuonna kunnalla oli taseessa katettavaa alijäämää 1,6 miljoonaa euroa.

Kunta on hakemassa valtion harkinnanvaraista valtionosuuden korotus, mutta yksin sillä kunnan taloustilanne ei korjaantuisi.

Taloussuunnitelman mukaan kunnan talous alkaa kääntyä selkeämmin vuonna 2025, jolloin tuulivoimapuistosta alkaa kertyä tuntuvia kiinteistöverotuloja kunnalle.

Lestijärvi on Manner-Suomen toiseksi pienin kunta. Kunnan väkiluku putosi alle 700 asukkaan viime vuonna.

Suosittelemme