Aikamoinen.
Pirkko Saisio ja Heini Junkkaala lehteilevät 959-sivuista paksukaista kustantamo WSOY:n kirjastossa. Heillä on käsissään Junkkaalan kolmen vuoden työ – ja Saision elämä.
– Kun näin ton ensimmäistä kertaa, ajattelin että huh! Onkohan kirjan paksuus lukijalle este, Saisio sanoo.
Hän kertoo aiemmin lukeneensa kirjaharrastajien nettikeskusteluja, joissa valitetaan, ettei erityisen paksua kirjaa jakseta pitää ennen nukkumaanmenoa rintakehällä. Ja uskaltavatko lukijat nykyään lähteä sellaista edes kahlaamaan?
– Onhan toi esine, joka voi oikeasti pelottaa, Saisio tuumaa.
Moni suomalainen ajattelee, että kirjan kohdekin on pelottava. Niin myös Saision tarinat kansiin kuronut Heini Junkkaala. Hän tulkitsee elämäkerrassa pelottavuuden syntyvän Saision impulsiivisuudesta ja älykkyydestä, joka ilmenee tarkkoina havaintoina ja sanavalmiutena. Niiden avulla pystyy helposti nolaamaan keskustelukumppaninsa.
Saan toistuvasti kuulla, että ihmiset pelkäävät sinua. Tunnen outoa ylpeyttä, että uskallan tehdä elämäkertaa näin pelottavasta ihmisestä. – Minäkin olen pelännyt sinua. Myös tätä kirjaa tehdessäni.
Näytelmäkirjailijana ja dramaturgina tunnettu Junkkaala on Saision entinen oppilas Teatterikorkeakoulusta. Sittemmin läheinen kollega ja ystävä, jonka ohjauksessa syntyivät omaelämänkerralliset viiden tähden arvioita saaneet näytelmäteokset Odotus (2009) ja Valehtelijan peruukki (2019).
Junkkaala on todennäköisesti ainoa ihminen, joka olisi saanut elämäkertaan Saision suostumuksen. Saisiota ei lähtökohtaisesti kiinnostanut asettua elämänsä kanssa jonkun muun materiaaliksi, mutta jos ”Heini lähtee, niin mä oon valmis.”
Saision, tai ”Saikin” kuten tutut kirjailijaa kutsuvat, ristiriitaisuus oli asia, joka sai Junkkaalan vastaamaan kustantajan ehdotukseen myöntävästi.
Hän halusi tavoittaa Saision maailmankuvan ja päästä siihen sisään. Ymmärtää, millaisista asioista rakentuu ihminen, joka ei yritä ratkaista ristiriitaa itsessään vaan antaa sen kanavoitua laajaksi taiteelliseksi tuotannoksi.
– On suurenmoista, jos ihminen kestää läpi elämän ristiriitoja ja voi elää niiden kanssa. Siihen halusin kiinnittyä ja kirjoittaa tämän kirjan.
Junkkaala kertoo pohtineensa sitäkin, että Suomi jäisi kenties ilman Saision elämäkertaa, jos hän ei urakkaan ryhtyisi.
– Ai sä uhrauduit! Kirjan päähenkilö heittää ja nauraa rätkättää.
Totuus ei saa pilata hyvää tarinaa
74-vuotiaan Pirkko Saision ensimmäisen romaanin Elämänmenon julkaisusta tulee kahden vuoden kuluttua kuluneeksi 50 vuotta. Saision teoksia ja tunnustuksia esitellään kirjan lopuksi seitsemän sivun verran: proosaa, näytelmiä, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, roolisuorituksia ja teoksista tehtyjä käännöksiä.
Pitkä ura ja näkyvä persoona takaavat sen, että monella suomalaisella on mielipiteensä Saisiosta. Joillekin hän on omaääninen kulttuurihahmo, toiset muistavat hänet tulisieluisena taistolaisena ja jotkut ”sinä seksuaali-ihmisenä televisiosta”.
Junkkaala haastatteli Saision lisäksi kirjaan noin kolmeakymmentä ihmistä. Hän keräsi haastatteluissa kohdetta kuvailevien adjektiivien listaa. Yksikään niistä ei ole kädenlämpöinen.
Saision hyvä ystävä, teatteriohjaaja Laura Jäntti esimerkiksi valitsee vaikean pohdinnan jälkeen sanaksi tunteellisen ja kuvaa Saisiota näin:
Se on hämmästyttävää ja kauhean viehättävää, että ihminen voi olla koleerikko ja kuitenkin tasapainoisesti läsnä. Voi olla tunneherkkä ja empaattinen ja samalla pirullisen terävä ja kärkäskin. Kaikki tämä mahtuu samaan henkilöön.
