Lapset saattavat joutua maksamaan vahingonkorvauksia Kotkan tuhoisasta rivitalopalosta

Tuhojen rahallista arvoa ei vielä tiedetä.

Kuvassa näkyy Kotkan rivitalopalon jäljet paloa seurnanneena aamuna.
Tulipalo tuhosi rivitalon Kotkan Ruonalassa 19. joulukuuta. Rivitalosta ei jäänyt kuin muutama seinä pystyyn. Arkistokuva. Kuva: Maija Tuunila / Yle
Mari Siltanen

Lapset saattavat joutua maksamaan vahingonkorvauksia Kotkassa syttyneestä tulipalosta. Viiden asunnon rivitalo tuhoutui tulipalossa joulunalusviikolla.

Poliisi epäilee, että palo sai alkunsa vahingossa, kun talossa asuneet lapset käsittelivät tulta rakennuksen sisätiloissa. Tutkinnanjohtaja Iida Rokan mukaan yksityiskohtia selvitellään vielä.

Lapsia epäillään yleisvaaran tuottamuksesta. He eivät kuitenkaan ole rikosoikeudellisessa vastuussa, koska ovat alle 15-vuotiaita. Sen sijaan vahingonkorvausvaatimuksia voi tulla. Vahinkojen rahallisesta arvosta ei vielä ole tietoa.

Asukkaat auttoivat toisensa ulos

Talon 13 asukasta pääsi omin voimin ulos talosta. He pelastautuivat nopeasti, sillä naapurit varoittivat palosta toisiaan.

Pelastuslaitoksen mukaan heidän olisi ollut vaikeaa pelastaa väkeä, sillä kuumuus oli jo kova pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.

Tulipalo levisi nopeasti, sillä rivitalon ullakolle ei ollut rakennettu palo-osastointeja. Niitä ei talon rakennusaikaan vaadittu.

Viiden asunnon rivitalo paloi 19. päivä joulukuuta täysin Kotkan Ruonalassa. Video: Maija Tuunila / Yle

Auttaminen jatkuu edelleen

Tieto rivitalopalosta levisi nopeasti ja monet kotkalaiset sekä muualla asuvat halusivat auttaa palon uhreja jo tulipaloiltana.

Kotkalaiset tarjosivat esimerkiksi vuodevaatteita, vaatteita, ruokaa ja majoitusta. Monet tarjosivat paikkaa jopa joulunviettoon.

Apua koordinoi Kotkan kierrätys ja avustus -yhdistys, joka toimitti kaikille asukkaille esimerkiksi vaatteita.

Auttaminen jatkuu edelleen, sillä asuntoasiat ovat vielä osalla kesken. Huonekaluja on jo odottamassa toimitusta asukkaille.

Suosittelemme