Kaupunki suojaa palaneen Valkealan sairaalan loppuosankin aidalla – purkaminen odottaa ainakin vuoteen 2025

Haastemies onnistui tavoittamaan rakennusten toisen kiinalaistaustaisen omistajan.

Palanut vanha hylätty rakennus.
Kaupungin lopullisena tahtotilana on päästä purkamaan rakennuksia. Arkistokuva. Kuva: Atte Pöytäkangas / Yle
Heikki Koskinen

Tyhjillään oleva ja pari vuotta sitten tulipalossa vaurioitunut Valkealan sairaala suojataan aidoilla loppuvuoden aikana. Jo viime kesänä Kouvolan kaupunki siivosi ja suojasi aidalla sairaalan eteläpuolisen osan. Keskiviikkona Kouvolan kaupungin tekninen lupajaosto hyväksyi myös pohjoisosan suojaamisen aidalla.

– Rakennuksen omistaja ei ole pyynnöistä huolimatta suojannut ja siistinyt rakennusta, joten kaupunki tekee sen nyt teettämisuhan kautta, toteaa rakennusvalvontapäällikkö Risto Mikkola.

Aitaamisen tavoitteena on estää ulkopuolisten pääsy rakennuksiin ja sitä kautta vaaratilanteiden syntyminen. Kesällä 2021 tapahtuneen tulipalon syytä ei koskaan saatu selvitettyä. Poliisi epäili kuitenkin asiassa tuhopolttoa.

Omistajia ollut hyvin vaikea tavoittaa

Rakennusten omistus jakaantuu kahden kiinalaistaustaisen toimijan välillä. Kahden omistajan tilanne selvisi kaupungille vasta viime vuoden joulukuussa. Taustalla oli maanmittauslaitoksen rekisterivirhe.

– Olemme siitä asti joutuneet jakamaan rakennuksia koskevat prosessit kahteen osaan, sanoo Mikkola.

Pakkokeinot kiinteistön suojaamiseksi ja lopulta purkamiseksi joudutaan tekemään kahdessa erillisessä prosessissa. Uusin päätös koskee Leishi Finland Oy:n omistamaa rakennuksen pohjoisosaa.

Valkealan sairaala kouvolassa kuvaava kartta.
Uusin päätös koskee Leishi Finland Oy:n omistamaa rakennuksen pohjoisosaa. Kuva: Heikki Koskinen / Yle

Kaupunki on yrittänyt tavoittaa rakennusten kiinalaistaustaista omistajaa jo vuosien ajan tuloksetta. Nyt kaupunki on kuitenkin onnistunut haastemiehen välityksellä toimittamaan tiedon kaupungin pakkotoimista pohjoisosan omistajalle.

– Haastemies on todisteellisesti toimittanut tiedon omistajalle tai hänen edustajalleen, sanoo Mikkola.

Purkaminen ehkä vuonna 2025

Kaupungin lopullisena tahtotilana on päästä purkamaan rakennuksia. Ensin on kuitenkin odotettava erilaisten määräaikojen umpeutumista, joiden puitteissa omistaja voisi vielä itse reagoida tilanteeseen.

– Purkamiseen päästään aikaisintaan vuoden 2025 aikana. Tavoitteena on tietenkin, että omistajalta voidaan jälkikäteen periä kustannukset takaisin, toteaa Mikkola.

Rakennusten purkamisen arvioidaan maksavan noin miljoona euroa.

Valkealan sairaalan tiloissa toimi Leishi Finland Oy:n pyörittämää kiinalaista hyvinvointipalvelutoimintaa 2000-luvun alkupuolella.

Suosittelemme