Puolassa aloitti maanantaina uusi hallitus – mutta sen uskotaan kaatuvan alle kahdessa viikossa

Vanha valtapuolue Laki ja oikeus räpiköi vallanvaihtoa vastaan. Sen johtajat pelkäävät joutuvansa vastuuseen muun muassa julkisten varojen väärinkäytöksistä.

Puolalaiset äänestivät demokratian paluun puolesta lokakuun vaaleissa. Hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen on nyt käytännössä mahdotonta hallita Puolaa, koska se menetti enemmistönsä parlamentissa. Se yrittää silti.
Anna Karismo

BERLIINI Puolan hallituspuolue Laki ja oikeus (puolaksi PiS) takertuu valtaan, vaikka se on lokakuun vaalien jälkeen ollut niin kutsuttu rampa ankka. Muut isot puolueet eivät suostu sen kanssa yhteistyöhön.

PiS hävisi vaaleissa enemmistön parlamenttipaikoista. Se on silti yhä suurin yksittäinen puolue.

Jo etukäteen tiedettiin, että presidentti Andrzej Duda, joka myös edustaa PiS-puoluetta, antaa hallitusneuvottelijan tehtävän vanhalle pääministerille Matteusz Morawieckille. Presidentti perusteli päätöstään virallisesti niin, että perinteisiin kuuluu antaa ensin suurimman puolueen yrittää.

Maanantaina Duda hyväksyi Morawieckin hallituksen virkavalan, vaikka hänkin tietää, että hallituksella ei ole toimintamahdollisuuksia. Kyseessä on vähemmistöhallitus, joka ei voi edistää käytännössä mitään.

Morawieckin hallitus kaatunee viimeistään 11. joulukuuta, jolloin parlamentti äänestää sen luottamuksesta. Puolan yksityinen media onkin kuvaillut hallitusta ”kahden viikon kabinetiksi”.

PiS-puoluetta uhkaavat selvitykset julkisten varojen väärinkäytöksistä. Väärinkäytösepäilyt voivat olla yksi selitys sille, miksi Duda ja Morawiecki pelaavat aikaa.

– He tarvitsevat aikaa siivoamiseen, tiedostojen hävittämiseen – ja uusien työpaikkojen etsimiseen. Lisäksi he voivat vielä yrittää vaikuttaa tuomioistuimiin, Heinrich Böll -säätiön Varsovan-johtaja Joanna Stolarek selitti lokakuun vaalien lopputulosta Berliinissä.

Hallituspuolue on jatkanut edustajiensa nimittämistä eri asemiin Puolan hallinnossa vaalien jälkeen, vaikka se tietää, että sillä ei ole kumppaneita eikä mahdollisuuksia jatkaa.

Tusk: Turhaa viivyttelyä

Oppositio toivoo, että sen pääministeriehdokas Donald Tusk valitaan hallitustunnustelijaksi joulukuussa. Näin uusi opposition muodostama hallitus tulisi valtaan joulukuun jälkipuoliskolla.

Tuskin liberaalikonservatiivinen Kansalaisfoorumi sai vaaleissa toiseksi eniten ääniä PiS:in jälkeen. Kansalaisfoorumi ja kaksi muuta oppositiopuoluetta eli keskustalainen Kolmas tie ja vasemmiston Lewica neuvottelivat jo muutama viikko sitten yhteisen hallitusohjelman. Samoin ministerilista odottaa jo valmiina.

Niillä on parlamentissa vankka enemmistö eli 248 kansanedustajaa yhteensä 460:sta.

Viisi pukumiestä poseeraa kameralle Puolan ja EU:n lippurivistön edessä. He levittelevät käsissään puoluohjelmapapereita.
Puolan parlamentin uusi puhemies Szymon Holownia (vas.), Kansanpuolueen puheenjohtaja Wladyslaw Kosiniak-Kamysz, pääministeriehdokas Donald Tusk ja vasemmiston johtajat Wlodzimierz Czarzasty ja Robert Biedron esittelivät yhteisen koalitiosopimuksensa senaatissa 10. marraskuuta. Kuva: EPA-EFE

Donald Tusk on sanonut, että hänestä tulee lopulta pääministeri, eikä presidentti Duda sille mitään voi.