Saision tuntevien ihmisten ääni ja päähenkilön tarina kuuluu teoksessa, mutta vastuun jokaisesta sanasta ja niiden sävystä kantaa Junkkaala, kirjan kirjoittaja.
Saision tehtävänä oli irroittautua kontrollista; asettautua materiaaliksi ja ottaa omat tarinansa toisen kynän kautta vastaan. Se ei ollut helppoa ihmiselle, joka on kirjoittanut autofiktiivisen trilogian (Pienin yhteinen jaettava, 1998, Vastavalo, 2000 ja Punainen erokirja, 2003) ja pohjannut muutenkin taiteellisen tuotannon omaan elettyyn elämäänsä. Saisio kertoo, että jos jokaisen lehtihaastattelunkin tarkistaminen on ”hirvee prosessi, niin onhan elämäkerran kanssa tosi rankkaa”.
– Anteliaasti kun kertoo tutulle ihmiselle elämästään, niin siinä sekoittuu privaatti uskoutuminen, juorut ja se, minkä on tarkoittanut julkiseksi, Saisio sanoo.
Junkkaala sai vapaat kädet, mutta ennen painokoneita teoksesta karsittiin Saision pyynnöstä kohtia muiden ihmisten yksityisyyden suojaamiseksi. Kirjaan eivät myöskään päätyneet sellaiset kohahduttavat tarinat, joiden todenperäisyyttä ei ollut mahdollista varmentaa. Saisiolla kun on hallussaan parhaiden tarinankertojien olennainen kyky, liioittelu.
Hän ei totisesti anna totuuden pilata hyvää tarinaa. Hänelle mikään ei ole niin arvokas kuin hyvä tarina.
Pirkko Saision Ammatti: Kirjailija -henkilökuva Yle Areenassa:
Saisio korostaa, ettei kirjan ole tarkoitus solvata ketään ja toivoo, ettei sitä käsiteltäisi iltapäivälehdistössä juorukirjana. Hän kuitenkin tietää, että niin siinä tulee käymään. Sopimattomasta saa nimittäin taatusti kaivettua meheviä klikkiotsikoita esimerkiksi Saision rakkauselämästä, taistolaisuusmenneisyydestä ja itsemurha-ajatuksista. Kokonaisuus katoaa julkisessa keskustelussa helposti yksityiskohtien tieltä.
– Sellainen hermostuttaa, mutta tilanne on kaikille sama. Elämäkertakirjoista puhuttaessa toistuu aina se kaava, Saisio huokaa.
Kevyiden tarinoiden syvä merkitys
Sopimaton ei ole perinteinen elämäkerta, joka alkaa syntymästä ja käy kronologisesti läpi kohteensa elämänvaiheet. Sen muoto rakentuu fragmenteista, jotka liukuvat eräänlaisina mielikuvina eteenpäin. Kirjan kaksikymmentä lukua pitävät sisällään lyhyitä katkelmia Saision elämän eri vaiheista kuten lapsuudesta Kalliossa, teatterikouluajoista ja vuosista, jolloin Saisio julkaisi kirjoja Jukka Larsson ja Eva Wein -salanimillä.
Poikkeuksellisen elämäkerrasta tekee myös persoonapronominin käyttö. Yleensä elämäkertatekstiä kuljettaa minä tai hän. Sopimattomassa käytössä on sinä, joka tekee myös kirjoittajan näkyväksi.
– Sinä-muodon löytyminen oli aivan keskeinen asia tässä prosessissa. Kun keksin sen, aloin osata kirjoittaa tätä kirjaa, Junkkaala sanoo.
Kevyt ja painava kulkevat Sopimattomassa rinnakkain. Lukija huomaa ahmivansa möhkälettä kuin lauantaikarkkipussia, saaden makusteltavakseen vuoroin kirpeää ja makeaa.
– Kysyin koko ajan itseltäni, että kertooko tämä luku jotain uutta Saisiosta. Anekdootti saattoi olla hyvinkin pieni ja kevyt. Monestihan juuri kevyissä tarinoissa on todella syvä merkitys, Junkkaala kertoo.
Junkkaala kirjoittaa esipuheessa, että Saision tarinat ovat usein niin mielikuvituksellisia, että niiden todenperäisyyttä epäilee silloinkin, kun ne pitävät paikkansa.
Miksi juuri Saisiolle on tapahtunut niin dramaattisia sattumuksia? Miksi juuri hän on saanut kokea monia hauskoja kommelluksia, outoja yhteensattumia ja ylimaallisia asioita?
Spektaakkeliin nimeltä Saisio verrattuna oma elämä tuntuu helposti värittömältä. Junkkaala sanoo ääneen monen mietteet kysyessään, onko Saisio elänyt eri tavalla kuin hän vai kokenut tapahtumat eri tavalla kuin muut? Varmaan molempia.