Tusk on entinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja. Hänen valtannousunsa merkitsisi Puolalle valtavaa muutosta. Nykyhallinto on ollut tukkanuottasilla Brysselin kanssa jo vuodesta 2015. Myös suhteet Ukrainaan todennäköisesti parantuisivat.

Normaaliolosuhteissa Tusk ja muut oppositiopuolueet eivät edes yrittäisi muodostaa yhteistä hallitusta, koska vasemmistolla, keskustalla ja liberaalikonservatiiveilla on vain vähän yhteistä. Nyt niitä ajaa Laki ja oikeus -puolueen vastustaminen.

Myös Varsovan kaduilla vahva toive kansalaisten keskuudessa on, että demokratia palaisi Puolaan. Tähän huutoon oppositiopuolueet haluavat vastata.

Tusk on kutsunut Laki ja oikeus -puolueen viivyttelyä farssiksi. Hän on yrittänyt vedota Dudaan, että tämä nimittäisi toimintakykyisen hallituksen mahdollisimman pian, jotta muun muassa EU:n jäädyttämät elpymisrahastotuet Puolalle saadaan maksatukseen.

Hän on jo kulisseissa käyttänyt Bryssel-suhteitaan tukien vauhdittamiseksi. Talousuutiskanava Bloombergin mukaan Puola voisi saada ensimmäisiä maksueriä jo joulukuussa.

Kahdeksan vuotta autoritarismia

Laki ja Oikeus -puolue on hallinnut kahdeksan vuotta yksinvaltiaan ottein. Se on pakottanut oikeuslaitoksen ja valtiolliset radio- ja televisiokanavat hallituksen käsikassaroiksi.

Harmaantunut pukumies ja tumma pukunainen hymyilevät levästi oikealle kameroille. Taustalla Puolan valkopunaisia, Suomen sinivalkoisia ja EU:n keltasinisiä lippuja.
Presidentti Sauli Niinistö kävi valtiovierailulla Varsovassa viime viikolla. Hän tapasi presidentti Dudan ohella vain oppositiota kuten senaatin uuden puheenjohtajan, Kansalaisfoorumin edustajan Małgorzata Kidawa-Błońskan. Kuva: Anna Karismo / Yle

Oppositiota yhdistää se, että sillä on voimakas tahto kääntää Puolan nykylinja. Sen hallitusohjelman tärkeimmät tavoitteet ovat tuomioistuinten, turvallisuuspalvelujen, julkisten tiedotusvälineiden ja valtionyhtiöiden ”epäpolitisointi”.

Oppositiopuolueiden muodostama hallitus ottaisi käyttöön selvät ehdot hallinnon johtajien ja esimiesten palkkaamiseen, kun heitä on tähän asti nimitetty suosikkijärjestelmän perusteella. Tarkoitus olisi myös raportoida nykyistä avoimemmin julkisten varojen käytöstä.

Yksi Puolaa viime vuosina repineitä kysymyksiä on ollut aborttikielto, joka on maailman tiukimpia. Tusk aikoo helpottaa abortin saantia. Lopputulos ei ole kirkossa kuulutettu, koska oppositiopuolueista keskustalainen Kolmas tie kannattaa tiukkaa aborttilainsäädäntöä.

Lisäksi sukupuolivähemmistöjen syrjintä aiotaan lopettaa. Oppositiopuolueiden yhteistyösopimuksen mukaan kirkko ja uskonto erotetaan, ja uskonnon opettamista kouluissa vähennetään.

Kansalaiset odottavat myös, että nykyisten vallanpitäjien virka-aseman väärinkäytökset selvitetään.

Uudistaminen on kuitenkin takkuista muun muassa siksi, että vielä kaksi vuotta hallitsevalla presidentti Dudalla on suhteellisen laajat veto-oikeudet. Hän voi pyrkiä estämään lakiuudistuksia.

Suosittelemme