Junkkaala tulee siihen tulokseen, että Saision elämä on ollut hypnoottisen hurjaa, koska hän on itse kokenut sen sellaisena. Sitä on varmasti edesauttanut se, että Saisiolla on kadehdittava kyky haltioitua. Ja kirjailijan taito nähdä traagisetkin asiat koomisina.
Oma ääni löytyi ottamalla etäisyyttä
Sopimattoman piti ilmestyä jo vuosi sitten. Julkaisu venyi, koska kirjasta tuli laajempi kuin Junkkaala oli suunnitellut. Asiaa ei helpottanut sekään, että aina kun elämäkertakirjuri ja päähenkilö tapasivat, Saisio kertoi lisää tarinoita.
– Saikki elää elämää sillä tavalla, että tarinoita tulee joka päivä lisää. Se on hämmästyttävää! Hän myös onnistui kertomaan ne tavalla, jolla hän tuli haluamattaankin myyneeksi ne mukaan kirjaan, Junkkaala sanoo.
Junkkaalan oli päästävä pois Saision vaikutuspiiristä, jotta hän voisi rauhassa etsiä oman kielensä ja kuulisi omat ajatuksensa.
– Halusin näyttää, että teen itse ja pärjään kyllä. Älä sinä moninkertainen Finlandia-ehdokas ja voittaja häärää siinä, Junkkaala sanoo.
Saisio hymyilee ystävälleen lempeästi. Hän antoi prosessille tilaa eikä kritisoinut sinä-pronominin käyttöä, vaikka myöntää nyt hätkähtäneensä sitä aluksi. Nähneensä vaaranpaikat: raskaslukuisuuden ja sentimentaalisuuden. Kannatti luottaa. Karikoilta vältyttiin, Saisio myöntää nyt:
– Sehän on sun kirja, ja hyvinhän se toimii.
Kirjoittaminen oli nautinnollista, sillä tarinat olivat jo raakamateriaalissa. Junkkaalan tehtäväksi jäi karsia rönsyt, valikoida kokonaisuutta tukevat asiat ja nivoa ne yhteen. Tarkistaa faktoja ja taustoittaa juttuja arkistossa.
Saision tuoreimmasta romaanista, 2021 ilmestyneestä Passiosta rakentui luonteva lopetus.
Hengästyttää. Tuntuu, että en saa sinua koskaan kiinni. Sitä mukaa, kun kirjoitan elämästäsi, sinä elät sitä lisää ja laajennat jo ennestään laajaa tuotantoasi. Taas yksi. Tällä kertaa 732-sivuinen. Sen kirjoittamiseen meni sinulta vähemmän kuin raskauteen. Olet ylivertainen.
Suunnitelma: tavanomainen elämä
Saision elämä ei mennyt yhtään sillä tavalla kuin hän kaavaili. Kalliossa kommunistiperheessä kasvanut sukunsa ensimmäinen ylioppilas ajatteli tekevänsä uran legendaarisena äidinkielen opettajana tai perustavansa lastenkodin.
– Sellaista tavanomaista elämää mä olin itselleni suunnitellut. Uskoin ja en uskonut, että musta tulee kirjailija. Identiteettini löysin aika pian, mutta meinasin turhautua siihen odottamiseen, Saisio sanoo nyt.
20-vuotiaana Saisio koki, että hänen tulevaisuutensa oli otettu häneltä pois kun hän ei päässyt Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Itkettyään kolme päivää Saisio lähti vastahakoisesti vanhempiensa kanssa mökille ja meni yöllä yksin saunaan. Hän pulahti jäätävän kylmään veteen.
Kun nousit vedestä laiturille, ihosi kihelmöi. Silloin tapahtui jotakin. Ääni puhui sinulle: Se, minkä luulit olevan sinua varten, ei ole tarkoitettu sinulle. Sinua varten on jotain muuta. Luota siihen, että se muu tulee ja se muu on ihmeellistä.
Nyt kun tähänastinen elämä on nivottu kansiin, lienee sopivaa kysyä, että oliko se?
– Oli. Ja se tuli pian. Kaikki ihmeellinen, mitä saa lahjaksi, pitää tunnistaa ja ymmärtää, että tämä on nyt se, mitä sä toivoit. Se tulee aina eri paketissa kuin luulisi.
Tuo kirjakin. Pelottava musta möhkäle.
Se on yllättävän kevyt.
Kursiivilla kirjoitetut kohdat ovat Heini Junkkaalan kirjoittamasta Pirkko Saisio – Sopimaton -elämäkerrasta, joka ilmestyy maanantaina 16.10.2023.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta maanantaihin 16. lokakuuta kello 23:een saakka.